EUR-Lex Access to European Union law
This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 62021CC0646
Opinion of Advocate General Collins delivered on 13 July 2023.###
Julkisasiamies A. M. Collins ratkaisuehdotus 13.7.2023.
Julkisasiamies A. M. Collins ratkaisuehdotus 13.7.2023.
ECLI identifier: ECLI:EU:C:2023:581
Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
ANTHONY MICHAEL COLLINS
13 päivänä heinäkuuta 2023(1)
Asia C‑646/21
K ja
L
vastaan
Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid
(Ennakkoratkaisupyyntö – rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s‑Hertogenbosch (Haagin alioikeus, ’s‑Hertogenboschin istuntopaikka, Alankomaat)
Ennakkoratkaisupyyntö – Turvapaikka-asioita ja toissijaista suojelua koskeva yhteinen politiikka – Myöhemmät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset – Direktiivi 2011/95/EU – 10 artiklan 1 kohdan d alakohta – Vainon syyt – Tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen – Kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat oleskelleet jäsenvaltiossa merkittävän osan siitä elämänvaiheesta, jossa heidän identiteettinsä kehittyy – Eurooppalaiset arvot, normit ja käyttäytyminen – Sukupuolten tasa-arvo – Naiset ja tytöt, jotka rikkovat sosiaalisia käyttäytymissääntöjä alkuperämaassa – Lapsen etu
I Johdanto
1. Tämä ratkaisuehdotus koskee K:n ja L:n, kahden irakilaisen teinitytön,(2) jotka asuivat Alankomaissa viisi vuotta heidän perheensä jättämien kansainvälistä suojelua koskevien alkuperäisten hakemusten tutkinnan aikana, kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia. Kyseisenä ajanjaksona he kuuluivat yhteiskuntaan, jossa pidetään arvossa sukupuolten tasa-arvoa, ja omaksuivat ikätovereidensa arvot, standardit ja käyttäytymisen. Myöhemmissä kansainvälistä suojelua koskevissa hakemuksissaan,(3) jotka Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (oikeus- ja turvallisuusasioista vastaava valtiosihteeri, Alankomaat) on hylännyt ilmeisen perusteettomina,(4) valittajat väittävät, että jos he palaavat Irakiin, he eivät pysty mukautumaan arvoihin, normeihin ja käyttäytymiseen, joissa naisille ja tytöille ei anneta vapauksia, joita heillä oli Alankomaissa ja joiden ilmaiseminen altistaisi heidät vainolle. Ennakkoratkaisukysymyksissä tiedustellaan, voivatko valittajien kaltaisissa olosuhteissa olevat henkilöt olla oikeutettuja kansainväliseen suojeluun, koska he kuuluvat direktiivin 2011/95/EU(5) 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, ja miten lapsen etu voidaan ottaa huomioon kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arvioinnissa.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Euroopan unionin oikeus
2. Direktiivin 2011/95 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Vainon syyt”, säädetään seuraavaa:
”1. Arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:
a) rodun käsitteeseen kuuluvat erityisesti ihonväri, syntyperä tai kuuluminen tiettyyn etniseen ryhmään;
b) uskonnon käsitteeseen kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa muodolliseen uskonnonharjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet tai uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen;
c) kansallisuuden käsitettä ei ole ymmärrettävä ainoastaan tietyn valtion kansalaisuudeksi tai kansalaisuudettomuudeksi, vaan se käsittää erityisesti kuulumisen tiettyyn ryhmään, jota yhdistävät kulttuuri, etniset piirteet, kieli, sama maantieteellinen tai poliittinen alkuperä tai sen yhteys toisessa valtiossa asuvaan väestöön;
d) jotakin ryhmää pidetään tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä erityisesti, jos:
– ryhmän jäsenet jakavat jonkin luontaisen ominaisuuden tai heillä on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa, tai heille on yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä, ja
– ryhmällä on selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi.
Alkuperämaan oloista riippuen tietty yhteiskunnallinen ryhmä voi olla ryhmä, jonka yhteisenä ominaisuutena on seksuaalinen suuntautuminen. Seksuaaliseen suuntautumiseen ei voida katsoa kuuluvan tekoja, joita jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaan pidetään rikollisina. Sukupuoleen liittyvät seikat, sukupuoli-identiteetti mukaan luettuna, on otettava asianmukaisesti huomioon määritettäessä kuulumista tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai tällaisen ryhmän piirteitä;
e) poliittisen mielipiteen käsitteeseen kuuluu erityisesti se, että hakijalla on mielipiteitä, ajatuksia tai uskomuksia 6 artiklassa mainituista mahdollisista vainoa harjoittavista toimijoista ja niiden politiikoista tai menetelmistä, riippumatta siitä, onko hakija toiminut näiden mielipiteiden, ajatusten tai uskomusten mukaisesti.
2. Arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen taikka yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.”
B Alankomaiden yleiskirjeet
3. Ennakkoratkaisupyynnön liitteen mukaan ulkomaalaisasioita koskevan vuoden 2000 yleiskirjeen (C) (Vreemdelingencirculaire 2000 (C), jäljempänä vuoden 2000 yleiskirje (C)) C7.2.8 kohdassa(6) todetaan seuraavaa:
”Pääsääntönä on, että pelkkä länsimainen elämäntapa Alankomaissa ei voi johtaa pakolaisasemaan tai toissijaiseen suojeluun. Henkilöltä edellytetään mukautumista Afganistanin tapoihin. Seuraavat kaksi poikkeusta ovat mahdollisia:
– Jos nainen esittää uskottavasti, että länsimainen käyttäytyminen on uskonnollisen tai poliittisen vakaumuksen ilmentymä.
– Jos nainen esittää uskottavasti, että hänellä on henkilökohtaisia ominaisuuksia, joiden muuttaminen on erittäin vaikeaa tai käytännössä mahdotonta, ja että näiden ominaisuuksien vuoksi hän pelkää joutuvansa vainotuksi tai on vaarassa altistua epäinhimilliselle kohtelulle Afganistanissa.”
4. Ulkomaalaisasioita koskevan vuoden 2000 yleiskirjeen (B) (Vreemdelingencirculaire 2000 (B), jäljempänä vuoden 2000 yleiskirje (B)) B8.10 kohdassa, jonka otsikko on ”Länsimaistuneet koulua käyvät tytöt”, todetaan seuraavaa:
”IND [(Immigratie- en Naturalisatiedienst (maahanmuutto- ja kansalaisuusvirasto, Alankomaat; jäljempänä IND))] myöntää oleskeluluvan määräajaksi – – länsimaistuneille tytöille, jos tyttö on osoittanut vakuuttavaksi, että palatessaan Afganistaniin häneen kohdistuu suhteeton psykososiaalinen paine.
IND arvioi, kohdistuuko asianomaiseen henkilöön suhteeton psykososiaalinen paine, olosuhteiden perusteella, joiden on käsitettävä seuraavat:
a. tytön länsimaistumisen aste;
b. yksilölliset humanitaariset olosuhteet, joiden on käsitettävä (tytön tai perheenjäsenen) lääketieteelliset olosuhteet ja tytön perheenjäsenen kuolema Alankomaissa; ja
c. mahdollisuus osallistua Afganistanin yhteiskuntaan, minkä yhteydessä arvioidaan perheen kokoonpanoa ja valtaa käyttävien toimijoiden (heimojohtajien, sotapäälliköiden) läsnäoloa tytön suojelemiseksi.
Edellä olevan a alakohdan osalta IND arvioi länsimaistumisen astetta seuraavien seikkojen perusteella:
– tyttö on vähintään 10-vuotias;
– hän on oleskellut Alankomaissa vähintään 8 vuotta ensimmäisen määräaikaisen turvapaikkahakemuksen jättämisajankohdasta tavanomaista määräaikaista oleskelulupaa koskevan hakemuksen jättämisajankohtaan mennessä, kuten tässä kohdassa kuvataan; ja
– hän on käynyt koulua Alankomaissa.
Jos yksi tai useampi näistä seikoista ei täyty tytön tapauksessa, hänellä on suurempi todistustaakka sen osoittamisessa uskottavasti, että hänelle olisi myönnettävä tavanomainen määräaikainen oleskelulupa tämän käytännön mukaisesti. – –”
III Pääasian tosiseikat, ennakkoratkaisukysymykset ja menettely unionin tuomioistuimessa
5. Valittajat lähtivät 29.9.2015 Irakista isänsä, äitinsä ja tätinsä kanssa. He jättivät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset Alankomaiden viranomaisille 7.11.2015. Valittajat olivat tuolloin 10- ja 12-vuotiaita. Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) hylkäsi heidän hakemuksensa lopullisesti 31.7.2018. Valittajat jättivät 4.4.2019 myöhemmät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, jotka hylättiin ilmeisen perusteettomina 21.12.2020. Valittajat valittivat 28.12.2020 kyseisistä päätöksistä ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen, joka käsitteli valituksia 17.6.2021. Käsittelyajankohtana valittajat olivat 15- ja 17-vuotiaita ja oleskelleet Alankomaissa yhtäjaksoisesti viisi vuotta ja seitsemän ja puoli kuukautta.
6. Valittajat väittävät, että koska he ovat oleskelleet Alankomaissa pitkään siinä elämänvaiheessa, jossa heidän identiteettinsä kehittyy, he ovat omaksuneet hollantilaisten ikätovereidensa arvot, normit ja käyttäytymisen. Alankomaissa he ovat tulleet tietoisiksi vapaudesta, joka heillä tyttöinä on tehdä omat valintansa elämässä. He ilmoittavat haluavansa edelleen päättää omista asioistaan, aivan kuten he ovat tehneet Alankomaissa, onpa kyse sitten kanssakäymisestä poikien kanssa, urheilun harrastamisesta, opiskelusta, avioitumisesta ja siitä, kenen kanssa avioitua, ja kodin ulkopuolella työskentelystä. He haluavat myös päättää itse poliittisista ja uskonnollisista näkemyksistä ja pystyä ilmaisemaan nämä näkemykset julkisesti. Koska he eivät voisi luopua näistä arvoista, normeista ja käyttäytymisestä palatessaan Irakiin, he hakevat kansainvälistä suojelua.
7. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että arvot, normit ja käyttäytyminen, joihin valittajat viittaavat, koostuvat lähinnä uskosta sukupuolten tasa-arvoon.(7) Kyseisen tuomioistuimen on ratkaistava, voidaanko valittajien katsoa kuuluvan direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, olisiko päätöksentekijän otettava huomioon lapsen etu arvioidessaan kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, ja jos olisi, niin milloin ja miten, ja olisiko huomioon otettava haitta, jota valittajat väittävät kärsineensä ja joka johtuu stressistä, jota heille on aiheutunut Alankomaissa oleskeluun liittyvässä jatkuvassa epävarmuudessa elämisestä ja pakkopalautukseen heidän alkuperämaahansa liittyvästä uhasta.
8. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lykkäsi näin ollen asian käsittelyä ja esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2011/95] 10 artiklan 1 kohdan d alakohtaa tulkittava siten, että sitä, että kolmansien maiden kansalaiset ovat omaksuneet länsimaalaisia normeja, arvoja ja tosiasiallista käyttäytymistä oleskellessaan jäsenvaltion alueella merkittävän osan siitä elämänvaiheesta, jossa heidän identiteettinsä kehittyy, ja että he osallistuvat täysimääräisesti yhteiskuntaan, on pidettävä yhteisenä taustana, jota ei voida muuttaa, tai että nämä asiat ovat niin keskeinen osa heidän identiteettiään, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan niistä?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko kolmansien maiden kansalaisia, jotka ovat – oleskeluperusteita huomioon ottamatta – omaksuneet vastaavia länsimaalaisia normeja ja arvoja oleskellessaan tosiasiallisesti jäsenvaltiossa siinä elämänvaiheessa, jona heidän identiteettinsä kehittyy, pidettävä [direktiivin 2011/95] 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuina ’tietyn yhteiskunnallisen ryhmän jäseninä’? Onko sitä, onko kyse ’tietystä yhteiskunnallisesta ryhmästä, jolla on selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa’, arvioitava jäsenvaltion kannalta vai onko sitä tulkittava, luettuna yhdessä [direktiivin 2011/95] 10 artiklan 2 kohdan kanssa, siten, että ratkaisevaa on se, että ulkomaalainen voi osoittaa uskottavasti, että hänen katsotaan alkuperämaassa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai että vainon harjoittaja liittää tällaisen ominaisuuden hakijaan? Onko sen edellyttäminen, että länsimaalaistuminen voi olla perusteena pakolaisasemalle vain, jos se johtuu uskonnollisista tai poliittisista syistä, yhteensopivaa [direktiivin 2011/95] 10 artiklan kanssa, luettuna yhdessä palauttamiskiellon periaatteen ja turvapaikkaoikeuden kanssa?
3) Onko kansallinen oikeuskäytäntö, jossa kansallinen viranomainen kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta päättäessään arvioi lapsen etua ilman, että lapsen etu on ensin konkreettisesti määritetty (kaikissa menettelyissä), yhteensopiva unionin oikeuden ja erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan [(jäljempänä perusoikeuskirja)] 24 artiklan 2 kohdan kanssa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan kanssa? Onko tähän kysymykseen vastattava eri tavalla, jos jäsenvaltion on tutkittava oleskelulupaa koskeva hakemus tavanomaisin perustein ja lapsen etua on arvioitava tehtäessä päätöstä hakemuksen johdosta?
4) Miten ja missä vaiheessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä on perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan kannalta otettava huomioon lapsen etu ja arvioitava sitä ja erityisesti haittaa, joka alaikäiselle aiheutuu siitä, että hän on oleskellut tosiasiallisesti pitkään jäsenvaltiossa? Onko tässä yhteydessä merkitystä sillä, onko tosiasiallinen oleskelu ollut laillista? Onko lapsen etua arvioitaessa edellä esitetyn arvioinnin yhteydessä merkitystä sillä, onko jäsenvaltio tehnyt päätöksen kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta unionin oikeudessa päätöksenteolle asetetussa määräajassa, onko aiemmin asetettua paluuvelvoitetta jätetty noudattamatta ja onko jäsenvaltio jättänyt toteuttamatta maasta poistamisen sen jälkeen, kun on tehty palauttamispäätös, jolloin alaikäisen tosiallinen oleskelu jäsenvaltiossa on voinut jatkua?
5) Onko kansallinen oikeuskäytäntö, jossa tehdään ero ensimmäisten ja sitä seuranneiden kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten välillä siten, että myöhempien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä ei oteta huomioon tavallisia perusteita, unionin oikeuden mukainen, kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 7 artikla, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan kanssa?”
9. Kirjallisia huomautuksia esittivät valittajat, Tšekin, Kreikan, Ranskan, Unkarin ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio. Näiden osapuolten lisäksi Espanjan hallitus vastasi unionin tuomioistuimen kirjallisiin ja suullisiin kysymyksiin 18.4.2023 pidetyssä istunnossa.
IV Asian tarkastelu
A Ensimmäinen ja toinen kysymys
10. Käsittelen ensimmäistä ja toista kysymystä yhdessä, koska niissä molemmissa pyydetään tulkitsemaan direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohtaa.
11. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, voidaanko kolmansien maiden kansalaisten, jotka ovat oleskelleet jäsenvaltiossa merkittävän osan siitä elämänvaiheesta, jossa heidän identiteettinsä kehittyy, katsoa olevan 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettuja tietyn yhteiskunnallisen ryhmän jäseniä, koska heillä on ”yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa” tai ominaisuus, joka on ”niin keskeinen osa identiteettiä – –, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä”. Edellytetäänkö kyseisessä säännöksessä, että tiettyjen arvojen kunnioittaminen voi oikeuttaa kansainvälisen suojelun myöntämisen vain, jos sillä on uskonnollinen tai poliittinen perusta? Miten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi arvioitava, täyttyykö 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan toisessa luetelmakohdassa säädetty edellytys eli onko ryhmällä selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi?
1. Yhteenveto huomautuksista
12. Alankomaiden hallitus huomauttaa, että IND:n ohjeiden, jotka perustuvat Raad van Staten tuomioon,(8) mukaan länsimaista elämäntapaa noudattavat naiset eivät ole tietyn yhteiskunnallisen ryhmän jäseniä. He voivat tästä huolimatta saada kansainvälistä suojelua, jos i) kyseinen elämäntapa perustuu uskonnolliseen tai poliittiseen vakaumukseen, jolla on perustava merkitys heidän identiteetilleen tai moraaliselle integriteetilleen; tai ii) on todennäköistä, että he joutuvat alkuperämaassaan vainon uhreiksi sellaisten ominaisuuksien vuoksi, joita on käytännössä mahdotonta muuttaa, taikka iii) he ovat vaarassa altistua alkuperämaassaan direktiivin 2011/95 15 artiklan b alakohdassa tarkoitetulle epäinhimilliselle kohtelulle. Ensimmäisessä edellytyksessä mainittua periaatetta, jonka mukaan poliittisella vakaumuksella on perustava merkitys henkilön identiteetille tai moraaliselle integriteetille, tulkitaan laajasti siten, että se sisältää sellaisten naisten vainon, jotka eivät mukaudu sosiaalisiin tapoihin, uskonnollisiin sääntöihin tai kulttuurisiin normeihin, jotka ovat sukupuolen perusteella syrjiviä.(9)
13. Tšekin, Kreikan, Unkarin ja Alankomaiden hallitukset ovat yhtä mieltä siitä, että valittajien väitteet perustuvat tietyn elämäntavan suosimiseen. Tämä ei voi johtaa kansainvälisen suojelun myöntämiseen direktiivin 2011/95 kansallisten täytäntöönpanosäännösten nojalla. Valittajat ovat sopeutuneet elämään jäsenvaltiossa pitkän sen alueella oleskelunsa aikana, joten palatessaan alkuperämaahansa heidän voidaan odottaa sopeutuvan uudelleen paikalliseen elämään mukautumalla alkuperämaansa normeihin ja tapoihin samalla tavoin kuin muutkin asukkaat. Halu noudattaa tiettyä elämäntapaa ei ole usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei henkilöä pitäisi vaatia luopumaan siitä. Valittajilla ei ole yhteistä luontaista ominaisuutta tai yhteistä taustaa, koska länsimaisen elämäntavan omaksuneiden naisten ja lasten väitetty ryhmä on liian laaja, heterogeeninen ja abstrakti, jotta se voisi muodostaa direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun selkeästi rajatun yhteiskunnallisen ryhmän. Valittajat eivät myöskään ole pyrkineet mitenkään perustelemaan, miksi ja miten heitä vainottaisiin, jos he palaavat alkuperämaahansa.
14. Espanjan ja Ranskan hallitukset sekä komissio ovat tästä eri mieltä. Niiden mukaan tytöt voivat olla tietyn yhteiskunnallisen ryhmän jäseniä muun muassa sukupuolen ja iän, jotka ovat luontaisia ominaisuuksia, perusteella.
15. Espanjan hallitus totesi suullisissa huomautuksissaan ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenevän, että valittajat eivät ole pelkästään pyrkineet parantamaan yhteiskunnallista asemaansa taloudellisesti tai kulttuurisesti; heitä kuvataan täsmällisemmin naisiksi tai tytöiksi, jotka ovat omaksuneet elämäntavan, jossa tunnustetaan heidän perusoikeutensa ja annetaan heidän käyttää niitä. He täyttävät näin ollen direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen edellytyksen. Se, täyttyykö myös kyseisen säännöksen toinen edellytys – ryhmällä on selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa –, riippuu heidän alkuperämaansa olosuhteista.
16. Ranskan hallituksen mukaan se, että joku on viettänyt pitkän ajan jäsenvaltiossa, tarkoittaa, että heillä on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa, tai heille on yhteistä sellainen usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä. Kun nämä henkilöt noudattavat edelleen kyseisen jäsenvaltion arvoja, normeja ja käyttäytymistä, ympäröivä yhteiskunta alkuperämaassa mieltää yksilöt, joilla on nämä ominaisuudet, erillisen ryhmän jäseniksi. Esimerkiksi pakkoavioliiton vastustaminen voi altistaa valittajat vainolle, jolta viranomaiset eivät suojele heitä.
17. Komissio väittää, että vakaumusta, jonka mukaan miehillä ja naisilla on yhtäläiset oikeudet, voidaan pitää yhteisenä ja keskeisenä uskona. Sellaisten lakien olemassaolo alkuperämaassa, joilla syrjitään tyttöjä ja naisia ja pyritään rankaisemaan heitä suhteettomasti, kun he rikkovat tiettyjä normeja ja tapoja, osoittaa, että tällaiset henkilöt saatetaan mieltää erilliseksi ryhmäksi kyseisessä maassa.
2. Alustava huomautus
18. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei käsiteltävä asia koske ”länsimaistuneita naisia” sinänsä.(10) Ennakkoratkaisupyyntöön sisältyy kuitenkin viittauksia ”länsimaiseen elämäntapaan” ja ”länsimaistuneeseen käyttäytymiseen”, mikä voi heijastaa näiden käsitteiden käyttöä vuoden 2000 yleiskirjeessä (C). Huomautuksia esittäneet osapuolet katsoivat pääasiallisesti, että käsitteet ”länsimaalaistunut” ja ”länsimainen” ovat liian epämääräisiä, jotta niitä voitaisiin soveltaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä. Olen samaa mieltä. ”Itä” ja ”länsi” ovat valtavan suuria, monimuotoisia alueita, joilla esiintyy monia erilaisia uskonnollisia perinteitä, moraalikoodeja ja arvoja. Koska unionin tuomioistuimessa ei ole esitetty täsmällisiä määritelmiä, länsimaisen elämäntavan ja länsimaistuneiden naisten kaltaiset käsitteet ovat enimmäkseen merkityksettömiä. Mikä vieläkin haitallisempaa, käsitteiden ”itäinen” ja ”länsimainen” käyttö moraalikoodien ja arvojen yhteydessä synnyttää vastakkainasettelua aiheuttavaan keskusteluun kuuluvaa väärää kahtiajakoa. Tässä ratkaisuehdotuksessa vältetään siten näiden käsitteiden käyttämistä.
3. Asian tarkastelu
a) Yleiskatsaus asiaa koskeviin oikeussääntöihin ja johdanto
19. Genevessä 28.7.1951 allekirjoitettu pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus(11) (jäljempänä Geneven yleissopimus) tuli voimaan 22.4.1954. Sitä on täydennetty pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla, joka tehtiin New Yorkissa 31.1.1967 ja joka tuli voimaan 4.10.1967.(12) Geneven yleissopimus on pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.(13) Kaikki unionin jäsenvaltiot ovat Geneven yleissopimuksen sopimuspuolia, kun taas Euroopan unioni ei ole.
20. Direktiivi 2011/95 ohjaa jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia sellaisilla yhteisillä käsitteillä, joita on tulkittava Geneven yleissopimuksen mukaisesti. Kyseisen yleissopimuksen johdanto-osassa todetaan, että Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun (jäljempänä UNHCR) tehtävänä on valvoa pakolaisten suojelua koskevien kansainvälisten yleissopimusten soveltamista. Kun otetaan huomioon tehtävä, joka UNHCR:lle on osoitettu Geneven yleissopimuksessa, unionin tuomioistuin on katsonut, että sen antamat asiakirjat ovat erityisen merkityksellisiä direktiivin 2011/95 tulkinnan kannalta.(14) Kyseistä direktiiviä on myös tulkittava yhdenmukaisesti perusoikeuskirjan kanssa.(15)
21. Direktiivissä 2011/95 tarkoitettu kansainvälinen suojelu on lähtökohtaisesti myönnettävä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi (pakolainen) tai joka on todellisessa vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa (henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua), jos hänet palautetaan alkuperämaahansa.(16)
22. Direktiivin 2011/95 10 artiklassa esitetään vainon syyt.(17) Kaikki kyseisen artiklan 1 kohdassa luetellut tekijät ovat merkityksellisiä arvioitaessa, onko vainon syitä olemassa; nämä ryhmät eivät ole toisensa poissulkevia.(18) Se, että kyseisen säännöksen alakohdissa käytetään ilmaisua ”erityisesti”, osoittaa, etteivät niissä esitetyt seikat ole tyhjentäviä. Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kunkin päätöksen pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntämisestä on perustuttava tapauskohtaiseen arviointiin.(19)
23. UNHCR on todennut, että tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen on ymmärrettävä kehittyväksi käsitteeksi, jonka tulkinnassa on otettava huomioon eri yhteiskuntien ryhmien monimuotoinen ja muuttuva luonne ja kansainvälisten ihmisoikeusnormien kehitys. Sopimusvaltiot ovat katsoneet, että naiset, perheet, heimot, ammatilliset ryhmät ja homoseksuaalit muodostavat kyseisessä yleissopimuksessa tarkoitetun tietyn yhteiskunnallisen ryhmän. Yhteiskunnassa vallitsevien erityisolosuhteiden mukaan naisen voi olla mahdollista esittää vainoa koskeva väite poliittisten mielipiteiden (jos valtio pitää hänen käyttäytymistään poliittisena kannanottona, jonka se pyrkii tukahduttamaan), uskonnon (jos hänen käyttäytymisensä perustuu uskonnolliseen vakaumukseen, jota valtio ei hyväksy) tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen perusteella.(20)
24. Jotta kyseessä voidaan todeta olevan direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu ”yhteiskunnallinen ryhmä”, kahden kumulatiivisen edellytyksen on täytyttävä. Yhtäältä ryhmän jäsenten on jaettava jokin ”luontainen ominaisuus” tai heillä on oltava ”yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa”, tai heille on oltava yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on ”niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä”. Nämä tekijät liittyvät siihen, mitä voidaan kuvata ryhmän sisäisiksi seikoiksi. Toisaalta ryhmällä on oltava selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi.(21) Tähän liittyy yhteiskunnan mieltämistä koskeva osatekijä, jota voitaisiin myös kuvata ryhmän ulkoisiksi seikoiksi. Käsiteltävässä asiassa ”asianomainen maa” on alkuperämaa eli Irak, ja ”ympäröivä yhteiskunta” on kyseisen alkuperämaan yhteiskunta.
b) Ryhmän sisäiset seikat
25. Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan sanamuodosta ilmenee selvästi, että sukupuoli(22) ja sukupuoleen liittyvät seikat voivat olla merkityksellisiä tietyn yhteiskunnallisen ryhmän olemassaolon toteamisen kannalta. Tietyissä tilanteissa sukupuoli voi olla riittävä kriteeri tällaisen ryhmän määrittelemiselle.(23) UNHCR:n mukaan naiset ovat selkeä esimerkki yhteiskunnallisesta alaryhmästä, jota määrittävät luontaiset ominaisuudet ja jota kohdellaan usein eri tavalla kuin miehiä. Joissain yhteiskunnissa naiset yleisesti voivat muodostaa tietyn yhteiskunnallisen ryhmän, koska heitä syrjitään järjestelmällisesti heidän perusoikeuksiensa käytössä miehiin verrattuna.(24)
26. Käsiteltävässä asiassa valittajat eivät väitä olevansa oikeutettuja kansainväliseen suojeluun pelkästään sukupuolensa perusteella. He väittävät, etteivät voi luopua arvoista, normeista ja käyttäytymisestä, jotka perustuvat heidän uskoonsa sukupuolten tasa-arvoon ja jotka he omaksuivat Alankomaissa. Näin ollen herää kysymys, voiko tällainen usko muodostaa joko yhteisen ominaisuuden tai yhteisen uskon, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei henkilöä pitäisi vaatia luopumaan siitä. Tarkastelen ensin ilmaisujen ”ominaisuus” ja ”usko” merkitystä ennen kuin tutkin vaatimusta, jonka mukaan yhteisen uskon on oltava niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei henkilöä pitäisi vaatia luopumaan siitä.
1) Ominaisuuden ja uskon merkitys
27. Niiden arvojen, normien ja käyttäytymisen, jotka valittajat väittävät omaksuneensa Alankomaissa oleskelunsa aikana, yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee, että arvojen, normien ja käyttäytymisen omaksuminen voi olla ”ominaisuus”, joka on niin keskeinen osa identiteettiä, ettei henkilöä pitäisi vaatia luopumaan siitä.
28. Direktiivissä 2011/95 ei määritellä sen 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa käytettyjä käsitteitä ”luontainen ominaisuus” ja ”ominaisuus – –, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä”. Sanakirjoissa ”ominaisuus” määritellään ”henkilölle ominaiseksi piirteeksi tai seikaksi, jolla hänet voidaan yksilöidä”. ”Luontainen” puolestaan tarkoittaa ”synnynnäistä” tai ”yksilössä syntymästä lähtien olleiden tekijöiden määrittämää”. Esimerkkejä henkilön luontaisista ominaisuuksista ovat pituus, silmien väri ja geneettinen perimä. Direktiivissä 2011/95 mainitaan ”yhteisestä ominaisuudesta” yksi ainoa esimerkki, nimittäin seksuaalinen suuntautuminen.(25)
29. Päättelen näistä määritelmistä, että tiettyjen arvojen, normien ja käyttäytymisen omaksumista ei voida kuvata ”ominaisuudeksi”.(26) Ilmaisu ”usko”, jolla tarkoitetaan ”sen hyväksymistä tai tunnetta siitä, että jokin on totta”, vaikuttaa soveltuvan paremmin valittajien tilanteeseen.
30. Kun otetaan huomioon Alankomaiden hallituksen puoltama kanta, seuraavaksi on aiheellista selvittää, onko direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettu yhteinen usko tulkittava implisiittiseksi viittaukseksi uskonnolliseen tai poliittiseen vakaumukseen. Komissio huomauttaa, että ilmaisun ”Glaubensüberzeugung” käyttö saksankielisessä versiossa saattaa herättää epäilyjä siitä, onko kyseisen uskon oltava luonteeltaan uskonnollinen.
31. Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, jossa käsitellään uskontoon perustuvaa vainoa, mainitaan ”teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset”. Esimerkiksi direktiivin 2011/95 kyseisen artiklan saksan-, englannin-, ranskan- ja hollanninkielisissä versioissa käytetään ilmaisuja ”religiöse Überzeugung”, ”religious belief”, ”croyances religieuses” ja ”godsdienstige overtuiging”. Sitä vastoin saman kohdan d alakohdassa käytetty saksankielinen ilmaisu ”Glaubensüberzeugung” on muissa mainituissa kieliversioissa ”belief”, ”croyance” ja ”geloof”.
32. Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan e alakohdassa, joka koskee poliittista vainoa, viitataan siihen, että hakijalla on mielipiteitä, ajatuksia tai uskomuksia 6 artiklassa mainituista mahdollisista vainoa harjoittavista toimijoista ja niiden politiikoista tai menetelmistä.
33. Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa viitataan siten teistisiin, ei-teistisiin ja ateistisiin uskomuksiin, saman kohdan e alakohdassa viitataan poliittisiin mielipiteisiin, ajatuksiin tai uskomuksiin, ja saman kohdan d alakohdassa viitataan uskoon, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei henkilöä pitäisi vaatia luopumaan siitä.(27) Tämän perusteella vaikuttaa siltä, ettei ole sanamuotoon tai asiayhteyteen liittyviä viitteitä sen ajatuksen tueksi, että 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun uskon on oltava luonteeltaan uskonnollinen tai poliittinen.(28) Päinvastaisessa tulkinnassa sivuutetaan lisäksi se, että tietyssä uskonnossa voi olla useita erilaisia näkemyksiä perustavista kysymyksistä ja että henkilö voi muuttaa näkemyksiään näistä kysymyksistä kääntymättä toiseen uskontoon.(29)
2) Onko kyseinen usko yhteinen usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei henkilöä pitäisi vaatia luopumaan siitä?
34. Usko sukupuolten tasa-arvoon muovaa monia valintoja, jotka liittyvät koulutukseen ja uravalintaan, julkisesti harjoitettavien toimintojen laajuuteen ja luonteeseen, mahdollisuuteen saavuttaa taloudellinen riippumattomuus työskentelemällä kodin ulkopuolella, sitä koskeviin päätöksiin, asuako yksin vai perheen kanssa, ja kumppanin vapaaseen valintaan. Nämä seikat ovat keskeinen osa yksilön identiteettiä.(30)
35. SEU 2 artiklassa ja SEU 3 artiklan 3 kohdassa vahvistetaan naisten ja miesten tasa-arvo yhtenä Euroopan unionin perustana olevista arvoista ja päämääristä, ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä se tunnustetaan unionin oikeuden perusperiaatteeksi. SEUT 8 artiklan mukaan Euroopan unioni pyrkii kaikissa toimissaan poistamaan eriarvoisuutta miesten ja naisten välillä sekä edistämään miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. SEUT 19 artiklan nojalla unioni voi ottaa käyttöön lainsäädäntöä sukupuoleen perustuvan syrjinnän torjumiseksi. SEUT 157 artiklassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan miehille ja naisille maksetaan samasta tai samanarvoisesta työstä sama palkka, ja sen perusteella voidaan antaa sukupuolten tasa-arvoa työssä tai ammatissa koskevaa lainsäädäntöä. SEUT 157 artiklan 4 kohdassa tunnustetaan positiiviset toimet keinona saavuttaa sukupuolten tasa-arvo.
36. Siitä lähtien, kun tätä alaa koskevat ensimmäiset direktiivit annettiin 1970-luvulla, Euroopan unioni on kehittänyt sukupuolten tasa-arvoa koskevaa kattavaa lainsäädäntöä ensisijaisesti työllisyyden alalla, ja se käsittää muun muassa sellaisia kysymyksiä kuin samapalkkaisuus, sosiaaliturva, työllisyys, työolot ja häirintä.(31) Kyseisessä lainsäädännössä kielletään sukupuoleen perustuva välitön ja välillinen syrjintä ja luodaan yksilöille oikeuksia, joihin he voivat vedota jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä.(32)
37. Arvot, normit ja käyttäytyminen, jotka valittajat väittävät omaksuneensa Alankomaissa oleskelunsa aikana, kuvastavat myös useita nykyisin perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia: sen 21 artiklan 1 kohtaan sisältyy oikeus siihen, ettei ketään syrjitä sukupuolen perusteella; 23 artiklassa tunnustetaan miesten ja naisten välinen tasa-arvo kaikilla aloilla, työelämä ja palkkaus mukaan lukien;(33) 9 artiklassa viitataan oikeuteen solmia avioliitto vapaasti; 11 artikla koskee sananvapautta; 14 artiklassa taataan oikeus koulutukseen ja oikeus saada ammatillista koulutusta sekä jatko- ja täydennyskoulutusta ja 15 artiklassa annetaan oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä ammattia.(34) Jäsenvaltiot ovat myös sopimuspuolina kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevassa yleissopimuksessa, jolla pyritään edistämään naisten kaikkien ihmisoikeuksien yhdenvertaista tunnustamista, nauttimista ja käyttämistä politiikan, talous- ja yhteiskuntaelämän, kulttuurin ja kansalaistoiminnan aloilla sekä perhe-elämän piirissä.(35)
38. En epäile lainkaan, että moniin ihmisiin, jotka ovat viettäneet elämänsä Alankomaissa, sukupuolten tasa-arvoa koskeva arvo on vaikuttanut siinä määrin, että se muodostaa erottamattoman osan heidän identiteetistään.
39. Edellä esitetyn perusteella katson, että naisten ja lasten, jotka ovat omaksuneet arvot, normit ja käyttäytymisen, jotka kuvastavat uskoa sukupuolten tasa-arvoon, ei voida odottaa luopuvan tästä uskosta sen enempää kuin henkilön ei voida odottaa luopuvan uskonnollisesta tai poliittisesta vakaumuksestaan tai kieltävän sukupuolista suuntautumistaan. Tästä seuraa, että jäsenvaltiot eivät voi odottaa naisten ja tyttöjen mukauttavan käyttäytymistään toimimalla tahdikkaasti, jotta he olisivat turvassa, etenkään kun ne identiteetin osatekijät, joita usko sukupuolten tasa-arvoon muovaa, ilmenevät luonteensa vuoksi usein julkisesti.(36) Unionin tuomioistuin on jo katsonut homoseksuaalien osalta, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ei rajoiteta tapaa, jolla erityisen yhteiskunnallisen ryhmän jäsenet voivat toteuttaa identiteettiään tai käyttäytymistään.(37)
40. Tästä herää kysymys, ovatko valittajat hyväksyneet ja omaksuneet uskon sukupuolten tasa-arvoon siinä määrin, että siitä on tullut osa heidän identiteettiään.(38) Ottaen huomioon valittajien iän ja heidän Alankomaissa oleskelunsa keston ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa perustellusti, että he ovat viettäneet kyseisessä jäsenvaltiossa merkittävän osan siitä elämänvaiheesta, jossa heidän identiteettinsä kehittyy.(39) En epäile sitä, että valittajien sulautuminen kyseisen jäsenvaltion kulttuuriin oli syvällinen kokemus, joka antoi heille mahdollisuuksia ja avasi tulevaisuudennäkymiä, joista he eivät muuten olisi olleet tietoisia. Siten on todennäköistä, että toisin kuin irakilaiset ikätoverinsa, joilla ei ollut tätä kokemusta, he ovat omaksuneet elämäntavan, joka kuvastaa heidän perusoikeuksiensa, etenkin uskon sukupuolten tasa-arvoon, tunnustamista ja käyttämistä siinä laajuudessa, että he ovat hyväksyneet ja omaksuneet tämän uskon siinä määrin, että siitä on tullut osa heidän luonnettaan. Toimivaltaisten viranomaisten ja viime kädessä kansallisten tuomioistuinten on arvioitava, missä määrin asia on näin, valittajien yksilöllisten olosuhteiden perusteella ottaen tarvittaessa huomioon direktiivin 2011/95 10 artiklan 2 kohtaan sisältyvän näkökohdan.(40)
c) Ryhmän ulkoiset seikat
41. Tietystä epäselvyydestä huolimatta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa lähinnä tiedustelevan, miten toimivaltaisten viranomaisten ja kansallisten tuomioistuinten olisi määritettävä, täyttyykö direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan toisessa luetelmakohdassa säädetty edellytys, nimittäin onko ryhmällä selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi. Tämän kysymyksen yhteydessä tulee esille todistustaakkaan ja valittajien väitteiden aineelliseen arviointiin liittyviä seikkoja.
1) Todistustaakka
42. Direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdassa säädetään, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää muun muassa: a) kaikki alkuperämaahan liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan; b) hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat sekä c) hakijan aseman ja henkilökohtaiset olosuhteet. Saman artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat, perustelut mukaan lukien.(41) Hakijoiden on siten esitettävät ja perusteltava syyt, miksi he pelkäävät joutuvansa vainotuiksi alkuperämaassaan.
43. Kuuluuko tähän edellytykseen velvollisuus osoittaa, että tietyllä yhteiskunnallisella ryhmällä, johon hakija väittää kuuluvansa, on selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi, kuten Alankomaiden hallitus ilmeisesti katsoo? Mielestäni näin ei ole. Lausumat, jotka kansainvälistä suojelua hakevan on direktiivin 2011/95 4 artiklan 1 kohdan nojalla esitettävä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteeksi, ovat vain lähtökohta toimivaltaisten viranomaisten suorittamassa tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointiprosessissa. Samassa säännöksessä myös säädetään, että jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä kansainvälistä suojelua hakevan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat.(42)
44. Unionin tuomioistuin on katsonut, että käytännössä vaatimuksesta, jonka mukaan jäsenvaltion on tehtävä yhteistyötä arvioinnissa, seuraa, että jos kansainvälistä suojelua hakevan toimittamat tiedot ovat mistä tahansa syystä puutteellisia, vanhentuneita tai epäolennaisia, jäsenvaltion on autettava hakijaa kaikkien hakemusta tukevien tietojen kokoamisessa. Saattaa hyvinkin olla, että jäsenvaltiolla on hakijaa paremmat mahdollisuudet saada tieto tietyntyyppisistä asiakirjoista.(43) Sen osoittamista, että tietyllä yhteiskunnallisella ryhmällä on selvästi erottuva identiteetti tietyssä maassa, koskeva taakka vaikuttaa siten lankeavan yhtä lailla hakijalle kuin jäsenvaltiollekin eikä yksinomaan ensiksi mainitulle. Tässä yhteydessä on myös syytä muistuttaa, että direktiivin 2011/95 4 artiklan 5 kohdan mukaan on niin, että vaikka joidenkin hakijan lausumien seikkojen tueksi ei olisi esitetty asiakirjoja tai muita todisteita, näitä seikkoja ei tarvitse todentaa, jos muun muassa hakijan lausumia pidetään johdonmukaisina ja uskottavina eivätkä ne ole ristiriidassa hänen tapaukseensa liittyvien saatavilla olevien tapauskohtaisten ja yleisten tietojen kanssa.
45. Direktiivin 2011/95 10 artiklan 2 kohdassa säädetään, että arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.(44) Kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee selvästi, että sitä sovelletaan sen jälkeen, kun tietyn yhteiskunnallisen ryhmän on todettu olevan olemassa. Toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, sen arvioiminen, miten vainoa harjoittavat toimijat mieltävät ryhmän, ei korvaa sen määrittämistä, onko ryhmällä selvästi erottuva identiteetti alkuperämaassa, eikä vähennä sen merkitystä. Se vaikuttaa ainoastaan siihen, missä määrin on osoitettava, että hakija kuuluu kyseiseen yhteiskunnalliseen ryhmään, koska kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhteydessä voi olla riittävää osoittaa, että hänen ainoastaan mielletään kuuluvan siihen.(45)
2) Aineellinen arviointi
46. Unionin tuomioistuin on katsonut, että rikoslainsäädännön, joka koskee erityisesti homoseksuaalisia henkilöitä, olemassaolon perusteella voidaan todeta, että näitä henkilöitä on pidettävä erityisenä yhteiskunnallisena ryhmänä, jonka ympäröivä yhteiskunta mieltää erilaiseksi. Siten se seikka, että yhteiskunta hyväksyy tietyn käyttäytymisen miehillä, kun naisia rangaistaan samasta käyttäytymisestä, on osoitus siitä, että ympäröivä yhteiskunta mieltää naiset tai tietyt naisryhmät erilaiseksi. Toimivaltaisten viranomaisten on siten otettava huomioon hakijan alkuperämaan oikeussäännöt sekä siellä vallitsevat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tavat ja asenteet.(46)
47. Euroopan unionin turvapaikkaviraston (EUAA)(47) äskettäin julkaisemissa Irakia koskevissa maakohtaisissa ohjeissa yksilöidään henkilöryhmiä, jotka ympäröivä yhteiskunta mieltää erilaisiksi. Näiden ohjeiden mukaan henkilöt ja erityisesti naiset, jotka rikkovat sosiaalisia tapoja, saatetaan mieltää moraalittomiksi ja heidät leimataan ja he ovat vaarassa kärsiä vakavaa haittaa.(48) Tällaista moraalisääntöjen rikkomista merkitsevät esimerkiksi avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet, raiskauksen tai muunlaisen seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuminen, kieltäytyminen solmimasta avioliittoa perheen valitseman miehen kanssa,(49) avioliiton solmiminen vastoin perheen tahtoa, sopimaton ulkoasu tai vaatetus ja yhteydenpito tai seurustelu, jota ei hyväksytä. Naisilla hyväksyttävät työpaikat rajoittuvat kotiin liittyviin aloihin ja valtionhallintoon. Yhteiskunnassa paheksutaan naisia ja tyttöjä, jotka työskentelevät myymälöissä, kahviloissa tai viihde-, hoito- tai kuljetusaloilla. Naisten julkinen toiminta, myös läsnäolo ja toiminta internetissä, voi johtaa häirintään. Naisten osallistumista mielenosoituksiin saatetaan rajoittaa, koska heidän perheensä pelkäävät, että ne mielletään kielteisesti. Seksuaalinen häpäiseminen voi altistaa naiset ja tytöt yhteiskunnan leimaamiselle, tai heidän voidaan katsoa loukanneen perheen kunniaa.(50)
48. Edellä esitetyn perusteella vaikuttaa siltä, että tyttöjen ja naisten, jotka uskovat sukupuolten tasa-arvoon, voidaan katsoa rikkovan moraalisääntöjä Irakissa tämän uskon ilmenemismuotojen vuoksi; sitä ilmentävät esimerkiksi lausumat tai käyttäytyminen sellaisten valintojen yhteydessä, jotka liittyvät koulutukseen, uraan ja kodin ulkopuolella työskentelyyn, julkisesti harjoitettavien toimintojen laajuuteen ja luonteeseen, sitä koskeviin päätöksiin, asuako yksin vai perheen kanssa, ja kumppanin vapaaseen valintaan. Toimivaltaisten viranomaisten ja kansallisten tuomioistuinten on ratkaistava, onko asia tosiasiallisesti näin valittajien yksilöllisissä tilanteissa.
d) Vaino
49. Osa huomautuksia esittäneistä osapuolista väitti, etteivät valittajat ole esittäneet lainkaan näyttöä sen osoittamiseksi, että he altistuisivat vainolle palatessaan alkuperämaahansa. Tämä on eri kysymys(51) – joskin siihen liittyvä – kuin sen määrittäminen, kuuluvatko he direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei pyydä ohjeita niiden kyseisen direktiivin säännösten tulkintaan, jotka koskevat nimenomaisesti vainoa koskevan perustellun pelon arviointia. Riittää, kun todetaan, että direktiivin 2011/95 8 artiklan 2 kohdan mukaan tutkiessaan, onko hakijalla perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi, jäsenvaltioiden on kiinnitettävä huomiota muun muassa alkuperämaan kyseisessä osassa vallitseviin yleisiin olosuhteisiin. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että asian kannalta merkityksellisistä lähteistä, kuten UNHCR:ltä ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolta, hankitaan täsmällisiä ja ajan tasalla olevia tietoja.
50. Äskettäisistä Irakia koskevista maakohtaisista ohjeista ilmenee, että tytöt ja naiset, jotka rikkovat moraalisääntöjä, voivat altistua teoille, jotka ovat niin vakavia, että niitä voidaan pitää vainona.(52) Siten on mahdollista, että koska heidät mielletään tässä suhteessa erilaisiksi,(53) valittajat ja/tai heidän ydinperheensä voisivat joutua sellaisten kostotoimenpiteiden kohteeksi, jotka ovat direktiivin 2011/95 9 artiklassa tarkoitettua vainoa. Näiden riskien todennäköisyys ja vakavuus ovat jälleen seikkoja, joita toimivaltaisten viranomaisten ja kansallisten tuomioistuinten on arvioitava valittajien olosuhteiden valossa.
B Kolmas kysymys
51. Kolmas kysymys jakautuu kahteen osaan. Ensinnäkin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, edellytetäänkö unionin oikeudessa, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä on otettava huomioon lapsen etu, sellaisena kuin tähän käsitteeseen viitataan perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa. Toiseksi se kysyy, onko kysymyksen ensimmäiseen osaan vastattava eri tavalla, jos lapsen etu on otettava huomioon myönnettäessä oleskelulupa ”tavanomaisin perustein”.
52. Tässä yhteydessä merkityksellinen näkökohta on se, että ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevassa oikeudenkäynnissä on kyse kansainvälistä suojelua koskevista myöhemmistä eikä alkuperäisistä hakemuksista.(54)
1. Ensimmäinen osa
53. Direktiivin 2011/95 2 artiklan k alakohdan määritelmän mukaan alaikäisellä, toisin sanoen lapsella, tarkoitetaan ”alle 18-vuotiasta kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä”.
54. Perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohta ja 51 artiklan 1 kohta vahvistavat lapsen oikeuksien perustavanlaatuisen luonteen, ja niissä edellytetään, että jäsenvaltiot kunnioittavat näitä oikeuksia soveltaessaan unionin oikeutta. Direktiiviä 2011/95 on siten tulkittava ja sovellettava perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan valossa.(55) Tämä käy ilmi direktiivin 2011/95 johdanto-osan 16 perustelukappaleesta, jonka mukaan kyseisellä direktiivillä pyritään edistämään muun muassa perusoikeuskirjan 24 artiklan soveltamista, ja sen 18 perustelukappaleesta, jonka mukaan soveltaessaan tätä direktiiviä jäsenvaltioiden olisi otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu lapsen oikeuksista vuonna 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen mukaisesti.(56) Jäsenvaltioiden olisi lapsen etua arvioidessaan otettava asiaankuuluvasti huomioon erityisesti perheen yhtenäisyyden periaate, alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, turvallisuusnäkökohdat sekä alaikäisen näkemykset hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
55. Direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan c alakohdassa edellytetään, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti ottaen huomioon hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana. Sen 9 artiklan 2 kohdan f alakohdassa täsmennetään, että vainoksi katsottavat teot voivat olla muun muassa luonteeltaan lapsiin kohdistuvia tekoja.(57)
56. Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, että – ja kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee(58) – lapsen etu on määritettävä tapauskohtaisesti ja otettava huomioon kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten, myös myöhempien hakemusten, arvioinnissa.
57. Alankomaiden hallitus väitti, että Alankomaiden toimivaltaiset viranomaiset ottavat lapsen edun riittävästi huomioon, koska se näkyy asianmukaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, joka koskee lapsia tai liittyy lapsiin, arviointiin liittyvissä kaikissa menettelyllisissä näkökohdissa, esimerkiksi lapselle soveltuvien puhuttelumenettelyjen käytössä.(59)
58. Lapsikeskeisten menettelyllisten takeiden käytöllä on suuri käytännön merkitys. Perusoikeuskirjan 24 artiklassa, lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3, 9, 12 ja 13 artiklassa, joihin kyseinen peruskirjan määräys perustuu, direktiivissä 2011/95 tai unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ei kuitenkaan ole mitään viitteitä siitä, ettei lapsen etua pitäisi ottaa huomioon arvioitaessa lapsia koskevien hakemusten sisältöä. Perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa itsessään määrätään, että ”kaikissa” lasta koskevissa toimissa ”on” ensisijaisesti ”otettava” huomioon lapsen etu.(60) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan lapsen etu voidaan yksilöidä ainoastaan kyseessä olevan lapsen tilanteen kattavan ja perusteellisen arvioinnin perusteella.(61) Tässä yhteydessä asiantuntijalausunnot voivat olla hyödyllisiä tai jopa välttämättömiä. Komissio muistuttaa perustellusti, että direktiivin 2013/32 10 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tehtävät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan ja että hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavalla henkilöstöllä on mahdollisuus pyytää tarvittaessa neuvoa asiantuntijoilta muun muassa lapsiin liittyvissä kysymyksissä.(62)
59. Lisään, että jos lapsen olosuhteissa tai terveydessä on tapahtunut olennainen ja merkittävä muutos hänen kansainvälistä suojelua koskevan alkuperäisen hakemuksensa arviointiajankohdan ja myöhemmän hakemuksen arviointiajankohdan välillä, lapsen edun uusi arviointi voi olla asianmukaista sen yksilöimiseksi.(63)
60. Päätökset siitä, tarkasti ottaen milloin ja miten tämän kaltaiset seikat on määritettävä ja otettava huomioon, ovat asioita, jotka kuuluvat jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden käyttöön, jonka yhteydessä niiden on kuitenkin noudatettava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta.(64)
61. Lapsen etua on siten arvioitava, jotta voidaan tehdä päätös alaikäisen tekemästä kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tai hakemuksesta, joka koskee alaikäistä tai jolla on hänen kannaltaan merkittäviä seurauksia,(65) siten, että noudatetaan direktiivin 2011/95, luettuna perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan ja 51 artiklan 1 kohdan valossa, vaatimuksia. Tällaisessa asianmukaisessa arvioinnissa voidaan ottaa huomioon sellaisia tekijöitä kuin lapsen kronologinen ikä, kehitysvaiheen mukainen ikä, sukupuoli, hänen erityisen haavoittuva asemansa, perhetilanne, koulunkäynti sekä fyysinen ja henkinen terveydentila.(66)
62. Tässä yhteydessä yhdyn Tšekin, Unkarin ja Alankomaiden hallitusten huomautuksiin, joiden mukaan lapsen etu on vain yksi näkökohta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioinnissa, joskin se on ensiarvoisen tärkeä. On tärkeää muistuttaa, että direktiivin 2011/95 tavoitteena on tunnistaa henkilöt, jotka olosuhteiden pakosta, aidosti ja oikeutetusti tarvitsevat kansainvälistä suojelua Euroopan unionissa. Kansainvälistä suojelua voidaan antaa ainoastaan pakolaisille ja henkilöille, jotka voivat saada toissijaista suojelua, sellaisina kuin heidät määritellään sen 2 artiklan d ja f alakohdassa. Tässä oikeudellisessa asiayhteydessä toimivaltaisten viranomaisten on pidettävä lapsen etua ensisijaisesti huomioon otettavana näkökohtana,(67) ja direktiivin 2011/95 systematiikan ja päämäärien vastaista on myöntää pakolaisasema ja toissijainen suojelu kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat tilanteissa, joilla ei ole mitään yhteyttä kansainvälisen suojelun logiikkaan.(68)
63. Esimerkkinä kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta, jossa lapsen etu on erityisen tärkeä, mainitsen olosuhteet, joissa lapsen erityiset henkiset ja fyysiset haavoittuvuudet osoittavat, että teoilla, joita ei pidettäisi vainona, jos ne kohdistuisivat toiseen lapseen, jolla ei ole näitä haavoittuvuuksia, tai aikuiseen, olisi vakavampi vaikutus kyseiseen lapseen, kun otetaan huomioon muut asiaankuuluvat olosuhteet, kuten perheen tuen saatavuus alkuperämaassa, siinä määrin, että ne merkitsisivät direktiivin 2011/95 9 artiklassa tarkoitettua vainoa. Lapsen etu on myös erityisen merkityksellinen erityisesti lapsiin kohdistuvien vainon muotojen yhteydessä.(69)
64. Tällainen tilanne on selvästi erotettavissa olosuhteista, joiden perusteella annettiin tuomio M’Bodj,(70) jossa unionin tuomioistuin katsoi, että asianmukaisen hoidon puuttuminen hakijan alkuperämaassa ei merkitse epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua, ellei vakavasti sairaalta hakijalta evätä tahallisesti hoitoa, ja että jäsenvaltio ei voi säätää tai pitää voimassa säännöksiä, joiden nojalla toissijaista suojelua annetaan vakavasti sairaalle kolmannen maan kansalaiselle tämän terveydentilan heikentymisen, joka johtuu asianmukaisen hoidon puuttumisesta hänen alkuperämaassaan, vaaran vuoksi.
65. Kaikki nämä seikat ovat jälleen sellaisia, joita toimivaltaisten viranomaisten ja viime kädessä kansallisten tuomioistuinten on arvioitava kansainvälistä suojelua koskevien yksittäisten hakemusten yhteydessä.
2. Toinen osa
66. Tavasta, jolla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on muotoillut kolmannen kysymyksen toisen osan, päättelen, ettei siihen ole tarpeen vastata, jos ensimmäiseen osaan vastataan siten, että unionin oikeudessa edellytetään, että päätöksentekijä määrittää ja ottaa huomioon lapsen edun antaessaan ratkaisun kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta.
67. Ennakkoratkaisupyynnön perusteella on joka tapauksessa vaikea ymmärtää, miten sen, mitä tapahtuu menettelyssä, jossa ”oleskelulupaa koskevaa hakemusta” tutkitaan ”tavanomaisin perustein”, joista Alankomaiden hallituksen mukaan ei säädetä unionin oikeudessa,(71) ja ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa kyseessä olevien, direktiivin 2011/95 täytäntöönpanevan kansallisen lainsäädännön mukaisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten välillä on mitään – tosiasiallista tai loogista – yhteyttä. Ranskan ja Unkarin hallitukset sekä komissio katsovat, että ennakkoratkaisupyyntö ei sisällä riittävästi tietoa etenkään siitä, mitä tarkoitetaan oleskelulupaa koskevalla hakemuksella tavanomaisin perustein, jotta unionin tuomioistuin voisi antaa mielekkään vastauksen kolmannen kysymyksen toiseen osaan. Lisäksi vastauksessaan unionin tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen valittajien edustaja vahvisti, että nyt kyseessä oleva menettely koskee ainoastaan kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia eikä ”oleskelulupaa [koskevia hakemuksia] tavanomaisin perustein”. Tämä vahvistaa Alankomaiden hallituksen väitteen, jonka mukaan kolmannen kysymyksen toinen osa on merkityksetön ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden ratkaisemisen kannalta. Edellä esitetyn perusteella ehdotan unionin tuomioistuimelle, että kolmannen kysymyksen toinen osa jätetään tutkimatta, enkä tarkastele sitä lähemmin.(72)
C Neljäs kysymys
68. Neljäs kysymys koskee erityisesti haittaa, joka alaikäiselle voi aiheutua siitä, että hän on oleskellut tosiasiallisesti pitkään jäsenvaltiossa, ja missä vaiheessa kansainvälistä suojelua koskevan myöhemmän hakemuksen käsittelyssä tämä on otettava huomioon, jos se on ylipäätään otettava huomioon. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, että tässä yhteydessä voi olla merkityksellistä ottaa huomioon, tekikö jäsenvaltio päätöksen kansainvälistä suojelua koskevasta alkuperäisestä hakemuksesta unionin oikeudessa päätöksenteolle asetetussa määräajassa, oliko hakijan oleskelu jäsenvaltiossa laillista ja noudatettiinko aiemmin asetettua paluuvelvoitetta tai onko se pantu täytäntöön.
69. Ennakkoratkaisupyynnön mukaan valittajat väittävät, että heidän kehityksensä on viivästynyt tai häiriintynyt stressin vuoksi, jota heille aiheutuu siitä, että he joutuvat elämään epävarmuudessa perheensä kansainvälistä suojelua koskevien alkuperäisten hakemusten lopputuloksesta, ja pakkopalautusta alkuperämaahan koskevasta uhasta, ja esittivät näiden väitteiden tueksi asiakirjanäyttöä. Valittajien edustajaa lukuun ottamatta kaikki neljänteen kysymykseen vastanneet osapuolet katsovat, ettei kansainvälistä suojelua koskevan myöhemmän hakemuksen lopputulosta pitäisi ratkaista tämän tyyppisen haitan perusteella.
70. On selvää, että eläminen pitkittyneessä epävarmuuden ja uhan tilassa aiheuttaa stressiä, joka voi johtaa lasten kehityksen viivästymiseen tai häiriintymiseen.(73) Tämä ei ole itsessään tekijä, joka voi joko olla peruste oikeudelle kansainväliseen suojeluun direktiivin 2011/95 nojalla tai oikeuttaa lievemmän lähestymistavan omaksumisen tällaisen hakemuksen arvioimiseen, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa katsovan. Valittajien vanhemmat päättivät, että oli heidän lastensa edun mukaista käyttää kaikkia käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja perheen kansainvälistä suojelua koskevan alkuperäisen hakemuksen yhteydessä ja jättää myöhemmät hakemukset lastensa puolesta. Mikään ei viittaa siihen, että näiden hakemusten käsittely ja valitusten ratkaiseminen olisi kestänyt kauemmin kuin olisi kohtuudella voitu olettaa. Valittajien vanhempien päätösten väistämättömänä seurauksena oli se, että perheiden oleskelu Alankomaissa pitkittyi. Vanhempien on katsottava harkinneen päätöstensä seurauksia lastensa hyvinvoinnille näiden olosuhteiden valossa. Heidän voidaan olettaa tehneen päätöksensä siinä uskossa, että heidän lastensa kannalta oli parempi jäädä Alankomaihin kuin palata Irakiin. Tämä ei ehkä ollut paras mahdollinen valinta, mutta valittajien omien väitteiden perusteella on vaikea uskoa, että heille olisi aiheutunut siitä suurempaa haittaa kuin siitä, että heidän vanhempansa olisivat päättäneet palata Irakiin heidän kanssaan.
71. Tehtäessä päätöksiä alaikäistä koskevista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista huomioon on otettava hänen kehitysvaiheen mukainen ikänsä sekä fyysinen ja henkinen terveydentilansa arvioinnin suorittamisajankohtana. Olosuhteilla, joilla on voinut olla haitallinen vaikutus lapsen kehitykseen tai terveyteen, ei ole tässä yhteydessä merkitystä.
D Viides kysymys
72. Viidennellä kysymyksellään kansallinen tuomioistuin tiedustelee, onko kansallinen oikeuskäytäntö, jossa tehdään ero ensimmäisten ja sitä seuranneiden kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten välillä siten, että myöhempien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä ei oteta huomioon tavallisia perusteita, unionin oikeuden mukainen, kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 7 artikla, luettuna yhdessä sen 24 artiklan 2 kohdan kanssa.
73. On vaikea todeta tämän kysymyksen yhteyttä unionin oikeuteen ja merkityksellisyyttä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevassa menettelyssä, joka koskee kansainvälistä suojelua koskevia myöhempiä hakemuksia eikä oleskelulupahakemuksia, joita tutkitaan tavanomaisin perustein, joista Alankomaiden hallituksen mukaan ei säädetä unionin oikeudessa. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin jättää tämän kysymyksen tutkimatta tämän ratkaisuehdotuksen 67 kohdassa mainituista syistä.
V Ratkaisuehdotus
74. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s‑Hertogenboschin (Haagin alioikeus, ’s‑Hertogenboschin istuntopaikka, Alankomaat) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan d alakohtaa
on tulkittava siten, että
– kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat tyttöjä ja naisia, jakavat biologisen sukupuolensa vuoksi luontaisen ominaisuuden ja että asuttuaan jäsenvaltiossa merkittävän osan siitä elämänvaiheesta, jossa heidän identiteettinsä kehittyy, heille saattaa olla yhteistä sukupuolten tasa-arvoa koskeva usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä
– sen määrittämiseksi, onko ryhmällä selvästi erottuva identiteetti alkuperämaassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi, jäsenvaltioiden on direktiivin 2011/95 4 artiklan nojalla otettava huomioon kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan, sekä kaikki kansainvälistä suojelua hakevan esittämät olennaiset seikat
– ryhmällä, joka koostuu naisista ja tytöistä, joille on yhteistä usko sukupuolten tasa-arvoon, on selvästi erottuva identiteetti alkuperämaassa, jos silloin, kun he ilmentävät tätä uskoa lausumilla tai käyttäytymisellä, ympäröivä yhteiskunta alkuperämaassa katsoo heidän rikkovan moraalisääntöjä
– yhteisellä uskolla sukupuolten tasa-arvoon ei tarvitse olla uskonnollista tai poliittista perustaa.
2) Direktiiviä 2011/95, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan ja 51 artiklan 1 kohdan kanssa,
on tulkittava siten, että
– kansallinen käytäntö, jossa arvioidessaan aineellisesti kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta tai kansainvälistä suojelua koskevaa myöhempää hakemusta päätöksentekijä ei ota ensisijaisesti huomioon lapsen etua tai punnitsee lapsen etua määrittämättä ensin tapauskohtaisesti, mikä on lapsen etu, on unionin oikeuden vastainen
– menetelmät ja menettely lapsen edun määrittämiseksi ovat asioita, jotka jäsenvaltion on vahvistettava ottaen täysimääräisesti huomioon tehokkuusperiaate
– haitalla, jota alaikäiselle on aiheutunut pitkästä jäsenvaltiossa oleskelusta, ei ole merkitystä sen päätöksen kannalta, hyväksytäänkö kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus, kun tämä pitkä oleskelu jäsenvaltiossa on seurausta alaikäisen vanhempien tai huoltajien päätöksistä käyttää kaikkia käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja alkuperäisen hakemuksen hylkäämisen riitauttamiseksi ja jättää kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus.
1 Alkuperäinen kieli: englanti.
2 Käytän heistä tässä ratkaisuehdotuksessa nimitystä ”valittajat”.
3 4.4.2019 jätetyt hakemukset. Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60) 2 artiklan q alakohtaan sisältyvän määritelmän mukaan myöhemmällä hakemuksella tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija on nimenomaisesti peruuttanut hakemuksensa, ja tapaukset, joissa määrittävä viranomainen on hylännyt hakemuksen, joka on implisiittisesti peruutettu kyseisen direktiivin 28 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
4 21.12.2020 tehdyt päätökset, joista 28.12.2020 tehtyjä valituksia ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on käsitellyt 17.6.2021.
5 Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EUVL 2011, L 337, s. 9).
6 Kyseinen kohta kuuluu Afganistania käsittelevään jaksoon, jonka otsikko on ”Maakohtaiset ohjeet”, kun taas nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee irakilaisia hakijoita.
7 Ennakkoratkaisupyynnön 23 kohta.
8 Werkinstructie 2019/1 Het beoordelen van asielaanvragen van verwesterde vrouwen (Työohje 2019/1, länsimaistuneiden naisten turvapaikkahakemusten arviointi).
9 Vuoden 2000 yleiskirjeen (C) C2.3.2. kohta.
10 Ennakkoratkaisupyynnön 25 kohta.
11 Yhdistyneiden Kansakuntien sopimuskokoelma, osa 189, 1954, s. 150, nro 2245.
12 Kyseisellä pöytäkirjalla poistettiin Geneven yleissopimuksen ajalliset ja maantieteelliset rajoitukset, jotta sitä sovellettaisiin yleisesti sen sijaan, että sen soveltamisalaan kuuluvat ainoastaan henkilöt, joista oli tullut pakolaisia ennen 1.1.1951 sattuneiden tapahtumien seurauksena.
13 Ks. SEUT 78 artikla, joka koskee turvapaikka-asioita sekä toissijaista ja tilapäistä suojelua koskevan yhteisen politiikan kehittämistä Geneven yleissopimuksen ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan 31.1.1967 tehdyn pöytäkirjan mukaisesti. Ks. myös mm. direktiivin 2011/95 johdanto-osan 3, 4, 14 ja 22–24 perustelukappale.
14 Tuomio 9.11.2021, Saksan liittotasavalta (Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen) (C‑91/20, EU:C:2021:898, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
15 Direktiivin 2011/95 johdanto-osan 16 perustelukappale ja tuomio 5.9.2012, Y ja Z (C‑71/11 ja C‑99/11, EU:C:2012:518, 47 ja 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
16 Ks. direktiivin 2011/95 13 ja 18 artikla, luettuina yhdessä sen 2 artiklan d alakohtaan sisältyvän pakolaisen määritelmän ja f alakohtaan sisältyvän henkilön, joka voi saada toissijaista suojelua, määritelmän kanssa. Saman direktiivin 5 artiklassa säädetään muun muassa, että tämä käsittää tilanteet, joissa perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa perustuu alkuperämaasta lähdön jälkeisiin tapahtumiin. Ennakkoratkaisupyynnössä ei pyydetä tulkitsemaan kyseistä säännöstä.
17 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 2 kohta.
18 Vaikka 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan toisessa alakohdassa viitataan siihen, että ”sukupuoleen liittyvät seikat, sukupuoli-identiteetti mukaan luettuna, on otettava asianmukaisesti huomioon määritettäessä kuulumista tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai tällaisen ryhmän piirteitä”, tämä ei estä sukupuoleen liittyvien seikkojen ottamista huomioon muiden direktiivin 2011/95 10 artiklassa mainittujen vainon syiden yhteydessä.
19 Direktiivin 2011/95 4 artikla. Ks. myös tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova (C‑652/16, EU:C:2018:801, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja UNHCR, Guidelines on International Protection: Gender-Related Persecution within the context of Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or its 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 2002, 7 kohta.
20 Ks. UNHCR, Guidelines on International Protection: ”Membership of a particular social group” within the context of Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or its 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 2002, 3 ja 4 kohta.
21 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava, täyttyvätkö nämä kumulatiiviset edellytykset tietyn tosiasiallisen tilanteen osalta. Ks. tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova (C‑652/16, EU:C:2018:801, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
22 Direktiivissä 2011/95 ei määritellä sukupuolen käsitettä, joka on määritelty toisaalla siten, että sillä tarkoitetaan ”yhteiskunnallisesti rakentuneita rooleja, käyttäytymismuotoja, toimintoja ja ominaisuuksia, joita tietty yhteiskunta pitää sopivina naisille ja vastaavasti miehille” (ks. naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (jäljempänä Istanbulin yleissopimus), joka tuli voimaan 1.8.2014 (Council of Europe Treaty Series – nro 210) 3 artiklan c alakohta). Euroopan parlamentti hyväksyi 9.5.2023 Euroopan unionin liittymisen kyseiseen yleissopimukseen (ks. myös lausunto 1/19 (Istanbulin yleissopimus), 6.10.2021, EU:C:2021:832).
23 Julkisasiamies Richard de la Tourin ratkaisuehdotus Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan naisuhrit) (C‑621/21, EU:C:2023:314, 73 kohta).
24 Ks. UNHCR, Guidelines on International Protection: Gender-Related Persecution within the context of Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or its 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 2002, 30 ja 31 kohta; Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto (jäljempänä EASO), EASO Guidance on membership of a particular social group, 2020, s. 21 ja julkisasiamies Richard de la Tourin ratkaisuehdotus Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan naisuhrit) (C‑621/21, EU:C:2023:314, 71 kohta).
25 Ks. myös tuomio 7.11.2013, X ym. (C‑199/12–C‑201/12, EU:C:2013:720, 46 kohta).
26 Voi olla merkityksellistä lisätä, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa todetaan, että ryhmä voi olla tietty yhteiskunnallinen ryhmä myös, jos sen jäsenillä on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa. En ole vakuuttunut siitä, että tämä näkökohta on merkityksellinen käsiteltävässä asiassa. Voidaan toki väittää, että valittajien kaltaisilla henkilöillä, jotka ovat oleskelleet jäsenvaltiossa merkittävän osan siitä elämänvaiheesta, jossa heidän identiteettinsä kehittyy, on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa. Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole väitetty, että valittajilla voi olla perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi, koska heillä on tällainen yhteinen tausta.
27 Tämä ei vaikuta siihen mahdollisuuteen, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu usko voi perustua poliittisiin tai uskonnollisiin tekijöihin tai ne voivat vaikuttaa siihen ja että näillä tekijöillä on merkitystä sen kannalta, miten ympäröivä yhteiskunta mieltää ryhmän alkuperämaassa.
28 Ks. myös direktiivin 2011/95 johdanto-osan 29 ja 30 perustelukappale, jossa erotetaan selkeästi 10 artiklan 1 kohdassa mainitut vainon syyt.
29 Toisin sanoen uskonnolliset määräykset ja uskon opinkappaleet eivät sulje pois, että uskovilla voi olla monia toisistaan eroavia uskonnollisia vakaumuksia. Esimerkiksi osa katolisista katsoo, että naisilla olisi oltava mahdollisuus pappisvihkimykseen, vaikka se kielletään kaanonissa 1024.
30 Erik Erikson oli yksi ensimmäisistä psykologeista, joka kuvasi identiteetin käsitettä persoonallisuuden kehittymisen yhteydessä. Hän katsoi, että identiteetti antaa henkilön elämälle tarkoituksen ja suunnan sekä tunteen sisäisestä samuudesta ja pysyvyydestä eri aikoina ja paikoissa. Identiteetti on luonteeltaan psykososiaalinen, ja se muodostuu yksittäisten biologisten ja psykososiaalisten valmiuksien risteyskohdassa yhdessä niiden mahdollisuuksien ja erilaisen tuen kanssa, joita henkilön sosiaalinen konteksti tarjoaa. Identiteetistä tulee tavallisesti keskeinen kysymys murrosiässä, kun yksilö pohtii ulkonäköön, ammatinvalintaan, uratoiveisiin, koulutukseen, parisuhteisiin, seksuaalisuuteen, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin näkemyksiin sekä persoonallisuuteen ja intresseihin liittyviä kysymyksiä. Keskeiset identiteettiin liittyvät huolenaiheet vaativat usein enemmän pohdintaa ja uudelleentarkastelua myöhemmin elämässä. Identiteettiä ja minuutta käsittelevä psykologian haara on kehittynyt ja täsmentynyt Eriksonin teorioissa. Ks. esim. Branje, S., de Moor, E. L., Spitzer, J. ja Becht, A. I., ”Dynamics of Identity Development in Adolescence: A Decade in Review”, Journal of Research on Adolescence, 2021, osa 1(4), s. 908–927.
31 Ks. esim. miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5.7.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/54/EY (EUVL 2006, L 204, s. 23), miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin sekä neuvoston direktiivin 86/613/ETY kumoamisesta 7.7.2010 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/41/EU (EUVL 2010, L 180, s. 1) ja miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla 13.12.2004 annettu neuvoston direktiivi 2004/113/EY (EUVL 2004, L 373, s. 37).
32 Yhteisöjen tuomioistuin totesi jo vuonna 1976, että unionin oikeudessa vahvistetulla miesten ja naisten samapalkkaisuuden periaatteella on välitön oikeusvaikutus, joten yksityinen voi vedota siihen työnantajaansa vastaan (tuomio 8.4.1976, Defrenne, 43/75, EU:C:1976:56).
33 Kaikkien henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä ja syrjinnältä suojeluun muodostavat yleismaailmallisen oikeuden, joka tunnustetaan ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa.
34 Ks. myös Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus), jonka kaikki unionin jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet, vastaavat määräykset, etenkin 14 artikla (syrjinnän kielto), 12 artikla (oikeus avioliittoon) ja 10 artikla (sananvapaus), samoin kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2 artikla (oikeus koulutukseen).
35 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi kyseisen yleissopimuksen 18.12.1979, ja se tuli voimaan 3.9.1981 (Yhdistyneiden Kansakuntien sopimuskokoelma, osa 1249, s. 13). Euroopan unioni ei ole sopimuspuoli.
36 Tuomio 7.11.2013, X ym. (C‑199/12–C‑201/12, EU:C:2013:720, 70–75 kohta). Voidaan huomauttaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 28.6.2011 annetussa tuomiossa Sufi ja Elmi v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:2011:0628JUD000831907, 275 kohta) esittämä arviointi koskee eri kysymystä eli sitä, olivatko kyseisen asian valittajat todellisessa vaarassa tulla kohdelluksi kaltoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan ja/tai 2 artiklan vastaisesti. Tässä asiayhteydessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin harkitsi, voisivatko valittajat välttyä näiltä riskeiltä ”pelaamalla peliä”.
37 Tuomio 7.11.2013, X ym. (C‑199/12–C‑201/12, EU:C:2013:720, 68 kohta).
38 Ks. UNHCR, Guidelines on International Protection: ”Membership of a particular social group” within the context of Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or its 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 2002, 15 kohta. Ks. myös EASO Guidance on membership of a particular social group, 2020, s. 16.
39 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 30.
40 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 45 kohta.
41 Direktiivin 2011/95 4 artiklan 2 kohta.
42 Tuomio 19.11.2020, Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Asepalvelus ja turvapaikka) (C‑238/19, EU:C:2020:945, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Ks. vastaavasti tuomio 22.11.2012, M. (C‑277/11, EU:C:2012:744, 65 ja 66 kohta) ja tuomio 3.3.2022, Secretary of State for the Home Department (Palestiinasta lähtöisin olevan kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema) (C‑349/20, EU:C:2022:151, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. myös EASO Practical Guide: Evidence Assessment, 2015.
44 Ks. vastaavasti tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova (C‑652/16, EU:C:2018:801, 85 kohta).
45 Ks. analogisesti tuomio 25.1.2018, F (C‑473/16, EU:C:2018:36, 31 ja 32 kohta) ja julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus Fathi (C‑56/17, EU:C:2018:621, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Ks. direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan a alakohta ja julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus X (C‑199/12–C‑201/12, EU:C:2013:474, 35 kohta) ja ratkaisuehdotus Shepherd (C‑472/13, EU:C:2014:2360, 56 kohta). Ks. myös julkisasiamies Richard de la Tourin ratkaisuehdotus Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan naisuhrit) (C‑621/21, EU:C:2023:314, 72 ja 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
47 Euroopan unionin turvapaikkavirastosta ja asetuksen (EU) N:o 439/2010 kumoamisesta 15.12.2021 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2021/2303 (EUVL 2021, L 468, s. 1) perustettiin Euroopan unionin turvapaikkavirasto korvaamaan EASO ja hoitamaan sen tehtäviä.
48 Ks. Euroopan unionin turvapaikkavirasto, Country Guidance: Iraq – Common analysis and guidance note, 2022, erityisesti 2.13 ja 2.17 kohta. UNHCR katsoo, että heidän tilanteestaan riippuen henkilöt, joiden katsotaan rikkovan tiukkoja islamin uskon sääntöjä, voivat tarvita pakolaisten kansainvälistä suojelua uskontonsa tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen perusteella: UNHCR, International Protection Considerations with Regard to People Fleeing the Republic of Iraq, 2019, s. 79 ja 80.
49 Lapsiavioliitto on jatkuva ilmiö Irakissa, jossa laillinen avioitumisikä on 15 vanhempien luvalla ja 18 ilman sitä (Euroopan unionin turvapaikkavirasto, Country Guidance: Iraq – Common analysis and guidance note, 2022, 2.16 kohta). Girls not Brides ‑kumppanuusjärjestön mukaan 28 prosenttia irakilaisista tytöistä avioituu ennen 18 vuoden ikää ja 7 prosenttia ennen 15 vuoden ikää. Lapsiavioliitosta yleisesti ks. Euroopan parlamentin 4.7.2018 antama päätöslauselma aiheesta ”Kohti varhais- ja pakkoavioliittojen vastaista EU:n ulkoista strategiaa – seuraavat askeleet” (2017/2275(INI)).
50 Ks. esim. EASOn alkuperämaaraportti, jonka otsikko on ”Iraq: Key socio-economic indicators for Baghdad, Basra and Erbil”, 2020, erityisesti 1.4 jakso; Euroopan unionin turvapaikkavirasto, Country Guidance: Iraq – Common analysis and guidance note, 2022, erityisesti 2.13 ja 2.16.4 jakso ja Humanists International ‑järjestön Irakista 28.10.2020 julkaisema raportti, etenkin jakso, jonka otsikko on ”Discrimination against women and minorities” (naisten ja vähemmistöjen syrjintä).
51 Julkisasiamies Richard de la Tourin ratkaisuehdotus Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan naisuhrit) (C‑621/21, EU:C:2023:314, 74–77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
52 Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 47 kohta.
53 Direktiivin 2011/95 9 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että 10 artiklassa mainittujen syiden ja 9 artiklan 1 kohdan nojalla vainoksi katsottavien tekojen tai teot estävän suojelun puuttumisen välillä on oltava yhteys.
54 Unionin tuomioistuin on todennut, että koska direktiivin 2013/32 40 artiklan 2 kohdassa ei tehdä mitään eroa kansainvälistä suojelua koskevan ensimmäisen hakemuksen ja myöhemmän hakemuksen välillä niiden seikkojen tai perusteiden luonteen perusteella, jotka voivat osoittaa, että hakijaa voidaan pitää direktiivin 2011/95 nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, näiden hakemusten tueksi esitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointi on molemmissa tapauksissa suoritettava direktiivin 2011/95 4 artiklan mukaisesti (tuomio 10.6.2021, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Uudet seikat tai perusteet), C‑921/19, EU:C:2021:478, 40 kohta).
55 Ks. analogisesti tuomio 9.9.2021, Saksan liittotasavalta (Perheenjäsen) (C‑768/19, EU:C:2021:709, 38 kohta) ja tuomio 1.8.2022, Saksan liittotasavalta (Perheenyhdistäminen alaikäisen pakolaisen kanssa) (C‑273/20 ja C‑355/20, EU:C:2022:617, 36–39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
56 Allekirjoitettu 20.11.1989 (Yhdistyneiden Kansakuntien sopimuskokoelma, osa 1577, s. 3). Perusoikeuskirjan selitysten (EUVL 2007, C 303, s. 17) mukaan perusoikeuskirjan 24 artikla perustuu kyseiseen yleissopimukseen, jonka kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet, ja erityisesti sen 3, 9, 12 ja 13 artiklaan. Ks. analogisesti tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova (C‑652/16, EU:C:2018:801, 64 kohta).
57 Useissa muissa direktiivin 2011/95 säännöksissä ja sen johdanto-osan 38 perustelukappaleessa näkyvät myös perusoikeuskirjan 24 artiklan vaatimukset. Direktiivin 2011/95 20 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on otettava huomioon haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, kuten alaikäisten, erityistilanne. Saman artiklan 5 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu pannessaan täytäntöön kyseisen direktiivin VII luvun niitä säännöksiä, jotka koskevat alaikäisiä, joille on myönnetty kansainvälistä suojelua. Kyseisen VII luvun säännökset koskevat muun muassa mahdollisuutta koulutukseen ja terveydenhuoltoon (direktiivin 2011/95 27 artiklan 1 kohta ja 30 artikla). Mainitut 20 artiklan 3 ja 5 kohdan vaatimukset eivät kuitenkaan koske direktiivin 2011/95 II luvun säännösten, jotka koskevat nimenomaisesti kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointia, täytäntöönpanoa.
58 Tuomio 9.9.2021, Saksan liittotasavalta (Perheenjäsen) (C‑768/19, EU:C:2021:709, 38 kohta).
59 Direktiivin 2013/32 15 artiklan 3 kohdan e alakohdan mukaisesti.
60 Ks. myös Committee on the Rights of the Child, General Comment No 14 (2013) on the right of the child to have his or her best interests taken as a primary consideration (art. 3, para. 1) (CRC/C/GC/14), jossa selitetään, että lapsen etu koostuu aineellisesta oikeudesta, tulkintaperiaatteesta ja menettelysäännöstä.
61 Ks. analogisesti tuomio 14.1.2021, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Ilman huoltajaa olevan alaikäisen palauttaminen) (C‑441/19, EU:C:2021:9, 46 kohta).
62 Ks. erityisesti direktiivin 2013/32 10 artiklan 3 kohdan d alakohta.
63 Ks. EASO – Käytännön opas lapsen edusta turvapaikkamenettelyissä, 2019, s. 13, jossa todetaan, että lapsen edun ottaminen ensisijaisesti huomioon on jatkuva prosessi, joka edellyttää arviointia ennen jokaisen tärkeän hallinnollisen päätöksen tekemistä.
64 Ks. analogisesti tuomio 9.9.2020, Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (Myöhemmän hakemuksen hylkääminen – Muutoksenhaun määräaika) (C‑651/19, EU:C:2020:681, 34 ja 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
65 Ks. analogisesti tuomio 11.3.2021, Belgian valtio (Alaikäisen vanhemman palauttaminen) (C‑112/20, EU:C:2021:197, 33–38 kohta) ja tuomio 17.11.2022, Belgian valtio (Naimisissa oleva alaikäinen pakolainen) (C‑230/21, EU:C:2022:887, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
66 Ks. analogisesti tuomio 14.1.2021, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Ilman huoltajaa olevan alaikäisen palauttaminen) (C‑441/19, EU:C:2021:9, 47 kohta).
67 Esimerkiksi jos päätöksentekijä perustellusti olettaa, että vanhempien kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ei hyväksytä, tästä voi seurata, että on lapsen edun mukaista palata vanhempien kanssa alkuperämaahan.
68 Ks. analogisesti tuomio 18.12.2014, M’Bodj (C‑542/13, EU:C:2014:2452, 44 kohta).
69 Ks. analogisesti tuomio 5.9.2012, Y ja Z (C‑71/11 ja C‑99/11, EU:C:2012:518, 65 ja 66 kohta) ja vastaavasti UNHCR, Guidelines on International Protection No. 8: Child Asylum Claims under Articles 1(A)2 and 1(F) of the 1951 Convention and/or 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 2009, 15–17 kohta. Ks. myös näiden ohjeiden erityisesti lapsiin kohdistuvat vainon muotoja käsittelevä jakso.
70 Tuomio 18.12.2014 (C‑542/13, EU:C:2014:2452).
71 Viidettä kysymystä, jossa mainitaan myös oleskeluluvan myöntäminen tavanomaisin perustein, koskevissa huomautuksissaan Alankomaiden hallitus viittasi 23.11.2000 annetun vuoden 2000 ulkomaalaisasetuksen (Vreemdelingenbesluit 2000) (Stb. 2000, nro 497) 3.6a §:ään.
72 Tuomio 14.1.2021, The International Protection Appeals Tribunal ym. (C‑322/19 ja C‑385/19, EU:C:2021:11, 51 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
73 Ks. esim. Kalverboer, M. E., Zijlstra, A. E. ja Knorth, E. J., ”The developmental consequences for asylum-seeking children living with the prospect for five years or more of enforced return to their home country”, European Journal of Migration and Law, osa 11, Martinus Nijhoff Publishers, 2009, s. 41–67.