–

”BTA Baltic Insurance Company” AS, edustajinaan E. Matveja ja W. Stockmeyer,

–

”Baltijas Apdrošināšanas Nams” AS, edustajanaan A. Pečerica,

–

Latvian hallitus, asiamiehinään I. Kucina ja V. Soņeca,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan P. Garofoli, avvocato dello Stato,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään K.-P. Wojcik ja A. Sauka,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24.4.1972 annetun neuvoston direktiivin 72/166/ETY (EYVL 1972, L 103, s. 1; jäljempänä ensimmäinen direktiivi) 3 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat ”BTA Baltic Insurance Company” AS, aiemmin ”Balcia Insurance” SE (jäljempänä BTA), ja ”Baltijas Apdrošināšanas Nams” AS (jäljempänä BAN) ja jossa on kyse BTA:n asiakkaalleen maksamasta vakuutuskorvauksesta.

3

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16.9.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/103/EY (EUVL 2009, L 263, s. 11) on kumottu muun muassa ensimmäinen direktiivi ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30.12.1983 annettu toinen neuvoston direktiivi 84/5/ETY (EYVL 1984, L 8, s. 17; jäljempänä toinen direktiivi). Kun otetaan huomioon pääasiaan liittyvien tosiseikkojen tapahtumahetki, pääasiaan sovelletaan kuitenkin kumottuja direktiivejä.

4

Ensimmäisen direktiivin 1 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

5

Kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava, jollei 4 artiklasta muuta johdu, tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, joilla on pysyvä kotipaikka sen alueella. Vakuutetun vastuun laajuus sekä vakuutusturvan ehdot määräytyvät näiden toimenpiteiden mukaisesti.”

6

Toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että mitään [ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti tehdyn vakuutuskirjan sisältämää lakisääteistä määräystä tai sopimuslauseketta, jolla evätään korvaus tapauksissa, joissa ajoneuvoja käyttävät tai kuljettavat:

ei sovelleta [ensimmäisen direktiivin] 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahinkoa kärsineiden kolmansien korvausvaatimuksiin.

– –”

7

Kyseisen direktiivin 3 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Vakuutetun henkilön, kuljettajan tai muun sellaisen vahingonkorvauslainsäädännön mukaan onnettomuudesta vastuussa olevan henkilön, jonka vastuun varalle on otettu 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vakuutus, perheenjäseniltä ei saa sukulaisuussuhteen perusteella evätä heidän henkilövahinkojensa korvaamista tästä vakuutuksesta.”

8

Latvian ajoneuvojen omistajien pakollisesta liikennevakuutuksesta annetun lain (Sauszemes transportlīdzekļu īpašnieku civiltiesiskās atbildības obligātās apdrošināšanas likums, jäljempänä pakollisesta liikennevakuutuksesta annettu laki), jolla ensimmäinen ja toinen direktiivi saatettiin osaksi kansallista oikeusjärjestystä, 1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetaan

– –

– –”

9

Kyseisen lain 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Pakollisen vakuutuksen kohteena on ajoneuvon omistajan tai sen laillisen haltijan vahingonkorvausvastuu (jäljempänä omistajan vastuu) liikenneonnettomuuden seurauksena kolmansille aiheutuneista vahingoista.

2.   Jokaisen ajoneuvon omistajan on otettava vakuutus omistajan vahingonkorvausvastuun varalle kullekin liikenteeseen käytetylle ajoneuvolle tekemällä sitä koskeva vakuutussopimus. – –”

10

Mainitun lain 18 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Vakuutustapahtuman sattuessa vakuutuksenantajan, joka on antanut vakuutuksen vahinkoa aiheuttaneen ajoneuvon omistajan vahingonkorvausvastuun varalle, – – on korvattava vakuutuksenantajan vastuun rajoissa – – vahingot, jotka liikenneonnettomuudesta on aiheutunut kolmansille.”

11

Saman lain 25 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Liikenneonnettomuudessa kolmansille aiheutunut esinevahinko on vahinko, joka on aiheutunut

– –”

12

Pakollisesta liikennevakuutuksesta annetun lain 31 §:n 10 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos toinen vakuutusyhtiö on korvannut vahingon vapaaehtoisen vakuutussopimuksen nojalla, liikennevahingossa vahinkoa aiheuttaneen ajoneuvon omistajan vahingonkorvausvastuun varalle vakuutuksen antaneen vakuutuksenantajan – – on suoritettava sille tässä laissa vahvistettujen menettelyjen mukaisesti laskettavan ja maksettavan korvauksen määrä.”

13

Latvian liikenneturvallisuuslain (Ceļu satiksmes likums) 1 § kuuluu seuraavasti:

Tässä laissa tarkoitetaan

– –

– –

14

Kyseisen lain 44 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän lain tai muun liikenneturvallisuuslainsäädännön rikkomisesta aiheutuneet vahingot on korvattava.

2.   Ajoneuvon omistaja tai laillinen haltija vastaa sen käytöstä aiheutuneista vahingoista, jollei osoiteta, että vahingot ovat aiheutuneet ylivoimaisesta esteestä, vahinkoa kärsineen tahallisuudesta tai törkeästä tuottamuksesta tai muusta olosuhteesta, joka lainsäädännön perusteella vapauttaa vastuusta.

– –”

15

Ajoneuvo (jäljempänä ensimmäinen ajoneuvo) pysäköitiin 24.10.2008 supermarketin pysäköintialueelle, ja kun matkustaja avasi kyseisen ajoneuvon oikeanpuoleisen takaoven, sen viereen pysäköidyn ajoneuvon (jäljempänä toinen ajoneuvo) vasemmanpuoleisen kyljen takaosa vahingoittui.

16

Vahingon tapahtumapaikalla toisen ajoneuvon omistaja ja ensimmäisen ajoneuvon kuljettaja tekivät ajoneuvovahinkoilmoituksen, jossa ensimmäisen ajoneuvon kuljettaja myönsi syyllisyytensä ja vahvisti, että tämän ajoneuvon matkustaja oli naarmuttanut takaovella toista ajoneuvoa.

17

BTA oli tehnyt vapaaehtoisen vakuutussopimuksen toisen ajoneuvon omistajan kanssa. Ensimmäisen ajoneuvon käyttöön liittyvän vastuun varalta vakuutus oli otettu BAN:ltä.

18

BTA maksoi asiakkaalleen, eli toisen ajoneuvon omistajalle, tämän kanssa tekemänsä vakuutussopimuksen perusteella omavastuuosuuden vähentämisen jälkeen 47,42 Latvian latin (LVL) suuruisen summan (noin 67,47 euroa), joka vastaa kyseiselle ajoneuvolle aiheutuneiden vahinkojen korjauskuluja. Tämän jälkeen BTA vaati BAN:ää korvaamaan sille aiheutuneet kulut.

19

BAN kieltäytyi maksamasta korvausta kuluista sillä perusteella, että kun vahinko tapahtuu kahden ajoneuvon ollessa paikallaan, kyse ei ole pakollisesta liikennevakuutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta vakuutustapahtumasta.

20

BTA nosti BAN:ää vastaan kanteen, jossa se vaati toisen ajoneuvon omistajalle maksamiensa korvausten maksamista sille takautumisoikeuden nojalla. Ensimmäisen ja toisen oikeusasteen tuomioistuimet hyväksyivät BTA:n kanteen.

21

BAN:n tekemän valituksen johdosta Augstākā tiesa (ylin tuomioistuin, Latvia) kumosi 28.3.2014 antamallaan tuomiolla toisen oikeusasteen tuomion sillä perusteella, että kyseisessä tuomiossa ei ollut esitetty riittäviä perusteluita.

22

Asia palautettiin Rīgas apgabaltiesas Civillietu tiesas kolēģijaan (Riian alueellinen tuomioistuin, siviiliasiain jaosto, Latvia), joka hylkäsi 20.5.2014 antamallaan tuomiolla BTA:n kanteen sillä perusteella, että kyse on liikennevahingosta ainoastaan silloin, kun vähintään toinen osallisista ajoneuvoista on liikkeessä, eikä vakuutustapahtuma näin ole toteutunut BAN:n osalta. Kyseinen tuomioistuin katsoi myös, että toiselle ajoneuvolle aiheutuneista vahingoista on yksityisoikeudellisessa korvausvastuussa ensimmäisen ajoneuvon matkustaja, ei tämän ajoneuvon kuljettaja.

23

BTA valitti kyseisestä tuomiosta ylimpään tuomioistuimeen Augstākā tiesaan. Valituksensa tueksi BTA on väittänyt muun muassa, että Rīgas apgabaltiesas Civillietu tiesas kolēģijan tulkinta käsitteestä ”vakuutustapahtuma” on vastoin tarkoitusta, joka koskee moottoriajoneuvojen aiheuttamien onnettomuuksien uhrien suojaamista ja jota pakollista liikennevakuutusta koskevalla unionin säännöstöllä tavoitellaan; tämän tarkoituksen mukaisesti ajoneuvon käyttö voi kuulua käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” soveltamisalaan, vaikka ajoneuvo on paikallaan, ja koska ajoneuvon omistaja vastaa ajoneuvon käytön yhteydessä matkustajien kolmansille aiheuttamista vahingoista, kyseiset vahingot katetaan tämän omistajan liikennevakuutuksesta.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko pysäköidyn ajoneuvon oven avaaminen ajoneuvon tavanomaista käyttötarkoitusta vastaavaa käyttöä 4.9.2014 annetussa tuomiossa Vnuk (C‑162/13, EU:C:2014:2146) tarkoitetulla tavalla ja kuuluuko se näin ollen ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” soveltamisalaan.

25

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että unionin tuomioistuimen mainitussa tuomiossa kyseiselle käsitteelle antama laaja määritelmä puoltaa myöntävää vastausta tähän kysymykseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan matkustajien ajoneuvoon nouseminen ja sieltä poistuminen ilmentävät kyseisen ajoneuvon käyttöä, eikä ajoneuvoa voida hyödyntää täysimääräisesti, mikäli matkustajat jäävät ajoneuvoon.

26

Jos mainittuun kysymykseen vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, käsittääkö ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa oleva käsite ”ajoneuvojen käyttö” myös tilanteet, joissa matkustaja käyttää ajoneuvoa.

27

Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että ensimmäisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan mukaan ”vahingon kärsineellä” tarkoitetaan kyseisessä direktiivissä henkilöä, jolla on oikeus saada korvausta ajoneuvojen aiheuttamista vahingoista tai vammoista. Kyseinen tuomioistuin toteaa myös, että mainitun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa viitataan ajoneuvojen ”käyttöön” eikä ainoastaan kuljettajien vastuuseen.

28

Lisäksi kyseinen tuomioistuin huomauttaa, että unionin tuomioistuin on 4.9.2014 antamassaan tuomiossa Vnuk (C‑162/13, EU:C:2014:2146) täsmentänyt, että mainitussa säännöksessä olevan käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” soveltamisalaan kuuluu kaikenlainen ajoneuvon tavanomaista käyttötarkoitusta vastaava käyttö. Tällaista käyttöä on ajoneuvon ovien avaaminen ajoneuvoon nousemiseksi tai ajoneuvosta poistumiseksi.

29

Tässä tilanteessa Augstākā tiesa on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

30

Näillä kysymyksillään, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii lähinnä selvittämään, onko ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” piiriin kuuluu tilanne, jossa pysäköintialueelle pysäköidyn ajoneuvon matkustaja avatessaan tämän ajoneuvon oven naarmuttaa ja vahingoittaa viereen pysäköityä ajoneuvoa.

31

Tältä osin on syytä muistuttaa, että ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädettyä käsitettä ”ajoneuvojen käyttö” ei voida jättää kunkin jäsenvaltion arvioitavaksi, vaan se on unionin oikeuden itsenäinen käsite, jota on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti tulkittava ottaen huomioon muun muassa tämän säännöksen asiayhteys ja säännöstöllä, johon se kuuluu, tavoiteltu päämäärä (tuomio 4.9.2014, Vnuk, C‑162/13, EU:C:2014:2146, 41 ja 42 kohta ja tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 31 kohta).

32

Ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevalla unionin säännöstöllä pyritään ensinnäkin sekä ajoneuvojen, joiden pysyvä kotipaikka on unionin alueella, että niiden kyydissä olevien henkilöiden vapaan liikkuvuuden varmistamiseen ja toiseksi sen takaamiseen, että näillä ajoneuvoilla aiheutetuista liikennevahingoista kärsineet saavat samanlaisen kohtelun riippumatta siitä, missä unionin alueella onnettomuus on tapahtunut (ks. vastaavasti tuomio 23.10.2012, Marques Almeida, C‑300/10, EU:C:2012:656, 26 kohta; tuomio 4.9.2014, Vnuk, C‑162/13, EU:C:2014:2146, 50 kohta ja tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 32 kohta).

33

Lisäksi kyseisen säännöstön kehitys osoittaa, että unionin lainsäätäjän tavoitteena on vakiintuneesti ollut ajoneuvojen aiheuttamien onnettomuuksien uhrien suojaaminen ja että se on myös jatkuvasti vahvistanut tällaista suojaa (tuomio 4.9.2014, Vnuk, C‑162/13, EU:C:2014:2146, 52–55 kohta ja tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 33 kohta).

34

Näiden seikkojen perusteella unionin tuomioistuin on todennut, että ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä oleva käsite ”ajoneuvojen käyttö” ei rajoitu tieliikennettä koskeviin tilanteisiin eli liikkumiseen yleisillä teillä vaan sen soveltamisalaan kuuluu kaikenlainen ajoneuvon tavanomaista käyttötarkoitusta vastaava käyttö (tuomio 4.9.2014, Vnuk, C‑162/13, EU:C:2014:2146, 59 kohta ja tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 34 kohta).

35

Tältä osin unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että koska ensimmäisen direktiivin 1 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuja moottoriajoneuvoja on niiden ominaisuuksista riippumatta tarkoitus käyttää tavanomaisesti liikennevälineinä, tämän käsitteen piiriin kuuluu kaikenlainen ajoneuvon käyttö liikennevälineenä (tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 37 ja 38 kohta).

36

Käsiteltävässä asiassa on katsottava, että ajoneuvon oven avaaminen on ajoneuvon käyttöä, joka vastaa ajoneuvon käyttöä liikennevälineenä, koska oven avaamalla mahdollistetaan ajoneuvolla kuljetettujen tai kuljetettavien henkilöiden ajoneuvoon nouseminen tai siitä poistuminen sekä tavaroiden lastaaminen ajoneuvoon ja purkaminen siitä.

37

Tähän päätelmään ei vaikuta se seikka, että pääasiassa kyseessä olevat ajoneuvot olivat vahingon tapahtuessa paikallaan pysäköintialueella.

38

On syytä muistuttaa yhtäältä, että yksin se, että vahinkoon osallisena ollut ajoneuvo oli paikallaan vahingon sattuessa, ei sulje pois sitä, että ajoneuvon käyttäminen tuolla hetkellä voi kuulua sen käyttöön liikennevälineenä ja tämän vuoksi ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” piiriin (tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 39 kohta). Ovet avataan yleensä vasta, kun ajoneuvot ovat pysähtyneenä.

39

Unionin tuomioistuin on tältä osin myös täsmentänyt, että ratkaisevaa ei myöskään ole se, oliko ajoneuvon moottori vahingon sattuessa käynnissä vai ei (tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 39 kohta).

40

Siltä osin kuin on toiseksi kyse siitä seikasta, että pääasiassa kyseessä olevat ajoneuvot olivat pysäköintialueella, on syytä muistuttaa, että ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” ulottuvuus ei riipu sen alueen tai maaston ominaisuuksista, jolla moottoriajoneuvoa käytetään (ks. vastaavasti tuomio 28.11.2017, Rodrigues de Andrade, C‑514/16, EU:C:2017:908, 35 kohta ja tuomio 20.12.2017, Núñez Torreiro, C‑334/16, EU:C:2017:1007, 30 kohta).

41

Siltä osin kuin on kyse siitä, että pääasiassa kyseessä oleva vahinko ei johtunut ensimmäisen ajoneuvon kuljettajasta vaan sen matkustajasta, on aluksi todettava, että ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa mainitaan yleisesti, että on varmistettava, että ”sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, joilla on pysyvä kotipaikka [jäsenvaltion] alueella”.

42

Näin ollen, toisin kuin Puolan hallitus esittää toiseen kysymykseen annettavan vastauksen osalta, kyseinen säännös tai pakollista vakuutusta koskevien direktiivien muutkaan säännökset eivät rajaa pakollista liikennevakuutusta koskemaan ainoastaan rajattua henkilöryhmää, kuten ajoneuvon kuljettajia.

43

Sitä vastoin toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan, jossa viitataan ajoneuvoja käyttäviin tai kuljettaviin henkilöihin, ja mainitun direktiivin 3 artiklan, jossa viitataan kuljettajaan tai muuhun sellaiseen vahingonkorvauslainsäädännön mukaan onnettomuudesta vastuussa olevaan henkilöön, jonka vastuun varalle on otettu vakuutus, perusteella voidaan ajatella, että tämä vakuutus kattaa yksityisoikeudellisen vastuun ajoneuvojen kuljettamisen lisäksi myös ajoneuvojen muusta käytöstä ja käytöstä muiden henkilöiden kuin kuljettajan toimesta.

44

Lisäksi tämän tuomion 34 ja 35 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” piiriin kuuluu ”kaikenlainen” ajoneuvon tavanomaista käyttötarkoitusta vastaava käyttö, eli liikennevälineenä käyttö.

45

Tältä osin on tärkeää korostaa, että kyseinen ajoneuvojen käyttö ei rajoitu ajoneuvojen kuljettamiseen, vaan käyttö kattaa myös tämän tuomion 36 kohdassa mainitun kaltaiset teot, joita suorittavat yleensä myös matkustajat.

46

Lopuksi on syytä muistuttaa, että ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskeva unionin säännöstö on esteenä sille, että suljetaan pois vakuutuksenantajan velvollisuus maksaa liikenneonnettomuuden, jossa osallisena on vakuutettu ajoneuvo, uhrille korvausta, kun onnettomuuden aiheuttanut henkilö ei ole vakuutussopimuksessa tarkoitettu henkilö (ks. vastaavasti tuomio 1.12.2011, Churchill Insurance Company Limited ja Evans, C‑442/10, EU:C:2011:799, 33–44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Edellä esitetyn perusteella yksin se, että pääasiassa kyseessä oleva vahinko johtuu ensimmäisen ajoneuvon matkustajasta eikä sen kuljettajasta, ei sulje pois sitä, että ajoneuvon käyttäminen tuolla hetkellä voi kuulua sen käyttöön liikennevälineenä ja tämän vuoksi ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” piiriin.

48

Kaiken edellä esitetyn perusteella kysymyksiin on vastattava, että ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” piiriin kuuluu tilanne, jossa pysäköintialueelle pysäköidyn ajoneuvon matkustaja avatessaan tämän ajoneuvon oven naarmuttaa ja vahingoittaa viereen pysäköityä ajoneuvoa.

49

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24.4.1972 annetun neuvoston direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” piiriin kuuluu tilanne, jossa pysäköintialueelle pysäköidyn ajoneuvon matkustaja avatessaan tämän ajoneuvon oven naarmuttaa ja vahingoittaa viereen pysäköityä ajoneuvoa.