1

Valituksessaan Liettuan tasavalta vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 22.11.2018 antaman tuomion Liettua v. komissio (T‑508/15, ei julkaistu, EU:T:2018:826; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Liettuan tasavallan Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 22.6.2015 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2015/1119 (EUVL 2015, L 182, s. 39) kumoamisesta nostaman kanteen siltä osin kuin siinä määrättiin Liettuan tasavallalle 5 prosentin kiinteämääräinen oikaisu, jolla ”varhaiseläkettä” koskevan toimenpiteen perusteella 16.10.2010–15.10.2013 maksettu 1938300,08 euron määrä jätettiin rahoituksen ulkopuolelle (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tuesta maaseudun kehittämiseen ja tiettyjen asetusten muuttamisesta ja kumoamisesta 17.5.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1257/1999 (EUVL 1999, L 160, s. 80), sellaisena kuin se oli muutettuna Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisehtoja ja niiden sopimusten mukautuksia, joihin Euroopan unioni perustuu, koskevalla asiakirjalla (EUVL 2003, L 236, s. 33) (jäljempänä asetus N:o 1257/1999), 10 artikla oli sisällytetty tämän asetuksen II osastossa, jonka otsikkona oli ”Maaseudun kehittämistoimenpiteet”, olleeseen IV lukuun, jonka otsikkona oli ”Varhaiseläke”. Tämän artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Maatalouden varhaiseläketuen avulla pyritään seuraaviin tavoitteisiin:

3

Kyseisen asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tilasta luopujan on:

4

Asetuksen 33 b artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan ”osaelantotiloilla” tarkoitetaan ”tiloja, joiden tuotanto suuntautuu pääasiallisesti omaan kulutukseen, mutta jotka myös pitävät kaupan osan tuotannostaan”.

5

Asetuksen N:o 1257/1999 33 k artiklasta ilmenee, että II osastossa, jonka otsikkona oli ”Maaseudun kehittämistoimenpiteet”, olleessa IX a luvussa, jonka otsikkona oli ”Uusia jäsenvaltioita koskevat erityistoimenpiteet”, olleessa III alaluvussa, jonka otsikkona oli ”Poikkeukset”, olleissa säännöksissä täsmennettiin ne tapaukset, joissa muun muassa Liettuan tasavalta sai poiketa kyseisen asetuksen I, IV, V ja VII luvussa määritetyille toimenpiteille asetetuista tukikelpoisuusedellytyksistä.

6

Kyseisen asetuksen 33 m artiklan 1 kohdan sanamuoto oli seuraava:

”Poiketen siitä, mitä 11 artiklan 1 kohdan toisessa luetelmakohdassa säädetään, Liettuan viljelijät, joille on myönnetty maitokiintiö, kelpuutetaan varhaiseläkejärjestelmään edellyttäen, että he ovat alle 70 vuoden ikäisiä siirtymishetkellä.

Tuen määrään sovelletaan tämän asetuksen liitteessä [1] esitettyjä enimmäismääriä, ja se lasketaan suhteessa maitokiintiön kokoon ja tilan koko maataloustoimintaan.

Luopujalle myönnetty maitokiintiö palautetaan kansalliseen maitokiintiövarantoon ilman ylimääräisiä korvauksia.”

7

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen 20.9.2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 (EUVL 2005, L 277, s. 1), sellaisena kuin se oli muutettuna 19.6.2006 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 1463/2006 (EUVL 2006, L 277, s. 1) (jäljempänä asetus N:o 1698/2005), 20 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Maa- ja metsätalousalan kilpailukykyä koskeva tuki sisältää

– –

– –”

8

Asetuksen N:o 1698/2005 23 artiklan 1 ja 2 kohdan sanamuoto oli seuraava:

”1.   Edellä 20 artiklan a alakohdan iii alakohdassa säädettyä tukea myönnetään

2.   Luopujan on

9

Kyseisen asetuksen 34 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Ensisijaisesti omaan käyttöön tuottaville maatiloille, jotka kuitenkin myyvät osan tuotannostaan (ns. osittaiset omavaraistilat), tarkoitettua 20 artiklan d alakohdan i alakohdassa säädettyä tukea myönnetään viljelijöille, jotka esittävät elinkeinosuunnitelman.”

10

Kyseisen asetuksen 94 artiklan toisessa kohdassa säädettiin, että asetusta sovellettiin 1.1.2007 alkavaa ohjelmakautta koskevaan yhteisön tukeen.

11

Yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta 17.12.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 (EUVL 2013, L 347, s. 549; jäljempänä asetus N:o 1306/2013) 52 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komissio arvioi rahoituksen ulkopuolelle jätettävät menot ottaen huomioon erityisesti todetun sääntöjenvastaisuuden merkittävyyden. Se ottaa tällöin asianmukaisesti huomioon rikkomuksen ja unionille aiheutuneen taloudellisen vahingon laadun. Se käyttää ulkopuolelle jättämisen perusteena aiheettomasti maksettuja määriä ja, jos nämä määrät eivät ole yksilöitävissä oikeasuhteisin ponnistuksin, se voi soveltaa ekstrapoloituja tai kiinteämääräisiä oikaisuja. Kiinteämääräisiä oikaisuja voidaan käyttää vain, jos tapauksen luonteen vuoksi tai koska jäsenvaltio ei ole toimittanut komissiolle tarvittavia tietoja, ei kohtuullisin ponnisteluin voida määrittää tarkemmin unionille aiheutunutta taloudellista vahinkoa.”

12

Euroopan komissio hyväksyi 3.8.2004 antamallaan päätöksellä K(2004) 2949 lopullinen ja 19.10.2007 antamallaan päätöksellä K(2007) 5076 lopullinen vuosia 2004–2006 ja vuosia 2007–2013 koskevat maaseudun kehittämisohjelmat, joissa määrättiin ”varhaiseläkettä” koskevan toimen täytäntöönpanosta kaupallisen maatalouden harjoittamisen yhteydessä.

13

Unionin yleinen tuomioistuin selosti asian taustaa valituksenalaisen tuomion 23–44 kohdassa, ja siitä voidaan tehdä nyt käsiteltävää asiaa varten seuraava yhteenveto.

14

Komissio suoritti Liettuassa 20.–24.4.2009”varhaiseläkettä kaupallisen maatalouden harjoittamisen yhteydessä” koskevan toimenpiteen sääntöjenmukaisuuden tarkistamisen tarkastuksen asetuksen N:o 1257/1999 mukaisesti siltä osin kuin kyse oli vuosia 2004–2006 koskevasta maaseudun kehittämisohjelmasta ja asetuksen N:o 1698/2005 mukaisesti siltä osin kuin kyse oli vuosia 2007–2013 koskevasta maaseudun kehittämisohjelmasta.

15

Komissio toimitti menettelyn päätyttyä 9.10.2012 päivätyssä kirjeessä lopullisen kantansa Liettuan viranomaisille neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä maksajavirastojen ja muiden elinten hyväksymisen sekä maataloustukirahaston ja maaseuturahaston tilien tarkastamisen ja hyväksymisen osalta 21.6.2006 annetun komission asetuksen (EY) N:o 885/2006 (EUVL 2006, L 171, s. 90; jäljempänä asetus N:o 885/2006) 11 artiklan mukaisesti. Siteerattuaan ensin kirjeessä sovitteluelimen lausuntoa ja sen 27.1.2012 antaman loppukertomuksen päätelmiä komissio pysytti sillä käsitteen ”kaupallisen maatalouden harjoittaminen”, jota vaaditaan maanviljelijältä ennen kuin häneen voidaan soveltaa varhaiseläkettä koskevaa toimenpidettä, tulkinnasta olleen kantansa. Erityisesti todettuaan, mikä on osittaista omavaraisviljelyä koskevan toimenpiteen yhteydessä vahvistettu liettualaisten osittaisten omavaraistilojen määritelmä, komissio päätyi katsomaan, että Liettuan tasavallan jälkikäteen määrittelemä kaupallisen maatalouden harjoittaminen voi johtaa siihen, että tällaisen maataloustoiminnan voitaisiin katsoa käsittävän tiloja, jotka eivät vastaa niitä vähimmäisedellytyksiä, joiden on täytyttävä, jotta ne voidaan katsoa osittaisiksi omavaraistiloiksi. Komissio mainitsi tästä esimerkkinä kahden lehmän maatilan, jolla Liettuan viranomaiset olivat katsoneet harjoitettavan kaupallista maataloutta, vaikka tällainen tila ei vastaa niitä vähimmäisedellytyksiä, joiden on täytyttävä, jotta tila voidaan katsoa osittaiseksi omavaraistilaksi. Komissio päätteli tästä, että Liettuan viranomaisten jälkikäteen tekemät tarkastukset eivät soveltuneet sen osoittamiseen, että taloudellinen riski oli ehdotettua rahoitusoikaisua pienempi. Komissio päätyi sen takia siihen, että koska Liettuan viranomaiset olivat panneet unionin lainsäädännön vaatimukset puutteellisesti täytäntöön, asiassa on sovellettava kiinteämääräistä oikaisua.

16

Kyseinen toimielin määräsi EMOTR:n tukiosastosta ja maataloustukirahastosta sekä maaseuturahastosta maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 26.2.2013 tehdyssä komission täytäntöönpanopäätöksessä 2013/123/EU (EUVL 2013, L 67, s. 20; jäljempänä täytäntöönpanopäätös 2013/123), että Liettuan tasavallan osalta oli tehtävä 5 prosentin kiinteämääräinen oikaisu, jonka kokonaismäärä oli 3033008,85 euroa, ”varhaiseläkettä” koskevan toimenpiteen perusteella rikkomuksen keston aikana, eli tässä tapauksessa 8.7.2007–15.10.2010, maksettujen varojen osalta.

17

Komissio tiivisti yhteenvetokertomuksessa syyt, joiden johdosta se oli tehnyt sääntöjenmukaisuuden tarkastusmenettelyn yhteydessä suorittamiensa tarkastusten jälkeen rahoitusoikaisun. Se totesi erityisesti, että Liettuan viranomaiset eivät olleet osoittaneet, että jälkikäteen suoritetussa valvonnassa vahvistettu kaupallisen maatalouden harjoittamisen käsitteen määritelmä oli yhteensopiva osittaisten omavaraistilojen käsitteen määritelmän kanssa, ja että näiden viranomaisten jälkikäteen suorittama valvonta ei tämän takia soveltunut sen osoittamiseen, että taloudellinen riski oli määrättyä rahoitusoikaisua pienempi.

18

Liettuan tasavalta ei riitauttanut täytäntöönpanopäätöstä 2013/123, jossa tämä kiinteämääräinen oikaisu vahvistettiin.

19

Komission yksiköt lähettivät 27.6.2014 Liettuan tasavallalle asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan ja 16 artiklan 1 kohdan nojalla virallisen tiedonannon, joka koski ”varhaiseläkettä kaupallisen maatalouden harjoittamisen yhteydessä” koskevan toimenpiteen perusteella 16.10.2010 ja 15.10.2013 välisenä ajanjaksona maksettuja varoja.

20

Komissio totesi, että kyse oli täydentävästä virallisesta tiedonannosta, joka koski täytäntöönpanopäätökseen 2013/123 johtanutta tarkastusta ja jossa ilmoitettiin, että Liettuan tasavallalle oli määrättävä uusi rahoitusoikaisu tämän ajanjakson osalta samojen syiden, jotka on mainittu tämän tarkastuksen yhteenvetokertomuksessa, takia.

21

Komissio viittasi tältä osin lukuisiin täytäntöönpanopäätöksen 2013/123 tekemisen yhteydessä laadittuihin asiakirjoihin, mukaan luettuna sen 9.10.2012 päivätty lopullinen kanta. Se lisäsi vielä – liitteenä – tähän päätökseen liittyvän yhteenvetokertomuksen, jonka mukaan Liettuan viranomaiset eivät olleet osoittaneet, että jälkikäteen suoritetussa valvonnassa vahvistettu kaupallisen maatalouden harjoittamisen käsitteen määritelmä oli yhteensopiva osittaisten omavaraistilojen käsitteen määritelmän kanssa ja että näiden viranomaisten jälkikäteen suorittama valvonta ei soveltunut tämän takia sen osoittamiseen, että taloudellinen riski oli ehdotettua rahoitusoikaisua pienempi. Komission yksiköt päätyivät siihen, että asiassa oli sovellettava uutta 5 prosentin kiinteämääräistä oikaisua näiden puutteiden takia.

22

Liettuan maatalousministeriö ilmaisi 17.7.2014 kirjallisesti olevansa eri mieltä komission yksiköiden ehdottamasta oikaisusta ja pyysi, että asia saatetaan sovitteluelimen käsiteltäväksi. Liettuan maatalousministeriö korosti tässä kirjeessä, että ehdotettu uusi oikaisu oli kohtuuton, koska unionille 16.10.2010 ja 15.10.2013 välisen ajanjakson osalta mahdollisesti aiheutuneen vahingon määrä saattoi olla ainoastaan 16788,34 euroa. Ministeriö palautti myös mieleen sen, mikä Liettuan viranomaisten hakemusten osalta jälkikäteen suorittaman valvonnan sisältö oli ja minkä kriteereiden perusteella se suoritettiin. Lisäksi ministeriö esitti, että velvollisuus soveltaa määrällisiä kriteereitä, kuten kyseisen maatilan kokoa tai saatujen tulojen määrää, oli lainvastainen. Maatalousministeriö kuvasi tältä osin konkreettista tilannetta Liettuassa ja niitä mahdollisia negatiivisia seurauksia, joita kaupallisen maatalouden harjoittamisen käsitteen lähentämisestä osittaisten omavaraistilojen käsitteeseen saattaa aiheutua.

23

Sovitteluelin totesi 17.12.2014, että sovittelu ei ollut mahdollista, koska kyseessä oli jatkuva rahoitusoikaisu ja koska alkuperäinen rahoitusoikaisu oli vahvistettu täytäntöönpanopäätöksessä 2013/123, jota ei ollut riitautettu.

24

Komissio ilmoitti 10.3.2015 Liettuan viranomaisille, että koska perusteissa, joiden johdosta alkuperäinen rahoitusoikaisu määrättiin, ei ollut tapahtunut tuntuvaa muutosta ja kun otetaan huomioon se, että Liettuan viranomaiset eivät olleet toteuttaneet vähäisintäkään korjaavaa toimenpidettä, oli oikeutettua soveltaa samaa 5 prosentin kiinteämääräistä oikaisua ”varhaiseläkettä” koskevan toimenpiteen perusteella toteutettuihin menoihin.

25

Komissio antoi 22.6.2015 riidanalaisen päätöksen. Komissio määräsi tässä päätöksessä Liettuan tasavallalle asetuksen N:o 1306/2013 52 artiklan nojalla 5 prosentin kiinteämääräisen oikaisun, jonka kokonaismäärä oli 1938300,08 euroa, ”varhaiseläkettä” koskevan toimenpiteen nojalla 16.10.2010–15.10.2013 maksettujen varojen osalta sillä perusteella, että Liettuan tasavalta ei ollut suorittanut asianmukaista valvontaa sen maanviljelijöille asetetun velvollisuuden, jonka mukaan heidän on ollut harjoitettava kaupallista maataloutta ennen kuin he voivat saada varhaiseläketukea, osalta.

26

Liettuan tasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.9.2015 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan riidanalaisen päätöksen ja jossa se vetosi yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka perustui asetuksen N:o 1306/2013 52 artiklan 2 kohdan, luettuna yhdessä suhteellisuusperiaatteen kanssa, rikkomiseen. Tämä kanneperuste koostui kahdesta osasta, jotka perustuivat ensinnäkin siihen, että riidanalaisessa päätöksessä asetetussa rahoitusoikaisussa ei oteta huomioon rikkomuksen ja unionille aiheutuvan vahingon luonnetta, ja toiseksi siihen, että rahoitusoikaisu oli kohtuuton.

27

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla tämän kanneperusteen ja näin ollen kanteen.

28

Liettuan tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin

29

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa Liettuan tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

30

Liettuan tasavalta esittää valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta. Kyseinen jäsenvaltio väittää ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohtaa virheellisesti katsoessaan, että maitokiintiön omistaminen ei ole ilmeinen todiste siitä, että liettualainen maanviljelijä ottaa osaa kaupallisen maatalouden harjoittamiseen. Toisen valitusperusteensa yhteydessä se väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut selvitysaineiston vääristyneellä tavalla huomioon päättäessään valituksenalaisen tuomion 74–79 kohdassa, että Liettuan hallitus ei ollut osoittanut, että maitokiintiön omistaminen tarkoittaa sitä, että kyseinen maanviljelijä harjoittaa kaupallista maataloutta.

31

Ensimmäinen valitusperuste jakautuu kahteen osaan.

32

Liettuan tasavalta moittii ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa pääasiassa sitä, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut valituksenalaisen tuomion 72, 82 ja 83 kohdassa asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohtaa virheellisesti. Erityisesti se kritisoi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ollut tulkinnut tätä säännöstä siten, että maitokiintiön myöntäminen liettualaiselle maanviljelijälle on merkittävä kriteeri viljelijän varhaiseläkejärjestelmään kelpuuttamista varten.

33

Liettuan tasavallan mukaan tämä tulkinta seuraa asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohdan itse sanamuodosta, koska tässä säännöksessä säädetään, että varhaiseläkejärjestelmään kelpuutetaan Liettuan viljelijät, joille on myönnetty maitokiintiö, että luopuvalle viljelijälle myönnetty maitokiintiö palautetaan kansalliseen maitokiintiövarantoon ja että tuen määrä lasketaan suhteessa maitokiintiön kokoon.

34

Liettuan tasavalta esittää lisäksi, että asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohdassa säädetty poikkeus seuraa Liettuan maitoalan tilanteen nimenomaisesta huomioonottamisesta. Näin ollen käsitteen ”maitokiintiö” käyttäminen tässä säännöksessä ei ole mitenkään merkityksetöntä.

35

Liettuan tasavalta väittää ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti omaa oikeuskäytäntöänsä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 72, 78 ja 84 kohdassa, että pelkästään maitokiintiön omistaminen tai pelkkä teurastettavaksi tarkoitetun eläimen rekisteröiminen sitä koskevassa tietopankissa eivät riitä osoittamaan, että maanviljelijän kohdalla on kyseessä kaupallisen maatalouden harjoittaminen. Erityisesti Liettuan tasavalta viittaa 25.2.2015 annettuun tuomioon Puola v. komissio (T‑257/13, ei julkaistu, EU:T:2015:111), jonka mukaan tuotantoon liittyvien kriteereiden täyttymistä vaaditaan ainoastaan sen ratkaisemista varten, saako maanviljelijä todellisia tuloja, eikä niiden tarkoituksena ole asettaa maatilan taloudelliselle dynamiikalle vähimmäiskynnystä, jonka alittuessa maatilalla ei katsota harjoitettavan kaupallista maataloutta.

36

Liettuan tasavalta väittää näin ollen, että unionin tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että pelkästään yhden lehmän, josta voidaan saada päivässä 2 tai 3 litraa maitoa myyntiin, omistamisen tai yhden lehmän, joka sittemmin teurastetaan, kasvattamisen vähäpätöiseksi toiminnaksi, josta ei voitu saada siten todellisia tuloja. Unionin yleinen tuomioistuin asetti näin tehdessään vähimmäiskynnyksen, jonka alittuessa maatilalla ei voida katsoa harjoitettavan kaupallista maataloutta.

37

Komissio katsoo, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

38

Siltä osin kuin on kyse ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisestä osasta, on todettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on.

39

Kuten asetuksen N:o 1257/1999 10 artiklassa on täsmennetty, asetuksella pyritään muun muassa tukemaan varhaiseläkettä maatalousalalla muun muassa tulojen saannin turvaamiseksi ikääntyneille viljelijöille, jotka päättävät luopua maatalouden harjoittamisesta, ja maatilojen elinkelpoisuuden parantamiseksi edistämällä sitä, että näiden ikääntyneiden viljelijöiden tilalle tulee toisia viljelijöitä.

40

Jotta maanviljelijään voidaan soveltaa tätä varhaiseläketukijärjestelmää, hänen on täytettävä tämän asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa luetellut kolme edellytystä, eli luovuttava pysyvästi kaikesta kaupallisen maatalouden harjoittamisesta, oltava luovutushetkellä vähintään 55-vuotias, mutta ei vielä yleisessä eläkeiässä, ja hänen on tullut harjoittaa maataloutta kymmenen vuoden ajan ennen luovutusta.

41

Asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohdassa säädetään varhaiseläketukijärjestelmän osalta Liettuan tasavaltaan sovellettavasta poikkeuksesta. Säännöksen sanamuodon mukaan on näin ollen niin, että ”poiketen siitä, mitä [tämän asetuksen] 11 artiklan 1 kohdan toisessa luetelmakohdassa säädetään, Liettuan viljelijät, joille on myönnetty maitokiintiö, kelpuutetaan varhaiseläkejärjestelmään edellyttäen, että he ovat alle 70 vuoden ikäisiä siirtymishetkellä”.

42

Asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuoto ei siten jätä tilaa millekään epäilylle sen suhteen, että siinä säädetty poikkeus koskee yksinomaan kyseisten liettualaisten maanviljelijöiden ikää. Yhtäältä siinä osoitetaan selvästi, että tässä säännöksessä säädetään poikkeuksesta kyseisen asetuksen 11 artiklan 1 kohdan ”toisessa luetelmakohdassa” säädetyn osalta eli sen luetelmankohdan osalta, joka koskee ikää koskevaa edellytystä. Toisaalta tämän direktiivin 33 m artiklan 1 kohdan muun muassa ranskan-, espanjan-, italian-, portugalin- ja englanninkielisen version ensimmäisessä alakohdassa olevaa ilmausta ”edellyttäen” seuraa välittömästi näiden maanviljelijöiden ikää koskeva maininta.

43

Toisin kuin Liettuan tasavalta on pääasiallisesti väittänyt, asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ei siis poiketa kyseisen asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa mainitusta kaupallisen maatalouden harjoittamista koskevasta edellytyksestä sillä perusteella, että siinä tehtäisiin maitokiintiön omistamisesta ratkaiseva kriteeri tämän toiminnan harjoittamisen kannalta. Maitokiintiön omistamista koskevalla maininnalla pyrittiin tosiasiassa ainoastaan yksilöimään sellaiset liettualaiset maanviljelijät, joihin voitiin soveltaa tässä säännöksessä säädettyä ikään perustuvaa poikkeusta.

44

Tämä poikkeus ei voi näin ollen vapauttaa sellaisia liettualaisia maanviljelijöitä, jotka toivoivat saavansa varhaiseläketukea, todistamasta, että he täyttävät asetuksen N:o 1257/1999 11 artiklan 1 kohdassa luetellut muut edellytykset ja erityisesti että he harjoittivat kaupallista maataloutta.

45

Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa sillä seikalla, että kyseisen asetuksen 33 m artiklan 1 kohdassa säädetty poikkeus seuraa – kuten Liettuan tasavalta on todennut – Liettuan maitoalan tilanteen nimenomaisesta huomioonottamisesta. Kuten tämän tuomion 43 kohdassa on todettu, maitokiintiön omistamista koskevalla maininnalla pyrittiin ainoastaan yksilöimään sellaiset liettualaiset maanviljelijät, joihin voidaan soveltaa poikkeusta ikää koskevasta edellytyksestä, jotta heihin voitiin soveltaa tätä varhaiseläketukijärjestelmää. Tätä poikkeusta voidaan nimittäin soveltaa ainoastaan niihin liettualaisiin maanviljelijöihin, joille on myönnetty maitokiintiö.

46

Unionin yleinen tuomioistuin ei ole näin ollen tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi yhtäältä valituksenalaisen tuomion 72 kohdassa, että pelkästään sen seikan, että maanviljelijälle on myönnetty maitokiintiö, perusteella ei voida päätellä maanviljelijän harjoittavan kaupallista maataloutta, ja kun se totesi toisaalta valituksenalaisen tuomion 83 kohdassa, että asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohta muodostaa poikkeuksen vain siitä iästä, joka liettualaisten maanviljelijöiden on täytynyt saavuttaa, jotta heihin voidaan soveltaa varhaiseläketukijärjestelmää, ja että tämä poikkeus ei vapauta näitä maanviljelijöitä velvollisuudesta noudattaa muita edellytyksiä, joiden on täytyttävä, jotta heihin voidaan soveltaa tätä järjestelmää.

47

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on tämän vuoksi hylättävä perusteettomana.

48

Ensimmäisen valitusperusteen toisesta osasta, jossa Liettuan tasavalta väittää unionin tuomioistuimen asettaneen oman oikeuskäytäntönsä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vastaisesti vähimmäiskynnyksen, jonka alittuessa oletetaan, että maanviljelijä ei harjoita kaupallista maataloutta, on todettava, että valitusperusteen tämä osa perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen ja puutteelliseen tulkintaan.

49

Nimittäin toisin kuin valittaja väittää, unionin yleinen tuomioistuin on analysoinut tilanteen oikein asetuksen N:o 1257/1999 säännösten ja merkityksellisen oikeuskäytännön kannalta.

50

Valituksenalaisen tuomion 52–56 kohdasta ilmenee, että unionin tuomioistuin tyytyi ensinnäkin palauttamaan mieleen, että komissiolla on sääntöjenmukaisuuden tarkastusmenettelyssä, joka voi johtaa kiinteämääräiseen oikaisuun, laaja harkintavalta ja että sen on oikeuttaakseen kieltäytymisensä tiettyjen kulujen rahoittamisesta unionin talousarviosta esitettävä todisteita siitä, että sillä on vakavia ja kohtuullisia epäilyksiä kyseisen jäsenvaltion menojen osalta. Tämän jäsenvaltion on näin ollen näytettävä, että edellytykset komission epäämän rahoituksen saamiseen täyttyvät.

51

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 65–67 kohdassa siitä, että ollakseen kelpoinen kuulumaan varhaiseläkejärjestelmän piiriin maanviljelijän on ollut harjoitettava kaupallista maataloutta. Se täsmensi tästä valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, että pelkästään maanviljelijän ja hänen perheensä tarpeet tyydyttävän toiminnan harjoittamista ei voida rinnastaa tulojen syntymiseen johtavaan toimintaan, joka täyttää ”maatilaa, jolla harjoitetaan kaupallista maataloutta”, koskevan edellytyksen. Valituksenalaisen tuomion 69 kohdassa täsmennettiin myös, että tuotantoon liittyvien kriteereiden täyttymistä vaaditaan ainoastaan sen ratkaisemista varten, saako kyseinen maanviljelijä todellisia tuloja, eikä niiden tarkoituksena ole asettaa maatilan taloudelliselle dynamiikalle vähimmäiskynnystä, jonka alittuessa sitä hoitava maanviljelijä ei ole kelpoinen saamaan varhaiseläketukea, vaikka hän harjoittaa toimintaansa kaupallisessa tarkoituksessa.

52

Käsiteltävässä asiassa komissiolla oleva epäily – kuten unionin yleinen tuomioistuin on muistuttanut valituksenalaisen tuomion 70 ja 72 kohdassa – koskee sitä, että pelkästään se seikka, että liettualainen maanviljelijä on rekisteröity tietokantaan, johon on koottu ne maanviljelijät, joille on myönnetty maitokiintiöitä, oli merkityksellinen kriteeri, jonka perusteella tällaisen viljelijän katsottiin harjoittavan kaupallista maataloutta, vaikka se, että viljelijällä oli yksi lehmä ja hän myi 2 tai 3 litraa maitoa päivässä, riitti hänen rekisteröimiseksi tällaiseen tietokantaan ja siihen, että hän oli jo pelkästään tämän tosiseikan johdosta kelpoinen saamaan varhaiseläketukea.

53

Liettuan tasavallan tehtävänä oli näin ollen osoittaa, että komission toteamukset olivat virheellisiä ja että jopa näillä pienillä maatiloilla, jotka oli rekisteröity maitokiintiöiden tietokantaan, syntyi todellisia tuloja, jotka eivät olleet vähäisiä, ja että maatilat vastasivat siten asetuksen N:o 1257/1999 11 artiklan 1 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitettua kaupallisen maatalouden harjoittamista koskevaa kriteeriä ilman, että sen osalta olisi otettava huomioon kyseisen maatilan taloudellisen dynamiikan laajuutta.

54

Arvioituaan valituksenalaisen tuomion 73–77 kohdassa kaikki Liettuan tasavallan esittämät todisteet unionin yleinen tuomioistuin päätyi valituksenalaisen tuomion 78 kohdassa siihen, että Liettuan tasavalta ei ollut pystynyt kumoamaan komissiolla sellaisille liettualaisille maanviljelijöille mahdollisesti myönnettävän varhaiseläketuen osalta ollutta vakavaa ja kohtuullista epäilyä, joilla oli siitä huolimatta, että heidät oli rekisteröity maitokiintiöitä koskevaan tietokantaan, vain yksi lehmä ja joiden ei voitu siten katsoa saavan tuloa kaupallisen maatalouden harjoittamisesta.

55

Edellä olevista seikoista seuraa, että – toisin kuin valittaja väittää – unionin yleinen tuomioistuin ei ole mitenkään asettanut vähimmäiskynnystä, jonka alittuessa oletetaan, että kyseessä ei ole kaupallisen maatalouden harjoittaminen, mikä tarkoittaa käsiteltävässä asiassa maidontuotantoa, jossa maito saadaan yhdestä ainoasta lehmästä.

56

Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen perustellusti päätellyt tästä valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa, että komissiolla oli voinut olla epäilyjä siitä, oliko liettualaisen maanviljelijän rekisteröinti maatalousalan tietokantoihin, kuten tietokantaan, johon on koottu ne maanviljelijät, joille on myönnetty maitokiintiöitä, merkityksellinen kriteeri sen ratkaisemista varten, oliko kyseinen viljelijä harjoittanut kaupallista maataloutta ennen kuin hän pystyi saamaan varhaiseläketukea.

57

Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

58

Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

59

Liettuan tasavalta väittää toisessa valitusperusteessaan pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 74–79 kohdassa ottanut selvitysaineiston vääristyneellä tavalla huomioon katsoessaan, että jäsenvaltio ei ollut osoittanut, että maitokiintiön omistaminen todistaa, että kyseessä on kaupallisen maatalouden harjoittaminen.

60

Toinen valitusperuste jakautuu kahteen osaan.

61

Liettuan tasavalta väittää toisessa valitusperusteessaan pääasiallisesti, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt päätellä valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa sen toimittaman selvitysaineiston perusteella, että varhaiseläkettä koskeva toimenpide oli sidoksissa maitokiintiöjärjestelmään, jolloin liettualaisen maanviljelijän rekisteröinti maitokiintiöiden tietokantaan oli merkittävä kriteeri varhaiseläketuen saamista varten. Liettuan tasavalta toteaa vedonneensa tältä osin unionin yleisessä tuomioistuimessa komission huhtikuussa 2005 tekemään tarkastukseen tukitoimenpiteiden kansallisesta soveltamisesta maitotuotealalla ja Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomukseen nro 4/2008 maitokiintiöiden toteuttamisesta unioniin 1.5.2004 liittyneissä jäsenvaltioissa.

62

Liettuan tasavallan mukaan nämä asiakirjat muodostivat viitteen osallistumisesta markkinoille ja niillä voitiin näin ollen osoittaa, että liettualainen maanviljelijä, jolle oli myönnetty maitokiintiö, harjoitti kaupallista maataloutta. Tämän osalta merkitystä ei ollut sillä, että maitokiintiöitä koskevia tietokantoja ei lainkaan tarkastettu varhaiseläkettä koskevan toimenpiteen osalta 20.–24.4.2009 suoritetun tarkastuksen yhteydessä, koska maitokiintiöjärjestelmä oli ollut komission tiedossa vuodesta 2004 lähtien.

63

Liettuan tasavalta katsoo myös, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa virheellisesti, että maitokiintiöjärjestelmä ei ollut sidoksissa varhaiseläkettä koskevan toimenpiteen kaltaisiin maaseudun kehittämistoimenpiteisiin. Asetuksen N:o 1257/1999 33 m artiklan 1 kohdasta ilmenee nimittäin selvästi, että varhaiseläketuen määrät lasketaan ottamalla huomioon tilalle kuuluvan maitokiintiön suuruus, mikä vahvistaa siten, että maitokiintiötä koskeva kriteeri on ratkaiseva tällaisen tuen saamista varten.

64

Liettuan tasavalta moittii toisen valitusperusteensa toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ollut ottanut valituksenalaisen tuomion 75–79 kohdassa huomioon sille sen perustelemiseksi esitettyjä todisteita, että maitokiintiöiden myöntäminen liettualaisille maanviljelijöille osoittaa, että he pitävät maitoa kaupan ja kasvattavat sopivan määrän eläimiä.

65

Liettuan tasavalta toteaa ensinnäkin, että nämä todisteet ovat sen ensimmäiseen oikeusasteeseen jättämänsä kannekirjelmän 38(1) kohdassa ja sen ensimmäisessä oikeusasteessa antamansa vastauksen 21 ja 33 kohdassa.

66

Liettuan tasavalta esittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon sen unionin yleisen tuomioistuimen prosessinjohtotoimien yhteydessä sille esittämiin kysymyksiin antamia vastauksia, vaikka näissä vastauksissa mainittiin yhdeksän kriteeriä, jotka osoittivat, että kyseiset viljelijät olivat saaneet tuloja tuotannostaan ja että he olivat siten harjoittaneet kaupallista maataloutta.

67

Liettuan tasavalta väittää myös, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt valituksenalaisen tuomion 76–78 kohdassa – se on vastannut selvästi kysymykseen siitä, merkitseekö jo se, että maanviljelijä on maitokiintiöitä koskevassa tietokannassa, sitä, että hänen katsotaan harjoittavan kaupallista maataloutta. Liettuan tasavalta esittää todenneensa nimenomaisesti unionin yleisessä tuomioistuimessa antamassaan vastauksessa, että ”[se] on puolustanut koko komission kanssa käydyn yhteistyöprosessin ajan jatkuvasti kantaansa, jonka mukaan kirjautuminen tietokantoihin on riittävä peruste sen vahvistamiselle, että tosiasiassa harjoitetaan kaupallista maataloutta – –”.

68

Liettuan tasavalta katsoo vielä, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa – muut argumentit tukevat sen kantaa, joka koskee maanviljelijän maitokiintiöiden tietokantaan kirjautumisen merkitystä sen ratkaisemisen kannalta, onko tämän osalta kyse kaupallisen maatalouden harjoittamisesta. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi näin ollen pitänyt ottaa myös huomioon erityisesti sen unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamissa vastauksissa esittämät täydentävät argumentit, joista käy ilmi, että 43 prosenttia liettualaisista tuottajista ei ollut saanut maitokiintiötä, mikä osoittaa, että Liettuan viranomaiset olivat tarkistaneet, osallistuiko kyseinen maanviljelijä tosiasiassa markkinoille ja saiko hän tosiasiassa tuloja.

69

Komissio kiistää näiden väitteiden paikkansapitävyyden.

70

On palautettava mieleen, että unionin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta seuraa, että unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon unionin yleinen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja yleisiä oikeusperiaatteita ja todistustaakkaa sekä asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin.

71

Selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevaa selvitysaineistoa on arvioitu ilmeisen virheellisesti. Tämän vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on kuitenkin ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tosiseikastoa ja selvitystä. Lisäksi silloin, kun valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, sen on ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt niiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla (tuomio 19.9.2019, Puola v. komissio, C‑358/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:763, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72

Valitusperusteessaan, jonka otsikkona oli ”Tosiasiallisten olosuhteiden vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen” ja joka kuuluu kiteytettynä seuraavasti ”unionin yleinen tuomioistuin – – on ottanut tosiseikat vääristyneellä tavalla huomioon katsoessaan valituksenalaisen tuomion 74–79 kohdassa, että Liettuan hallitus ei ole osoittanut, että maitokiintiön omistaminen tarkoittaa sitä, että hakija harjoittaa kaupallista maataloutta, mikä ei pääsisällöltään käy yhteen tässä asiassa unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitettujen asiakirjojen kanssa”, valittaja väittää unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen selvitysaineiston vääristyneellä tavalla huomioon kahdessa suhteessa.

73

Ensinnäkin väite, jonka mukaan valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa selvitysaineisto on otettu vääristyneellä tavalla huomioon siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin päätteli siinä, että komissio saattoi katsoa, että maitokiintiöjärjestelmä ei ollut sidoksissa varhaiseläkettä koskevan toimenpiteen kaltaisiin maaseudun kehittämistoimenpiteisiin, on hylättävä.

74

Valituksenalaisen tuomion tästä kohdasta, joka on luettava yhdessä kyseisen tuomion 73 kohdan kanssa, ilmenee nimittäin, että unionin yleinen tuomioistuin rajoittui ainoastaan toteamaan, että vaikka kaksi asiakirjaa, joihin Liettuan tasavalta oli vedonnut, koskivatkin maitokiintiöjärjestelmää, ne eivät kuitenkaan osoittaneet, että maitokiintiöitä koskevan tietokannan toiminta oli ollut 20.–24.4.2009 varhaiseläkettä koskevan toimenpiteen yhteydessä suoritetun tarkastuksen kohteena ja että komissio oli näin ollen ollut tietoinen maitokiintiöjärjestelmän ja varhaiseläkettä koskevan tukitoimenpiteen välisestä sidoksesta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi siten tämän perusteella valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa selvitysaineistoa koskevan suvereenin harkintavaltansa puitteissa, että komissio pystyi katsomaan, että maitokiintiöjärjestelmä ei ollut sidoksissa varhaiseläkettä koskevan toimenpiteen kaltaisiin maaseudun kehittämistoimenpiteisiin.

75

Unionin yleinen tuomioistuin ei ole näin tehdessään ottanut tosiseikkoja tai selvitysaineistoa huomioon vääristyneellä tavalla.

76

Toiseksi Liettuan tasavallan väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 75–79 kohdassa ottanut selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, kun se ei ottanut huomioon todisteita, joilla pyrittiin näyttämään, että voidakseen saada maitokiintiön liettualaisten maanviljelijöiden oli todistettava pitävänsä kaupan maitoa, on myös hylättävä.

77

On nimittäin todettava, että toisen valitusperusteen toinen osa perustuu tosiasiassa siihen seikkaan, että unionin yleinen tuomioistuin ei ollut ottanut huomioon valittajan unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiä todisteita. On kuitenkin riittävää todeta – kuten tämän tuomion 54 kohdasta ilmenee –, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut valituksenalaisen tuomion 75–81 kohdassa huomioon kaiken valittajan esittämän selvitysaineiston. Väite on siis hylättävä.

78

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella toinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

79

Koska Liettuan tasavallan valituksensa tueksi esittämät kaksi valitusperustetta on todettava perusteettomiksi, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

80

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Liettuan tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, Liettuan tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: