–

DS, edustajanaan R. Buschmann,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään B.-R. Killmann ja D. Recchia,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 31 artiklan 2 kohdan ja tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL 2003, L 299, s. 9) 7 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat DS ja Koch Personaldienstleistungen GmbH (jäljempänä Koch) ja joka koskee palkallisten vuosilomapäivien huomioon ottamista laskettaessa ylityökorvaukseen oikeuttavien työtuntien määrää.

3

Direktiivin 2003/88 johdanto-osan neljännessä ja viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

4

Kyseisen direktiivin 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Vuosiloma”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.

2.   Palkallisen vuosiloman vähimmäisaikaa ei saa korvata rahalla, paitsi kun työsuhde päättyy.”

5

Vuokratyötä koskevista yleisistä ehdoista tehdyn työehtosopimuksen (Manteltarifvertrag für Zeitarbeit), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä MTV), 3.1. §:ssä, joka koskee ”työaikaa”, on seuraavat kohdat:

”3.1.1. Kokoaikaisen työntekijän henkilökohtainen säännöllinen kuukausittainen työaika on 151,67 tuntia. – –

3.1.2. Tietyn kuukauden henkilökohtainen säännöllinen työaika riippuu työpäivien lukumäärästä.

Kuukausina, joihin sisältyy

– –

– –”

6

MTV:n 4.1.2. §:ssä määrätään seuraavaa:

”Ylityökorvausta maksetaan sellaiselta ajalta, joka niinä kuukausina, joihin sisältyy

– –

Ylityökorvaus on 25 prosenttia.

– –”

7

Vuoden 2017 elokuussa, johon sisältyi 23 työpäivää, Kochin kokoaikaisena vuokratyöntekijänä työskennellyt DS työskenteli 121,75 tuntia kuukauden ensimmäisinä 13 työpäivänä ja otti tämän jälkeen jäljellä olleet kymmenen päivää palkallista vuosilomaa, joka vastasi 84,7 työtuntia.

8

DS katsoi, että tehtyjen työtuntien määrittämiseksi oli otettava huomioon palkalliset vuosilomapäivät, joten hän nosti saksalaisissa tuomioistuimissa kanteen, jossa hän vaati Kochin velvoittamista maksamaan hänelle 25 prosentin korvauksen 22,45 tunnilta eli 72,32 euroa, joka vastaa 184 tunnin raja-arvon ylittävien työtuntien määrää.

9

DS:n kanne hylättiin ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakuasteessa, minkä jälkeen DS teki Revision‑valituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.

10

Bundesarbeitsgericht (liittovaltion ylin työtuomioistuin, Saksa) toteaa, että MTV:n 4.1.2. §:n sanamuodon mukaan ainoastaan tehdyt tunnit voidaan ottaa huomioon sen määrittämiseksi, onko työntekijä ylittänyt tavanomaisen kuukausittaisen työajan tuntimäärän raja-arvon. Ilmaisulla ”tehdyt tunnit” viitataan nimittäin tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien käsitteeseen, lukuun ottamatta loma-aikaa.

11

Lisäksi ylityökorvauksen tavoitteena on MTV:n mukaan sellaisen erityisen työmäärän korvaaminen, jota ei tehty palkallisen vuosiloman pitämisen aikana, joten korvauksella pyritään palkitsemaan työntekijä, joka tekee työtä enemmän kuin sopimus häntä velvoittaa. Mainittu korvaus on näin työn tekemisellä saatu oikeus, eikä loma-aikaa voida ottaa huomioon.

12

Kyseinen tuomioistuin toteaa lisäksi, että ylityökorvaus voi myös kannustaa työnantajia olemaan puuttumatta työntekijöiden vapaa-aikaan, sillä tällainen puuttuminen aiheuttaa 25 prosentin lisäkustannuksen sopimuksessa määriteltyyn tuntipalkkaan.

13

Bundesarbeitsgericht toteaa kuitenkin, että MTV:n määräyksillä saatetaan kannustaa työntekijöitä olemaan pitämättä palkallisen vuosiloman vähimmäisaikaa. Jos DS olisi tässä tapauksessa työskennellyt pitämäänsä palkallista vuosilomaa vastanneina tunteina, hän olisi ylittänyt tavanomaisen työajan tuntimäärän 22,45 tunnilla ja hänellä olisi ollut oikeus 25 prosentin korvaukseen näistä tunneista.

14

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko MTV:llä käyttöön otettu järjestelmä yhteensopiva unionin tuomioistuimen sen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan työntekijöitä ei saa saada luopumaan palkallisen vuosiloman vähimmäisaikaa koskevan oikeutensa käyttämisestä, siltä osin kuin kyseinen järjestelmä johtaa viime kädessä ylityökorvausta koskevan oikeuden kaventamiseen.

15

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tältä osin, että pääasia on suhteellisen lähellä 22.5.2014 annettuun tuomioon Lock (C‑539/12, EU:C:2014:351) johtanutta asiaa siltä osin kuin molemmissa tapauksissa taloudellinen haitta ei koske varsinaista vuosilomapalkkaa vaan se syntyy lomaa edeltävänä tai sen jälkeisenä aikana.

16

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa myös, että 13.12.2018 antamassaan tuomiossa Hein (C‑385/17, EU:C:2018:1018, 47 kohta) unionin tuomioistuin on katsonut, että jos työsopimuksesta johtuvat velvollisuudet edellyttävät työntekijän tekevän laajalti ennakoitavissa olevia ja tavanomaisia ylityötunteja, joista saatava palkka muodostaa merkittävän osan kokonaispalkasta, näistä ylityötunneista maksettava palkka olisi sisällytettävä loma‑ajalta maksettavaan palkkaan.

17

Jos mainitussa tuomiossa vahvistettua oikeuskäytäntöä olisi sovellettava pääasiaan, kun otetaan huomioon se, että ylityötunnit vaikuttavat pääasiassa luonteeltaan poikkeuksellisilta ja ennakoimattomilta, tehdyistä ylityötunneista maksettavia ylityökorvauksia ei olisi syytä sisällyttää vuosilomapalkkaan. Näin ollen on johdonmukaista, ettei lomapäiviä oteta huomioon ylityökorvaukseen oikeuttavan tuntimäärän määrittämisessä.

18

Lopuksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, ettei työehtosopimuksilla voida poiketa työntekijöiden vähimmäislomaoikeudesta annetun lain (lomaoikeudesta annetun liittovaltion lain) (Mindesturlaubsgesetz für Arbeitnehmer (Bundesurlaubsgesetz)) 1 §:stä, jonka mukaan jokaisella työntekijällä on kunakin kalenterivuotena oikeus lepoa varten annettavaan palkalliseen lomaan ja jota on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan ja direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdan valossa.

19

Bundesarbeitsgericht on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko [perusoikeuskirjan] 31 artiklan 2 kohta ja direktiivin [2003/88] 7 artikla esteenä sellaiselle työehtosopimuksen määräykselle, jonka mukaan laskettaessa, onko työntekijällä oikeus ylityökorvauksiin ja kuinka monelta tunnilta hänellä on siihen oikeus, huomioon otetaan ainoastaan tosiasiallisesti suoritetut työtunnit muttei tunteja, jolloin työntekijä pitää palkallisen vähimmäisvuosilomansa?”

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, onko perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa ja direktiivin 2003/88 7 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä työehtosopimuksen määräykselle, jonka mukaan määritettäessä sitä, täyttyykö ylityökorvaukseen oikeuttavien työtuntien raja-arvo, huomioon ei oteta tehtyinä työtunteina tunteja, jotka vastaavat työntekijän pitämää palkallista vuosilomaa.

21

Ensinnäkin on muistutettava, että direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman”.

22

Vaikka kyseisen säännöksen sanamuodon perusteella jäsenvaltioiden tehtävänä on määrittää palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen ja toteuttamiseen liittyvät edellytykset, ne eivät saa asettaa minkäänlaisia edellytyksiä mainitun, suoraan kyseisestä direktiivistä johtuvan oikeuden itse muodostumiselle (tuomio 29.11.2017, King, C‑214/16, EU:C:2017:914, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

23

Toiseksi unionin tuomioistuin on todennut direktiivin 2003/88 7 artiklasta, että jokaisen työntekijän oikeutta palkalliseen vuosilomaan on pidettävä unionin työ‑ ja sosiaalioikeuden periaatteena, jolla on erityinen merkitys ja josta ei voida poiketa ja jonka toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat panna täytäntöön ainoastaan kyseisessä direktiivissä nimenomaisesti ilmaistuissa rajoissa (tuomio 6.11.2018, Kreuziger, C‑619/16, EU:C:2018:872, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

Oikeudella palkalliseen vuosilomaan unionin työ‑ ja sosiaalioikeuden periaatteena ei myöskään ole pelkästään erityinen merkitys, vaan siitä on myös määrätty nimenomaisesti perusoikeuskirjan, jolla on SEU 6 artiklan 1 kohdan mukaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla, 31 artiklan 2 kohdassa (tuomio 25.6.2020, Varhoven kasatsionen sad na Republika Bulgaria ja Iccrea Banca, C‑762/18 ja C‑37/19, EU:C:2020:504, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohta koskee siis perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdassa vahvistettua perusoikeutta palkalliseen vuosilomaan ja siinä konkretisoidaan tätä oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2020, komissio ja neuvosto v. Carreras Sequeros ym., C‑119/19 P ja C‑126/19 P, EU:C:2020:676, 115 kohta). Viimeksi mainitussa määräyksessä taataan nimittäin jokaisen työntekijän oikeus palkalliseen vuosilomaan, kun taas ensiksi mainitulla säännöksellä pannaan tämä periaate täytäntöön vahvistamalla mainitun ajanjakson pituus.

26

Tässä yhteydessä on muistutettava, että perusoikeuskirjan noudattaminen on välttämätöntä, kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta, kuten perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdasta ilmenee.

27

Koska pääasiassa kyseessä oleva säännöstö merkitsee direktiivin 2003/88 tällaista soveltamista, mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohtaa on siis tulkittava perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan valossa sen määrittämiseksi, onko kyseinen säännös esteenä tällaiselle säännöstölle.

28

Kolmanneksi direktiivin 2003/88 tavoitteesta on muistutettava, että direktiivin johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan direktiivin tavoitteena on työntekijöiden turvallisuuden, hygienian ja terveyden parantaminen työssä. Tämän direktiivin johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa täsmennetään, että työntekijöillä on oltava riittävät lepoajat.

29

Tässä yhteydessä direktiivin 2003/88 1 artiklassa säädetään, että direktiivissä vahvistetaan turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämiseksi erityisesti vuosiloman vähimmäisaikojen osalta.

30

Näiden tavoitteiden perusteella unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivin 2003/88 7 artiklassa vahvistetulla vuosilomaoikeudella on kaksi tavoitetta eli sillä pyritään sen mahdollistamiseen, että yhtäältä työntekijä voi levätä työsopimuksensa mukaisten tehtävien suorittamisesta ja että toisaalta hänellä on aikaa rentoutumiseen ja vapaa-aikaan (tuomio 25.6.2020, Varhoven kasatsionen sad na Republika Bulgaria ja Iccrea Banca, C‑762/18 ja C‑37/19, EU:C:2020:504, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Työntekijän on nimittäin hänen turvallisuutensa ja terveytensä tehokkaaksi suojelemiseksi tavallisesti voitava saada tosiasiallinen lepoaika (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2009, Schultz-Hoff ym., C‑350/06 ja C‑520/06, EU:C:2009:18, 23 kohta).

32

Tästä seuraa, että kannustimet luopua lepoa varten annettavasta lomasta tai toimia siten, että työntekijät luopuvat siitä, ovat ristiriidassa niiden palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden tavoitteiden kanssa, joita ovat muun muassa tarve taata se, että työntekijä voi turvallisuutensa ja terveytensä tehokkaaksi suojelemiseksi saada todellisen lepoajan. Myös kaikki työnantajan käytännöt tai laiminlyönnit, joilla on mahdollisesti ehkäisevä vaikutus siihen, miten työntekijä pitää vuosilomaa, ovat siten ristiriidassa palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden tarkoituksen kanssa (tuomio 6.11.2018, Kreuziger, C‑619/16, EU:C:2018:872, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Tästä syystä on katsottu, että palkallisen vuosiloman aikana maksettavalla tavanomaisella palkalla on tarkoitus mahdollistaa se, että työntekijä voi todella pitää lomapäivät, joihin hänellä on oikeus. Kun palkka, joka maksetaan direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden perusteella, on työntekijän tosiasiallisina työskentelyjaksoina saamaa tavanomaista palkkaa pienempi, tämä saattaa houkuttaa häntä olemaan ottamatta palkallista vuosilomaansa ainakaan tällaiseen työhön liittyvien työskentelyjaksojen aikana, siltä osin kuin tämä kyseisinä jaksoina johtaisi hänen palkkansa alentumiseen (tuomio 13.12.2018, Hein, C‑385/17, EU:C:2018:1018, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Samoin unionin tuomioistuin on todennut, että taloudellinen haitta saattaa saada työntekijän jättämään vuosilomaoikeutensa käyttämättä, vaikka se ilmenisikin viiveellä eli vuosilomaa seuraavana ajanjaksona (ks. vastaavasti tuomio 22.5.2014, Lock, C‑539/12, EU:C:2014:351, 21 kohta).

35

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan, että MTV:n 4.1.2. § saattaa saada työntekijän luopumaan palkallista vuosilomaa koskevan oikeutensa käyttämisestä siltä osin kuin kyseisessä määräyksessä määrätään, että mahdollisen ylityökorvauksen saamista varten ainoastaan tehdyt tunnit voidaan ottaa huomioon sen selvittämiseksi, onko työntekijä ylittänyt tavanomaisen kuukausittaisen työajan tuntimäärän raja-arvon.

36

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee tältä osin, että pääasian valittaja työskenteli 121,75 tuntia elokuun 2017 ensimmäisten 13 työpäivän aikana ja piti vuosilomaa tämän kuukauden jäljellä olleiden kymmenen työpäivän ajan. Jos hän olisi työskennellyt näiden viimeisten kymmenen päivän aikana, hän olisi työskennellyt näiden 121,75 tunnin lisäksi vielä 84,7 työtuntia, joten – ellei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tekemistä tarkistuksista muuta johdu – kyseisen kuukauden työtuntien määrä olisi ollut 206,45 tuntia ja ylittänyt ylityökorvaukseen oikeuttavan työtuntien raja‑arvon 22,45 tunnilla.

37

Koska MTV:n 4.1.2. §:n mukaan ylityökorvausta varten huomioon otettavan tuntimäärän raja-arvo kuitenkin määritellään kuukausittain, se, että pääasian valittaja on pitänyt vuosilomaa sinä kuukautena, jona hän on tehnyt ylityötunteja, on johtanut tämän 4.1.2. §:n mukaisesti siihen, ettei 184 tunnin kuukausittainen raja-arvo ole täyttynyt.

38

Näin ollen pääasian valittajan lomaoikeuden käytöstä seurasi, että elokuulta 2017 saatu palkka oli pienempi kuin palkka, jonka hän olisi saanut, jos hän ei olisi pitänyt lomaa kyseisenä kuukautena.

39

Samoin siinä tapauksessa, että työntekijä ottaisi lomaa kuukauden alussa, pääasiassa kyseessä olevan työehtosopimuksen soveltaminen voisi myös johtaa palkan alenemiseen kyseisenä kuukautena, koska ylityötunnit, jotka kyseinen työntekijä mahdollisesti tekee loman jälkeen, saattaisivat neutraloitua kuukauden alussa pidetyillä lomapäivillä. Kuten tämän tuomion 34 kohdassa on muistutettu, taloudellinen haitta, joka ilmenee viiveellä eli vuosilomaa seuraavana ajanjaksona, saattaa saada työntekijän jättämään vuosilomaoikeutensa käyttämättä (ks. vastaavasti tuomio 22.5.2014, Lock, C‑539/12, EU:C:2014:351, 21 kohta).

40

Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan kaltainen työtuntien laskentamenetelmä, jonka nojalla loman pitäminen voi johtaa työntekijän palkan alenemiseen, koska siitä on vähennetty korvaus tosiasiallisesti suoritetuista ylityötunneista, on omiaan saamaan työntekijän luopumaan palkallista vuosilomaa koskevan oikeutensa käyttämisestä sinä kuukautena, jona hän on tehnyt ylityötunteja, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava pääasiassa.

41

Kuten tämän tuomion 32 kohdassa on muistutettu, kaikki työnantajan käytännöt tai laiminlyönnit, joilla on mahdollisesti ehkäisevä vaikutus siihen, että työntekijä pitää vuosilomaa, ovat ristiriidassa palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden tarkoituksen kanssa.

42

Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa sillä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemalla seikalla, että ylityökorvausta koskevan oikeuden saaminen liittyy MTV:n 4.1.2. §:n nojalla tosiasiallisesti ”tehtyihin” työtunteihin. Jollei tarkistuksista, jotka kyseisen tuomioistuimen on tältä osin tehtävä, muuta johdu, on nimittäin niin, että vaikka on riidatonta, että pääasian valittaja on tehnyt ylityötunteja, joihin oli sovellettava 25 prosentin korvausta, oikeus ylityökorvaukseen on neutraloitunut sillä, että tällaista korvausta varten huomioon otettavan tuntimäärän raja-arvon vahvistamisessa käytettävä viiteyksikkö määritellään kuukausittain ja että valittaja on käyttänyt oikeuttaan palkalliseen vuosilomaan sinä kuukautena, jona hän on tehnyt ylityötunteja.

43

Lisäksi 13.12.2018 annetun tuomion Hein (C‑385/17, EU:C:2018:1018, 47 kohta) taustalla olevassa asiassa unionin tuomioistuin käsitteli, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on todennut, kysymystä siitä, onko työntekijän tekemät ylityötunnit tarpeen ottaa huomioon direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn palkallisen vuosiloman perusteella maksettavan tavanomaisen palkan laskemiseksi, ja siten niitä edellytyksiä, joiden mukaisesti nämä ylityötunnit otetaan huomioon kyseisen tavanomaisen palkan määrittämiseksi, jotta työntekijä kyseisen loman aikana nauttisi sellaisista taloudellisista edellytyksistä, jotka vastaavat häneen työskentelyjaksojen aikana sovellettavia taloudellisia edellytyksiä.

44

Tämä kysymys on kuitenkin erotettava esillä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaisesta kysymyksestä, joka koskee työntekijän tietyn kuukauden aikana tosiasiallisesti tekemistä ylityötunneista suoritettavan korvauksen maksun edellyttämää raja-arvoa, joten unionin tuomioistuimen kyseisen tuomion 47 kohdassa asettamat edellytykset tavanomaisen vuosilomapalkan osalta eivät ole merkityksellisiä nyt käsiteltävässä asiassa.

45

Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen työtuntien laskentamenetelmä ei täten ole yhteensopiva direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden kanssa.

46

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohtaa, luettuna perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä työehtosopimuksen määräykselle, jonka mukaan määritettäessä sitä, täyttyykö ylityökorvaukseen oikeuttavien työtuntien raja-arvo, huomioon ei oteta tehtyinä työtunteina tunteja, jotka vastaavat työntekijän pitämää palkallista vuosilomaa.

47

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohtaa, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä työehtosopimuksen määräykselle, jonka mukaan määritettäessä sitä, täyttyykö ylityökorvaukseen oikeuttavien työtuntien raja-arvo, huomioon ei oteta tehtyinä työtunteina tunteja, jotka vastaavat työntekijän pitämää palkallista vuosilomaa.