1.

Tällä ennakkoratkaisupyynnöllä Verwaltungsgerichtshof (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta) on esittänyt unionin tuomioistuimelle useita kysymyksiä, jotka koskevat SEUT 108 artiklan 3 kohdan sekä asetuksen (EU) N:o 651/2014 ( 2 ) 44 artiklan 3 kohdan ja 58 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2.

Tämän pyynnön pohjana ovat kaksi Revision-valitusta, joissa valittajina ovat yhtäältä Finanzamt Linz (Linzin verovirasto, Itävalta) ja toisaalta Finanzamt Kirchdorf Perg Steyr (Kirchdorf Perg Steyrin verovirasto, Itävalta) sekä vastapuolena Dilly’s Wellnesshotel GmbH ja jotka liittyvät tämän jälkimmäisen energiaverojen palauttamista koskevaan vaatimukseen vuodelta 2011 ja helmikuusta 2013 tammikuuhun 2014 kestäneeltä ajanjaksolta.

3.

Pääasiassa kyseessä oleva energiaverojen palautusta koskeva Itävallan säännöstö merkitsee SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontukia koskevaa ohjelmaa. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lähtee siitä, että komissio on vuonna 2004 hyväksynyt pääasiassa kyseessä olevan tukiohjelman aiemman version, tukiohjelman edunsaajien joukkoa on sittemmin muutettu ja tätä muutosta, joka on osa pääasiassa kyseessä olevaa tukiohjelmaa, ei ole ilmoitettu Euroopan komissiolle.

4.

Olettaen, että edunsaajien joukon muuttamista koskisi SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukainen ilmoitusvelvollisuus, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee tältä osin, voidaanko pääasiassa kyseessä oleva tukiohjelma vapauttaa ilmoittamisvelvollisuudesta asetuksen N:o 651/2014 perusteella, jolloin sitä olisi pidettävä sääntöjenmukaisena, vaikka ennakkoilmoitusta ei ole tehty. Se on tämän vuoksi ottanut erityisesti esiin kysymyksen siitä, täyttääkö tukiohjelma asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa ja 58 artiklan 1 kohdassa asetetut edellytykset. Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tässä ratkaisuehdotuksessa käsitellään ainoastaan tätä kysymystä.

5.

Ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa tähän kysymykseen myöntävästi.

6.

Asetuksen N:o 651/2014 5 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tuen läpinäkyvyys”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä asetusta sovelletaan ainoastaan tukeen, jonka osalta on mahdollista laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti tarvitsematta tehdä riskinarviointia (”läpinäkyvä tuki”).

2.   Seuraavat tukimuodot katsotaan läpinäkyviksi:

– –

– –”

7.

Tämän asetuksen 44 artiklassa, jonka otsikkona on ”Direktiivissä 2003/96/EY[ ( 3 )] tarkoitettujen ympäristöverojen alennusten muodossa myönnettävä tuki”, säädetään seuraavaa:

”1.   [Direktiivin 2003/96] edellytykset täyttävien ympäristöverojen alennusten muodossa toteutettavat tukiohjelmat ovat [SEUT] 107 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla sisämarkkinoille soveltuvia, ja ne vapautetaan [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvaatimuksesta edellyttäen, että ne täyttävät tässä artiklassa ja I luvussa säädetyt edellytykset.

2.   Veronalennusten saajat on valittava läpinäkyvien ja objektiivisten kriteerien perusteella, ja niiden on maksettava vähintään [direktiivissä 2003/96] säädetty verotuksen vähimmäistaso.

3.   Veronalennusten muodossa toteutettavien tukiohjelmien on perustuttava sovellettavan ympäristöverokannan alentamiseen tai kiinteän korvausmäärän maksamiseen tai näiden menetelmien yhdistelmään.

– –”

8.

Asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan, jonka otsikkona on ”Siirtymäsäännökset”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta, lukuun ottamatta 9 artiklaa, sovelletaan ennen sen voimaantuloa myönnettyyn yksittäiseen tukeen, jos tuki täyttää kaikki tässä asetuksessa säädetyt edellytykset.”

9.

Direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellyttäen, että tässä direktiivissä säädettyjä verotuksen vähimmäistasoja noudatetaan keskimäärin kunkin yrityksen osalta, jäsenvaltiot voivat soveltaa verohuojennuksia lämmitykseen sekä 8 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan mukaisiin tarkoituksiin käytettäviin energiatuotteisiin sekä sähköön seuraavissa tapauksissa:

– –”

10.

Energiaverojen palauttamisesta annetun lain (Energieabgabenvergütungsgesetz, jäljempänä EAVG), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 1 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jäljempänä 3 momentissa mainituista energiamuodoista maksettuja energiaveroja palautetaan kalenterivuodelta (tilikaudelta) hakemuksesta siltä osin kuin ne ovat (yhteensä) enemmän kuin 0,5 prosenttia

välisestä erotuksesta (tuotannon nettoarvo).”

11.

EAVG:n 1 §:n 1 momenttia täydennetään 2 §:n 2 momentissa, jossa, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, säädetään seuraavaa:

”1.   Palautukseen oikeutetun hakemuksesta hyvitetään kultakin kalenterivuodelta (tilikaudelta) se määrä, joka ylittää edellä 1 §:ssä mainitun osuuden tuotannon nettoarvosta. Hakemuksen tulee sisältää edellä 1 §:n 3 momentissa mainittujen energiamuotojen liiketoiminnassa käytetty määrä sekä 1 §:ssä mainitut määrät. – –

2.   Palautettavan määrän laskennassa sovelletaan joko tuotannon nettoarvoon pohjautuvaa 0,5 prosentin rajaa tai seuraavia omavastuuosuuksia siten, että hyvitettäväksi tulee määristä pienempi:

– –”

12.

EAVG:n 2 §:n 1 momentissa, sellaisena kuin se on muutettuna (BGBl. I, 92/2004), säädetään seuraavaa:

”Oikeus palautukseen koskee kaikkia yrityksiä – –”

13.

EAVG:n 2 §:n 1 momenttia muutettiin 30.12.2010 annetulla vuoden 2011 talousarvion saatelailla (Budgetbegleitgesetz 2011; BGBl. I, 111/2010; jäljempänä BBG 2011) seuraavasti:

”– – Oikeus palautukseen koskee ainoastaan sellaisia yrityksiä, joiden pääasiallinen toiminta todistettavasti koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta – –”.

14.

EAVG:n 4 §:ään lisättiin sittemmin seuraava 7 momentti:

”Edellä 2 ja 3 §:ää, sellaisina kuin ne ovat muutettuina [BBG 2011:llä], sovelletaan, Euroopan komission hyväksyntää edellyttäen, palautushakemuksiin, jotka koskevat 31.12.2010 jälkeen alkanutta jaksoa.” ( 4 )

15.

Dilly’s Wellnesshotel, joka harjoittaa hotellitoimintaa, teki 29.12.2011 hakemuksen vuotta 2011 koskevien energiaverojen palauttamiseksi.

16.

Linzin verovirasto hylkäsi tämän hakemuksen 21.2.2012 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että BBG 2011:n johdosta EAVG:n 2 ja 3 §:ssa säädettiin, että 31.12.2010 jälkeistä aikaa koskevien hakemusten osalta energiaverojen palautus sallitaan vain yrityksille, joiden pääasiallinen toiminta liittyy todistettavasti aineellisten hyödykkeiden valmistukseen. Tämän viranomaisen mukaan Dilly’s Wellnesshotel ei ollut oikeutettu energiaverojen palautukseen 31.12.2010 jälkeiseltä ajanjaksolta, koska se oli palveluja tarjoava yritys.

17.

Dilly’s Wellnesshotel valitti tästä päätöksestä Unabhängiger Finanzsenatiin (itsenäinen verojaosto, Itävalta), joka hylkäsi valituksen perusteettomana 23.3.2012 antamallaan päätöksellä.

18.

Dilly’s Wellnesshotel valitti tästä päätöksestä Verwaltungsgerichtshofiin, joka kumosi valituksenalaisen päätöksen 19.3.2013 antamallaan ratkaisulla.

19.

Bundesfinanzgericht (liittovaltion verotuomioistuin, Itävalta), joka tuli Unabhängiger Finanzsenatin tilalle, esitti unionin tuomioistuimelle 31.10.2014 antamassaan ratkaisussa useita ennakkoratkaisukysymyksiä.

20.

Unionin tuomioistuin totesi 21.7.2016 antamassaan tuomiossa, ( 5 ) että asetuksen N:o 800/2008 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jos pääasian oikeudenkäynnissä kuvatun kaltaiseen tukiohjelmaan ei sisälly nimenomaista viittausta tähän asetukseen siten, että siinä mainitaan asetuksen nimi ja viite sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä, kyseinen säännös on esteenä sille, että tukiohjelman katsottaisiin täyttävän edellytykset sen vapauttamiseksi kyseisen asetuksen 25 artiklan 1 kohdan nojalla SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoitusvelvollisuudesta.

21.

Bundesfinanzgericht hyväksyi kanteen ja määräsi vuoden 2011 energiaverojen palautuksesta Dilly’s Wellnesshotelin vaatimuksen mukaisesti 3.8.2016 antamassaan tuomiossa. Tämä tuomioistuin katsoi erityisesti, että EAVG:n 2 ja 3 §:ään sekä 4 §:n 7 momenttiin, sellaisena kuin ne ovat muutettuina BBG 2011:llä, ei sisälly mitään viittausta asetukseen N:o 800/2008, eivätkä ne myöskään täytä tämän asetuksen keskeisiä edellytyksiä. Palveluja tarjoaviin yrityksiin kohdistuva rajoitus ei ole tullut voimaan, koska komissio ei ole sitä hyväksynyt.

22.

Linzin verovirasto teki Revision-valituksen tästä tuomiosta Verwaltungsgerichtshofiin.

23.

Dilly’s Wellnesshotel teki 25.7.2014 uuden hakemuksen helmikuusta 2013 tammikuuhun 2014 kestänyttä ajanjaksoa koskevien energiaverojen palauttamiseksi.

24.

Kirchdorf Perg Steyrin verovirasto hylkäsi tämän hakemuksen 9.1.2015 tekemällään päätöksellä samoilla perusteilla kuin Linzin verovirasto 21.2.2012 tekemässään päätöksessä.

25.

Dilly’s Wellnesshotel nosti kanteen 9.1.2015 tehdystä päätöksestä Bundesfinanzgerichtissä, joka hyväksyi kanteen ja määräsi energiaverojen palautuksesta Dilly’s Wellnesshotelin vaatimuksen mukaisesti viitaten erityisesti edellä tämän ratkaisuehdotuksen 21 kohdassa mainittuun 3.8.2016 antamaansa tuomioon.

26.

Kirchdorf Perg Steyrin verovirasto teki Revision-valituksen tästä tuomiosta Verwaltungsgerichtshofiin.

27.

Verwaltungsgerichtshof katsoo, että energiaverojen palauttamisessa EAVG:n, sellaisena kuin se oli ennen BBG 2011:tä, nojalla oli kyse valtiontuesta, jonka komissio oli hyväksynyt 9.3.2004 annetussa päätöksessä implisiittisesti ja ajallista kestoa rajoittamatta. ( 6 )

28.

Tämä tuomioistuin huomauttaa, että Itävallan lainsäätäjä on BBG 2011:llä pyrkinyt rajoittamaan tämän tukiohjelman edunsaajien joukkoa siten, että oikeus energiaverojen palautukseen tulisi enää myöntää ainoastaan yrityksille, joiden pääasiallinen toiminta todistettavasti koskee aineellisten hyödykkeiden valmistusta. Tätä EAVG:n muutosta ei ole kuitenkaan ilmoitettu komissiolle. ( 7 )

29.

Kansallinen tuomioistuin selittää lisäksi, että asettaessaan EAVG:n, sellaisena kuin se on muutettuna BBG 2011:llä, voimaantulon edellytykseksi komission hyväksynnän ( 8 ) lainsäätäjä halusi ilmeisesti varmistaa, ettei BBG 2011:llä suunniteltu rajoitus loukkaisi tukia koskevaa unionin oikeutta ja siten vaarantaisi siihen saakka voimassa olleelle tukiohjelmalle annettua ajallisesti rajoittamatonta hyväksyntää. Jos valtiontukia koskevat oikeudelliset syyt olisivat esteenä tuensaajien joukon rajoittamiselle tai jollei olisi mahdollista saada komission tarvittavaa hyväksyntää, toimenpiteen tulisi pysyä voimassa kuten ennenkin.

30.

Verwaltungsgerichtshof päätti tässä yhteydessä 14.9.2017 antamallaan päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 5.10.2017, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

31.

Unionin tuomioistuimen pyynnön mukaisesti tässä ratkaisuehdotuksessa tarkastellaan ainoastaan kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen a ja b kohtaa.

32.

Dilly’s Wellnesshotel, Itävallan hallitus ja komissio esittivät kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle ja osallistuivat 21.11.2018 pidettyyn istuntoon.

33.

EAVG:tä on jo käsitelty kahdessa unionin tuomioistuimen tuomiossa eli tuomiossa Adria-Wien Pipeline ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke ( 9 ) ja tuomiossa Dilly’s Wellnesshotel. ( 10 )

34.

EAVG:ssä, sellaisena kuin se oli alkuperäisessä muodossaan, säädettiin energiaveron osittaisesta palauttamisesta ainoastaan sellaisten yritysten osalta, joiden pääasiallinen toiminta todistettavasti koostui aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta. Palveluja tarjoavilla yrityksillä ei siten ollut oikeutta tähän veronpalautukseen. Tuomiossa Adria-Wien Pipeline ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke ( 11 ) katsottiin, että tällaiset kansalliset toimenpiteet ovat valikoivia ja että ne merkitsevät SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontukia.

35.

Itävallan lainsäätäjä laajensi EAVG:n soveltamisalaa muutoksella, jota sovellettiin 1.1.2002 alkaen, ja sääti osittaisesta veronpalautuksesta kaikkien alojen yrityksille. Edellä mainitussa 9.3.2004 annetussa päätöksessä ( 12 ) komissio katsoi, että tämä toimenpide oli edelleen valikoiva ja että se näin ollen yhä oli SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtiontukiohjelma. ( 13 )

36.

Itävallan lainsäätäjä sulki jälleen BBG 2011:llä toteutetulla muutoksella palveluja tarjoavat yritykset energiaveron palautuksen ulkopuolelle 1.2.2011 alkaen. Kuten olen edellä selittänyt, ( 14 ) pääasiassa kyseessä olevaa kansallista säännöstöä eli EAVG:tä, sellaisena kuin se on muutettuna BBG 2011:llä (jäljempänä kyseinen tukiohjelma tai EAVG 2011), ei ilmoitettu komissiolle.

37.

Muistutan, että edellisessä tuomiossa Dilly’s Wellnesshotel, joka mainitaan tämän ratkaisuehdotuksen 20 kohdassa, unionin tuomioistuin katsoi pääasiallisesti, ettei kyseinen tukiohjelma täyttänyt asetuksen N:o 800/2008 edellytyksiä sen vapauttamiseksi SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoittamisvelvollisuudesta, koska tähän tukiohjelmaan ei sisältynyt tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa vaadittua nimenomaista viittausta tähän samaan asetukseen. ( 15 )

38.

Korostan, että asetus N:o 800/2008 kumottiin ja korvattiin asetuksella (EY) N:o 651/2014 1.7.2014 alkavin vaikutuksin. Asetuksessa N:o 651/2014 asetetaan muita edellytyksiä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisten tukiohjelmien ilmoittamisvelvollisuudesta vapauttamiselle kuin asetuksessa N:o 800/2008. Asetuksessa N:o 651/2014 ei varsinkaan edellytetä, että tukiohjelmiin sisältyy nimenomainen viittaus tähän asetukseen.

39.

Siinä tapauksessa, että BBG 2011:llä toteutettua tukiohjelman muutosta lähtökohtaisesti koskee SEUT 108 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu ilmoittamisvelvollisuus, mikä on ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen kohteena, kansallinen tuomioistuin pyrkii lähinnä selvittämään käsiteltävässä asiassa esitetyllä kolmannella kysymyksellä, voidaanko kyseinen tukiohjelma siitä huolimatta, ettei sitä ole vapautettu ilmoittamisvelvollisuudesta asetuksen N:o 800/2008 nojalla, kuitenkin vapauttaa tästä velvollisuudesta asetuksen N:o 651/2014 nojalla.

40.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee tällä kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellä, joka koskee asetuksen N:o 651/2014 säännösten tulkintaa, onko kyseinen tukiohjelma toteutettu unionin oikeuden perusteella lainvastaisesti, koska komissiolle ei ole tehty SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaista ennakkoilmoitusta.

41.

Unionin tuomioistuimen tähän kysymykseen antaman vastauksen perusteella kansallinen tuomioistuin voi määrittää tällaisesta mahdollisesta lainvastaisuudesta aiheutuvat kansallisen oikeuden mukaiset seuraukset.

42.

Erityisesti siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaisi, että asetus N:o 651/2014 on sovellettavissa kyseiseen tukiohjelmaan ja että tämä ohjelma näin ollen vapautetaan sen perusteella ilmoittamisvelvollisuudesta, kansallinen tuomioistuin katsoo alustavasti, että tämän johdosta kyseinen tukiohjelma on tosiasiassa tullut voimaan 1.2.2011 Itävallan lainsäätäjän säätämällä tavalla. ( 16 ) Koska tätä tukiohjelmaa ei sovelleta Dilly’s Wellnesshotelin kaltaisiin palveluja tarjoaviin yrityksiin, tämän yrityksen veronpalautusta koskeva hakemus näin ollen hylättäisiin.

43.

Jos unionin tuomioistuin sitä vastoin vastaisi, että asetusta N:o 651/2014 ei sovelleta tähän tukiohjelmaan, joten se on unionin oikeuden mukaan lainvastainen, kansallinen tuomioistuin katsoo alustavasti, että sen johdosta, ettei kyseisen tukiohjelman ole tällaisessa tilanteessa katsottava tulleen voimaan, aikaisempaa tukiohjelmaa on sovellettava edelleen Itävallan lainsäätäjän säätämällä tavalla. ( 17 ) Tässä tapauksessa Dilly’s Wellnesshotelilla olisi oikeus saada vaadittu palautus tämän aikaisemman ohjelman mukaisesti, jota sovellettaisiin myös palveluja tarjoaviin yrityksiin. ( 18 ) Kuten olen selittänyt tämän ratkaisuehdotuksen 27 kohdassa, kansallinen tuomioistuin katsoo tältä osin, että komissio oli hyväksynyt tämän aikaisemman tukiohjelman implisiittisesti ja ajallista kestoa rajoittamatta.

44.

Jos unionin tuomioistuin vastaisi myöntävästi ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, jolloin BBG 2011:llä toteutettua tukiohjelman muutosta lähtökohtaisesti koskee SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukainen ilmoittamisvelvollisuus, esiin tulee kysymys siitä, onko muutos kuitenkin vapautettavissa tästä velvollisuudesta asetuksen N:o 651/2014 perusteella.

45.

Kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellä kansallinen tuomioistuin tiedustelee lähinnä yhtäältä, täyttääkö kyseinen tukiohjelma asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan aineelliset edellytykset (kolmannen kysymyksen a kohta), ja toisaalta, kuuluuko kyseinen tukiohjelma tämän asetuksen ajalliseen soveltamisalaan tämän asetuksen 58 artiklan 1 kohdan siirtymäsäännöksen nojalla (kolmannen kysymyksen b kohta).

46.

Koska kolmannen kysymyksen a kohdalla on merkitystä ainoastaan siltä osin kuin kyseinen tukiohjelma kuuluu asetuksen N:o 651/2014 ajalliseen soveltamisalaan, on vastattava aluksi kolmannen kysymyksen b kohtaan.

47.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee kolmannen kysymyksen b kohdassa, voidaanko asetusta N:o 651/2014 soveltaa taannehtivasti. Olettaen, että kyseinen tukiohjelma täyttää kaikki asetuksessa N:o 651/2014 tarkoitetut aineelliset edellytykset, tämä tuomioistuin tiedustelee tarkemmin, vapautetaanko tämän asetuksen 58 artiklan 1 kohdassa kyseinen tukiohjelma ilmoitusvelvollisuudesta helmikuun 2011 ja 30.6.2014 välisen ajanjakson osalta, vaikka asetus N:o 651/2014 tuli voimaan vasta 1.7.2014. ( 19 )

48.

Kuten Itävallan hallitus ja komissio esittävät, katson, että tähän kysymykseen on vastattava myöntävästi.

49.

Tämän asetuksen 58 artikla koskee nimittäin siirtymäsäännöksiä. Asetusta N:o 651/2014 sovelletaan sen 58 artiklan 1 kohdan mukaan ennen sen voimaantuloa eli ennen 1.7.2014 myönnettyyn yksittäiseen tukeen, ( 20 ) jos tuki täyttää kaikki tässä asetuksessa säädetyt edellytykset, lukuun ottamatta 9 artiklaa.

50.

Kyseisen ohjelman mukaiset tuet ovat direktiivin 2003/96 nojalla myönnettyjen ympäristöverojen alennusten muodossa olevia tukia. ( 21 ) Tällaisten tukien osalta edellytykset, joiden tulee täyttyä asetuksen N:o 651/2014 nojalla, jotta nämä tuet vapautettaisiin ilmoittamisvelvollisuudesta, asetetaan tämän asetuksen 44 artiklassa.

51.

Olettaen, että kyseinen tukiohjelma täyttää kaikki asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan edellytykset, tästä seuraa, että tätä asetusta sovelletaan kyseiseen tukiohjelmaan helmikuun 2011 ja 30.6.2014 välisenä ajanjaksona tämän asetuksen 58 artiklan 1 kohdan nojalla.

52.

On näin ollen hylättävä Dilly’s Wellnesshotelin väite, jonka mukaan yhtäältä tämän asetuksen 58 artiklan 1 kohtaa olisi tulkittava yhdessä tämän säännöksen 2 ja 3 kohdan kanssa ja toisaalta tämän 58 artiklan 1 kohdasta ei voi seurata, että tukiohjelma, jota ei ole vapautettu ilmoittamisvelvollisuudesta kyseisen 58 artiklan 3 kohdan nojalla, kuitenkin vapautettaisiin siitä saman artiklan 1 kohdan nojalla.

53.

Asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan 1 kohdassa ei nimittäin mitenkään edellytetä, että tämän artiklan muissa kohdissa asetettujen edellytysten tulisi täyttyä, jotta kyseistä 58 artiklan 1 kohtaa voitaisiin soveltaa. Saman 58 artiklan 1–4 kohdassa on kussakin sitä vastoin siirtymäsäännöksiä eri tilanteita varten. ( 22 )

54.

Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen b kohtaan, että asetuksen N:o 651/2014 58 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että yksittäiset tuet, jotka ovat ennen 1.7.2014 direktiivin 2003/96 nojalla myönnettyjen ympäristöverojen alennusten muodossa, kuten sellaiset, jotka on myönnetty pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen tukiohjelman puitteissa helmikuun 2011 ja 30.6.2014 välisenä ajanjaksona, vapautetaan tässä asetuksessa ilmoitusvelvollisuudesta, jos nämä tuet täyttävät kaikki kyseisen asetuksen 44 artiklassa asetetut edellytykset.

55.

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 1 kohdassa direktiivin 2003/96 nojalla myönnettyjen ympäristöverojen alennusten muodossa olevat tukiohjelmat vapautetaan SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoittamisvelvollisuudesta edellyttäen, että ne täyttävät kaikki edellytykset, joista säädetään yhtäältä asetuksen tämän artiklan, joka on sen III luvussa, 2–4 kohdassa ja I luvussa sekä toisaalta direktiivissä 2003/96.

56.

Vaikka kolmannen kysymyksen a kohta on muotoiltu siten, ettei siinä viitata mihinkään asetuksen N:o 651/2014 yksittäiseen artiklaan, ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä ilmenee kuitenkin, että kansallisella tuomioistuimella on epäilyksiä ainoastaan asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdan tulkinnasta ja että se katsoo kaikkien muiden 44 artiklan 1 kohdassa asetettujen edellytysten täyttyvän pääasiassa.

57.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee näin ollen kolmannen kysymyksen a kohdassa lähinnä, täyttääkö kyseinen tukiohjelma asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa asetetun edellytyksen.

58.

Dilly’s Wellnesshotel kuitenkin kiistää myös kansallisen tuomioistuimen tämän asetuksen 44 artiklan 1 ja 2 kohtaa koskevan tulkinnan. Mielestäni on näin ollen hyödyllistä tarkastella lyhyesti myös 44 artiklan 1 ja 2 kohdan tulkintaa.

59.

Ennen asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 1–3 kohdan tarkastelua on mielestäni tarpeen selittää aluksi, miten kyseinen tukiohjelma täyttää erityisesti tuen laskentatavan osalta direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdan edellytykset.

60.

On aiheellista tarkastella ensin tätä seikkaa, koska asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan edellytyksiä on tulkittava yhdessä direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdan edellytysten kanssa, joiden tulee myös täyttyä, jotta kyseinen tukiohjelma vapautettaisiin asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 1 kohdan nojalla ilmoittamisvelvollisuudesta.

61.

Käsittelen näin ollen seuraavaksi tätä direktiiviä 2003/96 koskevaa kysymystä (a kohta) ennen kuin vastaan kysymyksiin, jotka liittyvät 44 artiklan 1–3 kohtaan (b kohta).

62.

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 1 kohdassa mainitut direktiiviin 2003/96 liittyvät edellytykset koskevat erityisesti direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, jossa säädetään, että jäsenvaltiot voivat tietyin edellytyksin soveltaa verohuojennuksia energiatuotteisiin sekä sähköön energiaintensiivisen yrityksen hyväksi. ( 23 )

63.

Direktiivin 17 artiklan 1 kohdan a alakohtaan sisältyy pääasiallisesti kaksi edellytystä. Siinä määritellään yhtäältä yritykset, joille voidaan myöntää verohuojennus, eli ”energiaintensiivi[set] yrity[kset]”. ”Energiaintensiivisellä yrityksellä” tarkoitetaan erityisesti direktiivin 2003/96 11 artiklassa tarkoitettua liiketoimintayksikköä, jossa energiatuotteiden ja sähkön ostot ovat vähintään 3,0 prosenttia tuotantoarvosta tai kannettava kansallinen energiavero on vähintään 0,5 prosenttia jalostusarvosta. Tämän säännöksen perusteella jäsenvaltiot voivat soveltaa tämän määritelmän rajoissa muita tiukempia perusteita, esimerkiksi tuotannon alaa koskevia määritelmiä.

64.

Tämän 17 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään toisaalta, että tässä direktiivissä – sen liitteen I taulukossa C, jossa asetetaan lämmityspolttoaineisiin ja sähköön sovellettavat verotuksen vähimmäistasot – säädettyjä verotuksen vähimmäistasoja on noudatettava.

65.

Itävallan hallitus ja komissio katsovat käsiteltävässä asiassa, että kyseisen tukiohjelman mukaiset tuet ovat direktiivin 2003/96 nojalla myönnettyjen ympäristöverojen alennusten muodossa olevia tukia ja että tämä tukiohjelma täyttää direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetetut kaksi edellytystä. Dilly’s Wellnesshotel ei ole kiistänyt tätä seikkaa. Pidän näin ollen lähtökohtana tätä näkemystä, joka mielestäni vaikuttaa perustellulta.

66.

Kuten Itävallan hallitus on todennut, on nimittäin lähdettävä siitä periaatteesta, että kyseisessä tukiohjelmassa säädetään tämän direktiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaisista energiatuotteita koskevista verohuojennuksista, jotka toteutetaan palauttamalla osa peritystä verosta. Tämänmuotoisesta verohuojennuksesta säädetään kyseisen direktiivin 6 artiklan c alakohdassa. ( 24 ).

67.

EAVG 2011:n 1 §:n 1 momentissa todetaan myös tämän direktiivin 17 artiklan 1 kohdan a alakohdan ensimmäisen edellytyksen osalta, että energiaveroja palautetaan kalenterivuodelta siltä osin kuin ne ovat yhteensä enemmän kuin 0,5 prosenttia tuotannon nettoarvosta. Kuten Itävallan hallitus huomauttaa, tällä tuotannon nettoarvoa koskevalla edellytyksellä varmistetaan, että ainoastaan yritykset, joita pidetään 17 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuina ”energiaintensiivi[sinä] yrity[ksinä]”, voivat olla kyseisen tukiohjelman tuensaajina. ( 25 )

68.

Kuten Itävallan hallitus lisäksi huomauttaa, kyseisen tukiohjelman tuensaajien joukon rajoittaminen, joka toteutettiin BBG 2011:llä, vastaa täysin direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdan ”energiaintensiivisen yrityksen” määritelmää. Itävallan hallitus on nimittäin soveltanut pelkästään tiukempaa perustetta tuotannonalan osalta 17 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuodon mukaisesti, jossa annetaan jäsenvaltioille tämä mahdollisuus, rajoittaessaan tuensaajien joukon yrityksiin, joiden pääasiallinen toiminta koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta. Huomautan vastaavasti, että unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohta ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään sähkönkulutusta koskevista verohuojennuksista ainoastaan valmistusteollisuuden alalla toimiville energiaintensiivisille yrityksille. ( 26 )

69.

Direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdan toisen verotuksen vähimmäistasoa koskevan edellytyksen osalta katson, että – kuten Itävallan hallitus on todennut – kyseinen tukiohjelma täyttää myös tämä edellytyksen.

70.

EAVG 2011:n 2 §:n 1 ja 2 momentista nimittäin ilmenee pääasiallisesti, että tuen muodostava veronpalautus lasketaan maksettujen verojen kokonaismäärän ja seuraavasta kahdesta määrästä korkeamman erotuksena: joko määrän, joka on 0,5 prosenttia tuotannon nettoarvosta, tai määrän, joka saadaan laskemalla asianomaisiin energialähteisiin sovellettavat verotuksen vähimmäistasot yhteen.

71.

Tällä laskentatavalla varmistetaan yhtäältä, että ainoastaan yritykset, joita pidetään direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuina ”energiaintensiivis[inä] yrityks[inä]”, ovat tuensaajia, ja toisaalta, että tuensaajille myönnetyn tuen määrä vastaa aina tämän direktiivin liitteen I taulukossa C asetettuja verotuksen vähimmäistasoja.

72.

Esiin tulee seuraavaksi kysymys siitä, täyttyykö pääasiassa myös edellytys, joka asetetaan asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa.

73.

Tarkastelen jäljempänä lyhyesti 44 artiklan 1 ja 2 kohtaa, joiden tulkintaan ei mielestäni kohdistu vakavia epäilyksiä, ennen kuin käsittelen 44 artiklan 3 kohdan tulkintaa.

74.

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 1 kohdan nojalla tämän asetuksen I luvun edellytysten on täytyttävä, jotta tukiohjelma vapautetaan ilmoittamisvelvollisuudesta. Kyseisen asetuksen I luvussa olevan 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että asetusta sovelletaan ainoastaan läpinäkyviin tukiin. Erityisesti veroetuuksien muodossa olevien tukien osalta tämän asetuksen 5 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetään, että nämä tuet katsotaan läpinäkyviksi, kun toimenpiteessä määrätään ylärajasta, jolla voidaan varmistaa, että sovellettavaa kynnysarvoa ei ylitetä.

75.

Dilly’s Wellnesshotel väittää, ettei kyseinen tukiohjelma täytä tätä asetuksen N:o 651/2014 5 artiklan 2 kohdan d alakohdan mainittua edellytystä, ja katsoo, että koska kyseiseen tukiohjelmaan ei sisälly ylärajaa, tämä ohjelma ei ole tämän asetuksen 5 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetulla tavalla läpinäkyvä.

76.

Katson, samoin kuin kansallinen tuomioistuin, ja kuten Itävallan hallitus sekä komissio esittävät, ettei 5 artiklan 2 kohdan d alakohta ole merkityksellinen käsiteltävässä asiassa. Tämän artiklan sanamuodon mukaan kyseisellä ylärajalla on nimittäin merkitystä ainoastaan siltä osin kuin sovelletaan ilmoituskynnysarvoa. Huomautan kuitenkin, että direktiivin 2003/96 nojalla ympäristöverojen alennusten muodossa myönnettävän tuen osalta asetuksessa N:o 651/2014 ei ole asetettu mitään ilmoituskynnysarvoa. ( 27 )

77.

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 2 kohdan mukaan kyseisen tukiohjelman tuensaajat on valittava läpinäkyvien ja objektiivisten kriteerien perusteella.

78.

Ymmärrän tältä osin Dilly’s Wellnesshotelin väitteen siten, että kyseinen tukiohjelma ei täytä tätä edellytystä, koska sille, että veronalennus myönnetään ainoastaan tuotantoyrityksille, ei ole mitään perusteita.

79.

On todettava aluksi, että tukea saavien yritysten valinnasta säädetään varsinkin direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdassa. Kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 68 kohdassa todetaan, kyseisen tukiohjelman tuensaajien joukon rajoittaminen on täysin tässä artiklassa asetettujen edellytysten mukaista.

80.

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 2 kohdassa säädetyt läpinäkyvyyttä ja objektiivisuutta koskevat edellytykset on mielestäni ymmärrettävä siten, että niissä vaaditaan yhtäältä, että edunsaajien joukko, sellaisena kuin jäsenvaltiot ovat sen direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla määritelleet, yksilöidään kansallisessa lainsäädännössä selvästi, ja toisaalta, että tämä edunsaajien joukko määritellään siten, että tukea myönnetään samalla tavoin kaikille kilpailijoille, jotka ovat samanlaisessa tosiasiallisessa tilanteessa, kuten asetuksen N:o 651/2014 johdanto-osan 64 perustelukappaleessa todetaan.

81.

On todettava, että käsiteltävässä asiassa kyseinen tukiohjelma täyttää nämä vaatimukset, koska yhtäältä siinä yksilöidään selvästi kyseisen tukiohjelman edunsaajat EAVG 2011:n 2 §:n 1 momentissa ja toisaalta tukea myönnetään samalla tavoin kaikille kilpailijoille, jotka ovat samanlaisessa tosiasiallisessa tilanteessa, eli yrityksille, joiden pääasiallinen toiminta todistettavasti koostuu aineellisten hyödykkeiden valmistuksesta.

82.

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdan mukaan veronalennusten muodossa toteutettavien tukiohjelmien on perustuttava joko sovellettavan ympäristöverokannan alentamiseen tai kiinteän korvausmäärän maksamiseen tai näiden menetelmien yhdistelmään.

83.

Kansallinen tuomioistuin tiedustelee lähinnä, perustuuko kyseinen tukiohjelma yhteen näistä kolmesta menetelmästä, ottaen huomioon, että EAVG 2011:ssä tarkoitettu veronalennus määritellään konkreettisella laskentakaavalla.

84.

On tältä osin määritettävä aluksi, mitä asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdan edellytyksellä täsmällisesti tarkoitetaan, ja seuraavaksi, täyttääkö tukiohjelma tämän edellytyksen.

85.

Tämän ensimmäisen seikan osalta huomautan aluksi, että unionin tuomioistuin ei ole mielestäni vielä tarkastellut tätä asetuksella N:o 651/2014 asetettua edellytystä, jota ei ollut aikaisemmassa ryhmäpoikkeusasetuksessa. ( 28 )

86.

Huomautan seuraavaksi, että asetuksen N:o 651/2014 johdanto-osan 64 perustelukappaleesta ilmenee direktiivin 2003/96 nojalla myönnettyjen ympäristöverojen alennusten muodossa olevien tukien osalta, että ”jotta ympäristöveron tavoitteena oleva yrityksiin kohdistuva hintasignaali säilyisi paremmin”, jäsenvaltioiden olisi voitava suunnitella ”veronalennusohjelma, joka perustuu kiinteän vuotuisen korvausmäärän (veronpalautus) maksamiseen”.

87.

Tämän perustelukappaleen viimeisen osan perusteella, jossa tosiasiassa määritellään ”kiinteän vuotuisen korvausmäärän – – maksamis[en]” käsite, tulkitsen 44 artiklan 3 kohtaa siten, että siinä vaaditaan, että tukiohjelma perustuu joko veronpalautusmenetelmään, jossa maksetaan kiinteä vuotuinen määrä, sovellettavien verokantojen alentamismenetelmään, jolloin tuki ei ole palautuksen muodossa vaan se myönnetään soveltamalla alempia verokantoja, tai näiden menetelmien yhdistelmään. Kuten olen selittänyt edellä tämän ratkaisuehdotuksen 66 kohdassa ja alaviitteessä 24, myös direktiivin 2003/96 6 artiklan b ja c alakohdassa säädetään näistä kahdesta menetelmästä veronalennusten osalta.

88.

Tätä vaatimusta lukuun ottamatta asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa ei mielestäni säädetä näiden menetelmien täytäntöönpanon yksityiskohtaisista säännöistä. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 63–71 kohdassa on sitä vastoin todettu, direktiivin 2003/96 17 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään tällaisista säännöistä verohuojennusten osalta ja näitä sääntöjä on noudatettu käsiteltävässä asiassa.

89.

Asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdan tällainen tulkinta vaikuttaisi mielestäni lisäksi vastaavan täysin asetuksen N:o 651/2014 yleistä tavoitetta. Yhtenä tämän asetuksen tavoitteena on nimittäin lisätä avoimuutta ja tehostaa valvontaa ja asianmukaista arviointia erittäin suurten tukiohjelmien osalta ottaen huomioon niiden vaikutus kilpailuun sisämarkkinoilla. ( 29 )

90.

Tulkitsen tältä osin asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohtaa, samoin kuin komissio, siten, että jos tukiohjelmat perustuvat yhteen tässä artiklassa mainitusta kolmesta menetelmästä, tämä merkitsee, että tuen myöntäminen on läpinäkyvää.

91.

Katson, kuten komissio ja Itävallan hallitus, että käsiteltävässä asiassa kyseinen tukiohjelma täyttää asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa asetetun edellytyksen.

92.

Komissio katsoo, että kyseinen tukiohjelma perustuu ”sovellettavan ympäristöverokannan alentamiseen” 44 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla varsinkin tämän artiklan teleologisen tulkinnan nojalla.

93.

Mielestäni kyseinen tukiohjelma nojautuu pikemminkin ”kiinteän korvausmäärän maksamiseen” eli veronpalautusohjelmaan, jossa palautetaan kiinteä vuotuinen määrä. Tarkemmin ottaen kyseisen tukiohjelman mukaan maksettu energiavero palautetaan hakemuksesta kalenterivuodelta. Tämän maksetun veron perusteella kyseisen tukiohjelman laskentaperusteen mukaisesti myönnetään kiinteä palautus siten, ettei veroviranomaisille anneta palautettavan määrän osalta lainkaan harkintavaltaa, kuten Itävallan hallitus esittää.

94.

On näin ollen hylättävä Dilly’s Wellnesshotelin väite, jonka mukaan kyseisen tukiohjelman yksityiskohtaiset säännöt eivät vastaa asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohdassa asetettua edellytystä varsinkaan siksi, että palautus lasketaan konkreettisella laskentakaavalla, jonka mukaan palautettava määrä riippuu kyseisen yrityksen energiankulutuksesta. On todettava, että kaikki direktiivin 2003/96 nojalla myönnettyjen veronalennusten muodossa olevat tuet ovat luonteeltaan sellaisia, että ne lasketaan kyseisten yritysten konkreettisen energiankulutuksen perusteella. ( 30 )

95.

Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen a kohtaan, että asetuksen N:o 651/2014 44 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se kattaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen tukiohjelman, joka perustuu ympäristöveron palautusmenetelmään ja jossa tämän veron palautettava määrä on laissa selkeästi määritetty laskentakaavan avulla.

96.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Verwaltungsgerichtshofin esittämään kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: