4.6.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 190/38

—

ensisijaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin toteaa kanteen kohteena olevan päätöksen lainvastaiseksi, koska se on laadittu englanniksi eikä italiaksi

—

että se hyväksyy kanteen ja kumoaa komission päätöksen, koska se ei ole perusteltu ja joka tapauksessa, koska se ei perustu asianmukaiseen selvitykseen

—

että yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja koskevia sääntöjä ja näin unionin tuomioistuimen vuonna 2003 antamassa tuomiossa Altmark vahvistettuja periaatteita sovelletaan Italian terveydenhuoltojärjestelmään SEUT 106 ja SEUT 107 artiklan valtiontukisääntöjen osalta. Tämän johdosta Regione Lazion toteuttamat julkisten yksikköjen rahoittamista koskevat toimet olisi pitänyt toteuttaa mainittuja sääntöjä noudattaen ja näin rajoittaa julkisten terveydenhuollon yksikköjen rahoittaminen Altamark tuomiossa keskivertoyrityksen käsitteen avulla vahvistettujen kriteerien mukaisesti kulukorvauksiin ja todeta muu rahoitus liialliseksi

—

että unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että Regione Lazion on rahoitettava kantajan toimintaa keskivertoyrityksen periaatteen mukaisesti eli että huomioon otetaan työn hinnan nousu kaikkien sen palveluksessa vuosina 2005 – 2006 olleiden työntekijöiden osalta, ja vahvistaa tämän tulevina vuosina sovellettavaksi periaatteeksi

—

että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa sovellettavien sääntöjen mukaisesti komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäisessä kanneperusteessa riitautetaan englanninkielen käyttäminen lopullisessa todistusvoimaisessa päätöksessä.

2)

Toinen kanneperuste koskee perustelujen puutteellisuutta. Kantajan mukaan komissio on kokonaan sivuuttanut tietyt asiaa koskevat aineelliset seikat ja jättänyt huomiotta tietyt väitteet, joiden tueksi kantaja oli esittänyt asiakirjanäytön. Komissiolla on velvollisuus vastata kaikkiin asian vireille panneen kysymysiin avoimuusperiaatteen ja vilpittömän mielen periaatteen vuoksi.

3)

Kolmannessa kanneperusteessaan kantaja kiistää sen, että Italian terveydenhuolto perustuu universaalin hoidon periaatteeseen tai että 100 prosenttia terveyspalveluista saadaan kansallisesta terveydenhuoltojärjestelmästä. Kantaja esittää, ettei näyttöä ollut komission näkemykselle siitä, että Italian valtio rahoittaa kaikki kansalaistensa hoitopalvelut eli vastaa niistä 100 prosenttisesti, sillä tämä ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Kantaja on esittänyt, ettei universaalisuutta pidä ymmärtää abstraktina käsitteenä vaan se on ymmärrettävä konkreettisesti, sen toteutuminen on oltava selvitettävissä, näkyvää, eikä sen voida todeta olevan periaatteena voimassa vain siksi, että Italian hallitus on näin väittänyt.