1.

Euroopan komissio vaatii kanteessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että ottamalla käyttöön

Itävallan tasavalta ei ole noudattanut asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan2 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

2.

Komissio katsoo lähinnä, että tällä hetkellä voimassa olevassa unionin oikeudessa ei anneta jäsenvaltioille harkintavaltaa mukauttaa niiden maksamien perhe-etuuksien määrää asianomaisen lapsen asuinvaltion hintatasoon ja että tällainen mukautus samoin kuin perheille myönnettävien tiettyjen veroetujen mukauttaminen ovat syrjiviä eikä niitä voida pitää välttämättömänä ja oikeasuhteisena toimenpiteenä.

3.

Aion tässä ratkaisuehdotuksessa tehdä selkoa syistä, joiden vuoksi pidän komission esittämiä väitteitä perusteltuina.

4.

Asetuksen N:o 883/2004 johdanto-osan 8, 12 ja 16 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

5.

Kyseisen asetuksen 1 artiklan z alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

6.

Asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan j alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan kaikkeen seuraavia sosiaaliturvan aloja koskevaan lainsäädäntöön:

– –

7.

Asetuksen N:o 883/2004 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhdenvertainen kohtelu”, säädetään seuraavaa:

”Henkilöillä, joihin tätä asetusta sovelletaan, on samat jäsenvaltion lainsäädännön mukaiset etuudet ja velvollisuudet kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisilla, jollei tässä asetuksessa toisin säädetä.”

8.

Kyseisen asetuksen 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Etuuksien, tulojen, tosiseikkojen tai tapahtumien rinnastaminen”, säädetään seuraavaa:

”Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, ja erityiset täytäntöönpanosäännökset huomioon ottaen sovelletaan seuraavaa:

9.

Asetuksen N:o 883/2004 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Asuinpaikkaa koskevien sääntöjen jättäminen huomiotta”, säädetään seuraavaa:

”Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön taikka tämän asetuksen nojalla maksettavia rahaetuuksia ei saa pienentää, muuttaa, keskeyttää, peruuttaa tai tuomita menetettäviksi sen vuoksi, että etuudensaaja asuu tai hänen perheenjäsenensä asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa etuuksien myöntämisestä vastuussa oleva laitos sijaitsee.”

10.

Asetuksen N:o 883/2004 67 artiklassa, jonka otsikko on ”Toisessa jäsenvaltiossa asuvat perheenjäsenet”, säädetään seuraavaa:

”Henkilöllä on oikeus perhe-etuuksiin toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, myös toisessa jäsenvaltiossa asuvien perheenjäsentensä osalta, ikään kuin he asuisivat ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa. Eläkkeensaajalla on kuitenkin oikeus perhe-etuuksiin hänen eläkkeensä osalta toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti.”

11.

Asetuksen N:o 492/2011 I luvun 2 jaksossa, jonka otsikko on ”Työskentely ja yhdenvertainen kohtelu”, olevan 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion kansalaista ei työntekijänä saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen jäsenvaltion alueella kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehtojen suhteen; tämä koskee erityisesti palkkausta, irtisanomista ja työttömyyden sattuessa paluuta saman alan työhön tai uudelleen työllistämistä.

2.   Hänen on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden.”

12.

Perhekustannusten korvaamisesta avustuksilla 24.10.1967 annetun liittovaltion lain (Bundesgesetz betreffend den Familienlastenausgleich durch Beihilfen) ( 4 ) 1 §:n mukaisesti laissa säädetyt etuudet ”myönnetään kustannusten korvaamiseksi perheen edun mukaisesti”.

13.

FLAG:n 2 §:n 1 ja 8 momentissa säädetään seuraavaa:

”(1)   Henkilöillä, joiden kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on liittovaltion alueella, on oikeus saada perheavustuksia

– –

(8)   Henkilöillä on oikeus perheavustuksiin vain, jos heidän etujensa tavanomainen keskus on liittovaltion alueella. Henkilön etujen tavanomainen keskus on siinä valtiossa, johon hänellä on tiiviimmät henkilökohtaiset ja taloudelliset suhteet.”

14.

FLAG:n 4 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Henkilöt, joilla on oikeus toisen valtion myöntämään vastaavaan avustukseen, ei ole oikeutta perheavustuksiin.

(2)   Itävallan kansalaisilla, joilta edellä 1 momentin tai 5 §:n [4] momentin nojalla evätään oikeus perheavustuksiin, on oikeus korvaukseen, jos toisen valtion myöntämä vastaava avustus, johon kyseisillä Itävallan kansalaisilla tai muulla henkilöllä on oikeus (5 §:n [4] momentti), on määrältään pienempi kuin perheavustukset, jotka heille muutoin olisi tämän liittovaltion lain nojalla myönnettävä.

(3)   Korvaus vastaa toisen valtion myöntämän vastaavan avustuksen ja tämän liittovaltion lain nojalla myönnettäviksi kuuluvien perheavustusten välistä erotusta.

– –

(6)   Korvaus katsotaan tässä liittovaltion laissa tarkoitetuksi perheavustukseksi, mutta korvaukseen ei sovelleta perheavustusten määrää koskevia säännöksiä.

– –”

15.

FLAG:n 5 §:n 3 ja 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”(3)   Oikeutta perheavustuksiin ei ole ulkomailla pysyvästi asuvien lasten perusteella.

(4)   Oikeutta perheavustuksiin ei ole sellaisten lasten osalta, joiden perusteella on oikeus toisen valtion myöntämän vastaavan avustuksen saamiseen. Tämä ei sulje pois korvauksen myöntämistä (4 §:n 2 momentti).”

16.

FLAG:n 8 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Henkilölle kuuluva perheavustusten määrä määräytyy niiden lasten lukumäärän ja iän perusteella, joista perheavustukset myönnetään.

(2)   Perheavustusten kuukausittainen määrä on

– –

(3)   Perheavustusten määrä kasvaa kuukaudessa kustakin lapsesta

– –

(4)   Perheavustusten määrä kasvaa kuukaudessa kustakin vaikeavammaisesta lapsesta

– –

(8)   Kustakin lapsesta, joka kalenterivuoden aikana on jo täyttänyt tai täyttää kuusi vuotta eikä ole vielä täyttänyt 16 vuotta, perheavustusten määrä kasvaa 100 euroa kyseisen kalenterivuoden syyskuusta alkaen.”

17.

FLAG:n 8a §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Perheavustusten määrät (8 §) lapsista, jotka asuvat pysyvästi toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, Euroopan talousalueesta [2.5.1992] tehdyn sopimuksen ( 5 ) muun sopimuspuolen alueella tai Sveitsissä, määräytyvät Euroopan unionin tilastotoimiston [Eurostat] hintatasovertailussa kunkin Euroopan unionin jäsenvaltion – – ja [ETA-sopimuksen] sopimuspuolen sekä Sveitsin osalta julkaistun hintatason sekä Itävallan hintatason välisen suhteen perusteella.

(2)   Edellä 1 momentissa tarkoitettuja perheavustusten määriä sovelletaan ensimmäisen kerran 1.1.2019 alkaen 1 momentissa tarkoitettujen, viimeksi viitepäivänä 1.6.2018 julkaistujen arvojen pohjalta. Sen jälkeen määriä mukautetaan joka toinen vuosi edeltävän vuoden viitepäivänä 1. kesäkuuta viimeksi julkaistujen arvojen perusteella.

(3)   Bundesminister für Frauen, Familien und Jugend [(liittovaltion nais-, perhe- ja nuorisoasioiden ministeri, Itävalta)] julkaisee yhdessä Bundesminister für Finanzenin [(liittovaltion valtiovarainministeri, Itävalta)] kanssa annetulla asetuksella edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut laskentaperusteet ja määrät sekä [luonnollisten henkilöiden tuloverotuksesta 7.7.1988 annetun liittovaltion lain (Bundesgesetz über die Besteuerung des Einkommens natürlicher Personen)] ( 6 ) 33 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitetut määrät.” ( 7 )

18.

FLAG:n 53 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Tässä liittovaltion laissa [ETA]-sopimuksen sopimuspuolten kansalaiset rinnastetaan Itävallan kansalaisiin siltä osin kuin tämä ilmenee edellä mainitusta sopimuksesta. Tässä yhteydessä lapsen pysyvä asuinpaikka jossakin Euroopan talousalueen [(ETA)] valtiossa on yhteisön säännösten mukaisesti rinnastettava lapsen pysyvään asuinpaikkaan Itävallassa.

– –

(4)   Edellä 1 momentin toista virkettä ei sovelleta siltä osin kuin kyse on 8a §:n 1–3 momentista.

(5)   Yleisistä verosäännöksistä annetun liittovaltion lain [Bundesabgabenordnung] – – 26 §:n 3 momenttia sovelletaan 31.12.2018 saakka siltä osin kuin kyse on tässä liittovaltion laissa tarkoitetuista etuuksista. [Yleisistä verosäännöksistä annetun liittovaltion lain] 26 §:n 3 momenttia sovelletaan 1.1.2019 lukien tämän liittovaltion lain mukaisten etuuksien osalta ainoastaan henkilöihin, joiden asemapaikka on ulkomailla ja jotka työskentelevät alueellisen julkisyhteisön toimeksiannosta, sekä heidän aviopuolisoihinsa ja lapsiinsa.”

19.

EStG:n 33 §:ssä säädetään seuraavaa:

”– –

(2)   Edellä 1 §:n soveltamisen seurauksena olevasta [veron määrästä] on vähennettävä veronhyvityksiä seuraavassa järjestyksessä:

(3)   Verovelvollisilla, jotka saavat perheavustuksia [FLAG]:n nojalla, on niiden ohella oikeus 58,40 euron veronhyvitykseen kuukaudessa kultakin lapselta. Tästä ovat poikkeuksina seuraavat tapaukset:

– –

(3a)   Lapsella, jonka osalta maksetaan perheavustusta [FLAG]:n nojalla ja joka asuu pysyvästi jossain – – unionin jäsenvaltiossa taikka [ETA-sopimuksen] muun sopimuspuolen alueella tai Sveitsissä, on oikeus hakemuksesta saada ylimääräistä perhehyvitystä seuraavien säännösten mukaisesti:

– –

– –

(4)   Lisäksi silloin, kun lapsi asuu pysyvästi jossain – – unionin jäsenvaltiossa taikka [ETA-sopimuksen] muun sopimuspuolen tai Sveitsin alueella, sovelletaan seuraavia veronhyvityksiä:

– –

(7)   Jos 1 momentin nojalla maksettava tulovero on alle 250 euroa ja jos kotitalouden ainoan palkansaajan hyvitys tai yksinhuoltajahyvitys ovat sovellettavissa, sovelletaan seuraavia säännöksiä silloin, kun kyseessä on yksi lapsi (106 §:n 1 momentti):

– –

Tätä määrää korotetaan kultakin seuraavalta lapselta (106 §:n 1 momentti) 250 euron määrällä tai sen korvaavalla määrällä.

– –”

20.

Yleisistä verosäännöksistä annetun liittovaltion lain 26 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Verosäännösten mukaan henkilön kotipaikka on siellä, missä hänellä on asunto sellaisten seikkojen vallitessa, jotka osoittavat, että hän aikoo pitää asunnon ja käyttää sitä.

(2)   Verosäännösten mukaan henkilön vakinainen asuinpaikka on siellä, missä hän oleskelee sellaisten seikkojen vallitessa, jotka osoittavat, ettei hän oleskele kyseisessä paikassa tai kyseisessä maassa ainoastaan tilapäisesti. – –

(3)   Itävallan kansalaisia, jotka työskentelevät julkisoikeudellisen yhteisön palveluksessa ja joiden asemapaikka on ulkomailla (ulkomailla työskentelevä virkamieskunta), kohdellaan ikään kuin heidän vakinainen asuinpaikkansa olisi työnantajan sijaintipaikkakunnalla. Sama koskee heidän puolisoaan, jos pariskunta asuu pysyvästi samassa taloudessa, ja heidän talouteensa kuuluvia alaikäisiä lapsia.”

21.

Komissio lähetti Itävallan tasavallalle 25.1.2019 virallisen huomautuksen kiinnittääkseen sen huomion huoleen, jota herättää 1.1.2019 alkaen käyttöön otettu mukautusmekanismi, joka koskee Itävallan tasavallan niille työntekijöille, joilla on lapsia, myöntämien perhe-etuuksien sekä sosiaali- ja veroetuuksien määrän mukauttamista lasten vakinaisena asuinpaikkana olevan jäsenvaltion yleiseen hintatasoon.

22.

Komissio katsoi, että perhe-etuuden määrän mukauttaminen suhteessa lapsen asuinpaikkaan on vastoin asetuksen N:o 883/2004 7 ja 67 artiklaa, joiden mukaan rahaetuuksia ei saa pienentää sen vuoksi, että perheenjäsen, kuten lapsi, asuu toisessa jäsenvaltiossa. Lisäksi se katsoi, että Itävallan tasavallan lapsista myöntämien etuuksien ja etujen mukauttaminen kohdistuu pääosin muiden jäsenvaltioiden työntekijöihin eikä itävaltalaisiin työntekijöihin. Tällainen välillinen syrjintä on komission mukaan asetuksen N:o 883/2004 4 artiklassa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklassa säädetyn yhdenvertaisen kohtelun vastaista.

23.

Komission viralliseen huomautukseen antamassaan, 25.3.2019 päivätyssä vastauksessa Itävallan tasavalta väittää, että

24.

Koska komissio ei ollut tyytyväinen tähän vastaukseen, se esitti 26.7.2019 perustellun lausunnon, jossa se pitäytyi pääosin kannassaan. Komissio täsmensi, ettei unionin oikeudesta löydy merkityksellistä kriteeriä, ja totesi, että myönnettävät summat ovat kiinteämääräisiä ilman, että niitä mukautettaisiin Itävallan eri alueiden hintatasoon lapsen vakinaisen asuinpaikan mukaan. Näin ollen ero toisessa jäsenvaltiossa asuvista lapsista myönnettävien etuuksien ja etujen tasossa merkitsee välillistä syrjintää, sillä se koettelee ankarammin siirtotyöläisiä kuin itävaltalaisia työntekijöitä. Komission mukaan kyseisten etuuksien ja etujen kiinteämääräisyys osoittaa, että ne eivät ole riippuvaisia lapsen elatuksen todellisista kuluista eivätkä siis takaa perheille lasten tarpeiden täyttämisestä koituvien kustannusten oikeudenmukaisempaa jakautumista.

25.

Itävallan tasavalta vastasi 24.10.2019 päivätyssä kirjeessään kyseiseen perusteltuun lausuntoon huomauttamalla, että kyseessä olevien perhe-etuuksien sekä sosiaali- ja veroetujen määrät eivät ainoastaan ole kiinteämääräisiä vaan vastaavat todellisia tarpeita. Lisäksi se huomautti, että kyseessä olevien etuuksien ja etujen myöntäminen kiinteämääräisinä summina ei ole esteenä niiden mukauttamiselle lasten asuinpaikan hintatasoon. Mukauttaminen ei Itävallan mukaan merkitse eriarvoista kohtelua, vaan takaa sen, että etuuksia ja etuja nauttiva työntekijä saa aina saman kevennyksen kustannuksista olipa lapsen tosiasiallinen oleskelupaikka missä hyvänsä. Siinäkin tapauksessa, että välillistä syrjintää esiintyisi, se voidaan Itävallan mielestä perustella ennen kaikkea tavoitteella tasapainottaa sosiaaliturvajärjestelmästä aiheutuvia menoja sekä tavoitteella, joka koskee etuuksia tai etuja saavien henkilöiden veronmaksukyvyn ottamista huomioon.

26.

Koska komissio ei pitänyt tätä vastausta vakuuttavana, se nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen SEUT 258 artiklan mukaisesti.

27.

Komissio vaatii kannekirjelmässään, että unionin tuomioistuin

28.

Itävallan tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin

29.

Unionin tuomioistuimen presidentin päätösten mukaisesti Tšekin tasavalta (päätös 6.11.2020), Kroatian tasavalta (päätös 20.11.2020), Puolan tasavalta (päätös 19.11.2020), Romania (päätös 12.11.2020), Slovenian tasavalta (päätös 22.10.2020) ja Slovakian tasavalta (päätös 22.10.2020) saavat esiintyä väliintulijoina tukeakseen komission vaatimuksia.

30.

Unionin tuomioistuimen presidentin 20.11.2020 antamalla päätöksellä Tanskan kuningaskunta hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan Itävallan tasavallan vaatimuksia.

31.

Unionin tuomioistuimen presidentin 18.12.2020 antamalla määräyksellä EFTAn valvontaviranomainen hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia ja Norjan kuningaskunta hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan Itävallan tasavallan vaatimuksia.

32.

Komissio toteaa väliintulokirjelmiä koskevissa huomautuksissaan, että Tšekin tasavallan, Kroatian tasavallan, Puolan tasavallan, Romanian, Slovenian tasavallan, Slovakian tasavallan ja EFTAn valvontaviranomaisen väliintulokirjelmät tukevat kaikkia sen väitteitä, eivätkä niitä horjuta Tanskan kuningaskunnan ja Norjan kuningaskunnan väliintulokirjelmissä esitetyt väitteet.

33.

Itävallan tasavalta täsmentää väliintulokirjelmiä koskevissa huomautuksissaan kannattavansa täysin Tanskan kuningaskunnan ja Norjan kuningaskunnan väitteitä ja toteaa, että komissiota tukevat väliintulijat eivät ole esittäneet uusia väitteitä. Itävallan tasavalta pysyttää kaikki vaatimuksensa siinä muodossa kuin ne on esitetty sen vastinekirjelmässä ja toistettu sen vastauskirjelmässä.

34.

Komissio esittää kanteensa tueksi kaksi kanneperustetta sen havainnon pohjalta, että poikkeamalla lakisääteisestä kiinteämääräisestä summasta Itävallan tasavalta ottaa käyttöön perheavustuksen ja lapsihyvityksen sekä useiden muiden veroetujen, kuten ylimääräisen perhehyvityksen, kotitalouden ainoan palkansaajan hyvityksen, yksinhuoltajahyvityksen ja elatushyvityksen määrän mukauttamisen sen jäsenvaltion hintatasoon, ( 9 ) jossa kyseisiin etuuksiin oikeuttava lapsi asuu vakinaisesti.

35.

Ensimmäinen kanneperuste koskee asetuksen N:o 883/2004 7 ja 67 artiklan rikkomista. Toinen kanneperuste koskee asetuksen N:o 883/2004 4 artiklaan ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaan sisältyvän yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista.

36.

Komissio väittää ensimmäisessä kanneperusteessaan, että Itävallan tasavalta rikkoo asetuksen N:o 883/2004 7 ja 67 artiklan mukaisia velvoitteitaan, sillä kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään perheavustuksen ja lapsihyvityksen, mukauttamisesta sellaisten työntekijöiden osalta, jotka kuuluvat Itävallan sosiaaliturvajärjestelmään mutta joiden lapset asuvat toisessa jäsenvaltiossa.

37.

Komissio toteaa, että:

38.

Komissio väittää, että:

39.

Vastauksena Tanskan kuningaskunnan väitteeseen, jonka mukaan myös asetuksen N:o 883/2004 5 artiklan b alakohta puoltaa sitä, että perhe-etuuksien mukauttaminen lapsen asuinpaikkaan on laillista, komissio toteaa, että siinä päin vastoin on kyse samasta olettamasta, joka koskee kyseisessä säännöksessä tarkoitettua, toimivaltaisessa jäsenvaltiossa olevaa asuinpaikkaa, sillä sen on otettava huomioon toisessa jäsenvaltiossa ilmenneet tosiseikat tai tapahtumat, ja tämäkin vahvistaa sen tulkinnan kyseisen asetuksen 7 ja 67 artiklasta.

40.

Lisäksi kyseen ollessa Eurooppa-neuvostossa kokoontuneiden valtion- tai hallitusten päämiesten tekemästä, Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja Pohjois-Irlantia koskevaa uutta järjestelyä Euroopan unionissa koskevasta päätöksestä, ( 16 ) johon Itävallan tasavalta vetoaa, sillä kyseisen päätöksen mukaan komission oli määrä esittää ehdotus asetuksen N:o 883/2004 muuttamiseksi, jotta jäsenvaltiot voisivat sen nojalla indeksoida jossain toisessa jäsenvaltiossa kuin työntekijän asuinvaltiossa asuvien lasten sosiaalietuudet, komissio korostaa yhtäältä, että Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisen vuoksi asetusta ei ole muutettu. Toisaalta se katsoo, että kyseisen asetuksen muuttamisen vaikutustenarvioinnista, jonka Itävallan tasavalta mainitsee siltä osin, että yksi mahdollisista vaihtoehdoista koski maastavietävien perhe-etuuksien mukauttamista lasten asuinjäsenvaltioon elintasoon, ( 17 ) ei ilmene, että indeksointi olisi ollut voimassa olevan unionin oikeuden mukainen, sillä arvioinnissa suhtaudutaan tähän varauksellisesti ( 18 ) eikä komissio päätynyt kyseiseen vaihtoehtoon.

41.

Ensinnäkin perheavustusten osalta Itävallan tasavalta esittää, että FLAG:n 1 §:n mukaan perheavustusten myöntämisen tarkoituksena on toteuttaa kustannusten korvaaminen perheen edun mukaisesti, mitä tavoitetta vastaa näiden avustusten FLAG:n 8 §:n 2 momentissa säädetty korottaminen sen lapsen iän mukaan, josta menojen taso on riippuvainen. Itävalta muistuttaa, että FLAG:hen koottiin yhdeksi ainoaksi tueksi useat perheille tarkoitetut eri tuet, joita oli myönnetty toisen maailmansodan jälkeisistä vuosista lähtien, alun pitäen luontoisetuuksina, perheiden tukemiseksi kohdennetusti.

42.

Itävallan tasavalta korostaa FLAG:n 8 §:n säännöksiin tukeutuen, että

43.

Itävallan tasavalta täsmentää, että perheavustusten määrää, joka vastaa keskimääräisiä elinkustannuksia tai perustarpeita, on korotettu vastaamaan palkka- ja hintatasoa sekä inflaatiota. Toisaalta sitä on voitu pienentää valtion talousarvioon liittyvistä syistä.

44.

Itävallan tasavalta selventää perheavustusten rahoittamisesta ja myöntämisedellytyksistä, että

45.

Toiseksi Itävallan tasavalta huomauttaa lapsihyvityksen osalta, että EStG:n 33 §:n 3 momentin mukaisesti verovelvollisella, joka saa perheavustuksia FLAG:n perusteella, on oikeus saada jokaisesta lapsestaan 58,40 euron lapsihyvitys, joka maksetaan samaan aikaan perheavustusten kanssa. Taloudellisesti tarkasteltuna lapsihyvitys on siis perheavustusten korotuksen kaltainen. Toisin kuin perheavustukset, lapsihyvitystä ei kuitenkaan rahoiteta perheavustusten korvausrahaston varoista, vaan yleisistä verotuloista.

46.

Sen sijaan ylimääräistä perhehyvitystä ja muita kyseessä olevia veroetuja ( 26 ) ei ole pidettävä lasten elatukseen myönnettävänä avustuksena vaan verotaakan kevennyksen kautta saatavana korvauksena siitä syystä, että ansiotoimintaa harjoittavien verovelvollisten, joilla on lapsia, veronmaksukyky on pienempi kuin ansiotoimintaa harjoittavien lapsettomien verovelvollisten, vaikka heillä olisi yhtä suuret tulot. Veronmaksukyvyn arvioinnissa otetaan huomioon lapsen elatuksen edellyttämät aineelliset perustarpeet (tai keskimääräiset tarpeet), joihin kuuluvat hänen elämänsä kannalta välttämättömät toiminnot.

47.

Itävallan tasavalta selittää päätöstään, joka koskee kyseessä olevien perhe-etuuksien ja veroetujen määrän ( 27 ) mukauttamista lapsen asuinvaltion mukaan Eurostatin julkaiseman hintatasovertailun perusteella, erityisesti perheavustusten ja lapsihyvityksen tarkoituksella, joka on lapsen elatuksesta tyypillisesti aiheutuvien kustannusten osittainen korvaaminen vanhemmille, sekä sillä, että kyseiset kustannukset ovat lähtökohtaisesti riippuvaisia vakinaisen asuinpaikan hintatasosta.

48.

Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden lisääntyminen unionin alueella ja siitä johtuva perheavustusten ja lapsihyvityksen vieminen toiseen maahan aina samansuuruisina riippumatta siitä, missä valtiossa näihin etuihin oikeuttavilla lapsilla on vakinainen asuinpaikka, ovat aiheuttaneet yhä suurempia vääristymiä kyseiseen etuusjärjestelmään. Siinä tapauksessa, että lapsi asui matalan ostovoiman jäsenvaltiossa, tuen vaikutus ylitti tarkoitetun kevennyksen. ( 28 ) Jos lapsi sitä vastoin asui korkeamman ostovoiman jäsenvaltiossa, kevennys alitti tarkoitetun toimenpiteen.

49.

Kolmanneksi Itävallan tasavalta katsoo vastauksena komission ensimmäiseen kanneperusteeseen, että mekanismia perheavustuksen ja lapsihyvityksen määrän mukauttamiseksi kaikkien, niin itävaltalaisten kuin muunmaalaisten työntekijöiden kohdalla, ei ole kielletty asetuksen N:o 883/2004 7 ja 67 artiklassa.

50.

Itävallan tasavalta väittää, että

51.

Tämän osalta Itävallan tasavalta viittaa myös seuraaviin:

52.

Siksi Itävallan tasavalta katsoo ensinnäkin, että viittaamalla tuomioon Lenoir ja tuomioon Moser komissio ei voi väittää, että kiinteämääräisenä summana myönnettäviä etuuksia – toisin kuin suoraan etuudensaajien todellisen tilanteen perusteella myönnettäviä etuuksia – ei missään tapauksessa voitaisi mukauttaa. Itävallan tasavalta onkin sitä mieltä, että kyseessä olevat etuudet ovat rinnastettavissa tuomion Lenoir kohteena olleisiin etuuksiin. Se huomauttaa, että tavanomaisten välttämättömyystarvikkeiden hankintakustannukset, jotka eivät yksinomaan liity lukuvuoden alkamiseen mutta liittyvät myös siihen, on samoin korvattu kiinteämääräisinä sen maksamien perheavustusten yhteydessä. Lisäksi Itävalta korostaa, että tuomiossa Moser kyseessä olleen etuuden tarkoituksen huomioon ottaminen on sovellettavissa nyt käsiteltävässä asiassa.

53.

Itävallan tasavalta väittää tarkemmin sanoen, että lasten asuinjäsenvaltion ostovoimaan mukautusmekanismilla sopeutetut perheavustukset ovat yhä edelleen muutamissa jäsenvaltioissa, joiden kerroin on alle 100 prosenttia – osittain jopa huomattavasti – korkeammat kuin etuus, joka on myönnettävissä lasten asuinpaikkakunnalla. Se esittää seuraavat kaksi esimerkkiä summasta, joka maksetaan yksilapsiselle perheelle, jolla on vastasyntynyt lapsi: kun perheavustusten määrä Unkarissa vuonna 2020 oli 12200 Unkarin forinttia (HUF) kuukaudessa eli noin 34 euroa, Itävallan maksamat mukautetut perheavustukset ja lapsihyvitys olivat 99,13 euroa eli lähes kolminkertaiset. Saman voi todeta Slovakian perheavustuksista, jotka vuonna 2020 olivat 24,95 euroa kuukaudessa, kun mukautetut perheavustukset ja lapsihyvitys olivat 122,57 euroa eli lähes viisi kertaa suurempi summa kuin Slovakian maksama hyvitys. ( 33 )

54.

Toiseksi Itävallan tasavalta on sitä mieltä, että komissio ei voi vedota tuomioon Pinna, sillä se koski kansallista lainsäädäntöä, jossa suljettiin pois perhe-etuuksien myöntäminen, minkä vuoksi se on erilainen kuin Itävallan käyttöön ottama maksettavien etuuksien määrän mukautusmekanismi.

55.

Itävallan tasavalta huomauttaa lisäksi, että kun otetaan huomioon kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa kyseessä olleen Ranskan lainsäädännön tavoite, yhteisöjen tuomioistuin ei nimenomaan hyväksynyt julkisasiamies Mancinin esittämiä näkökohtia, ( 34 ) jotka koskivat sellaisia säännöksiä, joissa säädetään maastavietävien etuuksien mukauttamisesta. Tätä käsitystä ei myöskään voida soveltaa Itävallan perheavustuksiin, koska niissä otetaan huomioon elinkustannukset ja koska perheavustukset tai lapsihyvitys eivät kumpikaan ole peruspalkkaa täydentäviä osatekijöitä, ( 35 ) sillä ne myönnetään mahdollisesta ansiotulosta riippumatta.

56.

Kolmanneksi, kun kyse on komission väitteestä, joka perustuu siihen, ettei Yhdistynyttä Kuningaskuntaa koskeva uusi järjestely tullutkaan voimaan, ( 36 ) Itävallan tasavalta toteaa, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan nähden tehdyn sitoumuksen tarkoituksena kuitenkin oli ottaa huomioon unionissa esiintyvät eri hintatasot sekä lisäksi – toisin kuin jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä nostetun kanteen yhteydessä arvioitavissa säännöksissä – lapsista asuinvaltiossa myönnettävien etuuksien merkitys. Itävalta toteaa myös, että Eurooppa-neuvosto katsoi päätelmiensä 2 kohdassa, että sen toteuttama toimenpide oli ”täysin perussopimusten mukainen” ( 37 ) ja että komissio oli katsonut, ettei hyväksytty vaihtoehto rikkonut SEUT 48 artiklaa. ( 38 )

57.

Tämän osalta Itävallan tasavalta korostaa, että vaikka asetuksen N:o 883/2004 mukauttamista kylläkin harkittiin, sama ei koskenut asetusta N:o 492/2011. Se päättelee tästä, että kyseisen asetuksen 7 artikla, samoin kuin asetuksen N:o 883/2004 4 artikla, ei sisällä syrjimättömyyden periaatetta, joka olisi ankarampi kuin se, joka on vahvistettu primäärioikeudessa.

58.

Yhteenvetona Itävallan tasavalta korostaa, että asetuksen N:o 883/2004 muuttaminen ei olisi ollut välttämätöntä tapauksissa, joissa jäsenvaltio etuuksien maastaviemisen tapauksessa mukauttaa objektiivisten sääntöjen mukaisesti ylös- tai alaspäin sellaista perhe-etuutta, jolla on yhteys kyseisen jäsenvaltion taloudelliseen ja sosiaaliseen ympäristöön, ja että tämä on tilanne sen oman lainsäädännön osalta, joka on sen vuoksi erotettava niistä toimenpiteistä, joita vuonna 2016 harkittiin Yhdistyneeseen kuningaskunnan osalta.

59.

Komission nostaman, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen kohteena on Itävallan lainsäädäntö, jossa on 1.1.2019 alkaen sallittu tiettyjen perhe-etuuksien sekä sosiaalisten ja verotukseen liittyvien etujen määrän mukauttaminen ylös- tai alaspäin sen jäsenvaltion yleisen hintatason mukaan, jossa kyseisiin etuuksiin oikeuttavat lapset asuvat pysyvästi, Eurostatin hintatasovertailussa kunkin jäsenvaltion osalta julkistetun hintatason ja Itävallan tasavallan hintatason välisen suhteen perusteella. ( 39 )

60.

Ensimmäisessä kanneperusteessa, joka koskee asetuksen N:o 883/2004 7 ja 67 artiklan rikkomista, on kyse perheavustuksista ja lapsihyvityksestä.

61.

Asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan j alakohdan mukaan kyseistä asetusta sovelletaan kaikkeen perhe-etuuksia koskevien sosiaaliturvan aloja koskevaan lainsäädäntöön.

62.

Tässä tapauksessa on kiistatonta, että kyseessä olevat Itävallan etuudet ovat kyseisen asetuksen 1 artiklan z alakohdassa tarkoitettuja perhe-etuuksia; kyseinen ilmaisu käsittää kaikki luontois- tai rahaetuudet, jotka on tarkoitettu korvaamaan perheestä aiheutuvia kustannuksia, lukuun ottamatta saman asetuksen liitteessä I mainittuja elatustukia sekä erityisiä synnytys- ja adoptioavustuksia. ( 40 )

63.

Näin ollen, kuten komissio perustellusti huomauttaa, kyseisiin etuuksiin sovelletaan yleissääntöä, josta on säädetty asetuksen N:o 883/2004 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Asuinpaikkaa koskevien sääntöjen jättäminen huomiotta” ja joka koskee ennen kaikkea rahaetuuksien määrää, sillä kyseisen artiklan mukaan rahaetuuksia ei saa pienentää tai muuttaa sen vuoksi, että etuudensaaja asuu tai hänen perheenjäsenensä asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa etuuksien myöntämisestä vastuussa oleva laitos sijaitsee.

64.

Kyseisessä säännössä toistetaan SEUT 48 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdassa esitetty sosiaaliturvaetuuksien maastavietävyys. Tällaisten etuuksien määrän vahvistaminen perheenjäsenten asuinpaikan mukaan merkitsee siis unionin kansalaisille annetun, vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden loukkaamista. ( 41 )

65.

Asetuksen N:o 883/2004 7 artiklassa kylläkin säädetään siinä nimenomaisesti sallituista varauksista. ( 42 ) Asetuksen 67 artikla ei kuitenkaan kuulu niihin. Kuten komissio ja suurin osa sitä tukevista väliintulijoina olevista jäsenvaltioista väittävät, mainitussa säännöksessä, joka sisältyy perhe-etuuksia käsittelevään kyseisen asetuksen 8 lukuun, sen sijaan vahvistetaan se periaate, että perheenjäsenten asumisella jäsenvaltiossa, joka ei ole kyseiset etuudet myöntävä jäsenvaltio, ei ole merkitystä.

66.

Unionin tuomioistuin on aivan hiljattain muistuttanut tämän osalta, että asetuksen N:o 883/2004 67 artiklan tarkoituksena on estää se, että jäsenvaltio voisi tehdä perhe-etuuksien myöntämisen tai määrän riippuvaiseksi siitä, että työntekijän perheenjäsenet asuvat etuudet myöntävässä jäsenvaltiossa. ( 43 )

67.

Sen vuoksi katson, että ottaen huomioon asetuksen N:o 883/2004 67 artiklassa esitetty sääntö, joka koskee olettamaa työntekijän asuinpaikasta jäsenvaltiossa, jossa hän on harjoittanut oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, sekä hänen koko perheensä asuinpaikasta ( 44 ) ja jolla varmistetaan siirtotyöläisten yhdenvertainen kohtelu, ei ilman kyseisen säännöksen muuttamista ole hyväksyttävissä, ( 45 ) että jäsenvaltio ottaisi lainsäädännössään käyttöön poikkeuksen perhe-etuuksien määrän tarkan vastaavuuden periaatteeseen katsomalla, että kyseinen vaatimus voidaan täyttää ainoastaan arvon osalta, sen kansallisen lainsäätäjän tavoitteleman päämäärän mukaisesti, joka koskee perheestä aiheutuvien kustannusten korvaamista.

68.

Tätä arviointia tukevat yhtäältä asetuksen N:o 883/2004 yleisrakenne, sillä sen 68 artiklassa säädetään ensisijaisuussäännöistä, joiden tarkoituksena on estää etuuksien perusteeton päällekkäisyys tilanteessa, jossa useamman kuin yhden jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään etuuksista samalle ajanjaksolle ja samoille perheenjäsenille, ( 46 ) ja toisaalta asetuksen (EY) N:o 987/2009 ( 47 ) 60 artikla, johon EFTAn valvontaviranomainen ja Tšekin tasavalta vetoavat ja jossa määritellään menettely asetuksen N:o 883/2004 67 ja 68 artiklan soveltamista varten. Tämän osalta unionin tuomioistuin on muistuttanut, että tavoiteltuna päämääränä on taata useiden jäsenvaltioiden maksamien etuuksien saajalle kokonaismäärä, joka on sama kuin sen suotuisimman etuuden määrä, joka hänelle myönnetään näistä valtioista yhden ainoan lainsäädännön mukaan. ( 48 ) Tämä järjestelmä perustuu siihen perusajatukseen, että jos siirtotyöläinen maksaa sosiaaliturvamaksuja ja veroja jossain jäsenvaltiossa, hänen on voitava saada samat avustukset kuin kyseisen valtion omien kansalaisten. ( 49 ) Kyseinen järjestelmä muuttuisi tehottomaksi, jos jollain jäsenvaltiolla olisi oikeus mukauttaa etuuksien määrää niiden saajan asuinpaikan perusteella.

69.

Itävallan tasavalta esittää Tanskan kuningaskunnan ja Norjan kuningaskunnan tukemana tämän tulkinnan vastaisia väitteitä, jotka perustuvat tuomioon Pinna ( 50 ), tuomioon Lenoir ( 51 ) ja tuomioon Moser ( 52 ). Katson kuitenkin, että ne on hylättävä sosiaaliturvan alalla sovellettavien asetusten sisällön kehityksen ja kyseisten tuomioiden ulottuvuuden perusteella.

70.

Ensinnäkin on korostettava, että yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut perhe-etuuksien maastavietävyyttä koskevan periaatteen tuomiossa Pinna ja myöhemmin tuomiossa Lenoir, ( 53 ) jossa viitataan siihen. Tulkittaessa asianosaisten väitteitä, jotka yhteisöjen tuomioistuin palautti mieleen tuomiossa Pinna, ( 54 ) voidaan jopa todeta, että kyseiseen tuomioon johtaneen oikeusriidan kohteena oli ero etuuksien määrissä tai tasossa sen jäsenvaltion mukaan, jossa asianomaiset perheenjäsenet asuivat, minkä johdosta oli kyseenalaistettu oikeudet, jotka työntekijä oli saavuttanut häneen sovelletun lainsäädännön ja näin ollen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden takaamista koskevan tavoitteen mukaisesti.

71.

Toiseksi katson, että tuomiossa Lenoir hyväksytyllä poikkeuksella, joka koskee sosiaaliseen ympäristöön läheisesti liittyvien etuuksien myöntämistä, ( 55 ) on rajallinen ulottuvuus.

72.

Kyseistä ratkaisua onkin tarkasteltava niiden oikeussääntöjen yhteydessä, joiden perusteella se annettiin, ennen kaikkea asetuksen N:o 1408/71 1 artiklan u alakohdan yhteydessä, jossa erotellaan toisistaan perheavustukset, joilla tarkoitetaan yksinomaan perheenjäsenten lukumäärän ja tapauksen mukaan iän perusteella määräajoin suoritettavia rahaetuuksia, ja perhe-etuudet, joka ilmaisu käsittää kaikki luontois- tai rahaetuudet, jotka on tarkoitettu korvaamaan perheestä aiheutuvia kustannuksia, lukuun ottamatta liitteessä I mainittuja erityisiä synnytysavustuksia. ( 56 )

73.

Lisäksi, kuten Puolan tasavalta nyt korostaa, poikkeusta yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa Lenoir hyväksymästä sosiaaliturvaetuuksien maastavietävyyttä koskevasta periaatteesta on laajennettu maksuihin perustumattomiin muihin erityisetuuksiin. ( 57 )

74.

Yhtäältä onkin todettava, että unionin lainsäätäjä ei ole sisällyttänyt asetukseen N:o 883/2004, sen 1 artiklan z alakohtaan, tällaista erottelua eri perhe-etuuksien välillä. Toisaalta on todettava, että poikkeuksena asuinpaikkaa koskevia sääntöjä käsittelevässä kyseisen asetuksen 7 artiklassa esitetystä yleisperiaatteesta taloudellista ja sosiaalista ympäristöä koskeva kriteeri on hyväksytty ainoastaan kyseisen asetuksen 70 artiklan aineelliseen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien osalta. ( 58 )

75.

Kolmanneksi, kun kyse on tuomiosta Moser, jonka perusteella Itävallan tasavallan ja Norjan kuningaskunnan mukaan voidaan katsoa, että ratkaisevaa on asianomaisen etuuden tavoite, unionin tuomioistuimen tulkintaa ei mielestäni voida soveltaa tässä asiassa. Kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa oli nimittäin kyse nimenomaan ansiotulosidonnaisesta kotihoidontuesta, joka oli korvaus ansiotulojen menetyksestä. Koska kyseisen tuen määrä oli nimenomaisesti riippuvainen aiemmasta tulosta, unionin tuomioistuimen oli perusteltua tehdä palkanmenetyksen korvaamisen tavoitteen mukainen tulkinta katsomalla, että kyseisen tuen määrä oli laskettava tosiasiallisen palkan perusteella. Mainitussa unionin tuomioistuimen tuomiossa annettu ratkaisu ei siis perustunut mahdollisuuteen mukauttaa perhe-etuus sen saajan asuinpaikan taloudelliseen ja sosiaaliseen ympäristöön.

76.

Viittaaminen tuomioon Moser ei ole tässä tapauksessa relevanttia perhe-etuuksien määrän mukauttamisen perustelemiseksi erityisesti siitä syystä, että se ei ole riippuvainen todellisista kustannuksista vaan määräytyy laissa määritellyn aseman perusteella ilman minkäänlaista tuensaajin kohdistuvaa yksilöllistä tarveharkintaa. ( 59 )

77.

Toteankin komission ja sitä väliintulijoina tukevien jäsenvaltioiden tavoin, että unionin tuomioistuimelle esitetystä asiakirja-aineistosta ilmenee, että Itävallan tasavallan myöntämät perheavustukset vastaavat niille asetuksessa N:o 1408/71 vahvistettua määritelmää eli kyse on rahaetuuksista, jotka suoritetaan määräajan tuensaajan perheelle yksinomaan tuensaajan perheenjäsenten lukumäärän ja tapauksen mukaan iän perusteella.

78.

Tämän osalta totean ensinnäkin, että FLAG:n 8 §:n sanamuodon mukaan yhdelle henkilölle maksettavien perheavustusten määrä määräytyy niiden lasten lukumäärän ja iän perusteella, joista kyseiset perheavustukset myönnetään. Toiseksi totean, että kyseisen etuuden määrän ja sen laskemisen perustana olevan todellisen hintatason välistä yhteyttä ei ole täsmennetty millään tavoin. ( 60 ) Itävallan tasavalta ei siis voi ainoastaan väittää, että se, että kyseisen avustuksen määrä kasvaa ikävuosien myötä, osoittaisi määrän olevan ”lähtökohtaisesti” yhteydessä lapsen elatuskustannuksiin.

79.

Yleisesti voidaan todeta, että kyseessä olevasta kansallisesta lainsäädännöstä ei käy ilmi, mitkä perhe-etuuksien kiinteän määrän vahvistamisen perustana olevat juoksevat kustannukset tarkkaan ottaen ovat, ( 61 ) eikä se, minkä muiden seikkojen kuin lasten iän tai lukumäärän perusteella niiden korottaminen voisi olla perusteltua ja missä suhteessa. Näin ollen komissio voi perustellusti väittää, että konkreettisiin tarpeisiin perustuvia todellisia menoja ( 62 ) ei oteta huomioon, mitä käsitystä tukee se, että määrät ovat yhdenmukaiset Itävallan koko alueella eikä Itävallan hintatasoon liittyviä vaihteluita oteta huomioon.

80.

Ehdotankin kaiken edellä esitetyn perusteella, että unionin tuomioistuin katsoisi komission ensimmäisen kanneperusteen perustelluksi.

81.

Komissio katsoo toisessa kanneperusteessaan, että Itävallan tasavalta on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, josta on yhtäältä säädetty asetuksen N:o 883/2004 4 artiklassa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa, siltä osin, että asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännöllä otetaan käyttöön sekä perheavustuksen että lapsihyvityksen mukauttaminen, ja josta on toisaalta säädetty jälkimmäisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa sen osalta, että kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään ylimääräisen perhehyvityksen, kotitalouden ainoan palkansaajan hyvityksen, yksinhuoltajahyvityksen ja elatushyvityksen mukauttamisesta lapsen asuinpaikan mukaan.

82.

Komissio toteaa, että:

83.

Komissio väittää, että:

84.

Komissio toteaa tältä osin, että

85.

Komissio toteaa lisäksi, että Itävallan kyseisen lainsäädännön ulkopuolelle kuitenkin jäävät tilanteet, joissa itävaltalaisen virkamiehen perheeseen kuuluvat lapset ovat seuranneet hänen mukanaan, kun hänet on lähetetty virkatyöhön toiseen jäsenvaltioon, ja etuuksia on tällöin käsitelty siten kuin he asuisivat Itävallassa.

86.

Komissio kuitenkin katsoo, että lastensa kanssa asuvien rajatyöntekijöiden tilanne ei unionin tuomioistuimen vahvistamien, tilanteiden rinnastettavuutta koskevien arviointiperusteiden ( 66 ) osalta eroa toiseen maahan lähetettyjen itävaltalaisten virkamiesten tilanteesta. Vaikka jälkimmäiset joutuvat huonompaan asemaan työskennellessään jäsenvaltioissa, joissa elinkustannukset ovat korkeammat kuin Itävallan tasavallassa, heidän määränsä on huomattavasti pienempi kuin siirtotyöläisten. Komissio on myös sitä mieltä, että kansainvälisillä sekä Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välisillä oikeudellisilla eroilla, joihin Itävalta vetoaa, ei ole vaikutusta.

87.

Komissio katsoo tämän perusteella, että Itävallan tasavalta ottaa käyttöön siirtotyöläisten välillisen syrjinnän, joka ei näytä olevan perusteltavissa millään hyväksyttävällä tavoitteella.

88.

Vastauksena Itävallan tasavallan väitteisiin, joiden mukaan ensinnäkään syrjintää ei voida katsoa esiintyvän siitä syystä, että yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että työntekijälle lapsen elatusta varten maksettavien taloudellisten etujen määrä vastaa hänelle lapsen asuinpaikkakunnalla aiheutuvien menojen määrää, ( 67 ) komissio huomauttaa, että kyseessä olevia perhe-etuuksia sekä sosiaalisia ja verotukseen liittyviä etuja ei yleisesti lasketa lapsen asuinpaikan todellisen hintatason perusteella ja että niiden kiinteä määrä on yhtenäinen koko jäsenvaltion alueella huolimatta ostovoimaeroista alueellisissa yksiköissä. Tämän osalta komissio toteaa, että selitys, jonka Tanskan kuningaskunta antoi tukeakseen Itävallan tasavaltaa ja jonka mukaan tällainen yhtenäisyys on seurausta perheavustusten ja lapsihyvityksen määrän laskennasta suhteessa niiden henkilöiden ryhmään, joilla on kaikkein alhaisimmat tulot, ei perustu mihinkään Itävallan tasavallan esittämään seikkaan.

89.

Komissio huomauttaa myös olevan vaikeata käsittää, kuinka kyseinen jäsenvaltio voi väittää, että sen myöntämillä perhe-etuuksilla sekä sosiaalisilla ja verotukseen liittyvillä eduilla on tosiasiallinen yhteys lapsista aiheutuneisiin menoihin, ottaen huomioon, että sen on esimerkiksi Saksan ja Italian suhteen mukautettava kyseisiä etuuksia ja etuja ostovoiman eroon, joka on näiden osalta vain 2,6 prosenttia ja 5,2 prosenttia eli selvästi alhaisempi kuin Itävallan tasavallan alueella Wienin osavaltion ja Ala-Itävallan osavaltion välillä esiintyvä 8 prosentin ero, jota ei ole otettu huomioon. ( 68 )

90.

Komissio toteaa lisäksi, että Itävallassa säädetty, lapsen asuinpaikan perusteella sovellettava mukautusmekanismi ei ole rinnastettavissa unionin toimissa säädettyihin palkkoihin ja taloudellisiin tukiin sovellettaviin korjauskertoimiin, sillä ne ovat riippuvaisia unionin virkamiehen asemapaikasta tai paikasta, jossa kyseiset tuet on määrä maksaa, kun Itävallan perheavustukset puolestaan maksetaan siirtotyöläiselle hänen lapsistaan eikä hänen itsensä vuoksi.

91.

Komissio huomauttaa myös, että Tanskan kuningaskunta ei samaan aikaan voi väittää, että erilaisia tilanteita on kohdeltava eri tavoin ja että jäsenvaltioiden ei edellytetä mukauttavan avustusten määrää silloin, kun ostovoima on korkeampi lasten asuinjäsenvaltiossa.

92.

Toiseksi, kun tarkastellaan mahdollisen syrjinnän esiintymistä koskevaa Itävallan tasavallan oikeuttamisperustetta, joka koskee sen pyrkimystä varautua sosiaaliturvajärjestelmän rahoitustasapainon järkkymisen riskiin, ( 69 ) komissio muistuttaa, että tällaisen riskin on oltava vakava. ( 70 ) Komissio toteaa, että Rechnungshofin (tilintarkastustuomioistuin, Itävalta) selvityksestä, johon Itävallan tasavalta itse vetosi oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä kyseisen väitetyn oikeuttamisperusteensa tueksi, ilmenee ensinnäkin, että perhe-etuuksien rahoittaminen kansallisen talousarvion tuella on muuttunut välttämättömäksi perhe-etuuksien kiinteiden määrien kasvun ja niiden rahoituslähteiden samanaikaisen vähentymisen seurauksena. ( 71 )

93.

Komissio toteaa toiseksi, että muussa jäsenvaltiossa kuin Itävallan tasavallassa asuville lapsille kohdennettujen perhe-etuuksien osuus vastaa noin 6:ta prosenttia kaikista maksuista.

94.

Komissio katsoo kolmanneksi, että vaikka näiden etuuksien myöntämisellä on vaikutuksia perhe-etuuksien rahoitukseen, pääasiallisena syynä on se, että Itävallan viranomaiset eivät harjoita tällaisten etuuksien myöntämiseen kohdistuvaa asianmukaista valvontaa. ( 72 )

95.

Komissio toteaa neljänneksi, että perhe-etuuksien mukauttaminen asianomaisen jäsenvaltion hintatasoon suhteessa Itävallan tasavallan hintatasoon hankaloittaa kyseisten etuuksien hallinnointia tekniseltä ja taloudelliselta kannalta, mihin on syynä järjestelmä, joka koskee erotusetuuden maksamista suhteessa lapsen asuinjäsenvaltiossa maksettaviin perhe-etuuksiin. Kyseistä järjestelmää, joka otettiin käyttöön asetuksen N:o 883/2004 68 artiklan 2 kohdassa, voidaan soveltaa kolmessa tapauksessa neljästä, kun kyse on perhe-etuuksien maksamisesta muissa jäsenvaltioissa asuvista lapsista.

96.

Kolmanneksi, kun tarkastellaan syrjinnän esiintymisen oikeuttamisperustetta, johon Itävallan tasavalta vetoaa toissijaisesti ja joka perustuu tavoitteeseen, joka koskee sen takaamista, että Itävallassa myönnettävä rahallinen tuki ja huojennus vastaavat arvoltaan muiden jäsenvaltioiden myöntämiä sen mukaan, missä lapsi asuu, komissio huomauttaa, että kyseinen oikeuttamisperuste ei ole tunnustettu yleistä etua koskeva pakottava syy, vaan se pohjautuu eriarvoisen kohtelun esiintymättömyyttä ja mukautusmekanismin johdonmukaisuutta koskeviin väitteisiin, jotka lisäksi ovat ristiriidassa sen poikkeuksen kanssa, joka tähän mekanismiin tehdään toiseen maahan lähetettyjen itävaltalaisten virkamiesten hyväksi.

97.

Komissio, jota Slovakian tasavalta tukee, on lisäksi sitä mieltä, että katsoessaan, että sen oli reagoitava kyseisen järjestelmän vääristymiin, jotka johtuivat siitä, että siirtotyöläisten rahallinen tuki ylitti heidän menojensa keventämisen tason, Itävallan tasavalta näyttää jättäneen huomiotta sen, että muista jäsenvaltioista lähtöisin olevat työntekijät osallistuvat Itävallan sosiaali- ja verojärjestelmän rahoittamiseen itävaltalaisten työntekijöiden tavoin, oli heidän lastensa asuinpaikka missä hyvänsä. Komissio korostaa, että ansiotulot, joita kyseiset työntekijät saavat Itävallassa vastineeksi taloudellisesta suorituksestaan, otetaan huomioon samansuuruisina niin perheavustusten rahoittamiseksi suoritettavien työnantajamaksujen kuin veron laskennassa.

98.

Itävallan tasavallan mukaan mukautusmekanismi ei johda samanlaisten tilanteiden eriarvoiseen kohteluun, vaan takaa sen, että erilaisia tilanteita myös kohdellaan eri tavoin. Itävallan tasavalta huomauttaa, että sosiaalisten ja verotukseen liittyvien etujen myöntämisessä vanhemmille, joilla on huollettavia lapsia, Itävallan lainsäätäjän tavoitteena on, että he pystyvät itse vastaamaan osasta lastensa elatusmenoista. Siksi täytyy erottaa toisistaan sellaisten työntekijöiden tilanne, joiden lapset asuvat ulkomailla, ja sellaisten työntekijöiden tilanteesta, joiden lapset asuvat Itävallassa, sillä nämä tilanteet eivät ole asiallisesti rinnastettavissa jäsenvaltioiden elinkustannuserojen vuoksi ja niin ollen menotasoerojen vuoksi samankaltaisten hankintojen kohdalla.

99.

Lisäksi Itävallan tasavalta huomauttaa Tanskan kuningaskunnan tavoin, että Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea, jonka tehtävänä on valvoa Euroopan sosiaalisen peruskirjan ( 73 ) ja kyseisen peruskirjan 3.5.1996 muutetun version täytäntöönpanoa, katsoo, että syrjimättömyyden vaatimus sosiaaliturvaetuuksien osalta kyseisen peruskirjan 12 artiklan 4 kohdan nojalla ei ole esteenä niiden mukauttamiselle, jos lapsi asuu valtiossa, jossa elinkustannukset ovat selvästi alhaisemmat. ( 74 )

100.

Itävallan tasavalta toteaa, että lisäksi tae samasta ostovoimasta eri valtioiden elinkustannusten mukaan toteutetaan yhtäältä korjauskertoimella, jota sovelletaan unionin virkamiesten palkkaan, mukaan lukien perheavustusiin silloin, kun niitä maksetaan toiselle henkilölle kuin kyseisille virkamiehille, ( 75 ) joten lasten asuinpaikka tulee otetuksi huomioon, ja toisaalta Erasmus+-ohjelmaan osallistuvien maiden luokittelulla kolmeen ryhmään sen tuen määrän mukauttamista varten, jota opiskelijat saavat oleskelu- ja matkakustannuksiinsa. ( 76 )

101.

Itävallan tasavalta viittaa lisäksi vähimmäistoimeentuloturvan vahvistamisesta köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi covid-19-pandemian aikana ja sen jälkeen 9.10.2020 annettuihin neuvoston päätelmiin. ( 77 ) Itävalta toteaa, että riittäviä resursseja ja etuuksia koskevista yhteisistä perusteista sosiaalisen suojelun järjestelmissä 24.6.1992 annettuun neuvoston suositukseen 92/441/ETY ( 78 ) viitaten neuvosto nimesi yhtenä kolmesta keskeisestä periaatteesta riittävyyden ja katsoi sen johdosta, että ”perustarpeet olisi katettava riittävällä tavalla vähimmäistoimeentuloetuuksilla siten, että otetaan huomioon kyseisten jäsenvaltioiden – – elintaso ja hintataso”.

102.

Ostovoiman epäyhdenmukaisuutta Itävallan alueella koskevista komission väitteistä Itävallan tasavalta toteaa ensinnäkin, että ostovoimaerot ovat erittäin vähäisiä suhteessa muissa jäsenvaltioissa esiintyviin eroihin ( 79 ) ja että myös näiden olisi säädettävä aluekohtaisesta mukauttamisesta. Tällaisesta järjestelmästä aiheutuviksi väitettyjen vaikeuksien vuoksi se pitää perusteltuna tukeutua Eurostatin laskelmaan valtiokohtaisesta keskiarvosta, mistä on etuna, että se on objektiivinen peruste, jolloin ei jouduta kyseenalaistamaan tapauksia, joissa ostovoimaerot ovat vähäiset, kuten Saksassa tai Italiassa.

103.

Itävallan tasavalta katsoo edelleen, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on lainmukaista viitata täten yhtenäisiin ja likimääräisiin summiin ( 80 ) ja myös soveltaa elinkustannusten eroon liittyvää perustetta. ( 81 ) Tämän osalta se viittaa myös julkisasiamies Kokottin asiassa Hosse antamaan ratkaisuehdotukseen, ( 82 ) jonka mukaan ”etuuden maksavalle valtiolle voitaisiin mahdollisesti antaa oikeus mukauttaa etuus asuinvaltion selvästi poikkeavaan kustannustasoon siltä osin kuin se ei ole asetuksen N:o 1408/71 vastaista. Tämä väite ei kuitenkaan missään tapauksessa voi johtaa etuuden täydelliseen epäämiseen asianomaiselta”.

104.

Itävallan tasavalta huomauttaa lopuksi, että unioni viittaa alueisiin, jotka eivät missään tapauksessa kuulu useampaan kuin yhteen jäsenvaltioon, minkä se tekee erityisesti arvioidessaan edellytyksiä saada alueellista tukea, jonka tarkoituksena on nimenomaan yhteenkuuluvuuden edistäminen ja sen myötä elinolojen yhtenäistäminen koko unionissa. ( 83 ) Itävallan tasavalta katsoo, että jos komission tässä oikeudenkäynnissä puolustamat väitteet pitävät paikkansa, voitaisiin tuskin pitää asianmukaisena sitä, että sellaisilla alueilla kuin Burgenland (Itävalta), Bratislava (Slovakia) ja Länsi-Transdanubia (Unkari) – joiden kunnat Deutsch Jahrndorf (Itävalta), Rusovce (Slovakia) ja Rajka (Unkari) sijaitsevat aivan lähekkäin – olisi hyvin erilaiset oikeudet unionin alueellisen tuen varoihin, vaikka ne ovat toistensa välittömiä rajanaapureita.

105.

Itävallan tasavalta väittää ensinnäkin, että komissio on maininnut asiakirjoja, jotka eivät osoita, että Itävalta pyrkisi erityiseen säästöjen aikaansaamisen tavoitteeseen, ja että komission arviota horjuttavat kansallisen lainsäädännön esityöt ( 84 ) ja erityisesti sen seurausten arviointi tehokkuuden kannalta. ( 85 )

106.

Toisekseen Itävallan tasavalta muistuttaa perheavustuksista ja lapsihyvityksistä yhtäältä, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön ( 86 ) mukaan jäsenvaltioiden kuuluu järjestää omat sosiaaliturvajärjestelmänsä ja että Itävalta on siinä yhteydessä muuttanut etuuksien laskentatapaa todellisten elinkustannusten mukaan ylös- tai alaspäin niiden tavoitteiden mukaisesti, jotka koskevat osittaista vastaamista lasten elatukseen yleisesti liittyvistä kustannuksista ja sosiaalijärjestelmän oikeudenmukaisuutta arvona mitattuna. Toisaalta Itävallan tasavalta viittaa ulkomailla asuvien lasten elatusapua koskevaan maan siviilituomioistuinten oikeuskäytäntöön. Tällaisen elatusavun laskenta perustuu elatusvelvollisen keskimääräisiin elinoloihin ja lapsen asuinmaassa esiintyvään ostovoimaan. Elatusavun saajan tarpeet suhteutetaan tältä pohjalta konkreettisesti ja yksilökohtaisesti vanhempien elinoloihin. Itävallan tasavalta huomauttaa myös, että se havainto, että perheavustukset kattavat vain perustarpeet, ei muuta millään tavoin niiden tukivaikutusta, ( 87 ) sillä kyseisillä etuuksilla on lähtökohtaisesti sama tavoite kuin elatusavulla eli kattaa vanhemmille lapsensa elättämisestä tavanomaisesti aiheutuvat kulut, ja on merkityksetöntä, että abstraktiotaso on näin ollen hiukan korkeampi kyseen ollessa kaikista lapsista valtion varoista maksettavasta etuudesta kuin tehtäessä yksilöllistä arviota vanhemman elatusavusta tiettyä lasta varten.

107.

Kolmanneksi, kun kyse on ylimääräisestä perhehyvityksestä ja muista veronhyvityksistä, Itävallan tasavalta väittää mukautusmekanismin takaavan, että todelliset menot otetaan huomioon oikeudenmukaisesti ja että kaikkia ansiotoimintaa harjoittavia verovelvollisia, joilla on lapsia, kohdellaan tasavertaisesti heidän veronmaksukykynsä suhteen.

108.

Tämän osalta Itävallan tasavalta viittaa uudestaan veronmaksukykyä koskevaan periaatteeseen, ( 88 ) jonka mukaan lapsista aiheutuvat kulut on otettava verotuksessa huomioon asianmukaisessa määrin. Itävallan mukaan kyseinen periaate perustuu unionin oikeuteen välittömän verotuksen alalla ja on verolainsäädännön yleinen periaate unionissa. Niinpä sen mukaan unionin tuomioistuin katsoi tuomiossa 15.9.2011, Schulz-Delzers ja Schulz, ( 89 ) että kahden tosiasiallisen tilanteen rinnastettavuudesta maastamuutosta maksettaviin korvauksiin ei ”[ollut] kysymys, kun otetaan huomioon päämäärä, jota tavoitellaan soveltamalla progressiivista veroasteikkoa, joka perustuu väistämättä – – asianomaisen jäsenvaltion elinolosuhteiden perusteella tapahtuvaan verovelvollisen veronmaksukyvyn arviointiin”.

109.

Neljänneksi Itävallan tasavalta toteaa, että koska kyseessä oleva perhe-etuuksien ja veroetujen mukautusmekanismi takaa tuen tai samanarvoisen helpotuksen myöntämisen, sillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitellun tavoitteen saavuttamiseksi.

110.

Itävallan tasavalta toteaa Rechnungshofin selvitykseen perustuvista komission väitteistä seuraavaa:

111.

Komission väitteestä, jonka mukaan Itävallan tasavalta maksaa noin kolmesta neljäsosasta muissa jäsenvaltioissa asuvista lapsista vain erotusetuuksia, ( 90 ) tämä huomauttaa, että jopa nuo maksut, mukaan lukien lapsihyvitys, ovat monissa tapauksissa suuremmat kuin lapsen asuinvaltiossa ensisijaisesti maksetut etuudet.

112.

Komission yleisestä väitteestä, jota myös Kroatian tasavalta, Puolan tasavalta ja Slovenian tasavalta tukevat ja jonka mukaan on epäoikeudenmukaista, että työntekijät, jotka maksamalla Itävallassa veroa ja palkastaan pidätettäviä maksuja osallistuvat riidanalaisten etuuksien rahoittamiseen, mutta saavat niitä viime kädessä vain etuuksina, jotka on mukautettu arvoltaan heidän toisessa jäsenvaltiossa asuvien lastensa osalta, Itävallan tasavalta katsoo, ettei työnantajamaksujen laskentaperusteella ole merkitystä eikä mahdollisen verovelvollisuuden ja valtion maksamien etuuksia koskevan oikeuden välillä ole yhteyttä. Jos työntekijän verovelvollisuudella sitä vastoin katsottaisiin olevan vaikutusta sosiaaliturvaetuuksien maastavietävyyteen, asetuksen N:o 883/2004 70 artiklassa vahvistettu sääntö olisi siinä tapauksessa unionin oikeuden vastainen.

113.

Itävallan tasavalta väittää, että komission väite välillisen syrjinnän esiintymisestä voi koskea ainoastaan niiden ulkomailla olevien itävaltalaisten virkamiesten tilannetta, joiden lapset ovat muuttaneet heidän mukanaan, eikä se ole oikeudellisista ja aineellisista syistä rinnastettavissa siirtotyöläisten tilanteeseen. Itävallan tasavalta huomauttaa, että yhtäältä ulkomailla työskenteleviin virkamiehiin sovelletaan vapautusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturva- ja verotusjärjestelmästä koskevaa erikoisjärjestelyä diplomaattisia suhteita koskevan Wienin yleissopimuksen ( 91 ) 33, 34 ja 37 artiklan nojalla ja konsulisuhteita koskevan Wienin yleissopimuksen ( 92 ) 48 ja 49 artiklan nojalla.

114.

Itävallan tasavallan mukaan ulkomailla työskentelevin virkamiesten tilanteen erityisluonne on otettu huomioon myös unionin oikeudessa, nimittäin SEUT 45 artiklan 4 kohdassa sekä asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja 13 artiklan 4 kohdassa, ( 93 ) joista sen mukaan seuraa, että ulkomailla työskentelevät virkamiehet eivät ole vastaanottavassa jäsenvaltiossa oikeutettuja perheavustuksiin eivätkä näin ollen perhetilanteeseensa liittyviin erotusetuuksiin tai lisäetuuksiin.

115.

Itävallan tasavalta huomauttaakin, että ulkomaille lähetettyjen virkamiesten katsotaan Itävallan lainsäädännön mukaan työskentelevän Itävallan alueella mitä tulee sosiaaliturvajärjestelmään ja heidän tilanteensa verotuskäsittelyyn. Lisäksi heidän siviilioikeudelliset asiansa yhä käsitellään Itävallan yleisessä oikeuspaikassa.

116.

Toisaalta, kun kyse on aineellisista eroista, säännöllisin väliajoin toistuvien virkamiessiirtojen kohteena olevien, ulkomailla työskentelevien virkamiesten kotipaikka ja heidän etujensa keskus pysyvät pääsääntöisesti Itävallassa.

117.

Itävallan tasavalta huomauttaa myös, että jos olisi katsottava, että ulkomailla työskentelevien virkamiesten tilanne on rinnastettavissa siirtotyöläisten tilanteeseen, tästä seuraisi, että ensin mainitut, joihin mukautusmekanismia ei sovelleta, eivät kokonaisuutena tarkasteltuna ole paremmassa vaan huonommassa asemassa. Itävallan tasavallan mukaan on otettava huomioon, että suurin osa sen ulkomailla työskentelevistä virkamiehistä, jotka on lähetetty muihin jäsenvaltioihin sekä ETA-sopimuksen osapuolten alueelle ja Sveitsiin, asuvat valtioissa, joissa elinkustannukset ovat korkeammat kuin Itävallassa.

118.

Tämän osalta komissio ei voi vedota siihen, että mukautusmekanismi vaikuttaisi suurempaan määrään siirtotyöläisiä kuin ulkomaille lähetettyjä itävaltalaisia virkamiehiä, osoittamatta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ( 94 ) mukaisesti, että asianomaisten siirtotyöläisten osuus on suurempi kuin samaan epäedulliseen asemaan joutuneiden virkamiesten.

119.

Mikäli unionin tuomioistuin toteaisi, että ulkomailla työskenteleviin virkamiehiin sovellettavat säännökset merkitsevät välillistä syrjintää, Itävallan tasavalta esittää oikeuttamisperusteena yleistä etua koskevan pakottavan syyn eli jäsenvaltiolla sen omiin virkamiehiin nähden olevan huolenpitovelvollisuuden, joka on yhteydessä heille asianomaiseen valtioon nähden kuuluvaan lojaliteettivelvoitteeseen. Todettuaan, että komissio ei tämän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä kyseenalaista kyseisen oikeuttamisperusteen perustaa, Itävallan tasavalta vetoaa tämän osalta tiettyihin unionin tuomioistuimen ratkaisuihin, jotka koskevat huolenpitoperiaatetta, joka koskee työntekijöiden työskentelyä unionin toimielimissä ja jäsenvaltioiden julkisella sektorilla. ( 95 )

120.

Itävallan tasavalta katsoo osoittaneensa työnantajana erityistä huolenpitoa niin Itävallan alueella kuin ulkomailla työskenteleviä virkamiehiään kohtaan soveltamalla jälkimmäisiin kansainväliseen oikeuteen perustuvaa yhtenäistä järjestelmää, joka on käytännössä hallittavissa ja jonka nojalla heihin sovelletaan heidän lähtövaltionsa kansallista oikeutta sen periaatteen mukaisesti, että kaikki oikeusvaikutukset liittyvät siihen, että heidän kotipaikkansa on kyseisessä valtiossa. Itävallan tasavalta huomauttaa myös, että mukautusmekanismin soveltaminen Euroopan unionissa mutta ei sen ulkopuolella olisi ristiriidassa sen huolenpitovelvollisuuden kanssa, joka Itävallan tasavallalla on virkamiehiään kohtaan, joiden yhdenvertainen kohtelu sen on taattava.

121.

Itävallan tasavalta toteaa alkuun, että komissio on perustellussa lausunnossaan riitauttanut ulkomailla työskenteleviin virkamiehiin sovellettavat säännökset ainoastaan välillisen syrjinnän näkökulmasta. Itävalta väittää, että jos komissio kannekirjelmänsä tueksi esittämissään väitteissä kritisoisi Itävaltaa myös mukautusmekanismia koskevien kanteen kohteena olevien säännösten epäjohdonmukaisuudesta, tällainen väite olisi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ( 96 ) mukaisesti jätettävä tutkimatta.

122.

Jos kyseinen väite kuitenkin on tutkittava, Itävallan tasavalta toistaa vastauksessaan esittämänsä lausumat siitä, että ulkomailla työskenteleviin virkamiehiin sovellettavat säännökset kuuluvat luontaisesti johdonmukaiseen kokonaisjärjestelmään. Se toteaa lisäksi yhteisöjen tuomioistuimen katsoneen, että tiettyä kansallista säännöstöä koskeva poikkeus ei tee siitä epäjohdonmukaista varsinkaan, jos sen soveltamisala on erityisen rajallinen, mikä on tilanne tässä tapauksessa. ( 97 )

123.

Siltä osin kuin kyse on komission esittämän toisen kanneperusteen perusteista, joita ei ole riitautettu, palautettakoon mieleen unionin tuomioistuimen katsoneen, että

124.

Tässä tapauksessa perheavustus ja lapsihyvitys ovat sekä perhe-etuuksia, joita koskee asetuksen N:o 883/2004 4 artiklassa säädetty yhdenvertaisen kohtelun periaate, että asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan kuuluvia sosiaalisia etuja, kun taas kotitalouden ainoan palkansaajan hyvitystä, yksinhuoltajahyvitystä ja elatushyvitystä koskee asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa säädetty yhdenvertaisen kohtelun periaate.

125.

Tämän osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee seuraavaa:

126.

Sen vuoksi on sovitettava yhteen asetuksen N:o 883/2004 4 artiklan ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan tulkinta siltä osin kuin niissä pyritään takaamaan työntekijöiden vapaa liikkuvuus.

127.

Näiden kahden, soveltamisalaltaan osittain päällekkäisen asetuksen keskinäisen suhteen osalta ( 105 ) unionin tuomioistuin on lausunut asetuksen N:o 492/2011 yleisestä soveltamisalasta työntekijöiden vapaan liikkuvuuden näkökulmasta. ( 106 ) Se nimittäin toisti ratkaisun, johon päädyttiin tarkasteltaessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta, jota komissio perusteli sekä asetuksen N:o 1408/71 rikkomisella, sillä sairausetuuksien maastavietävyyden edellytykseksi oli vahvistettu asuinpaikkaa koskeva kriteeri, että mahdollisuudella perustella kyseisen kriteerin valinta työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15.10.1968 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/68 kannalta. ( 107 ) Asetuksen N:o 883/2004 4 artiklan soveltaminen voitaisiin siis rajata tilanteisiin, jotka eivät kuulu asetuksen N:o 492/2011 soveltamisalaan, vaikka asetus N:o 883/2004 sisältääkin asuinpaikkaa koskevat lausekkeet nimenomaisesti kieltäviä säännöksiä, erityisesti 7 artiklassa. ( 108 )

128.

Itävallan tasavalta väittää ensisijaisesti, että perhe-etuuksien sekä sosiaalisten ja verotukseen liittyvien etujen mukautusmekanismi ei johda eriarvoiseen kohteluun. Se väittää pääasiallisesti yhtäältä, että koska etuuksien ja etujen tarkoituksena on joko korvata vanhemmille osa lasten elatuskuluista tai keventää heidän veromaksujaan, niiden työntekijöiden tilanne, joilla on Itävallan ulkopuolella asuva lapsia, ja niiden, joiden lapset asuvat siellä, eivät ole rinnastettavissa toisiinsa jäsenvaltioiden elintasoerojen vuoksi. Toisaalta siirtotyöläiset saavat juuri mukautusmekanismin soveltamisen ansiosta tarvitsemansa tuen lapsen asuinvaltion elinkustannuksiin suhteutettuna.

129.

Kuten unionin tuomioistuin on katsonut, kansallisessa oikeudessa säädettyjä edellytyksiä on kuitenkin pidettävä välillisesti syrjivinä silloin kun, vaikka ne ovat sovellettavissa kansalaisuudesta riippumatta, ne kohdistuvat vaikutuksiltaan olennaisesti siirtotyöläisiin tai suurin osa henkilöistä, joita ne koskevat, ovat siirtotyöläisiä, silloin, kun niitä sovelletaan erotuksetta, mutta kotimaiset työntekijät pystyvät täyttämään ne siirtotyöläisiä helpommin, tai silloin kun ne saattavat olla epäedullisia erityisesti viimeksi mainituille. ( 109 )

130.

Itävallan lainsäädännössä vahvistetusta, lasten asuinpaikkaan liittyvästä kriteeristä ilmenee tässä tapauksessa, että perhe-etuuksien sekä sosiaalisten ja verotukseen liittyvien etujen määrän pienentämisen vaikutukset kohdistuvat ennen kaikkea siirtotyöläisiin, sillä juuri heidän lapsensa mitä todennäköisimmin asuvat toisessa jäsenvaltiossa. ( 110 ) Lisäksi taulukoista, joissa vahvistetaan Itävallan tasavallan rajanaapurivaltioita koskevien etuuksien määrien mukauttamiskertoimet, ( 111 ) käy varsin selvästi ilmi, että näistä valtioista useimpien ja Itävallan tasavallan välillä esiintyvien elintasoerojen vuoksi valtaosa kyseisistä valtioista lähtöisin olevista, vapaata liikkuvuuttaan harjoittaneista työntekijöistä saa etuuksia sekä sosiaalisia ja verotukseen liittyviä etuja, jotka ovat määrältään pienempiä kuin Itävallassa myönnettävät. Komission esittämästä Rechnungshofin selvityksestä, ( 112 ) johon Itävallan tasavalta vetoaa, ilmenevien tietojen mukaan vuonna 2016 noin 50 prosenttia maksuista koski Unkarissa ja Slovakiassa asuvia lapsia ja 40 prosenttia Tšekin tasavallassa, Puolassa, Romaniassa ja Sloveniassa asuvia lapsia.

131.

Tätä arviota tukevat Itävallan hallituksen antamat selitykset, jotka koskevat arvioita ylimääräisen perhehyvityksen vaikutuksista. ( 113 ) Kyseisiä tietoja on vertailtava Rechnungshofin havaintoon siitä, että etuuksia saavien lasten määrä kuusinkertaistui vuosina 2004–2016 sitä mukaa kun Itävallan työmarkkinat avautuivat. ( 114 )

132.

Mielestäni nämä seikat jo yksin riittävät osoittamaan, ilman asianosaisten esittämien ylimääräisten väitteiden tarkastelua, että Itävallan lainsäädäntöön sisältyvällä, maastavietävien etuuksien määrän erottelulla lasten asuinjäsenvaltion perusteella on suurempi vaikutus siirtotyöläisiin, joten sitä on pidettävä kansalaisuuteen perustuvana välillisenä syrjintänä, joka voidaan hyväksyä ainoastaan, mikäli se on objektiivisesti perusteltavissa. ( 115 )

133.

Unionin tuomioistuin ei tietääkseni ole viitannut nimenomaisesti tähän edellytykseen asetuksen N:o 883/2004 4 artiklan soveltamisen yhteydessä. Sen sijaan ainoa asetuksen N:o 1408/71 3 artiklan 1 kohtaa koskeva unionin tuomioistuimen ratkaisu, jossa yhdenvertaisen kohtelun periaate vahvistettiin vastaavasti, on mielestäni sovellettavissa. ( 116 ) Totean myös, että unionin tuomioistuin on tulkinnut asetuksen N:o 883/2004 67 artiklaa, jolla pyritään siihen, ettei työntekijää saataisi luopumaan käyttämästä oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, ( 117 ) yhdessä asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan kanssa, ja se on tutkinut ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen perustelut yksinomaan tällä perusteella. Katson tämän perusteella, että yksittäisen jäsenvaltion käyttöön ottama asuinpaikkaa koskeva peruste, jota sovelletaan perhe-etuuksiin, on perusteltavissa myös asetuksen N:o 883/2004 4 artiklan ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan yhteensovitettua tulkintaa koskevan säännön vuoksi, joka ilmenee niiden yhteisestä oikeusperustasta eli SEUT 45 artiklasta, jossa vahvistetaan työntekijöiden vapaan liikkuvuuden takaamista koskeva tavoite. ( 118 )

134.

Asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan soveltamista koskevassa unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan, että ollakseen oikeutettua välillisen syrjinnän on oltava omiaan takaamaan hyväksyttävän tavoitteen toteuttaminen, eikä se saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. ( 119 )

135.

Komissio katsoo perustellusti, ettei Itävallan tasavalta ole esittänyt ainoatakaan perustetta, jolla voitaisiin perustella sen käyttöön ottamasta, etuuksien sekä sosiaalisten ja verotukseen liittyvien etujen määrän mukautusmekanismista aiheutuva välillinen syrjintä.

136.

Itävallan tasavalta väittää esillä olevan kanteen yhteydessä nimittäin yhtäältä Tanskan kuningaskunnan ja Norjan kuningaskunnan tukemana, että etuuksien määrän mukautuksen tarkoituksena on varmistaa se, että kyseinen tuki ja perheen menojen vastaava kevennys vastaavat arvoltaan niitä, jotka myönnetään Itävallassa. ( 120 )

137.

Ensinnäkin on mielestäni todettava uudestaan, että myönnetyt etuudet ovat kiinteämääräisiä ( 121 ) eikä niissä oteta huomioon lapsen todellisia tarpeita. Tämän suhteen olen täysin samaa mieltä Romanian kanssa, jonka mukaan Itävallan tasavalta ei voi esittää samoja väitteitä syrjinnän esiintymisen riitauttamiseksi ja sen perustelemiseksi.

138.

Toiseksi on todettava, että komission esittämistä luvuista, ( 122 ) joita Itävallan tasavalta ei kyseenalaista, ilmenee selvästi, että tällaista arvojen vastaavuutta ei ole taattu Itävallan alueella ( 123 ) ja että siellä todettujen elinkustannuserojen ja eräissä jäsenvaltioissa sovellettujen kertoimien välillä ei ole suhteellista johdonmukaisuutta. ( 124 ) Lisäksi, kuten Slovakian tasavalta korostaa, kyseisten jäsenvaltioiden keskuudessa voi esiintyä eroja, ( 125 ) mikä osoittaa ostospaikkakunnan merkityksen siinä tapauksessa, että hintatasojen vastaavuutta koskeva järjestelmä hyväksyttäisiin.

139.

Itävallan tasavallan esittämä väite siitä, että erityisesti Bulgariaan ( 126 ) nähden ostovoimaerot ovat selvästi suuremmat, mikä myös tasoittaa mukautusmekanismin vaikutuksia, ei kyseenalaista kaikkia esitettyjä toteamuksia.

140.

Näin ollen tavoitteella, joka koskee sen varmistamista, että tuki ja perhekustannusten vastaava kevennys vastaavat arvoltaan Itävallassa myönnettyjä, ei mielestäni voida oikeuttaa kyseessä olevaa välillistä syrjintää.

141.

Toisaalta Itävallan tasavalta väittää, että sosiaalisten ja verotukseen liittyvien etujen mukautusmekanismin korkeampana tavoitteena on luoda tai palauttaa tukivaikutus ja sosiaalijärjestelmän oikeudenmukaisuus.

142.

Katson komission tavoin ensinnäkin, että Rechnungshofin selvityksestä ( 127 ) ilmenee, että perhe-etuuksien mukauttamisesta asianomaisen jäsenvaltion hintatason mukaan suhteessa Itävallan tasavaltaan voi aiheutua lisäkustannuksia, vaikka Itävallan tasavalta onkin minimoinut tällaisen vaikutuksen. On välttämätöntä, että kyseisiä kustannuksia tukevat kaikki valtion talousarvion rahoittajatahot. Tässä yhteydessä sopii täsmentää, että kyseisestä selvityksestä ( 128 ) käy myös ilmi, kuten komissio ja Puolan tasavalta korostavat, että syynä sosiaaliturvajärjestelmän rahoitustasapainon mahdolliseen vaarantumiseen ei ole etuuksien maksaminen työntekijöille, joiden lapset asuvat Itävallan tasavallan ulkopuolella, mikä edustaa noin 6:ta prosenttia ( 129 ) perhe-etuuksien aiheuttamista menoista, vaan se, ettei kyseisten etuuksien myöntämistä valvota asianmukaisesti.

143.

Toiseksi yhdyn komissioon ( 130 ) sekä EFTAn valvontaviranomaiseen ja Slovenian tasavaltaan, joiden mukaan on ensiarvoisen tärkeätä muistaa, että työntekijöiden vapaan liikkuvuuden suojaamiseksi unionissa ja ETA:ssa ( 131 ) annetut säännöt, joihin yhdenvertainen kohtelu kuuluu, nojautuvat kokonaisjärjestelmään, jonka puitteissa yhtäältä sosiaaliturva-asioissa sovelletaan yleensä sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa asianomainen henkilö tekee palkkatyötä tai toimii itsenäisenä ammatinharjoittajana, ( 132 ) ja toisaalta siirtotyöläiset osallistuvat vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalipolitiikan rahoitukseen siellä harjoittamastaan ammattitoiminnasta maksamillaan sosiaalimaksuilla ja veroilla, ( 133 ) minkä vuoksi etuuksien tai etujen myöntäminen samansuuruisina on perusteltua. ( 134 )

144.

Totean tässä tapauksessa Tšekin tasavallan, Kroatian tasavallan ja Puolan tasavallan tavoin, että yksinomaan talousnäkökulmasta on niin, että koska Itävallan perheavustukset rahoitetaan maksuilla, joita työnantajat suorittavat työntekijöiden palkkojen kokonaismäärän perusteella, siirtotyöläinen on siten osallisena työnantajansa maksamien summien määrän vahvistamisessa aivan samoin kuin kotimainen työntekijä.

145.

Lisäksi ylimääräisen perhehyvityksen ja muiden kyseessä olevien veronhyvitysten osalta Itävallan tasavalta esittää, että kyseiset edut rahoitetaan työntekijöiden tuloverosta, mikä myös vie perustan siltä, että Itävallan lainsäätäjän valitsemaa vastavuoroisuuden puuttumista oikeutetaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevalla tavoitteella.

146.

Olen näin ollen sitä mieltä, että erilainen kohtelu asianomaisen työntekijän lapsen asuinpaikan mukaan ei ole asianmukaista eikä tarpeen, jotta voitaisiin luoda tai palauttaa tukivaikutus ja sosiaalijärjestelmän oikeudenmukaisuus.

147.

Katson kaiken edellä esitetyn perusteella, että Itävallassa työskentelevien henkilöiden, joiden lapset asuvat toisessa jäsenvaltiossa, perhe-etuuksien sekä sosiaalisten ja verotukseen liittyvien etujen määrän mukauttamista koskeva Itävallan lainsäädäntö on vastoin asetuksen N:o 883/2004 4 artiklassa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa säädettyä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

148.

Sen vuoksi ehdotan, että unionin tuomioistuin katsoisi komission toisen kanneperusteen perustelluksi.

149.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska unionin tuomioistuimen olisi mielestäni hyväksyttävä komission vaatimukset, Itävallan tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

150.

Kyseisen työjärjestyksen 140 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti, jonka mukaan jäsenvaltiot, muut ETA-sopimuksen osapuolina olevat valtiot kuin jäsenvaltiot sekä EFTAn valvontaviranomainen, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, Tšekin tasavalta, Tanskan tasavalta, Kroatian tasavalta, Puolan tasavalta, Romania, Slovenian tasavalta ja Slovakian tasavalta sekä Norjan kuningaskunta ja EFTAn valvontaviranomainen vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.

151.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: