EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 62019CC0389

Julkisasiamies E. Tanchevin ratkaisuehdotus 29.10.2020.
Euroopan komissio vastaan Ruotsin kuningaskunta.
Muutoksenhaku – Asetus (EY) N:o 1907/2006 – Kemikaalien rekisteröinti, arviointi ja lupamenettelyt ja rajoitukset – Luvan antamisesta lyijysulfokromaattikeltaisen ja lyijykromaattimolybdaattisulfaattipunaisen, jotka ovat mainitun asetuksen liitteeseen XIV sisältyviä aineita, tietyille käytöille annettu Euroopan komission päätös – Erityistä huolta aiheuttavat aineet – Luvan edellytykset – Vaihtoehtojen puuttumisen arviointi.
Asia C-389/19 P.

Court reports – general – 'Information on unpublished decisions' section

ECLI identifier: ECLI:EU:C:2020:874

 JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

EVGENI TANCHEV

29 päivänä lokakuuta 2020 ( 1 )

Asia C‑389/19 P

Euroopan komissio

vastaan

Ruotsin kuningaskunta

Muutoksenhaku – Asetus (EY) N:o 1907/2006 (REACH-asetus) – 56, 58 ja 60 artikla – Lupamenettely – Erityistä huolta aiheuttavat aineet – Luvan myöntämisestä lyijysulfokromaattikeltaisen ja lyijykromaattimolybdaattisulfaattipunaisen käytölle annettu komission päätös – Soveltuvien vaihtoehtojen puuttumisen arviointi – Kumoamiskanne – Vaikutusten voimassa pitäminen

I Johdanto

1.

Tässä valituksessa Euroopan komissio vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan 7.3.2019 annetun tuomion Ruotsi v. komissio (T-837/16, EU:T:2019:144; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi luvan myöntämisestä asetuksen (EY) N:o 1907/2006 nojalla lyijysulfokromaattikeltaisen ja lyijykromaattimolybdaattisulfaattipunaisen tietyille käytöille 7.9.2016 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen C(2016) 5644 final (jäljempänä riidanalainen päätös) ja hylkäsi komission vaatimuksen riidanalaisen päätöksen vaikutusten voimassa pitämisestä, kunnes se korvataan uudella päätöksellä.

2.

Kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista (REACH), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta, direktiivin 1999/45/EY muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93, komission asetuksen (EY) N:o 1488/94, neuvoston direktiivin 76/769/ETY ja komission direktiivien 91/155/ETY, 93/67/ETY, 93/105/EY ja 2000/21/EY kumoamisesta 18.12.2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1907/2006 ( 2 ) (jäljempänä REACH-asetus) luodaan järjestelmä lupien myöntämiseksi aineille, jotka aiheuttavat erityistä huolta niistä ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvien riskien osalta. Yleisesti ottaen tässä järjestelmässä sen jälkeen, kun tällainen aine on sisällytetty REACH-asetuksen liitteeseen XIV, sitä voidaan tietyn päivämäärän jälkeen käyttää tai saattaa markkinoille vain, jos komissio on myöntänyt siihen erityisen luvan.

3.

Nyt käsiteltävä asia tarjoaa näin ollen unionin tuomioistuimelle tilaisuuden lausua ensimmäistä kertaa edellytyksistä, joiden täyttyessä komissio voi myöntää REACH-asetuksen 60 artiklan perusteella luvan kyseisen asetuksen liitteessä XIV luetellulle erityistä huolta aiheuttavalle aineelle. ( 3 ) Tässä asiassa esille tuleva keskeinen kysymys koskee komission tekemää arviointia soveltuvien vaihtoehtojen puuttumisesta, joka on yksi tärkeimmistä vaatimuksista luvan myöntämiselle REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Jos unionin tuomioistuin vahvistaa riidanalaisen päätöksen kumoamisen, käsiteltävässä asiassa tulee esille myös uusi kysymys, olisiko riidanalaisen päätöksen vaikutukset pidettävä voimassa, kunnes komissio tekee uuden päätöksen, kun otetaan huomioon REACH-asetuksen 56 ja 58 artiklaan sisältyvät siirtymäsäännökset.

II Asiaa koskevat oikeussäännöt

4.

REACH-asetuksen VII osaston, jonka otsikko on ”Lupamenettely”, 1 luvussa käsitellään ”Lupavaatimusta” ja 2 luvussa ”Lupien myöntämistä”. Sen 1 lukuun sisältyvät erityisesti 56 ja 58 artikla. Saman osaston 2 lukuun sisältyy erityisesti 60 artikla.

5.

REACH-asetuksen 56 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Valmistaja, maahantuoja tai jatkokäyttäjä ei saa saattaa markkinoille käyttöön eikä itse käyttää ainetta, joka sisältyy liitteeseen XIV, paitsi jos:

a)

kyseiselle käytölle, jonka (kyseisille käytöille, joiden) vuoksi aine on saatettu markkinoille sellaisenaan tai seoksessa tai sisällytettäväksi esineeseen tai johon (joihin) hän käyttää kyseistä ainetta itse, on myönnetty 60–64 artiklan mukainen lupa; tai

– –

d)

jäljempänä 58 artiklan 1 kohdan c alakohdan i alakohdan mukainen päivämäärä on saavutettu ja hän on jättänyt hakemuksen 18 kuukautta ennen kyseistä päivämäärää, mutta lupahakemusta koskevaa päätöstä ei ole vielä tehty; – –

– –”

6.

REACH-asetuksen 58 artiklassa, jonka otsikko on ”Aineiden sisällyttäminen liitteeseen XIV”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tehtäessä päätös 57 artiklassa tarkoitettujen aineiden sisällyttämisestä liitteeseen XIV tällainen päätös on tehtävä 133 artiklan 4 tarkoitetun menettelyn mukaisesti. Päätöksessä on täsmennettävä kunkin aineen osalta:

– –

c)

siirtymävaiheen järjestelyt:

i)

päivämäärä(t), jo(i)sta lähtien kyseisen aineen markkinoille saattaminen ja käyttö on kielletty, ellei lupaa myönnetä (jäljempänä ’lopetuspäivä’), jossa olisi otettava tarvittaessa huomioon kyseisen käytön osalta täsmennetty tuotantosykli;

ii)

päivämäärä tai päivämäärät, vähintään 18 kuukautta ennen lopetuspäivää (lopetuspäiviä), johon mennessä hakemukset on toimitettava niitä käyttöjä varten, joiden osalta hakija haluaa jatkaa aineen käyttöä tai sen markkinoille saattamista lopetuspäivän (lopetuspäivien) jälkeen; käytön jatkaminen on sallittua lopetuspäivän jälkeen siihen asti, kunnes lupahakemusta koskeva päätös tehdään;

– –”

7.

REACH-asetuksen 60 artiklan, jonka otsikko on ”Lupien myöntäminen”, 4 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”4.   Jos lupaa ei voida myöntää 2 kohdan nojalla tai 3 kohdassa lueteltujen aineiden osalta, lupa voidaan myöntää ainoastaan, jos sosioekonomisten hyötyjen osoitetaan ylittävän ihmisten terveydelle tai ympäristölle aineen käytöstä aiheutuvan riskin ja jos soveltuvia vaihtoehtoisia aineita tai tekniikoita ei ole saatavilla. Ennen tämän päätöksen tekemistä on tarkasteltava kaikkia seuraavia seikkoja ja otettava huomioon 64 artiklan 4 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen riskinarviointikomitean ja sosioekonomisesta analyysista vastaavan komitean lausunnot:

a)

aineen käytöistä aiheutuva riski, ehdotettujen riskinhallintatoimenpiteiden asianmukaisuus ja tehokkuus mukaan lukien;

b)

aineen käytöstä aiheutuvat sosioekonomiset hyödyt ja luvan hylkäämisestä aiheutuvat sosioekonomiset vaikutukset, jotka hakija tai muut osapuolet osoittavat;

c)

hakijan 62 artiklan 4 kohdan e alakohdan mukaisesti toimittama vaihtoehtojen analyysi tai hakijan 62 artiklan 4 kohdan f alakohdan mukaisesti toimittama korvaussuunnitelma ja mahdolliset 64 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitetut kolmansien osapuolten huomiot;

d)

saatavilla olevat tiedot mahdollisten vaihtoehtoisten aineiden tai tekniikoiden riskeistä ihmisten terveydelle tai ympäristölle.

5.   Arvioidessaan, onko soveliaita vaihtoehtoisia aineita tai tekniikoita saatavilla, komissio ottaa huomioon kaikki asian kannalta merkittävät näkökohdat, mukaan lukien:

a)

sen, vähentäisikö siirtyminen vaihtoehtoihin ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia kokonaisriskejä, riskinhallintatoimenpiteiden asianmukaisuus ja tehokkuus huomioon ottaen;

b)

vaihtoehtojen teknisen ja taloudellisen toteutettavuuden hakijan kannalta.”

III Asian tausta

8.

Asian tausta, sellaisena kuin se esitetään valituksenalaisen tuomion 1–30 kohdassa, voidaan tiivistää nyt käsiteltävän asian tarkoituksiin seuraavasti. Aluksi on tarpeen esittää joitain alustavia huomautuksia REACH-asetuksesta ja lupajärjestelmästä (A) ennen unionin yleisessä tuomioistuimessa käytyyn oikeudenkäyntiin johtaneiden tapahtumien tarkastelua (B).

A   REACH-asetus ja lupajärjestelmä

9.

REACH-asetus on keskeinen oikeusväline, joka koskee kemikaalien sääntelyä EU:ssa. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, REACH-asetuksella pyritään sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan varmistamaan korkeatasoinen ihmisten terveyden ja ympäristön suojelu, mukaan lukien vaihtoehtoisten keinojen edistäminen aineiden vaarojen arvioimiseksi, sekä aineiden vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla samalla kilpailukykyä ja innovointia edistäen. ( 4 )

10.

Kuten muun muassa REACH-asetuksen johdanto-osan 69 ja 70 perustelukappaleessa on todettu, kyseisessä asetuksessa kiinnitetään erityistä huomiota erityistä huolta aiheuttaviin aineisiin. Kyseisiin aineisiin sovelletaan näin ollen REACH-asetuksen VII osastossa säädettyä lupajärjestelmää. REACH-asetuksen 55 artiklasta ilmenee, että kyseisellä lupajärjestelmällä on tarkoitus ”taata sisämarkkinoiden moitteeton toiminta varmistaen samalla, että erityistä huolta aiheuttavien aineiden riskit ovat asianmukaisesti hallinnassa ja että kyseiset aineet korvataan asteittain soveltuvilla vaihtoehtoisilla aineilla tai tekniikoilla, jos nämä ovat taloudellisesti ja teknisesti toteuttamiskelpoisia”. ( 5 )

11.

Lupajärjestelmässä on kolme vaihetta. ( 6 ) Ensimmäinen vaihe on tunnistamismenettely, jossa erityistä huolta aiheuttavat aineet tunnistetaan REACH-asetuksen 57 artiklassa ilmaistujen perusteiden perusteella. Toinen vaihe on kyseisten aineiden sisällyttäminen saman asetuksen liitteenä XIV olevaan luvanvaraisten aineiden luetteloon. Kolmas vaihe – jossa käsiteltävä asia on – koskee menettelyä mahdollisen luvan myöntämiseksi erityistä huolta aiheuttavalle aineelle. ( 7 )

12.

Näin ollen, kuten REACH-asetuksen 56 ja 58 artiklassa säädetään, valmistaja, maahantuoja tai jatkokäyttäjä ei saa käyttää eikä saattaa markkinoille käyttötarkoitukseen saman asetuksen liitteeseen XIV sisältyviä erityistä huolta aiheuttavia aineita tietyn päivämäärän (”lopetuspäivä”) jälkeen, paitsi jos kyseiselle käytölle on myönnetty lupa tai sovelletaan tiettyjä rajoituksia, esimerkiksi jos lupahakemus toimitettiin ennen aineelle ilmoitettua viimeistä hakemispäivää mutta komissio ei ole vielä tehnyt päätöstä. ( 8 )

13.

Valmistajat ja maahantuojat voivat hakea lupaa aineen markkinoille saattamiseksi, hakijan omia käyttöjä varten ja käyttöä koskevan luvan myöntämiseksi jatkokäyttäjilleen. ( 9 ) Vaikka lupahakemukset jätetään Euroopan kemikaalivirastolle (jäljempänä ECHA), ( 10 ) joka perustettiin REACH-asetuksella auttamaan sen säännösten hallinnoinnissa, komissio tekee päätökset. ( 11 ) Lupapäätöksissä täsmennetään muun muassa käyttö, johon (käytöt, joihin) lupa myönnetään, määräaika, jonka kuluttua lupaa on tarkasteltava uudelleen, ja mahdolliset ehdot, joilla lupa myönnetään. ( 12 )

14.

On tärkeää huomata, että REACH-asetuksen 60 artiklassa annetaan kaksi mahdollista reittiä, joita käyttäen komissio voi myöntää luvan: ensinnäkin REACH-asetuksen 60 artiklan 2 kohdan mukainen riittävän hyvän hallinnan reitti, jossa aineen käytön riskit ovat riittävän hyvin hallinnassa, ja toiseksi saman artiklan 4 kohdan mukainen sosioekonominen reitti, josta käsiteltävässä asiassa on kyse ja joka edellyttää kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä, nimittäin i) että sosioekonomiset hyödyt ylittävät aineen käytöstä ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvat riskit ja ii) että saatavilla ei ole soveltuvia vaihtoehtoisia aineita tai tekniikoita. ( 13 )

15.

REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaan komission on ennen päätöksen tekemistä tarkasteltava useita seikkoja, etenkin hakijan toimittamaa vaihtoehtojen analyysiä ( 14 ) ja kolmansien osapuolten toimittamia huomioita samoin kuin riskinarviointikomitean ja sosioekonomisesta analyysista vastaavan komitean lausuntoja. Saman artiklan 5 kohdassa säädetään lisäksi, että arvioidessaan, onko soveliaita vaihtoehtoisia aineita tai tekniikoita saatavilla, komissio ottaa huomioon kaikki asian kannalta merkittävät näkökohdat, mukaan lukien ensinnäkin sen, vähentäisikö siirtyminen vaihtoehtoihin ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia kokonaisriskejä, ja toiseksi vaihtoehtojen teknisen ja taloudellisen toteutettavuuden hakijan kannalta.

16.

Tässä yhteydessä komissio tekee päätöksen lupahakemuksesta REACH-asetuksen 64 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti. Kyseisen artiklan 2 kohdan mukaan tähän menettelyyn sisältyy etenkin julkinen kuuleminen, joka antaa kolmansille osapuolille mahdollisuuden toimittaa tietoja vaihtoehtoisista aineista tai tekniikoista. REACH-asetuksen 64 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaan riskinarviointikomitean (Risk Assessment Committee, jäljempänä RAC) ja sosioekonomisesta analyysista vastaavan komitean Socio-economic Analysis Committee, jäljempänä SEAC), jotka ovat erilaisia tehtäviä hoitavia ECHAn alaisia yksiköitä, ( 15 ) on annettava lausunto luvan myöntämisen kannalta merkityksellisistä hakemuksen tiedoista, joihin SEAC:n tapauksessa kuuluu vaihtoehtojen saatavuus. Saman artiklan 8 kohdan mukaan komissio laatii luonnoksen lupapäätökseksi kolmen kuukauden kuluessa näiden lausuntojen vastaanottamisesta ja tekee lopullisen päätöksen sovellettavaa komitologiamenettelyä noudattaen. ( 16 )

B   Unionin yleisessä tuomioistuimessa käytyyn oikeudenkäyntimenettelyyn johtaneet tapahtumat

17.

Lyijysulfokromaattikeltainen (C. I. Pigment Yellow 34) ja lyijykromaattimolybdaattisulfaattipunainen (C.I. Pigment Red 104) (jäljempänä yhdessä kyseessä olevat aineet) ovat aineita, jotka koostuvat lyijystä ja kromi (VI):stä. Näitä aineita käytetään niiden kestävyyden, kirkkaan värin ja kiillon takia erityisesti lakoissa ja maaleissa (esim. silloissa sekä rauta- ja teräsrakenteissa) silloin, kun maalin tarkoituksena on kiinnittää huomiota (kuten varoitusmerkeissä), ja myös keltaisissa tiemerkinnöissä.

18.

Asetuksella N:o 125/2012 ( 17 ) kyseessä olevat aineet sisällytettiin REACH-asetuksen liitteessä XIV olevaan erittäin suurta huolta aiheuttavien aineiden luetteloon niiden syöpää aiheuttavien ja lisääntymiselle vaarallisten aineiden ominaisuuksien perusteella. Näin ollen niiden käyttö ja markkinoille saattaminen edellytti lupaa 21.5.2015 (lopetuspäivä) jälkeen, ja viimeinen hakemispäivä oli 21.11.2013.

19.

DCC Maastricht BV (jäljempänä DCC Maastricht tai hakija), ( 18 ) joka toimittaa kyseessä olevia aineita noin sadalle jatkokäyttäjälle unionissa, jätti 19.11.2013 lupahakemuksen kyseessä olevien aineiden markkinoille saattamista varten seuraaviin kuuteen käyttöön, jotka ovat molempien aineiden osalta samat:

teollisessa ympäristössä tapahtuva pigmenttijauheen jakelu ja sekoittaminen liuotinpohjaisiin maaleihin muuhun kuin kulutuskäyttöön (jäljempänä ensimmäinen käyttö)

maalien teollinen käyttö metallipinnoilla (kuten koneissa, ajoneuvoissa, rakenteissa, kylteissä, tiekalusteissa ja kelapinnoitteissa) (jäljempänä toinen käyttötarkoitus)

maalien ammattimainen käyttö – ei kulutuskäyttö – metallipinnoilla (kuten koneissa, ajoneuvoissa, rakenteissa, kylteissä ja tiekalusteissa) tai tiemerkinnöissä (kolmas käyttö)

teollisessa ympäristössä tapahtuva pigmenttijauheen jakelu ja sekoittaminen nestemäiseen tai kiinteään esiseokseen muuhun kuin kulutuskäyttöön tarkoitettujen muovisten tai muovipinnoitettujen esineiden värjäämiseksi (jäljempänä neljäs käyttö)

pigmenttiä sisältävien kiinteiden tai nestemäisten esiseosten ja esisekoitteiden teollinen käyttö muuhun kuin kulutuskäyttöön tarkoitettujen muovisten tai muovipinnoitettujen esineiden värjäämiseen (jäljempänä viides käyttö) ja

pigmenttiä sisältävien kiinteiden tai nestemäisten esiseosten ja esisekoitteiden teollinen käyttö kuumasulatusmenetelmällä tehtävissä tiemerkinnöissä (jäljempänä kuudes käyttö).

20.

REACH-asetuksen 64 artiklan 2 kohdan mukaisesti järjestetyssä julkisessa kuulemisessa valmistajat, kyseessä olevien aineiden jatkokäyttäjät, toimialajärjestöt, jäsenvaltiot sekä jotkin kansalaisjärjestöt antoivat lausuntoja lupahakemuksesta. Etenkin jatkokäyttäjät mainitsivat, että aineilla, joilla kyseessä olevat aineet voitiin korvata, ei ollut niiden kanssa samoja hyviä ominaisuuksia ja että ne olivat useimmissa tapauksissa kalliimpia. Sitä vastoin maali- ja päällysteteollisuuden edustajat totesivat, että oli olemassa turvallisempia ja soveltuvia vaihtoehtoisia aineita, joita voitaisiin käyttää kohtuullisin kustannuksin. DCC Maastricht vastasi toteamalla, että useat yritykset tarvitsivat kyseessä olevia aineita valmistaakseen tiettyihin niin sanottuihin kapea-alaisiin käyttötarkoituksiin soveltuvia erityistuotteita.

21.

RAC ja SEAC antoivat 11.12.2014 kaksitoista yhdistettyä lausuntoa kummankin kyseessä olevan aineen osalta haetuista kuudesta käytöstä. Lausunnoissaan SEAC ”vahvisti, että olemassa ei vaikuta olevan soveltuvia vaihtoehtoisia aineita tai tekniikoita, jotka olisivat toteuttamiskelpoisia hakijan kannalta”.

22.

Lupahakemusta tarkasteltiin 7. ja 8.7.2015, 22. ja 23.9.2015, 3. ja 4.2.2016 sekä 6. ja 7.7.2016 REACH-asetuksen 133 artiklan nojalla perustetussa komitologiakomiteassa (jäljempänä REACH-komitea). Näissä keskusteluissa kaksi jäsenvaltiota ja Norjan kuningaskunta ilmoittivat, ettei kyseessä olevia aineita käytetä tiemerkintöihin tarkoitetussa keltaisessa maalissa, ja toisessa näistä jäsenvaltioista tällainen käyttö oli kielletty 20 vuotta sitten. REACH-komitea antoi lopulta myönteisen lausunnon komission päätösluonnoksesta; luonnoksen puolesta äänesti 23 jäsenvaltiota ja sitä vastaan kolme jäsenvaltiota, muun muassa Ruotsin kuningaskunta, ja kaksi jäsenvaltiota pidättyi äänestämästä.

23.

Komissio antoi 7.9.2016 riidanalaisen päätöksen. Tällä päätöksellä se myönsi DCC Maastrichtille REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan perusteella luvan kyseessä oleville aineille kuuden haetun käytön osalta tietyin ehdoin ja rajoituksin (jäljempänä lupa).

24.

Riidanalaisen päätöksen kahdeksannessa ja yhdeksännessä perustelukappaleessa komissio totesi, että lupaa on tarkasteltava uudelleen SEAC:n suositusta aikaisemmin, koska ”on vaikea täysin osoittaa, ettei teknisesti toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja kaikille – – käytöille ole saatavana”. Se huomautti lisäksi riidanalaisen päätöksen yhdeksännessä perustelukappaleessa, että jäsenvaltioiden kanssa käydyistä uusista keskusteluista ilmeni, että tietyt jäsenvaltiot olivat korvanneet kyseessä olevat aineet tiemerkinnöissä muilla aineilla tai kieltäneet niiden käytön, toiset jäsenvaltiot taas eivät. Komissio katsoikin, että oli asianmukaista vahvistaa uudelleentarkastelujaksoksi 12 vuoden sijasta 7 vuotta ensimmäisen, toisen, neljännen ja viidennen käytön osalta ja 7 vuoden sijasta 4 vuotta kolmannen ja kuudennen käytön osalta.

25.

Riidanalaisen päätöksen 12 perustelukappaleessa komissio totesi seuraavaa:

”Koska on vaikea täysin osoittaa, ettei teknisesti toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja kaikille hakemuksen kattamille käytöille ole saatavana, sallitut käytöt on yksilöitävä tarkemmin [pigmenttien] esiseoksilta, pigmenttejä sisältäviltä maaleilta ja esisekoitteilta sekä näitä pigmenttejä sisältäviltä esineiltä vaadittavien teknisten suoritusominaisuuksien kannalta, koska ominaisuudet johtuvat molemmista aineista, eikä niitä voida saavuttaa muilla soveltuvilla vaihtoehtoisilla aineilla tai tekniikoilla riippumatta siitä, mitä nämä aineet tai tekniikat ovat. Luvan saamisen edellytyksenä on siis, että luvanhaltija esittää raportin, joka koskee vaihtoehtojen tarkoituksenmukaisuutta ja saatavuutta sen jatkokäyttäjien kannalta, ja tarkentaa sallittujen käyttöjen kuvausta tältä pohjalta. – –”

26.

Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa komissio on sallinut kyseessä olevien aineiden lupahakemuksessa mainitut kuusi käyttöä ”sillä ehdolla, että kyseessä olevia aineita sisältävien esiseosten, maalien ja värien esisekoitteiden tai näitä aineita sisältävien valmiiden esineiden suoritusarvot ovat toimivuuden, värin voimakkuuden, läpikuultamattomuuden (peittokyky), dispergoituvuuden, sään- ja lämmönkestävyyden tai liukenemattomuuden taikka edellä mainittujen ominaisuuksien yhdistelmän kannalta teknisesti toteutettavissa vain käyttämällä kyseisiä aineita ja että nämä suoritusarvot ovat välttämättömiä aiottua käyttöä varten”.

27.

Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaan luvan saamisen ehtona on, että luvanhaltijan jatkokäyttäjät toimittavat ECHAlle 30.6.2017 mennessä tietoja vaihtoehtojen soveltuvuutta ja saatavuutta koskevasta tilanteesta niiden käytön kannalta ja perustelevat yksityiskohtaisesti kyseessä olevien aineiden käytön tarpeen.

28.

Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan e alakohdan mukaan luvan saamisen ehtona on, että luvanhaltija esittää komissiolle 31.12.2017 mennessä raportin, joka sisältää kyseisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan d alakohdassa mainitut seikat. Luvanhaltija on velvollinen tarkentamaan raportissaan sallittujen käyttöjen kuvausta jatkokäyttäjiltä saatujen vaihtoehtoja koskevien tietojen perusteella.

29.

Riidanalaisen päätöksen 3 artiklan b alakohdassa todettiin lisäksi, että jatkokäyttäjien on asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä perusteltava, miksi 1 artiklan 1 ja 2 kohdan ehdot täyttyvät ja miksi suoritusarvot ovat välttämättömiä aiotun käytön kannalta.

IV Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

30.

Ruotsin kuningaskunta nosti 28.11.2016 unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.

31.

Komissio vaati, että kanne on hylättävä. Se myös vaati, että jos riidanalainen päätös kumotaan, unionin yleinen tuomioistuin pysyttää sen vaikutukset, kunnes se korvataan uudella päätöksellä.

32.

Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 24.3. ja 3.5.2017 tekemillään päätöksillä Tanskan kuningaskunnan, Suomen tasavallan ja Euroopan parlamentin väliintulohakemukset, joilla ne pyysivät saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen Ruotsin kuningaskunnan vaatimuksia. Lisäksi ECHA hyväksyttiin 20.7.2017 annetulla määräyksellä väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia.

33.

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi Ruotsin kuningaskunnan esittämän ensimmäisen kanneperusteen toisen osan, jonka mukaan komissio oli rikkonut REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohtaa myöntäessään luvan ilman, että oli asianmukaisesti näytetty toteen, ettei kyseessä oleville aineille ollut olemassa vaihtoehtoisia aineita ja tekniikoita, jotka soveltuisivat lupahakemuksessa tarkoitettuihin käyttöihin, ja kumosi riidanalaisen päätöksen (valituksenalaisen tuomion 57–106 kohta). ( 19 )

34.

Unionin yleinen tuomioistuin myös hylkäsi komission vaatimuksen riidanalaisen päätöksen vaikutusten pitämisestä voimassa, kunnes se korvataan uudella päätöksellä (valituksenalaisen tuomion 107–112 kohta).

V Menettely unionin tuomioistuimessa ja vaatimukset

35.

Käsiteltävässä valituksessaan, joka on jätetty 20.5.2019, komissio vaatii, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion, hylkää Ruotsin kuningaskunnan nostaman kanteen ja velvoittaa Ruotsin kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Toissijaisesti komissio vaatii, että unionin tuomioistuin palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen uudelleen tarkasteltavaksi, määrää, että asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakumenettelystä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin, ja määrää, että riidanalaisen päätöksen vaikutukset pidetään voimassa.

36.

ECHA, joka esiintyi ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia, tukee komission vaatimuksia.

37.

Ruotsin kuningaskunta vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

38.

Tanskan kuningaskunta, Suomen tasavalta ja parlamentti, jotka olivat väliintulijoina ensimmäisessä oikeusasteessa tukeakseen Ruotsin kuningaskunnan vaatimuksia, tukevat Ruotsin kuningaskunnan vaatimuksia.

39.

Unionin tuomioistuimen varapresidentti hyväksyi 21.11.2019 antamallaan määräyksellä ( 20 ) komission välitoimihakemuksen valituksenalaisen tuomion täytäntöönpanon lykkäämiseksi siihen asti, kunnes siitä tehdyn valituksen johdosta on annettu tuomio.

40.

Tanskan kuningaskunta, Ruotsin kuningaskunta, parlamentti, komissio ja ECHA esittivät suulliset huomautuksensa 7.7.2020 pidetyssä istunnossa.

VI Asian tarkastelu

41.

Komissio esittää neljä valitusperustetta. Ensimmäinen valitusperuste koskee soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista koskevaan analyysiin REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla sovellettavan näyttökynnyksen virheellistä arviointia. Toisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt ottamatta huomioon komission harkintavallan vahvistaa nollaraja-arvo vaihtoehtojen teknistä toteutettavuutta varten REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla. Kolmannen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohtaa riidanalaisessa päätöksessä määritettyjen luvan osittaisen soveltamisalan ja ehtojen osalta. Neljännen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin arvioi virheellisesti vaatimusta pitää riidanalaisen päätöksen vaikutukset voimassa.

42.

Jäljempänä esitettävistä syistä katson, että ensimmäinen, toinen ja kolmas valitusperuste ovat perusteettomia, kun taas neljäs valitusperuste on perusteltu. Tässä tilanteessa katson, että valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman toinen kohta olisi kumottava ja unionin tuomioistuimen olisi pidettävä riidanalaisen päätöksen vaikutukset voimassa, kunnes se korvataan uudella päätöksellä.

A   Ensimmäinen valitusperuste (soveltuvien vaihtoehtojen puuttumiseen sovellettava näyttökynnys)

1. Tiivistelmä asianosaisten huomautuksista

43.

Ensimmäisessä valitusperusteessaan komissio, jota ECHA yleisesti tukee, väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 79, 81, 85, 86, 90 ja 101 kohdassa ilmeisen oikeudellisen virheen REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisen soveltuvien vaihtoehtojen puuttumiseen sovellettavan näyttökynnyksen osalta.

44.

Komissio ensinnäkin katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin asetti mahdottoman näyttökynnyksen edellyttämällä, että luvanhakija ja komissio poistavat kaiken tieteellisen epävarmuuden sen osoittamiseksi, ettei soveltuvia vaihtoehtoja ole REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Sen näkemyksen mukaan vaihtoehtojen arviointiin sisältyy tieteellinen arviointi, jolle on ominaista huomattava epävarmuus, sillä seurauksella, että jos kaikki tällaiset epävarmuustekijät on suljettava pois, kyseessä on ”probatio diabolica” (ts. oikeudellinen vaatimus esittää näyttöä, jota on mahdotonta saada).

45.

Toiseksi komissio arvostelee unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta siitä, että riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana soveltuvien vaihtoehtojen puuttumiseen liittyi edelleen huomattavia epävarmuustekijöitä. Sen mukaan näytön todistusarvo, epävarmuustekijät mukaan luettuina, osoitti, ettei vaihtoehdoilla voitu saavuttaa samaa teknisen suorituskyvyn tasoa kuin kyseessä olevilla aineilla. Komissiolla oli siten teknisen suorituskyvyn menetykseen soveltamansa nollaraja-arvon perusteella oikeus päätellä, etteivät vaihtoehdot olleet teknisesti toteuttamiskelpoisia eivätkä siten soveltuneet hyväksyttyihin käyttöihin.

46.

Tältä osin komissio korosti istunnossa, että sen väite, joka koskee nollaraja-arvon soveltamista vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, voidaan ottaa tutkittavaksi, koska se on oikeuskysymys, joka liittyy komission REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla tekemään vaihtoehtojen arviointiin, eikä se ole uusi peruste, koska se esitettiin muun muassa sen unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämissä kirjallisissa huomautuksissa. Komissio myös väittää, että sen unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksista tekemän valituksen vuoksi tätä väitettä on tarpeen täsmentää.

47.

Ruotsin kuningaskunta, jota Tanskan kuningaskunta ja parlamentti tukevat, väittää, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta. Ruotsin kuningaskunta katsoo, että väite, jonka mukaan komissio on soveltanut nollaraja-arvoa vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, on uusi peruste, jota ei esitetty unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jota unionin tuomioistuin ei siten voi tutkia muutoksenhaun yhteydessä. Tanskan kuningaskunnan ja parlamentin mukaan tämä valitusperuste liittyy unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevaan arviointiin, jota unionin tuomioistuin ei voi valvoa muutoksenhakumenettelyssä.

48.

Ruotsin kuningaskunta, jota Tanskan kuningaskunta, Suomen tasavalta ja parlamentti tukevat, väittää lisäksi, että ensimmäinen valitusperuste on perusteeton. Ne katsovat, ettei unionin yleinen tuomioistuin asettanut mahdotonta näyttökynnystä soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista koskevalle arvioinnille ja että komission väitteet perustuvat valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Ruotsin kuningaskunta myös kiistää sen, että komissio on soveltanut nollaraja-arvoa vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, koska se ei käy ilmi riidanalaisesta päätöksestä tai muista asiakirja-aineistoon liitetyistä asiakirjoista ja koska se on ristiriidassa REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan kanssa. Tämä johtuu etenkin siitä, ettei siinä oteta huomioon, että teknisellä suorituskyvyllä on oltava tietty tehtävä käytössä, jota varten lupaa haetaan. Se tekee näin ollen merkityksettömäksi vaihtoehtojen puuttumista koskevan vaatimuksen, koska millään aineella ei ole täysin samoja teknisiä ominaisuuksia kuin jollain toisella aineella.

2. Ensimmäisen valitusperusteen arviointi

a) Tutkittavaksi ottaminen

49.

Ensinnäkin Tanskan kuningaskunta ja parlamentti lähinnä riitauttavat ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen sillä perusteella, että se liittyy unionin yleisen tuomioistuimen tekemään tosiseikkojen ja todisteiden arviointiin, jonka perusteella se totesi, ettei komissio ollut asianmukaisesti osoittanut soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Koska ei ole väitetty, että tosiseikat ja selvitysaineisto olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, unionin tuomioistuin ei voi valvoa tätä arviointia muutoksenhaun yhteydessä.

50.

Tätä oikeudenkäyntiväitettä ei voida mielestäni hyväksyä. Kysymys siitä, tekikö unionin yleinen tuomioistuin virheen soveltuvien vaihtoehtojen puuttumiseen REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla sovellettavan näyttökynnyksen osalta, koskee sitä, onko unionin yleinen tuomioistuin soveltanut oikeita oikeudellisia vaatimuksia tosiseikkoja ja selvitysaineistoa koskevan arviointinsa perustana, mikä on oikeuskysymys, jonka unionin tuomioistuin voi tutkia muutoksenhaun yhteydessä. ( 21 ) Lisäksi kysymys siitä, saattoiko unionin yleinen tuomioistuin perustellusti päätellä sille esitettyjen tosiseikkojen ja selvitysaineiston perusteella, että komissio arvioi virheellisesti REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaista soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista, koskee asian tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa, johon kohdistuvaa valvontaa unionin tuomioistuin on toimivaltainen harjoittamaan muutoksenhaun yhteydessä. ( 22 )

51.

Toiseksi Ruotsin kuningaskunta riitauttaa ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen niiden komission väitteiden osalta, joiden mukaan komissio on soveltanut nollaraja-arvoa vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, sillä perusteella, että se on uusi peruste, jota ei esitetty unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jota unionin tuomioistuin ei siten voi tutkia muutoksenhaun yhteydessä.

52.

Tämä oikeudenkäyntiväite ei nähdäkseni voi myöskään menestyä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valittajalla on oikeus vedota valituksessaan perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta, ( 23 ) kuten nyt käsiteltävässä asiassa. Väitteellään, joka koskee nollaraja-arvon soveltamista vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, komissio pyrkii osoittamaan, että tästä syystä vaihtoehtojen puuttumiseen ei liittynyt merkittäviä epävarmuustekijöitä ja että se arvioi asianmukaisesti tätä vaatimusta REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Tällä väitteellä pyritään siten riitauttamaan sen, miten unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut tätä säännöstä valituksenalaisessa tuomiossa, oikeudellinen oikeellisuus. Lisäksi komissio oli esittänyt tämän väitteen unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämissään kirjallisissa huomautuksissa etenkin Ruotsin kuningaskunnan ensimmäisen kanneperusteen toisen osan osalta, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen.

53.

Katson näin ollen, että ensimmäinen valitusperuste voidaan ottaa tutkittavaksi.

b) Asiakysymys

54.

Ensimmäisessä valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se asetti REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla mahdottoman näyttökynnyksen edellyttämällä, että luvanhakija ja komissio poistavat kaiken siihen liittyvän huomattavan epävarmuuden, ettei soveltuvia vaihtoehtoja ole. Tältä osin komissio väittää, että sen vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen soveltaman nollaraja-arvon perusteella sen soveltuvia vaihtoehtoja koskevaan arviointiin ei liittynyt merkittäviä epävarmuustekijöitä riidanalaisen päätöksen tekohetkellä.

55.

Ensimmäinen valitusperuste on mielestäni hylättävä.

56.

Komission valituksenalaisen tuomion 79, 81, 85, 86, 90 ja 101 kohdasta esittämä tulkinta ei vakuuta. Näitä tuomion kohtia on luettava oikeassa asiayhteydessään. Siten ensimmäinen valitusperuste vaikuttaa perustuvan valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.

57.

Ensinnäkin on selvää, että valituksenalaisen tuomion 79, 81, 85, 86, 90 ja 101 kohdassa, kun niitä luetaan yhdessä etenkin sen 77, 78, 84 ja 87–98 kohdan kanssa, unionin yleinen tuomioistuin ei edellyttänyt luvanhakijan tai komission poistavan kaikkea tieteellistä epävarmuutta. Kyseisissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin päinvastoin sovelsi nähdäkseni kohtuullista näyttökynnystä, jonka mukaisesti komission on, ottaen huomioon lupamenettelyssä esitetyt tiedot, täytettävä velvollisuutensa osoittaa, ettei soveltuvia vaihtoehtoja ole REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin katsoi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, että komissio oli jättänyt varmistamatta olennaisia tietoja ennen luvan myöntämistä voidakseen todeta, ettei vaihtoehtoja mihinkään haettuun käyttötarkoitukseen todellakaan ollut saatavilla tai että vielä jäljellä olevia epävarmuustekijöitä voitiin pitää ”merkityksettöminä”.

58.

Tältä osin, kuten valituksenalaisen tuomion 77 kohdasta ilmenee, valituksenalaisen tuomion 79 kohtaan sisältyvä unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, jonka mukaan luvanhakija kantaa riskin siitä, ettei välttämättä ole mahdollista ratkaista, ettei vaihtoehtoja ole saatavilla, ja näin ollen, jos epävarmuustekijöitä on edelleen jäljellä, luvanhakijalle ei voida myöntää lupaa, perustuu REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 69 perustelukappaleen kanssa, sanamuotoon, jonka mukaan luvanhakijalla on todistustaakka tältä osin ja se kantaa näin ollen riskin, jos tätä vaatimusta ei näytetä toteen.

59.

Samoin, kuten Ruotsin kuningaskunta totesi, valituksenalaisen tuomion 81 kohtaan sisältyvää unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan komissio ei voi perustaa lupapäätöstä pelkkiin oletuksiin, ei voida tulkita siten, että siinä asetetaan komissiolle mahdoton näyttökynnys. Kyseisestä toteamuksesta seuraa, että jos soveltuvien vaihtoehtojen puuttumisesta on pelkkiä oletuksia, tätä vaatimusta ei ole näytetty toteen, kun taas jos komissiolla on tietoja, jotka tukevat väitettä siitä, ettei soveltuvia vaihtoehtoja ole, tämä vaatimus täyttyy.

60.

On myös syytä huomauttaa, että valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, luettuna yhdessä 84 kohdan kanssa, unionin yleinen tuomioistuin katsoi mielestäni perustellusti, että jos luvanhakijan vaihtoehtoja koskevassa arvioinnissaan esittämät tiedot ovat ristiriidassa kolmansien osapuolten tai jäsenvaltioiden keräämien tietojen kanssa, komission on tutkittava vaihtoehtojen puuttumista koskevaa vaatimusta tarkemmin, ja jos epävarmuustekijöitä on edelleen jäljellä tällaisen tutkinnan päätyttyä, tämä vaatimus ei täyty, eikä komissiolla ole oikeutta myöntää lupaa.

61.

Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, että riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana komissio ei ollut saattanut asianmukaisesti päätökseen vaihtoehtojen puuttumiseen liittyvää tutkintaa ja että, koska tätä vaatimusta ei tutkittu yksityiskohtaisemmin, lupaa ei voitu myöntää. On selvää, että kyseinen toteamus perustui useisiin näkökohtiin, jotka esitetään valituksenalaisen tuomion 87–98 kohdassa.

62.

Unionin yleinen tuomioistuin etenkin katsoi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, luettuna yhdessä 88 ja 89 kohdan kanssa, että yhden lupamenettelyyn osallistuneen toimijan huomiot olivat herättäneet epäilyjä luvanhakijan vaihtoehtoja koskevassa analyysissä esittämästä väitteestä, jonka mukaan kyseessä oleville aineille oli ominaista korkea tekninen suoritusarvo, jota ei saavuteta millään muulla vaihtoehdolla.

63.

Unionin yleinen tuomioistuin myös hylkäsi valituksenalaisen tuomion 101 kohdassa komission väitteen, jonka mukaan se olisi tehnyt täydentäviä analyysejä vaihtoehtojen puuttumisesta, sillä perusteella, että tällaiset lisäanalyysit koostuivat luvanhakijan antamista lisätiedoista, jotka eivät tuoneet pienintäkään selvyyttä niiden käyttöjen osalta, joita varten ei ollut saatavilla vaihtoehtoja.

64.

Tässä tilanteessa komission väitteet, jotka koskevat sitä, että se on soveltanut nollaraja-arvoa vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, eivät vakuuta, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut kantaa tähän asiaan komission riitauttamissa valituksenalaisen tuomion kohdissa. Tällaisen raja-arvon soveltamisesta riippumatta tätä koskevilla perusteluilla ei voida osoittaa oikeaksi väitettä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin asetti REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla mahdottoman näyttökynnyksen. Kuten valituksenalaisen tuomion 86, 90 ja 101 kohdasta ilmenee, ottaen huomioon kyseessä olevien aineiden teknistä suorituskykyä koskevat tiedot, unionin yleinen tuomioistuin katsoi mielestäni perustellusti, että oli selvää näyttöä siitä, ettei komissio ollut saattanut päätökseen vaihtoehtojen puuttumista koskevaa arviointia ja ettei komissio ollut selittänyt riittävästi, miksi se piti vaihtoehtoja soveltumattomina.

65.

Ehdotan näin ollen, että ensimmäinen valitusperuste hylätään perusteettomana.

B   Toinen valitusperuste (joka koskee vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen sovellettua nollaraja-arvoa)

1. Tiivistelmä osapuolten huomautuksista

66.

Toisessa valitusperusteessa komissio, jota ECHA tukee yleisesti, väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 86, 90 ja 96 kohdassa ilmeisen oikeudellisen virheen, kun se jätti ottamatta huomioon komission harkintavallan vahvistaa nollaraja-arvo teknistä ja taloudellista toteutettavuutta varten REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisessa vaihtoehtojen analyysissa. Tämän seurauksena komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi tuomioistuinvalvonnan kannalta virheellistä kriteeriä ja toimi komission asemesta sosiaalisten, taloudellisten ja teknisten seikkojen punninnan osalta.

67.

Komissio väittää, että riidanalainen päätös perustuu siihen, että se on soveltanut nollaraja-arvoa teknisen suorituskyvyn menettämiseen ja ettei mikään vaihtoehto saavuttanut tätä raja-arvoa. Sen näkemyksen mukaan unionin yleisen tuomioistuimen lähestymistavassa ei otettu tätä huomioon ja sekoitettiin kyseiset kaksi tekijää. Komission mukaan se ei tehnyt virhettä määrittäessään nollaraja-arvon ja sitten arvioidessaan vaihtoehtoja tämän raja-arvon valossa, koska vaihtoehdon teknistä toteutettavuutta on mahdotonta arvioida ratkaisematta, mitä teknisen suorituskyvyn menetyksen tasoa voidaan pitää hyväksyttävänä, mikä pätee myös taloudelliseen toteutettavuuteen. Tämä ratkaisu kuuluu komission harkintavaltaan ja edellyttää siltä eri näkökohtien punnintaa. Komissio väittää, että tästä syystä sen vaihtoehtoja koskeva arviointi kuuluu ilmeiseen arviointivirheeseen perustuvan tuomioistuinvalvonnan piiriin, kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti totesi 4.4.2019 antamassaan tuomiossa ClientEarth v. komissio (T-108/17, EU:T:2019:215), jota se ei kuitenkaan soveltanut valituksenalaisessa tuomiossa.

68.

Ruotsin kuningaskunta, jota Tanskan kuningaskunta tukee, väittää, että toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta kahdesta syystä. Ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuin toteamukset, joita arvostellaan, käsittelevät tosiseikkoja koskevaa kysymystä. Toiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa ei vedottu nollaraja-arvon soveltamiseen vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, joten se on uusi peruste, johon ei voida vedota muutoksenhakuvaiheessa.

69.

Ruotsin kuningaskunta, jota Tanskan kuningaskunta, Suomen tasavalta ja parlamentti tukevat, väittää lisäksi, että toinen valitusperuste on perusteeton.

70.

Ensinnäkin Ruotsin kuningaskunta ja parlamentti katsovat, että komission nollaraja-arvoon perustuva lähestymistapa ei käy ilmi riidanalaisesta päätöksestä eikä komissio esittänyt tätä väitettä unionin yleisessä tuomioistuimessa. Siten Ruotsin kuningaskunta väittää, ettei ole esitetty näyttöä sen komission väitteen tueksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut tätä seikkaa huomioon tai että se jätti huomiotta komission harkintavallan. Parlamentti väittää, että vaikka tämä väite merkitsee puhtaasti ”taannehtivaa ennallistamista”, on joka tapauksessa merkityksetöntä, määrittikö komissio tällaisen raja-arvon, koska unionin yleinen tuomioistuin perusti toteamuksensa siihen, ettei komissio pystynyt osoittamaan varmasti vaihtoehtojen puuttumista, ja komissio myöntää riidanalaisessa päätöksessä, ettei ole selvää, onko asetetut kriteerit täyttäviä vaihtoehtoja olemassa.

71.

Toiseksi Ruotsin kuningaskunta, yhdessä Tanskan kuningaskunnan, Suomen tasavallan ja parlamentin kanssa, väittää, että komission nollaraja-arvoon perustuva lähestymistapa on REACH-asetuksen vastainen. Ruotsin kuningaskunta katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti, että vaihtoehtoja on arvioitava konkreettisesti niiden aiotun käytön kannalta, ja siten määrittämällä raja-arvon suorituskyvyn menettämiselle ottamatta huomioon tehtävää, johon suorituskykyä tarvitaan tarkoitetussa käytössä, komissio ei noudattanut REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohtaa. Tanskan kuningaskunta ja parlamentti tähdentävät, että tällainen lähestymistapa ei ole REACH-asetuksen sanamuodon ja tavoitteiden mukainen ja on omiaan tekemään tyhjäksi vaihtoehtojen puuttumista koskevan vaatimuksen, koska sillä rajoitetaan sellaisiin vaihtoehtoihin perustuvaa korvaamista, joilla on vastaavat ominaisuudet kuin kyseessä olevilla aineilla. Suomen tasavalta myös katsoo, että teknistä suorituskykyä olisi arvioitava erikseen kunkin käytön osalta ja että komission lähestymistapa johtaa siihen, että erittäin suurta huolta aiheuttaville aineille myönnetään lupia liian helposti, mikä heikentää lupajärjestelmää.

2. Toisen valitusperusteen arviointi

a) Tutkittavaksi ottaminen

72.

Ensinnäkin Ruotsin kuningaskunta, yhdessä Tanskan kuningaskunnan kanssa, riitauttaa lähinnä toisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen sillä perusteella, että se koskee unionin yleisen tuomioistuimen tekemää tosiseikkojen ja selvitysaineiston arviointia, jonka perusteella se totesi, ettei komissio ollut asianmukaisesti osoittanut vaihtoehtojen puuttumista, mitä unionin tuomioistuin ei voi valvoa muutoksenhaun yhteydessä, ellei ole väitetty, että tosiseikat ja selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

73.

En voi hyväksyä tätä oikeudenkäyntiväitettä. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 50 kohdassa esitin, kysymys siitä, saattoiko unionin yleinen tuomioistuin perustellusti päätellä sille esitettyjen tosiseikkojen ja selvitysaineiston perusteella, että komissio arvioi soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista virheellisesti, koskee asian tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa, johon kohdistuvaa valvontaa unionin tuomioistuin on toimivaltainen harjoittamaan muutoksenhaun yhteydessä.

74.

Toiseksi Ruotsin kuningaskunta, yhdessä Tanskan kuningaskunnan kanssa, riitauttaa toisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen sillä perusteella, että komission väitteet, jotka koskevat sitä, että se on soveltanut nollaraja-arvoa vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, muodostavat uuden perusteen, jota ei esitetty unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jota unionin tuomioistuin ei siten voi tarkastella muutoksenhaun yhteydessä.

75.

En voi hyväksyä tätäkään oikeudenkäyntiväitettä. Tämän ratkaisuehdotuksen 52 kohdassa ehdotetun analyysin perusteella komission perusteen, joka koskee sitä, että se on soveltanut nollaraja-arvoa vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, olisi katsottava täyttävän unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiset tutkittavaksi ottamisen edellytykset, sillä sen tarkoituksena on riitauttaa niiden unionin yleisen tuomioistuimen toteamusten oikeudellinen oikeellisuus, joiden mukaan komissio ei arvioinut soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista asianmukaisesti REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla, ja se perustuu komission unionin yleisen tuomioistuimen menettelyssä esittämiin perusteisiin.

76.

Katson näin ollen, että toinen valitusperuste voidaan ottaa tutkittavaksi.

b) Asiakysymys

77.

Toisessa valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan virheellisesti harkintavaltaa, jota komissiolla on määrittäessään raja-arvoa vaihtoehtojen teknistä ja taloudellista toteutettavuutta varten REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti, ja kyseisen säännöksen nojalla tehtyihin komission päätöksiin kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan kriteerejä.

78.

Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 61 kohdassa mainittiin, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, että riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana komissio ei ollut näyttänyt asianmukaisesti toteen vaihtoehtojen puuttumista REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Tämä toteamus perustui useisiin näkökohtiin, jotka esitettiin valituksenalaisen tuomion 87–98 kohdassa.

79.

Valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin etenkin katsoi, että erään lupamenettelyyn osallistuneen toimijan toimittamista tiedoista ilmeni, että tietyin edellytyksin unionin markkinoilla oli saatavilla vaihtoehtoja kaikkiin lupahakemuksessa mainittuihin käyttöihin.

80.

Valituksenalaisen tuomion 96 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin myös katsoi, että riidanalaisen päätöksen 8, 9 ja 12 perustelukappaleesta ilmenee, että riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana komissio oli vielä epävarma siitä, oliko kaikille hakemuksen kattamille käytöille saatavilla teknisesti toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja vai ei.

81.

Näihin toteamuksiin ei mielestäni sisälly oikeudellista virhettä.

82.

Ensinnäkin huomautan, että komission tekemää raja-arvon määrittämistä vaihtoehtojen teknistä tai taloudellista toteutettavuutta varten ei mainita riidanalaisessa päätöksessä tai valituksenalaisessa tuomiossa, ei sen 51–56 kohtaan sisältyvässä komission väitteiden yhteenvedossa sen enempää kuin unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksissakaan. Valituksenalaisessa tuomiossa ei nimittäin oteta yleisesti kantaa komission harkintavaltaan arvioida vaihtoehtojen teknistä tai taloudellista toteutettavuutta. Näin ollen, kuten Ruotsin kuningaskunta ja parlamentti esittävät, ei vaikuta olevan mitään näyttöä sen komission väitteen tueksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se ei ottanut huomioon sen riidanalaisessa päätöksessä tekniseen suorituskykyyn soveltamaa nollaraja-arvoa tai sen harkintavaltaa määrittää raja-arvoja vaihtoehtojen teknistä ja taloudellista toteutettavuutta varten.

83.

Lisäksi valituksenalaisen tuomion 96 kohtaan sisältyvä unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, joka koskee riidanalaisen päätöksen 8, 9 ja 12 perustelukappaletta, ei mielestäni anna aihetta arvosteluun. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 24 ja 25 kohdasta ilmenee, riidanalaisen päätöksen 8, 9 ja 12 perustelukappaleessa komissio myönsi, että ”on vaikea täysin osoittaa, ettei teknisesti toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja [lupahakemuksessa] mainituille käytöille ole saatavana”. Unionin yleisen tuomioistuimen toteamus seuraa siten kyseisten perustelukappaleiden sanamuodosta. Komission väitteet, joiden mukaan se sovelsi nollaraja-arvoa tekniseen toteutettavuuteen ja totesi, ettei tämän raja-arvon täyttäviä vaihtoehtoja ollut, eivät osoita tätä toteamusta vääräksi.

84.

Siltä osin kuin komissio väittää, että se, että se sovelsi nollaraja-arvoa vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, muodostaa perustan riidanalaiselle päätökselle, tästä herää kuitenkin kysymys, onko tällainen lähestymistapa REACH-asetuksen mukainen. Ymmärrän tämän lähestymistavan siten, että soveltuva vaihtoehto on teknisesti toteuttamiskelpoinen vain, jos sillä on aiottujen käyttöjen osalta sama tekninen suorituskyky kuin kyseessä olevilla aineilla. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että – kuten Tanskan kuningaskunta, Suomen tasavalta, Ruotsin kuningaskunta ja parlamentti ovat esittäneet – REACH-asetuksen sanamuoto ja tavoitteet huomioon ottaen on vahvoja viitteitä siitä, että tällainen lähestymistapa ei ole yhdenmukainen REACH-asetuksella käyttöön otetun lupajärjestelmän kanssa. Se ei ole myöskään yhdenmukainen valituksenalaisen tuomion kanssa.

85.

Tältä osin on syytä huomauttaa, että unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 70–76 kohdassa tulkintansa REACH-asetuksessa tarkoitetun soveltuvan vaihtoehdon käsitteestä. Se etenkin huomautti, että ECHAn julkaisemien lupahakemuksen laadintaohjeiden mukaan vaihtoehto on aine tai tekniikka, jolla mahdollisesti voidaan korvata kyseessä oleva aine ja jonka on kyettävä toiminnallisesti korvaamaan kyseinen aine. Unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan soveltuva vaihtoehto on sellainen, joka on paitsi turvallisempi myös REACH-asetuksen 55 artiklassa tarkoitetulla tavalla ”taloudellisesti ja teknisesti toteuttamiskelpoinen”. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tämä ilmaus tarkoittaa, että soveltuvat vaihtoehdot eivät rajoitu siihen, että vaihtoehtoisia aineita tai tekniikoita on olemassa abstraktisti tai laboratorio-olosuhteissa taikka poikkeuksellisissa olosuhteissa, vaan niitä koskeva analyysi on suoritettava näiden aineiden tuotantokapasiteetin ja näiden tekniikoiden toteutettavuuden näkökulmasta sekä niiden liikkeeseen laskemisen oikeudelliset ja tosiseikkoja koskevat vaatimukset huomioon ottaen.

86.

Unionin yleinen tuomioistuin lisäksi totesi, että soveltuvien vaihtoehtojen arvioinnissa on otettava myös huomioon subjektiivinen arviointiperuste, joka koskee sitä, ovatko vaihtoehdot teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia luvan ”hakijan kannalta” REACH-asetuksen 60 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti, joten jos saatavilla on yleisesti soveltuva vaihtoehto, joka ei kuitenkaan ole vielä toteutettavissa hakijan kannalta, lupa voidaan silti myöntää, jos hakija esittää REACH-asetuksessa säädetyn korvaussuunnitelman aineen mahdolliseksi korvaamiseksi vaihtoehdolla.

87.

Valituksenalaisesta tuomiosta seuraa, että REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukainen soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista koskeva vaatimus edellyttää konkreettista arviointia, jossa otetaan huomioon objektiivisia ja subjektiivisia arviointiperusteita siltä osin kuin kyse on vaihtoehdon valmiuksista korvata toiminto, joka erittäin suurta huolta aiheuttavalla aineella on lupahakemuksessa mainittujen käyttöjen osalta.

88.

On myös syytä huomauttaa, että vaikka REACH-asetuksessa ei määritellä soveltuvan vaihtoehdon tai teknisen ja taloudellisen toteutettavuuden käsitteitä, REACH-asetuksen sanamuodosta, jonka mukaan kyseisen asetuksen 60 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitettujen vaihtoehtojen on oltava ”soveltuvia” ja ”toteuttamiskelpoisia”, voidaan päätellä, että niiden on pystyttävä – kustannusten, saatavuuden ja tehokkuuden asianmukaisen arvioinnin perusteella – hoitamaan kyseessä olevan aineen tehtävää. ( 24 ) Tätä tukevat erityisesti REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan d alakohta (”mahdollisten vaihtoehtoisten aineiden tai tekniikoiden”) ja 60 artiklan 5 kohta (”kaikki asian kannalta merkittävät näkökohdat”), jotka ilmentävät laajaa käsitystä soveltuvasta vaihtoehdosta, jolla voidaan mahdollisesti korvata aine ja joka ei rajoitu pelkästään täydellisesti (”drop in”) korvaaviin aineisiin tai tekniikoihin. Tämä näkyy myös ECHAn ohjeasiakirjoissa, joista ilmenee, että vaihtoehdon tekninen toteutettavuus perustuu siihen, että vaihtoehto täyttää tai korvaa tehtävän, joka aineella on, kun taas taloudellisessa toteutettavuudessa keskitytään vaihtoehtoon siirtymisestä luvanhakijalle aiheutuviin kustannusten ja tulojen muutoksiin. ( 25 )

89.

Lisäksi soveltuvien vaihtoehtojen puuttumisen arvioinnissa olisi otettava erityisesti huomioon REACH-asetuksen 1 artiklan 1 kohdan mukainen asetuksen tavoite varmistaa korkeatasoinen ihmisten terveyden ja ympäristön suojelu ja sen 55 artiklassa asetettu lupajärjestelmän erityistavoite varmistaa, että erityistä huolta aiheuttavat aineet korvataan asteittain soveltuvilla vaihtoehtoisilla aineilla tai tekniikoilla, jos nämä ovat taloudellisesti ja teknisesti toteuttamiskelpoisia (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 9 ja 10 kohta).

90.

Kun otetaan huomioon nämä näkökohdat, se, että komissio on soveltanut nollaraja-arvoa vaihtoehtojen tekniseen toteutettavuuteen, kuten tämän ratkaisuehdotuksen 84 kohdassa kuvataan, ei mielestäni ole sopusoinnussa REACH-asetuksesta ilmenevän soveltuvia vaihtoehtoja koskevan laajan käsityksen ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen toteamusten kanssa, joiden mukaan soveltuvia vaihtoehtoja on arvioitava konkreettisesti ottaen huomioon asian kannalta merkitykselliset olosuhteet ja vaihtoehdon valmiudet hoitaa aineen tehtävää haetuissa käytöissä. Koska tällaisessa lähestymistavassa määritetään raja-arvo teknisen suorituskyvyn menettämiselle ottamatta huomioon aineen tehtävää, jossa tätä suorituskykyä tarvitaan haetuissa käytöissä, siinä jätetään huomiotta se, että vaihtoehdon teknistä toteutettavuutta olisi arvioitava siihen tehtävään nähden, joka sillä on aiotussa käytössä, eikä erittäin suurta huolta aiheuttavan aineen suorituskykyyn nähden. Kyseinen lähestymistapa voi näin ollen olla omiaan tekemään tyhjäksi REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisen vaatimuksen, joka koskee soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista, sillä siinä rajoitetaan kielletysti mahdollisten vaihtoehtojen valikoimaa.

91.

Tällainen lähestymistapa vaikuttaa siten olevan ristiriidassa ihmisten terveyden ja ympäristön suojelua koskevan REACH-asetuksen tavoitteen kanssa siltä osin kuin se voi johtaa lupien myöntämiseen tilanteissa, joissa soveltuvia vaihtoehtoja saattaa itse asiassa olla saatavilla. Yhtä lailla se heikentää REACH-asetuksen 55 artiklaan sisältyvää lupajärjestelmän tavoitetta edistää erittäin suurta huolta aiheuttavien aineiden asteittaista korvaamista, koska se voi johtaa siihen, että korvaaminen on mahdollista ainoastaan poikkeustapauksissa, joissa se ei johda tehokkuuden menettämiseen.

92.

Katson lisäksi, että riidanalaiseen päätökseen kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan kriteereistä esitetty arvostelu ei ole vakuuttavaa. Komissio etenkin viittaa mielestäni virheellisesti unionin yleisen tuomioistuimen 4.4.2019 antamaan tuomioon ClientEarth v. komissio (T-108/17, EU:T:2019:215). ( 26 ) Kuten Suomen tasavalta toteaa, nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat olosuhteet eroaavat kyseisen tuomion perustana olleista, etenkin koska unionin yleisen tuomioistuimen siinä harjoittama valvonta ei koskenut komission REACH-asetuksen perusteella tekemää lupapäätöstä vaan se koski komission päätöstä hylätä asetuksen N:o 1367/2006, jolla pannaan täytäntöön Århusin yleissopimukseen sisältyvät velvoitteet, ( 27 ) 10 artiklan nojalla esitetty lupapäätöksen sisäistä uudelleentarkastelua koskeva pyyntö.

93.

Lisäksi mainitussa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sen ilmeisiä virheitä koskeva valvonta kohdistuu unionin toimielimen monitahoisia tosiseikkoja koskevaan arviointiin, joten kantajan on esitettävä riittävästi näyttöä siitä, ettei toimeen sisältyvä tosiseikkoja koskeva arviointi ole ollut uskottava. ( 28 ) Valituksenalainen tuomion riitautetut kohdat eivät sitä vastoin koske komission tosiseikoista tekemän arvioinnin, johon luvan myöntäminen perustuu, uskottavuutta vaan sitä, ettei komissio ole noudattanut arviointia koskevaa velvollisuuttaan osoittaakseen soveltuvien vaihtoehtojen puuttuminen REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti. En näe myöskään mitään perustetta väitteelle, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin toimi komission asemesta vaihtoehtojen saatavuutta koskevan punninnan osalta, koska unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut tästä kysymyksestä kyseisissä tuomion kohdissa.

94.

Ehdotan näin ollen, että toinen valitusperuste hylätään perusteettomana.

C   Kolmas valitusperuste (joka koskee riidanalaisessa päätöksessä määritettyjä luvan osittaista soveltamisalaa ja ehtoja)

1. Tiivistelmä osapuolten huomautuksista

95.

Kolmannessa valitusperusteessaan komissio, jota ECHA tukee yleisesti, väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 86, 97 ja 98 kohdassa ilmeisen arviointivirheen riidanalaisen päätöksen osalta. Tämä valitusperuste jakautuu kahteen osaan.

96.

Kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon, että riidanalaisessa päätöksessä ei myönnetty lupaa kaikille lupahakemuksessa mainituille käytöille vaan lupa oli pikemminkin osittainen ja koski kyseessä olevien aineiden tiettyjä käyttöjä, joissa näiden aineiden tekniseen suorituskykyyn liittyvät ominaisuudet olivat välttämättömiä aiotun käytön kannalta. Se näin ollen väittää, ettei riidanalaisen päätöksen voida tulkita tarkoittavan sitä, että REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan vaatimukset eivät täyttyneet osittaisen luvan osalta.

97.

Kolmannen valitusperusteen toisessa osassa komissio riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan tietyistä riidanalaisen päätöksen ehdoista ilmeni, ettei REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaista vaihtoehtojen puuttumista koskevaa arviointia ollut saatettu päätökseen. Sen näkemyksen mukaan on mahdollista rajoittaa luvan soveltamisalaa objektiivisin perustein ja määritellä hyväksytyt käytöt viittaamalla lupahakemuksessa mainittuihin tehtäviin, kuten riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa tehtiin. Komission mukaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan d ja e alakohdassa asetettujen ehtojen, jotka koskevat luvanhaltijalle ja sen jatkokäyttäjille asetettuja raportointivaatimuksia, tarkoituksena oli parantaa tietoja, joita ECHAn ja komission saatavilla on uudelleentarkasteluvaiheessa tai jo ennen sitä. Komissio myös väittää, ettei se siirtänyt jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille harkinnanvaraista tehtävää arvioida vaihtoehtoja riidanalaisen päätöksen 3 artiklan b kohdan nojalla. Kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden roolia REACH-asetuksen täytäntöönpanossa ja noudattamisen valvonnassa koskevat REACH-asetuksen säännökset, kuten sen 122, 125 ja 126 artikla sekä johdanto-osan 119–121 perustelukappale, komissio katsoo, että jos jäsenvaltioiden ei sallita hoitaa noudattamisen valvontaan ja varmentamiseen liittyviä tehtäviä luvan yhteydessä, jätetään huomiotta kyseisessä asetuksessa säädetty toimivaltajako, millä voisi olla haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön.

98.

Tanskan kuningaskunta väittää, ettei kolmatta valitusperustetta voida ottaa tutkittavaksi, koska se perustuu tosiseikkoja ja selvitysaineistoa koskevaan unionin yleisen tuomioistuimen arviointiin, jota ei voida valvoa muutoksenhaun yhteydessä.

99.

Ruotsin kuningaskunta, jota Tanskan kuningaskunta, Suomen tasavalta ja parlamentti tukevat, väittää lisäksi, että kolmas valitusperuste on perusteeton. Ne katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti, ettei komissio tehnyt johtopäätöstä vaihtoehtojen puuttumisesta, kuten ilmenee riidanalaiseen päätökseen sisältyvistä ehdoista, joissa edellytetään, että luvanhaltija ja sen jatkokäyttäjät toimittavat tietoa soveltuvien vaihtoehtojen saatavuudesta ja jatkokäyttäjät lakkaavat käyttämästä kyseessä olevia aineita, jos ne löytävät vaihtoehdon. Mainitut osapuolet korostavat, että vaikka luvan soveltamisalaa voikin olla mahdollista rajata objektiivisin perustein, komissio ei voi muotoilla ehtoja, jotka edustavat vaatimuksia, joiden arvioimisesta se on vastuussa REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla. Ruotsin kuningaskunta myös väittää, ettei komissio voi siirtää jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille sille REACH-asetuksessa annettuja tehtäviä; kyseisillä viranomaisilla on valtuudet valvoa lupapäätösten noudattamista, mutta ne eivät voi ottaa kantaa siihen, täyttyvätkö sen 60 artiklan 4 kohdan mukaiset vaatimukset.

2. Kolmannen valitusperusteen arviointi

a) Tutkittavaksi ottaminen

100.

Tanskan kuningaskunta lähinnä riitauttaa kolmannen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen sillä perusteella, että se koskee tosiseikkoja koskevaa unionin yleisen tuomioistuimen arviointia, jonka perusteella se totesi, ettei komissio ollut asianmukaisesti osoittanut vaihtoehtojen puuttumista REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti, mitä unionin tuomioistuin ei voi valvoa muutoksenhaun yhteydessä.

101.

Tätä oikeudenkäyntiväitettä ei voida mielestäni hyväksyä. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 50 ja 73 kohdassa todettiin, kysymys siitä, saattoiko unionin yleinen tuomioistuin perustellusti päätellä sille esitettyjen tosiseikkojen ja selvitysaineiston perusteella, että komissio arvioi soveltuvien vaihtoehtojen puuttumista virheellisesti, koskee asian tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa, johon kohdistuvaa valvontaa unionin tuomioistuin on toimivaltainen harjoittamaan muutoksenhaun yhteydessä.

102.

Katson näin ollen, että kolmas valitusperuste voidaan ottaa tutkittavaksi.

b) Asiakysymys

103.

Kolmannessa valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se sovelsi virheellisesti REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohtaa riidanalaiseen päätökseen. Tämän valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että komissio oli myöntänyt luvan kaikkiin lupahakemuksessa mainittuihin käyttöihin, vaikka se oli myöntänyt ainoastaan osittaisen luvan. Tämän valitusperusteen toisessa osassa komissio arvostelee unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksia, joiden mukaan tietyt riidanalaiseen päätökseen sisältyvät ehdot osoittivat, että komissio oli myöntänyt luvan tutkimatta ensin riittävästi vaihtoehtojen puuttumista.

104.

Aluksi on syytä todeta, että kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa ei vaikuta perustuvan tosiseikkoihin. Toisin kuin komissio väittää, valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa, luettuna yhdessä 54–56 kohdan kanssa, unionin yleinen tuomioistuin totesi, että riidanalaisessa päätöksessä ei myönnetty lupaa kaikkiin haettuihin käyttöihin vaan sen mukaan kyseessä olevia aineita ”voidaan käyttää vain niissä tapauksissa”, joissa niiden suoritusominaisuudet ovat todellakin välttämättömiä.

105.

On kuitenkin niin, että – kuten komissio väittää kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä ja toisessa osassa – valituksenalaisen tuomion 97 ja 98 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että ehdot, joita komissio asetti luvalle, tukivat sen valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa esittämää toteamusta, jonka mukaan komissio ei ollut asianmukaisesti osoittanut vaihtoehtojen puuttumista riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana.

106.

Valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetettu ehto, jolla komissio rajoitti kyseessä olevien aineiden käytön vain niihin tapauksiin, joissa kyseessä olevia aineita sisältävän seoksen suoritusarvot ovat todellakin välttämättömiä, tarkoitti, että aina jatkokäyttäjän löytäessä vaihtoehdon kyseessä oleville aineille sen olisi lakattava käyttämästä niitä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että tällainen ehto viittaa vahvasti siihen, ettei komissio riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana itsekään katsonut, että vaihtoehtojen puuttumisen tutkinta oli päättynyt.

107.

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 98 kohdassa, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan d ja e alakohdassa asetetut ehdot, joiden mukaisesti yhtäältä luvanhaltijan jatkokäyttäjien oli annettava soveltuvista ja saatavilla olevista vaihtoehdoista tietoja, joilla perusteltiin yksityiskohtaisesti kyseessä olevien aineiden käytön tarve, ja toisaalta luvan haltijan oli annettava raportti, jossa sen oli esitettävä tarkempi kuvaus sallituista käytöistä niiden jatkokäyttäjien esittämien vaihtoehtojen perusteella, ovat samoin seikkoja, jotka osoittavat muun muassa, ettei komissio ollut vielä saattanut päätökseen vaihtoehtojen puuttumista koskevaa arviointia.

108.

Mielestäni näihin toteamuksiin ei sisälly oikeudellista virhettä.

109.

On syytä muistuttaa, että REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaan soveltuvien vaihtoehtojen puuttuminen on edellytys kyseisen säännöksen mukaisesti myönnettävälle luvalle ja siten tämän vaatimuksen arviointi on täytynyt saattaa päätökseen ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä. Vaikka REACH-asetuksessa vaaditaan yleisesti ehtojen asettamista luville (ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 13 kohta) eikä se ilmeisestikään ole esteenä – kuten komissio huomauttaa – luvan soveltamisalan rajaamiselle objektiivisin perustein, REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdasta seuraa, ettei komissio voi asettaa luvalle ehtoja, joita se on kyseisen säännöksen nojalla velvollinen arvioimaan. Kuten unionin yleinen tuomioistuin mielestäni perustellusti totesi valituksenalaisen tuomion 82 ja 83 kohdassa, sitä, että luvalle on mahdollista asettaa ehtoja, ei voida tulkita siten, että komissio voi jättää ratkaisematta kysymyksen siitä, täyttyvätkö REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdassa säädetyt vaatimukset, tai korjata kyseisen säännöksen nojalla sen vastuulle kuuluvan arvioinnin mahdolliset puutteet ja vajavuudet.

110.

Näin ollen vaikuttaa siltä, ettei komissiolla ole REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdan nojalla oikeutta asettaa luvan myöntämisen ehdoksi, ettei tietylle aineelle ole soveltuvia vaihtoehtoja, mikä on nähtävissä riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 kohtaan sisältyvästä ehdosta, jonka mukaan suoritusarvojen on oltava teknisesti toteuttamiskelpoisia ainoastaan kyseessä olevia aineita käyttämällä ja että nämä suoritusarvot ovat välttämättömiä aiotun käytön kannalta (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 26 kohta). Tässä ehdossa nähdäkseni annetaan pohjimmiltaan luvanhaltijan ja sen jatkokäyttäjien ratkaista itse, onko soveltuvaa vaihtoehtoa olemassa. Näin ollen, kuten unionin yleinen tuomioistuin aivan oikein totesi, tämä ehto tarkoittaa, ettei komissio ollut saattanut päätökseen REACH-asetuksen 60 artiklan 4 kohdassa edellytettävää arviointia.

111.

Yhdyn myös unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan d ja e alakohtaan sisältyvistä ehdoista. Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan d alakohdassa etenkin velvoitetaan luvanhaltijan jatkokäyttäjät antamaan saatavilla olevista vaihtoehdoista tietoja ja perustelemaan kyseessä olevien aineiden käytön tarve, samalla kun sen e alakohdassa velvoitetaan luvanhaltija antamaan raportti sen jatkokäyttäjien esittämistä tiedoista ja esittämään tarkentamaan kuvausta sallituista käytöistä näiden tietojen perusteella (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 27 ja 28 kohta). Nämä ehdot tarkoittavat nähdäkseni pohjimmiltaan sitä, että luvanhaltijaa ja sen jatkokäyttäjiä pyydetään antamaan tietoja, joiden perusteella on tarkoitus arvioida vaihtoehtojen puuttumista kyseessä olevien aineiden käytöille, sen jälkeen kun komissio on myöntänyt luvan näille käytöille. Tämäkin ehto osoittaa siten, ettei komissio ollut saattanut päätökseen vaihtoehtojen puuttumista koskevaa arviointia.

112.

Voitaisiin lisätä, että samankaltaiset päätelmät voidaan tehdä riidanalaisen päätöksen 3 artiklan b alakohdan osalta, jossa todetaan, että asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä luvanhaltijan jatkokäyttäjien on perusteltava, miksi kyseisen päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 kohdan ehdot täyttyvät ja miksi suoritusarvot ovat välttämättömiä aiotun käytön kannalta (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 29 kohta). Katson, että siinä pohjimmiltaan asetetaan jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille velvollisuus todentaa, määrittivätkö jatkokäyttäjät oikein, ettei kyseessä olevien aineiden käytöille ole soveltuvia vaihtoehtoja. Sen voidaan siten katsoa tukevan entisestäänkin sitä, ettei komissio ollut saattanut päätökseen vaihtoehtojen puuttumista koskevaa arviointia. Toisin kuin komissio väittää, jäsenvaltioiden roolia REACH-asetuksen täytäntöönpanossa ja noudattamisen valvonnassa koskevissa REACH-asetuksen säännöksissä ei ole viitteitä siitä, että ne voivat hoitaa tehtäviä, jotka kuuluvat saman asetuksen 60 artiklan 4 kohdan mukaiseen komission arviointivelvollisuuteen.

113.

Katson näin ollen, että kolmas valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

D   Neljäs valitusperuste (joka koskee riidanalaisen päätöksen vaikutusten voimassa pitämistä)

1. Tiivistelmä osapuolten huomautuksista

114.

Toissijaisesti esittämässään neljännessä valitusperusteessa komissio, jota ECHA yleisesti tukee, väittää, että valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman toinen kohta, jossa unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyi riidanalaisen päätöksen vaikutusten voimassapitämisestä, perustuu siihen, että lakia on sovellettu ilmeisen virheellisesti tuomion 112 kohdassa.

115.

Ensinnäkin komissio katsoo, että valituksenalaisen tuomion 112 kohta perustuu virheelliseen oletukseen – jonka se myöntää tehneensä myös unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämissään kirjallisissa huomautuksissa – siitä, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen johtaa kyseessä olevien aineiden markkinoille saattamisen kieltämiseen. Komission näkemyksen mukaan riidanalaisen päätöksen kumoamisen seurauksena palataan sen tekemistä edeltäneeseen oikeudelliseen tilanteeseen, mikä tarkoittaa, että kun otetaan huomioon REACH-asetuksen 56 artiklan 1 kohdan d alakohdan siirtymäsäännökset, luvanhakija ja sen jatkokäyttäjät voivat edelleen käyttää ja saattaa markkinoille kyseessä olevia aineita lupahakemuksessa mainittuja käyttöjä varten, kunnes komissio tekee uuden päätöksen lupahakemuksesta.

116.

Toiseksi komissio katsoo, että riidanalaisen päätöksen kumoamisen välitön vaikutus muodostaa merkittävästi kohonneen riskin ihmisten terveydelle ja ympäristölle, koska kyseessä olevia aineita voitaisiin käyttää ja saattaa markkinoille ilman riidanalaisessa päätöksessä asetettuja ehtoja ja rajoituksia. Se väittää näin ollen, että vaikka muut valitusperusteet hylättäisiin, unionin tuomioistuimen on kumottava valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman toinen kohta ja pidettävä riidanalaisen päätöksen vaikutukset voimassa, kunnes se korvataan uudella päätöksellä.

117.

Ruotsin kuningaskunta, jota Tanskan kuningaskunta ja Suomen tasavalta tukevat, väittää, että neljäs valitusperuste on perusteeton.

118.

Ruotsin kuningaskunta väittää yhdessä Suomen tasavallan kanssa, että vaikka riidanalaisen päätöksen kumoamisen vaikutukset eroavat unionin yleisen tuomioistuimen ennakoimista vaikutuksista, unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi komission vaatimuksen perustellusti, koska edellytykset riidanalaisen päätöksen vaikutusten pitämiselle voimassa eivät täyty. Kyseiset jäsenvaltiot etenkin väittävät, ettei riidanalaisen päätöksen kumoamisesta aiheudu vakavia seurauksia DCC Maastrichtille, koska se voi edelleen saattaa kyseessä olevia aineita markkinoille lupahakemuksessa mainittuja käyttöjä varten, kunnes komissio tekee uuden päätöksen. Se ei myöskään muodosta uhkaa ihmisten terveydelle ja ympäristölle, koska käytössä on unionin säännöksiä työntekijöiden suojelemiseksi altistumiselta kyseessä oleville aineille. ( 29 ) Komissio ei myöskään ole osoittanut, että riidanalaisessa päätöksessä sallitut määrät ovat pienempiä kuin lupahakemuksessa mainitut määrät.

119.

Tanskan kuningaskunta väittää, että REACH-asetuksen 56 artiklan 1 kohdan d alakohdan siirtymäsäännökset raukeavat, kun komissio tekee päätöksensä, eikä niitä voida soveltaa uudelleen, jos kyseinen päätös kumotaan, kuten käsiteltävässä asiassa, koska se olisi vastoin kyseisen asetuksen tavoitetta varmistaa korkeatasoinen ihmisten terveyden ja ympäristön suojelu. Sen näkemyksen mukaan kyseisessä säännöksessä säädetään poikkeuksesta yleiseen kieltoon käyttää ja saattaa markkinoille erittäin suurta huolta aiheuttavia aineita, ja sitä on näin ollen tulkittava suppeasti.

2. Neljännen valitusperusteen arviointi

120.

Toissijaisesti esitetyssä neljännessä valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hylätessään sen vaatimuksen riidanalaisen päätöksen vaikutusten pitämisestä voimassa. Se vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman toisen kohdan ja pitämään riidanalaisen päätöksen vaikutukset voimassa, kunnes komissio tekee uuden päätöksen lupahakemuksesta.

121.

On syytä huomata, että unionin tuomioistuimen on tarpeen lausua tästä valitusperusteesta vain, jos se hylkää muut valitusperusteet ja vahvistaa riidanalaisen päätöksen kumoamisen, kuten ehdotan.

122.

Aluksi haluan todeta, että neljäs valitusperuste on perusteltu. Päätelmäni perustuu seuraaviin seikkoihin.

123.

On syytä muistaa, että unionin toimen kumoaminen johtaa yleensä sen poistamiseen unionin oikeusjärjestyksestä siitä ajankohdasta alkaen, jona kyseinen toimi tuli voimaan, eli kumoamisella on taannehtivia (ex tunc) vaikutuksia. ( 30 ) Valituksenalaisen tuomion 109–111 kohdassa mainitusta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että SEUT 264 artiklan toisen kohdan mukaan unionin tuomioistuimet voivat lieventää kumoamisen taannehtivia vaikutuksia tarpeellisiksi katsomissaan tapauksissa toteamalla, miltä osin kumotun toimen vaikutuksia on pidettävä pysyvinä. Kyseistä määräystä on tulkittu muun muassa siten, että sen ansiosta kumotun unionin toimen vaikutukset on oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä tai syistä, joilla pyritään välttämään unionin esimerkiksi ympäristönsuojelun tai kansanterveyden alalla toteuttamien politiikoiden heikkeneminen, mahdollista pysyttää voimassa, kunnes kyseinen unionin toimielin tai elin toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet. ( 31 )

124.

Valituksenalaisen tuomion 112 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen välittömin vaikutuksin voi varmasti aiheuttaa vakavia kielteisiä seurauksia DCC Maastrichtille, koska se ei voisi enää pitää kaupan kyseessä olevia aineita. Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin huomautti, että riidanalaisen päätöksen kumoamisen syynä ovat sen aineelliseen laillisuuteen liittyvät perusteet. Unionin yleinen tuomioistuin myös katsoi, että riidanalaisen päätöksen vaikutusten voimassa pitäminen ei voi olla korkeatasoisen ihmisten terveyden ja ympäristön suojelun varmistamista koskevan REACH-asetuksen tavoitteen mukaista. Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyi valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman toisessa kohdassa pitämästä riidanalaisen päätöksen vaikutuksia voimassa.

125.

Valituksenalaisen tuomion 112 kohtaan sisältyvää unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta rasittaa nähdäkseni oikeudellinen virhe.

126.

Olisi katsottava, että riidanalaisen päätöksen kumoamisen seurauksena sovellettiin jälleen REACH-asetuksen 56 artiklan 1 kohdan d alakohdan, luettuna yhdessä 58 artiklan 1 kohdan c alakohdan ii alakohdan kanssa, siirtymäsäännöksiä, joiden mukaan luvanhakija voi edelleen saattaa kyseessä olevaa ainetta markkinoille lupahakemuksessa mainittuja käyttöjä varten lopetuspäivän jälkeen siihen asti, kunnes lupahakemusta koskeva päätös tehdään, edellyttäen että lupahakemus on jätetty kyseisen asetuksen liitteessä XIV lueteltua ainetta koskevaan viimeiseen hakemispäivään mennessä (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 5, 6 ja 12 kohta).

127.

Nyt käsiteltävässä asiassa näitä siirtymäsäännöksiä sovellettiin DCC Maastrichtiin, joka oli jättänyt lupahakemuksen säädetyssä määräajassa (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 18, 19 ja 23 kohta). Koska riidanalaisen päätöksen kumoamisesta seurasi, että komission oli käsiteltävä lupahakemus uudelleen, vaikuttaa siltä, että näitä siirtymäsäännöksiä sovelletaan DCC Maastrichtiin uudelleen, kunnes komissio tekee uuden päätöksen kyseisestä lupahakemuksesta. Toisin kuin Tanskan kuningaskunta on väittänyt, näiden säännösten sanamuodossa ei ole viitteitä siitä, ettei niitä sovellettaisi siinä tilanteessa, että lupapäätös on kumottu.

128.

Vaikuttaa näin ollen siltä, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 112 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se ei ottanut huomioon REACH-asetuksen 56 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 58 artiklan 1 kohdan c alakohdan ii alakohdan siirtymäsäännöksiä.

129.

Lisäksi on niin, että valituksenalaisen tuomion 111 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuin on katsonut, että oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä unionin kumotun toimen vaikutukset voidaan pysyttää erityisesti silloin, kun kyseisen toimen lainmukaisuutta ei riitauteta sen tarkoituksen tai sisällön perusteella vaan sen laatijan toimivallan puuttumiseen tai olennaisten menettelymääräysten rikkomiseen liittyvistä syistä. ( 32 ) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että vaikka tätä seikkaa voidaankin joissain tapauksissa pitää esteenä, joka estää unionin tuomioistuinta määräämästä unionin toimen vaikutusten pitämisestä voimassa, ( 33 ) toisissa tapauksissa unionin tuomioistuin on pitänyt voimassa sellaisen unionin toimen vaikutukset, joka kumottiin sen aineelliseen laillisuuteen liittyvistä syistä. ( 34 ) Tähänastisesta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä siten ilmenee, ettei tämä seikka ole vaatimus, jonka on täytyttävä kaikissa tapauksissa, vaan se pikemminkin riippuu asianomaisesta tilanteesta.

130.

Nyt käsiteltävän asian olosuhteissa ei mielestäni voida sulkea pois, että riidanalaisen päätöksen vaikutusten voimassa pitämistä koskevan komission vaatimuksen hylkääminen voi muodostaa uhan ihmisten terveydelle ja ympäristölle. Toisin kuin Suomen tasavalta ja Ruotsin kuningaskunta väittivät, riidanalaisessa päätöksessä asetetaan ehtoja ja rajoituksia, joilla rajoitetaan tehokkaasti kyseessä olevien aineiden käyttöä niiden unionin säännösten lisäksi, joilla työntekijöitä suojellaan kyseessä oleville aineille altistumiselta ja joihin viitataan tämän ratkaisuehdotuksen 118 kohdassa. Niihin kuuluu muun muassa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan b alakohdassa ja kymmenennessä perustelukappaleessa mainittu henkilönsuojaimia ja työntekijöiden koulutusta koskeva ohjelma samoin kuin riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja 13 perustelukappaleessa mainitut vuotuiset tonnimääräiset rajat, joilla pyritään varmistamaan, etteivät kyseessä olevien aineiden määrät ylitä lupahakemuksessa ilmoitettuja määriä. Lisäksi riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa säädetyt ajallisesti rajoitetut uudelleentarkastelujaksot poistettaisiin. ( 35 ) Siten, kun punnitaan näitä eri näkökohtia, ihmisten terveyden ja ympäristön suojelun kannalta on suositeltavampaa pitää riidanalaisen päätöksen vaikutukset voimassa.

131.

Katson näin ollen, että unionin tuomioistuimen olisi kumottava valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman toinen kohta ja määrättävä, että riidanalaisen päätöksen vaikutukset pidetään voimassa, kunnes komissio tekee uuden päätöksen lupahakemuksesta.

VII Oikeudenkäyntikulut

132.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteeton tai jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Kyseisen työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan mukaan, jota saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan, jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi. Koska komissio on voittanut asian vain toissijaisen vaatimuksensa osalta, vaikuttaa kohtuulliselta, että komissio korvaa neljä viidesosaa Ruotsin kuningaskunnalle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ja Ruotsin kuningaskunta korvaa yhden viidesosan komissiolle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

133.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 140 artiklan, jota sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot ja unionin toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Sen 184 artiklan 4 kohdan mukaan unionin tuomioistuin voi määrätä, että ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana esiintynyt, joka osallistuu oikeudenkäyntiin muutoksenhakuasteessa, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Tanskan kuningaskunnan, Suomen tasavallan, parlamentin ja ECHAn on näin ollen vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.

VIII Ratkaisuehdotus

134.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin

kumoaa 7.3.2019 annetun tuomion Ruotsi vastaan komissio (T-837/16, EU:T:2019:144) tuomiolauselman toisen kohdan

hylkää valituksen muilta osin

määrää, että Euroopan komissio vastaa neljästä viidesosasta omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaa neljä viidesosaa Ruotsin kuningaskunnalle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista

määrää, että Ruotsin kuningaskunta vastaa yhdestä viidesosasta omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaa yhden viidesosan Euroopan komissiolle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista, ja

määrää, että Tanskan kuningaskunta, Suomen tasavalta, Euroopan parlamentti ja Euroopan kemikaalivirasto vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.


( 1 ) Alkuperäinen kieli: englanti.

( 2 ) EUVL 2006, L 396, s. 1.

( 3 ) Unionin tuomioistuimessa on vireillä toinen asia, jossa esille tulee samankaltaisia, joskaan ei täysin samoja, kysymyksiä, jotka liittyvät etenkin komission vaihtoehdoista tekemään arviointiin, kun se kieltäytyi tarkastelemasta uudelleen lupapäätöstä: ks. asia ClientEarth v. komissio (C‑458/19 P) (ks. lisäksi tämän ratkaisuehdotuksen 92 ja 93 kohta). Unionin yleisessä tuomioistuimessa on myös vireillä asia, joka koskee komission päätöstä kieltäytyä tarkastelemasta uudelleen riidanalaista päätöstä: ks. asia ClientEarth ym. v. komissio (T-436/17).

( 4 ) Ks. esim. tuomio 15.3.2017, Polynt v. ECHA (C‑323/15 P, EU:C:2017:207, 20 kohta).

( 5 ) Ks. esim. tuomio 25.10.2017, PPG ja SNF v. ECHA (C‑650/15 P, EU:C:2017:802, 55 kohta).

( 6 ) Ks. tästä lähemmin esim. Herbatschek, N. ym., ”The REACH Programmes and Procedures” teoksessa Bergkamp, L. (toim.), The European Union REACH Regulation for Chemicals: Law and Practice, Oxford University Press, 2013, s. 83–170, s. 133–146.

( 7 ) Ks. esim. tuomio 25.10.2017, PPG ja SNF v. ECHA (C‑650/15 P, EU:C:2017:802, 56 kohta).

( 8 ) Ks. REACH-asetuksen 56 artiklan 1 kohdan a ja d alakohta sekä 58 artiklan 1 kohdan c alakohdan ii alakohta.

( 9 ) Ks. REACH-asetuksen 56 artiklan 1 kohdan e alakohta ja 2 kohta sekä 62 artiklan 2 ja 3 kohta.

( 10 ) Ks. REACH-asetuksen 62 artiklan 1 kohta.

( 11 ) Ks. REACH-asetuksen 60 artiklan 1 kohta.

( 12 ) Ks. REACH-asetuksen 60 artiklan 8 ja 9 kohta ja 61 artikla; johdanto-osan 72 perustelukappale.

( 13 ) Ks. myös REACH-asetuksen johdanto-osan 22 ja 69 perustelukappale.

( 14 ) REACH-asetuksen 62 artiklan 4 kohdan e alakohdan mukaan lupahakemuksen on sisällettävä muun muassa analyysi vaihtoehdoista ottaen huomioon niiden riskit sekä niiden korvaamisen tekninen ja taloudellinen toteutettavuus.

( 15 ) Ks. erityisesti REACH-asetuksen 76 artiklan 1 kohdan c ja d alakohta, 77 artiklan 3 kohta ja 85 artikla.

( 16 ) Ks. myös REACH-asetuksen johdanto-osan 83 perustelukappale.

( 17 ) Ks. kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1907/2006 (REACH) liitteen XIV muuttamisesta 14.2.2012 annettu komission asetus (EU) N:o 125/2012 (EUVL 2012, L 41, s. 1), johdanto-osan kuudes ja seitsemäs perustelukappale; liitteessä olevat 11 ja 12 kohta.

( 18 ) Kuten valituksenalaisen tuomion 5 kohdasta ilmenee, DCC Maastricht on REACH-asetuksen 8 artiklassa tarkoitettu kyseessä olevia aineita valmistavan unionin ulkopuolisen (kanadalaisen) yrityksen ainoa edustaja, joten se edustaa viimeksi mainittua sen aineiden REACH-asetuksen mukaisessa rekisteröinnissä.

( 19 ) Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei muita kanteen yhteydessä esitettyjä väitteitä ja kanneperusteita ollut tarpeen tutkia (valituksenalaisen tuomion 46, 47 ja 106 kohta).

( 20 ) Komissio v. Ruotsi (C‑389/19 P-R, ei julkaistu, EU:C:2019:1007). Ks. lisäksi tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 35 ja siihen liittyvä teksti.

( 21 ) Ks. tältä osin tuomio 25.10.2011, Solvay v. komissio (C‑109/10 P, EU:C:2011:686, 51 kohta) ja tuomio 25.10.2011, Solvay v. komissio (C‑110/10 P, EU:C:2011:687, 46 kohta); ks. myös julkisasiamies Jääskisen ratkaisuehdotus Tanska v. komissio (C‑417/12 P, EU:C:2014:286, 55 kohta).

( 22 ) Ks. esim. tuomio 25.7.2018, komissio v. Espanja ym. (C‑128/16 P, EU:C:2018:591, 31 kohta).

( 23 ) Ks. esim. tuomio 6.9.2018, Tšekki v. komissio (C‑4/17 P, EU:C:2018:678, 24 kohta).

( 24 ) Ks. tältä osin komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoittamisesta (Reach), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta ja direktiivin 1999/45/EY ja {pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan} asetuksen (EY) muuttamisesta, KOM(2003) 644 lopullinen, 29.10.2003, perustelut, ehdotetun 57 artiklan toinen kohta.

( 25 ) Ks. esim. ECHA, Guidance on the preparation of an application for authorisation (EUVL 2011, C 28, s. 1), erityisesti 3.6 ja 3.8 kohta. Ks. myös äskettäin ECHA, How to apply for authorisation, lokakuu 2017, saatavilla osoitteessa https://echa.europa.eu/, 3.3 kohta.

( 26 ) Kyseisestä tuomiosta on vireillä valitus: ks. tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 3.

( 27 ) Tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin 6.9.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1367/2006 (EUVL 2006, L 264, s. 13).

( 28 ) Ks. tuomio 4.4.2019, ClientEarth v. komissio (T-108/17, EU:T:2019:215, erityisesti 246, 248, 249 ja 259262 kohta).

( 29 ) Kyseiset jäsenvaltiot viittaavat tältä osin toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä 19.10.1992 annettuun neuvoston direktiiviin 92/85/ETY (kymmenes direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (EYVL 1992, L 348, s. 1); työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemisesta työpaikalla esiintyviin kemiallisiin tekijöihin liittyviltä riskeiltä 7.4.1998 annettuun neuvoston direktiiviin 98/24/EY (neljästoista direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (EYVL 1998, L 131, s. 11) ja työntekijöiden suojelemisesta syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville tekijöille tai perimänmuutoksia aiheuttaville aineille altistumiseen työssä liittyviltä vaaroilta 29.4.2004 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2004/37/EY (kuudes neuvoston direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) (EUVL 2004, L 158, s. 50).

( 30 ) Ks. esim. tuomio 26.4.1988, Asteris ym. v. komissio (97/86, 99/86, 193/86 ja 215/86, EU:C:1988:199, 30 kohta) ja tuomio 12.2.2008, CELF ja ministre de la Culture et de la Communication (C-199/06, EU:C:2008:79, 61 kohta).

( 31 ) Ks. esim. tuomio 25.2.1999, parlamentti v. neuvosto (C-164/97 ja C-165/97, EU:C:1999:99, 2224 kohta); tuomio 16.4.2015, parlamentti v. neuvosto (C-317/13 ja C-679/13, EU:C:2015:223, 7274 kohta) ja tuomio 13.12.2018, Ville de Paris, Ville de Bruxelles ja Ayuntamiento de Madrid v. komissio (T-339/16, T-352/16 ja T-391/16, EU:T:2018:927, 160 kohta). Lähemmin tästä ks. esim. Rosenkranz, F., ”Temporal Effects of CJEU Judgments” teoksessa Riesenhuber, K. (toim.), European Legal Methodology, Intersentia, 2017, s. 561–590.

( 32 ) Ks. esim. tuomio 26.11.2014, parlamentti ja komissio v. neuvosto (C-103/12 ja C-165/12, EU:C:2014:2400, 90 kohta) ja tuomio 28.7.2016, neuvosto v. komissio (C-660/13, EU:C:2016:616, 51 kohta).

( 33 ) Ks. esim. tuomio 1.12.2015, parlamentti ja komissio v. neuvosto (C-124/13 ja C-125/13, EU:C:2015:790, 89 kohta) ja tuomio 7.9.2016, Saksa v. parlamentti ja neuvosto (C-113/14, EU:C:2016:635, 84 kohta).

( 34 ) Ks. esim. tuomio 7.9.2006, Espanja v. neuvosto (C-310/04, EU:C:2006:521, 138141 kohta, luettuina yhdessä 135–137 kohdan kanssa) ja tuomio 3.9.2008, Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio (C‑402/05 P ja C‑415/05 P, EU:C:2008:461, 373376 kohta, luettuina yhdessä 333–372 kohdan kanssa).

( 35 ) Ks. tältä osin unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys 21.11.2019, komissio v. Ruotsi (C‑389/19 P-R, ei julkaistu, EU:C:2019:1007, 7780 kohta).

Top