–

Star Taxi App SRL, edustajinaan G. C. A. Ioniţă ja C. Băcanu, avocați,

–

Unitatea Administrativ Teritorială Municipiul Bucureşti prin Primar General, asiamiehenään M. Teodorescu,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. Bulterman ja J. M. Hoogveld,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. L. Kalėda, L. Malferrari, L. Nicolae ja Y. G. Marinova,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 56 artiklan, teknisiä standardeja ja määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22.6.1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY (EYVL 1998, L 204, s. 37), sellaisena kuin se on muutettuna 20.7.1998 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/48/EY (EYVL 1998, L 217, s. 18) (jäljempänä direktiivi 98/34), 1 artiklan 2 alakohdan, tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (”direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) (EYVL 2000, L 178, s. 1) 2 artiklan a alakohdan, 3 artiklan 2 ja 4 kohdan ja 4 artiklan, palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (EUVL 2006, L 376, s. 36) 9, 10 ja 16 artiklan sekä teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 9.9.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/1535 (EUVL 2015, L 241, s. 1) 5 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Star Taxi App SRL sekä toisaalta Unitatea Administrativ Teritorială Municipiul București prin Primar General (Bukarestin kunnan alueyksikkö, Romania, jäljempänä Bukarestin kunta) ja Consiliul General al Municipiului București (Bukarestin kunnanvaltuusto) ja jossa on kyse säännöstöstä, jossa edellytetään ennakkolupaa toiminnalta, jossa saatetaan henkilöitä, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla.

3

Direktiivillä 2015/1535 kumottiin ja korvattiin 7.10.2015 alkaen direktiivi 98/34, ja viittauksia jälkimmäiseen direktiiviin pidetään vastedes viittauksina direktiiviin 2015/1535 sen 10 artiklan toisen kohdan nojalla.

4

Erityisesti on mainittava, että direktiivin 98/34 1 artiklan ensimmäisen kohdan 2 alakohta on korvattu samoin sanoin direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdalla.

5

Direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdan mukaan ”tietoyhteiskunnan palveluilla” tarkoitetaan ”[direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa] tarkoitettuja palveluja”.

6

Direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Jäsenvaltiot eivät voi yhteensovitettuun alaan liittyvien syiden vuoksi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta.

– –

4.   Jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä, joilla poiketaan 2 kohdan säännöksistä tietyn tietoyhteiskunnan palvelun osalta, jos:

7

Kyseisen direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, ettei tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajan toiminnan aloittamisen tai jatkamisen edellytykseksi voida asettaa ennakkolupaa tai vaikutukseltaan vastaavaa vaatimusta.

2.   Edellä 1 kohta ei rajoita niiden lupajärjestelmien soveltamista, jotka eivät koske erityisesti ja yksinomaan tietoyhteiskunnan palveluja tai joita telepalvelualan yleisten valtuutusten ja yksittäisten toimilupien yhteisistä puitteista 10 päivänä huhtikuuta 1997 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/13/EY [EYVL 1997, L 117, s. 15] koskee.”

8

Direktiivin 2006/123 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Kuljetuspalvelut, mukaan luettuina kaupunkiliikenne, taksi- ja ambulanssikuljetukset sekä satamapalvelut, olisi jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.”

9

Kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan direktiiviä ei sovelleta kuljetusalan palveluihin, mukaan lukien satamapalvelut, jotka kuuluvat EY:n perustamissopimuksen kolmannen osan V osaston, josta on tullut EUT-sopimuksen kolmannen osan VI osasto, soveltamisalaan.

10

Mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa palvelutoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen erityisiä näkökohtia tietyillä aloilla tai tietyissä ammateissa säätelevien muiden yhteisön säädösten kanssa, muiden yhteisön säädösten säännöksillä on etusija ja niitä sovelletaan kyseisiin aloihin ja ammatteihin. Tällaisia ovat muun muassa:

11

Direktiivin 2006/123 4 artiklan 1 alakohdan määritelmän mukaan ”palvelulla” tarkoitetaan itsenäisenä ammatinharjoittajana suoritettavaa SEUT 57 artiklassa tarkoitettua taloudellista toimintaa, josta yleensä saadaan korvaus.

12

Kyseisen direktiivin III luku, jonka otsikko on ”Palveluntarjoajien sijoittautumisvapaus”, sisältää kyseisen direktiivin 9–15 artiklan. Mainitun direktiivin 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi lupajärjestelmän noudattamisen vain siinä tapauksessa, että seuraavat ehdot täyttyvät:

2.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava 39 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa kertomuksessa lupajärjestelmänsä ja perusteltava niiden yhteensopivuus tämän artiklan 1 kohdan kanssa.

3.   Tätä jaksoa ei sovelleta lupajärjestelmien osa-alueisiin, joita hallinnoidaan suoraan tai epäsuoraan muilla yhteisön välineillä.”

13

Direktiivin 2006/123 10 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Lupajärjestelmien on perustuttava kriteereihin, joilla määritellään toimivaltaisten viranomaisten harkintavallan laajuus, jotta sitä ei käytetä mielivaltaisesti.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen kriteerien on oltava

14

Kyseisen direktiivin IV luvussa, joka koskee palvelujen vapaata liikkuvuutta, on sen 16 artikla, jossa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kunnioitettava palveluntarjoajien oikeutta tarjota palvelujaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon he ovat sijoittautuneet.

Jäsenvaltion, jossa palvelu tarjotaan, on varmistettava, että palvelutoiminta voidaan aloittaa ja sitä voidaan harjoittaa jäsenvaltion alueella vapaasti.

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan vaatimuksia, jotka eivät ole seuraavien periaatteiden mukaisia:

2.   Jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa sellaisen palveluntarjoajan vapautta tarjota palveluja, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, asettamalla seuraavia vaatimuksia:

15

Direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b, e ja f alakohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

16

Kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle välittömästi teknisiä määräyksiä koskevat ehdotukset, paitsi kun on kyse kansainvälisen tai eurooppalaisen standardin käyttöönotosta sellaisenaan, jolloin pelkkä tiedonanto riittää, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan säännösten soveltamista. Niiden on toimitettava komissiolle myös ilmoitus niistä syistä, joiden vuoksi tällaisen teknisen määräyksen laatiminen on tarpeen, jollei näitä syitä selvitetä jo ehdotuksessa.”

17

Saman direktiivin 10 artiklan toisessa kohdassa säädetään seuraavaa:

”Viittauksia kumottuun direktiiviin [98/34] pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä IV olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.”

18

Taksikuljetus- ja vuokrauspalveluista 20.1.2003 annetun lain nro 38/2003 (Legea nr. 38/2003 privind transportul în regim de taxi și în regim de închiriere) (Monitorul Oficial al României, osa I, nro 45, 28.1.2003), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian oikeudenkäynnissä, 11 §:ssä säädetään seuraavaa:

”– –

19

Kyseisen lain 15 §:n sanamuoto on seuraava:

”(1)   Taksinlähetystoimintaa voi harjoittaa jokainen oikeushenkilö (jäljempänä varauskeskus), jolla on toimivaltaisen viranomaisen tämän lain mukaisesti myöntämä lupa, annetussa luvassa tarkoitetulla alueella.

(2)   Taksin lähettämistä koskevan luvan saaminen edellyttää seuraavien asiakirjojen esittämistä:

– –

(5)   Taksipalveluja tarjoavat luvan saaneet liikenteenharjoittajat käyttävät tämän lain mukaista varauskeskusta sen kanssa syrjimättömin ehdoin tehdyn lähetyssopimuksen perusteella.

(6)   Taksinlähetyspalvelut ovat pakollisia kaikkien luvan saaneiden liikenteenharjoittajien takseille, jotka harjoittavat toimintaansa kyseisellä paikkakunnalla, lukuun ottamatta paikkakuntia, joissa on annettu alle sata taksilupaa, jolloin palvelu on vapaaehtoinen.

– –

(8)   Luvan saaneiden liikenteenharjoittajien kanssa tehdyissä taksinlähetyssopimuksissa on oltava ehdot, jotka koskevat osapuolten velvollisuutta noudattaa tarjottavan palvelun laatua ja laillisuutta koskevaa sääntelyä sekä sovittuja etäisyysmaksuja.

(9)   Varauskeskuksen kautta liikennöivät taksit voivat tarjota kuljetuspalvelua soveltamalla lähetyssopimuksen mukaisesti yhtenäistä tariffia tai ajoneuvoluokan mukaan eriytettyjä hintoja.

(10)   Varauskeskus antaa luvan saaneiden liikenteenharjoittajien käyttöön radiolähetin-vastaanottimet taksien varustamista varten syrjimättömin ehdoin tehdyn vuokrasopimuksen perusteella.”

20

Bukarestin kunnan alueella taksipalveluja säännellään yleishyödyllisen paikallisen taksikuljetuspalvelun järjestämistä ja toteuttamista koskevasta delegoidusta hoidosta annetusta puiteasetuksesta, sopimusehdoista ja sopimuspuolen valinnasta 21.4.2008 tehdyn Bukarestin kunnanvaltuuston päätöksen nro 178/2008 (Hotărârea Consiliului General al Municipiului București nr. 178/2008 privind aprobarea Regulamentului-cadru, a Caietului de sarcini și a contractului de atribuire în gestiune delegată pentru organizarea și executarea serviciului public de transport local în regim de taxi) säännöksillä, sellaisina kuin ne ovat muutettuna Bukarestin kunnanvaltuuston 19.12.2017 tekemällä päätöksellä nro 626/2017 (jäljempänä päätös nro 178/2008).

21

Päätöksen N:o 178/2008 liitteessä 1 olevassa 3 §:ssä määrätään seuraavaa:

”Laissa nro 38/2003 käytetyillä ja määritellyillä käsitteillä on tässä puiteasetuksessa sama merkitys, ja tässä puiteasetuksessa tarkoitetaan

– –

– –”

22

Kyseisessä liitteessä olevassa 21 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Bukarestin kunnan alueella taksinlähetyspalvelut ovat pakollisia kaikkien luvan saaneiden liikenteenharjoittajien takseille, ja niitä voivat tarjota yksinomaan Bukarestin kunnan toimivaltaisen lupaviranomaisen hyväksymät varauskeskukset sellaisen ehdoin, joilla taataan asiakkaalle mahdollisuus käyttää näitä palveluja puhelimen avulla tai muulla tavoin, mukaan luettuina internetsovellukset, joilla on oltava Bukarestin kunnan toimivaltaisen lupaviranomaisen antamassa taksinlähetysluvassa esiintyvä varauskeskuksen nimi.

– –

(31)   Taksienlähetyspalvelut ovat pakollisia kaikkien Bukarestin kunnan alueella toimivien luvan saaneiden liikenteenharjoittajien takseille, ja niitä voivat tarjota yksinomaan Bukarestin kunnan toimivaltaisen lupaviranomaisen hyväksymät varauskeskukset sellaisin ehdoin, joilla taataan asiakkaalle mahdollisuus käyttää näitä palveluja puhelimen avulla tai muulla tavoin (tietoteknisillä sovelluksilla tai hyväksytyn varauskeskuksen internetsivustolla tehtyjen tilausten kautta) sekä mahdollistetaan tilausten välittäminen taksinkuljettajille radiolähetin-vastaanottimen välityksellä.”

23

Mainitussa liitteessä olevan 41 §:n 21 momentissa säädetään seuraavaa:

”Taksinkuljettajilla on taksitoimintaa harjoittaessaan muun muassa velvollisuus olla käyttämättä puhelimia tai muita mobiililaitteita kuljetuspalvelun suorittamisen aikana.”

24

Samassa liitteessä olevan 59 §:n 61 momentissa säädetään seuraavaa:

”Sellaisten 21 §:n 31 momentissa säädettyjen velvoitteiden, joita sovelletaan kaikkiin rinnastettaviin toimintoihin niiden toteuttamistavasta tai ‑ympäristöstä riippumatta, noudattamatta jättämisestä, kun kuljettajan, jolle ei ole myönnetty lupaa, tai liikenteenharjoittajan, jolla on lupa kuljettaa henkilöä tai henkilöryhmää Bukarestin kunnan alueella, ja asiakkaiden välille on luotu yhteys, määrätään sakko, jonka suuruus on 4 500–5 000 [Romanian leuta (RON) (noin 925–1025 euroa)].”

25

Star Taxi App on Romanian oikeuden mukaisesti perustettu yhtiö, joka ylläpitää samannimistä älypuhelinsovellusta, jolla saatetaan taksipalvelujen käyttäjät ja taksinkuljettajat suoraan yhteyteen.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuvailee kyseisen maksuttomasti ladattavissa olevan sovelluksen toimintaa seuraavasti.

27

Kun henkilö haluaa tehdä kaupunginsisäisen matkan, hän tekee haun mainitulla sovelluksella, joka sitten antaa saatavilla olevien taksikuljettajien luettelon, jossa ilmoitetaan viisi tai kuusi erityyppistä autoa vastaavine eri hintoineen. Asiakas voi valita jonkun luettelon kuljettajista muiden asiakkaiden aiemmin jättämien kommenttien ja heidän antamiensa pistemäärien perusteella, mutta asiakkaalla on mahdollisuus myös olla tekemättä tilausta. Star Taxi App ei kuitenkaan välitä tilauksia taksinkuljettajille eikä vahvista taksimatkan hintaa, joka maksetaan suoraan kuljettajalle matkan päättyessä.

28

Star Taxi App tarjoaa kyseisen palvelun tekemällä palvelujen suorittamista koskevia sopimuksia suoraan taksikuljettajien, joilla on oikeus suorittaa taksikuljetuksia ammattimaisesti, kanssa ilman, että se valitsisi heitä. Kyseisillä sopimuksilla annetaan kuljettajien käyttöön kuukausimaksua vastaan tietotekninen sovellus, josta käytetään nimitystä ”STAR TAXI – kuljettaja”, älypuhelin, johon kyseinen sovellus on asennettu, ja SIM-kortti, johon liittyy rajoitettu datansiirtomahdollisuus. Kyseinen yhtiö ei myöskään valvo ajoneuvojen ja niiden kuljettajien laatua eikä kuljettajien käyttäytymistä.

29

Bukarestin kunta teki 19.12.2017 lain nro 38/2003 nojalla päätöksen N:o 626/2017.

30

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, että kun viimeksi mainitulla päätöksellä lisättiin päätöksen N:o 178/2008 liitteessä 1 olevaan 3 §:ään i1 ja i2 kohta, sillä laajennettiin laissa nro 38/2003 säädetty ennakkolupaa edellyttävän taksinlähetystoiminnan määritelmä koskemaan tietotekniikkasovelluksen avulla harjoitettavaa samanluonteista toimintaa. Muuttamalla kyseisessä liitteessä olevaa 21 §:ää mainitulla päätöksellä myös säädettiin taksinlähetyspalvelut pakollisiksi kaikille luvan saaneiden liikenteenharjoittajien takseille. Niinpä kyseisiä palveluja voivat tarjota yksinomaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksymät varauskeskukset sellaisen ehdoin, joilla taataan asiakkaalle mahdollisuus käyttää kyseisiä palveluja puhelimen avulla tai muulla tavoin, mukaan luettuna internetsovellukset, joilla on oltava toimivaltaisen viranomaisen antamassa taksinlähetysluvassa mainitun varauskeskuksen nimi. Samassa päätöksessä lisättiin vielä päätöksen N:o 178/2008 59 §:n 61 momenttiin, että kyseisten sääntöjen noudattamatta jättämisestä voidaan vastedes määrätä sakko, jonka suuruus on 4 500–5 000 RON (noin 925–1 025 euroa).

31

Star Taxi Appille määrättiin kyseisen säännöstön rikkomisesta 4500 RON:n (noin 925 euron) suuruinen sakko.

32

Koska Star Taxi App katsoi, että sen toiminta on tietoyhteiskunnan palvelu, jonka edellytykseksi ei direktiivin 2000/31 4 artiklan mukaan voida asettaa ennakkolupaa tai vaikutukseltaan vastaavaa vaatimusta, se teki ensin oikaisuvaatimuksen, jolla se vaati päätöksen nro 626/2017 kumoamista. Oikaisuvaatimus hylättiin sillä perusteella, että riidanalainen säännöstö oli tullut välttämättömäksi luvattomille oikeudellisille yksiköille esitettyjen tilausten huomattavan määrän vuoksi ja että kyseisellä säännöstöllä ei rajoiteta sähköisesti suoritettavien palvelujen tarjoamisen vapautta, koska sillä säännellään välityspalvelua henkilöiden taksikuljetuksia koskevan toiminnan yhteydessä.

33

Star Taxi App nosti tämän jälkeen Tribunalul Bucureștissa (Bukarestin alioikeus, Romania) kanteen päätöksen nro 626/2017 kumoamiseksi.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että sen käsiteltävänä olevassa asiassa kyseessä oleva palvelu eroaa palvelusta, josta oli kyse 20.12.2017 annetussa tuomiossa Asociación Profesional Elite Taxi (C-434/15, EU:C:2017:981), jossa unionin tuomioistuin sen mukaan katsoi, että välityspalvelua, jossa korvausta vastaan saatettiin omaa ajoneuvoaan käyttäneitä ei-ammattimaisia kuljettajia ja henkilöitä, jotka halusivat tehdä kaupunginsisäisen matkan, yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla, oli pidettävä direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettuna ”kuljetusalan palveluna”, joka jää yleisesti palvelujen tarjoamisen vapauden sekä erityisesti direktiivin 2006/123 ja direktiivin 2000/31 soveltamisalan ulkopuolelle. Erona mainitussa asiassa kyseessä olleeseen palveluntarjoajaan Star Taxi App ei valitse omia ajoneuvojaan käyttäviä ei-ammattimaisia kuljettajia vaan tekee palvelusopimuksia taksikuljetusten suorittamiseen luvan saaneiden ammattimaisten taksinkuljettajien kanssa, ei vahvista taksimatkojen hintaa eikä peri sitä asiakkaalta, joka maksaa hinnan suoraan taksinkuljettajalle, eikä myöskään valvo ajoneuvojen ja niiden kuljettajien laatua tai kuljettajien käyttäytymistä.

35

Kyseinen tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, onko Star Taxi Appin tarjoamaa palvelua pidettävä ”tietoyhteiskunnan palveluna”, ja jos on, onko säännöstö, jonka mukaan tällaisen palvelun tarjoaminen edellyttää ennakkolupaa, sopusoinnussa direktiivin 2000/31 kanssa ja onko siitä ilmoitettava komissiolle ennen sen käyttöönottoa direktiivin 2015/1535 5 artiklan mukaisesti.

36

Tässä tilanteessa Tribunalul București on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

37

Päätettyään ratkaista asian pitämättä suullista käsittelyä koronaviruspandemiaan liittyvien terveysriskien vuoksi unionin tuomioistuin esitti Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetuille osapuolille kirjallisia kysymyksiä, joihin Star Taxi App ja komissio vastasivat.

38

Aluksi on mainittava yhtäältä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ensimmäisessä kysymyksessään direktiivin 98/34 1 artiklan ensimmäisen kohdan 2 alakohtaan. Kyseinen direktiivi kuitenkin kumottiin ja korvattiin ennen päätöksen N:o 626/2017 antamista direktiivillä 2015/1535, jonka 10 artiklan toisessa kohdassa säädetään, että viittauksia direktiiviin 98/34 pidetään viittauksina direktiiviin 2015/1535. Näin ollen nyt käsiteltävän kysymyksen yhteydessä on viitattava viimeksi mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdan b alakohtaan.

39

Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tyytyy mainitsemaan kysymyksessään, että pääasiassa kyseessä oleva toiminta on palvelua, jolla saatetaan asiakkaat ja taksikuljettajat elektronisen sovelluksen avulla suoraan yhteyteen mutta joka ei kuitenkaan täytä 20.12.2017 annetun tuomion Asociación Profesional Elite Taxi (C-434/15, EU:C:2017:981) 39 kohdassa mainittuja edellytyksiä.

40

Kuten edellä 26–28 ja 34 kohdassa mainitaan, se esittää kuitenkin ennakkoratkaisupyynnössään tarkempia täsmennyksiä kyseisen toiminnan järjestämistavoista. Pääasiassa on nimittäin kyse välityspalvelusta, jolla saatetaan taksimatkan haluavia henkilöitä ja luvan saaneita taksikuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla. Ennakkoratkaisupyynnössä täsmennetään vielä, että viimeksi mainittujen on maksettava kyseisen sovelluksen käyttämisestä kuukausimaksu mutta että palvelujen tarjoaja ei välitä heille suoraan tilauksia eikä määritä matkan hintaa, jota ei myöskään makseta sen välityksellä. Tämä on siis otettava täysimääräisesti huomioon ensimmäiseen kysymykseen vastaamiseksi.

41

On myös ymmärrettävä, että ensimmäinen kysymys koskee lähinnä sitä, onko direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohtaa, jossa viitataan direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, tulkittava siten, että kyseisissä säännöksissä tarkoitettuna ”tietoyhteiskunnan palveluna” pidetään välityspalvelua, jossa korvausta vastaan saatetaan kaupunginsisäistä matkaa haluavia henkilöitä ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla ja jota varten mainitun palvelun tarjoaja on tehnyt palvelusopimuksia kyseisten kuljettajien kanssa kuukausimaksua vastaan mutta jossa se ei välitä niille tilauksia, määritä matkan hintaa, peri maksua kyseisiltä henkilöiltä, jotka maksavat suoraan taksinkuljettajalle, eikä myöskään valvo ajoneuvojen ja niiden kuljettajien laatua tai kuljettajien käyttäytymistä.

42

Direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan käsitteellä ”tietoyhteiskunnan palvelu” tarkoitetaan ”kaikkia etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä tarjottavia palveluja, joista tavallisesti maksetaan korvaus”.

43

On huomautettava yhtäältä, ettei yksikään asianosaisista tai muista tähän menettelyyn osallistuneista ole kyseenalaistanut sitä, etteikö pääasiassa kyseessä oleva välitystoiminta sisältyisi SEUT 56 ja SEUT 57 artiklassa tarkoitettuun palvelun käsitteeseen.

44

Toisaalta on ensinnäkin ilmennyt, että tällainen välityspalvelu täyttää direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa asetetun edellytyksen eli sen, että se suoritetaan vastiketta vastaan (ks. analogisesti tuomio 19.12.2019, Airbnb Ireland, C-390/18, EU:C:2019:1112, 46 kohta).

45

Tältä osin merkitystä ei ole sillä, että tällainen palvelu suoritetaan ilmaiseksi henkilölle, joka haluaa matkustaa tai matkustaa kaupunginsisäisen matkan, koska sopimus tehdään palvelun suorittajan ja kunkin luvan saaneen taksikuljettajan välisenä palvelusopimuksena, johon liittyy viimeksi mainitun maksama kuukausimaksu. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että korvausta palveluntarjoajan taloudellisen toimintansa yhteydessä tarjoamasta palvelusta eivät näet välttämättä maksa sen vastaanottajat (ks. vastaavasti tuomio 15.9.2016, Mc Fadden, C-484/14, EU:C:2016:689, 41 kohta ja tuomio 4.5.2017, Vanderborght, C-339/15, EU:C:2017:335, 36 kohta).

46

Koska henkilön, joka haluaa tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneen taksinkuljettajan saattaminen yhteyteen tapahtuu sähköisen alustan avulla ilman yhtäältä välityspalvelun suorittajan ja toisaalta kyseisen henkilön tai kyseisen kuljettajan samanaikaista läsnäoloa, mainittua palvelua on pidettävä etäpalveluna ja sähköisessä muodossa tarjottavana palveluna (ks. analogisesti tuomio 19.12.2019, Airbnb Ireland, C-390/18, EU:C:2019:1112, 47 kohta) direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdan toisessa ja kolmannessa edellytyksessä tarkoitetulla tavalla.

47

Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen palvelu tarjotaan palvelun vastaanottajien henkilökohtaisesta pyynnöstä kyseisen säännöksen neljännessä edellytyksessä tarkoitetulla tavalla, koska se edellyttää samanaikaisesti henkilön, joka haluaa tehdä kaupunginsisäisen matkan, Star Taxi ‑sovelluksen avulla esittämää pyyntöä ja luvan saaneen kuljettajan kirjautumista kyseiseen sovellukseen siten, että hän ilmoittaa olevansa käytettävissä.

48

Tällainen palvelu täyttää näin ollen direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut neljä kumulatiivista edellytystä, ja se on siten lähtökohtaisesti direktiivissä 2000/31 tarkoitettu ”tietoyhteiskunnan palvelu”.

49

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että vaikka kaikki nämä edellytykset täyttävä välityspalvelu on lähtökohtaisesti erillinen palvelu siitä myöhemmästä palvelusta, johon se liittyy ja joka tässä asiassa on kuljetuspalvelu, ja välityspalvelu on näin ollen luokiteltava ”tietoyhteiskunnan palveluksi”, asian on oltava eri tavalla, jos käy ilmi, että tämä välityspalvelu on erottamaton osa kokonaispalvelua, jonka pääasiallinen osatekijä on palvelu, joka luokitellaan oikeudellisesti eri tavalla (tuomio 19.12.2019, Airbnb Ireland, C-390/18, EU:C:2019:1112, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Unionin tuomioistuin on tältä osin katsonut, että kun välityspalvelun tarjoaja luo tarjouksen kaupunginsisäisestä kuljetuspalvelusta, jonka se saattaa käytettäville erityisesti tietoteknisin välinein ja jonka yleisestä toiminnasta se vastaa suhteessa niihin henkilöihin, jotka haluavat tarttua kyseiseen tarjoukseen, tarjotun välityspalvelun on katsottava olevan erottamaton osa kokonaispalvelua, jonka pääasiallinen osatekijä on kuljetuspalvelu, eikä se näin ollen vastaa direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdassa, jossa viitataan direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, olevaa ”tietoyhteiskunnan palvelun” määritelmää vaan direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettua ”kuljetusalan palvelun” määritelmää, johon direktiiviä 2001/31, direktiiviä 2006/123 tai SEUT 56 artiklaa ei voida soveltaa (tuomio 20.12.2017, Asociación Profesional Elite Taxi, C-434/15, EU:C:2017:981, 38–44 kohta).

51

Kun otetaan huomioon pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen välityspalvelun ominaispiirteet, sitä ei kuitenkaan voida pitää ”kuljetusalan palveluna”, toisin kuin Bukarestin kunta väittää.

52

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee ensinnäkin, että toisin kuin 20.12.2017 annetun tuomion Asociación Profesional Elite Taxi (C-434/15, EU:C:2017:981) taustalla olleessa asiassa kyseessä olleen välityspalvelun, jolla luotiin ja saatettiin käytettäväksi sellaisten ei-ammattimaisten kuljettajien, jotka eivät olleet aiemmin toimineet markkinoilla, suorittama kaupunkiensisäinen kuljetuspalvelu, pääasiassa kyseessä olevalla palvelulla vain mahdollistetaan – kuten julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 49 kohdassa – yhteys henkilöiden, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja sellaisten luvan saaneiden ja toimintaa jo harjoittavien taksinkuljettajien välillä, joille mainittu välityspalvelu on vain yksi asiakashankintamuoto muiden joukossa ja joilla ei ole mitään velvollisuutta käyttää sitä.

53

Toiseksi tällaisella välityspalvelulla ei voida katsoa järjestettävän sitä seuraavan kaupunginsisäisen kuljetuspalvelun yleistä toimintaa, koska palvelunsuorittaja ei valitse taksinkuljettajia, määritä tai peri taksimatkan hintaa eikä valvo ajoneuvojen ja niiden kuljettajien laatua tai kuljettajien käyttäytymistä.

54

Tästä seuraa, että Star Taxi Appin suorittaman kaltaisen välityspalvelun ei voida katsoa olevan erottamaton osa sellaista kokonaispalvelua, jonka pääasiallinen osatekijä on kuljetuspalvelu, ja se kuuluu näin ollen direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettuihin tietoyhteiskunnan palveluihin.

55

Kun otetaan huomioon edellä esitetty, ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohtaa, jossa viitataan direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, on tulkittava siten, että kyseisissä säännöksissä tarkoitettuna ”tietoyhteiskunnan palveluna” pidetään välityspalvelua, jossa korvausta vastaan saatetaan henkilöitä, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla ja jota varten mainitun palvelun tarjoaja on tehnyt palvelusopimuksia kyseisten kuljettajien kanssa kuukausimaksua vastaan mutta jossa se ei välitä niille tilauksia, määritä matkan hintaa, peri maksua kyseisiltä henkilöiltä, jotka maksavat suoraan taksinkuljettajalle, eikä myöskään valvo ajoneuvojen ja niiden kuljettajien laatua tai kuljettajien käyttäytymistä.

56

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään, onko direktiivin 2015/1535 5 artiklan 1 kohta esteenä sille, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista säännöstöä, kuten nyt käsiteltävässä tapauksessa päätöksen N:o 178/2008 liitteessä 1 oleva 3 §, 21 §:n 1 ja 31 momentti, 41 §:n 21 momentti ja 59 §:n 61 momentti, annetaan ilmoittamatta siitä etukäteen komissiolle.

57

On mainittava, että direktiivin 2015/1535 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle välittömästi kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuja ”teknisiä määräyksiä” koskevat ehdotukset ja että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan siitä, ettei jäsenvaltio noudata velvollisuuttaan ilmoittaa tällaisesta ehdotuksesta etukäteen, seuraa se, ettei kyseiseen ”tekniseen määräykseen” voida vedota yksityisiä vastaan (ks. vastaavasti tuomio 30.4.1996, CIA Security International, C-194/94, EU:C:1996:172, 49 ja 50 kohta), olipa kyse rikosoikeudellisesta menettelystä (ks. mm. tuomio 4.2.2016, Ince, C-336/14, EU:C:2016:72, 84 kohta) tai yksityisten välisestä oikeusriidasta (ks. mm. tuomio 27.10.2016, James Elliott Construction, C-613/14, EU:C:2016:821, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58

Tällaista ennakkoilmoitusvelvollisuutta sovelletaan siten vain silloin, kun kyseisen ehdotuksen kohteena on mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettu tekninen määräys.

59

Niinpä on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan f alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna ”teknisenä määräyksenä” pidetään paikallisviranomaisen antamaa säännöstöä, jossa edellytetään sellaisen välityspalvelun, jossa korvausta vastaan saatetaan henkilöitä, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla ja jota on pidettävä direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuna ”tietoyhteiskunnan palveluna”, suorittamiselta sellaisen ennakkoluvan saamista, jota muilta taksinvarauspalvelujen tarjoajilta oli edellytetty jo aiemmin, ja jos vastaus on myöntävä, onko direktiivin 2015/1535 5 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että siitä, ettei tällaista säännöstöä koskevasta ehdotuksesta ilmoiteta etukäteen komissiolle, seuraa se, ettei annettuun säännöstöön voida vedota yksityisiä vastaan.

60

Tällaisen säännöstön luokittelun osalta direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan f alakohdan ensimmäisestä alakohdasta ilmenee, että ”teknisellä määräyksellä” tarkoitetaan ”teknistä eritelmää tai muuta vaatimusta taikka palveluja koskevaa määräystä, mukaan lukien sovellettavat hallinnolliset määräykset, jonka noudattaminen on oikeudellisesti tai tosiasiallisesti pakollista ja joka koskee kaupan pitämistä, palvelujen tarjoamista, palvelujen tarjoajien sijoittautumista tai käyttöä jäsenvaltiossa tai suuressa osassa sen aluetta sekä jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, joissa kielletään tuotteen valmistus, tuonti, kaupan pitäminen tai käyttö taikka joissa kielletään palvelujen tarjoaminen, palvelujen käyttö tai sijoittautuminen palvelujen tarjoajana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan säännösten soveltamista”.

61

Tästä seuraa, että jotta tietoyhteiskunnan palveluun vaikuttavaa kansallista säännöstöä voitaisiin pitää ”teknisenä määräyksenä”, säännöstön on kuuluttava direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan e alakohdassa määritellyn ”palveluja koskevan määräyksen” käsitteen alaan ja sen noudattamisen on oltava de jure tai de facto pakollista muun muassa kyseisen palvelun tarjoamiseksi tai sen käyttämiseksi jäsenvaltiossa tai sen merkittävässä osassa.

62

Kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdan e alakohdan ensimmäisen alakohdan mukaan ”palveluja koskevalla määräyksellä” tarkoitetaan ”yleisluontoista vaatimusta, joka koskee [tietoyhteiskunnan palvelujen] saatavuutta ja palvelutoiminnan harjoittamista, erityisesti palvelun tarjoajaa, palveluja ja palvelujen vastaanottajaa koskevia määräyksiä, lukuun ottamatta määräyksiä, jotka eivät erityisesti koske [tietoyhteiskunnan palveluja]”.

63

Kyseisen säännöksen toisessa alakohdassa täsmennetään, että kyseisessä määritelmässä ”määräyksen katsotaan koskevan nimenomaisesti tietoyhteiskunnan palveluja, jos sen perusteluissa ja sen säädösosassa todetaan, että sen erityistavoitteena on joko kokonaisuudessaan tai tiettyjen erikseen täsmennettyjen säännösten osalta nimenomaisesti ja kohdennetusti säännellä näitä palveluja”. Siinä lisätään myös, että ”määräyksen ei katsota koskevan nimenomaisesti tietoyhteiskunnan palveluja, jos se koskee niitä vain epäsuorasti tai satunnaisesti”.

64

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevassa Romanian säännöstössä – olipa kyse laista nro 38/2003 tai päätöksestä nro 178/2008 – ei mainita lainkaan tietoyhteiskunnan palveluja. Lisäksi päätöksen N:o 178/2008 liitteessä 1 oleva 3 §, 21 §:n 1 ja 31 momentti sekä 41 §:n 21 momentti koskevat erotuksetta kaikenlaisia taksinlähetyspalveluja riippumatta siitä, tarjotaanko niitä puhelimitse vai muulla tavalla, kuten tietoteknisellä sovelluksella.

65

Lisäksi – kuten julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 108 kohdassa – laissa nro 38/2003 edellytetään, että toimintaansa älypuhelinsovelluksen avulla harjoittavilla taksinlähetyspalvelujen tarjoajilla on kaikkien muiden taksinlähetyspalveluja tarjoavien toimijoiden tavoin käytössään laitteita – tässä tapauksessa radiolähetin-vastaanottimia –, joista ei ole kyseisen palvelun tarjoamistavan vuoksi mitään hyötyä.

66

Niinpä on katsottava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen säännöstö ei koske tietoyhteiskunnan palveluja nimenomaisesti vaan vain epäsuorasti tai satunnaisesti. Tällaista säännöstä ei siten voida pitää direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettuna ”palveluja koskevana määräyksenä” eikä tämän seurauksena myöskään saman direktiivin 1 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna ”teknisenä määräyksenä”.

67

Tästä seuraa, että direktiivin 2015/1535 5 artiklan 1 kohdassa säädettyä velvollisuutta antaa komissiolle etukäteen tiedoksi ”teknisiä määräyksiä” koskevat ehdotukset ei sovelleta tällaiseen säännöstöön ja että näin ollen se, ettei tällaista ehdotusta ole annettu tiedoksi, ei voi kyseisen säännöksen nojalla vaikuttaa siihen, voidaanko kyseessä olevaan säännöstöön vedota yksityistä vastaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa oikeusriidassa.

68

Neljänteen kysymykseen on edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan f alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna ”teknisenä määräyksenä” ei pidetä paikallisviranomaisen antamaa säännöstöä, jossa edellytetään sellaisen välityspalvelun, jossa korvausta vastaan saatetaan henkilöitä, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla ja jota on pidettävä direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuna ”tietoyhteiskunnan palveluna”, suorittamiselta sellaisen ennakkoluvan saamista, jota muilta taksinvarauspalvelujen tarjoajilta oli edellytetty jo aiemmin.

69

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella ja kolmannella kysymyksellään olennaisilta osin sitä, onko direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 ja 4 kohtaa ja 4 artiklaa, direktiivin 2006/123 9, 10 ja 16 artiklaa sekä SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle jäsenvaltion säännöstölle, jossa edellytetään sellaisen välityspalvelun, jossa korvausta vastaan saatetaan henkilöitä, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla ja jota on pidettävä direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuna ”tietoyhteiskunnan palveluna”, suorittamiselta sellaisen ennakkoluvan saamista, jota muilta taksinvarauspalvelujen tarjoajilta oli edellytetty jo aiemmin ja jonka edellytyksenä on muun muassa tilauksista ilmoittaminen kuljettajille radiolähetin-vastaanottimien avulla.

70

Aluksi on mainittava, että pääasiassa ovat vastakkain Star Taxi App, joka on Romanian oikeuden mukaisesti perustettu yhtiö, jonka kotipaikka on Romanian alueella, ja kaksi Romanian viranomaista eli Bukarestin kunta ja Bukarestin kunnanvaltuusto ja että näin ollen kaikki oikeusriidalle ominaiset osatekijät rajoittuvat Romanian valtion sisälle.

71

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EUT-sopimuksen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia määräyksiä ei ole sovellettava tilanteeseen, jonka kaikki osatekijät rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion sisälle (tuomio 15.11.2016, Ullens de Schooten, C-268/15, EU:C:2016:874, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72

Myös direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ilmenee, että kyseistä säännöstä sovelletaan ainoastaan toisesta jäsenvaltiosta peräisin oleviin tietoyhteiskunnan palveluihin, ja kyseisen artiklan 4 kohdassa säädetään siinä mainituin edellytyksin jäsenvaltioiden mahdollisuudesta toteuttaa kyseisestä säännöksestä poikkeavia toimenpiteitä.

73

Sama pätee direktiivin 2006/123 16 artiklaan, joka sisältyy kyseisen direktiivin palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevaan IV lukuun, jonka säännöksiä sovelletaan ainoastaan palveluihin, jotka tarjotaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon niiden tarjoaja on sijoittautunut, toisin kuin palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta koskevan kyseisen direktiivin III luvun eli sen 9–15 artiklan säännöksiä, joita sovelletaan puolestaan myös tilanteeseen, jonka kaikki merkitykselliset osatekijät rajoittuvat pelkästään yhden jäsenvaltion sisälle (tuomio 22.9.2020, Cali Apartments, C-724/18 ja C-727/18, EU:C:2020:743, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74

Näin ollen SEUT 56 artiklaa, direktiivin 2000/31 3 artiklan 2 ja 4 kohtaa sekä direktiivin 2006/123 16 artiklaa ei voida soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen oikeusriitaan.

75

Muiden ennakkoratkaisupyynnössä mainittujen säännösten eli direktiivin 2000/31 4 artiklan, jonka sanamuodosta tai asiayhteydestä ei ilmene, että sitä sovellettaisiin ainoastaan muuhun jäsenvaltioon sijoittautuneeseen tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajaan (ks. analogisesti tuomio 30.1.2018, X ja Visser, C-360/15 ja C-31/16, EU:C:2018:44, 99 ja 100 kohta), sekä direktiivin 2006/123 9 ja 10 artiklan, joiden osalta edellä 73 kohdassa muistutettiin, että niitä sovelletaan myös täysin valtionsisäisiin tilanteisiin, osalta on mainittava, että niissä säädetään – yksityiskohdiltaan toisistaan poikkeavasti – lupajärjestelmien kieltämisen periaatteesta. Tässä tilanteessa on ratkaistava, mitä kyseisistä säännöksistä voidaan soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen säännöstöön.

76

Kuten edellä 43 ja 48 kohdasta ilmenee, pääasiassa kyseessä oleva välityspalvelu ei ole pelkästään SEUT 57 artiklassa ja siten direktiivin 2006/123 4 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettu ”palvelu” vaan myös direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdassa, jossa viitataan direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, tarkoitettu ”tietoyhteiskunnan palvelu”.

77

Jäsenvaltion säännöstö, jolla säännellään tällaista palvelua, voi näin ollen kuulua sekä direktiivin 2000/31 että direktiivin 2006/123 soveltamisalaan, koska edellä 49–54 kohdasta ilmenee, ettei kyseinen palvelu ole ”kuljetusalan palvelu”, joka jää nimenomaisesti kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sen 2 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla, luettuna sen johdanto-osan 21 perustelukappaleen valossa.

78

Direktiivin 2006/123 3 artiklan 1 kohdan mukaan kyseistä direktiiviä ei kuitenkaan sovelleta, jos sen säännökset ovat ristiriidassa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen erityisiä näkökohtia tietyillä aloilla tai tietyissä ammateissa säätelevien muiden unionin säädösten kanssa (tuomio 19.12.2019, Airbnb Ireland, C-390/18, EU:C:2019:1112, 41 kohta).

79

On siis tutkittava, kuuluuko säännöstö, jossa edellytetään sellaisen välityspalvelun, jossa korvausta vastaan saatetaan henkilöitä, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla ja jota on pidettävä direktiivin 2015/1535 1 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, johon direktiivin 2000/31 2 artiklan a alakohdassa viitataan, tarkoitettuna ”tietoyhteiskunnan palveluna”, suorittamiselta sellaisen ennakkoluvan saamista, jota muilta taksinvarauspalvelujen tarjoajilta oli edellytetty jo aiemmin ja jonka edellytyksenä on muun muassa tilauksista ilmoittaminen kuljettajille radiolähetin-vastaanottimien avulla, direktiivin 2000/31 4 artiklan soveltamisalaan, ja jos kuuluu, onko viimeksi mainittu säännös ristiriidassa direktiivin 2006/123 9 ja 10 artiklan kanssa.

80

Direktiivin 2000/31 4 artiklan sovellettavuuden osalta kyseisen artiklan 1 ja 2 kohdasta yhdessä luettuina seuraa, että vaikka jäsenvaltiot eivät voi asettaa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajan toiminnan aloittamisen ja harjoittamisen ehdoksi ennakkolupajärjestelmää tai muita vaikutuksiltaan vastaavia vaatimuksia, kyseisessä säännöksessä säädetty kielto koskee kuitenkin ainoastaan sellaisia jäsenvaltioiden säännöstöjä, jotka koskevat erityisesti ja yksinomaan ”tietoyhteiskunnan palveluja”.

81

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että vaikka päätös N:o 626/2017 koskee pääasiallisesti – joskaan ei yksinomaan – välityspalveluja, jossa korvausta vastaan saatetaan henkilöitä, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla, siinä laajennetaan päätöksen nro 178/2008 liitteessä 1 olevassa 3 §:ssä määritellyn ”taksinlähetyksen” soveltamisalaa niin, että se kattaa tämänkaltaisen palvelun, ja näin vain ulotetaan aiemminkin olemassa ollut, taksien varauskeskusten toimintaan, joka ei ole ”tietoyhteiskunnan palvelu”, sovellettu ennakkolupavelvollisuus tällaiseen tietoyhteiskunnan palveluun.

82

Kuten julkisasiamies on maininnut ratkaisuehdotuksensa 69 kohdassa, tällainen säännöstö, josta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on seurauksena, että Star Taxi Appin on hankittava toimivaltaiselta viranomaiselta ennakkolupa toimintansa harjoittamiseen, ei näin ollen vastaa sellaisen uuden ennakkolupajärjestelmän luomista, joka koskisi erityisesti ja yksinomaan tietoyhteiskunnan palvelua.

83

Tästä seuraa, että direktiivin 2000/31 4 artiklan 1 kohdassa säädettyä ennakkoluvan tai vaikutuksiltaan vastaavan vaatimuksen kieltoa ei voida soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen säännöstöön.

84

Niinpä kyseisen säännöksen ja direktiivin 2006/123 9 ja 10 artiklan, joita voidaan näin ollen soveltaa tällaiseen säännöstöön, välillä ei voi olla ristiriitaa.

85

On siis selvitettävä, onko viimeksi mainittuja artikloja tulkittava siten, että ne ovat esteenä tällaiselle säännöstölle.

86

Tässä yhteydessä on mainittava, että direktiivin 2006/123 III luvun 1 jaksosta käy ilmi, että lupajärjestelmän yhteensoveltuvuus siinä säädettyjen vaatimusten kanssa edellyttää erityisesti, että tällainen järjestelmä, joka on luonteeltaan kyseessä olevan palvelun tarjoamisen vapautta rajoittava, täyttää tämän direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa luetellut edellytykset eli se ei ole syrjivä ja se on perusteltavissa yleiseen etuun liittyvästä pakottavasta syystä ja on oikeasuhteinen, mutta tämän järjestelmän mukaisten luvan myöntämisedellytysten on oltava myös mainitun direktiivin 10 artiklan 2 kohdan mukaisia eli niiden on oltava syrjimättömiä, perusteltuja yleiseen etuun liittyvästä pakottavasta syystä, oikeassa suhteessa mainittuun yleiseen etuun liittyvään pakottavaan syyhyn, selviä ja yksiselitteisiä, objektiivisia, yleisesti ennalta tiedossa sekä avoimia ja saatavilla (tuomio 22.9.2020, Cali Apartments, C-724/18 ja C-727/18, EU:C:2020:743, 57 kohta).

87

Tästä seuraa, että sen arvioiminen, onko tällaisen lupajärjestelmän perustava jäsenvaltion säännöstö yhteensoveltuva edellisessä tuomion kohdassa mainittujen kahden artiklan – joissa ilmaistaan selkeitä, täsmällisiä ja ehdottomia velvollisuuksia, joiden johdosta niillä on välitön oikeusvaikutus – kanssa, edellyttää, että arvioidaan erikseen ja peräkkäin ensin sitä, onko itse tämän järjestelmän käyttöönottamisen peruste oikeutettu, ja sitten järjestelmässä luvan myöntämiselle asetettuja edellytyksiä (tuomio 22.9.2020, Cali Apartments, C-724/18 ja C-727/18, EU:C:2020:743, 58 kohta).

88

Tältä osin on mainittava, että ennakkoratkaisupyynnössä annetaan unionin tuomioistuimelle vain vähän tietoja, joiden perusteella se voisi antaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle hyödyllisen vastauksen.

89

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siten arvioitava kaikkien merkityksellisten seikkojen perusteella, täyttääkö pääasiassa kyseessä olevalla säännöstöllä käyttöön otettu ennakkolupajärjestelmä todella edellä 86 ja 87 kohdassa mainitut, kahteen ryhmään kuuluvat edellytykset (ks. analogisesti tuomio 22.9.2020, Cali Apartments, C-724/18 ja C-727/18, EU:C:2020:743, 78 kohta).

90

Toimivaltaisten viranomaisten harkintavallan käyttöä rajoittavien kriteerien perusteltavuuden arvioimisen osalta on kuitenkin mainittava julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 99 ja 100 kohdassa esittämän mukaisesti, että direktiivin 2006/123 10 artiklan 2 kohdan mukaista ei voi olla se, että palvelun tarjoamista koskevan luvan myöntämisen edellytykseksi asetetaan kyseiseen palveluun soveltumattomien teknisten vaatimusten täyttäminen, josta aiheutuu tarpeettomia rasitteita ja kustannuksia palveluntarjoajalle.

91

Tällainen voi muun muassa olla välityspalvelun, jossa korvausta vastaan saatetaan henkilöitä, jotka haluavat tehdä kaupunginsisäisen matkan, ja luvan saaneita taksinkuljettajia yhteyteen älypuhelinsovelluksen avulla, tarjoajille asetettava velvollisuus välittää tilaukset kyseisille kuljettajille radiolähetin-vastaanottimen avulla, minkä tarkistaminen on kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

92

Tällainen velvollisuus, jolla edellytetään, että sekä välityspalvelun tarjoajalla että taksikuljettajilla on tällainen viestintäväline käytettävissään, ja jolla välityspalvelun tarjoajalta edellytetään myös erityistä henkilöstöä, joka vastaa tilausten välittämisestä kuljettajille, ei ole pelkästään tarpeeton vaan sillä ei myöskään ole mitään yhteyttä sellaisen palvelun ominaisuuksiin, joka liittyy kokonaan älypuhelimien teknisiin ominaisuuksiin, joiden avulla kuljettajat sekä heidän potentiaaliset asiakkaansa voidaan paikallistaa ja saattaa automaattisesti yhteyteen keskenään ilman välitöntä ihmisen suorittamaa välitystehtävää.

93

Toiseen ja kolmanteen kysymykseen on edellä esitetyn perusteella vastattava seuraavasti:

94

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: