–

FU ja DRV Intertrans BV, edustajanaan F. Vanden Bogaerde, advocaat,

–

Verbraeken J. en Zonen BV, edustajinaan P. Bekaert ja S. Bekaert, advocaten,

–

PN, edustajanaan F. Vanden Bogaerde, advocaat,

–

Belgian hallitus, asiamiehinään S. Baeyens, C. Pochet ja L. Van den Broecket,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja M. de Ree,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja F. van Schaik,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL 2004, L 166, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 22.5.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 465/2012 (EUVL 2012, L 149, s. 4) (jäljempänä asetus N:o 883/2004), 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan, asetuksen N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 (EUVL 2009, L 284, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 465/2012 (jäljempänä asetus N:o 987/2009), 5 artiklan, maantieliikenteen harjoittajan ammatin harjoittamisen edellytyksiä koskevista yhteisistä säännöistä ja neuvoston direktiivin 96/26/EY kumoamisesta 21.10.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1071/2009 (EUVL 2009, L 300, s. 51) 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 11 artiklan 1 kohdan sekä maanteiden kansainvälisen tavaraliikenteen markkinoille pääsyä koskevista yhteisistä säännöistä 21.10.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1072/2009 (EUVL 2009, L 300, s. 72) 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty kahdessa rikosasiassa, jotka on pantu vireille yhtäältä FU:ta ja DRV Intertrans BV:tä vastaan (asia C‑410/21) ja toisaalta Verbraeken J. en Zonen BV:tä ja PN:tä vastaan (asia C‑661/21) ja jotka koskevat sosiaaliturvamaksuihin liittyviä petoksia.

3

Asetuksen N:o 883/2004 johdanto‑osan 15 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”Yhteisön alueella liikkuvien henkilöiden olisi kuuluttava vain yhden jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään, jotta vältetään sovellettavien kansallisten lainsäädäntöjen päällekkäisyys ja tästä mahdollisesti aiheutuvat ongelmat.”

4

Asetuksen N:o 883/2004 II osastossa, jonka otsikko on ”Sovellettavan lainsäädännön määrittäminen”, on sen 11–16 artikla.

5

Tämän asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Kyseinen lainsäädäntö määritetään tämän osaston mukaisesti.”

6

Mainitun asetuksen 13 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tekevä henkilö on

– –

– –”

7

Saman asetuksen 72 artiklan a alakohdan mukaan sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista käsittelevän hallintotoimikunnan (jäljempänä hallintotoimikunta) tehtävänä on käsitellä muun muassa kaikkia hallinnollisia ja tulkinnallisia kysymyksiä, jotka johtuvat asetuksen N:o 883/2004 tai asetuksen N:o 987/2009 säännöksistä.

8

Asetuksen N:o 883/2004 76 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhteistyö”, säädetään seuraavaa:

”– –

4.   Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla laitoksilla ja henkilöillä on vastavuoroinen tiedotus‑ ja yhteistyövelvoite, jonka tarkoituksena on varmistaa asetuksen moitteeton soveltaminen.

– –

6.   Jos tämän asetuksen tulkinnassa tai soveltamisessa ilmenee vaikeuksia, jotka voisivat vaarantaa asetuksen soveltamisalaan kuuluvan henkilön oikeudet, toimivaltaisen jäsenvaltion laitoksen tai kyseisen henkilön asuinjäsenvaltion laitoksen on otettava yhteyttä laitokseen tai laitoksiin muussa jäsenvaltiossa tai muissa jäsenvaltioissa, joita asia koskee. Jos asiaa ei pystytä ratkaisemaan kohtuullisessa ajassa, asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset voivat kääntyä hallintotoimikunnan puoleen.”

9

Saman asetuksen 90 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kumotaan tämän asetuksen soveltamisen alkamispäivästä alkaen [sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1408/71 (EYVL 1971, L 149, s. 2)].

– –”

10

Asetuksen N:o 987/2009 johdanto‑osan toisessa ja kuudennessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

11

Kyseisen asetuksen 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Toisessa jäsenvaltiossa laadittujen asiakirjojen ja todisteiden oikeudellinen pätevyys”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion laitoksen antamat asiakirjat, joissa osoitetaan henkilön tilanne [asetuksen N:o 883/2004] ja [tämän asetuksen] soveltamista varten, ja todisteet, joiden perusteella nämä asiakirjat on annettu, on hyväksyttävä muiden jäsenvaltioiden laitoksissa niin kauan kuin jäsenvaltio, jossa nämä asiakirjat tai todisteet on annettu, ei peruuta niitä tai julista niitä mitättömiksi.

2.   Jos on syytä epäillä asiakirjan pätevyyttä tai siinä olevien tietojen perustana olevien tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, asiakirjan vastaanottaneen jäsenvaltion laitoksen on pyydettävä asiakirjan antaneelta laitokselta tarvittavia tarkennuksia ja tarvittaessa kyseisen asiakirjan peruuttamista. Asiakirjan antaneen laitoksen on harkittava uudelleen asiakirjan antamisperusteita ja tarvittaessa peruutettava se.

3.   Jos 2 kohdan nojalla on syytä epäillä asianomaisten henkilöiden toimittamien tietojen oikeellisuutta, asiakirjan tai todisteen pätevyyttä tai niissä olevien tietojen perustana olevien tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, oleskelu‑ tai asuinpaikan laitoksen on tarkistettava, mikäli mahdollista, toimivaltaisen laitoksen pyynnöstä kyseiset tiedot tai asiakirjat.

4.   Jos kyseiset laitokset eivät pääse sopimukseen, asia voidaan viedä toimivaltaisten viranomaisten kautta hallintotoimikunnan käsittelyyn aikaisintaan kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona asiakirjan vastaanottanut laitos on esittänyt pyynnön. Hallintotoimikunta pyrkii sovittelemaan näkökannat kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun asia on annettu sen käsiteltäväksi.”

12

Asetuksen N:o 987/2009 14 artiklan 5 a kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Sovellettaessa [asetuksen N:o 883/2004] II osastoa ’kotipaikalla tai liiketoimintapaikalla’ tarkoitetaan kotipaikkaa tai liiketoimintapaikkaa, jossa yrityksen olennaiset päätökset tehdään ja jossa sen keskushallinto toimii.”

13

Saman asetuksen 19 artiklan 2 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Sen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen, jonka soveltamaa lainsäädäntöä sovelletaan [asetuksen N:o 883/2004] II osaston säännösten nojalla, on annettava asianomaisen henkilön tai työnantajan pyynnöstä todistus kyseisen lainsäädännön soveltamisesta ja ilmoitettava tarvittaessa, mihin päivämäärään asti ja millä edellytyksillä sitä sovelletaan.”

14

Asetuksen N:o 987/2009 20 artiklassa, jonka otsikko on ”Laitosten välinen yhteistyö”, säädetään seuraavaa:

”1.   Asiaankuuluvien laitosten on ilmoitettava sen jäsenvaltion toimivaltaiselle laitokselle, jonka lainsäädäntöä henkilöön [asetuksen N:o 883/2004] II osaston nojalla sovelletaan, tarvittavat tiedot sen päivän vahvistamiseksi, jona tämän lainsäädännön soveltaminen alkaa, ja niiden maksujen vahvistamiseksi, jotka asianomaisen henkilön ja hänen työnantajansa tai työnantajiensa on tämän lainsäädännön nojalla maksettava.

2.   Sen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen, jonka soveltamaa lainsäädäntöä henkilöön ryhdytään [asetuksen N:o 883/2004] II osaston nojalla soveltamaan, on toimitettava tieto päivämäärästä, jona tämän lainsäädännön soveltaminen alkaa, sen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen nimeämän laitoksen saataville, jonka lainsäädäntöä henkilöön viimeksi sovellettiin.”

15

Saman asetuksen 96 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kumotaan 1 päivästä toukokuuta 2010 alkaen [asetuksen N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21.3.1972 annettu neuvoston] asetus (ETY) N:o 574/72 [(EYVL 1972, L 74, s. 1)].

– –”

16

Asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan, jonka otsikko on ”Maantieliikenteen harjoittajan ammatin harjoittamista koskevat vaatimukset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Yrityksellä, joka harjoittaa maantieliikenteen harjoittajan ammattia, on oltava:

– –”

17

Kyseisen asetuksen 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Sijoittautumisvaatimukseen liittyvät edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”Täyttääkseen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn vaatimuksen

18

Asetuksen N:o 1071/2009 11 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kuljetusyritykselle, joka täyttää 3 artiklassa säädetyt vaatimukset, on annettava hakemuksen perusteella lupa maantieliikenteen harjoittajan ammatin harjoittamiseen. Toimivaltaisen viranomaisen on varmistettava, että hakemuksen tehnyt yritys täyttää mainitussa artiklassa säädetyt vaatimukset.”

19

Saman asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Toimivaltaisten viranomaisten on valvottava, täyttävätkö yritykset, joille ne ovat antaneet luvan harjoittaa maantieliikenteen harjoittajan ammattia, edelleen 3 artiklassa säädetyt vaatimukset. – –”

20

Asetuksen N:o 1072/2009 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Kansainvälisten kuljetusten suorittajalla on oltava yhteisön liikennelupa sekä lisäksi kuljettajatodistus, jos kuljettaja on kolmannen maan kansalainen.”

21

Tämän asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltion on myönnettävä yhteisön liikennelupa tämän asetuksen mukaisesti toisen lukuun tavaraa maanteitse kuljettavalle liikenteenharjoittajalle:

22

FU on Belgiaan sijoittautuneen DRV Intertrans BV ‑nimisen yhtiön johtaja. Hän perusti puolisoineen Slovakiaan sijoittautuneen Md Intercargo s. r. o. ‑nimisen yhtiön. Nämä kaksi yhtiötä toimivat kansallisten ja kansainvälisten kuljetusten alalla.

23

Slovakian toimivaltainen viranomainen on antanut A1‑todistuksia, jotka osoittivat asetuksen N:o 987/2009 19 artiklan 2 kohdan mukaisesti, että useat Md Intercargo ‑yhtiön työntekijät kuuluvat Slovakian sosiaaliturvajärjestelmään (jäljempänä asianomaiset työntekijät).

24

Sociale Inspectie (Belgian sosiaaliturvan tarkastusviranomainen; jäljempänä sosiaaliturvan tarkastusviranomainen) suoritti FU:n toimintaa ja edellä mainittujen yhtiöiden välisiä yhteyksiä koskevan tutkimuksen, josta kävi ilmi, että Md Intercargoa johdettiin todellisuudessa Belgiasta käsin, jossa suurin osa sen kuljetustoiminnasta tapahtui. Sosiaaliturvan tarkastusviranomaisen mukaan Md Intercargo oli perustettu lähettämään DRV Intertransille halpaa työvoimaa. Vaikka Md Intercargolla oli Slovakian viranomaisten myöntämä yhteisön liikennelupa maantiekuljetuksille, sillä ei kyseisen viranomaisen mukaan ollut Slovakiassa mitään merkityksellistä taloudellista toimintaa, minkä kyseisen jäsenvaltion viranomaiset vahvistivat sosiaaliturvan tarkastusviranomaisen esittämään kysymykseen antamassaan vastauksessa.

25

Sosiaaliturvan tarkastusviranomaisen suorittaman tarkastuksen perusteella FU:ta ja DRV Intertransia vastaan nostettiin syyte correctionele rechtbank West‑Vlaanderen, afdeling Bruggessa (Länsi‑Flanderin rikostuomioistuimen Bruggen osasto, Belgia) sosiaaliturvamaksuja ajanjaksolla 17.7.2013–11.10.2014 koskevasta petoksesta.

26

Tämän rikosoikeudenkäynnin ollessa vireillä sosiaaliturvan tarkastusviranomainen pyysi 26.10.2016 todistukset antanutta slovakialaista laitosta peruuttamaan taannehtivasti asianomaisia työntekijöitä koskevat A1‑todistukset.

27

Todistukset antanut slovakialainen laitos vastasi 20.12.2016 päivätyllä kirjeellä, että se oli turhaan yrittänyt suorittaa tarkastusta MD Intercargo ‑yhtiössä, ja pyysi sosiaaliturvan tarkastusviranomaista toimittamaan sille tutkintansa tulokset ja kaikki kyseisessä asiassa kerätyt todisteet, jotta se voisi ratkaista, hyväksyykö se Belgian sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisen taannehtivasti asianomaisiin työntekijöihin. Ottaen huomioon vakavat epäilyt, joita sillä oli kyseisen yhtiön todellisesta kotipaikasta, ja tämän tuomion 25 ja 26 kohdassa mainitun rikosoikeudenkäynnin vireilläolon todistukset antanut slovakialainen laitos totesi peruuttavansa tilapäisesti kaikki asianomaisia työntekijöitä koskevat A1‑todistukset, joten kyseisillä todistuksilla ei enää ole sitovaa vaikutusta ja Belgian viranomaiset voisivat siten jatkaa mainittua rikosoikeudenkäyntiä. Kyseinen todistukset antanut laitos korosti kuitenkin ensinnäkin, että sekä todisteet, jotka sosiaaliturvan tarkastusviranomaisen oli tarkoitus toimittaa sille, että Belgian tuomioistuimissa vireillä olevassa rikosoikeudenkäynnissä annettava ratkaisu mahdollistaisivat sille asianomaisiin työntekijöihin sovellettavan lainsäädännön määrittämisen lopullisesti, ja toiseksi, että odottaessa nämä työntekijät kuuluisivat edelleen Slovakian sosiaaliturvajärjestelmän piiriin ja ettei yhtäkään kyseessä olevista A1‑todistuksista peruutettaisi lopullisesti.

28

Correctionele rechtbank West‑Vlaanderen, afdeling Brugge totesi 10.5.2017 antamassaan tuomiossa FU:n ja DRV Intertransin syyllistyneen sosiaaliturvamaksuja koskeviin petoksiin. Tämä tuomio pysytettiin ensin hof van beroep te Gentin (Gentin ylioikeus, Belgia) 4.10.2018 antamalla tuomiolla ja kumottiin tämän jälkeen Hof van Cassatien (ylin tuomioistuin, Belgia) 9.4.2019 antamalla tuomiolla, jolla asia palautettiin hof van beroep te Antwerpenin (Antwerpenin ylioikeus, Belgia) käsiteltäväksi.

29

Viimeksi mainitun tuomioistuimen 11.2.2021 antamalla tuomiolla FU:n ja DRV Intertransin todettiin syyllistyneen sosiaaliturvamaksuja koskevaan petokseen. Kyseisestä tuomiosta ilmenee, että kun ottaen huomioon, että pääasiassa kyseessä olevat A1‑todistukset antanut slovakialainen laitos peruutti ne tilapäisesti, kyseisten todistusten ei katsottu olevan sitovia ja niillä ei näin ollen katsottu olevan todistusvoimaa siltä osin, mitä sosiaaliturvajärjestelmää asianomaisiin työntekijöihin sovelletaan. Siinä katsottiin myös, että MD Intercargo ‑yhtiölle myönnetty yhteisön liikennelupa maantiekuljetuksille ei vaikuttanut kyseisen järjestelmän määrittämiseen mitenkään eikä se edellyttänyt, että tällä yhtiöllä katsottaisiin olevan asetuksen N:o 883/2004 ja 987/2009 soveltamista varten tosiasiallinen ja pysyvä toimipaikka Slovakiassa.

30

FU ja DRV Intertrans valittivat tästä tuomiosta Hof van Cassatieen, joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Tässä valituksessa yhtäältä pääasian valittajat väittävät muun muassa, että asetuksen N:o 987/2009 5 artiklassa ei sallita A1‑todistusten peruuttamista tai keskeyttämistä tilapäisesti, joten A1‑todistukset, jotka ne antanut slovakialainen laitos oli tilapäisesti peruuttanut, olivat edelleen päteviä. Toisaalta samat pääasian valittajat väittävät, että muun muassa asetuksen N:o 1071/2009 5, 11 ja 12 artiklan ja asetuksen N:o 1072/2009 3 ja 4 artiklan mukaan se, että yhtiöllä on yhteisön liikennelupa maantiekuljetuksille, on kiistaton todiste tosiasiallisesta ja pysyvästä toimipaikasta sen myöntäneessä jäsenvaltiossa ja näin ollen tämän yhtiön kotipaikasta kyseisessä jäsenvaltiossa asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa.

31

Tässä tilanteessa Hof van Cassatie päätti lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

32

PN on Melleen (Belgia) sijoittautuneen kuljetusliike Verbraeken J. en Zonen BV:n (jäljempänä Verbraeken) johtaja. PN on myös osaomistajana UAB Van Daele F:ssä (jäljempänä Van Daele), joka on Liettuaan sijoittautunut kuljetus‑ ja logistiikkapalveluihin erikoistunut yhtiö, jolla on Liettuan viranomaisten myöntämä maantieliikenteen harjoittamista koskeva lupa.

33

Sosiaaliturvan tarkastusviranomaisen suorittaman tutkimuksen mukaan PN ja Verbraeken olivat käyttäneet Van Daelea liettualaisten kuljettajien ottamiseksi työhön Belgiaan. Nämä viimeksi mainitut otettiin palvelukseen Liettuassa, jonka jälkeen he siirtyivät välittömästi Belgiaan allekirjoittamaan työsopimuksensa ja harjoittamaan toimintaansa tästä jäsenvaltiosta Verbraekenin toimitiloista käsin. He ajavat pääasiallisesti Belgiassa ja sen naapurimaissa ja palaavat mainittuihin toimitiloihin pakollisia lepoaikojaan varten. Kuljetusasiakirjat ja ajopiirturilevyt käsitellään PN:n toimistossa Mellessä.

34

PN:ää ja Verbraekenia vastaan nostettiin syyte muun muassa sosiaaliturvamaksuja ajanjaksolla 1.7.2011–4.12.2015 koskevasta petoksesta.

35

Correctionele rechtbank van Oost‑Vlaanderen, afdeling Gent (Itä‑Flanderin rikostuomioistuimen Gentin osasto, Belgia) totesi 18.9.2019 antamassaan tuomiossa PN:n ja Verbraekenin syyllistyneen kyseiseen rikokseen. Hof van beroep te Gent kumosi kyseisen tuomion osittain 18.3.2021 antamallaan tuomiolla siltä osin kuin siinä todettiin, että kyseisen rikoksen muodostavat teot oli näytetty PN:n ja Verbraekenin osalta toteen ajanjakson 20.1.2014–4.12.2015 osalta.

36

PN ja Verbraeken valittivat tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen ja väittivät muun muassa, että asetuksen N:o 1071/2009 5, 11 ja 12 artiklan ja asetuksen N:o 1072/2009 4 artiklan mukaan se, että yhtiöllä on yhteisön liikennelupa maantiekuljetuksille, on kiistaton todiste tosiasiallisesta ja pysyvästä toimipaikasta sen myöntäneessä jäsenvaltiossa ja näin ollen tämän yhtiön kotipaikasta kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettaessa asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohtaa.

37

Tässä tilanteessa Hof van Cassatie päätti lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

38

Asiat C‑410/21 ja C‑661/21 yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 13.9.2022 antamalla määräyksellä suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

39

Asiaa C‑410/21 koskevasta ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että sen seurauksena, että sosiaaliturvan tarkastusviranomainen oli esittänyt pääasiassa kyseessä olevien A1‑todistusten uudelleentarkastelua ja peruuttamista koskevan pyynnön, koska sillä oli epäilyjä todistusten antamisen taustalla olleista seikoista ja asianomaisiin työntekijöihin sovellettavasta sosiaaliturvalainsäädännöstä, todistukset antaneelle slovakialaiselle laitokselle, kyseinen laitos ilmoitti peruuttavansa tilapäisesti kyseiset todistukset, joilla ei sen mukaan ole sitovaa vaikutusta, kunnes se on määrittänyt, mitä sosiaaliturvajärjestelmää asianomaisiin työntekijöihin sovelletaan, ja lausuvansa näin ollen kyseisestä pyynnöstä sen jälkeen, kun on saatu päätökseen belgialaisissa tuomioistuimissa pääasian vastaajia vastaan vireille pantu rikosoikeudenkäynti sellaisista teoista, jotka voivat merkitä, että nämä todistukset on hankittu tai niitä on käytetty petollisesti.

40

Kun todistukset antanut slovakialainen laitos täten ”peruutti tilapäisesti” pääasiassa kyseessä olevat A1‑todistukset, se aikoi viime kädessä keskeyttää tietyn jakson ajaksi näiden todistusten oikeudelliset vaikutukset.

41

Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee asiassa C‑410/21 esittämällään ensimmäisellä kysymyksellä ensinnäkin, onko asetuksen N:o 987/2009 5 artiklaa tulkittava siten, että jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen antama A1‑todistus lakkaa sitomasta sen jäsenvaltion laitoksia ja tuomioistuimia, jossa työ suoritetaan, kun tämän viimeksi mainitun jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen todistuksen antaneelle laitokselle osoittaman uudelleentarkastelua ja peruuttamista koskevan pyynnön johdosta kyseinen laitos on ilmoittanut keskeyttävänsä mainitun todistuksen sitovat vaikutukset siihen asti, kunnes se lausuu tästä pyynnöstä lopullisesti. Jos tähän ensimmäiseen kysymykseen annettava vastaus on kieltävä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee seuraavaksi, voiko tällaisissa olosuhteissa sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa työ suoritetaan ja jossa on vireillä rikosoikeudenkäynti sellaisia henkilöitä vastaan, joiden epäillään hankkineen A1‑todistuksen tai käyttäneen sitä petollisesti, kuitenkin todeta petoksen ja jättää sen johdosta tällaisen todistuksen huomiotta.

42

Aluksi on muistutettava, että A1‑todistus, jolla korvattiin asetuksessa N:o 574/72 säädetty E101‑todistus, vastaa vakiolomaketta, jonka sen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen nimeämä laitos, jonka sosiaaliturvalainsäädäntöä sovelletaan, antaa asetuksen N:o 987/2009 II osaston mukaisesti todistukseksi muun muassa tämän asetuksen 19 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaisesti siitä, että työntekijöihin, jotka ovat jossakin asetuksen N:o 883/2004 II osastossa tarkoitetuista tilanteista, sovelletaan kyseisen jäsenvaltion lainsäädäntöä. Näin ollen tämä todistus merkitsee välttämättä sitä, että muiden jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiä ei voida soveltaa sen periaatteen vuoksi, että työntekijöiden on kuuluttava yhteen ainoaan sosiaaliturvajärjestelmään (tuomio 14.5.2020, Bouygues travaux publics ym., C‑17/19, EU:C:2020:379, 38 ja 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, asetuksessa N:o 987/2009 on kodifioitu E101‑todistuksen ulottuvuutta ja oikeusvaikutuksia koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö sekä menettely sellaisten mahdollisten erimielisyyksien ratkaisemiseksi, joita asianomaisten jäsenvaltioiden laitosten välillä voi olla kyseisen todistuksen pätevyydestä tai paikkansapitävyydestä, vahvistamalla yhtäältä tällaisten todistusten sitovuus ja ne antaneen laitoksen yksinomainen toimivalta niiden pätevyyden arvioinnissa sekä toisaalta omaksumalla nimenomaisesti asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisten laitosten vuoropuheluun perustuva menettely ja sovittelumenettely hallintotoimikunnassa keinoksi ratkaista erimielisyydet näiden laitosten välillä, koskevatpa ne annettujen asiakirjojen paikkansapitävyyttä tai asianomaiseen työntekijään sovellettavan lainsäädännön määrittämistä (ks. tuomio 6.9.2018, Alpenrind ym., C‑527/16, EU:C:2018:669, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Erityisesti asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion laitoksen antamat asiakirjat, joissa osoitetaan henkilön tilanne asetusten N:o 883/2004 ja 987/2009 soveltamista varten, ja todisteet, joiden perusteella nämä asiakirjat on annettu, on hyväksyttävä muiden jäsenvaltioiden laitoksissa niin kauan kuin jäsenvaltio, jossa nämä asiakirjat tai todisteet on annettu, ei peruuta niitä tai julista niitä mitättömiksi.

45

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt, että jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen antama A1‑todistus velvoittaa paitsi sen jäsenvaltion, jossa toimintaa harjoitetaan, laitoksia, myös tämän jäsenvaltion tuomioistuimia (tuomio 6.9.2018, Alpenrind ym., C‑527/16, EU:C:2018:669, 47 kohta).

46

Asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 2–4 kohdassa annetaan asetuksen N:o 883/2004 76 artiklan 6 kohdassa säädetyn menettelyn soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt kyseisen 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat ja todisteet vastaanottavan jäsenvaltion laitoksen ja kyseiset asiakirjat antaneen laitoksen välisten riitojen ratkaisemiseksi. Kyseisen artiklan 2 ja 3 kohdassa täsmennetään erityisesti niitä toimenpiteitä, joihin näiden laitosten on ryhdyttävä, jos on syytä epäillä näiden asiakirjojen ja todisteiden pätevyyttä tai niissä olevien tietojen perustana olevien tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, edellyttämällä asiakirjan antanutta laitosta tutkimaan uudelleen näiden asiakirjojen antamisen perusteltavuutta ja tarvittaessa peruuttamaan ne. Saman artiklan 4 kohdassa puolestaan säädetään, että jos kyseiset laitokset eivät pääse sopimukseen, toimivaltaiset viranomaiset voivat viedä asian käsiteltäväksi hallintotoimikuntaan, joka pyrkii sovittelemaan näkökannat kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun asia on annettu sen käsiteltäväksi.

47

Ensimmäiseksi on tutkittava, onko A1‑todistus, jonka vaikutukset on tilapäisesti keskeytetty, vailla sitovia vaikutuksia jäsenvaltioiden laitoksiin ja tuomioistuimiin tämän tilapäisen keskeytyksen aikana.

48

Tältä osin on todettava ensinnäkin, että asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että vain A1‑todistusten peruuttaminen ja pätemättömäksi julistaminen kumoaa todistusten sitovat vaikutukset jäsenvaltioiden laitoksiin ja tuomioistuimiin nähden.

49

Koska Euroopan unionin lainsäätäjän käyttämä ilmaisu ”peruuttaminen” merkitsee oikeudellisessa merkityksessään toimen poistumista tai sen taannehtivaa peruuttamista sen laatineen hallintoviranomaisen päätöksen perusteella, asetuksen 987/2009 5 artiklan 1 kohdan sanamuoto viittaa siihen, että todistuksen antaneen laitoksen päätös peruuttaa A1‑todistus tilapäisesti ei johda siihen liittyvien sitovien vaikutusten menettämiseen. Tätä tulkintaa tukee se seikka, että peruuttamisen lisäksi unionin lainsäätäjä on säätänyt A1‑todistuksiin liittyvien sitovien vaikutusten menettämisestä vain siinä tapauksessa, että kyseiset todistukset todetaan pätemättömiksi, mikä myös on luonteeltaan kyseisten todistusten mitätöimistä vastaava lopullinen toimi.

50

Toiseksi on todettava, että todistuksen antaneen laitoksen, jolle on esitetty toisen jäsenvaltion laitoksen esittämä A1‑todistuksen peruuttamista koskeva hakemus, päätös peruuttaa tämä todistus asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti on tehtävä asetuksen N:o 883/2004 76 artiklan 6 kohdassa säädetyn laitosten väliseen vuoropuheluun ja sovitteluun perustuvan sen menettelyn yhteydessä, jonka soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt annetaan asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 2–4 kohdassa, kun kyseisen todistuksen antamisen perusteltavuuden uudelleentarkastelun seurauksena todistuksen antanut laitos katsoo asianomaisen työntekijän tosiasiallisen tilanteen perusteella, että sen sosiaaliturvajärjestelmää ei sovelleta kyseiseen työntekijään.

51

Tästä seuraa, että ainoastaan A1‑todistuksen peruuttamispäätös, jonka tämän todistuksen antanut laitos on tehnyt tämän vuoropuhelu‑ ja sovittelumenettelyn mukaisesti ja näin ollen sen jälkeen, kun tällaisen todistuksen antamisen perusteltavuus ja se, mitä sosiaaliturvajärjestelmää asianomaiseen työntekijään sovelletaan, on tutkittu uudelleen, on omiaan poistamaan todistuksen sitovat vaikutukset.

52

Tässä asiayhteydessä on muistutettava, että – kuten unionin tuomioistuin on jo todennut – jäsenvaltioiden laitosten, joiden on sovellettava asetuksia N:o 883/2004 ja 987/2009, on noudatettava kyseistä vuoropuhelu‑ ja sovittelumenettelyä, kun asianomaisten jäsenvaltioiden laitosten välillä on erimielisyyksiä A1‑todistuksen pätevyyden tai paikkansapitävyyden osalta (ks. vastaavasti asetuksen N:o 1408/71 osalta tuomio 27.4.2017, A‑Rosa Flussschiff, C‑620/15, EU:C:2017:309, 53 kohta).

53

Sen hyväksyminen, että todistuksen antanut laitos voisi, vaikka vain tilapäisesti, poistaa A1‑todistuksen sitovat vaikutukset tutkimatta ennalta uudelleen sen antamisen perusteltavuutta tai määrittämättä, mitä sosiaaliturvajärjestelmää asianomaiseen työntekijään sovelletaan, merkitsisi sekä kyseisen vuoropuhelu‑ ja sovittelumenettelyn soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen että sen tavoitteen huomiotta jättämistä.

54

Kolmanneksi on muistutettava merkityksestä, joka asetusten N:o 883/2004 ja 987/2009 yhteydessä annetaan yhden ainoan sovellettavan kansallisen lainsäädännön, vilpittömän yhteistyön ja oikeusvarmuuden periaatteille, jotka ovat E101‑todistusten sitovaa vaikutusta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön taustalla. Vaikka muun muassa asetuksen N:o 987/2009 kuudennessa perustelukappaleessa vedotaan oikeusvarmuuden periaatteeseen, asetuksen N:o 883/2004 15 perustelukappaleessa sekä 11 artiklan 1 kohdassa mainitaan periaate työntekijöiden kuulumisesta yhteen ainoaan sosiaaliturvajärjestelmään, kun taas vilpittömän yhteistyön periaatteen merkitys ilmenee sekä asetuksen N:o 883/2004 76 artiklasta että asetuksen N:o 987/2009 toisesta perustelukappaleesta ja 20 artiklasta (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2018, Alpenrind ym., C‑527/16, EU:C:2018:669, 45 kohta).

55

Tämän tuomion 53 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa vuoropuhelu‑ ja sovittelumenettelyn perustana olevaa vilpittömän yhteistyön periaatetta kuitenkin loukattaisiin kyseisen menettelyn noudattamatta jättämisen vuoksi.

56

Tällaisessa tilanteessa on lisäksi niin, että koska kyseessä olevalla A1‑todistuksella ei ole sitovia vaikutuksia, muiden jäsenvaltioiden laitokset ja erityisesti sen jäsenvaltion laitokset, joka on ilmaissut epäilevänsä kyseisen todistuksen paikkansapitävyyttä ja pätevyyttä, voisivat saattaa asianomaisen työntekijän omien sosiaaliturvajärjestelmiensä piiriin. Näin ollen asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan tulkinta, jonka mukaan todistuksen antava laitos voi tilapäisesti peruuttaa A1‑todistuksen, jolloin todistuksella ei ole tämän tilapäisen jakson aikana siihen liittyviä sitovia vaikutuksia, olisi omiaan lisäämään sosiaaliturvajärjestelmien päällekkäisyyden riskiä, mikä heikentäisi periaatetta, jonka mukaan palkansaajat kuuluvat yhteen ainoaan sosiaaliturvajärjestelmään, sekä sovellettavan järjestelmän ennakoitavuutta ja näin ollen oikeusvarmuuden periaatetta (ks. vastaavasti asetuksen N:o 1408/71 osalta tuomio 2.4.2020, CRPNPAC ja Vueling Airlines, C‑370/17 ja C‑37/18, EU:C:2020:260, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Tästä on todettava, ettei tällaista riskiä voida sivuuttaa A1‑todistuksen antaneen laitoksen ilmoituksella, jossa täsmennetään, että sen jakson aikana, jona kyseisen todistuksen sitovat vaikutukset tilapäisesti lakkaavat, asianomainen työntekijä pysyy sosiaaliturvajärjestelmänsä piirissä. Tällaisella ilmoituksella ei nimittäin voi olla A1‑todistukselle ominaisia vaikutuksia, joihin kuuluu sitova vaikutus muiden kuin sen jäsenvaltion laitoksiin ja tuomioistuimiin nähden, jonka alueella nämä todistukset antanut laitos sijaitsee.

58

Neljänneksi ja viimeiseksi on todettava, että kun otetaan huomioon vaikeudet, joita sosiaaliturvajärjestelmien mahdollisesta päällekkäisyydestä voisi aiheutua, tämän tuomion 56 kohdassa mainitun kaltainen asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan tulkinta voisi myös vaarantaa sekä A1‑todistuksilla että tämän asetuksen II osastossa säädetyllä aineellisella säännöksellä tavoitellun lopullisen tavoitteen, joka on työntekijöiden vapaan liikkuvuuden ja palvelujen tarjoamisen vapauden helpottaminen (ks. analogisesti tuomio 6.2.2018, Altun ym., C‑359/16, EU:C:2018:63, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Edellä esitetystä seuraa, että vaikka A1‑todistus on tilapäisesti keskeytetty todistuksen antaneen laitoksen päätöksellä, se ei ole tämän tilapäisen keskeyttämisen ajan vailla sitovia vaikutuksiaan, joten se sitoo edelleen jäsenvaltioiden laitoksia ja tuomioistuimia.

60

Näin ollen seuraavaksi on selvitettävä, voiko tämän tuomion 39 kohdassa mainitun kaltaisissa olosuhteissa sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa työ suoritetaan ja jossa on pantu vireille rikosoikeudenkäynti sellaisia henkilöitä vastaan, joiden epäillään hankkineen kyseisen A1‑todistuksen tai käyttäneen sitä petollisesti, kuitenkin todeta petoksen ja näin ollen jättää tämän todistuksen huomioimatta.

61

Tältä osin on tärkeää muistuttaa, että unionin tuomioistuin on jo todennut, että vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin, jossa on pantu vireille oikeudenkäynti työnantajaa vastaan sellaisista teoista, joista voi käydä ilmi, että kyse on A1‑todistusten petollisesta hankkimisesta tai käyttämisestä, voi näin ollen lausua lopullisesti tällaisen petoksen olemassaolosta ja sivuuttaa todistukset vain, jos se toteaa, lykättyään ensin – mikäli tämä on tarpeen – asian käsittelyä kansallisen oikeutensa nojalla, että asetuksen N:o 883/2004 76 artiklan 6 kohdan mukaisen vuoropuhelu‑ ja sovittelumenettelyn viivytyksettömän aloittamisen jälkeen mainitut todistukset antanut laitos ei ole arvioinut niitä uudelleen eikä ottanut kohtuullisen määräajan kuluessa kantaa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen ilmoittamiin seikkoihin tarvittaessa joko toteamalla nämä samat todistukset mitättömiksi tai peruuttamalla ne (ks. analogisesti tuomio 2.4.2020, CRPNPAC ja Vueling Airlines, C‑370/17 ja C‑37/18, EU:C:2020:260, 80 kohta).

62

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, tämä vuoropuhelu‑ ja sovittelumenettely on nimittäin pakollinen ennakkoedellytys sen selvittämiselle, täyttyykö petoksen tunnusmerkistö, ja näin sille, että kyseessä olevien A1 ‑todistusten pätevyyden ja kyseisiin työntekijöihin sovellettavan sosiaaliturvalainsäädännön osalta tehdään tarvittavat päätelmät. Näin ollen vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuin, jossa on pantu vireille pääasiassa kyseessä olevan kaltainen rikosoikeudenkäynti, ei voi jättää huomioimatta kyseistä vuoropuhelu‑ ja sovittelumenettelyä (ks. analogisesti tuomio 2.4.2020, CRPNPAC ja Vueling Airlines, C‑370/17 ja C‑37/18, EU:C:2020:260, 71 ja 73 kohta).

63

Käsiteltävässä asiassa on niin, että jos vuoropuhelu‑ ja sovittelumenettely on aloitettu, pääasiassa kyseessä olevat A1‑todistukset antanut laitos on kuitenkin päättänyt kyseisen menettelyn soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen vastaisesti lykätä näiden todistusten pätevyyden uudelleentarkastelua ja asianomaisiin työntekijöihin sovellettavan sosiaaliturvajärjestelmän arviointia siihen saakka, kunnes sen jäsenvaltion, jossa työ suoritetaan, tuomioistuimissa vireillä oleva rikosoikeudenkäynti on saatu päätökseen.

64

Näissä olosuhteissa vaikuttaa siltä, että kyseinen todistukset antanut laitos ei ole tarkastellut uudelleen todistuksia, joiden petollinen saaminen tai käyttö on ollut edellä mainitun rikosoikeudenkäynnin kohteena, eikä se ole ottanut kohtuullisessa ajassa kantaa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen tältä osin esittämiin seikkoihin.

65

Näihin seikkoihin on siten voitava vedota kyseisessä rikosoikeudenkäynnissä, jotta sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa työ suoritetaan, saataisiin sivuuttamaan kyseiset todistukset (ks. tuomio 6.2.2018, Altun ym., C‑359/16, EU:C:2018:63, 55 kohta).

66

Joka tapauksessa on muistutettava, että oikeudenkäynnissä henkilöillä, joiden epäillään käyttäneen lähetettyjä työntekijöitä petollisesti hankittujen todistusten turvin, on oltava mahdollisuus osoittaa vääriksi seikat, joihin oikeudenkäynti perustuu, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaamista koskevien vaatimusten mukaisesti ennen kuin kansallinen tuomioistuin päättää mahdollisesti sivuuttaa kyseiset todistukset ja lausuu mainittujen henkilöiden vastuusta sovellettavan kansallisen oikeuden nojalla (tuomio 6.2.2018, Altun ym., C‑359/16, EU:C:2018:63, 56 kohta).

67

Näin ollen tämän tuomion 39 kohdassa mainitun kaltaisissa olosuhteissa sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa työ suoritetaan ja jossa on pantu vireille rikosoikeuskäynti sellaisia henkilöitä vastaan, joiden epäillään hankkineen petollisesti A1‑todistuksen tai käyttäneen sitä petollisesti, voi todeta petoksen ja sivuuttaa näin ollen tämän todistuksen edellyttäen, että on noudatettu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen kuuluvia takeita, jotka näille henkilöille on annettava.

68

Edellä esitetyn perusteella asiassa C‑410/21 esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 987/2009 5 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen antama A1‑todistus sitoo sen jäsenvaltion laitoksia ja tuomioistuimia, jossa työ suoritetaan, myös silloin kun tämän viimeksi mainitun jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen todistuksen antaneelle laitokselle osoittaman uudelleentarkastelua ja peruuttamista koskevan pyynnön johdosta todistuksen antanut laitos on ilmoittanut keskeyttävänsä tilapäisesti mainitun todistuksen sitovat vaikutukset siihen asti, kunnes se ratkaisee tämän pyynnön lopullisesti. Tällaisissa olosuhteissa sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa työ suoritetaan ja jossa on pantu vireille rikosoikeudenkäynti sellaisia henkilöitä vastaan, joiden epäillään hankkineen kyseisen A1‑todistuksen tai käyttäneen sitä petollisesti, voi todeta petoksen ja sivuuttaa sen vuoksi tämän todistuksen kyseisen rikosoikeudenkäynnin tarpeita varten edellyttäen yhtäältä, että kohtuullinen aika on kulunut ilman, että todistuksen antanut laitos on tarkastellut uudelleen sitä, oliko kyseisen todistuksen antaminen perusteltua, ja ottanut kantaa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen esittämiin konkreettisiin seikkoihin, joiden perusteella voidaan ajatella, että kyseinen todistus on hankittu tai siihen on vedottu petollisesti, tarvittaessa toteamalla kyseisen todistuksen mitättömäksi tai peruuttamalla sen, ja toisaalta, että on noudatettu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen kuuluvia takeita, jotka näille henkilöille on annettava.

69

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee asiassa C‑410/21 esittämällään toisella kysymyksellä ja asiassa C‑661/21 esittämällään ensimmäisellä kysymyksellä, joita on tarkasteltava yhdessä, pääasiallisesti sitä, onko asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohtaa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 11 artiklan 1 kohdan kanssa ja asetuksen N:o 1072/2009 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan kanssa tulkittava siten, että se, että yrityksellä on jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten myöntämä yhteisön liikennelupa maantiekuljetuksille, on kiistaton todiste siitä, että kyseisen yrityksen kotipaikka on tässä jäsenvaltiossa sovellettavan kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön määrittelemiseksi asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan mukaisesti.

70

Kuten ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyt johtuvat siitä, että yhteisön liikenneluvan myöntäminen yritykselle maantiekuljetusten harjoittamista varten edellyttää muun muassa asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua tosiasiallista ja pysyvää toimipaikkaa luvan myöntäneessä jäsenvaltiossa.

71

Tällainen vaatimus käy ilmi muun muassa asetuksen N:o 1072/2009 4 artiklan 1 kohdasta.

72

Näin ollen on selvitettävä, vastaako asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa tarkoitettu ”kotipaikan tai liiketoimintapaikan” käsite asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua ”tosiasiallisen ja pysyvän toimipaikan” käsitettä.

73

Ensinnäkin asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa tarkoitetusta ”kotipaikan tai liiketoimintapaikan” käsitteestä on todettava, että tässä säännöksessä säädetään, että palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tekevä henkilö on, jos hän ei harjoita huomattavaa osaa toiminnastaan asuinjäsenvaltiossaan, sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jossa yrityksen tai työnantajan kotipaikka tai liiketoimintapaikka sijaitsee, jos henkilö on yhden yrityksen tai työnantajan palveluksessa.

74

Asetuksen N:o 987/2009 14 artiklan 5 a kohdassa täsmennetään, että sovellettaessa asetuksen N:o 883/2004 II osastoa, johon 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohta kuuluu, ”kotipaikalla tai liiketoimintapaikalla” tarkoitetaan kotipaikkaa tai liiketoimintapaikkaa, jossa yrityksen olennaiset päätökset tehdään ja jossa sen keskushallinto toimii.

75

Tästä seuraa, että asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa tarkoitetun ”kotipaikan tai liiketoimipaikan” liittymätekijä sen jäsenvaltion määrittämiseksi, jonka sosiaaliturvalainsäädäntöä sovelletaan, määräytyy sen paikan perusteella, josta käsin yrityksen tosiasiallinen hallinnointi ja järjestäminen tapahtuu.

76

Siltä osin kuin toiseksi on kyse asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta ”tosiasiallisen ja pysyvän toimipaikan” käsitteestä, on todettava, että – kuten kyseisen asetuksen 5 artiklasta ilmenee – se, että yrityksellä on mainitun 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu ”tosiasiallinen ja pysyvä toimipaikka” merkitsee lähinnä ensinnäkin sitä, että sillä on toimipaikka, jonka tiloissa se säilyttää keskeisiä yrityksen asiakirjoja, toiseksi, että sillä on käytössään rekisteröityjä ajoneuvoja, ja kolmanneksi, että se ohjaa tosiasiallisesti ja yhtäjaksoisesti liikennöintiään tarvittavin hallinnollisin välinein näiden ajoneuvojen osalta ja asianmukaisin teknisin välinein ja laitoksin varikolla.

77

Tästä seuraa, että asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tosiasiallisen ja pysyvän toimipaikan käsitteellä viitataan pääasiallisesti paikkaan, jossa yrityksen keskeisiä asiakirjoja säilytetään ja jossa sen tekniset ja hallinnolliset välineet ja laitokset sijaitsevat.

78

Näin ollen kuljetusyrityksen kotipaikan määrittämisen perusteet yhteisön liikenneluvan myöntämiseksi maantiekuljetusten harjoittamista varten eroavat perusteista, joita käytetään tällaisen yrityksen kotipaikan määrittämiseksi asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan soveltamista varten.

79

Näin ollen vaikka asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu tosiasiallinen ja pysyvä toimipaikka ja paikka, jossa yritys tai työnantaja tekee olennaiset päätökset tai hoitaa keskushallinnon tehtävät, voivat tosin olla yhteneväiset, näin ei välttämättä tarvitse olla.

80

Tästä seuraa, että asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdassa tarkoitettu ”kotipaikan tai liiketoimipaikan” käsite ei vastaa asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua ”tosiasiallisen ja pysyvän toimipaikan” käsitettä.

81

Näissä olosuhteissa se, että yrityksellä on yhteisön liikennelupa maantiekuljetuksille, voi olla seikka, joka on otettava huomioon määritettäessä sen kotipaikkaa tai liiketoimintapaikkaa sovellettavan kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön määrittämiseksi asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaisesti, mutta se ei voi olla automaattisesti todiste tästä eikä etenkään kiistaton todiste siitä tai sitoa sen jäsenvaltion viranomaisia, jossa työ suoritetaan.

82

Edellä esitetyn perusteella asiassa C‑410/21 esitettyyn toiseen kysymykseen ja asiassa C‑661/21 esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohtaa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1071/2009 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 11 artiklan 1 kohdan kanssa sekä asetuksen N:o 1072/2009 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että se, että yrityksellä on jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten myöntämä yhteisön liikennelupa maantiekuljetuksille, ei ole kiistaton todiste kyseisen yrityksen kotipaikasta tässä jäsenvaltiossa sovellettavan kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön määrittelemiseksi asetuksen N:o 883/2004 13 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan mukaisesti.

83

Kun otetaan huomioon asiassa C‑410/21 esitettyyn toiseen kysymykseen ja asiassa C‑661/21 esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, viimeksi mainitussa asiassa esitettyyn toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

84

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: