–

Impuls Leasing România IFN SA, edustajanaan N. M. Ionescu, avocată,

–

Romanian hallitus, asiamiehenään E. Gane,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään N. Ruiz García, C. Gheorghiu ja M. Carpus Carcea,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat IO ja Impuls Leasing România IFN SA (jäljempänä ILR) ja jossa on kyse siitä, että IO vastustaa leasing-sopimusta koskevia pakkotäytäntöönpanotoimia.

3

Direktiivin 93/13 johdanto-osan 24. perustelukappaleessa todetaan, että ”jäsenvaltioiden tuomioistuimilla tai hallintoviranomaisilla on oltava käytettävissään riittävät ja tehokkaat keinot kuluttajasopimusten kohtuuttomien ehtojen soveltamisen lopettamiseksi”.

4

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

5

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

6

Siviiliprosessikoodeksia on muutettu siviiliprosessikoodeksista annetun lain nro 134/2020 sekä eräiden muiden säädösten muuttamisesta ja täydentämisestä 18.12.2018 annetulla lailla nro 310/2018 (Legea nr. 310/2018 pentru modificarea și completarea Legii nr. 134/2010 privind Codul de procedură civilă, precum și pentru modificarea și completarea altor normative) (Monitorul Oficial al României, osa I, nro 1074), joka tuli voimaan 21.12.2018. Koska pääasiassa kyseessä oleva pakkotäytäntöönpanoa koskeva hakemus on tehty 26.3.2019, siihen sovelletaan kyseisen koodeksin säännöksiä, sellaisena kuin se on muutettuna mainitulla lailla (jäljempänä muutettu siviiliprosessikoodeksi).

7

Muutetun siviiliprosessikoodeksin 24 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Uuden prosessilain säännöksiä sovelletaan ainoastaan lain voimaantulon jälkeen aloitettuihin oikeudenkäynteihin ja pakkotäytäntöönpanoihin.”

8

Muutetun siviiliprosessikoodeksin 632 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Pakkotäytäntöönpano voidaan suorittaa ainoastaan täytäntöönpanoperusteen nojalla.”

9

Muutetun siviiliprosessikoodeksin 638 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Myös velkakirjat tai muut asiakirjat, jotka ovat lain nojalla täytäntöönpanokelpoisia, ovat täytäntöönpanoperusteita ja voivat olla pakkotäytäntöönpanon kohteena.”

10

Muutetun siviiliprosessikoodeksin 638 §:n 3 momentin 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 1 momentin 2 ja 4 kohdassa tarkoitettujen täytäntöönpanoperusteiden täytäntöönpanon keskeyttämistä voidaan myös vaatia sellaisen pääasiassa nostetun kanteen yhteydessä, jossa vaaditaan niiden kumoamista. Jäljempänä 719 §:n säännöksiä sovelletaan vastaavasti.”

11

Muutetun siviiliprosessikoodeksin 713 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos pakkotäytäntöönpano perustuu muuhun täytäntöönpanoperusteeseen kuin tuomioistuimen ratkaisuun, täytäntöönpanon vastustamiseksi on mahdollista vedota täytäntöönpanoperusteeseen sisältyvän oikeuden perustaa koskeviin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin vain siinä tapauksessa, ettei laissa säädetä tällaisen täytäntöönpanoperusteen pätemättömäksi toteamiseksi erityisestä oikeussuojakeinosta, yleinen kanne mukaan luettuna.”

12

Leasingtoiminnasta ja leasingyhtiöistä annetun hallituksen asetuksen nro 51/1997 (ordonanța Guvernului nr. 51/1997 privind operațiunile de leasing și societățile de leasing) 8 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Leasingsopimukset sekä esinevakuudet ja henkilövakuudet, jotka on asetettu leasingsopimuksesta johtuvien velvoitteiden turvaamiseksi, ovat täytäntöönpanoperusteita.”

13

Hallituksen asetuksen nro 51/1997 15 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Jollei sopimuksessa toisin määrätä, on siinä tapauksessa, että leasingvuokraaja/käyttäjä ei täytä täysimääräisesti vuokranmaksuvelvollisuuttaan kahden peräkkäisen kuukauden ajalta, laskettuna leasingsopimuksessa sovitusta eräpäivästä lukien, leasingvuokranantajalla/rahoittajalla on oikeus päättää leasingsopimus, ja leasingvuokraaja/käyttäjä on velvollinen palauttamaan leasingin kohteen ja maksamaan kaikki maksettavat määrät palautuspäivään asti leasingsopimuksen mukaisesti.”

14

Hallituksen asetuksen nro 51/1997 10 §:n d kohdassa säädetään seuraavaa:

”Leasingvuokraaja/käyttäjä sitoutuu maksamaan kaikki leasingsopimuksen mukaisesti maksettavat summat – vuokrat, vakuutukset, verot, maksut – sopimuksessa määrätyn suuruisina ja siinä määrätyissä määräajoissa.”

15

Direktiivi 93/13 saatettiin osaksi Romanian oikeusjärjestystä elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisten sopimusten kohtuuttomista ehdoista annetulla lailla nro 193/2000 (Legea nr. 193/2000 privind clauzele abuzive din contractele încheiate între profesioniști și consumatori).

16

Lain nro 193/2000 1 §:ssä säädetään seuraavaa:

” 1.   Kaikissa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä tavaroiden myyntiä tai palvelujen suorittamista koskevissa sopimuksissa on oltava selkeät ja yksiselitteiset sopimusehdot, joiden ymmärtäminen ei edellytä erityistä tietämystä.

2.   Mikäli sopimusehtojen tulkinnasta vallitsee epäselvyyttä, niitä on tulkittava kuluttajan eduksi.

3.   Elinkeinonharjoittajat eivät saa sisällyttää kohtuuttomia ehtoja kuluttajasopimuksiin.”

17

Lain 193/2000 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   'Kuluttajalla' tarkoitetaan jokaista luonnollista henkilöä tai luonnollisten henkilöiden ryhmän muodostamaa yhteenliittymää, joka toimii tämän lain soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen perusteella sellaisissa tarkoituksissa, jotka eivät kuulu sen liiketoiminnan, teollisen toiminnan, tuotantotoiminnan, käsityötoiminnan eivätkä ammattitoiminnan piiriin.

2.   ’Elinkeinonharjoittajalla’ tarkoitetaan jokaista luonnollista henkilöä tai hyväksyttyä oikeushenkilöä, joka tämän lain soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen yhteydessä harjoittaa elinkeinotoimintaa, teollista toimintaa, tuotantotoimintaa, käsityötoimintaa tai ammattitoimintaa, sekä jokaista, joka toimii tässä samassa tarkoituksessa ensiksi mainitun henkilön nimissä tai lukuun.”

18

Lain 193/2000 4 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Sopimusehtoa, jota ei ole neuvoteltu suoraan kuluttajan kanssa, pidetään kohtuuttomana, jos se erikseen tai yhdessä muiden sopimusmääräysten kanssa tarkasteltuna aiheuttaa kuluttajan vahingoksi ja lojaliteettiperiaatteen vastaisesti huomattavan epätasapainon sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille.

2.   Sopimusehtoa ei pidetä suoraan kuluttajan kanssa neuvoteltuna, jos se on laadittu niin, ettei kuluttaja ole voinut vaikuttaa sen sisältöön, kuten silloin, kun kyseessä ovat vakiosopimukset tai yleiset myyntiehdot, joita elinkeinonharjoittajat käyttävät asianomaisilla tavara- tai palvelumarkkinoilla.

3.   Ehtojen tietyistä osista tai yksittäisestä ehdosta erikseen neuvotteleminen ei sulje pois tämän lain säännösten soveltamista sopimuksen muihin osiin, jos sopimuksen yleinen arviointi osoittaa, että kyseessä on elinkeinonharjoittajan ennakolta muotoilema sopimus. Jos elinkeinonharjoittaja väittää, että ennalta laaditusta vakioehdosta on neuvoteltu suoraan kuluttajan kanssa, todistustaakka tästä seikasta on hänellä.

4.   Tämän lain osana olevassa liitteessä on ohjeellinen luettelo kohtuuttomina pidettävistä ehdoista.

5.   Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan seuraavien seikkojen perusteella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän lain säännösten soveltamista:

6.   Sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointi ei koske sopimuksen pääkohteen määrittelyä tai kykyä täyttää hintaa ja maksua koskevia vaatimuksia yhtäältä tai vastineena tarjottavia tuotteita ja palveluja toisaalta, kunhan ehdot on laadittu helposti ymmärrettäviksi.”

19

Lain 193/2000 6 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Sopimukseen sisältyvillä kohtuuttomilla ehdoilla, joiden kohtuuttomuuden sopimuspuolet ovat todenneet itse tai sen ovat todenneet lakisääteisesti toimivaltaiset elimet, ei ole vaikutuksia kuluttajaan nähden, ja sopimus pysyy voimassa kuluttajan suostumuksella vain, jos se on mahdollista vielä mainittujen ehtojen poistamisen jälkeen.”

20

Lain nro 193/2000 liitteen 1 kohdan i alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Kohtuuttomina sopimusehtoina pidetään sopimusehtoja, jotka velvoittavat kuluttajan, joka ei täytä sopimusvelvoitteitaan, maksamaan korvauksen, jonka määrä on suhteettoman suuri elinkeinonharjoittajalle aiheutuneeseen vahinkoon nähden.”

21

IO teki 20.8.2008 ILR:n kanssa leasingsopimuksen 48 kuukaudeksi moottoriajoneuvosta, jonka arvo ilman arvonlisäveroa oli 7810,94 euroa. Sopimusehdoista ilmenee, että rahoituksen kohteena ollut arvo oli 6248,75 euroa, että korko oli 8,25 prosenttia, että luoton myöntämisestä kannettava vero, joka oli vahvistettu 4 prosentiksi, oli 312,44 euroa ja että hallinnointipalkkiokulut olivat 5 euroa kuukaudessa. Sopimuksessa määrättiin, että jos sopimusvelvoitteita ei täytetä, rahoittaja voi joko vaatia leasingvuokraajalle sopimuksessa asetettujen velvoitteiden pakkotäytäntöönpanoa ja vahingonkorvauksen maksamista tai toteuttaa kumulatiivisesti tai vaihtoehtoisesti kaikki tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet taikka päättää sopimuksen ilman edeltäviä maksukehotuksia tai täydentäviä muodollisuuksia ja ilman tuomioistuin- tai välimiesmenettelyä ja saada vahingonkorvausta ja korkoja.

22

Koska IO ei voinut enää maksaa vahvistettuja vuokria, kyseinen leasingsopimus päätettiin 7.12.2009. Kyseinen moottoriajoneuvo palautettiin 19.3.2010 ILR:lle sopimuksen muodostaman täytäntöönpanoperusteen nojalla, minkä jälkeen se myytiin 29.6.2010 5294,12 eurolla, johon sisältyi arvonlisävero.

23

ILR aloitti sopimuksen päättämisen jälkeen 15.10.2010 pakkotäytäntöönpanomenettelyn 12592,32 Romanian leun (RON) (noin 2547 euroa) suuruisen summan osalta saadakseen perittyä täytäntöönpanoperusteeseen perustuvat saatavat eli maksamattomat laskut, jotka koskivat vuokria, maksukehotusmaksuja, sopimussakkoja, vaihtokurssieroja, vakuutuksia ja perintäkuluja.

24

ILR teki 28.3.2013 hakemuksen täytäntöönpanon jatkamisesta IO:ta vastaan 70601,12 RON:n (noin 14280 euroa) suuruisen summan osalta. Judecătoria Sectorului 1 Bucureșt (Bukarestin alueen 1 ensimmäisen asteen tuomioistuin, Romania) hyväksyi 13.11.2015 antamassaan siviilituomiossa kolmannelta osapuolelta olevan saamisoikeuden ulosmittauksen.

25

Pakkotäytäntöönpanomenettely lopetettiin ulosottomiehen toimesta 16.11.2016 siitä syystä, että IO:lla ei ollut ulosmitattavaa omaisuutta.

26

ILR teki 26.3.2019 uuden pakkotäytäntöönpanohakemuksen IO:ta vastaan ja vaati maksettavaksi 137502,84 RON:n (noin 27900 euroa) suuruisen saatavan, joka vastasi laadittujen ja maksamattomien verolaskujen määrää, viivästysseuraamuksia, rahoitetun pääoman jäljellä olevaa ja maksamatonta määrää, sopimusvelvoitteiden täyttämättä jättämisestä johtuvia velkoja sekä perintäkuluja.

27

Judecătoria Sectorului 2 București hyväksyi 12.4.2019 antamallaan määräyksellä pakkotäytäntöönpanon vaaditun summan mukaisesti lisättyinä ulosottomiehen päätöksellä myöhemmin vahvistetuilla täytäntöönpanokuluilla, jotka olivat 8719,29 RON (noin 1764 euroa).

28

IO vastusti 24.5.2019 pakkotäytäntöönpanoa. Hän esitti vastustuksensa tueksi, että kolmen vuoden vanhentumisaika, jonka kuluessa ILR saattoi hakea pakkotäytäntöönpanoa ja saada sen leasingsopimukseen perustuvan täytäntöönpanoperusteen nojalla, oli alkanut kulua vuonna 2010, kun hän oli lakannut maksamasta leasingvuokraa, ja se oli jo päättynyt päivänä, jolloin ILR jätti toisen pakkotäytäntöönpanohakemuksen. Hän muistuttaa myös, että alkuperäisen 6248,75 euron suuruisen rahoituksen osalta, josta hän oli maksanut suuren osan vuosina 2008-2010, ILR oli aloittanut vuonna 2019 toisen pakkotäytäntöönpanomenettelyn, joka koski noin 30000 euron suuruista summaa.

29

ILR katsoo, että sillä on IO:lta selvä, tarkasti rahassa määritelty ja erääntynyt saatava, joka muodostuu leasingsopimuksen päättämispäivänä jäljellä olleesta rahoitetusta pääomasta, koroista, viivästysseuraamuksista, vakuutuksenantajalle maksetuista vakuutusmaksuista, perimiskuluista ja maksamattomien laskujen määrästä; saatavasta oli vähennetty leasingsopimuksen kohteena olleen moottoriajoneuvon myyntihinta.

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että leasingsopimus, jonka perusteella IO:ta vastaan aloitettiin pakkotäytäntöönpanomenettely, sisältää eräitä ehtoja, joita voitaisiin pitää kohtuuttomina lain nro 193/2000 perusteella, jolla direktiivi 93/13 saatettiin osaksi Romanian oikeutta. Se selittää, että ennen kuin siviiliprosessikoodeksin 713 §:n 2 momenttia muutettiin lailla nro 310/2018, kansallinen tuomioistuin saattoi sen nojalla tutkia leasingsopimusten sopimusehtojen kohtuuttomuutta täytäntöönpanon vastustamisen yhteydessä, jos leasingsopimusten pätemättömäksi toteamiseksi ei ollut käytettävissä mitään erityistä oikeussuojakeinoa. Sitä vastoin kyseisen koodeksin 713 §:n 2 momentin mukaan, sellaisena kuin se on muutettuna ja sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian oikeudenkäynnissä, kyseinen tuomioistuin voi nykyisin tutkia tällaisten sopimusehtojen kohtuuttomuutta vain silloin, jos tällaisten sopimusten pätemättömäksi toteamiseksi ei ole käytettävissä oikeussuojakeinoa, yleinen kanne mukaan luettuna. Laissa nro 193/2000 annetaan nyt kuluttajille mahdollisuus nostaa yleinen kanne, jonka yhteydessä kansallinen tuomioistuin voi valvoa sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, että tehokkuusperiaatteen mukaisesti unionin oikeudessa kuluttajille annettujen oikeuksien käyttöä ei saa tehdä kansallisilla pakkotäytäntöönpanomekanismeilla käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. Näiden oikeuksien tehokas suoja voidaan taata vain, jos kansallisessa menettelyllisessä järjestelmässä on mahdollista tutkia sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta viran puolesta itse pakkotäytäntöönpanomenettelyn yhteydessä. On siis epäselvää, onko muutetun siviiliprosessikoodeksin 713 §:n 2 momentti direktiivin 93/13 mukainen, koska kuluttajien on nykyisin nostettava yleinen kanne, eivätkä he voi käyttää kyseisessä direktiivissä annettuja oikeuksiaan vastustaessaan pakkotäytäntöönpanoa.

32

Tässä tilanteessa Judecătoria Sectorului 2 București päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko direktiiviä 93/13/ETY tehokkuusperiaate huomioon ottaen tulkittava siten, että se on esteenä täytäntöönpanon vastustamisen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevan Romanian voimassa olevan lainsäädännön ([muutetun] siviiliprosessikoodeksin 713 §:n 2 momentti – –) kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan täytäntöönpanon vastustamisen yhteydessä tuomioistuimen ei ole kuluttajan pyynnöstä taikka viran puolesta mahdollista tutkia, ovatko täytäntöönpanoperusteena olevan leasingsopimuksen ehdot kohtuuttomia, koska on mahdollista nostaa yleinen kanne, jolla kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliset sopimukset voidaan saattaa tutkittaviksi kyseisessä direktiivissä tarkoitetun ehtojen kohtuuttomuuden osalta?”

33

ILR väittää, että unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa tutkia nyt käsiteltävänä olevaa ennakkoratkaisupyyntöä, koska tämä pyyntö koskee kansallisen oikeuden tulkintaa.

34

Tästä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan sen ratkaistavaksi saatetun riita-asian tosiseikat ja arvioimaan niitä sekä tulkitsemaan ja soveltamaan kansallista lainsäädäntöä (tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C-618/10, EU:C:2012:349, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tällaisessa menettelyssä unionin tuomioistuimen toimivalta rajoittuu siis unionin oikeuden säännösten tutkimiseen (tuomio 11.7.2018, Somoza Hermo ja Ilunión Seguridad, C-60/17, EU:C:2018:559, 44 kohta).

35

Tilanne on tällainen nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.

36

On nimittäin riittävää todeta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta tulkitsemaan direktiiviä 93/13 voidakseen ratkaista elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä sopimusta koskevan oikeusriidan.

37

Tästä seuraa, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan nyt käsiteltävänä olevan ennakkoratkaisupyynnön.

38

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään, onko direktiiviä 93/13 tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan täytäntöönpanotuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi on saatettu täytäntöönpanoperusteena olevan, kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen sopimuksen täytäntöönpanon vastustaminen, ei ole viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä mahdollista tutkia, ovatko tämän sopimuksen ehdot kohtuuttomia, siitä syystä, että on olemassa yleinen kanne, jonka yhteydessä tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi tällainen kanne on saatettu, voi valvoa tällaisen sopimuksen ehtojen kohtuuttomuutta.

39

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta (ks. mm. tuomio 26.1.2017, Banco Primus, C-421/14, EU:C:2017:60, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Tämän heikomman aseman takia kohtuuttomat ehdot eivät kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan sido kuluttajia. Kyseessä on pakottava säännös, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus (ks. mm. tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:C:2016:980, 53 ja 55 kohta ja tuomio 26.1.2017, Banco Primus, C-421/14, EU:C:2017:60, 41 kohta).

41

Tähän liittyen unionin tuomioistuin on jo useaan otteeseen katsonut, että kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus viran puolesta tutkia direktiivin 93/13 soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus ja näin korjata sitä epätasapainoa, joka vallitsee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä, jos tuomioistuimella on käytössään tämän tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat (tuomio 14.3.2013, Aziz, C-415/11, EU:C:2013:164, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:2016:980, 58 kohta ja tuomio 26.1.2017, Banco Primus, C-421/14, EU:C:2017:60, 43 kohta).

42

Kuten direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 24. perustelukappaleen kanssa, ilmenee, direktiivissä jäsenvaltiot velvoitetaan lisäksi säätämään riittävistä ja tehokkaista keinoista kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa (tuomio 26.1.2019, Addiko Bank, C-407/18, EU:C:2019:537, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Vaikka unionin tuomioistuin on jo rajannut monessa suhteessa ja direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vaatimukset huomioon ottaen tapaa, jolla kansallisen tuomioistuimen on taattava kuluttajien tähän direktiiviin perustuvien oikeuksien suojaaminen, on kuitenkin todettava, ettei unionin oikeudessa lähtökohtaisesti ole yhdenmukaistettu sopimusehtojen väitetyn kohtuuttomuuden tutkimiseen sovellettavia menettelyjä ja että tällaiset menettelyt kuuluvat siten kunkin jäsenvaltion sisäiseen oikeusjärjestykseen, kunhan ne eivät kuitenkaan ole epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat menettelyt (vastaavuusperiaate) ja kunhan ne eivät ole sellaisia, että unionin oikeudessa kuluttajille tunnustettujen oikeuksien käyttäminen on mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (ks. mm. tuomio 26.1.2019, Addiko Bank, C-407/18, EU:C:2019:537, EU:C:2019:537, 45 ja 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Vastaavuusperiaatteeseen liittyen todettakoon, ettei unionin tuomioistuimella ole tiedossaan seikkoja, jotka voisivat antaa aiheen epäillä pääasiassa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön yhteensopivuutta tämän periaatteen kanssa.

45

Tehokkuusperiaatteesta on todettava, että kaikkia sellaisia tapauksia, joissa on kyse siitä, tekeekö kansallinen menettelysäännös unionin oikeuden soveltamisen mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi, on tarkasteltava ottaen huomioon tämän säännöksen merkitys koko menettelyssä, menettelyn kulku sekä sen erityispiirteet sekä tarvittaessa kansallisen tuomioistuinjärjestelmän perustana olevat periaatteet, joita ovat muun muassa puolustautumisoikeuksien suojaaminen, oikeusvarmuuden periaate sekä oikeudenkäynnin moitteeton kulku (tuomio 22.4.2021, Profi Credit Slovakia, C-485/19, EU:C:2021:313, 53 kohta). Menettelyjen erityispiirteet eivät kuitenkaan saa muodostua tekijäksi, joka saattaisi vaikuttaa siihen oikeussuojaan, joka kuluttajien on saatava direktiivin 93/13 säännösten nojalla (tuomio 21.4.2016, Radlinger ja Radlingerová, C-377/14, EU:C:2016:283, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että jäsenvaltioiden velvollisuuteen varmistaa niiden oikeuksien tehokkuus, joita yksityisillä on unionin oikeuden perusteella, sisältyy muun muassa vaatimus direktiivistä 93/13 johtuvia oikeuksia koskevasta tehokkaasta oikeussuojasta, joka on vahvistettu tämän direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa ja taattu myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja jota sovelletaan muun muassa tällaisiin oikeuksiin perustuvia oikeussuojakeinoja koskevien menettelysääntöjen määrittämiseen (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2021, BNP Paribas Personal Finance, C-776/19 - C-782/19, EU:C:2021:470, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Unionin tuomioistuin on todennut tämän osalta, että direktiivillä 93/13 annettujen oikeuksien kunnioittamista ei voida taata, jollei kyseessä olevan sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta voida tehokkaasti valvoa (tuomio 4.6.2020, Kancelaria Medius, C-495/19, EU:C:2020:431, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Tästä seuraa, että kansallisissa lainsäädännöissä, joihin direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohdassa viitataan, ei voida puuttua sen oikeuden asialliseen sisältöön, jonka kuluttajat saavat mainitun säännöksen perusteella ja jonka mukaan kohtuuttomaksi todettu ehto ei sido kuluttajia (tuomio 21.12.2016, Gutiérrez Naranjo ym., C-154/15, C-307/15 ja C-308/15, EU:C:2016:980, 71 kohta ja tuomio 26.1.2017, Banco Primus, C-421/14, EU:C:2017:60, 51 kohta).

49

Unionin tuomioistuin on siten jo katsonut, että kuluttajalle kyseisellä direktiivillä myönnettyjen oikeuksien tehokas suojelu voidaan taata vain sillä edellytyksellä, että kansallinen prosessuaalinen järjestelmä mahdollistaa sen, että maksamismääräysmenettelyvaiheessa tai maksamismääräyksen täytäntöönpanovaiheessa voidaan viran puolesta valvoa, sisältyykö kyseiseen sopimukseen mahdollisesti kohtuuttomia ehtoja (ks. mm. tuomio 18.2.2016, Finanmadrid EFC, C-49/14, EU:C:2016:98, 46 kohta ja tuomio 13.9.2018, Profi Credit Polska, C-176/17, EU:C:2018:711, 44 kohta).

50

Unionin tuomioistuin on katsonut tältä osin, että siinä tapauksessa, ettei ole säädetty, että tuomari valvoo viran puolesta kyseisen sopimuksen sisältämien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden maksamismääräyksen täytäntöönpanovaiheessa, kansallisen lainsäädännön on katsottava aiheuttavan vahinkoa direktiivissä 93/13 säädetyn suojan tehokkuudelle, jos siinä ei säädetä tällaisesta valvonnasta määräyksen antamisvaiheessa tai jos tällaisesta valvonnasta on säädetty pelkästään annetun maksamismääräyksen vastustamisvaiheessa, jos on olemassa vähäistä suurempi vaara siitä, ettei kyseinen kuluttaja vastusta määräystä edellytetyllä tavalla siksi, että tätä tarkoitusta varten varattu määräaika on huomattavan lyhyt, tai kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten suuruus verrattuna riidanalaisen saatavan suuruuteen tai koska kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä velvoitteesta toimittaa hänelle kaikkia tarpeellisia tietoja, jotta hän voi määrittää oikeuksiensa laajuuden (tuomio 20.9.2018, EOS KSI Slovensko, C-448/17, EU:C:2018:745, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51

Unionin tuomioistuin on todennut myös, että tätä direktiiviä on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa ei anneta kiinteistön ulosmittausmenettelyssä täytäntöönpanosta vastaavalle tuomioistuimelle mahdollisuutta arvioida viran puolesta eikä kuluttajan vaatimuksesta sellaisen ehdon kohtuuttomuutta, joka on otettu velanmaksuvaatimuksen perusteena olevaan ja täytäntöönpanoperusteena toimivaan sopimukseen, eikä määrätä esimerkiksi täytäntöönpanon keskeyttämisen kaltaisista turvaamistoimista silloin, kun turvaamistoimien määrääminen on tarpeen asianomaista pääasiakysymystä käsittelevän tuomioistuimen, jolla on toimivalta selvittää mainitun ehdon kohtuuttomuus, lopullisen ratkaisun täyden tehokkuuden takaamiseksi (määräys Banco Popular Español ja Banco de Valencia, C-537/12 ja C-116/13, EU:C:2013:759, 60 kohta ja tuomio Sánchez Morcillo ja Abril García, C-169/14, EU:C:2014:2099, 28 kohta).

52

Unionin tuomioistuimen pääasiassa käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on 12.4.2019 antamallaan määräyksellä hyväksynyt kyseessä olevan sopimuksen pakkotäytäntöönpanon. Lisäksi tämän sopimuksen ehtojen mahdolliseen kohtuuttomuuteen ei näytä kohdistuneen aiempaa tuomioistuinvalvontaa.

53

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että muutetun siviiliprosessikoodeksin 713 §:n 2 momentissa ei enää sallita sitä, että täytäntöönpanotuomioistuin voisi täytäntöönpanon vastustamisen yhteydessä valvoa joko viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä täytäntöönpanoperusteen muodostavan leasingsopimuksen ehtojen kohtuuttomuutta, siitä syystä, että pääasiamenettelyn tuomioistuin voi suorittaa tämän valvonnan yleisen kanteen yhteydessä, jolle ei ole asetettu mitään määräaikaa, ja mainitulla tuomioistuimella on valta keskeyttää täytäntöönpanomenettely lain nro 193/2000 nojalla.

54

Muistutettakoon tätä osin, että unionin tuomioistuin katsoi 26.6.2018 antamansa tuomion Addiko Bank (C-407/18, EU:C:2019:537) 61 kohdassa, että se, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä kiinnitysluottosopimuksessa olevien ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden valvontaa ei kansallisen lainsäädännön nojalla suorita tällaisen sopimuksen pakkotäytäntöönpanohakemusta käsittelevä tuomioistuin vaan yksinomaan ja myöhemmin tarvittaessa tuomioistuin, joka käsittelee tällaisten kohtuuttomien ehtojen pätemättömyyttä koskevaa kuluttajan nostamaa kannetta, ei selvästikään riitä takaamaan direktiivillä 93/13 tavoiteltavan kuluttajien suojelun täyttä tehokkuutta.

55

Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että siinä tapauksessa, että pakkotäytäntöönpanomenettely päättyy ennen pääasiamenettelyn tuomioistuimen ratkaisua, jossa pakkotäytäntöönpanon taustalla oleva sopimusehto todetaan kohtuuttomaksi ja tämä menettely näin ollen pätemättömäksi, tällaisella ratkaisulla voitaisiin turvata mainitulle kuluttajalle vain jälkikäteinen suoja korvauksen muodossa, mitä olisi pidettävä puutteellisena ja riittämättömänä sekä direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohdan vastaisena sen vuoksi, ettei se olisi riittävä ja tehokas keino tämän saman ehdon käytön lopettamiseksi (määräys 6.11.2019BNP Paribas Personal Finance SA Paris Sucursala Bucureşti ja Secapital, C-75/19, ei julkaistu, EU:C:2019:950, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

On totta, että toisin kuin 14.11.2013 annettuun määräykseen Banco Popular Español ja Banco de Valencia (C-537/12 ja C-116/13, EU:C:2013:759) johtaneessa asiassa ja 17.7.2014 annettuun tuomioon Sánchez Morcillo ja Abril García (C-169/14, EU:C:2014:2099) johtaneessa asiassa kyseessä olleissa tosiasiallisissa ja menettelyllisissä olosuhteissa, joissa kansallisen lainsäädännön mukaan tuomioistuin ei voinut määrätä turvaamistoimista pääasian sopimusehtojen tutkimista odotettaessa, nyt käsiteltävässä asiassa pääasiamenettelyn tuomioistuimella, jonka käsiteltäväksi on saatettu täytäntöönpanomenettelystä erillinen kanne, on mahdollisuus keskeyttää mainittu menettely.

57

Komission huomautuksista, joita Romanian hallitus ei ole kiistänyt, ilmenee kuitenkin, että tämän pääasiamenettelyn tuomioistuimessa nostetun erillisen kanteen yhteydessä kuluttajan, joka hakee täytäntöönpanomenettelyn keskeyttämistä, on asetettava vakuus, joka lasketaan kanteen kohteen arvon perusteella.

58

Tältä osin tämän tuomion 50 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten suuruus verrattuna riidanalaisen saatavan suuruuteen ei saa olla sellainen, että se saa kuluttajan luopumaan asian saattamisesta tuomioistuimeen sopimusehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tutkimista varten (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2012Banco Español de Crédito, C-618/10, EU:C:2012:349, 54 kohta; tuomio 18.2.2016, Finanmadrid EFC, C-49/14, EU:C:2016:98, 52 ja 54 kohta ja tuomio 20.9.2018, EOS KSI Slovensko, C-448/17, EU:C:2018:745, 46 kohta).

59

On kuitenkin todennäköistä, että maksamatta jättäneellä velallisella ei ole tarvittavia taloudellisia varoja vaaditun vakuuden asettamiseksi (tuomio 26.6.2019, Addiko Bank, C-407/18, EU:C:2019:537, 60 kohta). Näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa – nostettujen kanteiden kohteen arvo ylittää huomattavasti sopimuksen kokonaisarvon, kuten nyt käsiteltävässä asiassa näyttää olevan.

60

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan täytäntöönpanoasiaa käsittelevän tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi on saatettu täytäntöönpanon vastustaminen, ei ole viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä mahdollista tutkia, ovatko täytäntöönpanoperusteena olevan, kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen sopimuksen ehdot kohtuuttomia, koska pääasiamenettelyn tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi voidaan saattaa erillinen yleinen kanne sen tutkimiseksi, ovatko tällaisen sopimuksen ehdot mahdollisesti kohtuuttomia, voi keskeyttää täytäntöönpanomenettelyn siihen saakka, kunnes se ratkaisee pääsian, vain siinä tapauksessa, että maksetaan vakuus, joka on suuruudeltaan sellainen, että se on omiaan saamaan kuluttajan luopumaan tällaisen kanteen nostamisesta ja pysyttämisestä.

61

Pääasioiden asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisten tuomioistuinten asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan saatavan täytäntöönpanoasiaa käsittelevän tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi on saatettu tämän täytäntöönpanon vastustaminen, ei ole viran puolesta tai kuluttajan pyynnöstä mahdollista tutkia, ovatko täytäntöönpanoperusteena olevan, kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen sopimuksen ehdot kohtuuttomia, koska pääasiamenettelyn tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi voidaan saattaa erillinen yleinen kanne sen tutkimiseksi, ovatko tällaisen sopimuksen ehdot mahdollisesti kohtuuttomia, voi keskeyttää täytäntöönpanomenettelyn siihen saakka, kunnes se ratkaisee pääsian, vain siinä tapauksessa, että maksetaan vakuus, joka on suuruudeltaan sellainen, että se on omiaan saamaan kuluttajan luopumaan tällaisen kanteen nostamisesta ja pysyttämisestä.