1

Euroopan komissio vaatii kanteessaan, että unionin tuomioistuin

2

Direktiivin 2015/849 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tällä direktiivillä pyritään estämään unionin rahoitusjärjestelmän käyttö rahanpesuun ja terrorismin rahoitukseen.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rahanpesu ja terrorismin rahoitus on kiellettyä.”

3

Kyseisen direktiivin 67 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 26 päivänä kesäkuuta 2017. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.”

4

Koska komissio ei ollut saanut Romanialta mitään tietoa direktiivin 2015/849 noudattamisen edellyttämien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten antamisesta ja julkaisemisesta direktiivin 67 artiklassa säädettyyn direktiivin täytäntöönpanoajan päättymispäivään eli 26.6.2017 mennessä, komissio lähetti kyseiselle jäsenvaltiolle 19.7.2017 virallisen huomautuksen.

5

Romanian 19.9.2017 päivätystä vastauksesta kävi ilmi, että kyseisen direktiivin täytäntöönpanotoimet olivat tuolloin vasta valmisteilla. Näin ollen komissio lähetti 8.12.2017 kyseiselle jäsenvaltiolle perustellun lausunnon ja kehotti sitä toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet direktiivin 2015/849 mukaisten vaatimusten noudattamiseksi kahden kuukauden kuluessa lausunnon vastaanottamisesta.

6

Koska Romanian 8.12.2017 päivättyyn perusteltuun lausuntoon vastaamiselle asetetun määräajan pidentämistä koskevat pyynnöt oli hylätty, Romania vastasi tähän lausuntoon 8.2.2018 päivätyllä kirjeellä, jossa se ilmoitti komissiolle, että parlamentti hyväksyisi direktiivin 2015/849 täytäntöönpanotoimenpiteet sisältävän lakiesityksen toukokuussa 2018.

7

Koska komissio katsoi, ettei Romania ollut toteuttanut kyseisen direktiivin kansallisia täytäntöönpanotoimia eikä ilmoittanut näistä toimenpiteistä, se nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen, jossa se vaatii unionin tuomioistuinta toteamaan väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ja velvoittamaan kyseisen jäsenvaltion maksamaan paitsi kiinteämääräisen hyvityksen myös päiväkohtaisen uhkasakon.

8

Komissio ilmoitti unionin tuomioistuimelle 28.8.2019 päivätyllä kirjeellä luopuvansa osittain kanteestaan siltä osin kuin se ei enää vaatinut päiväkohtaisen uhkasakon määräämistä, koska tämä vaatimus oli jäänyt vaille kohdetta sen jälkeen, kun direktiivi 2015/849 oli saatettu kokonaisuudessaan osaksi Romanian oikeusjärjestystä 21.7.2019. Samalla se täsmensi, että kiinteämääräisen hyvityksen, jonka määräämistä maksettavaksi se vaatii nyt käsiteltävässä asiassa, määrä oli 4536667,20 euroa ja se kattoi 27.6.2017 ja 20.7.2019 välisen ajanjakson eli 754 päivää, ja päiväkohtainen määrä oli 6016,80 euroa.

9

Unionin tuomioistuimen presidentin 5., 31. ja 27.12.2018 tekemillä päätöksillä Belgian kuningaskunta, Viron tasavalta, Ranskan tasavalta ja Puolan tasavalta hyväksyttiin väliintulijoiksi tukemaan Romanian vaatimuksia.

10

Komission mukaan Romania ei ole noudattanut direktiivin 2015/849 67 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut viimeistään 26.6.2017 antanut kaikkia kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä tai ainakaan ilmoittanut kyseisistä säännöksistä komissiolle.

11

Komissio muistuttaa muun muassa siitä, että direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kiistattoman sitovasti sekä niin yksilöidysti, täsmällisesti ja selvästi, että oikeusvarmuuden vaatimus täyttyy, eivätkä jäsenvaltiot voi vedota sisäisiin tilanteisiin tai käytännön vaikeuksiin oikeutuksena sille, että direktiiviä ei ole pantu täytäntöön unionin lainsäätäjän säätämässä määräajassa. Kunkin jäsenvaltion on tämän vuoksi otettava huomioon ne vaiheet, jotka sen kansallisen oikeusjärjestyksen mukaan ovat tarpeen vaadittavan lainsäädännön säätämiseksi, varmistuakseen siitä, että kyseessä oleva direktiivi voidaan panna täytäntöön säädetyssä määräajassa.

12

Nyt käsiteltävässä asiassa komissio toteaa aluksi kannekirjelmän jättämisen jälkeen lokakuussa 2018 tiedoksi annetuista kansallisista toimenpiteistä, joita on Romanian mukaan pidettävä direktiivin 2015/849 osittaisena täytäntöönpanona, että kyseinen jäsenvaltio ei ole esittänyt mitään vastaavuustaulukkoa, josta ilmenisi ilmoitettujen toimenpiteiden merkityksellisyys ja jossa selitettäisiin kyseisen direktiivin säännösten ja kyseisten toimenpiteiden välinen yhteys. Jäsenvaltioilla on komission mukaan kuitenkin velvollisuus toimittaa tällainen selittävä asiakirja.

13

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että jos – kuten direktiivin 2015/849 67 artiklassa tehdään – säädetään nimenomaisesti, että kyseisen direktiivin täytäntöönpanosäännöksissä on viitattava direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti, komission mukaan on joka tapauksessa toteutettava erillinen täytäntöönpanotoimi kyseisen direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä (tuomio 11.6.2015, komissio v. Puola, C-29/14, EU:C:2015:379, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Nyt käsiteltävässä asiassa yhdessäkään Romanian lokakuussa 2018 ilmoittamasta 40 toimenpiteestä ei kuitenkaan viitata direktiiviin 2015/849. Lisäksi näistä toimenpiteistä 37 oli komission mukaan toteutettu jo ennen kyseisen direktiivin antamista.

14

Lopuksi komissio toteaa, ettei voida väittää, kuten Romania tekee, että rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen 26.10.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY (EUVL 2005, L 309, s. 15) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä ”poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön” määritelmän sekä yksinkertaistettuja asiakkaan tuntemismenettelyjä sekä satunnaisesti tai hyvin rajoitetusti harjoitetun rahoitustoiminnan perusteella myönnettyjä poikkeuksia koskevien teknisten perusteiden osalta 1.8.2006 annetun komission direktiivin 2006/70/EY (EUVL 2006, L 214, s. 29) täytäntöönpano olisi riittävää direktiivin 2015/849 täytäntöön panemiseksi, koska viimeksi mainitussa direktiivissä on lukuisia uusia elementtejä, jotka poikkeavat huomattavasti kahdessa ensin mainitussa direktiivissä säädetyistä. Koska Romanian lokakuussa 2018 ilmoittamilla toimenpiteillä ei panna täytäntöön direktiiviä 2015/849 vaan direktiivit 2005/60 ja 2006/70, niitä ei voida ottaa huomioon tässä menettelyssä. Näin ollen Romanian väitteet, jotka koskevat direktiivin 2015/849 osittaista täytäntöönpanoa, ovat perusteettomia.

15

Romania katsoo, että komission kanne on hylättävä osittain, ja vetoaa siihen, että direktiivi 2015/849 on pantu osittain täytäntöön ennen kyseisen direktiivin 67 artiklassa tarkoitetun määräajan päättymistä voimassa olleella kansallisella lainsäädännöllä. Kyseinen jäsenvaltio korostaa, että oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn alusta lähtien se ponnisteli tämän asian ratkaisemiseksi ja neuvotteli aktiivisesti komission kanssa direktiivin 2015/849 täysimääräisen täytäntöönpanon varmistamiseksi tarvittavien sellaisten toimenpiteiden toteuttamisesta, jotka tulivat lopulta voimaan 21.7.2019.

16

Romania täsmentää ilmoittaneensa komission kanssa tekemänsä yhteistyön puitteissa tälle lokakuussa 2018 direktiivin 2015/849 täytäntöönpanotoimenpiteinä 40 kansallisesta toimenpiteestä, jotka olivat jo olemassa kansallisessa oikeusjärjestyksessä. Koska näillä 40 toimenpiteellä on varmistettu direktiivien 2005/60 ja 2006/70, jotka on suurelta osin sisällytetty direktiiviin 2015/849, jolla ne on kumottu, täysimääräinen täytäntöönpano, niitä on pidettävä viimeksi mainitun direktiivin osittaisena täytäntöönpanona. Unionin tuomioistuimen on otettava huomioon nämä seikat sekä käsiteltävän asian erityispiirteet ja Romanian käyttäytyminen.

17

Se, että kyseisistä 40 toimenpiteestä ilmoitettiin komissiolle vasta kanteen nostamisen jälkeen eikä oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn aikana, ei Romanian mukaan vaikuta mitenkään siihen, että komissio tiesi näiden toimenpiteiden olemassaolosta jo ennen kuin direktiivin 2015/849 67 artiklassa säädetty määräaika direktiivin täytäntöönpanolle oli alkanut kulua, koska kyseisistä toimenpiteistä oli ilmoitettu direktiivien 2005/60 ja 2006/70 täytäntöönpanotoimina. Vastineeseen liitetyssä vastaavuustaulukossa mainitaan selvästi ja tarkasti ne direktiivin 2015/849 säännökset, jotka katsotaan täytäntöön pannuiksi, sekä voimassa olevan kansallisen lainsäädännön vastaavat säännökset. Se, ettei ilmoitetuissa toimenpiteissä viitata kyseiseen direktiiviin, ei Romanian mukaan estä sitä, että ne ovat täytäntöönpanotoimenpiteitä, koska niillä mahdollistetaan kyseisen direktiivin tavoitteiden saavuttaminen.

18

Koska nyt käsiteltävän kanteen kohteena on se, ettei direktiiviä 2015/849 ole pantu lainkaan täytäntöön Romanian oikeudessa, komission väitteen, jonka mukaan vastaavuustaulukossa mainitut toimenpiteet eivät direktiivillä 2015/849 käyttöön otettujen muutosten vuoksi voi merkitä tämän direktiivin täytäntöönpanoa, pitäisi Romanian mukaan olla toisen kanteen kohteena.

19

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan arvioitaessa sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, on otettava huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se oli perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä, eikä unionin tuomioistuin voi ottaa huomioon tämän jälkeen tapahtuneita muutoksia (tuomio 30.1.2002, komissio v. Kreikka, C‑103/00, EU:C:2002:60, 23 kohta; tuomio 18.10.2018, komissio v. Romania, C-301/17, ei julkaistu, EU:C:2018:846, 42 kohta ja tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 23 kohta).

20

Unionin tuomioistuin on lisäksi toistuvasti todennut, että jäsenvaltioiden on joka tapauksessa toteutettava erillinen täytäntöönpanotoimi, jos kyseisessä direktiivissä säädetään nimenomaisesti, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseisen direktiivin täytäntöönpanosäännöksissä viitataan tähän direktiiviin tai että niihin liitetään tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti (ks. vastaavasti tuomio 27.11.1997, komissio v. Saksa, C-137/96, EU:C:1997:566, 8 kohta; tuomio 18.12.1997, komissio v. Espanja, C-360/95, EU:C:1997:624, 13 kohta ja tuomio 11.6.2015, komissio v. Puola, C-29/14, EU:C:2015:379, 49 kohta).

21

Nyt käsiteltävässä asiassa komissio toimitti perustellun lausuntonsa Romanialle 8.12.2017, joten siinä asetettu kahden kuukauden määräaika päättyi 8.2.2018. Sitä, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty väitetyllä tavalla noudattamatta, on siis arvioitava kyseisenä päivänä voimassa olleen Romanian lainsäädännön perusteella (ks. analogisesti tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22

Tältä osin on yhtäältä kiistatonta, että niistä 40 kansallisesta toimenpiteestä, joilla Romania väittää direktiivin 2015/849 saatetun osittain osaksi kansallista oikeusjärjestystä, on ilmoitettu kyseisen direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteinä 8.12.2017 päivätyssä perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päätyttyä eli lokakuussa 2018.

23

Toisaalta on joka tapauksessa selvää, kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 35 kohdassa, että – toisin kuin direktiivin 2015/849 67 artiklassa edellytetään – nämä 40 toimenpidettä eivät sisällä mitään viittausta tähän direktiiviin.

24

Tästä seuraa, ettei kyseessä olevia toimenpiteitä voida pitää tämän tuomion 20 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuina erillisinä täytäntöönpanotoimina.

25

On siis todettava, että 8.12.2017 päivätyssä perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä Romania ei ollut toteuttanut direktiivin 2015/849 täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä eikä näin ollen ilmoittanut näistä toimenpiteistä komissiolle.

26

Näin ollen on todettava, että Romania ei ole noudattanut direktiivin 2015/849 67 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut 8.12.2017 päivätyssä perustellussa lausunnossa asetetussa määräajassa kaikkia kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä eikä tämän vuoksi ilmoittanut näistä säännöksistä komissiolle.

27

Komission mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohdasta määrättiin Lissabonin sopimuksessa tarkoituksena vahvistaa aiemmin Maastrichtin sopimuksella käyttöön otettua seuraamusjärjestelyä. Komissio otti huomioon tämän määräyksen uutuuden sekä tarpeen säilyttää avoimuus ja oikeusvarmuus ja antoi tiedonannon, jonka otsikko on ”Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan 3 kohdan soveltaminen” (EUVL 2011, C 12, s. 1; jäljempänä vuoden 2011 tiedonanto).

28

Komission mukaan tämän muutoksen tavoitteena on entistä voimakkaammin kannustaa jäsenvaltioita saattamaan direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä lainsäätäjän asettamassa määräajassa ja taata unionin lainsäädännön soveltaminen.

29

Komissio katsoo, että SEUT 260 artiklan 3 kohtaa sovelletaan sekä siinä tapauksessa, että jäsenvaltio ei ole lainkaan ilmoittanut direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteistä, että siinä tapauksessa, että tällaisista toimenpiteistä on ilmoitettu vain osittain.

30

Kyseinen toimielin katsoo lisäksi, että kun SEUT 260 artiklan 3 kohdassa viitataan siihen, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä velvollisuutensa ilmoittaa ”toimenpiteistä, joilla direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä”, määräystä ei sovelleta pelkästään silloin, kun direktiivin kansallisista täytäntöönpanotoimenpiteistä ei ole ilmoitettu, vaan sitä voidaan soveltaa myös silloin, kun jäsenvaltio ei ole toteuttanut tällaisia toimenpiteitä. Kyseisen määräyksen puhtaan formalistisella tulkinnalla, jonka mukaan määräyksen tarkoituksena olisi ainoastaan varmistaa, että kansallisista toimenpiteistä tosiasiallisesti ilmoitetaan, ei taattaisi kaikkien kyseisen direktiivin säännösten asianmukaista täytäntöönpanoa, ja sillä poistettaisiin tehokas vaikutus velvollisuudelta panna direktiivit täytäntöön kansallisessa oikeusjärjestyksessä.

31

Nyt käsiteltävässä asiassa on komission mukaan kyse nimenomaan seuraamusten määräämisestä siitä, että Romania ei ole antanut eikä julkaissut kaikkia oikeussääntöjä, joita direktiivin 2015/849 täytäntöönpano kansallisessa oikeusjärjestyksessä edellyttää, eikä näin ollen myöskään ilmoittanut niistä komissiolle.

32

Vastauksena väitteisiin, jotka Romania on esittänyt kiistääkseen SEUT 260 artiklan 3 kohdan sovellettavuuden käsiteltävässä asiassa, komissio väittää muun muassa, että sen päätöstä vaatia systemaattisesti taloudellisen seuraamuksen määräämistä kyseisen määräyksen nojalla ei voida ymmärtää komission laiminlyönniksi käyttää harkintavaltaansa. Se on nimittäin ottanut vuoden 2011 tiedonannon 16 kohdassa nimenomaisesti huomioon sen, että kyseisessä määräyksessä sille annetaan laaja harkintavalta, joka vastaa harkintavaltaa sen osalta, aloittaako se SEUT 258 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn vai ei. Poliittinen päätös käyttää lähtökohtaisesti SEUT 260 artiklan 3 kohdassa määrättyä keinoa kaikissa asioissa, jotka koskevat tässä määräyksessä tarkoitettuja velvoitteiden noudattamatta jättämisiä, on sen mukaan tehty harkintavaltaa käyttäen. Vaikka komissio ei sulje pois sitä, että voi syntyä erityistapauksia, joissa se ei pidä kyseiseen määräykseen perustuvaa seuraamusta koskevaa vaatimusta asianmukaisena, se täsmentää, ettei näin ole tässä tapauksessa.

33

Sen Romanian väitteen osalta, jonka mukaan suurin osa jäsenvaltioista ei ollut noudattanut direktiivin 2015/849 täytäntöönpanolle asetettua määräaikaa, komissio myöntää, että direktiivin täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymispäivänä eli 26.6.2017 ainoastaan kahdeksan jäsenvaltiota oli ilmoittanut sille tämän direktiivin täysimääräistä täytäntöönpanoa koskevista toimenpiteistä. Romania oli kuitenkin tämän kanteen nostamispäivänä eli 27.8.2018 ainoa jäsenvaltio, joka ei ollut ilmoittanut yhdestäkään kyseisen direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteestä.

34

Romania vaatii, että komission kanne hylätään siltä osin kuin siinä vaaditaan unionin tuomioistuinta määräämään sille taloudellisia seuraamuksia SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla, ja väittää, että koska Romanian oikeudessa taattiin käsiteltävän kanteen nostamishetkellä direktiivin 2015/849 osittainen täytäntöönpano, tämä johtaa ensisijaisesti siihen, ettei kyseisessä määräyksessä säädettyä seuraamusjärjestelmää voida soveltaa. Kyseinen jäsenvaltio vetoaa toissijaisesti tarpeeseen mukauttaa komission ehdottamat taloudelliset seuraamukset tähän tilanteeseen.

35

Vaikka Romania ei riitauta komission SEUT 258 artiklan nojalla vireille paneman jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn sääntöjenmukaisuutta eikä tämän menettelyn jatkamista unionin tuomioistuimessa, se katsoo sitä vastoin, ettei SEUT 260 artiklan 3 kohtaa voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska kyseistä määräystä, joka koskee SEUT 258 artiklaan perustuvaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan kanteeseen liittyvän seuraamusjärjestelmän nopeutettua soveltamista, on tulkittava suppeasti. Kyseisen määräyksen tavoitteena on nimittäin määrätä varhaisessa vaiheessa seuraamus sellaisen velvoitteen, jonka täytäntöönpanotapa on kiistaton, eli direktiivien täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamisen ilmeisestä laiminlyönnistä. SEUT 260 artiklan 3 kohta koskee siis ilmeisiä rikkomisia, joiden osalta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteavan unionin tuomioistuimen tuomion saaminen ensin on vain muodollinen toimenpide. Tätä määräystä olisi sovellettava ainoastaan sen sanamuodossa tyhjentävästi kuvattuihin tilanteisiin eli ”velvollisuu[den] ilmoittaa toimenpiteistä, joilla – – direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä” laiminlyöntiin.

36

Romanian mukaan komission SEUT 260 artiklan 3 kohdan soveltamisen yhteydessä harjoittamaa valvontaa ei pitäisi rajoittaa pelkkään muodolliseen toteamukseen siitä, että kyseessä olevan direktiivin kansallisista täytäntöönpanotoimenpiteistä on ilmoitettu. Komission olisi tietenkin suoritettava ilmoitettujen kansallisten toimenpiteiden kokonaisarviointi ja tarkistettava, koskevatko ne kyseisessä direktiivissä säänneltyä alaa tai määräaikaa, jonka kuluessa ne tulevat voimaan, ja sovelletaanko niitä koko kyseisen jäsenvaltion alueella. Kun jäsenvaltiot toteuttavat täytäntöönpanotoimia tai – kuten esillä olevassa asiassa – osoittavat tällaisten toimenpiteiden olemassaolon, vaikka ne olisivatkin osittaisia, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteaminen edellyttää Romanian mukaan yleensä komission ja asianomaisen jäsenvaltion välistä kontradiktorista näkemystenvaihtoa, jota ei voida rinnastaa muodolliseen menettelyyn.

37

Romania väittää, että tämä SEUT 260 artiklan 3 kohdan tulkinta on kyseisen määräyksen antamiseen johtaneiden valmisteluasiakirjojen mukainen ja perustuu lisäksi sen sanamuodon mukaiseen tulkintaan. Lisäksi se on ainoa tulkinta, jonka avulla voidaan noudattaa sekä oikeusvarmuuden periaatetta että suhteellisuusperiaatetta, koska siinä erotetaan selvästi toisistaan yhtäältä tapaukset, joissa täytäntöönpanotoimia ja niiden tiedoksiantoa ei ole lainkaan toteutettu, ja toisaalta tapaukset, joissa täytäntöönpanotoimenpiteet ja niistä ilmoittaminen ovat vain osittaisia.

38

Romania toteaa vaaditusta taloudellisesta seuraamuksesta yhtäältä, ettei komissio ole perustellut päätöstään vaatia tällaisen seuraamuksen määräämistä käsiteltävässä asiassa. Komission käytäntö, jonka mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla vaaditaan automaattisesti taloudellisten seuraamusten määräämistä direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden ilmoittamista koskevan velvollisuuden laiminlyönnin toteamista koskevien kanteiden yhteydessä, on Romanian mukaan virheellinen ja sillä rikotaan tällä määräyksellä tavoiteltuja päämääriä. Sen sanamuodostakin ilmenee, että komissio ”voi, jos se katsoo tämän aiheelliseksi, ilmoittaa samalla – – kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon määrän”, joka tämän jäsenvaltion olisi sen käsityksen mukaan suoritettava, joten taloudellisten seuraamusten soveltaminen on komission käytettävissä oleva vaihtoehto, ja komission on arvioitava kutakin tilannetta erikseen. Näin ollen komission tehtävänä on arvioida kaikkia käsiteltävän asian tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja sekä perustella näiden olosuhteiden perusteella päätöksensä vaatia unionin tuomioistuinta soveltamaan taloudellisia seuraamuksia. Tämän velvollisuuden noudattaminen on tärkeää varsinkin, kun SEUT 260 artiklan 3 kohdasta ilmenee, että unionin tuomioistuin voi määrätä seuraamuksen ainoastaan komission ilmoittaman määrän rajoissa, joten jos komissio ei ole ehdottanut tällaista määrää, unionin tuomioistuin ei voi määrätä taloudellista seuraamusta. Edellä esitetyn perusteella, ja kun otetaan huomioon kaikki käsiteltävän asian tosiseikat ja oikeudelliset seikat sekä se, ettei komissio ole perustellut päätöstään vaatia taloudellisten seuraamusten määräämistä, Romania väittää, ettei tällaisten seuraamusten määrääminen ole käsiteltävässä asiassa mahdollista.

39

Kyseinen jäsenvaltio väittää toisaalta, että kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen on poikkeus, jota sovelletaan vain silloin, kun kyseessä olevan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ominaispiirteistä, asianomaisen jäsenvaltion käyttäytymisestä ja julkisille ja yksityisille eduille aiheutuvan vahingon asteen arvioinnista ilmenee, että uhkasakon soveltaminen ei ole riittävää, kun otetaan huomioon tavoite lopettaa tämä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen mahdollisimman pian ja varmistaa, ettei kyseinen jäsenvaltio jatka tällaista toimintaa. Unionin tuomioistuin on sitä paitsi jo todennut, että kun otetaan huomioon SEUT 260 artiklan 3 kohdan sanamuoto ja tarkoitus, kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen ei saa olla komission ehdottamalla tavalla automaattista. Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on kuitenkin ensinnäkin myöntänyt, että Romania on unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn kuluessa toteuttanut kaikki direktiivin 2015/849 täysimääräisen täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet. Lisäksi direktiivin 2015/849 säännökset, jotka liittyvät julkisiin ja yksityisiin toimijoihin kohdistuviin vaikutuksiin, oli pantu täytäntöön voimassa olleilla kansallisilla säädöksillä jo ennen kuin rahanpesun tai terrorismin rahoituksen estämisestä ja torjumisesta sekä joidenkin säännösten muuttamisesta ja täydentämisestä 11.7.2019 annettu laki nro 129/2019 (Legea nr. 129/2019 pentru prevenirea și combaterea spălării banilor și finanțării terorismului, precum și pentru modificarea și completarea unor acte normative; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 589, 18.7.2019) tuli voimaan 21.7.2019. Täytäntöönpanolle varattu määräaika ei ollut myöskään vielä päättynyt tiettyjen kyseisessä direktiivissä säädettyjen velvoitteiden osalta. Romania toteaa lopuksi vastaavansa jäsenvaltioiden keskiarvoa siltä osin kuin kyse on niiden kanteiden lukumäärästä, joilla pyritään toteamaan direktiivien täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamista koskevan velvollisuuden noudattamatta jättäminen, eikä unionin tuomioistuin ole vielä koskaan tuominnut sitä siitä, että se on laiminlyönyt velvollisuutensa panna direktiivi täytäntöön määräajassa. Lisäksi Romaniaa koskevien oikeudenkäyntiä edeltävien menettelyjen keskimääräinen kesto on kaikkien jäsenvaltioiden osalta lyhin, ja tässä tapauksessa oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn alkamisen ja unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun asian vireillepanon välillä kului alle vuosi. Näin ollen komission vaatimus kiinteämääräisen hyvityksen määräämisestä on paitsi perusteeton myös suhteeton käsiteltävän asian tosiseikkoihin ja tämäntyyppisten taloudellisten seuraamusten ensisijaiseen tavoitteeseen nähden.

40

Belgian kuningaskunta, Viron tasavalta ja Ranskan tasavalta väittävät lähinnä, että SEUT 260 artiklan 3 kohtaa on sovellettava ainoastaan silloin, kun jäsenvaltio on ollut täysin passiivinen, kun kyse on direktiivin saattamisesta osaksi kansallista oikeusjärjestystä, ja kun se on näin ollen jättänyt säädetyssä määräajassa toteuttamatta toimenpiteitä kyseisen direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä ja ilmoittamatta niistä komissiolle. Missään tapauksessa tämän määräyksen soveltamisalaan ei niiden mukaan kuulu tilanne, jossa jäsenvaltio on ilmoittanut komissiolle täytäntöönpanotoimenpiteistä, mutta komissio moittii sitä kyseisen direktiivin virheellisestä täytäntöönpanosta tai sen osittaisesta täytäntöönpanosta.

41

Mainitut jäsenvaltiot väittävät tältä osin erityisesti, että niiden kannattama SEUT 260 artiklan 3 kohdan tulkinta perustuu kyseisen määräyksen sanamuotoon, syntyhistoriaan ja tarkoitukseen, ja tätä määräystä on tarkoitus soveltaa ainoastaan vakavimpiin ja ilmeisimpiin laiminlyönteihin toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä ja ilmoittaa niistä. Lisäksi tulkintaa tukee SEUT 260 artiklan sisäinen rakenne, ja kyseessä on ainoa tulkinta, jolla jäsenvaltioita ei aseteta äärimmäisen vaikeaan tilanteeseen, sillä jos sovellettaisiin komission kannattamaa lähestymistapaa, jäsenvaltiot eivät koskaan voisi olla varmoja siitä, että komissio ei aio vaatia taloudellisen seuraamuksen asettamista jäsenvaltioille.

42

Lisäksi kyseisellä tulkinnalla voidaan varmistaa se, että SEUT 258 artiklan soveltamisalaa noudatetaan täysimääräisesti, ja kyseinen tulkinta on ainoa tulkinta, joka sopii yhteen oikeusvarmuuden periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen kanssa. Kyseisestä tulkinnasta seuraa nimittäin, että jos jäsenvaltio on unionin tuomioistuimessa käsiteltävän menettelyn aikana pannut direktiivin täytäntöön ja ilmoittanut komissiolle kaikista täytäntöönpanotoimenpiteistä, komission olisi luovuttava siitä vaatimuksestaan, että kyseinen jäsenvaltio on määrättävä maksamaan uhkasakkoa tai kiinteämääräinen hyvitys. Lisäksi tulkinta aiheuttaa vain marginaalisen riskin siitä, että jäsenvaltiot pyrkivät välttämään SEUT 260 artiklan 3 kohdan soveltamisen ilmoittamalla kyseisen direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteistä, jotka eivät vastaa todellisuutta.

43

Lisäksi kaikki tämän tuomion 40 kohdassa mainitut väliintulijoina olevat jäsenvaltiot sekä Puolan tasavalta katsovat, ettei SEUT 260 artiklan 3 kohtaa voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska komissio ei ole perustellut yksityiskohtaisesti päätöstään vaatia taloudellisten seuraamusten määräämistä. Tällainen päätös on nimittäin perusteltava nimenomaisesti kunkin asian erityisten olosuhteiden perusteella, koska kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen ei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan voi olla automaattista. Komissio ei voi tätä määräystä rikkomatta käyttää lähtökohtaisesti ainoastaan SEUT 260 artiklan 3 kohdassa määrättyä keinoa. Lisäksi komission on analysoitava yksityiskohtaisesti kunkin tapauksen osatekijöitä, koska nämä seikat ovat tarpeen sen taloudellisen seuraamuksen luonteen määrittämiseksi, joka on määrättävä, jotta asianomainen jäsenvaltio saadaan lopettamaan kyseessä oleva jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, ja sellaisen määrän vahvistamiseksi, joka on asianmukainen käsiteltävän asian olosuhteisiin nähden, kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetään. Kiinteämääräisen hyvityksen ja uhkasakon maksamista ei myöskään ole tarpeen yhdistää. Komission lähestymistapa on joka tapauksessa omiaan johtamaan jäsenvaltioiden väliseen syrjintään.

44

On muistutettava, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määrätään, että kun komissio saattaa asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi SEUT 258 artiklan nojalla katsoessaan, että kyseessä oleva jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä velvollisuutensa ilmoittaa toimenpiteistä, joilla lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettu direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, komissio voi, jos se katsoo tämän aiheelliseksi, ilmoittaa samalla sen olosuhteisiin nähden soveltuvaksi katsomansa kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon määrän, joka tämän jäsenvaltion olisi sen käsityksen mukaan suoritettava. SEUT 260 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että jos unionin tuomioistuin toteaa, ettei velvollisuutta ole täytetty, se voi määrätä asianomaisen jäsenvaltion suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon komission ilmoittaman määrän rajoissa, ja suoritus on maksettava unionin tuomioistuimen tuomiossa määrättynä ajankohtana.

45

Unionin tuomioistuin on todennut SEUT 260 artiklan 3 kohdan ulottuvuudesta, että on vahvistettava tämän määräyksen sellainen tulkinta, jonka avulla voidaan samalla yhtäältä taata komissiolle unionin oikeuden tehokkaan soveltamisen turvaamista varten annetut toimintamahdollisuudet ja turvata puolustautumisoikeudet sekä jäsenvaltioilla SEUT 258 artiklan ja SEUT 260 artiklan 2 kohdan yhdessä soveltamisen nojalla oleva prosessuaalinen asema ja jonka nojalla unionin tuomioistuin voi toisaalta hoitaa lainkäyttötehtävänsä, jona on arvioida yhdessä ainoassa menettelyssä sitä, onko asianomainen jäsenvaltio täyttänyt velvollisuutensa ilmoittaa kyseisen direktiivin täytäntöönpanotoimista, ja mahdollisesti arvioida tässä yhteydessä todetun jäsenyysvelvoitteiden rikkomisen vakavuutta ja määrätä sellainen taloudellinen seuraamus, jota se pitää asian olosuhteisiin nähden soveliaimpana (tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 58 kohta).

46

Tässä asiayhteydessä unionin tuomioistuin on tulkinnut SEUT 260 artiklan 3 kohdassa käytettyä ilmaisua ”velvollisuu[s] ilmoittaa toimenpiteistä, joilla – – direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä” siten, että ilmaisulla tarkoitetaan jäsenvaltioilla olevaa velvollisuutta toimittaa riittävän selvät ja täsmälliset tiedot direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteistä. Täyttääkseen oikeusvarmuuden edellytyksen ja varmistaakseen kyseisen direktiivin kaikkien säännösten täytäntöönpanon koko asianomaisella alueella jäsenvaltioiden on ilmoitettava direktiivin kunkin säännöksen osalta, millä kansallisilla säännöksillä tai määräyksillä kyseinen säännös on pantu täytäntöön. Kun tällainen ilmoitus on tehty, mahdollisesti siten, että samalla esitetään vastaavuustaulukko, on komission tehtävänä osoittaa, jotta asianomaiselle jäsenvaltiolle voidaan määrätä kyseisessä määräyksessä tarkoitettu taloudellinen seuraamus, että on ilmeistä, ettei tiettyjä täytäntöönpanotoimenpiteitä ole toteutettu tai että ne eivät kata asianomaisen jäsenvaltion koko aluetta, eikä unionin tuomioistuimen tehtävänä ole tutkia SEUT 260 artiklan 3 kohdan perusteella nostetussa oikeudenkäynnissä sitä, taataanko komissiolle ilmoitetuilla kansallisilla toimenpiteillä asianomaisen direktiivin säännösten asianmukainen täytäntöönpano (tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 59 kohta).

47

Koska – kuten tämän tuomion 25 ja 26 kohdasta ilmenee – on osoitettu, ettei Romania ollut ilmoittanut komissiolle 8.12.2017 päivätyssä perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä SEUT 260 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla mistään toimenpiteistä direktiivin 2015/849 saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä, näin todettu jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen kuuluu kyseisen määräyksen soveltamisalaan.

48

Siitä, onko komission perusteltava tapauskohtaisesti päätöksensä taloudellisen seuraamuksen vaatimisesta SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla kaikissa niissä tapauksissa, jotka kuuluvat kyseisen määräyksen soveltamisalaan, kuten Romania ja sitä väliintulijoina tukevat jäsenvaltiot väittävät, vai voiko tämä toimielin tehdä niin perustelematta kaikissa niissä tapauksissa, jotka kuuluvat kyseisen määräyksen soveltamisalaan, on muistutettava, että komissiolla on perussopimusten valvojana SEU 17 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen nojalla harkintavaltaa tällaisen päätöksen tekemisessä.

49

SEUT 260 artiklan 3 kohdan soveltamista ei nimittäin voida tarkastella erikseen, vaan sen on liityttävä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn aloittamiseen SEUT 258 artiklan nojalla. Koska vaatimus taloudellisen seuraamuksen määräämisestä SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukaisesti on vain liitännäinen toimi jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä, jonka tehokkuus komission on varmistettava, ja koska komissiolla on tällaisen menettelyn aloittamisen tarkoituksenmukaisuuden osalta harkintavaltaa, johon unionin tuomioistuin ei voi kohdistaa tuomioistuinvalvontaa (ks. vastaavasti tuomio 14.2.1989, Star Fruit v. komissio, 247/87, EU:C:1989:58, 11 kohta; tuomio 6.7.2000, komissio v. Belgia, C-236/99, EU:C:2000:374, 28 kohta ja tuomio 26.6.2001, komissio v. Portugali, C-70/99, EU:C:2001:355, 17 kohta), kyseisen määräyksen soveltamisedellytykset eivät voi olla rajoittavampia kuin edellytykset, jotka ohjaavat SEUT 258 artiklan täytäntöönpanoa.

50

Lisäksi on todettava, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukaan ainoastaan unionin tuomioistuin on toimivaltainen määräämään taloudellisen seuraamuksen jäsenvaltiolle. Kun unionin tuomioistuin tekee tällaisen päätöksen kontradiktorisen menettelyn päätteeksi, sen on perusteltava päätöksensä. Näin ollen se, ettei komissio ole perustellut päätöstään pyytää unionin tuomioistuimelta SEUT 260 artiklan 3 kohdan soveltamista, ei vaikuta kyseessä olevan jäsenvaltion menettelyllisiin takeisiin.

51

On lisättävä, ettei se, että komission ei tarvitse perustella tapauskohtaisesti päätöstään vaatia taloudellista seuraamusta SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla, vapauta komissiota velvollisuudesta perustella vaaditun taloudellisen seuraamuksen luonnetta ja määrää sekä ottaa tältä osin huomioon komission tiedonantoihin sisältyvien kaltaiset suuntaviivat, joilla – vaikka ne eivät sido unionin tuomioistuinta – pyritään takaamaan komission toiminnan avoimuus, ennustettavuus ja oikeusvarmuus (ks. analogisesti SEUT 260 artiklan 2 kohdan osalta tuomio 30.5.2013, komissio v. Ruotsi, C-270/11, EU:C:2013:339, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Tämä ehdotetun taloudellisen seuraamuksen luonteen ja määrän perustelemista koskeva vaatimus on tärkeä varsinkin, kun – toisin kuin SEUT 260 artiklan 2 kohdassa – kyseisen artiklan 3 kohdassa määrätään, että kyseisen määräyksen nojalla aloitetussa menettelyssä unionin tuomioistuimella on vain rajoitettu harkintavalta, koska jos unionin tuomioistuin toteaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, komission ehdotukset sitovat unionin tuomioistuinta sen määräämän taloudellisen seuraamuksen luonteen ja enimmäismäärän osalta.

53

SEUT 260 artiklan 3 kohdan laatijat eivät nimittäin ole ainoastaan määränneet, että komissio voi ilmoittaa ”kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon määrän”, vaan ne ovat myös täsmentäneet, että unionin tuomioistuin voi määrätä taloudellisen seuraamuksen vain komission ”ilmoittaman määrän rajoissa”. Ne ovat siten vahvistaneet komission vaatiman seuraamuksen ja sen seuraamuksen, jonka unionin tuomioistuin voi määrätä tämän määräyksen nojalla, välisen suoran yhteyden.

54

Väite, jonka mukaan kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen ei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan (ks. mm. tuomio 9.12.2008, komissio v. Ranska, C-121/07, EU:C:2008:695, 63 kohta) voi olla automaattista, ei myöskään ole omiaan vaikuttamaan komission toimivaltaan aloittaa SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukainen menettely kaikissa niissä tapauksissa, joissa se katsoo, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen kuuluu tämän määräyksen soveltamisalaan. Kyseinen oikeuskäytäntö koskee nimittäin sen arviointia, onko komission kanne, jolla pyritään siihen, että unionin tuomioistuin ”velvoittaa” maksamaan taloudellisen seuraamuksen, hyväksyttävissä, eikä sitä, onko tällaisen kanteen nostaminen tarkoituksenmukaista.

55

Romanian väitteistä, jotka koskevat sen asemaa muihin jäsenvaltioihin verrattuna siltä osin kuin kyse on direktiivin 2015/849 täytäntöönpanosta, sitä koskevien oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn keskimääräisestä kestosta rikkomusasioissa yleensä tai kestosta käsiteltävässä asiassa, on korostettava ensinnäkin, että nämä väitteet eivät liity SEUT 260 artiklan 3 kohdan sovellettavuuteen nyt kyseessä olevan kaltaiseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen vaan kiinteämääräisen hyvityksen maksamista koskevan kanteen asiasisältöön, jota arvioidaan nyt käsiteltävässä asiassa annettavan tuomion myöhemmässä vaiheessa. Toiseksi ja joka tapauksessa ne perusteet, joiden nojalla komissio aloitti tämän menettelyn Romaniaa vastaan ja teki sen valitsemanaan ajankohtana, eivät voi vaikuttaa SEUT 260 artiklan 3 kohdan sovellettavuuteen tai kyseisen määräyksen nojalla nostetun kanteen tutkittavaksi ottamiseen.

56

Näin ollen on katsottava, että SEUT 260 artiklan 3 kohtaa sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa.

57

Komissio katsoo määrättävän taloudellisen seuraamuksen määrästä vuoden 2011 tiedonannon 23 kohdasta ilmenevän kannan mukaisesti, että koska direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamista koskevan velvollisuuden laiminlyönti ei ole vähemmän vakava kuin laiminlyönti, josta voidaan määrätä SEUT 260 artiklan 2 kohdassa mainittuja seuraamuksia, SEUT 260 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen seuraamusten laskentasääntöjen on oltava samat kuin ne, joita sovelletaan kyseisen artiklan 2 kohdassa määritellyssä menettelyssä.

58

Nyt käsiteltävässä asiassa komissio vaatii unionin tuomioistuinta määräämään kiinteämääräisen hyvityksen, jonka määrä lasketaan komission 13.12.2005 antaman tiedonannon, jonka otsikko on ”[SEUT 260] artiklan soveltaminen” (SEC(2005) 1658), sellaisena kuin se on ajan tasalle saatettuna 13.12.2017 annetulla tiedonannolla, jonka otsikko on ”Komission unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä ehdottamien kiinteämääräisten hyvitysten ja uhkasakkojen laskennassa käytettävien tietojen päivittäminen” (C(2017) 8720), sisältämien suuntaviivojen mukaisesti ja jonka vähimmäismäärä Romanian osalta on 1887000 euroa. Tätä kiinteämääräisen hyvityksen vähimmäismäärää ei ole kuitenkaan sovellettava nyt käsiteltävässä asiassa, koska se on pienempi kuin näiden tiedonantojen mukaisesti toteutettavan kiinteämääräisen hyvityksen laskennan perusteella saatava määrä. Tämän laskennan perustana olevan päiväkohtaisen määrän määrittämiseksi yhdenmukainen kiinteämääräinen perusmaksu eli 230 euroa on kerrottava rikkomisen vakavuuteen perustuvalla kertoimella, joka on tässä tapauksessa 8 asteikolla 1–20, ja kertoimella n, joka on Romanian osalta 3,27. Päiväkohtainen määrä on siis 6016,80 euroa päivältä, ja se on kerrottava niiden päivien lukumäärällä, jotka ovat kuluneet 27.6.2017 eli direktiivissä 2015/849 säädettyä täytäntöönpanopäivää seuraavan päivän ja 20.7.2019 eli sitä päivää edeltävän päivän, jona direktiivi on pantu täysimääräisesti täytäntöön, välisenä aikana, eli 754 päivällä. Näin ollen määrättävän kiinteämääräisen hyvityksen määrä on 4536667,20 euroa.

59

Komissio kiistää lisäksi sen, että kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen olisi poikkeus ja että sitä olisi sovellettava ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Direktiivien viivästyneellä täytäntöönpanolla vaarannetaan komission mukaan nimittäin paitsi niiden sellaisten unionin lainsäädännöllä tavoiteltujen yleisten etujen turvaaminen, joiden osalta ei voida sallia mitään viivästystä, myös ja ennen kaikkea sellaisten unionin kansalaisten suojelu, jotka saavat tämän lainsäädännön perusteella subjektiivisia oikeuksia. Lisäksi koko unionin oikeuden uskottavuus vaarantuisi, jos lainsäädäntötoimet saisivat täydet oikeusvaikutukset jäsenvaltioissa vasta monen vuoden kuluttua. Näin ollen direktiivien täytäntöönpanon viivästymistä on komission mukaan pidettävä riittävän vakavina erityisolosuhteina kiinteämääräisen hyvityksen määräämiseksi.

60

Romania riitauttaa komission lähestymistavan, jonka mukaan SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla määrättävien seuraamusten määrä lasketaan niiden samojen perusteiden ja sääntöjen perusteella, joita käytetään sovellettaessa SEUT 260 artiklan 2 kohtaa. Tällainen lähestymistapa on sen mukaan nimittäin virheellinen ja suhteeton, kun otetaan huomioon jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen tyypin ja komission näiden kahden määräyksen nojalla nostamien kanteiden toisistaan poikkeavat ominaispiirteet.

61

Käsiteltävässä asiassa komission käyttämä rikkomisen vakavuuteen perustuva kerroin on Romanian mukaan liiallinen, koska kyseessä ei ole jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan ensimmäisen tuomion noudattamatta jättäminen, koska kyse ei ole siitä, että direktiivi 2015/849 olisi jätetty täysin täytäntöön panematta kansallisessa oikeudessa, ja koska Romania on toiminut yhteistyössä koko menettelyn ajan. Laiminlyömisen kestoa koskevasta kertoimesta Romania katsoo, ettei tällaisen kertoimen käyttäminen ole asianmukaista, koska laiminlyömisen keston käsite riippuu perustavanlaatuisesti siitä päivästä, jona unionin tuomioistuin toteaa kyseessä olevan laiminlyömisen. SEUT 260 artiklan 3 kohdan yhteydessä tämä ajankohta on SEUT 258 artiklan mukaan juuri unionin tuomioistuimen tuomion julistamispäivä. Jos unionin tuomioistuin ei noudattaisi tätä lähestymistapaa, Romania katsoo, että rikkomisen keston määrittämiseksi viiteajankohdaksi olisi otettava perustellussa lausunnossa vahvistettu päivämäärä unionin tuomioistuimen SEUT 258 artiklassa tarkoitettujen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisten osalta omaksuman käytännön mukaisesti.

62

Kun otetaan huomioon komission SEUT 258 artiklan ja SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla nostamalle kanteelle ominaiset erityispiirteet, Romania katsoo lisäksi, että olisi tarkoituksenmukaisempaa vahvistaa kiinteämääräisen hyvityksen vähimmäis- ja enimmäismäärä, jotka vaihtelevat kyseessä olevan jäsenvaltion laiminlyönnin vakavuuden mukaan. Näiden määrien määrittämiseksi on otettava huomioon kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat. Näin ollen on yhtäältä vahvistettava kiinteämääräisen hyvityksen vähimmäismäärä, joka on huomattavasti pienempi kuin komission tämänhetkinen ehdotus ja jota voidaan soveltaa, kun kyseessä on kyseisen jäsenvaltion rakentava ja yhteistyöhaluinen asenne sekä laiminlyönti, joka on vähemmän vakava. Toisaalta kiinteämääräisen hyvityksen enimmäismäärän pitäisi heijastaa kyseisen jäsenvaltion vastahakoista asennetta ja vakavampaa laiminlyöntiä. Nyt käsiteltävässä asiassa komission ehdottama 1887000 euron suuruinen kiinteämääräinen hyvitys on suhteeton asian erityispiirteisiin sekä Romanian asenteeseen ja käyttäytymiseen nähden ja myös komission 13.9.2019 antamassa tiedonannossa, jonka otsikko on ”Komission Euroopan unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä ehdottamien kiinteämääräisten hyvitysten ja uhkasakkojen laskennassa käytettävien tietojen päivittäminen” (EUVL 2019, C 309, s. 1), ehdotettuun uuteen kiinteämääräisen hyvityksen vähimmäismäärään eli 1651000 euroon nähden. Näin ollen siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin määrää kiinteämääräisen hyvityksen, sen määrän olisi oltava huomattavasti alempi ja lisäksi heijastettava sitä, että vaikka 11.7.2019 annettu laki nro 129/2019 tuli voimaan vasta 21.7.2019, direktiivi 2015/849 oli pantu osittain täytäntöön jo ennen sen täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymistä. Lisäksi vaikka unionin tuomioistuin päättäisikin noudattaa komission suosittelemaa lähestymistapaa, kiinteämääräisen hyvityksen määrää olisi alennettava siten, että huomioon otetaan ainoastaan niiden päivien lukumäärä, jotka ovat kuluneet perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymispäivän eli 8.2.2018 ja tapauksen mukaan kyseisen laiminlyönnin lopettamisen tai tämän tuomion julistamispäivän välillä.

63

Romanian vaatimuksia tukevat jäsenvaltiot väittävät muun muassa, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukaisesti määrättävien taloudellisten seuraamusten määrä on vahvistettava alhaisemmaksi kuin kyseisen artiklan 2 kohdan mukaisesti määrättyjen seuraamusten määrä, koska kyse on vähemmän vakavasta laiminlyömisestä kuin se, että unionin tuomioistuimen ensimmäistä tuomiota, jolla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen todetaan, ei ole noudatettu. Kun otetaan huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet, komission ehdottamaa kiinteämääräistä hyvitystä olisi joka tapauksessa alennettava.

64

Ensinnäkin väitteestä, jonka mukaan kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen on suhteetonta, koska Romania on asian tuomioistuinkäsittelyn kuluessa lopettanut kyseisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, on muistutettava yhtäältä, että jo pelkästään sillä, että jäsenvaltio laiminlyö velvollisuutensa ilmoittaa direktiivin täytäntöönpanotoimista joko siten, että tietoja ei anneta lainkaan tai ne jätetään osin antamatta, tai siten, etteivät ne ole riittävän selviä ja täsmällisiä, on mahdollista perustella SEUT 258 artiklaan perustuvan sellaisen menettelyn aloittaminen, jossa tällainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen todetaan (tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 51 kohta). Toisaalta SEUT 260 artiklan 3 kohdassa määrätyn mekanismin käyttöön ottamisella tavoiteltuna tavoitteena oli paitsi kannustaa jäsenvaltioita lopettamaan mahdollisimman pian sellainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, jolla olisi taipumus jatkua ilman tällaista toimenpidettä, myös keventää ja nopeuttaa menettelyä niihin tapauksiin liittyvien taloudellisten seuraamusten määräämiseksi, joissa jäsenvaltiot jättävät täyttämättä velvollisuutensa ilmoittaa kansallisesta toimenpiteestä, jolla lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettu direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja on huomattava, että ennen tällaisen mekanismin käyttöön ottamista jäsenvaltiolle voitiin määrätä taloudellinen seuraamus siitä, että jäsenvaltio ei ollut noudattanut unionin tuomioistuimen aiempaa tuomiota määräajassa eikä noudattanut täytäntöönpanovelvollisuuttaan, vasta useita vuosia viimeksi mainitun tuomion jälkeen (tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 52 kohta).

65

On kuitenkin todettava, että SEUT 260 artiklan 3 kohdan laatijat ovat kyseisellä määräyksellä tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi määränneet kahdenlaisista taloudellisista seuraamuksista eli kiinteämääräisestä hyvityksestä ja uhkasakosta.

66

Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että se, kumpaa toimenpidettä sovelletaan, riippuu siitä, miten kullakin niistä voidaan saavuttaa tavoiteltu päämäärä kunkin yksittäistapauksen olosuhteissa. Uhkasakon määrääminen tuntuu erityisen soveliaalta jäsenvaltion kannustamiseksi lopettamaan mahdollisimman pian sellainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, jolla olisi taipumus jatkua ilman tällaista toimenpidettä, kun taas kiinteämääräisen hyvityksen määrääminen riippuu enemmän niiden seurausten arvioinnista, joita asianomaisen jäsenvaltion velvoitteiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa yksityisille ja julkisille intresseille, erityisesti silloin, kun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen on jatkunut pitkään (ks. analogisesti SEUT 260 artiklan 2 kohdan osalta tuomio 12.7.2005, komissio v. Ranska, C-304/02, EU:C:2005:444, 81 kohta).

67

Näissä olosuhteissa kannetta, jossa vaaditaan kiinteämääräisen hyvityksen määräämistä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, ei voida hylätä suhteettomana pelkästään sillä perusteella, että sen kohteena on jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, joka on jatkunut pitkään mutta kuitenkin päättynyt silloin, kun unionin tuomioistuin tutkii asian tosiseikkoja.

68

Toiseksi taloudellisen seuraamuksen määräämisen tarkoituksenmukaisuudesta nyt käsiteltävässä asiassa on muistutettava, että unionin tuomioistuimen on päätettävä kussakin asiassa sen käsiteltäväksi saatettuun tapaukseen liittyvien olosuhteiden perusteella ja sen mukaisesti, minkä verran sen mielestä tarvitaan taivuttelua ja ennaltaehkäisevyyttä, niistä taloudellisista seuraamuksista, jotka ovat asianmukaisia muun muassa vastaavien unionin oikeuden rikkomisten toistumisen ehkäisemiseksi (tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 78 kohta).

69

Nyt käsiteltävässä asiassa on katsottava, että huolimatta siitä, että Romania on tehnyt yhteistyötä komission yksiköiden kanssa koko oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn ajan ja että se on oikeudenkäynnin aikana pyrkinyt lopettamaan moititun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, kaikki todettuun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen liittyvät oikeudelliset seikat ja tosiseikat eli se, ettei direktiivin 2015/849 täytäntöönpanon edellyttämistä toimenpiteistä ole ilmoitettu lainkaan perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä eikä edes nyt käsiteltävän kanteen nostamisajankohtana, ovat sellaisia, että ne osoittavat, että vastaavien unionin oikeuden rikkomisten toistumisen tehokas estäminen edellyttää kiinteämääräisen hyvityksen kaltaisen ehkäisevän toimenpiteen toteuttamista (ks. vastaavasti analogisesti SEUT 260 artiklan 2 kohdan osalta tuomio 11.12.2012, komissio v. Espanja, C-610/10, EU:C:2012:781, 142 kohta ja tuomio 4.12.2014, komissio v. Ruotsi, C-243/13, ei julkaistu, EU:C:2014:2413, 63 kohta).

70

Tätä päätelmää ei horjuta tämän tuomion 55 kohdassa esitetty väite. Kuten kyseisessä kohdassa muistutetaan, yhtäältä komission tehtävänä on nimittäin muun muassa arvioida jäsenvaltioon kohdistettavien toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta ja valita ajankohta, jolloin se aloittaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn jäsenvaltiota vastaan. Toisaalta oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tavoitteet, eli se, että asianomaiselle jäsenvaltiolle annetaan tilaisuus täyttää unionin oikeuden mukaiset velvoitteensa ja puolustautua asianmukaisesti komission esittämiä väitteitä vastaan (tuomio 19.9.2017, komissio v. Irlanti (Rekisteröintimaksu), C-552/15, EU:C:2017:698, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), edellyttävät, että komissio antaa jäsenvaltioille kohtuullisen määräajan viralliseen huomautukseen vastaamiseksi ja perustellun lausunnon noudattamiseksi tai tarvittaessa valmistellakseen puolustuksensa. Arvioitaessa asetetun määräajan kohtuullisuutta on syytä ottaa huomioon kustakin yksittäistapauksesta ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Hyvin lyhyet määräajat voivat olla perusteltuja erityistapauksissa, muun muassa silloin, kun jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättäminen on korjattava kiireellisesti tai kun komission näkökanta on kyseisen jäsenvaltion tiedossa ennen menettelyn aloittamista (tuomio 13.12.2001, komissio v. Ranska, C-1/00, EU:C:2001:687, 65 kohta).

71

On kuitenkin todettava, ettei käsiteltävässä asiassa ole väitetty, että virallisessa huomautuksessa ja perustellussa lausunnossa vahvistetut vastausajat olisivat olleet erityisen lyhyitä tai kohtuuttomia. Lisäksi tämän tuomion 4 ja 5 kohdassa olevista riidattomista tosiseikoista ilmenee, että Romanian on katsottava olleen ainakin 27.6.2017 lähtien täysin tietoinen siitä, ettei se ole noudattanut direktiivin 2015/849 67 artiklan mukaisia velvoitteitaan.

72

Siltä osin kuin kolmanneksi on kyse sen kiinteämääräisen hyvityksen laskemisesta, joka käsiteltävässä asiassa on asianmukaista määrätä, on muistutettava, että käyttäessään komission ehdotusten mukaisesti rajattua harkintavaltaansa asiassa unionin tuomioistuimen tehtävänä on vahvistaa kiinteämääräisen hyvityksen määrä, joka jäsenvaltio voidaan SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla määrätä maksamaan, siten, että se on yhtäältä asianmukainen olosuhteiden kannalta ja toisaalta oikeassa suhteessa laiminlyöntiin. Merkityksellisiin tekijöihin kuuluvat tältä osin todetun laiminlyönnin vakavuus, sen ajanjakson pituus, jona laiminlyönti on jatkunut, sekä kyseessä olevan jäsenvaltion maksukyky (ks. analogisesti SEUT 260 artiklan 2 kohdan osalta tuomio 12.11.2019, komissio v. Irlanti (Derrybrienin tuulivoimala), C-261/18, EU:C:2019:955, 114 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73

Ensinnäkin rikkomisen vakavuudesta on muistutettava, että velvollisuus toteuttaa kansalliset toimenpiteet direktiivin täydellisen täytäntöönpanon varmistamiseksi ja velvollisuus ilmoittaa näistä toimenpiteistä komissiolle ovat jäsenvaltioiden keskeisiä velvoitteita unionin oikeuden täyden tehokkuuden varmistamiseksi ja että näiden velvoitteiden noudattamatta jättämistä on näin ollen pidettävä selvästikin vakavana (tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 85 kohta). Tämän lisäksi direktiivi 2015/849 on tärkeä väline unionin rahoitusjärjestelmän suojaamiseksi tehokkaasti rahanpesun ja terrorismin rahoituksen aiheuttamilta uhkilta. Tällaisen unionin rahoitusjärjestelmän suojan puuttumista tai riittämättömyyttä on pidettävä erityisen vakavana, kun otetaan huomioon näiden uhkien vaikutukset julkisiin ja yksityisiin etuihin unionissa.

74

Vaikka Romania on oikeudenkäynnin aikana lopettanut väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, tämä laiminlyönti oli kuitenkin olemassa 8.12.2017 päivätyssä perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä eli 8.2.2018, joten unionin oikeuden tehokkuutta ei ole varmistettu kaikkina aikoina.

75

Lisäksi jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä tekee vakavamman se seikka, että kyseisenä ajankohtana Romania ei ollut vielä toteuttanut vähäisintäkään direktiivin 2015/849 täytäntöönpanotoimenpidettä.

76

Perustelut, jotka Romania on esittänyt selittääkseen direktiivin 2015/849 täytäntöönpanon viivästymistä, eli kyseisen direktiivin säännösten monitahoisuus, sen antamiseen johtanut työläs valmisteluprosessi ja halu varmistaa kyseisen direktiivin asianmukainen täytäntöönpano, eivät voi vaikuttaa kyseessä olevan rikkomisen vakavuuteen, koska vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin direktiiveistä johtuvien velvoitteiden ja määräaikojen noudattamatta jättämistä ja näin ollen niiden liian myöhään tapahtunutta tai puutteellista täytäntöönpanoa ei voida perustella jäsenvaltion sisäisen oikeusjärjestyksen mukaisilla käytännöillä tai tilanteilla. Merkitystä ei myöskään ole sillä, että jäsenvaltion jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen johtuu sen kohtaamista teknisistä vaikeuksista (ks. mm. tuomio 7.5.2002, komissio v. Alankomaat, C-364/00, EU:C:2002:282, 10 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Toiseksi rikkomisen kestosta on muistutettava, että sitä on lähtökohtaisesti arvioitava ottaen huomioon ajankohta, jona unionin tuomioistuin arvioi tosiseikkoja, eikä ajankohtaa, jona komissio on saattanut asian sen käsiteltäväksi (ks. vastaavasti tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia, (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C-543/17, EU:C:2019:573, 87 kohta). Tällainen tosiseikkojen arviointi on katsottava tehdyksi menettelyn päättämispäivänä.

78

Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että kyseessä oleva jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen päättyi 21.7.2019 eli ennen menettelyn päättämistä.

79

Sen ajanjakson alkamisajankohdasta, joka on otettava huomioon SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla määrättävän kiinteämääräisen hyvityksen määrän vahvistamiseksi, on täsmennettävä, että – toisin kuin unionin tuomioistuin totesi 8.7.2019 antamansa tuomion komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot) (C-543/17, EU:C:2019:573) 88 kohdassa, joka koskee päiväkohtaisen uhkasakon määrittämistä – ajankohta, joka on otettava huomioon arvioitaessa kyseessä olevan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen kestoa SEUT 260 artiklan 3 kohdan mukaisen kiinteämääräisen hyvityksen määräämiseksi, ei ole perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymispäivä vaan kyseessä olevassa direktiivissä täytäntöönpanolle asetetun määräajan päättymispäivä.

80

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 74 kohdassa, kyseisen säännöksen tavoitteena on kannustaa jäsenvaltioita panemaan direktiivit täytäntöön unionin lainsäätäjän asettamassa määräajassa ja varmistaa unionin lainsäädännön täysi tehokkuus. Näin ollen on niin, että vaikka SEUT 260 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn täytäntöönpanon käynnistävä seikka on se, että jäsenvaltio ei ole noudattanut tuomion, jolla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen todetaan, mukaisia velvoitteitaan, SEUT 260 artiklan 3 kohdassa määrätyn menettelyn käynnistävä seikka on se, että jäsenvaltio ei ole noudattanut velvoitettaan toteuttaa direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteitä ja ilmoittaa niistä direktiivissä vahvistettuun päivään mennessä.

81

Muunlainen ratkaisu merkitsisi sitä paitsi direktiivien niiden säännösten tehokkaan vaikutuksen kyseenalaistamista, joissa vahvistetaan ajankohta, jolloin direktiivien täytäntöönpanotoimien on tultava voimaan. Koska unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 258 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisen virallisen huomautuksen antaminen edellyttää sitä, että komissio voi pätevästi väittää asianomaisen jäsenvaltion jättäneen tätä aikaisemmin noudattamatta sille kuuluvaa velvoitetta (tuomio 5.12.2019, komissio v. Espanja (Jätehuoltosuunnitelmat), C-642/18, EU:C:2019:1051, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), jäsenvaltiot, jotka eivät ole panneet direktiiviä täytäntöön siinä vahvistettuna määräpäivänä, voisivat nimittäin tällöin joka tapauksessa hyötyä ylimääräisestä täytäntöönpanoajasta, jonka kesto vaihtelisi lisäksi sen mukaan, miten nopeasti komissio aloittaa oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn, eikä tämän ajan pituutta voitaisi ottaa huomioon kyseessä olevan laiminlyönnin kestoa arvioitaessa. On kuitenkin kiistatonta, että päivämäärä, josta lähtien direktiivin täysi tehokkuus on varmistettava, on itse direktiivissä säädetty täytäntöönpanopäivä eikä perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymispäivä.

82

Toisin kuin Romania väittää, tällä lähestymistavalla ei voida kyseenalaistaa SEUT 258 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätyn oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tehokasta vaikutusta. Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa kyseessä oleva jäsenvaltio ei nimittäin voi pätevästi väittää, ettei se ollut tietoinen siitä, että se ei ollut noudattanut kyseisen direktiivin mukaisia velvoitteitaan kyseisessä direktiivissä säädetystä täytäntöönpanopäivästä lähtien. Lisäksi kyseessä olevan jäsenvaltion puolustautumisoikeuksien suojaaminen, joka taataan oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä, ei voi johtaa siihen, että tätä jäsenvaltiota suojellaan kaikilta taloudellisilta seurauksilta, jotka tästä laiminlyönnistä aiheutuvat perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymistä edeltävältä ajalta.

83

Unionin oikeuden täyden tehokkuuden varmistamiseksi arvioitaessa laiminlyönnin kestoa SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla määrättävän kiinteämääräisen hyvityksen määrän määrittämiseksi on siis otettava huomioon itse kyseessä olevassa direktiivissä säädetty täytäntöönpanopäivä.

84

Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, ettei Romania ollut direktiivin 2015/849 67 artiklassa säädettynä täytäntöönpanopäivänä eli 26.6.2017 antanut kyseisen direktiivin täytäntöönpanon edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä eikä näin ollen ilmoittanut komissiolle direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteistä. Tästä seuraa, että kyseinen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, joka päättyi vasta 21.7.2019, kesti vähän yli kaksi vuotta.

85

Kolmanneksi kyseessä olevan jäsenvaltion maksukyvyn osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että on otettava huomioon kyseisen jäsenvaltion bruttokansantuotteen (BKT) viimeaikainen kehitys sellaisena kuin se on ajankohtana, jolloin unionin tuomioistuin tutkii asian tosiseikat (ks. analogisesti SEUT 260 artiklan 2 kohdan osalta tuomio 12.11.2019, komissio v. Irlanti (Derrybrienin tuulivoimala), C-261/18, EU:C:2019:955, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

86

Kun otetaan huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet ja se harkintavalta, joka unionin tuomioistuimelle on annettu SEUT 260 artiklan 3 kohdassa, jonka mukaan unionin tuomioistuin ei voi sen määräämän kiinteämääräisen hyvityksen osalta ylittää komission ilmoittamaa määrää, on katsottava, että direktiivin 2015/849 67 artiklassa tarkoitettua vastaavien ja unionin oikeuden täyteen tehokkuuteen vaikuttavien rikkomisten tulevan toistumisen tehokas estäminen edellyttää sellaisen kiinteämääräisen hyvityksen määräämistä, jonka määräksi on vahvistettava 3000000 euroa.

87

Näin ollen Romania on velvoitettava maksamaan komissiolle 3000000 euron suuruinen kiinteämääräinen hyvitys.

88

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Romanian velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja Romania on hävinnyt asian, Romania on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

89

Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan, jonka mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, mukaisesti Belgian kuningaskunta, Viron tasavalta, Ranskan tasavalta ja Puolan tasavalta vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: