–

Verbraucherzentrale Berlin eV, edustajinaan J. Hennig ja J. Christ, Rechtsanwälte,

–

DB Vertrieb GmbH, edustajanaan B. Bräutigam, Rechtsanwalt,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja S. Šindelková,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään B.‑R. Killmann ja C. Valero,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU (EUVL 2011, L 304, s. 64) 2 artiklan 6 alakohdan ja 3 artiklan 3 kohdan k alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Verbraucherzentrale Berlin eV ja DB Vertrieb GmbH ja jossa on kyse kortin, jolla annetaan sen haltijalle oikeus saada alennuksia tulevaisuudessa ostettavista matkalipuista, verkkokaupan edellytyksistä.

3

Direktiivin 2011/83 johdanto-osan 27 ja 49 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

4

Tämän direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on myötävaikuttaa sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan saavuttamalla kuluttajansuojan korkea taso ja lähentämällä kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä sopimuksia koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten tiettyjä osia.”

5

Mainitun direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

6

Direktiivin 2011/83 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan siinä vahvistetuin edellytyksin ja siinä säädetyssä laajuudessa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin sopimuksiin. – –

– –

3.   Tätä direktiiviä ei sovelleta sopimuksiin, jotka

– –

– –”

7

Tämän direktiivin 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Etäsopimuksiin ja muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyihin sopimuksiin liittyvät tiedonantovaatimukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi etäsopimukseen tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyyn sopimukseen taikka vastaavaan tarjoukseen, elinkeinonharjoittajan on toimitettava kuluttajalle selvällä ja ymmärrettävällä tavalla seuraavat tiedot:

– –

– –”

8

Mainitun direktiivin 9 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Jollei 16 artiklassa säädettyjen poikkeusten soveltamisesta muuta johdu, kuluttajalla on oikeus perusteluja esittämättä ja ilman, että hänelle koituu muita kustannuksia kuin ne, joista säädetään 13 artiklan 2 kohdassa ja 14 artiklassa, peruuttaa etäsopimus tai muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehty sopimus 14 päivän kuluessa.”

9

Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch) 312 §:llä ja sitä seuraavilla pykälillä on tarkoitus saattaa direktiivi 2011/83 osaksi Saksan oikeutta.

10

Siviililain 312 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Tämän alaosaston 1 ja 2 luvun säännöksiä sovelletaan ainoastaan kuluttajasopimuksiin – – jotka koskevat elinkeinonharjoittajan suorittamaa vastikkeellista suoritusta.

(2)   Tämän alaosaston 1 ja 2 luvun säännöksistä ainoastaan 312a §:n 1, 3, 4 ja 6 momenttia sovelletaan seuraaviin sopimuksiin:

– –

11

Siviililain 312d §:ssä, jossa viitataan siviililain täytäntöönpanosta annetun lain (Einführungsgesetz zum Bürgerlichen Gesetzbuch) 246a §:ään, säädetään, että elinkeinonharjoittajan on etäsopimuksen yhteydessä muun muassa ilmoitettava kuluttajalle peruuttamisoikeudesta ennen kuin tämä sitoutuu sopimukseen ja annettava kuluttajalle peruuttamislomakemalli.

12

DB Vertrieb, joka kuuluu Deutsche Bahn AG ‑konserniin, myy DB Fernverkehr AG:n välittäjänä BahnCard 25‑ ja BahnCard 50 ‑kortteja. Korttien haltijat voivat saada DB Fernverkehrin junalippujen hinnasta 25 tai 50 prosentin alennuksen. BahnCard 25 voidaan tilata verkossa. DB Vertriebin internetsivustolla ei ilmoiteta kuluttajan peruuttamisoikeudesta.

13

Verbraucherzentrale Berlin, joka on kuluttajansuojayhdistys, nosti kanteen, jossa se vaati, että DB Vertrieb velvoitetaan liiketoiminnassaan lopettamaan mainitun alennuskortin tarjoaminen internetsivustollaan antamatta, ennen kuin kuluttaja tulee sidotuksi sopimukseen, tietoja kuluttajan peruuttamisoikeudesta ja sitä vastaavaa peruuttamislomakemallia.

14

Ensimmäisen asteen tuomioistuin hylkäsi kanteen 6.7.2017 antamallaan tuomiolla. Se arvioi, että pääasiassa kyseessä oleva sopimus on siviililain 312 §:n 2 momentin 5 kohdassa, jolla pantiin täytäntöön direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohta, tarkoitettu ”sopimus, joka koskee matkustajaliikenteen palveluja”. Näiden säännösten nojalla mainittu sopimus on osittain jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, eikä elinkeinonharjoittajalla näin ollen ole velvollisuutta ilmoittaa kuluttajalle peruutusoikeudesta. Kyseinen tuomioistuin totesi, että kuljetuspalvelun suorittaminen matkustajalle merkitsee vastavuoroista suhdetta tästä palvelusta vastikkeena maksettavaan hintaan nähden, jolloin alennuskortti antaa haltijalleen oikeuden saada kyseinen palvelu alennettuun hintaan.

15

Oberlandesgericht Frankfurt am Main (osavaltion ylioikeus, Frankfurt am Main, Saksa) totesi valitusasiaa käsittelevänä tuomioistuimena aluksi, että sen mukaan pääasiassa kyseessä oleva sopimus kuuluu direktiivin 2011/83 soveltamisalaan, koska se on direktiivin 2 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettu ”palvelusopimus”. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa SEUT 57 artiklan 1 kohtaan ja katsoo, että kun otetaan huomioon mainitun direktiivin sanamuoto ja tarkoitus, sen soveltamisalaan kuuluvat myös kuluttajalle suoritettavat palvelut, jotka koostuvat pääasiassa kyseessä olevan kaltaisesta sitoumuksesta tai oikeudesta, jonka avulla kuluttaja voi tulevaisuudessa hankkia matkalippuja alennettuun hintaan.

16

Kyseinen tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohdassa jätetään osittain kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle matkustajaliikenteen palveluja koskevat sopimukset sillä perusteella, että – kuten direktiivin johdanto-osan 27 perustelukappaleessa mainitaan – kyseisistä sopimuksista on annettu muuta unionin lainsäädäntöä tai ne kuuluvat kansallisen sääntelyn piiriin.

17

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että vaikka pääasiassa kyseessä oleva sopimus ei koske suoraan matkustajaliikenteen palveluja vaan se on ”puitesopimus”, jonka avulla kuluttaja saa hinnanalennuksen tulevaisuudessa tehtävistä matkustajaliikennesopimuksista, se kuuluu kuitenkin direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohdassa tarkoitettuun käsitteeseen ”sopimukset, jotka koskevat matkustajaliikenteen palveluja”. Yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin tulkinnut 10.3.2005 annetussa tuomiossa easyCar (C‑336/03, EU:C:2005:150, jäljempänä tuomio easyCar) laajasti kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20.5.1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY (EYVL 1997, L 144, s. 19), joka kumottiin direktiivillä 2011/83, 3 artiklan 2 kohdassa olevaa käsitettä ”kuljetuspalvelujen tarjoamista koskevat sopimukset”.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myöntää, että direktiivin 2011/83 soveltamisala on suppeampi, koska siinä viitataan käsitteeseen ”sopimukset, jotka koskevat matkustajaliikenteen palveluja”. Mikään ei kuitenkaan osoita, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut rajoittaa kyseisen direktiivin 3 artiklan 3 kohdan k alakohdan soveltamisalaa direktiivin 97/7 3 artiklan 2 kohdan, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin on sitä tulkinnut tuomiossa easyCar, soveltamisalaan nähden.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lopuksi, että se, että pääasiassa kyseessä olevaan alennuskorttiin liittyvät ehdot löytyvät hinnastosta ja että ne ovat yleisen rautatielain (Allgemeines Eisenbahngesetz) 12 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti toimivaltaisen valvontaviranomaisen tarkastuksen kohteena yleisten kuljetusehtojen osana, merkitsee pääasiassa kyseessä olevan sopimuksen jäämistä direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohdan mukaisesti direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Tämäntyyppiseen sopimukseen sovelletaan siis kansallista lainsäädäntöä. Direktiivin 2011/83 johdanto-osan 27 perustelukappaleen mukaan matkustajaliikenteen ei olisi kuuluttava tämän direktiivin soveltamisalaan, sillä se kuuluu jo julkisen liikenteen osalta kansallisen sääntelyn piiriin.

20

Tässä tilanteessa Oberlandesgericht Frankfurt am Main päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2011/83 2 artiklan 6 alakohtaa tulkittava siten, että palvelusopimuksen käsite kattaa sopimukset, joiden tarkoituksena on antaa kuluttajalle hinnanalennus tulevaisuudessa tehtävistä matkustajakuljetussopimuksista.

22

Tässä yhteydessä on muistutettava, että kyseisen direktiivin 2 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettu ”palvelusopimuksen” käsite on määritelty laajasti siten, että sillä tarkoitetaan ”muuta sopimusta kuin kauppasopimusta, jonka mukaisesti elinkeinonharjoittaja suorittaa tai sitoutuu suorittamaan kuluttajalle palvelun ja kuluttaja maksaa tai sitoutuu maksamaan palvelun hinnan”. Tämän säännöksen sanamuodosta seuraa, että tämä käsite on ymmärrettävä siten, että se kattaa kaikki sopimukset, jotka eivät kuulu ”kauppasopimuksen” käsitteen alaan.

23

Pääasiassa kyseessä oleva sopimus, jonka tarkoituksena on, että kuluttaja saa hinnanalennuksen tulevaisuudessa hankittavista matkalipuista, ei koske direktiivin 2011/83 2 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettua tavaran omistusoikeuden luovuttamista. Se kuuluu siis lähtökohtaisesti tämän direktiivin 2 artiklan 6 alakohdassa tarkoitettuun käsitteeseen ”palvelusopimukset”.

24

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/83 2 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että käsite ”palvelusopimus” sisältää sopimukset, joiden tarkoituksena on antaa kuluttajalle hinnanalennus tulevaisuudessa tehtävistä matkustajakuljetussopimuksista.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohtaa tulkittava siten, että käsite ”sopimukset, jotka koskevat matkustajaliikenteen palveluja” sisältää sopimuksen, jonka tarkoituksena on antaa kuluttajalle hinnanalennus tulevaisuudessa tehtävistä matkustajakuljetussopimuksista.

26

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on ensinnäkin muistutettava, että direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohdan mukaan kyseistä direktiiviä sovelletaan vain osittain sopimuksiin, jotka koskevat matkustajaliikennepalveluja, joten näiden sopimusten osapuolina olevilla kuluttajilla ei ole muun muassa peruuttamisoikeutta.

27

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että jos tulkittavat termit ovat säännöksessä, joka on poikkeus yleisestä periaatteesta tai tarkemmin sanottuna unionin kuluttajansuojaa koskevista säännöksistä, niitä on tulkittava suppeasti (tuomio easyCar, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Näin ollen direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohtaa, siltä osin kuin siinä jätetään osittain tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sopimukset, jotka koskevat matkustajaliikenteen palveluja, on tulkittava suppeasti.

29

Toiseksi on muistutettava, että unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivin 97/7 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu käsite ”kuljetuspalvelujen tarjoamista koskevat sopimukset” on laajempi kuin käsite ”kuljetussopimukset”, jota käytetään yleisesti jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä. Käsite ”kuljetussopimukset” koskee nimittäin ainoastaan kuljetustoiminnan harjoittajan suorittamaa henkilöiden tai tavaroiden kuljetusta, kun taas käsite ”kuljetuspalvelujen tarjoamista koskevat sopimukset” voi kattaa kaikki kuljetusalan palveluja koskevat sopimukset, mukaan luettuna ne, jotka eivät sisällä asiakkaan tai hänen tavaroidensa kuljetusta sinänsä mutta jotka mahdollistavat asiakkaan kuljetuksen (ks. vastaavasti tuomio easyCar, 23 kohta).

30

Tässä yhteydessä katsottiin, että vaikka ajoneuvon vuokrasopimuksen täyttämiseksi suoritetussa palvelussa ei ole kyse henkilöiden siirtämisestä paikasta toiseen, sen tarkoituksena on kuitenkin antaa kuluttajan käyttöön kuljetustapa. Tästä seuraa, että tällainen sopimus mahdollistaa kulkuneuvon antamisen käyttöön ja kuuluu ”kuljetuspalvelujen tarjoamista koskevan sopimuksen” käsitteeseen (ks. vastaavasti tuomio easyCar, 26 ja 27 kohta).

31

Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että tämä direktiivin 97/7 3 artiklan 2 kohdan tulkinta vastaa direktiivillä tavoiteltua päämäärää, jona on etäviestintävälineitä käyttävien kuluttajien etujen suojaaminen mutta samalla myös tiettyjen palvelujen tarjoajien etujen suojaaminen, jotta nämä eivät kärsisi suhteetonta vahinkoa varausten kohteena olevien palvelujen peruuttamisesta ilman kuluja ja selityksiä, kun kuluttaja peruuttaa varauksen vähän ennen palvelun toimittamiselle sovittua määräpäivää (ks. vastaavasti tuomio easyCar, 28 kohta).

32

Koska direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohdan säännösten voidaan katsoa vastaavan direktiivin 97/7 3 artiklan 2 kohdan säännöksiä, unionin tuomioistuimen 3 artiklan 2 kohdan säännöksistä tekemä tulkinta pätee myös 3 artiklan 3 kohdan k alakohdan säännöksiin (ks. analogisesti tuomio 9.3.2017, Pula Parking, C‑551/15, EU:C:2017:193, 31 kohta ja tuomio 19.12.2019, Darie, C‑592/18, EU:C:2019:1140, 29 kohta).

33

Näin ollen on todettava, ettei direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohdassa tarkoitettu käsite ”sopimukset, jotka koskevat matkustajaliikenteen palveluja” sisällä sopimusta, jonka tarkoituksena on antaa kuluttajalle hinnanalennus tulevaisuudessa tehtävästä matkustajakuljetussopimuksesta.

34

Ensinnäkin on nimittäin niin, että toisin kuin tuomioon easyCar johtaneessa asiassa kyseessä olleella ajoneuvon vuokrasopimuksella, sopimuksella, jonka ainoana tarkoituksena on, että kuluttaja saa hinnanalennuksen tulevaisuudessa tehtävistä matkalippujen hankintaa koskevista sopimuksista, ei sellaisenaan pyritä suoraan mahdollistamaan matkustajien kuljetusta.

35

Toiseksi kuten kaikki menettelyn yhteydessä huomautuksia esittäneet osapuolet ovat todenneet, sopimus, jonka tarkoituksena on, että kuluttaja saa hinnanalennuksen tulevaisuudessa tehtävistä matkustajakuljetussopimuksista, ja sopimus, joka koskee matkalippujen hankintaa, ovat kaksi toisistaan oikeudellisesti erillistä sopimusta, joten ensin mainittua sopimusta ei voida pitää jälkimmäiseen erottamattomasti liittyvänä sopimuksena. Sellaisen kortin hankkiminen, jonka haltija voi saada hinnanalennuksia matkalippuja ostaessaan, ei välttämättä merkitse sopimuksen, jonka kohteena on matkustajaliikenne sellaisenaan, tekemistä tulevaisuudessa.

36

Kolmanneksi kuten Euroopan komissio on todennut, direktiivin 2011/83 9 artiklaan perustuva peruutusoikeus, kun on kyse sellaisen kortin hankkimisesta, jolla voidaan saada hinnanalennus ostettaessa tulevaisuudessa matkalippuja, ei merkitse matkustajien kuljettamisesta vastaavalle yritykselle suhteettomia haittoja, jotka voidaan rinnastaa haittoihin, jotka liittyvät peruuttamisoikeuden käyttämiseen ajoneuvon vuokraamista koskevan sopimuksen yhteydessä, sellaisina kuin ne on yksilöity tuomiossa easyCar.

37

Kun nimittäin matkalippua ei ole hankittu alennettuun hintaan, kuluttaja saa peruutettaessa takaisin kortin hintaa vastaavan maksamansa summan ja menettää oikeuden hinnanalennukseen tulevaisuudessa ostaessaan matkalippuja. Lisäksi siinä tapauksessa, että alennushintainen matkalippu on hankittu peruutusajan kuluessa, unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn suullisessa vaiheessa esitetyistä huomautuksista ilmenee, että kuluttajaa voidaan vaatia maksamaan alennuskortin käytöstä seuranneen alennetun matkalipun hinnan ja kyseisen matkalipun täyden hinnan välinen erotus.

38

Tästä seuraa, että sopimus, jonka tarkoituksena on antaa kuluttajalle hinnanalennus tulevaisuudessa tehtävistä matkustajakuljetussopimuksista, ei sisälly direktiivin 2011/83 johdanto-osan 49 perustelukappaleessa mainittuun peruuttamisoikeutta koskevaan poikkeukseen, jota sovelletaan ”tiettyjen palvelujen osalta, kun sopimuksen tekeminen merkitsee kapasiteetin varaamista sopimuksen täyttämiseksi ja elinkeinonharjoittajan voi olla vaikea löytää tälle kapasiteetille muuta käyttöä, jos peruuttamisoikeutta käytetään”.

39

Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2011/83 3 artiklan 3 kohdan k alakohtaa on tulkittava siten, että sopimus, jonka tarkoituksena on, että kuluttaja saa hinnanalennuksen tulevaisuudessa tehtävistä matkustajakuljetussopimuksista, ei sisälly käsitteeseen ”sopimus, joka koskee matkustajaliikenteen palveluja”, ja se kuuluu näin ollen tämän direktiivin soveltamisalaan, mukaan lukien sen peruuttamisoikeutta koskevat säännökset.

40

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: