–

Espanjan hallitus, asiamiehenään I. Herranz Elizalde,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Baquero Cruz ja N. Ruiz García,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan, kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29), sellaisena kuin se on muutettuna 25.10.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/83/EU (EUVL 2011, L 304, s. 64) (jäljempänä direktiivi 93/13), sekä sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/29/EY (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) (EUVL 2005, L 149, s. 22) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat asianajaja Vicente ja päämies Delia ja jossa on kyse siitä, että Delia jätti maksamatta hänelle suoritetuista oikeudellisista palveluista vaaditut palkkiot.

3

Direktiivin 93/13 johdanto-osan 21 ja 24 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta vältettäisiin kohtuuttomien ehtojen esiintyminen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa – –

– –

jäsenvaltioiden tuomioistuimilla tai hallintoviranomaisilla on oltava käytettävissään riittävät ja tehokkaat keinot kuluttajasopimusten kohtuuttomien ehtojen soveltamisen lopettamiseksi – –”

4

Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”

5

Mainitun direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista.

2.   Sopimusehtojen kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa koskea sopimuksen pääkohteen määrittelyä, hinnan tai korvauksen riittävyyttä eikä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita, jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.”

6

Saman direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

7

Direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

8

Direktiivin 2005/29 5 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sopimattomia ovat erityisesti kaupalliset menettelyt, jotka ovat:

a) harhaanjohtavia 6 ja 7 artiklassa esitetyn mukaisesti;

tai

b) aggressiivisia 8 ja 9 artiklassa esitetyn mukaisesti.”

9

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kaupallista menettelyä pidetään harhaanjohtavana, jos sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet sekä viestintävälineen rajoitukset, jätetään mainitsematta olennaisia tietoja, joita keskivertokuluttaja tarvitsee asiayhteyden mukaan perustellun kaupallisen ratkaisun tekemiseen, ja jos se näin saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.

2.   Harhaanjohtavana mainitsematta jättämisenä, ottaen huomioon 1 kohdassa kuvatut seikat, pidetään myös sitä, jos elinkeinonharjoittaja salaa tai antaa epäselvällä, käsittämättömällä tai moniselitteisellä tavalla tai väärään aikaan kyseisessä kohdassa tarkoitettua olennaista tietoa taikka jättää mainitsematta kaupallisen menettelyn kaupallisen tarkoituksen, ellei se ilmene asiayhteydestä, mikäli jommassakummassa tapauksessa se saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän muuten ei olisi tehnyt.”

10

Asianajopalkkioita koskevasta menettelystä säädetään 7.1.2000 annetussa siviiliprosessilaissa 1/2000 (Ley 1/2000 de Enjuiciamiento Civil; BOE nro 7, 8.1.2000, s. 575; jäljempänä LEC).

11

LEC:n 34 §:n, joka koskee ”oikeudenkäyntiasiamiehen laskua”, 2 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Sen jälkeen, kun lasku on esitetty tuomioistuimen kirjaajalle [el letrado de la Administración de Justicia] ja tämä on ottanut sen käsiteltäväksi, kirjaaja vaatii päämiestä maksamaan siinä ilmoitetun määrän tai riitauttamaan laskun perusteettomana kymmenen päivän kuluessa; tässä yhteydessä hän ilmoittaa, että jos päämies ei maksa laskua eikä riitauta sitä, vaatimus pannaan täytäntöön.

Jos päämies riitauttaa laskun määräajan kuluessa, kirjaaja myöntää oikeudenkäyntiasiamiehelle kolmen päivän määräajan, jonka kuluessa tämän on lausuttava riitauttamisesta. Tämän jälkeen kirjaaja tutkii palkkioita koskevan laskun ja menettelyyn liittyvät asiakirjat sekä toimitetun asiakirja-aineiston ja antaa kymmenen päivän kuluessa perustellun päätöksen, jossa määritellään määrä, joka oikeudenkäyntiasiamiehelle on maksettava täytäntöönpanon uhalla viiden päivän kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta.

Edellisessä kohdassa mainittuun perusteltuun päätökseen ei voida hakea muutosta, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta edes osittain tuomioon, joka voidaan antaa myöhemmin yleisessä oikeudenkäyntimenettelyssä.”

12

LEC:n 34 §:n 2 momentin 3 kohta todettiin perustuslain vastaiseksi ja kumottiin Tribunal Constitucionalin (perustuslakituomioistuin, Espanja) 14.3.2019 antamalla tuomiolla 34/2019 (BOE nro 90, 15.4.2019, s. 39549; jäljempänä tuomio nro 34/2019).

13

LEC:n 35 §:ssä, jonka otsikko on ”Asianajopalkkiot”, säädettiin seuraavaa:

”1.   Asianajaja voi vaatia puolustamaansa asianosaista maksamaan ne palkkiot, joita asiassa on kertynyt, esittämällä yksityiskohtaisen laskun ja osoittamalla muodollisesti, että nämä palkkiot kuuluvat hänelle ja ettei niitä ole maksettu. – –

2.   Vaatimuksen esittämisen jälkeen tuomioistuimen kirjaaja vaatii velallista maksamaan ilmoitetun määrän tai riitauttamaan laskun kymmenen päivän kuluessa; tässä yhteydessä hän ilmoittaa, että jos velallinen ei maksa laskua eikä riitauta sitä, vaatimus pannaan täytäntöön.

Jos palkkiot riitautetaan mainitun määräajan kuluessa perusteettomina, sovelletaan tämän lain 34 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohtaa.

Jos palkkiot riitautetaan kohtuuttomina, kirjaaja myöntää asianajajalle kolmen päivän määräajan, jonka kuluessa tämän on lausuttava riitauttamisesta. Jos asianajaja ei hyväksy palkkioiden alentamista vaaditulla tavalla, kirjaaja tarkistaa palkkiot tämän lain 241 §:n ja sitä seuraavien pykälien mukaisesti ennen niiden määräämistä, ellei asianajaja todista, että etukäteen on laadittu kirjallinen kustannusarvio, jonka palkkion riitauttanut osapuoli on hyväksynyt, ja asiassa annetaan perusteltu päätös, jossa vahvistetaan määrä, joka on maksettava täytäntöönpanon uhalla viiden päivän kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta.

Tähän perusteltuun päätökseen ei voida hakea muutosta, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta edes osittain tuomioon, joka voidaan antaa myöhemmin yleisessä oikeudenkäyntimenettelyssä.”

3.   Jos velallinen, jonka on maksettava palkkiot, ei riitauta päätöstä määräajan kuluessa, laskussa ilmoitettu määrä peritään ulosottoteitse kuluineen.”

14

LEC:n 35 §:n 2 momentin toisessa kohdassa ollut ilmaisu ”ja 3 kohtaa” todettiin perustuslain vastaiseksi ja kumottiin tuomiolla nro 34/2019. Sama pätee 35 §:n 2 momentin 4 kohtaan.

15

LEC:n 206 §, jonka otsikko on ”Päätöstyypit”, sisältyy lain VIII lukuun, jonka otsikko on ”Menettelyä koskevat ratkaisut”. Tässä pykälässä säädetään seuraavaa:

”– –

2.   Tuomioistuimen kirjaajan päätökset on nimetty ”liitännäisiksi toimenpiteiksi” ja ”perustelluiksi päätöksiksi”.

– –”

16

LEC:n 454 bis §:ssä, jonka otsikko on ”Valitus”, säädetään seuraavaa:

”1.   – –

Perustelluista päätöksistä, jotka päättävät menettelyn tai estävät jatkamasta sitä, voidaan valittaa. Valituksella ei ole lykkäävää vaikutusta, eikä asiassa ole mahdollista toimia vastoin päätöstä.

Perustelluista päätöksistä voidaan valittaa myös nimenomaisesti säädetyissä tapauksissa.

2.   Valitus on tehtävä viiden päivän kuluessa kirjelmällä, josta ilmenee perustellun päätöksen virhe. Jos edellä mainitut edellytykset täyttyvät, tuomioistuimen kirjaaja ottaa valituksen tutkittavaksi prosessinjohtotoimella ja antaa muille osapuolille yhteisen viiden päivän määräajan valituksen vastustamiselle, jos ne pitävät tätä tarkoituksenmukaisena.

Jos edellytykset valituksen tutkittavaksi ottamiselle eivät täyty, tuomioistuin jättää valituksen tutkimatta antamalla perustellun päätöksen.

Vastustamiselle varatun määräajan päätyttyä tuomioistuin ratkaisee asian määräyksellä viiden päivän kuluessa siitä riippumatta, onko asiassa esitetty kirjallisia huomautuksia vai ei. Tutkittavaksi ottamista tai tutkimatta jättämistä koskeviin päätöksiin ei voida hakea muutosta.

3.   Määräyksestä, jolla valitus ratkaistaan, voidaan valittaa vain siinä tapauksessa, että se päättää menettelyn tai estää jatkamasta menettelyä.”

17

Koska LEC:n 34 ja 35 § kumottiin osittain tämän tuomion 12 ja 14 kohdassa tarkoitetulla tavalla, tuomioistuimen kirjaajan perustelluista päätöksistä, joihin ei voinut hakea muutosta, voidaan nyt valittaa LEC:n 454 bis §:n nojalla.

18

LEC:n 517 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Vain seuraavat perusteet ovat täytäntöönpanokelpoisia:

– –

19

LEC:n 556 §:n, jonka otsikko on ”Menettelyllisten tai välimiesoikeuden ratkaisujen tai sovintosopimusten täytäntöönpanoa koskevat väitteet”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos täytäntöönpanoperusteena on langettavaa tuomiota koskeva menettelyllinen tai välimiesoikeuden ratkaisu tai sovintosopimus, se, jota täytäntöönpano koskee, voi kymmenen päivän kuluessa täytäntöönpanomääräyksen tiedoksiantamisesta esittää kirjallisen väitteen ja vedota siihen, että lasku on maksettu tai että tuomioon, välitystuomioon tai sovintosopimukseen perustuva velvoite on täytetty, ja esittää siitä asiakirjatodisteet.

On myös mahdollista vedota siihen, että täytäntöönpanotoimi on vanhentunut tai että täytäntöönpanon välttämiseksi on tehty sopimus tai sovinto, mikäli tällainen sopimus tai sovinto on vahvistettu virallisessa asiakirjassa.”

20

LEC:n 557 §:n, jonka otsikko on ”Muuta kuin tuomioistuimessa tai välimiesoikeudessa vahvistettua täytäntöönpanoperustetta koskevat väitteet”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos täytäntöönpano tapahtuu 517 §:n 2 momentin 4, 5, 6 ja 7 kohdassa tarkoitetun perusteen tai 517 §:n 2 momentin 9 kohdassa tarkoitettujen muiden täytäntöönpanoperusteiden nojalla, se, jota täytäntöönpano koskee, voi esittää täytäntöönpanoa koskevan väitteen edellisessä pykälässä säädetyn määräajan kuluessa ja siinä säädetyssä muodossa ainoastaan silloin, kun väitteen perustana on jokin seuraavista:

– –

7) täytäntöönpanoperuste sisältää kohtuuttomia ehtoja.”

21

Delia teki 9.2.2017 Auguston ja Vicenten, jotka ovat asianajajia, kanssa toimeksiantosopimuksen, joka koski muun muassa asian selvittämistä, tuomioistuimen ulkopuolisia toimia ja tarvittaessa prosessitoimia sekä tapauksen mukaan sellaisen kanteen laatimista ja nostamista, jolla vaadittaisiin Delian kuluttajana pankin kanssa 26.11.2003 tekemän lainasopimuksen kohtuuttomien ehtojen toteamista pätemättömiksi.

22

Toimeksiantosopimukseen sisältyi lauseke, jossa määrättiin, että allekirjoittamalla sopimuksen päämies sitoutuu noudattamaan asianajajien ohjeita ja että jos päämies asianajajien tietämättä tai heidän neuvojensa vastaisesti luopuu kanteesta ennen tuomioistuinmenettelyn päättymistä tai tekee sopimuksen pankin kanssa, hänen on maksettava Sevillan asianajajayhteisön palkkiotaulukon, joka koskee oikeudenkäyntikulujen vahvistamista, mukainen palkkio pätemättömyyttä ja määrää koskevan kanteen nostamisesta (jäljempänä luopumislauseke).

23

Delia oli valinnut kyseisen asianajotoimiston nähtyään sosiaalisessa mediassa julkaistun mainoksen, jossa ei kuitenkaan mainittu luopumislauseketta vaan ilmoitettiin ainoastaan oikeudellisten palvelujen hinta. Nyt käsiteltävässä asiassa ei siis ole osoitettu, että Delia olisi saanut tiedon luopumislausekkeesta ennen toimeksiantosopimuksen allekirjoittamista.

24

Ennen pätemättömäksi toteamista koskevan kanteen nostamista Vicente oli 22.2.2017 esittänyt kyseessä olevalle pankille tuomioistuimen ulkopuolisen vaatimuksen, jonka jälkeen pankki ehdotti suoraan Delialle 2.6.2017, että hänelle palautettaisiin hänen lainasopimuksen vähimmäiskorkoehdon perusteella perusteettomasti maksamansa määrät eli 870,67 euroa. Delia päätti hyväksyä tämän tarjouksen. Siitä, minä päivänä Delia ilmoitti Vicentelle, että hän oli saanut pankilta vastauksen, tai siitä, oliko Vicente tuona ajankohtana neuvonut Deliaa olemaan hyväksymättä kyseistä ehdotusta, ei ole kuitenkaan mitään näyttöä.

25

Kanne, joka on päivätty 22.5.2017 ja jonka ovat allekirjoittaneet Vicente ja oikeudenkäyntiasiamies ja jossa vaadittiin vähimmäiskorkoehdon pätemättömäksi toteamista, rekisteröitiin 12.6.2017 ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa eli Juzgado de Primera Instancia no 10 de Sevillassa (Sevillan alioikeus no 10, Espanja).

26

Vicente ilmoitti päämiehelle 13.6.2017 lähetetyllä telefaksilla vastustavansa pankin ehdotusta ja korosti, että pankkia vastaan oli nostettu kanne.

27

Oikeudenkäyntiasiamies ilmoitti 25.9.2017 ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle Delian luopuneen kanteesta sillä perusteella, että tämän vaatimukset oli täytetty tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella, ja oikeudenkäyntiasiamies täsmensi samalla, että kanteesta luopumisen perusteena oli se, että päämies oli hyväksynyt kyseisen suorituksen asianajajansa neuvojen vastaisesti ja kanteen nostamisen jälkeen. Tämän seurauksena kyseisen tuomioistuimen kirjaaja antoi samana päivänä perustellun päätöksen, jolla menettely päätettiin.

28

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Vicente saattoi 13.11.2017 ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kirjaajan käsiteltäväksi asian, joka koski Delian velvoittamista maksamaan asianajopalkkiot, joiden määrä oli 1105,50 euroa ilman arvonlisäveroa eli yhteensä 1337,65 euroa, joka oli laskettu seuraavasti:

”Laskutusperuste: 18000,00 euroa. Tulos palkkiotaulukon soveltamisen jälkeen: 2211,00 [euroa];

– – 50 prosenttia kanteen nostamisesta: 1105,50 [euroa]”.

29

Vaaditun summan perustelemiseksi vaatimukseen oli liitetty asiakirja, jonka otsikko oli ”Palkkiosopimus” ja jossa viitattiin palkkioiden osalta sovellettaviin Sevillan asianajajayhteisön sääntöihin.

30

Delia, jota avusti viran puolesta määrätty asianajaja, vastusti kyseisiä palkkioita perusteettomina. Hänen mukaansa hänelle ei nimittäin ollut ilmoitettu luopumislausekkeesta, joten hänen oli maksettava palkkioita ainoastaan 10 prosenttia lainaa myöntäneeltä pankilta saamastaan summasta eli 105,35 euroa, joka on jo maksettu. Delia vetosi tässä yhteydessä myös luopumislausekkeen kohtuuttomuuteen.

31

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kirjaaja hylkäsi 15.10.2020 antamallaan perustellulla päätöksellä Delian väitteet ja vahvisti hänen maksettavien asianajopalkkioiden määräksi 1337,65 euroa ja myönsi viiden päivän maksuajan täytäntöönpanon uhalla. Tuomioistuimen kirjaaja ei tutkinut kysymystä luopumislausekkeen kohtuuttomuudesta.

32

Delia valitti perustellusta päätöksestä 2.2.2021 ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen; valitus otettiin tutkittavaksi ja annettiin tiedoksi Vicentelle. Vicente esitti vastineen, jossa hän vaati, että valitus hylätään ja Delia velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

33

Kyseinen tuomioistuin on epävarma siitä, ovatko palkkioiden perimistä koskevaa menettelyä sääntelevät kansalliset menettelysäännöt direktiivistä 93/13 johtuvien vaatimusten, tehokkuusperiaatteen ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistetun tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden mukaisia.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tältä osin, että Espanjan oikeuden mukaan asianajajilla on käytettävissään kolme menettelyä, joiden avulla he voivat vaatia tuomioistuimessa heille kuuluvien palkkioiden maksamista: yleinen tuomioistuinmenettely, maksamismääräysmenettely ja LEC:n 35 §:ssä tarkoitettu palkkioiden perimistä koskeva menettely, joka on summaarinen menettely rajoitetuin takein. Tämä viimeksi mainittu menettely kuuluu kirjaajan toimivaltaan siinä tuomioistuimessa, jossa on pantu vireille se tuomioistuinmenettely, josta riitautetut palkkiot ovat aiheutuneet.

35

Näin ollen palkkioiden perimistä koskeva menettely kuuluu ensisijaisesti kirjaajan eli viranomaisen, jolla 16.2.2017 annetun tuomion Margarit Panicello (C-503/15, EU:C:2017:126) ja tuomion nro 34/2019 mukaan ei ole tuomiovaltaa, toimivaltaan. LEC:n 35 §:n mukaan palkkiot voidaan riitauttaa sillä perusteella, että ne ovat perusteettomia tai kohtuuttomia, ja tuomioistuimen kirjaajan tällaisen riitauttamisen johdosta antama päätös luokitellaan LEC:n 206 §:ssä perustelluksi päätökseksi. Tuomion nro 34/2019 seurauksena kyseisestä päätöksestä on tämän jälkeen mahdollista valittaa LEC:n 454 bis §:n mukaisesti.

36

Näin ollen on niin, että vaikka LEC:n 35 §:ssä tarkoitettu palkkioiden perimistä koskeva menettely koskee asianajajan ja päämiehen välistä sopimusta, joka – kuten 15.1.2015 annetusta tuomiosta Šiba (C-537/13, EU:C:2015:14) ilmenee – kuuluu direktiivin 93/13 soveltamisalaan, asian saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi edellyttää valittamista kirjaajan perustellusta päätöksestä. Kun lisäksi otetaan huomioon tämän muutoksenhaun summaarisuus ja mahdollisuus turvautua yleiseen tuomioistuinmenettelyyn LEC:n 35 §:n 2 momentin mukaisesti, tuomioistuin ei voi tutkia viran puolesta, ovatko oikeudellisia palveluja koskevien sopimusten ehdot mahdollisesti kohtuuttomia, koska kyseisen tuomioistuimen suorittama tutkinta rajoittuu lähtökohtaisesti kirjaajan tekemän perustellun päätökseen ulottuvuuteen. Todistelujärjestelmä rajoittuu myös niihin asiakirjatodisteisiin, jotka on jo toimitettu kyseiselle kirjaajalle.

37

Siltä osin kuin kyse on kuluttajan mahdollisuudesta turvautua LEC:n 35 §:n 2 momentin nojalla yleiseen tuomioistuinmenettelyyn käyttääkseen direktiiviin 93/13 perustuvia oikeuksiansa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että tuomiosta nro 34/2019 ilmenee, että tällä menettelyllä ei korjata sitä, että palkkioiden perimistä koskeva menettely ei ole tuomioistuinmenettely, koska kyseinen menettely ei estä asianajopalkkiot vahvistavien kirjaajan perusteltujen päätösten tehokkuutta.

38

Kirjaajan päätösten täytäntöönpanosta kyseinen tuomioistuin täsmentää, että vaikka tämä vaihe tapahtuu tuomioistuimen valvonnassa, kuluttaja voi kuitenkin esittää väitteen ainoastaan LEC:n 556 §:ssä säädetyin perustein, joihin ei kuulu siihen täytäntöönpanoperusteeseen, jonka perusteella kyseinen päätös on annettu, sisältyvien ehtojen mahdollinen kohtuuttomuus.

39

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan sen käsiteltävänä olevan kaltaisen kirjaajan perustellusta päätöksestä tehdyn valituksen yhteydessä kyseisen tuomioistuimen tehtävänä on joko vahvistaa tai kumota kirjaajan perusteltu päätös, kun otetaan huomioon, että kyseessä on LEC:n 35 §:ssä säädetty summaarinen menettely. Tässä yhteydessä sen tehtävänä ei ole tutkia asianajajan ja päämiehen tekemän sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta.

40

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee näin ollen tällaisen menettelyä koskevan järjestelmän yhteensopivuutta unionin tuomioistuimen sen oikeuskäytännön kanssa, joka koskee tuomioistuimen velvollisuutta suorittaa tällainen valvonta tarvittaessa viran puolesta. Palkkioiden perimistä koskevassa menettelyssä kirjaaja ei nimittäin käytä tuomiovaltaa eikä hän ole toimivaltainen suorittamaan tällaista valvontaa. Toiseksi sellaista tapausta varten, jossa kirjaajan perustellusta päätöksestä valitetaan, ei ole myöskään säädetty, että tuomioistuin suorittaa tällaisen tutkinnan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näin ollen, onko sen kyseisistä menettelysäännöistä huolimatta suoritettava viran puolesta kyseinen valvonta, koska se ei voi kumota perusteltua päätöstä ja palauttaa asiaa kirjaajalle, koska kirjaajalla ei ole toimivaltaa sitä tehdä.

41

Siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on nyt käsiteltävässä asiassa velvollinen tutkimaan viran puolesta luopumislausekkeen kohtuuttomuuden, se pohtii tämän jälkeen sitä, sovelletaanko kyseiseen lausekkeeseen direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa säädettyä poikkeusta vai onko lauseke pikemminkin luonteeltaan korvausta koskeva lauseke tai sopimussakkolauseke, jonka mahdollinen kohtuuttomuus kuuluu tuomioistuinvalvonnan piiriin. Vaikka luopumislausekkeen kaltaisen lausekkeen olisi katsottava kuuluvan sopimuksen pääkohteeseen tai koskevan hinnan asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin, olisi kuitenkin tutkittava, täyttääkö se avoimuusvaatimukset. Kyseinen tuomioistuin huomauttaa tältä osin, että luopumislausekkeessa ei määrätä tietystä määrästä tai laskentatavasta vaadittujen palkkioiden osalta vaan siinä viitataan ainoastaan Sevillan asianajajayhteisön laatimaan ohjeelliseen palkkiotaulukkoon. Ammatillisia yhteisöjä koskevien kansallisten säännöstöjen ulottuvuus ja niiden tiettyjen sääntöjen tulkinta eivät kyseisen tuomioistuimen mukaan ole kuitenkaan yksiselitteisiä.

42

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan mikään ei myöskään osoita, että Vicenten vaatimien palkkioiden laskemisessa käytetty ohjeellinen taulukko olisi julkinen, eikä myöskään ole osoitettu, että Delialle olisi ilmoitettu sen sisällöstä.

43

Lopuksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, voidaanko sitä, että asianajajan ja päämiehen väliseen sopimukseen sisällytetään pääasiassa kyseessä olevan kaltainen luopumislauseke, jossa viitataan asianajajayhteisön palkkiotaulukkoon, jota ei mainita kaupallisessa tarjouksessa eikä ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa, pitää direktiivissä 2005/29 tarkoitettuna sopimattomana kaupallisena menettelynä.

44

Tässä tilanteessa Juzgado de Primera Instancia no 10 de Sevilla päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

Tutkittavaksi ottaminen

45

Espanjan hallitus väittää, että ensimmäinen, toinen, kolmas ja viides kysymys on jätettävä tutkimatta. Kyseisen hallituksen mukaan ensimmäinen kysymys on luonteeltaan hypoteettinen, koska se koskee tilannetta, jossa valitusta ei ole tehty. Toisen kysymyksen osalta kyseinen hallitus vetoaa siihen, että kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä rajoitusten, jotka koskevat sen tutkinnan laajuutta, jonka tuomioistuin lähtökohtaisesti suorittaa valituksen yhteydessä, sisältöä ei ole täsmennetty riittävästi. Espanjan hallituksen mukaan vastaus kolmanteen ja viidenteen kysymykseen ei ole tarpeellinen eikä merkityksellinen pääasian ratkaisemisen kannalta.

46

Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana on, että ennakkoratkaisukysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta SEUT 267 artiklassa tarkoitetun kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen ainoastaan, jos muun muassa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa mainittuja ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevia vaatimuksia ei ole noudatettu tai jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä unionin oikeussäännön tulkitsemisella tai pätevyyden arvioimisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen (tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Siltä osin kuin on kyse ensimmäisen kysymyksen hypoteettisuudesta ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toisen kysymyksen tueksi esittämien selitysten puutteellisuudesta, on ensinnäkin todettava, että ensimmäinen kysymys ei ole luonteeltaan hypoteettinen, koska se on ymmärrettävä laajasti eli siten, että sillä pyritään lähinnä arvioimaan, onko se, että tuomarilla ei ole toimivaltaa tutkia viran puolesta elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä sopimuksessa olevan ehdon mahdollista kohtuuttomuutta, yhteensopivaa direktiivin 93/13 kanssa. Toiseksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toisen kysymyksen osalta toimittamien tietojen perusteella voidaan määrittää riittävällä tavalla kysymyksen ulottuvuus.

48

Kolmannen ja viidennen kysymyksen osalta ei ole ilmeistä, ettei pyydetyllä unionin oikeuden tulkinnalla olisi mitään yhteyttä pääasian kohteeseen.

49

Ensinnäkin on todettava, että jos kolmanteen kysymyksen vastattaisiin siten, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava luopumislausekkeen mahdollinen kohtuuttomuus, sen on nimittäin arvioitava, kuuluuko tällainen lauseke direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa säädettyjen poikkeusten piiriin. Toiseksi viidennen kysymyksen kohteena olevan direktiivin 2005/29 tulkinnasta on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että tulkinta on tarpeen ”nyt käsiteltävän asian ratkaisemiseksi”. Tämä kysymys koskee siis sitä, onko luopumislauseke mahdollisesti kohtuuton direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdan perusteella, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava, mikäli ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen kysymykseen vastataan näin.

50

Ensimmäinen, toinen, kolmas ja viides kysymys on näin ollen otettava tutkittaviksi.

51

Ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiiviä 93/13, luettuna tehokkuusperiaatteen ja perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, joka koskee asianajopalkkioiden perimistä koskevaa summaarista menettelyä ja jonka nojalla päämiestä, joka on kuluttaja, vastaan esitetystä maksuvaatimuksesta päätöksen antaa viranomainen, joka ei ole lainkäyttöelin, jolloin tuomioistuimen toiminnasta on säädetty vasta sen vaiheen osalta, jolloin päätöksestä mahdollisesti valitetaan, ilman, että kyseinen tuomioistuin voi suorittaa tarvittaessa viran puolesta valvontaa siitä, ovatko vaadittujen palkkioiden perustana olevan sopimuksen ehdot kohtuuttomia, tai antaa asianosaisten esittää niiden asiakirjatodisteiden, jotka on jo toimitettu viranomaiselle, joka ei ole lainkäyttöelin, lisäksi muita todisteita.

52

Aluksi on muistutettava, että – kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee – kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä epäyhdenvertaista tilannetta voidaan tasoittaa ainoastaan sopimuspuolten ulkopuolisella aktiivisella toiminnalla, joten kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus viran puolesta tutkia direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus, kun tuomioistuimella on käytössään tämän tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C-618/10, EU:C:2012:349, 41–43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Vaikka unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt monessa suhteessa ja direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vaatimukset huomioon ottaen tapaa, jolla kansallisen tuomioistuimen on taattava kuluttajien tähän direktiiviin perustuvien oikeuksien suojaaminen, on kuitenkin todettava, ettei unionin oikeudessa lähtökohtaisesti ole yhdenmukaistettu sopimusehtojen väitetyn kohtuuttomuuden tutkimiseen sovellettavia menettelyjä ja että tällaiset menettelyt kuuluvat siten kunkin jäsenvaltion sisäiseen oikeusjärjestykseen (tuomio 26.6.2019, Addiko Bank, C-407/18, EU:C:2019:537, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämä pätee pääasiaan siltä osin kuin on kyse Espanjan oikeuden menettelysäännöistä, joilla säännellään asianajopalkkioiden perimistä koskevaa menettelyä ja jotka kuuluvat kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestykseen, koska alaa ei ole yhdenmukaistettu.

54

SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet, eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (tuomio 24.10.2018, XC ym., C-234/17, EU:C:2018:853, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55

Tehokkuusperiaatteesta, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset yksistään koskevat, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysääntö unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava siten, että huomioon otetaan tämän säännön merkitys koko menettelyssä, sen kulku sekä sen erityispiirteet eri kansallisissa elimissä (tuomio 14.3.2013, Aziz,C-415/11, EU:C:2013:164, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

Lisäksi on huomattava, että vaikka tehokkuusperiaatteen noudattaminen ei voi mennä niin pitkälle, että sillä täysin kompensoitaisiin asianomaisen kuluttajan täydellinen passiivisuus (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2014, Kušionová, C-34/13, EU:C:2014:2189, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), on kuitenkin tarkasteltava, onko kyseessä olevan kansallisen menettelyn erityispiirteet huomioon ottaen olemassa merkittävä vaara siitä, että elinkeinonharjoittajien käynnistämissä menettelyissä, joissa kuluttajat ovat vastaajina, kuluttajat saadaan luopumaan käyttämästä direktiiviin 93/13 perustuvia oikeuksiaan (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C-618/10, EU:C:2012:349, 54 ja 56 kohta).

57

Kun kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetään tuomarin toiminnasta ja elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyyn sopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tutkimisesta vasta menettelyn myöhäisessä vaiheessa, eli esimerkiksi jo annetun määräyksen vastustamisvaiheessa tai – kuten pääasiassa – kirjaajan perusteltua päätöstä koskevan valituksen yhteydessä, tällainen toiminta voi säilyttää direktiivin 93/13 tehokkaan vaikutuksen vain, jos kuluttajaa ei saada luopumaan käyttämästä oikeuksiaan joko kantajana tai vastaajana menettelyn tässä vaiheessa (ks. analogisesti tuomio 20.9.2018, EOS KSI Slovensko, C-448/17, EU:C:2018:745, 46 ja 51 kohta).

58

Unionin tuomioistuin on myös todennut, että direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaan perustuvaan velvollisuuteen säätää menettelysäännöistä, joilla voidaan taata niiden oikeuksien kunnioittaminen, joita yksityisillä on kyseisen direktiivin perusteella kohtuuttomien sopimusehtojen käyttöä vastaan, sisältyy vaatimus myös perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatusta oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin (tuomio 13.9.2018, Profi Credit Polska, C-176/17, EU:C:2018:711, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Kahteen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava tämän oikeuskäytännön valossa.

60

Kuten tämän tuomion 34–36 kohdasta ilmenee, jos kuluttaja katsoo, että hänen asianajajansa vaatimat palkkiot ovat perusteettomia tai kohtuuttomia, hän voi riitauttaa ne esittämällä vaatimuksen sen kansallisen tuomioistuimen kirjaajalle, jossa se tuomioistuinmenettely oli vireillä, josta kyseiset palkkiot aiheutuivat. Kirjaaja antaa perustellun päätöksen, jossa määrätään maksettava summa täytäntöönpanon uhalla. Vaikka kirjaaja suorittaa tiettyjä tarkistuksia näiden palkkioiden osalta, ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että viranomaisena, joka ei ole lainkäyttöelin, kirjaaja ei ole toimivaltainen arvioimaan, onko sopimukseen, johon nämä palkkiot perustuvat, sisältyvä ehto kohtuuton direktiivin 93/13 kannalta.

61

Jos kuluttaja päättää valittaa kirjaajan perustellusta päätöksestä, LEC:n 454 bis §:stä ilmenee, että valitus on tehtävä viiden päivän kuluessa eikä sillä ole lykkäävää vaikutusta. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee myös, että tällaista valitusta käsittelevällä tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta tutkia vaadittujen palkkioiden perustana olevaan sopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, koska sen valvonta rajoittuu kirjaajan päätöksen kohteeseen. Lisäksi todistelujärjestelmä rajoittuu niihin asiakirjatodisteisiin, jotka on jo toimitettu kirjaajalle.

62

Espanjan hallitus kiistää kirjallisissa huomautuksissaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsityksen LEC:n ulottuvuudesta. Kyseisen hallituksen mukaan tässä lainsäädännössä ei säädetä mistään nimenomaisesta rajoituksesta, joka koskisi tuomioistuimen mahdollisuutta tutkia ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta tai todisteiden esittämistä valituksen yhteydessä.

63

Tästä on riittävää huomauttaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa määrätyssä menettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on tulkita unionin oikeuden määräyksiä ja säännöksiä, ja yksinomaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä on tulkita kansallista lainsäädäntöä. Unionin tuomioistuimen on näin ollen pitäydyttävä kansallisen oikeuden tulkinnassa, jonka kansallinen tuomioistuin on sille esittänyt (tuomio 26.6.2019, Addiko Bank, C-407/18, EU:C:2019:537, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Kun otetaan huomioon LEC:ssä säädetyn valituksen erityispiirteet, sellaisina kuin ne on esitetty ennakkoratkaisupyynnössä, joita ovat muun muassa se, että tuomioistuimen valvonta kirjaajan perustellusta päätöksestä on rajoitettua, kyseiselle tuomioistuimelle asetettu kielto tutkia viran puolesta tai asianosaisen pyynnöstä, ovatko vaadittujen palkkioiden perustana olevan sopimuksen ehdot kohtuuttomia, ja todistelujärjestelmä, joka vaikuttaa olevan esteenä sille, että asianosainen esittää kirjaajalle jo toimitettujen todisteiden lisäksi muita todisteita käyttääkseen direktiiviin 93/13 perustuvia oikeuksiaan, voidaan päätellä, että on olemassa merkittävä vaara siitä, että kuluttaja saadaan luopumaan käyttämästä oikeuksiaan valituksen yhteydessä.

65

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että kuluttajalla on yleisessä tuomioistuinmenettelyssä tai täytäntöönpanomenettelyssä mahdollisuus vedota asianajajan kanssa tehtyyn sopimukseen sisältyvän sellaisen ehtoon mahdolliseen kohtuuttomuuteen, jonka perusteella asianajaja vaatii häntä maksamaan palkkiot.

66

Siltä osin kuin on ensinnäkin kyse LEC:n 34 §:n 2 momentissa ja 35 §:n 2 momentissa tarkoitetusta yleisestä tuomioistuinmenettelystä, ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmene selvästi, että sillä, että kuluttaja panee vireille kyseisen menettelyn, olisi lykkäävää vaikutusta kirjaajan perustellun päätöksen tai tästä päätöksestä tehdyn valituksen seurauksena annetun, päätöksen pysyttävän tuomioistuinratkaisun täytäntöönpanoon ja että tuomioistuin, jossa tällainen menettely on pantu vireille, voisi siten tutkia kyseiseen sopimukseen sisältyvien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden ennen näiden ratkaisujen täytäntöönpanoa.

67

Tuomarin toiminnasta täytäntöönpanovaiheessa on toiseksi huomattava siltä osin kuin on kyse kirjaajan perustellun päätöksen täytäntöönpanosta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että tällaisia päätöksiä on pidettävä menettelyllisinä päätöksinä, joten kuluttaja ei voi siinä vaiheessa, kun ne pannaan täytäntöön LEC:n 556 §:ssä säädetyn järjestelmän mukaisesti, vedota tiettyjen täytäntöönpanoperusteeseen sisältyvien ehtojen mahdolliseen kohtuuttomuuteen.

68

Valituksen seurauksena annetun ratkaisun täytäntöönpanon osalta vaikuttaa siltä, että siihen sovelletaan LEC:n 556 §:ssä säädettyjä perusteita väitteen tekemiselle, koska ottaen huomioon, että täytäntöönpano liittyy lainkäyttöön, täytäntöönpanoa vaatineen vastapuoli voi vastustamisen, johon ei liity lykkäävää vaikutusta, yhteydessä vedota ainoastaan siihen, että velvoite on täytetty, että täytäntöönpanotoimi on vanhentunut tai että osapuolet ovat tehneet sovinnon.

69

Jollei tarkistuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava kansallisen oikeuden tulkinnan osalta, muuta johdu, edellä esitetyn perusteella vaikuttaa siltä, että yleisellä tuomioistuinmenettelyllä tai täytäntöönpanomenettelyllä ei voida poistaa vaaraa siitä, että kuluttaja ei voi käyttää direktiiviin 93/13 perustuvia oikeuksiansa valituksen yhteydessä.

70

Näin ollen direktiivi 93/13, luettuna tehokkuusperiaatteen ja perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle menettelyä koskevalle järjestelmälle, koska siinä ei sallita asianajajan ja päämiehen väliseen sopimukseen sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden valvontaa ensinnäkään silloin, kun palkkiot riitautetaan ensimmäisessä vaiheessa, jolloin vaatimus esitetään sen tuomioistuimen kirjaajalle, jossa oli vireillä tuomioistuinmenettely, josta kyseiset palkkiot aiheutuivat, eikä toiseksi kirjaajan päätöksestä mahdollisesti tuomioistuimeen tehdyn valituksen yhteydessä.

71

Espanjan hallitus ja komissio esittävät kuitenkin, että kansallisesta menettelyä koskevaa järjestelmää on mahdollista tulkita unionin oikeuden mukaisesti, mikä mahdollistaa sen, että valitusta käsittelevä tuomioistuin arvioi viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä palkkiovaatimuksen perusteena olevaan sopimukseen sisältyvän ehdon mahdollista kohtuuttomuutta, mitä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei myöskään sulje pois.

72

Yhtenäisen tulkinnan periaate edellyttää, että kansalliset tuomioistuimet tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseessä olevan direktiivin täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen (tuomio 26.6.2019, Addiko Bank, C-407/18, EU:C:2019:537, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73

Komissio ehdottaa tältä osin kirjallisissa huomautuksissaan, että voitaisiin katsoa, että kohtuuttomasta ehdosta johtuvat palkkiot ovat perusteettomia LEC:n 35 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Joka tapauksessa on niin, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoisi, että kansallista oikeutta voidaan tulkita unionin oikeuden mukaisesti ja että tämä mahdollistaa sen, että tuomioistuin tutkii viran puolesta luopumislausekkeen mahdollisen kohtuuttomuuden, sillä pitäisi vastaavasti olla mahdollisuus ryhtyä viran puolesta selvittämistoimiin tätä tarkoitusta varten (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C-618/10, EU:C:2012:349, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on näin ollen tutkittava, missä määrin kansallista menettelyä koskevaa järjestelmää voidaan tulkita direktiivin 93/13 mukaisesti ja tehtävä tästä johtopäätökset jättäen tarvittaessa soveltamatta kansallisia säännöksiä ja kansallista oikeuskäytäntöä, jos ne ovat ristiriidassa kyseisen direktiivin vaatimuksiin perustuvan velvollisuuden kanssa, jonka mukaan kyseisen tuomioistuimen on tutkittava viran puolesta, ovatko asianosaisten välillä sovitut sopimusmääräykset kohtuuttomia (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2019, Profi Credit Polska, C-419/18 ja C-483/18, EU:C:2019:930, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75

Ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiiviä 93/13, luettuna tehokkuusperiaatteen ja perusoikeuskirjan 47 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, joka koskee asianajopalkkioiden perimistä koskevaa summaarista menettelyä ja jonka nojalla päämiestä, joka on kuluttaja, vastaan esitetystä maksuvaatimuksesta päätöksen antaa viranomainen, joka ei ole lainkäyttöelin, jolloin tuomioistuimen toiminnasta on säädetty vasta sen vaiheen osalta, jolloin päätöksestä mahdollisesti valitetaan, ilman, että valitusta käsittelevä tuomioistuin voi suorittaa tarvittaessa viran puolesta valvontaa siitä, ovatko vaadittujen palkkioiden perustana olevan sopimuksen ehdot kohtuuttomia, tai antaa asianosaisten esittää niiden asiakirjatodisteiden, jotka on jo toimitettu viranomaiselle, joka ei ole lainkäyttöelin, lisäksi muita todisteita.

76

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että asianajajan ja päämiehen välillä tehdyn sopimuksen lauseke, jonka mukaan päämies sitoutuu taloudellisen seuraamuksen uhalla noudattamaan asianajajansa neuvoja, olemaan toimimatta hänen tietämättään tai hänen neuvojensa vastaisesti ja olemaan luopumatta oikeudenkäynnistä, jonka hoitamisen päämies on antanut asianajajallensa, kuuluu kyseisessä säännöksessä säädetyn poikkeuksen piiriin.

77

Aluksi on muistutettava, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava suppeasti, koska siinä säädetään kohtuuttomien sopimusehtojen sisällöllistä valvontajärjestelmää koskevasta poikkeuksesta. Tämä poikkeus koskee ensinnäkin sopimusehtoja, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta, ja toiseksi sopimusehtoja, jotka koskevat hinnan ja korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin.

78

Sopimuksen pääkohteen käsitteen piiriin kuuluvasta sopimusehtojen ryhmästä unionin tuomioistuin on jo todennut, että näiden sopimusehtojen on ymmärrettävä olevan niitä, joilla vahvistetaan sopimuksen olennaiset suoritukset, mikä sulkee pois sopimusehdot, jotka ovat luonteeltaan liitännäisiä sopimussuhteen keskeisen sisällön määrittäviin sopimusehtoihin nähden (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2017, Andriciuc ym., C-186/16, EU:C:2017:703, 35 ja 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Nyt käsiteltävässä asiassa pääasialliset suoritukset on lueteltu tämän tuomion 21 kohdassa, ja luopumislausekkeen tarkoituksena on pikemminkin määrätä seuraamuksia päämiehelle hänen toimiessaan asianajajansa neuvojen vastaisesti. Tämä lauseke ei näin ollen kuulu tähän ryhmään.

79

Hinnan asianmukaisuutta suhteessa palveluun koskevien sopimusehtojen ryhmästä on todettava, että myöskään se ei kata luopumislauseketta, koska tällaisessa lausekkeessa ei määrätä suoritetusta palvelusta maksettavasta korvauksesta vaan ainoastaan sopimusvelvoitteen rikkomisesta määrättävästä seuraamuksesta (ks. analogisesti tuomio 30.4.2014, Kásler ja Káslerné Rábai, C-26/13, EU:C:2014:282, 58 kohta).

80

Näin ollen kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että asianajajan ja päämiehen välillä tehdyn sopimuksen lauseke, jonka mukaan päämies sitoutuu taloudellisen seuraamuksen uhalla noudattamaan asianajajansa neuvoja, olemaan toimimatta hänen tietämättään tai hänen neuvojensa vastaisesti ja olemaan luopumatta oikeudenkäynnistä, jonka hoitamisen päämies on antanut asianajajallensa, ei kuuluu kyseisessä säännöksessä säädetyn poikkeuksen piiriin.

81

Kolmanteen kysymykseen annettu vastaus huomioon ottaen neljänteen kysymykseen ei ole syytä vastata.

82

Viidennellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiiviä 2005/29 tulkittava siten, että sitä, että asianajajan ja päämiehen väliseen sopimukseen sisällytetään lauseke, jossa määrätään päämiehen maksettavaksi tulevasta taloudellisesta seuraamuksesta, jos hän itse luopuu oikeudenkäynnistä, jonka hoitamisen hän on antanut asianajajallensa, kun lausekkeessa viitataan ammatillisen yhdistyksen palkkiotaulukkoon ja kun lauseketta ei mainita kaupallisessa tarjouksessa eikä ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa, on pidettävä kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna sopimattomana kaupallisena menettelynä.

83

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on aluksi huomautettava, että direktiivin 2005/29 2 artiklan d alakohdassa määritellään erityisen laajaa sanamuotoa käyttämällä, että kaupallisen menettelyn käsitteellä tarkoitetaan ”elinkeinonharjoittajan tointa, mainitsematta jättämistä, käyttäytymistä tai edustamista, kaupallista viestintää, mukaan lukien mainontaa ja markkinointia, joka liittyy välittömästi tuotteen myynnin edistämiseen, myymiseen tai toimittamiseen kuluttajille” (tuomio 15.3.2012, Pereničová ja Perenič, C-453/10, EU:C:2012:144, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84

Direktiivin 2005/29 3 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä sen 2 artiklan c alakohdan kanssa, mukaan kyseistä direktiiviä sovelletaan elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin ennen tavaraa tai palvelua koskevaa liiketointa, sen aikana ja sen jälkeen. Mainitun direktiivin 5 artiklan 4 kohdan mukaan sopimattomia ovat erityisesti menettelyt, jotka ovat harhaanjohtavia direktiivin 6 ja 7 artiklassa esitetyn mukaisesti.

85

Kuten direktiivin 2005/29 7 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, kaupallista menettelyä pidetään harhaanjohtavana, jos sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet sekä viestintävälineen rajoitukset, jätetään mainitsematta, salataan tai annetaan epäselvällä tavalla olennaisia tietoja, joita keskivertokuluttaja tarvitsee asiayhteyden mukaan perustellun kaupallisen ratkaisun tekemiseen, ja jos se näin saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.

86

Nyt käsiteltävässä asiassa se, että asianajajan ja päämiehen väliseen sopimukseen on sisällytetty luopumislausekkeen kaltainen ehto mainitsematta sitä kaupallisessa tarjouksessa tai ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa, merkitsee lähtökohtaisesti olennaisen tiedon ilmoittamatta jättämistä tai sellaisen tiedon salaamista, joka voi vaikuttaa kuluttajan päätökseen ryhtyä tähän sopimussuhteeseen. Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta nimittäin ilmenee, että kyseisessä lausekkeessa viitataan siinä määrätyn sopimussakon laskemiseksi Sevillan asianajajayhteisön palkkiotaulukkoon, jonka sisältöä on hankalasti saatavissa ja ymmärrettävissä, ja että jos kyseistä lauseketta sovellettaisiin, kuluttajan olisi maksettava sopimussakkoa, joka voi olla huomattavan suuri tai jopa suhteeton tämän sopimuksen perusteella suoritettujen palvelujen hintaan nähden. Tämän tarkistaminen kuuluu kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

87

Viidenteen kysymykseen on edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiiviä 2005/29 on tulkittava siten, että sitä, että asianajajan ja päämiehen väliseen sopimukseen sisällytetään lauseke, jossa määrätään päämiehen maksettavaksi tulevasta taloudellisesta seuraamuksesta, jos hän itse luopuu oikeudenkäynnistä, jonka hoitamisen hän on antanut asianajajallensa, kun lausekkeessa viitataan ammatillisen yhdistyksen palkkiotaulukkoon ja kun lauseketta ei mainita kaupallisessa tarjouksessa eikä ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa, on pidettävä kyseisen direktiivin 7 artiklassa tarkoitettuna harhaanjohtavana kaupallisena menettelynä, jos se saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt, mikä kansallisen tuomioistuimen on tarkastettava.

88

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: