1.

Tällä ennakkoratkaisupyynnöllään Finanzgericht (verotuomioistuin, Düsseldorf, Saksa) pyytää ohjeita siihen, onko sokerialalla sovellettavat tuotantomaksut neuvoston asetuksen (EU) N:o 1360/2013 ( 2 ) nojalla palautettava vastaavuus- ja tehokkuusperiaate huomioon ottaen kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja erityisesti soveltaen siinä säädettyä vanhentumisaikaa. Tämä kysymys tulee esille riita-asiassa, jossa vastakkain ovat Cargill Deutschland GmbH (jäljempänä Cargill Deutschland), joka on isoglukoosin tuottaja, ja kansalliset toimivaltaiset viranomaiset. Cargill Deutschland vaatii palauttamaan sokerin tuotantomaksut, jotka se maksoi sellaisen lainsäädännön perusteella, jonka unionin tuomioistuin sittemmin totesi pätemättömäksi. Toimivaltaiset viranomaiset väittävät, että nämä vaatimukset ovat vanhentuneet sellaisten kansallisten sääntöjen seurauksena, joissa säädetään vanhentumisajasta tällaisten vaatimusten esittämiselle.

2.

Tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ( 3 ) sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn keskeisiin ominaispiirteisiin kuuluivat hintoja, tuotantokiintiöitä ja kolmansien maiden kanssa käytävää kauppaa koskevat säännökset. Järjestelmä oli itserahoitteinen. Tuolloiseen yhteisön sokerialalle antamaan tukeen kuului sokerijuurikkaan vähimmäishinta, jonka sokerinvalmistajat maksoivat yhteisön viljelijöille, ja sokerin interventiohinta, jolla interventioelimet ostivat kaiken yhteisön tuottajien niille tarjoaman sokerin. Sokerintuottajilta perittiin tuotantomaksuja, joilla rahoitettiin kolmeen eri ryhmään ( 4 ) jaetun sokerin tuotannon taloudellisesta tukemisesta aiheutuneet kustannukset. Tuotantomaksujen oli erityisesti tarkoitus kuvastaa yhteisölle vientituista – toisin sanoen maksuista, joilla tietyissä olosuhteissa kompensoitiin sokerintuottajille sitä, että sokerin maailmanmarkkinahinnat olivat yleisesti ottaen alhaisempia kuin tuettu yhteisöhinta – aiheutuvia kustannuksia. Periaatteena oli, että teollisuudenalan itsensä olisi rahoitettava liikatuotannon kaupaksi saattamisesta syntyvät tappiot. ( 5 )

3.

Tuomioon Jülich I ( 6 ) johtaneessa asiassa useat sokerintuottajat riitauttivat sokerin tuotantomaksujen laskentaa koskevien tiettyjen näkökohtien lainmukaisuuden. Ne väittivät, että komission laskentamenetelmä johti siihen, että niiden maksamien tuotantomaksujen määrä oli suurempi kuin yhteisön tuotannon ylijäämien kaupaksi saattamisesta aiheutuvat kustannukset. Yhteisöjen tuomioistuimelta tiedusteltiin, oliko komission soveltama laskentamenetelmä pätevä. Yhteisöjen tuomioistuin ratkaisi asian sokerintuottajien hyväksi. Se totesi komission asetuksen (EY) N:o 1762/2003 ( 7 ) ja komission asetuksen (EY) N:o 1775/2004 pätemättömiksi. ( 8 )

4.

Unionin yleinen tuomioistuin antoi 29.9.2011 asiassa T-4/06, Puola v. komissio, tuomion, ( 9 ) jossa se totesi, että sokerialan lisämaksun kerrointen eriyttämiselle ei ole asianmukaista oikeusperustaa, ja kumosi komission asetuksen (EY) No 1686/2005 ( 10 ) 2 artiklan.

5.

Tuomioon Jülich II ( 11 ) johtaneessa asiassa unionin tuomioistuimen käsiteltävänä oli jälleen sokerin tuotantomaksujen laskentaan liittyviä kysymyksiä. Pääasiallinen kysymys koski kyseessä olleeseen ”tukien kokonaismäärään” liittynyttä epävarmuutta. Epävarmuus johtui siitä, että vientitukia, joihin tietyt vietyihin jalostettuihin tuotteisiin sisältyneet sokerimäärät olivat oikeutettuja, ei ollut vaadittu eikä maksettu. Asetuksissa, joissa määritettiin markkinointivuosina 2003–2006 perittävät tuotantomaksut, komissio oli sisällyttänyt nämä määrät ”vietävään ylijäämään” muttei ”toteutettaviin vientisitoumuksiin”. Kun yhteisöjen tuomioistuinta pyydettiin lausumaan tämän laskentamenetelmän pätevyydestä, se oli todennut vuonna 2008 tuomiossa Jülich I, että kaikki viedyt määrät olisi pitänyt ottaa huomioon molemmissa tapauksissa riippumatta siitä, oliko tukia maksettu vai ei, ja että kyseiset asetukset olivat tästä syystä pätemättömiä. Se ei kuitenkaan lausunut siitä, olisiko ”tukien kokonaismäärään” pitänyt samoin sisältyä kaikki käytettävissä olevat tuet riippumatta siitä, oliko ne maksettu vai ei, vai ainoastaan tosiasiallisesti maksetut tuet. ( 12 )

6.

Noudattaakseen yhteisöjen tuomioistuimen tuomioita komissio antoi vuonna 2009 uuden asetuksen, jolla oikaistiin pätemättömäksi todetut asetukset. ( 13 ) Uusissa laskelmissaan komissio sisällytti ”tukien kokonaismäärään”kaikki käytettävissä olevat tuet riippumatta siitä, oliko niitä maksettu. Uudelleen lasketut tuotantomaksut erosivat hieman alun perin vahvistetuista, mutta ne olivat suurempia kuin ne olisivat olleet, jos ainoastaan tosiasiallisesti maksetut tuet olisi sisällytetty ”tukien kokonaismäärään”. Useat sokerintuottajat riitauttivat tämän. Tuomiossa Jülich II unionin tuomioistuin totesi asetuksen N:o 1193/2009 pätemättömäksi ja katsoi, että laskettaessa ennakoitua keskimääräistä tappiota sokeritonnilta asetuksen N:o 1260/2001 15 artiklan 1 kohdan d alakohtaa oli tulkittava siten, että tukien kokonaismäärään sisältyy ainoastaan tosiasiallisesti maksettujen vientitukien kokonaismäärä.

7.

Tämän seurauksena neuvosto antoi asetuksen N:o 1360/2013. ( 14 )

8.

Johdanto-osan ensimmäisestä kymmenenteen perustelukappaleessa esitetään perusta, jonka mukaisesti tuotantomaksut oli laskettu kyseessä oleville markkinointivuosille, ja unionin tuomioistuimen tuomiot, joissa komission aiemmin antamat asiaa koskevat asetukset (joissa nämä maksut vahvistettiin) oli todettu pätemättömiksi. Johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan, että ”sen vuoksi sokerialan tuotantomaksut olisi vahvistettava asianmukaiselle tasolle. Asetuksen [N:o 1260/2001] 15 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettu ’keskimääräinen tappio’ olisi asetuksen (EY) N:o 314/2002 6 artiklan 5 kohdan mukaisesti määritellyn viennin osalta laskettava jakamalla tosiasiallisesti maksetut vientituet viedyillä määrillä riippumatta siitä, onko vientitukea maksettu vai ei. – –”. Johdanto-osan perustelukappaleisiin sisältyvät toteamukset vahvistavat, että oikaistuja maksuja oli tarkoitus soveltaa taannehtivasti kyseessä oleviin markkinointivuosiin, toisin sanoen samoista päivämääristä, joina ne julistettiin pätemättömiksi. ( 15 ) Johdanto-osan 23 perustelukappaleessa todetaan, että ”oikeusvarmuuden vuoksi ja jotta eri jäsenvaltioiden asianomaisia toimijoita kohdeltaisiin yhdenmukaisesti, on tarpeen asettaa yhteinen päivämäärä, jona tässä asetuksessa vahvistetut maksut olisi todettava neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 (19) 2 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.[ ( 16 )] Tätä määräaikaa ei kuitenkaan tulisi soveltaa, jos jäsenvaltioiden on kansallisen lainsäädännön mukaan suoritettava maksu asianomaisille toimijoille kyseisen päivämäärän jälkeen.”

9.

Asetuksen N:o 1360/2013 1 artiklassa säädetään, että sokerialan tuotantomaksut markkinointivuosien 2001/2002, 2002/2003, 2003/2004, 2004/2005 ja 2005/2006 osalta vahvistetaan liitteessä olevassa 1 kohdassa. ( 17 ) Markkinointivuosien 2001/2002 ja 2004/2005 lisämaksun laskemiseen tarvittavat kertoimet vahvistetaan liitteessä olevassa 2 kohdassa. Määrät, jotka sokerinvalmistajien on maksettava kyseessä olevilta markkinointivuosilta sokerijuurikkaan myyjille A- ja B-maksujen vuoksi, vahvistetaan liitteessä olevassa 3 kohdassa.

10.

Asetuksen N:o 1360/2013 2 artiklassa säädetään, että ”[asetuksen N:o 1150/2000] 2 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu toteamisen päivämäärä [kyseisessä asetuksessa] vahvistetuille maksuille on viimeistään 30 päivä syyskuuta 2014, paitsi jos talouden toimijoiden takaisin perimiä perusteettomasti suoritettuja maksuja koskevan kansallisen lainsäädännön soveltaminen estää jäsenvaltioita noudattamasta tätä määräaikaa”.

11.

Asetuksen N:o 1360/2013 3 artiklassa luetellaan päivämäärät, joina asetus N:o 1360/2013 tulee voimaan kyseessä olevien markkinointivuosien osalta. Sen mukaan 1 artiklan 1 kohtaa sovelletaan:

Sen mukaan 1 artiklan 2 kohtaa sovelletaan:

12.

Neuvoston asetus (EU) 2018/264 ( 18 ) ei ole sellaisenaan käsiteltävän asian kohteena. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin mainitsee sen ennakkoratkaisupyynnössään. Tuomiossaan Raffinerie Tirlemontoise ( 19 ) unionin tuomioistuin oli todennut komission asetuksen (EY) N:o 2267/2000 ( 20 ) ja komission asetuksen (EY) N:o 1993/2001 ( 21 ) pätemättömiksi. Asetuksen 2018/264 tavoitteina on muun muassa noudattaa kyseistä tuomiota ja vahvistaa markkinointivuotta 1999/2000 koskeva lisämaksu ja markkinointivuotta 2000/2001 koskeva tuotantomaksu aiheelliselle tasolle. ( 22 )

13.

Asetuksen 2018/264 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”asetuksilla (EY) N:o 2267/2000 ja (EY) N:o 1993/2001 vahvistettujen maksujen ja tämän asetuksen 1 artiklassa säädettyjen maksujen välinen erotus on palautettava asianmukaisesti perustellun hakemuksen perusteella niille talouden toimijoille, jotka suorittivat maksuja markkinointivuosien 1999/2000 ja 2000/2001 osalta”.

14.

Yhteisten markkinajärjestelyjen ja suorien tukien täytäntöönpanosta annetun lain (Gesetz zur Durchführung der gemeinsamen Marktorganisationen und der Direktzahlungen, jäljempänä MOG) 12 §:n 1 momentissa säädetään, että markkinajärjestelyihin liittyviin maksuihin sovelletaan soveltuvin osin yleisistä verosäännöksistä annetun lain säännöksiä, jollei MOG:ssä tai MOG:n nojalla annetussa asetuksessa säädetä poikkeuksesta näihin säännöksiin.

15.

Yleisistä verosäännöksistä annetun lain (Abgabenordnung, jäljempänä AO) 169 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään, että ”veron määrää ei voida enää vahvistaa tai tätä koskevaa päätöstä kumota tai muuttaa sen jälkeen, kun verojen vahvistamisen määräaika on päättynyt.– – Verojen vahvistamisen määräaika on: 1. vuosi valmisteverojen ja valmisteverojen palautusten osalta, 2. neljä vuotta sellaisten verojen ja veron palautusten osalta, jotka eivät ole 1 kohdassa tarkoitettuja veroja tai veron palautuksia tai unionin tullikoodeksin 5 artiklan 20 ja 21 kohdassa tarkoitettuja tuonti- tai vientitulleja.– –”

16.

AO:n 170 §:n 1 momentissa säädetään, että verojen vahvistamisen määräaika alkaa sen kalenterivuoden päättyessä, jolta vero on maksettava.

17.

AO:n 172 §:n 1 momentin, luettuna yhdessä kyseisen momentin ensimmäisen virkkeen 2 kohdan d alakohdan kanssa mukaan verotuspäätös, jos sitä ei ole tehty alustavasti tai siihen ei liity jälkitarkastusta koskevaa varaumaa, voidaan kumota tai sitä voidaan muuttaa vain siltä osin kuin se on muutoin sallittua laissa.

18.

AO:n 175 §:n 1 momentin mukaan verotuspäätös on kumottava tai sitä on muutettava, jos ilmenee tapahtuma, joka vaikuttaa verotukseen taannehtivasti.

19.

Hauptzollamt Krefeld (toimivaltainen viranomainen) teki isoglukoosin tuotantoa koskevien Cargill Deutschlandin maksuvelvoitteiden osalta seuraavat päätökset: i) 23.10.2002 tehty päätös, jossa markkinointivuodelta 2001/2002 maksettavan lopullisen tuotantomaksun määräksi vahvistettiin 832677,71 euroa ja lisämaksun määräksi 69270,46 euroa; ii) 20.10.2003 tehty päätös, jossa markkinointivuodelta 2002/2003 maksettavan lopullisen tuotantomaksun määräksi vahvistettiin 525236,03 euroa; iii) 30.3.2004 tehty päätös, jossa markkinointivuodelta 2003/2004 maksettavan tuotantomaksun ennakkomaksujen määräksi vahvistettiin 115084,15 euroa, ja iv) 18.10.2005 tehty päätös, jolla markkinointivuodelta 2004/2005 maksettavan lopullisen tuotantomaksun määräksi vahvistettiin 778800,52 euroa ja lisämaksun määräksi 124101,86 euroa. ( 23 ) Cargill Deutschland ei riitauttanut näitä päätöksiä (jäljempänä alkuperäiset maksupäätökset).

20.

Asetuksen N:o 1360/2013 antamisen jälkeen Cargill Deutschland pyysi Hauptzollamt Krefeldiä vahvistamaan uudelleen kyseessä olevia markkinointivuosia koskevat maksut ja palauttamaan vastaavat määrät, joita se oli maksanut liikaa kyseessä olevilta markkinointivuosilta. Hauptzollamt Krefeld hylkäsi pyynnön 18.4.2016 tekemällään päätöksellä. Se katsoi, että lopullisiksi tulleiden päätösten kumoaminen, muuttaminen tai oikaiseminen on mahdollista ainoastaan AO:n 169 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen 2 kohdan mukaisen verojen vahvistamisen määräajan kuluessa. Kyseinen määräaika oli kuitenkin päättynyt kyseessä olevien sokerin markkinointivuosien osalta.

21.

Cargill Deutschland nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kanteen, jossa se vaati palauttamaan maksut, joita se väittää maksaneensa liikaa sellaiseen lainsäädäntöön perustuvien laskelmien seurauksena, joka oli myöhemmin todettu pätemättömiksi ja oikaistu asetuksella N:o 1360/2013. Se väittää, että oikeus palautukseen perustuu unionin ja kansalliseen lainsäädäntöön.

22.

Hauptzollamt Krefeld puolestaan vaatii, että Cargill Deutschlandin kanne hylätään. Se väittää, että kun otetaan huomioon vastaavuus- ja tehokkuusperiaate unionin yleisinä oikeusperiaatteina, yleisessä vero-oikeudessa säädettyjä vanhentumisaikoja sovelletaan.

23.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kansallisen lainsäädännön nojalla Cargill Deutschlandilla ei ole oikeutta kyseessä olevilta markkinointivuosilta maksettujen maksujen palauttamiseen, koska asianomaisten maksupäätösten tekoajankohta huomioon ottaen tällaiset vaatimukset ovat jo vanhentuneet.

24.

Kansallisten säännösten mukaisen vanhentumisajan toiminnasta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että MOG:n 12 §:n 1 momentin, luettuna yhdessä AO:n 169 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen 2 kohdan kanssa, perusteella sovelletaan neljän vuoden verojen vahvistamisen määräaikaa.

25.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että asetuksella N:o 1360/2013 maksujen laskentaan tehdyt muutokset, joilla on taannehtiva vaikutus, eivät kansallisen lainsäädännön mukaan johda AO:n 175 §:n 1 momentin 2 kohdan soveltamiseen.

26.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, että jos maksupäätökset ovat kansallisen lainsäädännön mukaan tulleet lopullisiksi, estääkö tämä seikka liikaa maksettujen maksujen palauttamisen, kun otetaan huomioon, että asetuksen 2018/264 2 artiklan 2 kohdan mukaan markkinointivuosilta 1999/2000 ja 2000/2001 liikaa maksetut maksut on palautettava asianmukaisesti perustellun hakemuksen perusteella. Se tiedustelee, vaikuttaako tämä asetuksen 2018/264 2 artiklan 2 kohdan tulkinta maksujen palauttamiseen asetuksen N:o 1360/2013 nojalla.

27.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on näin ollen esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko sokerialan tuotantomaksut, jotka on [asetuksen (EU) N:o 1360/2013] mukaan laskettava eri tavoin kuin aiemmin, palautettava vastaavuus- ja tehokkuusperiaate huomioon ottaen kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja erityisesti soveltaen siinä säädettyä vanhentumisaikaa?”

28.

Kirjallisia huomautuksia esittivät Cargill Deutschland, Belgian hallitus ja Euroopan komissio. Samat osapuolet esittivät suullisia huomautuksia 2.5.2019 pidetyssä istunnossa. Lisäksi Hauptzollamt Krefeld (joka ei ollut esittänyt kirjallisia huomautuksia) oli myös läsnä istunnossa ja esitti suullisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle.

29.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii lähinnä selvittämään, onko Cargill Deutschland edelleen velvollinen maksamaan sokerintuotannosta perittäviä maksuja, jotka on laskettu sellaisen unionin lainsäädännön nojalla, jonka unionin tuomioistuin on sittemmin todennut pätemättömäksi, ja ovatko vanhentumisaikoja koskevat kansalliset säännöt esteenä uusien laskelmien tekemiselle asetuksen N:o 1360/2013 nojalla, jossa annetaan oikeus maksujen aiheettomasti maksetun osan palauttamiseen.

30.

Asiassa on riidatonta, että Cargill Deutschlandin tilanne kuuluu asetuksen N:o 1360/2013 soveltamisalaan ja että kyseinen yritys on lähtökohtaisesti oikeutettu maksujen palauttamiseen (jollei kansallisesta prosessilainsäädännöstä ja erityisesti vanhentumisaikoja koskevista säännöistä muuta johdu).

31.

Cargill Deutschland väittää, että sen oikeus liikaa maksettujen maksujen palauttamiseen vahvistetaan asetuksen 2018/264 2 artiklan 2 kohdassa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee näin ollen myös, olisiko kyseinen säännös otettava huomioon tulkittaessa asetusta N:o 1360/2013. Olen samaa mieltä komission kanssa siltä osin kuin se väittää, ettei asetuksen 2018/264 sanamuoto ole merkityksellinen. Ensinnäkin käsiteltävässä asiassa kyseessä oleviin markkinointivuosiin eivät kuulu markkinointivuodet 1999/2000 ja 2000/2001 – joista säädetään asetuksessa 2018/264. Toiseksi asetusta N:o 1360/2013 olisi tulkittava sen sanamuodon, tavoitteiden ja asiayhteyden perusteella.

32.

Cargill Deutschland väittää, että sillä on oikeus kyseessä olevilta markkinointivuosilta liikaa maksettujen maksujen palauttamiseen asetuksen N:o 1360/2013 nojalla. Tämä oikeus perustuu sen mukaan unionin tuomioistuimen tuomioihin sekä SEUT 264 ja SEUT 267 artiklaan, joita olisi tulkittava SEU 4 artiklan 3 kohdan ja SEUT 291 artiklan valossa.

33.

Hauptzollamt Krefeld sitä vastoin väittää, ettei asetuksessa N:o 1360/2013 anneta sokerintuottajille suoraa oikeutta maksujen palauttamiseen. Esittääkseen kyseiseen asetukseen perustuvan vaatimuksen sokerintuottajien on turvauduttava kansallisiin menettelysääntöihin.

34.

Belgian hallituksen mukaan ennakkoratkaisukysymykseen olisi vastattava myöntävästi. Vanhentumisaika voi alkaa kulua vasta siitä ajankohdasta, jona liikaa maksettujen maksujen oikeusperustan muodostavat asetukset kumotaan tai todetaan pätemättömiksi.

35.

Komissio väittää, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, jos sovellettavia säännöksiä ei ole yhdenmukaistettu unionin tasolla, palauttamismenettelystä säädetään kansallisissa menettelysäännöissä.

36.

Annetaanko asetuksessa N:o 1360/2013 itsessään talouden toimijoille oikeus kyseessä olevilta markkinointivuosilta liikaa maksettujen maksujen palauttamiseen, vai perustuvatko tällaiset oikeudet kansallisiin menettelysääntöihin ja järjestelyihin?

37.

Oikeudet kyseessä olevilta markkinointivuosilta liikaa maksettujen maksujen palauttamiseen seuraavat nähdäkseni kiistatta unionin lainsäädännöstä. Tällaiset oikeudet seuraavat loogisesti unionin tuomioistuimen ratkaisuista, joissa lainsäädäntö, jonka perusteella nämä maksut maksettiin, todettiin pätemättömäksi. ( 24 ) Asetuksessa N:o 1360/2013 itsessään ei anneta oikeuksia talouden toimijoille sinänsä. Siinä pikemminkin korjataan taannehtivasti virheet, jotka tehtiin laskettaessa tuotantomaksuja kyseessä olevilta markkinointivuosilta, ja vahvistetaan näiden maksujen uudet määrät, minkä ansiosta talouden toimijat ja jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat määrittää vanhassa järjestelmässä liikaa maksetut määrät. ( 25 )

38.

Asetuksen N:o 1360/2013 1 artiklalla otetaan käyttöön (uudet, oikaistut) tuotantomaksut kyseessä olevilta markkinointivuosilta, ja siinä viitataan asetuksen liitteessä olevaan 1 kohtaan. Kyseiseen kohtaan sisältyy taulukko, jossa esitetään kunkin markkinointivuoden sokerialan tuotantomaksut (jotka on ilmaistu euroina tonnilta asianomaista tuotetta). ( 26 )

39.

Asetuksen N:o 1360/2013 2 artiklan mukaan toteamisen päivämäärä ( 27 ) samassa asetuksessa vahvistetuille maksuille on viimeistään 30.9.2014. Kyseisestä 2 artiklasta seuraa, että sokerin tuotantomaksuihin sovelletaan yhteisen hallinnoinnin järjestelmää. ( 28 ) Tuottajat eivät esitä vaatimuksia komissiolle, vaan vaatimukset esitetään toimivaltaisille kansallisille viranomaisille kotimaisten järjestelyjen mukaisesti.

40.

Asetuksen N:o 1360/2013 3 artiklassa vahvistetaan säännöt kyseisen asetuksen taannehtivalle soveltamiselle määrittämällä päivämäärät, joista lähtien tuotantomaksuja ja lisämaksun laskennassa käyttävää kerrointa sovelletaan kyseessä olevien markkinointivuosien osalta. ( 29 )

41.

Asetuksen N:o 1360/2013 tavoitteena on oikaista maksut, jotka laskettiin ja perittiin virheellisesti sellaisten komission asetusten perusteella, jotka myöhemmin todettiin pätemättömiksi. ( 30 ) Kyseisen toimenpiteen välttämättömänä tavoitteena on siten sen varmistaminen, että sokerin tuotantomaksujen järjestelmä on itserahoitteinen, eikä ylijäämävarojen tuottaminen. ( 31 ) Asetuksen N:o 1360/2013 johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan, että sokerialan tuotantomaksut olisi vahvistettava asianmukaiselle tasolle. ( 32 )

42.

Asetuksessa N:o 1360/2013 ei säädetä menettelyistä ja järjestelyistä, joita jäsenvaltioiden olisi sovellettava täyttääkseen velvollisuuden palauttaa talouden toimijoille kyseessä olevilta markkinointivuosilta liikaa maksetut sokerin tuotantomaksut. Kyseinen asetus on SEUT 288 artiklan mukaan yleisesti pätevä säädös, joka on kaikilta osiltaan velvoittava ja jota sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tällainen aukko olisikin yllättävä, jos näitä asioita on todellakin tarkoitus säännellä suoraan asetuksella N:o 1360/2013.

43.

Menettelyt, joilla kansalliset toimivaltaiset viranomaiset tarkistavat arviointeja ja palauttavat liikaa maksettuja määriä, kuuluvat suoraan kansallisten menettelysääntöjen alaan. Näihin sääntöihin sovelletaan luonnollisesti unionin oikeuden yleisiä oikeusperiaatteita eli vastaavuusperiaatetta (menettelysäännöt eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia oikeussuojakeinoja jäsenvaltion sisäiseen oikeusjärjestykseen perustuvien oikeuksien suojaamiseksi) ja tehokkuusperiaatetta (nämä säännöt eivät saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa). ( 33 ) On tärkeää pitää tiukasti mielessä, että asetuksen N:o 1360/2013 keskeinen tavoite on vahvistaa säännöt, joilla pannaan täytäntöön useita unionin tuomioistuimen tuomioita.

44.

Vaikka on selvää, että talouden toimijoilla on unionin oikeudesta johtuva oikeus liikaa maksettujen maksujen palauttamiseen, olen eri mieltä Cargill Deutschlandin kanssa sikäli, että asetuksessa N:o 1360/2013 sinänsä ei nähdäkseni säädetä järjestelyistä tai menettelysäännöistä, joiden nojalla sokerintuottajat voivat vaatia liikaa maksettujen maksujen palauttamista.

45.

Ovatko pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevat kanteiden vanhentumista koskevat kansalliset säännöt vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisia?

46.

Cargill Deutschland väittää, että vanhentumisaikoja koskevat säännöt ovat asetuksen N:o 1360/2013 mukaisen palautusoikeuden keskeinen osatekijä ja että näitä sääntöjä olisi tulkittava itsenäisesti. Tällaisilla säännöillä ei ole mitään tekemistä kansallisten menettelysääntöjen kanssa. Käsiteltävässä asiassa vanhentumisaika alkoi kulua, kun asetus N:o 1360/2013 tuli voimaan 20.12.2013. Cargill Deutschland esittää, että tulkittaessa asetusta N:o 1360/2013 unionin tuomioistuimen olisi käytettävä asianmukaisena vertailukohtana tullikoodeksin ( 34 ) 236 artiklaan sisältyviä palauttamissäännöksiä.

47.

Hauptzollamt Krefeld väittää, että kyseessä olevat kansalliset säännöt ovat vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisia, ja lisää, että vanhentumisajan soveltaminen on olennaista. Vaatimusten vanhentumisajat ovat välttämättömiä oikeusvarmuuden kannalta.

48.

Belgia väittää, että palauttamisvaatimuksiin sovelletaan kansallisia menettelysääntöjä, joihin puolestaan sovelletaan vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita. Belgia selitti istunnossa, että sen kansalliset järjestelyt eivät ole samanlaiset kuin Saksassa. Belgiassa maksun palauttamista perusteettoman maksamisen perusteella voidaan vaatia siitä ajankohdasta lähtien, jona maksu suoritettiin tai talouden toimija sai tiedon siitä, että kyseessä oleva maksu oli todellakin ”perusteeton”. Vanhentumisaika on 10 vuotta kyseisestä ajankohdasta. Palautusoikeuden epääminen talouden toimijoilta on Belgian mukaan tehokkuusperiaatteen vastaista.

49.

Komissio väittää, että asetuksessa N:o 1360/2013 ei säädetä järjestelyistä liikaa maksettujen tuotantomaksujen palauttamiseksi, vanhentumisajoista tai mahdollisesti maksettavasta korosta. Tästä seuraa, että kaikista näistä seikoista säädetään kansallisessa prosessilainsäädännössä.

50.

Totean aluksi, etten voi yhtyä Cargill Deutschlandin väitteeseen, jonka mukaan tullikoodeksin 236 artiklaa voitaisiin käyttää analogisena vertailukohtana käsiteltävässä asiassa. Olen jo huomauttanut, että asetukseen N:o 1360/2013 sellaisenaan ei nähdäkseni sisälly säännöksiä järjestelyistä, joiden mukaisesti talouden toimijat voisivat vaatia liikaa maksettujen sokerin tuotantomaksujen palauttamista. ( 35 ) Kyseessä olevina markkinointivuosina sovelletun tullikoodeksin versiossa vahvistettiin sitä vastoin (VII osastossa) ”Tullivelkaa” koskevia erityissäännöksiä, joissa säädetään muun muassa ”tullien maksamisen määräajasta ja yksityiskohtaisista säännöistä” ja ”tullien palauttamisesta ja peruuttamisesta” (5 luvussa, johon 236 artikla sisältyy). Kaikki nämä olivat osa unionin tasolla käyttöön otettujen järjestelyjen räätälöityä järjestelmää.

51.

Koska unionin lainsäätäjä on päättänyt jättää sekä sokerin tuotantomaksujen perimistä että palauttamista koskevat yksityiskohtaiset järjestelyt jäsenvaltioiden vastuulle, tullikoodeksin mukaisia yhdenmukaistettuja järjestelyjä ei voida pitää hyödyllisenä vertailukohtana.

52.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ennakkoratkaisupyynnössä, että Hauptzollamt Krefeld laski ja teki kyseessä olevia markkinointivuosia koskevat alkuperäiset maksupäätökset ja ettei näitä päätöksiä riitautettu. Hauptzollamt Krefeld hylkäsi 18.4.2016 tekemällään päätöksellä Cargill Deutschlandin (13.2.2014) esittämän pyynnön tehdä uudet maksupäätökset asetuksen N:o 1360/2013 mukaisesti ja palauttaa alkuperäisten maksupäätösten perusteella liikaa maksetut määrät. Asiaa koskevien kansallisten sääntöjen mukaan Cargill Deutschland ei ole oikeutettu palautukseen, koska tällaisten vaatimusten vanhentumisaikaa koskevat säännöt ovat esteenä sen vaatimuksen esittämiselle. Sokerin tuotantomaksujen vahvistamiseen ja vahvistettujen maksujen muuttamiseen sovelletaan säädettyä neljän vuoden määräaikaa. Viimeisimmän kyseessä olevan markkinointivuoden (2004/2005) osalta vanhentumisaika alkoi kulua viimeistään 31.12.2006. Cargill Deutschlandin 13.2.2014 tehty pyyntö maksujen vahvistamisesta uudelleen ja palauttamisesta ei siten voinut menestyä. Sama pätee sitäkin suuremmalla syyllä aikaisempiin kyseessä oleviin markkinointivuosiin.

53.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myös katsoo, että kyseessä olevat kansalliset menettelysäännöt ovat vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisia.

54.

En ole vakuuttunut, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemys on oikea.

55.

Oikeuskäytännössä katsottiin jo vuonna 1970, että vanhentumisaikoja koskevat prosessuaaliset säännöt on vahvistettava etukäteen ja että niiden on täytettävä oikeusvarmuutta koskevat vaatimukset. ( 36 ) On prosessuaaliseen logiikkaan liittyviä painavia syitä, jotka osoittavat, että vanhentumisaikoja koskeviin säännöksiin olisi sisällyttävä säännöt, joissa määritetään vanhentumisajan kesto, ajankohta, josta se alkaa kulua, ja tapahtumat, jotka keskeyttävät tai pysäyttävät vanhentumisajan kulumisen. Tältä osin olisi otettava huomioon jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ja talouden toimijoiden edut sekä komission valvontarooli unionin taloudellisten etujen suojaamisessa.

56.

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että ellei unionin lainsäädäntöä ole annettu, toimivaltaisten tuomioistuinten nimeäminen ja sellaisia kanteita koskevien yksityiskohtaisten menettelysääntöjen antaminen, joilla pyritään varmistamaan yksityisille unionin oikeudessa annettujen oikeuksien täysimääräinen suojelu, on tehtävä kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä. Jäsenvaltion on korvattava aiheutettu vahinko siis kansallisen vahingonkorvausoikeuden mukaisesti, ja selvää on, että kansallisissa lainsäädännöissä säädetyt vahingonkorvauksen etenkään määräaikoja koskevat edellytykset eivät saa olla epäedullisempia kuin edellytykset, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että korvauksen saaminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate). ( 37 )

57.

Jotta voidaan selvittää, onko vastaavuusperiaatetta noudatettu pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevassa asiassa, kansallisen tuomioistuimen, joka ainoana tuomioistuimena voi suoraan tuntea asiaa koskevat menettelysäännöt, on arvioitava samankaltaisiksi väitettyjen, luonteeltaan jäsenvaltion sisäisten oikeussuojakeinojen kohde ja olennaiset piirteet. Kansallisen tuomioistuimen on tutkittava jokaista tapausta, jossa pohditaan, onko kansallinen menettelysääntö, jota sovelletaan unionin oikeuteen perustuvaan vaatimukseen, epäedullisempi kuin samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja koskevat menettelysäännöt, ottaen huomioon ensin mainitun merkitys koko oikeudenkäynnin, sen kulun sekä sen erityispiirteiden kannalta eri kansallisissa oikeuselimissä. ( 38 )

58.

Vastaavuusperiaate on yleisen syrjintäkiellon periaatteen ilmentymä. Tältä osin on epäselvää, onko samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja olemassa tai voiko niitä olla olemassa. Pääasian oikeudenkäynnin tausta on mutkikas ja monitahoinen, ja tilanne, josta siinä on kyse, on hyvin erityislaatuinen. Pääasian oikeudenkäynti perustuu vankasti unionin oikeuteen. Sokerin tuotantomaksujen laskenta on johtanut huomattavaan määrään riita-asioita unionin tasolla ja unionin tuomioistuinten ratkaisuihin, joissa asiaa koskeva lainsäädäntö on todettu pätemättömäksi. ( 39 ) Unionin lainsäätäjän alkuperäiset yritykset korjata tilanne olivat tuloksettomia, kuten asetuksen N:o 1360/2013 johdanto-osan 1–22 perustelukappaleesta käy ilmi. Tässä tilanteessa olisi yllättävää, jos voitaisiin yksilöidä luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä tilanteita, jotka ovat aidosti rinnastettavissa. Se, että asetuksella N:o 1360/2013 on taannehtivia vaikutuksia, ei itsessään riitä tekemään verotuksellisia toimenpiteitä koskevista kansallisista oikeussuojakeinoista, joilla on samoin tällaisia vaikutuksia, vastaavia.

59.

Kohtuullisten preklusiivisten määräaikojen asettaminen oikeussuojakeinojen käyttämiselle täyttää lähtökohtaisesti tehokkuusvaatimuksen, koska tällaisten määräaikojen asettamisessa on kyse oikeusvarmuuden perusperiaatteen soveltamisesta. Mainitut määräajat eivät nimittäin saa olla sellaisia, että niillä tehtäisiin unionin oikeusjärjestyksessä annettujen oikeuksien käyttäminen käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. ( 40 )

60.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnössään vanhentumisaikoja koskevien kansallisten sääntöjen toiminnasta esittämistä toteamuksista ilmenee, että Cargill Deutschlandin ei olisi ollut mahdollista esittää palauttamisvaatimusta sille asetetussa määräajassa. ( 41 )Tämä vanhentumisaika päättyi ennen kuin asetus N:o 1360/2013 tuli voimaan20.12.2013 ja ennen kuin unionin lainsäätäjä oli määrittänyt tuotantomaksut, lisämaksun laskentaan tarvittavat kertoimet ja sokerinvalmistajien sokerijuurikkaan myyjille maksamien tuotantomaksujen määrät, sellaisina kuin ne vahvistetaan kyseisen asetuksen 1 artiklassa ja liitteessä. Cargill Deutschlandin kaltaisten talouden toimijoiden olisi siten ollut käytännössä mahdotonta määrittää liikaa maksettuja määriä ja vaatia niiden palauttamista. Tällaiset vaatimukset olivat vanhentuneet jo ennen asetuksen N:o 1360/2013 voimaantuloa.

61.

Hauptzollamt Krefeld väitti (istunnossa), että huolellinen talouden toimija olisi voinut riitauttaa alkuperäiset maksupäätökset, minkä seurauksena Cargill Deutschland olisi säilyttänyt mahdollisuutensa vaatia palauttamista, kun maksujen vahvistaminen olisi ollut kesken.

62.

Tämä on kansallisen prosessilainsäädännön alaan kuuluva kysymys. Kyse on myös kaupallisista valinnoista ja näkökohdista, jotka voivat oikeutetusti erota eri talouden toimijoilla. Siinä ei kuitenkaan ole kyse tässä menettelyssä esille tulevasta unionin oikeuteen liittyvästä kysymyksestä, nimittäin siitä, evätäänkö kansallisissa säännöissä pohjimmiltaan Cargill Deutschlandin kaltaisilta talouden toimijoilta näiden oikeudet vaatia maksujen palauttamista.

63.

Jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteisen yleisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen henkilön on nimittäin toimittava kohtuullisella huolellisuudella rajoittaakseen vahingon mahdollisimman vähäiseksi, jotta hän välttyisi itse vastaamasta vahingosta. ( 42 ) Olisi kuitenkin tehokkuusperiaatteen vastaista vaatia, että vahinkoa kärsineet henkilöt käyttäisivät järjestelmällisesti kaikkia käytettävissään olevia oikeussuojakeinoja, jos siitä aiheutuu suhteettomia vaikeuksia tai jos sitä ei kohtuullisesti voida niiltä vaatia.

64.

Lisäksi kyseessä olevien kansallisten sääntöjen tulkinta, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sitä kuvannut, vie asetukselta N:o 1360/2013 sen tehokkaan vaikutuksen. Kyseisen asetuksen nimenomaisena tarkoituksena on antaa kansallisille viranomaisille mahdollisuus panna täytäntöön unionin tuomioistuinten tuomiot, jotka koskevat sokerin tuotantomaksuihin sovellettavan sääntelyn asianmukaista soveltamista. Näillä tuomioilla pyritään varmistamaan, että kyseisten maksujen perustana olevaa järjestelmää sovelletaan oikein. Kyseisen järjestelmän tarkoituksena oli varmistaa, että järjestelmä on itserahoitteinen siten, että sokeriala rahoittaa itse sokerin ylituotannosta aiheutuvat menot. Se, että toimivaltaisten viranomaisten annetaan pitää virheellisesti liikaa perityt maksut, on ristiriidassa tämän järjestelmän perustana olevan koko ajatusmallin kanssa.

65.

Koska unionin lainsäätäjä ei ole määrittänyt vanhentumisaikaa liikaa maksettujen määrien palauttamiselle, ajankohta, jona vanhentumisaika alkaa kulua, on kansallisen lainsäädännön alaan kuuluva asia ja vaihtelee väistämättä eri jäsenvaltioissa. ( 43 ) Kansallisten menettelysääntöjen soveltaminen on samoin selkeästi kansallisten tuomioistuinten asia.

66.

Siltä osin kuin talouden toimijat eivät voineet määrittää liikaa maksettujen maksujen palauttamista koskevan vaatimuksen määrää ennen asetuksen N:o 1360/2013 voimaantuloa, kansallisten sääntöjen, joiden mukaan asiaa koskeva vanhentumisaika päättyy ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa, vuoksi tällaisten talouden toimijoiden on käytännössä mahdotonta vaatia unionin tuomioistuimen pätemättömäksi toteaman lainsäädännön nojalla virheellisesti maksettujen sokerin tuotantomaksujen palauttamista.

67.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Finanzgerichtin esittämään kysymykseen seuraavasti:

Jos sokerin tuotantomaksuja on maksettu virheellisesti, kansallisia sääntöjä, joissa säädetään vanhentumisajoista, joiden vuoksi talouden toimijoiden ei ole mahdollista vaatia sokerialan tuotantomaksujen vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2001/2002, 2002/2003, 2003/2004, 2004/2005 ja 2005/2006, lisämaksun kertoimen laskemisen vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2001/2002 ja 2004/2005 sekä sokerinvalmistajien sokerijuurikkaan myyjille tuotantomaksujen enimmäismäärän ja näiden tuotantomaksujen välisen erotuksen vuoksi maksaman määrän vahvistamisesta markkinointivuosiksi 2002/2003, 2003/2004 ja 2005/2006 2.12.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1360/2013 perusteella uudelleen laskettujen maksujen palauttamista, ei voida hyväksyä, jos näiden sääntöjen soveltaminen tekee tällaisten vaatimusten esittämisen käytännössä mahdottomaksi.