–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Kreikan hallitus, asiamiehenään M. Michelogiannaki,

–

Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Z. Fehér, G. Koós ja M. M. Tátrai,

–

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehinään R. Fadoju ja C. Crane, avustajanaan D. Blundell, barrister,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään V. Soloveytchik ja M. Condou-Durande,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) ja kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain yhtäältä Nigyar Rauf Kaza Ahmedbekova ja hänen poikansa Rauf Emin Ogla Ahmedbekov ja toisaalta Zamestnik-predsedatel na Darzhavna agentsia za bezhantsite (kansallisen pakolaisviraston apulaisjohtaja, Bulgaria) ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu on hylännyt Ahmedbekovan hakemuksen kansainvälisestä suojelusta.

3

Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus, joka allekirjoitettiin Genevessä 28.7.1951 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), tuli voimaan 22.4.1954, ja sitä on täydennetty ja muutettu New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla, joka puolestaan tuli voimaan 4.10.1967 (jäljempänä Geneven yleissopimus).

4

Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa ilmaisu ”pakolainen” määritellään viittaamalla muun muassa vaaraan joutua vainotuksi.

5

Direktiivin 2011/95 oikeusperustana on SEUT 78 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta, joissa määrätään seuraavaa:

”[Turvapaikka-asioita sekä toissijaista ja tilapäistä suojelua koskevan yhteisen politiikan, jonka tarkoituksena on antaa asianmukainen asema kaikille kansainvälistä suojelua tarvitseville kolmansien maiden kansalaisille ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen, kehittämiseksi] Euroopan parlamentti ja [Euroopan unionin] neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen toimenpiteistä, jotka koskevat yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää, johon sisältyvät:

6

Mainitun direktiivin johdanto-osan 14, 16, 18, 24 ja 36 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

7

Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –”

8

Saman direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä sen määrittämiseksi, kuka määritellään pakolaiseksi tai henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa.”

9

Direktiivin 2011/95 4 artiklan, jonka otsikko on ”Tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointi” ja joka kuuluu kyseisen direktiivin II lukuun, jonka otsikko on ”Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointi”, 1–4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetut seikat koostuvat hakijan lausumista sekä hakijan saatavissa olevista asiakirjoista, jotka koskevat hänen ikäänsä, taustaansa, myös asiaankuuluvien omaisten taustaa, henkilöllisyyttään, kansalaisuuttaan tai kansalaisuuksiaan, aikaisempaa tai aikaisempia asuinmaitaan ja -paikkojaan, aikaisempia turvapaikkahakemuksia, matkareittiään, matkustusasiakirjojaan sekä kansainvälisen suojelun hakemisen syitä.

3.   Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää:

– –

4.   Se seikka, että hakija on jo joutunut vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa tai että häntä on suoraan uhattu vainolla tai tällaisella haitalla, on vakava osoitus hakijan perustellusta pelosta joutua vainotuksi tai todellisesta vaarasta joutua kärsimään vakavaa haittaa, jollei ole perusteltua syytä olettaa, ettei tämä vaino tai vakava haitta tule toistumaan.”

10

Direktiivin 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Vainon syyt” ja joka sisältyy direktiivin III lukuun, jonka otsikko on ”Määritteleminen pakolaiseksi”, säädetään seuraavaa:

”1.   Arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

2.   Arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen taikka yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.”

11

Direktiivin 12 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos:

– –

2.   Pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on:

3.   Edellä olevaa 2 kohtaa sovelletaan henkilöihin, jotka yllyttävät siinä mainittuihin rikoksiin tai tekoihin tai muulla tavoin osallistuvat niiden suorittamiseen.”

12

Saman direktiivin 13 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on myönnettävä pakolaisasema sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka II ja III luvun mukaisesti täyttää pakolaisaseman myöntämisen edellytykset.”

13

Direktiivin 2011/95 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Vakava haitta” ja joka sisältyy direktiivin V lukuun, jonka otsikko on ”Määritteleminen henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua”, säädetään seuraavaa:

”Vakavalla haitalla tarkoitetaan seuraavia:

14

Direktiivin 18 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on myönnettävä toissijainen suojeluasema sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka voi saada toissijaista suojelua II ja V luvun mukaisesti.”

15

Direktiivin 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua saavan henkilön perheenjäsenillä, joille henkilökohtaisesti ei voida myöntää tällaista suojelua, on oikeus hakea 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia kansallisten menettelyjen mukaisesti, jos tämä on mahdollista perheenjäsenen henkilökohtainen oikeudellinen asema huomioon ottaen.

3.   Edellä olevaa 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta, jos perheenjäsen ei saa tai ei saisi kansainvälistä suojelua III ja V luvun nojalla.

4.   Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat jättää myöntämättä mainituissa kohdissa tarkoitetut etuudet, rajoittaa niitä tai peruuttaa ne kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvistä syistä.

– –”

16

Direktiivi 2013/32 on annettu SEUT 78 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla. Tässä määräyksessä määrätään säädettäväksi yhteisistä menettelyistä turvapaikkaa tai toissijaista suojelua koskevan yhdenmukaisen aseman myöntämisessä ja peruuttamisessa.

17

Direktiivin johdanto-osan 12 ja 60 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

18

Direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on perustaa yhteiset menettelyt direktiivin [2011/95] mukaista kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista varten.”

19

Saman direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

– –

– –”

20

Direktiivin 2013/32 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jokaisella oikeustoimikelpoisella aikuisella on oikeus tehdä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus omasta puolestaan.

2.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että hakija voi tehdä hakemuksen hänestä riippuvaisten henkilöiden puolesta. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijasta riippuvainen aikuinen henkilö hyväksyy sen, että hakemus jätetään hänen puolestaan; jos näin ei ole, hänellä on oltava mahdollisuus tehdä hakemus omasta puolestaan.

Hyväksymistä on tiedusteltava hakemusta jätettäessä tai viimeistään hakijasta riippuvaisen aikuisen henkilön henkilökohtaisessa puhuttelussa. Ennen kuin hyväksymistä tiedustellaan, kullekin hakijasta riippuvaisista aikuisista on yksityisesti tiedotettava hänen puolestaan jätettävään hakemukseen liittyvistä menettelyllisistä seurauksista ja hänen oikeudestaan tehdä erillinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että alaikäisellä on oikeus tehdä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus joko omasta puolestaan, jos hän on oikeustoimikelpoinen menettelyissä asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, tai vanhempiensa tai muiden aikuisten perheenjäsenten välityksellä taikka hänestä asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön tai käytännön mukaan vastuussa olevan aikuisen välityksellä tai edustajan välityksellä.

– –”

21

Direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Hakijoiden on annettava jäädä jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädettyjen ensimmäiseen päätökseen liittyvien menettelyjen mukaisesti. Tämä oikeus jäädä alueelle ei oikeuta oleskelulupaan.”

22

Direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Määrittävän viranomaisen on kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia tutkiessaan määritettävä ensin, voidaanko hakijoita pitää pakolaisina, ja jos näin ei ole, määritettävä sen jälkeen, voidaanko hakijoita pitää henkilöinä, jotka voivat saada toissijaista suojelua.”

23

Saman direktiivin 13 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on velvoitettava hakijat tekemään toimivaltaisten viranomaisten kanssa yhteistyötä henkilöllisyytensä ja muiden direktiivin [2011/95] 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen seikkojen toteamiseksi. – –”

24

Direktiivin 2013/32 31 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot käsittelevät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset II luvun perusperiaatteiden ja takeiden mukaisessa tutkintamenettelyssä.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tutkintamenettely saadaan päätökseen mahdollisimman pian, tämän kuitenkaan rajoittamatta asianmukaista ja perusteellista tutkintaa.

– –”

25

Direktiivin 33 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset – –, jos:

– –

26

Direktiivin 40 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua hakenut henkilö antaa lisäselvityksiä tai tekee myöhemmän hakemuksen samassa jäsenvaltiossa, tämän jäsenvaltion on tutkittava nämä lisäselvitykset tai myöhemmän hakemuksen aineisto edellisen hakemuksen tutkinnan tai hakemuksen perusteella annettua päätöstä koskevan uudelleentarkastelun tai muutoksenhaun yhteydessä edellyttäen, että toimivaltaiset viranomaiset voivat tällöin ottaa huomioon kaikki lisäselvityksiin tai myöhempään hakemukseen liittyvät tosiseikat ja harkita niitä.

– –”

27

Saman direktiivin 46 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi:

– –

3.   Edellä olevan 1 kohdan noudattamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että tehokkaat oikeussuojakeinot sisältävät sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc -tutkimisen kaikilta osin, mukaan lukien tarvittaessa kansainvälisen suojelun tarpeen tutkiminen direktiivin [2011/95] mukaisesti, ainakin muutoksenhakumenettelyissä ensimmäisessä oikeusasteessa.

– –”

28

Kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/33/EU (EUVL 2013, L 180, s. 96) johdanto-osan 9, 11 ja 35 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

29

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijalle annetaan kolmen päivän kuluessa siitä, kun kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on tehty, henkilökohtainen asiakirja, jossa todetaan hänen asemansa hakijana tai todistetaan, että hänellä on lupa jäädä jäsenvaltion alueelle siksi ajaksi, kun hänen hakemustaan käsitellään.

– –”

30

Direktiivin 12 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltion on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet perheen yhtenäisyyden säilyttämiseksi mahdollisimman hyvin alueellaan, jos kyseinen jäsenvaltio on huolehtinut hakijoiden majoituksesta. Tällaisia toimenpiteitä sovelletaan hakijan suostumuksella.”

31

Bulgariassa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta säädetään turvapaikka- ja pakolaislaissa (Zakon za ubezhishteto i bezhantsite, jäljempänä ZUB).

32

ZUB:n 8 ja 9 §:ään on otettu asiasisällöltään ne kansainvälisen suojelun myöntämisedellytykset, joista säädetään direktiivissä 2011/95.

33

ZUB:n 8 §:n 9 momentissa säädetään seuraavaa:

”Pakolaisina pidetään – – sellaisen ulkomaalaisen perheenjäseniä, jolle on myönnetty pakolaisasema, mikäli tämä sopii yhteen heidän henkilökohtaisen asemansa kanssa eikä kyse ole 12 §:n 1 momentissa tarkoitetuista olosuhteista.”

34

ZUB:n 12 §:n 1 ja 2 momentissa luetellaan olosuhteet, jotka ovat esteenä kansainvälisen suojelun myöntämiselle, ja niiden joukossa on uhka kansalliselle turvallisuudelle.

35

Hallintomenettelylain (Administrativnoprotsesualen kodeks) 32 §:ssä, jonka otsikko on ”Yhdistetyt menettelyt”, säädetään seuraavaa:

”Menettelyissä, joissa osapuolten oikeudet ja velvollisuudet johtuvat yhtenäisestä tosiasiallisesta tilanteesta ja joissa yksi ja sama hallintoviranomainen on toimivaltainen, on mahdollista panna vireille ja toteuttaa yksi ainoa menettely, joka koskee useita osapuolia.”

36

Nigyar Ahmedbekova, joka on syntynyt 12.5.1975, ja hänen poikansa Rauf Emin Ogla Ahmedbekov, joka on syntynyt 5.10.2007, ovat Azerbaidžanin kansalaisia.

37

Emin Ahmedbekov (jäljempänä Ahmedbekov), joka on Ahmedbekovan aviopuoliso ja Rauf Emin Ogla Ahmedbekovin isä, teki 19.11.2014 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen kansalliselle pakolaisvirastolle (Darzhavna agentsia za bezhantsite, Bulgaria) (jäljempänä DAB), jonka apulaisjohtaja hylkäsi hakemuksen 12.5.2015 päivätyllä päätöksellä. Ahmedbekov haki päätökseen muutosta Administrativen sad Sofia-gradilta (Sofian hallintotuomioistuin, Bulgaria), joka hylkäsi muutoksenhaun 2.11.2015. Hän teki lisäksi Varhoven administrativen sadiin (ylin hallintotuomioistuin, Bulgaria) kassaatiovalituksen, joka – kuten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen vastauksesta unionin tuomioistuimen selvennyspyyntöön ilmenee – hylättiin 25.1.2017.

38

Ahmedbekova teki 25.11.2014 DAB:lle kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen omasta puolestaan ja poikansa puolesta. DAB:n apulaisjohtaja hylkäsi hakemuksen 12.5.2015 päivätyllä päätöksellä sillä perusteella, että ZUB:n 8 ja 9 §:ssä säädetyt kansainvälisen suojelun myöntämisedellytykset eivät täyttyneet.

39

Ahmedbekova nosti päätöksestä kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa eli Administrativen sad Sofia-gradissa.

40

Kanteessaan hän vetoaa sekä vainoon, jota hän väittää Azerbaidžanin viranomaisten kohdistavan hänen aviopuolisoonsa, että henkilökohtaisiin olosuhteisiinsa.

41

Tämän viimeksi mainitun seikan osalta Ahmedbekova väittää olevansa vaarassa joutua vainotuksi poliittisten mielipiteidensä takia ja viittaa myös sukupuolista häirintää koskeviin ongelmiin työpaikallaan Azerbaidžanissa. Ahmedbekova katsoo, että hänen vaaransa joutua vainotuksi poliittisten mielipiteidensä takia ilmenee muun muassa siinä, että hän osallistuu valitusten tekemiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Azerbaidžania vastaan, samoin kuin siinä, että hän osallistuu sellaisten henkilöiden puolustamiseen, joita Azerbaidžanin viranomaiset ovat jo vainonneet, koska he toimivat perusoikeuksien puolustamisen alalla. Hän väittää toimivansa myös audiovisuaalisessa mediassa nimeltä ”Azerbaydzhanski chas”, jonka toteuttamassa kampanjassa vastustetaan Azerbaidžanissa vallassa olevaa hallintoa.

42

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti, miten saman perheen jäsenten erikseen tekemät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset on käsiteltävä. Se miettii myös sitä, onko se, että kansainvälisen suojelun hakija on osallistunut valituksen tekemiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen alkuperämaataan vastaan, merkityksellinen seikka ratkaistaessa, onko kansainvälistä suojelua myönnettävä.

43

Tässä tilanteessa Administrativen sad Sofia-grad on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

44

Neljäs kysymys, joka on tutkittava ensiksi, koskee sitä, onko kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioinnin perustuttava ”ainoastaan hakijaa koskeviin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin”.

45

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, tämä kysymys esitetään, koska Ahmedbekova vetoaa erityisesti siihen, että hänen aviopuolisoonsa kohdistuu vainotuksi joutumisen ja vakavan haitan kärsimisen uhkia.

46

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee näin ollen neljännellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2011/95 4 artiklaa tulkittava siten, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaisen arvioinnin yhteydessä on otettava huomioon hakijan perheenjäseneen kohdistuvat vainotuksi joutumisen ja vakavan haitan kärsimisen uhat.

47

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on aluksi palautettava mieleen, että direktiivin 2011/95 13 ja 18 artiklasta, luettuina yhdessä direktiivin 2 artiklan d ja f alakohtaan sisältyvien, ilmaisujen ”pakolainen” ja ”henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua” määritelmien kanssa, ilmenee, että direktiivissä tarkoitettua kansainvälistä suojelua on lähtökohtaisesti myönnettävä kullekin kolmannen maan kansalaiselle ja kansalaisuudettomalle henkilölle, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, poliittisten mielipiteidensä tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa vuoksi tai joka on todellisessa vaarassa kärsiä direktiivin 15 artiklassa tarkoitettua vakavaa haittaa.

48

Direktiivissä 2011/95 ei säädetä pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntämisestä muille kuin edellisessä kohdassa mainituille kolmansien maiden kansalaisille tai kansalaisuudettomille henkilöille. Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kunkin päätöksen pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntämisestä on perustuttava tapauskohtaiseen arviointiin (tuomio 25.1.2018, F, C-473/16, EU:C:2018:36, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), jonka tarkoituksena on selvittää, täyttyvätkö tällaisen aseman myöntämisedellytykset, kun hakijan henkilökohtaiset olosuhteet otetaan huomioon (tuomio 5.9.2012, Y ja Z, C-71/11 ja C-99/11, EU:C:2012:518, 68 kohta).

49

Unionin lainsäätäjän perustamasta turvapaikkaa tai toissijaista suojelua koskevan yhdenmukaisen aseman myöntämisjärjestelmästä siis ilmenee, että direktiivin 2011/95 4 artiklassa edellytetyn kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioinnin tarkoituksena on selvittää, onko hakijalla – tai mahdollisesti henkilöllä, jonka puolesta hän tekee hakemuksen – perusteltua aihetta pelätä joutuvansa henkilökohtaisesti vainotuksi tai onko hän henkilökohtaisesti todellisessa vaarassa kärsiä vakavaa haittaa.

50

Vaikka edellä esitetystä seuraa, että kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ei voida hyväksyä sellaisenaan sillä perusteella, että hakijan perheenjäsenellä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai että hän on todellisessa vaarassa kärsiä vakavaa haittaa, huomioon on sitä vastoin otettava, kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 32 kohdassa, tällaiset hakijan perheenjäseneen kohdistuvat uhat sen selvittämiseksi, altistuuko hakija itse sen perhesiteensä takia, joka hänellä on kyseiseen uhattuun henkilöön, vainotuksi joutumisen tai vakavan haitan kärsimisen uhkille. Tältä osin on todettava, kuten direktiivin 2011/95 johdanto-osan 36 perustelukappaleessa korostetaan, että uhatun henkilön perheenjäsenet ovat yleensä vaarassa itsekin joutua haavoittuvaan asemaan.

51

Neljänteen kysymykseen on siis vastattava, että direktiivin 2011/95 4 artiklaa on tulkittava siten, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tapauskohtaisen arvioinnin yhteydessä on otettava huomioon hakijan perheenjäseneen kohdistuvat vainotuksi joutumisen ja vakavan haitan kärsimisen uhat sen selvittämiseksi, altistuuko hakija itse tällaisille uhkille sen perhesiteensä takia, joka hänellä on kyseiseen uhattuun henkilöön.

52

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivejä 2011/95 ja 2013/32, luettuina yhdessä perusoikeuskirjan 7, 18 ja 47 artiklan kanssa ja ottaen huomioon lapsen etu, tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että saman perheen jäsenten erikseen tekemät kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset käsitellään yhteisessä menettelyssä, tai sille, että näistä hakemuksista yhden arviointia lykätään, kunnes kyseisistä hakemuksista jonkin toisen käsittelyä koskeva menettely on saatettu päätökseen.

53

Direktiivin 2013/32 7 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella oikeustoimikelpoisella aikuisella on oltava oikeus tehdä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus omasta puolestaan. Tätä säännöstä sovellettaessa ilmaisu ”aikuinen” on mainitun direktiivin 2 artiklan l alakohtaan sisältyvän käsitteen ”alaikäinen” määritelmän kannalta ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan 18 vuotta täyttäneitä kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä.

54

Alaikäisten osalta direktiivin 2013/32 7 artiklan 3 kohdassa säädetään, että näillä on oltava oikeus tehdä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus omasta puolestaan niissä jäsenvaltioissa, joissa alaikäisille myönnetään oikeustoimikelpoisuus menettelyissä, ja että heillä on oltava kaikissa jäsenvaltioissa, joita mainittu direktiivi sitoo, oikeus tehdä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus vanhemman tai muun aikuisen perheenjäsenen kaltaisen aikuisen edustajan välityksellä.

55

Näistä säännöksistä ilmenee, että unionin säännöstö ei ole esteenä sille, että perheen useat jäsenet, kuten nyt käsiteltävässä asiassa Ahmedbekova ja Ahmedbekov, tekevät kukin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, eikä myöskään sille, että toinen heistä tekee hakemuksensa myös perheen alaikäisen jäsenen – kuten Rauf Emin Ogla Ahmedbekovin – puolesta.

56

Direktiiveissä 2011/95 ja 2013/32 ei täsmennetä, miten mahdollinen liitännäisyys tällaisten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten, jotka voivat osittain koskea identtisiä tosiseikkoja tai olosuhteita, välillä on otettava huomioon. Erityisten säännösten puuttuessa jäsenvaltioilla on tältä osin liikkumavaraa.

57

On kuitenkin muistutettava ensinnäkin, että direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdassa edellytetään kunkin hakemuksen tapauskohtaista arviointia, toiseksi, että mainitun direktiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää, ja kolmanneksi, että direktiivin 2013/32 31 artiklan 2 kohdassa säädetään, että kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että määrittävä viranomainen toteuttaa ja saattaa päätökseen mahdollisimman pian asianmukaisen ja perusteellisen tutkinnan.

58

Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tapauskohtaisen arvioinnin ja perusteellisen tutkinnan vaatimuksista seuraa, että tällaiset saman perheen jäsenten erikseen tekemät hakemukset on siitä huolimatta, että niihin voidaan soveltaa kaiken mahdollisen liitännäisyyden huomioon ottamiseen tarkoitettuja toimenpiteitä, käsiteltävä siten, että kunkin asianomaisen henkilön tilanne tutkitaan. Niinpä nämä hakemukset eivät voi olla yhteisen arvioinnin kohteena.

59

Siltä osin kuin on erityisesti kyse siitä, onko saman perheen jäsenten erikseen tekemien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkintamenettelyjä vietävä eteenpäin samanaikaisesti vai voiko määrittävä viranomainen päinvastoin keskeyttää hakemuksen arvioinnin, kunnes näistä hakemuksista jonkin toisen tutkintamenettely on saatettu päätökseen, on katsottava yhtäältä, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa yksi perheenjäsenistä vetoaa erityisesti uhkiin, joita hän väittää kohdistuvan toiseen perheenjäseneen, voi olla asianmukaista tutkia ensin tämän viimeksi mainitun tekemän hakemuksen arvioinnin yhteydessä, onko tällaisista uhkista näyttöä, ja tutkia sen jälkeen siltä osin kuin on tarpeen, kohdistuuko myös tämän uhatun henkilön aviopuolisoon ja lapseen perhesiteen olemassaolon johdosta vainotuksi joutumisen tai vakavan haitan kärsimisen uhka.

60

Toisaalta on todettava – kun otetaan huomioon direktiivin 2013/32 31 artiklan 2 kohdassa mainittu sääntö, jonka mukaan jokaisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinta on saatava päätökseen mahdollisimman pian, ja direktiivin tarkoitus, joka on varmistaa, että kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ratkaistaan mahdollisimman nopeasti (tuomio 25.7.2018, Alheto, C-585/16, EU:C:2018:584, 109 kohta) –, että yhden perheenjäsenen tekemän hakemuksen tutkinta ei saisi johtaa toisen perheenjäsenen tekemän hakemuksen tutkinnan sellaiseen keskeyttämiseen, että tämä viimeksi mainittu tutkinta voidaan käynnistää vasta, kun edellisen hakemuksen tutkintamenettely on jo saatettu päätökseen määrittävän viranomaisen päätöksellä. Nopeustavoitteen saavuttamiseksi ja perheen yhtenäisyyden säilyttämisen helpottamiseksi on päinvastoin tärkeää, että saman perheen jäsenten tekemät ja toisiinsa liittyvät hakemukset ratkaistaan ajallisesti lähellä toisiaan.

61

Tässä yhteydessä on katsottava, että jos määrittävä viranomainen toteaa, että henkilöllä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai hän on todellisessa vaarassa kärsiä vakavaa haittaa, sen on lähtökohtaisesti voitava arvioida lyhyellä aikavälillä, kohdistuuko tämän henkilön perheenjäseniinkin tällainen uhka heillä olevan perhesiteen johdosta. Tämä arviointi olisi voitava toteuttaa tai ainakin käynnistää ennen päätöksen tekemistä kansainvälisen suojelun myöntämisestä kyseiselle henkilölle.

62

Mikäli määrittävä viranomainen toteaa, ettei kenelläkään perheenjäsenellä ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellista vaaraa kärsiä vakavaa haittaa, sen on lähtökohtaisesti pystyttävä tekemään samana päivänä päätöksensä kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten hylkäämisestä.

63

Tästä seuraa, että nyt käsiteltävässä asiassa DAB:n apulaisjohtajaa ei voida moittia siitä, että hän teki päätöksensä Ahmedbekovan hakemuksesta ja Ahmedbekovin hakemuksesta samana päivänä, kunhan nämä hakemukset eivät olleet yhteisen arvioinnin kohteena, minkä selvittäminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana.

64

Siltä osin kuin on lopuksi kyse ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pohdinnasta, joka koskee lapsen edun ja perusoikeuskirjan 7, 18 ja 47 artiklan vaikutusta, on riittävää huomauttaa siitä, että perusoikeuskirjassa tunnustettuja perusoikeuksia on kyllä kunnioitettava direktiivien 2011/95 ja 2013/32 täytäntöönpanossa, mutta niiden perusteella ei nyt käsiteltävään ennakkoratkaisukysymykseen annettavan vastauksen yhteydessä ole annettava mitään erityisiä lisäohjeita.

65

Viidenteen kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että direktiivejä 2011/95 ja 2013/32 on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että saman perheen jäsenten erikseen tekemiin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin sovelletaan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ottaa kaikki mahdollinen hakemusten keskinäinen liitännäisyys huomioon, mutta ne ovat esteenä sille, että hakemukset ovat yhteisen arvioinnin kohteena. Ne ovat esteenä myös sille, että näistä hakemuksista yhden arviointia lykätään, kunnes kyseisistä hakemuksista jonkin toisen tutkintamenettely on saatettu päätökseen.

66

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kuudennella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2011/95 3 artiklaa tulkittava siten, että siinä sallitaan jäsenvaltion säätää, mikäli perheenjäsenelle myönnetään kansainvälistä suojelua, tällaisen suojelun ulottamisesta koskemaan muita kyseisen perheen jäseniä.

67

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ZUB:n 8 §:n 9 momentissa säädetään tällaisesta ulottamisesta. Ei voida sulkea pois sitä, että mainittua säännöstä sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa Rauf Emin Ogla Ahmedbekoviin ja Ahmedbekoviin. On nimittäin niin, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoisi, että Ahmedbekovalla on tämän tuomion 41 kohdassa mainitun kaltaisten henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi, tällaisen toteamuksen olisi lähtökohtaisesti johdettava pakolaisaseman myöntämiseen Ahmedbekovalle. Näin ollen ZUB:n 8 §:n 9 momentin nojalla kyseinen asema olisi lähtökohtaisesti ulotettava koskemaan hänen perheensä jäseniä tarvitsematta tutkia, onko heillä perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuiksi.

68

On huomattava, ettei direktiivissä 2011/95 säädetä tällaisesta pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman ulottamisesta koskemaan henkilön, jolle tällainen asema on myönnetty, perheenjäseniä. Kyseisen direktiivin 23 artiklasta nimittäin ilmenee, että direktiivissä edellytetään ainoastaan, että jäsenvaltiot mukauttavat kansallista oikeuttaan siten, että direktiivin 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetuilla kyseisen aseman saaneen henkilön perheenjäsenillä on, jos heille ei henkilökohtaisesti voida myöntää samaa asemaa, oikeus hakea tiettyjä etuuksia, joihin kuuluvat muiden muassa oleskeluluvan myöntäminen, mahdollisuus työntekoon tai mahdollisuus koulutukseen ja joiden tarkoituksena on perheen yhtenäisyyden säilyttäminen.

69

On siis tutkittava, sallitaanko ZUB:n 8 §:n 9 momentin kaltaisen säännöksen pitäminen voimassa direktiivin 2011/95 3 artiklassa, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa ”suotuisampia säännöksiä sen määrittämiseksi, kuka määritellään pakolaiseksi tai henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa”.

70

Tästä sanamuodosta, luettuna yhdessä direktiivin 2011/95 johdanto-osan 14 perustelukappaleen kanssa, ilmenee, että direktiivin 3 artiklassa tarkoitetut suotuisammat säännökset voivat muun muassa koostua niiden edellytysten lieventämisestä, joilla kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö voi saada pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman.

71

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että mainitun 3 artiklan sisältämä täsmennys, jonka mukaan kunkin suotuisamman säännöksen on oltava yhteensopiva direktiivin 2011/95 kanssa, merkitsee sitä, ettei tällainen säännös saa olla direktiivin systematiikan tai päämäärien vastainen. Kiellettyjä ovat erityisesti säännökset, joilla on tarkoitus myöntää pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema sellaisille kolmansien maiden kansalaisille tai kansalaisuudettomille henkilöille, jotka ovat tilanteissa, joilla ei ole mitään yhteyttä kansainvälisen suojelun logiikkaan (ks. tämän osalta tuomio 18.12.2014, M’Bodj, C-542/13, EU:C:2014:2452, 42 ja 44 kohta). Tämä koskee erityisesti säännöksiä, joissa tällainen asema myönnetään henkilöille, jotka kuuluvat direktiivin 12 artiklassa säädetyn jonkin poissulkemisperusteen soveltamisalaan (tuomio 9.11.2010, B ja D, C-57/09 ja C-101/09, EU:C:2010:661, 115 kohta).

72

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 58 kohdassa, pakolaisaseman automaattinen myöntäminen kansallisen oikeuden nojalla sellaisen henkilön perheenjäsenille, jolle tämä asema on myönnetty direktiivissä 2011/95 perustetun järjestelmän nojalla, ei lähtökohtaisesti ole kokonaan vailla yhteyttä kansainvälisen suojelun logiikkaan.

73

Tältä osin on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman mahdollinen myöntäminen Ahmedbekovan pojalle ja aviopuolisolle sen seurauksena, että tällainen asema olisi myönnetty Ahmedbekovalle, merkitsisi asianomaisten perheen yhtenäisyyden säilyttämistarpeen vuoksi yhteyttä sen kansainvälisen suojelun logiikkaan, joka on johtanut tähän viimeksi mainittuun myöntämiseen.

74

Kuudenteen kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2011/95 3 artiklaa on tulkittava siten, että siinä sallitaan jäsenvaltion säätää, mikäli perheenjäsenelle myönnetään kansainvälistä suojelua kyseisessä direktiivissä perustetun järjestelmän nojalla, tällaisen suojelun ulottamisesta koskemaan muita kyseisen perheen jäseniä, kunhan nämä eivät kuulu saman direktiivin 12 artiklassa säädetyn jonkin poissulkemisperusteen soveltamisalaan ja heidän tilanteellaan on perheen yhtenäisyyden säilyttämistarpeen vuoksi yhteys kansainvälisen suojelun logiikkaan.

75

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella ja kolmannella kysymyksellään, joihin on vastattava yhdessä, pääasiallisesti, kattaako direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa säädetty tutkimatta jättämisen peruste pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen tilanteen, jossa aikuinen henkilö tekee omasta puolestaan ja alaikäisen lapsensa puolesta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, joka perustuu erityisesti perhesiteen olemassaoloon sellaisen toisen henkilön kanssa, joka on tehnyt erikseen hakemuksen kansainvälisestä suojelusta.

76

Kuten tämän tuomion 53–55 kohdassa todettiin, direktiivin 2013/32 7 artiklan 1 ja 3 kohdasta ilmenee, että perheen jäsenet voivat tehdä erikseen kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia ja saattaa näistä hakemuksista jonkin piiriin alaikäisen henkilön, joka kuuluu kyseiseen perheeseen.

77

Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa säädetty tutkimatta jättämisen peruste koskee erityistä tilannetta, jossa toisesta henkilöstä riippuvainen henkilö hyväksyy ensin direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti sen, että kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tehdään hänen puolestaan, ja tekee sitten itse hakemuksen kansainvälisestä suojelusta.

78

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamasta pääasian kuvauksesta ilmenee, että Ahmedbekova ja Rauf Emin Ogla Ahmedbekov eivät kumpikaan ole tällaisessa erityistilanteessa, mikä kyseisen tuomioistuimen on tarkastettava. Samoin näyttää sitä paitsi olevan Ahmedbekovin osalta.

79

Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa säädettyä tutkimatta jättämisen perustetta ei siis voida soveltaa.

80

Tätä päätelmää ei kumoa se seikka, että yksi perheenjäsenistä vetoaa perhesiteeseen ja viittaa hakemuksessaan tiettyihin tosiseikkoihin, jotka on kuvattu myös toisen tämän perheen jäsenen tekemässä hakemuksessa. Tällainen tilanne ei kuulu direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitetun tilanteen piiriin vaan se on tutkittava niiden periaatteiden kannalta, jotka on palautettu mieleen ja esitetty tarkasti vastauksessa neljänteen ja viidenteen kysymykseen.

81

Tästä seuraa, että toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa säädetty tutkimatta jättämisen peruste ei kata pääasiassa kyseessä olevan kaltaista tilannetta, jossa aikuinen henkilö tekee omasta puolestaan ja alaikäisen lapsensa puolesta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, joka perustuu erityisesti perhesiteen olemassaoloon sellaisen toisen henkilön kanssa, joka on tehnyt erikseen hakemuksen kansainvälisestä suojelusta.

82

Kun toiseen ja kolmanteen kysymykseen annettavat vastaukset otetaan huomioon, ensimmäiseen ja yhdeksänteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

83

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee nimittäin ensimmäisellä ja yhdeksännellä kysymyksellä pääasiallisesti, onko direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan e alakohdalla välitön oikeusvaikutus ja voiko tuomioistuin, jonka käsiteltävänä on muutoksenhaku kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehtyyn päätökseen, soveltaa sitä, vaikka tämän päätöksen tekijä ei ole tutkinut mainitun säännöksen sovellettavuutta. Kuten vastauksesta toiseen ja kolmanteen kysymykseen ilmenee, direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan e alakohtaa ei missään tapauksessa voida soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tapaukseen.

84

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee seitsemännellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko kansainvälisen suojelun hakijan osallistumisesta valituksen tekemiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen alkuperämaataan vastaan katsottava direktiivin 2011/95 10 artiklassa tarkoitetun vainon syiden arvioinnin yhteydessä, että se osoittaa kyseisen hakijan kuuluvan mainitun artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun ”tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään” tai että se on kyseisen artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettuihin ”poliittisiin mielipiteisiin” perustuvan vainon syy.

85

Tältä osin on huomattava, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohtaa on luettava yhdessä saman artiklan 2 kohdan kanssa. Tässä 2 kohdassa säädetään, että arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen taikka yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.

86

On siis tutkittava – riippumatta siitä, ilmentääkö Azerbaidžanin kansalaisen osallistuminen valituksen tekemiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen mainittua maata vastaan sen toteamiseksi, että tässä maassa vallassa oleva hallinto loukkaa perusvapauksia, kyseisen kansalaisen poliittista mielipidettä – arvioitaessa kyseisen kansalaisen kansainvälisestä suojelusta tekemässään hakemuksessa esittämiä vainon syitä, onko olemassa perusteltua aihetta pelätä, että kyseinen hallinto mieltää mainitun osallistumisen poliittisen toisinajattelun teoksi, johon se voisi harkita kohdistavansa vastatoimia.

87

Jos on perusteltua aihetta pelätä asian olevan näin, on katsottava, että hakijaan kohdistuu vakava ja toteen näytetty uhka joutua vainotuksi sen johdosta, että hän on ilmaissut mielipiteitään alkuperämaansa politiikoista ja menetelmistä. Kuten direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan e alakohdan sanamuodostakin ilmenee, mainittuun säännökseen sisältyvä käsite ”poliittiset mielipiteet” kattaa tällaisen tilanteen.

88

Henkilöryhmää, johon kansainvälisen suojelun hakija mahdollisesti kuuluu osallistuessaan valituksen tekemiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, ei sitä vastoin lähtökohtaisesti voida pitää direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuna ”yhteiskunnallisena ryhmänä”.

89

On nimittäin niin, että jotta kyseessä voidaan todeta olevan mainitussa säännöksessä tarkoitettu ”yhteiskunnallinen ryhmä”, kahden kumulatiivisen edellytyksen on täytyttävä. Yhtäältä ryhmän jäsenten on jaettava jokin ”luontainen ominaisuus” tai heillä on oltava ”yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa”, tai heille on oltava yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on ”niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä”. Toisaalta ryhmällä on oltava selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa kolmannessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen ”erilaiseksi” (tuomio 7.11.2013, X ym., C-199/12–C-201/12, EU:C:2013:720, 45 kohta). Nämä kumulatiiviset edellytykset eivät täyty pääasiassa sillä varauksella, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkastaa asian.

90

Seitsemänteen kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että kansainvälisen suojelun hakijan osallistumisesta valituksen tekemiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen alkuperämaataan vastaan ei voida lähtökohtaisesti katsoa direktiivin 2011/95 10 artiklassa tarkoitetun vainon syiden arvioinnin yhteydessä, että se osoittaisi kyseisen hakijan kuuluvan mainitun artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun ”tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään”, mutta sitä on pidettävä kyseisen artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettuihin ”poliittisiin mielipiteisiin” perustuvan vainon syynä, jos on olemassa perusteltua aihetta pelätä, että kyseinen maa mieltää osallistumisen kyseisen valituksen tekemiseen poliittisen toisinajattelun teoksi, johon se voisi harkita kohdistavansa vastatoimia.

91

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdeksannella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että tuomioistuin, jonka käsiteltävänä on muutoksenhaku kansainvälisen suojelun epäämisestä tehtyyn päätökseen, on velvollinen tutkimaan kansainvälisen suojelun myöntämisperusteet, joihin vedotaan siitä huolimatta, että ne koskevat tapahtumia tai uhkia, joiden väitetään ilmenneen ennen mainitun päätöksen tekemistä tai jopa ennen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämistä, ensimmäistä kertaa muutoksenhakumenettelyn aikana.

92

Direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdassa tarkennetaan sen tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden ulottuvuutta, joka kansainvälistä suojelua hakevilla on oltava heidän hakemuksistaan tehtyjen päätösten osalta, niin kuin mainitun 46 artiklan 1 kohdassa säädetään (tuomio 25.7.2018, Alheto, C-585/16, EU:C:2018:584, 105 kohta). Siinä säädetään, että jäsenvaltioiden, joita kyseinen direktiivi sitoo, on varmistettava, että ainakin ensimmäisessä oikeusasteessa tuomioistuin, jossa on riitautettu päätös kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta, toteuttaa ”sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc -tutkimisen kaikilta osin, mukaan lukien tarvittaessa kansainvälisen suojelun tarpeen tutkiminen direktiivin [2011/95] mukaisesti”.

93

Tässä yhteydessä ilmaisu ”ex nunc” korostaa tuomioistuimen velvollisuutta suorittaa arviointi, jossa otetaan tarvittaessa huomioon sellaiset uudet seikat, jotka ovat tulleet ilmi vasta sen päätöksen tekemisen jälkeen, johon on haettu muutosta. Adverbi ”kaikilta osin” puolestaan vahvistaa sen, että tuomioistuimen on tutkittava sekä seikat, jotka määrittävä viranomainen on ottanut tai olisi voinut ottaa huomioon, että seikat, jotka ovat ilmenneet vasta mainitun viranomaisen päätöksen tekemisen jälkeen (tuomio 25.7.2018, Alheto, C-585/16, EU:C:2018:584, 111 ja 113 kohta).

94

Vaikka direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohdasta siis ilmenee, että jäsenvaltioiden on mukautettava kansallista oikeuttaan siten, että mainitussa säännöksessä tarkoitettujen muutoksenhakujen käsittely käsittää kaikkien niiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen tutkinnan tuomioistuimessa, joiden avulla se kykenee arvioimaan käsiteltävänään olevan tapauksen ajantasaisesti (tuomio 25.7.2018, Alheto, C-585/16, EU:C:2018:584, 110 kohta), siitä ei sitä vastoin seuraa, että kansainvälisen suojelun hakija voisi, ilman että määrittävän viranomaisen on arvioitava asiaa edelleen, muuttaa hakemuksensa perustetta ja siten käsiteltävän tapauksen piirteitä vetoamalla muutoksenhakumenettelyn aikana sellaiseen kansainvälisen suojelun perusteeseen, josta kyseisessä viranomaisessa on vaiettu, vaikka se koskee tapahtumia tai uhkia, joiden väitetään ilmenneen ennen kyseisen viranomaisen päätöksen tekemistä tai jopa ennen kyseisen hakemuksen jättämistä.

95

Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivin 2011/95 2 artiklan d ja f alakohdasta sekä 10 ja 15 artiklasta ilmenee, että kansainvälisen suojelun myöntäminen voi perustua perusteltuun pelkoon joutua vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisten mielipiteiden vuoksi – kukin näistä syistä määritellään erikseen kyseisessä 10 artiklassa – tai johonkin niistä vakavista haitoista, jotka luetellaan mainitussa 15 artiklassa.

96

On myös palautettava mieleen, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinta määrittävässä viranomaisessa, joka on sellainen hallintoelin tai lainkäyttöelimeen verrattava elin, jolla on tähän erityisesti tarkoitetut voimavarat ja alaan erikoistunut henkilöstö, on olennainen vaihe direktiivillä 2013/32 käyttöön otetuissa yhteisissä menettelyissä ja että direktiivin 46 artiklan 3 kohdassa tunnustettua hakijan oikeutta saada asiansa tutkituksi kaikilta osin ja ex nunc tuomioistuimessa ei voida tulkita tavalla, joka rajoittaisi hakijan velvollisuutta yhteistyöhön kyseisen viranomaisen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 25.7.2018, Alheto, C-585/16, EU:C:2018:584, 116 kohta).

97

Tämä olennainen vaihe määrittävässä viranomaisessa tulisi kierretyksi, jos hakija saisi ilman minkäänlaista menettelyllistä seurausta vedota kyseisen viranomaisen tekemän epäämispäätöksen kumoamiseksi tai korvaamiseksi tuomioistuimessa kansainvälistä suojelua koskevaan perusteeseen, johon ei siitä huolimatta, että tämä peruste koskee tapahtumia tai uhkia, joiden väitetään jo olleen olemassa, ole vedottu kyseisessä viranomaisessa, jolloin tämä ei ole voinut tutkia sitä.

98

On siis katsottava, että jos johonkin tämän tuomion 95 kohdassa mainituista kansainvälistä suojelua koskevista perusteista vedotaan ensimmäistä kertaa muutoksenhakumenettelyn aikana ja se koskee tapahtumia tai uhkia, joiden väitetään ilmenneen ennen mainitun päätöksen tekemistä tai jopa ennen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämistä, kyseistä perustetta on pidettävä direktiivin 2013/32 40 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”lisäselvityksenä”. Kuten tästä säännöksestä ilmenee, tällaisesta luokittelusta seuraa, että muutoksenhakua käsittelevä tuomioistuin on velvollinen tutkimaan kyseisen perusteen muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen tutkinnan yhteydessä, kuitenkin sillä edellytyksellä, että kullakin ”toimivaltaisista viranomaisista”, joihin paitsi kyseinen tuomioistuin myös määrittävä viranomainen kuuluvat, on mahdollisuus tutkia mainittu lisäselvitys kyseisessä yhteydessä.

99

Sen selvittämiseksi, onko kyseisellä tuomioistuimella itsellään mahdollisuus tutkia lisäselvitys muutoksenhaun yhteydessä, tämän tuomioistuimen asiana on tarkastaa kansallisen prosessioikeuden sääntöjen mukaan, onko kansainvälistä suojelua koskevaan perusteeseen, johon on vedottu ensimmäistä kertaa kyseisessä tuomioistuimessa, vedottu muutoksenhakumenettelyn sellaisessa vaiheessa, joka ei ole liian myöhäinen, ja onko se esitetty riittävän konkreettisesti, jotta se voidaan asianmukaisesti tutkia.

100

Kunhan tällaisesta tarkastuksesta ilmenee, että tuomioistuimella on mahdollisuus käsitellä kyseinen peruste muutoksenhaun yhteydessä, tuomioistuimen asiana on pyytää määrittävältä viranomaiselta direktiivissä 2013/32 asetetun nopeustavoitteen mukaisessa määräajassa (ks. tämän osalta tuomio 25.7.2018, Alheto, C-585/16, EU:C:2018:584, 109 kohta) kyseisen perusteen tutkintaa, jonka tulos ja sen perusteena olevat syyt on ilmoitettava hakijalle ja tuomioistuimelle ennen kuin tämä viimeksi mainittu kuulee hakijaa ja käsittelee asian.

101

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, kuten julkisasiamies on huomauttanut ratkaisuehdotuksensa 74 kohdassa, että tietyt unionin tuomioistuimelle toimitettuun asiakirja-aineistoon sisältyvät seikat viittaavat siihen, että perusteeseen, joka koskee perusteltua pelkoa joutua vainotuksi poliittisten mielipiteiden vuoksi ja johon ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys kohdistuu, oli jo vedottu DAB:ssa; Ahmedbekova esitti kuitenkin muutoksenhakumenettelyn aikana uusia tosiseikkoja kyseisen perusteen tueksi.

102

Jos Ahmedbekova ei ole esittänyt muutoksenhakumenettelyn aikana uutta kansainvälistä suojelua koskevaa perustetta vaan uusia tosiseikkoja tueksi perusteelle, johon hän vetosi määrittävässä viranomaisessa ja jonka tämä hylkäsi, minkä tarkastaminen on yksin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana, tällaisessa tapauksessa on muutoksenhakua käsittelevän tuomioistuimen asiana arvioida, ovatko tosiseikat, joihin siinä vedotaan ensimmäistä kertaa, merkittäviä eivätkä mitenkään päällekkäisiä niiden seikkojen kanssa, jotka määrittävä viranomainen on voinut ottaa huomioon. Jos näin on, tämän tuomion 97–100 kohdassa esitettyä sovelletaan mutatis mutandis.

103

Kahdeksanteen kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2013/32 46 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 40 artiklan 1 kohdan sisältämän muutoksenhakumenettelyyn tehdyn viittauksen kanssa, on tulkittava siten, että tuomioistuin, jonka käsiteltävänä on muutoksenhaku kansainvälisen suojelun epäämisestä tehtyyn päätökseen, on lähtökohtaisesti velvollinen arvioimaan ”lisäselvityksen” perusteella ja tämän selvityksen tutkintaa määrittävältä viranomaiselta pyydettyään kansainvälisen suojelun myöntämisperusteita tai tosiseikkoja, joihin vedotaan ensimmäistä kertaa muutoksenhakumenettelyn aikana, vaikka ne koskevat tapahtumia tai uhkia, joiden väitetään ilmenneen ennen kyseisen epäämispäätöksen tekemistä tai jopa ennen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämistä. Kyseinen tuomioistuin ei sitä vastoin ole velvollinen tällaiseen arviointiin, jos se toteaa, että kyseisiin perusteisiin tai tosiseikkoihin on vedottu liian myöhäisessä muutoksenhakumenettelyn vaiheessa tai että niitä ei ole esitetty riittävän konkreettisesti, jotta ne voitaisiin asianmukaisesti tutkia, taikka jos se toteaa silloin, kun kyse on tosiseikoista, etteivät nämä ole merkittäviä tai poikkea riittävästi niistä seikoista, jotka määrittävä viranomainen on jo voinut ottaa huomioon.

104

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: