1

Irit Azoulay, Andrew Boreham, Mirja Bouchard ja Darren Neville vaativat muutoksenhaussaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 28.4.2017 antaman tuomion Azoulay ym. v. parlamentti (T-580/16, EU:T:2017:291; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi heidän kanteensa, jossa he vaativat Euroopan parlamentin 24.4.2015 tekemien niiden yksittäispäätösten kumoamista, joilla heiltä evättiin oikeus saada koulutuslisää lukuvuodelta 2014/2015, ja tarvittaessa kumoamaan parlamentin 17. ja 19.11.2015 tekemät yksittäispäätökset siltä osin kuin niissä hylätään osittain heidän 20.7.2015 päivätyt hallinnolliset valituksensa.

2

Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 67 artiklan 1 kohdassa, sellaisena kuin sitä sovelletaan tähän asiaan (jäljempänä henkilöstösäännöt), säädetään seuraavaa:

”Perhelisiä ovat:

– –

3

Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Virkamies saa yleisissä täytäntöönpanosäännöksissä vahvistetuin edellytyksin kustakin – – huollettavanaan olevasta vähintään 5-vuotiaasta lapsesta, joka saa säännöllisesti ja täysipäiväisesti opetusta maksullisessa peruskoulussa tai keskiasteen oppilaitoksessa taikka korkeakoulussa, koulutuslisän, joka on tarkoitettu kattamaan virkamiehelle koulutuksesta aiheutuvat kulut, kuitenkin enintään 260,95 [euroa] kuukaudessa. – –

– –”

4

Parlamentti hyväksyi 18.5.2004 henkilöstösääntöjen 110 artiklan nojalla henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevassa 3 artiklassa tarkoitetun koulutuslisän myöntämisestä annetut yleiset täytäntöönpanosäännökset (jäljempänä yleiset täytäntöönpanosäännökset). Yleisten täytäntöönpanosäännösten 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Koulutuslisä B kattaa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä ja kolmannessa alakohdassa säädettyjen enimmäismäärien rajoissa

ja sen ulkopuolelle jäävät kaikki muut kulut, ja muun muassa

5

Asian tausta kuvaillaan valituksenalaisessa tuomiossa seuraavasti:

6

Valittajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan 24.4.2015 tehdyt päätökset, kumoamaan tarvittaessa 17. ja 19.11.2015 tehdyt päätökset ”lukuun ottamatta kuitenkaan parlamentin pääsihteerin päätöstä, jonka mukaan kantajille voitiin poikkeuksellisesti myöntää vuoden 2014/2015 koulutuslisät”, velvoittamaan parlamentin maksamaan heille vuoden 2015/2016 koulutuslisät korkoineen, jotka tuli laskea siitä päivästä alkaen, jona summat olisi pitänyt maksaa, ja velvoittamaan parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

7

Valittajat vetosivat kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen, jotka koskivat ensinnäkin henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä, toiseksi luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista ja kolmanneksi yhdenvertaisen kohtelun ja hyvän hallinnon periaatteiden loukkaamista. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi jokaisen näistä kanneperusteista ja näin ollen 24.4.2015 tehtyjen päätösten kumoamista koskevat vaatimukset. Tämän hylkäämisen johdosta se katsoi, että lausunnon antaminen vaatimuksista, joiden mukaan parlamentti olisi pitänyt velvoittaa maksamaan valittajille koulutuslisä lukuvuodelle 2015/2016, raukesi.

8

Valittajat vaativat unionin tuomioistuinta

9

Parlamentti vaatii unionin tuomioistuinta

10

Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittajat riitauttavat valituksenalaisen tuomion 31–36 ja 38 kohdan. He väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan koulutuksesta aiheutuvien kulujen käsitettä Fédération Wallonie-Bruxellesin (Vallonian ja Brysselin federaatio) 29.8.2013 antaman sen soveltamisohjeen nro 4516 valossa, jonka otsikko on ”Pakollisen opetuksen maksuttomuus” ja joka on kansallisille viranomaisille tarkoitettu tiedotusluonteinen soveltamisohje.

11

Valittajien mukaan henkilöstösääntöjen käsite ”koulutuksesta aiheutuvat kulut” on itsenäinen käsite, jonka tulkinnassa on otettava huomioon sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa käsite on, ja käsitteen asiayhteys. He katsovat, että lisillä on tarkoitus ottaa huomioon virkamiehen perhetilanne ja erityisesti maksaa tälle palkanlisiä, jotka liittyvät hänelle tosiasiallisesti aiheutuviin kustannuksiin, siitä riippumatta, missä järjestelmässä hänen lapsensa on oppilaana. Käsiteltävässä asiassa maksut, joita valittajat maksavat, on tarkoitettu heidän lastensa koulutuksen rahoittamiseen, ja ne ovat heidän mukaansa perusteltuja.

12

Kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa katsoi, valittajat eivät ole kiistäneet sitä, että kyseessä olevien maksujen maksamatta jättämisestä ei ole seurauksena, että heidän lapsensa erotetaan belgialaisesta pakollisen opetuksen piiriin kuuluvasta oppilaitoksesta. On kuitenkin niin, että lapset, joiden vanhemmat eivät maksa erityisen opetusohjelman maksuja, voidaan erottaa tästä ohjelmasta. Tällaisessa tilanteessa he joutuvat seuraamaan kansallisia opetussuunnitelmia, vaikka valittajien lapsilla on eri äidinkieli ja kulttuuri kuin belgialaisilla.

13

Valittajat väittävät myös, että unionin yleinen tuomioistuin vääristi tosiseikkoja katsoessaan valituksenalaisen tuomion 31 ja 36 kohdassa, että koulumaksujen periminen vanhempien tukemien voittoa tavoittelemattomien yhdistysten toimesta ei ole kansallisen lainsäädännön mukaista, vaikka kyseessä olevat yhdistykset eivät peri maksuja palveluista, jotka koulun on tarjottava maksutta, vaan opetuksesta, joka ei kuulu pakolliseen belgialaiseen opetusohjelmaan. Toisin sanoen näillä erityisillä maksuilla rahoitetaan yksinomaan sellaista opetusta, jota Vallonian ja Brysselin federaatio ei tue ja josta virkamiehen valitseman koulun sekä sen opetushankkeen erityinen luonne muodostuu.

14

Lopuksi valittajat riitauttavat valituksenalaisen tuomion 40 kohdan, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”koska voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille suoritettujen maksujen ei voida katsoa olevan koulutuksesta aiheutuneita kuluja, ne ovat opetusohjelman suorittamiseen liittyvien vaatimusten ja toimintojen vuoksi aiheutuneita kuluja, eli lasten osallistumisesta näiden koulujen erityiseen opetushankkeeseen aiheutuneita kuluja, joille ei myönnetä julkista tukea, ja niiden on katsottava olevan yleisten täytäntöönpanosäännösten 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettuja ’muita kyseisen oppilaitoksen opetusohjelmaan osallistumiseen liittyviä kuluja’, jotka eivät kuulu saman säännöksen nojalla koulutuslisän B piiriin”.

15

Parlamentti kiistää valittajien väitteet.

16

Unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä muistuttaessaan valituksenalaisen tuomion 19 ja 20 kohdassa, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa säädetty koulutuslisä on tarkoitettu kattamaan koulutuksesta aiheutuvat kulut, joita virkamiehelle aiheutuu jokaisesta huollettavana olevasta lapsesta, joka on säännöllisesti ja täysipäiväisesti oppilaana ”maksullisessa peruskoulussa tai keskiasteen oppilaitoksessa”.

17

Valittajat eivät kiistä sitä, että koulutuksesta aiheutuvien kulujen käsite on unionin oikeuden itsenäinen käsite. Tämän käsitteen tulkitsemista varten on aiheellista ottaa huomioon muun muassa sen sanamuoto ja lainsäädännön tavoitteet.

18

Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan sanamuodosta käy selvästi ilmi, että kuluilla on mahdollistettava opetuksen saaminen maksullisessa oppilaitoksessa. Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 2 kohdassa toteaa, tämä säännös annettiin, jotta koulutuslisä olisi lähempänä virkamiehille aiheutuvia todellisia kustannuksia.

19

Yleisten täytäntöönpanosäännösten 3 artiklassa, kun sitä tulkitaan henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan valossa, säädetään, että koulutuslisä kattaa maksullisten oppilaitosten ilmoittautumis- ja lukukausimaksut sekä matkakulut ja ettei se kata mitään muita kuluja.

20

Kun otetaan huomioon koulutuksesta aiheutuvien kulujen käsitteen itsenäinen luonne, tämän käsitteen luonnehdinta riippuu korvattavien menojen luonteesta ja tekijöistä, joista ne muodostuvat (tuomio 8.9.2011, Bovagnet v. komissio,F-89/10, EU:F:2011:129, 22 kohta).

21

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä tarkastellessaan niiden kustannusten, joihin valittajat vetoavat, luonnetta ja tekijöitä, joista ne muodostuvat, määritelläkseen, voidaanko kustannukset luonnehtia maksullisten oppilaitosten ilmoittautumis- ja lukukausimaksuiksi.

22

Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään tehnyt oikeudellista virhettä viitatessaan soveltamisohjeeseen nro 4516, joka sisältää tietoja pakollisen opetuksen maksuttomuutta koskevasta Belgian ranskankielisessä yhteisössä sovellettavasta lainsäädännöstä.

23

Tältä osin valittajat eivät ole kiistäneet sitä, etteivät École internationale Le Verseau ja Athénée Ganenou peri ilmoittautumis- tai lukukausimaksuja. Tällainen tekijä on riittävä, jotta voidaan katsoa, etteivät nämä koulut ole henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa, sellaisena kuin sitä täsmennetään yleisten täytäntöönpanosäännösten 3 artiklassa, tarkoitettuja maksullisia oppilaitoksia. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä tehdessään tästä valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa päätelmän, että maksut, joita voittoa tavoittelemattomien yhdistysten kaltaiset ulkopuoliset järjestöt perivät lasten osallistumisesta kyseisten koulujen erityiseen opetushankkeeseen, jolle ei myönnetä julkista tukea, eivät ole näiden koulujen ilmoittautumis- ja lukukausimaksuja eikä niitä voida luonnehtia henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan, sellaisena kuin sitä täsmennetään yleisten täytäntöönpanosäännösten 3 artiklassa, mukaisiksi koulutuksesta aiheutuviksi kuluiksi.

24

Näiden seikkojen valossa unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 40 kohdassa perustellusti, että asianomaisille voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille suoritettuja maksuja ei voida luonnehtia koulutuksesta aiheutuviksi kuluiksi. Ne ovat nimittäin kyseessä olevien oppilaitosten erityiseen opetushankkeeseen, johon ei myönnetä tukea, liittyvistä vaatimuksista ja toiminnoista aiheutuvia kuluja, ja niiden on katsottava olevan yleisten täytäntöönpanosäännösten 3 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettuja muita kyseisen oppilaitoksen opetusohjelmaan osallistumiseen liittyviä kuluja, jotka saman säännöksen mukaan eivät kuulu koulutuslisän B piiriin.

25

Ensimmäinen valitusperuste ei näin ollen ole perusteltu.

26

Valittajat riitauttavat toisella valitusperusteellaan valituksenalaisen tuomion 45 ja 46 kohdan, joissa unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkin muistutti, että luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista ei voida todeta silloin, kun toimielimen täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät vakuuttelut eivät ole henkilöstösääntöjen säännösten mukaisia, ja toiseksi katsoi ylimääräisenä perusteluna, että asiakirja-aineistosta ja erityisesti parlamentin hallinnon kouluja varten valmistelemasta lomakkeesta ei käy millään tavalla ilmi, että parlamentin hallinto olisi esittänyt valittajille täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja.

27

Valittajat väittävät, että valituksenalaisessa tuomiossa tehtyjä toteamuksia rasittaa tosiseikaston paikkansapitämättömyys, koska käsiteltävässä asiassa ei ollut tarkoitus saada tietää, voiko kyseessä oleva lomake olla osoitus ilmoittautumismaksuista, vaan tarkoitus oli tarkistaa, merkitsikö parlamentin monivuotinen käytäntö, jota muut unionin toimielimet eivät kiistäneet, pikemminkin sitä, että hallinto oli esittänyt täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja.

28

Parlamentti kiistää tosiseikaston paikkansapitämättömyyden.

29

On todettava, että valittajat riitauttavat valituksenalaisen tuomion ylimääräisen perustelun kyseenalaistamatta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan toimielimen hallinnon virkamiehelle tekemät lupaukset, joissa ei oteta huomioon henkilöstösääntöjen säännöksiä, eivät voi synnyttää sille, jolle ne on osoitettu, perusteltua luottamusta (ks. vastaavasti tuomio 16.11.1983, Thyssen v. komissio, 188/82, EU:C:1983:329, 11 kohta ja tuomio 6.2.1986, Vlachou v. tilintarkastustuomioistuin, 162/84, EU:C:1986:56, 6 kohta).

30

Tästä seuraa, että vaikka toinen valitusperuste olisi perusteltu, se ei voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. Tämä valitusperuste on siis tehoton ja on näin ollen hylättävä.

31

Valittajat kiistävät kolmannella valitusperusteellaan valituksenalaisen tuomion 47 ja 48 kohdan, joissa unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta heidän esittämänsä väitteet, joiden mukaan hallinnon käytännön muuttumisella loukataan oikeusvarmuuden periaatetta, koska näitä väitteitä ei esitetty hallinnollisessa valituksessa ja koska ne eivät näin ollen ole oikeudenkäyntiä edeltävän hallinnollisen valituksen ja kanteen vastaavuuden säännön mukaiset. Valittajat katsovat, että heidän väitteensä oli vastaus perusteluihin, jotka parlamentti oli ensimmäisen kerran esittänyt heidän hallinnolliseen valitukseensa antamassaan vastauksessa.

32

Parlamentin mukaan valittajien hallinnollisessa valituksessa esittämä väite, jossa he katsoivat hallinnon käytännön muuttuneen, perustui luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen. Se katsoo, että 17. ja 19.11.2015 tehdyt päätökset, joissa tähän perusteeseen vastattiin, perustuvat vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan henkilöstö ei voi vedota tähän periaatteeseen vain sen seikan perusteella, että koulutuslisää oli maksettu useiden vuosien ajan. Tämän lisän myöntämiseen sovellettavissa säännöksissä nimittäin säädetään parlamentin mukaan nimenomaisesti, että se arvioidaan vuosittain ja että siihen voidaan tehdä muutoksia eri vuosina tai että se voidaan jopa poistaa. Näin ollen koulutuslisän arvioimisen jokavuotisesta luonteesta muistuttaminen ei ollut uusi peruste, vaan perustelu, jolla vastattiin valittajien, jotka olivat aiheesta tietoisia, esittämään vastustukseen, jolloin valittajilla oli mahdollisuus esittää hallinnollisessa valituksessaan oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen liittyvä peruste.

33

Tältä osin on todettava, että – kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 60 kohdassa katsoi – parlamentin toteamus, jonka mukaan koulutuslisä arvioidaan vuosittain, tukee sen väitteitä siitä, ettei se ollut antanut valittajille täsmällisiä ja ehdottomia vakuutteluja koulutuslisän myöntämisestä.

34

Tämä toteamus oli siis vastaus perusteeseen, joka liittyi luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen ja johon valittajat hallinnollisessa valituksessaan vetosivat, eikä se ollut 17. ja 19.11.2015 tehtyjen päätösten perustelu, joka olisi käynyt ilmi vasta hallinnollisiin valituksiin annetusta vastauksesta.

35

Tästä on seurauksena, että kolmas valitusperuste ei ole perusteltu.

36

Valittajat riitauttavat neljännellä valitusperusteellaan valituksenalaisen tuomion 56 kohdan. He katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi perusteluvelvollisuutta paitsi todetessaan tehottomaksi heidän kolmannen kanneperusteensa ensimmäisen osan, jossa he vetosivat siihen, että vanhemmille, jotka olivat muiden toimielinten virkamiehiä, oli korvattu sellaisten lasten koulutuksesta aiheutuvia kuluja, jotka olivat oppilaina samoissa kouluissa kuin heidän lapsensa, mutta myös jättäessään lausumatta Euroopan unionin perusoikeuskirjan 22 artiklan rikkomisesta, johon unionin yleisessä tuomioistuimessa oli kuitenkin vedottu. Valittajat väittävät, että henkilöstösääntöjen 1 a artiklan mukaan virkamiehillä on oikeus henkilöstösääntöjen soveltamisessa yhdenvertaiseen kohteluun, mikä edellyttää, että henkilöstösääntöjä tulkitaan kaikkialla unionissa pääsääntöisesti itsenäisesti ja yhtenäisesti. Valittajien mukaan parlamentti kuitenkin katsoi 17. ja 19.11.2015 tehdyissä päätöksissä, ettei siinä, että Euroopan komissiossa työskenteleville vanhemmille korvataan edelleen koulutuksesta aiheutuvat kulut lapsista, jotka ovat oppilaina École internationale Le Verseaussa ja Athénée Ganenoussa, ollut kyse epäyhdenvertaisesta kohtelusta vaan enemmänkin siitä, että ”jokaisella toimielimellä on itseorganisointia koskeva toimivalta, joka mahdollistaa niille tulkinnanvaraa henkilöstösääntöjen säännösten osalta”.

37

Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen jättäessään tarkastelematta, edellytetäänkö henkilöstösäännöissä, että parlamentti esittää perustelut jonkin säännöksen tulkintaa koskevasta harkintavallastaan, ja ovatko kyseiset perustelut yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaiset.

38

Parlamentti katsoo, ettei neljäs valitusperuste ole perusteltu.

39

On todettava, että valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa esittämän päätelmän, mutta eivät aseta kyseenalaiseksi oikeuskäytäntöä, jolle unionin yleinen tuomioistuin perusti päätelmänsä ja joka esitetään valituksenalaisen tuomion 55 kohdassa seuraavasti:

”Vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan kuitenkin, että virkamies tai väliaikainen toimihenkilö ei voi vedota lainvastaisuuteen voidakseen saada etua. Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattaminen on näet mukautettava siihen, että noudatetaan laillisuusperiaatetta, jonka mukaan kukaan ei voi vedota edukseen jonkin muun hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen (tuomio 4.7.1985, Williams v. tilintarkastustuomioistuin, 134/84, EU:C:1985:297, 14 kohta; tuomio 2.6.1994, de Compte v. parlamentti, C‑326/91 P, EU:C:1994:218, 51 ja 52 kohta ja tuomio 1.7.2010, Časta v. komissio, F-40/09, EU:F:2010:74, 88 kohta).”

40

Tähän oikeuskäytäntöön tehty viittaus oli kuitenkin riittävä vastaamaan perustellusti kanneperusteeseen, joka koski yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista.

41

Sillä voitiin perustella myös 17. ja 19.11.2015 tehtyjä päätöksiä, koska tämä toimielin katsoi, että valittajien hakeman koulutuslisän maksaminen on ristiriidassa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan kanssa; tässä tuomiossa puolletaan tätä kantaa.

42

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 22 artiklan osalta on todettava, että valittajat vain viittasivat siihen kumoamiskanteessaan, mutteivät esittäneet sen rikkomista koskevaa kanneperustetta, johon unionin yleisen tuomioistuimen olisi ollut vastattava.

43

Tästä seuraa, että neljäs valitusperuste ei ole perusteltu.

44

Koska kaikki valitusperusteet on todettu perusteettomiksi, valitus on hylättävä.

45

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan nojalla on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Tämän työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

46

Koska parlamentti on vaatinut valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja nämä ovat hävinneet asian, heidät on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: