–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller ja R. Kanitz,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan W. Ferrante, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Cattabriga ja D. Schaffrin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee oikeudesta perheenyhdistämiseen 22.9.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY (EUVL 2003, L 251, s. 12) 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan ja 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Saksan liittotasavalta ja XC, joka on Syyrian kansalainen, ja joka koskee sitä, että Saksan liittotasavalta on hylännyt hakemuksen, jonka XC on jättänyt kansallisesta viisumista perheenyhdistämistä varten.

3

Direktiivin 2003/86 johdanto-osan toisessa, neljännessä, kuudennessa, kahdeksannessa ja yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

4

Direktiivin 2003/86 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tavoitteena on vahvistaa edellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltioissa laillisesti oleskelevilla kolmansien maiden kansalaisilla on oikeus perheenyhdistämiseen.”

5

Direktiivin 2 artiklan f alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

6

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei IV luvussa sekä 16 artiklassa säädetyistä edellytyksistä muuta johdu, jäsenvaltioiden on sallittava tämän direktiivin nojalla seuraavien perheenjäsenten maahantulo ja maassaoleskelu:

– –

– –

Tässä artiklassa tarkoitettujen alaikäisten lasten on oltava asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä määriteltyä täysi-ikäisyyden rajaa nuorempia ja naimattomia.

– –”

7

Saman direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot päättävät, tekeekö maahantuloa ja maassaoleskelua koskevan hakemuksen asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille perheenkokoaja vai yksi tai useampi perheenjäsen perheenyhdistämisoikeuden käyttöä varten.

– –

5.   Käsitellessään hakemusta jäsenvaltiot ottavat asianmukaisesti huomioon alaikäisen lapsen edun.”

8

Direktiivin 2003/86 10 artiklan 3 kohdassa täsmennetään seuraavaa:

”Jos pakolainen on ilman huoltajaa tuleva alaikäinen,

– –”

9

Direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat hylätä perheenyhdistämistä varten tehdyn maahantuloa ja maassaoleskelua koskevan hakemuksen tai tarvittaessa peruuttaa perheenjäsenen oleskeluluvan tai olla jatkamatta sen voimassaoloa seuraavissa tapauksissa:

– –

– –”

10

Direktiivin 17 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Päättäessään hakemuksen hylkäämisestä, oleskeluluvan peruuttamisesta tai uusimatta jättämisestä taikka perheenkokoajan tai hänen perheenjäsentensä maastapoistamisesta jäsenvaltioiden on otettava asianmukaisesti huomioon asianomaisen henkilön perhesiteiden luonne ja kiinteys ja jäsenvaltiossa oleskelun kesto sekä perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteet kotimaahan.”

11

Ulkomaalaisten oleskelusta, työskentelystä ja kotouttamisesta liittotasavallan alueella 25.2.2008 annetun lain (Gesetz über den Aufenthalt, die Erwerbstätigkeit und die Integration von Ausländern im Bundesgebiet) (BGBl. 2008 I, s. 162), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan (jäljempänä AufenthG), 6 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Pitempiä oleskelujaksoja varten vaaditaan liittotasavallan alueelle viisumi (kansallinen viisumi), joka myönnetään ennen maahan saapumista. Viisumi myönnetään oleskelulupaa, EU:n sinistä korttia, ICT-korttia [Intra-Corporate Transfer], pysyvää oleskelulupaa ja pitkäaikaista EU-oleskelulupaa koskevien voimassa olevien säännösten perusteella. – –”

12

Kyseisen lain 25 §:n, jonka otsikko on ”Oleskelu humanitaarisista syistä”, 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ulkomaalaiselle on myönnettävä oleskelulupa, jos Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (liittovaltion siirtolais- ja pakolaisvirasto) on myöntänyt hänelle turvapaikkalain (Asylgesetz) 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun pakolaisaseman tai turvapaikkalain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua toissijaista suojelua. – –”

13

AufenthG:n 32 §:n, jonka otsikko on ”Lasten muuttaminen maahan vanhemman/vanhempien luo perheenyhdistämistä varten” (Kindernachzug), 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Ulkomaalaisen alaikäiselle naimattomalle lapselle on myönnettävä oleskelulupa, jos molemmilla vanhemmilla tai ainoalla huoltajana toimivalla vanhemmalla on jokin seuraavista oleskeluluvista:

– –

2. 25 §:n 1 momentin tai 2 momentin ensimmäisen virkkeen ensimmäisen vaihtoehdon mukainen oleskelulupa

– –”

14

Kyseisen lain 36 §:ssä, jonka otsikko on ”Vanhempien ja muiden perheenjäsenten muuttaminen maahan perheenyhdistämistä varten”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Alaikäisen ulkomaalaisen, jolla on 23 §:n 4 momentin, 25 §:n 1 momentin tai 2 momentin ensimmäisen virkkeen ensimmäisen vaihtoehdon mukainen oleskelulupa, 26 §:n 3 momentin mukainen pysyvä oleskelulupa tai 25 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen toisen vaihtoehdon mukaisen oleskeluluvan myöntämisen jälkeen 26 §:n 4 momentin mukainen pysyvä oleskelulupa, vanhemmille on 5 §:n 1 momentin 1 kohdasta ja 29 §:n 1 momentin 2 kohdasta poiketen myönnettävä oleskelulupa, jos yksikään hänen huoltajanaan toimiva vanhempi ei oleskele liittotasavallan alueella.

(2)   Ulkomaalaisen muille perheenjäsenille voidaan myöntää oleskelulupa perheenyhdistämistä varten, jos se on tarpeen poikkeuksellisen vaikean tilanteen välttämiseksi. Täysi-ikäisiin perheenjäseniin sovelletaan 30 §:n 3 momenttia ja 31 §:ää, alaikäisiin perheenjäseniin vastaavasti 34 §:ää.”

15

XC, joka on syntynyt 1.1.1999, on hakenut Turkissa useita vuosia asuneena Syyrian kansalaisena kansallista viisumia voidakseen muuttaa pakolaisaseman Saksassa saaneen isänsä luo perheenyhdistämistä varten.

16

Hänen äitinsä on kuollut. Hänen isänsä saapui vuonna 2015 Saksaan, jossa hän haki virallisesti turvapaikkaa huhtikuussa 2016. Liittovaltion siirtolais- ja pakolaisvirasto myönsi pakolaisaseman XC:n isälle heinäkuussa 2017 tämän nostaman kanteen tultua hyväksytyksi. Ulkomaalaisviranomainen myönsi isälle syyskuussa 2017 AufenthG:n 25 §:n 2 momentin mukaisen oleskeluluvan, joka oli voimassa kolme vuotta.

17

XC, josta oli tullut täysi-ikäinen 1.1.2017, haki 10.8.2017 Saksan liittotasavallan Istanbulin (Turkki) pääkonsulaatilta kansallista viisumia voidakseen muuttaa Saksassa asuvan isänsä luo perheenyhdistämistä varten. Pääkonsulaatti epäsi haetun viisumin viimeksi uudelleenkäsittelypyynnön hylkäämisestä 11.12.2017 tekemällään päätöksellä. Pääkonsulaatti katsoi, etteivät AufenthG:n 32 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyneet, sillä XC oli tullut täysi-ikäiseksi ennen kuin hänen isänsä oli saanut pakolaisena oleskeluluvan. Lisäksi kyseisen pääkonsulaatin mukaan täysi-ikäisten lasten muuttaminen maahan perheenyhdistämistä varten edellyttää AufenthG:n 36 §:n 2 momentin perusteella poikkeuksellisen vaikeaa tilannetta, jollaisesta ei ollut kyse nyt käsiteltävässä asiassa, koska ei ollut havaittavissa, ettei XC pystyisi elämään itsenäisesti Turkissa.

18

Verwaltungsgericht Berlin (hallintotuomioistuin, Berliini, Saksa) hyväksyi 12.3.2019 antamallaan tuomiolla XC:n kyseisestä pääkonsulaatin päätöksestä nostaman kanteen ja velvoitti Saksan liittotasavallan myöntämään hänelle viisumin perheenyhdistämistä varten. Kyseinen tuomioistuin perusteli päätöksensä sillä, että 12.4.2018 annetun tuomion A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) – joka koski vanhempien muuttamista ilman huoltajaa tulleen alaikäisen pakolaisen luo perheenyhdistämistä varten ja joka Verwaltungsgerichtin mukaan on sovellettavissa nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan päinvastaiseen tilanteeseen, joka koskee lapsen muuttamista pakolaisaseman saaneen vanhemman luo perheenyhdistämistä varten – mukaan ratkaiseva ajankohta arvioitaessa XC:n alaikäisyyttä ei ole perheenyhdistämistä varten tehdyn viisumihakemuksen ajankohta vaan asianomaisen henkilön isän jättämän turvapaikkahakemuksen ajankohta. Niinpä direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että perheenkokoajan lasta on pidettävä alaikäisenä, jos hän perheenkokoajan turvapaikkahakemuksen jättämisajankohtana oli alaikäinen. Verwaltungsgerichtin mukaan on lisäksi niin, että myös tapauksissa, joissa on kyseessä lasten muuttaminen maahan vanhempiensa luo perheenyhdistämistä varten, merkityksellisen ajankohdan määrittämistä asianomaisen lapsen alaikäisyyden arvioimiseksi ei ole jätetty jäsenvaltioiden harkintavaltaan, vaan sen on perustuttava kyseisen direktiivin itsenäiseen tulkintaan. Kyseinen tuomioistuin täsmensi, että perheenyhdistämisoikeuden tehokas vaikutus kyseenalaistettaisiin sekä oikeusvarmuuden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita loukattaisiin, jos sovellettaessa kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa asianomaisen lapsen alaikäisyyden arvioinnissa huomioon otettava ajankohta olisi tämän lapsen viisumihakemuksen jättämisajankohta. Kyseinen tuomioistuin korosti, että nyt käsiteltävässä asiassa XC jätti viisumihakemuksensa unionin tuomioistuimen tätä asiaa koskevassa oikeuskäytännössä edellytetyn mukaisesti kolmen kuukauden kuluessa päivästä, jona alkuperäisen oleskeluoikeuden haltijalle oli myönnetty pakolaisasema.

19

Saksan liittotasavalta teki tästä tuomiosta Revision-valituksen Bundesverwaltungsgerichtiin (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa). Valituksensa tueksi se väittää, että 12.4.2018 annettuun tuomioon A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) johtanut asia koski nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevista tosiseikoista poikkeavia tosiseikkoja ja direktiivin 2003/86 muun kuin tässä asiassa kyseessä olevan säännöksen tulkintaa. Näkökohdat, jotka unionin tuomioistuin esitti kyseisen direktiivin 2 artiklan f alakohdan tulkinnasta, eivät päde kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan tulkintaan varsinkaan, kun tässä viimeksi mainitussa säännöksessä viitataan nimenomaisesti jäsenvaltioiden oikeuteen.

20

Bundesverwaltungsgericht toteaa, ettei XC:llä ole kansallisen oikeuden nojalla mitään oikeutta hakemaansa viisumiin, koska Saksan oikeuden mukaan sille oli esteenä se, että XC oli tullut täysi-ikäiseksi ennen kyseisen viisumin hakuajankohtaa. Bundesverwaltungsgericht on kuitenkin epävarma siitä, onko kansallinen säännöstö direktiivin 2003/86 mukainen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti sitä, onko nyt kyseessä olevaan asiaan mahdollista soveltaa unionin tuomioistuimen 12.4.2018 antamassaan tuomiossa A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) omaksumaa ratkaisua, jonka mukaan kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka oli alle 18-vuotias saapuessaan jäsenvaltion alueelle ja jättäessään turvapaikkahakemuksen tässä valtiossa mutta joka turvapaikkamenettelyn aikana tulee täysi-ikäiseksi ja jolle myönnetään tämän jälkeen pakolaisasema, on pidettävä kyseisen direktiivin 2 artiklan f alakohdassa, luettuna tämän direktiivin 10 artiklan 3 kohdan a alakohdan kanssa, tarkoitettuna alaikäisenä.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tältä osin epävarma, koska kyseinen tuomio koski vanhempien muuttamista ilman huoltajaa tulleen alaikäisen pakolaisen luo perheenyhdistämistä varten direktiivin 2003/86 2 artiklan f alakohdan ja 10 artiklan 3 kohdan a alakohdan yhdessä sovellettavien säännösten mukaisesti. Pääasiassa sitä vastoin on tulkittavana mainitun direktiivin 4 artiklan 1 kohta, jolla säännellään lasten muuttamista perheenyhdistämistä varten sellaisten aikuisten luo, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia, jotka ovat saaneet jäsenvaltiossa pakolaisaseman ja joilla tämän perusteella on oleskeluoikeus siellä.

22

Lisäksi kyseinen tuomioistuin pohtii sitä, millä perusteilla sen on arvioitava sen todellista perhesuhdetta koskevan vaatimuksen täyttymistä, joka mainitun direktiivin 16 artiklan 1 kohdan b alakohdassa asetetaan perheenyhdistämisoikeuden edellytykseksi.

23

Tässä tilanteessa Bundesverwaltungsgericht on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

24

Unionin tuomioistuimen presidentti kysyi ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta 3.8.2020 tekemällään päätöksellä, halusiko tämä pysyttää ennakkoratkaisupyyntönsä, kun 16.7.2020 annettu tuomio Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577) otetaan huomioon.

25

Kyseinen tuomioistuin ilmoitti 8.9.2020 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 9.9.2020, unionin tuomioistuimelle haluavansa pysyttää mainitun pyynnön, koska sen mielestä kyseisessä tuomiossa ei vastattu riittävästi nyt käsiteltävässä asiassa esitettyihin kysymyksiin.

26

Unionin tuomioistuin esitti 12.5.2021 unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 61 artiklan 1 kohdan nojalla Saksan hallitukselle kysymyksen, jossa se pyysi tätä ottamaan kantaa 12.4.2018 annetun tuomion A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) mahdolliseen vaikutukseen siltä osin kuin kyse on vastauksesta ensimmäiseen kysymykseen. Saksan hallitus toimitti 21.6.2021 vastauksen unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaa tulkittava siten, että ajankohtana, joka on otettava huomioon määritettäessä, onko pakolaisaseman saaneen perheenkokoajan lapsi kyseisessä säännöksessä tarkoitettu alaikäinen lapsi tilanteessa, jossa tästä lapsesta on tullut täysi-ikäinen ennen pakolaisaseman myöntämistä perheenkokoajana toimivalle vanhemmalle ja ennen perheenyhdistämisen hakemista, on ajankohta, jona perheenkokoajana toimiva vanhempi on hakenut turvapaikkaa pakolaisaseman saamiseksi.

28

Aluksi on todettava, että tämän kysymyksen taustalla ovat erityisolosuhteet pääasiassa, jossa asianomainen lapsi oli alaikäinen, kun hänen isänsä haki turvapaikkaa huhtikuussa 2016, mutta tuli täysi-ikäiseksi ennen kuin hänen isänsä sai pakolaisaseman heinäkuussa 2017 – Saksan toimivaltaiset viranomaiset olivat alun perin hylänneet isän hakemuksen – ja siis ennen kuin hän sai mahdollisuuden jättää maahantulo- ja maassaoleskeluhakemuksen voidakseen muuttaa perheenyhdistämistä varten asianomaisen vanhemman luo; tämä hakemus jätettiin 10.8.2017.

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, kuten tämän tuomion 25 kohdassa mainitusta vastauksesta unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen ilmenee, että pääasia eroaa asioista, jotka johtivat 16.7.2020 annettuun tuomioon Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577), kun erityisesti tähän tuomioon johtaneiden asioiden tosiasiallisen ja oikeudellisen asiayhteyden ja pääasian tosiasiallisen ja oikeudellisen asiayhteyden väliset erot otetaan huomioon. Kyseinen tuomioistuin korostaa erityisesti, että vaikka unionin tuomioistuin täsmensi mainitussa tuomiossa, että direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että ajankohta, joka on otettava huomioon ratkaistaessa sitä, onko naimaton kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö alaikäinen lapsi, on ajankohta, jolloin hakemus maahantulo- ja oleskeluluvan myöntämisestä perheenyhdistämistä varten on tehty alaikäisten lasten puolesta, eikä ajankohta, jolloin kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat ratkaisseet tämän hakemuksen mahdollisesti sen jälkeen, kun päätöksestä, jolla tällainen hakemus on hylätty, on nostettu kanne, unionin tuomioistuin ei vastannut kysymykseen siitä, onko tapauksessa, jossa lapsi muuttaa maahan pakolaisaseman saaneen vanhemman luo perheenyhdistämistä varten, mahdollista ottaa huomioon perheenyhdistämistä varten tehdyn maahantulo- ja maassaoleskeluhakemuksen ajankohtaa edeltävä ajankohta, nimittäin kyseisen vanhemman jättämän turvapaikkahakemuksen ajankohta, sillä tämä kysymys ei ollut kyseisten asioiden kannalta ratkaiseva.

30

Niinpä esiin nousee kysymys siitä, että kun kyseiset erityisolosuhteet otetaan huomioon, onko nyt käsiteltävässä asiassa mahdollista soveltaa unionin tuomioistuimen 12.4.2018 antamassaan tuomiossa A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) omaksumaa ratkaisua siltä osin kuin kyse on ratkaisevasta ajankohdasta arvioitaessa pakolaisaseman saaneen turvapaikanhakijan lapsen alaikäisyyttä.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin siis katsoo, että 16.7.2020 annetussa tuomiossa Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577) ei ratkaista kysymystä siitä, onko nyt käsiteltävässä asiassa mahdollista soveltaa unionin tuomioistuimen 12.4.2018 antamassaan tuomiossa A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) omaksumaa ratkaisua, sellaisena kuin se esitettiin tämän tuomion 20 kohdassa.

32

Ensimmäiseen kysymykseen on vastattava nämä alustavat huomautukset huomioon ottaen.

33

Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivin 2003/86 tavoitteena on edistää perheenyhdistämistä ja että mainitulla direktiivillä pyritään lisäksi antamaan suojelua kolmansien maiden kansalaisille, erityisesti alaikäisille (tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa asetetaan tässä yhteydessä jäsenvaltioille täsmällisiä toimintavelvollisuuksia, joita vastaavat selvästi määritellyt oikeudet. Jäsenvaltiot velvoitetaan mainitussa direktiivissä määritetyissä tapauksissa sallimaan perheenkokoajan tiettyjen perheenjäsenten perheenyhdistäminen ilman, että niillä olisi tältä osin harkintavaltaa (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Perheenkokoajan niihin perheenjäseniin, joiden maahantulo ja maassaoleskelu kyseessä olevan jäsenvaltion on sallittava, kuuluvat direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan mukaisesti ”alaikäiset lapset, mukaan luettuina perheenkokoajan adoptoimat lapset, jos perheenkokoaja on näiden huoltaja ja lapset ovat hänen huollettavanaan”.

36

Tältä osin on todettava, että vaikka direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että alaikäisten lasten on oltava asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä määriteltyä täysi-ikäisyyden rajaa nuorempia, siinä ei täsmennetä ajankohtaa, joka on otettava huomioon arvioitaessa sitä, täyttyykö tämä edellytys, eikä siinä viitata tämän osalta jäsenvaltioiden oikeuteen (tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 28 kohta).

37

Vaikka mainitun säännöksen mukaan täysi-ikäisyyden rajan määritteleminen on jätetty jäsenvaltioiden harkintavaltaan, niille ei voida sitä vastoin antaa harkintavaltaa, kun kyse on sen ajankohdan vahvistamisesta, joka on otettava huomioon arvioitaessa hakijan ikää direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan yhteydessä. On näet muistutettava, että sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaista säännöstä, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko Euroopan unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon muiden muassa säännöksen asiayhteys ja kyseisellä säännöstöllä tavoiteltu päämäärä (tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 29 ja 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Kuten tämän tuomion 33 kohdassa muistutettiin, direktiivin 2003/86 tavoitteena on edistää perheenyhdistämistä. Tätä varten direktiivissä vahvistetaan, kuten sen 1 artiklassa täsmennetään, edellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltioissa laillisesti oleskelevilla kolmansien maiden kansalaisilla on oikeus perheenyhdistämiseen.

39

Lisäksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 51 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on unionin oikeutta soveltaessaan kunnioitettava perusoikeuskirjassa vahvistettuja oikeuksia ja noudatettava siinä vahvistettuja periaatteita sekä edistettävä niiden soveltamista oman toimivaltansa mukaisesti ja unionille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen.

40

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden ja erityisesti niiden tuomioistuinten tehtävänä on paitsi tulkita kansallista oikeuttaan unionin oikeuden mukaisesti myös varoa tukeutumasta sellaiseen johdetun oikeuden säädöksen tulkintaan, joka johtaisi ristiriitaan unionin oikeusjärjestyksessä suojattujen perusoikeuksien kanssa (tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Erityisesti perusoikeuskirjan 7 artiklassa tunnustetaan oikeus yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen. Tätä 7 artiklaa on luettava vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa todetun, lapsen edun huomioon ottamista koskevan velvollisuuden kanssa ja ottaen huomioon sen 24 artiklan 3 kohdassa ilmaistu lapsen tarve ylläpitää henkilökohtaisia suhteita kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti (tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Tästä seuraa, että direktiivin 2003/86 säännöksiä on tulkittava ja sovellettava ottaen huomioon perusoikeuskirjan 7 artikla ja 24 artiklan 2 ja 3 kohta, kuten direktiivin johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ja 5 artiklan 5 kohdasta sitä paitsi ilmenee; niissä jäsenvaltiot velvoitetaan perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia tutkiessaan ottamaan huomioon asianomaisten lasten etu ja suosimaan perhe-elämää (tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että vaikka Saksan oikeudessa ei edellytetä, että lapsi olisi alaikäinen hänen perheenyhdistämishakemuksensa ratkaisuajankohtana, lapsen on oltava alaikäinen, kun hän hakee viisumia ja kun hänen vanhempansa saa perheenyhdistämiseen oikeuttavan oleskeluluvan.

44

Tässä asiayhteydessä XC voisi vedota direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaan ja saada täten myönteisen ratkaisun ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa käytävässä menettelyssä vain, jos hänen alaikäisyytensä on määritettävä hänen isänsä turvapaikkahakemuksen ajankohdan perusteella.

45

Tältä osin on korostettava heti alkuun, että turvapaikanhakijan lapsi voi hakea pätevästi perheenyhdistämistä direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan nojalla vain, jos turvapaikanhakijana olevan vanhemman pakolaisaseman myöntämistä koskevasta hakemuksesta on jo tehty lopullinen myönteinen päätös. Kuten unionin tuomioistuin jo on täsmentänyt, tämä edellytys selittyy helposti sillä, että ennen tällaisen päätöksen tekemistä on mahdotonta tietää varmasti, täyttääkö asianomainen pakolaisaseman myöntämisen edellytykset, mikä puolestaan on edellytyksenä perheenyhdistämistä koskevan oikeuden saamiselle (ks. vastaavasti tuomio 12.4.2018, A ja S, C-550/16, EU:C:2018:248, 51 ja 63 kohta).

46

Lisäksi on muistutettava, että pakolaisaseman tunnustaminen on toteava toimi, joten pakolaisella on oikeus tulla tunnustetuksi pakolaiseksi siitä ajankohdasta lähtien, jona hän on hakenut pakolaisasemaa (ks. vastaavasti tuomio 12.4.2018, A ja S, C-550/16, EU:C:2018:248, 53 ja 54 kohta).

47

Kuten julkisasiamies on muistuttanut ratkaisuehdotuksensa 42 kohdassa, unionin tuomioistuimen 12.4.2018 antamasta tuomiosta A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248) ja 16.7.2020 antamasta tuomiosta Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi) (C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577) myös ilmenee, että kansainvälistä suojelua tai perheenyhdistämistä koskevien hakemusten ratkaisemiseen kuluva aika ei voi heikentää oikeutta perheenyhdistämiseen alaikäisen lapsen osalta.

48

On kuitenkin korostettava, että jos ajankohdaksi, joka on otettava huomioon arvioitaessa alaikäisyyttä direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan yhteydessä, katsottaisiin ajankohta, jona asianomaisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ratkaisee asianomaisen vanhemman tekemän turvapaikkahakemuksen, tai se myöhempi ajankohta, jona asianomainen lapsi hakee viisumia perheenyhdistämistä varten, tämä ei olisi kyseisen direktiivin niiden tavoitteiden mukaista, joilla pyritään edistämään perheenyhdistämistä ja antamaan erityistä suojaa pakolaisille, eikä myöskään perusoikeuskirjan 7 artiklasta ja 24 artiklan 2 kohdasta johtuvien vaatimusten mukaista, sillä tässä viimeksi mainitussa määräyksessä edellytetään, että lapsen etu otetaan ensisijaisesti huomioon kaikissa lasta koskevissa toimissa ja erityisesti toimissa, joita jäsenvaltiot toteuttavat mainittua direktiiviä sovellettaessa (ks. analogisesti tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 36 kohta).

49

Toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla ja tuomioistuimilla ei nimittäin olisi kannustinta käsitellä alaikäisten lasten vanhempien kansainvälisestä suojelusta tekemiä hakemuksia etusijaisina sillä kiireellisyydellä, joka on tarpeen, jotta näiden alaikäisten erityinen haavoittuva asema otettaisiin huomioon, ja ne saattaisivat siten toimia tavalla, jolla vaarannettaisiin sekä vanhemman oikeus perhe-elämään alaikäisen lapsensa kanssa että alaikäisen lapsen oikeus perhe-elämään perheenjäsenensä kanssa (ks. analogisesti tuomio 12.4.2018, A ja S, C-550/16, EU:C:2018:248, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 9.9.2021, Saksan liittotasavalta (Perheenjäsen), C-768/19, EU:C:2021:709, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Lisäksi tällainen tulkinta olisi yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden periaatteiden vastainen siltä osin kuin sillä ei voitaisi taata kaikkien ajallisesti samassa tilanteessa olevien hakijoiden samanlaista ja ennakoitavissa olevaa kohtelua, koska tulkinta johtaisi siihen, että perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen hyväksyminen riippuisi pääasiallisesti kansallisten viranomaisten tai tuomioistuinten vastuulla olevista seikoista, eli erityisesti siitä, kuinka nopeasti kansainvälistä suojelua koskeva hakemus käsitellään tai tällaisen hakemuksen hylkäämisestä tehdystä päätöksestä nostettu kanne ratkaistaan, eikä hakijan vastuulla olevista seikoista (ks. analogisesti tuomio 12.4.2018, A ja S, C-550/16, EU:C:2018:248, 56 ja 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51

Lisäksi on niin, että koska kyseisen tulkinnan seurauksena asianomaisen alaikäisen lapsen oikeus perheenyhdistämiseen riippuisi sattumanvaraisista ja ennakoimattomista olosuhteista, jotka ovat täysin asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ja tuomioistuinten vastuulla, tulkinta voisi johtaa huomattaviin eroihin perheenyhdistämistä koskevien hakemusten käsittelyssä jäsenvaltioiden välillä ja yhden ja saman jäsenvaltion sisällä (ks. analogisesti tuomio 16.7.2020, Belgian valtio (Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi), C-133/19, C-136/19 ja C-137/19, EU:C:2020:577, 43 kohta).

52

Tästä seuraa, että pääasiallisesti niitä syitä, joilla direktiivin 2003/86 2 artiklan f alakohdan, luettuna yhdessä tämän direktiivin 10 artiklan 3 kohdan a alakohdan kanssa, tulkinta perusteltiin 12.4.2018 annetussa tuomiossa A ja S (C-550/16, EU:C:2018:248), vastaavista syistä on sen määrittämiseksi, onko pakolaisaseman saaneen perheenkokoajan lapsi direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla alaikäinen tilanteessa, jossa tästä lapsesta on tullut täysi-ikäinen ennen pakolaisaseman myöntämistä perheenkokoajalle ja ennen perheenyhdistämisen hakemista, otettava huomioon kyseisen perheenkokoajan turvapaikkahakemuksen jättämisajankohta. Vain tällaisen ajankohdan huomioon ottaminen on kyseisen direktiivin tarkoitusten ja unionin oikeusjärjestyksessä suojattujen perusoikeuksien mukaista. Tältä osin on merkityksetöntä, ratkaistaanko kyseinen hakemus suoraan sen jättämisen jälkeen vai, kuten pääasiassa, sen jälkeen, kun kyseisen hakemuksen hylkäävä päätös on kumottu.

53

Tässä yhteydessä on kuitenkin täsmennettävä, että tällaisessa tilanteessa direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaan perustuva perheenyhdistämishakemus on jätettävä kohtuullisessa ajassa, nimittäin kolmen kuukauden kuluessa päivästä, jona perheenkokoajana toimivalle vanhemmalle on myönnetty pakolaisasema.

54

Ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2003/86 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että ajankohtana, joka on otettava huomioon määritettäessä, onko pakolaisaseman saaneen perheenkokoajan lapsi kyseisessä säännöksessä tarkoitettu alaikäinen lapsi tilanteessa, jossa tästä lapsesta on tullut täysi-ikäinen ennen pakolaisaseman myöntämistä perheenkokoajana toimivalle vanhemmalle ja ennen perheenyhdistämisen hakemista, on ajankohta, jona perheenkokoajana toimiva vanhempi on hakenut turvapaikkaa pakolaisaseman saamiseksi, kunhan perheenyhdistämistä on haettu kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun perheenkokoajana toimivalle vanhemmalle on tunnustettu pakolaisasema.

55

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, millä edellytyksillä voidaan katsoa, että kyse on direktiivin 2003/86 16 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta todellisesta perhesuhteesta tapauksessa, jossa alaikäinen lapsi on muuttanut pakolaisaseman saaneen vanhemman luo perheenyhdistämistä varten, kun tästä lapsesta on tullut täysi-ikäinen ennen pakolaisaseman myöntämistä perheenkokoajana toimivalle vanhemmalle ja ennen perheenyhdistämisen hakemista.

56

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta täsmentämään erityisesti, onko oikeudellinen vanhempi–lapsi-suhde tätä varten riittävä vai onko myös todellinen perhe-elämä tarpeen, ja jos on, miten tiivistä perhe-elämän on oltava. Kyseinen tuomioistuin tiedustelee myös, edellyttääkö perheenyhdistäminen sitä, että lapsen tultua asianomaisen jäsenvaltion alueelle perhe-elämä alkaa siellä uudelleen.

57

Tässä yhteydessä on palautettava mieleen, että direktiivin 2003/86 16 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla jäsenvaltiot voivat hylätä perheenyhdistämishakemuksen, peruuttaa perheenyhdistämisen perusteella myönnetyn oleskeluluvan tai olla jatkamatta sen voimassaoloa, jos perheenkokoaja ja perheenjäsen tai perheenjäsenet eivät elä tai eivät enää elä todellisessa avioliitossa tai perhesuhteessa. Kyseisessä säännöksessä ei kuitenkaan vahvisteta perusteita, joiden avulla tällaisten todellisten perhesuhteiden olemassaoloa voitaisiin arvioida, eikä siinä myöskään aseteta mitään erityisiä vaatimuksia asianomaisten perhesuhteiden tiiviydelle. Siinä ei myöskään viitata tältä osin jäsenvaltioiden oikeuteen.

58

Kuten tämän tuomion 37 kohdassa muistutettiin, sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaista säännöstä, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon muiden muassa säännöksen asiayhteys ja kyseisellä säännöstöllä tavoiteltu päämäärä.

59

On korostettava, että direktiivillä 2003/86 pyritään sen johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen mukaan varmistamaan perheen suojelu ja perhe-elämän ylläpitäminen tai luominen perheenyhdistämisen avulla. Lisäksi kyseisen direktiivin johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan perheiden yhdistäminen on tarpeen, jotta perhe-elämä olisi mahdollista, ja se edistää sosiaalisen ja kulttuurisen vakauden muodostumista.

60

Lisäksi, kuten tämän tuomion 42 kohdassa muistutettiin, perheenyhdistämistä koskevissa toimenpiteissä, mukaan lukien kyseisen direktiivin 16 artiklassa säädetyt toimenpiteet, on kunnioitettava perusoikeuksia, erityisesti perusoikeuskirjan 7 artiklassa ja 24 artiklan 2 ja 3 kohdassa taattua oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen; näiden määräysten mukaan jäsenvaltioiden on perheenyhdistämishakemuksia tutkiessaan otettava huomioon asianomaisten lasten etu ja suosittava perhe-elämää.

61

On myös palautettava mieleen, että direktiivin 2003/86 johdanto-osan kahdeksannen perustelukappaleen mukaan pakolaisten tilanne vaatii erityistä huomiota niiden syiden vuoksi, jotka ovat pakottaneet heidät pakenemaan kotimaastaan ja jotka estävät heitä viettämästä siellä normaalia perhe-elämää. Juuri tällä perusteella kyseisessä direktiivissä säädetään pakolaisten kannalta tavanomaista suotuisammista edellytyksistä siltä osin kuin kyse on heidän perheenyhdistämistä koskevan oikeutensa käytöstä.

62

Lopuksi on todettava, että niiden edellytysten arviointi, joilla voidaan katsoa, että kyse on direktiivin 2003/86 16 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta todellisesta perhesuhteesta, edellyttää tapauskohtaista arviointia – kuten kyseisen direktiivin 17 artiklasta sitä paitsi ilmenee – kaikkien kussakin yksittäistapauksessa merkityksellisten tekijöiden avulla ja mainitun direktiivin tavoitteiden valossa.

63

Tätä varten pelkkä oikeudellinen vanhempi–lapsi-suhde ei riitä osoittamaan todellista perhesuhdetta. On nimittäin niin, että vaikka direktiivin 2003/86 ja perusoikeuskirjan merkityksellisillä säännöillä suojataan oikeutta perhe-elämään ja edistetään sen säilyttämistä, niissä jätetään siltä osin kuin asianomaiset jatkavat todellisen perhe-elämän viettämistä tämän oikeuden haltijoiden tehtäväksi päättää yksityiskohdista, joiden mukaisesti he haluavat viettää perhe-elämäänsä, eikä niissä varsinkaan aseteta mitään vaatimuksia heidän perhesuhteensa tiiviyden osalta (ks. analogisesti tuomio 9.9.2021, Saksan liittotasavalta (Perheenjäsen), C-768/19, EU:C:2021:709, 58 kohta).

64

Nyt käsiteltävässä asiassa on yhtäältä riidatonta, että XC oli vielä alaikäinen silloin, kun hänen isänsä joutui lähtemään alkuperämaastaan, ja kuului siten isänsä ydinperheeseen, sellaisena kuin se mainitaan direktiivin 2003/86 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa, jonka mukaan perheenyhdistämisen olisi koskettava ”ainakin” ydinperhettä. Ellei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkastuksesta muuta johdu, mikään ei näytä viittaavan siihen, ettei asianomaisilla henkilöillä olisi isän pakenemista edeltäneenä ajanjaksona ollut todellista perhesuhdetta.

65

Toisaalta on otettava huomioon se, että nyt käsiteltävässä asiassa XC ja hänen isänsä eivät voineet viettää todellista perhe-elämää sinä ajanjaksona, jonka he olivat erossa toisistaan muun muassa sen erityisen tilanteen takia, että isä oli pakolainen, joten pelkästään tämä seikka ei sellaisenaan voi olla perusteluna toteamukselle, jonka mukaan heillä ei olisi ollut direktiivin 2003/86 16 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua todellista perhesuhdetta. Ei myöskään voida olettaa, että perhesuhde vanhemman ja hänen lapsensa väliltä katoaa kokonaan välittömästi heti, kun alaikäinen lapsi tulee täysi-ikäiseksi.

66

Todellisen perhesuhteen olemassaolo edellyttää kuitenkin sitä, että kyseessä on todellakin perhesuhde tai tahto luoda tällainen suhde tai ylläpitää sellaista.

67

Niinpä se, että asianomaiset aikovat vierailla satunnaisesti toistensa luona mahdollisuuksien mukaan ja pitää toisiinsa säännöllisesti yhteyttä millä tavalla tahansa, kun muiden muassa asianomaisten henkilöiden tilanteelle ominaiset, lapsen iän kaltaiset aineelliset olosuhteet otetaan huomioon, voi riittää päätelmään, jonka mukaan nämä henkilöt luovat uudelleen henkilökohtaisia suhteita ja tunnesiteitä, ja osoitukseksi todellisen perhesuhteen olemassaolosta.

68

Ei myöskään voida vaatia, että perheenkokoajana toimiva vanhempi ja hänen lapsensa tukisivat toisiaan taloudellisesti, koska on todennäköistä, ettei heillä ole siihen aineellisia resursseja.

69

Toiseen kysymykseen on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2003/86 16 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että jotta voidaan katsoa olevan kyse tässä säännöksessä tarkoitetusta todellisesta perhesuhteesta tapauksessa, jossa alaikäinen lapsi on muuttanut pakolaisaseman saaneen vanhemman luo perheenyhdistämistä varten, kun tästä lapsesta on tullut täysi-ikäinen ennen pakolaisaseman myöntämistä perheenkokoajana toimivalle vanhemmalle ja ennen perheenyhdistämisen hakemista, pelkkä oikeudellinen vanhempi–lapsi-suhde ei ole riittävä. Perheenkokoajana toimivan vanhemman ja asianomaisen lapsen ei kuitenkaan tarvitse elää yhdessä samassa taloudessa tai asua saman katon alla, jotta tämä lapsi voisi päästä perheenyhdistämisen piiriin. Satunnaiset vierailut mahdollisuuksien mukaan ja säännöllinen yhteydenpito millä tavalla tahansa voivat riittää päätelmään, jonka mukaan nämä henkilöt luovat uudelleen henkilökohtaisia suhteita ja tunnesiteitä, ja osoitukseksi todellisen perhesuhteen olemassaolosta. Ei myöskään voida vaatia, että perheenkokoajana toimiva vanhempi ja hänen lapsensa tukisivat toisiaan taloudellisesti.

70

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: