1.

Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajina ovat Q, R ja S (jäljempänä pääasian kantajat) ja vastaajana United Airlines Inc. (Yhdysvallat) ja jossa on kyse suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvan lentomatkan pitkäaikaisen viivästymisen johdosta suoritettavasta korvauksesta.

2.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään, joka koskee lentomatkustajille annettavasta korvauksesta annetun asetuksen (EY) N:o 261/2004 ( 2 ) 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan tulkintaa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta täsmentämään tiettyjä kyseisen asetuksen sovellettavuuteen liittyviä näkökohtia sellaisten suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvien lentomatkojen osalta, jotka lähtevät jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta ja sisältävät liityntälennon kolmannen valtion alueella sijaitsevalta lentoasemalta ja joiden lopullisena määräpaikkana on kyseisen kolmannen valtion toinen lentoasema.

3.

Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka unionin tuomioistuimella ei ole vielä ollut tilaisuutta tarkastella asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuutta niissä tilanteissa, joissa viivästyminen koskee suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvaa lentomatkaa, jonka suorittaa kokonaisuudessaan yhteisön ulkopuolinen lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja, ja viivästyminen ilmenee asianomaisen lentomatkan sellaisella osuudella, joka suoritetaan kokonaisuudessaan kolmannen maan alueella, katson, että olemassa olevasta oikeuskäytännöstä ilmenevät periaatteet tarjoavat hyödyllisiä lähtökohtia, joita voidaan soveltuvin osin soveltaa käsiteltävään asiaan. ( 3 )

4.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen unionin tuomioistuimelle toissijaisesti esittämä toinen ennakkoratkaisukysymys koskee asetuksen N:o 261/2004 pätevyyttä kansainvälisen oikeuden ja erityisesti sen periaatteen kannalta, jonka mukaan valtiolla on täydellinen ja yksinomainen suvereniteetti ilmatilaansa. Tämä kysymys antaa unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden tarkastella ensimmäistä kertaa kyseisen asetuksen pätevyyttä kansainvälisen julkisoikeuden ja erityisesti ilmailualan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen kannalta. ( 4 )

5.

Tarkasteluni päätteeksi ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa näihin kahteen kysymykseen siten, että yhtäältä asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 7 artiklaa on tulkittava siten, että tämän ratkaisuehdotuksen 3 kohdassa kuvatun kaltainen tilanne kuuluu kyseisen asetuksen soveltamisalaan, ja että toisaalta kyseinen asetus on yhä pätevä kansainvälisen oikeuden ja erityisesti sen periaatteen kannalta, jonka mukaan valtiolla on täydellinen ja yksinomainen suvereniteetti ilmatilaansa.

6.

Asetuksen N:o 261/2004 johdanto-osan ensimmäisessä, neljännessä ja seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

7.

Kyseisen asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikkona on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –”

8.

Asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan, jonka otsikkona on ”Soveltamisala”, 1 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä asetusta sovelletaan

– –

5.   Tätä asetusta sovelletaan lennosta vastaaviin lentoliikenteen harjoittajiin, jotka suorittavat 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen matkustajien kuljetusta. Kun lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja, jolla ei ole sopimusta matkustajan kanssa, suorittaa tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvia velvollisuuksia, sen katsotaan toimivan sen henkilön lukuun, joka on tehnyt kyseisen matkustajan kanssa sopimuksen.”

9.

Kyseisen asetuksen 5 artiklan, jonka otsikkona on ”Peruuttaminen”, 1 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos lento peruutetaan:

– –

– –

3.   Lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan ei tarvitse maksaa 7 artiklan mukaista korvausta, jos se pystyy osoittamaan, että peruutus johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, joita ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu.”

10.

Kyseisen asetuksen 7 artiklan, jonka otsikkona on ”Oikeus korvaukseen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos tähän artiklaan viitataan, matkustajan on saatava seuraavan suuruinen korvaus:

Lennon pituutta määriteltäessä on perusteena käytettävä viimeistä määräpaikkaa, johon matkustaja saapuu myöhässä aikataulun mukaisesta saapumisajasta siksi, että lennolle pääsy on evätty tai lento on peruutettu.”

11.

Saman asetuksen 13 artiklassa, jonka otsikkona on ”Takautumisoikeus”, säädetään seuraavaa:

”Jos lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja maksaa korvauksen tai täyttää muut tämän asetuksen mukaiset velvollisuutensa, tämän asetuksen säännöksiä ei voida tulkita siten, että ne rajoittaisivat sen oikeutta hakea sovellettavan lainsäädännön nojalla korvausta muulta henkilöltä, kolmannet osapuolet mukaan luettuina. Tämä asetus ei lisäksi millään tavoin rajoita lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan oikeutta hakea korvausta matkanjärjestäjältä tai muulta henkilöltä, jonka kanssa lennosta vastaavalla lentoliikenteen harjoittajalla on sopimus. Vastaavasti tämän asetuksen säännöksiä ei voida tulkita siten, että ne rajoittaisivat matkanjärjestäjän tai kolmannen osapuolen, muun kuin matkustajan, jonka kanssa lennosta vastaavalla lentoliikenteen harjoittajalla on sopimus, oikeutta hakea sovellettavan lainsäädännön nojalla korvausta lennosta vastaavalta lentoliikenteen harjoittajalta.”

12.

Pääasian kantajat varasivat matkatoimiston välityksellä yhdellä varauksella yhteisön lentoliikenteen harjoittajalta Deutsche Lufthansa AG:ltä (jäljempänä Lufthansa) ( 6 ) suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvan lentomatkan, jonka lähtöpaikkana oli Brussel-Nationaal-lentoasema (Belgia) ja määräpaikkana San José International ‑lentoasema (Yhdysvallat) ja johon sisältyi välilasku Newark Internationalille (Yhdysvallat).

13.

Nämä kaksi lennon osuutta suoritti United Airlines, joka on kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja. Pääasian kantajat saapuivat lopulliseen määräpaikkaansa 223 minuuttia myöhässä kyseisen lennon jälkimmäiseen osuuteen vaikuttaneen viivästymisen, nimittäin lentokoneen teknisen ongelman, vuoksi.

14.

Happy Flights ‑yhtiö, jolle pääasian kantajien saatava siirrettiin, esitti 6.9.2018 päivätyllä kirjeellä United Airlinesille maksukehotuksen, jossa se vaati tätä maksamaan 600 euron suuruisen korvauksen henkilöä kohden eli yhteensä 1800 euroa lennon jälkimmäisen osuuden viivästymisestä asetuksen N:o 261/2004 nojalla.

15.

United Airlines vastasi Happy Flightsille 4.10.2018 päivätyllä kirjeellä ja väitti, että asetusta N:o 261/2004 ei voida soveltaa tässä tapauksessa siitä syystä, että viivästyksen aiheuttanut tekninen ongelma oli ilmennyt lennon jälkimmäisellä osuudella, joka lennettiin kahden Yhdysvalloissa sijaitsevan lentoaseman välillä.

16.

Happy Flights vastasi tähän United Airlinesin kirjeeseen 5.10.2018 päivätyllä kirjeellä, jossa se kiisti vastaajan kannan viittaamalla unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja kehotti tätä maksamaan vaaditun korvauksen.

17.

United Airlines vastasi puolestaan mainittuun Happy Flightsin kirjeeseen 10.10.2018 päivätyllä kirjeellä.

18.

Happy Flights ilmoitti kirjeellä 11.10.2018 United Airlinesin laiminlyöneen maksuvelvollisuutensa. Viimeksi mainittu ilmoitti sille samana päivänä pysyvänsä kannassaan.

19.

Happy Flights ilmoitti 3.5.2019 United Airlinesille, että sille luovutettu saatava oli siirretty takaisin pääasian kantajille, ja ilmoitti samalla uudelleen United Airlinesin laiminlyöneen maksuvelvollisuutensa.

20.

Pääasian kantajat haastoivat 22.7.2019 United Airlinesin Nederlandstalige ondernemingsrechtbank Brusseliin (Brysselin hollanninkielinen yritystuomioistuin, Belgia) eli ennakkoratkaisua pyytävään tuomioistuimeen, jotta se velvoitettaisiin maksamaan 1800 euron suuruinen korvaus 6.9.2018 lukien laskettavine viivästyskorkoineen sekä tuomioistuimen määräämine korkoineen.

21.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tässä yhteydessä epävarma siitä, miten käsitellä tiettyjä United Airlinesin esittämiä väitteitä, jotka koskevat sekä asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuutta että sen pätevyyttä, ja katsoo, ettei väitteisiin ole löydettävissä vastauksia unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

22.

Ensinnäkin asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuutta koskevan kysymyksen osalta United Airlines kiistää, että kyseistä asetusta sovellettaisiin silloin, kun pitkäaikainen viivästyminen ilmenee lennolla, jonka lähtöpaikka ja määräpaikka ovat kolmannen maan alueella, vaikka kyse on suoraan toisiinsa liittyvien lentojen toisesta ja viimeisestä osuudesta ja ensimmäinen lento on lähtenyt jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta.

23.

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin yhtäältä toteaa, että vaikka tuomio Wegener, jossa oli kyse viivästymisestä ensimmäisellä lennolla, joka oli lähtenyt jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta ja jonka oli suorittanut yhteisön ulkopuolinen lentoliikenteen harjoittaja, puoltaa näkemystä asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuudesta, kyseisen tuomion päätelmiä ei voida suoraan soveltaa käsiteltävään asiaan, koska nyt esillä olevassa asiassa viivästyminen tapahtui jälkimmäisellä lennolla, joka lähti kolmannen maan alueella sijaitsevalta lentoasemalta.

24.

Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että tuomiossa České aerolinie unionin tuomioistuin on katsonut, että asetusta N:o 261/2004 sovelletaan myös suoraan toisiinsa liittyvien lentojen jälkimmäiseen osuuteen silloin, kun ensimmäinen lento on lähtenyt jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta. Kyseisessä asiassa kysyttiin, voitiinko ensimmäisen lennon suorittanut yhteisön lentoliikenteen harjoittaja velvoittaa maksamaan matkustajalle korvaus pitkäaikaisesta viivästymisestä, joka oli tapahtunut jälkimmäisellä lennolla, jonka oli tosiasiallisesti suorittanut kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja. Kyseisen tuomioistuimen mukaan nyt esillä oleva pääasia eroaa kyseisestä asiasta kuitenkin sikäli, että se ei koske yhtäkään yhteisön lentoliikenteen harjoittajaa, koska liput kirjoittanut yhteisön lentoliikenteen harjoittaja (Lufthansa) ei edes ole asianosaisena pääasian oikeudenkäynnissä. Siksi unionin tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa antamaa ratkaisua ei myöskään voida suoraan soveltaa esillä olevan asian tosiseikkoihin.

25.

Toiseksi asetuksen N:o 261/2004 pätevyyttä koskevan kysymyksen osalta United Airlines väittää, että mikäli asianomaista asetusta olisi sovellettava tilanteeseen, jossa pitkäaikainen viivästyminen tapahtuu suoraan toisiinsa liittyvien lentojen jälkimmäisellä lennolla, kyseisellä asetuksella olisi kansainvälisen oikeuden vastainen ekstraterritoriaalinen ulottuvuus, kun kyseinen jälkimmäinen lento lennetään kokonaisuudessaan kolmannen maan alueella. Tarkemmin sanottuna suvereniteettiperiaate on vastaajan mukaan esteenä mainitun asetuksen soveltamiselle kolmannen maan alueella ilmenevään tilanteeseen, jollaisesta on kyse pääasiassa, sillä viivästyminen tapahtui Yhdysvaltojen alueella ja sen seuraukset ilmenivät ainoastaan kyseisellä alueella. Tältä osin viitataan tuomioon ATAA, jossa unionin tuomioistuin on tunnustanut kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen, jonka mukaan jokaisella valtiolla on täydellinen ja yksinomainen suvereniteetti omaan ilmatilaansa. Siinä tapauksessa, että United Airlinesin väite pitää paikkansa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko kyseinen asetus pätevä kansainvälisen oikeuden valossa.

26.

Tässä tilanteessa Nederlandstalige ondernemingsrechtbank Brussel on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian kantajat, United Airlines, Belgian ja Puolan hallitukset, Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio. Parlamentti ja neuvosto tarkastelivat huomautuksissaan vain jälkimmäistä kysymystä.

28.

Muistutan aluksi, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan viivästyneiden lentojen matkustajat voidaan rinnastaa peruutettujen lentojen matkustajiin korvausta koskevan oikeuden soveltamiseksi ja he voivat näin ollen vedota asetuksen N:o 261/2004 7 artiklan 1 kohdassa säädettyyn oikeuteen saada korvaus, kun heille aiheutuu viivästyneen lennon johdosta vähintään kolmen tunnin pituinen ajan menetys eli kun he saapuvat lopulliseen määräpaikkaansa vähintään kolme tuntia lentoliikenteen harjoittajan alun perin ilmoittaman aikataulun mukaista saapumisaikaa myöhemmin. ( 7 ) Silloin, kun on kyse suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista, asianomaisen asetuksen 7 artiklassa säädetyn kiinteämääräisen korvauksen kannalta tässä yhteydessä on merkitystä pelkästään siihen aikaan nähden todetulla viivästymisellä, jolloin lennon oli aikataulun mukaisesti tarkoitus saapua lopulliseen määräpaikkaan, jolla tarkoitetaan asianomaisen matkustajan viimeisen lennon määräpaikkaa. ( 8 )

29.

Nyt käsiteltävässä asiassa United Airlines ei kiistä sitä, että mikäli asetusta N:o 261/2004 sovellettaisiin, pääasian kantajilla olisi kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla tosiaankin oikeus 1800 euron suuruiseen korvaukseen, koska pääasiassa kyseessä olevan suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvan lentomatkan viimeinen osuus viivästyi 223 minuuttia eli yli kolme tuntia alkuperäisestä aikataulun mukaisesta saapumisajasta.

30.

United Airlines kuitenkin nimenomaan kyseenalaistaa kyseisen asetuksen sovellettavuuden ja toissijaisesti sen pätevyyden pääasian yhteydessä. Esitetyt kaksi ennakkoratkaisukysymystä koskevat näitä kahta näkökohtaa, joita tarkastellaan seuraavassa.

31.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 7 artiklaa tulkittava siten, että matkustajalla on oikeus saada korvaus kolmannen maan lentoliikenteen harjoittajalta, kun hän saapuu lopulliseen määräpaikkaansa yli kolme tuntia myöhässä ja kun kyseinen viivästyminen on tapahtunut suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvan lentomatkan viimeisellä osuudella, jonka sekä lähtö- että määräpaikka sijaitsivat kolmannen maan alueella, ja kun kyse on suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista, joista ensimmäinen on lähtenyt jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta, ja kaikki lennot on suorittanut kyseinen kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja ja matkustaja on varannut kaikki lennot yhdellä varauksella yhteisön lentoliikenteen harjoittajalta.

32.

Kysymys, sellaisena kuin se on muotoiltu, sisältää kaksi seikkaa, jotka liittyvät yhtäältä asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuuteen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa on kyse suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista, ja toisaalta korvausvelvollisen lentoliikenteen harjoittajan määrittämiseen.

33.

Asetuksen N:o 261/2004 soveltamisalaa koskevan kysymyksen osalta kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ilmenee, että asetusta sovelletaan muun muassa matkustajiin, jotka lähtevät jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta. Toisin kuin mainitun 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan tapauksessa, kyseisessä ensimmäisessä tapauksessa ei vaadita, että lennon suorittava lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja kuuluu mainitun asetuksen 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”yhteisön lentoliikenteen harjoittaja” piiriin.

34.

Muistutan ensinnäkin, että unionin tuomioistuin on todennut, että suoraan toisiinsa liittyvien lentojen käsitteen on ymmärrettävä viittaavan kahteen tai useampaan lentoon, jotka muodostavat kokonaisuuden, kun on kyse asetuksessa N:o 261/2004 säädetystä matkustajien oikeudesta korvaukseen. ( 9 ) Tilanne on tämä silloin, kun kaksi lentoa tai useita lentoja on varattu yhdellä varauksella, kuten pääasiassa. ( 10 ) Tällöin suoraan toisiinsa liittyvien lentojen yhteydessä mahdollisesti tapahtuva koneen vaihto ei vaikuta tähän luokitteluun. ( 11 ) Tästä seuraa, että kyseisen asetuksen sovellettavuuden arvioimiseksi yhdellä varauksella varattujen suoraan toisiinsa liittyvien lentojen yhteydessä on otettava huomioon matkan alkuperäinen lähtöpaikka ja lopullinen määräpaikka. ( 12 )

35.

Kun on kyse, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, sellaisista suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvista lentomatkoista, jotka ovat alkaneet Euroopan unionista, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka tämän lennon välilaskut tapahtuisivat kolmannen maan alueella, tämä ei estä soveltamasta asetusta N:o 261/2004 siitäkään huolimatta, että tällaisen lennon tai tällaisen lennon jonkin osuuden suorittanut lentoliikenteen harjoittaja ei ole yhteisön lentoliikenteen harjoittaja.

36.

Tuomiossa Wegener unionin tuomioistuin totesi, että asetusta N:o 261/2004 sovelletaan matkustajien kuljetukseen, joka tapahtuu yhden varauksen perusteella ja johon sisältyy – jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta (Berliini, Saksa) tapahtuvan lähdön ja kolmannen maan alueella sijaitsevalle lentoasemalle tapahtuvan saapumisen (Agadir, Marokko) välillä – suunniteltu välilasku unionin ulkopuolella (Casablanca, Marokko) lentokoneen vaihtoineen. Unionin tuomioistuin on todennut lähinnä, että suoraan toisiinsa liittyviä lentoja, joista ensimmäinen lento lähtee jäsenvaltiossa sijaitsevalta lentoasemalta ja jälkimmäisen lennon määränpäänä on kolmannessa maassa sijaitseva lentoasema, on käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena, vaikka suoraan toisiinsa liittyvien lentojen jälkimmäinen osuus lennettäisiin kolmannessa maassa sijaitsevalta lentoasemalta. Toisin kuin United Airlines väittää kirjallisissa huomautuksissaan, unionin tuomioistuin ei ole tältä osin todennut, että kyseistä asetusta sovellettaisiin vuonna 2006 tehdyn Euro–Välimeri-ilmailusopimuksen mukaisesti. Tämä sovellettavuus perustui nimittäin yksinomaan asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaan, eikä sopimusta edes mainittu kyseisessä tuomiossa.

37.

Tuomiossa České aerolinie unionin tuomioistuin on vastaavasti nimenomaisesti lausunut asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuudesta silloin, kun on kyse yhdellä varauksella varatuista kahdesta suoraan toisiinsa liittyvästä lennosta muodostuvasta lentomatkasta jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta (Praha, Tšekki) kolmannessa maassa sijaitsevalle lentoasemalle (Bangkok, Thaimaa) jossain muussa kolmannessa maassa sijaitsevan lentoaseman (Abu Dhabi, Yhdistyneet arabiemiirikunnat) kautta. Kyseisessä tapauksessa unionin tuomioistuin katsoi, että matkustaja, joka saapuu lopulliseen määräpaikkaansa vähintään kolme tuntia myöhässä sen vuoksi, että jälkimmäinen lento, josta vastasi yhteisten reittitunnusten käyttöä koskevan sopimuksen perusteella kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja (Etihad Airways), oli viivästynyt, voi nostaa kyseiseen asetukseen perustuvan vahingonkorvauskanteensa ensimmäisen lennon suorittanutta yhteisön lentoliikenteen harjoittajaa (České aerolinie) vastaan.

38.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, nämä tuomiot on kuitenkin annettu asioissa, joiden tosiseikat eroavat pääasian tosiseikoista. Yhtäältä tuomiossa Wegener suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuneen lentomatkan viivästyminen tapahtui ensimmäisellä lennolla, joka oli lähtenyt jäsenvaltion alueelta, kun taas nyt käsiteltävässä asiassa viivästyminen tapahtui viimeisellä lennolla, joka lennettiin kokonaisuudessaan kolmannen maan alueella. Toisaalta tuomio České aerolinie koski mahdollisuutta nostaa kanne sellaista yhteisön lentoliikenteen harjoittajaa vastaan, joka suoritti ensimmäisen osuuden suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuneesta lentomatkasta, joka viivästyi lentomatkan jälkimmäisellä osuudella, jonka kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja suoritti kokonaisuudessaan kolmannessa maassa yhteisten reittitunnusten käyttöä koskevan sopimuksen perusteella. Sen sijaan nyt käsiteltävässä asiassa sama kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja suoritti kokonaisuudessaan suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuneen lentomatkan.

39.

Näistä tosiseikkojen eroista huolimatta näistä kahdesta tuomiosta ilmenevät periaatteet, jotka on esitetty tämän ratkaisuehdotuksen 35 kohdassa, ovat mielestäni yhä päteviä nyt käsiteltävässä asiassa.

40.

Edellä mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee yhtäältä, ettei viivästyksen tapahtumispaikalla ole mitään vaikutusta asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuuteen niin kauan kuin kyse on unionista alkaneista suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvista lentomatkoista, jotka on varattu yhdellä varauksella ja jotka muodostavat näin ollen kokonaisuuden kyseisessä asetuksessa säädetyn matkustajien korvausta koskevan oikeuden kannalta. Tuomiosta České aerolinie ja määräyksestä KLM nimittäin ilmenee, että jokaisella lennosta vastaavalla lentoliikenteen harjoittajalla, joka osallistuu vähintään yhden osuuden suorittamiseen suoraan toisistaan liittyvistä lennoista muodostuvalla lentomatkalla, on velvollisuus maksaa asianomainen korvaus riippumatta siitä, johtuiko matkustajan pitkäaikainen viivästyminen lopullisessa määräpaikassa asianomaisen lentoliikenteen harjoittajan suorittamasta lennosta. ( 13 ) Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa kyseisen asetuksen sovellettavuuden kannalta ei ole merkitystä sillä, että viivästyminen tapahtui lentomatkan jälkimmäisellä osuudella ja kolmannen maan alueella.

41.

Kyseinen ratkaisu vaikuttaa minusta perustellulta myös kuluttajansuojelun korkean tason varmistamista koskevan tavoitteen näkökulmasta, sillä erottelu sen mukaan, tapahtuuko viivästyminen yhdellä varauksella varatun lentomatkan ensimmäisellä vai jälkimmäisellä lennolla, johtaisi perusteettomasti siihen, että United Airlinesilla olisi velvollisuus maksaa korvausta ensimmäisellä lennolla ilmenneestä häiriöstä mutta sillä ei olisi velvollisuutta maksaa korvausta saman matkan jälkimmäisellä lennolla ilmenneestä häiriöstä, vaikka näissä kahdessa tapauksessa matkustajille aiheutuu lopullisessa määränpäässä sama viivästys ja näin ollen samat haitat.

42.

Toisaalta tästä samasta oikeuskäytännöstä ilmenee, ettei yhteisön lentoliikenteen harjoittajan asemalla ole merkitystä sen kannalta, voidaanko asetusta N:o 261/2004 soveltaa unionista alkaneisiin suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuviin lentomatkoihin. Kuten edellä on muistutettu, toisin kuin kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, joka koskee niitä matkustajia, jotka lähtevät kolmannessa maassa sijaitsevalta lentoasemalta jäsenvaltion alueella sijaitsevalle lentoasemalle, mainitun asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asianomaisen asetuksen soveltamiseksi ei edellytetä sitä, että lentoliikenteen harjoittaja on yhteisön lentoliikenteen harjoittaja, kun on kyse matkustajista, jotka lähtevät jäsenvaltiossa sijaitsevalta lentoasemalta.

43.

Näin ollen se, että yhteisön lentoliikenteen harjoittaja suorittaa lennon, on edellytys asetuksen N:o 261/2004 soveltamiselle vain silloin, kun on kyse lennoista, jotka lähtevät kolmannen maan alueelta jäsenvaltion alueelle. Lisäksi kyseisen asetuksen 3 artiklan 5 kohdassa säädetään, että asetusta sovelletaan kaikkiin lennosta vastaaviin lentoliikenteen harjoittajiin, jotka suorittavat kyseistä kuljetusta. Tuomiossa Wegener sitä, että lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja (Royal Air Maroc) ei ollut yhteisön lentoliikenteen harjoittaja, ei tarkasteltu millään tavalla, koska asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tällä luokittelulla ei ole mitään merkitystä kyseisen asetuksen soveltamisen kannalta.

44.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin katsoo, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen unionista alkanut suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuva lentomatka kuuluu asetuksen N:o 261/2004 soveltamisalaan kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla.

45.

Sen kysymyksen osalta, mikä lentoliikenteen harjoittaja on tässä käsiteltävässä tapauksessa velvollinen maksamaan asetuksen N:o 261/2004 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn korvauksen, muistutan, että käsiteltävän asian erityispiirteenä on se, että kyseiset lentoliput kirjoitti Lufthansa eli yhteisön lentoliikenteen harjoittaja, joka ei ole asianosaisena pääasiassa, kun taas United Airlines, joka on kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja, suoritti tosiasiallisesti kyseiset kaksi lentoa.

46.

Tältä osin unionin tuomioistuin on todennut, että asetuksen N:o 261/2004 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 5 artiklan 3 kohdan sanamuodosta ilmenee, että lentoliikenteen harjoittaja, jolla on velvollisuus korvata se, että suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuva lentomatka oli saapumishetkellä viivästynyt pitkäaikaisesti, voi olla ainoastaan kyseisen asetuksen 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettu ”lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja”. ( 14 ) Kyseisen säännöksen mukaan ”lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja” on lentoliikenteen harjoittaja, joka ”suorittaa tai aikoo suorittaa lennon joko matkustajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti tai sellaisen toisen oikeushenkilön tai luonnollisen henkilön puolesta, joka on tehnyt matkustajan kanssa sopimuksen”.

47.

Tässä määritelmässä asetetaan siis kaksi kumulatiivista edellytystä sille, että lentoliikenteen harjoittaja voidaan luokitella ”lennosta vastaavaksi lentoliikenteen harjoittajaksi”, ja ne koskevat yhtäältä kyseisen lennon suorittamista ja toisaalta matkustajan kanssa tehdyn sopimuksen olemassaoloa. ( 15 ) Määritelmässä ei kuitenkaan mitenkään edellytetä, että lennosta vastaavalla lentoliikenteen harjoittajalla pitäisi olla yhteisön lentoliikenteen harjoittajan asema, sillä tällä asemalla on merkitystä vain silloin, kun arvioidaan asetuksen soveltamisalan ulottumista koskemaan sellaisia matkustajia, jotka saapuvat kolmannesta maasta lähteneillä lennoilla (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 33 ja 42 kohta). Lisäksi ”lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja” on yksinomaisessa vastuussa, sillä unionin lainsäätäjä päätti asetuksen N:o 261/2004 antamisen yhteydessä sulkea pois sen vaihtoehdon, että vastuu olisi jaettu matkanjärjestäjän ja sopimuspuolena olevan lentoliikenteen harjoittajan välillä. ( 16 )

48.

Ensimmäisen edellytyksen osalta asetuksen N:o 261/2004 johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa vahvistetaan, että ”tämän asetuksen tosiasiallisen soveltamisen varmistamiseksi olisi siinä säädettyjen velvoitteiden koskettava lennosta vastaavaa lentoliikenteen harjoittajaa, joka suorittaa tai aikoo suorittaa lennon joko omistamallaan ilma-aluksella taikka ilman miehistöä (dry lease) tai miehistön kanssa (wet lease) vuokratulla ilma-aluksella tai muulla tavoin”. Unionin tuomioistuin on selventänyt ”lennon suorittamista” koskevaa edellytystä sellaisten lentojen osalta, jotka suoritetaan lentokonetta miehistöineen (wet lease) koskevan vuokrasopimuksen nojalla, toteamalla, että lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja on se, ”joka matkustajaliikennetoimintaa harjoittaessaan tekee päätöksen tietyn lennon suorittamisesta, myös sen reitin määräämisestä, ja näin tehdessään lentoliikennettä koskevan tarjouksen tekemisestä asianomaisille. Tällaisen päätöksen tekeminen merkitsee nimittäin sitä, että tämä lentoliikenteen harjoittaja on vastuussa kyseessä olevan lennon suorittamisesta, myös erityisesti mahdollisesta lennon peruuttamisesta tai määräpaikkaan saapumisen pitkäaikaisesta viivästymisestä”. ( 17 )

49.

Matkustajan kanssa tehdyn sopimuksen olemassaolosta on todettava, että sopimussuhteen puuttuminen kyseisten matkustajien ja lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan väliltä on tässä yhteydessä merkityksetöntä, sikäli kuin lennosta vastaavalla lentoliikenteen harjoittajalla on oma sopimussuhteensa sopimuspuolena olevan lentoliikenteen harjoittajan kanssa. ( 18 )

50.

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että vaikka pääasian kantajien kanssa (matkatoimiston välityksellä) sopimuksen tehnyt lentoliikenteen harjoittaja on Lufthansa, nämä kaksi lentoa suorittanut lentoliikenteen harjoittaja on United Airlines, joka on todennäköisesti toiminut yhteisten reittitunnusten käyttöä (code sharing) koskevan sopimuksen nojalla. ( 19 )

51.

Näin ollen minun mielestäni näyttää siltä, että ”lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan” määrittelylle asetetut edellä mainitut kaksi edellytystä näyttävät täyttyvän United Airlinesin osalta, joka ei sitä paitsi kiistä tätä määrittelyä kirjallisissa huomautuksissaan. Viimeksi mainittu on näet lentoliikenteen harjoittaja, joka on tosiasiallisesti suorittanut suoraan toisiinsa liittyvien lentojen kaikki osuudet ja joka on näin toiminut pääasian kantajien kanssa sopimuksen tehneen Lufthansan puolesta. Muistutan tässä yhteydessä, että asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 5 kohdan toisessa virkkeessä täsmennetään, että kun lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja, joka ei ole tehnyt sopimusta matkustajan kanssa, suorittaa kyseisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvia velvollisuuksia, sen katsotaan toimivan sen henkilön puolesta, joka on tehnyt kyseisen matkustajan kanssa sopimuksen. ( 20 )

52.

Tämä päätelmä, jonka mukaan United Airlines on lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja ja on näin ollen velvollinen maksamaan asetuksen N:o 261/2004 7 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn korvauksen, on linjassa asianomaisen asetuksen johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa ilmaistun matkustajien suojelun korkean tason varmistamista koskevan tavoitteen kanssa, sillä United Airlines on, kuten se itsekin huomautuksissaan myöntää, se lentoliikenteen harjoittaja, jonka matkustajat voivat helposti tunnistaa ja joka on useimmissa tapauksissa vastuussa lennon aikana ilmenneistä ongelmista.

53.

Lopuksi muistutan, että asetuksen N:o 261/2004 13 artiklan nojalla lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan kyseisen asetuksen mukaisesti suorittamat velvollisuudet eivät estä sitä vaatimasta sovellettavan lainsäädännön mukaisesti korvausta muun muassa kaikilta muilta sellaisilta henkilöiltä, joista kyseisen lentoliikenteen harjoittajan velvollisuuksien laiminlyönti johtuu, kolmannet osapuolet mukaan luettuina, kuten matkanjärjestäjältä tai muulta henkilöltä, jonka kanssa lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja on tehnyt sopimuksen. ( 21 )

54.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 7 artiklaa on tulkittava siten, että kun on kyse yhdellä varauksella varatuista kahdesta suoraan toisiinsa liittyvästä lennosta muodostuvasta lentomatkasta jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta kolmannessa maassa sijaitsevalle lentoasemalle toisen kyseisessä kolmannessa maassa sijaitsevan lentoaseman kautta, matkustaja, joka saapuu lopulliseen määräpaikkaansa vähintään kolme tuntia myöhässä sen vuoksi, että jälkimmäinen lento, jonka oli ensimmäisen lennon tavoin suorittanut kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja, oli viivästynyt, voi nostaa mainittuun asetukseen perustuvan vahingonkorvauskanteensa kyseisestä lennosta vastaavaa lentoliikenteen harjoittajaa vastaan, kun kyseinen yksi varaus on tehty yhteisön lentoliikenteen harjoittajalta, joka ei ole tosiasiallisesti suorittanut yhtäkään kyseisistä lennoista.

55.

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä sitä, onko siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin katsoo, että asetusta N:o 261/2004 sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen, tämä asetus pätevä sen kansainvälisen oikeuden periaatteen kannalta, jonka mukaan jokaisella valtiolla on täydellinen ja yksinomainen suvereniteetti omaan ilmatilaansa.

56.

Aluksi muistutan, että – kuten SEU 3 artiklan 5 kohdasta ilmenee – unioni edistää osaltaan muun muassa ”kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä”. Niinpä silloin, kun se antaa toimen, sen on noudatettava koko kansainvälistä oikeutta, myös kansainvälistä tapaoikeutta, joka sitoo unionin toimielimiä. ( 22 )

57.

Tuomiossa ATAA unionin tuomioistuin on tältä osin tunnustanut, että periaate, jonka mukaan jokaisella valtiolla on täydellinen ja yksinomainen suvereniteetti omaan ilmatilaansa, on unionin toimielimiä sitovaan ilmailualan kansainväliseen tapaoikeuteen kuuluva periaate. ( 23 ) Kyseisestä tuomiosta käy myös ilmi, että yksityinen voi vedota kyseiseen periaatteeseen, jotta unionin tuomioistuin tutkisi unionin toimen pätevyyden siltä osin kuin yhtäältä kyseinen periaate voi kyseenalaistaa unionin toimivallan antaa kyseinen toimi ja toisaalta kyseessä oleva toimi voi vaikuttaa oikeuksiin, jotka yksityisellä on unionin oikeuden nojalla, tai synnyttää tälle kyseisen oikeuden mukaisia velvollisuuksia. ( 24 ) On kuitenkin todettava, kuten mainitusta tuomiosta ilmenee, että koska kansainvälisen tapaoikeuden periaate ei ole yhtä täsmällinen kuin kansainvälisen sopimuksen määräys, tuomioistuimen harjoittaman unionin toimeen kohdistuvan valvonnan on kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen osalta välttämättä rajoituttava sen tutkimiseen, ovatko unionin toimielimet arvioineet kyseisen periaatteen soveltamisedellytyksiä ilmeisen väärin, kun ne antoivat kyseisen toimen. ( 25 )

58.

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii asetuksen N:o 261/2004 pätevyyttä edellä mainitun ilmailualan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen kannalta siltä osin kuin asianomaista asetusta voidaan soveltaa sellaiseen tilanteeseen, joka kyseisen tuomioistuimen mukaan tapahtuu unionin alueen ulkopuolella ja jossa on osallisena kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja.

59.

Koska tuomion ATAA perusteella asetuksen N:o 261/2004 pätevyyttä voidaan tarkastella ilmailualan kansainvälisen tapaoikeuden periaatteen valossa niin, että tarkastelussa rajoitutaan selvittämään, onko kyse ilmeisestä arviointivirheestä, herää näin ollen kysymys siitä, onko unionin lainsäätäjä tehnyt tällaisen virheen, joka olisi omiaan vaikuttamaan asianomaisen asetuksen pätevyyteen.

60.

Mielestäni näin ei ole.

61.

Muistutan ensinnäkin, että asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla pääasiassa kyseessä oleva lento kuuluu kyseisen asetuksen soveltamisalaan, koska pääasian kantajat aloittivat matkansa jäsenvaltiossa eli Belgiassa sijaitsevalta lentoasemalta. Juuri tämä peruste synnyttää läheisen liittymän unionin alueeseen. Näin ollen se seikka, että oikeus korvaukseen on käsiteltävässä asiassa syntynyt sellaisen viivästymisen johdosta, joka on ilmennyt kokonaisuudessaan kolmannen maan alueella, ei muuta millään tavoin tätä liittymää unionin alueeseen. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 36 ja 37 kohdassa on todettu, suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvat lentomatkat, jotka alkavat jäsenvaltiossa sijaitsevalta lentoasemalta ja joiden määräpaikkana on kolmannen maan lentoasema, muodostavat kokonaisuuden, joka voitaisiin rinnastaa samalla reitillä suoritettavaan suoraan lentoon. Unionin tuomioistuin on vastaavasti todennut, että ”jos – – lentoa, joka tapahtui kokonaan unionin ulkopuolella, on pidettävä erillisenä kuljetustoimena, se ei kuulu asetuksen N:o 261/2004 soveltamisalaan. Jos – – kuljetusta on sen sijaan pidettävä kokonaisuutena, jonka lähtöpaikka on jäsenvaltiossa, kyseistä asetusta sovelletaan”. ( 26 )

62.

Tästä seuraa, että unionin tuomioistuin on yhtäältä jo epäsuorasti ( 27 ) tunnustanut kyseisen suvereniteettiperiaatteen toteamalla, että erillisten lentojen tapauksessa asetusta N:o 261/2004 ei sovelleta unionin ulkopuolella suoritettuun lentoon, mutta toisaalta katsonut, että kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan soveltaminen suoraan toisiinsa liittyviin lentoihin ei ole ristiriidassa kyseisen periaatteen kanssa. Tämän logiikan mukaisesti tällainen soveltaminen ei voisi vaikuttaa sellaisen kolmannen maan suvereniteettiin, jonka alueella suoraan toisiinsa liittyvistä lennoista muodostuvan lentomatkan viimeinen osuus suoritettiin, koska pääasian kantajat ovat lähtökohtaisesti aloittaneet matkansa unionin alueella sijaitsevalta lentoasemalta.

63.

Toiseksi, kuten julkisasiamies Kokott on selittänyt ratkaisuehdotuksessaan ATAA, kansainvälisen julkisoikeuden näkökulmasta ei ole mitenkään epätavallista, että valtio tai kansainvälinen järjestö ottaa suvereniteettioikeuksia käyttäessään huomioon seikkoja, jotka tapahtuvat sen toimivaltaan kuuluvan alueen ulkopuolella. Tässä yhteydessä ratkaisevaa on se, että tosiseikastolla on riittävä yhteys kyseiseen valtioon tai kansainväliseen organisaatioon. Kansainvälisessä oikeudessa tunnustetaan näin ollen eritoten kaksi toimivaltaperustetta, joiden nojalla valtio (tai kansainvälinen järjestö) voi toimia: perusteena voi olla yhtäältä alueellinen toimivalta, jonka nojalla valtiolla on valta toimia sen alueella sijaitsevien henkilöiden (olipa heidän kansalaisuutensa mikä tahansa), tilanteiden ja tavaroiden suhteen, ja toisaalta henkilöllinen toimivalta, jonka mukaan valtiolla (tai kansainvälisellä järjestöllä) on valta toimia omien kansalaistensa (luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden) suhteen, olivatpa nämä missä tahansa. ( 28 )

64.

Asetusta N:o 261/2004 sovelletaan yhtäältä sen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan matkustajiin, jotka lähtevät jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta, riippumatta kyseisen lennon lopullisesta määräpaikasta (alueellinen toimivalta), ( 29 ) ja toisaalta kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan matkustajiin, jotka lähtevät kolmannen maan alueella sijaitsevalta lentoasemalta jäsenvaltion alueella sijaitsevalle lentoasemalle, muun muassa sillä edellytyksellä, että lennon suorittava lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja on yhteisön lentoliikenteen harjoittaja (henkilöllinen ja alueellinen toimivalta). Sitä vastoin kyseistä asetusta ei sovelleta suoraan toisiinsa liittyviin lentoihin, joiden lähtö- tai määräpaikkana ei ole jäsenvaltion alueella sijaitseva lentoasema vaan jotka suoritetaan kokonaisuudessaan kahden kolmannen maan välillä ilman, että niillä olisi mitään liittymää unionin alueeseen. ( 30 )

65.

Näin määritellyt asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuusperusteet, erityisesti pääasiassa kyseessä oleva kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetty sovellettavuusperuste, eivät johda unionin oikeuden ekstraterritoriaaliseen soveltamiseen, myöskään silloin, kun kyseisen lennon määräpaikka on kolmannessa maassa. Kyseistä asetusta sovelletaan nimittäin vain selvästi määritellyissä olosuhteissa, joissa kyseinen lento – kokonaisuutena tarkasteltuna – lähtee jäsenvaltion alueella sijaitsevalta lentoasemalta, jolloin tällaisella lennolla, myös sen unionin ulkopuolella suoritetulla osuudella, on erottamaton yhteys unionin jäsenvaltioiden alueeseen.

66.

Kolmanneksi asetuksessa N:o 261/2004 asetettu tavoite varmistaa kuluttajansuojelun korkea taso vahvistaa tämän tulkinnan. ( 31 ) Edellä mainittujen kahden säännöksen soveltamiseksi edellytetään, että lento on varattu yhdellä varauksella ja että kyseisen lennon lähtö- tai määräpaikkana on jäsenvaltion alueella sijaitseva lentoasema. Sillä seikalla, onko lentoliikenteen harjoittaja päättänyt tehdä välilaskun unionin alueella vai kolmannessa maassa, ei kuitenkaan pitäisi olla vaikutusta kyseisten matkustajien oikeuteen saada korvausta.

67.

Kun huomioidaan tämä tavoite, johon viitataan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 38 artiklassa, unionin lainsäätäjän pitäisi niin ikään sallia lentoliikennetoiminta unionin alueella vain sillä edellytyksellä, että toimijat noudattavat unionin määrittelemiä kriteerejä, joiden tarkoituksena on täyttää unionin itselleen tällä alalla asettamat tavoitteet. ( 32 ) Asetuksessa N:o 261/2004 unionin lainsäätäjä on asettanut unionista lähtevälle lentoliikenteelle tiettyjä kriteerejä kuluttajansuojelua koskevan tavoitteen saavuttamiseksi. Se, että United Airlinesin kaltainen kolmannen maan lentoliikenteen harjoittaja voidaan kyseisen asetuksen nojalla velvoittaa maksamaan korvausta viivästyksestä, joka liittyy kolmannen maan alueella tehdyn välilaskun aikana ratkaistuun tekniseen ongelmaan, on nähdäkseni paitsi edellytys sille, että lentoliikenteen harjoittaja voi tarjota palvelujaan Euroopan markkinoilla, myös riski, joka luontaisesti liittyy lentoliikenteen harjoittajan tekemään päätökseen tarjota palvelujaan Euroopan markkinoilla. Näin ollen kyseiseen lentoliikenteen harjoittajaan sovelletaan asetuksen N:o 261/2004 säännöksiä vain, jos se päättää suorittaa lentoja, joiden määrä- tai lähtöpaikkana on jäsenvaltion alueella sijaitseva lentoasema. ( 33 ) Kyseisen lentoliikenteen harjoittajan tekemä tällainen päätös ei kuitenkaan koske vain suoria lentoja vaan myös suoraan toisiinsa liittyviä lentoja, jotka muodostavat vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kokonaisuuden, kun on kyse matkustajien oikeudesta kyseisessä asetuksessa säädettyyn korvaukseen, riippumatta siitä, onko suoritetuissa lennoissa kyse yhden ainoan lentoyhtiön lennoista vai, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, yhteisten reittitunnusten käyttöä koskevan sopimuksen perusteella suoritetuista lennoista.

68.

Neljänneksi ja viimeiseksi katson, että United Airlinesin esittämä väite siitä, että asetuksen N:o 261/2004 sovellettavuus loukkaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta siksi, että vain suoraan toisiinsa liittyvien lentojen matkustajat (Brysselin ja San Josén välisellä reitillä) voivat vaatia korvausta, vaikka viivästymisestä aiheutui haittaa kaikille Newarkin ja San Josén välisellä lennolla olleille matkustajille, on hylättävä. Sen lisäksi, että kyseinen väite vahvistaa mielestäni sen, että kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ei sovelleta, ellei lennon ja unionin alueen välillä ole läheistä yhteyttä, se myös perustuu virheelliseen lähtökohtaan, sillä siinä ei huomioida sitä, että kyseisen yhtiön mainitsemat kaksi matkustajaryhmää eivät ole samassa tilanteessa.

69.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että asetuksen N:o 261/2004 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja 7 artiklaa on tulkittava siten, että ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus ei ole sen kansainväliseen tapaoikeuteen perustuvan periaatteen vastainen, jonka mukaan valtiolla on täydellinen ja yksinomainen suvereniteetti ilmatilaansa, joten kyseinen periaate ei voi vaikuttaa kyseisen asetuksen pätevyyteen.

70.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Nederlandstalige ondernemingsrechtbank Brusselin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: