–

P. M., P. V.d.S. ja N. G.d.M., edustajanaan P. Vande Casteele, advocaat,

–

Belgian hallitus, asiamiehinään J.-C. Halleux, P. Cottin, L. Van den Broeck ja C. Pochet, avustajinaan D. D’Hooghe, C. Mathieu ja P. Wytinck, advocaten,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Kreikan hallitus, asiamiehinään M. Tassopoulou, S. Papaioannou ja S. Charitaki,

–

Kyproksen hallitus, asiamiehinään D. Kalli ja E. Zachariadou,

–

Euroopan parlamentti, asiamiehinään A. Pospíšilová Padowska ja R. van de Westelaken,

–

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään M. Balta ja F. Naert,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Haasbeek ja P. Ondrůšek,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU (EUVL 2014, L 94, s. 65) 10 artiklan c alakohdan ja d alakohdan i, ii ja v alakohdan pätevyyttä.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä P. M., N. G.d.M. ja P. V.d.S. ja toisaalta Ministerraad (ministerineuvosto, Belgia) ja joka koskee tiettyjen oikeudellisten palvelujen jättämistä julkisia hankintoja koskevien tekomenettelyiden ulkopuolelle direktiivin 2014/24 säännösten täytäntöönpanemiseksi annetussa Belgian lainsäädännössä.

3

Direktiivin 2014/24 johdanto-osan 1, 4, 24 ja 25 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

4

Tämän direktiivin 10 artiklan, jonka otsikko on ”Palveluhankintasopimuksia koskevat erityispoikkeukset”, c ja d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä ei sovelleta palveluhankintasopimuksiin, jotka koskevat:

– –

5

Belgian lainsäätäjä tarkisti julkisista hankinnoista 17.6.2016 annetulla lailla (wet inzake overheidsopdrachten van 17 juni 2016) (Belgisch Staatsblad 14.7.2016, s. 44219) julkisten hankintojen tekemistä koskevat säännöt ja saattoi lainsäädäntönsä direktiivin 2014/24 mukaiseksi. Kyseisen lain 28 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1 §   Jollei tämän pykälän 2 momentista muuta johdu, tätä lakia ei sovelleta palveluhankintasopimuksiin, jotka koskevat:

– – –

– –

2 §   Kuningas voi antaa julkisten hankintojen tekemistä koskevia sääntöjä, joita sovelletaan kuninkaan määrittämissä tapauksissa 1 momentin 4 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuihin hankintoihin.”

6

Pääasian kantajat P. M., N. G.d.M. ja P. V.d.S., jotka ovat asianajajia ja juristin koulutuksen suorittaneita henkilöitä, nostivat 16.1.2017 ennakkoratkaisua pyytävässä tuomioistuimessa Grondwettelijk Hofissa (perustuslakituomioistuin, Belgia) kanteen, jossa he vaativat kyseistä tuomioistuinta kumoamaan julkisista hankinnoista annetun lain säännökset, joilla tietyt oikeudelliset palvelut sekä tietyt välimies- ja sovittelupalvelut jätetään tämän lain soveltamisalan ulkopuolelle.

7

Pääasian kantajat esittävät, että siltä osin kuin näistä säännöksistä seuraa, että niissä tarkoitettuja palveluita koskevien sopimusten sopijapuolen valinta jätetään kyseiseen lakiin sisältyvien julkisten hankintojen tekemistä koskevien sääntöjen soveltamisen ulkopuolelle, säännökset johtavat erilaiseen kohteluun, jota ei voida oikeuttaa.

8

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tämän johdosta, että tässä tulee esiin kysymys, loukataanko näiden palvelujen jättämisellä julkisia hankintoja koskevien tekomenettelyiden ulkopuolelle niitä täyteen kilpailuun, palvelujen tarjoamisen vapauteen ja sijoittautumisvapauteen liittyviä tavoitteita, joihin unionin lainsäätäjä pyrki direktiivin 2014/24 antaessaan, ja eikö toissijaisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen olisi pitänyt johtaa unionin oikeuden sääntöjen yhdenmukaistamiseen myös näiden palveluiden osalta.

9

Kyseisen tuomioistuimen mukaan niiden kansallisten säännösten, joiden kumoamista kyseisessä tuomioistuimessa vaaditaan, perustuslainmukaisuuden arvioimista varten on tutkittava, ovatko kyseisen direktiivin 10 artiklan c alakohdan sekä d alakohdan i, ii ja v alakohdan säännökset yhteensopivia yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja toissijaisuusperiaatteen sekä SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan kanssa.

10

Tässä tilanteessa Grondwettelijk Hof on päättänyt lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko direktiivin [2014/24] 10 artiklan c alakohta sekä d alakohdan i, ii ja v alakohta yhteensopiva yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa, joko yksinään tai luettuna yhdessä toissijaisuusperiaatteen sekä [SEUT] 49 ja [SEUT] 56 artiklan kanssa, kun kyseisessä säännöksessä tarkoitetut palvelut jätetään mainitussa direktiivissä säädettyjen julkisten hankintojen tekemistä koskevien sellaisten sääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle, joilla kuitenkin taataan täyden kilpailun ja vapaan liikkuvuuden toteutuminen viranomaisen tehdessä julkisia hankintoja koskevia sopimuksia?”

11

Tšekin ja Kyproksen hallitukset kiistävät, että ennakkoratkaisukysymys ja siten ennakkoratkaisupyyntö voitaisiin ottaa tutkittavaksi.

12

Tšekin hallitus väittää, ettei kysymyksellä ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän sellaisen asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, joka koskee sitä, onko Belgian perustuslaki esteenä sille, että kansallisessa oikeudessa jätetään julkisten hankintojen tekemisestä koskevien kansallisten sääntöjen soveltamisen ulkopuolelle sellaiset tietyt oikeudelliset palvelut, jotka on jätetty myös direktiivin 2014/24 soveltamisalan ulkopuolelle. Unionin oikeudessa ei kuitenkaan velvoiteta jäsenvaltioita sisällyttämään kyseisiä palveluja kansallisten täytäntöönpanosääntöjen soveltamisalaan. Tämä kysymys on arvioitava siten yksinomaan Belgian perustuslain perusteella.

13

Kyproksen hallitus toteaa puolestaan, että esitetty kysymys koskee sitä, ovatko kyseisen direktiivin 10 artiklan c alakohta ja d alakohdan i, ii ja v alakohta SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan mukaisia. Kaikkia kansallisia toimenpiteitä, jotka ovat olleet unionin tasolla kattavan yhdenmukaistamisen kohteena, olisi kuitenkin arvioitava suhteessa kyseisen yhdenmukaistamistoimenpiteen säännöksiin eikä suhteessa primaarioikeuden määräyksiin.

14

Tästä on palautettava mieleen, että kun kansallisessa tuomioistuimessa tulee esiin kysymys unionin toimielinten toteuttaman toimen pätevyydestä, kansallisen tuomioistuimen asiana on ratkaista, onko vastaus kysymykseen tarpeen sen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemiseksi, ja siis päättää pyytää unionin tuomioistuimelta ratkaisua tähän kysymykseen. Jos kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset koskevat unionin oikeuden oikeussäännön pätevyyttä, unionin tuomioistuimen on siis lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 11.11.1997, Eurotunnel ym., C‑408/95, EU:C:1997:532, 19 kohta; tuomio 10.12.2002, British American Tobacco (Investments) ja Imperial Tobacco, C‑491/01, EU:C:2002:741, 34 kohta ja tuomio 28.3.2017, Rosneft, C‑72/15, EU:C:2017:236, 49 kohta).

15

Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta SEUT 267 artiklassa tarkoitetun kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen ainoastaan, jos muun muassa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa mainittuja ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevia vaatimuksia ei ole noudatettu tai jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä unionin oikeussäännön tulkitsemisella tai pätevyyden arvioimisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen (tuomio 28.3.2017, Rosneft, C‑72/15, EU:C:2017:236, 50 kohta).

16

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisun pyytämistä koskevasta päätöksestä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevat kansalliset säännökset, joita on vaadittu kumottaviksi ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, koskevat direktiivin 2014/24 täytäntöönpanemiseksi Belgian oikeudessa annettua lakia ja konkreettisesti tiettyjen oikeudellisten palvelujen jättämistä lain soveltamisalan ulkopuolelle.

17

Tällaisessa tilanteessa – ja toisin kuin Tšekin ja Kyproksen hallitukset väittävät – kysymys direktiivin 2014/24 10 artiklan c alakohdan ja d alakohdan i, ii ja v alakohdan pätevyydestä ei ole vailla merkitystä kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan riidan ratkaisemisen kannalta. Nimittäin siinä tapauksessa, että edellä mainituissa säännöksissä säädetty poikkeus todettaisiin pätemättömäksi, ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kumottaviksi vaaditut säännökset olisi katsottava unionin oikeuden vastaisiksi.

18

Edellä olevista seikoista seuraa, että esitetty kysymys ja näin ollen ennakkoratkaisupyyntö otetaan tutkittavaksi.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kysymyksellään unionin tuomioistuinta lausumaan direktiivin 2014/24 10 artiklan c alakohdan ja d alakohdan i, ii ja v alakohdan pätevyydestä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja toissijaisuusperiaatteen ja SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan kannalta.

20

Ensiksi toissijaisuusperiaatteesta ja SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan noudattamisesta on palautettava mieleen yhtäältä, että SEU 5 artiklan 3 kohdassa ilmaistussa toissijaisuusperiaatteessa määrätään, että unioni toimii aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, vain siinä tapauksessa ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, jotka suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten takia voidaan siis toteuttaa paremmin unionin tasolla (ks. vastaavasti tuomio 4.5.2016, Philip Morris Brands ym., C‑547/14, EU:C:2016:325, 215 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

21

Siitä, että unionin lainsäätäjä on jättänyt direktiivin 2014/24 soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 10 artiklan c alakohdassa ja d alakohdan i, ii ja v alakohdassa säädetyt palvelut, seuraa vääjäämättä, että se on niin tehdessään katsonut, että kansallisten lainsäätäjien tehtävänä on määritellä, onko näiden palveluiden kuuluttava julkisten hankintojen tekemistä koskevien sääntöjen piiriin.

22

Näin ollen ei voida katsoa, että nämä säännökset olisi annettu toissijaisuusperiaatteen vastaisesti.

23

Toisaalta SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan noudattamisesta on huomautettava, että direktiivin 2014/24 johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan, että jäsenvaltioiden viranomaisten tehdessä hankintasopimuksia tai tehtäessä tällaisia sopimuksia niiden puolesta on noudatettava SEU-sopimuksen periaatteita ja erityisesti sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia määräyksiä.

24

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tasolla toteutettavalla julkisia hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisella pyritään poistamaan ne esteet, joita näistä menettelyistä mahdollisesti aiheutuu palvelujen tarjoamisen vapaudelle ja tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle, ja näin suojaamaan sellaisten jäsenvaltioon sijoittautuneiden taloudellisten toimijoiden etuja, jotka haluavat tarjota tavaroita tai palveluja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille hankintaviranomaisille (ks. vastaavasti tuomio 13.11.2007, komissio v. Irlanti, C‑507/03, EU:C:2007:676, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kun direktiivillä 2014/24 jätetään sen 10 artiklan c alakohdassa ja d alakohdan i, ii ja v alakohdassa tarkoitetut palvelut kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle ja kun sillä ei näin ollen velvoiteta jäsenvaltioita saattamaan niitä julkisten hankintojen tekemistä koskevien sääntöjen piiriin, sillä vaarannettaisiin perussopimuksissa taatut vapaudet.

26

Toiseksi unionin lainsäätäjän harkintavallasta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta on todettava, että unionin tuomioistuin on tunnustanut vakiintuneessa oikeuskäytännössään, että unionin lainsäätäjällä on laaja harkintavalta sen käyttäessä sille myönnettyä toimivaltaa, kun sen toimintaan liittyy poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten valintojen tekeminen ja kun sen on suoritettava monitahoisia arviointeja (tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym., C‑127/07, EU:C:2008:728, 57 kohta ja tuomio 30.1.2019, Planta Tabak, C‑220/17, EU:C:2019:76, 44 kohta). Näin ollen tähän alaan kuuluva toimenpide voidaan katsoa lainvastaiseksi ainoastaan, jos kyseinen toimenpide on ilmeisen soveltumaton toimivaltaisten toimielinten tavoitteleman päämäärän saavuttamiseen (tuomio 14.12.2004, Swedish Match, C‑210/03, EU:C:2004:802, 48 kohta).

27

Jopa silloin, kun unionin lainsäätäjällä on tällainen harkintavalta, sen on kuitenkin perustettava valintansa asianomaisen lainsäädännön päämäärän kannalta objektiivisiin ja tarkoituksenmukaisiin perusteisiin (tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym., C‑127/07, EU:C:2008:728, 58 kohta).

28

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate unionin oikeuden yleisenä periaatteena edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym., C‑127/07, EU:C:2008:728, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Erilaisten tilanteiden rinnastettavuutta on arvioitava kaikkien näille tilanteille ominaisten seikkojen kannalta. Nämä seikat on muun muassa määritettävä ja niitä on arvioitava unionin sen toimen kohteen ja päämäärän valossa, jolla kyseinen erottelu otetaan käyttöön. On myös otettava huomioon sen alan periaatteet ja tavoitteet, johon kyseinen toimi kuuluu (tuomio 12.5.2011, Luxemburg v. parlamentti ja neuvostoC‑176/09, EU:C:2011:290, 32 kohta ja tuomio 30.1.2019, Planta Tabak, C‑220/17, EU:C:2019:76, 37 kohta).

30

Näiden periaatteiden valossa direktiivin 2014/24 10 artiklan c alakohdan ja d alakohdan i, ii ja v alakohdan pätevyys on tutkittava yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kannalta.

31

Direktiivin 2014/24 10 artiklan c alakohdassa tarkoitetuista välimies- ja sovittelupalveluista on ensinnäkin todettava, että direktiivin johdanto-osan 24 perustelukappaleessa lausutaan, että välimies- ja sovittelupalveluja ja muita vaihtoehtoisen riitojenratkaisun muotoja tarjoavat laitokset tai yksittäiset toimijat valitaan menettelyillä, joihin ei voida soveltaa julkisia hankintoja koskevia sääntöjä.

32

Oikeusriidan kaikkien asianosaisten on nimittäin aina hyväksyttävä välimiehet ja sovittelijat, jotka ne nimeävät yhteisymmärryksessä. Välimies- ja sovittelupalveluiden julkista hankintaa koskevan sopimuksen tekomenettelyn käynnistävä julkinen elin ei näin ollen voi pakottaa oikeusriidan toista asianosaista käyttämään kyseisen hankintasopimuksen sopimuspuoleksi valittua yhteisenä välimiehenä tai sovittelijana.

33

Direktiivin 2014/24 10 artiklan c alakohdassa tarkoitettujen välimies- ja sovittelupalveluiden objektiivisten ominaisuuksien takia ne eivät ole näin ollen rinnastettavissa direktiivin 2014/24 soveltamisalaan sisältyviin muihin palveluihin. Tästä seuraa, että unionin lainsäätäjä pystyi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukkaamatta harkintavaltansa puitteissa jättämään direktiivin 2014/24 10 artiklan c alakohdassa tarkoitetut palvelut pois kyseisen direktiivin soveltamisalasta.

34

Toiseksi direktiivin 2014/24 10 artiklan d alakohdan i ja ii alakohdassa tarkoitetuista asianajajien tarjoamista palveluista on todettava, että kyseisen direktiivin johdanto-osan 25 perustelukappaleesta ilmenee, että unionin lainsäätäjä on ottanut huomioon sen, että yleensä tällaisia oikeudellisia palveluja suorittavat laitokset tai yksittäiset toimijat nimetään tai valitaan tavalla, johon ei voida soveltaa hankintasääntöjä tietyissä jäsenvaltioissa, joten nämä oikeudelliset palvelut oli jätettävä tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

35

Tästä on todettava, että direktiivin 2014/24 10 artiklan d alakohdan i ja ii alakohdassa ei jätetä kaikkia palveluja, jotka asianajaja voi tarjota hankintaviranomaiselle, kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle vaan yksinomaan asianajajan suorittama asiakkaan oikeudellinen edustaminen kansainvälisessä sovittelu- tai välityselimessä pidetyssä menettelyssä, jäsenvaltion ja kolmannen maan tuomioistuimissa tai viranomaisissa taikka kansainvälisissä tuomioistuimissa tai viranomaisissa ja myös oikeudellinen neuvonta tällaisen menettelyn valmistelemisen tai mahdollisuuden yhteydessä. Tällaiset asianajajan tarjoamat palvelut toteutetaan ainoastaan asianajajan ja tämän asiakkaan henkilökohtaisessa suhteessa, jolle on tunnusomaista, että se on mahdollisimman luottamuksellinen.

36

Yhtäältä niiden ominaisuuksien, joita tarjottavalta palvelulta odotetaan, objektiivinen kuvaaminen on kuitenkin vaikeaa asianajajan ja tämän asiakkaan välisen henkilökohtaisen suhteen, jossa asiakas saa vapaasti valita häntä puolustavan henkilön ja jossa asiakkaan ja hänen asianajajansa välillä on luottamussuhde, takia.

37

Toisaalta asianajajan ja tämän asiakkaan välisen suhteen luottamuksellisuus, jolla pyritään erityisesti tämän tuomion 35 kohdassa kuvatuissa olosuhteissa sekä varmistamaan yksityisten puolustautumisoikeuksien käyttäminen koko laajuudessaan että turvaamaan vaatimus, jonka mukaan jokaisen yksityisen on voitava kääntyä vapaasti asianajajansa puoleen (ks. vastaavasti tuomio 18.5.1982, AM & S Europe v. komissio, 155/79, EU:C:1982:157, 18 kohta), voi vaarantua tällaisen hankintasopimuksen sopimuspuolen valintaedellytysten täsmentämistä koskevan hankintaviranomaisen velvollisuuden ja näille edellytyksille annettavan julkisuuden takia.

38

Tästä seuraa, että direktiivin 2014/24 10 artiklan d alakohdan i ja ii alakohdassa tarkoitetut palvelut eivät ole niiden objektiivisten ominaisuuksien takia rinnastettavissa tämän direktiivin soveltamisalaan sisältyviin muihin palveluihin. Tämän objektiivisen eron takia unionin lainsäätäjä pystyi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukkaamatta harkintavaltansa puitteissa jättämään nämä palvelut pois tämän direktiivin soveltamisalasta.

39

Kolmanneksi direktiivin 2014/24 10 artiklan d alakohdan v alakohdassa tarkoitetuista oikeudellisista palveluista, jotka kuuluvat toimintoihin, jotka liittyvät, vaikkakin vain ajoittain, julkisen vallan käyttöön, on todettava, että nämä toiminnat ja siten nämä palvelut on suljettu SEUT 51 artiklan sanamuodon mukaan EUT-sopimuksen sijoittautumisvapautta koskevien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle ja SEUT 62 artiklan sanamuodon mukaan EUT-sopimuksen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle. Tällaiset palvelut eroavat kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvista palveluista siinä, että ne liittyvät suoraan tai välillisesti julkisen vallan käyttämiseen ja tehtäviin, joilla on tarkoitus turvata valtion tai muiden julkisyhteisöjen yleiset edut.

40

Tästä seuraa, että jo luonteensa vuoksi oikeudelliset palvelut, jotka liittyvät vaikkakin vain ajoittain, julkisen vallan käyttöön, eivät ole objektiivisten ominaisuuksiensa perusteella rinnastettavissa direktiivin 2014/24 soveltamisalaan sisältyviin muihin palveluihin. Tämänkin objektiivisen eron takia unionin lainsäätäjä pystyi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukkaamatta harkintavaltansa puitteissa jättämään ne direktiivin 2014/24 soveltamisalan ulkopuolelle.

41

Direktiivin 2014/24 10 artiklan c alakohdan ja d alakohdan i, ii ja v alakohdan säännösten tutkinnassa ei näin ole ilmennyt mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa niiden pätevyyteen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja toissijaisuusperiaatteen sekä SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan kannalta.

42

Esitettyyn kysymykseen on kaikkien edellä olevien seikkojen perusteella vastattava, että kysymyksen tutkinnassa ei ole ilmennyt mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa direktiivin 2014/24 10 artiklan c alakohdan ja d alakohdan i, ii ja v alakohdan säännösten pätevyyteen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja toissijaisuusperiaatteen sekä SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan kannalta.

43

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kysymyksen tutkimisessa ei ole ilmennyt mitään seikkaa, joka voisi vaikuttaa julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU 10 artiklan c alakohdan ja d alakohdan i, ii ja v alakohdan säännösten pätevyyteen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja toissijaisuusperiaatteen sekä SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan kannalta.