–

Dilly’s Wellnesshotel GmbH, edustajanaan M. Kroner, Rechtsanwalt,

–

Itävallan hallitus, asiamiehinään F. Koppensteiner, H. Schamp, G. Hesse ja C. Pesendorfer,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään K. Blanck-Putz, K. Herrmann ja P. Němečková,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 108 artiklan 3 kohdan, tiettyjen tukimuotojen toteamisesta [sisämarkkinoille] soveltuviksi [SEUT 107 ja 108] artiklan mukaisesti 6.8.2008 annetun komission asetuksen (EY) N:o 800/2008 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus) (EUVL 2008, L 214, s. 3) ja tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi [SEUT] 107 ja 108 artiklan mukaisesti 17.6.2014 annetun komission asetuksen (EU) N:o 651/2014 (EUVL 2014, L 187, s. 1) ja erityisesti sen 58 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty Finanzamt Linzin (Linzin verovirasto, Itävalta) (jäljempänä Linzin verovirasto) ja Finanzamt Kirchdorf Perg Steyrin (Kirchdorf Perg Steyrin verovirasto) (jäljempänä Kirchdorf Perg Steyrin verovirasto) vireille panemissa menettelyissä, jotka koskevat energiaverojen palauttamista Dilly’s Wellnesshotel GmbH:lle.

3

[SEUT] 107 ja [SEUT] 108 artiklan soveltamisesta tiettyihin valtion monialaisen tuen muotoihin 7.5.1998 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 994/98 (EYVL 1998, L 142, s. 1), sellaisena kuin se oli muutettuna 22.7.2013 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 733/2013 (EUVL 2013, L 204, s. 11; jäljempänä asetus N:o 994/98), johdanto-osan 4 ja 5 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

4

Kyseisen asetuksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Ryhmäpoikkeukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Komissio voi tämän asetuksen 8 artiklassa säädetyn menettelyn ja [SEUT 107] artiklan mukaisesti antamissaan asetuksissa säätää, että seuraavat tukimuodot soveltuvat [sisämarkkinoille] ja että ne vapautetaan [SEUT 108] artiklan 3 kohdassa määrätystä ilmoitusvelvollisuudesta:

– –”

5

[SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun asetuksen (ETY) N:o 659/1999 (EYVL 1999, L 83, s. 1) 1 artiklassa, jonka otsikko oli ”Määritelmät”, säädettiin seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –”

6

Kyseisen asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikko oli ”Uudesta tuesta ilmoittaminen”, säädettiin seuraavaa:

”1.   Jollei [SEUT 109] artiklan tai sen muiden asiaa koskevien määräysten nojalla annetuissa asetuksissa toisin säädetä, asianomaisen jäsenvaltion on riittävän ajoissa ilmoitettava komissiolle kaikista suunnitelmistaan myöntää uutta tukea. – –

– –”

7

Asetuksen N:o 659/1999 täytäntöönpanosta 21.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 (EUVL 2004, L 140, s. 1) 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Tiettyjä voimassa olevaan tukeen tehtäviä muutoksia koskeva yksinkertaistettu ilmoitusmenettely”, säädetään seuraavaa:

”1.   Asetuksen [N:o 659/1999] 1 artiklan c [alakohdan] soveltamiseksi voimassa olevan tuen muutoksella tarkoitetaan mitä tahansa muutosta, muuta kuin muodollista tai hallinnollista, joka ei vaikuta tukitoimenpiteen soveltuvuudesta [sisämarkkinoille] tehtyyn arviointiin. Voimassa olevan tukiohjelman alkuperäisen talousarvion kasvua enintään 20 prosentilla ei kuitenkaan pidetä voimassa olevan tuen muutoksena.

2.   Seuraavista muutoksista voimassa olevaan tukeen on ilmoitettava liitteessä II olevalla yksinkertaistetulla ilmoituslomakkeella:

– –

– –”

8

Asetuksen N:o 800/2008 3 artiklan, jonka otsikko oli ”Poikkeuksen edellytykset” ja joka sisältyi asetuksen I lukuun, jonka otsikko oli ”Yhteiset säännökset”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tukiohjelmat, jotka täyttävät kaikki tämän asetuksen I luvussa säädetyt edellytykset ja tämän asetuksen II luvussa olevat asiaa koskevat säännökset, ovat [SEUT 107] artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla [sisämarkkinoille] soveltuvia, ja ne vapautetaan [SEUT 108] artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta edellyttäen, että tällaisesta ohjelmasta myönnettävät yksittäiset tuet täyttävät kaikki tämän asetuksen edellytykset ja ohjelma sisältää nimenomaisen viittauksen tähän asetukseen siten, että siinä mainitaan tämän asetuksen nimi ja viite sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä.”

9

Asetus N:o 800/2008 on kumottu asetuksella N:o 651/2014.

10

Asetuksen N:o 651/2014 johdanto-osan 2–5 ja 64 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

11

Kyseisen asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

– –

– –”

12

Mainitun asetuksen 3 artiklassa, jonka otsikkona on ”Poikkeuksen edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”Tukiohjelmat, tukiohjelmista myönnetty yksittäinen tuki ja tapauskohtainen tuki ovat [SEUT] 107 artiklan 2 tai 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla sisämarkkinoille soveltuvia, ja ne vapautetaan [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta edellyttäen, että tuki täyttää kaikki tämän asetuksen I luvussa säädetyt edellytykset ja tämän asetuksen III luvussa säädetyt kyseessä olevaa tukimuotoa koskevat erityisedellytykset.”

13

Tämän asetuksen 44 artiklassa, jonka otsikko on ”[Direktiivissä 2003/96] tarkoitettujen ympäristöverojen alennusten muodossa myönnettävä tuki”, säädetään seuraavaa:

”1.   [Direktiivin 2003/96] edellytykset täyttävien ympäristöverojen alennusten muodossa toteutettavat tukiohjelmat ovat [SEUT] 107 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla sisämarkkinoille soveltuvia, ja ne vapautetaan [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta edellyttäen, että ne täyttävät tässä artiklassa ja I luvussa säädetyt edellytykset.

– –

3.   Veronalennusten muodossa toteutettavien tukiohjelmien on perustuttava sovellettavan ympäristöverokannan alentamiseen tai kiinteän korvausmäärän maksamiseen tai näiden menetelmien yhdistelmään.

– –”

14

Asetuksen N:o 651/2014 58 artiklassa, jonka otsikko on ”Siirtymäsäännökset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä asetusta, lukuun ottamatta 9 artiklaa, sovelletaan ennen sen voimaantuloa myönnettyyn yksittäiseen tukeen, jos tuki täyttää kaikki tässä asetuksessa säädetyt edellytykset.

2.   Komissio arvioi kaikki tuet, joita ei ole vapautettu [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta tämän asetuksen tai muiden aiemmin voimassa olleen asetuksen [N:o 994/98] 1 artiklan mukaisesti annettujen asetusten nojalla, asiaa koskevien puitteiden, suuntaviivojen, tiedonantojen ja ilmoitusten mukaisesti.

3.   Ennen 1 päivää tammikuuta 2015 jonkin asetuksen [N:o 994/98] 1 artiklan mukaisesti hyväksytyn ja tuen myöntämishetkellä voimassa olleen asetuksen nojalla myönnetty yksittäinen tuki on sisämarkkinoille soveltuvaa ja vapautetaan [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta lukuun ottamatta alueellista tukea. [Pienten ja suurten yritysten (pk-yritykset)] hyväksi ennen 1 päivää heinäkuuta 2014 perustetut riskipääomatukiohjelmat, jotka on asetuksen [N:o 800/2008] nojalla vapautettu [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta, ovat edelleen ilmoitusvaatimuksesta vapautettuja ja sisämarkkinoille soveltuvia rahoitussopimuksen päättymiseen asti edellyttäen, että sitoumus julkisen rahoituksen myöntämisestä tuettuun pääomasijoitusrahastoon tällaisen rahoitussopimuksen perusteella tehtiin ennen 1 päivää tammikuuta 2015 ja että muut poikkeuksen edellytykset täyttyvät edelleen.

4.   Tämän asetuksen voimassaoloajan päätyttyä kaikki tämän asetuksen nojalla ilmoitusvaatimuksesta vapautetut tukiohjelmat pysyvät vapautettuina kuuden kuukauden mukautumisjakson ajan, lukuun ottamatta alueellisia tukiohjelmia. Alueellisille tukiohjelmille myönnetyn poikkeuksen voimassaolo päättyy hyväksyttyjen aluetukikarttojen voimassaolon päättymispäivänä. Riskirahoitustuelle 21 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla myönnetty poikkeus päättyy rahoitussopimuksessa vahvistetun ajanjakson päättyessä edellyttäen, että sitoumus julkisen rahoituksen myöntämisestä tuettuun pääomasijoitusrahastoon tällaisen rahoitussopimuksen perusteella tehtiin kuuden kuukauden kuluessa tämän asetuksen voimassaolon päättymisestä ja että kaikki muut poikkeuksen edellytykset täyttyvät edelleen.”

15

Kyseisen asetuksen 59 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2014.

– –”

16

Energiaverojen palauttamisesta annetun lain (Energieabgabenvergütungsgesetz, jäljempänä EAVG) 1 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jäljempänä 3 momentissa mainituista energiamuodoista maksettuja energiaveroja palautetaan kalenterivuodelta (tilikaudelta) hakemuksesta siltä osin kuin ne ovat (yhteensä) enemmän kuin 0,5 prosenttia

1.   vuoden 1994 liikevaihtoverolain [Umsatzsteuergesetz 1994] 1 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun myynnin ja

2.   vuoden 1994 liikevaihtoverolain 1 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tuotantopanosten välisestä erotuksesta (tuotannon nettoarvo).”

17

EAVG:n 1 §:n 1 momenttia täydennetään 2 §:n 2 momentissa, jossa säädetään seuraavaa:

”1.   Palautukseen oikeutetun hakemuksesta hyvitetään kultakin kalenterivuodelta (tilikaudelta) se määrä, joka ylittää edellä 1 §:ssä mainitun osuuden tuotannon nettoarvosta. Hakemuksen tulee sisältää edellä 1 §:n 3 momentissa mainittujen energiamuotojen liiketoiminnassa käytetty määrä sekä 1 §:ssä mainitut määrät. Hakemus on tehtävä ennen kuin viisi vuotta on kulunut palautukselle asetettujen edellytysten täyttymisestä. Hakemusta pidetään veroilmoituksena. Hakemus käsitellään tekemällä sitä koskeva päätös, ja siitä on ilmettävä palautuksen määrä.

2.   Palautettavan määrän laskennassa sovelletaan joko tuotannon nettoarvoon pohjautuvaa 0,5 prosentin rajaa tai seuraavia omavastuuosuuksia siten, että hyvitettäväksi tulee määristä pienempi:

Palautuksen määrä hyvitetään siten, että vähennetään kokonaisverovapautus, joka on 400 euroa. – –”

18

EAVG:n, sellaisena kuin se on muutettuna 30.7.2004 annetulla talousarvion saatelailla (Budgetbegleitgesetz, BGBl. I, 92/2004; jäljempänä BBG), 2 §:n 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Oikeus palautukseen koskee kaikkia yrityksiä, jotka eivät toimita 1 §:n 3 momentissa mainittuja energiamuotoja tai 1 §:n 3 momentissa mainittujen energiamuotojen avulla tuotettua lämpöä (höyry tai lämmin vesi).”

19

Talousarvion saatelailla (Budgetbegleitgesetz), joka on annettu 30.12.2010 (BGBl. I, 111/2010; jäljempänä BBG 2011), on muutettu EAVG:n 2 §:n 1 momenttia seuraavasti:

”Oikeus palautukseen koskee ainoastaan sellaisia yrityksiä, joiden pääasiallinen toiminta todistettavasti koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta ja jotka eivät toimita 1 §:n 3 momentissa mainittuja energiamuotoja tai 1 §:n 3 momentissa mainittujen energiamuotojen avulla tuotettua lämpöä (höyry tai lämmin vesi).”

20

BBG 2011:llä lisättiin EAVG:n 4 §:ään 7 momentti, jonka sanamuoto on seuraava:

”Edellä 2 ja 3 §:ää[, sellaisina kuin ne ovat muutettuina BBG 2011:llä], sovelletaan, [komission] hyväksyntää edellyttäen, palautushakemuksiin, jotka koskevat 31.12.2010 jälkeen alkanutta jaksoa.”

21

Ennakkoratkaisupyynnön mukaan 15.4.2011 annetuissa vuoden 2011 energiaveroa koskevissa ohjeissa (Energieabgaben-Richtlinien), jotka Bundesministerium für Finanzen (Itävallan valtiovarainministeriö) on laatinut ja joissa on kyse mm. energiaverojen palautusta koskevista tulkintaohjeista, kyseinen ministeriö totesi, että 1.1.2011 lähtien oikeus energiaverojen palautukseen on ainoastaan tuotantoyrityksillä.

22

Kyseinen ministeriö muutti 29.8.2013 mainittuja suuntaviivoja, joissa edellä mainituksi päivämääräksi vaihdettiin 1.2.2011.

23

Dilly’s Wellnesshotel, joka harjoittaa hotellitoimintaa, teki 29.12.2011 hakemuksen vuotta 2011 koskevien energiaverojen palauttamiseksi.

24

Linzin verovirasto hylkäsi tämän hakemuksen 21.2.2012 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että BBG 2011:n johdosta EAVG:n 2 ja 3 §:ssä säädettiin, että 31.12.2010 jälkeistä aikaa koskevien hakemusten osalta energiaverojen palautus sallitaan vain yrityksille, joiden pääasiallinen toiminta liittyy todistettavasti aineellisten hyödykkeiden valmistukseen. Energiaverojen palautus ei siis ollut mahdollinen palveluja tarjoaville yrityksille 31.12.2010 jälkeisiltä ajanjaksoilta.

25

Dilly’s Wellnesshotel valitti tästä päätöksestä.

26

Unabhängiger Finanzsenat (itsenäinen verojaosto, Itävalta) hylkäsi valituksen perusteettomana 23.3.2012 tekemällään päätöksellä.

27

Dilly’s Wellnesshotel valitti tästä päätöksestä.

28

Verwaltungsgerichtshof (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta) kumosi mainitun päätöksen 19.3.2013 antamallaan ratkaisulla. Kyseinen tuomioistuin totesi erityisesti, että Unabhängiger Finanzsenat oli jättänyt virheellisesti myöntämättä oikeuden energiaverojen palautukseen tammikuun 2011 osalta.

29

Bundesfinanzgericht (liittovaltion verotuomioistuin, Itävalta), joka tuli Unabhängiger Finanzsenatin tilalle, esitti 31.10.2014 tekemällään päätöksellä unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön.

30

Unionin tuomioistuin totesi 21.7.2016 antamassaan tuomiossa Dilly’s Wellnesshotel (C-493/14, EU:C:2016:577), että asetuksen N:o 800/2008 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jos kyseiseen tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä kuvatun kaltaiseen tukiohjelmaan ei sisälly nimenomaista viittausta tähän asetukseen siten, että siinä mainitaan asetuksen nimi ja viite sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä, kyseinen säännös on esteenä sille, että tukiohjelman katsottaisiin täyttävän edellytykset sen vapauttamiseksi kyseisen asetuksen nojalla SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvelvollisuudesta.

31

Bundesfinanzgericht hyväksyi 3.8.2016 antamallaan tuomiolla Dilly’s Wellnesshotelin kanteen ja määräsi, että tälle palautetaan vuoden 2011 energiaverot, eikä ainoastaan kyseisen vuoden tammikuun osalta, erityisesti sillä perusteella, että koska vapautusta ilmoitusvelvollisuudesta ei ollut, palveluyritysten jättäminen energiaverojen palauttamista koskevan oikeuden ulkopuolelle ei ollut tullut voimaan.

32

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävänä on tällä hetkellä Linzin veroviraston tästä tuomiosta tekemä valitus.

33

Dilly’s Wellnesshotel teki 25.7.2014 uuden hakemuksen helmikuusta 2013 tammikuuhun 2014 kestänyttä ajanjaksoa koskevien energiaverojen palauttamiseksi.

34

Kirchdorf Perg Steyrin verovirasto hylkäsi tämän hakemuksen 9.1.2015 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että hotelli on palveluyritys eikä yritys, jonka pääasiallinen toiminta koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta. Energiaverojen palautus oli 1.2.2011 alkaen mahdollinen vain yrityksille, joiden pääasiallinen toiminta koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta.

35

Bundesfinanzgericht hyväksyi 13.2.2017 antamallaan tuomiolla Dilly’s Wellnesshotelin kanteen tästä päätöksestä ja myönsi energiaverojen palautuksen Dilly’s Wellnesshotelin vaatimuksen mukaisesti ja viittasi pääasiallisesti edellä 31 kohdassa mainittuun 3.8.2016 annettuun tuomioonsa.

36

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltävänä on tällä hetkellä Kirchdorf Perg Steyrin veroviraston tekemä valitus 13.2.2017 annetusta tuomiosta.

37

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että energiaverojen palautuksessa on EAVG:n mukaan, sellaisena kuin se on muutettuna BBG:llä, kysetuesta, jonka komissio on hyväksynyt Itävallan soveltamasta tukiohjelmasta, joka koskee energiaverosta maakaasun ja sähkön osalta vuosina 2002 ja 2003 myönnettyä huojennusta, tehdyn komission päätöksen 2005/565/EY (EUVL 2005, L 190, s. 13) 3 artiklassa ja 72 perustelukappaleessa (implisiittisesti ja ajallista kestoa rajoittamatta).

38

Se toteaa myös, että siinä tapauksessa, että unionin oikeudessa estettäisiin tuensaajien joukon rajoittaminen sillä tavoin, kuin se tehtiin BBG 2011:ssä, jonka nojalla oikeus energiaverojen palautukseen koskee ainoastaan sellaisia yrityksiä, joiden pääasiallinen toiminta todistettavasti koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta, aiemman kansallisen lainsäädännön olisi pysyttävä voimassa.

39

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pääasioissa nousee esille useita unionin oikeutta koskevia kysymyksiä, joiden ratkaisemiseksi sen on tulkittava EAVG:n 4 §:n 7 momenttia, jossa säädetään, että BBG 2011:llä tehtyä lainmuutosta sovelletaan ”[komission] hyväksyntää edellyttäen”.

40

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ensinnäkään ole varma siitä, edellyttikö tukiohjelmaan BBG 2011:llä tehty rajoitus ilmoitusta komissiolle.

41

Siinä tapauksessa, että pääasioissa kyseessä olevasta muutetusta tukiohjelmasta olisi pitänyt ilmoittaa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii toiseksi, seuraako siitä, että ilmoitus komissiolle ei täyttänyt kaikkia asetuksessa N:o 800/2008 säädettyjä muodollisia edellytyksiä, että kyseisiä tukia on edelleen myönnettävä kaikille EAVG:ssä, sellaisena kuin se on muutettuna BBG:llä, tarkoitetuille tuensaajille, joten on olemassa velvollisuus toteuttaa BBG 2011:ssä tehtyä lainmuutosta edeltävä tukiohjelma.

42

Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, vastaako kansallisessa laissa säädettyyn konkreettiseen laskentakaavaan perustuva veronalennuksen määrittäminen asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa olevaa vaatimusta, jonka mukaan veronalennuksen laskennan on perustuttava sovellettavan ympäristöverokannan alentamiseen tai kiinteän korvausmäärän maksamiseen tai näiden menetelmien yhdistelmään. Se pohtii lisäksi tämän asetuksen ajallista soveltamisalaa.

43

Tässä tilanteessa Verwaltungsgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

44

On huomattava, että Itävallan hallitus väittää, että Itävallan tasavalta on antanut komissiolle tiedoksi yhteenvedon tiedoista, jotka liittyvät pääasiassa kyseessä olevaan tukiohjelmaan, jonka nojalla maakaasusta ja sähköstä kannetun energiaveron osittaisesta palauttamisesta säädetään vain sellaisten yritysten hyväksi, joiden pääasiallinen toiminta todistettavasti koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta, ja että tätä tiedonantoa on pidettävä asetuksen N:o 794/2004 4 artiklassa säädettynä yksinkertaistettua ilmoitusmenettelyä noudattaen annettuna ilmoituksena.

45

Tältä osin on muistutettava, että – kuten unionin tuomioistuin on useaan otteeseen todennut – SEUT 267 artiklan mukaisessa ennakkoratkaisumenettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään pääasian tosiseikat ja arvioimaan niitä. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin voi lausua yksinomaan unionin oikeuden tulkinnasta tai pätevyydestä kansallisen tuomioistuimen kuvaaman tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen valossa, jotta se voisi antaa kansalliselle tuomioistuimelle asian ratkaisemisen kannalta hyödyllisiä ohjeita (tuomio 27.4.2017, A-Rosa Flussschiff, C-620/15, EU:C:2017:309, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle esitetyt kysymykset perustuvat siihen lähtökohtaan, että Itävallan tasavalta ei ole ilmoittanut komissiolle pääasioissa kyseessä olevaa tukiohjelmaa SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ensimmäisellä ja kolmannella kysymyksellään erityisesti selvittämään, koskeeko kyseistä ohjelmaa mainitussa määräyksessä määrätty ilmoitusvelvollisuus vai onko se vapautettu tästä velvollisuudesta asetuksen N:o 651/2014 nojalla, kun taas toisella kysymyksellään kansallinen tuomioistuin pyrkii tunnistamaan mahdolliset seuraukset, jotka sen on liitettävä kyseisen velvollisuuden rikkomiseen.

47

Myös komission ja Dilly’s Wellnesshotelin unionin tuomioistuimelle esittämät huomautukset perustuvat samaan lähtökohtaan. Komissio täsmentää, että suppeiden tietojen ilmoittaminen asetuksen N:o 800/2008 nojalla pääasioissa kyseessä olevasta kansallisesta lainsäädännöstä ei voi korvata SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaista asianmukaista ilmoitusta ja ettei Itävallan tasavalta myöskään ole käyttänyt asetuksen 794/2004 4 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti käyttänyt yksinkertaistettua ilmoituslomaketta, josta säädetään saman asetuksen liitteessä II.

48

Näin ollen ja ottamatta kantaa siihen, millä edellytyksillä pääasioissa kyseessä olevan kaltaisen tukiohjelman tiedoksiannon voidaan katsoa tapahtuneen SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti, sillä tämä seikka ei ole nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön kohteena, unionin tuomioistuimen on vastattava nyt käsiteltävässä asiassa esitettyihin kysymyksiin sen lähtökohdan pohjalta, ettei pääasioissa kyseessä olevaa tukiohjelmaa ole ilmoitettu komissiolle.

49

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko SEUT 108 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että kansallista lainsäädäntöä, jolla tukiohjelmaa muutetaan pienentämällä näiden tukien saajien joukkoa, lähtökohtaisesti koskee kyseisessä määräyksessä määrätty ilmoitusvelvollisuus.

50

Aluksi on täsmennettävä, että tällaista ilmoitusvelvollisuutta koskevaa kysymystä tarkastellaan se mahdollisuus huomioon ottaen, että kyseinen tukiohjelma voi olla vapautettu tästä velvollisuudesta sen johdosta, että kyseiseen ohjelmaan sovelletaan ryhmäpoikkeusasetusta, ja tätä mahdollisuutta tarkastellaan kolmanteen kysymykseen annettavan vastauksen yhteydessä.

51

Kuten tässä tapauksessa edellä 44 kohdasta ilmenee, pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetään maakaasusta ja sähköenergiasta kannetun energiaveron osittaisesta palauttamisesta ainoastaan sellaisille yrityksille, joiden pääasiallinen toiminta todistettavasti koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta. Tämän lainsäädännön nojalla palvelujen tarjoajat, kuten Dilly’s Wellnesshotel, jäävät näin ollen energiaverojen palauttamisen ulkopuolelle.

52

On huomattava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lähtee ensimmäisessä kysymyksessään siitä lähtökohdasta, jota ei sitä paitsi ole riitautettu käsiteltävässä asiassa ja jonka mukaan komissio on päätöksen 2005/565 nojalla implisiittisesti hyväksynyt pääasioissa kyseessä olevaa tukiohjelmaa aikaisemman tukiohjelman, jossa tunnustettiin oikeus energiaverojen osittaiseen palautukseen sekä tuotantoyrityksille että palveluyrityksille.

53

Käsiteltävässä asiassa on tähän kysymykseen vastattaessa näin ollen otettava huomioon tämä lähtökohta ottamatta kantaa sen perusteltavuuteen, joten pääasioissa kyseessä olevaa tukiohjelmaa aikaisempaa tukiohjelmaa on pidettävä asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan b alakohdan ii alakohdan nojalla voimassa olevana tukena.

54

Ensimmäisen kysymyksen asiakysymyksestä on huomattava, että SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätty ilmoitusvelvollisuus on yksi keskeisistä seikoista EUT-sopimuksella perustetussa valvontajärjestelmässä valtiontukien alalla. Tässä järjestelmässä jäsenvaltioilla on velvollisuus yhtäältä ilmoittaa komissiolle kustakin toimenpiteestä, jolla on tarkoitus myöntää tai muuttaa SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, ja toisaalta olla toteuttamatta tällaista toimenpidettä niin kauan kuin mainittu toimielin ei ole tehnyt kyseistä toimenpidettä koskevaa lopullista päätöstä (tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C-349/17, EU:C:2019:172, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55

Asianomaisen jäsenvaltion velvollisuus ilmoittaa komissiolle kaikista uusista tuista esitetään täsmällisesti asetuksen N:o 659/1999 2 artiklassa (tuomio 21.7.2016, Dilly’s Wellnesshotel, C-493/14, EU:C:2016:577, 32 kohta).

56

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, uusina tukina, joita koskee SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätty ilmoitusvelvollisuus, on pidettävä EUT-sopimuksen voimaantulon jälkeen toteutettuja toimenpiteitä, joilla aiotaan myöntää tai muuttaa tukia, ja on täsmennetty, että muutokset voivat koskea joko voimassa olevia tukia tai alkuperäisiä suunnitelmia, joista on ilmoitettu komissiolle (ks. mm. tuomio 9.8.1994, Namur-Les assurances du crédit, C-44/93, EU:C:1994:311, 13 kohta ja tuomio 20.5.2010, Todaro Nunziatina & C., C‑138/09, EU:C:2010:291, 46 kohta).

57

Asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan c alakohdan mukaan ”uudella tuella” tarkoitetaan nimittäin kaikkia tukiohjelmia ja yksittäisiä tukia, jotka eivät ole voimassa olevaa tukea, mukaan lukien voimassa olevan tuen muutokset.

58

Voimassa olevan tuen muuttaminen määritellään asetuksen N:o 794/2004 4 artiklan 1 kohdassa miksi tahansa muutokseksi, muuksi kuin puhtaasti muodolliseksi tai hallinnolliseksi, joka ei vaikuta tukitoimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille tehtyyn arviointiin.

59

Asetuksen N:o 794/2004 4 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan on erityisesti niin, että hyväksytyn tukiohjelman soveltamisperiaatteiden tiukentaminen kuuluu voimassa oleviin tukiin tehtäviin muutoksiin, joista on lähtökohtaisesti ilmoitettava.

60

Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tutkittaessa sitä, onko jokin toimenpide SEUT 107 artiklassa tarkoitettu tuki, otetaan huomioon muun muassa niiden edunsaajien joukko, joiden osalta kyseisen tuen myöntämisestä on säädetty, jotta voidaan tarkistaa erityisesti toimenpiteen valikoivuus (ks. vastaavasti tuomio 8.11.2001, Adria-Wien Pipeline ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke, C-143/99, EU:C:2001:598, 33–36 kohta ja 40 ja 55 kohta).

61

Tästä seuraa, että niiden perusteiden muuttaminen, joiden mukaan tuensaajat yksilöidään, ei rajoitu puhtaasti muodolliseen tai hallinnolliseen muutokseen, vaan se muodostaa seikan, jonka seuraukset voivat vaikuttaa siihen, onko toimenpidettä pidettävä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tukena, ja näin ollen tarpeeseen ilmoittaa kyseinen tuki SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätyn velvollisuuden mukaisesti.

62

Kuten komissio perustellusti väittää, valvonta, joka sen on suoritettava viimeksi mainitun määräyksen nojalla tehdyn sellaisen ilmoituksen johdosta, joka koskee hanketta, jolla pyritään muuttamaan tukiohjelman edunsaajien joukkoa, ei rajoitu sen tutkimiseen, onko kyseinen muutos johtanut tuensaajien lukumäärän vähenemiseen, vaan edellyttää erityisesti sen arviointia, vääristääkö tai uhkaako kyseisestä muutoksesta seuraava soveltamisperusteiden muuttaminen vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa. Tällaisen muutoksen ilmoittaminen etukäteen mahdollistaa juuri sen tarkistamisen, onko kyse tällaisesta tilanteesta.

63

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että SEUT 108 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että kansallista lainsäädäntöä, jolla tukiohjelmaa muutetaan pienentämällä kyseisten tukien saajien joukkoa, lähtökohtaisesti koskee kyseisessä määräyksessä määrätty ilmoitusvelvollisuus.

64

Kolmannen kysymyksensä toisessa osassa, jota on syytä tutkia ensin, koska se koskee asetuksen N:o 651/2014 ajallista soveltamisalaa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee pääasiallisesti, onko tämän asetuksen 58 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että pääasioissa kyseessä olevan kaltaisen tukiohjelman perusteella ennen mainitun asetuksen voimaantuloa myönnetyt tuet voidaan tämän saman asetuksen nojalla vapauttaa ilmoitusvelvollisuudesta, josta määrätään SEUT 108 artiklan 3 kohdassa.

65

Ensiksi on muistettava, että SEUT 109 artiklan mukaan neuvosto voi antaa aiheelliset asetukset SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan soveltamisesta ja etenkin vahvistaa ne edellytykset, joilla SEUT 108 artiklan 3 kohtaa sovelletaan, sekä ne tukimuodot, joihin viimeksi mainitussa määräyksessä tarkoitettua menettelyä ei sovelleta. Lisäksi komissio voi SEUT 108 artiklan 4 kohdan mukaan antaa niitä valtiontukimuotoja koskevia asetuksia, jotka neuvosto on SEUT 109 artiklan mukaisesti määrittänyt sellaisiksi, jotka voidaan vapauttaa SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätystä menettelystä (tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C-349/17, EU:C:2019:172, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66

Asetus N:o 994/98 on siis annettu EY:n perustamissopimuksen 94 artiklan (josta on tullut EY 89 artikla, josta puolestaan on tullut SEUT 109 artikla) nojalla, ja asetus N:o 800/2008 on sen jälkeen annettu asetuksen N:o 994/98 nojalla (tuomio 5.3.2019, Eesti Pagar, C-349/17, EU:C:2019:172, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Asetus N:o 800/2008 kumottiin ja korvattiin asetuksella N:o 651/2014, joka myös annettiin asetuksen N:o 994/98 nojalla.

67

Tästä seuraa, että vaikka jäsenvaltioilla on perussopimusten mukainen ja, kuten edellä 54 kohdasta ilmenee, valtiontukien valvontajärjestelmän keskeisiin seikkoihin kuuluva velvollisuus ilmoittaa etukäteen kaikista toimenpiteistä, joilla on tarkoitus myöntää tai muuttaa tukea, jäsenvaltio voi kuitenkin vedota mahdollisuuteen vapautua ilmoitusvelvollisuudestaan, jos sen toteuttama tukitoimenpide täyttää asetuksessa N:o 651/2014 säädetyt asiaa koskevat edellytykset (ks. asetuksen N:o 800/2008 osalta tuomio 21.7.2016, Dilly’s Wellnesshotel, C-493/14, EU:C:2016:577, 36 kohta).

68

Käänteisesti asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että komissio arvioi kaikki tuet, joita ei ole vapautettu SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta tämän asetuksen tai muiden aiemmin voimassa olleiden asetuksen N:o 994/98 1 artiklan mukaisesti annettujen asetusten nojalla, asiaa koskevien puitteiden, suuntaviivojen, tiedonantojen ja ilmoitusten mukaisesti.

69

Kuten tältä osin edellä 30 kohdassa on muistutettu, unionin tuomioistuin totesi 21.7.2016 antamassaan tuomiossa Dilly’s Wellnesshotel (C-493/14, EU:C:2016:577), että mainittuun tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä kyseessä olevan kaltainen tukiohjelma ei ollut vapautettu ilmoitusvelvollisuudesta asetuksen N:o 800/2008 nojalla, koska tämä ohjelma ei sisältänyt nimenomaista viittausta tähän asetukseen sen 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Käsiteltävän asian ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että mainittuun tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä kyseessä oleva tukiohjelma on myös pääasioissa kyseessä oleva tukiohjelma. Tässä pyynnössä esitetyistä oikeudenkäyntien vaiheista, sellaisina kuin ne on esitetty edellä 30–32, 35 ja 36 kohdassa, nimittäin ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetut valitukset on tehty tuomioista, joilla Bundesfinanzgericht on 21.7.2016 annetun tuomion Dilly’s Wellnesshotel (C-493/14, EU:C:2016:577) perusteella myöntänyt Dilly’s Wellnesshotelin vaatiman energiaveron palautuksen.

70

Se, ettei pääasioissa kyseessä olevaan tukiohjelmaan voitaisi soveltaa asetuksen N:o 800/2008 mukaista poikkeusta siksi, ettei ohjelmassa viitata nimenomaisesti tähän asetukseen, ei kuitenkaan itsessään voi estää kyseistä ohjelmaa täyttämästä asetuksessa N:o 651/2014, jolla on – kuten edellä 9 ja 66 kohdasta ilmenee – kumottu ja korvattu asetus N:o 800/2008, säädettyjä asiaankuuluvia edellytyksiä. Kuten asetuksen N:o 651/2014 johdanto-osan 2–4 perustelukappaleesta ilmenee, kun asetuksella N:o 651/2014 muutettiin asetusta N:o 800/2008, sillä pyrittiin muun muassa määrittelemään tarkemmin ne edellytykset, joiden mukaan tietyt tukimuodot voidaan katsoa soveltuviksi sisämarkkinoille, ja laajentamaan ryhmäpoikkeusten soveltamisalaa. Kuten sekä asetuksen N:o 651/2014 3 artiklasta että sen johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee, on siis arvioitava asetuksessa N:o 651/2014 säädettyjen sekä yleisten että asianomaista tukimuotoa koskevien erityisten olosuhteiden perusteella, voidaanko tukeen soveltaa poikkeusta mainitun asetuksen nojalla.

71

Siitä, voivatko pääasioissa kyseessä olevan tukiohjelman perusteella myönnetyt tuet olla vapautettuja ilmoitusvelvollisuudesta asetuksen N:o 651/2014 nojalla, on todettava, että asetuksen N:o 800/2008 tavoin asetus N:o 651/2014 ja siinä säädetyt edellytykset merkitsevät lievennystä yleisestä säännöstä eli ilmoitusvelvollisuudesta ja niitä on sen vuoksi tulkittava suppeasti (ks. analogisesti tuomio 21.7.2016, Dilly’s Wellnesshotel, C-493/14, EU:C:2016:577, 37 kohta).

72

Asetuksen N:o 994/98 johdanto-osan neljännessä ja viidennessä perustelukappaleessa esitettyjen tavoitteiden kaltaiset tavoitteet, joihin yleisillä tukia koskevilla ryhmäpoikkeusasetuksilla pyritään, vahvistavat tätä lähestymistapaa. Vaikka komissiolla on nimittäin oikeus tällaisten asetusten antamiseen kilpailusääntöjen tehokkaan valvonnan varmistamiseksi valtiontukien alalla ja hallinnon yksinkertaistamiseksi heikentämättä kuitenkaan komission tällä alalla suorittamaa valvontaa, tällaisten asetusten tavoitteena on myös läpinäkyvyyden ja oikeusvarmuuden vahvistaminen. Näissä asetuksissa ja siten myös asetuksessa N:o 651/2014 säädettyjen edellytysten noudattaminen mahdollistaa näiden tavoitteiden täysimääräisen saavuttamisen varmistamisen (ks. vastaavasti tuomio 21.7.2016, Dilly’s Wellnesshotel, C-493/14, EU:C:2016:577, 38 kohta).

73

Nyt käsiteltävässä asiassa pääasioissa kyseessä olevat tuet koskevat vuoteen 2011 ja helmikuun 2013 ja tammikuun 2014 väliseen aikaan liittyvien energiaverojen palauttamista, kun taas asetus N:o 651/2014 tuli sen 59 artiklan mukaan voimaan 1.7.2014.

74

Tältä osin on huomautettava, että kuten asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan otsikosta ilmenee, kyseisessä artiklassa säädetään sen säännöksissä tarkoitettuihin valtiontukiin sovellettavista siirtymäsäännöksistä. Erityisesti tämän artiklan 1 kohdassa säädetään, että asetusta N:o 651/2014 sovelletaan ennen sen voimaantuloa myönnettyihin yksittäisiin tukiin, jos ne täyttävät kaikki asetuksessa säädetyt edellytykset, lukuun ottamatta sen 9 artiklaa, jossa säädetään tukitoimenpiteitä koskevista julkaisemis- ja tiedonantovelvoitteista.

75

Asetuksen N:o 651/2014 2 artiklan 14 alakohdan mukaan asetuksessa tarkoitetun yksittäisen tuen käsitteellä tarkoitetaan muun muassa jokaista tukiohjelman perusteella yksittäiselle tuensaajalle myönnettävää tukea. Tämän käsitteen soveltamisalaan kuuluvat verohuojennukset, joita kantaja vaatii pääasioissa.

76

Tästä seuraa, että asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan on niin, että vaikka pääasioissa kyseessä olevat tuet on myönnetty ennen tämän asetuksen voimaantuloa, ne voidaan kuitenkin vapauttaa ilmoitusvelvollisuudesta sen nojalla.

77

Tämä tulkinta on lisäksi yhdenmukainen asetuksen N:o 651/2014 tavoitteen kanssa, jona on – kuten sen johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee – mahdollistaa valtiontukisääntöjen valvontatoimien parempi priorisointi. Kuten nimittäin mainitun asetuksen johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee, asetuksen N:o 800/2008 tarkistaminen oli keskeinen osa unionin valtiontukipolitiikan uudistamista, koska tämä uudistaminen merkitsi valtiontukisääntöjen laaja-alaista tarkistusta ja sen päätavoitteisiin kuului tavoite keskittää komission suorittama tukitoimenpiteiden ennakkoarviointi niihin tapauksiin, joilla on suurin vaikutus sisämarkkinoilla.

78

Edellä 76 kohdassa esitettyä asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan 1 kohdan tulkintaa ei voida kyseenalaistaa Dilly’s Welnesshotelin väitteellä, jonka mukaan tätä kohtaa on tulkittava yhdessä kyseisen artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 53 kohdassa huomauttanut, asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan 1 kohdassa ei nimittäin lainkaan edellytetä, että tämän artiklan muissa kohdissa asetettujen edellytysten pitäisi täyttyä, jotta kyseistä 1 kohtaa voitaisiin soveltaa, koska mainitun 58 artiklan 1–4 kohta liittyy kukin eri tilanteita koskeviin siirtymäsäännöksiin.

79

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että – kuten Itävallan hallitus ja komissio väittävät – asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan 1 kohdassa vapautetaan ilmoitusvelvollisuudesta pääasioissa kyseessä olevan ohjelman nojalla maksetun kaltaiset, ennen 1.7.2014 myönnetyt yksittäiset tuet, jos ne täyttävät kaikki tässä asetuksessa säädetyt edellytykset sen 9 artiklaa lukuun ottamatta.

80

Kolmannen kysymyksen toiseen osaan on näin ollen vastattava, että asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa pääasioissa kyseessä olevan kaltaisen tukiohjelman perusteella myönnetyt tuet voidaan saman asetuksen nojalla vapauttaa SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrätystä ilmoitusvelvollisuudesta.

81

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kolmannen kysymyksensä ensimmäisessä osassa yleisesti asetuksessa N:o 651/2014 säädettyihin edellytyksiin mainitsematta sen jotain erityistä säännöstä. Tämän kysymyksen sanamuodosta – kuten muista ennakkoratkaisupyynnössä esitetyistä toteamuksista, kuten edellä 42 kohdassa toistetuista toteamuksista – ilmenee kuitenkin, että kyseinen tuomioistuin pyrkii tällä kysymyksellään selvittämään, täyttyykö asetuksen 44 artiklan 3 kohdassa säädetty edellytys pääasioissa.

82

Kolmannen kysymyksen ensimmäisen osan sanamuodossa viitataan erityisesti siihen, että pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä vahvistetaan palautettava määrä nimenomaisesti energiaverojen palautuksen laskentakaavassa, kun taas asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa säädetään, että veronalennusten muodossa toteutettavien tukiohjelmien on perustuttava sovellettavan ympäristöverokannan alentamiseen tai kiinteän korvausmäärän maksamiseen tai näiden menetelmien yhdistelmään. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lisäksi esittää ennakkoratkaisupyynnössään yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi se epäilee sitä, voidaanko pääasioissa kyseessä olevan tukiohjelman katsoa täyttävän kyseisessä säännöksessä säädetyn edellytyksen, se toteaa nimenomaisesti katsovansa, että sekä asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 1, 2 ja 4 kohdassa asetetut edellytykset että tämän asetuksen I luvun eri säännöksistä johtuvat edellytykset täyttyvät pääasioissa.

83

Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannen kysymyksensä ensimmäisessä osassa pääasiallisesti, onko asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että pääasioissa kyseessä olevan kaltainen tukiohjelma, jonka osalta energiaverojen palautuksen määrä vahvistetaan nimenomaisesti tämän ohjelman käyttöön ottamisesta annetussa kansallisessa lainsäädännössä säädetyssä laskentakaavassa, on kyseisen säännöksen mukainen.

84

Tältä osin on muistutettava, että asetuksen N:o 651/2014 3 artiklassa säädetään, että tukiohjelmat ja tukiohjelmista myönnetty yksittäinen tuki ovat SEUT 107 artiklan 2 tai 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla sisämarkkinoille soveltuvia, ja ne vapautetaan SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta edellyttäen, että tuki täyttää kaikki kyseisen asetuksen I luvussa säädetyt edellytykset ja kyseisen asetuksen III luvussa säädetyt kyseessä olevaa tukimuotoa koskevat erityisedellytykset.

85

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan, joka sisältyy kyseisen asetuksen III lukuun, säännöksiä sovelletaan, kuten tämän artiklan otsikosta ja sen 1 kohdasta ilmenee, direktiivissä 2003/96/EY tarkoitettujen ympäristöverojen alennusten muodossa myönnettäviin tukiin. On siis katsottava, että näitä säännöksiä sovelletaan pääasioissa, ottamatta kantaa siihen, täyttyvätkö direktiivissä säädetyt edellytykset todella pääasioissa kyseessä olevassa tukiohjelmassa, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

86

Siitä kysymyksestä, täyttääkö tällainen tukiohjelma asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa säädetyt vaatimukset, on todettava, että unionin lainsäätäjän tällä säännöksellä jäsenvaltioille antamasta valinnanvapaudesta, jonka mukaan ne voivat säätää joko sovellettavan verokannan alentamisesta tai kiinteän korvausmäärän alentamisesta tai näiden kahden yhdistelmästä, ilmenee – kuten komissio väittää –, että kyseisellä säännöksellä pyritään takaamaan, että valitun veronalennusmenetelmän avulla voidaan määrittää avoimesti, mitä veronalennusta todella sovelletaan, samalla kun jäsenvaltioille jätetään tietty liikkumavara kyseistä menetelmää koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta.

87

Tällaisen menetelmän osalta asetuksen N:o 651/2014 johdanto-osan 64 perustelukappaleessa täsmennetään muun muassa, että jotta ympäristöveron tavoitteena oleva yrityksiin kohdistuva hintasignaali säilyisi paremmin, jäsenvaltioiden olisi voitava suunnitella veronalennusohjelma, joka perustuu kiinteän vuotuisen korvausmäärän (veronpalautus) maksamiseen.

88

On myös huomautettava, että veronalennuksen laskentamenetelmän avoimuuden varmistamisen tavoite sisältyy asetuksen N:o 651/2014 tavoitteeseen, jota korostetaan sen johdanto-osan 3–5 perustelukappaleessa ja jonka mukaan on lisättäväavoimuutta ja tehostettava valtiontukisääntöjen noudattamisen valvontaa kansallisella tasolla ja unionin tasolla. Kuten edellä 72 kohdasta käy ilmi, tämä tavoite on yksi niistä tavoitteista, joihin yleisesti pyritään yleisissä tukia koskevissa ryhmäpoikkeusasetuksissa.

89

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle esitetyistä seikoista käy ilmi, että pääasioissa kyseessä olevan tukiohjelman perusteella myönnetyn tuen muodostavat veronalennukset perustuvat kansallisessa lainsäädännössä, jolla kyseinen ohjelma otetaan käyttöön, konkreettisesti määriteltyyn laskentakaavaan. Erityisesti kyseisen lainsäädännön mukaan energiaverot on palautettava kalenterivuodelta siltä osin kuin ne ylittävät yhteensä 0,5 % yrityksen nettotuotannon arvosta. Lisäksi mainitussa lainsäädännössä rajoitetaan palautuksen määrä suhteessa direktiivissä 2003/96 säädettyihin verotuksen minimitasoihin. Kansallisilla viranomaisilla ei lisäksi ole minkäänlaista harkintavaltaa tähän laskentakaavaan perustuvan veronalennuksen määrän osalta.

90

Niinpä kyseisen ohjelman nojalla palautettavien energiaverojen määrä vastaa joko näiden verojen kokonaismäärän ja 0,5 %:n osuuden tuensaajayrityksen nettotuotannon arvosta välistä erotusta tai näiden verojen kokonaismäärän ja kyseisiin energianlähteisiin sovellettavien verotuksen vähimmäistasojen välistä erotusta. Näistä kahdesta laskentatavasta sovelletaan sitä, jonka mukaan palautettavan energiaveron määrä on pienempi.

91

Tästä seuraa, että pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä määritetään siinä säädetyn laskentakaavan nojalla kaksi mahdollista ympäristöveron alennettua verokantaa ja se näistä kahdesta verokannasta, jota on sovellettava kuhunkin edunsaajayritykseen. Tällainen laskentakaava ei mahdollista sitä, että kansalliset viranomaiset voisivat vapaasti määrittää veron määrän, joka yrityksen on tosiasiallisesti maksettava ja joka vastaa määrää, joka jää veroviranomaisille näin lasketun palautuksen maksamisen jälkeen.

92

Näin ollen on komission tavoin todettava, että kukin vaihtoehtoisesta laskentatavasta – sellaisina kuin ne on esitetty edellä 89 ja 90 kohdassa – joista pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetty laskentakaava koostuu, merkitsee asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua sovellettavan ympäristöverokannan alennusta. Näistä laskentatavoista ensimmäisen osalta sovellettava verokanta on nimittäin tosiasiassa pienentynyt 0,5 %:iin tuensaajayrityksen nettotuotannon arvosta, kun taas toisen laskentatavan osalta sovellettava verokanta tosiasiallisesti alennetaan kyseiseen energianlähteeseen sovellettavan verotuksen vähimmäistasolle.

93

Näin ollen on todettava, että pääasioissa kyseessä olevan kaltainen tukiohjelma perustuu yhteen asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa säädetyistä ympäristöverojen alennusten erityismenetelmistä, joten kyseisessä säännöksessä säädetyn edellytyksen on katsottava täyttyvän.

94

Tätä päätelmää ei horjuta se, että pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetään laskentakaavasta, josta seuraa kaksi erilaista alennettua verokantaa, koska – kuten edellä 89–91 kohdasta ilmenee – tämän lainsäädännön mukaan voidaan myös määrittää, kumpaa näistä kahdesta verokannasta on tosiasiallisesti sovellettava tietyssä konkreettisessa tapauksessa, eikä kahden vaihtoehtoisen verokannan voimassaolo näin ollen vaaranna asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdalla tavoiteltua päämäärää, sellaisena kuin se on esitetty edellä 86 ja 87 kohdassa.

95

Edellä esitetyn perusteella kolmannen kysymyksen ensimmäiseen osaan on vastattava, että asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että pääasioissa kyseessä olevan kaltainen tukiohjelma, jossa energiaverojen palautuksen määrä nimenomaisesti vahvistetaan tämän ohjelman käyttöön ottamisesta annetussa kansallisessa lainsäädännössä säädetyssä laskentakaavassa, on kyseisen säännöksen mukainen.

96

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii toisella kysymyksellään pääasiallisesti selvittämään, mitä johtopäätöksiä pääasioiden osalta olisi tehtävä siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin katsoo, että pääasioissa kyseessä olevan kaltainen tukiohjelma olisi pitänyt ilmoittaa SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti, minkä vuoksi kyseisen ohjelman perusteella myönnettyjä tukia on pidettävä sääntöjenvastaisina.

97

Ensimmäiseen ja kolmanteen kysymykseen annetuista vastauksista seuraa kuitenkin, että siitä huolimatta, että SEUT 108 artiklan 3 kohdan nojalla on lähtökohtaisesti noudatettava ilmoitusvelvollisuutta pääasioissa kyseessä olevan kaltaisen tukiohjelman osalta, tämän ohjelman nojalla pääasioissa kyseessä olevien ajanjaksojen aikana myönnetyt tuet on vapautettu ilmoitusvelvollisuudesta asetuksen N:o 651/2014 3 artiklan nojalla, jos kaikki mainitun asetuksen I luvussa ja 44 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.

98

Näin ollen toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

99

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: