–

TP, edustajanaan V. Grévy, avocat,

–

Institut des Experts en Automobiles, edustajinaan P. Botteman ja R. Molders-Pierre, avocats,

–

Belgian hallitus, asiamiehinään L. Van den Broeck, M. Jacobs ja C. Pochet,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja T. Machovičová,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja M. H. S. Gijzen,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään É. Gippini Fournier ja L. Armati,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 49 artiklan ja ammattipätevyyden tunnustamisesta 7.9.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY (EUVL 2005, L 255, s. 22), sellaisena kuin se on muutettuna 20.11.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2013/55/EU (EUVL 2013, L 354, s. 132; jäljempänä direktiivi 2005/36), tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat TP ja Institut des Experts en Automobiles (jäljempänä IEA) ja joka koskee sitä, että TP harjoittaa autoasiantuntijan ammattia Belgiassa.

3

Direktiivin 2005/36 johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan muun muassa, että direktiivin tavoitteena ei ole puuttua jäsenvaltioiden perusteltuun oikeuteen estää kansalaisiaan kiertämästä eri ammatteja koskevaa kansallista lainsäädäntöä.

4

Tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –”

5

Kyseisen direktiivin II osasto, jonka otsikko on ”Palvelujen tarjoamisen vapaus”, sisältää direktiivin 5–9 artiklan. 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Palvelujen tarjoamisen vapauden periaate”, säädetään seuraavaa:

”1.   Rajoittamatta [unionin] oikeuden erityissäännösten ja tämän direktiivin 6 ja 7 artiklan soveltamista jäsenvaltiot eivät voi mistään ammattipätevyyteen liittyvästä syystä rajoittaa palvelujen tarjoamisen vapautta toisessa jäsenvaltiossa,

2.   Tämän osaston säännöksiä sovelletaan ainoastaan, jos palvelun tarjoaja siirtyy vastaanottavan jäsenvaltion alueelle harjoittaakseen väliaikaisesti ja satunnaisesti 1 kohdassa tarkoitettua ammattia.

Palvelun tarjoamisen väliaikaisuutta ja satunnaisuutta arvioidaan tapauskohtaisesti ja erityisesti palvelujen tarjoamisen keston, toistuvuuden, säännöllisyyden ja jatkuvuuden perusteella.

3.   Siinä tapauksessa, että palvelun tarjoaja siirtyy, häneen sovelletaan niitä ammatillisia, lakisääteisiä tai hallinnollisia käytännesääntöjä, jotka koskevat välittömästi ammattipätevyyttä, kuten ammattien määrittelyä, ammattinimikkeiden käyttöä sekä vakavaa ammattivirhettä, joka liittyy välittömästi ja nimenomaisesti kuluttajansuojaan ja turvallisuuteen, sekä kurinpitosäännöksiä, joita vastaanottavassa jäsenvaltiossa sovelletaan samaa ammattia harjoittaviin palvelun tarjoajiin.”

6

Saman direktiivin 6 artiklan, jonka otsikko on ”Vapautukset”, ensimmäisen kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Vastaanottavan jäsenvaltion on 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti vapautettava toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet palvelun tarjoajat vastaanottavan jäsenvaltion alueelle sijoittautuneille ammattihenkilöille asetetuista vaatimuksista, jotka koskevat

7

Direktiivin 2005/36 7 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vaatia, että palvelun tarjoaja, joka ensimmäistä kertaa siirtyy yhdestä jäsenvaltiosta toiseen tarjotakseen palveluja, tekee asiasta ennakkoilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Tällainen ilmoitus on uusittava kerran vuodessa, jos palvelun tarjoaja aikoo tarjota kyseisessä jäsenvaltiossa palveluja väliaikaisesti tai satunnaisesti kyseisen vuoden aikana.

8

Belgiassa autoasiantuntijoiden asemaa sekä oikeuksia ja velvollisuuksia säännellään autoasiantuntijan ammatin tunnustamisesta ja suojaamisesta sekä autoasiantuntijoiden laitoksen perustamisesta 15.5.2007 annetulla lailla (loi du 15 mai 2007 relative à la reconnaissance et à la protection de la profession d’expert en automobiles et créant un Institut des experts en automobiles; Moniteur belge 2.6.2007, s. 28087), sellaisena kuin se on muutettuna 6.10.2011 annetulla lailla (Moniteur belge 10.11.2011, s. 67853; jäljempänä 15.5.2007 annettu laki).

9

Tämän 15.5.2007 annetun lain 5 §:n 1 momentin 2 kohdan b alakohdan mukaan IEA:n vakinaisena jäsenenä pidetään jokaista luonnollista henkilöä, joka haluaa sijoittautua Belgiaan autoasiantuntijana ja tekee sitä koskevan hakemuksen, kunhan hän toimittaa Euroopan unionin jäsenvaltion antaman pätevyystodistuksen tai muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan. Kyseisen lain 5 §:n 1 momentin 6 kohdassa lisätään, että asianomainen on merkittävä IEA:n varsinaisten jäsenten luetteloon.

10

Saman lain 6 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Jos Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaiset – – siirtyvät palvelujen vapaan tarjoamisen yhteydessä ensimmäistä kertaa Belgian alueelle harjoittaakseen väliaikaisesti ja satunnaisesti autoasiantuntijan ammattia, heidän on tehtävä asiasta kirjallinen ennakkoilmoitus [IEA:n] neuvoston toimivaltaiselle kamarille [EU:n] ammattipätevyyden tunnustamista koskevista uusista yleisistä puitteista 12.2.2008 annetun lain 9 §:n [1 momentin] mukaisesti. – –”

11

Direktiivi 2005/36 on saatettu osaksi Belgian oikeutta EU:n ammattipätevyyden tunnustamista koskevista yleisistä puitteista 12.2.2008 annetulla lailla (loi du 12 février 2008 instaurant un cadre général pour la reconnaissance des qualifications professionnelles UE; Moniteur belge 2.4.2008, s. 17886; jäljempänä 12.2.2008 annettu laki).

12

Kyseisen lain II osasto, jonka otsikko on ”Palvelujen tarjoamisen vapaus”, sisältää lain 6–11 §:n. Lain 6 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tämän osaston säännöksiä sovelletaan ainoastaan, jos palvelun tarjoaja siirtyy Belgian alueelle harjoittaakseen väliaikaisesti ja satunnaisesti 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua ammattia.

Palvelun tarjoamisen väliaikaisuutta ja satunnaisuutta arvioidaan tapauskohtaisesti ja erityisesti palvelujen tarjoamisen keston, toistuvuuden, säännöllisyyden ja jatkuvuuden perusteella.”

13

Kyseisen lain 9 §:ssä säädetään direktiivin 2005/36 7 artiklan mukaisesta ennakkoilmoitusjärjestelmästä.

14

TP on harjoittanut useiden vuosien ajan autoasiantuntijan ammattia Belgiassa. Hän on asunut Luxemburgin suurherttuakunnassa ja harjoittanut siellä samaa ammattia 28.1.2014 lähtien.

15

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa TP:n esittämistä seikoista ilmenevän, että vaikka TP on kyseisestä ajankohdasta lähtien suorittanut joitakin tehtäviä Belgiassa, suurin osa hänen ammattitoiminnastaan tapahtuu nykyään Belgian alueen ulkopuolella, joten hänen Belgiassa harjoittamaansa ammattitoimintaa voidaan pitää ”liitännäisenä”.

16

Syyskuussa 2015 IEA kehotti TP:tä kirjautumaan IEA:n varsinaisten jäsenten luetteloon saattaakseen tilanteensa sääntöjenmukaiseksi Belgiassa.

17

TP kieltäytyi jättämästä tällaista hakemusta ja – koska hän toimittamiensa tietojen mukaan suoritti joitakin asiantuntijatehtäviä Belgiassa – hän pyysi, että hänet merkitään 12.2.2008 annetun lain 9 §:n mukaiseen väliaikaista ja satunnaista toimintaa harjoittavien autoasiantuntijoiden luetteloon.

18

IEA katsoo, että TP toimii sääntöjenvastaisesti ja sopimattomalla tavalla, koska hän harjoittaa autoasiantuntijan ammattia Belgiassa, vaikka hän ei ole IEA:n jäsen. IEA nosti tämän vuoksi TP:tä vastaan kanteen tribunal de commerce du Hainautissa (Hainautin kauppatuomioistuin, Belgia), jotta TP:tä kiellettäisiin käyttämästä autoasiantuntijan nimikettä ja harjoittamasta kyseistä ammattia Belgiassa

19

TP puolestaan vaati vastakanteellaan samaa tuomioistuinta määräämään, että hänet on 15.5.2007 annetun lain 6 §:n nojalla merkittävä väliaikaista ja satunnaista toimintaa harjoittavien autoasiantuntijoiden luetteloon.

20

Tribunal de commerce du Hainaut hyväksyi 29.11.2017 antamallaan tuomiolla IEA:n vaatimuksen ja hylkäsi TP:n vastakanteen. TP valitti tästä tuomiosta 15.2.2018 ennakkoratkaisupyynnön esittäneeseen tuomioistuimeen.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätti 3.12.2019 ottaa TP:n valituksen tutkittavaksi ja katsoi TP:n esittämien asiakirjojen perusteella, että TP:llä on direktiivin 2005/36 16–19 artiklassa tarkoitettu toimipaikka Luxemburgissa.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa olevansa kuitenkin epävarma siitä, onko tulkinta 15.5.2007 annetun lain 6 §:ssä käytetystä ilmaisusta ”väliaikainen ja satunnainen” – sellaisena kuin IEA on sen esittänyt – yhteensopiva unionin oikeuden kanssa; tämän tulkinnan mukaan se, että jäsenvaltiossa on harjoitettu aiemmin pysyvää ja säännöllistä toimintaa, olisi esteenä sille, että saman toiminnan harjoittamista kyseisessä jäsenvaltiossa voitaisiin pitää väliaikaisena ja satunnaisena sen jälkeen, kun asianomainen on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon. TP harjoittaa kuitenkin toimintaa, jota hän on harjoittanut Belgiassa yli 25 vuoden ajan.

23

Kyseinen tuomioistuin katsoo lisäksi, että palvelujen tarjoamisen väliaikaisuutta on arvioitava paitsi palvelujen tarjoamisen keston myös sen toistuvuuden, säännöllisyyden ja jatkuvuuden perusteella. Se päättelee tästä, että tietty toistuvuus ei lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että toiminnan voidaan katsoa olevan väliaikaista. Palvelujen tarjoamisen väliaikaisuus ei myöskään sulje pois asianomaisen mahdollisuutta hankkia itselleen tietty infrastruktuuri, kuten työhuone, jäsenvaltiossa, jossa hän tarjoaa palveluja.

24

Tässä tilanteessa cour d’appel de Mons (Monsin ylioikeus, Belgia) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25

Aluksi on muistutettava, että vaikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien ennakkoratkaisukysymysten sanamuodon perusteella unionin tuomioistuinta pyydetään lausumaan kansallisen oikeussäännön yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden kanssa, mikään ei kuitenkaan estä unionin tuomioistuinta antamasta hyödyllistä vastausta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle siten, että se esittää tälle unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joiden avulla tämä voi itse lausua kansallisen oikeuden tulkinnasta ja yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden kanssa (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2020, CTT – Correios de Portugal, C-661/18, EU:C:2020:335, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee pääasian osalta, että TP on laillisesti sijoittautunut Luxemburgiin ja harjoittaa siellä autoasiantuntijan ammattia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa lisäksi TP:n useissa jäsenvaltioissa, muun muassa Belgian kuningaskunnan alueella, suorittamiin ”tehtäviin”, mikä merkitsee sitä, että hän siirtyy fyysisesti kyseiseen jäsenvaltioon harjoittaakseen siellä ammattiaan.

27

Tästä seuraa yhtäältä, että tällainen palvelujen tarjoaminen kuuluu direktiivin 2005/36 5 artiklan soveltamisalaan; 5 artiklan 1 kohdan a alakohdassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät voi ammattipätevyyteen liittyvistä syistä rajoittaa palvelujen tarjoamisen vapautta, jos palvelun tarjoaja on laillisesti sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon harjoittaakseen siellä samaa ammattia. Kyseisen artiklan 2 kohdassa täsmennetään tältä osin, että direktiivin 2005/36 II osaston säännöksiä sovelletaan ainoastaan siinä tapauksessa, että palvelun tarjoaja siirtyy kyseisessä säännöksessä tarkoitetun vastaanottavan jäsenvaltion alueelle harjoittaakseen ammattiaan väliaikaisesti ja satunnaisesti.

28

Koska pääasian olosuhteet kuuluvat toisaalta direktiivin 2005/36 II osaston, joka sisältää sen 5 artiklan, soveltamisalaan, palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (EUVL 2006, L 376, s. 36) 16 artiklaa ei sovelleta, toisin kuin Alankomaiden hallitus on unionin tuomioistuimelle esittämissään kirjallisissa huomautuksissa väittänyt. Kyseisen direktiivin 17 artiklan 6 alakohdan mukaan on nimittäin niin, ettei kyseisen direktiivin 16 artiklaa sovelleta direktiivin 2005/36 II osaston soveltamisalaan kuuluviin asioihin eikä siinä jäsenvaltiossa, missä palvelu toteutetaan, voimassa oleviin vaatimuksiin, joilla jonkin toiminnan harjoittaminen sallitaan vain säänneltynä ammattina (tuomio 17.12.2015, X-Steuerberatungsgesellschaft, C-342/14, EU:C:2015:827, 36 kohta).

29

Näiden täsmennysten valossa on ymmärrettävä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksillään, jotka on tutkittava yhdessä, lähinnä, onko direktiivin 2005/36 5 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä mainitussa säännöksessä tarkoitetun vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännölle – sellaisena kuin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset sitä tulkitsevat –, jossa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle ammatinharjoittajalle ei anneta mahdollisuutta harjoittaa väliaikaisesti ja satunnaisesti ammattiaan vastaanottavan jäsenvaltion alueella sillä perusteella, että kyseisellä ammatinharjoittajalla oli aiemmin toimipaikka kyseisessä jäsenvaltiossa, että hänen tarjoamiinsa palveluihin liittyy tiettyä toistuvuutta tai että hän on hankkinut itselleen kyseisessä jäsenvaltiossa tietyn infrastruktuurin, kuten työhuoneen.

30

Näihin kysymyksiin vastaamiseksi direktiivin 2005/36 5 artiklan 2 kohtaa ja erityisesti kyseisessä säännöksessä olevaa käsitettä harjoittaa ammattia ”väliaikaisesti ja satunnaisesti” vastaanottavassa jäsenvaltiossa on tulkittava SEUT 56 artiklassa vahvistettua palvelujen tarjoamisen vapautta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa.

31

Unionin tuomioistuin on jo katsonut tässä yhteydessä, että palvelujen tarjoamisen vapauden ja sijoittautumisvapauden soveltamisalat on erotettava toisistaan. Tässä yhteydessä on määritettävä, onko talouden toimija sijoittautunut siihen jäsenvaltioon, jossa se tarjoaa kyseistä palvelua. Kun toimija on sijoittautunut jäsenvaltioon, jossa se tarjoaa palveluaan, se tulee sijoittautumisvapauden soveltamisalueelle, sellaisena kuin se on määritelty SEUT 49 artiklassa. Kun talouden toimija sitä vastoin ei ole sijoittautunut määränpääjäsenvaltioon, se on palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen mukainen rajat ylittävien palvelun tarjoaja (tuomio 22.11.2018, Vorarlberger Landes- und Hypothekenbank, C‑625/17, EU:C:2018:939, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Sijoittautumisvapautta koskevissa EUT-sopimuksen määräyksissä tarkoitettu sijoittautumisen käsite merkitsee pysyväisluonteista taloudellisen toiminnan tosiasiallista harjoittamista vastaanottavassa jäsenvaltiossa sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta käsin. Se edellyttää näin ollen kyseessä olevan toimijan todellista asettautumista mainittuun jäsenvaltioon ja taloudellisen toiminnan tosiasiallista harjoittamista siellä (tuomio 22.11.2018, Vorarlberger Landes- und Hypothekenbank, C-625/17, EU:C:2018:939, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Lisäksi on täsmennettävä, että henkilö voi sijoittautua EUT-sopimuksen sijoittautumisvapautta koskevissa määräyksissä tarkoitetulla tavalla useampaan kuin yhteen jäsenvaltioon muun muassa perustamalla toisen ammatillisen kotipaikan (tuomio 30.11.1995, Gebhard, C-55/94, EU:C:1995:411, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Sitä vastoin sen tilanteen varalta, että palvelun tarjoaja siirtyy muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, johon se on sijoittautunut, EUT-sopimuksen palveluja koskevissa määräyksissä ja erityisesti SEUT 57 artiklan kolmannessa kohdassa määrätään, että palvelun tarjoaja harjoittaa siellä toimintaansa tilapäisesti (tuomio 22.11.2018, Vorarlberger Landes- und Hypothekenbank, C-625/17, EU:C:2018:939, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan EUT-sopimuksessa tarkoitettu palvelujen käsite voi kattaa hyvinkin erilaisia palveluja, mukaan lukien palveluja, joita jäsenvaltioon sijoittautunut talouden toimija tarjoaa melko toistuvasti tai säännöllisesti jopa pidemmän ajanjakson ajan henkilöille, jotka ovat sijoittautuneet yhteen tai useampaan muuhun jäsenvaltioon. Yhdenkään EUT-sopimuksen määräyksen perusteella ei voida määrittää abstraktisti sitä kestoa tai toistuvuutta, jonka perusteella palvelujen tai tietynkaltaisten palvelujen tarjoamista toisessa jäsenvaltiossa ei voida enää pitää EUT-sopimuksessa tarkoitettuna palvelujen suorittamisena (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2003, Schnitzer, C-215/01, EU:C:2003:662, 30 ja 31 kohta ja tuomio 10.5.2012, Duomo Gpa ym., C-357/10–C-359/10, EU:C:2012:283, 32 kohta).

36

Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että toiminnan tilapäisyys ei sulje pois palvelun tarjoajan mahdollisuutta hankkia itselleen tietty infrastruktuuri (myös työhuone, asiakas- tai muu vastaanottopaikka) vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jos tämä infrastruktuuri on tarpeen kyseisten palvelujen tarjoamiseksi (tuomio 30.11.1995, Gebhard, C-55/94, EU:C:1995:411, 27 kohta).

37

Ennakkoratkaisukysymyksiin on vastattava edellä esitettyjen näkökohtien valossa.

38

Ensinnäkin tilanteessa, jossa jäsenvaltioon sijoittautunut ammatinharjoittaja siirtyy vastaanottavan jäsenvaltion alueelle, jossa hänellä aiemmin oli toimipaikka, harjoittaakseen siellä jatkossa ammattiaan vain väliaikaisesti ja satunnaisesti, kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus – kuten direktiivin 2005/36 johdanto-osan 11 perustelukappaleessa vahvistetaan – valvoa kyseisen ammatinharjoittajan väitteiden todenperäisyyttä varmistuakseen siitä, ettei hän pyri kiertämään eri ammatteja koskevaa kansallista lainsäädäntöä.

39

Tällaisessa tilanteessa SEUT 56 ja SEUT 57 artiklasta, direktiivin 2005/36 5 artiklan 2 kohdasta tai tämän tuomion 31–36 kohdassa mainitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei myöskään ilmene, että pelkästään se seikka, että ammatinharjoittajalla on aiemmin ollut toimipaikka vastaanottavassa jäsenvaltiossa, voisi olla esteenä sille, että hän palvelujen tarjoamisen vapautta käyttäessään harjoittaa ammattiaan jälkimmäisessä jäsenvaltiossa siirtymällä sinne jäsenvaltiosta, johon hän nykyisin on sijoittautunut.

40

Toiseksi tämän tuomion 35 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että se, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen ammatinharjoittajan vastaanottavassa jäsenvaltiossa tarjoamiin palveluihin liittyy tiettyä toistuvuutta, ei ole esteenä sille, että palveluja luonnehditaan direktiivin 2005/36 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuiksi ”väliaikaisesti ja satunnaisesti” vastaanottavassa jäsenvaltiossa tarjotuiksi palveluiksi.

41

Kolmanneksi tämän tuomion 36 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että se, että ammatinharjoittaja hankkii tässä tilanteessa itselleen vastaanottavassa jäsenvaltiossa tietyn infrastruktuurin, kuten työhuoneen, ei myöskään ole sellaisenaan esteenä sille, että hänen vastaanottavassa jäsenvaltiossa tarjoamiaan palveluja luonnehditaan tällaisiksi palveluiksi.

42

Lopuksi on muistutettava, että direktiivin 2005/36 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että kyseisen direktiivin 5 artiklassa tarkoitetut toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet palvelun tarjoajat vapautetaan vastaanottavan jäsenvaltion alueelle sijoittautuneille ammatinharjoittajille asetetuista vaatimuksista, jotka koskevat muun muassa ammatillisen järjestön tai elimen myöntämää lupaa tai sen rekisteriin merkitsemistä tai jäsenyyttä, ja että jotta jäsenvaltioiden alueella voimassa olevia kurinpitosäännöksiä olisi helpompi soveltaa 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti, kyseinen jäsenvaltio voi määrätä vain väliaikaisesta automaattisesta rekisteröinnistä ammatilliseen järjestöön tai elimeen tai tällaisen järjestön tai elimen muodollisesta jäsenyydestä edellyttäen, että se ei millään tavalla hidasta tai monimutkaista palvelujen tarjoamista.

43

Esitettyihin kysymysiin on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2005/36 5 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä mainitussa säännöksessä tarkoitetun vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännölle – sellaisena kuin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset sitä tulkitsevat –, jossa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle ammatinharjoittajalle ei anneta mahdollisuutta harjoittaa väliaikaisesti ja satunnaisesti ammattiaan vastaanottavan jäsenvaltion alueella sillä perusteella, että kyseisellä ammatinharjoittajalla oli aiemmin toimipaikka kyseisessä jäsenvaltiossa, että hänen tarjoamiinsa palveluihin liittyy tiettyä toistuvuutta tai että hän on hankkinut itselleen kyseisessä jäsenvaltiossa tietyn infrastruktuurin, kuten työhuoneen.

44

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Ammattipätevyyden tunnustamisesta 7.9.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 20.11.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2013/55/EU, 5 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä mainitussa säännöksessä tarkoitetun vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännölle – sellaisena kuin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset sitä tulkitsevat –, jossa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle ammatinharjoittajalle ei anneta mahdollisuutta harjoittaa väliaikaisesti ja satunnaisesti ammattiaan vastaanottavan jäsenvaltion alueella sillä perusteella, että kyseisellä ammatinharjoittajalla oli aiemmin toimipaikka kyseisessä jäsenvaltiossa, että hänen tarjoamiinsa palveluihin liittyy tiettyä toistuvuutta tai että hän on hankkinut itselleen kyseisessä jäsenvaltiossa tietyn infrastruktuurin, kuten työhuoneen.