1.

Voiko jäsenvaltio asetuksen N:o 261/2004 ( 2 ) 16 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla antaa tämän asetuksen täytäntöönpanosta vastaavalle kansalliselle elimelle toimivallan määrätä lentoliikenteen harjoittajan suorittamaan matkustajalle hänen lentonsa peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen perusteella kuuluvan korvauksen?

2.

Tähän Fővárosi Törvényszékin (Budapestin alioikeus, Unkari) esittämään kysymykseen annettavalla vastauksella on kyettävä selventämään tälle elimelle siirrettyä toimivaltaa ja siten täsmentämään niiden periaatteiden ulottuvuutta, jotka unionin tuomioistuin on vahvistanut 17.3.2016 antamallaan tuomiolla Ruijssenaars ym. ( 3 )

3.

Esitän tässä ratkaisuehdotuksessa syyt, joiden vuoksi katson, että tämä säännös ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla jäsenvaltio antaa kansalliselle elimelleen tällaisen määräysvallan, kuitenkin sillä edellytyksellä, että tällä lainsäädännöllä ei viedä lentoliikenteen harjoittajalta mahdollisuutta nostaa kanne toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa riitauttaakseen oikeuden korvaukseen, jota tältä tällä tavoin vaaditaan.

4.

Asetuksen N:o 261/2004 johdanto-osan 1, 21 ja 22 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

5.

Saman asetuksen 5 artiklan otsikkona on ”Peruuttaminen”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Jos lento peruutetaan:

– –

– –

3.   Lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan ei tarvitse maksaa 7 artiklan mukaista korvausta, jos se pystyy osoittamaan, että peruutus johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, joita ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu.”

6.

Kyseisen asetuksen 7 artiklan otsikkona on ”Oikeus korvaukseen”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Jos tähän artiklaan viitataan, matkustajan on saatava seuraavan suuruinen korvaus:

Lennon pituutta määriteltäessä on perusteena käytettävä viimeistä määräpaikkaa, johon matkustaja saapuu myöhässä aikataulun mukaisesta saapumisajasta siksi, että lennolle pääsy on evätty tai lento on peruutettu.

2.   Jos matkustajalle tarjotaan matkan uudelleenreititystä 8 artiklan mukaisesti siten, että hän pääsee lopulliseen määräpaikkaansa vaihtoehtoisella lennolla, jonka saapumisaika verrattuna alun perin varatun lennon aikataulun mukaiseen saapumisaikaan ei ylitä

lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja voi alentaa 1 kohdassa säädettyä korvausta 50 prosentilla.

– –”

7.

Saman artiklan 16 artiklan otsikkona on ”Asetuksen rikkominen », ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on nimettävä tämän asetuksen täytäntöönpanosta vastaava elin, joka vastaa tämän asetuksen täytäntöönpanosta jäsenvaltion alueella sijaitsevilta lentoasemilta lähtevien lentojen sekä kolmannesta maasta näille lentoasemille suuntautuvien lentojen osalta. Sen on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että matkustajien oikeuksia kunnioitetaan. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava tämän kohdan mukaisesti nimetty elin [Euroopan] komissiolle.

2.   Matkustaja voi valittaa mille tahansa 1 kohdan mukaisesti nimetylle elimelle tai muulle jäsenvaltion nimeämälle toimivaltaiselle elimelle tämän asetuksen rikkomisesta, jonka väitetään tapahtuneen jonkin jäsenvaltion alueella sijaitsevalla lentoasemalla tai jonka väitetään koskevan lentoa kolmannesta maasta mainitulla alueella sijaitsevalle lentoasemalle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 12 artiklan soveltamista.

3.   Jäsenvaltioiden säätämien, tämän asetuksen rikkomiseen sovellettavien seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.”

8.

Vuoden 1997 kuluttajansuojalaki nro CLV (a fogyasztóvédelemről szóló 1997. évi CLV. Törvény) ( 4 ) annettiin 15.12.1997, ja sen 43/A §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kuluttajansuojaviranomainen huolehtii – tarvittaessa ottamalla yhteyttä ilmailuviranomaiseen – asetuksen 2017/2394[ ( 5 )] täytäntöönpanosta siltä osin kuin kyseessä on [asetuksen N:o 261/2004] säännösten rikkominen [unionissa]. – –”

9.

Saman lain 47 §:n 1 momentin c ja i kohdan nojalla kyseisellä viranomaisella on toimivalta velvoittaa asianomainen yritys lopettamaan todetut sääntöjenvastaisuudet ja puutteet tietyssä määräajassa sekä mahdollisuus määrätä ”kuluttajansuojaan perustuvia sakkoja”.

10.

Koska Polskie Linie Lotnicze ”LOT” SA:n ( 6 ) lento New Yorkista (Yhdysvallat) Budapestiin (Unkari) saapui yli kolme tuntia myöhässä, useat matkustajat vaativat Budapest Főváros Kormányhivatalaa (kuluttajansuojasta vastaava valtion tarkastusviranomainen Budapestin pääkaupunkiseudun alueyksikössä, Unkari) ( 7 ) velvoittamaan lentoliikenteen harjoittajan maksamaan asetuksen N:o 261/2004 7 artiklassa vahvistetun korvauksen kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomisesta.

11.

Kuluttajansuojaviranomainen totesi 20.4.2020 tekemällään päätöksellä LOT:n laiminlyöneen asetuksen N:o 261/2004 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaiset velvoitteensa ja määräsi tämän maksamaan kyseisille matkustajille 600 euron suuruiset korvaukset sekä maksamaan tulevaisuudessa samanlaisen vaatimuksen esittäville matkustajille samansuuruisen korvauksen. Kuluttajansuojaviranomainen toteaa, että kuluttajansuojalain 43/A §:n 2 momentin nojalla, jolla pannaan täytäntöön kyseisen asetuksen 16 artiklan 1 ja 2 kohdan vaatimukset, se on toimivaltainen velvoittamaan lentoliikenteen harjoittajat lopettamaan kyseisen asetuksen rikkomiset tietyssä määräajassa.

12.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jonka käsiteltävänä on kyseisen päätöksen kumoamiseksi nostettu kanne, on epävarma kuluttajansuojaviranomaisen toimivallan laajuudesta. Se on päättänyt tässä yhteydessä lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [asetuksen N:o 261/2004] 16 artiklan 1 ja 2 kohtaa tulkittava siten, että kansallinen elin, joka on vastuussa tämän asetuksen täytäntöönpanosta ja jossa on esitetty yksittäisen matkustajan vaatimus, ei voi velvoittaa asianomaista lentoliikenteen harjoittajaa maksamaan korvausta, joka matkustajalle kuuluu asetuksen nojalla?”

13.

LOT, kuluttajansuojaviranomainen, Unkarin, Alankomaiden ja Puolan hallitukset sekä komissio ovat jättäneet kirjallisia huomautuksia. Nämä asianosaiset ovat esittäneet myös suullisia huomautuksiaan 2.2.2022 pidetyssä istunnossa.

14.

Ennakkoratkaisupyynnön tutkiminen edellyttää alustavan huomautuksen esittämistä tarpeesta ottaa huomioon muitakin kuin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen nimenomaisesti mainitsemia oikeussääntöjä.

15.

Asiassa tulee esiin kysymys, joka koskee asetuksen 2017/2394 säännöksiä ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohdan f alakohtaa.

16.

Mainitun asetuksen 1 artiklassa näet säädetään, että tässä asetuksessa ”vahvistetaan edellytykset, joiden mukaisesti jäsenvaltioiden kuluttajien etuja suojaavan unionin lainsäädännön täytäntöönpanosta vastaamaan nimeämät toimivaltaiset viranomaiset tekevät yhteistyötä ja sovittavat toimensa yhteen keskenään ja komission kanssa, jotta voidaan varmistaa kyseisen lainsäädännön noudattaminen ja sisämarkkinoiden toimivuus sekä tehostaa kuluttajien taloudellisten etujen suojaa”.

17.

Asetuksen 2017/2394 3 artiklan 1 kohdan ja asetuksen liitteen mukaan ”kuluttajien etuja suojaavalla unionin lainsäädännöllä” tarkoitetaan muun muassa asetuksen N:o 261/2004 säännöksiä.

18.

Unionin lainsäätäjä säätää kyseisen asetuksen 9 artiklan 4 kohdan f alakohdassa seuraavaa:

”Toimivaltaisilla viranomaisilla [eli kansallisella, alueellisella tai paikallisella viranomaisella, jonka jäsenvaltio on nimennyt vastaamaan kuluttajien etuja suojaavan unionin lainsäädännön täytäntöönpanosta ( 8 )] on oltava ainakin seuraavat täytäntöönpanovaltuudet:

– –

– –”

19.

Näiden seikkojen perusteella on selvitettävä, voisivatko tämän artiklan säännökset olla merkityksellisiä arvioitaessa kansallisille elimille tällä tavoin myönnetyn toimivallan luonnetta ja ulottuvuutta asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan mukaisesti.

20.

Katson jäljempänä esittämistäni syistä asianosaisten istunnossa esittämien näkemysten mukaisesti, että nämä säännökset eivät ole hyödyllisiä tarkastelun kannalta.

21.

Asetusta 2017/2394 sovelletaan näet 2 artiklan 1 kohdan nojalla ”unionin sisäisiin rikkomuksiin, laajalle levinneisiin rikkomuksiin ja laajalle levinneisiin rikkomuksiin, joilla on unioninlaajuinen ulottuvuus, vaikka mainitut rikkomukset olisivat loppuneet ennen täytäntöönpanon aloittamista tai saattamista päätökseen”. Tämän asetuksen 3 artiklasta seuraa, että näiden rikkomusten kokonaisuus määritellään siten, että niillä tarkoitetaan kuluttajien etuja suojaavan unionin lainsäädännön vastaisia tekoja tai laiminlyöntejä, jotka ovat vahingoittaneet, vahingoittavat tai ovat omiaan vahingoittamaan sellaisten kuluttajien ”yhteisiä etuja”.

22.

Komissio on siten korostanut tulkintaohjeissaan, ( 9 ) että asetuksen N:o 261/2004 täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten ”on noudatettava [asetuksen N:o 2006/2004 ( 10 )] mukaisia velvollisuuksiaan, jos kuluttajien kollektiiviset edut voivat vaarantua valtioiden rajat ylittävässä toiminnassa”. ( 11 )

23.

Asetuksen N:o 261/2004 täytäntöönpanosta vastaava kansallinen elin puolustaa siis ensin mainitussa tehtävässään lentomatkustajien yhteisiä etuja, mutta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys kuuluu hyvin erilaiseen asiayhteyteen, joka koskee näiden yksittäisten matkustajien etujen puolustamista. Unionin lainsäätäjän tämän asetuksen 7 artiklassa vahvistama oikeus korvaukseen kuuluu matkustajan ja lentoliikenteen harjoittajan välillä tehdyn kuljetussopimuksen täytäntöönpanon asiayhteyteen. Määräysvaltaa, jota tällä elimellä on yksittäisen valituksen perusteella, ei siis käytetä yksityisten muodostaman yhteisön etujen vaan tietyn oikeussubjektin etujen hyväksi. Unionin tuomioistuin viittaa siten oikeuskäytännössään kuluttajien yhteisiin etuihin siten, että niillä tarkoitetaan tilannetta, joka ”menee oikeudenkäynnin asianosaisten välistä suhdetta pidemmälle”. ( 12 ) Yhteisen edun käsite ( 13 ) ja yksilön edun käsite poikkeavat toisistaan. Tästä seuraa, että asiayhteys, johon pääasian kohteena oleva riita kuuluu, ja tilanteet, joihin asetusta 2017/2394 sovelletaan, poikkeavat selvästi toisistaan, minkä osoittaa erityisesti viimeksi mainitun tavoite suojella ”luokkana tarkasteltujen kuluttajien [yhteisiä etuja]”. ( 14 )

24.

Näiden seikkojen perusteella ei siis ole tarpeen ottaa huomioon mainitun asetuksen säännöksiä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyytämää tulkintaa varten.

25.

Viittaan sitä vastoin selvityksessäni voimassa olevien asetusten säännöksiin, jotka koskevat vammaisten lentomatkustajien ja sellaisten matkustajien oikeuksien suojelua, jotka matkustavat rautateitse, meriteitse tai linja-autolla. ( 15 ) Erilaiset asianomaiset kulkumuodot eivät tosin ole verrattavissa toisiinsa, ja kuten unionin tuomioistuin on korostanut 2.9.2021 antamassaan tuomiossa Irish Ferries, ( 16 ) unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut varmistaa samanlaista suojan tasoa kunkin liikennemuodon osalta. ( 17 ) Samalla tavoin kuin asetuksessa N:o 261/2004, kaikissa näissä säädöksissä säädetään asianomaisen asetuksen täytäntöönpanosta vastaavan kansallisen elimen nimeämisestä. Unionin tuomioistuin on tuomiossa Irish Ferries nimenomaisesti korostanut unionin lainsäätäjän aikomusta omaksua ”yhtenäinen lähestymistapa” kussakin näistä asetuksista käytettyjen käsitteiden tulkinnassa. ( 18 ) Tämä koskee esimerkiksi sekä lento- että laivamatkustajien oikeuksien osalta käytettyä ”poikkeuksellisten olosuhteiden” käsitettä. ( 19 ) On siis mielestäni hyödyllistä ottaa huomioon säännökset, jotka unionin lainsäätäjä on antanut näissä asetuksissa ja jotka koskevat matkustajien oikeuksien valvonnasta vastaavan kansallisen elimen tehtäviä.

26.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ainoalla ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan 1 ja 2 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla tämän asetuksen täytäntöönpanosta vastaavalla kansallisella elimellä on toimivalta määrätä lentoliikenteen harjoittajat maksamaan kyseisen asetuksen 7 artiklassa säädetty korvaus lennon peruuttamisen vuoksi. ( 20 )

27.

Kuten olen todennut, tähän kysymykseen annettavalla vastauksella on kyettävä selventämään tälle kansalliselle elimelle annetun toimivallan ulottuvuutta unionin tuomioistuimen tuomiossa Ruijssenaars ym. vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

28.

Unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Ruijssenaars ym., jonka tuomiolauselmaa seuraavassa siteeraan, että ”[asetuksen N:o 261/2004] 16 artiklaa on tulkittava siten, että elimen, jonka kukin jäsenvaltio on kyseisen artiklan 1 kohdan mukaisesti nimennyt ja jonka käsiteltäväksi matkustaja on saattanut yksittäistapausta koskevan valituksen lentoliikenteen harjoittajan kieltäydyttyä maksamasta tälle kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädettyä korvausta, ei ole toteutettava pakkotoimia kyseistä lentoliikenteen harjoittajaa vastaan, jotta tämä velvoitettaisiin maksamaan kyseinen korvaus”. ( 21 )

29.

Tämä tulkinta perustuu kolmeen näkökohtaan, joita unionin tuomioistuin kehitellyt perustelujensa ensimmäisessä vaiheessa. Ensimmäinen näistä näkökohdista liittyy asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan sanamuotoon (tuomion Ruijssenaars ym. 28–32 kohta), toinen koskee tämän asetuksen tavoitteita (tuomion Ruijssenaars ym. 33 kohta), ja lopuksi kolmas koskee kansallisille elimille ja kansallisille tuomioistuimille annettujen roolien yhteensovittamista (tuomion Ruijssenaars ym. 35 kohta). ( 22 ) Unionin tuomioistuin on todennut perustelujensa päätteeksi, että unionin lainsäätäjä ei määrännyt jäsenvaltioille velvoitetta antaa kansallisille elimilleen toimivaltaa antaa lentoliikenteen harjoittajille määräyksiä, jotta nämä maksaisivat matkustajille kuuluvan korvauksen. Unionin tuomioistuin on todennut, että tällaisella tulkinnalla voitaisiin estää ennalta yhtäältä asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen elinten arviointien, jotka nämä esittävät niille osoitettujen yksittäistapauksia koskevien valitusten perusteella, ja toisaalta kansallisten tuomioistuinten, joissa on nostettu yksittäistapauksia koskevia kanteita asetuksen N:o 261/2004 7 artiklassa säädetyn korvauksen saamiseksi, arviointien eroavaisuudet, jotka vahingoittavat lentomatkustajien oikeuksia (tuomion Ruijssenaars ym. 34 kohta).

30.

Unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut perustelujensa toisessa osassa sivumennen seuraavaa:

”Kun otetaan huomioon edellä mainitut tavoitteet sekä jäsenvaltioiden harkintavalta sen toimivallan myöntämisessä, jonka ne haluavat antaa asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille elimille, – – jäsenvaltiot voivat – korjatakseen lentomatkustajien oikeuksien riittämättömän suojan – valtuuttaa kyseisen asetuksen 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun elimen toteuttamaan toimia yksittäistapauksia koskevien valitusten perusteella”. ( 23 )

31.

Tätä kohtaa on tulkittava siten, että se heijastaa unionin tuomioistuimen näkemystä, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat antaa tämän asetuksen täytäntöönpanosta vastaaville kansallisille elimilleen toimivallan antaa määräyksiä niille 16 artiklassa annetun tehtävän yhteydessä.

32.

Vaikka LOT nojautuu nyt käsiteltävän asian yhteydessä aluksi perusteluihin, jotka unionin tuomioistuin on omaksunut tuomiossa Ruijssenaars ym. kiistäessään sen, että tällainen toimivalta olisi annettu kuluttajansuojaviranomaiselle, viimeksi mainittu sitä vastoin nojautuu näiden perustelujen jälkimmäiseen osaan, jossa vakiinnutetaan sille kansallisessa lainsäädännössä tällä tavoin annettu toimivalta. Unionin tuomioistuinta pyydetään näin ollen selventämään tämän sivumennen lausutun toteamuksen ulottuvuutta. Ehdotan tätä selvennystä varten, että unionin tuomioistuin ottaa vakiintuneen oikeuskäytäntönsä mukaisesti asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan sanamuodon lisäksi huomioon myös tämän asetuksen rakenteen ja tavoitteet samalla kun se tarkastelee unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään jo vahvistamia periaatteita.

33.

Tämä selvennys on olennaisen tärkeä sen vuoksi, että kansallisten elinten valtuuksista johtuvat käytännön seuraukset ovat merkittäviä erityisesti tuhansille matkustajille, joita lennon peruuttaminen tai pitkäaikainen viivästyminen vuosittain koskee. Tämän selvennyksen perusteella voidaan myös vastata komission pyyntöihin, joissa se toistuvasti korostaa tämän asetuksen täytäntöönpanon vaikeuksia, jotka johtuvat siitä, että asetusta ei ole tulkittu yhdenmukaisesti eikä pantu johdonmukaisella tavalla täytäntöön kansallisella tasolla, ja komission mielestä on välttämätöntä tehdä siihen parannuksia, jotta taataan selkeät ja saatavilla olevat keinot valitusten käsittelyä varten. ( 24 )

34.

Unionin lainsäätäjä vahvistaa asetuksen N:o 261/2004 16 artiklassa säännöt, joita sovelletaan tämän asetuksen säännösten rikkomiseen.

35.

Kyseisen asetuksen 16 artiklan 1 kohdassa edellytetään ensinnäkin jäsenvaltioiden nimeävän elimen, joka vastaa ”tämän asetuksen täytäntöönpanosta” sen alueella sijaitsevilta lentoasemilta lähtevien lentojen sekä kolmannesta maasta näille lentoasemille suuntautuvien lentojen osalta, ja sen tehtäväksi kuuluu toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että matkustajien oikeuksia kunnioitetaan. Vaikka tämä lainsäätäjä määrittelee täsmällisesti tämän elimen alueellisen toimivallan ulottuvuuden, on todettava, että se ei täsmennä edellytyksiä eikä yksityiskohtaisia sääntöjä, joiden mukaisesti tämän on hoidettava tehtävänsä ja huolehdittava ”matkustajien oikeuksien kunnioittamisesta”. ( 25 ) Korostettakoon lisäksi, että tämä viimeksi mainittu ilmaisu – ”matkustajien oikeuksien kunnioittaminen” – on ilmeisen laaja. Se kattaa sekä lentomatkustajien yhteisten etujen puolustamisen että yksittäisten lentomatkustajien etujen puolustamisen. Asetuksen N:o 261/2004 johdanto-osan 22 perustelukappaleessa, jossa esitetään näkökohdat, joihin unionin lainsäätäjä on nojautunut hyväksyessään tämän asetuksen 16 artiklan 1 kohdan, ei tuo tältä osin lisätäsmennyksiä.

36.

Näissä olosuhteissa on myönnettävä, että kyseisen asetuksen 16 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on harkintavaltaa, joka koskee toimivaltaa, jota ne haluavat antaa kansallisille elimilleen matkustajien oikeuksien puolustamiseksi, mihin unionin tuomioistuinkin on viitannut nimenomaisesti tuomion Ruijssenaars ym. 36 kohdassa.

37.

Siltä osin kuin asetuksen N:o 261/2004 5 artiklan 1 kohdan c alakohdassa annetaan lentomatkustajille oikeus korvaukseen, mikäli heidän lentonsa peruutetaan, mikään ei mielestäni estä sitä, että jäsenvaltio antaa kansalliselle elimelleen toimivallan määrätä lentoliikenteen harjoittajan suorittamaan korvausta tämän oikeuden kunnioittamisen valvomiseksi. Kyseisen oikeuden kunnioittamatta jättäminen merkitsee paitsi lentoliikenteen harjoittajien sopimusvelvoitteiden laiminlyöntiä, myös tämän asetuksen asianmukaisen täytäntöönpanon laiminlyöntiä.

38.

Katson toiseksi, että asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan 2 ja 3 kohdan säännösten tarkoituksena ei ole rajoittaa sen toimivallan ulottuvuutta, jota jäsenvaltiot voivat myöntää kansallisille elimilleen, eikä niillä ole tällaista vaikutusta.

39.

Muistutettakoon yhtäältä, että tämän asetuksen 16 artiklan 2 kohdan mukaan matkustaja voi valittaa mille tahansa 1 kohdan mukaisesti nimetylle elimelle tai ”muulle jäsenvaltion nimeämälle toimivaltaiselle elimelle tämän asetuksen rikkomisesta, jonka väitetään tapahtuneen jonkin jäsenvaltion alueella sijaitsevalla lentoasemalla tai jonka väitetään koskevan lentoa kolmannesta maasta mainitulla alueella sijaitsevalle lentoasemalle”.

40.

Sekä asetuksen N:o 261/2004 tulkintaa koskevasta tuomiosta Ruijssenaars ym. että asetuksen N:o 1177/2010 tulkintaa koskevasta tuomiosta Irish Ferriers ilmenee, että asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ”valitus” poikkeaa luonteeltaan ja laajuudeltaan vaatimuksesta, jonka yksittäinen matkustaja esittää saadakseen korvauksen, joka hänelle kuuluu sillä perusteella, että hänen kuljetuspalvelunsa on peruutettu. Unionin tuomioistuin näet katsoo, että tällä valituksella tarkoitetaan ilmoitusta, jonka matkustaja tekee saattaakseen toimivaltaisen elimen tietoon liikenteenharjoittajille kuuluvan velvoitteen väitetyn loukkauksen, jotta tämä voi edistää yleisesti riidanalaisten asetusten asianmukaista soveltamista. Unionin tuomioistuin korostaa tuomiossa Ruijssenaars ym., että ”[kansallisen elimen ei] ole tällaisten valitusten perusteella ryhdyttävä toimiin, jotta kullekin yksittäiselle matkustajalle taattaisiin oikeus korvauksen saamiseen”, ( 26 ) ja täsmentää tuomiossa Irish Ferries, että liikenteenharjoittajalla ”on tiettyä harkintavaltaa tämän ilmoituksen käsittelyn osalta”. ( 27 )

41.

Muistutan toisaalta, että asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan 3 kohdan nojalla ”jäsenvaltioiden säätämien, tämän asetuksen rikkomiseen sovellettavien seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia”. Nämä seuraamukset poikkeavat luonteeltaan ja ulottuvuudeltaan selvästi määräyksistä, joilla kansallinen elin pyrkii saamaan liikenteenharjoittajan suorittamaan kiinteämääräisen korvauksen, joka kuuluu lentomatkustajalle hänen lentonsa peruuttamisen vuoksi. Unionin tuomioistuin totesi siten tuomiossa Ruijssenaars ym., että unionin lainsäätäjän tässä artiklassa tarkoittamat ”seuraamukset” ovat toimenpiteitä, joita kansallinen elin toteuttaa vastauksena rikkomisiin, jotka se toteaa suorittaessaan yleistä valvontatehtäväänsä, eivätkä ”hallinto-oikeudellisia pakkotoimia, jotka on kussakin yksittäistapauksessa toteutettava”. ( 28 )

42.

Vaikka, kuten unionin tuomioistuin korostaa, asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan 2 ja 3 kohdan säännöksissä täsmennetään ”kyseisen artiklan 1 kohdassa mainitulla elimellä olevan tehtävän eri näkökohdat”, ( 29 ) niitä ei siis voida tulkita siten, että niissä suljettaisiin pois mahdollisuus antaa kansalliselle elimelle muuta kuin sellaista toimivaltaa, joka liittyy niiden tietoon annettujen ilmoitusten käsittelyyn ja seuraamusten määräämiseen.

43.

Unionin oikeudessa vahvistettujen sääntöjen puuttuessa jäsenvaltioilla on siis harkintavaltaa, jonka perusteella tälle kansalliselle elimelle voidaan antaa toimivaltaa, jolla pyritään takaamaan lentomatkustajien oikeuksien kunnioittaminen. Kun otetaan huomioon asetuksen N:o 261/2004 16 artiklassa käytetty sanamuotokin, mikään ei tässä yhteydessä estä sitä, että jäsenvaltio antaa kyseiselle elimelle toimivallan määrätä lentoliikenteen harjoittaja suorittamaan matkustajalle tälle kuuluvan korvauksen tämän asetuksen 5 ja 7 artiklan mukaisesti.

44.

Tätä tulkintaa tukevat mielestäni myös sekä kyseisen asetuksen rakenne että sen tavoitteet.

45.

Kansalliselle elimelle annettujen tehtävien ulottuvuutta on arvioitava myös asetuksen N:o 261/2004 7 artiklassa säädetyn korvauksen laadun ja unionin lainsäätäjän tavoitteiden kannalta.

46.

Unionin tuomioistuin luonnehtii tätä korvausta 29.7.2019 antamassaan tuomiossa Rusu kiinteämääräiseksi, vakiomuotoiseksi ja välittömäksi. ( 30 ) Toistaakseni tuomiossa Irish Ferries käytetyn sanamuodon, kyseessä on ”rahamääräinen saatava, jonka maksamista [matkustaja] voi vaatia liikenteenharjoittajalta pelkästään sillä perusteella, että [asetuksen N:o 1177/2010 19 artiklan] edellytykset täyttyvät”. ( 31 ) Jos lennon peruuttaminen ei johdu asetuksen N:o 261/2004 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista poikkeuksellisista olosuhteista, korvauksen määrä vahvistetaan näet tämän asetuksen 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa määritellyn asteikon mukaisesti. Lentomatkustajat saavat korvauksen, jonka määrä vahvistetaan 250 euroksi lentojen osalta, joiden pituus on enintään 1500 kilometriä (a alakohta), 400 euroksi yhteisön sisäisten lentojen osalta, joiden pituus on yli 1500 kilometriä, ja muiden lentojen osalta, joiden pituus on yli 1500 mutta alle 3500 kilometriä (b alakohta) ja 600 euroksi lentojen osalta, joihin ei voida soveltaa edellisiä alakohtia. Lisäksi korvausta alennetaan 50 prosentilla tietyin edellytyksin, jos matkustajalle tarjotaan matkan uudelleenreititystä. Unionin tuomioistuin toteaa, että ”tällaisten kiinteiden rahamäärien tarkoitus on korvata vain sellaiset vahingot, jotka kohdistuvat kaikkiin kyseessä oleviin matkustajiin jokseenkin samalla tavalla”. ( 32 ) Näissä olosuhteissa sekä matkustajat että lentoliikenteen harjoittajat voivat määrittää suoritettavan korvauksen määrän, koska tätä ei arvioida tapauskohtaisesti kunkin matkustajan olosuhteiden mukaan, vaan se riippuu yksinomaan kyseisen lentomatkan pituudesta ja määränpäästä. ( 33 ) Näissä olosuhteissa, lukuun ottamatta tilannetta, jossa oikeus korvaukseen kiistetään asetuksen N:o 261/2004 5 artiklan 3 kohdan perusteella ja joka edellyttäisi esimerkiksi ”poikkeuksellisten olosuhteiden” olemassaoloa koskevia oikeudellisia arviointeja, vaikuttaa siltä, että kansallinen elin kykenee täydellisen hyvin arvioimaan saatavan perusteltavuutta ja tarvittaessa sen suuruutta määräyksen hyväksymistä varten.

47.

Lisäksi tällainen toimivallan jako vaikuttaisi vastaavan unionin lainsäätäjän tavoitteita asetuksen N:o 261/2004 asiayhteydessä. Tällä asetuksella pyritään sen johdanto-osan 1, 2, 4 ja 12 perustelukappaleen mukaisesti varmistamaan lentomatkustajien suojelun korkea taso, koska heille aiheutuu heidän lentojensa peruuttamisesta vakavia vaikeuksia ja haittoja. ( 34 ) Unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädettyjen rahamäärien tarkoituksena on tällaisten haittojen muodostamien vahinkojen korvaaminen vakiomuotoisesti ja välittömästi ”ilman, että matkustajien olisi kärsittävä hankaluuksista, jotka liittyvät vahingonkorvauskanteiden nostamiseen toimivaltaisissa tuomioistuimissa”. ( 35 ) Unionin tuomioistuin lisäsi siten tuomiossa Irish Ferries, että korvaus, josta säädetään samoin sanamuodoin asetuksen N:o 1177/2010 19 artiklassa, on ”omiaan korjaamaan välittömästi tiettyjä haittoja, joita matkustajille aiheutuu liikennepalvelun peruutuksen yhteydessä, ja ne mahdollistavat näin ollen asetuksella tavoitellun korkeatasoisen matkustajien suojelun takaamisen”. ( 36 )

48.

Riidanalaisessa kansallisessa lainsäädännössä säädetyn kaltainen toimenpide on mielestäni osa yksinkertaista, nopeaa ja tehokasta korvausmenettelyä, jolla vältetään se, että kyseinen lentomatkustaja olisi velvollinen nostamaan toimivaltaisissa oikeusviranomaisissa kanteen saadakseen itselleen kuuluvan korvauksen, mikä saattaisi edellyttää pidempiä ja toisinaan monimutkaisempia toimenpiteitä. Tällainen toimenpide vaikuttaa näin ollen takaavan lentomatkustajille korkean suojan tason, samalla kun vältetään tuomioistuinten tukkeutuminen korvausvaatimusten erittäin suuren määrän vuoksi.

49.

Muistutettakoon lisäksi siitä, että tällaisen toimivallan antaminen kansalliselle elimelle ei vie matkustajilta eikä lentoliikenteen harjoittajilta mahdollisuutta nostaa kanne kansallisessa tuomioistuimessa kansallisen lainsäädännön mukaisissa menettelyissä. ( 37 ) Matkustajat voivat saattaa asian toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi vaatiakseen asetuksen N:o 261/2004 7 artiklassa säädettyä korvausta, ja samalla tavoin lentoliikenteen harjoittajilla on oltava mahdollisuus riitauttaa niiltä vaaditun korvauksen perusteltavuus.

50.

Muistutettakoon näet, että unionin tuomioistuin totesi 22.11.2012 antamassaan tuomiossa Cuadrench Moré, ( 38 ) että ”asetuksen N:o 261/2004 5 ja 7 artiklassa tunnustetaan matkustajille lennon peruuttamistilanteessa, joka ei johdu poikkeuksellisista olosuhteista, jotka eivät olisi olleet vältettävissä, vaikka kaikkiin kohtuullisiin toimiin olisi ryhdytty, oikeus kyseessä olevan lennon pituuden ja määränpään mukaan määräytyvään korvaukseen, johon kyseessä olevat matkustajat voivat tarvittaessa vedota kansallisissa tuomioistuimissa”. ( 39 ) Unionin tuomioistuin lisäsi, että ”jäsenvaltioiden on unionin säännöstön puuttuessa säädettävä sisäisessä oikeusjärjestyksessään menettelysäännöistä sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla turvataan yksityisillä oikeussubjekteilla unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, ja tällaisten sääntöjen on oltava vastaavuusperiaatteen ja tehokkuusperiaatteen mukaisia”. ( 40 )

51.

Unionin tuomioistuin on tosin korostanut tuomion Ruijssenaars ym. 34 kohdassa sitä vaaraa, että yhtäältä kansallisen elimen ja toisaalta kansallisen tuomioistuimen samaa yksittäistapausta koskevat arvioinnit saattavat poiketa toisistaan. On lisäksi olemassa toinen vaara, joka liittyy siihen, että samanaikaisesti nostetaan kaksi kannetta, joissa vaaditaan korvauksen suorittamista, yksi kansallisessa elimessä ja toinen kansallisessa tuomioistuimessa. Katson kuitenkin, että jäsenvaltiot voivat välttää tämän riskin toteuttamalla prosessuaalisia toimenpiteitä, joilla taataan hallinnollisen menettelyn ja tuomioistuinmenettelyn yhteensovittaminen. Koska tätä alaa koskevaa unionin lainsäädäntöä ei ole annettu ja jäsenvaltioilla on harkintavaltaa sen toimivallan osalta, jota ne haluavat antaa kansalliselle elimelle, kunkin jäsenvaltion kansallisessa oikeusjärjestyksessä on säädettävä näistä yksityiskohtaisista prosessuaalisista säännöistä.

52.

Korostan tässä yhteydessä, että ennakkoratkaisupyynnössä ja Unkarin hallituksen esittämissä huomautuksissa ei ole mitään sellaista, jonka perusteella voitaisiin ajatella, että tällaisen toimivallan antaminen kuluttajansuojaviranomaiselle saattaisi loukata matkustajien ja lentoliikenteen harjoittajien oikeuksia saattaa asia tuomioistuinten käsiteltäväksi tai aiheuttaa sen vaaran, että nämä kaksi viranomaista arvioisivat samaa yksittäistä tilannetta eri tavoin.

53.

Ehdotan näin ollen näiden seikkojen muodostaman kokonaisuuden perusteella, että unionin tuomioistuin toteaisi, että asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla jäsenvaltio antaa tämän asetuksen täytäntöönpanosta vastaavalle kansalliselle elimelle toimivallan määrätä lentoliikenteen harjoittajan maksamaan matkustajalle korvauksen, joka hänelle kuuluu hänen lentonsa peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen vuoksi kyseisen asetuksen 7 artiklan nojalla, kunhan tässä lainsäädännössä ei viedä tältä matkustajalta eikä liikenteenharjoittajalta mahdollisuutta nostaa kanne toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa vaatiakseen tätä korvausta tai riitauttaakseen sen perusteltavuuden. On jäsenvaltion tehtävänä antaa menettelyllisen itsemääräämisoikeutensa perusteella yksityiskohtaiset säännöt, joilla pyritään takaamaan kyseisen asetuksen täytäntöönpanosta vastaavassa kansallisessa elimessä ja toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa vireille pantujen menettelyjen yhteensovittaminen.

54.

Ennen kuin päätän selvitykseni on mielestäni tärkeää todeta, miten jäsenvaltiot käyttävät unionin oikeuden nykytilassa harkintavaltaa, joka niille tunnustetaan asetuksen N:o 261/2004 16 artiklan nojalla.

55.

Kuten eri kansallisten lainsäädäntöjen vertailu osoittaa, ( 41 ) jäsenvaltiot eivät ota tähän menettelyyn mukaan ainoastaan kansallisia elimiään ja kansallisia tuomioistuimiaan vaan myös elimiä, jotka vastaavat kuluttajansuojasta, ja elimiä, jotka ovat toimivaltaisia ratkaisemaan kuluttajariitoja oikeudenkäynnin ulkopuolella ( 42 ) tai ratkaisemaan vähäisiä riita-asioita.

56.

Tietyt jäsenvaltiot ovat päättäneet nimetä asetuksen N:o 261/2004 täytäntöönpanosta vastaavaksi kansalliseksi elimeksi kansallisen siviili-ilmailuviranomaisensa, ( 43 ) mutta toiset ovat halunneet mieluummin antaa tämän tehtävän kansalliselle kuluttajansuojaviranomaiselleen, joka voi tuolloin vastata lentomatkustajien mutta myös rautateitse, laivalla tai maata pitkin matkustavien oikeuksia koskevien asetusten täytäntöönpanon valvomisesta. ( 44 ) Samoin tietyt jäsenvaltiot antavat tämän asetuksen täytäntöönpanosta vastaavalle kansalliselle elimelleen tehtävän valvoa sen asianmukaista täytäntöönpanoa matkustajien yhteisen edun mukaisesti, mikä voi sisältää seurantatehtäviä (joita hoidetaan esimerkiksi paikalla tehtävillä tarkastuksilla tai kuulemistilaisuuksilla), valvontatehtäviä (julkaistujen tai lentoliikenteen harjoittajan matkustajille antamien tietojen valvonta virheellisten, harhaanjohtavien tai puutteellisten tietojen korjaamiseksi), toimintakertomusten laatimisen, tietojenvaihtoa ja rajatylittävää toimintaa muiden kansallisten elinten kanssa, kun taas toiset jäsenvaltiot antavat niille mahdollisuuden tutkia ja käsitellä yksittäisten matkustajien valitukset taatakseen heidän oikeutensa korvaukseen tai antavat niiden tehtäväksi vielä ratkaista riidat oikeudenkäynnin ulkopuolella. ( 45 )

57.

On lopuksi korostettava, että harkintavalta, jota jäsenvaltioille on annettu lentomatkustajien oikeuksien suojelemiseksi, tunnustetaan niille myös asetuksissa, joilla suojellaan vammaisten lentomatkustajien oikeuksia sekä rautateitse, meriteitse taikka linja-autolla matkustavien oikeuksia. Näillä asetuksilla taataan samankaltaisia oikeuksia (oikeudet tietojen saamiseen, takaisinmaksuun, uudelleenreititykseen, huolenpitoon odotusaikana ennen matkaa ja tietyin edellytyksin korvaukseen). Riippumatta siitä, mikä on asianomainen liikkumistapa, unionin lainsäätäjä edellyttää, että jäsenvaltiot nimeävät kyseisen asetuksen täytäntöönpanosta vastaavan ”elimen”, jonka on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että matkustajien oikeuksia kunnioitetaan. ( 46 ) Unionin lainsäätäjä asettaa tämän vaatimuksen lähes samaa sanamuotoa käyttäen, ( 47 ) eikä mikään viime aikoinakaan hyväksytty säädös osoita sen tahtoa rajoittaa tarkemmin kansalliselle elimelle annetun toimivallan luonnetta tai supistaa sen ulottuvuutta. Täysin päinvastoin, sillä unionin lainsäätäjä antaa asetuksella 2021/782, joka on viimeisin ja täsmällisin matkustajien oikeuksien suojelua koskeva säädös, kansalliselle elimelle myös mahdollisuuden täyttää kuluttajariitojen ratkaisemista oikeudenkäynnin ulkopuolella koskeva tehtävä direktiivissä 2013/11 tarkoitetulla tavalla. ( 48 )

58.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Fővárosi Törvényszékin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 295/91 kumoamisesta 11.2.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 16 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla jäsenvaltio antaa tämän asetuksen täytäntöönpanosta vastaavalle kansalliselle elimelle toimivallan määrätä lentoliikenteen harjoittajan maksamaan matkustajalle korvauksen, joka hänelle kuuluu hänen lentonsa peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen vuoksi kyseisen asetuksen 7 artiklan nojalla, kunhan tässä lainsäädännössä ei viedä tältä matkustajalta eikä liikenteenharjoittajalta mahdollisuutta nostaa kanne toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa vaatiakseen tätä korvausta tai riitauttaakseen sen perusteltavuuden. On jäsenvaltion tehtävänä antaa menettelyllisen itsemääräämisoikeutensa perusteella yksityiskohtaiset säännöt, joilla pyritään takaamaan kyseisen asetuksen täytäntöönpanosta vastaavassa kansallisessa elimessä ja toimivaltaisessa kansallisessa tuomioistuimessa vireille pantujen menettelyjen yhteensovittaminen.