–

F C C ja M A B, edustajinaan I. Fernández Grañeda, F. Gómez Hidalgo Terán ja J. Zaera Herrera, abogados,

–

Caixabank SA, edustajinaan J. Gutiérrez de Cabiedes Hidalgo de Caviedes, J. Rodríguez Cárcamo ja E. Valencia Ortega, abogados,

–

Espanjan hallitus, asiamiehinään A. Ballesteros Panizo ja A. Pérez-Zurita Gutiérrez,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan G. Rocchitta, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Baquero Cruz ja N. Ruiz García,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat kaksi kuluttajaa F C C ja M A B ja luottolaitos Caixabank SA, aiemmin Bankia SA, ja jossa on kyse sellaisten rahamäärien palauttamista koskevasta vaatimuksesta, jotka on maksettu lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla kohtuuttomaksi todetun sopimusehdon nojalla.

3

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

4

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

5

Katalonian siviilikoodeksista 30.12.2002 annetun lain 29/2002 (Ley 29/2002, primera Ley del Código Civil de Cataluña; BOE nro 32, 6.2.2003; jäljempänä Katalonian siviililaki) 121-20 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kaikki vaatimukset vanhentuvat kymmenessä vuodessa, jollei oikeus ole ennen tämän määräajan päättymistä siirtynyt hallinnan nojalla toiselle tai jollei tässä laissa tai erityislaeissa toisin säädetä.”

6

Katalonian siviililain 121–23 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun vaatimus on syntynyt ja erääntynyt ja kun vaatimuksen esittänyt henkilö on saanut tai hänen voidaan kohtuudella olettaa saaneen tiedon vaatimuksensa perusteena olevista syistä ja henkilöstä, jolle se voidaan esittää.”

7

Lain 121–11 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Vanhentumisajan katkaisee

8

Pääasian asianosaiset tekivät vuonna 2007 kiinnelainasopimuksen. Juzgado de Primera Instancia no 50 de Barcelona (Barcelonan alioikeus nro 50, Espanja) totesi 2.5.2019 antamallaan tuomiolla kyseisen sopimuksen ehdon, jonka mukaan pääasian kantajat vastasivat kaikista kiinnityksen perustamiskuluista (jäljempänä kuluja koskeva ehto), kohtuuttomaksi, minkä johdosta notaarikuluina maksetut rahamäärät palautettiin pääasian kantajille.

9

Kantajat nostivat 23.2.2021 Juzgado de Primera Instancia no 20 de Barcelonassa (Barcelonan alioikeus nro 20, Espanja), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, kanteen, jossa he vaativat kuluja koskevan ehdon nojalla rekisteröinti- ja hallinnointikuluina maksettujen, yhteensä 295,36 euron suuruisten rahamäärien palauttamista.

10

Caixabank väittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että pääasian kantajien nostama kanne on vanhentunut. Sen mukaan vanhentumisaika, joka Katalonian siviililain mukaan on kymmenen vuotta, alkoi kulua kiinnityksen perustamishetkellä vuonna 2007, kun rahamäärät, joiden palauttaminen on pääasian oikeudenkäynnin kohteena, maksettiin.

11

Pääasian kantajat väittävät puolestaan, että 22.4.2021 annetusta tuomiosta Profi Credit Slovakia (C-485/19, EU:C:2021:313) ilmenevän oikeusohjeen mukaan vanhentumisaika alkoi kulua vasta silloin, kun Juzgado de Primera Instancia no 50 de Barcelona totesi kuluja koskevan ehdon pätemättömäksi. He lisäävät, että unionin tuomioistuin totesi 10.6.2021 antamassaan tuomiossa BNP Paribas Personal Finance (C-776/19–C-782/19, EU:C:2021:470), että vanhentumisaika ei voi alkaa kulua sopimuksen tekohetkellä.

12

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan esiin nousee kysymys siitä, milloin kuluttajan voidaan katsoa saaneen tiedon seikoista, jotka ovat kohtuuttomaksi todetun ehdon nojalla maksettujen rahamäärien palauttamiskanteen perusteena. Sen mukaan direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan noudattaminen ja siten unionin oikeuden tehokkuusperiaatteen toteuttaminen voitaisiin epäilemättä varmistaa, jos vanhentumisajan katsottaisiin alkavan kuluja koskevan ehdon pätemättömyyden toteamishetkellä. Vanhentumisajan alkamisajankohta voisi kuitenkin myös olla – joskin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää tätä kyseenalaisena – joko ajankohta, jona kuluttaja maksoi kyseiset rahamäärät, tai ajankohta, jona Tribunal Supremo (ylin tuomioistuin, Espanja) antoi tuomion, jossa se totesi sellaisen vakioehdon kohtuuttomaksi, joka vastaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kuluja koskevaa ehtoa.

13

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lopuksi, että jos vanhentumisajan katsottaisiin alkavan kulua ajankohdasta, jona kulut maksettiin, kanne olisi vanhentunut eikä kuluttajalla olisi mahdollisuutta saada perusteettomasti maksamiaan rahamääriä takaisin. Jos vanhentumisajan olisi sitä vastoin katsottava alkavan kulua edellä mainitun Tribunal Supremon tuomion antamisajankohdasta eli 23.12.2015 alkaen tai tuomioistuinratkaisun, jossa kuluja koskevan ehdon pätemättömyys todettiin, antamisajankohdasta eli käsiteltävässä asiassa 2.5.2019 alkaen, kymmenen vuoden vanhentumisaika ei olisi vielä umpeutunut ja kuluttajille aiheutuneet vahingot voitaisiin yhä korvata.

14

Tässä tilanteessa Juzgado de Primera Instancia no 20 de Barcelona päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

15

Aluksi on muistutettava, että unionin tuomioistuin on jo todennut, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että on lähtökohtaisesti katsottava, ettei kohtuuttomaksi todettu sopimusehto ole koskaan ollut olemassa, minkä vuoksi sillä ei voi olla vaikutuksia kuluttajaan nähden. Näin ollen siitä, että tällainen ehto todetaan kohtuuttomaksi tuomioistuimessa, on lähtökohtaisesti seurattava sen oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen palauttaminen, jossa kuluttaja olisi, jos tällaista ehtoa ei olisi ollut olemassa (tuomio 21.12.2016,Gutiérrez Naranjo ym.,C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:C:2016:980, 61 kohta ja tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset),C-520/21, EU:C:2023:478, 57 kohta).

16

Tämä merkitsee sitä, että kansallisen tuomioistuimen velvollisuudella sivuuttaa kohtuuton sopimusehto, joka velvoittaa perusteettomiksi osoittautuvien rahamäärien maksamiseen, on lähtökohtaisesti se vaikutus, että nämä määrät on vastaavasti palautettava (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym.,C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:C:2016:980, 62 kohta ja tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset),C-520/21, EU:C:2023:478, 58 kohta).

17

Näin on siksi, että ellei tällaista palauttamista koskevaa vaikutusta olisi, kyseenalaistettaisiin se varoittava vaikutus, joka direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä sen 7 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaan on tarkoitettu olevan sillä, että kuluttajien ja elinkeinonharjoittajan välisiin sopimuksiin sisältyvät ehdot on todettu kohtuuttomiksi (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym.,C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:C:2016:980, 63 kohta ja tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset),C-520/21, EU:C:2023:478, 58 kohta).

18

Direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa edellytetään kyllä jäsenvaltioiden säätävän, että kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia ”niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti” (tuomio 6.10.2009, Asturcom Telecomunicaciones, C-40/08, EU:C:2009:615, 57 kohta ja tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:C:2016:980, 64 kohta).

19

Direktiivillä 93/13 kuluttajille taattua suojaa koskevalla kansallisella lainsäädännöllä ei kuitenkaan voida muuttaa suojan ulottuvuutta eikä sen asiallista sisältöä eikä näin vaarantaa tämän suojan tehostamista, johon Euroopan unionin lainsäätäjä on tähdännyt ottamalla käyttöön kohtuuttomia ehtoja koskevat yhtenäiset säännöt, niin kuin direktiivin 93/13 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym.,C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:C:2016:980, 65 kohta ja tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset),C-520/21, EU:C:2023:478, 60 kohta).

20

Vaikka jäsenvaltioiden tehtävänä onkin kansallisen oikeutensa avulla määritellä yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaisesti sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuus todetaan ja tämän toteamisen konkreettiset oikeusvaikutukset toteutuvat, tällaisen toteamisen avulla on siis kuitenkin voitava palauttaa se oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne, jossa kuluttaja olisi ollut, ellei mainittua kohtuutonta ehtoa olisi ollut, muun muassa ottamalla käyttöön oikeus sellaisten perusteettomien etujen palautukseen, jotka elinkeinonharjoittaja on saanut kuluttajan vahingoksi tällaisen kohtuuttoman ehdon perusteella (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:C:2016:980, 66 kohta ja tuomio 15.6.2023, Bank M. (Sopimuksen pätemättömyyden toteamisen vaikutukset),C-520/21, EU:C:2023:478, 61 kohta).

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä ja kolmannella kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, pääasiallisesti, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa sekä perusoikeuskirjan 38 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kulujen, jotka kuluttaja on maksanut elinkeinonharjoittajan kanssa tehdyn sopimuksen tekohetkellä sellaisen sopimusehdon nojalla, joka on todettu kohtuuttomaksi näiden kulujen maksamisen jälkeen annetulla lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, palauttamista koskevan kanteen vanhentumisaika alkaa kulua maksupäivänä tai joka tapauksessa ennen kuin kyseinen ehto todettiin pätemättömäksi kyseisellä ratkaisulla.

22

Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että silloin, kun unioni ei ole antanut asiaa koskevia erityissäännöksiä, kunkin jäsenvaltion asiana on menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla antaa sisäisessä oikeusjärjestyksessään menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet, sillä edellytyksellä kuitenkin, että kyseiset säännöt eivät ole epäedullisempia kuin säännöt, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvia tilanteita (vastaavuusperiaate), eivätkä ne ole sellaisia, että unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (tuomio 22.4.2021, Profi Credit Slovakia,C-485/19, EU:C:2021:313, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

23

Siltä osin kuin on kyse tehokkuusperiaatteesta, josta yksinomaan on kyse tässä asiassa, on todettava, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysäännös unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava ottaen huomioon tämän säännöksen merkitys koko menettelyssä, menettelyn kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä. Huomioon on tällöin tarvittaessa otettava kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, joita ovat muun muassa puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä menettelyn moitteeton kulku (tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19-C-782/19, EU:C:2021:470, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että jäsenvaltioiden velvollisuuteen varmistaa niiden oikeuksien tehokkuus, joita yksityisillä on unionin oikeuden perusteella, sisältyy muun muassa vaatimus direktiivistä 93/13 johtuvia oikeuksia koskevasta tehokkaasta oikeussuojasta, joka on taattu myös perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja jota sovelletaan muun muassa tällaisiin oikeuksiin perustuvia oikeussuojakeinoja koskevien menettelysääntöjen määrittämiseen (tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19-C-782/19, EU:C:2021:470, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Unionin tuomioistuin on täsmentänyt pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen vanhentumisajan ominaispiirteiden arvioinnista, että tässä arvioinnissa on tutkittava tällaisen vanhentumisajan kestoa ja sen soveltamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä, mukaan lukien se, mistä tapahtumasta vanhentumisajan kuluminen alkaa (tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19-C-782/19, EU:C:2021:470, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Vaikka unionin tuomioistuin on todennut, että kuluttajan esittämään vaatimukseen, joka koskee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä tehtyyn sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuuden toteamista, ei voida soveltaa minkäänlaista vanhentumisaikaa (tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19-C-782/19, EU:C:2021:470, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), se on täsmentänyt, etteivät direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 1 kohta ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa asetetaan vanhentumisaika tällaisen kuluttajan kanteelle, jolla vedotaan niihin tällaisen toteamuksen vaikutuksiin, jotka koskevat maksettujen määrien palauttamista, kunhan vastaavuusperiaatetta ja tehokkuusperiaatetta noudatetaan (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19-C-782/19, EU:C:2021:470, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Näin ollen on katsottava, että vanhentumisaikaan vetoaminen kuluttajien direktiiviin 93/13 perustuvien oikeuksiensa nojalla esittämiä palautusvaatimuksia vastaan ei sinänsä ole tehokkuusperiaatteen vastaista, kunhan sen soveltaminen ei tee kyseisellä direktiivillä annettujen oikeuksien käyttämisestä käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19-C-782/19, EU:C:2021:470, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Tältä osin on otettava huomioon, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa siihen, että kuluttaja sitoutuu elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön. On samoin muistutettava, että kuluttajat eivät ehkä tiedä kiinnelainasopimuksen ehdon olevan kohtuuton tai eivät miellä direktiivin 93/13 mukaisten oikeuksiensa laajuutta (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19–C-782/19, EU:C:2021:470, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Unionin tuomioistuin on tässä yhteydessä todennut, että vanhentumisajan, joka alkaa kulua kyseisen sopimuksen allekirjoittamisesta alkaen, soveltaminen siltä osin kuin se merkitsee sitä, että kuluttaja voi vaatia kohtuuttomaksi todetun sopimusehdon nojalla suoritettujen maksujen palauttamista vain tietyn määräajan kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta riippumatta siitä, tiesikö hän tai saattoiko hän kohtuudella tietää tämän ehdon kohtuuttomuudesta, on omiaan tekemään suhteettoman vaikeaksi tälle kuluttajalle direktiivillä 93/13 annettujen oikeuksien käyttämisen ja näin ollen loukkaamaan tehokkuusperiaatetta luettuna yhdessä oikeusvarmuuden periaatteen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2020, Caixabank ja Banco Bilbao Vizcaya Argentaria, C-224/19 ja C-259/19, EU:C:2020:578, 91 kohta; ks. myös analogisesti tuomio 22.4.2021, Profi Credit Slovakia,C-485/19, EU:C:2021:313, 63 kohta).

30

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä siis ilmenee – kun otetaan huomioon, että kuluja koskevan ehdon vaikutukset alkoivat sopimuksen tekohetkellä eli ajankohtana jona kyseiset kulut maksettiin –, että jos mainittujen kulujen palauttamista koskevan kanteen vanhentumisajan katsottaisiin alkavan kulua kyseisen sopimuksen tekohetkellä ja kulujen maksamisen hetkellä, pääasian kantajien nostama palauttamiskanne olisi jo sen nostamispäivänä vanhentunut riippumatta siitä, tiesikö kuluttaja tai saattoiko hän vähintään kohtuudella tietää kuluja koskevan ehdon kohtuuttomuudesta.

31

Tämän tuomion 28 ja 29 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa on katsottava, että ajankohta, jona kohtuuttoman ehdon sisältävä sopimus tehtiin ja asianomaiset kulut maksettiin, ei sellaisenaan voi olla vanhentumisajan alkamisajankohta.

32

Sitä vastoin pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa on niin, että kuluttaja saa varmasti tiedon kyseisen sopimusehdon sääntöjenvastaisuudesta sinä päivänä, jona ratkaisu, jossa todettiin ehdon kohtuuttomuus ja jossa kyseinen ehto todettiin tämän johdosta pätemättömäksi, tulee lainvoimaiseksi. Tämän johdosta on lähtökohtaisesti niin, että tästä päivästä alkaen kuluttajalla on mahdollisuus vedota tehokkaasti direktiivissä 93/13 hänelle annettuihin oikeuksiin, ja näin ollen palauttamista koskevan kanteen, jonka pääasiallinen tarkoitus on sen oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen palauttaminen, jossa kuluttaja olisi, jos tällaista ehtoa ei olisi ollut olemassa, kuten tämän tuomion 15 ja 20 kohdasta ilmenee, vanhentumisaika voi alkaa.

33

On näet niin, että koska kyse on lainvoimaisesta ja asianomaiselle kuluttajalle osoitetusta tuomioistuinratkaisusta, kuluttaja saa tuona ajankohtana tietää kyseisen ehdon olevan kohtuuton ja voi arvioida itse, onko tarkoituksenmukaista nostaa kanne ehdon nojalla maksettujen rahamäärien palauttamiseksi kansallisessa oikeudessa asetetussa määräajassa.

34

Tästä seuraa, että vanhentumisaika, joka alkaa kulua siitä päivästä alkaen, jona ratkaisu, jossa sopimusehto todettiin kohtuuttomaksi ja tämän seurauksena pätemättömäksi, on saanut lainvoiman, on yhteensopiva tehokkuusperiaatteen kanssa, koska kuluttajalla on mahdollisuus saada tieto oikeuksistaan ennen kuin tämä määräaika alkaa kulua tai päättyy (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19-C-782/19, EU:C:2021:470, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

On kuitenkin todettava, että vaikka - kuten tämän tuomion 29 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee - direktiivi 93/13 on esteenä sille, että kuluttajan kohtuuttoman sopimusehdon nojalla maksamien rahamäärien palauttamista koskevan kanteen vanhentumisaika voisi alkaa kulua riippumatta siitä, tiesikö kuluttaja tai saattoiko hän kohtuudella tietää sopimusehdon kohtuuttomuudesta, direktiivi ei kuitenkaan ole esteenä sille, että elinkeinonharjoittajalle annetaan mahdollisuus osoittaa, että kuluttaja tiesi tai hän olisi kohtuudella voinut tietää siitä ennen kuin tuomio, jossa todetaan ehdon pätemättömyys, annettiin.

36

Näin ollen ei ole tarpeen tulkita perusoikeuskirjan 38 artiklaa sen määrittämiseksi, ovatko siinä vahvistetut perusoikeudet esteenä tämän kysymyksen kohteena olevan kansallisen käytännön kaltaiselle käytännölle.

37

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa, luettuina tehokkuusperiaatteen valossa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kulujen, jotka kuluttaja on maksanut elinkeinonharjoittajan kanssa tehdyn sopimuksen tekohetkellä sellaisen sopimusehdon nojalla, joka on todettu kohtuuttomaksi näiden kulujen maksamisen jälkeen annetulla lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, palauttamista koskevan kanteen vanhentumisaika alkaa kulua maksupäivänä riippumatta siitä, tiesikö kuluttaja tai saattoiko hän kohtuudella tietää ehdon kohtuuttomuudesta maksuhetkellä tai ennen kuin ehto todettiin pätemättömäksi kyseisellä ratkaisulla.

38

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kulujen, jotka kuluttaja on maksanut elinkeinonharjoittajan kanssa tehdyn sellaisen sopimusehdon nojalla, joka on todettu kohtuuttomaksi lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, palauttamista koskevan kanteen vanhentumisaika alkaa kulua siitä päivästä, jona ylin kansallinen tuomioistuin antoi toisessa asiassa aiemman tuomion, jossa vakioehto, joka vastaa kyseisen sopimuksen asianomaista ehtoa, todettiin kohtuuttomaksi.

39

Kuten tämän tuomion 15 ja 20 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, direktiivillä 93/13 pyritään palauttamaan se oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne, jossa kuluttaja olisi ollut, ellei kohtuutonta sopimusehtoa olisi ollut, muun muassa antamalla oikeus sellaisten perusteettomien etujen palautukseen, jotka elinkeinonharjoittaja on saanut kuluttajan vahingoksi kyseisen kohtuuttoman ehdon perusteella.

40

Jos kulujen, jotka kuluttaja on maksanut kohtuuttoman sopimusehdon nojalla, palauttamista koskevan kanteen vanhentumisaika alkaisi ajankohtana, jona ylin kansallinen tuomioistuin antoi tuomion, jossa vakioehto, joka vastaa riidanalaiseen sopimukseen sisällytettyä ehtoa, todettiin kohtuuttomaksi, useissa tilanteissa olisi mahdollista, että elinkeinonharjoittaja voisi kohtuuttoman sopimusehdon nojalla pitää itsellään kyseisen kuluttajan vahingoksi perusteettomasti saamansa rahamäärät, mikä olisi ristiriidassa tämän tuomion 29 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä johtuvan vaatimuksen kanssa, jonka mukaan alkamisajankohta ei voi olla riippumaton siitä, tiesikö kyseinen kuluttaja tai olisiko hän voinut kohtuudella tietää ehdon kohtuuttomuudesta, joka on perustana oikeudelle palautukseen, jos elinkeinonharjoittajalle ei ole asetettu huolellisuus- ja tiedonantovelvoitetta kuluttajaan nähden, jolloin heikennettäisiin kuluttajan jo heikkoa asemaa, jota direktiivillä 93/13 pyritään parantamaan.

41

Lisäksi koska elinkeinonharjoittajalle ei tältä osin ole asetettu tiedonantovelvoitetta, kuluttajan ei voida kohtuudella olettaa olevan tietoinen siitä, että hänen sopimukseensa sisältyvä ehto vastaa ulottuvuudeltaan vakioehtoa, jonka ylin kansallinen tuomioistuin on todennut kohtuuttomaksi.

42

Vaikka on niin, että jäsenvaltion ylimmän tuomioistuimen oikeuskäytäntö – jos siitä tiedotetaan riittävällä tavalla – voi mahdollistaa sen, että kuluttaja saa tietää elinkeinonharjoittajan kanssa tekemäänsä sopimukseen sisällytetyn vakioehdon olevan kohtuuton, kuluttajalta, jota direktiivillä 93/13 pyritään suojelemaan sen takia, että hän on elinkeinonharjoittajaan nähden heikommassa asemassa, ei kuitenkaan voida odottaa menettelyjä, jotka kuuluvat oikeudellisen tutkimuksen piiriin (ks. vastaavasti tuomio 13.7.2023, Banco Santander (Viralliseen indeksiin viittaaminen),C-265/22, EU:C:2023:578, 60 kohta).

43

Tältä osin on lisäksi todettava, että tällainen kansallinen oikeuskäytäntö ei välttämättä mahdollista ipso facto sitä, että kaikkien elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten kaikki tämäntyyppiset ehdot todetaan kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä kohtuuttomiksi. Kun ylin kansallinen tuomioistuin on todennut vakioehdon kohtuuttomaksi, on vielä lähtökohtaisesti määritettävä tapauskohtaisesti, missä määrin tiettyyn sopimukseen sisällytetty ehto vastaa kyseistä vakioehtoa ja missä määrin kyseistä ehtoa on pidettävä vakioehdon tapaan kohtuuttomana.

44

On nimittäin niin, että direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan 1 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehdyn sopimuksen ehdon mahdollisen kohtuuttomuuden tutkinta edellyttää sen selvittämistä, luodaanko ehdolla kuluttajan vahingoksi huomattava epätasapaino sopimusosapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, ja tutkinnassa on otettava huomioon muun muassa kaikki sopimuksen tekemiseen liittyvät olosuhteet. Tällainen tapauskohtainen tutkinta on entistäkin tärkeämpi, koska sopimusehdon kohtuuttomuus voi olla seurausta ehtoa koskevan avoimuuden puutteesta. Näin ollen tietyn sopimusehdon kohtuuttomuutta ei lähtökohtaisesti voida olettaa, koska tällainen luokittelu voi riippua kunkin sopimuksen tekemiseen liittyvistä erityisolosuhteista ja muun muassa kunkin elinkeinonharjoittajan kullekin kuluttajalle antamista erityisistä tiedoista.

45

Näistä seikoista seuraa, että kohtuullisen tarkkaavaiselta ja huolelliselta keskivertokuluttajalta ei voida edellyttää, että sen lisäksi, että hän pysyy omasta aloitteestaan jatkuvasti ajan tasalla ylimmän kansallisen tuomioistuimen antamista ratkaisuista, jotka koskevat kuluttajan mahdollisesti elinkeinonharjoittajien kanssa tekemiä vastaavien sopimusten vakioehtoja, hän myös määrittää ylimmän kansallisen tuomioistuimen antaman tuomion nojalla, onko tiettyyn sopimukseen sisällytetyn kaltainen ehto kohtuuton.

46

Olisi lisäksi direktiivin 93/13 vastaista, että elinkeinonharjoittajan annettaisiin hyötyä passiivisuudestaan suhteessa siihen lainvastaisuuteen, jonka ylin kansallinen tuomioistuin on todennut. On näet niin, että pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa elinkeinonharjoittajalla on pankkina lähtökohtaisesti asiaan erikoistunut oikeudellinen yksikkö, joka on laatinut tässä asiassa kyseessä olevan sopimuksen ja jolla on valmiudet seurata ylimmän kansallisen tuomioistuimen oikeuskäytännön kehitystä ja tehdä tämän perusteella johtopäätöksiä kyseisen pankin tekemien sopimusten osalta. Tällaisella pankilla on myös lähtökohtaisesti asiakaspalvelu, jolla on kaikki tarvittavat tiedot, jotta se voi ottaa helposti yhteyttä kyseessä oleviin asiakkaisiin.

47

Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kulujen, jotka kuluttaja on maksanut elinkeinonharjoittajan kanssa tehdyn sellaisen sopimusehdon nojalla, joka on todettu kohtuuttomaksi lainvoimaisella tuomioistuinratkaisulla, palauttamista koskevan kanteen vanhentumisaika alkaa kulua siitä päivästä, jona ylin kansallinen tuomioistuin antoi toisessa asiassa aiemman tuomion, jossa vakioehto, joka vastaa kyseisen sopimuksen asianomaista ehtoa, todettiin kohtuuttomaksi.

48

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: