1

ACTC GmbH vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 13.9.2018 antaman tuomion ACTC v. EUIPO – Taiga (tigha) (T‑94/17, ei julkaistu, EU:T:2018:539; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajan kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) neljännen valituslautakunnan 9.12.2016 antama päätös (asia R 693/2015-4), joka koskee Taiga AB:n ja ACTC:n välistä väitemenettelyä (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

[Euroopan unionin] tavaramerkistä 26.2.2009 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) muutettiin 16.12.2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2015/2424 (EUVL 2015, L 341, s. 21), joka tuli voimaan 23.3.2016. Asetus N:o 207/2009, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella 2015/2424, kumottiin ja korvattiin 1.10.2017 alkaen Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1). Kun otetaan huomioon kyseisen rekisteröintihakemuksen jättämisajankohta eli 28.12.2012, joka on ratkaiseva soveltuvan aineellisen oikeuden määräytymisen kannalta, käsiteltävään asiaan sovelletaan kuitenkin asetuksen N:o 207/2009, sellaisena kuin se on alkuperäisenä, aineellisia säännöksiä (ks. vastaavasti tuomio 4.7.2019, FTI Touristik v. EUIPO, C‑99/18 P, EU:C:2019:565, 2 kohta).

3

Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä:

– –

4

Tämän asetuksen 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos [EU-tavaramerkin] haltija ei viiden vuoden kuluessa rekisteröinnistä ole ottanut [Euroopan unionissa] tavaramerkkiä tosiasialliseen käyttöön tavaroissa tai palveluissa, joita varten se on rekisteröity, tai jos tällainen käyttö on ollut viisi vuotta yhtäjaksoisesti keskeytyneenä eikä käyttämättä jättämiseen ole pätevää syytä, [EU-tavaramerkkiin] sovelletaan tässä asetuksessa säädettyjä seuraamuksia.”

5

Asetuksen 42 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Väitteen tehneen aikaisemman [EU-tavaramerkin] haltijan on hakijan pyynnöstä toimitettava todisteet siitä, että [EU-tavaramerkin] julkaisemista edeltäneiden viiden vuoden aikana aikaisempaa [EU- tavaramerkkiä] on tosiasiallisesti käytetty [unionissa] niiden tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity ja joihin väite perustuu, tai että on olemassa perustellut syyt käyttämättä jättämiseen, jos tähän päivään mennessä aikaisempi tavaramerkki on ollut rekisteröitynä vähintään viisi vuotta. Jos näitä todisteita ei esitetä, väite hylätään. Jos aikaisempaa [EU-tavaramerkkiä] on käytetty ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity, sitä pidetään väitteen tutkimisessa rekisteröitynä ainoastaan näiden tavaroiden tai palvelujen osalta.”

6

Saman asetuksen 43 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Hakija voi milloin tahansa peruuttaa [EU-tavaramerkkiä] koskevan hakemuksensa tai rajoittaa sen sisältämien tavaroiden tai palvelujen luetteloa. Jos hakemus on jo julkaistu, myös peruutus tai rajoittaminen julkaistaan.”

7

Asian tausta esitetään valituksenalaisen tuomion 1–10 kohdassa. Taustasta voidaan tehdä tätä oikeudenkäyntimenettelyä varten seuraava yhteenveto.

8

Kantaja teki 28.12.2012 EUIPO:lle EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen asetuksen N:o 207/2009 nojalla. Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki tigha (jäljempänä haettu tavaramerkki).

9

Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna (jäljempänä Nizzan sopimus), pohjautuvan luokituksen luokkaan 25, ja ne vastaavat seuraavaa kuvausta:

”Vaatteet, jalkineet, päähineet; puvut; keinonahkavaatteet; moottoripyöräilyvaatteet; vaatteet; mekot; viitat [kauhtanat]; vyöt; saapikkaat; käsineet; paidankaarrokkeet; paidat; paidanrinnukset; puukengät; pitkäthousut; hatut; pikkutakit; puserot (villa-); toppapuserot; kalotit [patalakit]; huput ja hilkat [asusteina]; valmisvaatteet; päähineet; kureliivit [korsetit]; aluspuserot; nahkavaatteet; legginsit [housut]; alusasut; takit; pitkät viitat; lakit; lakinlipat; päällysvaatteet; korvalaput [asusteina]; vaateyhdistelmät; anorakit ja hupputakit; ponchot; villapuserot; vedenpitävät vaatteet; hameet; sandaalit; kangasvyöt; kengät; jalkineiden pohjat; jalkineiden päälliset; kärkilaput jalkineisiin; jalkineet; haalarit; hiihtohansikkaat; alushousut; sukat; saappaat; nilkkaimet; päänauhat [hikinauhat]; polvisukat; sukat (hikeä imeyttävät); sukkahousut; villatakit; T‑paidat; neulemekot; neulevaatteet; aluspaidat; päällystakit; univormut; hikeä imeyttävät alusvaatteet; housut; märkäpuvut vesihiihtoon; liivit; neuletuotteet; silinterit”.

10

Euroopan unionin tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin 16.1.2013 Euroopan unionin tavaramerkkilehdessä nro 2013/011.

11

Taiga, joka oli väliintulijana ensimmäisessä oikeusasteessa, teki 12.4.2015 väitteen haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan erityisesti edellä 9 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden osalta.

12

Väite perustui aikaisempaan EU-sanamerkkiin TAIGA, joka kattaa muun muassa Nizzan sopimuksen mukaiseen luokkaan 25 kuuluvat tavarat, jotka vastaavat seuraavaa kuvausta:

”Vaatteet; päällysvaatteet; alusvaatteet; jalkineet; päähineet (hatut); työkengät ja ‑saappaat; työtakit; käsineet; vyöt ja sukat”.

13

Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaiseen perusteeseen.

14

EUIPO:n väiteosasto hylkäsi Taigan väitteen 9.2.2015 tekemällään päätöksellä.

15

Taiga valitti 28.9.2015 tästä väiteosaston päätöksestä EUIPO:n sisällä.

16

EUIPO:n neljäs valituslautakunta (jäljempänä valituslautakunta) kumosi riidanalaisella päätöksellä mainitun väiteosaston päätöksen osittain eli kaikkien kyseessä olevien Nizzan sopimuksen mukaiseen luokkaan 25 kuuluvien tavaroiden osalta ja hylkäsi näin ollen rekisteröintihakemuksen näiden tavaroiden osalta. Se katsoi, että aikaisemman tavaramerkin käyttö oli näytetty toteen tiettyjen luokkaan 25 kuuluvien tavaroiden osalta, jotka olivat samoja tai samankaltaisia kuin haetun tavaramerkin kattamat tavarat, että kyseiset merkit ovat hyvin samankaltaisia ulkoasultaan ja samoja lausuntatavaltaan ainakin englanninkielisille kuluttajille ja ettei kohdeyleisön enemmistö voinut yhdistää merkkejä mihinkään merkitykseen. Näin ollen valituslautakunta totesi, että kyseisen yleisön keskuudessa on olemassa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara mainittuun luokkaan 25 kuuluvien tavaroiden osalta.

17

Valittaja nosti riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.2.2017 jättämällään kannekirjelmällä.

18

Valittaja vetosi kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen perustui asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan rikkomiseen ja toinen tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen.

19

Valituksenalaisella tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan.

20

Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin

21

EUIPO vaatii, että unionin tuomioistuin

22

Taiga vaatii, että unionin tuomioistuin

23

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi kahteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen perustuu asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan ja toinen sen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen.

24

Valittaja moittii ensimmäisessä valitusperusteessa unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se katsoi valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa, että kaikilla Taigan aikaisemman tavaramerkin käytön osoittamiseksi toimittamissa todisteissa tarkoitetuilla vaatteilla on sama käyttötarkoitus. Unionin yleinen tuomioistuin totesi näin ollen virheellisesti, etteivät nämä tavarat muodosta Nizzan sopimuksen mukaiseen luokkaan 25 kuuluvien tavaroiden itsenäistä alaryhmää.

25

Valittaja väittää tämän valitusperusteen ensimmäisessä osassa, ettei unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt perustaa arviointiaan näissä todisteissa tarkoitettuihin tavaroihin vaan tavaroihin, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi sen mukaan näin ollen pitänyt vastata kysymykseen siitä, onko aikaisempi tavaramerkki rekisteröity sellaista tavararyhmää varten, joka on riittävän laaja, jotta sen sisällä voidaan erottaa useita itsenäisiä alaryhmiä siten, että käyttö koskee tiettyjä tämän ”laajan ryhmän” tavaroita.

26

Valittaja moittii mainitun valitusperusteen toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ottanut huomioon, että mainituissa todisteissa ja tavaramerkkihakemuksessa tarkoitetuilla vaatteilla on useita eri käyttötarkoituksia eli niillä pyritään peittämään, pukemaan tai suojaamaan kehoa, että tuotteet on lisäksi suunnattu eri yleisölle ja että niitä myös myydään eri liikkeissä, joten todisteissa mainitut vaatteet voidaan erottaa tavaramerkkihakemuksessa mainituista vaatteista.

27

EUIPO katsoo, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut virheellisesti todisteita, jotka Taiga esitti valituslautakunnassa osoittaakseen aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön. EUIPO:n mukaan valittaja näin ollen riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman tosiseikkojen arvioinnin väittämättä, että nämä tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, ja vetoamatta oikeudelliseen virheeseen, joka voi tehdä unionin yleisen tuomioistuimen päättelyn pätemättömäksi. EUIPO:n mukaan tämä valitusperuste on joka tapauksessa hylättävä perusteettomana.

28

Taiga väittää, että mainittu valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

29

Aluksi on hylättävä EUIPO:n väite, jonka mukaan ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta. Valittaja ei nimittäin riitauta unionin yleisen tuomioistuimen tekemää tosiseikkojen arviointia vaan kyseenalaistaa menetelmän ja arviointiperusteet, joita tämä on soveltanut asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun käytön ”joidenkin tavaroiden tai palvelujen osalta” käsitteen määrittelyssä. Siltä osin kuin tämä valitusperuste koskee perusteita, joiden perusteella unionin yleisen tuomioistuimen on arvioitava sitä, onko aikaisempaa tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti niiden tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity, tai joidenkin näistä tavaroista tai palveluista osalta kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla, mainitussa valitusperusteessa nostetaan näin ollen esille oikeuskysymys, joka voi olla unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan kohteena (ks. vastaavasti tuomio 12.12.2019, Der Grüne Punkt v. EUIPO, C‑143/19 P, EU:C:2019:1076, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Valittaja moittii väitteillään unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että tämän mukaan oli määritettävä, muodostavatko pelkästään väliintulijan toimittamissa käyttöä koskevissa todisteissa tarkoitetut tavarat Nizzan sopimuksen mukaiseen luokkaan 25 kuuluvien tavaroiden itsenäisen alaryhmän, ja lisäksi siitä, ettei tämä soveltanut asianmukaisesti kyseisten tavaroiden käyttötarkoitusta koskevaa arviointiperustetta tällaisen itsenäisen alaryhmän määrittämisessä, ja lopuksi siitä, ettei tämä ottanut huomioon sitä, että kyseessä olevat tavarat on suunnattu eri yleisölle ja että niitä myydään eri liikkeissä.

31

Tältä osin on aluksi muistutettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 29–32 kohdassa seuraavaa:

32

Näiden oikeussääntöjen ja oikeuskäytännön periaatteiden mukaisesti unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen tuomion 33–36 kohdassa, muodostavatko Taigan toimittamissa todisteissa tarkoitetut tavarat aikaisemman tavaramerkin kattamien Nizzan sopimuksen mukaiseen luokkaan 25 kuuluvien tavaroiden itsenäisen alaryhmän, joka kattaa yksistään huonoilta sääolosuhteilta suojaavat päällysvaatteet. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi aluksi, että näillä tavaroilla on ”sama käyttötarkoitus, koska niillä pyritään peittämään ja pukemaan ihmiskeho ja suojaamaan sitä sääolosuhteita vastaan” ja ettei niitä voida ”missään tapauksessa pitää olennaisesti erilaisina” valituksenalaisen tuomion 31 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi, että mainittujen tavaroiden – erityisesti niiden, joiden tarkoituksena on suojata huonoilta sääolosuhteilta – erityisillä ominaisuuksilla ei lähtökohtaisesti ole merkitystä, koska valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan ”tavaroiden ominaisuudet eivät sellaisinaan ole merkityksellisiä tavaroiden tai palvelujen alaryhmien määrittelyssä”. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi näin ollen ensimmäisen kanneperusteen.

33

Asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan EU-tavaramerkin hakija voi vaatia aikaisemman tavaramerkin haltijalta todisteita siitä, että tätä aikaisempaa tavaramerkkiä on ”tosiasiallisesti käytetty” unionissa sitä tavaramerkkiä, jonka osalta on esitetty väite, koskevan hakemuksen julkaisemista edeltäneiden viiden vuoden aikana.

34

Aluksi on huomattava, että tosiasiallisen käytön käsite on unionin oikeuden itsenäinen käsite (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2003, Ansul, C‑40/01, EU:C:2003:145, 25–31 kohta).

35

Jotta voitaisiin katsoa, että tavaramerkkiä käytetään asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetulla tavalla tosiasiallisesti, tätä tavaramerkkiä on käytettävä sen olennaisen tehtävän mukaisesti, jona on taata kuluttajalle tai loppukäyttäjälle mainitun tavaramerkin kattaman tavaran tai palvelun alkuperä, jotta tämä voi ilman mahdollista sekaannusta erottaa tämän tavaran tai palvelun niistä, joilla on toinen alkuperä (ks. vastaavasti tuomio 17.10.2019, Landeskammer für Land- und Forstwirtschaft in Steiermark v. Schmid, C‑514/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:878, 36 ja 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Käyttämätön tavaramerkki nimittäin paitsi estää kilpailua sikäli kuin se rajoittaa niiden merkkien valikoimaa, jotka muut voivat rekisteröidä tavaramerkeiksi, ja vie kilpailijoiden mahdollisuuden käyttää kyseistä tavaramerkkiä tai samankaltaista tavaramerkkiä näiden saattaessa sisämarkkinoille tavaroita tai palveluja, jotka ovat täysin samanlaisia tai samankaltaisia kuin kyseisen tavaramerkin kattamat tavarat tai palvelut – myös rajoittaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta (tuomio 19.12.2012, Leno Merken, C‑149/11, EU:C:2012:816, 32 kohta).

36

Jotta tavaramerkki voisi täyttää tämän keskeisen tehtävän, asetuksessa N:o 207/2009 annetaan tavaramerkin haltijalle joukko oikeuksia ja rajoitetaan ne siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä tämän tehtävän varmistamiseksi, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 40 kohdassa.

37

Asetuksen N:o 207/2009 15 artiklassa säädetään näin ollen, että aikaisempi tavaramerkki saa suojaa vain, jos se on otettu unionissa ”tosiasialliseen käyttöön tavaroissa tai palveluissa, joita varten se on rekisteröity”.

38

Kyseisen asetuksen 42 artiklan 2 kohdassa sovelletaan tätä oikeussääntöä erityisesti väitemenettelyjen yhteydessä. Mainitun asetuksen 42 artiklan 2 kohdan viimeisessä virkkeessä säädetään, että jos aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity, sitä pidetään väitteen tutkimisessa rekisteröitynä ainoastaan näiden tavaroiden tai palvelujen osalta.

39

Tässä yhteydessä on todettava, kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 47 kohdassa, että niiden tavaroiden tai palvelujen ryhmien laajuudella, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, on ratkaiseva sija yhtäältä aikaisemman tavaramerkin haltijalle annettujen yksinoikeuksien säilymisen ja toisaalta niiden rajoittamisen välillä, jotta voidaan välttää se, että vain osittain käytettävälle tavaramerkille annettaisiin laajaa suojaa pelkästään sillä perusteella, että se on rekisteröity laajaa tavaroiden tai palvelujen valikoimaa varten, minkä unionin yleinen tuomioistuin otti asianmukaisesti huomioon valituksenalaisen tuomion 29–31 kohdassa.

40

Asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta käsitteestä ”jotkut tavarat tai palvelut” on muistutettava, että unionin tuomioistuin on todennut tämän asetuksen 43 artiklan 1 kohdan soveltamisen yhteydessä, että EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksessa tarkoitettujen tavaroiden alaryhmä on määritettävä käyttämällä arviointiperustetta, jonka avulla tämä alaryhmä voidaan rajata riittävän täsmällisesti (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2014, SMHV v. Kessel medintim, C‑31/14 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2436, 37 kohta).

41

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, unionin tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa tekemää arviointia voidaan soveltaa asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan soveltamisen yhteydessä, koska tavaroiden tai palvelujen itsenäisen alaryhmän määritelmän on perustuttava samoihin arviointiperusteisiin, olipa kyse rekisteröintihakemuksessa tarkoitettujen tavaroiden tai palvelujen luettelon rajoittamispyynnöstä tai väitteestä, jotta kyseisiä tavaroita tai palveluja, jotka on määritelty samojen arviointiperusteiden mukaisesti, voidaan vertailla sekaannusvaaran arvioinnin yhteydessä.

42

Tästä seuraa yhtäältä, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 50 kohdassa, että kuluttaja, joka haluaa hankkia tavaran tai palvelun, joka kuuluu erityisen tarkasti ja rajatusti määriteltyyn ryhmään, jonka sisällä ei voida tehdä merkittäviä jaotteluita, yhdistää aikaisempaan tavaramerkkiin kaikki tähän ryhmään kuuluvat tavarat tai palvelut siten, että kyseinen tavaramerkki täyttää keskeisen tehtävänsä taata näiden tavaroiden tai palvelujen alkuperä. Näin ollen on riittävää vaatia aikaisemman tavaramerkin haltijaa esittämään todisteet tämän tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä joidenkin tähän homogeeniseen ryhmään kuuluvien tavaroiden tai palvelujen osalta.

43

Toisaalta, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 52 kohdassa, sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, jotka kuuluvat laajaan ryhmään, joka voidaan jakaa useisiin itsenäisiin alaryhmiin, aikaisemman tavaramerkin haltijaa on vaadittava esittämään todisteet kyseisen tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä kunkin itsenäisen alaryhmän osalta. Jos aikaisemman tavaramerkin haltija on rekisteröinyt tavaramerkkinsä tavaroiden tai palvelujen laajaa valikoimaa varten ja se voisi mahdollisesti myydä tätä valikoimaa mutta se ei ole tehnyt näin viiden vuoden aikana ennen tavaramerkin, jota vastaan se on tehnyt väitteen, julkaisemista, sen intressi saada suojaa aikaisemmalle tavaramerkille näiden tavaroiden ja palvelujen osalta ei voi olla ensisijainen suhteessa kilpailijoiden intressiin rekisteröidä tavaramerkkinsä mainittuja tavaroita tai palveluja varten.

44

Unionin tuomioistuin on katsonut tavaroiden tai palvelujen yhtenäisen alaryhmän, jota voidaan pitää itsenäisenä, yksilöimiseksi sovellettavista merkityksellisistä arviointiperusteista, että kyseessä olevien tavaroiden tai palvelujen käyttötarkoitusta koskeva peruste on olennainen, kun määritetään tavaroiden tai palvelujen itsenäinen alaryhmä (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2014, SMHV v. Kessel medintim, C‑31/14 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2436, 39 kohta).

45

Näiden periaatteiden valossa on aluksi tutkittava ensimmäisen valitusperusteen ensimmäistä osaa, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt nojautua niihin tavaroihin, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kun se arvioi, onko kyse yhtenäisestä alaryhmästä, jota voidaan pitää itsenäisenä.

46

Tältä osin on todettava, että sekä asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan viimeisen virkkeen sanamuodosta että edellä 39–42 kohdasta ilmenee, että on arvioitava konkreettisesti – pääasiallisesti niiden tavaroiden kannalta, joiden osalta aikaisemman tavaramerkin haltija on esittänyt todisteet aikaisemman tavaramerkin käytöstä – muodostavatko nämä tavarat kyseessä olevaan luokkaan kuuluvien tavaroiden itsenäisen alaryhmän siten, että ne tavarat, joiden osalta aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö on näytetty toteen, liittyvät siihen tavararyhmään, jonka kyseisen tavaramerkin rekisteröintihakemus kattaa.

47

Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin tutkinut valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa, muodostavatko Taigan esittämissä käyttöä koskevissa todisteissa tarkoitetut tavarat Nizzan sopimuksen mukaiseen luokkaan 25 kuuluvien tavaroiden eli sen yleisemmän ryhmän, jota varten aikaisempi tavaramerkki oli rekisteröity, itsenäisen alaryhmän. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on asianmukaisesti liittänyt nämä tavarat tähän yleisempään ryhmään ennen kuin se on päätellyt valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa, ettei mainittuja tavaroita voida pitää olennaisesti erilaisina.

48

Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä perusteettomana.

49

Valittaja moittii tämän jälkeen ensimmäisen valitusperusteen toisen osan ensimmäisessä väitteessä unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole soveltanut asianmukaisesti kyseisten tavaroiden käyttötarkoitusta koskevaa arviointiperustetta määrittääkseen tavaroiden itsenäisen alaryhmän. Tämä väite on myös hylättävä perusteettomana.

50

11.12.2014 annetusta tuomiosta SMHV v. Kessel medintim (C‑31/14 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2436, 37 ja 39–41 kohta) nimittäin ilmenee, että kyseisten tavaroiden käyttötarkoitusta koskevan arviointiperusteen tarkoituksena ei ole määrittää abstraktisti tai keinotekoisesti tavaroiden alaryhmiä, vaan tätä arviointiperustetta on sovellettava johdonmukaisesti ja konkreettisesti, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 70 ja 71 kohdassa.

51

Jos kyseisillä tavaroilla on nyt esillä olevan asian tavoin – ja kuten usein on – useita käyttötarkoituksia, ei voida – toisin kuin valittaja väittää – määrittää tavaroiden erillistä alaryhmää tarkastelemalla erikseen kutakin niistä käyttötarkoituksista, joita näillä tavaroilla voi olla. Tällaisella lähestymistavalla ei nimittäin voida osoittaa johdonmukaisesti itsenäisiä alaryhmiä, ja se johtaisi, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa, aikaisemman tavaramerkin haltijan oikeuksien liialliseen rajoittamiseen erityisesti sikäli kuin ei otettaisi riittävällä tavalla huomioon sen oikeutettua intressiä laajentaa niiden tavaroiden tai palvelujen valikoimaa, joita varten sen tavaramerkki on rekisteröity.

52

Unionin yleinen tuomioistuin on siis perustellusti jättänyt tarkastelematta erikseen kutakin kyseisten tavaroiden käyttötarkoitusta eli ihmiskehon peittämistä, pukemista tai suojaamista, sillä nämä eri käyttötarkoitukset liittyvät toisiinsa näiden tavaroiden markkinoille saattamisen yhteydessä, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 72 kohdassa.

53

Lopuksi on todettava, ettei ensimmäisen valitusperusteen toisen osan toinen väite, jossa valittaja väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut huomioon sitä seikkaa, että kyseiset tavarat on suunnattu eri yleisölle ja että niitä myydään eri liikkeissä, on myös hylättävä perusteettomana, koska tällaiset arviointiperusteet eivät ole merkityksellisiä tavaroiden itsenäisen alaryhmän määrittelemiseksi, vaan kohdeyleisön arvioimiseksi (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 11.12.2014, SMHV v. Kessel medintim, C‑31/14 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2436, 37 ja 41 kohta).

54

Ensimmäinen valitusperuste on siten hylättävä perusteettomana.

55

Toinen valitusperuste jakaantuu kolmeen osaan.

56

Valittaja väittää toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että koska unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevia edellytyksiä, tämä päätteli virheellisesti, että haetun tavaramerkin kattamat vaatteet ja päähineet ovat samoja kuin aikaisemman tavaramerkin kattamat tavarat.

57

EUIPO ja Taiga väittävät, että toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä perusteettomana.

58

Koska toisen valitusperusteen ensimmäinen osa perustuu yksinomaan aikaisemman tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevien edellytysten virheelliseen soveltamiseen ja koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt tältä osin virhettä, kuten edellä 47, 52 ja 53 kohdasta ilmenee, tämä osa on hylättävä perusteettomana.

59

Toisen valitusperusteen toisessa osassa, joka jakautuu kolmeen väitteeseen, valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin kyseisten merkkien ulkoasun, lausuntatavan ja merkityssisällön samankaltaisuudesta.

60

Ensimmäisessä väitteessä valittaja väittää, että jos unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut huomioon haetun tavaramerkin epätavallisen koostumuksen eli ”epäsymmetriset konsonantit” ja tämän tavaramerkin epätavallisen kirjoitustavan, joka johtuu kirjainyhdistelmästä ”igh”, se ei olisi tehnyt päätelmää, jonka mukaan kyseiset merkit ovat ulkoasultaan samankaltaisia.

61

Toisessa väitteessä valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti ”olettanut” ilman mitään oletusta tukevaa näyttöä, että kirjainyhdistelmä ”ti” lausutaan aina ”tai”. On kuitenkin selvää, että näin ei ole ja ettei valittajan näin ollen tarvitse esittää tätä koskevaa näyttöä.

62

Kolmannessa väitteessä valittaja arvostelee unionin yleisen tuomioistuimen analyysiä, jonka päätteeksi tämä totesi, että unionin aluetta kokonaisuutena tarkastellen ei ole osoitettu kyseisten merkkien merkityssisältöjen eroja, minkä vuoksi ne eivät voi neutralisoida kyseisten merkkien ulkoasujen ja lausuntatapojen samankaltaisuuksia. Ensinnäkin toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa, sanalla ”taiga” on ”täsmällinen ja välitön merkitys” paitsi Pohjois- ja Itä-Euroopan keskivertokuluttajille myös Etelä-Euroopan keskivertokuluttajille sekä englanninkielisille keskivertokuluttajille. Nimittäin ”taigaksi” kutsutun pohjoisen havumetsän kiistattoman koon ja sen maailmanlaajuisen merkityksen vuoksi tämä sana kuuluu Euroopassa ja sen ulkopuolella yleissivistykseen.

63

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan virheellisesti jättänyt soveltamatta omaa oikeuskäytäntöään, jonka mukaan on riittävää, että sana ymmärretään osassa unionia, jotta voidaan päätellä, että kyseisten merkkien merkityssisällöissä on eroja.

64

EUIPO väittää, että toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esitetty ensimmäinen, toinen ja kolmas väite on jätettävä tutkimatta ja että ensimmäinen ja kolmas väite on joka tapauksessa hylättävä perusteettomina.

65

Taiga väittää, että toisen valitusperusteen kyseinen osa on hylättävä perusteettomana.

66

On todettava, että valittaja pyrkii toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäisellä ja toisella väitteellä siihen, että unionin tuomioistuin arvioisi uudelleen kyseisten merkkien lausuntatavan ja ulkoasun samankaltaisuutta vetoamatta kuitenkaan siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut tosiseikat tai todisteet huomioon vääristyneellä tavalla.

67

On kuitenkin muistutettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään merkityksellisen tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä sille esitettyä selvitysaineistoa. Tosiseikkojen ja todisteiden arviointi ei näin ollen – lukuun ottamatta sitä tapausta, että ne on otettu huomioon vääristyneellä tavalla – ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasteena harjoittaman valvonnan piiriin. Riidanalaisten merkkien lausuntatavan ja ulkoasun samankaltaisuuden arviointi on tosiseikkoja koskeva arviointi (tuomio 19.3.2015, MEGA Brands International v. SMHV, C‑182/14 P, EU:C:2015:187, 47 ja 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68

Näin ollen toisen valitusperusteen toisen osan ensimmäinen ja toinen väite on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin niillä pyritään siihen, että tosiseikat arvioidaan uudelleen.

69

Lisäksi siltä osin kuin on katsottava, että valittaja arvostelee toisessa väitteessään unionin yleisen tuomioistuimen tapaa soveltaa todistustaakkaa koskevia sääntöjä moittimalla unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on ”olettanut” ilman mitään olettamaa tukevia todisteita, että kirjainyhdistelmä ”ti” lausutaan aina ”tai”, ja vaatinut valittajaa esittämään todisteita, jotka osoittavat päinvastaista, on muistettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa muun muassa, että valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 40 kohdassa, että ainakin englanninkielisten kuluttajien kannalta kyseisten tavaramerkkien tavut ”ti” ja ”tai” lausutaan samalla tavalla. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisen tuomion 60–62 kohdassa valituslautakunnan päätelmän, jonka mukaan kyseiset merkit ovat lausuntatavaltaan samoja ainakin englanninkielisille kuluttajille korostettuaan ensin, ettei valittaja ole esittänyt mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, etteivät kyseisten merkkien ensimmäiset tavut ”ti” ja ”tai” kuulosta samoilta englanninkieliselle yleisölle.

70

Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan tehnyt oikeudellista virhettä, kun se otti tämän arvioinnin hyväksymiseksi huomioon sen, että valittaja ei ollut esittänyt näyttöä, jonka perusteella voitaisiin kyseenalaistaa valituslautakunnan arviointi, jonka mukaan englanninkielinen yleisö lausuu ensimmäiset tavut ”ti” ja ”tai” samalla tavalla. Yhtäältä nimittäin kyseistä arviointia havainnollistettiin Oxford English Dictionaryn esimerkillä, kuten riidanalaisen päätöksen 40 kohdasta ilmenee. Toisaalta unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kumoamiskanteen yhteydessä kantajan on näytettävä toteen ne väitetyt virheet, jotka tämän mukaan rasittavat riidanalaista päätöstä.

71

Toisen valitusperusteen toisen osan toinen väite on näin ollen hylättävä perusteettomana sikäli kuin siinä moititaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole noudattanut todistustaakkaa koskevia sääntöjä.

72

Kolmannessa väitteessä valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että tämä katsoi valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa, ettei asiakirja-aineiston perusteella voida todeta, että sanalla ”taiga” olisi ”täsmällinen ja välitön merkitys” englanninkielisille keskivertokuluttajille ja Etelä-Euroopan keskivertokuluttajille.

73

Tällä perustelullaan valittaja pyrkii saamaan unionin tuomioistuimelta uuden arvioinnin tosiseikoista ja selvitysaineistosta esittämättä oikeudellisia perusteluja, joiden tarkoituksena olisi erityisesti osoittaa valituksenalaiseen tuomioon sisältyvä oikeudellinen virhe. Koska se ei vetoa näiden seikkojen ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla, mainittu perustelu on näin ollen jätettävä tutkimatta (ks. vastaavasti tuomio 13.11.2019, Outsource Professional Services v. EUIPO, C‑528/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:961, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74

Toiseksi siltä osin kuin valittaja riitauttaa menettelytavan ja arviointiperusteet, joita unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut arvioidessaan kyseisten merkkien merkityssisällön samankaltaisuutta, se arvostelee todellisuudessa sitä, että unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, mikä on oikeuskysymys, joka voi olla unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan kohteena (ks. vastaavasti tuomio 12.12.2019, Der Grüne Punkt v. EUIPO, C‑143/19 P, EU:C:2019:1076, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75

Valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä totesi valituksenalaisen tuomion 67 ja 71 kohdassa, ettei valittaja ole osoittanut, että sanalla ”taiga” on ”täsmällinen ja välitön merkitys” kaikista unionin kuluttajista koostuvalle kohdeyleisölle, vaikka unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei ilmene, että koko kohdeyleisön pitäisi ymmärtää kyseinen sana. Valittajan mukaan on nimittäin riittävää, että vain osa kohdeyleisöstä yhdistää kyseisen sanan erityiseen käsitteeseen, jotta voidaan todeta merkityssisältöjen eroja, jotka voivat neutralisoida kyseisten merkkien ulkoasujen ja lausuntatapojen samankaltaisuudet koko kohdeyleisön keskuudessa.

76

Unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut, että kun EU-tavaramerkin haltija tekee asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla väitteen sekaannusvaaran aiheuttavan samankaltaisen EU-tavaramerkin rekisteröintiä vastaan, tällainen väite on hyväksyttävä, jos sekaannusvaara on todettu osassa unionia (tuomio 22.9.2016, combit Software, C‑223/15, EU:C:2016:719, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Vastaavasti jos kyseisten merkkien väliset ulkoasun tai lausuntatavan samankaltaisuudet koskevat kohdeyleisön merkittävää osaa, jonka osalta ei ole näytetty toteen kyseisten merkkien merkityssisältöjen eroja, joilla nämä samankaltaisuudet voitaisiin neutralisoida, unionin yleisen tuomioistuimen on suoritettava sekaannusvaaran kokonaisarviointi (ks. vastaavasti tuomio 4.3.2020, EUIPO v. Equivalenza Manufactory, C‑328/18 P, EU:C:2020:156, 74–76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78

Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen tehnyt oikeudellista virhettä, kun se otti huomioon sen, ettei valittaja ole esittänyt näyttöä siitä, että sanalla ”taiga” on kohdeyleisön merkittävälle osalle ”täsmällinen ja välitön merkitys”.

79

Näin ollen toisen valitusperusteen toinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

80

Toisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittaja väittää, ettei kohdeyleisön keskuudessa ole asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua sekaannusvaaraa, koska kohdeyleisön kokonaisarvioinnin osalta ensinnäkin kyseisten merkkien kattamia tavaroita myydään eri liikkeissä, toiseksi sanojen ”taiga” ja ”tigha” ulkoasujen erot ovat merkittävämpiä kuin kaikki lausuntatapojen oletetut samankaltaisuudet ja kolmanneksi kyseiset tavarat ovat heikosti samankaltaisia.

81

EUIPO väittää, että toisen valitusperusteen kolmas osa on jätettävä tutkimatta ja että se on joka tapauksessa perusteeton.

82

Taiga väittää, että valitusperusteen tämä osa on hylättävä perusteettomana.

83

Toisen valitusperusteen kolmas osa on jätettävä tutkimatta, koska valittaja ei ilmoita mitään valituksenalaisen tuomion kohtaa, jonka se riitauttaa, eikä väitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen, vaan tyytyy muistuttamaan perusteluistaan, jotka se esitti jo ensimmäisessä oikeusasteessa jättämässään kannekirjelmässä (ks. vastaavasti tuomio 6.9.2018, Basic Net v. EUIPO, C‑547/17 P, ei julkaistu, EU:C:2018:682, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84

Näin ollen toinen valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

85

Edellä esitetyn perusteella valitus on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

86

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137 artiklassa, jota kyseisen työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan muutoksenhakuun, määrätään, että oikeudenkäyntikuluja koskeva ratkaisu annetaan tuomiossa tai määräyksessä, jolla asian käsittely päätetään. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

87

Koska valittaja on hävinnyt asian ja koska EUIPO ja Taiga ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, valittaja on velvoitettava korvaamaan tähän valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: