–

Coca‑Cola European Partners Deutschland GmbH, edustajanaan C. Böttger, Rechtsanwalt,

–

L.B. ja R.G., edustajinaan R. Buschmann ja A. Kapeller, Prozessbevollmächtigte,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään B.‑R. Killmann ja D. Recchia,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL 2003, L 299, s. 9) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 20 artiklan ja 51 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty riita‑asioissa, joissa asianosaisina ovat yhtäältä Coca‑Cola European Partners Deutschland GmbH (jäljempänä Coca‑Cola) ja toisaalta L.B. (asia C‑257/21) ja R.G. (asia C‑258/21) (jäljempänä yhdessä asianosaiset) ja joissa on kyse yötyötunneista työehtosopimuksen mukaisesti maksettavasta palkanlisästä.

3

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yötyötä koskevan vuoden 1990 yleissopimuksen (nro 171) (jäljempänä ILO:n yötyösopimus) 3 artiklan 1 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”Yötyöntekijöiden terveyden suojaamiseksi, heidän auttamisekseen täyttämään perhe‑ ja sosiaaliset velvoitteensa, ammatissa etenemisen mahdollisuuksien tarjoamiseksi heille sekä asianmukaisen korvauksen turvaamiseksi yötyöstä yötyöntekijöiden suhteen tulee ryhtyä yötyön luonteen vaatimiin erityistoimiin, jotka sisältävät vähintään artikloissa 4–10 tarkoitetut toimenpiteet. Tällaisiin toimenpiteisiin tulee ryhtyä myös kaikkien yötyötä tekevien työntekijöiden turvallisuutta ja äitiyssuojelua koskevilla alueilla.”

4

Kyseisen yleissopimuksen 8 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Yötyön luonne tulee ottaa huomioon yötyöntekijöille työajan, palkan tai muiden vastaavien etujen muodossa myönnettävässä korvauksessa.”

5

Direktiivi 2003/88 on annettu EY 137 artiklan 2 kohdan, josta on tullut SEUT 153 artiklan 2 kohta, perusteella.

6

Direktiivin johdanto‑osan ensimmäisessä, toisessa, neljännessä, viidennessä ja kuudennessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

7

Kyseisen direktiivin 1 artiklan, jonka otsikko on ”Tarkoitus ja soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä vahvistetaan turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämistä varten.”

8

Kyseisen direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.

2.   Palkallisen vuosiloman vähimmäisaikaa ei saa korvata rahalla, paitsi kun työsuhde päättyy.”

9

Direktiivin 2003/88 8 artiklan otsikko on ”Yötyön kesto”, ja sen sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että:

Ensimmäisen kohdan b alakohdan soveltamiseksi on määriteltävä kansallisessa lainsäädännössä ja/tai kansallisen käytännön mukaan tai työehtosopimuksissa taikka muissa työmarkkinaosapuolten välisissä sopimuksissa ne työt, joihin liittyy erityisiä vaaroja tai fyysistä tai henkistä rasitusta, ottaen huomioon yötyön erityiset vaikutukset ja vaarat.”

10

Kyseisen direktiivin 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Yötyöntekijöiden terveystarkastukset ja heidän siirtämisensä päivätyöhön”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että:

2.   Edellä 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu maksuton terveystarkastus on toteutettava terveystietojen salassapitovelvollisuutta noudattaen.

3.   Edellä 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu maksuton terveystarkastus voi olla osa kansallista terveydenhoitojärjestelmää.”

11

Mainitun direktiivin 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Yötyön osalta annettavat takeet”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat antaa kansallisen lainsäädännön ja/tai kansallisen käytännön mukaisesti määrätyin ehdoin tiettyjä takeita tietyille yötyöntekijäryhmille, jotka yötyössä altistuvat terveyttään ja turvallisuuttaan uhkaaville työstä johtuville vaaroille.”

12

Saman direktiivin 11 artiklassa, jonka otsikko on ”Ilmoitus yötyön säännöllisestä teettämisestä”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että työnantaja, joka teettää yötyötä säännöllisesti, ilmoittaa tästä toimivaltaisille viranomaisille pyydettäessä.”

13

Direktiivin 2003/88 12 artiklan otsikko on ”Turvallisuuden ja terveyden suojeleminen”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että:

14

Kyseisen direktiivin 13 artiklassa, jonka otsikko on ”Työaikajärjestelyt”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että työnantaja, joka aikoo järjestää työn tiettyihin jaksoihin, ottaa huomioon yleisen periaatteen työajan sovittamisesta työntekijän mukaan, jotta erityisesti työn yksitoikkoisuutta ja pakkotahtisuutta vähennetään toiminnan luonteen sekä turvallisuus‑ ja terveysvaatimusten mukaan, erityisesti työaikana järjestettävien taukojen osalta.”

15

Saksan liittotasavallan perustuslain (Grundgesetz für die Bundesrepublik Deutschland; BGBl 1949 I, s. 1), joka on annettu 23.5.1949, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioissa, 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

(2)   Miehillä ja naisilla on yhtäläiset oikeudet. Valtio edistää miesten ja naisten yhtäläisten oikeuksien tosiasiallista toteutumista ja toimii olemassa olevien epäkohtien poistamiseksi.

(3)   Ketään ei saa syrjiä tai suosia hänen sukupuolensa, syntyperänsä, rotunsa, kielensä, isänmaansa ja alkuperänsä, vakaumuksensa tai uskonnollisten ja poliittisten mielipiteidensä perusteella. Ketään ei saa syrjiä hänen vammansa perusteella.”

16

Berliinin ja itäisen Saksan virvoitusjuomateollisuuden työnantajajärjestön (ry) ja elintarvike‑, ravintola‑ ja majoitusalan ammattiliiton välillä 24.3.1998 tehdyn työehtosopimuksen (Manteltarifvertrag zwischen dem Verband der Erfrischungsgetränke‑Industrie Berlin und Region Ost e.V. und der Gewerkschaft Nahrung‑Genuss‑Gaststätten Hauptverwaltung, jäljempänä MTV), 7 §:n 1–3 momentissa, jotka liittyvät ”Yö‑, sunnuntai‑ ja juhlapyhätyöstä maksettaviin palkanlisiin”, määrätään seuraavaa:

”1.   Yöllä ja sunnuntai‑ ja pyhäpäivinä tehdystä työstä maksetaan seuraavat palkanlisät:

Ylityötunnit 41 tunnista viikossa lähtien 25 %

Yöllä suoritetut ylityötunnit 41 tunnista viikossa lähtien 50 %

Vuodesta 1998 lähtien suoritettu säännöllinen yötyö 17,5 %

Vuodesta 1999 lähtien suoritettu säännöllinen yötyö 20 %

Vuodesta 1998 lähtien suoritettu epäsäännöllinen yötyö 40 %

Vuodesta 1999 lähtien suoritettu epäsäännöllinen yötyö 50 %

– –

3.   Palkanlisät lasketaan työehtosopimuksessa määrätyn kokonaispalkan perusteella.”

17

Asianosaiset ovat tehneet yövuorotyötä Coca‑Colalle, joka on juomateollisuuden alalla toimivat yritys, joka on tehnyt elintarvike‑, ravintola‑ ja majoitusalan ammattiliiton (Gewerkschaft Nahrung‑Genuss‑Gaststätten) kanssa yrityskohtaisen työehtosopimuksen, jonka mukaan MTV:n määräykset sitovat sitä.

18

L.B. teki joulukuusta 2018 kesäkuuhun 2019 MTV:ssä tarkoitettua säännöllistä yötyötä, josta hänelle maksettiin 20 prosentin palkanlisä tunnilta.

19

R.G. teki joulukuussa 2018 ja tammikuussa 2019 sekä maaliskuusta 2019 heinäkuuhun 2019 MTV:ssä tarkoitettua säännöllistä yötyötä, josta hänelle maksettiin 25 prosentin palkanlisä tunnilta.

20

Koska asianomaiset henkilöt katsoivat, että MTV:ssä otettiin käyttöön Saksan liittotasavallan perustuslain 3 §:ssä tarkoitetun tasa‑arvoisen kohtelun periaatteen ja perusoikeuskirjan 20 artiklan vastainen erilainen kohtelu, kun siinä määrättiin epäsäännöllisestä yötyöstä maksettavasta palkanlisästä, joka on suurempi kuin säännöllisestä yötyöstä maksettava palkanlisä, kumpikin heistä nosti kanteen Arbeitsgerichtissä (työoikeudellisten asioiden alioikeus, Saksa), jonka tuomiopiiriin he kuuluivat, saadakseen kyseisiltä ajanjaksoilta rahamäärän, joka vastaa heidän saamiensa palkkojen ja MTV:ssä epäsäännöllisestä yötyöstä määrätyllä lisäprosentilla korotettujen palkkojen välistä erotusta. He väittivät tältä osin, että säännöllisesti yötyötä tekeviin henkilöihin kohdistuu huomattavasti suurempia terveysriskejä ja sosiaalisen elämän häiriöitä kuin niihin, jotka tekevät yötyötä vain epäsäännöllisesti.

21

Coca‑Cola katsoi sen sijaan, että epäsäännöllinen yötyö on paljon harvinaisempaa kuin säännöllinen yötyö ja että epäsäännöllisestä yötyöstä maksettava suurempi palkanlisä on perusteltu muun muassa sen vuoksi, että se edellyttää yleensä ylityötä. Lisäksi säännöllinen yötyö antaa oikeuden lisäetuuksiin muun muassa loman osalta. Epäsäännöllisestä yötyöstä maksettavan suuremman palkanlisän tarkoituksena ei ole ainoastaan kompensoida tämän tyyppisen työn haittoja, vaan myös saada työnantaja luopumaan turvautumisesta epäsäännölliseen yötyöhön, jolla se puuttuu ennakoimattomasti työntekijöidensä vapaa‑aikaan ja sosiaaliseen elämään.

22

Koska Arbeitsgericht hylkäsi asianomaisten henkilöiden nostamat kanteet, he valittivat kyseisen tuomioistuimen tuomioista Landesarbeitsgericht Berlin‑Brandenburgiin (Berliinin‑Brandenburgin osavaltion työoikeudellisten asioiden ylioikeus, Saksa), joka hyväksyi heidän vaatimuksensa yhden kyseessä olevan ajanjakson osalta, mutta totesi ne vanhentuneiksi muilta osin.

23

Coca‑Cola teki näistä tuomioista Revision‑valitukset Bundesarbeitsgerichtiin (liittovaltion ylin työtuomioistuin, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

24

Kyseinen tuomioistuin pohtii siinä tapauksessa, että perusoikeuskirjaa voitaisiin soveltaa nyt käsiteltävissä asioissa, onko sellainen työehtosopimuksen määräys, jossa määrätään yötyöstä maksettavasta palkanlisästä, perusoikeuskirjan mukainen, ja erityisesti onko MTV:n 7 §:n 1 momentista johtuva säännöllisen yötyön ja epäsäännöllisen yötyön erilainen kohtelu perusoikeuskirjan 20 artiklan mukaista.

25

Tässä tilanteessa Bundesarbeitsgericht päätti lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset, jotka ovat asioissa C‑257/21 ja C‑258/21 sanamuodoltaan täysin samat:

26

Unionin tuomioistuimen presidentin 26.5.2021 antamalla määräyksellä asiat C‑257/21 ja C‑258/21 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

27

Asianosaiset pyysivät unionin tuomioistuimen kirjaamoon 10.3.2022 ja 13.6.2022 toimittamillaan kirjeillä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloittamista todeten olevansa eri mieltä yhtäältä päätöksestä ratkaista asiat ilman julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta ja toisaalta Euroopan komission huomautuksista.

28

Tästä on todettava, että työjärjestyksensä 76 artiklan 2 kohdan mukaan unionin tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin ehdotuksesta julkisasiamiestä kuultuaan, ettei istuntoa asianosaisten kuulemiseksi pidetä, koska se katsoi asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa jätettyihin huomautuksiin perehdyttyään, että sillä on riittävät tiedot käsiteltävien asioiden ratkaisemiseen.

29

Lisäksi on huomautettava, että työjärjestyksensä 83 artiklan mukaan unionin tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi tai aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos unionin tuomioistuin katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta, tai jos asianosainen on suullisen vaiheen päättyneeksi julistamisen jälkeen vedonnut uuteen seikkaan, joka voi olennaisesti vaikuttaa unionin tuomioistuimen ratkaisuun, taikka jos asia on ratkaistava sellaisella perusteella, josta asianosaisella tai Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetulla osapuolella ei ole ollut tilaisuutta lausua.

30

Käsiteltävissä asioissa unionin tuomioistuin katsoo julkisasiamiestä kuultuaan, että sillä on käytettävissään kaikki tarpeelliset tiedot, jotta se voi vastata ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuinten esittämiin kysymyksiin.

31

Näin ollen asianosaisten pyynnöt asian käsittelyn suullisen vaiheen aloittamisesta on hylättävä.

32

Komissio väittää, että ennakkoratkaisupyynnöt on jätettävä tutkimatta, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole osoittanut, että direktiivin 2003/88 tulkinta on tarpeen pääasioiden ratkaisemiseksi, sillä esitetyt kysymykset koskevat ainoastaan perusoikeuskirjan tulkintaa. Jos nämä oikeusriidat eivät kuulu direktiivin 2003/88 soveltamisalaan, kysymys perusoikeuskirjan tulkinnasta ei ole aiheellinen.

33

Aluksi on muistutettava, että SEUT 267 artiklassa tarkoitetulla ennakkoratkaisumenettelyllä luodaan puitteet kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen väliselle läheiselle yhteistyölle, joka perustuu tehtävien jakoon niiden välillä, ja tämä menettely muodostaa välineen, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joita ne tarvitsevat ratkaistakseen niiden käsiteltäviksi saatetut asiat (tuomio 23.11.2021, IS (Välipäätöksen lainvastaisuus), C‑564/19, EU:C:2021:949, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos siis esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimella on lähtökohtaisesti velvollisuus vastata niihin (tuomio 23.11.2021, IS (Välipäätöksen lainvastaisuus), C‑564/19, EU:C:2021:949, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Tästä seuraa, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että unionin oikeuden tulkitsemisella, jota kansallinen tuomioistuin on pyytänyt, ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 23.11.2021, IS (Välipäätöksen lainvastaisuus), C‑564/19, EU:C:2021:949, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Nyt käsiteltävissä asioissa on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöistä ja esitettyjen kysymysten sanamuodosta ilmenee, että direktiivin 2003/88 tulkinta on tarpeen, jotta voidaan vastata kysymykseen siitä, sovelletaanko MTV:n 7 §:n 1 momentissa tätä direktiiviä perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

37

Tällaisessa tilanteessa komission esittämät argumentit, jotka koskevat direktiivin 2003/88 tulkintaa ja kuuluvat näin ollen ennakkoratkaisukysymysten asiasisällön tutkimiseen, eivät voi kumota olettamaa, jonka mukaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämillä kysymyksillä on merkitystä asioiden kannalta (ks. analogisesti tuomio 22.10.2020, Sportingbet ja Internet Opportunity Entertainment, C‑275/19, EU:C:2020:856, 36 kohta).

38

Näin ollen ennakkoratkaisukysymykset on otettava tutkittaviksi.

39

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, sovelletaanko työehtosopimuksen määräyksellä, jossa määrätään epäsäännöllisestä yötyöstä maksettavasta palkanlisästä, joka on suurempi kuin säännöllisestä yötyöstä maksettava palkanlisä, direktiiviä 2003/88 perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

40

Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta, ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisessä määräyksessä tarkoitettu käsite ”unionin oikeuden soveltaminen” edellyttää unionin oikeuden toimen ja kyseessä olevan kansallisen toimenpiteen välistä yhteyttä, joka ei perustu pelkästään kyseisten alojen läheisyyteen tai niiden välisiin epäsuoriin vaikutuksiin, unionin määrittämien arviointiperusteiden mukaisesti (tuomio 28.10.2021, Komisia za protivodeystvie na koruptsiyata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushtestvo,C‑319/19, EU:C:2021:883, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Unionin tuomioistuin on tässä yhteydessä katsonut muun muassa, ettei unionin perusoikeuksia voitu soveltaa suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön sen vuoksi, ettei kyseisen alan unionin säännöksissä asetettu jäsenvaltioille erityistä velvollisuutta pääasiassa kyseessä olleen tilanteen osalta. Näin ollen pelkästään se, että kansallinen toimenpide kuuluu alaan, jolla Euroopan unionilla on toimivaltaa, ei voi saattaa sitä unionin oikeuden soveltamisalaan eikä näin ollen johtaa perusoikeuskirjan sovellettavuuteen (tuomio 14.10.2021, INSS, (Avoliittoon perustuva leskeneläke)C‑244/20, ei julkaistu, EU:C:2021:854, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että jos kyseisen alan unionin säännöksissä ei säännellä jotain seikkaa eikä aseteta jäsenvaltioille mitään erityistä velvollisuutta tietyn tilanteen osalta, työmarkkinaosapuolten tästä seikasta tekemän työehtosopimuksen määräys jää perusoikeuskirjan soveltamisalan ulkopuolelle, eikä kyseessä olevaa tilannetta voida arvioida suhteessa perusoikeuskirjan määräyksiin (tuomio 19.11.2019, TSN ja AKT, C‑609/17 ja C‑610/17, EU:C:2019:981, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Näin ollen on tarkistettava, säännelläänkö direktiivillä 2003/88 pääasioissa kyseessä olevaa työntekijöille yötyöstä maksettavaa palkanlisää ja asetetaanko sillä erityinen velvollisuus tällaisten tilanteiden osalta.

44

Nyt käsiteltävissä asioissa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lähinnä, että työehtosopimuksen 7 §:n 1 momentti voi kuulua yhtäältä direktiivin 2003/88 8–13 artiklan ja toisaalta ILO:n yötyösopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen ja 8 artiklan soveltamisalaan, luettuina yhdessä kyseisen direktiivin johdanto‑osan kuudennen perustelukappaleen kanssa.

45

Ensiksi on mainittava, että direktiivillä 2003/88 säännellään – sen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua palkallista vuosilomaa koskevaa erityistilannetta lukuun ottamatta – ainoastaan tiettyjä työajan järjestämistä koskevia seikkoja työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, minkä vuoksi sitä ei lähtökohtaisesti sovelleta työntekijöiden palkkaukseen (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 57 kohta ja tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main (Palomiehen varallaolojakso), C‑580/19, EU:C:2021:183, 56 kohta).

46

Sekä EY 137 artiklasta, josta on tullut SEUT 153 artikla ja joka on direktiivin 2003/88 oikeudellinen perusta, että kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä sen johdanto‑osan ensimmäisen, toisen, neljännen ja viidennen perustelukappaleen kanssa, johtuu, että mainitun direktiivin tarkoituksena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset, joilla parannetaan työntekijöiden elin‑ ja työoloja lähentämällä erityisesti työajan kestoa koskevia kansallisia säännöksiä (ks. vastaavasti tuomio 20.11.2018, Sindicatul Familia Constanţa ym., C‑147/17, EU:C:2018:926, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Lisäksi SEUT 153 artiklan 5 kohdan sanamuodon mukaan tätä artiklaa ei sovelleta palkkoihin, järjestäytymisoikeuteen, lakko‑oikeuteen eikä oikeuteen määrätä työsulusta. Tämä poikkeus perustuu siihen, että palkkojen tason vahvistaminen kuuluu kansallisten työmarkkinaosapuolten sopimusautonomiaan ja jäsenvaltioilla tällä alalla olevaan toimivaltaan. Näin ollen on todettu, että unionin oikeuden tämänhetkisessä tilassa on asianmukaista jättää palkkojen tason määritteleminen EY 136 artiklan ja sitä seuraavien artikloiden (joista on tullut SEUT 151 artikla ja sitä seuraavat artiklat) nojalla toteutettavan yhdenmukaistamisen ulkopuolelle (tuomio 15.4.2008, Impact,C‑268/06, EU:C:2008:223, 123 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Direktiivin 2003/88 8–13 artikla koskevat tosin yötyötä. Nämä artiklat kuitenkin koskevat ainoastaan yötyön kestoa ja työaikajärjestelyjä (kyseisen direktiivin 8 ja 13 artikla), yötyöntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemista (kyseisen direktiivin 9, 10 ja 12 artikla) ja ilmoitusta toimivaltaisille viranomaisille (saman direktiivin 11 artikla). Mainituissa artikloissa ei näin ollen säännellä työntekijöille yötyöstä maksettavaa palkkaa eikä niissä näin ollen aseteta jäsenvaltioille erityistä velvollisuutta pääasioissa kyseessä olevien tilanteiden osalta.

49

Toiseksi on todettava, että ILO:n yötyösopimuksen 3 artiklan 1 kappaleessa ja 8 artiklassa, luettuina yhdessä direktiivin 2003/88 johdanto‑osan kuudennen perustelukappaleen kanssa, ei myöskään aseteta unionin oikeuden nojalla jäsenvaltioille erityisiä velvollisuuksia, jotka koskevat työntekijöille yötyöstä maksettavaa palkanlisää.

50

ILO:n yötyösopimuksen 3 artiklan 1 kappaleessa tosin määrätään, että yötyöntekijöiden suhteen tulee ryhtyä yötyön luonteen vaatimiin erityistoimiin, mukaan lukien heille maksettavat asianmukaiset korvaukset, kun taas tämän sopimuksen 8 artiklassa määrätään, että yötyön luonne tulee ottaa huomioon yötyöntekijöille työajan, palkan tai muiden vastaavien etujen muodossa myönnettävässä korvauksessa.

51

On kuitenkin todettava, että koska unioni ei ole ratifioinut kyseistä yleissopimusta, yleissopimus ei sellaisenaan ole oikeudellisesti sitova unionin oikeusjärjestyksessä, eikä myöskään direktiivin 2003/88 johdanto‑osan kuudennessa perustelukappaleessa anneta samalle yleissopimukselle sitovaa vaikutusta (ks. analogisesti tuomio 3.9.2015, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. komissio, C‑398/13 P, EU:C:2015:535, 64 kohta).

52

Näin ollen pääasioissa kyseessä oleva työntekijöille yötyöstä maksettava palkanlisä, josta määrätään MTV:n 7 §:n 1 momentissa, ei kuulu direktiivin 2003/88 soveltamisalaan eikä sitä voida katsoa unionin oikeuden soveltamiseksi perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

53

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että työehtosopimuksen määräyksellä, jossa määrätään epäsäännöllisestä yötyöstä maksettavasta palkanlisästä, joka on suurempi kuin säännöllisestä yötyöstä maksettava palkanlisä, ei sovelleta direktiiviä 2003/88 perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

54

Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

55

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

Työehtosopimuksen määräyksellä, jossa määrätään epäsäännöllisestä yötyöstä maksettavasta palkanlisästä, joka on suurempi kuin säännöllisestä yötyöstä maksettava palkanlisä, ei sovelleta tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2003/88/EY Euroopan unionin perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.