1. 

Minkä tyyppisiä vahinkoja Euroopan unionin on SEUT 340 artiklan nojalla korvattava yksityisille, joiden oikeutta asiansa ratkaisemiseen kohtuullisessa ajassa Euroopan unionin tuomioistuin on loukannut? Tarkemmin ottaen, missä olosuhteissa olisi maksettava korvausta kohtuuttomasta viivästyksestä väitetysti aiheutuneesta vahingosta?

2. 

Lähinnä nämä keskeiset kysymykset tulevat esille valituksissa, jotka Euroopan unioni, jota edustaa Euroopan unionin tuomioistuin, ( 2 ) ja Gascogne Sack Deutschland GmbH ja Gascogne ovat tehneet unionin yleisen tuomioistuimen 10.1.2017 asiassa T‑577/14 antamasta tuomiosta Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne v. Euroopan unioni (jäljempänä valituksenalainen tuomio), ( 3 ) jossa unionin yleinen tuomioistuin myönsi näille yrityksille tiettyjä korvauksia aineellisesta ja aineettomasta vahingosta, joita niille oli aiheutunut, koska 16.11.2011 annettuihin tuomioihin Groupe Gascogne v. komissio (T‑72/06) ( 4 ) ja Sachsa Verpackung v. komissio (T‑79/06) ( 5 ) johtaneissa asioissa oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ylittyi.

3. 

Pitkälti vastaavia kysymyksiä liittyy myös neljään muuhun valitukseen – joista Euroopan unioni on tehnyt kaksi ja muut yritykset ovat tehneet toiset kaksi – kahdesta unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta, joissa se myönsi korvausta aineellisesta ja aineettomasta vahingosta, joita asianomaisille yrityksille aiheutui siitä, ettei asiaa ratkaistu kohtuullisessa ajassa. Esitän ratkaisuehdotukseni samana päivänä myös näissä asioissa. ( 6 ) Tätä ratkaisuehdotusta olisi siten luettava yhdessä näiden muiden ratkaisuehdotusten kanssa.

4.

Sachsa Verpackung GmbH, nykyinen Gascogne Sack Deutschland GmbH, ja Groupe Gascogne SA, nykyinen Gascogne, nostivat 23.2.2006 jättämillään kannekirjelmillä (nykyisen) SEUT 263 artiklan nojalla kanteet [SEUT 101] artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/F/38.354 – Teollisuussäkit) 30.11.2005 tehdystä komission päätöksestä K(2005) 4634 (jäljempänä päätös K(2005) 4634). ( 7 )

5.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi nämä kanteet 16.11.2011 antamillaan tuomioilla. ( 8 ) Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne valittivat unionin yleisen tuomioistuimen tuomioista. Unionin tuomioistuin hylkäsi nämä valitukset 26.11.2013 antamillaan tuomioilla. ( 9 ) Tuomioissaan unionin tuomioistuin kuitenkin totesi, että ”unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin kestoa, joka on lähes viisi vuotta ja yhdeksän kuukautta, ei voida oikeuttaa millään nyt käsiteltävän oikeusriidan taustalla olevalle asialle ominaisella seikalla”. ( 10 )

6.

Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne nostivat 4.8.2014 jättämällään kannekirjelmällä SEUT 268 artiklan nojalla kanteen Euroopan unionia vastaan ja vaativat korvausta vahingoista, joita niille oli väitetysti aiheutunut unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntien, joiden päätteeksi annettiin 16.11.2011 tuomiot asioissa T‑72/06 ja T‑79/06, kohtuuttoman keston vuoksi. Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne vaativat kanteessaan lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa Euroopan unionin maksamaan niille korvauksena seuraavat määrät: i) 1193467 euroa tappioista, jotka ovat aiheutuneet siitä, että komission määräämän seuraamuksen rahamäärälle on jouduttu maksamaan ylimääräistä laillista korkoa pitemmältä ajalta kuin olisi ollut kohtuullista; ii) 187571 euroa tappioista, jotka ovat aiheutuneet siitä, että pankkitakauksesta on ollut maksettava lisämaksuja pitemmältä ajalta kuin olisi ollut kohtuullista; iii) 2000000 euroa ”epävarmuuden pitkittymisen” takia saamatta jääneistä voitoista ja/tai tappioista; iv) ”ainakin”500000 euroa aineettomasta vahingosta. Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne myös vaativat, että näihin määriin lisätään hyvitys- ja viivästyskorot, joiden määrä vastaa Euroopan keskuspankin (jäljempänä EKP) perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä, laskettuina kanteen nostamispäivästä.

7.

Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin velvoitti Euroopan unionin maksamaan Gascognelle 47064,33 euron suuruisen korvauksen aineellisesta vahingosta, joka tälle yritykselle on aiheutunut siitä, että 16.11.2011 annettuihin tuomioihin johtaneissa asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ylittyi. Unionin yleinen tuomioistuin myös päätti, että tähän korvaukseen on lisättävä hyvityskorot, jotka lasketaan 4.8.2014 lukien tuomion julistamiseen asti ja Eurostatin (Euroopan unionin tilastotoimiston) siinä jäsenvaltiossa, johon tämä yhtiö on sijoittautunut, kyseisellä aikavälillä toteaman vuotuisen inflaatioprosentin mukaisesti. Unionin yleinen tuomioistuin velvoitti lisäksi Euroopan unionin maksamaan Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle 5000 euron korvauksen aineettomasta vahingosta, joka näille yrityksille on aiheutunut siitä, että oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ylittyi. Sekä aineellisesta että aineettomasta vahingosta maksettaviin korvauksiin lisättiin viivästyskorot, jotka lasketaan tuomion julistamisesta siihen asti, kunnes korvaus on kokonaan maksettu, sen korkokannan mukaisesti, jonka määrä vastaa EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa korotettuna kahdella prosenttiyksiköllä. Kanne hylättiin muilta osin.

8.

Oikeudenkäyntikuluista unionin yleinen tuomioistuin päätti seuraavaa: i) Euroopan unioni vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan myös korvaamaan Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, siltä osin kuin ne liittyvät oikeudenkäyntiväitteeseen, josta annettiin 2.2.2015 määräys Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne v. Euroopan unioni, T‑577/14; ( 11 ) ii) Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne sekä Euroopan unioni vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, jotka liittyvät tähän tuomioon johtaneeseen kanteeseen, ja iii) Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

9.

Euroopan unioni vaatii 17.3.2017 tekemässään valituksessa, että unionin tuomioistuin

10.

Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne puolestaan vaativat, että unionin tuomioistuin

11.

Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne vaativat 22.3.2017 tekemässään valituksessa, että unionin tuomioistuin

12.

Euroopan unioni puolestaan vaatii, että unionin tuomioistuin

13.

Euroopan komissio hyväksyttiin asian C‑138/17 P oikeudenkäynnissä väliintulijaksi tukemaan Euroopan unionin vaatimuksia.

14.

Ensimmäisen jaoston puheenjohtajan 17.4.2018 tekemällä päätöksellä asiat C‑138/17 P ja C‑146/17 P yhdistettiin ratkaisuehdotuksen ja tuomion antamista varten.

15.

Asiassa C‑138/17 P tekemässään valituksessa Euroopan unioni esittää kolme valitusperustetta. Ensimmäisessä ja toisessa valitusperusteessaan Euroopan unioni väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen syy-yhteyden ja vahingon käsitteiden tulkinnassa. Kolmannessa valitusperusteessaan Euroopan unioni väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja esitti puutteelliset perustelut määrittäessään ajanjaksoa, jonka aikana väitetty aineellinen vahinko on tapahtunut. Komissio yhtyy pääosin Euroopan unionin väitteisiin.

16.

Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne väittävät, että Euroopan unionin valitus olisi osittain jätettävä tutkimatta (toinen valitusperuste) ja osittain hylättävä perusteettomana (ensimmäinen ja kolmas valitusperuste).

17.

Asiassa C‑146/17 P tekemässään valituksessa Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne esittävät seitsemän valitusperustetta. Ensimmäisessä valitusperusteessaan ne väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti käsitettä ”non ultra petita” kieltäytyessään tuomitsemasta korvausta 30.5.2011 edeltäneenä ajanjaksona aiheutuneesta aineellisesta vahingosta. Toisessa valitusperusteessaan Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne väittävät, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat ristiriitaiset i) sen ajanjakson, jolla oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ylittyi, ja ii) sen ajanjakson, jolta korvausta aineellisesta vahingosta myönnettiin, määrittämisen osalta. Kolmannessa valitusperusteessaan Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi niiden puolustautumisoikeuksia soveltaessaan aineellisen vahingon määrän laskemiseen eri menetelmää kuin ne olivat alun perin esittäneet. Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs valitusperuste koskevat kaikki unionin yleisen tuomioistuimen väitetystä aineettomasta vahingosta esittämiä toteamuksia. Ne väittävät niissä lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hylätessään niiden vaatimuksen ”ainakin”500000 euron korvauksesta sillä perusteella, että tällaisen korvauksen myöntäminen johtaisi Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle päätöksessä K(2005) 4634 määrätyn sakon määrän kyseenalaistamiseen. Ne moittivat valituksenalaista tuomiota myös siitä, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi perusteluvelvollisuutensa aineettomasta vahingosta myönnetyn 5000 euron korvauksen osalta.

18.

Euroopan unioni puolestaan väittää, että Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen esittämät valitusperusteet ovat joko perusteettomia (ensimmäinen, toinen, kolmas ja osittain seitsemäs valitusperuste) tai tehottomia (neljäs, viides, kuudes ja osittain seitsemäs valitusperuste).

19.

Tässä ratkaisuehdotuksessa tutkin ensin aineellista vahinkoa koskevat valitusperusteet ja sen jälkeen aineetonta vahinkoa koskevat valitusperusteet.

20.

Euroopan unionin asiassa C‑138/17 P esittämät kolme valitusperustetta samoin kuin Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen asiassa C‑146/17 P esittämät ensimmäinen, toinen ja kolmas valitusperuste koskevat kaikki unionin yleisen tuomioistuimen Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle väitetysti aiheutuneesta aineellisesta vahingosta esittämiä toteamuksia. Molemmat asianosaiset väittävät etenkin, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tutkiessaan Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen väitteitä vahingosta, joka niille aiheutui siihen pankkitakaukseen liittyvistä kuluista, jonka nämä yritykset asettivat, jotta niiden ei tarvitsisi välittömästi maksaa päätöksellä K(2005) 4634 määrättyä sakkoa.

21.

On nähdäkseni tarkoituksenmukaista aloittaa näiden kysymysten oikeudellinen arviointi tarkastelemalla väitteitä, jotka koskevat Gascognen maksamia pankkitakauskuluja. Aloitan näin ollen Euroopan unionin esittämästä ensimmäisestä valitusperusteesta. Seuraavaksi tarkastelen, ainoastaan kattavuuden vuoksi, Euroopan unionin toista valitusperustetta. Sen jälkeen ei ole enää tarpeen tutkia pankkitakauskuluja koskevia muita Euroopan unionin ja Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen valitusperusteita.

22.

Asiassa C‑138/17 P esittämässään ensimmäisessä valitusperusteessa Euroopan unioni, jota Euroopan komissio tukee, moittii sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut syy-yhteyden käsitettä. Euroopan unioni lähinnä väittää, ettei sen, ettei unionin yleinen tuomioistuin ratkaissut asioita T‑72/06 ja T‑79/06 kohtuullisessa ajassa, ja pankkitakauskulujen maksamisesta Gascognelle aiheutuneen vahingon välillä ole suoraa syy-yhteyttä. Euroopan unioni etenkin korostaa, että kyseinen vahinko oli seurausta Gascognen päätöksestä hankkia pankkitakaus koko oikeudenkäynnin ajalle sen sijaan, että se olisi maksanut komission sille määräämän sakon.

23.

Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne puolestaan puolustavat valituksenalaista tuomiota tältä osin: ne etenkin katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti erottanut käsiteltävän asian muista unionin tuomioistuinten aiemmin tutkimista asioista. Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne myös väittävät, että Euroopan unionin esittämät väitteet merkitsevät ”menettelyn väärinkäyttöä”, ja lähinnä kyseenalaistavat toteamukset, jotka unionin tuomioistuin on esittänyt 26.11.2013 antamissaan tuomioissa Gascogne Sack Deutschland v. komissio, C‑40/12 P, ja Groupe Gascogne v. komissio, C‑58/12 P.

24.

Jäljempänä kuvaan ensin lyhyesti unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä ja selitän sen jälkeen, miksi Euroopan unionin ensimmäinen valitusperuste on mielestäni perusteltu.

25.

Valituksenalaisen tuomion 79 ja 80 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin palautti mieleen vakiintuneen oikeuskäytännön, jonka mukaan vahingon, josta sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskevassa kanteessa vaaditaan korvausta, on oltava todellinen ja varma, mikä kantajan on todistettava. Kantajan on myös näytettävä toteen, että moititun toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys – toisin sanoen riittävän suora syy-yhteys.

26.

Valituksenalaisen tuomion 111 ja 114–116 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että jos asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 olisi annettu ratkaisu kohtuullisessa ajassa, Gascogne ei olisi joutunut maksamaan pankkitakauskuluja tämän ylityksen ajalta. Unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan sen, ettei asioita ratkaistu kohtuullisessa ajassa, ja vahingon, joka muodostui tappioista, joita Gascognelle aiheutui siitä, että se joutui maksamaan pankkitakauskuluja oikeudenkäynnin kohtuullisen keston ylittävältä ajalta, välillä oli näin ollen syy-yhteys.

27.

Aiempaan oikeuskäytäntöön (jäljempänä Holcim-oikeuskäytäntö) ( 12 ) viitaten unionin yleinen tuomioistuin totesi – valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa –, että yhtiölle, jolle on määrätty seuraamuksia komission päätöksellä, pankkitakauksen asettamisesta syntyneet kulut ovat lähtökohtaisesti aiheutuneet yrityksen omasta valinnasta hankkia pankkitakaus voidakseen olla täyttämättä sakonmaksuvelvollisuutta riidanalaisessa päätöksessä asetetussa määräajassa. Näiden kulujen ei siten voida tavallisesti katsoa olevan suora seuraus toimielimen menettelystä.

28.

Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin jatkoi – valituksenalaisen tuomion 119–121 kohdassa – erottamalla käsiteltävän asian Holcim-oikeuskäytännön taustalla olleista asioista. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sillä hetkellä, kun Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne nostivat kanteet asioissa T‑72/06 ja T‑79/06, ja sillä hetkellä, kun Gascogne hankki pankkitakauksen, ei ollut ennakoitavissa, että oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ylittyisi, ja että Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne saattoivat oikeutetusti odottaa, että niiden kanteet käsiteltäisiin kohtuullisessa ajassa. Se myös huomautti, että asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 käydyn oikeudenkäynnin kohtuullisen keston ylittyminen tapahtui vasta sen jälkeen, kun Gascogne oli alun perin päättänyt hankkia pankkitakauksen. Näistä syistä unionin yleinen tuomioistuin totesi, että Gascognen alkuperäinen päätös olla maksamatta sille määrättyä sakkoa välittömästi ja hankkia pankkitakaus ei siis ole voinut katkaista syy-yhteyttä asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 käydyn oikeudenkäynnin kohtuullisen keston ylittämisen ja sen välillä, että pankkitakauksesta aiheutuneita kuluja on ollut maksettava tämän ylityksen ajalta. Se katsoi näin ollen valituksenalaisen tuomion 122 kohdassa, että näiden välillä on riittävän suora syy-yhteys SEUT 340 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

29.

Unionin yleisen tuomioistuimen päättely on mielestäni virheellinen. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyy pääosin Holcim-oikeuskäytäntöön perustuvan näkemyksen mutta erottaa sen jälkeen käsiteltävän asian kyseisen oikeuskäytännön kohteena olleista asioista. Unionin yleisen tuomioistuimen tapaan pidän Holcim-oikeuskäytäntöä perusteltuna, mutta unionin yleisen tuomioistuimen käsityksestä poiketen käsiteltävä asia ei mielestäni eroa merkittävästi mainitun oikeuskäytännön perustana olleista asioista: kumpikaan unionin yleisen tuomioistuimen tälle erottelulle esittämistä kahdesta perusteesta ei mielestäni ole – yksin tai yhdessä – vakuuttava.

30.

Ennen kuin selitän yksityiskohtaisesti, miksi olen tätä mieltä, haluan korostaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 340 artiklaa ei voida tulkita siten, että Euroopan unionilla on velvollisuus korvata kaikki sen toimielinten menettelystä aiheutuneet, kaukaisetkin vahingolliset seuraukset. ( 13 ) Unionin sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevassa kanteessa ei siten riitä, että moitittu menettely on yksi väitetyn vahingon syistä, vaan kyseisen menettelyn on oltava vahingon ratkaiseva syy. ( 14 ) Toisin sanoen, riittävä yhteys on olemassa vain, jos vahinko on suora seuraus vastuussa olevan toimielimen lainvastaisesta toimesta ja jos se ei ole riippuvainen muiden syiden olemassaolosta, ovatpa ne myönteisiä tai kielteisiä. ( 15 )

31.

Unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäinen peruste käsiteltävän asian erottamiselle Holcim-oikeuskäytännön perustana olleista asioista oli se, että sillä hetkellä, kun Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne nostivat kanteensa asioissa T‑72/06 ja T‑79/06, ja sillä hetkellä, kun Gascogne hankki pankkitakauksen, ei ollut ennakoitavissa, että oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ylittyisi.

32.

Tämä toteamus on kuitenkin ensinnäkin virheellinen. Oikeudenkäynnin kesto oli valitettavasti ollut huomattava tietyissä asioissa, jotka unionin yleinen tuomioistuin oli ratkaissut vähän ennen kanteiden nostamista asioissa T‑72/06 ja T‑79/06. ( 16 ) Tämä pätee etenkin tapauksiin, joissa on kyse unionin kilpailusääntöjen soveltamisesta, eritoten kartelleista, ( 17 ) ja jotka ovat tunnetusti monimutkaisia ja aikaa vieviä ja voivat edellyttää useiden asioiden käsittelyä rinnakkain tai koordinoidusti samanaikaisesti.

33.

On totta, että minkä tahansa muun kantajan tapaan Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne saattoivat odottaa asiansa ratkaisemista kohtuullisessa ajassa. Kun otetaan huomioon unionin yleisen tuomioistuimen käytäntö ja menettelyjen kesto merkityksellisenä ajankohtana, oli kuitenkin jokseenkin epävarmaa ja vaikeaa laskea oikeudenkäynnin todennäköistä kestoa, jotta voidaan arvioida pankkitakauksen mahdollisia kokonaiskuluja.

34.

Toiseksi on tärkeämpää, että riippumatta siitä, oliko oikeudenkäynnin kohtuuton pitkittyminen asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 ennakoitavissa, unionin yleinen tuomioistuin teki virheen käyttäessään ennakoitavuuden käsitettä Euroopan unionin vastuun synnyttävän riittävän syy-yhteyden olemassaolon toteamiseksi.

35.

Käsiteltävässä asiassa keskeinen kysymys ei ole se, saattoiko väitetyn vahingon kärsijä ennakoida lainvastaista tapahtumaa, joka aiheutti väitetyn vahingon. Ratkaisevaa sen kannalta, onko Euroopan unionilla sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu käsiteltävässä asiassa, on ennen kaikkea se, onko väitetty vahinko suora seuraus toimielimen lainvastaisesta menettelystä.

36.

Tätä seikkaa unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut yksityiskohtaisesti. Tämän tutkinnan yhteydessä kohtuuttoman pitkittymisen mahdollinen ennakoimattomuus olisi nähdäkseni voinut olla merkityksellinen vain kahdessa tapauksessa. Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole kyse kummastakaan tapauksesta.

37.

Yhtäältä tämä seikka olisi voinut olla merkityksellinen, jos Gascogne Sack Deutschlandilla ja Gascognella ei olisi ollut mahdollisuutta muuttaa myöhemmin alkuperäistä päätöstään lykätä sakon maksamista ja hankkia pankkitakaus. Kuten jäljempänä 48–52 kohdassa kuitenkin osoitetaan, näin ei ollut: Gascogne Sack Deutschlandilla ja Gascognella oli oikeudenkäynnin kaikissa vaiheissa mahdollisuus maksaa sakko ja peruuttaa pankkitakaus. Vaikka pitkittymistä ei siten voitukaan ennakoida aluksi, Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne olisivat voineet mukauttaa menettelyään tämän uuden seikan valossa.

38.

Toisaalta kohtuuttoman pitkittymisen mahdollinen ennakoimattomuus olisi voinut olla merkityksellistä myös, jos Euroopan unioni olisi väittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa, etteivät Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne osoittaneet kohtuullista huolellisuutta sen vahingon välttämisessä tai sen rajoittamisessa, joka oli saattanut aiheutua niiden päätöksestä lykätä sakon maksamista oikeudenkäynnin päättymiseen asti.

39.

Tältä osin on syytä muistaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevassa kanteessa on selvitettävä, onko vahinkoa kärsinyt henkilö osoittanut huolellisen oikeusalamaisen tavoin kohtuullista huolellisuutta välttääkseen vahingon tai rajoittaakseen sitä, ja jos näin ei ole, se joutuu vastaamaan vahingosta itse. Syy-yhteys voi katketa vahinkoa kärsineen henkilön huolimattoman menettelyn vuoksi silloin, kun tällainen menettely osoittautuu vahingon ratkaisevaksi syyksi. ( 18 )

40.

Tämä ei kuitenkaan ole syy siihen, miksi unionin yleinen tuomioistuin viittasi tähän seikkaan valituksenalaisessa tuomiossa. Unionin yleinen tuomioistuin ei käyttänyt ennakoitavuuden perustetta sen tutkimiseen, oliko Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen huolimattomuus rikkonut väitetyn vahingon ja moititun unionin toimielimen menettelyn välisen syy-yhteyden; sen sijaan se sovelsi syy-yhteyden käsitettä ensimmäisessä vaiheessa eli tällaisen yhteyden olemassaolon toteamisessa.

41.

Väitetyn vahingon aiheuttavan tapahtuman mahdollinen ennakoimattomuus ei kuitenkaan kerro mitään väitetyn vahingon ratkaisevasta syystä. Vaikka oletettaisiin, ettei kohtuutonta pitkittymistä voitu ennakoida, tämä seikka ei ole välttämätön eikä riittävä synnyttämään Euroopan unionin vastuuta.

42.

Edellä esitetyn perusteella katson, että valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi ja sovelsi virheellisesti ennakoitavuuden käsitettä SEUT 340 artiklan yhteydessä väitetyn vahingon ja moititun menettelyn välisen syy-yhteyden olemassaolon toteamiseksi.

43.

Toinen unionin yleisen tuomioistuimen peruste nyt käsiteltävien asioiden erottamiselle Holcim-oikeuskäytännön perustana olleista asioista oli se, että asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 käytyjen oikeudenkäyntien kohtuullisen keston ylittyminen tapahtui vasta sen jälkeen, kun Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne olivat alun perin päättäneet hankkia pankkitakauksen.

44.

Tämäkin seikka on nähdäkseni merkityksetön.

45.

On ensinnäkin syytä muistaa, että komission päätös, kuten päätös K(2005) 4634, on oikeudellisesti sitova ja oletusarvoisesti pätevä niin kauan kuin unionin tuomioistuimet eivät kumoa sitä. Jos yritys, jolle komissio on määrännyt sakon, katsoo, että komission päätös on lainvastainen ja että sille voi aiheutua peruuttamatonta vahinkoa päätöksen välittömästä noudattamisesta, yritys voi esittää unionin tuomioistuimille pyynnön määrätä välitoimia SEUT 278 ja SEUT 279 artiklan nojalla ja samanaikaisesti riitauttaa päätöksen pätevyyden.

46.

Jos tällaista pyyntöä ei esitetä tai jos unionin tuomioistuimet hylkäävät tällaisen pyynnön, sakko on pääsääntöisesti maksettava päätöksessä säädetyssä määräajassa. Unionin talousarviosäännöissä ( 19 ) kuitenkin annetaan komissiolle mahdollisuus hyväksyä, että sakon maksamista lykätään, jos velallinen sitoutuu maksamaan korkoa lykätystä maksusta ja antaa vakuuden, joka kattaa sekä maksamattoman velan pääoman että sen korot.

47.

Yritykset, jotka aikovat riitauttaa sakon unionin tuomioistuimissa, voivat siten joko maksaa sakon välittömästi (pääsääntö) tai pyytää mahdollisuutta esittää pankkitakaus (poikkeus). Yrityksen valinnan on oltava taloudellisesti neutraali unionin kannalta: maksun lykkäys ei saa johtaa menetyksiin unionin talousarviossa. Tilinpitäjällä, joka yhteistyössä tulojen ja menojen hyväksyjän kanssa tekee päätöksen yrityksen pyynnöstä lykätä sakon maksamista, ei ole valtuuksia muuttaa sen sakon määrää, josta komissio (toisin sanoen komission jäsenten kollegio) on toimielimenä päättänyt. Samanaikaisesti yrityksen päätöksen maksaa sakko välittömästi – vaikka yritys aikookin riitauttaa komission päätöksen unionin tuomioistuimissa – ei pitäisi johtaa siihen, että Euroopan unioni saa perusteetonta etua. Tästä syystä yhtäältä, jos unionin tuomioistuimet pysyttävät komission päätöksen, sakko, jonka maksua on lykätty, on maksettava korkoineen. Toisaalta riitautetun komission päätöksen kumoaminen synnyttää unionin velvollisuuden maksaa takaisin sakkona maksetut määrät sovellettavalla viivästyskorolla lisättynä. ( 20 )

48.

On ilmeistä, että päätös lykätä sakon maksamista antaa yritykselle mahdollisuuden käyttää sakkoa vastaavia määriä niin kauan kuin oikeudenkäynti on vireillä. Siitä kuitenkin myös aiheutuu ylimääräisiä kuluja (jotka liittyvät pankkitakauksen asettamiseen), joista yrityksen on vastattava siinäkin tapauksessa, että riitautettu päätös lopulta kumotaan. Kunkin yrityksen, jolle komissio on määrännyt sakkoja, on siten arvioitava, onko sen taloudellisten etujen mukaista maksaa sakko asetetussa määräajassa vai pyytää maksun lykkäystä ja asettaa pankkitakaus.

49.

On tärkeää huomata, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin antaa ymmärtää, kyseessä ei ole valinta, joka voidaan tehdä vain kerran. Mikä tahansa yritys, joka on päättänyt asettaa pankkitakauksen, voi aina pyörtää alkuperäisen päätöksensä ja maksaa sakon. ( 21 ) Toimimalla näin se välttää uusien korkojen kertymisen sakon pääomalle ja voi peruuttaa aiemmin asettamansa pankkitakauksen.

50.

Unionin oikeuden nojalla mikään ei estä yritystä peruuttamasta pankkitakausta ja maksamasta sakkoa, jos se pitää tällaista toimintatapaa itselleen edullisempana. Voidaan siten olettaa, että jos yritys ei oikeudenkäynnin kuluessa missään vaiheessa muuta alkuperäistä päätöstään, tämä johtuu siitä, että pankkitakauksen käyttäminen edelleen on yrityksen näkemyksen mukaan yhä sen etujen mukaista. Se, onko alkuperäinen päätös myöhemminkin edullinen yrityksen kannalta, riippuu nimittäin monista tekijöistä, jotka – kuten komissio huomauttaa – voivat vaihdella huomattavasti eri aikoina (rahan lainauskustannukset, pankin takauksesta perimät palkkiot, tuotto, jonka sakkoa vastaava rahamäärä tuottaa sijoitettuna muuhun liiketoimintaan, jne.). Taloudellisesta näkökulmasta voidaan siten kohtuudella olettaa, että yritys voi harkita alkuperäistä päätöstään uudelleen aika ajoin.

51.

Kuten Euroopan unioni on perustellusti väittänyt, päätöstä asettaa pankkitakaus komission asettaman sakon maksamisen sijasta ei näin ollen tehty ainoastaan menettelyn alussa: Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne tekivät (tai vahvistivat) vapaaehtoisesti ja tietoisesti tämän valinnan koko sen ajanjakson ajan, jonka oikeudenkäynti asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 kesti, myös silloin, kun se oli pitkittynyt.

52.

Tämän vahvistavat jossain määrin myös Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen esittämät toteamukset. Vastauksessaan ne myöntävät olleensa tietoisia siitä, että ne olisivat voineet maksaa sakon ja peruuttaa pankkitakauksen missä tahansa menettelyn vaiheessa.

53.

Tämän seikan osalta on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen toinen peruste käsiteltävän asian erottamiselle Holcim-oikeuskäytännön perustana olleista asioista perustuu siten virheelliseen olettamaan: siihen, että käsiteltävän asian kannalta ainoa merkityksellinen päätös oli Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen alkuperäinen päätös lykätä sakon maksamista ja asettaa pankkitakaus ennen oikeudenkäynnin alkamista.

54.

Valituksenalainen tuomio vahvistaa myös epäsuorasti tämän olettaman virheellisyyden.

55.

Valituksenalaisen tuomion 130 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että pankkitakauksesta aiheutuneiden kulujen maksamisella sen jälkeen, kun tuomiot asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 oli annettu, ei ollut riittävän suoraa syy-yhteyttä ylitykseen. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan näiden kulujen maksaminen aiheutui Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen kyseisen tuomion antamisen jälkeen tekemästä omasta ja itsenäisestä päätöksestä olla maksamatta sakkoa, jättää hakematta päätöksen K(2005) 4634 täytäntöönpanon lykkäystä ja valittaa edellä mainituista tuomioista. Näin ollen on epäselvää, miksi päätös jatkaa pankkitakausta oli unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan ratkaiseva Euroopan unionin vastuun poissulkemiselle tuomion antamisen jälkeen muttei ennen sitä.

56.

Kuten Euroopan unioni on väittänyt, näiden ajanjaksojen välillä ei vaikuta olevan mielekästä eroa, joka voisi olla merkityksellinen SEUT 340 artiklan nojalla. Myös ensimmäisessä oikeusasteessa käytyjen oikeudenkäyntien aikana Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne tietoisesti päättivät olla pyytämättä riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanon lykkäystä ja jatkaa pankkitakausta oikeudenkäynnin päättymiseen saakka. Valituksenalaisen tuomion 130 kohta vahvistaa siten, että seikat, joita unionin yleinen tuomioistuin piti merkityksellisinä saman tuomion 119–121 kohdassa käsiteltävän asian Holcim-oikeuskäytännöstä erottamisen kannalta, ovat merkityksettömiä.

57.

Välipäätelmänä on todettava, ettei voida kiistää, että se seikka, että Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen oli vastattava komissiolle asetettuun pankkitakaukseen liittyvistä kuluista ylityksen aikana, on seurausta muun muassa siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin kyennyt ratkaisemaan asioita kohtuullisessa ajassa.

58.

Se ei kuitenkaan ollut väitetyn vahingon ratkaiseva syy. Ratkaiseva syy oli Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen päätös hyötyä edelleen poikkeuksesta, jota ne olivat pyytäneet soveltamaan sakonmaksuvelvollisuuteensa täysin tietoisena päätökseensä liittyvistä kustannuksista ja riskeistä. Holcim-oikeuskäytäntöön perustuvia periaatteita voidaan siten soveltaa käsiteltävässä asiassa.

59.

Edellä esitetyistä syistä katson, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi ja sovelsi virheellisesti SEUT 340 artiklassa tarkoitettua syy-yhteyden käsitettä. Sen, ettei unionin yleinen tuomioistuin ratkaissut asioita T‑72/06 ja T‑79/06 kohtuullisessa ajassa, ja Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle pankkitakauskulujen maksamisesta ylityksen ajalta aiheutuneen väitetyn vahingon välillä ei nähdäkseni ole riittävän suoraa syy-yhteyttä.

60.

Tällä päätelmällä ei suinkaan kyseenalaisteta unionin tuomioistuimen 26.11.2013 antamissaan tuomioissa Gascogne Sack Deutschland v. komissio (C‑40/12 P) ja Groupe Gascogne v. komissio (C‑58/12 P) esittämiä toteamuksia. Toisin kuin Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne väittävät, kyseisissä tuomioissa unionin tuomioistuin ainoastaan totesi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ollut ratkaissut asioita T‑72/06 ja T‑79/06 kohtuullisessa ajassa. Se ei kuitenkaan lausunut siitä, oliko tästä aiheutunut vahinkoa. Unionin tuomioistuin itse asiassa huomautti, että ”unionin yleisen tuomioistuimen on myös arvioitava sekä vahingon, johon on vedottu, todellisuutta että kyseisen vahingon ja riidanalaisen tuomioistuinmenettelyn kohtuuttoman keston välistä syy-yhteyttä tutkimalla tässä tarkoituksessa esitettyjä todisteita”. ( 22 )

61.

Lisäksi valittamalla unionin tuomioistuimeen toteamuksista, jotka unionin yleinen tuomioistuin esitti korvattavan aineellisen vahingon olemassaolosta, Euroopan unioni ei syyllisty ”menettelyn väärinkäyttöön”, kuten Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne väittävät. Kuten olen yksityiskohtaisesti selittänyt ratkaisuehdotukseni Kendrion 19–36 kohdassa, siitä, että Euroopan unionia edustaa tässä menettelyssä Euroopan unionin tuomioistuin, ei synny eturistiriitaa. Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen esittämissä väitteissä ei oteta huomioon sitä, että on erotettava toisistaan Euroopan unionin tuomioistuin toimielimenä ja tähän toimielimeen kuuluvat tuomioistuimet (nykyisin unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin). ( 23 ) Unionin tuomioistuin valitusta käsittelevänä tuomioistuimena täyttää Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa asetetut objektiivisen ja subjektiivisen puolueettomuuden edellytykset.

62.

Tästä syystä valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin siinä velvoitettiin Euroopan unioni maksamaan Gascognelle 47064,33 euron suuruinen korvaus aineellisesta vahingosta, joka tälle yritykselle on aiheutunut siitä, että 16.11.2011 annettuihin tuomioihin Groupe Gascogne v. komissio (T‑72/06, ei julkaistu, EU:T:2011:671) ja Sachsa Verpackung v. komissio (T‑79/06, ei julkaistu, EU:T:2011:674) johtaneissa asioissa oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ylittyi.

63.

Tämä tarkoittaa, että jos unionin tuomioistuin yhtyy näkemykseeni tältä osin, Euroopan unionin asiassa C‑138/17 P esittämiä toista ja kolmatta valitusperustetta ja Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen asiassa C‑146/17 P esittämiä ensimmäistä, toista ja kolmatta valitusperustetta ei olisi tarpeen tutkia. Koska Euroopan unionin toisessa valitusperusteessa esille tuotu kysymys on kuitenkin tärkeä tulevien oikeustapausten kannalta, voi olla hyödyllistä käsitellä tätä valitusperustetta ainoastaan kattavuuden vuoksi.

64.

Toisessa valitusperusteessaan Euroopan unioni, jota komissio tukee, väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti vahingon käsitettä. Sen näkemyksen mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia, olivatko Gascognen ylityksen ajalta maksamat pankkitakauskulut suuremmat kuin hyöty, jonka se sai, kun sakkoa vastaava rahasumma oli edelleen sen käytettävissä. Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne puolestaan vaativat, että unionin tuomioistuin jättää tämän valitusperusteen tutkimatta, koska siinä esitetään uusia väitteitä valitusvaiheessa. Toissijaisesti ne pitävät Euroopan unionin toista valitusperustetta perusteettomana, koska niiden ylityksen ajalta mahdollisesti saamien hyötyjen ja samana ajanjaksona aiheutuneiden tappioiden välillä ei ole yhteyttä.

65.

Katson, että tämä valitusperuste voidaan ottaa tutkittavaksi ja että se on perusteltu.

66.

En ensinnäkään pidä Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen tämän valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta esittämiä väitteitä vakuuttavina. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valittajalla on oikeus tehdä valitus ja vedota unionin tuomioistuimessa perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta. ( 24 )

67.

Nyt tarkasteltava valitusperuste kohdistuu valituksenalaisen tuomion 111–131 kohtaan, joissa unionin yleinen tuomioistuin Euroopan unionin näkemyksen mukaan tulkitsi virheellisesti SEUT 268 ja SEUT 340 artiklassa tarkoitettua vahingon käsitettä. Euroopan unioni pitää valituksenalaista tuomiota etenkin ristiriitaisena, koska tarkasteltaessa sitä, onko pankkitakauskulujen maksamisesta muodostuvia väitettyjä tappioita pidettävä EUT‑sopimuksen määräyksissä tarkoitettuna vahinkona, tuomiossa sovelletaan toista oikeudellista arviointiperustetta kuin sitä, jota sovellettiin tutkittaessa korkojen maksamisesta sakon määrälle muodostuvia väitettyjä tappioita.

68.

Pidän Euroopan unionin tämän seikan osalta valituksenalaisesta tuomiosta esittämiä moitteita vakuuttavina. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin teki nähdäkseni oikeudellisen virheen, kun se – asiaa erityisesti selittämättä tai lisäselvityksiä tekemättä – rinnasti valituksenalaisen tuomion 111 ja 114 kohdassa pankkitakauskulut ylityksen ajalta SEUT 340 artiklan nojalla korvattavaan vahinkoon.

69.

Nämä kaksi käsitettä on erotettava toisistaan.

70.

Unionin toimielimen toimella tai laiminlyönnillä voi olla erilaisia seurauksia Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen kaltaisten yritysten rahoitustilanteelle. Siitä voi aiheutua yritykselle tiettyjä kuluja, mutta samanaikaisesti yritys voi hyötyä siitä. Kyseessä on SEUT 340 artiklassa tarkoitettu vahinko vain, jos kulujen ja hyötyjen välinen nettoerotus on negatiivinen. ( 25 ) Toisin sanoen moititusta menettelystä on täytynyt aiheutua kokonaisuutena tarkasteltuna menetyksiä. Muutoin syntyisi sellainen paradoksaalinen tilanne, jossa yritys, joka on hyötynyt taloudellisesti unionin toimielimen menettelystä, olisi myös oikeutettu vaatimaan korvausta unionilta.

71.

Kuten edellä 48 ja 50 kohdassa selitettiin, yrityksen päätöksestä lykätä sakon maksamista ja asettaa pankkitakaus aiheutuu yhtäältä tiettyjä kuluja, mutta toisaalta yrityksellä on sen ansiosta tietyn ajanjakson käytettävissään summa, josta voidaan saada tuottoa. Nämä eri vaikutukset eivät ole irrallisia, kuten Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne virheellisesti väittivät, vaan ne liittyvät toisiinsa erottamattomasti: ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

72.

Taloudelliselta kannalta tarkasteltuna päätös lykätä sakon maksamista merkitsee pohjimmiltaan eräänlaista rahoitusvälinettä kyseiselle yritykselle: oikeudenkäynnin päättymiseen saakka yritys käytännössä lainaa unionilta itseltään summan, joka sen on maksettava unionille. Tämän rahoitusvälineen kokonaiskulut muodostuvat yksinkertaistetusti pankkitakauskulujen summasta ja, jos yritys häviää oikeudenkäynnin, sakon pääomalle kertyvistä koroista. Valituksenalaisessa tuomiossa keskitytään kuitenkin ainoastaan Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle aiheutuneisiin kuluihin eikä mainita lainkaan mahdollisia hyötyjä tai säästöjä, joita ne ovat saaneet sakon maksamisen lykkäämisen ansiosta.

73.

Tässä unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt mielestäni virheen. Kuten edellä 50 kohdassa mainittiin, yrityksen oletetaan toimivan aina tavalla, jota se pitää järkevänä taloudellisesta ja rahoituksellisesta näkökulmasta. Siten voidaan kohtuudella olettaa, että koko asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 käytyjen oikeudenkäyntien ajan Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen mukaan oli niille edullisempaa jatkaa niille määrättyä sakkoa vastaavan summan lainaamista unionilta kuin käyttää omaa likviditeettiään tai lainata kyseinen määrä rahoituslaitoksilta.

74.

Tässä tilanteessa ei voida sulkea pois, että oikeudenkäynnin kohtuuttomasta pitkittymisestä asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 ei ainoastaan aiheutunut menetyksiä Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle vaan ne saivat siitä myös taloudellista hyötyä. Tätä ei kuitenkaan voida varmistaa valituksenalaisen tuomion perusteella, koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi asiaa tarkemmin selvittämättä, että pankkitakauskulut ylityksen ajalta vastasivat Gascognelle kyseisenä ajanjaksona aiheutunutta vahinkoa.

75.

Lisään vielä, että valituksenalainen tuomio vaikuttaa ristiriitaiselta myös tältä osin. Väitetyn vahingon toisesta muodosta (korkojen maksaminen sakon määrälle) unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi, etteivät Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne olleet esittäneet sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että ”niiden myöhemmin komissiolle maksamien viivästyskorkojen määrä olisi – – oikeudenkäyntien kohtuullisen keston ylittävänä aikana ylittänyt hyödyn, jonka ne saivat voidessaan pitää käytössään summaa, joka vastasi sakon määrää viivästyskorkoineen”. ( 26 )

76.

On vaikea ymmärtää, miksi unionin yleinen tuomioistuin ei soveltanut samanlaisia vaatimuksia väitettyyn vahinkoon, joka koostui pankkitakauskulujen maksamisesta samalta ajanjaksolta.

77.

Näin ollen on katsottava, että Euroopan unionin toinen valitusperuste on myös perusteltu. Kuten edellä 62 kohdassa todettiin, valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohta on näin ollen kumottava. Euroopan unionin asiassa C‑138/17 P esittämää kolmatta valitusperustetta ja Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen asiassa C‑146/17 P esittämiä ensimmäistä, toista ja kolmatta valitusperustetta ei siten ole tarpeen tutkia.

78.

Gascogne Sack Deutschlandiin ja Gascognen asiassa C‑146/17 P esittämät neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs valitusperuste kohdistuvat kaikki valituksenalaisen tuomion 151–165 kohtaan, joissa unionin yleinen tuomioistuin myönsi kummallekin, Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle, 5000 euron vahingonkorvauksen aineettomasta vahingosta, joka näille yrityksille on aiheutunut niiden asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 käytyjen oikeudenkäyntien aikana kokemasta pitkittyneestä epävarmuudesta. Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki tältä osin useita oikeudellisia virheitä, ja vaativat, että unionin tuomioistuin myöntää niille suuremman korvauksen niiden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämän vaatimuksen mukaisesti.

79.

Aineetonta vahinkoa koskevat neljä valitusperustetta tutkitaan jäljempänä yhdessä. Jäljempänä esitettävistä syistä olen samaa mieltä Euroopan unionin kanssa siitä, että Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen esittämät väitteet ovat joko tehottomia tai perusteettomia.

80.

Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne ensinnäkin moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on valituksenalaisen tuomion 161–163 kohdassa katsonut, että Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen niille aiheutuneesta aineettomasta vahingosta vaatiman (”ainakin”500000 euron suuruisen) korvauksen myöntäminen johtaisi sen määrän vuoksi tosiasiallisesti päätöksellä K(2005) 4634 määrätyn sakon määrän kyseenalaistamiseen, vaikkei ole näytetty toteen, että se, että asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ylittyi, olisi vaikuttanut sakon määrään. Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne väittävät toiseksi, että valituksenalaisen tuomion 161–163 kohtaan sisältyvät unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset tekevät lisäksi SEUT 256 ja SEUT 340 artiklan tehottomiksi. Unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyy pohjimmiltaan myöntämästä korvausta kaikista aiheutuneista vahingoista ja loukkaa näin niiden oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.

81.

Nämä Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen väitteet perustuvat nähdäkseni valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Ne ovat itse asiassa joko tehottomia tai perusteettomia.

82.

Aluksi voi olla hyödyllistä määritellä selkeästi, mitä on käsittääkseni pidettävä EUT‑sopimuksessa tarkoitettuna ”aineettomana” vahinkona. Tältä osin on syytä muistaa, että SEUT 340 artiklan mukaisella korvauksella pyritään mahdollisuuksien mukaan palauttamaan vahingonkärsijän varat sellaisiksi kuin ne olivat ennen unionin toimielimen lainvastaista menettelyä. ( 27 ) Rahalliset menetykset, jotka ovat seurausta tästä menettelystä, on tavallisesti korvattava maksamalla näitä menetyksiä vastaava summa.

83.

Tämä on kuitenkin mahdotonta sellaisten menetysten tapauksessa, jotka eivät ole rahallisia tai aineellisia. ( 28 ) Useimmissa oikeusjärjestelmissä aineettoman vahingon käsitteellä tarkoitetaan vahinkoja, jotka ovat vaikeasti määriteltävissä ja joiden taloudellista arvoa ei voida helposti määrittää, koska niillä ei tarkasti ottaen ole markkina-arvoa. Tyypillisiä esimerkkejä tällaisista vahingoista ovat kipu ja särky, henkinen kärsimys, kuolema tai lähiomaisen menettäminen. Se kattaa lähinnä erilaisia fyysisen ja/tai psyykkisen haitan muotoja.

84.

Missään näistä tilanteista aiemmin vallinnutta tilannetta (status quo ante) ei selvästikään voida palauttaa. Siten mikä tahansa tuomioistuimen myöntämä korvaus on aina ja väistämättä ”toiseksi paras”. Tästä syystä rahasumman maksaminen voi kulloistenkin olosuhteiden mukaan joko olla tarkoituksenmukaisin korvausmuoto tai sitten ei. ( 29 ) Unionin tuomioistuimet ovat nimittäin tietyissä tapauksissa todenneet, että symbolinen rahallinen korvaus ( 30 ) oli riittävä tai että voidaan myöntää luontoissuorituksena maksettava korvaus. ( 31 ) Toisissa tapauksissa unionin tuomioistuimet eivät myöntäneet mitään tiettyä korvausta, sillä ne katsoivat, että virheellisen toimen kumoaminen ( 32 ) tai pelkkä lainvastaisen tapahtuman mainitseminen tuomiossa ( 33 ) voi olla SEUT 340 artiklan kannalta riittävää. ( 34 )

85.

Jos rahallista (ja muuta kuin symbolista) korvausta pidetään tarkoituksenmukaisimpana hyvityksenä tietyssä tapauksessa, myönnettävän summan määrittäminen ei ole helppo tehtävä. Tällaisessa tapauksessa toimivaltaisen tuomioistuimen on arvioitava määrä, joka kuvastaa riittävästi vahingonkärsijälle aiheutunutta vahinkoa, rankaisematta kohtuuttomasti lainvastaisesta menettelystä vastuussa olevaa tahoa. Ellei käytettävissä ole ilmeisiä tai yleisesti hyväksyttyjä taloudellisia mittapuita, tuomarit voivat käyttää ohjenuorana vain sellaisia yleisiä periaatteita kuin esimerkiksi yhtäältä kohtuus, oikeudenmukaisuus ja oikeasuhteisuus sekä toisaalta ennakoitavuus, oikeusvarmuus ja yhdenvertainen kohtelu.

86.

On siten vääjäämätöntä, että tuomioistuimilla on merkittävä harkintavalta määrittäessään aineettoman vahingon olemassaoloa, yksilöidessään parhaita tapoja hyvittää vahinko riittävästi ja tarvittaessa laskiessaan myönnettävää summaa.

87.

Tätä taustaa vasten en pidä vakuuttavana Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen valituksenalaisen tuomion 161–163 kohdasta esittämää tulkintaa. Mainittuja tuomion kohtia on tulkittava oikeassa asiayhteydessään.

88.

Valituksenalaisen tuomion 144–154 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin arvioi Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen väittämiä eri aineettomia vahinkoja ja totesi, ettei joitain niistä voitu ottaa tutkittavaksi tai ettei niitä ollut joka tapauksessa näytetty toteen ( 35 ) ja että toteamus, jonka mukaan asioissa T‑72/06 ja T‑79/06 käytyjen oikeudenkäyntien kohtuullinen kesto ylittyi, oli joka tapauksessa riittävä joidenkin näiden vahinkojen hyvittämiseksi. ( 36 ) Näin ollen ainoastaan yhden aineettoman vahingon osalta todettiin, että se oli näytetty toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla ja että siitä oli myönnettävä muu kuin symbolinen taloudellinen korvaus: vahinko, joka Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle aiheutui niiden kokeman pitkittyneen epävarmuuden vuoksi. ( 37 )

89.

Tämän huomioon ottaen ja katsottuaan, ettei ollut esitetty muuta näyttöä, joka oikeuttaisi vaatimaan aineettomista vahingoista ”vähintään”500000 euron korvausta, unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi – valituksenalaisen tuomion 160 kohdassa – Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen arvion vahingon määrästä. Tämän jälkeen valituksenalaisen tuomion 161–163 kohdassa ainoastaan selvennetään – ja kuten Euroopan unioni on perustellusti väittänyt, pelkästään kattavuuden vuoksi –, ettei Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen vaatima korvaus voi olla perusteltu myöskään niille määrätyn sakon huomattavan määrän perusteella. Nyt tarkasteltavan kaltaisessa tapauksessa sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskeva kanne ei nimittäin voi olla korvike eikä vaihtoehto kumoamiskanteille, jotka Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne olivat tuloksetta aiemmin nostaneet unionin tuomioistuimissa.

90.

Toisin sanoen unionin yleinen tuomioistuin toteaa – yksinkertaistetusti – näissä tuomion kohdissa lähinnä, että Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle päätöksellä K(2005) 4634 määrätyn sakon määrä ei voi olla yksi niistä perusteista tai parametreistä, joita on käytettävä aineettomasta vahingosta myönnettävän korvauksen määrän määrittämiseksi. Syynä tähän on se, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ( 38 ) korvauksena myönnettävä määrä ei voi suoraan tai välillisesti johtaa sakon määrän kyseenalaistamiseen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, että Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen vaatiman korvauksen, kun otetaan huomioon sen huomattava määrä, myöntäminen olisi merkinnyt niille määrätyn sakon määrän alentamista.

91.

Lopuksi on huomautettava, että pelkästään se seikka, ettei unionin yleinen tuomioistuin pitänyt Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen vaatiman korvauksen määrää perusteltuna ja että se myönsi siten niille pienemmän korvauksen, ei tarkoita, ettei unionin yleinen tuomioistuin korvannut vahinkoa kokonaisuudessaan. Se tarkoittaa vain sitä, etteivät Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne esittäneet riittävää näyttöä kaikkien väittämiensä yksittäisten vahinkojen tueksi. Samasta syystä sen, että unionin yleisellä tuomioistuimella ja kantajilla oli eriävät näkemykset myönnettävän korvauksen määrästä, ei voida katsoa käytännössä tekevän SEUT 256 ja SEUT 340 artiklan mukaista kannetta tehottomaksi.

92.

Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne katsovat kolmanneksi, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat ristiriitaiset: yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin toteaa, ettei aineettomasta vahingosta myönnettävä korvaus voi johtaa komission määräämän sakon määrän kyseenalaistamiseen (161–163 kohta), mutta toisaalta se toteaa, että aineettomasta vahingosta myönnettävän korvauksen määrän laskennassa olisi otettava huomioon muun muassa oikeudenkäynnin kohtuullisen keston ylityksen pituus ja tarve varmistaa SEUT 256 ja SEUT 340 artiklan nojalla nostetun kanteen tehokkuus (165 kohta). Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne väittävät neljänneksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole selittänyt riittävästi perusteita, joita se käytti määrittäessään kummallekin aineettomasta vahingosta myönnettyä korvausmäärää, joka oli 5000 euroa.

93.

En ensinnäkään pidä valituksenalaiseen tuomioon tältä osin sisältyviä perusteluja ristiriitaisina.

94.

Kuten edellä 89 ja 90 kohdassa selitettiin, valituksenalaisen tuomion 161–163 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin selitti, miksi Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle päätöksellä K(2005) 4634 määrätyn sakon määrää ei voitu ottaa huomioon perusteena määritettäessä aineettomasta vahingosta myönnettävän korvauksen määrää. Käänteisesti valituksenalaisen tuomion 165 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin esitti perusteet, jotka se otti huomioon tätä tarkoitusta varten. Viimeksi mainitut perusteet olivat paitsi erilaisia kuin ensiksi mainitut myös – kuten haluan lisätä – hyvin perusteltuja.

95.

Vaikuttaa etenkin siltä, että arvioitaessa myönnettävää korvausta on asianmukaista ottaa huomioon oikeudenkäynnin kohtuullisen keston ylityksen pituus asioissa T‑72/06 ja T‑79/06: mitä pitempi oikeudenkäynnin kohtuullisen keston ylitys oli ja mitä pitempi oli se epävarmuuden ajanjakso, joka vaikutti asianomaisten yritysten päätöksentekoon ja liiketoimintaan, sitä suurempi korvauksen olisi oltava ja päinvastoin.

96.

Tarpeesta varmistaa SEUT 256 ja SEUT 340 artiklan nojalla nostetun kanteen tehokkuus, johon unionin yleinen tuomioistuin viittasi huomioon otettavien perusteiden yhteydessä, esitän seuraavat huomautukset. Kuten edellä 84 kohdassa mainittiin, kun otetaan huomioon aineettoman vahingon erityisluonne, ei voida sulkea etukäteen pois, että symbolinen korvaus voi riittää uhrille aiheutuneen vahingon hyvittämiseen. Käsiteltävissä asioissa unionin yleinen tuomioistuin oli kuitenkin valituksenalaisen tuomion 155–158 kohdassa selittänyt, miksi se oli katsonut, ettei symbolinen korvaus ollut riittävä tietyn Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen väittämän yksittäisen vahingon osalta.

97.

Edellä esitetyn toteamuksen kanssa on siten linjassa se, että arvioidessaan korvattavan vahingon määrää unionin yleinen tuomioistuin varmisti, että myönnettävä määrä, joka oli pelkästään symbolinen, ei tehnyt kannetta tehottomaksi.

98.

Katson lisäksi, että valituksenalaisessa tuomiossa esitetään riittävät perustelut sille, miksi unionin yleinen tuomioistuin päätti myöntää Gascogne Sack Deutschlandille ja Gascognelle kummallekin 5000 euron korvauksen niille aiheutuneesta aineettomasta vahingosta.

99.

On syytä muistaa vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraavan, että silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin on todennut vahingon olemassaolon, se on yksin toimivaltainen arvioimaan esitetyn vaatimuksen rajoissa vahingonkorvauksen laadun ja ulottuvuuden. Jotta unionin tuomioistuin voisi kuitenkin harjoittaa unionin yleisen tuomioistuimen tuomioihin kohdistuvaa laillisuusvalvontaa, näiden tuomioiden on oltava riittävästi perusteltuja, ja niissä on vahingon arvioinnin yhteydessä ilmoitettava ne perusteet, joita on käytetty vahingonkorvauksen suuruutta määritettäessä. ( 39 )

100.

Tätä taustaa vasten totean, että valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin on ensinnäkin, lyhyesti mutta selvästi, esittänyt syynsä sille, miksi se on katsonut, että tietty Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen väittämä aineeton vahinko oli näytetty toteen riittävästi ja toisia taas ei. Unionin yleinen tuomioistuin toiseksi selitti, miksi rahallisen korvauksen myöntämistä pidettiin tarpeellisena yhden vahingon osalta, ja viittasi kolmanneksi perusteisiin, joita on käytetty vahingonkorvauksen määrää vahvistettaessa.

101.

Tämä on mielestäni riittävä selitys korvaukselle, joka määritetään väistämättä sen perusteella, mitä pidetään kohtuullisena (ex aequo et bono). Edellä esitetyn huomioon ottaen katson, ettei Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen esittämillä väitteillä voida kyseenalaistaa unionin tuomioistuimessa sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt myönnettävän vahingonkorvauksen määrän. ( 40 )

102.

Jos unionin tuomioistuin yhtyy arviointiini, Euroopan unionin valitus on hyväksyttävä, ja valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 kohta on vastaavasti kumottava.

103.

Kun otetaan huomioon käytettävissä olevat tosiseikat ja unionin tuomioistuimessa käyty näkemystenvaihto, käsiteltävä asia on mahdollista ratkaista lopullisesti, ja unionin tuomioistuimen olisi hylättävä Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen korvausvaatimus, joka koskee aineellista vahinkoa, joka niille on aiheutunut pankkitakauskulujen maksamisesta sen ajanjakson osalta, jona asioiden T‑72/06 ja T‑79/06 ratkaiseminen pitkittyi kohtuuttomasti.

104.

Gascogne Sack Deutschlandin ja Gascognen valitus olisi hylättävä kokonaisuudessaan.

105.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

106.

Jos unionin tuomioistuin yhtyy valituksista esittämääni arvioon, unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137, 138 ja 184 artiklan mukaisesti Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne olisi velvoitettava korvaamaan tässä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Ensimmäisessä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut olisi nähdäkseni pysytettävä sellaisina kuin unionin yleinen tuomioistuin on niistä määrännyt. Euroopan komission olisi vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan molemmissa oikeusasteissa.

107.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin