–

Suomen hallitus, asiamiehenään H. Leppo,

–

Viron hallitus, asiamiehenään N. Grünberg,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään W. Roels ja I. Koskinen,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä 16.3.2010 annetun neuvoston direktiivin 2010/24/EU (EUVL 2010, L 84, s. 1) 13 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämän pyyntö on esitetty riita-asian oikeudenkäynnissä, jossa kantajana on Metirato Oy ja vastaajina Suomen valtio / Verohallinto sekä Viron valtio / Maksu- ja Tolliamet (vero- ja tullihallinto) ja jossa on kyse mainitun yhtiön konkurssipesänhoitajan vaatimuksesta sellaisten saatavien maksun peräyttämiseksi konkurssipesään, jotka Suomen viranomaiset ovat ulosmitanneet Viron viranomaisten pyynnöstä.

3

Direktiivin 2010/24 ensimmäisessä, toisessa, kolmannessa ja neljännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

4

Direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, joiden mukaisesti jäsenvaltioiden on annettava apua 2 artiklassa tarkoitettujen, toisessa jäsenvaltiossa syntyneiden saatavien perimiseksi jäsenvaltiossa.”

5

Direktiivin 10 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Pyynnön vastaanottavan viranomaisen on avunantoa pyytävän viranomaisen pyynnöstä perittävä saatavat, joita koskee asiakirja, joka mahdollistaa täytäntöönpanon avunantoa pyytävässä jäsenvaltiossa.

2.   Avunantoa pyytävän viranomaisen on toimitettava pyynnön vastaanottavalle viranomaiselle kaikki perintäpyyntöön johtaneeseen asiaan liittyvät tarpeelliset tiedot heti ne saatuaan.”

6

Direktiivin 13 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Saatavia, joiden osalta on esitetty perintäpyyntö, on perinnän suorittamiseksi pyynnön vastaanottavassa jäsenvaltiossa kohdeltava siten kuin ne olisivat pyynnön vastaanottavan jäsenvaltion saatavia, jollei tässä direktiivissä toisin säädetä. Pyynnön vastaanottavan viranomaisen on käytettävä samoihin veroihin tai maksuihin tai, jos samoja veroja tai maksuja ei ole, samankaltaisiin veroihin tai maksuihin liittyviin saataviin sovellettavissa pyynnön vastaanottavan jäsenvaltion laeissa, asetuksissa tai hallinnollisissa määräyksissä annettua toimivaltaa ja niissä säädettyjä menettelyjä, jollei tässä direktiivissä toisin säädetä.

– –

Pyynnön vastaanottava jäsenvaltio ei ole velvollinen myöntämään muiden jäsenvaltioiden saataville etuoikeuksia, jotka myönnetään kyseisessä jäsenvaltiossa syntyville samankaltaisille saataville, ellei asianomaisten jäsenvaltioiden välillä toisin sovita tai ellei pyynnön vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä toisin säädetä. Jäsenvaltio, joka myöntää etuoikeuksia toisen jäsenvaltion saataville, ei saa kieltäytyä myöntämästä samoja etuoikeuksia muiden jäsenvaltioiden samoille tai samankaltaisille saataville samoin ehdoin.

– –

5.   Pyynnön vastaanottavan viranomaisen on lähetettävä avunantoa pyytävälle viranomaiselle saatavan osalta perityt määrät sekä tämän artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettu korko, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 20 artiklan 1 kohdan soveltamista.”

7

Direktiivin 14 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Saatavaa, alkuperäistä asiakirjaa, joka mahdollistaa täytäntöönpanon avunantoa pyytävässä jäsenvaltiossa, tai yhdenmukaista asiakirjaa, joka mahdollistaa täytäntöönpanon pyynnön vastaanottavassa jäsenvaltiossa, koskevat riidat sekä avunantoa pyytävän jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen suorittaman tiedoksiannon pätevyyttä koskevat riidat kuuluvat avunantoa pyytävän jäsenvaltion toimivaltaisten elinten toimivaltaan. Jos jokin asianomainen osapuoli riitauttaa perintämenettelyn aikana saatavan, alkuperäisen asiakirjan, joka mahdollistaa täytäntöönpanon avunantoa pyytävässä jäsenvaltiossa, tai yhdenmukaisen asiakirjan, joka mahdollistaa täytäntöönpanon pyynnön vastaanottavassa jäsenvaltiossa, pyynnön vastaanottavan viranomaisen on ilmoitettava kyseiselle osapuolelle, että sen on nostettava kanne avunantoa pyytävän jäsenvaltion toimivaltaisessa elimessä siellä voimassa olevien lakien mukaisesti.

2.   Pyynnön vastaanottavassa jäsenvaltiossa toteutettuja täytäntöönpanotoimia tai pyynnön vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen suorittaman tiedoksiannon pätevyyttä koskevat riidat on käsiteltävä tämän jäsenvaltion toimivaltaisessa elimessä sen lakien ja asetusten mukaisesti.

3.   Jos 1 kohdassa tarkoitettu kanne on nostettu avunantoa pyytävän jäsenvaltion toimivaltaisessa elimessä, avunantoa pyytävän viranomaisen on ilmoitettava tästä pyynnön vastaanottavalle viranomaiselle ja mainittava, miltä osin saatavaa ei ole riitautettu.

4.   Heti kun pyynnön vastaanottava viranomainen on saanut 3 kohdassa tarkoitetut tiedot joko avunantoa pyytävältä viranomaiselta tai asianomaiselta osapuolelta, sen on keskeytettävä täytäntöönpanomenettely saatavan riitautetun osan osalta siihen saakka, kunnes asiassa toimivaltainen elin on tehnyt päätöksen, jollei avunantoa pyytävä viranomainen toisin pyydä tämän kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti.

Pyynnön vastaanottava viranomainen voi avunantoa pyytävän viranomaisen pyynnöstä tai jos se muuten pitää sitä tarpeellisena toteuttaa turvaamistoimia perinnän varmistamiseksi, jos pyynnön vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevat lait ja asetukset mahdollistavat tällaiset toimet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 16 artiklan soveltamista.

Avunantoa pyytävä viranomainen voi avunantoa pyytävässä jäsenvaltiossa voimassa olevien lakien, asetusten ja hallinnollisten käytäntöjen mukaisesti pyytää pyynnön vastaanottavaa viranomaista perimään riitautetun saatavan tai riitautetun osan saatavasta, jos pyynnön vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevat asiaankuuluvat lait, asetukset ja hallinnolliset käytännöt mahdollistavat tällaiset toimet. – –

– –”

8

Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Pyynnön vastaanottavan viranomaisen on avunantoa pyytävän viranomaisen pyynnöstä ja kansallisen lainsäädäntönsä sen salliessa toteutettava hallinnollisten käytäntöjensä mukaisesti turvaamistoimia saatavan perinnän varmistamiseksi, jos saatava tai asiakirja, joka mahdollistaa täytäntöönpanon avunantoa pyytävässä jäsenvaltiossa, on riitautettu pyynnön esittämishetkellä tai, mikäli saatavan osalta ei vielä ole asiakirjaa, joka mahdollistaa täytäntöönpanon avunantoa pyytävässä jäsenvaltiossa, jos turvaamistoimet ovat vastaavassa tilanteessa mahdollisia myös avunantoa pyytävän jäsenvaltion lainsäädännön ja hallinnollisten käytäntöjen mukaisesti.”

9

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991), sellaisena kuin se oli voimassa asian tosiseikkojen tapahtumahetkellä, 5 §:n 1 momentin mukaan oikeustoimi peräytyy muun muassa silloin, jos sillä yksin tai yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella. Oikeustoimen peräytymisen edellytyksenä on, että velallinen oli oikeustointa tehtäessä maksukyvytön tai että oikeustoimi osaltaan johti tämän maksukyvyttömyyteen.

10

Lain 10 §:ssä säädetään muun muassa, että velan maksu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää peräytyy, jos velka on maksettu määrällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana. Tällainen maksu ei kuitenkaan peräydy, jos sitä voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena.

11

Lain 23 §:n mukaan takaisinsaantia voivat vaatia pesänhoitaja ja velkoja, joka on valvonut saatavansa konkurssissa tai jonka saatava on otettu muuten huomioon jakoluettelossa, nostamalla kanteen tuomioistuimessa tai tekemällä muistutuksen valvontaa vastaan. Kanne voidaan nostaa käräjäoikeudessa, joka on käsitellyt konkurssiin asettamista koskevan asian.

12

Viron tasavallan vero- ja tullihallinto esitti 18.4.2012 direktiivin 2010/24 10 artiklan nojalla Suomen verohallinnolle perintäpyynnön maksamattomien verojen ja niille kertyneiden korkojen perimiseksi Metirato Oy:ltä yhteensä 28754,50 euron arvosta.

13

Suomen verohallinto toimitti tämän pyynnön mukaisesti kyseiset Viron valtion saatavat yhdessä omien saataviensa kanssa perittäviksi Suomen ulosottoviranomaiselle.

14

Metirato maksoi 12.2.2013 vapaaehtoisella suorituksella Suomen ulosottoviranomaiselle 17500 euroa, joista 15837,67 euroa tilitettiin Suomen verohallinnolle, joka puolestaan tilitti Viron valtiolle 15541,67 euroa kyseisen perintäpyynnön nojalla.

15

Metirato maksoi lisäksi 23.4.2013 vapaaehtoisella suorituksella 17803 euroa Suomen verohallinnolle.

16

Helsingin käräjäoikeus asetti 8.5.2013 Metiraton konkurssiin tämän omasta hakemuksesta.

17

Viron verohallinto lähetti 10.9.2013 Suomen verohallinnolle toisen perintäpyynnön, joka sisälsi muun ohessa ensimmäisen perintäpyynnön saatavan jäämää 8840,17 euroa. Suomen verohallinto valvoi 17.9.2013 tämän toisen pyynnön perusteella omien saataviensa ohella Viron valtiolla Metiratolta olevat saatavat.

18

Metiraton konkurssipesänhoitaja nosti 8.5.2014 kanteen Suomen valtiota ja sen verohallintoa vastaan Helsingin käräjäoikeudessa vaatien takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 5 ja 10 §:n mukaisesti kaikkien näiden maksusuoritusten peräyttämistä Metiraton konkurssipesään.

19

Kanne perustuu yhtäältä väitteeseen siitä, että Suomen verohallintoa on sopimattomasti suosittu muiden velkojien kustannuksella maksamalla pitkään erääntyneitä veroja, vaikka Metirato oli jo maksukyvytön ja verohallinnon olisi pitänyt olla tietoinen maksukyvyttömyydestä, ja toisaalta väitteeseen siitä, että Metirato oli kriittisenä aikana 25.1.–8.3.2013 maksanut verovelkoja pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä.

20

Kanne on kohdistettu Suomen valtioon ja sen verohallintoon, ja siltä varalta, ettei näitä katsottaisi 15541,67 euron suuruisen summan osalta oikeiksi vastaajiksi, myös Viron valtioon.

21

Suomen valtio on vastustanut Metiraton konkurssipesän pesänhoitajan kannetta muun muassa sillä perusteella, että koska kyse on Viron valtion perimästä summasta, kanne pitäisi nostaa Viroa vastaan. Suomen valtio katsoo, että antamalla direktiivin 2010/24 10 artiklan mukaisesti virka-apua Viron viranomaisille se on toiminut ainoastaan Viron veroviranomaisten asiamiehenä eikä peritystä summasta ole missään vaiheessa tullut sen omaisuutta; Suomen valtio esittää myös, että Suomen valtion velvollisuudet olivat päättyneet, kun saatava oli saatu perittyä, minkä vuoksi Metiraton konkurssipesänhoitajan tähän summaan kohdistama vaatimus on kohdistettava Viron veroviranomaisiin.

22

Viron valtio on puolestaan vastustanut kannetta väittäen, että direktiivin 2010/24 13 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan 2 kohdan säännösten nojalla vain Suomen viranomaisia voidaan pitää vastaajina kyseessä olevassa takaisinsaantimenettelyssä, koska Metiraton konkurssipesänhoitajan vaatimus kohdistuu Suomen viranomaisten perimään summaan.

23

Helsingin käräjäoikeus päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kysymyksillään, jotka on syytä tutkia yhdessä, halunnut vastauksen asiallisesti siihen, onko direktiivin 2010/24 13 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklan 2 kohtaa tulkittava yhtäältä siten, että näitä säännöksiä sovelletaan menettelyyn, jossa on kyse avunantoa pyytäneen jäsenvaltion pyynnöstä perittyjen saatavien maksun peräyttämisestä pyynnön vastaanottaneeseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön konkurssipesään, silloin kun tällainen menettely perustuu direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun täytäntöönpanotoimien riitauttamiseen, ja toisaalta siten, että näissä säännöksissä tarkoitettu pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on katsottava vastaajaksi tällaisessa menettelyssä, ja onko tässä yhteydessä merkitystä sillä, pidetäänkö näiden saatavien määrä erillään tämän jäsenvaltion varoista vai sekoittuuko se näihin varoihin.

25

Käsiteltävässä tapauksessa on muistettava, että Metiraton konkurssipesänhoitaja on kanteellaan riitauttanut Suomen oikeuden perusteella Suomen ulosottoviranomaisen suorittaman Suomen valtiolla ja Viron valtiolla Metiratolta olevien saatavien perinnän pätevyyden.

26

Koska ulosottomenettely oli pantu vireille Viron viranomaisten Suomen viranomaisille direktiivin 2010/24 nojalla esittämän perintäpyynnön perusteella, sitä on pidettävä direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toteuttamana täytäntöönpanotoimena.

27

Näin ollen riita-asia, jossa on riitautettu pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen menettelyn kulku ja tulos, on tämän säännöksen mukaan pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toteuttamaan täytäntöönpanotoimeen kohdistuva riita, ja se on näin käsiteltävä mainitun jäsenvaltion, tässä tapauksessa Suomen tasavallan, toimivaltaisessa elimessä sen lakien ja asetusten mukaisesti.

28

Koska tämän säännöksen sanamuodosta ei kuitenkaan käy ilmi, kumpi jäsenvaltio, avunantoa pyytänyt vai pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio, on vastaajana tällaisessa riita-asiassa, on tutkittava, voidaanko vastaaja määrittää direktiivin 2010/24 yleiseen rakenteeseen tai päämääriin tukeutumalla.

29

Kuten direktiivin 2010/24 ensimmäisessä, toisessa, kolmannessa ja neljännessä perustelukappaleessa on todettu, direktiivin tarkoituksena on laajentaa direktiivillä 2008/55 kodifioidun direktiivin 76/308 soveltamisala saataviin, joita se ei aiemmin kattanut, jäsenvaltioiden taloudellisten etujen ja sisämarkkinoiden neutraliteetin turvaamiseksi paremmin sekä perintää koskevan keskinäisen avunannon tehostamiseksi ja sen helpottamiseksi käytännössä, jotta avunantopyyntöjen kasvavasta määrästä kyettäisiin selviytymään.

30

Direktiivin 2010/24 1 artiklan mukaan direktiivissä vahvistetaan säännöt, joiden mukaisesti jäsenvaltioiden on annettava apua toisessa jäsenvaltiossa syntyneiden saatavien perimiseksi jäsenvaltiossa.

31

Kun kyse on toimista, jotka pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on toteuttanut pyynnön kohteena olevan saatavan perimiseksi alueellaan, on pyynnön vastaanottaneen viranomaisen käytettävä direktiivin 2010/24 13 artiklan 1 kohdan mukaan tämän jäsenvaltion voimassa olevissa laeissa, asetuksissa tai hallinnollisissa määräyksissä annettua toimivaltaa ja niissä säädettyjä menettelyjä, koska kaikkia tällaisen pyynnön kohteena olevia saatavia on kohdeltava siten kuin ne olisivat pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion saatavia, jollei tässä direktiivissä toisin säädetä.

32

Vastaavalla tavalla direktiivin 2010/24 14 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa ja 16 artiklan 1 kohdassa säädetään pyynnön vastaanottaneella viranomaisella olevasta mahdollisuudesta toteuttaa avunantoa pyytäneen viranomaisen pyynnöstä turvaamistoimia riitautetun saatavan perinnän varmistamiseksi edellyttäen, että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö tämän sallii.

33

Direktiivin 2010/24 14 artiklassa säädetään lisäksi avunantoa pyytäneen jäsenvaltion ja pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion elinten välisestä toimivallan jaosta sellaisten riitojen käsittelemiseksi, jotka koskevat yhtäältä saatavaa, alkuperäistä asiakirjaa, joka mahdollistaa täytäntöönpanon avunantoa pyytäneessä jäsenvaltiossa, yhdenmukaista asiakirjaa, joka mahdollistaa täytäntöönpanon pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa, tai avunantoa pyytäneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen suorittaman tiedoksiannon pätevyyttä tai toisaalta pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toteuttamia täytäntöönpanotoimia tai tämän jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen suorittaman tiedoksiannon pätevyyttä.

34

Tämä toimivallanjako on seuraus siitä, että saatava ja sen täytäntöönpanon mahdollistavat asiakirjat laaditaan avunantoa pyytäneen jäsenvaltion voimassa olevien oikeussääntöjen perusteella, kun taas täytäntöönpanotoimet toteutetaan pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa siellä sovellettavien oikeussääntöjen mukaisesti (ks. direktiivin 76/308 osalta tuomio 14.1.2010, Kyrian, C‑233/08, EU:C:2010:11, 40 kohta).

35

Direktiivin 2010/24 14 artiklan 1 kohdan mukaan kaikki saatavaan, alkuperäiseen asiakirjaan, joka mahdollistaa täytäntöönpanon avunantoa pyytäneessä jäsenvaltiossa, yhdenmukaiseen asiakirjaan tai avunantoa pyytäneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen suorittamaan tiedoksiantoon kohdistetut riitautukset on saatettava avunantoa pyytäneen eikä suinkaan pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion, jonka valvontavalta rajataan 14 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimiin, toimivaltaisten viranomaisten käsiteltäväksi (tuomio 26.4.2018, Donnellan, C‑34/17, EU:C:2018:282, 43 ja 44 kohta).

36

Sitä vastoin riidat, jotka koskevat pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toteuttamia täytäntöönpanotoimia tai sellaisen tiedoksiannon pätevyyttä, jonka pyynnön vastaanottanut viranomainen on suorittanut, on käsiteltävä tämän jäsenvaltion toimivaltaisessa elimessä sen lakien ja asetusten mukaisesti, koska tällä elimellä on parhaimmat mahdollisuudet tulkita tämän jäsenvaltion kansallista oikeutta ja arvioida toimen laillisuutta sen mukaan (ks. direktiivin 76/308 osalta tuomio 14.1.2010, Kyrian, C‑233/08, EU:C:2010:11, 39, 40 ja 49 kohta).

37

Direktiivin 2010/24 säännösten mukaan on siis yhtäältä niin, että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toteuttamiin täytäntöönpanotoimiin sovelletaan tämän jäsenvaltion lainsäädäntöä, ja toisaalta niin, että tällaisia toimia koskevat riidat on käsiteltävä pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisessa elimessä, jonka on arvioitava toimia tämän jäsenvaltion kansallisten oikeussääntöjen kannalta.

38

Sillä, että tällainen riita liittyy menettelyyn, jossa on vaadittu varojen takaisinsaantia pyynnön vastaanottaneeseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön konkurssipesään, ei voida kyseenalaistaa sääntöjä, jotka unionin lainsäätäjä on säätänyt tällaisen riidan ratkaisemiseksi, koska lainsäätäjä ei ole näiden sääntöjen soveltamiseksi erotellut toisistaan luonteensa perusteella menettelyjä, joiden yhteydessä tällainen riita syntyy.

39

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 45–47 kohdassa todennut, direktiivin 2010/24 yleisen rakenteen ja päämäärien perusteella on siis katsottava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kanne, jolla riitautetaan pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisessa elimessä tämän jäsenvaltion lainsäädännön kannalta sellaisen ulosottomenettelyn pätevyys, jonka kyseisen jäsenvaltion viranomaiset ovat panneet vireille tämän jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti periäkseen avunantoa pyytäneen jäsenvaltion saatavia tämän direktiivin nojalla, on nostettava pyynnön vastaanottanutta jäsenvaltiota vastaan, vaikka tällainen riitautus on tapahtunut menettelyssä, jossa on kyse varojen takaisinsaannista tähän jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön konkurssipesään.

40

Lisäksi todettakoon, että koska direktiivissä 2010/24 ei ole säännöksiä siitä, millä tavoin pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion on säilytettävä perityt määrät ennen niiden siirtämistä avunantoa pyytäneelle jäsenvaltiolle, tämä kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, kunhan velvollisuutta siirtää perityt määrät niille kertyneine korkoineen noudatetaan.

41

Näin ollen sillä, että niiden saatavien määrä, jotka pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on perinyt direktiivin nojalla esitetyn perintäpyynnön perusteella, pidetään erillään tämän jäsenvaltion varoista tai että se sekoittuu niihin, ei ole merkitystä edellä 38 kohdassa ilmaistun tulkinnan kannalta.

42

Lisäksi on muistettava, että direktiivi 2010/24 perustuu keskinäisen luottamuksen periaatteeseen (tuomio 26.4.2018, Donnellan, C‑34/17, EU:C:2018:282, 41 kohta).

43

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 54 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa todennut, silloin kun pääasiassa kyseessä olevan kaltainen täytäntöönpanotoimi, jonka pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on toteuttanut avunantoa pyytäneellä jäsenvaltiolla olevan saatavan perimiseksi, riitautetaan menestyksellisesti pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisessa elimessä, periaatteena on, että avunantoa pyytäneen jäsenvaltion on maksettava takaisin kaikki pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tällä toimella perimät ja sille siirtämät summat.

44

Esitettyihin kysymyksiin on näin ollen vastattava, että direktiivin 2010/24 13 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklan 2 kohtaa on tulkittava yhtäältä siten, että näitä säännöksiä sovelletaan menettelyyn, jossa on kyse avunantoa pyytäneen jäsenvaltion pyynnöstä perittyjen saatavien maksun peräyttämisestä pyynnön vastaanottaneeseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön konkurssipesään, silloin kun tällainen menettely perustuu direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun täytäntöönpanotoimien riitauttamiseen, ja toisaalta siten, että näissä säännöksissä tarkoitettu pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on katsottava vastaajaksi tällaisessa menettelyssä, eikä merkitystä tässä yhteydessä ole sillä, pidetäänkö näiden saatavien määrä erillään tämän jäsenvaltion varoista vai sekoittuuko se näihin varoihin.

45

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä 16.3.2010 annetun neuvoston direktiivin 2010/24/EU 13 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklan 2 kohtaa on tulkittava yhtäältä siten, että näitä säännöksiä sovelletaan menettelyyn, jossa on kyse avunantoa pyytäneen jäsenvaltion pyynnöstä perittyjen saatavien maksun peräyttämisestä pyynnön vastaanottaneeseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön konkurssipesään, silloin kun tällainen menettely perustuu direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun täytäntöönpanotoimien riitauttamiseen, ja toisaalta siten, että näissä säännöksissä tarkoitettu pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on katsottava vastaajaksi tällaisessa menettelyssä, eikä merkitystä tässä yhteydessä ole sillä, pidetäänkö näiden saatavien määrä erillään tämän jäsenvaltion varoista vai sekoittuuko se näihin varoihin.