–

Bashar Ibrahim, Mahmud Ibrahim, Fadwa Ibrahim ja Bushra Ibrahim sekä alaikäiset lapset Mohammad Ibrahim ja Ahmad Ibrahim, ja N. Sharqawi sekä hänen alaikäiset lapsensa Yazan Fattayrji ja Hosam Fattayrji, edustajanaan D. Kösterke-Zerbe, Rechtsanwältin,

–

Taus Magamadov, edustajanaan I. Stern, Rechtsanwältin,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja R. Kanitz,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas, E. de Moustier ja E. Armoët,

–

Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Z. Fehér, G. Koós ja M. M. Tátrai,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Condou-Durande ja C. Ladenburger,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60; jäljempänä menettelydirektiivi) 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja 52 artiklan ensimmäisen kohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 4 ja 18 artiklan tulkintaa.

2

Ennakkoratkaisupyynnöt on esitetty neljässä asiassa, joissa vastapuolina ovat yhtäältä Bashar Ibrahim (asia C‑297/17), Mahmud Ibrahim, Fadwa Ibrahim, Bushra Ibrahim ja alaikäiset lapset Mohammad ja Ahmad Ibrahim (asia C‑318/17) sekä Nisreen Sharqawi ja hänen alaikäiset lapsensa Yazan ja Hosam Fattayrji (asia C‑319/17) ja toisaalta Saksan liittotasavalta sekä Saksan liittotasavalta ja Taus Magamadov (asia C‑438/17) ja jotka koskevat Bundesamt für Migration und Flüchtlingen (liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirasto, Saksa; jäljempänä Bundesamt) päätöksiä, joissa näiltä henkilöiltä on evätty oikeus turvapaikkaan.

3

Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Kidutuksen kielto”, määrätään seuraavaa:

”Ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.”

4

Perusoikeuskirjan 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Ihmisarvo”, määrätään seuraavaa:

”Ihmisarvo on loukkaamaton. Sitä on kunnioitettava ja suojeltava.”

5

Perusoikeuskirjan 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kielto”, määrätään seuraavaa:

”Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.”

6

Perusoikeuskirjan 18 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus turvapaikkaan”, määrätään seuraavaa:

”Oikeus turvapaikkaan taataan pakolaisten oikeusasemaa [koskevassa 28.7.1951 Genevessä allekirjoitetussa yleissopimuksessa (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954))] ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyn pöytäkirjan määräysten sekä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’perussopimukset’, mukaisesti.”

7

Perusoikeuskirjan 47 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen”, ensimmäisessä kohdassa määrätään seuraavaa:

”Jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa.”

8

Perusoikeuskirjan 51 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tämän perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta. Tämän vuoksi ne kunnioittavat tämän perusoikeuskirjan mukaisia oikeuksia, noudattavat sen sisältämiä periaatteita ja edistävät niiden soveltamista kukin toimivaltansa mukaisesti ja unionille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen.”

9

Perusoikeuskirjan 52 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeuksien ja periaatteiden ulottuvuus ja tulkinta”, 3 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Siltä osin kuin tämän perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat [Euroopan ihmisoikeussopimuksessa] taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa. Tämä määräys ei estä unionia myöntämästä tätä laajempaa suojaa.”

10

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9; jäljempänä määrittelydirektiivi) 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

11

Määrittelydirektiivin II luvussa vahvistetaan kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arvioinnin edellytykset.

12

Tähän määrittelydirektiivin II lukuun sisältyy sen 4 artikla, jonka otsikko on ”Tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointi” ja jonka 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää:

– –”

13

Määrittelydirektiivin III luku koskee määrittelemistä pakolaiseksi. Tässä yhteydessä tämän direktiivin 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Vainoksi katsottavat teot”, ja 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Vainon syyt”, säädetään seikoista, jotka on otettava huomioon sen arvioimiseksi, onko hakija joutunut tai voisiko hän joutua vainon kohteeksi.

14

Määrittelydirektiivin IV lukuun, jonka otsikko on ”Pakolaisasema”, sisältyvässä 13 artiklassa, jonka otsikko on puolestaan ”Pakolaisaseman myöntäminen”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on myönnettävä pakolaisasema sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka II ja III luvun mukaisesti täyttää pakolaisaseman myöntämisen edellytykset.”

15

Määrittelydirektiivin V luku koskee määrittelemistä henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua, ja VI luku puolestaan tätä suojeluasemaa.

16

Määrittelydirektiivin VII luvussa, joka sisältää sen 20–35 artiklan, määritellään kansainvälisen suojelun sisältö.

17

Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 604/2013 (EUVL 2013, L 180, s. 31; jäljempänä Dublin III ‑asetus) kumottiin ja korvattiin niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, 18.2.2003 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 343/2003 (EUVL 2003, L 50, s. 1; jäljempänä Dublin II ‑asetus).

18

Kun Dublin II ‑asetuksessa vahvistettiin sen 1 artiklassa, luettuna yhdessä sen 2 artiklan c alakohdan kanssa, yksinomaan ne perusteet ja menettelyt, joiden mukaisesti määritellään pakolaisten oikeusasemaa koskevassa 28.7.1951 Genevessä allekirjoitetussa yleissopimuksessa (jäljempänä Geneven yleissopimus) tarkoitetun turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, Dublin III ‑asetuksen tarkoituksena on nyt, kuten sen 1 artiklasta ilmenee, vahvistaa tällaiset perusteet ja menettelyt siltä osin kuin kyse on kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta, joka Dublin III ‑asetuksen 2 artiklan b alakohtaan sisältyvän määritelmän mukaan, jossa viitataan määrittelydirektiivin 2 artiklan h alakohdassa esitettyyn määritelmään, on pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa koskevan hakemus.

19

Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetään, että tämän asetuksen mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on velvollinen ottamaan takaisin kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön, jonka hakemus on hylätty ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa.

20

Dublin III ‑asetuksen 49 artiklassa, jonka otsikko on ”Voimaantulo ja soveltaminen”, säädetään seuraavaa:

”Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin, jotka jätetään sen voimaantuloa seuraavan kuudennen kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen, ja mainitusta päivästä alkaen sitä sovelletaan kaikkiin pyyntöihin, jotka koskevat hakijoiden vastaanottoa tai takaisinottoa, riippumatta siitä, minä päivänä hakemus on tehty. Ennen tätä päivää tehtyjen kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään [Dublin III ‑asetuksessa] vahvistettujen perusteiden mukaisesti.

– –”

21

Menettelydirektiivillä laadittiin uudelleen pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista 1.12.2005 annettu neuvoston direktiivi 2005/85/EY (EUVL 2005, L 326, s. 13).

22

Direktiivin 2005/85 tarkoituksena oli sen 1 artiklan mukaan esittää vähimmäisvaatimukset pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevia menettelyjä varten. Kyseisen direktiivin 2 artiklan b alakohtaan sisältyvän määritelmän mukaan turvapaikkahakemuksella tarkoitettiin kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tekemää hakemusta, joka voidaan katsoa pyynnöksi saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta Geneven yleissopimuksen perusteella.

23

Direktiivin 2005/85 25 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei tutkita [Dublin II ‑asetuksen] mukaisesti, jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tutkimaan, voidaanko turvapaikanhakija määritellä pakolaiseksi – –, kun hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän artiklan mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot voivat katsoa turvapaikkahakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän artiklan perusteella, jos:

– –”

24

Menettelydirektiivin tarkoituksena on sen 1 artiklan mukaan perustaa yhteiset menettelyt määrittelydirektiivin mukaista kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista varten.

25

Menettelydirektiivin 2 artiklan b alakohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa hakevan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa ja kun hakija ei nimenomaisesti pyydä määrittelydirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävää muunlaista suojelua, jota voidaan pyytää erikseen.

26

Menettelydirektiivin 10 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Määrittävän viranomaisen on kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia tutkiessaan määritettävä ensin, voidaanko hakijoita pitää pakolaisina, ja jos näin ei ole, määritettävä sen jälkeen, voidaanko hakijoita pitää henkilöinä, jotka voivat saada toissijaista suojelua.”

27

Direktiivin 33 artiklassa, jonka otsikko on ”Hakemukset, joilta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei [Dublin III ‑asetuksen] mukaisesti tutkita, jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tutkimaan, voidaanko hakijaa pitää henkilönä, joka voi saada kansainvälistä suojelua [määrittelydirektiivin] mukaisesti, kun hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän artiklan mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset ainoastaan, jos:

– –

– –”

28

Menettelydirektiivin 40 artiklan otsikko on ”Myöhempi hakemus”, ja sen 2–4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Jotta voidaan tehdä päätös 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ottamisesta tutkittavaksi, kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus tutkitaan ensin alustavasti sen toteamiseksi, onko ilmennyt tai onko hakija esittänyt uusia seikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää [määrittelydirektiivin] nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä.

3.   Jos 2 kohdassa tarkoitetun alustavan tutkinnan tuloksena todetaan, että sellaisia uusia seikkoja tai perusteita on ilmennyt tai että hakija on esittänyt sellaisia uusia seikkoja tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään [määrittelydirektiivin] nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, hakemuksen tutkintaa on jatkettava II luvun mukaisesti. Jäsenvaltiot voivat lisäksi säätää muita perusteita, joiden nojalla myöhemmän hakemuksen tutkintaa on jatkettava.

4.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että hakemuksen tutkintaa jatketaan vain, jos asianomainen hakija ei hänestä itsestään riippumattomista syistä saanut aiemmassa menettelyssä osoitetuksi tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja tilanteita, erityisesti käyttämällä oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin 46 artiklan nojalla.”

29

Menettelydirektiivin 51 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on saatettava 1–30 artiklan, 31 artiklan 1, 2 ja 6–9 kohdan, 32–46, 49 ja 50 artiklan sekä liitteen I noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 20 päivänä heinäkuuta 2015. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.”

30

Menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on sovellettava 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä 20 päivän heinäkuuta 2015 jälkeen tai aiemmin jätettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja mainitun päivän jälkeen tai aiemmin aloitettuihin kansainvälisen suojelun poistamista koskeviin menettelyihin. Ennen 20 päivää heinäkuuta 2015 jätettyihin hakemuksiin ja ennen mainittua päivää aloitettuihin pakolaisaseman poistamista koskeviin menettelyihin on sovellettava direktiivin [2005/85] nojalla annettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.”

31

Menettelydirektiivin 53 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään, että direktiivi 2005/85 kumotaan tämän direktiivin sitomien jäsenvaltioiden osalta 21 päivästä heinäkuuta 2015, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa liitteessä II olevassa B osassa olevia määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava siinä mainittu direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

32

Direktiivin 54 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan direktiivi ”tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä”, mikä tapahtui 29.6.2013.

33

Turvapaikkalain (Asylgesetz, jäljempänä turvapaikkalaki), sellaisena kuin se on muutettuna 6.8.2016 lukien 31.7.2016 annetulla kotouttamislailla (Integrationsgesetz; BGBl. 2016 I, s. 1939; jäljempänä kotouttamislaki), 29 §:ssä, jonka otsikko on ”Hakemukset, joita ei oteta tutkittavaksi”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Turvapaikkahakemusta ei oteta tutkittavaksi, jos

– –”

34

Turvapaikkalain 77 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetuissa riita-asioissa tuomioistuin ottaa huomioon hakijan tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen sillä hetkellä, kun viimeisin suullinen käsittely pidettiin; jos päätöstä ei ole edeltänyt suullinen käsittely, ratkaisevana pidetään hakijan tilannetta sillä hetkellä, kun päätös tehdään. – –”

35

Pääasian valittajat ovat Syyriassa asuneita kansalaisuudettomia palestiinalaisia turvapaikanhakijoita.

36

Bashar Ibrahim, pääasian valittaja asiassa C‑297/17, on Mahmud Ibrahimin ja Fadwa Ibrahimin poika ja heidän niiden kolmen muun lapsensa veli, jotka ovat vanhempiensa tavoin pääasian valittajina asiassa C‑318/17. Nisreen Sharqawi ja hänen alaikäiset lapsensa ovat pääasian valittajia asiassa C‑319/17.

37

Asianomaiset lähtivät Syyriasta vuonna 2012 ja matkustivat Bulgariaan, jossa heille myönnettiin toissijaista suojelua 26.2. ja 7.5.2013 tehdyillä päätöksillä. Marraskuussa 2013 he jatkoivat matkaansa Romanian, Unkarin ja Itävallan kautta edelleen Saksaan, jossa he tekivät 29.11.2013 uudet turvapaikkahakemukset.

38

Bundesamt osoitti 22.1.2014 kyseisiä henkilöitä koskevia takaisinottopyyntöjä Bulgarian pakolaisasioita hoitavalle viranomaiselle, joka hylkäsi pyynnöt 28.1. ja 10.2.2014 päivätyillä kirjeillä. Viimeksi mainitun viranomaisen mukaan pääasioiden valittajille Bulgariassa jo myönnetyn toissijaisen suojelun vuoksi tässä tapauksessa ei voida soveltaa Dublin III ‑asetuksen mukaista takaisinottojärjestelmää. Lisäksi toimivaltainen Bulgarian viranomainen on sen mukaan paikallinen rajavartiosto.

39

Bundesamt epäsi 27.2. ja 19.3.2014 antamillaan päätöksillä asianomaisilta oikeuden turvapaikkaan heidän hakemuksiaan sisällöllisesti tutkimatta sillä perusteella, että he olivat tulleet turvallisesta kolmannesta maasta. Se määräsi heidät poistettaviksi Bulgariaan.

40

Verwaltungsgericht Trier (Trierin hallintotuomioistuin, Saksa) hylkäsi näistä päätöksistä nostetut kanteet 20.5. ja 22.7.2014 antamillaan tuomioilla.

41

Oberverwaltungsgericht Rheinland-Pfalz (Rheinland-Pfalzin osavaltion ylempi hallintotuomioistuin, Saksa) kumosi 18.2.2016 antamillaan tuomioilla määräykset valittajien poistamisesta maasta Bulgariaan mutta hylkäsi vaatimukset muilta osin. Tämän tuomioistuimen mukaan asianomaisilta oli perustellusti evätty oikeus turvapaikkaan Saksassa, koska he olivat tulleet tähän jäsenvaltioon turvallisesta kolmannesta maasta eli Itävallasta. Mainitut määräykset henkilöiden poistamisesta maasta Bulgariaan olivat kuitenkin lainvastaisia, koska ei ollut osoitettu, että Bulgarian tasavalta oli edelleen valmis ottamaan pääasioiden valittajat takaisin.

42

Pääasioiden valittajat tekivät päätöksistä, joissa heidän vaatimuksensa oli hylätty osittain, valituksen Bundesverwaltungsgerichtiin (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Saksa). He väittävät erityisesti, että Dublin III ‑asetuksen 49 artiklan toisen kohdan toisen virkkeen mukaan heidän tilanteensa kuuluu edelleen Dublin II ‑asetuksen alaan ja että viimeksi mainittua sovelletaan edelleen myös toissijaisen suojelun myöntämisen jälkeen. Dublin II ‑asetuksen säännösten nojalla Bulgarian tasavallan alkuperäinen vastuu on heidän mukaansa siirtynyt Saksan liittotasavallalle kyseisessä asetuksessa säädetyn menettelyn kuluessa.

43

Saksan liittotasavalta katsoo, että pääasioissa kyseessä olevien hakemusten tutkimatta ottamisen edellytykset puuttuvat nyt turvapaikkalain 29 §:n 1 momentin 2 kohdan, jonka sisältö vastaa menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan sisältöä, mukaan.

44

Bundesverwaltungsgericht toteaa, että Bundesamt ei voinut kieltäytyä käsittelemästä sille esitettyjä turvapaikkahakemuksia sillä perusteella, että pääasioiden valittajat tulivat turvallisesta kolmannesta maasta. Koska kansallista oikeutta on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti, turvallinen kolmas maa voi olla vain valtio, joka ei ole unionin jäsenvaltio. On siis ratkaistava, voidaanko valituksenalaisia päätöksiä pitää päätöksinä, joilla turvapaikkahakemukset on jätetty tutkimatta turvapaikkalain 29 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla.

45

Tässä tilanteessa Bundesverwaltungsgericht päätti lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset asioissa C‑297/17, C‑318/17 ja C‑319/17:

46

Magamadov on turvapaikanhakija, joka on Venäjän kansalainen ja ilmoituksensa mukaan tšetšeeni. Hän saapui vuonna 2007 Puolaan, jossa hänelle myönnettiin 13.10.2008 annetulla päätöksellä toissijainen suojelu. Kesäkuussa 2012 hän tuli puolisonsa ja lapsensa kanssa Saksaan, jossa hän haki turvapaikkaa 19.6.2012.

47

Bundesamt osoitti 13.2.2013 asianomaista ja hänen perhettään koskevan takaisinottopyynnön Puolan viranomaisille, jotka ilmoittivat 18.2.2013 olevansa valmiita ottamaan heidät takaisin.

48

Bundesamt katsoi 13.3.2013 antamassaan päätöksessä hakemusten sisältöä tutkimatta, että Magamadovin ja hänen perheenjäsentensä hakemuksilta puuttuivat tutkittavaksi ottamisen edellytykset, koska Puolan tasavalta oli näiden hakemusten käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ja määräsi heidät siirrettäviksi Puolaan. Koska siirto ei Magamadovin puolison terveysongelmien vuoksi tapahtunut asetetussa määräajassa, Bundesamt peruutti 13.3.2013 antamansa päätöksen 24.9.2013 antamallaan päätöksellä sillä perusteella, että Saksan liittotasavallasta oli määräajan päättymisen vuoksi tullut hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio. Bundesamt epäsi 23.6.2014 antamallaan päätöksellä Magamadovilta kansainvälisen suojelun ja turvapaikkaoikeuden sillä perusteella, että hän oli tullut Saksaan turvallisesta kolmannesta maasta eli Puolasta, ja määräsi hänet poistettavaksi tähän jäsenvaltioon.

49

Verwaltungsgericht Potsdam (Potsdamin hallintotuomioistuin, Saksa) hylkäsi tästä päätöksestä nostetun kanteen 19.5.2015 antamallaan tuomiolla.

50

Oberverwaltungsgericht Berlin-Brandenburg (Berliinin-Brandenburgin ylempi hallintotuomioistuin) kumosi 21.4.2016 antamallaan tuomiolla Bundesamtin 23.6.2014 antaman päätöksen. Se katsoi, että sääntöä, jonka mukaan turvapaikkaoikeutta ei ole myönnettävä turvallisesta maasta tulleelle ulkomaan kansalaiselle, ei voitu soveltaa pääasiaan, ja näin on sen poikkeuksen vuoksi, josta säädetään turvapaikkalain 26a §:n 1 momentin kolmannen virkkeen 2 kohdassa, jonka mukaan turvallisen kolmannen maan sääntöä ei sovelleta, kun – kuten tässä tapauksessa – Saksan liittotasavallasta on unionin oikeuden perusteella tullut hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio. Koska pääasian kohteena oleva turvapaikkahakemus oli jätetty ennen 20.7.2015, asiaan sovelletaan direktiiviä 2005/85. Tässä direktiivissä sallitaan jäsenvaltion hylätä turvapaikkahakemus ilman sen sisällön tutkimista vain, jos toinen jäsenvaltio on tunnustanut kyseisen henkilön pakolaiseksi.

51

Saksan liittotasavalta teki tästä tuomiosta Revision-valituksen Bundesverwaltungsgerichtiin. Se väittää erityisesti, että turvapaikkalain 29 §:n 1 momentin 2 kohdasta seuraa, että pääasian kohteena olevan turvapaikkahakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat, koska Magamadoville on myönnetty kansainvälinen suojelu Puolassa. Magamadov katsoo, etteivät hänen 19.6.2012 jättämänsä turvapaikkahakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puutu, koska Puolan tasavalta ei ole myöntänyt hänelle pakolaisasemaa vaan vain toissijaista suojelua.

52

Bundesverwaltungsgericht toteaa, että Bundesamt ei voinut kieltäytyä käsittelemästä sille esitettyä turvapaikkahakemusta sillä perusteella, että pääasian valittaja tuli turvallisesta kolmannesta maasta. Koska kansallista oikeutta on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti, turvallinen kolmas maa voi olla vain valtio, joka ei ole unionin jäsenvaltio. On siis ratkaistava, voidaanko valituksenalaista päätöstä pitää päätöksenä, jolla turvapaikkahakemus on jätetty tutkimatta turvapaikkalain 29 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla.

53

Bundesverwaltungsgericht päätti tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

54

Unionin tuomioistuimen presidentin 9.6.2017 antamalla päätöksellä asiat C‑297/17, C‑318/17 ja C‑319/17 yhdistettiin asian käsittelyn kirjallista ja suullista vaihetta sekä tuomion antamista varten, koska näissä kolmessa asiassa esitetyt ennakkoratkaisukysymykset ovat samat. Lisäksi unionin tuomioistuimen 30.1.2018 antamalla päätöksellä nämä asiat ja asia C‑438/17 yhdistettiin asian käsittelyn suullista vaihetta ja tuomion antamista varten.

55

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi ennakkoratkaisupyynnöissään unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun nopeutetun menettelyn soveltamista. Nämä pyynnöt hylättiin unionin tuomioistuimen presidentin 14.7.2017 antamalla määräyksellä Ibrahim ym. (C‑297/17, C‑318/17 ja C‑319/17, ei julkaistu, EU:C:2017:561), ja 19.9.2017 antamalla määräyksellä Magamadov (C‑438/17, ei julkaistu, EU:C:2017:723)

56

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy näillä kysymyksillä, joita on syytä tarkastella yhdessä, ennen kaikkea, onko menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäistä kohtaa tulkittava siten, että sen mukaan jäsenvaltio voi säätää, että kansallisen oikeuden säännöstä, jolla saatetaan tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohta osaksi kansallista oikeusjärjestystä, sovelletaan välittömästi niihin turvapaikkahakemuksiin, joista ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä ja jotka on jätetty ennen 20.7.2015 ja ennen tämän kansallisen oikeusäännöksen voimaantuloa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy asiassa C‑438/17 lisäksi, onko näin myös silloin, kun turvapaikkahakemus tehtiin ennen menettelydirektiivin voimaantuloa ja kun se kuuluu edelleen täysimääräisesti Dublin III ‑asetuksen 49 artiklan mukaisesti Dublin II ‑asetuksen soveltamisalaan.

57

Menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos toinen jäsenvaltio on myöntänyt kansainvälistä suojelua.

58

Kun jäsenvaltio voi tämän säännöksen mukaan katsoa hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös tilanteissa, joissa hakijalle on myönnetty vain toissijaista suojelua toisessa jäsenvaltiossa, tässä säännöksessä laajennetaan mahdollisuutta, josta aiemmin säädettiin direktiivin 2005/85 25 artiklan 2 kohdan a alakohdassa, jonka mukaan hakemus voitiin jättää tutkimatta yksinomaan silloin, kun hakijalle oli myönnetty pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossa.

59

Menettelydirektiivin 51 artiklan 1 kohdasta seuraa, että jäsenvaltioiden oli saatettava muun muassa tämän direktiivin 33 artiklan noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan 20.7.2015 mennessä. Lisäksi menettelydirektiivin 53 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan direktiivi 2005/85 kumottiin 21 päivästä heinäkuuta 2015.

60

Menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäinen kohta sisältää siirtymäsäännökset.

61

Niinpä tämän direktiivin 52 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan jäsenvaltioiden on sovellettava 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä ”20 päivän heinäkuuta 2015 jälkeen tai aiemmin” jätettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja mainitun päivän jälkeen tai aiemmin aloitettuihin kansainvälisen suojelun poistamista koskeviin menettelyihin.

62

Menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäisen kohdan toisen virkkeen mukaan ”ennen 20 päivää heinäkuuta 2015” jätettyihin hakemuksiin ja ennen mainittua päivää aloitettuihin pakolaisaseman poistamista koskeviin menettelyihin on sovellettava direktiivin 2005/85 nojalla annettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

63

Menettelydirektiivin valmisteluasiakirjoista – erityisesti kun neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä vahvistamaa kantaa (EU) N:o 7/2013 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä, joka hyväksyttiin 6.6.2013 (EUVL 2013, C 179 E, s. 27), verrataan komission ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista (KOM(2009) 554 lopullinen) – käy ilmi, että menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäiseen virkkeeseen sisältyvä ilmaisu ”tai aiemmin” lisättiin säännökseen lainsäädäntömenettelyssä (tuomio 25.7.2018, Alheto, C‑585/16, EU:C:2018:584, 71 kohta).

64

Näin ollen on todettava, että huolimatta menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen ja toisen virkkeen välillä vallitsevasta jännitteestä, näiden valmisteluasiakirjojen mukaan unionin lainsäätäjän tarkoituksena on ollut antaa jäsenvaltioille mahdollisuus halutessaan soveltaa direktiivin täytäntöönpanemiseksi antamiaan kansallisia oikeussääntöjä välittömin vaikutuksin sellaisiin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin, jotka on tehty ennen 20.7.2015 (tuomio 25.7.2018, Alheto, C‑585/16, EU:C:2018:584, 72 kohta).

65

Lisäksi näissä valmisteluasiakirjoissa ei ole mitään, mikä osoittaisi, että unionin lainsäätäjän tarkoitus olisi ollut rajoittaa tätä mahdollisuutta, joka menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäisessä kohdassa jäsenvaltioille tarjotaan, vain sellaisiin säännöksiin, jotka ovat kansainvälisen suojelun hakijoille edullisempia kuin aiemmin direktiivin 2005/85 täytäntöönpanemiseksi annetut.

66

On kuitenkin niin, että vaikka menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäisessä kohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus soveltaa tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi antamiaan säännöksiä ennen 20.7.2015 tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin, siinä ei velvoiteta niitä tähän. Koska mainitussa säännöksessä tarjotaan eri mahdollisuuksia ajalliseen soveltamiseen käyttämällä muotoilua ”20 päivänä heinäkuuta 2015 jälkeen tai aiemmin”, on oikeusvarmuuden periaatteen ja sen periaatteen, jolla taataan yhdenvertaisuus lain edessä, turvaamiseksi unionin oikeuden soveltamisessa ja jotta kansainvälistä suojelua hakevia näin suojattaisiin mielivaltaa vastaan, tärkeää, että ne jäsenvaltiot, joita tämä direktiivi sitoo, käsittelevät saman ajanjakson aikana niiden alueella tehdyt kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ennakoitavasti ja yhtenäisesti (ks. vastaavasti tuomio 25.7.2018, Alheto, C‑585/16, EU:C:2018:584, 73 kohta).

67

Ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että säännös, jolla menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetty tutkimatta jättämisen lisäperuste saatettiin osaksi Saksan oikeusjärjestystä, eli turvapaikkalain 29 §:n 1 momentin 2 kohta, tuli voimaan 6.8.2016 ja että koska kansallisia siirtymäsäännöksiä ei ole, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on turvapaikkalain 77 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti perustettava pääasioissa päätöksensä tosiasialliseen ja oikeudelliseen tilanteeseen, joka vallitsi sillä hetkellä, kun viimeisin suullinen käsittely pidettiin tässä tuomioistuimessa, tai jos suullista käsittelyä ei pidetty, sillä hetkellä, kun päätös tehdään, ja näin ollen turvapaikkalain 29 §:n kyseisenä ajankohtana voimassa olevaan versioon, jollei menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäinen kohta ole esteenä tämän version välittömälle soveltamiselle hakemuksiin, jotka on tehty ennen sen voimaantuloa mutta joista ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä.

68

Tältä osin on ensiksi todettava, että turvapaikkalain 77 §:n 1 kohdan ensimmäisen virkkeen kaltainen kansallinen säännös varmistaa, että kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, jotka on tehty saman ajanjakson aikana Saksan alueella ja joista ei vielä ollut tehty lainvoimaista päätöstä turvapaikkalain 29 §:n 1 momentin 2 kohdan voimaan tullessa, käsitellään ennakoitavasti ja yhtenäisesti.

69

Kuten toiseksi ilmenee edellä tämän tuomion 64 ja 65 kohdassa tarkastelluista seikoista, menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäinen kohta ei ole esteenä sille, että kansallinen säännös, jolla saatetaan tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetty tutkimatta jättämisen lisäperuste osaksi kansallista oikeusjärjestystä, on kansallisen oikeuden nojalla ajallisesti sovellettavissa turvapaikkahakemuksiin, jotka on tehty ennen 20.7.2015 ja ennen tämän täytäntöönpanosäännöksen voimaantuloa mutta joista ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä.

70

Kolmanneksi on niin, että vaikka menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäinen kohta ei ole lähtökohtaisesti esteenä myöskään sille, että tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan välittömästi hakemuksiin, jotka on tehty ennen sen voimaantuloa, on kuitenkin todettava, että mainitun direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetty tutkimatta jättämisen lisäperuste saavuttaa rajansa asiassa C‑438/17 kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa sekä Saksassa esitetty turvapaikkahakemus että takaisinottopyyntö on tehty ennen 1.1.2014, niin että tämä hakemus kuuluu Dublin III ‑asetuksen 49 artiklan mukaisesti edelleen täysimääräisesti Dublin II ‑asetuksen soveltamisalaan.

71

Menettelydirektiivissä, joka annettiin samana päivänä kuin Dublin III ‑asetus, näet säädetään – samoin kuin viimeksi mainitussa – sen soveltamisalan laajentamisesta kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin verrattuna direktiivin 2005/85, joka edelsi sitä ja jossa säänneltiin yksinomaan turvapaikkamenettelyä. Tässä laajemmassa sääntelykehyksessä otettiin siis käyttöön menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetty tutkimatta jättämisen lisäperuste, jonka nojalla jäsenvaltiot voivat jättää turvapaikkahakemuksen tutkimatta myös silloin, kun toinen jäsenvaltio ei ole myöntänyt hakijalle turvapaikkaa vaan ainoastaan toissijaista suojelua.

72

Lisäksi on niin, että direktiivin 2005/85 25 artiklan 1 kohdassa viitataan Dublin II ‑asetukseen, kun taas menettelydirektiivin 33 artiklan 1 kohdassa viitataan Dublin III ‑asetukseen.

73

Dublin III ‑asetuksen ja menettelydirektiivin systematiikasta sekä menettelydirektiivin 33 artiklan 1 kohdan sanamuodosta seuraa siten, että menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä tutkimatta jättämisen lisäperustetta ei ole tarkoitus soveltaa turvapaikkahakemukseen, joka kuuluu edelleen täysimääräisesti Dublin II ‑asetuksen soveltamisalaan.

74

Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑297/17, C‑318/17 ja C‑319/17 esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen sekä asiassa C‑438/17 esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että menettelydirektiivin 52 artiklan ensimmäistä kohtaa on tulkittava siten, että sen mukaan jäsenvaltio voi säätää, että kansallista säännöstä, jolla saatetaan tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohta osaksi kansallista oikeusjärjestystä, sovelletaan välittömästi niihin turvapaikkahakemuksiin, joista ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä ja jotka on tehty ennen 20.7.2015 ja ennen tämän kansallisen säännöksen voimaantuloa. Sen sijaan tämä 52 artiklan ensimmäinen kohta, luettuna erityisesti mainitun 33 artiklan valossa, on esteenä tällaiselle välittömälle soveltamiselle tilanteessa, jossa sekä turvapaikkahakemus että takaisinottopyyntö on tehty ennen menettelydirektiivin voimaantuloa ja ne kuuluvat Dublin III ‑asetuksen 49 artiklan mukaisesti edelleen täysimääräisesti Dublin II ‑asetuksen soveltamisalaan.

75

Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytäyt tuomioistuin tiedustelee tällä kysymyksellään, onko menettelydirektiivin 33 artiklaa tulkittava siten, että jäsenvaltiot voivat sen nojalla jättää turvapaikkahakemuksen tutkimatta tämän 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla ilman, että niiden täytyisi ensisijaisesti turvautua Dublin II- tai Dublin III ‑asetuksessa säädettyyn vastaanotto- tai takaisinottomenettelyyn.

76

Menettelydirektiivin 33 artiklan 1 kohdassa säädetään, että niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei Dublin III ‑asetuksen mukaisesti tutkita, jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tutkimaan, voidaanko hakijaa pitää henkilönä, joka voi saada kansainvälistä suojelua määrittelydirektiivin mukaisesti, kun hakemukselta katsotaan puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän direktiivin 33 artiklan mukaisesti. Kyseisen 33 artiklan 2 kohdassa luetellaan tyhjentävästi tilanteet, joissa jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

77

Menettelydirektiivin 33 artiklan 1 kohdan sanamuodosta, erityisesti sanojen ”niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei [Dublin III ‑asetuksen] mukaisesti tutkita”, sekä tällä säännöksellä tavoitellusta menettelyllisestä ekonomiasta seuraa, että tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdassa luetelluissa tilanteissa se mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta ilman, että niiden täytyisi ensisijaisesti turvautua Dublin III ‑asetuksessa säädettyihin vastaanotto- tai takaisinottomenettelyihin.

78

Lisäksi siltä osin kuin kyse on asioissa C‑297/17, C‑318/17 ja C‑319/17 kyseessä olevan kaltaisista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista, jotka kuuluvat osittain Dublin III ‑asetuksen soveltamisalaan, jäsenvaltio ei voi pätevästi edellyttää, että toinen jäsenvaltio ottaisi tässä asetuksessa määritellyissä menettelyissä vastaan tai takaisin sellaisen kolmannen maan kansalaisen, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun hänelle on myönnetty toiseksi mainitussa toissijaista suojelua.

79

Unionin lainsäätäjä on tässä tilanteessa katsonut, että se, että kansainvälistä suojelua koskeva hakemus hylätään, olisi järjestettävä päätöksellä tutkimatta jättämisestä menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti pikemminkin kuin päätöksellä siirtää henkilö ja olla käsittelemättä hakemusta Dublin III ‑asetuksen 26 artiklan mukaisesti (ks. määräys 5.4.2017, Ahmed, C‑36/17, EU:C:2017:273, 39 ja 41 kohta).

80

Näin ollen asioissa C‑297/17, C‑318/17 ja C‑319/17 esitettyyn toiseen kysymykseen on vastattava, että niissä kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa menettelydirektiivin 33 artiklaa on tulkittava siten, että sen nojalla jäsenvaltiot voivat jättää turvapaikkahakemuksen tutkimatta menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla ilman, että niiden täytyisi ensisijaisesti turvautua Dublin III ‑asetuksessa säädettyyn vastaanotto- tai takaisinottomenettelyyn tai että ne voisivat näin tehdä.

81

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy näillä kysymyksillä, joita on syytä tarkastella yhdessä, yhtäältä, onko menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio käyttää tässä säännöksessä tarjottua mahdollisuutta jättää pakolaisaseman myöntämistä koskeva hakemus tutkimatta sillä perusteella, että toinen jäsenvaltio on jo myöntänyt hakijalle toissijaista suojelua, kun toissijaista suojelua saavien elinolot tässä toisessa jäsenvaltiossa ovat joko perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisia tai eivät ole määrittelydirektiivin VII luvun vaatimusten mukaisia, mutta niillä ei kuitenkaan rikota mainittua 4 artiklaa. Se kysyy, onko näin mahdollisesti myös silloin, kun näille toissijaista suojelua saaville ei mainitussa toisessa jäsenvaltiossa myönnetä mitään toimeentuloetuuksia tai heille myönnettävät toimeentuloetuudet ovat huomattavasti pienempiä kuin ne, joista säädetään muissa jäsenvaltioissa, mutta heitä ei kuitenkaan kohdella tältä osin toisin kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisia.

82

Toisaalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, onko menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio käyttää tätä samaa mahdollisuutta, kun toisessa jäsenvaltiossa oli ja edelleen on turvapaikkamenettelyssä systeemisiä puutteita.

83

Siltä osin kuin ensiksi on kyse edellä tämän tuomion 81 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, on muistettava, että unionin oikeus perustuu siihen perustavanlaatuiseen lähtökohtaan, jonka mukaan kukin jäsenvaltio jakaa kaikkien muiden jäsenvaltioiden kanssa – ja tunnustaa sen, että nuo muut jäsenvaltiot jakavat sen kanssa – lukuisia yhteisiä arvoja, joihin unioni perustuu, kuten SEU 2 artiklassa täsmennetään. Tämä lähtökohta merkitsee sitä – ja perustelee sen –, että jäsenvaltioiden välillä vallitsee keskinäinen luottamus siihen, että kyseiset arvot tunnustetaan ja että siis ne täytäntöön panevaa unionin oikeutta noudatetaan, sekä siihen, että niiden kansalliset oikeusjärjestykset kykenevät takaamaan niiden perusoikeuksien yhdenveroisen ja tehokkaan suojan, jotka on tunnustettu perusoikeuskirjassa, erityisesti sen 1 ja 4 artiklassa, joissa vahvistetaan yksi unionin ja sen jäsenvaltioiden perustavanlaatuisista arvoista (tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84

Jäsenvaltioiden välisen keskinäisen luottamuksen periaatteella on unionin oikeudessa perustavanlaatuinen merkitys, koska sen avulla voidaan luoda ja pitää yllä alue, jolla ei ole sisäisiä rajoja. Erityisemmin keskinäisen luottamuksen periaate edellyttää etenkin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta sitä, että kukin jäsenvaltio katsoo – jollei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista –, että kaikki muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja aivan erityisesti unionin oikeudessa tunnustettuja perusoikeuksia (tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

85

Näin ollen yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän puitteissa on oletettava, että kansainvälisen suojelun hakijoiden kohtelu kussakin jäsenvaltiossa vastaa perusoikeuskirjan, Geneven yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimuksia (tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin on muun muassa sovellettaessa menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, joka on tällä direktiivillä käyttöön otetun yhteisen turvapaikkamenettelyn puitteissa keskinäisen luottamuksen periaatteen ilmaus.

86

Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että tällä järjestelmällä on käytännössä suuria toimintavaikeuksia jossakin jäsenvaltiossa siten, että on olemassa vakava vaara siitä, että kansainvälisen suojelun hakijoita kohdellaan tässä jäsenvaltiossa heidän perusoikeuksiensa vastaisesti (tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

87

Tässä yhteydessä on todettava, että kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 4 artiklassa ilmaistu luonteeltaan yleinen ja ehdoton kielto, joka liittyy kiinteästi ihmisarvon kunnioitukseen ja jossa ilman mitään poikkeuksen mahdollisuutta kielletään epäinhimillinen tai halventava kohtelu kaikissa muodoissaan, ei tämän 4 artiklan soveltamisen kannalta ole merkitystä sillä, onko asianomainen henkilö vaarassa joutua tällaisen menettelyn kohteeksi itse siirron ajankohtana, turvapaikkamenettelyn kuluessa vai sen päätyttyä (ks. analogisesti tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 88 kohta).

88

Kun tuomioistuimella, jossa on haettu muutosta päätökseen, jolla uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty tutkimatta, on käytettävissään seikkoja, jotka hakija on esittänyt osoittaakseen tällaisen vaaran olemassaolon jäsenvaltiossa, joka on jo myöntänyt toissijaista suojelua, tämän tuomioistuimen on objektiivisten, luotettavien, tarkkojen ja asianmukaisesti päivitettyjen tietojen perusteella ja unionin oikeudessa taattuun perusoikeuksien suojan tasoon nähden arvioitava, onko kyse puutteista, olivatpa ne systeemisiä tai yleisiä tai koskivatpa ne tiettyjä henkilöryhmiä (ks. analogisesti tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 90 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89

Tältä osin on korostettava, että jotta tämän tuomion edellisessä kohdassa mainitut puutteet kuuluvat perusoikeuskirjan 4 artiklan, joka vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa ja jonka merkitys ja ulottuvuus ovat perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan samat kuin mainitussa yleissopimuksessa, alaan, niiden on oltava asteeltaan erittäin vakavia, mikä riippuu kaikista asiaan liittyvistä tiedoista (tuomio 19.3.2019, Jawo, C-163/17, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

90

Tämä erityinen vakavuusaste saavutetaan, kun jäsenvaltion viranomaisten välinpitämättömyydestä seuraa, että julkisesta avusta täysin riippuvainen henkilö on tahdostaan ja tekemistään valinnoista riippumatta äärimmäisessä aineellisessa puutteessa, jossa hän ei kykene täyttämään edes kaikkein perustavanlaatuisimpia tarpeitaan, kuten ravintoon, puhtauteen ja asumiseen liittyviä tarpeita, ja joka vahingoittaa hänen fyysistä tai henkistä terveyttään tai saattaa hänet ihmisarvon vastaiseen alennustilaan (tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 92 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91

Tämä vakavuusaste ei näin ollen voi ylittyä tilanteissa, joille tosin on luonteenomaista asianomaisen henkilön elinolojen suuri epävarmuus tai voimakas huonontuminen, jos ne eivät merkitse äärimmäistä aineellista puutetta, joka asettaa tämän henkilön niin vakavaan tilanteeseen, että se voidaan rinnastaa epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun (tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 93 kohta).

92

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tältä osin esittämien kysymysten valossa on täsmennettävä, että kun otetaan huomioon vastavuoroisen luottamuksen periaatteen merkitys yhteiselle eurooppalaiselle turvapaikkajärjestelmälle, määrittelydirektiivin VII luvun säännösten rikkomiset, joista ei aiheudu perusoikeuskirjan 4 artiklan loukkaaminen, eivät estä jäsenvaltioita käyttämästä menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarjottua mahdollisuutta.

93

Siitä myös ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemasta seikasta, että toissijaista suojelua saaville ei myönnetä jäsenvaltiossa, joka on antanut hakijalle tämän suojan, mitään toimeentuloetuuksia tai myönnettävät toimeentuloetuudet ovat huomattavasti pienempiä kuin ne, joista säädetään muissa jäsenvaltioissa, mutta heitä ei kuitenkaan kohdella tältä osin toisin kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisia, voidaan johtaa päätelmä, että hakija altistuisi siellä todelliselle vaaralle tulla kohdelluksi perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisesti vain, jos tästä seikasta seuraa, että hakija on erityisen haavoittuvan asemansa vuoksi tahdostaan ja tekemistään valinnoista riippumatta sellaisessa äärimmäisessä aineellisessa puutteessa, joka vastaa edellä tämän tuomion 89–91 kohdassa mainittuja kriteerejä.

94

Joka tapauksessa pelkästään siitä, että sosiaalinen suojelu ja/tai elinolot ovat suotuisammat jäsenvaltiossa, jossa uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on tehty, kuin jäsenvaltiossa, joka jo on myöntänyt toissijaista suojelua, ei voida päätellä, että asianomainen henkilö siinä tapauksessa, että hänet siirretään viimeksi mainittuun jäsenvaltioon, altistuu todelliselle vaaralle tulla kohdelluksi perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaisesti (ks. analogisesti tuomio 19.3.2019, Jawo, C‑163/17, 97 kohta).

95

Siltä osin kuin toiseksi on kyse edellä tämän tuomion 82 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittamat turvapaikkamenettelyn puutteet muodostuvat viimeksi mainitun mukaan siitä, että jäsenvaltio, joka on myöntänyt toissijaista suojelua, epää ennakoitavasti ja määrittelydirektiivin vastaisesti kansainvälisen suojelun hakijoilta pakolaisaseman ja että menettelydirektiivin 40 artiklan 3 kohdan vastaisesti se ei myöskään tutki myöhempiä hakemuksia sellaisista uusista seikoista tai perusteista huolimatta, jotka lisäävät merkittävästi sitä todennäköisyyttä, että hakija täyttää tämän aseman saamisen edellytykset.

96

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy tältä osin, edellyttävätkö perusoikeuskirjan 18 artiklan ja SEUT 78 artiklan määräykset yhdessä, että tällaisessa tilanteessa jäsenvaltio tutkii uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sellaisesta kansallisesta säännöstä huolimatta, jolla menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohta pannaan täytäntöön.

97

Muistutettakoon, että sekä määrittelydirektiivi että menettelydirektiivi annettiin SEUT 78 artiklan perusteella ja siinä mainitun tavoitteen toteuttamiseksi ja perusoikeuskirjan 18 artiklan noudattamisen varmistamiseksi.

98

Määrittelydirektiivin ja erityisesti sen 13 artiklan mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus myöntää pakolaisasema sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka II ja III luvun mukaisesti täyttää pakolaisaseman myöntämisen edellytykset. Sen ratkaisemiseksi, onko tilanne tällainen, niiden on mainitun direktiivin 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti arvioitava kukin kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tapauskohtaisesti. Niinpä ainoastaan siinä tapauksessa, että jäsenvaltiot toteavat tällaisen tapauskohtaisen arvion perusteella, että suojelun hakija ei täytä tässä III luvussa mainittuja edellytyksiä vaan saman direktiivin V luvussa säädetyt edellytykset, ne voivat myöntää tälle toissijaisella suojelulla annettavan aseman pakolaisaseman sijasta.

99

On kuitenkin niin, että jos turvapaikkamenettely jäsenvaltioissa johtaa siihen, että pakolaisasema evätään järjestelmällisesti ilman todellista tutkimista kansainvälisen suojelun hakijoilta, jotka täyttävät määrittelydirektiivin II ja III luvussa säädetyt edellytykset, turvapaikanhakijoiden kohtelua tässä jäsenvaltiossa ei voida pitää perusoikeuskirjan 18 artiklasta johtuvien velvoitteiden mukaisena.

100

Toisaalta muut jäsenvaltiot voivat jättää asianomaisen niille esittämän uuden turvapaikkahakemuksen tutkimatta menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan, kun se luetaan vastavuoroisen luottamuksen periaatteen valossa, nojalla. Tällaisessa tapauksessa toissijaista suojelua myöntäneen jäsenvaltion tehtävänä on aloittaa uudelleen pakolaisaseman myöntämistä koskeva menettely.

101

Kaikista edellä esitetyistä seikoista seuraa, että asioissa C‑297/17, C‑318/17 ja C‑319/17 esitettyihin kolmanteen ja neljänteen kysymykseen on vastattava seuraavasti:

102

Kun otetaan huomioon erityisesti asioissa C‑297/17, C‑318/17 ja C‑319/17 esitettyyn toiseen kysymykseen annettu vastaus, näissä asioissa esitettyyn viidenteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

103

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: