1.

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 ( 2 ) 20 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa Livio Guida, jonka kotipaikka on Puolassa, on nostanut kanteen entistä työnantajaansa, Italian oikeuden mukaan perustettua Petronas Lubricants Italy SpA ‑nimistä yritystä (jäljempänä PL Italy), jonka kotipaikka on Italiassa, vastaan ja joka koskee yrityksen tiedoksi antamaa työntekijän irtisanomista.

3.

Unionin tuomioistuin saa nyt tilaisuuden määritellä ensimmäistä kertaa vastakanteen käsitteen, joka sisältyy yhteen asetuksen N:o 44/2001 II luvun 5 jakson erityissäännöksistä, joissa määritellään työsopimusten kohdalla sovellettavat toimivaltasäännöt, ja tässä sen on otettava huomioon vastikään antamansa tuomio, joka koskee samaa käsitettä, jota on käytetty kyseisen asetuksen saman luvun erityistä toimivaltaa koskevaan 2 jaksoon sisältyvän 6 artiklan 3 alakohdassa.

4.

Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tutkin ainoastaan toisen ennakkoratkaisukysymyksen, ja sen perusteella ehdotan, että asetuksen N:o 44/2001 20 artiklan 2 kohdan säännöksiä on tulkittava siten, että kyseisen artiklan mukaan työnantajalla on oikeus nostaa vastakanne siinä tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi työntekijä on saattanut asiansa sääntöjenmukaisesti, ja että kyseinen kansallinen tuomioistuin voi ratkaista tällaisen vastakanteen edellyttäen, että se on esitetty asianosaisten kaikkien keskinäisten vaatimusten, joilla on yhteinen alkuperä, käsittelemiseksi yhdessä.

5.

Asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 11, 13 ja 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

6.

Kyseisen asetuksen II luvun 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Erityinen toimivalta”, sisältyvän 6 artiklan 3 alakohdassa säädetään, että jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa ”jos kysymyksessä on vastakanne, joka perustuu samaan sopimukseen tai seikkaan kuin pääkanne, siinä tuomioistuimessa, jossa pääkanne on vireillä”.

7.

Saman asetuksen II luvun 5 jaksossa, joka muodostuu 18–21 artiklasta, vahvistetaan toimivaltasäännöt työsopimusta koskevissa riita-asioissa.

8.

Asetuksen N:o 44/2001 18 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Työsopimusta koskevassa asiassa tuomioistuimen toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti, jollei 4 artiklasta ja 5 artiklan 5 kohdasta muuta johdu.”

9.

Asetuksen 19 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Työnantajaa vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, voidaan nostaa kanne

10.

Mainitun asetuksen 20 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Työnantaja voi nostaa kanteen ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, missä työntekijän kotipaikka on.

2.   Tämän jakson säännökset eivät vaikuta oikeuteen nostaa vastakanne siinä tuomioistuimessa, jossa alkuperäinen kanne on tämän jakson mukaisesti vireillä.”

11.

Asetuksen N:o 44/2001 21 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Tämän jakson säännöksistä voidaan poiketa toimivaltaa koskevalla sopimuksella ainoastaan, jos:

12.

PL Italy otti Guidan palvelukseensa vuonna 1982 Italian lainsäädännön alaisella sopimuksella, ja Guida siirrettiin vuonna 1996 kyseiseen yhtiöön sidoksissa olevaan puolalaiseen Petronas Lubricants Poland sp.zo.o ‑nimiseen yhtiöön (jäljempänä PL Poland), jossa hän hoiti siitä lähtien toimitusjohtajan tehtäviä; vuodesta 1998 lähtien hän työskenteli johtajan nimikkeellä. Guida teki vuonna 2001 PL Polandin kanssa ”rinnakkaisen” työsopimuksen, joka oli määräaikainen ja Puolan lainsäädännön alainen ja jota jatkettiin useita kertoja siten, että viimeisen sopimuksen oli sovittu päättyvän 30.4.2016. Guidalle annettiin 17.4. ja 29.4.2014 päivätyillä kahdella kirjeellä tiedoksi useita kurinpidollisia väitteitä. Sen jälkeen PL Italy irtisanoi Guidan ”väitetysti perustellusta syystä”28.5.2014 päivätyllä kirjeellä. Guidalle ilmoitettiin toisella, samana päivänä päivätyllä kirjeellä hänen työsuhteensa PL Polandin kanssa päättyvän.

13.

Guida nosti tuolloin kanteen PL Italya vastaan Tribunale di Torinossa (Torinon alioikeus, Italia) ja väitti, että kurinpidolliset väitteet oli esitetty liian myöhään ja ne olivat ympäripyöreitä; hän myös kiisti väitteiden paikkansapitävyyden. Guida vaati Tribunale di Torinoa yhtäältä toteamaan, että PL Italyn tiedoksi antama irtisanominen oli perusteeton ja joka tapauksessa laiton, ja toisaalta määräämään PL Italyn maksamaan laittomasta irtisanomisesta Italian oikeuden mukaisen korvauksen. Guida vaati lisäksi, että PL Italy määrätään korvaamaan hänelle loukkaavasta irtisanomisesta aiheutunut henkinen kärsimys.

14.

PL Italy vastasi 5.12.2014 asiassa Tribunale di Torinossa ja vaati kantajan vaatimusten hylkäämistä. Se täsmensi, että PL Poland oli siirtänyt sille saatavansa Guidalta 3.12.2014 päivätyllä asiakirjalla, joten se vaati vastakanteessaan, että Guida olisi määrättävä palauttamaan 143816,29 euroa, jotka tämä oli saanut perusteettomasti matkakulukorvauksina, korvauksina pitämättömistä lomista sekä zlotyn ja euron virheellisten vaihtokurssien soveltamisesta johtuvina liikasuorituksina.

15.

Guida väitti, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 3 alakohdan ja 20 artiklan perusteella italialainen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen ratkaisemaan PL Italyn vastakannetta.

16.

Tribunale di Torino määräsi 14.9.2015 julkaistussa tuomiossaan PL Italyn maksamaan Guidalle 100000 euroa korvauksena loukkaavan irtisanomisen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä ja totesi, ettei se ollut toimivaltainen käsittelemään PL Italyn vastakannetta, vaan toimivalta sen osalta oli puolalaisilla tuomioistuimilla.

17.

Tribunale di Torino katsoi Guidan esittäneen näyttöä siitä, että tämän kotipaikka oli Puolassa, mutta katsoi kuitenkin, että vaikka asetuksen N:o 44/2001 20 artiklan 2 kohdassa säädetään poikkeuksesta, joka koskee työnantajan velvollisuutta nostaa kanne työntekijäänsä vastaan siinä jäsenvaltiossa, missä työntekijän kotipaikka on, tätä poikkeusta ei voida soveltaa silloin, kun työnantajan vaatimat saatavat eivät ole alun perin sen omia, vaan ne on siirretty sille sopimuksella.

18.

PL Italy valitti tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen Corte d’appello di Torinoon (Torinon ylioikeus, Italia) ja vaati tuomion kumoamista siltä osin kuin se velvoitettiin maksamaan korvausta henkisestä kärsimyksestä sekä toisti vastakanteessa esittämänsä vaatimukset.

19.

Corte d’appello di Torinon mukaan on selvitettävä, voiko työnantaja nostaa asetuksen N:o 44/2001 20 artiklan 2 kohdan nojalla vastakanteen työntekijäänsä vastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, missä on sen oma kotipaikka, kun kyseinen työntekijä on nostanut työnantajaa vastaan sääntöjenmukaisesti kanteen samassa tuomioistuimessa kyseisen asetuksen 19 artiklan mukaisesti.

20.

Jos voi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, mitä seurauksia on sillä, että työnantajan nostama vastakanne koskee saatavaa, joka on alun perin jonkin toisen tahon, joka on ollut rinnakkaisen työsopimuksen perusteella samanaikaisesti saman työntekijän työnantaja, ja että vastakanne perustuu saatavan siirtoa koskevaan sopimukseen, jonka osapuolina ovat työnantaja ja saatavan alkuperäinen haltija ja joka on tehty työntekijän nostaman pääkanteen vireille tulon jälkeen.

21.

Tämän perusteella Corte d’appello di Torino on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

22.

Ennen asetuksen N:o 44/2001 ( 3 ) 20 artiklan 2 kohtaan sisältyvän vastakanteen käsitteen arviointia on nähdäkseni olennaista täsmentää muutamia pohdinnan perustana olevia seikkoja. Ensimmäiseksi on syytä panna merkille, ettei kyseisen säännöksen soveltamisen edellytyksistä kiistellä. On siis kiistatonta, että asia koskee kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua työsopimusta, ( 4 ) joka on ollut voimassa PL Italyn ja Guidan välillä vuodesta 1982; Guida on tehnyt myös muita työsopimuksia PL Italyyn sidoksissa olevan PL Polandin kanssa vuodesta 2001 lähtien sen jälkeen, kun hänet siirrettiin tähän puolalaiseen yritykseen vuonna 1996. On niin ikään kiistatonta, että vastaajana oleva työnantaja PL Italy, jota vastaan on nostettu kanne siinä jäsenvaltiossa, missä sen kotipaikka on – asianomaisen jäsenvaltion tuomioistuin on kyseisen asetuksen 19 artiklan mukaisesti toimineen työntekijän valinnan perusteella toimivaltainen –, vaatii pääkanteen kantajaa koskevan erillisen tuomion antamista eikä ole nostanut vastakannettaan pelkkänä puolustautumiskeinona. ( 5 )

23.

Toiseksi on täysin selvää, että sekä työnantaja että työntekijä voivat nostaa vastakanteen, minkä perusteella ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava myöntävästi. Olisi nimittäin vastoin asetuksen N:o 44/2001 20 artiklan 2 kohdan säännösten sanamuodon mukaista tulkintaa ( 6 ) todeta vastakanteen nostamisoikeuden koskevan vain työntekijää, sillä lainsäädännössä ei aseteta tällaista rajoitusta. ( 7 ) Unionin tuomioistuin on jo nähdäkseni tuonut välillisesti esille tämän työntekijän ja työnantajan menettelyllisen yhdenvertaisuuden. ( 8 ) Se vastaa hyvän lainkäytön yleistä tavoitetta, joka edellyttää prosessiekonomian periaatteen noudattamista. ( 9 )

24.

Vastakanteessaan työnantaja voi siis saattaa työntekijää koskevan vaatimuksen tuomioistuimen käsiteltäväksi jäsenvaltiossa, jossa ei ole työntekijän kotipaikka mutta jonka työntekijä on valinnut katsoen sen olevan lähinnä etujaan. ( 10 )

25.

Tämän täsmennyksen jälkeen on paikallaan selittää, miten asetuksen N:o 44/2001 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vastakanteen käsite voidaan määritellä, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä toisessa ennakkoratkaisukysymyksessään.

26.

Ensin on todettava, että unionin lainsäätäjä on päättänyt käyttää toista sanamuotoa kuin kyseisen asetuksen 6 artiklan 3 alakohdassa, joka sisältyy II luvun 2 jaksoon, jossa säädetään johdettua toimivaltaa koskevista, vastaajan kotipaikkana olevan jäsenvaltion tuomioistuimen lähtökohtaisen toimivallan kanssa kilpailevista säännöistä. Tässä säännöksessä lisätään nimittäin, että kanteen on perustuttava ”samaan sopimukseen tai seikkaan kuin pääkanne”. ( 11 ) Nämä säännökset ovat säilyneet muuttumattomina Brysselin yleissopimuksen voimaantulosta lähtien, eivätkä ne sisälly myöskään vakuutettua tai kuluttajia suojelevia toimivaltasääntöjä koskeviin jaksoihin. Tätä täsmennystä ei lisätty, kun asetuksen N:o 44/2001 II lukuun lisättiin 5 jakso, joka koskee toimivaltaa työsopimusta koskevissa asioissa, ( 12 ) eikä myöskään laadittaessa asetusta N:o 1215/2012, jota on sovellettu 10.1.2015 lähtien.

27.

Esitöiden mukaan ”tässä jaksossa säädetty toimivalta syrjäyttää 1 ja 2 jakson mukaisen toimivallan” ( 13 ) ja ”työsopimuksia koskevissa asioissa sovellettavien toimivaltasäännösten sisältö on muuttunut vain vähän, ja säännökset on pikemminkin vain koottu erityiseksi jaksoksi samalla tavoin kuin vakuutus- ja kulutussopimuksia koskevat säännökset”. ( 14 ) Tämän perusteella lainsäätäjä on päättänyt olla käyttämättä erityissäännöksiä työoikeudellisten riitojen alalla huolimatta heikomman osapuolen suojelemista koskevasta tavoitteesta, jolla olisi voitu perustella työnantajan kannetta koskevien erityisten edellytysten asettaminen, kuten Guida esittää kirjallisissa huomautuksissaan.

28.

Sitten on syytä palauttaa mieleen periaatteet, jotka unionin tuomioistuin on esittänyt, kun sitä on pyydetty tulkitsemaan jotakin neljästä asetuksen N:o 44/2001 II luvun 5 jaksoon, joka koskee toimivaltaa työsopimusta koskevissa riita-asioissa, sisältyvistä neljästä artiklasta (18–21 artikla):

29.

On korostettava vielä, että unionin tuomioistuimen mukaan asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 3 alakohdassa säädetty vastakannetta koskeva sääntö on otettu myös asetuksen 20 artiklan 2 kohtaan, mikä lähentää näitä säännöksiä. ( 18 )

30.

Unionin tuomioistuin on todennut myös, että ilmausta ”joka perustuu samaan sopimukseen tai seikkaan kuin pääkanne” on tulkittava itsenäisesti ja huomioon on otettava kyseisen asetuksen tavoitteet. ( 19 )

31.

Unionin tuomioistuin on todennut tältä osin, että hyvän lainkäytön vuoksi erityinen oikeuspaikka vastakanneasiassa sallii sen, että asianosaiset käsittelevät samassa oikeudenkäynnissä ja saman tuomarin edessä kaikki keskinäiset vaatimuksensa, joilla on yhteinen alkuperä. Näin vältetään lukuisia turhia oikeudenkäyntejä. ( 20 ) Unionin tuomioistuin onkin todennut, että ”pääasian olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa vastakanteen perusteettoman edun palauttamisesta on katsottava perustuvan leasingsopimukseen, joka oli vuokralleantajan alkuperäisen kanteen taustalla. Sittemmin kumotun tuomion täytäntöön panemiseksi maksettua summaa vastaavaa väitettyä etua ei nimittäin olisi syntynyt ilman mainittua sopimusta”. ( 21 ) Tiivis yhteys pääasiaan vaikuttaa näin ollen määräävältä edellytykseltä.

32.

Onko vastakanteen käsitettä näin ollen tulkittava työntekijän suojelemista heikompana osapuolena koskevan tavoitteen perusteella toisin, kun asetuksen N:o 44/2001 20 artiklan 2 kohdassa ei ole täsmennystä? Katson komission tavoin, että vastakanteen käsitteen on oltava yhtenäinen sovellettaessa eurooppalaisten tuomioistuinten toimivaltaa koskevia sääntöjä, erityisesti kun perusteiden tulkinta ei ole aiheuttanut johdetun toimivallan yhteydessä toistaiseksi juurikaan hankaluuksia ja kun niillä pyritään samalla, kuten yhdessä käsiteltävien kanteiden tapauksessa, välttämään erikseen käsiteltävissä asioissa mahdollisesti annettavat keskenään ristiriitaiset ratkaisut. ( 22 )

33.

Tämän ratkaisun etuna onkin se, että vältetään käyttämästä käsitteitä, joita olisi vaikeampi soveltaa käytännössä, kuten Italian hallituksen ehdottamaa ”asian kohteeseen tai perustana olevaan seikkaan liittyvän objektiivisen yhteyden” olemassaoloa. On kuitenkin useita syitä, miksi komission ehdottamaa, työsopimukseen perustuvan kanteen käsitteen liian suppeaa tulkintaa, jonka perustana on ”työsuhde, johon työntekijä vetoaa alkuperäisessä kanteessaan”, ei voida nähdäkseni hyväksyä.

34.

Ensinnäkin unionin tuomioistuin on jo tulkinnut sopimukseen perustuvan kanteen käsitettä laajasti ( 23 ) hyväksyessään, että erityisissä menettelyllisissä olosuhteissa perusteettoman edun palauttamista koskeva vastakanne perustuu asianosaisten välillä tehtyyn leasingsopimukseen. Asiassa oli nimittäin kyse vastakanteesta, joka koski tuomioistuimen ulkopuolisen riidanratkaisumenettelyn yhteydessä sovitun summan palauttamista ja joka oli nostettu samojen osapuolten välillä nostetun uuden kanteen yhteydessä sen jälkeen, kun osapuolten välisen alkuperäisen kanteen käsittelyn päätteeksi annettu ratkaisu, jonka täytäntöönpanossa oli turvauduttu kyseiseen tuomioistuimen ulkopuoliseen sovintoon, oli kumottu. Voidaankin todeta, että se seikka, ettei perusteetonta etua olisi aiheutunut ilman kyseistä sopimusta, osoittaa, että ”nämä vaatimukset perustuvat yhteiseen tosiseikastoon”, ( 24 ) pikemmin kuin unionin tuomioistuimen hyväksymä suora yhteys sopimukseen.

35.

Toiseksi on voitava ottaa huomioon työsuhteiden limittäisyys, ( 25 )joka on yleistä työntekijöitä siirrettäessä, jolloin alkuperäinen työsopimus voidaan säilyttää paikallisen työsopimuksen rinnalla.

36.

Tässä tapauksessa osapuolten yhdenmukaisista huomautuksista käy ilmi, että PL Italy omistaa 100 prosenttia PL Polandista ja että heinäkuusta 2001 lähtien on ollut voimassa PL Polandin kanssa tehty rinnakkainen sopimus, jossa vahvistetaan kyseisessä työsuhteessa sovellettavat erityisehdot. Lisäksi voidaan tuoda esille, että Guidan käynnistämä menettely koskee alkuperäistä sopimusta eikä viimeksi mainittua PL Polandin kanssa tehtyä sopimusta.

37.

Kolmanneksi irtisanomisen perusteista ja PL Italyn rahallisesta vaatimuksesta käy ilmi, että niiden taustalla ovat samat tosiseikat, jotka koskevat erotuksetta kumpaakin yritystä. Tässä tapauksessa Guidaa moititaan siitä, että yhtäältä tämä oli saanut PL Polandilta useita kertoja perusteettomasti työmatkojen kulukorvauksia ja korvauksia pitämättömistä lomista ja toisaalta johtanut harhaan PL Italya korvaustensa maksamisen yhteydessä ilmoittamalla sille zlotyn ja euron vaihtokurssin virallista kurssia suotuisampana. On kiistatonta, että nämä seikat ovat olleet työsuhteen päättämistä koskevan PL Italyn ja PL Polandin päätöksen perustana ja että vastakanne koskee perusteettomasti maksettujen summien palauttamista.

38.

Tämä tiivis yhteys irtisanomisen perusteita koskevan työntekijän kanteen ja työnantajan nostaman vastakanteen välillä johtaa siihen, että on hylättävä Guidan ja komission väitteet, jotka koskevat vastaajan kanteen ennakoimattomuutta siitä syystä, että vastakanteen nostamiseen oikeuttava saatava on siirretty.

39.

Neljänneksi on huomautettava, että Guida on päättänyt riitauttaa vain työsuhteensa päättämistä koskevan yhden ainoan päätöksen eli PL Italyn kanssa tehtyä työsuhdetta koskevan päätöksen perusteet ja nostaa sitä vastaan kanteen sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa PL Italylla on kotipaikka, eikä asetuksen N:o 44/2001 19 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa hän itse oli tavallisesti työskennellyt. Tämä valinta ei vaikuta vastakanteen käsitteen itsenäiseen tulkintaan. Tässä yhteydessä on muistettava, että vaikka unionin lainsäätäjä on päättänyt säätää useita työntekijää suojelevia toimivaltasääntöjä, se ei ole päättänyt säätää perusteita, jotka rajoittaisivat työnantajan mahdollisuutta vastakanteen nostamiseen.

40.

Samasta syystä on hylättävä myös työsopimukseen sovellettavasta lainsäädännöstä johdettu väite, jonka perusteella tulkinta olisi rajoitettava Guidan ja komission mukaan koskemaan pelkästään alkuperäisessä kanteessa tarkoitettua työsopimusta. Vaikka unionin tuomioistuin on katsonut aiheelliseksi ottaa huomioon sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan, vuoden 1980 Rooman yleissopimuksen ( 26 ) määräykset, ( 27 ) kun kyseessä on toimivallan määräytyminen työsopimuksen täytäntöönpanopaikan perusteella, mikä antaa aiheen suosia toimivaltaisen tuomioistuimen ja sovellettavan aineellisen säännöstön yhtenäisyyttä, vastakanteeseen liittyvää tuomioistuimen toimivaltaa koskevan kysymyksen on katsottava olevan selvästi erillinen pääasiassa sovellettavaan lainsäädäntöön liittyvästä kysymyksestä.

41.

Tämän perusteella katson, että pääasian olosuhteet osoittavat, ettei vastakanteen käsitettä pidä tulkita pelkästään sopimussuhteen perusteella. Myös alkuperäisen kanteen taustalla olevien tosiseikkojen yhtäpitävyys on otettava huomioon. Näin ollen käsiteltävässä asiassa voidaan hyväksyä hyvän lainkäytön varmistamiseksi, että sama tuomioistuin voi tutkia irtisanomisen perusteena olevien seikkojen paikkansapitävyyttä ja antaa tämän perusteella ratkaisun rahamääräisistä seurauksista, eikä tämä ole nähdäkseni vastoin työntekijän etua. Näin taataan, etteivät annettavat ratkaisut ole keskenään ristiriitaiset, asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 15 perustelukappaleessa ilmaistun tarkoituksen mukaisesti. Sillä seikalla ei ole tällöin merkitystä, että työnantajan vaatimuksen perusteena olevat saatavat on siirretty työnantajalle vasta sen jälkeen, kun asia on saatettu toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

42.

Näin ollen kyseistä vastakanteen käsitettä on nähdäkseni mahdollista tulkita yleisluonteisesti selkeyden ja tehokkuuden varmistamiseksi, ja tällöin kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä asianosaisten vaatimusten yhteinen alkuperä, joka voi perustua joko sopimukseen tai tosiseikkoihin, ja otettava huomioon kaikki asiaan liittyvät olosuhteet.

43.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, että asetuksen N:o 44/2001 20 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että sen mukaan työnantajalla, kuten työntekijälläkin, on oikeus nostaa vastakanne siinä tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi alkuperäinen kanne on saatettu, ja että kyseinen tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan tällaisen vastakanteen edellyttäen, että vastakanne on esitetty asianosaisten kaikkien keskinäisten vaatimusten, joilla on yhteinen alkuperä, käsittelemiseksi yhdessä, mikä kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä.

44.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Corte d’appello di Torinon esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen N:o 44/2001 20 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että sen mukaan työnantajalla, kuten työntekijälläkin, on oikeus nostaa vastakanne siinä tuomioistuimessa, jonka käsiteltäväksi alkuperäinen kanne on saatettu, ja että kyseinen tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan tällaisen vastakanteen edellyttäen, että vastakanne on esitetty asianosaisten kaikkien keskinäisten vaatimusten, joilla on yhteinen alkuperä, käsittelemiseksi yhdessä, mikä kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä.