–

UE, edustajanaan R. Mirfakhrai, Rechtsanwalt,

–

ShareWood Switzerland AG ja VF, edustajanaan S. Albiez, Rechtsanwalt,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi M. Wasmeier ja M. Wilderspin, sittemmin M. Wasmeier ja W. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) (EUVL 2008, L 177, s. 6) (jäljempänä Rooma I ‑asetus) 6 artiklan 4 kohdan c alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä UE ja toisaalta ShareWood Switzerland AG (jäljempänä ShareWood) ja VF ja jossa on kyse viimeksi mainittujen velvoitteesta maksaa UE:lle tietty rahamäärä kyseisten osapuolten välillä tehdyn puitesopimuksen perusteella.

3

Rooma I ‑asetuksen johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tämän asetuksen aineellisen soveltamisalan ja säännösten olisi oltava yhdenmukaisia tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 [(EYVL 2001, L 12, s. 1)] (Bryssel I) ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11 päivänä heinäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007 [(EUVL 2007, L 199, s. 40)] (Rooma II) kanssa.”

4

Rooma I ‑asetuksen 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Kuluttajasopimukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Sanotun rajoittamatta 5 ja 7 artiklan soveltamista, sopimukseen, jonka luonnollinen henkilö on sellaista tarkoitusta varten, jonka ei voida katsoa liittyvän hänen elinkeino- tai ammattitoimintaansa (’kuluttaja’), tehnyt toisen henkilön kanssa tämän harjoittaman elinkeino- tai ammattitoiminnan (’elinkeinonharjoittaja’) yhteydessä, sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on, edellyttäen että elinkeinonharjoittaja

ja että sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.

2.   Sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään, osapuolet voivat valita 1 kohdan vaatimukset täyttävään sopimukseen sovellettavan lain 3 artiklan mukaisesti. Tällainen lakiviittaus ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että kuluttaja menettää hänelle sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota lakiviittauksen puuttuessa olisi 1 kohdan nojalla sovellettu.

– –

4.   Edellä olevia 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta

– –

– –”

5

Tammikuun 2012 ja kesäkuun 2014 välisenä aikana UE, joka on Itävallassa asuva kuluttaja, teki ShareWoodin, joka on Sveitsiin sijoittautunut yhtiö, kanssa puitesopimuksen ja neljä kauppasopimusta, jotka koskivat tiikki- ja balsapuiden ostamista Brasiliasta.

6

Näiden neljän kauppasopimuksen kohteena olivat 705 tiikkipuuta arvoltaan 67328,85 euroa, 2690 tiikkipuuta arvoltaan 101716,53 euroa, 2600 tiikkipuuta arvoltaan 111583,34 euroa ja 1860 balsapuuta arvoltaan 32340 euroa. Puitesopimukseen sisältyi myös vuokrasopimus ja palvelusopimus. Vuokrasopimus antoi oikeuden kasvattaa kyseiset puut, ja vuokra sisältyi näiden puiden kauppahintaan. Palvelusopimuksen mukaan ShareWoodin tehtävänä oli puiden kasvatus, hoito, korjuu ja myynti sekä myynnin nettotuottojen siirtäminen UE:lle. Brutto- ja nettotuottojen ero muodosti ShareWoodin suorittamista palveluista maksettavan korvauksen, joka määriteltiin prosenttiosuutena tuotosta.

7

Puitesopimus sisälsi seuraavat ehdot:

”3.1. [ShareWood] myy omissa nimissään ja omaan lukuunsa [ShareWoodin] ja [Sharewood do Brasil Reflorestadora Ltda:n] viljelmillä olevat puut [UE:lle]. Kauppahinnan maksamisen jälkeen [ShareWood] sitoutuu siirtämään puut [UE:n] omistukseen.

3.2. [UE] ostaa puut, jotka on jo istutettu ja yksilöity. Yksilöinti tapahtuu puun korjuuseen ja myyntiin asti puiden inventoinnin avulla, jossa käytetään puiden numeroa, kuvionumeroa, palstanumeroa ja viljelmän numeroa.

– –

4.2. Vahvistuksena kaupan onnistumisesta [UE:lle] toimitetaan maksun vastaanottamisen jälkeen puusertifikaatti, jossa esitetään ostettujen puiden yksilöimiseksi käytettävät seikat.

– –

7. Maanvuokraus

7.1. Ostaessaan puut [UE] samanaikaisesti ottaa vuokralle kyseisen maa-alueen (ks. yksittäinen sopimus) niin kauan kuin [ShareWoodilta] ostetut puut kasvavat kyseisellä maa-alueella, enintään kuitenkin yksittäisessä sopimuksessa määritellyksi ajaksi. Vuokrasopimukseen sisältyy ainoastaan oikeus antaa puiden kasvaa.

7.2. Vuokra sisältyy kauppahintaan.

– –

7.3. Vuokrasopimus voidaan siirtää ainoastaan puiden jälleenmyynnin yhteydessä. Alivuokrausta ei sallita.

8. [UE:n] harjoittama puiden jälleenmyynti

8.1. [UE] voi milloin tahansa myydä puunsa kolmannelle osapuolelle joko palvelusopimuksineen tai ilman sitä ja siirtää omistajuuden tälle kolmannelle osapuolelle. [UE] sitoutuu siirtämään kyseisen maa-alueen vuokrasopimuksen ja tähän liittyvän velvoitteen kolmannelle osapuolelle.

– –

9. Ostettujen puiden arvon säilyttäminen

9.1. [ShareWood] suosittelee, että puita hoidetaan säännöllisesti, jotta niiden arvo kehittyy ja säilyy. [ShareWood] tarjoaa tällaisen palvelun palvelusopimuksen perusteella.

– –

11. Palvelusopimus

11.1. Tekemällä palvelusopimuksen [ShareWoodin] kanssa [UE] antaa [ShareWoodille] tehtäväksi hoitaa, hallinnoida, korjata ja myydä ostetut puut viljelmää koskevan taloussuunnitelman mukaisesti ja ottaen huomioon kestävää viljelmätaloutta koskevat kansainväliset standardit sekä maksaa puun myynnistä saatavan nettotuoton [UE:lle] tämän ilmoittamalle tilille. [ShareWood] ottaa vastuulleen myös kaikki maanvuokrauksesta johtuvat velvoitteet.

– –

11.9. [ShareWood] päättää [UE:n] toimeksiannosta, mitä puita korjataan kunakin vuonna, ottaen huomioon viljelmää koskevan taloussuunnitelman. Ennen puunkorjuuta [ShareWood] ilmoittaa asiasta [UE:lle]. Ehdotettu harvennus katsotaan hyväksytyksi, jos [UE] ei hylkää ehdotettua harvennusta 10 päivän kuluessa siitä, kun hän on vastaanottanut tiedot postitse tai sähköpostitse.

– –

15.1. Istuttamista seuraavina neljänä ensimmäisenä vuotena [ShareWood] vakuuttaa [UE:n] ja itsensä nimissä maa-alueen ja tiikkipuut (ei kuitenkaan muita puita) tulipalojen, salamaniskujen, voimakkaiden tuulten ja sateiden sekä hallan aiheuttamien vahinkojen varalta. [UE] on tietoinen siitä, että vakuutus ei kata tiikkipuiden alle 10 prosentin menetystä.

– –

24.1. Puitesopimukseen ja jokaiseen yksittäiseen sopimukseen sovelletaan Sveitsin aineellista oikeutta, lukuun ottamatta i) kansainvälisiä yleissopimuksia, 11.4.1980 tehty Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus tavaroiden kansainvälistä kauppaa koskevista sopimuksista (CISC) mukaan luettuna, ja ii) lainvalintasäännöksiä. – –”

8

Osapuolet purkivat yksimielisesti tämän tuomion 6 kohdassa tarkoitetun kauppasopimuksen, joka koski 2600 tiikkipuuta.

9

UE nosti Handelsgericht Wienissä (Wienin kauppatuomioistuin, Itävalta) kanteen, jossa se vaati tuomioistuinta toteamaan, että ShareWood ei ole noudattanut kauppasopimuksen mukaista velvoitettaan hankkia kyseessä olevat puut UE:n omistukseen ja että ShareWoodin ja VF:n, joka on yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen, on maksettava yhteisvastuullisesti UE:lle 201385,38 euroa korkoineen ja kuluineen. Lisäksi UE esitti kanteessa, että hänellä oli kuluttajana Itävallan oikeuden säännösten nojalla oikeus purkaa tämän tuomion 6 kohdassa tarkoitetut kolme muuta kauppasopimusta ja saada vahingonkorvausta.

10

Handelsgericht Wien hylkäsi kanteen 9.9.2019 antamallaan tuomiolla. Oberlandesgericht Wien (Wienin osavaltion ylioikeus, Itävalta) pysytti kyseisen tuomion 25.2.2020 antamallaan tuomiolla.

11

UE teki ylioikeuden tuomiosta Revision-valituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen eli Oberster Gerichtshofiin (ylin tuomioistuin, Itävalta), joka katsoo, että UE:n ja ShareWoodin välinen sopimussuhde kuuluu Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamisalaan. Tämän tuomion 5 kohdassa tarkoitusta puitesopimuksesta ilmenee, että osapuolet ovat sopineet Sveitsin lainsäädännön soveltamisesta. Kyseisen asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan tällainen lakiviittaus ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että kuluttaja menettää hänelle sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota lakiviittauksen puuttuessa olisi kyseisen 6 artiklan 1 kohdan nojalla sovellettu, eli tässä tapauksessa Itävallan lain mukaan.

12

Kyseinen tuomioistuin toteaa kuitenkin, että sen käsiteltävänä olevassa asiassa tällaisiin kansallisiin pakottaviin kuluttajansuojasäännöksiin voidaan vedota vain sillä edellytyksellä, että kyseessä oleva puitesopimus ei kuulu Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitettuun sopimusluokkaan eli sopimuksiin, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen.

13

Tässä tilanteessa Oberster Gerichtshof päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [Rooma I ‑asetuksen] 6 artiklan 4 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että yrityksen ja kuluttajan välisiä tiikki- ja balsapuita koskevia kauppasopimuksia, joilla puihin annetaan omistusoikeus, jotta puiden hoidon jälkeen puut voidaan korjata ja myydä kannattavasti, ja joihin sisältyy tätä tarkoitusta varten vuokrasopimus ja palvelusopimus, on pidettävä mainitussa asetuksessa tarkoitettuina ’sopimuksina, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen’?”

14

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että kauppasopimukset, joihin sisältyy vuokrasopimus ja palvelusopimus ja jotka koskevat puita, jotka on istutettu vuokratulle maa-alueelle yksinomaan niiden korjuuta varten voiton tavoittelemiseksi, ovat kyseisessä säännöksessä tarkoitettuja ”sopimuksia, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen”.

15

Aluksi on muistutettava, että Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan kuluttajasopimuksen eli elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen osapuolet voivat valita sopimukseen sovellettavan lain, mutta tällainen lakiviittaus ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että kuluttaja menettää hänelle sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota lakiviittauksen puuttuessa olisi kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdan nojalla sovellettu.

16

Mainitun asetuksen 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan sovelletaan pääasiassa, säädetään, että sopimukseen, jonka kuluttaja on tehnyt elinkeinonharjoittajan kanssa, sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on, edellyttäen että elinkeinonharjoittaja suuntaa millä tahansa tavalla tällaista toimintaa kyseiseen maahan tai useisiin maihin kyseinen maa mukaan lukien ja että sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.

17

Lisäksi Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdassa luetellaan ne tapaukset, joissa kyseisen 6 artiklan 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta. Mainitun 6 artiklan 4 kohdan c alakohdassa säädetään erityisesti, että 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta sopimuksiin, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen, lukuun ottamatta direktiivissä 94/47 tarkoitettuja kiinteän omaisuuden osa-aikaisen käyttöoikeuden sopimuksia.

18

Näissä olosuhteissa Itävallan oikeuden soveltaminen pääasiassa riippuu siitä, kuuluuko pääasiassa kyseessä oleva sopimus Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”sopimukset, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen” piiriin.

19

Se, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen sopimuksen kohteena oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla, on ratkaistava edellä esitettyjen alustavien huomautusten valossa.

20

Tältä osin on todettava, että Rooma I ‑asetuksessa ei määritellä käsitettä ”sopimukset, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen” eikä myöskään käsitteitä ”oikeus kiinteään omaisuuteen” tai ”kiinteä omaisuus”.

21

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava kaikkialla Euroopan unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti (tuomio 18.10.2016, Nikiforidis, C-135/15, EU:C:2016:774, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22

Koska Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohta ei sisällä viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen, sitä on siis tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti.

23

Tässä yhteydessä on lisättävä, että sillä, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa istutetut puut voidaan mahdollisesti rinnastaa kiinteään omaisuuteen eri kansallisissa oikeusjärjestyksissä, ei ole vaikutusta asiaan.

24

Ensinnäkin siitä kysymyksestä, onko pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen kohteena oikeus kiinteään omaisuuteen, on muistutettava, että kyseisen sopimuksen mukaan elinkeinonharjoittaja sitoutuu siirtämään kuluttajan omistukseen puut, jotka on istutettu maa-alueelle yksinomaan niiden korjuuta ja puunmyyntiä varten.

25

Jotta kyseisen sopimuksen kohteena oleva omistusoikeus voisi kuulua käsitteen ”oikeus kiinteään omaisuuteen” piiriin, näiden puiden on Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohdan soveltamista varten lisäksi oltava ennen korjuuta rinnastettavissa kiinteään omaisuuteen.

26

Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että omistusoikeuden siirto, johon elinkeinonharjoittaja on pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen perusteella velvoitettu, ei koske maa-aluetta, jolle kyseiset puut on istutettu, vaan ainoastaan näitä puita. Vaikka nämä puut on istutettu kyseiselle maa-alueelle niiden kasvattamista varten, ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin, että kyseisen sopimuksen pääasiallisena tarkoituksena on saada tuottoa puiden korjuun jälkeen tapahtuvasta puunmyynnistä ja että puiden omistusoikeus siirtyy vasta, kun puut yksilöidään, mikä tapahtuu elinkeinonharjoittajan toimesta puun korjuuseen ja myyntiin asti.

27

Kyseisessä sopimuksessa osapuolet sopivat erityisesti, että kyseessä olevat puut istutetaan asianomaiselle maa-alueelle yksinomaan sitä tarkoitusta varten, että ne kasvun päätyttyä korjataan puun myymiseksi.

28

Näin ollen on todettava, että näitä puita on pidettävä sen maa-alueen käytöstä saatuna tuottona, jolle ne on istutettu. Vaikka tällaista tuottoa pääsääntöisesti kohdellaan oikeudellisesti samalla tavalla kuin sitä maa-aluetta, jolle puut on istutettu, tuottoon voi kuitenkin sopimusperusteisesti kohdistua velvoiteoikeuksia, joista maa-alueen omistaja tai haltija voi määrätä erikseen ja ilman, että se vaikuttaa maa-alueen omistusoikeuteen tai muihin maa-alueeseen liittyviin esineoikeuksiin. Sopimusta, jonka kohteena on määrätä maa-alueen käytöstä saadusta tuotosta, ei voida rinnastaa Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitettuihin sopimuksiin, joiden kohteena on ”oikeus kiinteään omaisuuteen”.

29

Tästä seuraa, että sellaisen sopimuksen, joka koskee puita, jotka on istutettu maa-alueelle yksinomaan niiden korjuuta ja puunmyyntiä varten, kohteena ei ole ”oikeus kiinteään omaisuuteen” kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

30

Toiseksi siitä kysymyksestä, onko pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen kohteena ”kiinteän omaisuuden vuokraaminen”, on muistutettava, että kyseisen sopimuksen mukaan kuluttaja ottaa vuokralle sen maa-alueen, jolle puut on istutettu, niin kauan kuin puut kasvavat siellä.

31

Pelkästään sen perusteella, että on tehty maa-alueen kaltaista kiinteää omaisuutta koskeva vuokrasopimus, ei kuitenkaan voida katsoa, että kyseinen sopimus kuuluu Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohdan soveltamisalaan.

32

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehdyn yleissopimuksen (EYVL 1972, L 299, s. 32) 16 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määrättiin, että sen sopimusvaltion, jossa kiinteistö sijaitsee, tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta kiinteän omaisuuden osalta, ja tältä osin unionin tuomioistuin on todennut, että luokittelu kyseisessä määräyksessä tarkoitetuksi vuokrasopimukseksi edellyttää, että kyseisen sopimuksen ja kiinteän omaisuuden välinen yhteys on riittävän läheinen (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2005, Klein, C-73/04, EU:C:2005:607, 26 kohta).

33

Unionin tuomioistuin on tarkemmin ottaen todennut, että monitahoinen sopimus, joka koskee joukkoa palveluja, jotka suoritetaan asiakkaan maksamaa kokonaishintaa vastaan, kuten sopimus sellaisten palvelujen tarjoamisesta, jotka menevät pidemmälle kuin vuokrasopimuksen kohteena oleva käyttöoikeuden luovutus, on sen alan ulkopuolella, jolla kyseisessä määräyksessä määrätty yksinomainen toimivalta on perusteltu, eikä se ole mainitussa määräyksessä tarkoitettu varsinainen vuokrasopimus (ks. vastaavasti tuomio 13.10.2005, Klein, C-73/04, EU:C:2005:607, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

On todettava, että Rooma I ‑asetuksen johdanto-osan seitsemännen perustelukappaleen mukaan kyseisen asetuksen aineellisen soveltamisalan ja säännösten olisi oltava yhdenmukaisia asetuksen N:o 44/2001 kanssa. Koska viimeksi mainittu asetus on kumottu ja korvattu tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1), tämä yhdenmukaisuutta koskeva tavoite pätee myös viimeksi mainittuun asetukseen (tuomio 8.5.2019, Kerr, C‑25/18, EU:C:2019:376, 36 kohta).

35

Lisäksi on todettava, että siltä osin kuin asetuksella N:o 44/2001 on korvattu jäsenvaltioiden välisissä suhteissa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehty yleissopimus, kyseinen yhdenmukaisuutta koskeva tavoite pätee myös tähän yleissopimukseen, edellyttäen kuitenkin, että sen määräyksiä voidaan pitää asetuksen N:o 44/2001 ja asetuksen N:o 1215/2012 säännöksiä vastaavina.

36

Kun otetaan huomioon kahdessa edellisessä kohdassa mainittu yhdenmukaisuutta koskeva tavoite, on Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohdan tulkinnassa otettava huomioon myös tämän tuomion 32 ja 33 kohdassa esitetyt näkökohdat.

37

Tässä tapauksessa pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen pääasiallisena tarkoituksena ei ole sen maa-alueen, jolle asianomaiset puut on istutettu, vuokrasopimukseen perustuva käyttö, vaan sen tarkoituksena on saada tuottoa puiden korjuun jälkeen tapahtuvasta puunmyynnistä, kuten tämän tuomion 26 kohdassa on todettu. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, kyseiseen sopimukseen perustuvalla vuokraamisella, johon sisältyy ainoastaan oikeus antaa puiden kasvaa ja jolla ei ole puiden ostosta erillistä tarkoitusta, pyritään pelkästään mahdollistamaan kyseisessä sopimuksessa määrättyjen kauppaa ja palveluja koskevien kohtien täyttäminen.

38

Näin ollen on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen sopimuksen ja asianomaisen maa-alueen välillä ei ole riittävän läheistä yhteyttä, jotta sopimusta voitaisiin pitää Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitettuna ”kiinteän omaisuuden vuokraamisena”.

39

Esitettyyn kysymykseen on kaiken edellä mainitun perusteella vastattava, että Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että kauppasopimukset, joihin sisältyy vuokrasopimus ja palvelusopimus ja jotka koskevat puita, jotka on istutettu vuokratulle maa-alueelle yksinomaan niiden korjuuta varten voiton tavoittelemiseksi, eivät ole kyseisessä säännöksessä tarkoitettuja ”sopimuksia, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen”.

40

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) 6 artiklan 4 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että kauppasopimukset, joihin sisältyy vuokrasopimus ja palvelusopimus ja jotka koskevat puita, jotka on istutettu vuokratulle maa-alueelle yksinomaan niiden korjuuta varten voiton tavoittelemiseksi, eivät ole kyseisessä säännöksessä tarkoitettuja ”sopimuksia, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen”.