1.

Raad van Staten (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) esittämä nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 20 ja SEUT 21 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7 artiklan tulkintaa.

2.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii pääasiallisesti jäsenvaltioiden harkintavaltaa vahvistaa kansalaisuuden menettämisen ehdot. Unionin tuomioistuin on jo käsitellyt tätä aihetta 2.3.2010 antamassaan tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104), jonka oikeudellinen ja tosiasiallinen asiayhteys on kuitenkin erilainen.

3.

Nyt käsiteltävässä asiassa on lähinnä selvitettävä, onko SEUT 20 artikla esteenä kansallisen lainsäädännön säännöksille, joiden mukaan täysi-ikäinen jäsenvaltion kansalainen, jolla on myös jonkin toisen valtion kansalaisuus, menettää kansalaisuuden sillä perusteella, että hän on asunut kolmannen maan alueella keskeytymättä yli kymmenen vuoden ajan. Lisäksi nousee esiin kysymys siitä, estävätkö unionin kansalaisen asema ja lapsen etu jäsenvaltiota säätämästä, että kyseisen kansalaisen lapsi menettää samanaikaisesti tämän jäsenvaltion kansalaisuuden.

4.

Mielestäni ainoastaan toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava myöntävästi, kuten selitän tässä ratkaisuehdotuksessa. Ensimmäisen kysymyksen osalta katson, että sen tutkimiseksi, onko tällainen lainsäädäntö erityisesti suhteellisuusperiaatteen mukainen, ei ole tarpeen poiketa kansallisen lainsäätäjän valitsemista perusteista, joilla ohjataan unionin kansalaisuuden menettämistä. Erityisesti totean, että kyseisen periaatteen noudattaminen ei mielestäni edellytä kyseisen lainsäädännön soveltamisesta aiheutuvien välillisten seurausten tutkimista kunkin asianomaisen henkilön tilanteen kannalta eikä kansallisen lainsäätäjän valitsemaan, liittymää asianomaiseen jäsenvaltioon koskevaan perusteeseen nähden ulkopuolisten olosuhteiden tutkimista tapauskohtaisesti. Mielestäni vain tällaisen – Kreikan hallituksen unionin tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä puoltaman kannan mukaisen – ratkaisun avulla voidaan varmistaa, että jäsenvaltioiden toimivaltaa määritellä kansalaisuuden saamista ja menettämistä koskevat edellytykset kunnioitetaan ja että valvonnan, joka koskee sellaisen kansallisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta, jonka vaikutuksesta unionin kansalaisuus menetetään, unionin oikeuden suhteen, laajuudesta pidetään kiinni.

5.

Unionin tuomioistuimelle esitetty ennakkoratkaisukysymys on tullut esille oikeusriidoissa, joissa kantajina ovat M. G. Tjebbes, G. J. M. Koopman, E. Saleh Abady ja L. Duboux ja vastaajana Minister van Buitenlandse Zaken (ulkoministeri, Alankomaat; jäljempänä ministeri) ja jossa on kyse viimeksi mainitun päätöksestä jättää käsittelemättä näiden henkilöiden kansallisen passin uusimista koskevat hakemukset sillä perusteella, että samalla kun kullakin heistä oli säilynyt sen kolmannen valtion kansalaisuus, jonka alueella kukin heistä asui, he olivat menettäneet Alankomaiden kansalaisuuden Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain (Rijkswet op het Nederlanderschap) säännösten nojalla.

6.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä oikeussäännöistä ilmenee nimittäin, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan mukaan täysi-ikäinen henkilö menettää Alankomaiden kansalaisuuden, jos hänellä on myös muu kansalaisuus ja hänen pääasiallinen oleskelupaikkansa täysi-ikäisenä kummankin maan kansalaisena on ollut kymmenen vuoden keskeytymättömän ajanjakson ajan Alankomaiden ja EU-sopimuksen soveltamisalueiden ulkopuolella. Saman lain 16 §:n 1 momentin d kohdan mukaan alaikäinen henkilö menettää Alankomaiden kansalaisuuden, jos hänen isänsä tai äitinsä menettää Alankomaiden kansalaisuuden esimerkiksi kyseisen lain 15 §:n 1 momentin c kohdan nojalla.

7.

Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa mainittu kymmenen vuoden ajanjakso alkaa Alankomaiden kansalaisuudesta (Alankomaiden kansalaisuuden saaminen, myöntäminen ja menettäminen) annetun lain muuttamisesta 21.12.2000 annetun lain (Rijkswet van 21 december 2000 tot wijziging van de Rijkswet op het Nederlanderschap (verkrijging, verlening en verlies van het Nederlanderschap)) IV §:n perusteella aikaisintaan 1.4.2003.

8.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä selityksistä ilmenee lisäksi, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 3 momentin nojalla kyseisen lain 15 §:n 1 momentissa säädetty määräaika keskeytetään, jos asianomaisen henkilön pääasiallinen oleskelupaikka on ollut vähintään yhden vuoden keskeytymättömän ajanjakson ajan Alankomaissa tai EU-sopimuksen soveltamisalueilla. Kyseisen lain 15 §:n 4 momentin mukaan määräaika keskeytetään, jos asianomainen henkilö vaatii toimittamaan itselleen todistuksen Alankomaiden kansalaisuudesta, Alankomaiden passilaissa (Paspoortwet) tarkoitetun matkustusasiakirjan (passin) tai alankomaalaisen henkilötodistuksen. Uusi kymmenen vuoden ajanjakso alkaa siitä päivästä, jona jokin näistä asiakirjoista toimitetaan.

9.

Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin f kohdan mukaan täysi-ikäiset ulkomaalaiset, jotka ovat menettäneet Alankomaiden kansalaisuuden Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan perusteella, voivat saada takaisin kyseisen kansalaisuuden asettautumalla vähintään vuodeksi Alankomaihin tai kuningaskunnan johonkin toiseen maahan, ( 2 ) kun heillä on aiemmin saatu toistaiseksi voimassa oleva maahantulolupa.

10.

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa lähinnä siitä, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain taustalla ovat Alankomaiden kansainväliset velvoitteet. Näin ollen kansalaisuudettomuuden vähentämisestä New Yorkissa 30.8.1961 tehdyn yleissopimuksen, joka tuli voimaan 13.12.1975 ( 3 ) (jäljempänä kansalaisuudettomuuden vähentämisestä tehty yleissopimus), 7 artiklan 3 kappaleessa määrätään, että jollei esimerkiksi 4 kappaleessa toisin määrätä, sopimusvaltion kansalainen ei menetä kansalaisuuttaan maasta poistumisen tai ulkomailla oleskelun perusteella, jos hänestä tulee sen seurauksena kansalaisuudeton. Kyseisen yleissopimuksen 7 artiklan 4 kohdassa määrätään, että kansalaisuuden saanut henkilö voi menettää kansalaisuutensa sillä perusteella, että hän oleskelee ulkomailla vähintään seitsemän peräkkäistä vuotta. Lisäksi kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Strasbourgissa 6.11.1997, tehtiin Euroopan neuvoston puitteissa ja tuli voimaan 1.3.2000 ( 4 ) (jäljempänä eurooppalainen yleissopimus kansalaisuudesta), 7 artiklan 1 kappaleen e kohdassa määrätään, että kansalaisuus voidaan menettää suoraan lain nojalla, jos sopimusvaltion ja sen ulkomailla asuvan kansalaisen väliltä puuttuu todellinen yhteys. Lisäksi kyseisen yleissopimuksen 7 artiklan 2 kappaleen mukaan sopimusvaltio voi säätää, että sen kansalaisuuden menettävien vanhempien lapset menettävät myös sopimusvaltion kansalaisuuden, paitsi jos toinen vanhemmista säilyttää sen.

11.

Pääasioiden tosiseikkojen perusteella on selvää, että Tjebbes oli 31.3.2013 asti Alankomaiden ja Kanadan kansalainen sukulaisuuden (lapsi) perusteella. Koopman oli Alankomaiden kansalainen syntymästään lähtien, ja hän oli saanut Sveitsin kansalaisuuden avioliittonsa perusteella. Saleh Abadyllä oli Iranin kansalaisuus, ja hän oli saanut Alankomaiden kansalaisuuden kansalaistamisen kautta. 1.4.2013 Tjebbes oli asunut Kanadassa, Koopman Sveitsissä ja Saleh Abady Iranissa yli kymmenen vuoden ajan. He kaikki olivat täysi-ikäisiä kyseisenä ajankohtana.

12.

Heidän passiensa uusimista koskevat hakemukset jätettiin ministerin käsiteltäväksi, joka jätti ne käsittelemättä sillä perusteella, että kaikki kolme olivat menettäneet Alankomaiden kansalaisuuden Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan nojalla. Hän huomautti, että heidän kaikkien pääasiallinen oleskelupaikkansa oli ollut vähintään kymmenen vuoden keskeytymättömän ajanjakson ajan Alankomaiden ja EU-sopimuksen soveltamisalueiden ulkopuolella. Ministeri totesi, että heillä kaikilla oli jokin muu kansalaisuus ja että heille ei ollut kyseisellä ajanjaksolla myöskään myönnetty alankomaalaista matkustusasiakirjaa tai Alankomaiden kansallista henkilötodistusta tai annettu todistusta Alankomaiden kansalaisuudesta.

13.

Ministeri hylkäsi myös Duboux’n eli Koopmanin tyttären, joka oli 1.4.2013 alaikäinen Alankomaiden ja Sveitsin kansalainen, passihakemuksen sillä perusteella, että hän oli menettänyt Alankomaiden kansalaisuutensa kyseisen lain 16 §:n 1 momentin d kohdan nojalla, koska hänen äitinsä oli kyseisenä ajankohtana menettänyt Alankomaiden kansalaisuuden.

14.

Pääasioiden kantajat ovat nostaneet neljä erillistä kannetta rechtbank Den Haagissa (Haagin alioikeus, Alankomaat) ministerin päätöksiä vastaan. Rechtbank Den Haag on erillisillä ratkaisuilla todennut perusteettomiksi Tjebbesin, Koopmanin ja Saleh Abadyn nostamat kanteet, todennut Duboux’n nostaman kanteen perustelluksi sekä kumonnut häntä koskevan ministerin päätöksen mutta pysyttänyt sen oikeusvaikutukset. Näin ollen pääasioiden kantajat jättivät erikseen valituksen näistä ratkaisuista Raad van Stateen.

15.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa käsittelevänsä nyt kysymystä siitä, onko Alankomaiden kansalaisuuden menettäminen suoraan lain nojalla sopusoinnussa unionin oikeuden, erityisesti SEUT 20 ja SEUT 21 artiklan kanssa, luettuina yhdessä 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) kanssa. Se katsoo, että kyseisiä artikloja on sovellettava siitä riippumatta, menetetäänkö unionin kansalaisuus sen seurauksena, että unionin jäsenvaltion kansalaisuus menetetään suoraan lain nojalla, vai nimenomaisen päätöksen nojalla, kuten 2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) tarkastellussa tapauksessa.

16.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan 2.3.2010 annetusta tuomiosta Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) ei kuitenkaan ilmene, kuinka oikeasuhteisuuden arviointi on suoritettava pääasioiden kaltaisissa tilanteissa. Tässä yhteydessä nousee sen mukaan esiin kysymys mahdollisuudesta arvioida yleisesti sitä, onko sellainen kansallinen lainsäädäntö, jonka perusteella kansalaisuus menetetään suoraan lain nojalla, suhteellisuusperiaatteen mukainen, vai edellyttääkö tämä periaate tapauskohtaista arviointia.

17.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan täysi-ikäisen henkilön tilanteen osalta voidaan perustellusti olettaa, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohta on suhteellisuusperiaatteen ja siten SEUT 20 ja SEUT 21 artiklan mukainen. Sen mukaan Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan lainsäädäntöhistoriasta ilmenee ensinnäkin, että kansallisen lainsäätäjän tarkoituksena on ollut myötävaikuttaa ”kansainväliseen säännöstöön”, jonka tavoitteena on poistaa kansalaisuudettomuus ja monikansalaisuus tai vähentää niitä, ja kyseinen kohta on kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 7 artiklan mukainen.

18.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa säädetään Alankomaiden kansalaisuuden päättymistä koskevasta kymmenen vuoden määräajasta, jonka perusteella voidaan olettaa, ettei asianomaisilla henkilöillä ole enää yhteyttä tai on vain hyvin heikko yhteys Alankomaihin ja näin ollen unioniin. Toisaalta Alankomaiden kansalaisuus voidaan sen mukaan säilyttää suhteellisen yksinkertaisella tavalla, koska kymmenen vuoden määräaika keskeytetään, jos asianomainen henkilö asuu kyseisen ajanjakson aikana keskeytymättä vähintään yhden vuoden Alankomaissa tai Euroopan unionissa tai hänelle myönnetään todistus Alankomaiden kansalaisuudesta, Alankomaiden passilaissa tarkoitettu henkilötodistus tai alankomaalainen matkustusasiakirja. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan henkilöllä, joka täyttää Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 6 §:ssä tarkoitetun niin kutsutun option osalta asetetut edellytykset, on lisäksi oikeus saada takaisin Alankomaiden kansalaisuus.

19.

Lopuksi voidaan todeta, että vaikka tässä yhteydessä on mahdollista vedota perusoikeuskirjan yksityis- ja perhe-elämää koskevaan 7 artiklaan, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Alankomaiden lainsäätäjä ei näytä toimineen mielivaltaisesti antaessaan Alankomaiden kansalaisuutta koskevan lain 15 §:n 1 momentin c kohdan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, että koska ei ole pois suljettua, että suhteellisuusperiaatteen mukaisuuden tarkistus edellyttää tapauskohtaista arviointia, on epävarmaa, onko Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain kaltainen yleinen lakisääteinen järjestelmä SEUT 20 ja SEUT 21 artiklan mukainen.

20.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa alaikäisten henkilöiden tilanteesta, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 1 momentin d kohta ilmentää kansallisen lainsäätäjän näkemystä perheen sisäisen yhtenäisen kansalaisuuden tärkeydestä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei voi arvioida 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) perusteella, voiko tämä olla syy asianomaisen kansalaisuuden menettämiselle suoraan lain nojalla. Lisäksi se pohtii, onko oikeasuhteista, että alaikäiseltä viedään unionin kansalaisuus ja siihen liittyvät oikeudet yksinomaan sen takia, että voidaan säilyttää yhtenäinen kansalaisuus perheen sisällä. Lopuksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että alaikäisellä on vain vähän vaikutusmahdollisuuksia Alankomaiden kansalaisuuden säilyttämiseen ja että mahdollisuudet määräaikojen keskeyttämiseen tai esimerkiksi Alankomaiden kansalaisuutta koskevan todistuksen hankkiminen eivät ole poikkeusperusteita alaikäisille. Siihen, onko Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 1 momentin d kohta suhteellisuusperiaatteen mukainen, liittyy näin ollen epäselvyyttä.

21.

Raad van State päätti siten lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [SEUT] 20 ja [SEUT] 21 artiklaa, kun otetaan huomioon myös perusoikeuskirjan 7 artikla, tulkittava siten, että ne ovat sen vuoksi, että niitä seurauksia, jotka kansalaisuuden menettämisestä aiheutuvat asianomaisen henkilön tilanteelle unionin oikeuden kannalta, ei tutkita tapauskohtaisesti suhteellisuusperiaatteen kannalta, esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisille säännöksille, joissa säädetään,

22.

Kysymyksestä ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia pääasioiden kantajat, Alankomaiden, Irlannin ja Kreikan hallitukset sekä Euroopan komissio. Tjebbes, Alankomaiden ja Kreikan hallitukset sekä komissio esittivät myös suulliset huomautuksensa 24.4.2018 pidetyssä suullisessa käsittelyssä, jossa muut osapuolet eivät olleet edustettuina.

23.

Ennen sen kysymyksen tarkastelua, onko se, että täysi-ikäiset (B kohta) ja alaikäiset (C kohta) Alankomaiden kansalaiset menettävät kansalaisuutensa, yhteensoveltuvaa unionin tuomioistuimen 2.3.2010 antamassaan tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) esittämien tietojen valossa SEUT 20 artiklan kanssa, on mielestäni tärkeää ensinnäkin tarkistaa – vaikkei yksikään asianomainen osapuoli ole kiistänyt tätä – unionin oikeuden sovellettavuus ja unionin tuomioistuimen toimivalta vastata esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen (A kohta). Lopuksi tarkastelen lyhyesti sitä Alankomaiden hallituksen suullisessa käsittelyssä esittämää pyyntöä, että unionin tuomioistuin rajoittaisi tuomion ajallisia vaikutuksia, mikäli se toteaa, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain asiaa koskevat säännökset ovat yhteensoveltumattomia SEUT 20 artiklan kanssa (D kohta).

24.

Kuten olen jo maininnut, yksikään asianomainen osapuoli ei ole kiistänyt unionin oikeuden sovellettavuutta. Tältä osin saatetaan kuitenkin edelleen esittää epäilyjä. Ensinnäkin on todettava, että pääasioissa riitautetut päätökset eivät koske Alankomaiden kansalaisuuden ja siten unionin kansalaisuuden peruuttamista pääasioiden kantajilta, vaan kieltäytymistä myöntämästä Alankomaiden passeja sen perusteella, ettei kyseisillä henkilöillä ole enää Alankomaiden kuningaskunnan kansalaisuutta. Toisaalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä tosiseikoista ilmenee, että kaikki pääasioiden kantajat asuvat kolmansissa maissa ja että on epätodennäköistä, että he ovat koskaan käyttäneet vapauttaan liikkua unionin alueella.

25.

Nämä epäilykset voidaan mielestäni kuitenkin hylätä.

26.

Ensimmäisen kohdan osalta voitaisiin tosin katsoa, ettei pääasioilla ole mitään liittymäkohtaa unionin oikeuteen, koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on lausuttava ainoastaan ministerin sellaisen päätöksen laillisuudesta, joka koskee kieltäytymistä myöntämästä sellaisten kolmansien maiden kansalaisten, jotka ovat jo menettäneet Alankomaiden kansalaisuuden ja siten unionin kansalaisuuden, hakemia passeja.

27.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin, että tällaisen päättelyn, jota ministeri sitä paitsi näyttää puoltaneen, seurauksena pääasioiden kantajilta evätään kansalliseen lainsäädäntöön perustuva oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan sitä ministerin esittämää toteamusta vastaan, jonka mukaan heillä ei ollut enää Alankomaiden kansalaisuutta ajankohtana, jona heidän passiensa uusimista koskevat hakemukset jätettiin. Näyttää nimittäin siltä, etteivät Alankomaiden toimivaltaiset viranomaiset ole tehneet mitään sellaista heitä koskevaa päätöstä, jossa todetaan Alankomaiden kansalaisuuden peruuttaminen. Tämän vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, joka siis on ylimmän oikeusasteen tuomioistuin, katsoi, että sen oli väistämättä tarkasteltava kysymystä siitä, saattoiko ministeri asianmukaisesti käyttää passin epäämispäätöksensä perustana lähtökohtaa, jonka mukaan pääasioiden kantajat olivat kaikki menettäneet Alankomaiden kansalaisuuden (ja siten unionin kansalaisuuden) ajankohtana, jona sen oli tehtävä ratkaisu, ja oliko tämä Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohtaan ja 16 §:n 1 momentin d kohtaan perustuva toteamus unionin oikeuden, erityisesti 2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) esitetyn suhteellisuusperiaatteen, mukaista.

28.

Näin ollen on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksestä ilmenee selvästi, etteivät pääasioiden kantajat ole lopullisesti menettäneet SEUT 20 artiklassa myönnettyä unionin kansalaisen asemaansa, vaan että he ovat joutuneet tilanteeseen, jossa he voivat menettää kyseisen aseman.

29.

2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104, 42 kohta) mukaan tällainen tilanne kuuluu luonteeltaan ja seuraamustensa vuoksi unionin oikeuden soveltamisalaan.

30.

Se, että toisen kohdan osalta vaikuttaa siltä, että kaikki pääasioiden kantajat asuvat kolmannessa maassa eivätkä ole käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen unionin alueella, ei mielestäni johda erilaiseen seuraukseen.

31.

SEUT 20 artiklan 1 kohdan mukaan unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että unionin kansalaisen aseman tarkoituksena on olla ”jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuinen asema”. ( 5 )

32.

Unionin tuomioistuin on tulkinnut kyseistä määräystä tilanteissa, joissa ilmeni, että ainoa liittymäkohta unionin oikeuteen oli unionin kansalaisuus.

33.

Unionin tuomioistuin totesi näin ollen jo 2.10.2003 antamassaan tuomiossa Garcia Avello (C‑148/02, EU:C:2003:539, 13 ja 27 kohta), että lasten, joilla on kahden jäsenvaltion kansalaisuus ja jotka ovat syntyneet ja oleskelevat laillisesti jommankumman jäsenvaltion alueella ilman, että ovat koskaan käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, tilanteella on kuitenkin liittymäkohta unionin oikeuteen.

34.

Toisin kuin julkisasiamies, ( 6 ) unionin tuomioistuin ei tarkastellut 2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) sitä, oliko Janko Rottmannin kansalaistamisen purkamisen ja hänen unionissa liikkumista koskevan oikeutensa käytön välillä liittymäkohtaa. Unionin tuomioistuin totesi nimittäin 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 42 kohdassa, että sellainen liittymäkohta unionin oikeuteen on olemassa sen perusteella, että ”[Rottmannin] kaltaisen unionin kansalaisen tilanne, jossa on tehty jäsenvaltioiden viranomaisten myöntämän kansalaistamisen purkamista koskeva päätös, jonka vuoksi tämä on tällä alun perin olleen toisen jäsenvaltion kansalaisuuden menetettyään joutunut tilanteeseen, jossa hän voi menettää EY 17 artiklassa [josta on tullut SEUT 20 artikla] myönnetyn aseman ja siihen liittyvät oikeudet, kuuluu luonteeltaan ja seuraamustensa vuoksi unionin oikeuden soveltamisalaan”.

35.

Lisäksi on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuin on katsonut 8.3.2011 annetusta tuomiosta Ruiz Zambrano (C‑34/09, EU:C:2011:124, 42 kohta) lähtien, että liittymäkohta unionin oikeuteen on olemassa ja että jäsenvaltion kansalaisten, jotka eivät ole käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja jotka eivät kyseisen jäsenvaltion päätöksen vuoksi voisi tosiasiassa käyttää pääosaa unionin kansalaisen asemaan perustuvista oikeuksista, tilanteeseen sovelletaan SEUT 20 artiklaa.

36.

On totta, että edellä mainituista asioista poiketen nyt esillä olevassa asiassa kaikki pääasioiden kantajat asuvat kolmannessa maassa.

37.

Tämä seikka ei mielestäni kuitenkaan estä pääasioissa kyseessä olevia tilanteita kuulumasta unionin oikeuden soveltamisalaan.

38.

Unionin kansalaisuus ei nimittäin kuulu vain niille jäsenvaltioiden kansalaisille, jotka asuvat tai oleskelevat unionin alueella. SEUT 20 artiklan 2 kohdan c alakohta, jonka mukaan unionin kansalaisella on oikeus saada sellaisissa kolmansissa maissa, joissa heidän kotijäsenvaltiollaan ei ole edustusta, minkä tahansa jäsenvaltion diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta suojelua, on mielestäni tältä osin yksiselitteinen.

39.

Huomautan kuitenkin, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan ja 16 §:n 1 momentin d kohdan takia Alankomaiden kansalaiset, jotka asuvat kolmannessa maassa ja täyttävät muut kyseisissä artikloissa mainitut edellytykset, menettävät itse aseman unionin kansalaisena, ja tämän myötä heiltä evätään kaikkien kyseiseen asemaan liittyvien oikeuksien tosiasiallinen tai mahdollinen käyttö.

40.

Lisäksi olisi mielestäni ristiriitaista, jos unionin tuomioistuin kiistäisi unionin oikeuden sovellettavuuden esillä olevassa asiassa, kun tarkasteltava tilanne on ainoa, jossa asuminen Alankomaiden alueen ulkopuolella johtaa unionin kansalaisuuden menettämiseen. Alankomaiden kansalaisuudesta annettua lakia ei nimittäin ensinnäkään sovelleta Alankomaiden kansalaisiin, joilla on jokin muu kansalaisuus ja jotka ovat asuneet vähintään kymmenen vuoden ajan unionin jonkin jäsenvaltion alueella. Toisaalta pitää paikkansa, että – kuten Alankomaiden hallitus vahvisti suullisessa käsittelyssä – huolimatta siitä, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohtaa ja 16 §:n 1 momentin d kohtaa sovelletaan Alankomaiden kansalaisiin, joilla on myös jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisuus ja jotka ovat asuneet yli kymmenen vuoden keskeytymättömän ajanjakson ajan kolmannen maan alueella, Alankomaiden kansalaisuuden menettämisen seuraukset eivät ole vertailukelpoisia, koska kyseiset kansalaiset pysyvät lähtökohtaisesti unionin kansalaisina sen vuoksi, että heillä säilyy kyseisen toisen jäsenvaltion kansalaisuus. ( 7 )

41.

Näiden seikkojen perusteella katson, että pääasioiden olosuhteissa on sovellettava unionin oikeutta, ottaen huomioon, että jäsenvaltioilla on edelleen toimivalta unionin oikeutta noudattaen määritellä kansalaisuuden saamisen ja menettämisen edellytykset. ( 8 )

42.

Tältä osin totean lisäksi, että kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen annettavan vastauksen on perustuttava yksinomaan SEUT 20 artiklaan sen sijaan, että viitattaisiin myös SEUT 21 artiklan tulkintaan. Katson nimittäin, että koska pääasiat koskevat erityisesti unionin kansalaisen aseman menettämistä ja koska pääasioiden kantajat eivät ole käyttäneet oikeuttaan liikkua vapaasti unionissa, SEUT 21 artiklan tulkinta ei mielestäni ole asiassa suoraan merkityksellinen eikä myöskään johtaisi erilaiseen vastaukseen kuin se, joka seuraa pelkästään SEUT 20 artiklan tulkinnasta. Vaikuttaa siltä, että tämä lähestymistapa on johdettavissa myös 30.6.2016 annetusta tuomiosta NA (C‑115/15, EU:C:2016:487), 13.9.2016 annetusta tuomiosta Rendón Marín (C‑165/14, EU:C:2016:675) ja 10.5.2017 annetusta tuomiosta Chavez-Vilchez ym. (C‑133/15, EU:C:2017:354, 49 ja 57 kohta), joissa unionin tuomioistuin vastasi sille SEUT 20 artiklan valossa esitettyihin kysymyksiin, koska kyseessä olleet tilanteet, joihin liittyi unionin kansalaisia, eivät kuuluneet SEUT 21 artiklan soveltamisalaan. ( 9 )

43.

Tältä osin on lopuksi todettava, että SEUT 20 artiklan ja siten unionin oikeuden sovellettavuus pääasioissa merkitsee välttämättä sitä, että pääasioiden kantajat voivat vedota perusoikeuskirjassa tunnustettuihin perusoikeuksiin eli ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemaan yksityis- ja perhe-elämän suojaan, joka on taattu perusoikeuskirjan 7 artiklassa, ja Duboux’n osalta perusoikeuskirjan 24 artiklassa tunnustettuihin lapsen oikeuksiin. Kuten olen jo osoittanut aiemmissa ratkaisuehdotuksissa, perusoikeuskirjassa turvatut perusoikeudet, joita kaikkien jäsenvaltioiden viranomaisten on noudatettava unionin oikeutta soveltaessaan, taataan näiden viranomaisten antamien toimien adressaateille alueperusteesta riippumatta. ( 10 )

44.

Katson näin ollen, että unionin tuomioistuimen on – samoin kuin 2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104, 46 kohta) – vastattava ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen, joka koskee niitä edellytyksiä, joilla unionin kansalainen voi jäsenvaltion kansalaisuutensa menettämisen vuoksi menettää unionin kansalaisen aseman ja siten siihen liittyvät oikeudet.

45.

Siirryn nyt käsittelemään tilannetta, jossa täysi-ikäiset Alankomaiden kansalaiset menettävät kansalaisuutensa, koskevaa kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäistä osaa.

46.

Ennakkoratkaisukysymyksensä ensimmäisellä osalla ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko SEUT 20 artiklaa, luettuna yhdessä 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdalle, siltä osin kuin kyse on täysi-ikäisistä henkilöistä.

47.

Muistutan, että unionin tuomioistuin vakiinnutti 2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) erityisesti periaatteen, jonka mukaan jäsenvaltion kansalaisen kansalaistamisen purkamista koskeva päätös voi olla tuomioistuinvalvonnan kohteena unionin oikeuden suhteen.

48.

Unionin tuomioistuin tarkasteli aluksi 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 50–54 kohdassa lähinnä sitä, pyrittiinkö kansalaistamisen purkamista koskevalla päätöksellä suojelemisen arvoiseen tavoitteeseen, tässä tapauksessa kansalaisuuden menettämiseen, sen vuoksi, että asianomainen oli aikanaan saanut sen petoksella. Tältä osin unionin tuomioistuin on huomauttanut, että jäsenvaltio halusi legitiimisti suojella sen ja sen kansalaisten välistä erityistä solidaarisuus- ja lojaliteettisuhdetta sekä kansalaisuussiteen perustana olevaa oikeuksien ja velvollisuuksien vastavuoroisuutta. Unionin tuomioistuin vahvisti tämän kyseisen toimenpiteen legitimiteettiä koskevan päätelmän nojautuen kansainvälisen oikeuden yleisperiaatteeseen, jonka mukaan keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta, ja kansalaisuudettomuuden vähentämisestä tehdyn yleissopimuksen sekä kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen merkityksellisiin määräyksiin. Se totesi kyseisen tuomion 54 kohdassa, että tämä päätelmä pysyy periaatteellisesti pätevänä, kun kyseisen jäsenvaltion kansalaistamisen purkamisen seurauksena on unionin kansalaisuuden menettäminen.

49.

Toisessa vaiheessa, jossa nousevat esiin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät kysymykset, unionin tuomioistuin on rajoittanut tätä periaatteellista päätelmää toteamalla, että asiassa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) kyseessä ollut kansalaistamisen purkamista koskeva päätös on suhteellisuusperiaatteen mukainen ”niiden seurausten osalta, jotka siitä aiheutuvat kyseessä olevan henkilön tilanteelle unionin oikeuden kannalta”, ( 11 ) tai kun otetaan ”huomioon ne mahdolliset seuraamukset, joita tästä päätöksestä aiheutuu asianomaiselle henkilölle ja mahdollisesti hänen perheenjäsenilleen kaikille unionin kansalaisille kuuluvien oikeuksien menettämisen osalta”. ( 12 )

50.

Vaikka 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 55–58 kohdassa harjoitetun valvonnan laajuutta on vaikea arvioida, kuten totean jäljempänä tässä ratkaisuehdotuksessa, katson, että sen päättelyn mukaisesti, jota unionin tuomioistuin on käyttänyt kyseisessä tuomiossa määrittääkseen, onko se, että jäsenvaltio vie kansalaisuuden asianomaiselta – mikä merkitsee, että asianomainen menettää unionin kansalaisuuden – sopusoinnussa SEUT 20 artiklan kanssa, on ensinnäkin tarkasteltava, perustuuko kyseinen toimenpide yleistä etua koskevaan päämäärään, ja toiseksi tarkistettava, onko suhteellisuusperiaatetta noudatettu.

51.

Jotta Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa tarkoitettu kansalaisuuden menettäminen ei olisi ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, sen on perustuttava yleisen edun mukaiseen syyhyn, mikä merkitsee, että menettämisellä voidaan saavuttaa asetettu tavoite ja ettei kyseisestä pykälästä aiheutuvaa kansalaisuuden menettämistä voida pitää mielivaltaisena riistämisenä. ( 13 )

52.

Muistutan, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa säädetään, että Alankomaiden kansalainen, jolla on myös jonkin toisen valtion kansalaisuus ja joka on asunut keskeytyksettä vähintään kymmenen vuoden ajan Alankomaiden ja EU-sopimuksen soveltamisalueiden ulkopuolella, voi menettää kansalaisuutensa suoraan lain nojalla.

53.

Tältä osin on ensinnäkin todettava, että yhdyn täysin Alankomaiden hallituksen kantaan, joka on lähinnä se, että jäsenvaltio voi käyttäessään toimivaltaansa määritellä kansalaisuuden saamista ja menettämistä koskevat ehdot sen oletuksen perusteella, että kansalaisuus ilmentää valtion ja sen kansalaisten välistä todellista yhteyttä.

54.

Mielestäni kansallinen lainsäätäjä voi lisäksi kohtuullisesti katsoa, että muun muassa se, että sen kansalainen on asunut kolmannen maan alueella riittävän pitkän ajan, voi olla osoituksena tällaisen todellisen yhteyden menettämisestä.

55.

Tältä osin on todettava, että tällainen valinta on kansainvälisesti hyväksytty. Kansalaisuudettomuuden vähentämisestä tehdyn yleissopimuksen 7 artiklan 4 kappaleessa määrätään, että henkilö voi menettää kansalaisuutensa pitkän ulkomailla oleskelun vuoksi, paitsi jos hänestä tulisi sen seurauksena kansalaisuudeton. Myös kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappaleen e kohdassa määrätään, että kansalaisuus voidaan menettää suoraan lain nojalla, jos valtion ja sen ulkomailla asuvan kansalaisen väliltä puuttuu todellinen yhteys. Kyseistä yleissopimusta koskevassa selitysmuistiossa todetaan, että tämän määräyksen tarkoituksena on sallia se, että valtio voi halutessaan estää kansalaisuutensa säilymisen sellaisilla kansalaisillaan, jotka ovat asuneet kauan ulkomailla, jos yhteyttä kyseiseen valtioon ei enää ole tai jos se on korvautunut yhteydellä johonkin muuhun maahan; kyse on tällöin nyt käsiteltävän asian tavoin henkilöistä, joilla on kaksoiskansalaisuus, eikä kansalaisuudettomuuden riskiä näin ollen ole. ( 14 )

56.

Lisäksi Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohta nojautuu ainoastaan Euroopan unionin alueelta poistamista koskevaan perusteeseen Alankomaiden kansalaisen muusta kansalaisuudesta riippumatta. Kuten Alankomaiden hallitus vahvisti suullisessa käsittelyssä, Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa tarkoitettu kansalaisuuden menettäminen suoraan lain nojalla koskee sekä Alankomaiden kansalaisia, joilla on myös jonkin kolmannen valtion kansalaisuus, että Alankomaiden kansalaisia, joilla on myös jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisuus, jos he täyttävät perusteen, joka koskee kymmenen vuoden keskeytymätöntä asumista kolmannen maan alueella.

57.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on huomauttanut, minkään asiakirjoista ilmenevän seikan perusteella ei voida päätellä, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa tarkoitettu kansalaisuuden menettäminen olisi mielivaltainen toimenpide.

58.

Tarkastelematta päättelyn tässä vaiheessa sen oikeasuhteisuutta, että Alankomaiden kansalainen, jolla on kaksoiskansalaisuus, menettää kansalaisuutensa sen perusteella, että hän on asunut yli kymmenen vuoden ajan kolmannessa maassa, voidaan todeta, ettei kyseinen ajanjakso vaikuta kohtuuttoman lyhyeltä. Yksikään asianomainen osapuoli ei ole vastustanut tätä määräaikaa. Riippumatta pääasioiden kantajien esiin tuomista niihin ennakkotietoihin, jotka heillä oli käytettävissään kyseisestä lainsäädännöstä, vaikuttaneista puutteista on lisäksi todettava, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain muuttamisesta annettu laki hyväksyttiin vuonna 2000, ja se tuli voimaan kolme vuotta myöhemmin. Katson näin ollen, että se on ollut riittävästi ennakoitavissa. Lisäksi tämä oikeudenkäynti osoittaa riittävällä tavalla, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa tarkoitettuun kansalaisuuden menettämiseen kohdistetaan tuomioistuinvalvontaa.

59.

Katson näin ollen, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa tarkoitetulla kansalaisuuden menettämisellä pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen.

60.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii lähinnä selvittämään, voiko se ainoastaan tutkia, täyttyvätkö Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan soveltamisedellytykset, vai onko sen suhteellisuusperiaatteen – sellaisena kuin unionin tuomioistuin on tulkinnut sitä 2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104, 55–58 kohta) – mukaisesti otettava lisäksi huomioon kunkin tapauksen yksilölliset olosuhteet, jotka ovat omiaan osoittamaan, että todellinen yhteys kyseiseen jäsenvaltioon on säilynyt, kuten pääasioiden kantajat väittävät.

61.

Viimeksi mainitut näyttävät toisin sanoen katsovan, että 2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) edellytetään yleisesti, että kyseisen jäsenvaltion kansalaisuuden myöntämistä tai peruuttamista koskevasta, kyseisen jäsenvaltion lainsäätäjän valitsemasta liittymäperusteesta riippumatta kansallisen tuomioistuimen on tutkittava kunkin tapauksen kaikki yksilölliset olosuhteet, jotka ovat omiaan osoittamaan, että sellainen todellinen yhteys kyseiseen jäsenvaltioon, jonka ansiosta asianomainen henkilö voi säilyttää sen kansalaisuuden, on säilynyt.

62.

En yhdy tähän näkemykseen.

63.

En ensinnäkään näe mitään periaatteellista estettä sille, että jäsenvaltion lainsäädännön säännös voi osoittautua yleiseltä luonteeltaan suhteellisuusperiaatteen mukaiseksi kansallisen toimenpiteen oikeasuhteisuutta unionin lainsäädännön kannalta koskevan arvioinnin jälkeen.

64.

Tältä osin ja pyrkimättä tyhjentävyyteen mainitsen ainoastaan sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamista, jonka mukaan rikoksesta tuomittu unionin kansalainen menettää automaattisesti äänioikeutensa Euroopan parlamentin vaaleissa, koskevan 6.10.2015 annetun tuomion Delvigne (C‑650/13, EU:C:2015:648).

65.

Todettuaan, että kyseisen asian tilanne kuului unionin oikeuden soveltamisalaan, unionin tuomioistuin päätti tarkastella äänioikeuden menettämistä perusoikeuskirjan 39 artiklan 2 kohdassa taatun oikeuden sekä erityisesti suhteellisuusperiaatteen, sellaisena kuin se on vahvistettu perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa, kannalta.

66.

Unionin tuomioistuin katsoi äänioikeuden käyttöä koskevan rajoituksen oikeasuhteisuuden arvioinnin yhteydessä yhtäältä, että kyseinen rajoitus oli suhteellisuusperiaatteen mukainen, koska siinä otettiin huomioon tehdyn rikoksen laatu ja vakavuus sekä rangaistuksen pituus, ja totesi, että kansallisen lainsäädännön nojalla äänioikeuden menettäminen koski vain rikoksesta, josta on säädetty rangaistukseksi viiden vuoden tai sitä pitempi vapausrangaistus, joka voi olla jopa elinkautinen, rangaistukseen tuomittuja henkilöitä. Toisaalta unionin tuomioistuin korosti sitä, että kansallisessa lainsäädännössä nimenomaisesti säädettiin tuomitulle henkilölle annettavasta mahdollisuudesta saada hakemuksestaan poistetuksi kansalaisluottamuksen menettämistä koskeva rangaistus, jonka vuoksi hän on menettänyt äänioikeutensa. Unionin tuomioistuin totesi näin ollen, ettei kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö loukannut suhteellisuusperiaatetta ja ettei perusoikeuskirjan 39 artiklan 2 kohta ollut esteenä lainsäädännölle, jossa joukolta unionin kansalaisia, joihin Thierry Delvigne lukeutui, evättiin suoraan lain nojalla äänioikeus Euroopan parlamentin vaaleissa.

67.

Kyseisen asian perusteella voidaan siis päätellä, että kansallisen lainsäädännön oikeasuhteisuuden arviointia ei tarvitse suorittaa arvioimalla kunkin tapauksen yksilölliset olosuhteet, joiden perusteella voitaisiin poiketa kyseisessä lainsäädännössä säädetyn rajoituksen soveltamisesta. Unionin tuomioistuin huomautti tältä osin ainoastaan, että Delvigne täytti kansallisen lainsäädännön soveltamiselle asetetut ehdot – hänet oli toisin sanoen tuomittu vähintään viiden vuoden vankeusrangaistukseen – tutkimatta tarkemmin, oliko äänioikeuden käyttöä koskeva rajoitus tarkoituksenmukainen sen yksilöllisen (12 vuoden) rangaistuksen kannalta, johon Delvigne oli tuomittu, ja ottamatta etenkään huomioon kyseisen henkilön tilannetta koskevia mahdollisia lieventäviä seikkoja.

68.

2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) harjoitettu suhteellisuusperiaatteen noudattamisen valvonta ei voi mielestäni kumota tätä lähestymistapaa huolimatta sen soveltamisalaan liittyvistä kiistattomista epäselvyyksistä.

69.

Huomautan ensinnäkin, ettei missään 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) perusteluissa mainita, että tarkasteltavassa asiassa kyseessä olevan kaltaisen kansalaistamisen purkamista koskevan päätöksen oikeasuhteisuuden tutkimiseksi olisi otettava huomioon kunkin tapauksen kaikki olosuhteet.

70.

Unionin tuomioistuin viittasi tosin kolmeen otteeseen – kyseisen tuomion 54 ja 55 kohdan sekä 56 kohdan ensimmäisessä virkkeessä – niihin seurauksiin, joita kyseisestä päätöksestä aiheutuu asianomaiselle henkilölle.

71.

Vaikuttaa siltä, että näiden 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) kolmen kohdan välisestä yhteydestä ei ole erityisen helppoa saada käsitystä.

72.

Vaikka tuomion 54 kohdassa mainitaan kansalaistamisen purkamisesta aiheutuva välitön seuraus, toisin sanoen se, että kyseessä oleva henkilö menettää myös unionin kansalaisuuden, mikä vaikuttaa ymmärrettävältä ja loogiselta, näyttää siltä, että tuomion 55 kohdassa ja 56 kohdan ensimmäisessä virkkeessä sitä vastoin tarkoitetaan muuntyyppisiä, pikemminkin välillisiä tai pelkästään ”mahdollisia” seurauksia, jotka ovat erilaisia kuin unionin kansalaisuuden menettäminen ja joiden osalta kansallisen tuomioistuimen on arvioitava kansalaistamisen purkamista koskevan päätöksen oikeasuhteisuutta sekä SEUT 20 artiklan että yleisesti unionin oikeuden kannalta.

73.

Tältä osin on todettava asian Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) osalta, että jollen erehdy, ainoa kansalaistamisen purkamisesta aiheutuva välitön seuraus unionin kansalaisuuden menettämisen ohella oli riski, että asianomaisesta henkilöstä tulee kansalaisuudeton; tämä riski oli keskeisellä sijalla kansallisen tuomioistuimen esittämissä kysymyksissä, eikä se selvästikään ollut hypoteettinen.

74.

Siltä osin kuin kyseessä ovat nämä kansalaistamisen purkamista koskevan päätöksen kaksi välitöntä seurausta asiassa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104), unionin tuomioistuin ei ole antanut ymmärtää, että kyseinen päätös olisi ollut suhteellisuusperiaatteen vastainen. Unionin tuomioistuin totesi 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 57 kohdassa, että jäsenvaltiota, jonka kansalaisuus on saatu petoksella, ei voida velvoittaa SEUT 20 artiklan nojalla olemaan purkamatta kansalaistamista ainoastaan siitä syystä, että asianomainen henkilö ei ole saanut takaisin sitä jäsenvaltion kansalaisuutta, joka hänellä alun perin oli, ja siten unionin kansalaisuutta. Kummallista kyllä, unionin tuomioistuin jätti saman tuomion 58 kohdassa kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi määrittää suhteellisuusperiaatteen ulottuvuuden toteamalla, että sen on arvioitava, ”vaatiiko suhteellisuusperiaatteen noudattaminen – – sitä, että ennen kuin tällainen purkamispäätös [tulee voimaan], asianomaiselle henkilölle annetaan kohtuullinen määräaika, jotta hän voi yrittää saada takaisin sen jäsenvaltion kansalaisuuden, joka hänellä alun perin oli”. ( 15 )

75.

Tämän takia on vaikeaa ymmärtää, mi(t)kä muu(t) asianomaisen tilanteeseen kohdistuva(t) seurau(k)s(et) kansallisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon tutkiessaan asiassa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) kyseessä olevan kansalaistamisen purkamista koskevan päätöksen oikeasuhteisuutta, jos edes kyseisen päätöksen välittömiin seurauksiin ei voinut sisältyä Saksan viranomaisten pidättäytyminen tekemästä kyseistä päätöstä.

76.

On tosin täysin mahdollista kuvitella, että kansalaistamisen purkamista koskevasta päätöksestä, josta on seurauksena unionin kansalaisen aseman menettäminen, voi aiheutua monia seuraamuksia asianomaiselle henkilölle tai hänen perheenjäsenilleen, kuten unionin tuomioistuin on todennut 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 56 kohdan ensimmäisessä virkkeessä. Voidaan esimerkiksi ajatella, että unionin kansalaisen aseman menettämisestä voi seurata se, että sosiaalietuuksien maksaminen asianomaiselle henkilölle keskeytetään tai että hän menettää ne. Unionin kansalaisuuden menettämisestä voi seurata myös, ettei asianomainen henkilö voi enää vedota oikeuteen oleskella kyseisen jäsenvaltion alueella, tai tietyissä tapauksissa jopa se, ettei hän voi enää vedota oikeuteen oleskella unionin alueella. Jos asianomaisella henkilöllä on lapsia, joilla on kyseisen jäsenvaltion kansalaisuus ja joiden yksinomainen huoltajuus hänellä on, lapset voivat joutua 8.3.2011 annetussa tuomiossa Ruiz Zambrano (C‑34/09, EU:C:2011:124) tarkastellun kaltaiseen tilanteeseen.

77.

Nämä seuraukset eivät kuitenkaan johdu asianomaisen henkilön kansalaistamisen purkamista koskevasta päätöksestä, vaan mahdollisista myöhemmistä hallinnollisista päätöksistä, joihin voidaan joka tapauksessa hakea muutosta tuomioistuimessa ja joiden oikeasuhteisuutta voidaan tutkia myös unionin oikeuden kannalta.

78.

Näin ollen minun on vaikea ymmärtää, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, olisi arvioidessaan kansalaisuuden peruuttamispäätöksen oikeasuhteisuutta unionin oikeuden kannalta otettava huomioon tällaisia välillisiä, jopa hypoteettisia seurauksia, jos ne eivät voi missään tapauksessa johtaa päätöksen kumoamiseen tai toteamukseen, jonka mukaan kansallisten viranomaisten olisi täytynyt pidättäytyä tekemästä kyseistä päätöstä.

79.

Edellä mainitun esimerkin osalta on siten todettava, että jos asianomainen henkilö, joka saattaa menettää unionin kansalaisen aseman, ja hänen perheenjäsenensä, jotka ovat unionin kansalaisia, ovat 8.3.2011 annetussa tuomiossa Ruiz Zambrano (C‑34/09, EU:C:2011:124) tarkastellun kaltaisessa tilanteessa, tämä ei merkitse, että kyseisen jäsenvaltion on pidättäydyttävä tekemästä viimeksi mainitun kansalaisuuden peruuttamista koskevaa päätöstä; sen sijaan sen on varmistettava, että asianomainen henkilö voi edelleen asua unionin alueella unionin kansalaisten perheenjäsenenä.

80.

Näin ollen on olemassa kaksi vaihtoehtoa: joko kansalaisuuden peruuttamispäätöksen tekeminen voidaan ”neutralisoida”, koska se merkitsisi unionin kansalaisen aseman menettämistä – mistä tosin aiheutuu monia ongelmia sen kannalta, että kyseinen asema, sellaisena kuin siitä määrätään SEU 9 artiklassa ja SEUT 20 artiklan 1 kohdassa, ( 16 ) on luonteeltaan täydentävä suhteessa jäsenvaltioiden kansalaisuuteen, mutta mikä ei ole mielestäni mahdotonta ( 17 ) – tai tällaisen päätöksen tekemistä ei voida ”neutralisoida” unionin kansalaisen aseman menettämisen vuoksi, mutta siinä tapauksessa minun olisi vaikea ymmärtää, minkä vuoksi asianomaisen henkilön tilanteelle aiheutuvat toissijaiset välilliset, jopa hypoteettiset seuraukset, jotka ovat vähemmän vakavia kuin tämän perustavaa laatua olevan aseman ja siihen liittyvien oikeuksien menettäminen, merkitsisivät sitä, ettei kansalaisuuden peruuttamispäätöstä voida tehdä.

81.

Älköön unionin tuomioistuin ymmärtäkö minua väärin. En todellakaan tarkoita, että jäsenvaltiot olisi vapautettava kansalaisuuden peruuttamispäätöksen tai pääasioissa tarkoitettujen kaltaisten toimenpiteiden, joissa todetaan jäsenvaltion kansalaisten kansalaisuuden ja sen myötä unionin kansalaisen aseman menettäminen, oikeasuhteisuuden arvioinnista.

82.

Tässä arvioinnissa on kuitenkin mielestäni tämän oikeuskäytännön mukaisesti rajoituttava varmistamaan, että kyseinen kansallinen toimenpide, jonka välittömänä seurauksena on unionin kansalaisuuden menettäminen, on omiaan takaamaan sen yleistä etua koskevan päämäärän, jota sillä tavoitellaan, ja ettei kyseistä tavoitetta voida saavuttaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä, toisin sanoen, ettei kyseinen toimenpide ylitä sitä, mikä on tarpeen kyseisen yleistä etua koskevan päämäärän saavuttamiseksi. ( 18 )

83.

2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 59 kohta ja tuomiolauselma, joissa yleisesti ottaen todetaan, että kansalaistamisen purkamispäätöksen yhteensopivuus unionin oikeuden, erityisesti EY 17 artiklan (josta on tullut SEUT 20 artikla), kanssa edellyttää, että kyseinen päätös on ”suhteellisuusperiaatteen” mukainen, tukevat tätä tulkintaa.

84.

Oikeasuhteisuuden arviointi, jonka unionin tuomioistuin kehottaa kansallista tuomioistuinta suorittamaan 2.3.2010 annetussa tuomiossa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104), ei mielestäni missään tapauksessa edellytä asianomaisten henkilöiden kaikkien sellaisten yksilöllisten tilanteiden tarkastelua, jotka kansalaisuuden peruuttamista ohjaavien kansallisen lainsäädännön soveltamisedellytysten täyttymisestä huolimatta olisivat omiaan osoittamaan, että todellinen yhteys kyseiseen jäsenvaltioon on säilynyt.

85.

Jos tässä yhteydessä tarkastellaan ainoastaan 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 56 kohdan toisessa virkkeessä nimenomaisesti lueteltuja seikkoja, muistutan, että unionin tuomioistuin on pyytänyt kansallista tuomioistuinta tarkistamaan erityisesti, onko niiden oikeuksien, jotka jokaisella unionin kansalaisella on, menettäminen ”perusteltua suhteessa tämän henkilön suorittaman rikkomisen vakavuuteen, kansalaistamispäätöksen ja purkamispäätöksen välillä kuluneeseen aikaan sekä asianomaisen henkilön mahdollisuuteen saada takaisin alkuperäinen kansalaisuus”.

86.

On selvää, että vaikka 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 56 kohdan toisen virkkeen sanamuoto on yleinen, unionin tuomioistuimen mainitsemia seikkoja, jotka kansallisen tuomioistuimen on tutkittava, ei välttämättä voida soveltaa kaikkiin tilanteisiin, joissa on kyse jäsenvaltion kansalaisuuden tai unionin kansalaisuuden menettämisestä. Oikeasuhteisuuden arviointi on suoritettava erityisesti jäsenvaltion kansalaisuuden ja unionin kansalaisuuden peruuttamisen taustalla olevan syyn perusteella.

87.

2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 56 kohdan toisessa virkkeessä mainittujen kolmen seikan tutkiminen ei mielestäni tue pääasioiden kantajien väitettä, jonka mukaan kunkin tapauksen kaikki olosuhteet on otettava huomioon arvioitaessa kansallisen toimenpiteen, jolla henkilöltä viedään jäsenvaltion kansalaisuus, oikeasuhteisuutta.

88.

Näin on selvästi kehotuksen osalta, joka on esitetty kansalliselle tuomioistuimelle, että tämä tutkisi, oliko unionin kansalaisen asemaan liittyvien oikeuksien menettäminen ”perusteltua suhteessa rikkomisen vakavuuteen”. Tämän seikan, joka on ominainen kansalaistamisen purkamispäätöksen taustalla olevalle syylle (petollinen toiminta) asiassa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104), tarkastelu edellyttää nimittäin ainoastaan unionin kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien menettämisen ja henkilön suorittaman rikkomisen riittävän vakavuuden välisen vastaavuuden tarkistamista, joka voidaan hyvin suorittaa abstraktilla tasolla ja joka ei siten edellytä konkreettista tutkimista. ( 19 ) Ääritapauksessa – jonka toivon olevan täysin hypoteettinen – jossa jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään henkilön kansalaistamisen purkamisesta, mikä johtaa unionin kansalaisuuden menettämiseen, tieliikennelain rikkomisen vuoksi, kyseinen toimenpide osoittautuisi suhteettomaksi, kun otetaan huomioon, ettei rikkomisen vähäisen vakavuuden ja sen vakavan seurauksen, joka unionin kansalaisuuden menettäminen on, välillä ole vastaavuutta. Tällainen valvonta ei edellytä asianomaisten henkilöiden tilanteiden tapauskohtaista tarkastelua.

89.

Tämä pätee luonnollisesti myös sitä, onko asianomaisella henkilöllä, jolta on viety jäsenvaltion kansalaisuus, ”mahdollisuus saada takaisin alkuperäinen kansalaisuus”, koskevaan kansallisen tuomioistuimen arviointiin. Tällainen arviointi voidaan hyvin tehdä pelkästään asianomaisissa kansallisissa säännöksissä tarkoitettujen mahdollisuuksien valossa erillään henkilöä koskevien olosuhteiden tarkastelusta. Lisäksi on kiinnostavaa huomata, että vaikka tämä 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) katkelma kuuluu kohtaan, jossa muistutetaan unionin kansalaisen aseman tärkeydestä primaarioikeudessa, unionin tuomioistuin ei käsittele kyseisen aseman säilyttämisen tarvetta asianomaisen kannalta ( 20 ) eikä tämän mahdollisuutta tosiasiallisesti saada takaisin alkuperäinen kansalaisuutensa, kyseisessä tapauksessa Itävallan kansalaisuus, minkä ansiosta kantaja olisi asiassa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) saanut takaisin myös unionin kansalaisuuden. ( 21 )

90.

Katson, että tämä koskee myös unionin tuomioistuimen 2.3.2010 antaman tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 56 kohdan toisessa virkkeessä pyytämää tarkastelua, joka koskee ”kansalaistamispäätöksen ja purkamispäätöksen välillä kulunutta aikaa”, vaikka – myönnettäköön – ei yhtä selvästi. Tämä kansalliselta tuomioistuimelta pyydetty tarkastus herättää epäilyjä siitä, mitä johtopäätöksiä kyseisen tuomioistuimen on tehtävä ajan kulumisesta. Ei nimittäin ole selvää, olisiko ajan kuluminen sinänsä voinut estää kansalaisuuden purkamispäätöksen tekemisen vai olisiko se voinut tapauksen Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) erityispiirteet huomioon ottaen vaikuttaa ainoastaan siihen, onko kyseisellä päätöksellä taannehtiva vaikutus. Asiassa Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) kansalaistamispäätöksen ja purkamispäätöksen välillä oli kulunut noin puolitoista vuotta. Lisäksi asiaan sovellettavan Saksan lainsäädännön mukaan hallintotoimi, joka on saatu petoksella, puretaan lähtökohtaisesti taannehtivasti, ( 22 ) mikä jätti asiaa käsittelevälle kansalliselle tuomioistuimelle harkintavaltaa, jonka ansiosta se saattoi ottaa huomioon tiettyjä seikkoja, jotka liittyivät sekä asianomaisen henkilön että hallinnon käyttäytymiseen – erityisesti siihen, että petollinen toiminta jäi hallinnolta huomaamatta – kuluneena ajanjaksona. Unionin tuomioistuin ei ole kuitenkaan antanut selvästi ymmärtää, että ajan kuluminen voisi vaikuttaa siten, että kansalaisuuden hankkiminen petoksella ja näin ollen kansalaistamisen purkamista koskevan taannehtivan päätöksen tekeminen voidaan ”neutralisoida”. 2.3.2010 annetusta tuomiosta Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) ei toisin sanoen millään tavoin ilmene, että kansallista tuomioistuinta oli kehotettu tutkimaan, oliko asianomaiselle muodostunut hänen petollisesta toiminnastaan huolimatta – kun otetaan huomioon kansalaistamispäätöksen ja sen purkamista koskevan päätöksen välillä kuluneen ajan olosuhteet – niin vahva yhteys Saksan liittotasavaltaan, että se riittää esteeksi kansalaistamisen purkamiselle.

91.

Näin ollen, kun otetaan huomioon sekä 6.10.2015 annettu tuomio Delvigne (C‑650/13, EU:C:2015:648) että 2.3.2010 annettu tuomio Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104), katson, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan oikeasuhteisuutta koskeva arviointi on pääasioissa suoritettava in abstracto tavalla ja joka tapauksessa riippumatta seurauksista ja yksilöllisistä olosuhteista, joiden vaikutuksesta Alankomaiden lainsäätäjän valitsemia kansalaisuuden menettämisen edellytyksiä jätettäisiin soveltamatta.

92.

Käsittelen seuraavaksi Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan oikeasuhteisuutta.

93.

Tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin, ettei kyseisen artiklan soveltamisesta välttämättä seuraa unionin kansalaisuuden menettäminen. Kuten olen jo todennut, Alankomaiden kansalaisuuden menettäminen, josta kyseisessä artiklassa säädetään, koskee myös sellaisia Alankomaiden kuningaskunnan kansalaisia, joilla on myös jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisuus ja jotka asuvat kolmannessa maassa. Näillä henkilöillä säilyy unionin kansalaisuus huolimatta Alankomaiden kansalaisuuden menettämisestä.

94.

Toiseksi – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on huomauttanut – Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 4 momentissa säädetään useista mahdollisuuksista keskeyttää yksinkertaisilla tavoilla kymmenen vuoden määräaika, joka koskee yhtäjaksoista oleskelua jossakin kolmannessa maassa. Kyseinen määräaika nimittäin keskeytetään, ja näin ollen uusi kymmenen vuoden ajanjakso asianomaisen henkilön hyväksi alkaa, jos hän on saanut joko todistuksen Alankomaiden kansalaisuudesta, matkustusasiakirjan (passin) tai alankomaalaisen henkilötodistuksen.

95.

Toimittamalla jonkin näistä asiakirjoista asianomainen voi omasta aloitteestaan estää Alankomaiden kansalaisuuden ja mahdollisesti unionin kansalaisuuden menettämisen.

96.

Kansalaisuuden menettämisestä riippumatta sen vaatiminen, että jäsenvaltion kansalainen uusii jonkin näistä asiakirjoista passin tai kansallisen henkilötodistuksen voimassaolon päättyessä, ei selvästikään vaikuta kohtuuttomalta ja suhteettomalta. ( 23 )

97.

Tämä toteamus pätee sitäkin suuremmalla syyllä, jos henkilö asuu merkittävän ajanjakson kolmannessa maassa tai jos yhteys hänen lähtöjäsenvaltioonsa on vaarassa heiketä. On nimittäin jokaisen edun mukaista, että henkilöllä on käytettävissään voimassa oleva henkilötodistus ja/tai matkustusasiakirja, etenkin, kun jommankumman toimittaminen auttaa häntä säilyttämään kansalaisuutensa ja mahdollisesti unionin kansalaisuuden.

98.

Jos kolmannessa maassa asuva Alankomaiden kansalainen pyytää toimittamaan jonkin Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 4 momentissa mainituista kolmesta asiakirjasta ennen kuin hänellä on tullut täyteen kymmenen vuotta yhtäjaksoista asumista kolmannessa maassa, Alankomaiden lainsäätäjä olettaa, että kyseinen kansalainen tahtoo säilyttää todellisen yhteyden Alankomaihin.

99.

Sitä vastoin jos henkilö ei toteuta toimia ennen kuin hänellä on tullut täyteen kymmenen vuotta yhtäjaksoista asumista kyseisessä kolmannessa maassa – josta ajanjaksosta säädetään kyseisen lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa – saadakseen jonkin näistä asiakirjoista, Alankomaiden lainsäätäjä olettaa tämän yhteyden katkenneen. ( 24 )

100.

Nämä olettamat eivät näytä ylittävän sitä, mikä on tarpeen Alankomaiden lainsäätäjän tavoitteleman päämäärän saavuttamiseksi.

101.

Kolmanneksi Alankomaiden kansalaisuuden ja mahdollisesti unionin kansalaisuuden menettäminen suoraan lain nojalla on peruutettavissa. Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin f kohdan nojalla henkilö, joka on menettänyt Alankomaiden kansalaisuuden, voi saada kyseisen kansalaisuuden uudelleen suotuisammin ehdoin kuin henkilö, jolla ei ole koskaan ollut Alankomaiden kansalaisuutta. Sen mukaisesti, mitä unionin tuomioistuin on todennut 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) 56 kohdan toisessa virkkeessä ja 6.10.2015 antamassaan tuomiossa Delvigne (C‑650/13, EU:C:2015:648) harjoittamansa suhteellisuusperiaatteen noudattamisen valvonnan osalta, katson, että mahdollisuus saada takaisin unionin kansalaisen asemaan liittyvät oikeudet ilmentää osaltaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön oikeasuhteisuutta.

102.

Huomautan, että nyt käsiteltävässä asiassa yksikään kolmesta täysi-ikäisestä kantajasta ei ole kiistänyt sitä, että he täyttävät Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan soveltamisedellytykset ja että he menettävät näin ollen Alankomaiden kansalaisuutensa ja – koska heillä ei ole jonkin toisen jäsenvaltion kansalaisuutta – unionin kansalaisuutensa. ( 25 )

103.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamista tiedoista käy ilmi, että pääasioiden kantajat odottivat – yllättävää kyllä – kuudesta kymmeneen vuotta anoakseen passinsa uusimista ja hakivat kaikki uusimista vuoden 2014 kuluessa. Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan mukaisesti he olivat kuitenkin kaikki menettäneet Alankomaiden kansalaisuutensa keväästä 2013 alkaen.

104.

Kuten olen edellä todennut, pääasioiden kantajat arvostelevat sitä, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetussa laissa kielletään kansallisia tuomioistuimia ottamasta huomioon yksilöllisiä olosuhteita, jotka heidän mukaansa osoittavat, että heillä oli säilynyt todellinen yhteys Alankomaihin Alankomaiden lainsäätäjän Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdassa valitsemasta kriteeristä huolimatta. Toisin sanoen heidän mielestään suhteellisuusperiaate edellyttää, että kansallinen tuomioistuin ottaa huomioon sekä yksilölliset olosuhteet, joilla voi olla merkitystä tarkistettaessa, täyttyvätkö Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan soveltamisedellytykset, että erityisesti sellaisiin muihin liittymäperusteisiin, jotka osoittavat todellisen yhteyden Alankomaihin säilyneen, kuten kyky puhua hollannin kieltä, perhe- ja/tai tunnesiteiden säilyminen kyseisessä jäsenvaltiossa ja äänioikeuden käyttö Alankomaiden vaaleissa, liittyvät yksilölliset olosuhteet.

105.

Niin houkuttelevalta kuin tämä väite voikin vaikuttaa, ja 2.3.2010 annetun tuomion Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) ja 6.10.2015 annetun tuomion Delvigne (C‑650/13, EU:C:2015:648) soveltamisalaa koskevan keskustelun näkökulmasta riippumatta, sillä voi mielestäni olla erityisen vaarallisia seurauksia erityisesti jäsenvaltioiden ja unionin välisen toimivallan jaon kannalta.

106.

Tämä väite merkitsee nimittäin sitä, että – sillä verukkeella, että pyydetään tarkistamaan, onko unionin oikeuden suhteellisuusperiaatetta noudatettu – yritetään velvoittaa kansallinen tuomioistuin korvaamaan keskeytymätöntä asumista kolmannen maan alueella koskeva peruste, jonka kansallinen lainsäätäjä on valinnut kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja unionin oikeutta rikkomatta, liittymää asianomaiseen jäsenvaltioon koskevilla muilla perusteilla, jotka ovat tosin täysin mahdollisia teoriassa tai jonkin toisen jäsenvaltion näkökulmasta, mutta joita kansallinen lainsäätäjä ei ole pitänyt merkityksellisinä sen osoittamiseksi, että todellinen yhteys kyseiseen jäsenvaltioon on säilynyt.

107.

Huomautan, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti jäsenvaltiot ovat toimivaltaisia määrittelemään kansalaisuuden saamista ja menettämistä koskevat ehdot ja että SEU 9 artiklan ja SEUT 20 artiklan 1 kohdan mukaan unionin kansalaisuus täydentää mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta. Lisäksi pääasioiden kantajien väitteiden hyväksyminen johtaisi siihen, että unioni loukkaa velvollisuutta kunnioittaa SEU 4 artiklan 2 kohdassa mainittua jäsenvaltioiden kansallista identiteettiä, jonka kannalta kansallisen yhteisön kokoonpano on selvästi keskeinen tekijä. ( 26 )

108.

Kuten olen jo todennut, myöskään 2.3.2010 annettu tuomio Rottmann (C‑135/08, EU:C:2010:104) ei tue pääasioiden kantajien väitteitä. Kyseistä tuomiota ei nimittäin voida mielestäni tulkita siten, että siinä velvoitetaan kansallinen tuomioistuin tarkistamaan suhteellisuusperiaatteen noudattamista koskevan arvioinnin yhteydessä, voidaanko yleistä etua koskevaan päämäärään, jota kansallisella lainsäädännöllä tavoitellaan, perustuvan jäsenvaltion kansalaisuuden kumoamispäätöksen tekeminen sivuuttaa asianomaisten henkilöiden sellaisten tilanteiden perusteella, jotka osoittavat todellisen yhteyden kyseiseen jäsenvaltioon säilyneen, riippumatta siitä, millä perusteella kyseinen päätös on tehty.

109.

Lisäksi muistutan, ettei vastaavasti pelkästään se seikka, että jäsenvaltio on ottanut käyttöön erilaisen suojajärjestelmän kuin jokin toinen jäsenvaltio – tai se, että on olemassa muita mahdollisia toimenpiteitä, joilla tämä päämäärä voitaisiin saavuttaa mutta jotka kansallinen lainsäätäjä on syystä tai toisesta katsonut riittämättömiksi sen saavuttamiseksi – sulje pois sitä, että kansallinen toimenpide, jolla tavoitellaan yleistä etua koskevaa päämäärää, on tarpeellinen ja oikeasuhteinen. ( 27 )

110.

Lisäksi pääasioiden kantajien nyt käsiteltävässä asiassa esittämien väitteiden hyväksyminen merkitsisi sitä, että kansallisen tuomioistuimen on määritettävä – ilman, että kansallisen lainsäätäjän osuutta on täsmennetty – liittymää asianomaiseen jäsenvaltioon koskevat merkitykselliset perusteet, niiden voimakkuus ja painotus.

111.

Esimerkiksi jos oletetaan, että kyky käyttää hollannin kieltä hyväksytään merkitykselliseksi kriteeriksi, millä tavalla kansallisen tuomioistuimen olisi otettava huomioon se, että Tjebbes on todennut kirjallisissa huomautuksissaan, ettei hän puhu sujuvasti hollantia, ja tarvittaessa suhteutettava tämä kriteeri hänen Kanadan ja Alankomaiden välillä viime vuosina tekemiensä matkojen lukumäärään tai hänellä kyseisessä jäsenvaltiossa säilyneisiin mahdollisiin perhesiteisiin, joiden painoarvoa ei ole täsmennetty?

112.

Entä olisiko kansallisen tuomioistuimen otettava huomioon myös se, että – tarkasteltaessa Koopmanin, joka toteaa hallitsevansa hollannin kielen erittäin hyvin sekä kirjallisesti että suullisesti ja joka näyttää matkustavan säännöllisesti Alankomaihin, tilannetta – hänen poikansa, josta tuli täysi-ikäinen ennen kevättä 2013, on Koopmanin esittämien huomautusten mukaan hänestä itsestään poiketen toteuttanut toimenpiteitä säilyttääkseen Alankomaiden kansalaisuuden, ja jos vastaus on myöntävä, kuinka tärkeänä tätä seikkaa on pidettävä?

113.

Tällaisen tehtävän asettaminen kansallisille tuomioistuimille loisi yksityisille oikeussubjekteille oikeudellista epävarmuutta. Katson joka tapauksessa, että jos unionin tuomioistuin ehdotuksestani poiketen hyväksyisi pääasioiden kantajien väitteen, sen olisi itse määritettävä suhteellisuusperiaatteen ulottuvuus ja näin ollen ilmoitettava ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle ne liittymää asianomaiseen jäsenvaltioon koskevat merkitykselliset perusteet, jotka tämän olisi otettava huomioon voidakseen tarkistaa, täyttyvätkö ne pääasioissa kyseessä olevissa tapauksissa.

114.

En voi kannustaa unionin tuomioistuinta noudattamaan tällaista lähestymistapaa, sillä se loukkaisi jäsenvaltioiden toimivaltaa määritellä kansalaisuuden menettämisen ehdot.

115.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohta ei loukkaa unionin oikeudessa suojattua suhteellisuusperiaatetta.

116.

Se, että perusoikeuskirjan 7 artiklan mukaan jokaisella on oltava oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä kunnioitetaan, ei muuta tätä johtopäätöstä.

117.

Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan soveltaminen ei millään tavoin poista Alankomaiden kansalaisilta, jotka ovat menettäneet Alankomaiden kansalaisuuden ja mahdollisesti unionin kansalaisuuden, oikeutta yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Heillä on erityisesti edelleen oikeus oleskella sen kolmannen maan alueella, jonka kansalaisuus heillä on, ja kyseisen kolmannen maan myöntämien matkustusasiakirjojen ansiosta he voivat edelleen matkustaa ja liikkua vapaasti; ulkomaalaisten maahantuloa koskevassa lainsäädännössä vahvistetuin edellytyksin heillä on myös pääsy kaikkien muiden valtioiden, unionin jäsenvaltiot mukaan luettuina, alueelle. Lisäksi näillä henkilöillä on edelleen täysimääräinen oikeus yksityis- ja perhe-elämänsä kunnioittamiseen ilman vaaraa siitä, että heidän olisi poistuttava sen kolmannen maan alueelta, jossa he asuvat. Tämä arvio pätee kaikissa tapauksissa. Siinä ei toisin sanoen vaadita tutkimaan konkreettisesti kansalaisuuden ja mahdollisesti unionin kansalaisuuden menettämisen vaikutuksia asianomaisten henkilöiden yksilöllisiin tilanteisiin.

118.

Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kysymyksen ensimmäiseen osaan siten, että SEUT 20 artikla, kun sitä luetaan suhteellisuusperiaatteen valossa, ei ole esteenä Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohdan ja 4 momentin kaltaiselle säännökselle, jonka nojalla täysi-ikäinen, joka on myös kolmannen maan kansalainen, menettää suoraan lain nojalla jäsenvaltion kansalaisuuden ja sen myötä unionin kansalaisuuden sen takia, että hänen pääasiallinen oleskelupaikkansa on ollut ulkomailla ja Euroopan unionin ulkopuolella keskeytymättömän kymmenen vuoden ajanjakson ajan.

119.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen toinen osa liittyy siihen, että alaikäiset Alankomaiden kansalaiset voivat menettää kansalaisuutensa Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 1 momentin d kohdan nojalla, ja se koskee pääasioissa ainoastaan Duboux’n eli Koopmanin tyttären tilannetta. Vastaavasti kuin kyseisen lain 15 §:n 1 momentin c kohdan tarkastelulla, on tarkistettava, tavoitellaanko saman lain 16 §:n 1 momentin d kohdassa tarkoitetulla kansalaisuuden menettämisellä yleistä etua koskevaa päämäärää ja ylittyykö tältä osin se, mikä on tarpeen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi.

120.

Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 1 momentin d kohdan nojalla alaikäinen menettää Alankomaiden kansalaisuuden, jos toinen hänen vanhemmistaan menettää kyseisen kansalaisuuden saman lain 15 §:n 1 momentin c kohdan nojalla, paitsi jos hänestä tulisi sen seurauksena kansalaisuudeton. ( 28 )

121.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 1 momentin d kohdalla tavoitellun yleistä etua koskevan päämäärän osalta, että sen lainsäädäntöhistoriasta ilmenee, että kyseisellä säännöksellä pyritään palauttamaan yhtenäinen kansalaisuus perheen sisällä.

122.

Tältä osin on huomattava, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 1 momentin d kohta perustuu kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 7 artiklan 2 kappaleeseen, jossa määrätään, että jos toinen vanhemmista menettää sopimusvaltion kansalaisuuden, myös heidän lapsensa menettävät sen. ( 29 ) Lisäksi monikansalaisuustapausten vähentämisestä ja sotilaallisista velvoitteista monikansalaisuustapauksissa tehdyn (eurooppalaisen) yleissopimuksen muuttamista koskevan, , Strasbourgissa 2.2.1993 allekirjoitetun toisen pöytäkirjan ( 30 ) johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa mainitaan kannustaminen yhtenäisen kansalaisuuden takaamiseen perheen sisällä.

123.

On totta, että jopa kansainvälisellä tasolla tällaisen tavoitteen oikeutus on kyseenalaistettu sillä perusteella, että alaikäisille on myönnettävä heidän vanhempiinsa nähden itsenäiset menettelylliset ja aineelliset oikeudet. ( 31 )

124.

Ilman, että se tunnustaa tällaisia oikeuksia, Alankomaiden hallitus on korostanut useaan otteeseen nyt käsiteltävässä asiassa esittämissään huomautuksissa, että yhtenäistä kansalaisuutta perheen sisällä koskevaan tavoitteeseen on sisällyttävä lapsen etu samalla tavalla kuin se tunnustetaan kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 7 artiklan 2 kappaleen soveltamisen yhteydessä. ( 32 ) Alankomaiden hallitus toteaa lisäksi, että myös kansallinen lainsäätäjä on ottanut huomioon perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa vahvistetun lapsen edun ( 33 ) säätäessään Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 2 momentissa useista poikkeuksista, jotka koskevat kansalaisuuden menettämistä alaikäisten tapauksessa.

125.

Olen samaa mieltä Alankomaiden hallituksen kanssa siitä, että yhtenäistä kansalaisuutta perheen sisällä koskeva peruste edellyttää myös lapsen edun huomioon ottamista. Tämä näkökohta on sitäkin tärkeämpi silloin, kun alaikäinen on Alankomaiden kansalaisuuden menettämisen myötä vaarassa menettää myös unionin kansalaisuuden.

126.

Nämä seikat huomioon ottaen tavoite varmistaa tai palauttaa yhtenäinen kansalaisuus perheen sisällä ottamalla huomioon lapsen etu on mielestäni hyväksyttävä tavoite, jonka vuoksi se, että alaikäinen menettää jäsenvaltion kansalaisuuden ja sen myötä mahdollisesti unionin kansalaisuuden, voi olla periaatteessa perusteltua.

127.

On kuitenkin tarkistettava, onko toimenpide, jolla Alankomaiden lainsäätäjä pyrkii tämän tavoitteen saavuttamiseen, suhteellisuusperiaatteen mukainen.

128.

Alankomaiden hallituksen mukaan lapsen, joka on unionin kansalainen, edun huomioon ottaminen ei merkitse sitä, ettei lapsi voisi koskaan menettää Alankomaiden kansalaisuutta ja sen myötä unionin kansalaisuutta. Lisäksi se toteaa lähinnä, että jos vanhempi on menettänyt todellisen yhteyden Alankomaihin, voidaan kohtuudella olettaa, ettei lapsella ole enää periaatteessa todellista yhteyttä kyseiseen jäsenvaltioon. Tämä selittää sen, minkä vuoksi se, että alaikäinen menettää kansalaisuuden, tapahtuu periaatteessa automaattisesti, elleivät edellytykset Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 2 momentissa säädettyjen poikkeusten soveltamiseksi täyty.

129.

Tämä perustelulinja ei vakuuta minua.

130.

Tarkoitus ei tosin ole kiistää sitä, että lapsen, joka on unionin kansalainen, etu voi periaatteessa olla este jäsenvaltion ja siten unionin kansalaisuuden menettämiselle.

131.

Huomautan kuitenkin yhtäältä, että Alankomaiden lainsäätäjä on käyttänyt lähtökohtanaan olettamusta, että yhtenäinen kansalaisuus perheen sisällä osuu aina yksiin lapsen edun kanssa, lukuun ottamatta lainsäätäjän itse hyväksymiä poikkeustapauksia.

132.

Toisaalta vaikuttaa siltä, ettei Alankomaiden lainsäätäjä ole millään tavoin ottanut huomioon sitä, että alaikäisillä unionin kansalaisilla on itsenäinen oikeus unionin kansalaisuuteen. On kuitenkin selvää, ettei unionin kansalaisuutta ole varattu täysi-ikäisille ja etteivät alaikäiset unionin kansalaiset ole toisen luokan kansalaisia. ( 34 ) Alaikäisillä on pääosin samat kyseisestä asemasta seuraavat oikeudet riippumatta siitä, että kyseisten oikeuksien käyttö riippuu yleensä henkilöistä, jotka ovat heidän huoltajiaan. Alaikäisten asema unionin kansalaisina ei näin ollen ole johdettu heidän vanhempiensa, jotka ovat unionin kansalaisia, kansalaisuudesta, vaan heillä on unionin kansalaisen asema itsenäisesti.

133.

Mielestäni alaikäisten itsenäinen asema unionin kansalaisina ja tarve ottaa huomioon lapsen etu edellyttävät, että sovellettaessa jäsenvaltion lainsäädäntöä, josta seuraa, että kyseisen valtion alaikäiset kansalaiset menettävät kyseisen valtion ja sen myötä unionin kansalaisuuden, näiden alaikäisten on voitava nauttia samoja menettelyllisiä ja aineellisia oikeuksia kuin täysi-ikäisten.

134.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on huomauttanut, lapsilla, jotka ovat unionin kansalaisia, ei täysi-ikäisistä poiketen ole mahdollisuutta estää kansalaisuuden menettämistä pyytämällä Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 4 momentissa tarkoitettuja asiakirjoja.

135.

Vanhempi, joka on Alankomaiden kansalainen, voi tosin toteuttaa nämä toimenpiteet.

136.

Jos nämä toimenpiteet toteutetaan lapsen nimissä, ne edellyttävät kuitenkin järjestelmällisesti vanhemman omissa nimissään samanaikaisesti toteuttamia toimenpiteitä. Muutoin siitä, että vanhempi menettää kansalaisuuden, seuraa automaattisesti se, että myös lapsi menettää kansalaisuuden.

137.

Näin ollen jos vanhempi, joka on unionin kansalainen ja joka on vuonna 2012 tai ennen 1.4.2013 hakenut passin uusimista yksinomaan lapselleen, joka on unionin kansalainen, ja saanut sen uusittua, on kyseisen ajankohdan jälkeen itse menettänyt Alankomaiden kansalaisuuden, myös lapsi menettää automaattisesti kyseisen kansalaisuuden ja unionin kansalaisuuden kyseisestä ajankohdasta alkaen, vaikka lapsella virallisesti on passi, jonka Alankomaiden viranomaiset ovat myöntäneet viideksi vuodeksi eli joko vuoteen 2017 asti – minkä perusteella voisi olettaa, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 4 momentissa tarkoitetun kymmenen vuoden ajanjakson keskeyttävän toimen vaikutukset voisivat hyödyttää kyseistä lasta – tai vuoteen 2022 asti, ja että hän voisi näin ollen säilyttää Alankomaiden ja siten unionin kansalaisuuden vähintään kyseiseen ajankohtaan asti.

138.

Ei liene epärealistista ajatella, että tällainen tilanne voi syntyä.

139.

On täysin mahdollista, että ennen kymmenen vuoden ajanjakson päättymistä alaikäisen, joka on unionin kansalainen, vanhempi, joka on Alankomaiden kansalainen, voi katsoa, mahdollisesti ensin mainitun suostumuksella ja ennen kuin hän joutuu itse uusimaan passinsa tai henkilötodistuksensa säilyttääkseen oman kansalaisuutensa, että Alankomaiden ja siten unionin kansalaisuuden säilyttäminen on hänen lapsensa etujen mukaista.

140.

Lisäksi on täysin mahdollista, että alaikäinen asuu erinäisistä syistä erossa vanhemmastaan unionissa tai Alankomaissa.

141.

Yhtäältä on kuitenkin todettava, ettei Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain missään säännöksessä säädetä, että tällaisessa tapauksessa alaikäinen ei voi menettää Alankomaiden kansalaisuuttaan sen perusteella, että hänen vanhempansa menettää omansa, vaikka lapsen, joka on unionin kansalainen, etu voisi vaatia sitä.

142.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on todennut ja kuten itse totesin, Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 3 ja 4 momenttia, joiden mukaan asumista kolmannessa maassa koskeva kymmenen vuoden ajanjakso voidaan keskeyttää, sovelletaan ainoastaan täysi-ikäisten tapauksessa. Lisäksi on todettava, että vaikka Alankomaiden lainsäätäjä on katsonut mahdolliseksi poikkeamisen yhtenäistä kansalaisuutta perheen sisällä koskevasta tavoitteesta, mitään Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 2 momentissa säädetyistä poikkeustapauksista ei sovelleta edellä esitettyihin tapauksiin.

143.

Toisaalta on todettava, että koska Alankomaiden lainsäätäjä ei ota huomioon tällaisia tilanteita, se olettaa, että unionin kansalaisuus on alaikäisen tapauksessa järjestelmällisesti liitännäinen täysi-ikäisen kansalaisuuteen lukuun ottamatta tiettyjä Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettuja poikkeustapauksia.

144.

Lapsen etua ja lapsen asemaa unionin kansalaisena vähemmän loukkaaviin toimenpiteisiin kuuluisivat mielestäni erityisesti yleislauseke, jonka ansiosta kansallinen tuomioistuin voisi ottaa huomioon kyseisen edun ja kyseisen aseman kaikissa niissä tapauksissa, joissa sovelletaan kansalaisuudesta annetun lain asiaa koskevia säännöksiä, ja/tai Alankomaiden kansalaisille annettava mahdollisuus toteuttaa toimenpiteitä kymmenen vuoden ajanjakson keskeyttämiseksi myös pelkästään lasten, jotka ovat Alankomaiden ja unionin kansalaisia, tapauksessa.

145.

Sekään, että lapsi voi täysi-ikäiseksi tultuaan tietyissä olosuhteissa saada takaisin Alankomaiden kansalaisuuden, ei voisi yksinään korvata sitä, että henkilön ei olisi alaikäisenä tarvinnut koskaan menettää kyseistä kansalaisuutta, jos lapsen etu ja hänen asemansa unionin kansalaisena olisi otettu asianmukaisesti huomioon.

146.

Katson näin ollen, että jättäessään säätämättä, että lapsen, joka on unionin kansalainen, etu otetaan huomioon kaikissa päätöksissä, joiden johdosta tämä voi menettää unionin kansalaisuuden, lukuun ottamatta joitakin Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 2 momentissa säädettyjä poikkeustapauksia, Alankomaiden lainsäätäjä on ylittänyt sen, mikä on tarpeen yhtenäistä kansalaisuutta perheen sisällä koskevan tavoitteen saavuttamiseksi ottamalla huomioon lapsen etu.

147.

Tämä päätelmä, jossa kunnioitetaan kansallisen lainsäätäjän periaatteellista toimivaltaa määritellä kansalaisuuden menettämisen ehdot, ei ole tietenkään ristiriidassa täysi-ikäisten henkilöiden osalta ehdottamani päätelmän kanssa. Tässä yhteydessä ei ole tarkoitus jättää soveltamatta kansallisen lainsäätäjän valitsemaa, kyseessä olevan jäsenvaltion kansalaisuuden menettämistä ohjaavaa perustetta korvaamalla se perusteella, joka ei ole kyseisen lainsäätäjän hyväksymä, vaan ainoastaan valvoa, ylittävätkö kyseisen lainsäätäjän tavoittelemansa päämäärän saavuttamiseksi toteuttamat toimenpiteet sen, mikä on tarpeen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi.

148.

Tämän valvonnan toteuttamiseksi ei toisin sanoen tarvitse ottaa huomioon sellaisia yksilöllisiä olosuhteita, jotka osoittaisivat, että asianomaisella henkilöllä on – sellaisen perusteen nojalla, jota kansallinen lainsäätäjä ei ole hyväksynyt ja jonka vaikutuksesta voitaisiin jättää soveltamatta perustetta, jonka kyseinen kansallinen lainsäätäjä on valinnut käyttäessään toimivaltaansa määritellä kansalaisuuden menettämisen ehdot – säilynyt todellinen yhteys kyseiseen jäsenvaltioon, eikä niitä mahdollisia konkreettisia ja yksilöllisiä seurauksia, joita unionin kansalaisuuden menettämisellä olisi. ( 35 )

149.

Näiden seikkojen perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän kysymyksen toiseen osaan, että SEUT 20 artikla ja perusoikeuskirjan 24 artikla ovat esteenä Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 16 §:n 1 momentin d kohdan ja 2 momentin kaltaiselle säännökselle, jonka nojalla alaikäinen menettää poikkeustapauksia lukuun ottamatta suoraan lain nojalla jäsenvaltionsa kansalaisuuden ja sen myötä unionin kansalaisuuden sen seurauksena, että hänen vanhempansa menettää kansalaisuuden.

150.

Alankomaiden hallitus on pyytänyt suullisessa käsittelyssä, että tulevan tuomion ajallisia vaikutuksia rajoitettaisiin, mikäli unionin tuomioistuin katsoo, että Alankomaiden kansalaisuudesta annetun lain 15 §:n 1 momentin c kohta ja 16 §:n 1 momentin d kohta ovat suhteettomia.

151.

Vaikka unionin tuomioistuimen olisi tultava tällaiseen päätelmään, tämä pyyntö ei voi mielestäni menestyä.

152.

On syytä muistuttaa, että jotta tällainen rajoittava päätös voitaisiin tehdä, kahden olennaisen edellytyksen, eli asianomaisten vilpittömän mielen ja vakavien vaikeuksien uhan, on täytyttävä. ( 36 )

153.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisupyynnön johdosta annetusta tuomiosta jäsenvaltiolle mahdollisesti aiheutuvat taloudelliset seuraukset eivät sellaisenaan oikeuta rajoittamaan kyseisen tuomion ajallisia vaikutuksia.

154.

Unionin tuomioistuin on käyttänyt tällaista ratkaisua vain hyvin täsmällisesti määritetyissä olosuhteissa erityisesti, kun vaarana ovat olleet vakavat taloudelliset seuraukset, joita aiheutuisi erityisesti vilpittömässä mielessä perustettujen sellaisten oikeussuhteiden lukuisuudesta, jotka perustuivat pätevästi voimassa olevana pidettyyn säännöstöön, ja kun oli ilmeistä, että objektiivinen ja huomattava epäselvyys – johon oli mahdollisesti myötävaikuttanut myös muiden jäsenvaltioiden tai komission toiminta – unionin säännösten ulottuvuudesta oli saanut yksityiset ja kansalliset viranomaiset toimimaan unionin oikeuden vastaisesti. ( 37 )

155.

Alankomaiden hallitus ei ole esittänyt pyyntönsä tueksi näyttöä mahdollisista vakavista vaikeuksista ja vakavista taloudellisista seurauksista, joita voisi aiheutua siitä, että unionin tuomioistuin toteaa pääasioissa kyseessä olevat säännökset yhteensoveltumattomiksi unionin oikeuden kanssa. Alankomaiden hallitus tyytyi toteamaan lakonisesti, että vuosien mittaan monet Alankomaiden kansalaiset ovat menettäneet Alankomaiden kansalaisuuden. Se ei esittänyt kuitenkaan minkäänlaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin määrittää kyseisten henkilöiden määrä tai vaikeudet ja mahdolliset taloudelliset seuraukset, joita Alankomaille voisi aiheutua siitä, että kyseiset henkilöt saavat takaisin Alankomaiden kansalaisuuden.

156.

Näin ollen ehdotan, että Alankomaiden pyyntö, joka koskee sitä, että unionin tuomioistuin rajoittaa tulevan tuomion ajallisia vaikutuksia, hylätään kaikissa tapauksissa.

157.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Raad van Staten esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti: