–

Romanian hallitus, asiamiehinään E. Gane ja A. Rotăreanu,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään I. Herranz Elizalde,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Armenia, A. Katsimerou ja B.‑R. Killmann,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/94/EY (EUVL 2008, L 283, s. 36) 1 artiklan 1 kohdan, 2 artiklan 1 kohdan, 3 artiklan toisen kohdan, 4 artiklan 2 kohdan ja 12 artiklan a alakohdan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa asianosaisina ovat yhtäältä IG ja Agenția Județeană de Ocupare a Forței de Muncă Ilfov (Ilfovin läänin työvoimaviranomainen, Romania; jäljempänä Ilfovin viranomainen) (asia C‑524/21) ja toisaalta Agenția Municipală pentru Ocuparea Forței de Muncă București (Bukarestin kunnan työvoimaviranomainen, Romania; jäljempänä Bukarestin viranomainen) ja IM (asia C‑525/21) ja joissa nämä viranomaiset perivät takaisin määriä, jotka Fondul de garantare pentru plata creanțelor salariale (palkkaturvarahasto, Romania) on maksanut työntekijöiden IG ja IM maksamattomien palkkasaatavien perusteella.

3

Direktiivin 2008/94 I luku, jonka otsikko on ”Soveltamisala ja määritelmät”, sisältää direktiivin 1 ja 2 artiklan.

4

Tämän direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan työntekijöiden työsopimuksista tai työsuhteista johtuviin saataviin työnantajalta, joka on 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön.”

5

Mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovellettaessa työnantajaa pidetään maksukyvyttömänä, jos on pyydetty jonkin jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisen, työnantajan kaikkia velkoja koskevan sellaisen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista, jossa kyseinen työnantaja menettää osittain tai kokonaan määräysvallan omaisuuteensa ja jossa määrätään selvittäjä tai vastaavaa tehtävää suorittava henkilö, ja jos kyseisten säännösten nojalla toimivaltainen viranomainen on joko

6

Direktiivin 2008/94 II luku, jonka otsikko on ”Palkkaturvajärjestelmiä koskevat säännökset”, sisältää 3–5 artiklan.

7

Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta palkkaturvajärjestelmät turvaavat, jollei 4 artiklasta muuta johdu, työsopimuksista tai työsuhteista, myös työsuhteen päättymisen yhteydessä maksettavasta erorahasta, jos tästä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä, johtuvien maksamatta olevien työntekijöiden saatavien suorituksen.

Palkkaturvajärjestelmä turvaa maksamattomat palkkasaatavat tiettyä jäsenvaltioiden määrittämää päivää edeltävältä ja/tai tapauksen mukaan sen jälkeiseltä ajalta.”

8

Direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat rajoittaa palkkaturvajärjestelmien 3 artiklassa tarkoitettua vastuuta.

2.   Käyttäessään 1 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta jäsenvaltion on vahvistettava sen ajan kesto, jolta palkkaturvajärjestelmän on vastattava maksamatta olevista saatavista. Tämä aika ei kuitenkaan saa olla lyhyempi kuin 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua päivää edeltävä ja/tai sen jälkeinen ajanjakso, joka kattaa työsuhteen kolme viimeistä kuukautta.

Jäsenvaltiot voivat sisällyttää tämän kolmen kuukauden vähimmäisajan viiteajanjaksoon, jonka pituus on vähintään kuusi kuukautta.

Jäsenvaltiot, jotka säätävät vähintään 18 kuukauden viiteajanjakson, voivat rajoittaa kahdeksaan viikkoon ajan, jolta palkkaturvajärjestelmä vastaa maksamatta olevista saatavista. Tässä tapauksessa vähimmäisajanjakson laskemisessa otetaan huomioon työntekijöille edullisimmat ajanjaksot.

3.   Jäsenvaltiot voivat asettaa enimmäismääriä palkkaturvajärjestelmän suoritettavaksi tuleville maksuille. Nämä enimmäismäärät eivät saa alittaa tasoa, joka on yhteensopiva tämän direktiivin sosiaalisen tavoitteen kanssa.

Käyttäessään tätä mahdollisuutta jäsenvaltion on ilmoitettava [Euroopan] komissiolle menetelmä, jota noudattaen se asettaa enimmäismäärän.”

9

Direktiivin 2008/94 V luku, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset ja loppusäännökset”, sisältää sen 11–18 artiklan.

10

Kyseisen direktiivin 12 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tällä direktiivillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden oikeutta:

– –”

11

Palkkaturvarahaston perustamisesta ja käyttämisestä annetun lain nro 200/2006 (Legea nr. 200/2006 privind constituirea și utilizarea Fondului de garantare pentru plata creanțelor salariale; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 453, 25.5.2006) 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Palkkaturvarahastolla varmistetaan sellaisten palkkasaatavien maksaminen, jotka johtuvat työsopimuksista ja työehtosopimuksista, joita työntekijät ovat tehneet sellaisten työnantajien kanssa, joista on annettu maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista koskeva lainvoimainen tuomioistuimen ratkaisu ja jotka on määrätty menettämään osittain tai kokonaan määräysvalta omaisuuteensa, jäljempänä [maksukyvyttömät työnantajat].”

12

Tämän lain 13 §:n 1 momentin a kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä luvussa säädetyin rajoituksin ja edellytyksin palkkaturvarahaston varoista turvataan seuraaviin luokkiin kuuluvat palkkasaatavat: maksamattomat palkat – –”

13

Mainitun lain 14 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Palkkaturvarahaston turvaamien palkkasaatavien kokonaismäärä voi olla työntekijää kohti enintään kolmen kansallisen bruttokeskipalkan määrä.”

14

Saman lain 15 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Palkkasaatavat, joista säädetään edellä 13 §:n 1 momentin a, c, d ja e kohdassa, turvataan kolmelta kalenterikuukaudelta.

(2)   Edellä 1 momentissa säädetty ajanjakso on ajanjakso, joka edeltää päivää, jona oikeuksien myöntämistä vaaditaan, ja joka edeltää tai seuraa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamispäivää.”

15

Lain nro 200/2006 täytäntöönpanosta 21.12.2006 annettujen sääntöjen (Normele metodologice de aplicare a Legii nr. 200/2006 privind constituirea și utilizarea Fondului de garantare pentru plata creanțelor salariale; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 1038, 28.12.2006; jäljempänä täytäntöönpanosäännöt), 5 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”[Lain nro 200/2006] 13 §:n 1 momentin a, c, d ja e kohdassa tarkoitetut palkkasaatavat kohdistuvat [tämän] lain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kolmen kalenterikuukauden ajanjaksoon, joka edeltää kuukautta, jonka aikana oikeuksien myöntämistä vaaditaan.”

16

Täytäntöönpanosääntöjen 7 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”(1)   Jos työntekijöiden saatavat maksukyvyttömältä työnantajalta edeltävät maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamiskuukautta, [lain nro 200/2006] 15 §:n 1 momentissa säädetty kolmen kalenterikuukauden aika edeltää menettelyn aloittamispäivää.

(2)   Jos työntekijöiden saatavat maksukyvyttömältä työnantajalta seuraavat maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamiskuukautta, [tämän] lain 15 §:n 1 momentissa säädetty aika seuraa menettelyn aloittamispäivää.”

17

Työttömyysvakuutusjärjestelmästä ja työllisyyden edistämisestä annetun lain nro 76/2002 (Legea nr. 76/2002 privind sistemul asigurărilor pentru șomaj și stimularea ocupării forței de muncă; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 103, 6.2.2002) 47 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Työttömyysvakuutusbudjetista aiheettomasti maksetut määrät sekä kaikki muut työttömyysvakuutusbudjettiin kohdistuvat veloitukset kuin ne, jotka johtuvat työvakuutuksen maksuista, peritään takaisin – – työvoimatoimistojen päätösten perusteella, ja nämä [päätökset] ovat täytäntöönpanoperusteita.”

18

Julkisesta taloudesta annetun lain nro 500/2002 (Legea nr. 500/2002 privind finanțele publice; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 597, 13.8.2002), sellaisena kuin se on muutettuna lailla nro 270/2013, 73 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Perittäessä takaisin toimivaltaisten valvontaviranomaisten määrittämiä vahinkojen ja julkisista varoista suoritettujen lainvastaisten maksujen määriä peritään budjettituloihin sovellettavia korkoja ja viivästyskorkoja tai tapauksen mukaan viivästysseuraamuksia, jotka lasketaan vahingon tapahtumisen/maksun suorittamisen ja määrien takaisinperinnän väliseltä ajalta.”

19

Ilfovin viranomainen hyväksyi 13.3.2017 pesänhoitajan hakemuksen, jossa pyydettiin määrittämään työntekijöiden, joiden työnantaja oli asetettu konkurssiin, maksamattomien palkkasaatavien määrä touko–heinäkuulta 2013 ja jossa pyydettiin, että palkkaturvarahasto maksaisi ne. Tämän johdosta IG:n palkkasaatavien määräksi vahvistettiin 1308 Romania leuta (RON) (noin 264 euroa), mikä määrä maksettiin hänelle (asia C‑524/21).

20

Bukarestin viranomainen hyväksyi 14.3.2018 pesänhoitajan hakemuksen, jossa pyydettiin määrittämään maksukyvyttömyystilassa olevan työnantajan maksamattomien palkkasaatavien määrä ja jossa pyydettiin, että palkkaturvarahasto maksaisi ne. Näin ollen IM:n palkkasaatavaksi vahvistettiin 3143 RON (noin 634 euroa), mikä määrä maksettiin hänelle (asia C‑525/21).

21

Curtea de Conturi a României (tilintarkastustuomioistuin, Romania) määräsi 6.8.2019 antamassaan päätöksessä Agenția Națională pentru Ocuparea Forței de Muncăn (kansallinen työvoimaviranomainen, Romania) toteuttamaan toimenpiteet sellaisten maksujen takaisin perimiseksi, jotka palkkaturvarahasto oli suorittanut tiettyjen maksukyvyttömien työnantajien maksamatta jääneistä palkoista, jotka kohdistuvat ajanjaksoihin, jotka eivät sisälly lain nro 200/2006 15 §:n 1 ja 2 momentin säännöksissä – sellaisina kuin Înalta Curte de Casație și Justiție (ylin tuomioistuin, Romania) on tällä välin tulkinnut niitä 5.3.2018 antamassaan tuomiossa – säädettyyn kolmen kuukauden ajanjaksoon, joka edeltää tai seuraa välittömästi näihin työnantajiin kohdistuvan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista tai joita on haettu yleisen vanhentumisajan jälkeen. Kansallisen työvoimaviranomaisen pääjohtajan 2.9.2019 antamalla määräyksellä Romanian läänien ja kuntien työvoimaviranomaisia kehotettiin määrittämään palkkaturvarahastolle aiheutuneen vahingon laajuus ja suorittamaan siitä johtuva takaisinperintä.

22

Bukarestin viranomaisen johtaja määräsi 6.12.2019 antamallaan päätöksellä, jolla pantiin täytäntöön mainittu 2.9.2019 annettu määräys, IM:n loka–marraskuulta 2017 aiheettomasti saamat palkkasaatavat perittäväksi takaisin (asia C‑525/21). Nämä kuukaudet eivät nimittäin sisältyneet kolmen kuukauden viiteajanjaksoon, joka edelsi tai seurasi välittömästi hänen työnantajaansa kohdistuvan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamispäivää 22.1.2015.

23

Ilfovin viranomaisen johtaja määräsi 31.12.2019 antamallaan päätöksellä, että IG:n touko–heinäkuulta 2013 aiheettomasti saamat palkkasaatavat peritään takaisin korkoineen ja viivästyskorkoineen (asia C‑524/21), koska pesänhoitajan hakemus IG:n palkkasaatavien maksamisesta oli tehty 8.2.2017, kun taas maksukyvyttömyysmenettely oli aloitettu 19.3.2010, joten kyseinen palkkasaatava jää kolmen kuukauden viiteajanjakson, joka edeltää tai seuraa välittömästi hänen työnantajaansa kohdistuvan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamispäivää, ulkopuolelle.

24

IM ja IG nostivat Tribunalul Bucureștissa (Bukarestin alioikeus, Romania) kanteet, joista IM:n kanne koski Bukarestin viranomaisen johtajan 6.12.2019 antamaa päätöstä ja IG:n kanne Ilfovin viranomaisen johtajan 31.12.2019 antamaa päätöstä.

25

Tribunalul București hylkäsi 25.5.2020 antamallaan tuomiolla IG:n kanteen perusteettomana. Se hyväksyi 14.7.2020 antamallaan tuomiolla IM:n kanteen.

26

IG ja Bukarestin viranomainen valittivat kumpikin näistä tuomioista Curtea de Apel Bucureștiin (Bukarestin ylioikeus, Romania), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

27

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että pääasioissa nousee esiin kysymys siitä, onko hallintokäytäntö, jossa kansallista säännöstöä tulkitaan tavalla, jolla kyseenalaistetaan maksukyvyttömän työnantajan työntekijöille jo maksetut palkkasaatavat, yhteensopiva direktiivin 2008/94 sosiaalisen tarkoituksen kanssa. Tämän hallintokäytännön taustalla on Curtea de Conturi Româniein edellä 21 kohdassa tarkoitettu ratkaisu, joka annettiin edellä samassa kohdassa tarkoitetun, Înalta Curte de Casație și Justițien mainitusta säännöstöstä tekemän tulkinnan nojalla.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että mainittu hallintokäytäntö on luonut kyseisille työntekijöille epäedullisen oikeudellisen tilanteen, koska se on heikentänyt oikeussuhteiden varmuutta ja turvallisuutta asettamalla kyseenalaiseksi heille jo maksetut palkkasaatavat sekä velvoittamalla ilman asianmukaista kansallista oikeusperustaa palauttamaan tältä osin saadut määrät tarvittaessa korkoineen ja viivästyskorkoineen.

29

Tuomioistuin kysyy lisäksi, voidaanko siinä vireillä olevissa asioissa kyseessä oleva kansallinen säännöstö, jossa säädetään, että työntekijältä peritään takaisin määrät, jotka palkkaturvarahasto on maksanut vanhentumisajan jälkeen maksukyvyttömän työnantajan työntekijöiden maksamattomien palkkasaatavien perusteella, katsoa annetuksi ”väärinkäytösten estämiseksi” direktiivin 2008/94 12 artiklan a alakohdan merkityksessä, jos palkkasaatavat on maksettu työntekijälle työnantajan pesänhoitajan palkkaturvarahastolle tekemän hakemuksen johdosta ilman, että olisi kyse kyseisen työntekijän toiminnasta tai laiminlyönnistä.

30

Tässä tilanteessa Curtea de Apel Bucureşti on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset, jotka ovat asioissa C‑524/21 ja C‑525/21 sanamuodoltaan identtiset:

31

Unionin tuomioistuimen presidentin 22.10.2021 tekemällä päätöksellä asiat C‑524/21 ja C‑525/21 yhdistettiin asian käsittelyn kirjallista ja suullista vaihetta sekä tuomion antamista varten.

32

Ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, jotka on tarkasteltava yhdessä, kansallinen tuomioistuin haluaa lähinnä tietää, onko direktiivin 2008/94 1 artiklan 1 kohdan, 2 artiklan 1 kohdan, 3 artiklan toisen kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan säännöksiä yhdessä luettuina tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään, että ajanjakson, jolta palkkaturvajärjestelmän on maksettava työntekijöiden maksamattomat palkkasaatavat, määrittämisen kannalta viitepäivä on näiden työntekijöiden työnantajaan kohdistuvan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamispäivä, ja jossa kyseinen maksu rajoitetaan kolmeen kuukauteen, jotka sisältyvät viiteajanjaksoon, joka muodostuu tätä aloittamispäivää välittömästi edeltävistä kolmesta kuukaudesta ja sitä välittömästi seuraavista kolmesta kuukaudesta.

33

On muistutettava, että direktiivin 2008/94 1 artiklan 1 kohdan mukaan kyseistä direktiiviä sovelletaan työntekijöiden työsopimuksista tai työsuhteista johtuviin saataviin työnantajalta, joka on direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön.

34

Viimeksi mainitussa säännöksessä säädetään, että työnantajaa pidetään maksukyvyttömänä, jos on pyydetty jonkin jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisen, työnantajan kaikkia velkoja koskevan sellaisen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista, jossa kyseinen työnantaja menettää osittain tai kokonaan määräysvallan omaisuuteensa ja jossa määrätään selvittäjä tai vastaavaa tehtävää suorittava henkilö, ja jos kyseisten säännösten nojalla toimivaltainen viranomainen on joko päättänyt menettelyn aloittamisesta tai todennut, että työnantajan yritys tai liiketoiminta on kokonaan lopetettu ja että käytettävissä olevat varat eivät riitä perusteeksi menettelyn aloittamiselle.

35

Direktiivin 2008/94 3 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta palkkaturvajärjestelmät turvaavat, jollei 4 artiklasta muuta johdu, työsopimuksista tai työsuhteista, myös työsuhteen päättymisen yhteydessä maksettavasta erorahasta, jos tästä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä, johtuvien maksamatta olevien työntekijöiden saatavien suorituksen.

36

Direktiivin 2008/94 3 artiklan toisen virkkeen mukaan palkkaturvajärjestelmä turvaa maksamattomat palkkasaatavat tiettyä jäsenvaltioiden määrittämää päivää edeltävältä ja/tai tapauksen mukaan sen jälkeiseltä ajalta.

37

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että direktiivin 2008/94 3 artiklan toisessa kohdassa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus määrittää päivä, jota edeltävältä ja/tai tapauksen mukaan seuraavalta ajanjaksolta palkkaturvajärjestelmä turvaa maksamattomat palkkasaatavat, ja jäsenvaltioille jätetään vapaus päättää soveliaaksi katsomastaan päivästä (ks. vastaavasti tuomio 18.4.2013, Mustafa, C‑247/12, EU:C:2013:256, 39 ja 41 kohta).

38

Mikään ei näin ollen estä sitä, että jäsenvaltio pitää työnantajaan kohdistuvan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamispäivää viitepäivänä, jonka perusteella palkkaturvajärjestelmä määrittää ajanjakson, jolta se maksaa tämän työnantajan työntekijöiden maksamattomat palkkasaatavat.

39

Koska pääasioissa on todettu työntekijöiden työsuhteet ja maksamattomat saatavat, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii lisäksi selvittämään, mikä on palkkaturvajärjestelmän näiden saatavien maksamista koskevan velvollisuuden ajallinen laajuus.

40

Kuten unionin tuomioistuin on todennut, direktiivissä 2008/94 annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus rajoittaa maksuvelvollisuutta vahvistamalla viiteajanjakso tai palkkaturvakausi ja/tai asettamalla enimmäismäärä suoritettaville maksuille (tuomio 25.7.2018, Guigo, C‑338/17, EU:C:2018:605, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Tältä osin kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa nimittäin säädetään, että jäsenvaltiot voivat rajoittaa palkkaturvajärjestelmien 3 artiklassa tarkoitettua vastuuta. Mainitun direktiivin 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että käyttäessään 1 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta jäsenvaltion on vahvistettava sen ajan kesto, jolta palkkaturvajärjestelmän on vastattava maksamatta olevista saatavista. Tämä aika ei kuitenkaan saa olla lyhyempi kuin 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua päivää edeltävä ja/tai sen jälkeinen ajanjakso, joka kattaa työsuhteen kolme viimeistä kuukautta. Saman direktiivin 4 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa annetaan jäsenvaltioille myös mahdollisuus sisällyttää tämä kolmen kuukauden vähimmäisaika viiteajanjaksoon, jonka pituus on vähintään kuusi kuukautta.

42

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista selvityksistä ja Romanian hallituksen esittämistä kirjallisista huomautuksista ilmenee, että lain nro 200/2006 15 §:n 1 ja 2 momentti on ymmärrettävä siten, että niissä säädetään kolmen kuukauden enimmäisajasta, jonka osalta maksamattomat palkkasaatavat voidaan ottaa huomioon, ja tämä ajanjakso sisältyy maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista välittömästi edeltäviin ja seuraaviin kolmen kuukauden viiteajanjaksoihin.

43

Tällainen kansallinen säännöstö, jossa palkkaturvajärjestelmän maksamat työntekijöiden maksamattomat palkkasaatavat rajoitetaan näin työnantajan kaikkia velkoja koskevan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista välittömästi edeltävään tai sitä välittömästi seuraavaan enintään kolmen kuukauden ajanjaksoon, on kuitenkin muun muassa direktiivin 2008/94 4 artiklan 2 kohdassa säädettyjen vaatimusten mukainen. Tällaisessa säännöstössä nimittäin noudatetaan kolmen kuukauden vähimmäisaikaa, josta säädetään kyseisessä direktiivin säännöksessä sen ajanjakson osalta, jolta palkkaturvajärjestelmä voi maksaa maksamattomat saatavat, ja sisällytetään tämä aika viiteajanjaksoon, joka on direktiivin säännöksessä säädetyn kuuden kuukauden vähimmäiskeston mukainen.

44

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on vastattava seuraavasti:

45

Neljännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2008/94 12 artiklan a alakohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltion antamia sääntöjä, joiden mukaan palkkaturvajärjestelmä perii työntekijältä takaisin määrät, jotka on maksettu tälle työntekijälle maksamattomien palkkasaatavien perusteella yleisen vanhentumisajan jälkeen, voidaan pitää tässä säännöksessä tarkoitettuina väärinkäytösten estämiseksi tarvittavina toimenpiteinä.

46

Tältä osin on muistutettava, että direktiivin 2008/94 12 artiklan a alakohdan mukaan kyseisellä direktiivillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden oikeutta toteuttaa väärinkäytösten estämiseksi tarvittavia toimenpiteitä.

47

Aluksi on todettava, että kansallinen tuomioistuin ei tosin ole täsmentänyt tässä kysymyksessä tarkoitetun yleisen vanhentumisajan kansallisen lainsäädännön mukaista kestoa tai oikeusperustaa eikä selventänyt, miten tämä määräaika olisi voitu jättää huomiotta pääasioissa vallitsevissa olosuhteissa. Voidaan kuitenkin olettaa, että kansallinen tuomioistuin viittaa sellaiseen mahdollisuuteen, että asianomaisen oikeus palkkasaatavien saamiseen olisi vanhentunut asiassa C‑524/21 tällaisen määräajan nojalla riippumatta siitä, onko kyse viiden vuoden määräajasta, jonka komissio mainitsee kirjallisissa huomautuksissaan ja joka sisältyy Romanian verotuskoodeksiin, tai kolmen vuoden määräaika, jonka Romanian hallitus mainitsee kirjallisissa huomautuksissaan ja josta säädetään siviilikoodeksissa. Asiassa C‑524/21 kyseessä olevan työnantajan maksukyvyttömyysmenettely nimittäin aloitettiin 19.3.2010, kun taas palkkasaatavien maksamista koskeva hakemus jätettiin 8.2.2017 eli lähes seitsemän vuotta kyseisen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen.

48

Tämän selvennyksen jälkeen käsiteltävässä tapauksessa on todettava, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee – kansallisen säännöstön mukaan maksukyvyttömän työnantajan pesänhoitaja eikä oikeudenhaltija eli asianomainen työntekijä, tekee työvoimavirastolle hakemuksen tämän työntekijän maksamattomien palkkasaatavien maksamisesta palkkaturvarahastosta. Näissä olosuhteissa, joissa vaikuttaa poissuljetulta, että tämä työntekijä olisi toiminut vilpillisessä mielessä tai että hänen voitaisiin katsoa olevan vastuussa toimenpiteistä, joita pesänhoitaja on toteuttanut laissa säädettyjen rajojen ulkopuolella palkkasaatavien perimiseksi, tässä säännöstössä säädetyllä sellaisten määrien takaisinperinnällä, jotka olisi maksettu mainitun säännöstön mukaan tällä perusteella aiheettomasti, ei voi olla sellaista vaikutusta, että estettäisiin työntekijän syyksi luettava väärinkäytös.

49

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt ennakkoratkaisupyynnöissään muita, erityisesti kyseessä olevien työntekijöiden toimia tai laiminlyöntejä koskevia seikkoja, jotka voisivat valaista sitä, miten se, että nämä työntekijät saivat palkkaturvarahastolta suorituksina maksamattomista palkkasaatavista maksuja, joihin heillä ei lopulta ollut oikeutta, koska heidän oikeutensa näihin maksuihin oli vanhentunut, voisi tässä tapauksessa paljastaa, että nämä työntekijät olisivat syyllistyneet väärinkäytöksiin.

50

Edellä esitetyn perusteella neljänteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2008/94 12 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion antamia sääntöjä, joiden mukaan palkkaturvajärjestelmä perii työntekijältä takaisin määrät, jotka on maksettu tälle työntekijälle maksamattomien palkkasaatavien perusteella yleisen vanhentumisajan jälkeen, ei voida pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuina väärinkäytösten estämiseksi tarvittavina toimenpiteinä, jos kyseisen työntekijän syyksi ei voida lukea mitään toimintaa tai laiminlyöntiä.

51

Kolmannella ja viidennellä kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiiviä 2008/94 tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion verosäännöstön soveltamiselle siihen tarkoitukseen, että työntekijöiltä peritään takaisin palkkaturvajärjestelmän aiheettomasti maksamattomien palkkasaatavien perusteella maksamat määrät korkoineen ja viivästyskorkoineen ajanjaksoilta, jotka eivät sisälly kyseisen valtion kansallisessa säännöstössä säädettyyn ja ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessä tarkoitettuun ajanjaksoon tai joita on vaadittu yleisen vanhentumisajan jälkeen.

52

Niiden määrien takaisinperimistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jotka palkkaturvajärjestelmä on ilmeisesti maksanut aiheettomasti direktiivin 2008/94 täytäntöön panemiseksi sovellettavan kansallisen säännöstön mukaisesti, on aluksi todettava, että kyseiseen direktiiviin ei sisälly säännöstä, jolla säänneltäisiin kysymystä siitä, voivatko jäsenvaltiot säätää tällaisesta takaisinperinnästä työntekijöiltä ja millaisin, erityisesti menettelyoikeudellisin edellytyksin tämä takaisinperintä voidaan suorittaa.

53

Direktiivin 2008/94 4, 5 ja 12 artiklassa, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat paitsi vahvistaa palkkaturvajärjestelmän organisaatiota, rahoitusta ja toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt, myös tietyissä olosuhteissa rajoittaa sitä suojaa, joka kyseisellä direktiivillä on tarkoitus antaa työntekijöille, ei nimittäin rajoiteta jäsenvaltioiden mahdollisuutta periä takaisin määrät, jotka on direktiivin 2008/94 täytäntöön panemiseksi sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan maksettu aiheettomasti (ks. analogisesti tuomio 16.7.2009, Visciano, C‑69/08, EU:C:2009:468, 38 kohta).

54

Näin ollen jäsenvaltioilla on periaatteessa vapaus säätää niiden kansallisessa lainsäädännössä säännöksiä, joissa vahvistetaan tätä varten yksityiskohtaiset, erityisesti menettelyä koskevat säännöt, edellyttäen, että nämä säännökset eivät ole epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), ja että niitä ei ole järjestetty siten, että direktiivissä 2008/94 tunnustettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (ks. vastaavasti tuomio 18.9.2003, Pflücke, C‑125/01, EU:C:2003:477, 34 kohta ja tuomio 16.7.2009, Visciano, C‑69/08, EU:C:2009:468, 39 kohta).

55

Vaikka kolmas ja viides kysymys koskevat edellytyksiä, joilla palkkaturvajärjestelmä perii työntekijöiden maksamattomien palkkasaatavien perusteella maksettuja määriä työntekijöiltä, eivätkä direktiivissä 2008/94 säädettyjä etuuksia koskevan oikeuden käyttämistä sellaisenaan työntekijöiden toimesta, nämä takaisinperinnän edellytykset voivat kuitenkin sellaisinaan vaikuttaa tällaiseen tosiasialliseen käyttämiseen ja kyseisen oikeuden laajuuteen. Näin ollen edellisessä kohdassa mainituista vastaavuus‑ ja tehokkuusperiaatteista johtuvia vaatimuksia on sovellettava pääasioissa.

56

Vastaavuusperiaatteesta on ensinnäkin todettava, että – kuten edellä 54 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, kyseinen periaate on esteenä sille, että jäsenvaltio säätää yksityiskohtaisista, erityisesti menettelyä koskevista säännöistä, jotka ovat epäedullisempia sellaisten etuuksien takaisinperimiselle, joiden myöntämistä säännellään tai ohjataan unionin oikeudessa, kuin säännöt, joita sovelletaan sellaisten samankaltaisten etuuksien perimiseen, joiden myöntämistä säännellään tai ohjataan ainoastaan kansallisessa oikeudessa.

57

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee – pääasioissa kyseessä oleva takaisinperintä toteutetaan verovelkojen perintää koskevien kansallisten säännösten perusteella ja näitä säännöksiä sovelletaan käsiteltävissä asioissa analogisesti.

58

Koska oikeudet, jotka taataan direktiivissä 2008/94, jonka sosiaalinen päämäärä on varmistaa kaikille työntekijöille vähimmäissuoja Euroopan unionin tasolla työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa (ks. vastaavasti tuomio 25.7.2018, Guigo, C‑338/17, EU:C:2018:605, 28 kohta), kuuluvat työntekijöiden sosiaaliturvaa koskevan oikeuden alaan, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, etteivät pääasioissa sovellettavat takaisinperinnän edellytykset ole työntekijöille epäedullisempia kuin ne edellytykset, jotka koskevat muiden kyseisen alan kansallisten säännösten nojalla myönnettävien samankaltaisten etuuksien takaisin perimistä.

59

Tässä vertailussa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava, ettei työntekijöitä, jotka haluavat vastustaa heille direktiivin 2008/94 nojalla maksettujen määrien takaisinperintää, kohdella epäedullisemmin kuin työntekijöitä, joihin kohdistuu samankaltaisia määriä, joiden maksamisesta säädetään kansallisessa oikeudessa, koskeva takaisinperintämenettely. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 59 kohdassa, tätä tarkoitusta varten voidaan ottaa huomioon erityisesti perusteettoman edun palauttamismahdollisuus, sen henkilön vilpitön mieli, jonka väitetään saaneen aiheettomasti rahamäärän, ja viivästyskorkojen alkamisajankohta.

60

Tehokkuusperiaatteesta on toiseksi muistutettava, että kohtuullisten preklusiivisten määräaikojen asettaminen on lähtökohtaisesti tämän periaatteen mukaista, kun se merkitsee oikeusvarmuuden periaatteen soveltamista (ks. vastaavasti tuomio 18.9.2003, Pflücke, C‑125/01, EU:C:2003:477, 36 kohta ja tuomio 16.7.2009, Visciano, C‑69/08, EU:C:2009:468, 43 kohta).

61

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa, että sellaisen kansallisen säännöstön soveltaminen, joka koskee palkkaturvajärjestelmän työntekijöiden maksamattomien palkkasaatavien perusteella aiheettomasti maksamien määrien takaisinperintää näiltä työntekijöiltä, ei saa tehdä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi sitä, että työntekijät käyttävät oikeuttaan hakea palkkaturvajärjestelmältä maksamattomien palkkojen perusteella maksettavien määrien maksamista.

62

Erityisesti on todettava, että kyseessä olevan perintämenettelyn yksityiskohtaiset säännöt eivät näin ollen saa johtaa sellaiseen tilanteeseen, jossa työntekijöiden mahdolliset oikeudet saada heille tosiasiallisesti kuuluvat palkkasaatavat maksetuiksi olisivat vanhentuneita.

63

Tältä osin on korostettava, että pääasian riita‑asioille näyttää olevan ominaista se, että asianomaisten työntekijöiden hakemusten, jotka koskevat maksamattomien palkkasaatavien maksamista, perusteltavuus riitautetaan pääasiallisesti sillä perusteella, että nämä saatavat eivät kuulu viiteajanjaksoon, joka on vahvistettu kansallisessa säännöstössä direktiivin 2008/94 4 artiklan 2 kohdan nojalla.

64

Näin ollen ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että näillä työntekijöillä olisi ollut oikeus saada palkkaturvajärjestelmästä palkkasaatavistaan samansuuruinen maksu kyseiseen viiteajanjaksoon sisältyvältä ajanjaksolta, jos näitä saatavia ei olisi tosiasiallisesti maksettu, ja että tämä maksu olisi maksettu heille, jos pesänhoitaja olisi tätä koskevassa hakemuksessaan merkinnyt asianmukaisesti nämä ajanjaksot, vaikka tällaisen hakemuksen tekeminen ei ehkä olisi enää mahdollista oikeudellisesti tai käytännössä sinä ajankohtana, jona työntekijät saavat tiedon takaisinperintäpäätöksestä, muun muassa yleisen vanhentumisajan mahdollisen päättymisen vuoksi.

65

Vaikka unionin tuomioistuin on tällä alalla todennut, että kohtuullisten vanhentumisaikojen vahvistaminen on unionin oikeuden mukaista ja että Romanian oikeudessa säädetty yleinen vanhentumisaika, sellaisena kuin se on esitetty edellä 47 kohdassa, vaikuttaa lähtökohtaisesti kohtuulliselta, tällaisessa tilanteessa työntekijöiden olisi kuitenkin lopulta mahdotonta käyttää heille direktiivissä 2008/94 annettuja oikeuksia, ja tilanne olisi vastoin tehokkuusperiaatetta, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin selvitettävä.

66

Kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetystä työntekijöiden velvollisuudesta maksaa korkoja ja viivästyskorkoja on todettava, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 64 kohdassa todennut, tehokkuusperiaate edellyttää, ettei näiden korkojen ja viivästyskorkojen mahdollinen maksaminen vaikuta millään tavoin direktiivillä 2008/94 työntekijöille annettuun suojaan ja ettei se varsinkaan heikennä edellä 64 kohdassa mainitussa tapauksessa tämän direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti säädetyn suojan vähimmäistasoa.

67

Jos todetaan, että työntekijöillä olisi asianmukainen hakemus esittämällä ollut oikeus saada maksu olennaisin osin saman määräisenä kuin heille pesänhoitajan virheellisen hakemuksen perusteella tosiasiallisesti maksettu maksu, näillä työntekijöillä on nimittäin tosiasiassa oltava täysi oikeus saada maksu maksamattomista palkkasaatavistaan direktiivin 2008/94/EY 3 artiklassa ja 4 artiklan 2 kohdassa ja tilanteen mukaan kansallisessa lainsäädännössä säädetyissä rajoissa, vaikka mahdollinen mahdottomuus tehdä vielä asianmukainen hakemus on tehokkuusperiaatteen vastaista.

68

Näin ollen pääasioissa jo maksetun määrän takaisinperiminen korkoineen ja viivästyskorkoineen loukkaisi väistämättä oikeuksia, joita kyseisillä työntekijöillä voi olla direktiivin 2008/94 3 ja 4 artiklan nojalla, vähentämällä lopulta heille maksamattomien palkkasaataviensa perusteella kuuluvaa kokonaismäärää alle kyseisessä direktiivissä säädettyjen vähimmäisrajojen.

69

Edellä esitetyn perusteella kolmanteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että direktiiviä 2008/94 on vastaavuus‑ ja tehokkuusperiaatteiden valossa tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion verosäännöstön soveltamiselle siihen, että työntekijöiltä peritään takaisin korkoineen ja viivästyskorkoineen määrät, jotka palkkaturvajärjestelmä on aiheettomasti maksanut työntekijöiden maksamattomien palkkasaatavien perusteella ajanjaksoilta, jotka eivät sisälly kyseisen valtion kansallisessa säännöstössä säädettyyn viiteajanjaksoon ja jotka mainitaan ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessä, tai joita koskeva vaatimus on esitetty yleisen vanhentumisajan jälkeen, jos

70

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: