1.

Unionin kansainvälisen yksityisoikeuden kovan ytimen muodostavat asetuksessa (EU) N:o 1215/2012 ( 2 ) vahvistetut tuomioistuinten toimivaltaa koskevat säännöt ja sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annetuissa rinnakkaisissa asetuksissa eli asetuksessa (EY) N:o 593/2008 ( 3 ) ja asetuksessa 864/2007 ( 4 ) vahvistetut lainvalintasäännöt.

2.

Näillä asetuksilla on poikkeuksellisen laajat soveltamisalat. Asetuksen N:o 1215/2012 tuomioistuinten toimivaltaa koskevien sääntöjen soveltaminen edellyttää kuitenkin sitä, että asia ei ole pelkästään jäsenvaltion sisäinen, mikä ilmenee siinä, että kyseistä oikeussuhdetta voidaan pitää luonteeltaan kansainvälisenä, koska se liittyy useaan valtioon. ( 5 ) Rooma I- ja Rooma II ‑asetusten lainvalintasääntöjä sovelletaan määrättäessä sovellettavaa lakia. ( 6 )

3.

Näiden kansainvälisen liittymän olemassaoloa koskevien vaatimusten soveltamista rajoittamatta asetuksessa N:o 1215/2012 ja Rooma II ‑asetuksessa säädetään lisäksi unionin oikeuden erityissäännöksiin sovellettavista poikkeuksista ( 7 ) asettaen etusijalle muun muassa asetuksen (EY) N:o 6/2002 ( 8 ) säännökset.

4.

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää näiden kolmen asetuksen keskinäistä suhdetta asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa loukkauskanne nostetaan sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jonka alueella loukkauksen käsittävä toimi on tapahtunut tai ollut vaarassa tapahtua.

5.

Asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan, jonka otsikko on ”Kansainvälinen toimivalta”, 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 81 artiklan a ja d kohdassa tarkoitetuista kanteista ja vaatimuksista johtuvat menettelyt voidaan myös käydä sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jonka alueella loukkauksen käsittävä toimi on tapahtunut tai ollut vaarassa tapahtua.”

6.

Kyseisen asetuksen 88 artiklassa, jonka otsikko on ”Sovellettava oikeus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Yhteisömalleja käsittelevät tuomioistuimet soveltavat tämän asetuksen säännöksiä.

2.   Kysymyksissä, jotka eivät kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan, yhteisömalleja käsittelevät tuomioistuimet soveltavat valtionsa kansallista oikeutta, mukaan lukien sen kansainvälinen yksityisoikeus.

3.   Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, yhteisömalleja käsittelevä tuomioistuin soveltaa samankaltaisiin mallin rekisteröintiin liittyviin kanteisiin sovellettavia sen jäsenvaltion menettelysääntöjä, jonka alueella tuomioistuin sijaitsee.”

7.

Rooma II ‑asetuksen 1 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan määrättäessä sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavaa lakia siviili- ja kauppaoikeuden alalla. – –”

8.

Kyseisen asetuksen 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Teollis- ja tekijänoikeuksien loukkaaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen, joka johtuu teollis- ja tekijänoikeuden loukkaamisesta, sovelletaan sen maan lakia, jonka osalta suojaa vaaditaan.

2.   Sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen, joka johtuu Euroopan yhteisön yhtenäisen teollis- ja tekijänoikeuden loukkaamisesta, sovelletaan niiden kysymysten osalta, joihin ei sovelleta asiaa koskevaa yhteisön välinettä, sen maan lakia, jossa oikeutta loukkaava teko tehtiin.

– –”

9.

Acacia Srl on Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka valmistaa ajoneuvojen vanteita Italiassa ja myy niitä koko unionissa.

10.

Koska Bayerische Motoren Werke AG (jäljempänä BMW) katsoi, että Acacia loukkaa rekisteröityä yhteisömallia, jonka haltija BMW on, myymällä tiettyjä vanteita Saksassa, se nosti Saksassa loukkauskanteen yhteisömalleja käsittelevässä tuomioistuimessa.

11.

Kyseinen tuomioistuin totesi olevansa toimivaltainen asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla.

12.

Yhteisömalleja käsittelevä tuomioistuin myös totesi Acacian syyllistyneen BMW:n väittämään loukkaustoimeen ja velvoitti sen lopettamaan näin todetun loukkaamisen. BMW:n esittämiin vahingonkorvauksen maksamista, tietojen antamista, tositteiden toimittamista, tavaroiden luovuttamista niiden hävittämistä varten ja kirjanpidon esittämistä koskeviin liitännäisvaatimuksiin kyseinen tuomioistuin sovelsi Saksan oikeutta Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohtaan viitaten. Nämä liitännäisvaatimukset hyväksyttiin olennaisin osin.

13.

Acacia valitti tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. Se väittää erityisesti, että BMW:n esittämiin liitännäisvaatimuksiin sovellettava laki oli Italian laki.

14.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vahvistaa, että Saksan tuomioistuinten toimivalta perustuu käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohtaan ja että Acacia oli syyllistynyt BMW:n väittämään loukkaustoimeen.

15.

Se on kuitenkin epävarma siitä, mitä kansallista oikeutta BMW:n liitännäisvaatimuksiin on sovellettava, ja toteaa oikeusriidan ratkaisun riippuvan jossain määrin tästä kysymyksestä. Acacian toimittaman Italian oikeutta käsittelevän asiantuntijalausunnon mukaan tositteiden toimittamista ja kirjanpidon esittämistä koskevat säännöt ovat Saksan oikeudessa erilaiset kuin Italian oikeudessa. Jos liitännäisvaatimuksiin olisi sovellettava Italian lakia, ensimmäisessä oikeusasteessa annettua tuomiota olisi silloin muutettava.

16.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdasta, sellaisena kuin unionin tuomioistuin sitä tulkitsi tuomiossa Nintendo, ( 9 ) seuraa, että käsiteltävään asiaan on sovellettava Italian oikeutta. Tältä osin se huomauttaa, että koska Saksaan toimitetut riidanalaiset tavarat ovat peräisin Italiasta, vahingon aiheuttanut tapahtuma on sattunut Italiassa. Kyseisen tuomioistuimen mukaan tuomiossa Nintendo vahvistettua kriteeriä, joka perustuu paikkaan, jossa vahingon aiheuttanut tapahtuma sattui, on sovellettava paitsi tilanteessa, jossa vastaajan syyksi luettuja loukkauksia on tapahtunut useissa jäsenvaltioissa, kuten tuomiolla Nintendo ratkaistussa asiassa, myös tilanteessa, jossa niitä on tapahtunut vain yhdessä jäsenvaltiossa, kuten käsiteltävässä asiassa.

17.

Kyseisen tuomioistuimen mukaan tällaisella ratkaisulla taataan, että vahingon aiheuttaneeseen tapahtumaan sovellettava laki on kummassakin tilanteessa sama. Tuomio AMS Neve ym., ( 10 ) johon BMW vetoaa sen näkemyksensä tueksi, jonka mukaan liitännäisvaatimuksiin sovelletaan Saksan oikeutta, ei millään tavoin muuta tarvetta varmistaa, että kummassakin tilanteessa sovelletaan samaa aineellista lakia.

18.

Tässä tilanteessa Oberlandesgericht Düsseldorf (osavaltion ylioikeus, Düsseldorf, Saksa) on 31.8.2020 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimeen 8.9.2020, päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

19.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet BMW ja Euroopan komissio. Samat osapuolet olivat edustettuina 8.7.2021 pidetyssä istunnossa.

20.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, onko Rooma II ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen N:o 6/2002 88 artiklan 2 kohtaa ja 89 artiklan 1 kohdan d alakohtaa tulkittava siten, että silloin, kun asia on saatettu jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi jälkimmäisen asetuksen 82 artiklan 5 momentin nojalla, ei ole kyse Rooma II ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta sovellettavan lain määräämistä koskevasta tilanteesta ja että tämän jäsenvaltion alueeseen liittyviin liitännäisvaatimuksiin ei sovelleta tämän asetuksen lainvalintasääntöjen mukaista lakia vaan lex foria.

21.

Ennen tämän ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelua on syytä palauttaa mieleen tuomioistuimelle, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu N:o 6/2002 82 artiklan 1 momentin nojalla, kuuluvan toimivallan yleinen tausta (osa 1). Voidakseni antaa kysymykseen hyödyllisen vastauksen osoitan ensin, että se mahdollisuus, että pääasiassa kyseessä olevat liitännäisvaatimukset kuuluvat lex fori processualis ‑periaatteen alaan ja että niihin on väistämättä sovellettava sen jäsenvaltion lakia, jonka tuomioistuimessa loukkauskanne on nostettu, on suljettava pois (osa 2). Tämän jälkeen selvitän, onko tilanteessa, jossa asia on saatettu jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi kyseisen säännöksen nojalla, sovellettava lainvalintasääntöjä (osa 3).

22.

Siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivallasta tutkia loukkauskanteita, asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 1–3 kohdassa säädetään sarja liittymäkohtia, joista ensimmäinen on vastaajan kotipaikka unionissa ja toinen vastaajan liike unionissa. Jos vastaajalla ei ole kotipaikkaa eikä liikettä unionin alueella, asetuksessa N:o 207/2009 säädetään forum actoris ‑toimivaltaperusteesta, joten kolmas ja neljäs liittymäkohta ovat vastaavasti kantajan kotipaikka unionin alueella ja tämän samalla alueella sijaitseva liike. Viimeisenä keinona loukkauskanteet on nostettava Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) kotipaikan tuomioistuimissa.

23.

Asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla loukkauskanne voidaan nostaa myös sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jonka alueella loukkauksen käsittävä toimi on tapahtunut tai ollut vaarassa tapahtua. Kuten asetuksen N:o 6/2002 83 artiklasta ilmenee, toisin kuin kyseisen asetuksen 82 artiklan 1–3 kohdan nojalla asiaa käsittelevät tuomioistuimet, sen 82 artiklan 5 kohdan nojalla asiaa käsittelevät tuomioistuimet ovat toimivaltaisia tekemään ratkaisun ainoastaan sen jäsenvaltion alueella tapahtuneen loukkaustoimen tai uhanneen loukkaustoimen osalta, jossa kyseinen tuomioistuin sijaitsee.

24.

Vastaavanlainen liittymäkohtien sarja, jossa mainitaan vielä yhtenä liittymäkohtana se jäsenvaltio, jonka alueella loukkaustoimi on tapahtunut tai uhkaa tapahtua, sisältyy asetukseen (EU) 2017/1001. ( 11 ) Tämän asetuksen yhteydessä annettua ja erityisesti tuomioon AMS Neve ym. perustuvaa oikeuskäytäntöä voidaan siten soveltaa asetukseen N:o 6/2002. Kuten kyseisen tuomion 64 kohdasta ilmenee, toimivaltasääntöjen osalta tehdyt ratkaisut eivät kuitenkaan välttämättä päde lainvalintasääntöihin, jotka ovat käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön taustalla. Tuomiota AMS Neve ym. ei siten voida tulkita miksikään rajoitukseksi tai muutokseksi tuomioon Nintendo.

25.

Siltä osin kuin on kyse muihin kuin asetuksen N:o 6/2002 89 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa tarkoitettuihin seuraamuksiin sovellettavan lain määräämisestä, kyseisen asetuksen 89 artiklan 1 kohdan d alakohdassa viitataan sen jäsenvaltion lakiin, jonka alueella loukkaaminen tai loukkaamisen uhka on tapahtunut, ja täsmennetään, että tällä viittauksella tarkoitetaan myös kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä. Kysymyksissä, jotka eivät kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan, kyseisen asetuksen 88 artiklan 2 kohdassa viitataan vastaavasti sen jäsenvaltion lakiin, jonka yhteisömalleja käsittelevässä tuomioistuimessa kanne, kuten loukkauskanne, on nostettu.

26.

Nykyisessä unionin oikeudessa nämä viittaukset on, siltä osin kuin ne koskevat kansainvälistä yksityisoikeutta, ymmärrettävä siten, että niillä tarkoitetaan Rooma II ‑asetuksen säännöksiä. ( 12 ) Jäsenvaltioissa, jotka soveltavat tämän asetuksen lainvalintasääntöjä, asetuksen N:o 6/2002 89 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ja 88 artiklan 2 kohdassa tehdyt viittaukset johtavat siis siihen, että sovellettavaksi määrätään saman jäsenvaltion laki.

27.

Lex fori processualis ‑periaatteen mukaan niihin menettelyseikkoihin, joista ei ole annettu unionin oikeuden yhdenmukaisia säännöksiä, on sitä vastoin sovellettava sen jäsenvaltion kansallista lakia, jonka tuomioistuimessa kanne on vireillä. ( 13 ) Asetuksen N:o 6/2002 yhteydessä tämä periaate nähtävästi tunnustetaan kyseisen asetuksen 88 artiklan 3 kohdassa. ( 14 ) Lex fori processualis ‑periaate ilmenee myös kyseisen asetuksen 89 artiklan 2 kohdasta, jonka mukaan yhteisömalleja käsittelevän tuomioistuimen on toteutettava sellaiset kansallisen lainsäädäntönsä mukaiset toimenpiteet, joilla voidaan varmistaa, että saman asetuksen 89 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja määräyksiä noudatetaan.

28.

Tuomiossa H. Gautzsch Großhandel ( 15 ) on joitakin hyödyllisiä ohjeita, joiden perusteella voidaan sulkea pois se mahdollisuus, että pääasiassa kyseessä olevat liitännäisvaatimukset kuuluvat lex fori processualis ‑periaatteen alaan.

29.

Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin loukkaavien tavaroiden hävittämistä koskevasta vaatimuksesta, tuomiosta H. Gautzsch Großhandel ( 16 ) ilmenee, että se kuuluu asetuksen N:o 6/2002 89 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuihin muihin seuraamuksiin.

30.

Vaatimuksista, jotka koskevat loukkaajan toiminnasta aiheutuneiden vahinkojen korvaamista ja kyseistä toimintaa koskevien tietojen antamista näiden vahinkojen määrittämiseksi, on todettava, että tuomion H. Gautzsch Großhandel ( 17 ) mukaan nämä vaatimukset eivät koske asetuksen N:o 6/2002 89 artiklassa tarkoitettuja seuraamuksia. Yhteisömalleja käsittelevä tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, soveltaa niihin valtionsa kansallista oikeutta kyseisen asetuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

31.

Jos noudatetaan tuomiossa H. Gautzsch Großhandel ( 18 ) tehtyä päättelyä, saman pitäisi nähdäkseni päteä myös tositteiden toimittamista ja kirjanpidon esittämistä koskeviin vaatimuksiin. Nämä vaatimukset eivät näytä suuresti eroavan ominaisuuksiltaan vaatimuksesta, joka koskee tietojen antamista loukkaajan toiminnasta. Unionin tuomioistuin vahvisti tuomiossa Nintendo, ( 19 ) että tositteiden toimittamista ja kirjanpidon esittämistä koskevia liitännäisvaatimuksia koskee asetuksen N:o 6/2002 89 artiklan 1 kohdan d alakohta tai sen 88 artiklan 2 kohta, joissa kummassakin viitataan sovellettavaan kansalliseen oikeuteen.

32.

Näin ollen pääasiassa kyseessä olevat liitännäisvaatimukset eivät kuulu lex fori processualis ‑periaatteen alaan. Seuraavaksi on määritettävä, onko tilanteessa, jossa jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetaan tällaisia vaatimuksia asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla, sovellettava lainvalintasääntöjä.

33.

Jotta voitaisiin todeta, että tilanteessa, jossa asia on saatettu jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla, loukkauskanteen liitännäisvaatimuksiin on väittämättä sovellettava lex foria, olisi katsottava, että kyse ei ole Rooma II ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta lainvalintatilanteesta.

34.

Kuten nimittäin edellä tämän ratkaisuehdotuksen 3 kohdassa jo totesin, Rooma II ‑asetuksen lainvalintasäännöt väistyvät asetuksen N:o 6/2002 lainvalintasääntöjen tieltä. Asetuksessa N:o 6/2002 ei kuitenkaan ole sellaista lainvalintasääntöä, jossa saman asetuksen 82 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa sovellettavaksi laiksi määrätään lex fori. Toisin kuin BMW väittää, tällaista sääntöä ei sisälly etenkään kyseisen asetuksen 83 artiklan 2 kohtaan. Kuten kyseisen säännöksen otsikostakin ilmenee, siinä määritetään loukkauspaikan tuomioistuimen toimivallan laajuus.

35.

Jos tällaista lainvalintasääntöä ei ole ja etenkin, jos asia on saatettu jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla, pääasiassa kyseessä olevat liitännäisvaatimukset on ratkaistava a priori Rooma II ‑asetuksen mukaan määräytyvän lain mukaisesti. Rooma II ‑asetusta kuitenkin sovelletaan ainoastaan määrättäessä sovellettava lakia. Jotta voitaisiin vastata ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen ja katsoa, että kyseisin vaatimuksiin sovelletaan kyseisen asetuksen lainvalintasääntöjä, on selvitettävä, onko pääasiassa kyse sovellettavan lain määräämistä koskevasta tilanteesta. ( 20 )

36.

Unionin oikeudessa ei ole täsmennetty ilmauksen ”määrättäessä – – sovellettavaa lakia” (situation comportant un conflit de lois), jota käytetään Rooma II ‑asetuksen sekä Rooma I ‑asetuksen ja sen edeltäjän, Roomassa 19.6.1980 allekirjoittamista varten avatun sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan yleissopimuksen ( 21 ) soveltamisalojen määrittämisessä, merkitystä. Se, että unionin kansainvälisessä yksityisoikeudessa käytetään toistuvasti tätä ilmausta rajaamaan siihen sisältyvien välineiden soveltamisalaa, johtuu unionin lainsäätäjän harkitusta valinnasta.

37.

Sovellettavan lain määräämistä koskevan tilanteen olemassaolo on yksi kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjen vakiintuneista soveltamisedellytyksistä, ( 22 ) vaikkakaan tämän vaatimuksen täsmällistä sisältöä ei ole tulkittu yhdenmukaisesti. ( 23 ) Kansallisten lainvalintasääntöjen kannalta vähiten kiistanalaisen tulkinnan mukaan – ja jos jätetään sivuun nyanssit, joita oikeuskirjallisuudessa on käsitelty –kyseisen vaatimuksen katsotaan täyttyvän, jos kyseessä on rajat ylittävä tilanne, joka liittyy useaan valtioon ja johon siis voidaan ainakin potentiaalisesti soveltaa useamman kuin yhden valtion kansallista lakia.

38.

Tämän tulkinnan huomioon ottaen silloin, kun Rooma II ‑asetuksessa ei anneta lainvalintasääntöjä, jäsenvaltion tuomioistuimen, jonka tehtävänä on soveltaa kyseisessä jäsenvaltiossa voimassa olevia kansallisia tai yleissopimukseen perustuvia lainvalintasääntöjä käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, olisi vähintäänkin otettava huomioon se mahdollisuus, että asiaan sovelletaan muuta kuin sen omaa lakia. Pääasian asianosaisten kotipaikat sijaitsevat nimittäin eri jäsenvaltioissa. Lisäksi alkuperäinen loukkaustoimi tapahtui yhdessä jäsenvaltiossa eli Italiassa ja sen seuraukset ilmenivät toisessa jäsenvaltiossa eli Saksassa.

39.

Tässä tilanteessa Rooma II ‑asetuksen ilmauksen ”määrättäessä – – sovellettavaa lakia” tulkitsemiseksi on hyödyllistä viitata kyseisen asetuksen oikeusperustoihin. EY 61 artiklan c alakohdan, joka on yksi kyseisen asetuksen oikeusperustoista, ja EY 65 artiklan (joista on tullut vastaavasti SEUT 67 artiklan 3 kohta ja SEUT 81 artikla) mukaan unioni hyväksyy yksityisoikeudellisia asioita, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla toimenpiteitä sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä. Rooma II ‑asetuksella toteutetun toimivaltasääntöjen yhtenäistämisen tavoitteena sinällään on varmasti tätä koskevien kansallisten lainsäädäntöjen eroavaisuuksista sisämarkkinoiden toiminnalle mahdollisesti aiheutuvien esteiden poistaminen. ( 24 )

40.

Tällaisten esteiden poistamiseksi Rooma II ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa käytetylle ilmaukselle ”määritettäessä – – sovellettavaa lakia” on annettava asianmukainen merkitys, jotta varmistetaan, että tilanteissa, joissa jäsenvaltion tuomioistuimen on vähintäänkin otettava huomioon se mahdollisuus, että asiaan saatetaan soveltaa muuta kuin sen omaa lakia, koska se liittyy useaan valtioon tai kolmanteen maahan, ei sovelleta kansallisia tai yleissopimuksiin perustuvia lainvalintasääntöjä vaan Rooma II ‑asetuksen lainvalintasääntöjä. Näin ollen, kuten oikeuskirjallisuudessa on tuotu esiin, Rooma II ‑asetusta on sovellettava tilanteissa, joissa, kuten käsiteltävässä asiassa, asianosaisten kotipaikat sijaitsevat eri jäsenvaltioissa, ( 25 ) tarvitsematta edes mainita muita pääasian tilanteeseen liittyviä seikkoja, jotka osoittavat sen olevan rajat ylittävä. ( 26 )

41.

Rooma II ‑asetuksen systemaattinen tulkinta tukee sitä, että tämä on ilmauksen ”määrättäessä – – sovellettavaa lakia” asianmukainen tulkinta. Kyseisen asetuksen 14 artiklan 2 kohta nimittäin koskee tilanteita, joissa ”kaikki vahingon aiheuttaneen tapahtuman sattumishetkellä tilanteeseen liittyvät asiaankuuluvat seikat liittyvät toiseen maahan kuin siihen, jonka laki on valittu”. Nämä tilanteet kuuluvat mainitun asetuksen soveltamisalaan, vaikka niillä on vain yksi liittymäkohta toiseen maahan, eli se, että sovellettavaksi on valittu sen laki. Näin ollen tätä asetusta olisi a fortiori voitava soveltaa pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa, jossa, kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 40 kohdassa jo selitin, näitä liittymäkohtia on useita.

42.

Käsitys, jonka mukaan asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdassa ei ole kyse Rooma II ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta sovellettavan lain määräämistä koskevasta tilanteesta, koska tuomioistuimen toimivalta on alueellisesti rajattu, ei voisi olla vaikuttamatta unionin kansainvälisen yksityisoikeuden järjestelmään kokonaisuutena, yhteisömalleja koskevien asioiden ulkopuolella ja muissakin kuin pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa. Tästä seuraisi lähinnä se, että lainvalintasääntöjä jätettäisiin soveltamatta, vaikka ne on tarkoitettu sovellettavan lain määräämiseen myös näissä tilanteissa niiden rajat ylittävän luonteen vuoksi.

43.

Yhtäältä nimittäin yksityiset pääsisivät tämän seurauksena kiertämään unionin kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjä ja siten välttämään näiden sääntöjen mukaan määräytyvän lain soveltamisen. Riittäisi, että riidanalainen tilanne hajautettaisiin keinotekoisesti niin, että sen ulottuvuutta voitaisiin alueellisesti rajoittaa tai että riidanalaisen vaatimukset voitaisiin rajata yhden ainoan jäsenvaltion alueelle. Jos vastaavasti jäsenvaltion tuomioistuin voisi lex forin menettelysääntöjen nojalla rajata menettelyn koskemaan kyseiseen jäsenvaltioon liittyviä tosiseikkoja, sillä olisi oikeus jättää soveltamatta unionin kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjä.

44.

Toisaalta unionin kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjä ei sovellettaisi myöskään sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin tilanteissa, joissa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion tuomioistuin on asetuksen N:o 1215/2012 nojalla – jota sovelletaan ainoastaan asioihin, joilla on kansainvälinen liittymä ( 27 ) – toimivaltainen vain kyseisen jäsenvaltion alueella aiheutuneen vahingon osalta. ( 28 )

45.

Näin ollen Rooma II ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen N:o 6/2002 88 artiklan 2 kohtaa ja 89 artiklan 1 kohdan d alakohtaa on tulkittava siten, että silloin, kun jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetaan asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla jäsenvaltioon sijoittautuneen oikeudenhaltijan toiseen jäsenvaltioon sijoittautunutta loukkaajaa vastaan nostama loukkauskanne, joka koskee kyseisten tavaroiden myytäväksi tarjoamista ja saattamista ensin mainitun jäsenvaltion markkinoille, on kyseessä Rooma II ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sovellettavan lain määräämistä koskeva tilanne ja tämän jäsenvaltion alueeseen liittyviin liitännäisvaatimuksiin sovellettava laki määräytyy siten saman asetuksen 8 artiklan 2 kohdan perusteella.

46.

BMW:n esittämillä argumenteilla, jotka koskevat ennen muuta asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan tehokasta vaikutusta, ei voida kyseenalaistaa tämän tulkinnan oikeellisuutta.

47.

BMW väittää, että muun lain kuin lex forin soveltamisella asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa rajoitettaisiin kyseisessä säännöksessä tarkoitetun vaihtoehtoisen oikeuspaikan tehokasta vaikutusta.

48.

Mielestäni tällaisella tulkinnalla vaarannettaisiin Rooma II ‑asetuksen lainvalintasääntöjen tehokas vaikutus, ( 29 ) ja epäilen, voitaisiinko sillä taata asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan tehokas vaikutus.

49.

Ensinnäkin on todettava, että säätäessään asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdassa tällaisesta vaihtoehtoisesta tuomioistuimesta unionin lainsäätäjä on antanut yhteisömallin haltijalle mahdollisuuden nostaa halutessaan kohdennettuja kanteita, joista kukin koskee yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa tehtyjä loukkaustoimia. ( 30 )

50.

Unionin tuomioistuin totesi tuomiossa AMS Neve ym., että EU-tavaramerkkiä koskevan analogisen säännöksen tehokas vaikutus seuraa siitä, että käytettävissä on oletusarvoiseen tuomioistuimeen eli vastaajan kotipaikan tuomioistuimeen nähden vaihtoehtoinen tuomioistuin. Kyseisen säännöksen tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi unionin tuomioistuin on tulkinnut sitä niin, ettei se vie samaan lopputulokseen kuin vastaajan kotipaikan tuomioistuimesta annetut säännökset. ( 31 ) Tämä unionin tuomioistuimen omaksuma lähestymistapa on johdonmukainen sen unionin kansainvälistä yksityisoikeutta koskevaan oikeuskäytäntöön nähden. Unionin tuomioistuin nimittäin noudatti tätä samaa päättelyä tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehdystä yleissopimuksesta ( 32 ) antamassaan periaatteellisessa tuomiossa tulkitessaan määräystä, joka koski vaihtoehtoista oikeuspaikkaa sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa. ( 33 )

51.

Sellaisen vaihtoehtoisen oikeuspaikan käytettävissä olemista, jossa oikeudenhaltija voi vedota tehokkaasti oikeuksiinsa, ei kuitenkaan pidä sekoittaa mahdollisuuteen valita tarkasti loukkauskanteen liitännäisvaatimuksiin sovellettava laki. ( 34 ) Jos unionin lainsäätäjä olisi asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa, samaan tapaan kuin perimykseen liittyvissä kansainvälisen yksityisoikeuden määräyksissä, ( 35 ) tarkoittanut varmistaa toimivaltaisen oikeuspaikan ja sovellettavan lain vastaavuuden tai, kuten se osittain teki elatusvelvollisuutta koskevassa asiassa, ( 36 ) tällaisissa tilanteissa sovellettavan lain välillisen valinnan, se olisi säätänyt tästä nimenomaisesti.

52.

Toiseksi BMW:n argumentti, jonka mukaan asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla toimivaltaisissa tuomioistuimissa vireillä olevissa menettelyissä ei pidä soveltaa minkään muun jäsenvaltion lakia kuin lex foria – ja tarkemmin sanottuna sen jäsenvaltion lakia, jossa alkuperäinen loukkaustoimi tapahtui –, koska tämän lain soveltamiseen liittyy riskejä, ei voi menestyä. BMW väittää, että kyseisen lain soveltaminen yhtäältä mahdollistaisi loukkaajalle sen, että liitännäisvaatimuksiin Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdan nojalla sovellettavaksi laiksi määrätään laki, joka antaa vähemmän suojaa mallin haltijalle, ja toisaalta johtaisi useimmiten kalliiden asiantuntijalausuntojen pyytämiseen ja menettelyn merkittävään viivästymiseen.

53.

On muistutettava, että nämä ”riskit” ovat luontaisia asetuksen N:o 6/2002 järjestelmälle, ja kaikkein selvimmin niitä esiintyy asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 1–3 kohdan nojalla toimivaltaisissa tuomioistuimissa. Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdan nojalla nämä tuomioistuimet soveltavat lähtökohtaisesti ja ilman toimivaltansa laajuutta koskevia alueellisia rajoituksia sen jäsenvaltion lakia, jossa alkuperäinen loukkaustoimi on tapahtunut. Samasta syystä eivät myöskään voi menestyä ne BMW:n väitteet, joiden mukaan lex foria soveltamalla taataan mahdollisimman hyvä ennustettavuus ja oikeusturva sekä kohtuullinen tasapaino asianosaisten intressien välillä.

54.

Kolmanneksi väittäessään, että muun lain kuin lex forin soveltaminen tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla, voisi vaarantaa vaihtoehtoisen oikeuspaikan tehokkaan vaikutuksen, BMW ei näytä ottavan huomioon, että kyseiseen asetukseen itseensä sisältyy säännöksiä, joita unionin lainsäätäjä on pitänyt tarpeellisina sen varmistamiseksi, että oikeudenhaltija voi vedota tehokkaasti oikeuksiinsa käytettävissä olevissa tuomioistuimissa. Kuten kyseisen asetuksen johdanto-osan 22 perustelukappaleessa todetaan, näiden oikeuksien käytön turvaavista toimenpiteistä olisi säädettävä kansallisessa lainsäädännössä, ja sen vuoksi on tarpeen säätää tietyistä kaikissa jäsenvaltioissa sovellettavista yhtenäisistä perusseuraamuksista. Näin ollen saman asetuksen 89 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat kieltää vastaajaa ”jatkamasta toimia, jotka loukkaavat tai uhkaavat loukata yhteisömallia”. Lisäksi unionin lainsäätäjä on osittain yhdenmukaistanut immateriaalioikeuksien, kuten asetuksessa N:o 6/2002 säädettyjen oikeuksien, noudattamisen varmistamiseksi tarvittavat toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot direktiivillä 2004/48/EY. ( 37 )

55.

Neljänneksi ei voi myöskään menestyä se BMW:n argumentti, jonka mukaan asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan tehokas vaikutus voi vaarantua erityisesti silloin, kun oikeudenhaltijan on vedottava oikeuksiinsa nopeasti, erityisesti väliaikaista oikeussuojaa koskevassa menettelyssä. Tässä väitteessä ei nähtävästi oteta huomioon, että yhteisömalleja käsittelevän jäsenvaltion tuomioistuimen toimivallasta määrätä väliaikaisia ja turvaamistoimia ei suinkaan säädetä kyseisen asetuksen 82 artiklassa vaan lähinnä sen 90 artiklan 1 kohdassa. Jälkimmäisen mukaan kyseinen tuomioistuin voi määrätä jäsenvaltion laissa säädettyjä kansallista mallia koskevia väliaikaisia ja turvaamistoimia. Näin asetuksen N:o 6/2002 90 artiklan 1 kohdalla täydennetään kyseiseen asetukseen sisältyvien lex fori processualis ‑periaatetta ilmentävien säännösten luetteloa. ( 38 ) Vaikka väliaikaiset ja turvaamistoimet kuuluvat tämän periaatteen soveltamisalaan, direktiivin 2004/48 9 artiklalla toteutettu yhdenmukaistaminen koskee myös niitä.

56.

Jollei edellä esitetyistä, erityisesti asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan tehokkaaseen vaikutukseen liittyvistä huomautuksista muuta johdu, pysyn edellä tämän ratkaisuehdotuksen 45 kohdassa esittämässäni kannassa.

57.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee toisella ennakkoratkaisukysymyksellään, joka esitetään ainoastaan siinä tapauksessa, että toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, kuten ehdotan, onko Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että määrättäessä sovellettavaa lakia kyseisessä säännöksessä mainitulla käsitteellä ”maa, jossa oikeutta loukkaava teko tehtiin” tarkoitetaan jäsenvaltiota, jossa internetmainonnan kohteena olevat kuluttajat ovat ja jossa yhteisömallia loukkaavia tavaroita saatetaan markkinoille asetuksen N:o 6/2002 19 artiklassa tarkoitetulla tavalla, kun tässä jäsenvaltiossa nostetulla kanteella riitautetaan ainoastaan kyseisten tavaroiden myytäväksi tarjoaminen ja markkinoille saattaminen ja kun tämän myytäväksi tarjoamisen taustalla olevat internettarjoukset pantiin alulle toisessa jäsenvaltiossa.

58.

Toisella ennakkoratkaisukysymyksellä halutaan selvittää, onko pääasiassa kyseessä oleviin liitännäisvaatimuksiin sovellettavaa lakia määrättäessä sovellettava tuomiossa Nintendo käsitteestä ”maa, jossa oikeutta loukkaava teko tehtiin” tehtyä tulkintaa. Vaihtoehtoisesti voitaisiin katsoa, että kyseistä käsitettä tulkittaessa on tukeuduttava tulkintaan, joka tuomiossa AMS Neve ym. tehtiin tuomioistuinten toimivallasta käsitteen ”jäsenvaltio, jonka alueella loukkaustoimi on tapahtunut tai uhkaa tapahtua” osalta. Toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä viitataan nimenomaan tähän vaihtoehtoon.

59.

Osapuolet ovat tästä kysymyksestä eri mieltä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tapaan komissio puoltaa tuomiossa Nintendo tehdyn tulkinnan soveltamista, minkä komission mukaan pitäisi johtaa siihen, että pääasiassa kyseessä oleviin liitännäisvaatimuksiin sovelletaan Italian lakia. BMW katsoo, että jos ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan kieltävästi, on nojauduttava tuomiossa AMS Neve ym. tehtyyn tulkintaan ja sovellettava kyseisiin vaatimuksiin Saksan lakia.

60.

Jotta voitaisiin ottaa kantaa tähän kysymykseen, on tutkittava yhtäältä, mitä tuomioon Nintendo olevalla maininnalla ”tilanteessa, jossa samaa vastaajaa moititaan eri jäsenvaltioissa tapahtuneista eri loukkaustoimista” tarkoitetaan, ja tarvittaessa, ( 39 ) sovelletaanko tässä tuomiossa tehtyä tulkintaa myös muissa tilanteissa, ja toisaalta, missä määrin Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdan tulkintaa täytyy ohjata pyrkimys välttää kolmannen maan lain soveltamista.

61.

Unionin tuomioistuimen päättely, johon tuomiossa Nintendo tehty tulkinta perustuu, lähtee liikkeelle kyseisen tuomion 99 kohdassa esitetystä toteamuksesta, jonka mukaan immateriaalioikeuksien loukkaamista koskeville oikeudenkäyntiasioille on tyypillistä erityinen monimutkaisuus: ei ole harvinaista, että samaa vastaajaa moititaan useista loukkaustoimista, joten paikkaa, jossa vahingon aiheuttanut tapahtuma on sattunut, koskevan perusteen nojalla useat paikat voivat muodostaa merkityksellisen liittymäkohdan määritettäessä sovellettavaa lakia. Kuten kyseisen tuomion 103 kohdasta ilmenee, näin on erityisesti tilanteessa, jossa samaa vastaajaa moititaan eri jäsenvaltioissa tapahtuneista eri loukkaustoimista. Jotta tällaisissa tilanteissa ei tarvitsisi soveltaa usean eri valtion lakeja, kansallisen tuomioistuimen on unionin tuomioistuimen mukaan tulkittava Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”maa, jossa oikeutta loukkaava teko tehtiin” siten, että sillä viitataan ”paikkaan, jossa alkuperäinen loukkaustoimi, joka on aiheuttanut moititun toiminnan, on tapahtunut tai ollut vaarassa tapahtua”. ( 40 )

62.

Ensinnäkin unionin tuomioistuin totesi tuomion Nintendo 103 kohdassa, että tilanteessa, jossa samaa vastaajaa moititaan eri jäsenvaltioissa tapahtuneista eri loukkaustoimista, jotka kuuluvat asetuksen N:o 6/2002 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käytön käsitteen piiriin, vahingon aiheuttaneen tapahtuman yksilöimiseksi ei ole syytä viitata kuhunkin moitittuun loukkaustoimeen, vaan vastaajan toimintaa on arvioitava kokonaisuutena sen paikan määrittämiseksi, jossa alkuperäinen loukkaustoimi, joka on aiheuttanut moititun toiminnan, on tapahtunut tai ollut vaarassa tapahtua.

63.

Toiseksi, esitettyään kyseisen tuomion 103 kohdassa sen paikan, jossa alkuperäinen loukkaustoimi tapahtui, määrittämistä helpottavia selvennyksiä unionin tuomioistuin teki, nimenomaisesti ja erikseen, ( 41 ) eron tilanteiden, joissa toimija internetsivustollaan tarjoaa myytäväksi yhteisömallia loukkaavia tavaroita, ja tilanteiden, jossa toimija kuljetuttaa kolmannen yrittäjän välityksellä yhteisömallilla suojattuja oikeuksia väitetysti loukkaavia tuotteita muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, johon vastaaja on sijoittautunut, välillä.

64.

Tästä seuraa, että tuomion Nintendo 103 kohdassa esitetty viittaus ”tilanteeseen, jossa samaa vastaajaa moititaan – – eri loukkaustoimista” ei kyseisessä tuomiossa tehdyn päättelyn mukaan tarkoita tilannetta, jossa loukkaustoimet, jotka edustavat kaikkia asetuksen N:o 6/2002 19 artiklan 1 kohdassa mainittuja eri ”käyttömuotoja”, ovat tapahtuneet useissa eri jäsenvaltiossa, vaan se tarkoittaa tilannetta, jossa eri jäsenvaltioissa on tapahtunut useita loukkaustoimia, jotka edustavat yhtä ja samaa ”käyttömuotoa”.

65.

Näin ollen on selvitettävä, onko tuomion Nintendo 103 kohdassa tarkoitetuista eri jäsenvaltioissa tapahtuneista useista loukkaustoimista, jotka edustavat samaa ”käyttömuotoa”, kyse silloin, kun moitittu toiminta muodostuu, kuten käsiteltävässä asiassa, tavaroiden tarjoamisesta myytäväksi yhdessä jäsenvaltiossa (Saksassa) oleville kuluttajille sekä niiden saattamisesta tämän jäsenvaltion markkinoille ja kun kyseisen myytäväksi tarjoamisen ja markkinoille saattamisen taustalla olevat internettarjoukset on pantu alulle toisessa jäsenvaltiossa (Italiassa).

66.

Komissio väittää, että tähän kysymykseen on vastattava myöntävästi. Sen mukaan myös tilanteessa, jossa tarjotaan myytäväksi immateriaalioikeuksia loukkaavia tavaroita internetissä, on pohjimmiltaan kyse eri jäsenvaltioissa tapahtuneista useista loukkaustoimista silloinkin, kun tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on toimivaltainen vain yhteen jäsenvaltioon liittyvien loukkaustoimien osalta.

67.

Tällä tulkinnalla on omat puolustajansa oikeuskirjallisuudessa. Heidän mukaansa alueperiaatteen vuoksi ”vahingon” eli immateriaalioikeuden loukkauksen ei yksinkertaisesti voida katsoa tapahtuneen tietyssä valtiossa, ellei myös ”vahingon aiheuttanut tapahtuma” eli loukkaustoimi ole tapahtunut tässä samassa valtiossa: näiden kahden tekijän on väistämättä oltava yhteneviä siltä osin kuin on kyse alueesta, jolla ne ovat tapahtuneet. ( 42 ) Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevassa tilanteessa loukkaustoimia on vähintään kaksi, ja ne ovat tapahtuneet kahdessa eri jäsenvaltiossa.

68.

Tätä tulkintaa tukee myös tuomio AMS Neve ym., johon unionin tuomioistuin viittaa tuomion Nintendo 64 kohdassa.

69.

Unionin tuomioistuin tosin lausui tästä kysymyksestä tuomion AMS Neve ym. 64 kohdan ensimmäisessä virkkeessä ja tuomioon Nintendo viitaten, että ”[Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdan nojalla] sovellettavan lain määrittäminen voi osoittautua välttämättömäksi, kun loukkauskanne, joka on nostettu tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen ratkaisemaan minkä tahansa jäsenvaltion alueella tapahtunutta loukkaustoimea koskevan asian, koskee useita loukkaustoimia, jotka ovat tapahtuneet eri jäsenvaltioissa”. Tästä lausumasta voisi a priori saada sellaisen kuvan, ettei tuomiossa Nintendo tehty tulkinta koske tilanteita, joissa asia on saatettu kyseisen tuomioistuimen käsiteltäväksi asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla ja joissa se on toimivaltainen tekemään ratkaisun ainoastaan sen jäsenvaltion alueella tapahtuneen loukkaustoimen tai uhanneen loukkaustoimen osalta, jonka alueella se sijaitsee.

70.

Kyseisessä lausumassa kuitenkin ainoastaan kuvataan oikeusriitaa, joka johti ennakkoratkaisupyynnön esittämiseen asiassa Nintendo, sulkematta kuitenkaan pois tuomiossa Nintendo tehdyn tulkinnan soveltamista asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa.

71.

Ennen kaikkea unionin tuomioistuin täsmensi tuomion AMS Neve ym. 64 kohdassa, että ”jotta asiaa käsittelevän tuomioistuimen ei tällaisessa tilanteessa[ ( 43 )] tarvitsisi soveltaa useiden valtioiden lakeja, on oikeusriitaan sovellettava laki määritettävä yhden ainoan loukkaustoimen eli alkuperäisen loukkaustoimen perusteella”. Tästä seuraa, että siltä osin kuin on kyse tuomion Nintendo kohteena olleesta moititusta toiminnasta ja etenkin väitetysti loukkaavien tavaroiden tarjoamisesta myytäväksi verkossa, alkuperäinen loukkaustoimi (myyntitarjouksen verkkoon lataamiseen johtaneen menettelyn käynnistäminen) on yksi loukkaustoimi muiden joukossa. Tätä alkuperäistä loukkaustoimea lukuun ottamatta muut loukkaustoimet ovat tällaisessa tilanteessa tapahtuneet niissä jäsenvaltioissa, joiden alueilla ovat ne kuluttajat, joiden saatavilla tämä internetsivusto on.

72.

Näin ollen on katsottava, että käsiteltävässä asiassa, siltä osin kuin se koskee Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdan nojalla sovellettavan lain määräämistä tilanteessa, jossa moitittu toiminta muodostuu tavaroiden tarjoamisesta myytäväksi yhdessä jäsenvaltiossa (Saksa) oleville kuluttajille ja tavaroiden saattamisesta kyseisen jäsenvaltion markkinoille ja jossa tämän myytäväksi tarjoamisen ja markkinoille saattamisen taustalla olevat internettarjoukset on pantu alulle toisessa jäsenvaltiossa (Italia), on kyseessä vähintään kaksi loukkaustoimea, joista toinen on tapahtunut Saksassa ja toinen Italiassa.

73.

Tuomiossa Nintendo tehdyn tulkinnan mukaan se näkemys, että jotta asiaa käsittelevän tuomioistuimen ei tarvitsisi soveltaa useiden valtioiden lakeja, on oikeusriitaan sovellettava laki määritettävä yhden ainoan loukkaustoimen eli alkuperäisen loukkaustoimen perusteella, pätee myös pääasiassa kyseessä oleviin liitännäisvaatimuksiin sovellettavan lain määrittämiseen. Kyseisen tuomion 108 kohdan perusteella alkuperäisenä loukkaustoimena on käsiteltävässä asiassa pidettävä toimijan toimintaa, kun se käynnisti myyntitarjouksen verkkoon lataamiseen johtaneen menettelyn internetsivustollaan.

74.

Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohtaa on siis tulkittava niin, että määrättäessä loukkauskanteen liitännäisvaatimuksiin sovellettavaa lakia, sellaisena kuin sen esitin ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen antamassani vastauksessa, kyseisessä säännöksessä käytetyllä käsitteellä ”maa, jossa oikeutta loukkaava teko tehtiin” tarkoitetaan maata, jossa alkuperäinen loukkaustoimi, joka on aiheuttanut moititun toiminnan, on tapahtunut.

75.

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa argumenteilla, joilla pyritään osoittamaan, että silloin, kun vastaaja on sijoittautunut kolmanteen maahan, tuomiossa Nintendo tehty tulkinta saattaa johtaa siihen, että niiden kysymysten osalta, joita ei säännellä asetuksessa N:o 6/2002, määrätään sovellettavaksi kolmannen maan lakia.

76.

Unionin tuomioistuimen menettelyn kuluessa käydyissä keskusteluissa nousi esiin oikeuskirjallisuudessakin käsitelty kysymys tuomiossa Nintendo tehdyn tulkinnan vaikutuksista tilanteessa, jossa paikka, jossa moititun toiminnan aiheuttanut alkuperäinen loukkaustoimi on tapahtunut, sijaitsee kolmannessa maassa. Vaikuttaa siltä, että näissä keskusteluissa esitetty näkemys, jonka mukaan kyseisessä tuomiossa tehty tulkinta ei päde asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuihin tilanteisiin, perustuu erityisesti pyrkimykseen välttää kolmannen maan lain soveltaminen.

77.

Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdan tulkitseminen siten, että tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohdan nojalla, esitettyihin liitännäisvaatimuksiin sovellettavaa laiksi on aina määrättävä lex fori ja että näin ollen myöntävän vastauksen antaminen toiseen kysymykseen ei muussa kuin nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä ratkaisisi sitä pysyvää ongelmaa, että kolmansiin maihin sijoittautuneet toimijat tarjoavat myytäväksi ja mainostavat internetissä yhteisön yhtenäisiä immateriaalioikeuksia loukkaavia tavaroita.

78.

Tällaisia kolmansiin valtioihin sijoittautuneita toimijoita vastaan voidaan nimittäin lähtökohtaisesti nostaa kanne vastaajan kotipaikan tuomioistuimissa unionin alueella tai toissijaisesti sen paikan tuomioistuimissa, jonne ne ovat sijoittautuneet unionin alueella, tai vielä toissijaisemmin EUIPO:n kotipaikan tuomioistuimissa. ( 44 )

79.

Yhtäältä sen tuomioistuimen toimivalta, jossa loukkauskanne on nostettu, ei näissä tilanteissa rajoittuisi pelkästään yhden jäsenvaltion alueelle. Lisäksi oikeusriita koskisi, tuomion Nintendo 103 kohdan sanamuotoa lainatakseni, useita loukkaustoimia. Näin ollen ei olisi a priori mitään syytä jättää soveltamatta tuomiossa Nintendo tehtyä tulkintaa, joka johtaisi kolmannen maan lain määräämiseen loukkauskanteen liitännäisvaatimuksiin sovellettavaksi laiksi.

80.

Toisaalta oikeudenhaltijan olisi, jotta se voisi vedota jäsenvaltion lakiin siltä osin kuin se koskee loukkauskanteen liitännäisvaatimuksia, nostettava tuomioistuimessa asetuksen N:o 6/2002 82 artiklan 5 kohtaan perustuva kanne. Jotta tämä oikeudenhaltija voisi vedota tällaiseen lakiin ja vaatia suojaa koko unionin alueella, sen olisi vielä nostettava kanteet kaikkien jäsenvaltioiden tuomioistuimissa. Kun otetaan huomioon kyseisen asetuksen systematiikka ja yhteisömallin haltijan oikeuksien, jotka ovat luonteeltaan yhtenäisiä ja ulottuvat lähtökohtaisesti koko unionin alueelle, alueellinen ulottuvuus, tällainen lopputulos ei vaikuta kovin tyydyttävältä.

81.

Rooma II ‑asetuksen 3 artiklassa tosin säädetään, että tämän asetuksen mukaisesti määräytyvää lakia sovelletaan, vaikka se ei olisi jonkin jäsenvaltion laki.

82.

Kolmannen maan lain soveltamiseen unionin asetuksen täydentämiseksi siltä osin kuin on kyse luonteeltaan yhtenäisestä yhteisön immateriaalioikeudesta voidaan kuitenkin suhtautua epäillen.

83.

Yhteisömallin haltijalle asetuksen N:o 6/2002 nojalla annettujen oikeuksien alueellisesta ulottuvuudesta on nimittäin todettava, että nämä oikeudet koskevat lähtökohtaisesti koko unionin aluetta ja että mallit saavat yhtenäistä suojaa ja niillä on vaikutuksia koko tällä alueella. ( 45 ) Yhteisön immateriaalioikeutta ei siten voida Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla loukata maassa, jossa tätä oikeutta ei tunnusteta. Tämä tulkinta perustuu näkemyksiin, jotka voivat tuoda mieleen tietyt oikeuskirjallisuudessa immateriaalioikeuden loukkauksen ja loukkaustoimen yhtenevyydestä muodostuneet näkemykset. ( 46 ) Direktiivillä 2004/48 toteutettu yhdenmukaistaminen, jonka kohteena olivat erityisesti asetuksessa N:o 6/2002 annettujen kaltaisten immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavat toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot, sitä paitsi koskee ainoastaan jäsenvaltioita.

84.

Näin ollen silloin, kun myytäväksi tarjoamisen ja markkinoille saattamisen taustalla olevat internettarjoukset on pantu alulle kolmannessa valtiossa, tämä valtio ei voi olla Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ”maa, jossa oikeutta loukkaava teko tehtiin”. Kyseisen säännöksen nojalla sovellettavaa lakia määrättäessä on otettava huomioon ainoastaan niiden jäsenvaltioiden lait, joissa internetmainonnan kohteena olevat kuluttajat ovat ja joissa kyseisiä tavaroita saatetaan markkinoille. Toisin kuin kyseisen asetuksen muissa lainvalintasäännöissä, sen 8 artiklan 2 kohdassa määrätään sovellettaviksi laeiksi ainoastaan jäsenvaltioiden lakeja. Tämä lainvalintasääntö ei kuitenkaan ole oikeudellisessa tyhjiössä, vaan sitä on luettava yhdessä yhteisön yhtenäisiä immateriaalioikeuslajeja, joilla on yhdenmukainen suoja ja joiden vaikutukset ulottuvat koko unionin alueelle, koskevien asetusten kanssa.

85.

Pitää tosin paikkansa, että tämä tulkinta voi johtaa siihen, että Rooma II ‑asetuksen 8 artiklan 2 kohdan nojalla sovellettavana lakina on sovellettava useita eri lakeja. Jottei jouduttaisi soveltamaan useita eri lakeja, on ainakin pyrittävä määrittämään unionin alueella tapahtunut alkuperäinen tai pääasiallinen loukkaustoimi.

86.

Oikeuskirjallisuudessa vastaavasti myönnetään tuomiossa Nintendo tehdyn tulkinnan puutteellisuudet ja todetaan, että silloin, kun kyseisessä tuomiossa tarkoitettu alkuperäinen loukkaustoimi on tapahtunut kolmannessa maassa, olisi harkittava, voitaisiinko kyseisen maan lain sijasta soveltaa joko niiden jäsenvaltioiden lakeja, joissa loukkauksen vaikutukset ilmenivät, tai jonkin sellaisen jäsenvaltion lakia, jolla on immateriaalioikeuksien loukkaukseen läheinen liittymä. ( 47 )

87.

Jollei edellä esitetyistä lisähuomautuksista muuta johdu, pysyn edellä tämän ratkaisuehdotuksen 74 kohdassa esittämässäni kannassa.

88.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Düsseldorfin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: