1.

Esillä oleva ennakkoratkaisupyyntö koskee asetuksen (EY) N:o 2100/64 96 artiklan tulkintaa. ( 2 )

2.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty Club de Variedades Vegetales Protegidas ‑nimisen yhtiön ja José Cánovas Pardo SL ‑nimisen yhtiön (jäljempänä Pardo) välisessä riita-asiassa, jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu yhtiö on hyödyntänyt Nadorcott-lajikkeen mandariinipuita ilman tätä lajiketta koskevien yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien haltijan ( 3 ) suostumusta.

3.

Tarkemmin sanottuna Pardo on tehnyt ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen kassaatiovalituksen, joka koskee ainoastaan vanhenemista. Pääasian erityispiirteenä on tältä osin se tosiseikka, että haltija antoi asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa tarkoitetun kolmen vuoden määräajan päättyä. On nimittäin näytetty toteen, että ryhtyessään oikeustoimiin Pardoa vastaan haltija oli ollut yli kolmen vuoden ajan tietoinen oikeuksiensa loukkausta koskevista toimista ja niiden tekijän henkilöllisyydestä.

4.

Unionin tuomioistuimelle esitettyjen kysymysten tarkoituksena on selvittää, millaiset johtopäätökset tämän kolmen vuoden määräajan päättymisestä on tehtävä.

5.

Jäljempänä esitän ne syyt, joiden takia ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa esitettyihin kysymyksiin siten, että kyseisen vanhenemisen vaikutukset ulottuvat pidemmälle aikavälille ajoittuvien toimien osalta ainoastaan sellaisiin toimiin, joiden suorittamisesta on kulunut yli kolme vuotta. Toisin sanoen haltija säilyttää oikeuden ryhtyä asetuksen N:o 2100/94 94 ja 95 artiklassa tarkoitettuihin oikeustoimiin siltä osin kuin on kyse viimeisten kolmen vuoden aikana tehdyistä toimista.

6.

Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklassa, jonka otsikko on ”[Oikeudenloukkaus]”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kaikkia niitä vastaan, jotka:

[haltija] voi ryhtyä oikeustoimiin [oikeudenloukkauksen] lopettamiseksi tai kohtuullisen [hyvityksen] maksamiseksi tai molempiin.

2.   Kaikkien, jotka toimivat tahallaan tai tuottamuksesta, tulee lisäksi hyvittää [haltijan] kärsimä vahinko. Jos [tuottamus on vähäistä, haltijan] oikeutta [korvaukseen] voidaan vastaavasti pienentää, [korvaus] ei kuitenkaan saa olla pienempi kuin [oikeudenloukkauksen tekijän oikeudenloukkauksen] tekemisestä saama hyöty.”

7.

Saman asetuksen 95 artiklassa säädetään seuraavaa:

”[Haltija] voi vaatia kohtuullista [hyvitystä] kaikilta, jotka ovat suorittaneet kasvinjalostajanoikeushakemuksen julkaisemisen ja yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien myöntämisen välisenä ajanjaksona toimen, jonka suorittaminen olisi ollut kielletty mainitun ajanjakson jälkeen yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien perusteella.”

8.

Mainitun asetuksen 96 artiklan sanamuoto kuuluu seuraavasti:

”Edellä 94 ja 95 artiklassa tarkoitetut toimet vanhenevat kolmen vuoden kuluttua siitä päivästä alkaen, jona yhteisön kasvinjalostajanoikeudet lopullisesti myönnettiin ja jona [haltija] sai tietää [oikeudenloukkausta koskevasta toimesta] ja sen tekijän henkilöllisyydestä, tai tämän tiedon puuttuessa, kolmenkymmenen vuoden kuluttua kyseisestä teosta.”

9.

Nadorcott-lajikkeen mandariinipuulle myönnettyyn yhteisön suojaan liittyvän riita-asian tausta, sellaisena kuin se ilmenee ennakkoratkaisupyynnöstä, voidaan tiivistää seuraavasti:

10.

Nador Cott Protection SARL ‑niminen yhtiö haki 22.8.1995 yhteisön kasvilajikevirastolta (CPVO) yhteisön kasvinjalostajanoikeuksia Nadorcott-mandariinipuun lajikkeelle. Hakemus julkaistiin CPVO:n virallisessa lehdessä 22.2.1996.

11.

CPVO myönsi kasvinjalostajanoikeudet 4.10.2004. Päätös julkaistiin CPVO:n virallisessa lehdessä 15.12.2004.

12.

Federación de Cooperativas Agrícolas Valencianas (Valencian alueen maatalousosuuskuntien keskusliitto, Espanja) teki kyseisestä myöntämispäätöksestä CPVO:n valituslautakuntaan valituksen, jolla oli lykkäävä vaikutus. Valitus hylättiin 8.11.2005 annetulla päätöksellä, joka julkaistiin CPVO:n virallisessa lehdessä 15.2.2006.

13.

Federación de Cooperativas Agrícolas Valencianas nosti tästä päätöksestä 21.3.2006 unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen, jolla ei ollut lykkäävää vaikutusta. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen 31.1.2008 annetulla tuomiolla Federación de Cooperativas Agrarias de la Comunidad Valenciana v. OCVV – Nador Cott Protection (Nadorcott). ( 4 )

14.

Nador Cott Protection on Nadorcott-mandariinipuulajiketta koskevien kasvinjalostajanoikeuksien haltija, mutta Carpa Dorada ‑yhtiöllä on yksinoikeudella kyseistä kasvilajiketta koskevien oikeuksien käyttölupa. Carpa Dorada valtuutti ensin Gestión de Licencias Vegetalesin (jäljempänä GESLIVE) hallinnoimaan oikeuksiaan 12.12.2008 asti, minkä jälkeen se antoi kyseiset oikeudet Club de Variedades Vegetales Protegidas ‑yhtiön hallinnoitaviksi.

15.

Pardo on viljellyt Nadorcott-lajikkeen mandariinipuita Alhama de Murciassa (Espanjassa) sijaitsevalla hedelmätarhalla vuodesta 2006 lähtien (4457 puuta).

16.

GESLIVE lähetti Pardolle 30.10.2007 varoituskirjeen, jossa se vaati Pardoa lopettamaan kyseisen kasvilajikkeen hyödyntämisen niin kauan kuin se ei hakisi lupaa tätä varten.

17.

Club de Variedades Vegetales Protegidas ‑yhtiö lähetti Pardolle 30.3.2011 uuden kirjelmän, jossa Pardoa vaadittiin lopettamaan Nadorcott-lajikkeen hyödyntäminen, mikäli sen hedelmätarhassa todella oli 5000 kyseisen lajikkeen mandariinipuuta.

18.

Club de Variedades Vegetales Protegidas ‑yhtiö pyysi marraskuussa 2011 Juzgado de lo Mercantilia (kauppatuomioistuin, Espanja) ryhtymään alustaviin toimenpiteisiin rikkomisen toteamiseksi.

19.

Club de Variedades Vegetales Protegidas nosti Pardoa vastaan kanteen, jossa vaadittiin toteamaan Nadorcott-lajiketta koskevien laillisten oikeuksien loukkaaminen väliaikaisen suojan voimassaoloaikana (26.2.1996–15.2.2006). ( 5 ) Kanteessa vaadittiin myös, että Pardo velvoitetaan maksamaan kohtuullisena hyvityksenä 17500 euroa (arvonlisäveroton määrä).

20.

Club de Variedades Vegetales Protegidas ‑yhtiö nosti lisäksi oikeudenloukkausta koskevan kanteen, jonka kohteena olivat 15.2.2006 jälkeen toteutetut hyödyntämistoimet. Se vaati erityisesti, että Nadorcott-lajiketta koskevia laillisia oikeuksia todetaan loukatun kyseisestä päivästä siihen asti, että tämä loukkaaminen loppuu. Se vaati myös, että Pardo velvoitetaan lopettamaan tämä hyödyntäminen ilman kyseisen lajikkeen kasvinjalostajaoikeuksien haltijan lupaa, poistamaan ja tarvittaessa hävittämään kaikki hallussaan oleva kyseisen lajikkeen kasviaineisto, maksamaan kantajalle 35000 euron hyvitys (arvonlisäveroton määrä) sekä julkaisemaan omalla kustannuksellaan tuomion tunnistetiedot ja tuomiolauselma.

21.

Juzgado de lo Mercantil hylkäsi kanteen sillä perusteella, että asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistettu kolmen vuoden määräaika oli päättynyt. Päättelynsä tueksi Juzgado de lo Mercantil totesi, että haltija oli saanut tietää Pardon suorittamista hyödyntämistoimista viimeistään 30.10.2007, jolloin GESLIVE lähetti Pardolle varoituskirjeen.

22.

Club de Variedades Vegetales Protegidas ‑yhtiö haki tähän tuomioon muutosta Audiencia Provincial de Murciasta (Murcian maakunnallinen ylioikeus, Espanja). Audiencia Provincial de Murcia totesi yhtäältä, että oikeudenloukkausta koskevat toimet olivat olleet ajallisesti toistuvia, ja toisaalta, että vanhentumisaika oli keskeytynyt marraskuussa 2009 tiettyjen alustavien toimenpiteiden toteuttamisen johdosta. Audiencia Provincial de Murcia katsoi, että vanheneminen koski lähtökohtaisesti vain sellaisia hyödyntämistoimia, jotka oli suoritettu yli kolme vuotta ennen kyseisten alustavien toimenpiteiden toteuttamista.

23.

Asiakysymyksestä Audiencia Provincial de Murcia totesi, ettei Pardo ollut riitauttanut kyseistä hyödyntämistä eikä sitä, ettei siihen ollut kyseisen kasvilajikkeen haltijan suostumusta, vaan se oli riitauttanut ainoastaan hyvityksen. Audiencia Provincial de Murcia määräsi hyvityksen määräksi 7 euroa puulta eli yhteensä 31199, joka kattoi sekä oikeudenloukkauksen perusteella määrättävän hyvityksen että väliaikaisen suojan perusteella määrättävän hyvityksen. Se velvoitti lisäksi Pardon lopettamaan oikeudenloukkausta koskevien toimien tekemisen, poistamaan ja tarvittaessa hävittämään kaiken hallussaan olevan kyseisen lajikkeen kasviaineiston, myös korjatun aineiston, sekä julkaisemaan omalla kustannuksellaan tuomion tunnistetiedot ja tuomiolauselman.

24.

Pardo teki Tribunal Supremoon kassaatiovalituksen, jossa se riitautti muutoksenhakutuomioistuimen tulkinnan asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa tarkoitetusta vanhenemisesta.

25.

Tribunal Supremo korostaa erottaneensa tässä yhteydessä toisistaan yksittäiset oikeudenloukkausta koskevat toimet ja pidemmälle aikavälille ajoittuvat eli jatkuvat oikeudenloukkausta koskevat toimet. Tribunal Supremo viittaa tavaramerkkiasiassa hiljattain antamaansa tuomioon, jossa katsottiin, että jos oikeudenloukkauksessa on kyse jatkuvasta menettelystä, vanhentumisajan alkamisajankohta siirtyy eteenpäin niin kauan kuin jatkuva oikeudenloukkaus jatkuu tai toistuu. Se pohtii, voidaanko tätä tulkintaa soveltaa myös asetuksen N:o 2100/94 96 artiklaan.

26.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa yhtäältä, että pääasiassa on kulunut yli kolme vuotta siitä, kun haltija sai tietää oikeuksiaan loukkaavista toimista ja niiden tekijän henkilöllisyydestä, ja toisaalta, että kyseiset oikeudenloukkausta koskevat toimet jatkuivat sinä ajankohtana, jona asetuksen N:o 2100/94 94 ja 95 artiklassa tarkoitettuihin oikeustoimiin ryhdyttiin. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, kattaako edellä mainitun asetuksen 96 artiklassa tarkoitettu vanheneminen tällaisessa tapauksessa

27.

Tässä tilanteessa Tribunal Supremo päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

28.

Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin unionin tuomioistuimen kirjaamossa 9.3.2018. Pääasian asianosaiset, Kreikan hallitus sekä Euroopan komissio esittivät kirjallisia huomautuksia.

29.

Nyt esillä olevan asian oikeudenkäyntimenettely keskeytettiin 13.2.2019 annetulla unionin tuomioistuimen presidentin päätöksellä siihen asti, kunnes asiassa C‑176/18, Club de Variedades Vegetales Protegidas, annetaan ratkaisu. ( 6 ) Kyseinen tuomio annettiin tiedoksi 10.1.2020, ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätti pysyttää ennakkoratkaisupyyntönsä.

30.

Huomautan aivan aluksi, että pääasiassa esillä oleva kysymys koskee ainoastaan vanhenemista. On nimittäin todettava yhtäältä, ettei Pardo ole riitauttanut muutoksenhakutuomioistuimessa sen paremmin itse hyödyntämistä kuin sitä, ettei sillä ollut hyödyntämiseen haltijan lupaa. Toisaalta on todettava, että Pardon ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen tekemä kassaatiovalitus koskee vain vanhenemista. ( 7 )

31.

Toisin kuin asiassa Club de Variedades Vegetales Protegidas, ( 8 ) unionin tuomioistuimelta ei siis pyydetä tulkintaa asetuksen N:o 2100/94 13 artiklasta pääasiassa esillä olevien toimien luonnehtimiseksi.

32.

Korostan, että unionin tuomioistuimelle käsiteltävässä asiassa esitetyt kysymykset koskevat asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistettua ensimmäistä vanhentumissääntöä, jonka mukaan haltijan oikeus ryhtyä oikeustoimiin vanhenee kolmen vuoden kuluttua siitä päivästä alkaen, jona yhteisön kasvinjalostajanoikeudet lopullisesti myönnettiin ja jona haltija sai tietää oikeudenloukkausta koskevasta toimesta ja sen tekijän henkilöllisyydestä. ( 9 )

33.

Muistutan, ettei asetuksen N:o 2100/94 asetuksen 96 artiklassa säädetyillä vanhentumissäännöillä ole vaikutusta kasvinjalostajanoikeuksien olemassaoloon, vaan ne vaikuttavat ainoastaan näiden oikeuksien haltijan mahdollisuuteen ryhtyä oikeustoimiin kyseisestä suojasta johtuvia yksinoikeuksia loukkaavien toimien tekijää vastaan.

34.

Unionin tuomioistuimelle ehdotetaan kolmea eri tulkintaa mahdollisiksi vastaukiksi sille esitettyihin kysymyksiin.

35.

Ensimmäisen tulkinnan mukaan asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistettu vanheneminen koskee esillä olevan kaltaisessa tilanteessa kaikkia saman asetuksen 94 ja 95 artiklassa tarkoitettuja haltijan oikeustoimia riippumatta siitä, milloin ne toteutetaan. Jos haltija on saanut tietää riidanalaisista toimista ja niiden tekijän henkilöllisyydestä yli kolme vuotta sitten, hän menettää siis kokonaan mahdollisuuden vedota oikeuksiinsa kyseisiin toimiin ja niiden tekijään nähden. Tämä tulkinta vastaa olennaisilta osiltaan sekä pääasiaa käsitelleen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ( 10 ) että Pardon näkemystä asiasta.

36.

Toisen tulkinnan mukaan vanheneminen koskee vain osittain haltijan oikeustoimia. Vanhenemisen vaikutukset ulottuisivat ainoastaan sellaisiin toimiin, joiden suorittamisesta on kulunut yli kolme vuotta ennen asetuksen N:o 2100/94 94 ja 95 artiklassa tarkoitettuihin oikeustoimiin ryhtymistä. Tämä tulkinta vastaa olennaisilta osiltaan Kreikan hallituksen näkemystä asiasta. Se vastaa myös ainakin osittain ratkaisua, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pääasiassa päätynyt. ( 11 )

37.

Kolmannen tulkinnan mukaan vanheneminen ei koske lainkaan asetuksen N:o 2100/94 94 ja 95 artiklassa tarkoitettuja oikeustoimia siinä tapauksessa, että haltijan oikeuksia loukkaavat toimet jatkuvat sinä ajankohtana, jona edellä mainittuihin oikeustoimiin ryhdytään. Tämän tulkinnan mukaan haltija voi vedota oikeuksiinsa kaikkiin riidanalaisiin toimiin nähden, mikäli kyseisten toimien tekijä (käsiteltävässä asiassa Pardo) ei ole lopettanut niitä. ( 12 ) Tämä tulkinta vastaa olennaisilta osiltaan Club de Variedades Vegetales Protegidas ‑yhtiön näkemystä asiasta.

38.

Hylkään heti aluksi kolmannen tulkinnan (toimet eivät vanhene), minkä jälkeen tarkastelen asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistetussa ensimmäisessä vanhentumissäännössä tarkoitettua alkamisajankohtaa (dies a quo) koskevaa kysymystä.

39.

Sitten esitän perustelut sille, miksi tämän vanhentumissäännön vaikutuksia tutkittaessa on hyväksyttävä toinen tulkinta (toimet vanhenevat osittain) ensimmäisen tulkinnan (kaikki toimet vanhenevat) sijasta.

40.

Ensimmäisessä kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, voiko asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistetussa ensimmäisessä vanhentumissäännössä tarkoitetun kolmen vuoden määräajan kuluminen alkaa, vaikka haltijan oikeuksia loukkaavat toimet eivät ole loppuneet.

41.

Asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistetun ensimmäisen vanhentumissäännön mukaan haltijan oikeus ryhtyä oikeustoimiin vanhenee kolmen vuoden kuluttua siitä päivästä alkaen, jona yhteisön kasvinjalostajanoikeudet lopullisesti myönnettiin ja jona haltija sai tietää oikeudenloukkausta koskevasta toimesta ja sen tekijän henkilöllisyydestä.

42.

Näin ollen alkamisajankohta eli dies a quo on se päivä, jona seuraavat kaksi edellytystä täyttyvät: yhteisön kasvinjalostajanoikeudet myönnettiin lopullisesti ja haltija sai tietää toimesta ja sen tekijän henkilöllisyydestä.

43.

Konkreettisemmin ilmaistuna – ja kuten Kreikan hallitus on korostanut – kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua viimeisenä tapahtuneen tapahtuman ajankohtana eli joko yhteisön kasvinsuojeluoikeuden myöntämispäivänä tai sinä päivänä, jona haltija saa tietää kyseisestä toimesta ja sen tekijän henkilöllisyydestä.

44.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että edellä mainitut kaksi edellytystä täyttyivät pääasiassa viimeistään 30.10.2007. CPVO:n valituslautakunta nimittäin hylkäsi yhteisön kasvinjalostajanoikeuden myöntämisestä tehdyn valituksen, jolla oli lykkäävä vaikutus, 8.11.2005 antamallaan päätöksellä, joka julkaistiin 15.2.2006. ( 13 ) Lisäksi GESLIVE lähetti 30.10.2007 Pardolle ensimmäisen varoituskirjeen, jossa vaadittiin lopettamaan kyseisen lajikkeen hyödyntäminen. ( 14 )

45.

Kun otetaan huomioon nämä täsmennykset, on mielestäni itsestään selvää, että kolmas unionin tuomioistuimelle ehdotettu tulkinta, jonka mukaan vanhentumisaika ei voi alkaa kulua ennen riidanalaisten toimien lopettamista, edellyttäisi asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistettua ensimmäisen vanhentumissäännön muuttamista.

46.

Tässä ensimmäisessä säännössä ei nimittäin viitata mitenkään riidanalaisten toimien lopettamispäivään. Yksistään tämä toteamus riittää kolmannen tulkinnan hylkäämiseksi, koska kyseisellä tulkinnalla lisättäisiin käytännössä alkamisajankohdan määrittämiselle kolmas edellytys: sen lisäksi, että kasvinjalostajanoikeus on myönnetty ja hakija on saanut tietää toimista ja niiden tekijän henkilöllisyydestä, kyseisten toimien olisi myös pitänyt loppua.

47.

Totean lisäksi, että tämä tulkinta olisi ristiriidassa kaikilla vanhentumissäännöillä tavoitellun oikeusvarmuuden tavoitteen kanssa, kuten Kreikan hallitus on aivan oikein huomauttanut. Vanhentumisaikojen tarkoituksena on nimittäin taata oikeusvarmuus, mikä vahvistetaan unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä. ( 15 ) Unionin tuomioistuin on esimerkiksi täsmentänyt, että vanhentumisaika on vahvistettava etukäteen, jotta se täyttäisi oikeusvarmuuden takaamista koskevan tehtävänsä, ja että kaikenlaisen vanhentumisajan ”analogisen” soveltamisen on oltava riittävästi yksityisten ennakoitavissa. ( 16 )

48.

Ehdotettu kolmas tulkinta olisi kuitenkin ristiriidassa oikeusvarmuutta koskevan pakottavan vaatimuksen kanssa, koska haltija voisi ryhtyä milloin tahansa – niin kauan kuin riidanalaisia toimia ei lopeteta – asetuksen N:o 2100/94 94 ja 95 artiklassa tarkoitettuihin oikeustoimiin kaikkia näitä toimia vastaan riippumatta siitä, milloin kyseiset toimet on tehty.

49.

Pääasian asiayhteydessä tämä tulkinta johtaisi siihen, että haltija voisi ensin antaa Pardon hyödyntää Nadorcott-lajikkeen mandariinipuita useiden vuosikymmenten ajan ja nostaa sitten tätä vastaan kanteen kaikkien oikeuksiaan loukanneiden toimien osalta.

50.

On itsestään selvää, ettei tällainen tulkinta olisi yhteensopiva vanhentumissäännöillä tavoitellun oikeusvarmuuden tavoitteen kanssa. Korostan tässä yhteydessä sitä, että oikeudenloukkaaja on voinut tehdä toimia, joista sitä syytetään, vilpittömin mielin eli tietämättä, että ne loukkasivat haltijan oikeuksia.

51.

On myös korostettava yhtä paradoksaalista seurausta, joka unionin tuomioistuimelle ehdotetulla kolmannella tulkinnalla olisi laajemman kokonaisuuden kannalta katsottuna. Mielestäni vaikuttaa nimittäin siltä, ettei asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistettua toista vanhentumissääntöä, jonka mukainen määräaika on kolmekymmentä vuotta, voida soveltaa pääasian kaltaisessa tilanteessa, kun otetaan huomioon, että kyseisen säännön oletuksena on, että haltijalta puuttuu tieto riidanalaisista toimista ja niiden tekijästä. Jos hyväksyttäisiin unionin tuomioistuimelle ehdotettu kolmas tulkinta, jonka mukaan kolmen vuoden vanhentumisaika alkaisi kulua vasta sitten, kun riidanalaiset toimet on lopetettu, sellaiset pidemmälle aikavälille ajoittuvat toimet, joista haltija on saanut tietää, eivät siis voisi koskaan vanheta sen paremmin ensimmäisen säännön nojalla (edellytyksenä on toimien lopettaminen) kuin toisenkaan säännön nojalla (edellytyksenä on edellä mainitun tiedon puuttuminen).

52.

Edellä esitettyjen seikkojen takia minulla ei ole juurikaan epäilyksiä siitä, että tämä kolmas tulkinta on hylättävä. Asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa säädetyn kolmen vuoden määräajan alkamisajankohtaa ei voida sitoa kyseessä olevien toimien lopettamiseen; ainoat sovellettavissa olevat perusteet ovat päivä, jona yhteisön kasvinjalostajanoikeus on myönnetty, sekä päivä, jona haltija sai tietää toimesta ja sen tekijän henkilöllisyydestä.

53.

Täydellisyyden vuoksi haluan vielä täsmentää, että haltijan ”tietoisuutta” koskeva peruste on mielestäni ymmärrettävä niin, että se kattaa kaikki tilanteet, joissa haltija oli tietoinen tai tämän olisi pitänyt olla tietoinen toimesta ja sen tekijän henkilöllisyydestä. Jos nimittäin sovellettaisiin pelkästään perustetta, jonka mukaan haltijan on oltava tosiasiallisesti tietoinen, haltijalla olisi mahdollisuus siirtää loputtomasti vanhenemisen alkamisajankohtaa kieltäytymällä toimea ja/tai sen tekijän henkilöllisyyttä koskevan tiedon saamisesta. Tällaista tulkintaa ei voida hyväksyä, kun otetaan huomioon kaikkiin vanhentumissääntöihin liittyvä tavoite eli oikeusvarmuuden takaaminen velallisen kannalta. ( 17 ) Mielestäni olisi suositeltavampaa muuttaa asetuksen N:o 2100/94 96 artiklan sanamuotoa niin, että se ilmentää täsmällisemmin tämän perusteen todellista merkitystä.

54.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava seuraavasti: Asetuksen N:o 2100/94 96 artiklaa on tulkittava siten, että kolmen vuoden määräaika alkaa kulua viimeisenä tapahtuneen tapahtuman ajankohtana eli joko sinä päivänä, jona yhteisön kasvinjalostajanoikeus myönnettiin, tai sinä päivänä, jona haltija sai tietää toimesta ja sen tekijän henkilöllisyydestä, riippumatta siitä päivästä, jona kyseiset toimet on mahdollisesti lopetettu.

55.

Toisessa ja kolmannessa kysymyksessään, jotka on tutkittava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko asetuksen N:o 2100/94 96 artiklaa tulkittava siten, että silloin, kun kolmen vuoden määräaika on päättynyt ajallisesti toistuvien toimien osalta, vanhenemisen vaikutukset ulottuvat kaikkiin oikeudenloukkausta koskeviin toimiin riippumatta niiden tekopäivästä, vai siten, että ne ulottuvat ainoastaan sellaisiin oikeudenloukkausta koskeviin toimiin, jotka on tehty yli kolme vuotta ennen saman asetuksen 94 ja 95 artiklassa tarkoitettuihin oikeustoimiin ryhtymistä.

56.

Aluksi on muistettava seuraava itsestäänselvyys: asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa vahvistettujen vanhentumissääntöjen vaikutukset voivat toteutua vain jo tehtyjen oikeudenloukkausta koskevien toimien osalta. Kyseisen asetuksen 94 artiklan 1 kohdan nojalla nostettu kanne, jossa vaaditaan lopettamaan haltijan oikeuksiin kohdistuvat tulevat oikeudenloukkausta koskevat toimet, ei lähtökohtaisesti voi olla vanhenemisen piirissä.

57.

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys edellyttää tämän vanhenemisen vaikutusten ulottuvuuden määrittämistä menneen ajan osalta erityisesti sellaisten oikeustoimien yhteydessä, joihin on ryhdytty kohtuullisen hyvityksen maksamiseksi (asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohta ja 95 artikla) tai tahallaan tai tuottamuksesta suoritettujen toimien aiheuttaman vahingon korvaamiseksi (saman asetuksen 94 artiklan 2 kohta).

58.

Kysymys kuuluu siis käytännössä seuraavasti: menettääkö haltija, joka on antanut kolmen vuoden vanhentumisajan päättyä, kokonaan oikeuden vaatia kohtuullisenhyvityksen maksamista ja/tai kärsimänsä vahingon korvaamista aiemmin suoritettujen toimien osalta (kuten unionin tuomioistuimelle esitetyssä ensimmäisessä tulkinnassa ehdotetaan ( 18 )), vai säilyttääkö haltija tämän oikeuden uudempien, eli viimeisten kolmen vuoden aikana suoritettujen toimien osalta (kuten ehdotetaan toisessa tulkinnassa ( 19 ))?

59.

On todettava, ettei asetuksen N:o 2100/94 96 artiklan sanamuoto tarjoa selvää vastausta tähän kysymykseen, toisin kuin edellä tarkasteltuun kysymykseen alkamisajankohdasta.

60.

Useat seikat puoltavat kuitenkin toista unionin tuomioistuimelle ehdotettua tulkintaa, jonka mukaan haltija säilyttää oikeuden vaatia korvausta viimeisten kolmen vuoden aikana tehdyistä toimista.

61.

Asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa on ensinnäkin kyse yhden toimen vanhenemisesta, eikä siinä säädetä useiden toimien kokonaisuudesta muodostuvan menettelyn vanhenemisesta. Yksikkömuodon käyttämisellä on tässä erityinen merkitys, koska mainitun asetuksen 94 ja 95 artiklassa tarkoitetut oikeustoimet kohdistuvat useimmiten erillisten toimien kokonaisuuteen, jossa jokainen toimi loukkaa haltijan oikeuksia. ( 20 )

62.

Yksikkömuodon käyttäminen synnyttää oletuksen siitä, että asetuksen N:o 2100/94 96 artiklaa sovellettaessa haltijan oikeuksia loukkaavat toimet on tutkittava erikseen. Vanhenemisen vaikutusten määrittämiseksi on siis tutkittava erikseen jokaisen toimen osalta, onko kolmen vuoden vanhentumisaika päättynyt.

63.

Kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi jää tarkistaa käytännössä kunkin oikeudenloukkausta koskevan toimen osalta, onko siitä päivästä, jona yhteisön kasvinjalostusoikeudet myönnettiin, taikka siitä päivästä, jona haltija sai tietää kyseisestä toimesta ja sen tekijän henkilöllisyydestä – riippuen siitä, kumpi on tapahtunut viimeksi – kulunut yli kolme vuotta, kun otetaan huomioon, ettei tällaista tietoisuutta voi olla olemassa ennen kyseisen toimen tekemistä.

64.

Tämä tarkoittaa, että väliaikaisen suojan voimassaoloaikana suoritetut toimet, joista säädetään asetuksen N:o 2100/94 95 artiklassa, vanhenevat ennen saman asetuksen 94 artiklassa tarkoitettuja toimia, jotka on suoritettu yhteisön kasvinjalostusoikeuden myöntämisen jälkeen.

65.

Minusta vaikuttaa siltä, että kasvinjalostajanoikeuksia käsittelevässä oikeuskirjallisuudessa on omaksuttu tämä ratkaisu. ( 21 )

66.

Toiseksi haluan kiinnittää huomion käytännön seurauksiin, joita aiheutuisi päinvastaisesta tulkinnasta, jonka mukaan asetuksen N:o 2100/94 96 artiklassa tarkoitetun kolmen vuoden määräajan päättyminen johtaisi siihen, että vanhenemisen vaikutukset ulottuisivat kaikkiin haltijan oikeuksia loukkaaviin toimiin riippumatta niiden tekopäivästä.

67.

Tällainen tulkinta saattaisi käytännössä johtaa paradoksaaliseen ratkaisuun, jonka nojalla kaikki tulevat oikeudenloukkausta koskevat toimet vanhenisivat, jos ne liittyisivät sellaiseen menettelyyn, josta haltija on ollut tietoinen yli kolmen vuoden ajan, kuten Club de Variedades Vegetales Protegidas ‑yhtiö on aivan oikein huomauttanut.

68.

Käsiteltävässä asiassa tämä tulkinta tarkoittaisi siis sitä, että se seikka, että haltija antoi kolmen vuoden määräajan kulua 30.10.2007 päivätyn ensimmäisen varoituskirjeen jälkeen, riittäisi viemään tältä kokonaan mahdollisuuden vedota oikeuksiinsa riidanalaiseen menettelyyn nähden – myös jatkossa, mikäli kyseinen menettely jatkuu.

69.

Mielestäni tällainen tulkinta on vaikeasti yhteensovitettavissa asetuksen N:o 2100/94 kohteen ja tavoitteen eli yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien toteuttamisen kanssa.

70.

Korostan lisäksi, että tämä riski ei ole millään tavalla teoreettinen, koska kasvinjalostajanoikeuksien alalla merkittävä osa haltijoiden oikeuksia loukkaavista toimista liittyy pitkäkestoisiin menettelyihin. ( 22 )

71.

Kolmanneksi totean, että ehdottamani tulkinta on hyväksytty yleisesti patenttiloukkauksien vanhenemisen alalla ja että patenttioikeudella on yhtäläisyyksiä kasvinjalostajanoikeuden kanssa. ( 23 )

72.

Saksalaisessa oikeuskirjallisuudessa ( 24 ), ranskalaisessa oikeuskirjallisuudessa ( 25 ) ja belgialaisessa oikeuskirjallisuudessa ( 26 ) korostetaankin erityisesti sitä, että oikeudenloukkauksen muodostamaa rikkomusta patenttiasioissa on tutkittava ”rikkomusten perättäisyytenä” eikä ”jatkettuna rikkomuksena”. ( 27 ) Tämä ratkaisu vastaa pääosiltaan edellä ehdottamaani tulkintaa, jonka mukaan haltian oikeuksia loukkaavat toimet on arvioitava erikseen asetuksen N:o 2100/94 96 artiklan sovellettaessa.

73.

Neljänneksi täsmennän täydellisyyden vuoksi, että sekä Euroopan unionin tavaramerkistä annettu asetus (EU) 2017/1001 ( 28 ) että jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annettu direktiivi (EU) 2015/2436 ( 29 ) sisältävät ”käytön sallimisesta johtuvaa oikeudenmenetystä” koskevan säännön, joka vastaa pääosin ensimmäistä unionin tuomioistuimelle ehdotettua tulkintaa ( 30 ), jonka olen juuri hylännyt.

74.

Asetuksen 2017/1001 61 artiklan 1 kohdassa ja direktiivin 2015/2436 9 artiklan 1 kohdassa nimittäin säädetään, että jos tavaramerkin haltija on yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan sallinut myöhemmän tavaramerkin käytön tästä käytöstä tietoisena, tällä haltijalla ei enää ole oikeutta vaatia myöhemmän tavaramerkin julistamista mitättömäksi, ellei myöhempää rekisteröintihakemusta ole tehty vilpillisessä mielessä. ( 31 ) Mainitun asetuksen 16 artiklan 1 kohdassa ja mainitun direktiivin 18 artiklan 1 kohdassa säädetään lisäksi, että tässä tilanteessa tavaramerkin haltijalla ei ole oikeutta saada kielletyksi myöhemmin kyseisen tavaramerkin käyttöä loukkausta koskevassa menettelyssä.

75.

Tavaramerkkioikeuteen sisältyy siis sääntö, jonka mukaan tavaramerkin haltija menettää kokonaan mahdollisuutensa ryhtyä oikeustoimiin, myös tulevaisuuden osalta, jos kyseinen haltija antaa viiden vuoden määräajan päättyä tultuaan tietoiseksi myöhemmän tavaramerkin käytöstä, olipa sitten kyse mitättömyyskanteesta tai loukkauskanteesta.

76.

Tämän säännön olemassaolo ei kuitenkaan aseta kyseenalaiseksi edellä esittämääni päättelyä, ja tähän on kaksi syytä:

77.

Ensinnäkin kyseisen säännön olemassaolo selittyy kahdella tavaramerkkioikeuteen liittyvällä ominaispiirteellä, joille ei löydy vastinetta patenttioikeudesta eikä kasvinjalostajanoikeudesta. Toisin kuin kahdessa viimeksi mainitussa teollisoikeuksien suojajärjestelmässä, joissa suoja on ajallisesti rajattu, ( 32 ) tavaramerkkisuoja voi olla kestoltaan rajoittamaton, kunhan tavaranmerkin haltija uudistaa rekisteröinnin kymmenen vuoden välein. ( 33 ) Tästä näkökulmasta käytön sallimisesta johtuvan oikeudenmenetystä koskevan säännön voidaan nähdä lieventävän tavaramerkkisuojan mahdollisesti rajoittamatonta kestoa.

78.

Kyseisen säännön olemassaoloa voidaan perustella myös tavaramerkin keskeisellä tehtävällä, joka on taata kuluttajalle tai loppukäyttäjälle se, että tavaramerkillä varustetulla tavaralla tai palvelulla on tietty alkuperä, jolloin kuluttaja tai loppukäyttäjä voi tavaramerkin perusteella erottaa ilman sekaannusvaaraa tämän tavaran tai palvelun muista tavaroista ja palveluista, joilla on toinen alkuperä. ( 34 ) Käytön sallimisesta johtuvassa oikeudenmenetyksessä oletuksena on tavallaan se, ettei tavaramerkki voi enää täyttää keskeistä tehtäväänsä, jos sen haltija on viiden vuoden ajan sallinut sekaannusvaaran aiheuttavan myöhemmän tavaramerkin käytön.

79.

Toiseksi korostan, että sekä asetus 2017/1001 että direktiivi 2015/2436 sisältävät nimenomaisia ja tarkkoja säännöksiä, joissa säädetään käytön sallimisesta johtuvaa oikeudenmenetystä koskevasta säännöstä. Kun otetaan huomioon ankarat seuraukset, joita tästä säännöstä aiheutuu tavaramerkin haltijan oikeuksille, tällaisen säännön olemassaoloa ei mielestäni voida olettaa teollissuojaa koskevan järjestelmän yhteydessä. Näin ollen on todettava, että koska asetus N:o 2100/94 ei sisällä vastaavia säännöksiä, kasvinjalostajanoikeuksiin ei sovelleta käytön sallimisesta johtuvaa oikeudenmenetystä.

80.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava seuraavasti: Asetuksen N:o 2100/94 96 artiklaa on tulkittava siten, että mikäli kolmen vuoden määräaika on päättynyt ajallisesti toistuvien toimien osalta, ainoastaan yli kolme vuotta ennen saman asetuksen 94 ja 95 artiklassa tarkoitettuihin oikeustoimiin ryhtymistä suoritetut toimet ovat vanhenneet.

81.

Haltija säilyttää näin ollen oikeuden ryhtyä kyseisiin oikeustoimiin siltä osin kuin on kyse viimeisten kolmen vuoden aikana suoritetuista toimista.

82.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunal Supremon (ylin tuomioistuin, Espanja) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: