1

Kantajana oleva Tokin Corp. on Japaniin sijoittautunut yhtiö, joka valmistaa ja myy tantaalielektrolyyttikondensaattoreita. Se tunnettiin 19.4.2017 asti nimellä NEC Tokin Corporation.

2

Nec Corp. omisti kantajan koko osakekannan 1.8.2009–31.1.2013.

3

Kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen koskee alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattoreita. Kondensaattorit ovat sähkökomponentteja, jotka varaavat sähköstaattista energiaa sähkökentässä. Elektrolyyttikondensaattoreita käytetään lähes kaikissa elektroniikkatuotteissa, kuten henkilökohtaisissa tietokoneissa, taulutietokoneissa, puhelimissa, ilmastointilaitteissa, jääkaapeissa, pyykinpesukoneissa, autoteollisuuden tuotteissa ja teollisuuslaitteissa. Asiakaskunta on siksi hyvin hajanainen. Elektrolyyttikondensaattorit ja tarkemmin sanottuna alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorit ovat tuotteita, joiden hinta on tärkeä kilpailutekijä.

4

Panasonic ja sen tytäryhtiöt hakivat 4.10.2013 Euroopan komissiolta sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2006, C 298, s. 17; jäljempänä vuoden 2006 yhteistyötiedonanto) 14 ja 15 kohdassa tarkoitettua merkintää ja toimittivat sille tietoja elektrolyyttikondensaattorien alalla tapahtuneesta oletetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta.

5

Komissio pyysi 28.3.2014 [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) perusteella tietoja useilta elektrolyyttikondensaattorien alalla toimivilta yrityksiltä, muun muassa kantajalta.

6

Kantaja ja Nec esittivät 21.5.2014 yhdessä komissiolle vuoden 2006 yhteistyötiedonannossa tarkoitetun sakkojen alentamista koskevan hakemuksen.

7

Komissio laati 4.11.2015 väitetiedoksiannon, jonka se osoitti muun muassa kantajalle.

8

Komissio kuuli väitetiedoksiannon vastaanottajia, mukaan lukien kantajaa, 12.–14.9.2016 pidetyssä kuulemisessa.

9

Komissio antoi 21.3.2018 päätöksen C(2018) 1768 final [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.40136 – Kondensaattorit) (jäljempänä riidanalainen päätös).

10

Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi, että elektrolyyttikondensaattorien alalla oli rikottu SEUT 101 artiklaa ja Euroopan talousalueesta (jäljempänä ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklaa ja että kyse oli yhtenä kokonaisuutena pidettävästä ja jatketusta rikkomisesta, johon oli osallistunut yhdeksän yritystä tai yritysryhmää, eli Elna, Hitachi AIC, Holy Stone, Matsuo, Nichicon, Nippon Chemi-Con, Rubycon, Sanyo (Sanyo ja Panasonic yhdessä) sekä Nec ja kantaja, yhteisnimeltään NEC Tokin (jäljempänä yhdessä kartellin osallistujat) (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale ja 1 artikla).

11

Komissio lähinnä totesi, että kyseessä oleva rikkominen oli tapahtunut 26.6.1998–23.4.2012 koko ETA-alueella ja että se muodostui sopimuksista ja/tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joiden tarkoituksena oli koordinoida hintapolitiikkoja siltä osin kuin oli kyse alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien toimituksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale).

12

Kartelli toimi lähinnä järjestämällä monenvälisiä kokouksia, jotka pidettiin yleensä Japanissa ja joita oli ylemmän myyntihenkilöstön tasolla kerran kuukaudessa tai joka toinen kuukausi ja ylemmän johdon, mukaan lukien pääjohtajien, tasolla kuuden kuukauden välein (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 63, 68 ja 738 perustelukappale).

13

Monenvälisiä kokouksia järjestettiin aluksi vuosina 1998–2003 ”elektrolyyttikondensaattoripiirin”, ”elektrolyyttikondensaattorikonferenssin” tai ”ECC-kokousten” nimellä. Tämän jälkeen niitä järjestettiin vuosina 2003–2005 ”alumiini-tantaalikonferenssin”, ”alumiini- tai tantaalielektrolyyttikondensaattoriryhmän” tai ”ATC-kokousten” nimellä. Lisäksi niitä järjestettiin vuosina 2005–2012 ”markkinatutkimusryhmän”, ”markkinointiryhmän” tai ”MK-kokousten” nimellä. MK-kokousten rinnalla ja täydennyksenä järjestettiin vuosina 2006–2008 ”kustannusten kasvua” tai ”kondensaattoreihin liittyvää kasvua” käsitteleviä kokouksia (jäljempänä CUP-kokoukset) (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 69 perustelukappale).

14

Näiden monenvälisten kokousten lisäksi kartellin osallistujilla oli tarpeen mukaan myös kahden- tai kolmenvälistä ad hoc ‑yhteydenpitoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 63, 75 ja 739 perustelukappale).

15

Kilpailunvastaisen tietojenvaihdon yhteydessä kartellin osallistujat lähinnä vaihtoivat tietoja hinnoista ja tulevista hinnoista, tulevista hinnanalennuksista ja niiden haarukoista, tarjonnasta ja kysynnästä, tuleva tarjonta ja kysyntä mukaan lukien, ja tietyissä tapauksissa tekivät ja sovelsivat hintasopimuksia ja valvoivat niiden noudattamista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 62, 715, 732 ja 741 perustelukappale).

16

Komissio katsoi, että kartellin osallistujien toimintaa oli pidettävä sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen muotona, jolla pyrittiin yhteiseen tavoitteeseen eli välttämään hintakilpailua, koordinoimaan tulevaa elektrolyyttikondensaattorien myyntitoimintaa ja siten vähentämään epävarmuutta markkinoilla (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 726 ja 731 perustelukappale).

17

Komissio totesi, että tällä toiminnalla oli yksi yhtenäinen kilpailunvastainen tavoite (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 743 perustelukappale).

18

Komissio totesi, että kantaja oli vastuussa rikkomisesta, koska se oli osallistunut kartelliin suoraan 29.1.2003–23.4.2012, paitsi siltä osin kuin oli kyse CUP-kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 944 ja 1022 perustelukappale ja 1 artiklan e kohta).

19

Lisäksi komissio totesi, että Nec emoyhtiönä, joka omisti kantajan koko osakekannan, oli vastuussa rikkomisesta 1.8.2009 ja 23.4.2012 välisen ajanjakson osalta, paitsi siltä osin kuin oli kyse CUP-kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 945 ja 1022 perustelukappale ja 1 artiklan e kohta).

20

Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f ja g kohdassa määrätään yhtäältä kantajalle ja Necille yhteisvastuullisesti 5036000 euron suuruinen sakko ja toisaalta kantajalle 8814000 euron suuruinen sakko.

21

Komissio noudatti sakkojen laskennassa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) vahvistettua menetelmää (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 980 perustelukappale).

22

Ensinnäkin kantajalle määrättävän sakon perusmäärän määrittämiseksi komissio otti huomioon myyntiarvon sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona kantaja osallistui rikkomiseen, vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesti (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 989 perustelukappale).

23

Komissio laski myyntiarvon ETA-alueelle sijoittautuneilta asiakkailta laskutetun alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien myynnin perusteella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 990 perustelukappale).

24

Lisäksi komissio laski merkitykselliset myyntiarvot erikseen kummallekin tuoteryhmälle eli alumiinielektrolyyttikondensaattoreille ja tantaalielektrolyyttikondensaattoreille ja kertoi nämä arvot rikkomisen keston mukaan määräytyvillä korotuskertoimilla (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 991 perustelukappale).

25

Kantajan tapauksessa komissio käytti korotuskerrointa 9,23, joka vastasi 29.1.2003 ja 23.4.2012 välistä ajanjaksoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1007 perustelukappale, taulukko 1).

26

Komissio määritti rikkomisen vakavuuden nojalla huomioon otettavaksi osuudeksi myyntiarvosta 16 prosenttia. Tältä osin se totesi, että horisontaaliset ”järjestelyt” hintojen koordinoimiseksi olivat jo luonteensa vuoksi vakavimpien SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisten joukossa ja että kartelli oli koko ETA-alueen laajuinen (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1001–1003 perustelukappale).

27

Komissio lisäsi perusmäärään lisäsumman, jonka määrä oli 16 prosenttia myyntiarvosta, vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohdan mukaisesti sen varmistamiseksi, että sakolla on riittävä ehkäisevä vaikutus (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1009 perustelukappale).

28

Näin ollen komissio vahvisti kantajalle määrättävän sakon perusmääräksi 16799000 euroa, josta 6108000 euroa vastasi kantajalle ja Necille yhteisvastuullisesti määrättävän sakon perusmäärää (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1010 perustelukappale, taulukko 2).

29

Toiseksi siltä osin kuin oli kyse sakkojen perusmäärään tehtävistä mukautuksista, yhtäältä komissio alensi kantajalle ja Necille määrättyjen sakkojen perusmäärää 3 prosentilla lieventävien seikkojen perusteella, koska kantajan ja Necin osallistumista CUP-kokouksiin ei ollut näytetty toteen ja koska mikään ei osoittanut, että ne olivat olleet tietoisia näistä kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1022 perustelukappale).

30

Toisaalta komissio katsoi, että kyseessä olevan rikkomisen tapahtuma-aikaan Nec oli jo asetettu vastuuseen toisesta kilpailunvastaisesta menettelystä, joka oli todettu SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/38.511 – DRAM) 19.5.2010 annetulla komission päätöksellä C(2011) 180/09 final. Näin ollen komissio katsoi, että Necin tapauksessa sakon perusmäärää oli korotettava 50 prosenttia raskauttavana seikkana pidettävän rikkomisen uusimisen perusteella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1011–1013 perustelukappale).

31

Kolmanneksi komissio myönsi 15 prosentin alennuksen sakosta, joka kantajalle ja Necille olisi muussa tapauksessa määrätty, niiden vuoden 2006 yhteistyötiedonannon nojalla tekemän yhteistyön perusteella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1104 ja 1105 perustelukappale).

32

Näin ollen komissio vahvisti kantajalle ja Necille määrättävien sakkojen kokonaismääräksi 16445000 euroa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1139 perustelukappale, taulukko 3).

[– –]

34

Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen 3.6.2018 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä.

35

Komission vastinekirjelmä jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 26.9.2018.

36

Kantajan ja vastaajan vastaukset jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.11.2018 ja 29.1.2019.

37

Unionin yleinen tuomioistuin päätti toisen jaoston ehdotuksesta siirtää asian työjärjestyksensä 28 artiklan nojalla laajennetulle ratkaisukokoonpanolle.

38

Unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti, ja esittelevä tuomari määrättiin laajennettuun yhdeksänteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi esillä oleva asia tämän vuoksi siirrettiin.

39

Esittelevän tuomarin ehdotuksesta unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu yhdeksäs jaosto) päätti aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen ja esitti asianosaisille työjärjestyksensä 89 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena kirjallisia kysymyksiä, joihin se pyysi niitä vastaamaan istunnossa. Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 12.10.2020 pidetyssä istunnossa.

40

Tuomari Berken kuoltua 1.8.2021 päätösharkintaa jatkoivat työjärjestyksen 22 artiklan ja 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti ne kolme tuomaria, jotka ovat allekirjoittaneet tämän tuomion.

41

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

42

Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

43

Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, joilla tuetaan sekä sen sakkojen kumoamiseksi esittämiä ensisijaisia vaatimuksia että sen sakkojen määrän alentamiseksi esittämiä toissijaisia vaatimuksia. Nämä kanneperusteet perustuvat komission tekemiin virheisiin ja loukkauksiin, jotka koskevat sakon perusmäärän laskennassa käytettävän myyntiarvon määrittämiseksi valittua viiteajanjaksoa (ensimmäinen kanneperuste) ja sitä, ettei komissio soveltanut alempaa vakavuuskerrointa, vaikka kantaja ei ollut osallistunut CUP-kokouksiin (toinen kanneperuste).

51

Ensimmäisen kanneperusteensa ensimmäisessä osassa kantaja väittää, ettei komissio noudattanut sen harkintavallalle asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa asetettuja rajoja ja että se loukkasi suhteellisuusperiaatetta siltä osin kuin se käytti sakon perusmäärän laskemiseksi kantajan myynnin arvoa sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona kantaja osallistui rikkomiseen.

[– –]

79

Kolmanneksi on hylättävä kantajan väite, joka perustuu siihen, että komissio muutti rikkomisen päättymisajankohtaa, vaikka se tiesi, että tämän muutoksen vaikutuksesta kantajan myynnin arvo ja siten myös sakon määrä moninkertaistuisivat.

80

Käsiteltävässä asiassa on toki todettava, että komission lähettämässä väitetiedoksiannossa mainittiin, että kantaja oli osallistunut rikkomiseen 11.12.2013 asti (ks. väitetiedoksiannon 310 kohta), kun taas riidanalaisessa päätöksessä komissio mainitsi yhtäältä, että rikkominen oli kestänyt 23.4.2012 asti, ja toisaalta, että kantaja oli osallistunut siihen tähän päivämäärään asti (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 971 perustelukappale ja 1 artiklan e kohta).

81

On kuitenkin muistutettava, että sen varmistamiseksi, että kilpailupolitiikkaan liittyvissä hallinnollisissa menettelyissä kunnioitetaan puolustautumisoikeuksia, asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdassa säädetään, että osapuolille on lähetettävä väitetiedoksianto. Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, tässä tiedoksiannossa on esitettävä selkeästi kaikki ne olennaiset seikat, joihin komissio menettelyn tässä vaiheessa perustaa näkemyksensä. Tämä voidaan kuitenkin tehdä tiivistelmänomaisesti, eikä päätöksen tarvitse välttämättä täydellisesti vastata väitetiedoksiantoa, sillä väitetiedoksianto on valmisteleva asiakirja, jossa tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista tehdyt arviot ovat täysin väliaikaisia (ks. tuomio 5.12.2013, SNIA v. komissio, C‑448/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:801, 41 ja 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82

Väitetiedoksiantoon sisältyvien tosiseikkojen oikeudellinen luonnehdinta voi määritelmällisestikin olla vain väliaikainen, eikä komission myöhempää päätöstä voida kumota pelkästään sillä perusteella, että näistä tosiseikoista tehdyt lopulliset päätelmät eivät täsmällisesti vastaa tätä väliaikaista luonnehdintaa (ks. vastaavasti tuomio 5.12.2013, SNIA v. komissio, C‑448/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:801, 43 kohta).

83

Tässä yhteydessä komission on kuultava väitetiedoksiannon adressaatteja ja tarvittaessa otettava huomioon huomautukset, joilla ne vastaavat komission esittämiin väitteisiin, ja muutettava tarkasteluaan nimenomaan niiden puolustautumisoikeuksien kunnioittamiseksi. Komission on siten voitava täsmentää tätä luonnehdintaa lopullisessa päätöksessään ja otettava huomioon hallinnollisessa menettelyssä esille tulleet seikat joko hylätäkseen sellaiset väitteet, jotka ovat osoittautuneet perusteettomiksi, tai muuttaakseen ja täydentääkseen niin tosiseikkojen kuin oikeudellisten seikkojen osalta perustelujaan, edellyttäen kuitenkin, että se perustaa päätöksensä ainoastaan sellaisiin seikkoihin, joista asianosaisilla on ollut tilaisuus esittää näkemyksensä, ja että kyseisille yrityksille on annettu hallinnollisen menettelyn kuluessa niiden puolustuksen kannalta tarpeelliset tiedot (ks. tuomio 5.12.2013, SNIA v. komissio, C‑448/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:801, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84

Kuten unionin tuomioistuin on yrityskeskittymien valvontamenettelyjen yhteydessä jo lausunut, komissio ei ole velvollinen pitämään voimassa väitetiedoksiannossa esittämiään tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevia arviointeja. Sen on päinvastoin perusteltava lopullinen päätöksensä lopullisilla arvioinneillaan, jotka perustuvat koko sen tekemän tutkimuksen tuloksiin, sellaisina kuin ne ilmenevät muodollisen menettelyn päättämishetkellä. Komissio ei ole myöskään velvollinen selittämään mahdollisia poikkeamia väitetiedoksiantoon sisältyvistä alustavista arvioinneistaan (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 10.7.2008, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, C‑413/06 P, EU:C:2008:392, 64 ja 65 kohta). Tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa SEUT 101 artiklan soveltamista koskevassa menettelyssä.

85

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että väitetiedoksiannossa ilmoitettu rikkomisen päättymisajankohta oli pelkkä alustava arvio ja että komissio saattoi vielä muuttaa sitä väitetiedoksiannon antamisen jälkeen ja lopullisen päätöksen tekemiseen asti. Näin ollen komissiota ei voida moittia siitä, että sen riidanalaisessa päätöksessä huomioon ottama rikkomisen päättymisajankohta oli eri kuin se, jonka se oli maininnut väitetiedoksiannossa. Näin ollen riidanalaista päätöstä ei voida kumota pelkästään siitä syystä, että komission kyseisessä päätöksessä huomioon ottama rikkomisen päättymisajankohta oli eri kuin se, jonka se oli alustavasti ottanut huomioon väitetiedoksiantovaiheessa.

86

Ensinnäkin kantajan kirjelmistä ja sen istunnossa esitettyyn kysymykseen antamasta vastauksesta ilmenee joka tapauksessa, ettei kantaja kiistä riidanalaisessa päätöksessä mainittua rikkomisen päättymisajankohtaa. Kantaja ei myöskään kyseenlaista sitä, että se osallistui tähän rikkomiseen 29.1.2003–23.4.2012 ja että sen ajanjakson viimeinen täysi vuosi, jona kantaja osallistui rikkomiseen, vastasi 1.4.2011 ja 31.3.2012 välistä ajanjaksoa.

87

Lisäksi on todettava, että rikkomisen päättymisajankohdan vahvistamista koskeva komission päätös perustuu väistämättä itse rikkomista koskeviin todisteisiin eikä suinkaan sakkojen laskennassa sovellettaviin sääntöihin. Näin ollen tällainen päätös ei sinänsä voi merkitä viimeksi mainittujen sääntöjen rikkomista.

88

Vaikka käsiteltävässä asiassa oletettaisiin, että kantajalle määrättiin suurempi sakko, koska komissio käytti viitevuotena myyntiarvon laskennassa sen ajanjakson viimeistä täyttä vuotta, jona kantaja oli osallistunut rikkomiseen, on huomattava, että tämä sakon suureneminen oli joka tapauksessa seurausta siitä, että komissio sovelsi vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohtaan sisältyvää sääntöä ja siten näissä suuntaviivoissa vahvistettua sakkojen laskentamenetelmää.

89

Kuten komissio väittää, unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut, että rikkomisen keston lyhentäminen voi suurentaa sakkoa, jos tämä suureneminen on seurausta siitä, että kyseinen toimielin on soveltanut vuoden 2006 suuntaviivojen mukaista sakkojen laskentamenetelmää (ks. vastaavasti tuomio 20.5.2015, Timab Industries ja CFPR v. komissio, T-456/10, EU:T:2015:296, 81 ja 82 kohta).

90

Lisäksi on todettava, ettei kantaja esitä mitään yksityiskohtaisempia perusteluja väitettyä suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevan väitteensä tueksi. Missään tapauksessa edellä esitetystä ei ilmene, että komissio loukkasi suhteellisuusperiaatetta edellä 63 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, kun se sovelsi käsiteltävässä asiassa vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaista sääntöä ja vahvisti rikkomisen päättymisajankohdaksi väitetiedoksiannossa mainittua ajankohtaa aikaisemman ajankohdan.

91

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä.

92

Ensimmäisen kanneperusteensa toisen osan yhteydessä kantaja väittää, että komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja aiheutti syrjinnän riskin. Yhtäältä komissio käytti kantajan myyntiarvon määrittämisessä sen ajanjakson viimeistä täyttä vuotta, jona kantaja osallistui rikkomiseen, vaikka se tiesi, että sakko tämän seurauksena suurenisi huomattavasti. Toisaalta komissio sovelsi viitevuoden valinnassa kolmea eri menetelmää, jotka tuottivat tulokseksi seitsemän eri viitevuotta. Komissio nimittäin käytti useille riidanalaisen päätöksen vastaanottajille eli Nipponille, Hitachille, Nichiconille, Elnalle ja Sanyolle eri viitevuosia kuin kantajalle.

[– –]

99

Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukataan, jos toisiinsa rinnastettavissa olevia tapauksia kohdellaan eri tavalla tai jos erilaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua (ks. tuomio 5.12.2013, Solvay v. komissio, C‑455/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:796, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 11.7.2014, Esso ym. v. komissio, T‑540/08, EU:T:2014:630, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100

Lisäksi on muistutettava yhtäältä, että silloin, kun määrättävien sakkojen suhteuttamiseksi toisiinsa on käytettävä perusteena useiden samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden yritysten liikevaihtoa, huomioon otettava ajanjakso on rajattava siten, että saadut luvut ovat mahdollisimman vertailukelpoisia. Tästä seuraa, että yritys voi vaatia, että komissio käyttää sen kohdalla perusteena muuta kuin yleisesti huomioon otettua ajanjaksoa, ainoastaan sillä edellytyksellä, että kyseinen yritys näyttää toteen, että sen viimeksi mainittuna ajanjaksona toteutunut liikevaihto ei erityisesti tähän yritykseen liittyvistä syistä osoita sen todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä sen kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon tämä yritys on syyllistynyt (ks. tuomio 11.7.2014, Sasol ym. v. komissio, T-541/08, EU:T:2014:628, 334 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

101

Toisaalta on muistutettava, että kartelliin osallistuneille yrityksille määrättävien sakkojen määrän laskemisen yhteydessä yritysten erilainen kohtelu on olennainen osa komissiolle tämän säännöksen perusteella kuuluvan toimivallan käyttöä. Komissio voi nimittäin harkintavaltansa rajoissa vahvistaa seuraamuksen tapauskohtaisesti kyseessä olevien yritysten menettelyn ja ominaispiirteiden perusteella taatakseen kussakin yksittäistapauksessa unionin kilpailusääntöjen täyden tehokkuuden (ks. tuomio 5.12.2013, Caffaro v. komissio, C‑447/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:797, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

102

Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 989 perustelukappaleesta ilmenee, että määrättävien sakkojen perusmäärän määrittämiseksi komissio käytti vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohtaan sisältyvän säännön mukaisesti viiteajanjaksona sen ajanjakson viimeistä täyttä vuotta (tai tarkemmin sanottuna viimeistä täyttä tilikautta), jona kantaja oli osallistunut rikkomiseen, ja laski sen perusteella myyntiarvot kaikille kartellin osallistujille Elnaa ja Nippon Chemi-Conia lukuun ottamatta.

103

Lisäksi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 991 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio laski myyntiarvot erikseen kummallekin tuoteryhmälle eli alumiinielektrolyyttikondensaattoreille ja tantaalielektrolyyttikondensaattoreille (ks. edellä 24 kohta).

104

Lisäksi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1007 perustelukappaleen taulukosta 1 ilmenee, että kun otettiin huomioon kyseisten yritysten erilaiset rikkomisajanjaksot ja erilaiset tilikaudet, sen ajanjakson viimeinen täysi vuosi (ja viimeinen täysi tilikausi), jona ne osallistuivat rikkomiseen, ei ollut kyseisillä yrityksillä aina sama.

105

Erityisesti riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 987–991 ja 1007 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio katsoi kantajan osallistuneen rikkomiseen 23.4.2012 asti ja että viimeinen täysi tilikausi ennen rikkomisen päättymistä oli huhtikuussa 2011 alkanut ja maaliskuuhun 2012 päättynyt tilikausi.

106

Nichiconin osalta komissio arvioi, että se oli osallistunut tantaalielektrolyyttikondensaattoreita koskevaan rikkomiseen 9.3.2010 asti ja että viimeinen täysi tilikausi ennen näitä kondensaattoreita koskevan rikkomisen päättymistä oli huhtikuussa 2008 alkanut ja maaliskuussa 2009 päättynyt tilikausi. Lisäksi komissio katsoi, että Nichicon oli osallistunut alumiinielektrolyyttikondensaattoreita koskevaan rikkomiseen 31.5.2010 asti ja että viimeinen täysi tilikausi ennen näitä kondensaattoreita koskevan rikkomisen päättymistä oli huhtikuussa 2009 alkanut ja maaliskuussa 2010 päättynyt tilikausi.

107

Hitachin osalta komissio katsoi, että se oli osallistunut rikkomiseen 18.2.2010 asti ja että viimeinen täysi tilikausi ennen näitä kondensaattoreita koskevan rikkomisen päättymistä oli huhtikuussa 2008 alkanut ja maaliskuussa 2009 päättynyt tilikausi.

108

Sanyon osalta komissio katsoi, että se oli osallistunut rikkomiseen 19.4.2011 asti ja että viimeinen täysi tilikausi ennen rikkomisen päättymistä oli huhtikuussa 2010 alkanut ja maaliskuussa 2011 päättynyt tilikausi.

109

Lisäksi komissio katsoi Elnan ja Nippon Chemi-Conin osalta, että koska Elna ja Nippon Chemi-Con olivat lakanneet myymästä tantaalielektrolyyttikondensaattoreita ennen kuin niiden osallistuminen rikkomiseen oli päättynyt, näiden kondensaattorien osalta oli otettava huomioon myynnin arvo sen ajanjakson viimeisenä täytenä tilikautena, jona nämä yritykset olivat myyneet niitä, jotta rikkomisen taloudellista merkitystä ei arvioitaisi myyntiarvon perusteella todellista vähäisemmäksi. Elnan osalta komissio katsoi, että koska se oli lakannut myymästä tantaalielektrolyyttikondensaattoreita 1.8.2010, myyntiarvon määrittämiseksi oli otettava huomioon vuosi 2009. Nippon Chemi-Conin tapauksessa komissio katsoi, että alumiinielektrolyyttikondensaattorien myyntiarvon osalta viitevuotena oli otettava huomioon sen ajanjakson viimeinen täysi vuosi, jona yritys oli osallistunut rikkomiseen, eli vuosi 2011–2012, ja tantaalielektrolyyttikondensaattoreiden myyntiarvon osalta viimeinen täysi vuosi, jona yritys oli myynyt näitä kondensaattoreita, eli vuosi 2003–2004 (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 9 ja 34 perustelukappale ja alaviite 1643).

110

Edellä esitetystä seuraa, että ensinnäkin kaikille muille kartellin osallistujille kuin Elnalle ja Nippon Chemi-Conille määrättävien sakkojen perusmäärän määrittämiseksi komissio käytti yhtäältä vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa vahvistettua perustetta ja otti huomioon myynnin arvon sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona nämä olivat osallistuneet rikkomiseen. Toisaalta komissio laski kummankin tuoteryhmän eli alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien merkitykselliset myyntiarvot erikseen kullekin kartellin osallistujalle (ks. edellä 102 ja 103 kohta).

111

Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa vahvistetun perusteen soveltaminen ei tosin johtanut saman vuosijakson käyttämiseen kaikille seitsemälle yritykselle, joita tämä peruste koski, koska kunkin yrityksen osalta huomioon otetut rikkomisajanjaksot olivat erilaisia (ks. edellä 105–108 kohta).

112

On kuitenkin todettava, että komissio sovelsi tätä perustetta eli sen ajanjakson viimeistä täyttä vuotta, jona yritykset olivat osallistuneet rikkomiseen, johdonmukaisesti ja objektiivisesti kaikkiin seitsemään yritykseen. Niiden osalta huomioon otettujen vuosijaksojen väliset erot ovat vain seurausta kyseisen perusteen soveltamisesta, ja siinä huomioidaan kyseisten yritysten erilaiset rikkomiseen osallistumisen ajanjaksot ja erilaiset tilikaudet (ks. edellä 105–108 kohta).

113

Vaikka lisäksi kyseiset vuosijaksot eivät vastaakaan samaa kalenterivuotta tai tilikautta, kunkin yrityksen näiden vuosien aikana saamat liikevaihdot ovat silti keskenään vertailukelpoisia. Yhtäältä nämä vuosijaksot nimittäin valittiin kaikkien kartellin osallistujien paitsi Elnan ja Nippon Chemi-Conin osalta samalla objektiivisella perusteella, joka on sen ajanjakson viimeinen täysi vuosi, jona yritykset osallistuivat rikkomiseen. Toisaalta komissio noudatti kaikkien kartellin osallistujien osalta samaa laskentamenetelmää ja otti huomioon kummankin kondensaattorityypin myyntiarvot erikseen.

114

Näin ollen komission noudattama myyntiarvon laskentamenetelmä ei ole mielivaltainen eikä se sinänsä merkitse syrjintäkiellon tai yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden loukkaamista.

115

Lisäksi kuten edellä 78 kohdassa todettiin, kantaja ei ole osoittanut, että viitevuosi, jota siihen sovellettiin, ei tällaisen yhtenäisen perusteen soveltamisen seurauksena osoittanut kantajan todellista kokoa, taloudellista valtaa markkinoilla ja kyseisen rikkomisen laajuutta.

116

Toiseksi tästä seuraa, että sitä, ettei komissio käyttänyt sen ajanjakson viimeistä täyttä vuotta, jona yritykset osallistuivat rikkomiseen, perusteena Elnan ja Nippon Chemi-Conin tantaalielektrolyyttikondensaattorien myyntiarvon määrittämisessä (ks. edellä 109 kohta), voidaan käsiteltävässä asiassa objektiivisesti perustella sillä, että näiden kahden yrityksen tilanne erosi muiden seitsemän kartellin osallistujan tilanteesta. Toisin kuin jälkimmäiset, ensin mainitut kaksi yritystä olivat nimittäin lakanneet myymästä tätä kondensaattorityyppiä ennen rikkomiseen osallistumisensa päättymistä, mitä kantaja ei kiistä.

117

Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, silloin, kun yrityksen liikevaihto muiden kartelliin osallistujien osalta huomioon otetun viitevuoden aikana ei ole hyödyllinen ja luotettava osoitus kyseisen yrityksen todellisesta taloudellisesta tilanteesta rikkomisajanjakson aikana, komissio voi ottaa huomioon kyseisen yrityksen liikevaihdon muuna kuin tänä yhteisenä viitevuotena, jotta se voi arvioida oikein kyseisen yrityksen varallisuuden ja siten varmistaa sakon riittävän ehkäisevän vaikutuksen, edellyttäen kuitenkin, että kyseinen vuosi valitaan yhtenäisellä ja objektiivisella perusteella (ks. tuomio 5.12.2013, Caffaro v. komissio, C‑447/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:797, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

118

Tässä tilanteessa komissio on virhettä tekemättä katsonut, että huomioon oli otettava kyseisten yritysten myyntiarvot sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona ne myivät tantaalielektrolyyttikondensaattoreita, jotta yhtäältä voitaisiin ottaa huomioon kyseisten yritysten todellinen taloudellinen tilanne rikkomisajanjakson aikana ja jotta toisaalta rikkomisen taloudellista merkitystä ei myyntiarvon perusteella arvioitaisi todellista vähäisemmäksi.

119

Lisäksi on todettava komission tapaan, että sitä, että myyntiarvon määrittäminen on saattanut olla tiettyjen kartellin osallistujien kannalta suotuisampaa kuin kantajan kannalta, ei sellaisenaan voida pitää syrjintänä. Kantajan väite perustuu oletukseen, jonka mukaan komission määrittämä sakon määrä on tulos täsmällisestä aritmeettisesta laskutoimituksesta, joka voi johtaa pienimmän mahdollisen sakon määräämiseen, mikä on vuoden 2006 suuntaviivojen 6 kohdan ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kannalta virheellinen oletus (ks. analogisesti tuomio 16.2.2017, H&R ChemPharm v. komissio, C‑95/15 P, ei julkaistu, EU:C:2017:125, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

120

Toisin kuin kantaja väittää, komissio ei siten aiheuttanut syrjinnän riskiä eikä loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se yhtäältä päätti käyttää kartellin osallistujien myyntiarvojen määrittämisessä yleistä perustetta eli sen ajanjakson viimeistä täyttä vuotta, jona ne olivat osallistuneet rikkomiseen, ja kun se toisaalta arvioituaan kummankin elektrolyyttikondensaattorityypin myyntiarvot erikseen sovelsi eri perustetta niihin kahteen yritykseen, jotka, toisin kuin muut kartellin osallistujat, olivat lakanneet myymästä jompaakumpaa kondensaattorityyppiä useita vuosia ennen kartelliin osallistumisensa päättymistä.

[– –]

126

Näissä olosuhteissa on katsottava, ettei kantaja ole onnistunut näyttämään toteen, että komissio ylitti sille sakkojen määrittämisessä annetun harkintavallan rajat ja loukkasi syrjintäkiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita vahvistaessaan viitevuoden, jota käytettiin sakkojen perusmäärän laskennassa huomioon otettavan myyntiarvon määrittämisessä.

127

Näin ollen ensimmäisen kanneperusteen toinen osa ja siten ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

129

Komissio kiistää nämä väitteet.

[– –]

131

Tältä osin on muistutettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 19–22 kohdan mukaan toinen niistä kahdesta tekijästä, joihin sakon perusmäärä perustuu, on kyseessä olevasta myyntiarvosta rikkomisen vakavuuden perusteella määritelty osuus. Kunkin tyyppisen rikkomisen vakavuus arvioidaan tapauskohtaisesti kaikkien tapaukseen liittyvien seikkojen perusteella. Päättäessään kussakin tapauksessa huomioon otettavan myyntiarvon osuuden tason komissio ottaa huomioon tiettyjä tekijöitä, kuten rikkomisen luonteen, kaikkien osapuolten yhteenlasketun markkinaosuuden, rikkomisen maantieteellisen ulottuvuuden ja sen, onko rikkominen toteutunut käytännössä.

132

Lisäksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että rikkomisen vakavuutta on arvioitava yksilöllisesti. Sakkojen suuruuden määrittämiseksi on siten otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen kesto ja kaikki tekijät, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointiin, kuten kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus yhdenmukaistettujen menettelytapojen luomisessa, hyöty, jonka ne ovat voineet saada näistä menettelytavoista, yritysten koko, kyseisten tavaroiden arvo sekä se vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu unionille (ks. tuomio 8.12.2011, KME Germany ym. v. komissio, C‑272/09 P, EU:C:2011:810, 96 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.9.2018, Infineon Technologies v. komissio, C‑99/17 P, EU:C:2018:773, 196 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näihin tekijöihin kuuluu myös kilpailunvastaisten käyttäytymisten lukumäärä ja intensiteetti (ks. tuomio 26.9.2018, Infineon Technologies v. komissio, C‑99/17 P, EU:C:2018:773, 197 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

133

Käsiteltävässä asiassa on korostettava, että komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että kyseessä oli yhtenä kokonaisuutena pidettävä ja jatkettu rikkominen, joka kattoi koko ETA-alueen ja joka muodostui sopimuksista ja/tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joiden tarkoituksena oli koordinoida hintapolitiikkoja siltä osin kuin oli kyse alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien toimituksista (ks. edellä 10 ja 11 kohta). Komissio totesi, että kantaja oli vastuussa tästä yhtenä kokonaisuutena pidettävästä ja jatketusta rikkomisesta, tämän vastuun kuitenkaan ulottumatta CUP-kokouksiin, koska kantajan osallistumista niihin ei komission mielestä ollut näytetty toteen (ks. edellä 18 kohta).

134

Kun otettiin huomioon nämä seikat ja erityisesti rikkomisen luonne ja maantieteellinen laajuus, komissio vahvisti rikkomisen vakavuuden nojalla huomioon otettavaksi osuudeksi myyntiarvosta 16 prosenttia (ks. edellä 26 kohta).

135

Lisäksi komissio myönsi kantajalle ja Necille 3 prosentin alennuksen sakon perusmäärästä, koska niiden osallistumista CUP-kokouksiin ei ollut näytetty toteen ja koska mikään ei osoittanut, että ne olivat olleet tietoisia näistä kokouksista (ks. edellä 29 kohta).

136

Tästä seuraa, että käsiteltävässä asiassa komissio sovelsi ensin 16 prosentin korotuskerrointa rikkomisen vakavuuden perusteella, minkä jälkeen se arvioi kantajan oman käyttäytymisen ja myönsi tälle lieventävien seikkojen perusteella 3 prosentin alennuksen sakon perusmäärästä, koska kantajan osallistumista CUP-kokouksiin ei ollut näytetty toteen.

137

Tätä komission arviointia ei voida kyseenalaistaa kantajan väitteillä.

138

Ensinnäkin, toisin kuin kantaja väittää, komission lähestymistapaa, jossa se otti lieventävänä seikkana huomioon sen, ettei kantaja ollut osallistunut CUP-kokouksiin, ei voida pitää oikeuskäytännön vastaisena.

139

Yhtäältä on todettava aluksi, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissio voi ottaa huomioon yrityksen rikkomiseen osallistumisen suhteellisen vakavuuden ja asiaan liittyvät erityiset olosuhteet joko arvioitaessa rikkomisen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa tarkoitettua vakavuutta tai mukautettaessa perusmäärää lieventävien tai raskauttavien olosuhteiden perusteella. Tällaisen valinnanmahdollisuuden antaminen komissiolle on yhteensoveltuvaa edellä 132 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa, koska se edellyttää joka tapauksessa, että sakon suuruutta määritettäessä otetaan huomioon kyseessä olevan yrityksen oma käyttäytyminen (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2013, Team Relocations ym. v. komissio, C‑444/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:464, 104 ja 105 kohta ja tuomio 26.1.2017, Laufen Austria v. komissio, C‑637/13 P, EU:C:2017:51, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

140

Vaikka siis oletettaisiin, että 16.11.2011 annetun tuomion Sachsa Verpackung v. komissio (T-79/06, ei julkaistu, EU:T:2011:674) 135–138 kohta ja 10.10.2014 annetun tuomion Soliver v. komissio (T-68/09, EU:T:2014:867) 62, 63 ja 65–67 kohta tukevat kantajan näkemystä, jonka mukaan se, ettei se osallistunut CUP-kokouksiin, olisi pitänyt ottaa huomioon vakavuuskerrointa määritettäessä eikä minään lieventävänä seikkana, edellä 139 kohdassa mainittu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka vahvistettiin myöhemmin edellä mainituilla unionin yleisen tuomioistuimen tuomioilla, ei tue tätä päättelyä. Kyseisestä oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että komissiolla on harkintavaltaa ottaa huomioon yksittäisen yrityksen oma käyttäytyminen jommassakummassa näistä sakon määrän laskentavaiheista.

141

On lisättävä, että edellä 99 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaan samaan kartelliin osallistuneiden yritysten välisiä eroja etenkin niiden osallistumisen maantieteellisen ulottuvuuden osalta ei tarvitse ottaa saman periaatteen nojalla välttämättä huomioon rikkomisen vakavuuskerrointa ja lisäsummakerrointa vahvistettaessa, vaan näin voidaan tehdä sakon laskemisen jossakin toisessa vaiheessa, kuten esimerkiksi mukautettaessa perusmäärää lieventävien ja raskauttavien seikkojen perusteella vuoden 2006 suuntaviivojen 28 ja 29 kohdan nojalla.

[– –]

145

Toiseksi on todettava, ettei kantajan näkemystä voida hyväksyä, kun se väittää, että komissio totesi sen olevan vastuussa rikkomisesta, ”johon se ei ole syyllistynyt”.

146

Tältä osin on ensinnäkin muistutettava, että kantaja ei vaadi riidanalaisen päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä asetetaan kantaja vastuuseen kyseisestä rikkomisesta, vaan siltä osin kuin siinä määrätään kantajalle sakkoja.

147

Lisäksi on todettava, ettei se, että kantaja ei osallistunut CUP-kokouksiin, muuta mitenkään sitä, että kantaja osallistui samanluonteiseen ja maantieteellisesti samanlaajuiseen rikkomiseen kuin muut kartellin osallistujat.

148

Kuten nimittäin edellä 12 ja 13 kohdasta ilmenee, kyseinen kartelli toimi järjestämällä monenvälisiä kokouksia, joita pidettiin ylemmän myyntihenkilöstön ja ylemmän johdon tasolla, ja järjestämällä kahden- tai kolmenvälistä ad hoc ‑yhteydenpitoa osallistujien välillä. Monenvälisiä kokouksia, joita oli ainakin kuukausittain tai joka toinen kuukausi vuosina 1998–2012, järjestettiin peräkkäin ”ECC-kokousten”, ”ATC-kokousten”, ”MK-kokousten” ja ”CUP-kokousten” nimillä. CUP-kokousten rinnalla ja täydennyksenä pidettiin MK-kokouksia, jotka olivat CUP-kokouksiin liittyviä ”epävirallisia kokouksia”, koska ne järjestettiin yleensä viikon kuluttua viimeksi mainituista. Vaikka kantajan osallistumista CUP-kokouksiin ei ole näytetty toteen, on riidatonta, että kantaja osallistui muihin kokouksiin, erityisesti MK-kokouksiin.

149

Koska siis kantaja osallistui suurimpaan osaan niistä monenvälisistä kokouksista, joiden kautta kartelli toimi, se, ettei kantaja osallistunut CUP-kokouksiin, ei yksinään voi muuttaa sen syyksi luetun rikkomisen luonnetta tai maantieteellistä laajuutta. Näin ollen kantaja väittää virheellisesti, että sen syyksi luettu rikkominen on laajuudeltaan erilaista kuin muiden kartellin osallistujien syyksi luettu rikkominen.

150

Riidanalaisella päätöksellä sovelletusta vakavuuskertoimesta on muistutettava, että huomioon otettava osuus myyntiarvosta on pääsääntöisesti enintään 30 prosenttia (ks. vuoden 2006 suuntaviivojen 21 kohta). Päättäessään, onko tietyssä tapauksessa otettava huomioon tämä 30 prosentin osuus myyntiarvosta, komissio ottaa huomioon tiettyjä tekijöitä, kuten rikkomisen luonteen, kaikkien osapuolten yhteenlasketun markkinaosuuden, rikkomisen maantieteellisen ulottuvuuden ja sen, onko rikkominen toteutunut käytännössä (vuoden 2006 suuntaviivojen 22 kohta). Koska vakavimmista kilpailurajoituksista, kuten hinnoista, tehdyistä horisontaalisista sopimuksista on määrättävä ankaria seuraamuksia, kyseisten rikkomisten tapauksessa huomioon otettava osuus myynnistä sijoittuu sen vuoksi yleensä asteikon yläpäähän (vuoden 2006 suuntaviivojen 23 kohta).

151

Käsiteltävässä asiassa komissio vahvisti vakavuuskertoimeksi 16 prosenttia ottaen huomioon yhtäältä, että horisontaaliset järjestelyt hintojen koordinoimiseksi ovat jo luonteensa vuoksi vakavimpien SEUT 101 artiklan rikkomisten joukossa, ja toisaalta, että kartelli oli koko ETA-alueen laajuinen (ks. edellä 26 kohta). Näin ollen kertoimeksi vahvistettiin määrä, joka oli hieman yli keskikohdan asteikolla, jolla vakavuuskerroin voi olla enintään 30 prosenttia myyntiarvosta. Kun otetaan huomioon kyseisen rikkomisen luonne ja sen maantieteellinen ulottuvuus, tässä tilanteessa ei voida katsoa, ettei 16 prosentin vakavuuskerroin ollut asianmukainen tai että se oli kantajan rikkomisen vakavuuteen nähden liian suuri, pelkästään siitä syystä, että kantaja ei osallistunut CUP-kokouksiin.

152

Edellä esitetystä seuraa, että se, että käsiteltävässä asiassa komissio sovelsi kaikkiin kartellin osallistujiin 16 prosentin vakavuuskerrointa ja että se sen huomioon ottamiseksi, ettei kantaja ollut osallistunut CUP-kokouksiin, myönsi tälle alennuksen sakon perusmäärästä lieventävien seikkojen perusteella, ei voi merkitä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomista eikä yksilöllisen vastuun periaatteen loukkaamista.

153

Näin ollen toinen kanneperuste on hylättävä.

[– –]

156

Toissijaisesti kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa laskeakseen uudelleen kantajalle määrättyjen sakkojen määrän tai alentaakseen niiden määrää. Kantaja väittää, että sakot on laskettava uudelleen yhtäältä käyttämällä laskentaperusteena kantajan ETA-alueella koko sen rikkomisajanjakson aikana, jolta on saatavilla tietoja, toteuttaman myynnin keskiarvoa ja toisaalta alentamalla vakavuuskerrointa vähintään 3 prosenttia.

[– –]

166

Ensinnäkin siitä, että kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta määrittämään uudelleen sakon perusmäärän laskennan kannalta merkityksellisen myyntiarvon, on heti todettava, ettei kantaja tarjoa todellista vaihtoehtoa sille vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa vahvistetulle perusteelle, jota komissio käytti. Kantaja näyttää nimittäin valinneen myynnin ”keskiarvon” vahvistamisessa käyttämänsä ajanjakson eli elokuun 2007 ja maaliskuun 2012 välisen ajanjakson pelkästään siitä syystä, että kyseiseltä ajanjaksolta on saatavilla tietoja.

167

Näissä olosuhteissa kantajan näkemystä ei voida hyväksyä, kun se ehdottaa, että myyntiarvon määrittämiseen käytetään perustetta, josta yhtäältä ei tarjota mitään tietoja, joiden perusteella voitaisiin varmistaa, että myyntiarvo näin laskettuna osoittaa kantajan todellista kokoa ja taloudellista valtaa tai rikkomisen laajuutta, ja jonka avulla toisaalta ei voida taata yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamista, kuten kantaja itsekin myöntää (ks. edellä 49 kohta).

168

Kuten edellä 112 ja 113 kohdasta ilmenee, kyseistä perustetta eli sen ajanjakson viimeistä täyttä vuotta, jona yritys osallistui rikkomiseen, sovellettiin käsiteltävässä asiassa yhtenäisesti ja objektiivisesti kaikkiin niihin kartellin osallistujiin, jotka olivat keskenään samankaltaisissa tai samanlaisissa tilanteissa. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Elna ja Nippon Chemi-Con, jotka olivat lakanneet myymästä tantaalielektrolyyttikondensaattoreita ennen rikkomiseen osallistumisensa päättymistä, olivat tästä syytä eri tilanteessa kuin muut seitsemän rikkomiseen osallistunutta yritystä.

169

Näin ollen sitä, että komissio käytti Elnan ja Nippon Chemi-Conin tapauksessa tantaalielektrolyyttikondensaattorien myyntiarvon määrittämiseksi toista viitevuotta, voidaan objektiivisesti perustella näiden kahden yrityksen erilaisella tilanteella, sillä ne olivat lakanneet myymästä tätä kondensaattorityyppiä ennen rikkomiseen osallistumisensa päättymistä. Tässä yhteydessä komissio ja unionin yleinen tuomioistuin eivät kumpikaan voi soveltaa samanlaisia perusteita erilaisiin tilanteisiin, sillä muuten rikkomisen taloudellinen merkitys arvioitaisiin huomioon otetun myyntiarvon perusteella todellista vähäisemmäksi (ks. edellä 116 ja 118 kohta).

170

Kantajan sakon perusmäärän määrittämisen kannalta merkityksellistä myyntiarvoa, sellaisena kuin se vahvistettiin riidanalaisella päätöksellä, ei siten voida muuttaa etenkään vetoamalla yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen ja suhteellisuusperiaatteeseen.

[– –]

182

Näin ollen kantajalle määrättyjen sakkojen alentamista koskevat vaatimukset ja siten kanne kokonaisuudessaan on hylättävä.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: