1

Xellia Pharmaceuticals ApS ja Alpharma LLC vaativat valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 8.9.2016 antaman tuomion Xellia Pharmaceuticals ja Alpharma v. komissio (T-471/13, ei julkaistu, jäljempänä valituksenalainen tuomio, EU:T:2016:460), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden kanteen, jossa vaadittiin yhtäältä [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT/39226 – Lundbeck) 19.6.2013 annetun Euroopan komission päätöksen C(2013) 3803 final (jäljempänä riidanalainen päätös) osittaista kumoamista ja toisaalta kyseisellä päätöksellä niille määrätyn sakon määrän alentamista.

2

[SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 17 artiklan, jonka otsikko on ”Talouden alojen ja sopimustyyppien tutkinta”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltioiden välisen kaupan kehitys, hintojen joustamattomuus tai muut olosuhteet antavat aihetta epäillä, että kilpailu [sisä]markkinoilla voi kyseisellä alalla olla rajoittunutta tai vääristynyttä, komissio voi toteuttaa jotakin tiettyä talouden alaa tai tiettyä sopimustyyppiä eri aloilla koskevan tutkintansa. Komissio voi tutkinnan yhteydessä pyytää asianomaisilta yrityksiltä tai yritysten yhteenliittymiltä tietoja, jotka ovat tarpeen [SEUT 101 ja SEUT 102] soveltamiseksi, sekä tehdä tarkastuksia, joita tämä edellyttää.”

3

Kyseisen asetuksen 21 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 1 kohdan mukaisesti tehtyä päätöstä ei voida panna täytäntöön ennen kuin kyseisen jäsenvaltion kansalliselta oikeusviranomaiselta on saatu ennakolta lupa. Kansallinen oikeusviranomainen tarkistaa, että komission päätös on pätevä ja että pakkokeinot eivät ole mielivaltaisia eivätkä liiallisia ottaen huomioon erityisesti epäillyn rikkomisen vakavuuden, etsittyjen todisteiden tärkeyden, asianomaisen yrityksen osallisuuden sekä sen, että on kohtuullisen todennäköistä, että tarkastuksen kohdetta koskevia kirjanpito- ja liikeasiakirjoja säilytetään tiloissa, joihin lupaa pyydetään. Kansallinen oikeusviranomainen voi pyytää komissiolta joko suoraan tai jäsenvaltion kilpailuviranomaisen kautta yksityiskohtaista selvitystä seikoista, joita tarvitaan, jotta se voi tarkistaa pakkokeinojen oikeasuhteisuuden.

Kansallinen oikeusviranomainen ei kuitenkaan voi saattaa kyseenalaiseksi tarkastuksen tarpeellisuutta eikä vaatia, että sille toimitettaisiin komission asiakirja-aineistossa olevia tietoja. Komission päätöksen laillisuutta valvoo ainoastaan [unionin] tuomioistuin.”

4

Kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

– –

Kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

– –”

5

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä sakkojen laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat) 19–22 ja 37 kohdassa todetaan seuraavaa:

– –

6

Lääkealan toimialakohtaisen tutkinnan aloittamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 17 artiklan nojalla 15.1.2008 tehdyn komission päätöksen (asia COMP/D2/39.514) (jäljempänä lääkealan toimialakohtaisen tutkinnan aloittamisesta 15.1.2008 tehty päätös) johdanto-osan kolmannessa, neljännessä, viidennessä ja kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

7

Nyt käsiteltävä valitus on yksi kuudesta liitännäisestä valituksesta, jotka on tehty riidanalaisesta päätöksestä nostetun kumoamiskanteen seurauksena annetusta unionin yleisen tuomioistuimen kuudesta tuomiosta ja joita ovat nyt käsiteltävän valituksen lisäksi asiassa C‑586/16 P (Sun Pharmaceutical Industries ja Ranbaxy (UK) v. komissio) tehty valitus 8.9.2016 annetusta tuomiosta Sun Pharmaceutical Industries ja Ranbaxy (UK) v. komissio (T-460/13, ei julkaistu, EU:T:2016:453), asiassa C‑588/16 P (Generics (UK) v. komissio) tehty valitus 8.9.2016 annetusta tuomiosta Generics (UK) v. komissio (T-469/13, ei julkaistu, EU:T:2016:454), asiassa C‑591/16 P (Lundbeck v. komissio) tehty valitus 8.9.2016 annetusta tuomiosta Lundbeck v. komissio (T-472/13, EU:T:2016:449), asiassa C‑601/16 P (Arrow Group ja Arrow Generics v. komissio) tehty valitus 8.9.2016 annetusta tuomiosta Arrow Group ja Arrow Generics v. komissio (T-467/13, ei julkaistu, EU:T:2016:450) sekä asiassa C‑614/16 P (Merck v. komissio) tehty valitus 8.9.2016 annetusta tuomiosta Merck v. komissio (T-470/13, ei julkaistu, EU:T:2016:452).

8

Asian tausta on esitetty valituksenalaisen tuomion 1–38 kohdassa seuraavasti:

”Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat yhtiöt

Merkityksellinen tuote ja sitä koskevat patentit

Lundbeckin Alpharma-konsernin kanssa tekemä sopimus ja muut asiayhteyteen liittyvät seikat

Komission toimenpiteet lääkealalla ja hallinnollinen menettely

– –

Riidanalainen päätös

9

Xellia Pharmaceuticals (jäljempänä Xellia) ja Zoetis, josta on tullut Alpharma LCC, nostivat unionin yleiseen tuomioistuimeen 28.8.2013 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi osittain ja komission niille määräämän sakon määrän alentamiseksi.

10

Xellia ja Zoetis esittivät kanteensa tueksi kahdeksan kanneperustetta, joista ensimmäinen koski ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin kyse oli siitä, miten komissio tulkitsi riidanalaisen sopimuksen ulottuvuutta, toinen oikeudellista virhettä ja arviointivirhettä siltä osin kuin Alpharma-konserni luokiteltiin Lundbeckin potentiaaliseksi kilpailijaksi, kolmas ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin riidanalainen sopimus luokiteltiin ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi”, neljäs oikeudellista virhettä tällaisen rajoituksen olemassaoloa koskevan toteamuksen osalta, vaikka tämän sopimuksen ulottuvuus ilmentää Lundbeckin uusiin menetelmäpatentteihin sisältyvää poissulkemisvaltaa, viides puolustautumisoikeuksien loukkaamista, kuudes syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista sen vuoksi, että Zoetis on riidanalaisen päätöksen adressaatti, seitsemäs niille määrätyn sakon määrän laskentaan vaikuttavia virheitä ja kahdeksas ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin kyse on sakon määrän sen osan enimmäismäärästä, josta A.L. Industrier on yhteisvastuussa.

11

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan valituksenalaisella tuomiolla.

12

Xellia ja Alpharma LLC(jäljempänä valittajat) tekivät nyt käsiteltävän valituksen unionin tuomioistuimen kirjaamoon 25.11.2016 jättämällään valituskirjelmällä.

13

Yhdistynyt kuningaskunta pyysi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 28.7.2017 toimittamillaan kirjelmillä saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia tässä asiassa sekä tämän tuomion 7 kohdassa mainituissa asioissa C‑586/16 P (Sun Pharmaceutical Industries ja Ranbaxy (UK) v. komissio), C‑588/16 P (Generics (UK) v. komissio), C‑601/16 P (Arrow Group ja Arrow Generics v. komissio) ja C‑614/16 P (Merck v. komissio). Unionin tuomioistuimen presidentti hyväksyi nämä pyynnöt 25.10.2017 antamallaan määräyksellä Sun Pharmaceutical Industries ja Ranbaxy (UK) v. komissio (C‑586/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:831), 25.10.2017 antamallaan määräyksellä Generics (UK) v. komissio (C‑588/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:829), 25.10.2017 antamallaan määräyksellä Arrow Group ja Arrow Generics v. komissio (C‑601/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:826), 25.10.2017 antamallaan määräyksellä Xellia Pharmaceuticals ja Alpharma v. komissio (C‑611/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:825) ja 25.10.2017 antamallaan määräyksellä Merck v. komissio (C‑614/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:828). Asiassa otetaan kuitenkin huomioon erityisesti unionin tuomioistuimen presidentin 5.7.2017 antama määräys Lundbeck v. komissio (C-591/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:532), minkä vuoksi kaikissa mainituissa asioissa riidanalaisen päätöksen luottamuksellista versiota on komission pyynnöstä päätetty käsitellä luottamuksellisesti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan nähden, ja kyseiselle jäsenvaltiolle on annettu tiedoksi yksinomaan kyseisen päätöksen versio, josta luottamukselliset tiedot on poistettu.

14

Unionin tuomioistuin päätti 27.11.2018, että nyt käsiteltävä asia annettaisiin neljännen jaoston ratkaistavaksi sen jälkeen, kun nyt käsiteltävässä asiassa on järjestetty asioiden C‑586/16 P (Sun Pharmaceutical Industries ja Ranbaxy (UK) v. komissio), C‑588/16 P (Generics (UK) v. komissio), C‑591/16 P (Lundbeck v. komissio), C‑601/16 P (Arrow Group ja Arrow Generics v. komissio) ja C‑614/16 P (Merck v. komissio) kanssa yhteinen istunto ja kun julkisasiamies on antanut ratkaisuehdotuksensa.

15

Unionin tuomioistuin toimitti 29.11.2018 unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 61 artiklan 2 kohdan nojalla nyt käsiteltävän asian asianosaisille joukon kirjallisia kysymyksiä, joihin pyydettiin vastaamaan istunnossa suullisesti, sekä suullisen käsittelyn alustavan suunnitelman, jossa täsmennettiin yksityiskohtaisesti sen kulku. Näiden asianosaisten huomautusten seurauksena niille toimitettiin 22.1.2019 lopullinen istuntosuunnitelma.

16

Tämän tuomion 14 kohdassa mainittujen asioiden kanssa yhteinen istunto pidettiin nyt käsiteltävässä asiassa 24.1.2019.

17

Julkisasiamies esitti työjärjestyksen 62 artiklan perusteella 6.2.2020 nyt käsiteltävän asian asianosaisille kirjallisen kysymyksen, johon pyydettiin antamaan kirjallinen vastaus ja jossa niitä pyydettiin ottamaan kantaa siihen, vaikuttaako 30.1.2020 annettu tuomio Generics (UK) ym. (C-307/18, EU:C:2020:52) mahdollisesti nyt käsiteltävässä asiassa esitettyihin valitusperusteisiin, jotka liittyvät potentiaalisen kilpailun olemassaoloon Lundbeckin ja rinnakkaislääkkeiden valmistajien välillä sekä Lundbeckin ja viimeksi mainittujen välisten sopimusten luonnehtimiseen ”tarkoitukseen perustuviksi kilpailunrajoituksiksi”. Vastaukset tähän kysymykseen saapuivat unionin tuomioistuimeen 6.3.2020.

18

Unionin tuomioistuin päätti 10.3.2020 antamallaan määräyksellä sen jälkeen, kun 30.1.2020 oli annettu tuomio Generics (UK) ym. (C-307/18, EU:C:2020:52), ratkaista nyt käsiteltävän asian ilman julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta.

19

Valittajat vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin

20

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

21

Yhdistynyt kuningaskunta vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen kokonaisuudessaan.

22

Valittajat esittävät valituksensa tueksi yhdeksän valitusperustetta.

23

Ensimmäinen valitusperuste koskee sitä, ettei Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja koskevaa pätevyysolettamaa otettu huomioon arvioitaessa Lundbeckin ja Alpharma-konsernin välisen potentiaalisen kilpailun olemassaoloa, ja toinen valitusperuste koskee todistustaakan kääntämistä ja sitä, että unionin yleinen tuomioistuin otti kyseisessä arvioinnissa huomioon seikkoja, jotka eivät sisältyneet riidanalaiseen päätökseen.

24

Kolmannen valitusperusteen mukaan riidanalainen sopimus on luokiteltu virheellisesti ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi”, ja neljännen valitusperusteen mukaan kysymystä siitä, onko komissio näyttänyt toteen väitteensä, jotka koskevat riidanalaisessa sopimuksessa Alpharma-konsernin osalta sovittujen rajoitusten ulottuvuutta, ei ole tutkittu.

25

Viides valitusperuste koskee ensinnäkin oikeudellista virhettä komission toteuttaman tutkinnan keston arvioinnissa ja valittajien puolustautumisoikeuksien loukkaamista, kuudes valitusperuste koskee Alpharma LLC:n syrjivää kohtelua, seitsemäs valitusperuste koskee oikeudellisen asiayhteyden epävarmuutta, minkä perusteella Alpharma-konsernille olisi pitänyt jättää määräämättä sakko, kahdeksas valitusperuste koskee sitä, että Alpharma-konsernille määrätyn sakon määrän määrittämisessä ei otettu huomioon rikkomisen vakavuutta, ja yhdeksäs valitusperuste koskee oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin soveltaessaan virheellistä oikeudellista arviointiperustetta vahvistaakseen merkityksellisen tilikauden A.L. Industrierille määrättävän sakon enimmäismäärän määrittämiseksi.

26

Aluksi on tutkittava yhdessä ensimmäinen ja toinen valitusperuste, sitten myös yhdessä kolmas ja neljäs valitusperuste ja lopuksi peräkkäin viides, kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs valitusperuste.

27

Valittajat väittivät kumoamiskanteensa yhteydessä esittämässään toisessa kanneperusteessa, että komissio oli tehnyt useita oikeudellisia virheitä ja arviointivirheitä luokitellessaan Alpharma-konsernin Lundbeckin potentiaaliseksi kilpailijaksi.

28

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän kanneperusteen valituksenalaisen tuomion 49–156 kohdassa.

29

Unionin yleinen tuomioistuin esitti aluksi yhteenvedon riidanalaisessa päätöksessä tehdystä potentiaalista kilpailua koskevasta arvioinnista, ja tässä yhteydessä se totesi valituksenalaisen tuomion 51–58 kohdassa seuraavaa:

– –

– –

30

Siltä osin kuin on kyse Alpharma-konsernin mahdollisuudesta tulla markkinoille, unionin yleinen tuomioistuin arvioi kahta mahdollista tapaa.

31

Ensimmäisen keinon osalta eli kun kyse on markkinoille tulosta Ciplan sitalopraamin tuottamiseksi käyttämällä menetelmällä (jäljempänä Ciplan menetelmä) valmistettujen sellaisten tablettien avulla, jotka Alpharma-konserni oli jo vastaanottanut tai tilannut, unionin yleinen tuomioistuin palautti valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa mieleen riidanalaisen päätöksen 1027 perustelukappaleessa mainitun kyseisen konsernin johtajan 19.2.2002 lähettämän sähköpostiviestin (jäljempänä 19.2.2002 lähetetty sähköpostiviesti) sisällön, jossa viitattiin muun muassa Lundbeckin uusien menetelmäpatenttien mitätöintivaatimuksiin, joilla oli kohtuullinen mahdollisuus menestyä, ja jossa mainittiin mahdollisuus saada sitalopraamia, joka on tuotettu Matrixin käyttämän menetelmän mukaisesti, jota hän ei pitänyt ongelmallisena Lundbeckin uusien menetelmäpatenttien valossa. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä kyseisen tuomion 88 kohdassa, että Alpharma-konserni itse myönsi, että sillä oli kohtuullinen mahdollisuus saada kiteyttämismenetelmää Yhdistyneessä kuningaskunnassa suojaava Lundbeckin patentti kumotuksi.

32

Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 91–92 kohdassa, että Alpharma-konserni oli toteuttanut useita toimenpiteitä ja tehnyt merkittäviä investointeja tullakseen markkinoille, ja luetteli ne.

33

Saman tuomion 108 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että 14.2.2002 lähetetystä Alpharma-konsernin sisäisestä sähköpostiviestistä ja 19.2.2002 lähetetystä sähköpostiviestistä ilmenee, että Alpharma-konserni, joka oli täysin tietoinen markkinoille tuloon mahdollisesti liittyvistä riskeistä, ei olisi välttämättä luopunut suunnitelmistaan, jos se ei olisi kyennyt tekemään Lundbeckin kanssa riittävän edullista sopimusta.

34

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi valituksenalaisen tuomion 123 kohdassa, että vaikka se, että Lundbeck sai 30.1.2002 patentin, jolla suojattiin kiteyttämismenetelmää Yhdistyneessä kuningaskunnassa, yllätti Alpharma-konsernin, koska Alpharma odotti Lundbeckin hakemuksen hylkäämistä, kyseinen konserni katsoi edelleen, että tietyistä riskeistä huolimatta sillä oli edelleen kohtuullinen mahdollisuus saada kyseinen patentti kumotuksi, ja kun otetaan huomioon muun muassa jo toteutetut toimenpiteet ja jo tehdyt sijoitukset, markkinoille tulo oli siis edelleen tosiasiallinen ja konkreettinen mahdollisuus, joka muodosti toisen vaihtoehdon kuin riittävän edullisen sopimuksen tekeminen Lundbeckin kanssa.

35

Kyseisen tuomion 132 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin arvioi – samoin kuin myös Lundbeck katsoi – että Alpharma-konsernilla oli tosiasiallinen ja konkreettinen mahdollisuus tulla markkinoille.

36

Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 136 kohdassa, ettei se, että Ciplan menetelmä todennäköisesti loukkasi Lundbeckin patenttia, jolla suojattiin kiteyttämismenetelmää Yhdistyneessä kuningaskunnassa, merkinnyt Alpharma-konsernille sellaista laajamittaista markkinoille tulon estettä, ettei sitä voitaisi pitää Lundbeckin potentiaalisena kilpailijana.

37

Toisesta markkinoille tulon tavasta Matrixin käyttämän menetelmän mukaisesti tuotetun sitalopraamin avulla unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 139, 143 ja 154 kohdassa, että Tiefenbacherin ja Alpharma-konsernin välillä tehty sopimus mahdollisti sen, että Alpharma-konserni saattoi saada Ciplan ja Matrixin käyttämien menetelmien mukaisesti tuotettua sitalopraamia, että Alpharma-konserni katsoi, että se saattoi Matrixin tuolloin sitalopraamin tuottamiseen käyttämän menetelmän avulla tulla markkinoille loukkaamatta Lundbeckin patenttia, jolla suojattiin kiteyttämismenetelmää Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja että tämän vuoksi riidanalaisen sopimuksen tekohetkellä jopa siirtyminen Matrixin käyttämän menetelmän mukaisesti tuotettuun sitalopraamiin muodosti Alpharma-konsernille tosiasiallisen ja konkreettisen mahdollisuuden tulla markkinoille.

38

Tämän seurauksena unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 155 kohdassa, että Alpharma-konsernilla oli ainakin kaksi tosiasiallista ja konkreettista mahdollisuutta tulla markkinoille ja että näiden mahdollisuuksien vuoksi se aiheutti kilpailupainetta Lundbeckille.

39

Lopuksi vastauksena valittajien kumoamiskanteensa tueksi esittämään neljänteen kanneperusteeseen, joka koski oikeudellista virhettä, joka tehtiin todettaessa ”tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus” siitä huolimatta, että riidanalaisen sopimuksen ulottuvuus ilmentää Lundbeckin uusiin menetelmäpatentteihin sisältyvää poissulkemisvaltaa, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 339 kohdassa seuraavaa:

40

Ensimmäisessä valitusperusteessaan, joka kohdistuu valituksenalaisen tuomion 54 ja 339 kohtaan, valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se totesi, että Alpharma-konserni oli Lundbeckin potentiaalinen kilpailija huolimatta todisteista, jotka osoittivat selvästi, että kyseisen konsernin tuotteet loukkasivat Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja, joiden oli oletettava olevan päteviä.

41

Valittajien mukaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä oli varmistua siitä, että komissio oli esittänyt todisteita, jotka osoittivat oikeudellisesti riittävällä tavalla, että Lundbeckin uudet menetelmäpatentit olivat heikkoja, sillä muuten näiden patenttien oli oletettava olevan päteviä ja patenttia loukkaavien tuotteiden markkinoille tulon lainvastaista. Kun unionin yleinen tuomioistuin ei toiminut näin, se loukkasi valittajien mukaan patenttien pätevyysolettamaa koskevaa perusperiaatetta ja jätti huomioon ottamatta sen, että patentilla annetaan sen haltijalle yksinoikeus eikä pelkästään oikeutta vedota tähän yksinoikeuteen tuomioistuimessa. Tällöin unionin yleinen tuomioistuin ”irrotti” SEUT 101 artiklan nojalla toteuttamansa arvioinnin patenttioikeudesta johtuvista periaatteista.

42

Tältä osin valittajat väittävät, että kilpailijan asema riippuu kyseessä olevan patentin pätevyydestä, joka on epävarma lopullisen tuomioistuinratkaisun antamiseen saakka, ja väittävät samalla, että patenttien pätevyysolettama sitoo kilpailuoikeudessa ja velvoittaa komission, joka haluaa osoittaa kilpailunrajoituksen olemassaolon, osoittamaan kyseessä olevan patentin heikkouden. Lisäksi ne toteavat, että jos patenttien pätevyysolettamaa ei tunnustettaisi, kaikki sovittelusopimukset rajoittaisivat kilpailua.

43

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin ei valittajien mukaan tutkinut komission näyttöä siitä, että Lundbeckin patentti, jolla suojattiin kiteyttämismenetelmää Yhdistyneessä kuningaskunnassa, oli heikko, eikä sitä voitu näyttää toteen pelkästään viittaamalla Alpharma-konsernin sisäiseen sähköpostiviestiin tai Lundbeckin ilmoituksiin. Tältä osin komissio katsoi ainoastaan, kuten valituksenalaisen tuomion 54 kohdasta ilmenee, että menettelypatentit olivat heikompia kuin muun tyyppiset patentit.

44

Komissio ei valittajien mukaan myöskään ottanut huomioon rikkomisen aikaisia todisteita, joiden mukaan riidanalaisen sopimuksen molemmat osapuolet katsoivat Alpharma-konsernin tuotteiden loukkaavan Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja.

45

Toisessa valitusperusteessaan valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se tarkistanut, oliko komissio osoittanut, että Alpharma-konsernilla oli riidanalaisen sopimuksen tekopäivänä tosiasiallinen mahdollisuus tulla markkinoille ostamiensa patenttia loukkaavien tablettien avulla, ja käänsi näin todistustaakan.

46

Unionin yleisen tuomioistuimen 29.6.2012 antaman tuomion E.ON Ruhrgas ja E.ON v. komissio (T-360/09, EU:T:2012:332, 114 kohta) mukaan on niin, että kun osapuoli valmistautuu markkinoille tuloon ja kohtaa ennalta-arvaamattoman esteen – tässä tapauksessa tuotteidensa patenttia loukkaavan luonteen – komission on näytettävä toteen, että tästä esteestä huolimatta markkinoille tulo on edelleen kaikesta huolimatta taloudellisesti elinkelpoinen strategia. Valittajat väittävät siis, että nyt käsiteltävässä asiassa komission oli näytettävä toteen, että sen todennäköisyys, ettei Alpharma-konserni menesty Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja koskevan kanteen yhteydessä, oli melko pieni, jotta markkinoille tulo olisi edelleen taloudellisesti elinkelpoinen strategia. Komissio ei niiden mukaan kuitenkaan esittänyt tätä näyttöä vaan tyytyi toteamaan, ettei ollut varmaa, että Lundbeck voisi käyttää uusia menetelmäpatenttejaan estääkseen Alpharma-konsernin markkinoille tulon, kuten riidanalaisen päätöksen 1039 perustelukappaleesta niiden mukaan ilmenee.

47

Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin lisäksi käänsi todistustaakan, kun se velvoitti valittajat osoittamaan, että Lundbeckin uudet menetelmäpatentit estivät markkinoille tuloa muodostamasta taloudellisesti elinkelpoista strategiaa, mikä on vaikea osoittaa varsinkin, kun komissio odotti kuudesta seitsemään vuotta ennen kuin se antoi väitteensä tiedoksi Alpharma-konsernille.

48

Valituksenalaisen tuomion 108 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valittajien mukaan todisteisiin, joita ei ole esitetty riidanalaisessa päätöksessä, ilman että valittajat olisivat voineet kiistää niiden merkityksellisyyden, minkä vuoksi niiden puolustautumisoikeuksia loukattiin.

49

Komissio katsoo, että ensimmäinen ja toinen valitusperuste on hylättävä.

50

Jotta yritysten käyttäytyminen kuuluisi SEUT 101 artiklan 1 kohdassa määrätyn periaatteellisen kiellon soveltamisalaan, sen lisäksi, että siitä on ilmettävä kollusiivisen yhteistyön olemassaolo – eli yritysten välinen sopimus, yritysten yhteenliittymän päätös tai yhdenmukaistettu menettelytapa – tämän kollusiivisen yhteistyön on vaikutettava haitallisesti ja tuntuvasti kilpailuun sisämarkkinoilla (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 31 kohta).

51

Viimeksi mainittu vaatimus edellyttää samalla tuotanto- tai jakeluketjun tasolla toimivien yritysten välisten horisontaalista yhteistyötä koskevien sopimusten osalta, että kyseinen kollusiivinen yhteistyö toteutetaan sellaisten yritysten välillä, joiden kilpailutilanne on vähintään potentiaalinen ellei se ole todellinen (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 32 kohta).

52

Sen arvioimiseksi, onko yritys, joka ei ole markkinoilla, potentiaalista kilpailua koskevassa suhteessa yhden tai useamman näillä markkinoilla jo toimivan yrityksen kanssa, on ensinnäkin määritettävä, onko olemassa tosiasiallisia ja konkreettisia mahdollisuuksia siihen, että ensin mainittu yritys tulee mainituille markkinoille ja kilpailee viimeksi mainitun tai mainittujen kanssa, ja on selvää, ettei tässä arviointiperusteessa millään tavoin edellytetä, että osoitetaan varmasti, että kyseinen ensin mainittu yritys tosiasiallisesti tulee kyseisille markkinoille, eikä etenkään, että se voi myöhemmin pysyä kyseisillä markkinoilla (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 36 ja 38 kohta).

53

Kun on kyse riidanalaisten sopimusten kaltaisista sopimuksista, joiden seurauksena useat yritykset pidetään tilapäisesti poissa markkinoilta, on selvitettävä markkinoiden rakenteen sekä markkinoiden toimintaa sääntelevän taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden perusteella, olisiko näillä yrityksillä ollut tosiasialliset ja konkreettiset mahdollisuudet päästä kyseisille markkinoille ja kilpailla niillä vakiintuneesti toimivien yritysten kanssa ilman kyseisiä sopimuksia (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 37 ja 39 kohta).

54

Erityisesti tällaisten sopimusten osalta, jotka on tehty asiayhteydessä, jossa vapaasti käytettäväksi hiljattain tullutta vaikuttavaa ainetta sisältävän lääkkeen markkinat ovat avautuneet rinnakkaislääkkeiden valmistajille, on osoitettava, kun otetaan asianmukaisesti huomioon lääkealalle ominaiset säännöksistä johtuvat rajoitteet sekä immateriaalioikeudet ja erityisesti alkuperäislääkkeiden valmistajien hallussa olevat patentit, jotka koskevat yhtä tai useampaa vapaasti käytettäväksi tulleen vaikuttavan aineen valmistusmenetelmää (ks. vastaavasti tuomio30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 40 ja 41 kohta), onko rinnakkaislääkkeiden valmistaja tosiasiallisesti vakaasti päättänyt tulla markkinoille ja kykenevä itse tekemään niin eikä sen markkinoille tulolle ole ylitsepääsemättömiä esteitä (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 58 kohta).

55

Tällöin on selvitettävä ensinnäkin, oliko kyseessä olevan sopimuksen tekemisajankohtana kyseessä oleva rinnakkaislääkkeiden valmistaja toteuttanut riittäviä valmistelutoimenpiteitä, jotka mahdollistivat sen tulemisen kyseisille markkinoille sellaisessa ajassa, että se voi aiheuttaa kilpailupainetta alkuperäislääkkeen valmistajalle. Toiseksi on tarkistettava, että tällaisen rinnakkaislääkkeiden valmistajan markkinoille tuloon ei liity ylitsepääsemättömiä markkinoille pääsyn esteitä (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 43 ja 45 kohta). Toteamusta potentiaalisen kilpailusuhteen olemassaolosta rinnakkaislääkkeiden valmistajan ja alkuperäislääkkeiden valmistajan välillä voivat tukea myös muut seikat, kuten se, että ne tekivät keskenään sopimuksen, vaikka ensin mainittu ei toiminut kyseisillä markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 54–56 kohta).

56

Erityisesti sen arvioinnista, onko kyseisille markkinoille pääsylle ylitsepääsemättömiä esteitä, unionin tuomioistuin on todennut, että sellaisen patentin olemassaoloa, jolla suojataan vapaasti käytettäväksi tulleen vaikuttavan aineen valmistusmenetelmää, ei voida sellaisenaan pitää tällaisena ylitsepääsemättömänä esteenä kyseiseen patenttiin liittyvästä pätevyysolettamasta huolimatta, sillä se ei anna SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan soveltamiseksi mitään tietoja sellaisen mahdollisen riidan ratkaisusta, joka koskee tämän patentin pätevyyttä (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 46–51 kohta).

57

Tällaisen patentin olemassaolo ei estä pitämästä kyseisen alkuperäislääkkeen valmistajan ”potentiaalisena kilpailijana” rinnakkaislääkkeiden valmistajaa, joka on tosiasiallisesti vakaasti päättänyt tulla markkinoille ja kykenevä itse tekemään niin ja joka menettelyllään osoittaa olevansa valmis riitauttamaan tämän patentin pätevyyden ja kantamaan riskin siitä, että sen tullessa markkinoille kyseisen patentin haltija nostaa sitä vastaan loukkauskanteen (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 46 kohta).

58

Unionin tuomioistuin on myös todennut, ettei kilpailuviranomaisen asiana ole tutkia kyseessä olevan patentin vahvuutta tai sen todennäköisyyttä, että patentinhaltijan ja rinnakkaislääkkeiden valmistajan välinen riita voisi johtaa toteamukseen, että patentti on pätevä ja sitä on loukattu (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 50 kohta).

59

Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisesta tuomiosta ja erityisesti sen 58, 85, 91, 92, 123, 139, 143 ja 154 kohdasta ilmenee, että Alpharma-konserni oli ryhtynyt useisiin toimenpiteisiin saadakseen myyntiluvan ja tehnyt merkittäviä investointeja geneerisen sitalopraamin markkinoille tulemiseksi, mutta myös, että sillä oli riidanalaisen sopimuksen tekemisajankohtana käytettävissään vähintään kaksi tosiasiallista ja konkreettista mahdollisuutta tulla markkinoille. Alpharma-konsernin tietoon tammi- ja helmikuussa 2002 saatetut uudet seikat, jotka koskivat sitä, että Ciplan menetelmä mahdollisesti loukkaa patenttia, eivät horjuttaneet ensimmäistä mahdollisuutta eli sitä, että Alpharma-konserni tulisi markkinoille Ciplan menetelmällä valmistettujen tablettien avulla, jotka Alpharma-konserni oli vastaanottanut tai tilannut Tiefenbacherilta. Toinen mahdollisuus oli tulla markkinoille sellaisen Matrixin menetelmän, johon ei liittynyt patentinloukkausriskiä, mukaisesti valmistettujen sellaisten sitalopraamitablettien avulla, joita Alpharma-konsernilla ei ollut mutta joita se saattoi saada nopeasti Tiefenbacherin kanssa tekemänsä sopimuksen avulla.

60

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi valituksenalaisen tuomion 88 ja 136 kohdassa, että Alpharma-konserni katsoi, ettei kiteyttämismenetelmää Yhdistyneessä kuningaskunnassa suojaava Lundbeckin patentti ollut esteenä sen markkinoille tulolle, ja että riita-asian tapauksessa tällä konsernilla oli kohtuulliset mahdollisuudet saada kyseinen menetelmäpatentti kumotuksi.

61

Unionin yleinen tuomioistuin korosti lisäksi kyseisen tuomion 132 kohdassa, että Lundbeckin itsensä mukaan Alpharma-konserni oli potentiaalinen kilpailija.

62

Näiden toteamusten perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti ja erityisesti loukkaamatta Lundbeckin uusiin menetelmäpatentteihin liittyvää pätevyysolettamaa tai kääntämättä todistustaakkaa, että Alpharma-konserni ja Lundbeck olivat riidanalaisen sopimuksen tekemisajankohtana potentiaalisessa kilpailusuhteessa.

63

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa valittajien väitteellä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon riidanalaisen sopimuksen aikaisia todisteita, joiden mukaan Alpharma-konserni ja Lundbeck katsoivat, että tämän konsernin tuotteilla loukattiin Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja. Tämä väite on nimittäin jätettävä tutkimatta, koska siinä ei työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdan mukaisesti yksilöidä täsmällisesti, mitkä valituksenalaisen tuomion perustelujen kohdat riitautetaan eikä myöskään yksilöidä riidanalaisen sopimuksen aikaisia todisteita, joita unionin yleinen tuomioistuin ei väitteen mukaan ole ottanut huomioon.

64

Valittajien väitteestä, joka perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valituksenalaisen tuomion 108 kohdassa todisteisiin, jotka eivät sisältyneet riidanalaiseen päätökseen, antamatta niille mahdollisuutta kiistää niiden merkityksellisyyttä ja näin ollen loukaten niiden puolustautumisoikeuksia, on riittävää todeta, kuten valituksenalaisen tuomion 108 kohdan alussa oleva ilmaisu ”joka tapauksessa” osoittaa, että kyseisessä kohdassa esitetään valituksenalaisen tuomion perustelu, joka on ylimääräinen niihin kyseisen tuomion 104–106 kohdassa esitettyihin perusteluihin nähden, joita valittajat eivät ole kiistäneet ja jolla perustellaan valittajien sen väitteen hylkäämistä, joka esitettiin tiivistetysti kyseisen tuomion 103 kohdassa. Valittajien väite, joka koskee valituksenalaisen tuomion 108 kohtaa, on näin ollen hylättävä tehottomana (ks. vastaavasti tuomio 14.12.2016, SV Capital v. ABE, C‑577/15 P, EU:C:2016:947, 65 kohta).

65

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on jätettävä osittain tutkimatta ja hylättävä osittain perusteettomana ja toinen valitusperuste on hylättävä osittain tehottomana ja osittain perusteettomana.

66

Kun unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien kumoamiskanteensa tueksi esittämän toisen kanneperusteen, joka koski oikeudellisia virheitä ja arviointivirheitä luokiteltaessa Alpharma-konserni Lundbeckin potentiaaliseksi kilpailijaksi, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 119 ja 120 kohdassa seuraavaa:

67

Valittajat väittivät kumoamiskanteensa yhteydessä esittämässään ensimmäisessä kanneperusteessa, että komissio teki ilmeisen arviointivirheen kyseisen sopimuksen ulottuvuuden tulkinnassa, kun se katsoi, että Alpharma-konserni oli riidanalaisella sopimuksella sitoutunut olemaan myymättä yhtään geneeristä sitalopraamia merkityksellisellä ajanjaksolla.

68

Hylätäkseen tämän kanneperusteen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 164–243 kohdassa yksi toisensa jälkeen valittajien esittämät väitteet, jotka koskivat riidanalaisen sopimuksen 1.1 kohdan sanamuotoa, sen johdanto-osaa, sopimuksen tekemiseen liittyviä olosuhteita, riidanalaisen sopimuksen tekemisen jälkeen annettua sovitteluun perustuvaa määräystä patentinloukkauksista Yhdistyneessä kuningaskunnassa nostetun kanteen käsittelyn päättämiseksi sekä Alpharma-konsernin markkinoille tulon päivää.

69

Kyseisen tuomion 244–247 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi lopuksi, etteivät valittajat olleet onnistuneet osoittamaan vääriksi seikkoja, joiden perusteella komissio kykeni osoittamaan riidanalaiseen sopimukseen sisältyvän rajoituksia, joilla ylitettiin rajoitukset, joita Lundbeck olisi voinut saada aikaan tukeutumalla uusiin menetelmäpatentteihinsa ja voittamalla asiansa tätä koskevassa oikeudenkäynnissä.

70

Valittajat väittivät kumoamiskanteensa yhteydessä esittämässään kolmannessa kanneperusteessa, että komissio oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen luonnehtiessaan riidanalaista sopimusta ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi”.

71

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän kanneperusteen valituksenalaisen tuomion 248–333 kohdassa.

72

Unionin yleinen tuomioistuin esitti nimittäin aluksi valituksenalaisen tuomion 251–257 kohdassa alustavia huomautuksia, joiden yhteydessä se palautti mieleen unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka liittyy luonnehdintaan ”tarkoitukseen perustuvaksi rajoitukseksi”.

73

Tämän jälkeen se totesi riidanalaisessa päätöksessä esitetystä tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaoloa koskevasta analyysistä muun muassa seuraavaa:

74

Unionin yleinen tuomioistuin arvioi lopuksi valituksenalaisen tuomion 266–333 kohdassa tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen olemassaoloa.

75

Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 268 kohdassa muun muassa, että vaikka oletettaisiin, että riidanalainen sopimus olisi ulottuvuudeltaan sama kuin Lundbeckin uudet menetelmäpatentit, olisi todettava, että Alpharma-konserni oli luopunut käänteisen maksun vastineena mahdollisuudesta päästä markkinoille sellaisen Ciplan menetelmän mukaisesti tuotetun sitalopraamin avulla, jonka katsottiin loukkaavan patenttia, jonka kumoamiseen olisi ollut kohtuulliset mahdollisuudet, kun taas tämä mahdollisuus oli Alpharma-konsernille tosiasiallinen ja konkreettinen, jolloin maksu oli määräävä tekijä sen päätöksessä luopua tästä mahdollisuudesta.

76

Kyseisen tuomion 277–279 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyi luokittelemasta riidanalaista sopimusta sovintoratkaisuksi. Tältä osin se palautti mieleen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, jonka mukaan sopimus ei jää kilpailulainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle pelkästään sen vuoksi, että se koskee patenttia tai että sillä pyritään sopimaan patenttialan oikeusriita. Toisaalta se katsoi, että riidanalaisella sopimuksella oli laajempi ulottuvuus kuin patentinloukkauksista Yhdistyneessä kuningaskunnassa nostetulla kanteella ja että kyseistä kannetta oli ainoastaan lykätty kyseisen sopimuksen voimassaoloajaksi, mikä sulki pois sen, että kyseisellä sopimuksella päätettäisiin riita-asia.

77

Valituksenalaisen tuomion 287 kohdassa hylätäkseen valittajien väitteet, joiden mukaan komissio ei ollut varmuudella osoittanut, että Alpharma-konserni voittaisi mahdollisen Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja koskevan riita-asian, unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei ollut mitenkään välttämätöntä, että komissio osoittaa varmuudella, että Alpharma-konserni olisi voittanut asian, jos se olisi valinnut oikeudenkäyntimenettelyn.

78

Lundbeckin Alpharma-konsernille maksaman maksun määrästä unionin yleinen tuomioistuin totesi erityisesti saman tuomion 296 ja 298 kohdassa, että komissio oli perustellusti huomauttanut, että tämän maksun määrä liittyi Alpharma-konsernin odottamiin voittoihin ja että tämä määrä oli sille varma voitto, kun taas markkinoille tulosta mahdollisesti seuraava voitto oli epävarma.

79

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi valituksenalaisen tuomion 301–310 kohdassa, että komissio oli oikeutetusti samastanut nyt käsiteltävänä olevan asian olosuhteet sen asian olosuhteisiin, jossa annettiin 20.11.2008 tuomio Beef Industry Development Society ja Barry Brothers (C-209/07, EU:C:2008:643).

80

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisen tuomion 311–326 kohdassa myös valittajien väitteen, jonka mukaan riidanalaista sopimusta ei voitu pitää ”tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena” ennakkotapauksen puuttumisen ja tämän tyyppisiin sopimuksiin liittyvän oikeudellisen epävarmuuden vuoksi.

81

Ensinnäkin se muistutti kyseisen tuomion 315–317 kohdassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka koskee kilpailuoikeuden soveltamista immateriaalioikeuksien erityisalalla. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän jälkeen saman tuomion 318 kohdassa, että sekä Lundbeck että Alpharma-konserni olivat tietoisia siitä, että niiden käyttäytyminen oli ainakin omiaan aiheuttamaan ongelmia kilpailuoikeuden kannalta. Se katsoi valituksenalaisen tuomion 319 kohdassa, ettei edellytetä, että komissio olisi jo todennut lainvastaiseksi saman sopimustyypin kuin se, jota riidanalainen sopimus edustaa, jotta sitä voitaisiin pitää ”tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena”, ja sen 320–325 kohdassa, ettei KFST:n 28.1.2004 päivätty lehdistötiedote (jäljempänä KFST:n lehdistötiedote), johon valittajat vetoavat, ollut esteenä tällaiselle luokittelulle nyt käsiteltävässä asiassa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän jälkeen valituksenalaisen tuomion 326 kohdassa, että ”jo riidanalaisen sopimuksen tekoajankohtana oli osoitettu, ettei patentinhaltijalla ollut oikeutta maksaa potentiaaliselle kilpailijalle, jotta tämä luopuisi useista tai jopa kaikista tosiasiallisista ja konkreettisista mahdollisuuksista tulla markkinoille kyseisen patentinhaltijan maksamaa sellaista määrää vastaan, joka vahvistetaan ottamalla huomioon voitot, jotka kyseinen kilpailija odottaa saavansa, jos se tulisi markkinoille”.

82

Valittajat väittävät kolmannessa valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 248–333 kohtaa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan 11.9.2014 annetun tuomion CB v. komissio (C‑67/13 P, EU:C:2014:2204) vastaisesti, että riidanalainen sopimus muodosti ”tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen”.

83

Ensinnäkin unionin tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 57 ja 58 kohdassa, että ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi” luokitteleminen edellyttää suurta todennäköisyyttä vahingoittaa kilpailua ja että sitä on arvioitava suppeasti, koska sillä evätään vastaajilta perustavanlaatuisia menettelyllisiä takeita, eikä se voi johtaa sellaisten sopimusten kieltämiseen, jotka saattavat osoittautua kilpailua edistäviksi. Valittajat arvostelevat nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 287 kohtaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin päätteli siitä, että Alpharma-konserni oli Lundbeckin potentiaalinen kilpailija, mitä se ei niiden mukaan ollut, sen, että riidanalainen sopimus oli omiaan rajoittamaan kilpailua erittäin todennäköisesti. Vaikka oletettaisiin, että Alpharma-konserni oli Lundbeckin potentiaalinen kilpailija, tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että riidanalainen sopimus oli omiaan rajoittamaan kilpailua erittäin todennäköisesti, vaan ainoastaan, että oli todennäköistä, että se rajoittaa kilpailua.

84

Tältä osin valittajat väittävät, että oli välttämätöntä vahvistaa ”kontrafaktuaalinen skenaario” eli määrittää, mitä olisi tapahtunut ilman riidanalaista sopimusta. Osoittaakseen, että riidanalainen sopimus oli omiaan aiheuttamaan kielteisiä vaikutuksia kilpailuun erittäin todennäköisesti, komission olisi valittajien mukaan pitänyt osoittaa, että ilman riidanalaista sopimusta Alpharma-konserni olisi erittäin todennäköisesti voittanut asian Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja koskevassa oikeudenkäynnissä tai tehnyt riidanalaista sopimusta vähemmän rajoittavan sopimuksen, jonka avulla se olisi voinut tulla markkinoille aikaisemmin. Vaikka hyväksyttäisiin Lundbeckin arvioimat Alpharma-konsernin menestymismahdollisuudet – eli 50–60 prosentin mahdollisuus siihen, että Lundbeckin patentti, jolla suojataan kiteyttämismenetelmää Yhdistyneessä kuningaskunnassa, kumottaisiin – tämän perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että riidanalainen sopimus olisi omiaan rajoittamaan kilpailua erittäin todennäköisesti, varsinkin kun Alpharma-konserni sai tietää hyvin myöhään, että sen tuotteella loukattiin patentteja, kuten valituksenalaisen tuomion 119–121 kohdasta ilmenee.

85

Valittajien mukaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu voisi lisäksi muodostua absurdiksi, jos myöhemmin osoitettaisiin, että Lundbeckin uudet menetelmäpatentit olivat päteviä. Kyseessä olevat sopimukset merkitsisivät nimittäin aina tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta, vaikka kyseessä oleva patentti katsottaisiin myöhemmin päteväksi ja patenttia loukkaavien tuotteiden myynti lainvastaiseksi.

86

Toiseksi valittajat väittävät, että 11.9.2014 annetussa tuomiossa CB v. komissio (C‑67/13 P, EU:C:2014:2204) unionin tuomioistuin korosti saadun kokemuksen merkitystä, kun kyse on riidanalaisten sopimusten kaltaisista sopimustyypeistä. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kuitenkin valituksenalaisen tuomion 311–326 kohdassa valittajien mukaan virheellisesti väitteen, jonka mukaan riidanalaisen sopimuksen luokitteleminen tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi oli epäasianmukaista, koska patentteja koskevien riitojen sellaisten sovintosopimusten, joissa määrätään käänteisistä maksuista, alalta ei ollut kokemusta. Näin tehdessään se ei pitänyt riidanalaista sopimusta mitenkään erityisenä suhteessa immateriaalioikeuksiin liittyvään kilpailuoikeuden kannalta merkitykselliseen eurooppalaiseen päätöskäytäntöön ja tuomioistuinkäytäntöön, mutta ei myöskään ottanut huomioon tämän tyyppisiä sopimuksia koskevia, erittäin laajalti omaksuttuja oikeustieteellisiä näkemyksiä. Valittajat väittävät lisäksi, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut todeta valituksenalaisen tuomion 318 kohdassa, että riidanalainen sopimus oli tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus, sen perusteella, että Lundbeck ja Alpharma-konserni olivat tietoisia siitä, että niiden sopimus oli omiaan aiheuttamaan ongelmia kilpailuoikeuden kannalta tai että siitä oli pyydetty oikeudellista lausuntoa. Valittajat väittävät myös, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut ”tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen” käsitteen suppean tulkinnan vaatimusta loukkaamatta katsoa valituksenalaisen tuomion 319 kohdassa, että kollusiivisen yhteistyön yleistä muotoa koskevan kokemuksen perusteella tämä luonnehdinta voitiin käsiteltävässä asiassa hyväksyä, kun otetaan huomioon sellaisten patenttiriitoja koskevien sovintosopimusten erityisyys, joissa määrättiin käänteisistä maksuista ja jotka kuuluivat selvästi kilpailuoikeuden ja patenttioikeuden leikkauskohtaan ja jotka erottuivat selvästi sovintosopimuksista, joista oli kyse 20.11.2008 annetussa tuomiossa Beef Industry Development Society ja Barry Brothers (C-209/07, EU:C:2008:643), johon unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 301–310 kohdassa. Riidanalainen sopimus voi nimittäin valittajien mukaan selittyä Lundbeckin oikeutetulla pyrkimyksellä suojautua sellaiselta sen lääkemarkkinoille tulolta, jolla loukataan sen patentteja, ja siitä johtuvilta seurauksilta sekä Alpharma-konsernin laillisella pyrkimyksellä välttää markkinoille tulonsa, jonka lainvastaisuus paljastui valittajien mukaan myöhään, taloudelliset ja oikeudelliset seuraukset ja hallita patentteja loukkaavien tuotteiden suurta varastoa. Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta vielä siitä, ettei se ottanut valituksenalaisen tuomion 320, 321 ja 325 kohdassa huomioon KFST:n lehdistötiedotetta, jonka mukaan kyseessä olevat sopimukset olivat ”oikeudellisella katvealueella”, eikä komission epäilyksiä, jotka liittyivät näiden sopimusten luokitteluun, millä perusteltiin toimialakohtaista tutkintaa, jonka päätteeksi komissio katsoi, että tällaiset sopimukset olisi tutkittava tapauskohtaisesti kaikkien merkityksellisten tosiseikkojen perusteella. Niiden mukaan tällaisten seikkojen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, kuten unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 326 kohdassa, että riidanalainen sopimus voitiin luokitella tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi.

87

Valittajat väittävät valituksenalaisen tuomion 160–247 kohtaan kohdistetussa neljännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja loukkasi syyttömyysolettaman periaatetta, kun se ei tutkinut, oliko komissio näyttänyt toteen väitteensä, joiden mukaan yhtäältä riidanalaisessa sopimuksessa määrätty rajoitus meni Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja pidemmälle ja toisaalta Alpharma-konserni sitoutui sopimuksella olemaan myymättä sitalopraamia, joka oli valmistettu menetelmällä, jolla näitä patentteja ei loukattu, mitä valittajat olivat kuitenkin vaatineet ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin oli valittajien mukaan vapauttanut valituksenalaisen tuomion 162 kohdassa komission sitä koskevasta todistustaakasta ja siten kääntänyt tämän todistustaakan velvoittamalla kyseisen tuomion 162–243 kohdassa valittajat osoittamaan, ettei sellaisen sitalopraamin myyntiä, jolla ei loukata patentteja, ollut rajoitettu.

88

Aluksi on todettava, että valittajat arvostelevat neljännessä valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se loukkasi syyttömyysolettaman periaatetta ja käänsi todistustaakan, kun se hylkäsi niiden kumoamiskanteensa tueksi esittämän ensimmäisen kanneperusteen, jonka mukaan komissio oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen tulkitessaan riidanalaisen sopimuksen ulottuvuutta.

89

Tältä osin valituksenalaisen tuomion 157 kohdasta ilmenee, että valittajat väittivät tämän ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, että komissio teki ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että Alpharma-konserni sitoutui riidanalaisella sopimuksella olemaan myymättä mitään geneeristä sitalopraamia merkityksellisellä ajanjaksolla, siltä osin kuin sillä ei ollut hallussaan tätä tukevia todisteita.

90

Kyseisen tuomion 244–247 kohdasta ilmenee myös unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen, että komissio oli osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että Alpharma-sopimuksen sananmukaisen, asiayhteyteen perustuvan ja tarkoitukseen perustuvan tulkinnan perusteella voitiin todeta, että Alpharman tämän sopimuksen 1.1 kohdan nojalla hyväksymät velvoitteet eivät koskeneet vain sellaisilla menetelmillä valmistettua sitalopraamia, joilla Alpharma-konserni ja Lundbeck olivat myöntäneet loukattavan Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja, kun unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisen tuomion 162–243 kohdassa yksi toisensa jälkeen kaikki valittajien väitteet, jotka liittyivät riidanalaisen sopimuksen sanamuotoon, sen teko-olosuhteisiin sekä sen jälkeisiin tapahtumiin.

91

Valittajat vaativat neljännessä valitusperusteessaan näin ollen ainoastaan, että unionin tuomioistuin arvioi uudelleen kaikkia unionin yleiselle tuomioistuimelle esitettyjä tosiseikkoja ja todisteita, jotka koskevat riidanalaisen sopimuksen ulottuvuutta.

92

Tässä yhteydessä on muistutettava, että SEUT 256 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen yksin toimivaltainen määrittämään merkityksellisen tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä selvitysaineistoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tosiseikasto ja selvitysaineisto on otettu huomion vääristyneellä tavalla, niiden arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin.

93

Valittajat eivät kuitenkaan ole millään tavoin väittäneet eivätkä varsinkaan osoittaneet, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut tosiseikat tai selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla.

94

Lisäksi se, ettei unionin yleinen tuomioistuin hyväksynyt niiden väitteitä, ei merkitse, kuten valittajat väittävät, että se olisi loukannut syyttömyysolettaman periaatetta tai kääntänyt todistustaakan, vaan ainoastaan sitä, että se katsoi, etteivät valittajien esittämät väitteet olleet riittävän vakuuttavia.

95

Näin ollen neljäs valitusperuste on jätettävä tutkimatta.

96

Kolmannen valitusperusteen osalta on muistutettava, että unionin tuomioistuin on jo todennut, kuten unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 252–254 ja 256 kohdassa, että tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitettä on tulkittava suppeasti ja sitä voidaan soveltaa vain tietyntyyppisiin yritysten välisiin sopimuksiin, jotka ovat itsessään ja niiden määräysten sisältö, niiden tavoitteet sekä niiden taloudellinen ja oikeudellinen asiayhteys huomioon ottaen riittävän vahingollisia kilpailulle, jotta voidaan katsoa, ettei niiden vaikutusten tutkiminen ole tarpeen, koska tiettyjen yritysten välisten toiminnan yhteensovittamisen tyyppien voidaan jo luonteensa puolesta katsoa haittaavan normaalin kilpailun asianmukaista toimintaa (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

97

Kun kyse on alkuperäislääkkeiden valmistajan ja useiden rinnakkaislääkkeiden valmistajien välillä tehdyistä samankaltaisista sovintosopimuksista, jotka koskevat vapaasti käytettäväksi tulleen vaikuttavan aineen valmistusmenetelmää koskevaa patenttia ja joiden seurauksena rinnakkaislääkkeiden markkinoille tuloa siirretään myöhemmäksi vastineena rahavarojen tai muiden varojen kuin rahavarojen siirroista alkuperäislääkkeiden valmistajalta rinnakkaislääkkeiden valmistajille, unionin tuomioistuin on todennut, ettei tällaisia sopimuksia voida kaikissa tapauksissa pitää SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina tarkoitukseen perustuvina kilpailunrajoituksina (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C‑307/18, EU:C:2020:52, 84 ja 85 kohta).

98

Tällainen luonnehdinta tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi on kuitenkin tehtävä silloin, kun kyseessä olevan sovintosopimuksen tarkastelusta ilmenee, että siinä määrätyt varojen siirrot selittyvät yksinomaan sekä patentinhaltijan että väitetyn patentinloukkaajan kaupallisella intressillä olla ryhtymättä kilpailuun hyödykkeiden laadulla, koska sopimukset, joilla kilpailijat korvaavat tietoisesti kilpailun riskit välisellään käytännön yhteistyöllä, kuuluvat selvästi ”tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen” alaan (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 83 ja 87 kohta).

99

Tätä tarkastelua varten on jokaisessa yksittäistapauksessa arvioitava, oliko alkuperäislääkkeiden valmistajan rinnakkaislääkkeiden valmistajalle suorittamien varojen siirtojen positiivinen nettosaldo riittävän suuri, jotta se todella kannustaa viimeksi mainittua luopumaan kyseisille markkinoille tulemisesta ja näin ollen olemaan kilpailematta ansioidensa perusteella alkuperäislääkkeiden valmistajan kanssa ilman, että edellytettäisiin, että tämä positiivinen nettosaldo olisi välttämättä suurempi kuin voitot, joita tämä rinnakkaislääkkeiden valmistaja olisi saanut, jos se olisi voittanut patenttia koskevan oikeudenkäynnin (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 93 ja 94 kohta).

100

Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisesta tuomiosta ja erityisesti sen 261, 263, 268, 296, 298 ja 326 kohdasta ilmenee ensinnäkin, että riidanalaisessa sopimuksessa määrättiin Alpharma-konsernin sitoumuksesta olla tulematta markkinoille tämän sopimuksen voimassaoloaikana vastineena Lundbeckin sille suorittamista maksuista, joiden määrä liittyi Alpharma-konsernin odottamiin voittoihin. Unionin yleinen tuomioistuin totesi myös, että jos oletetaan, että tätä määrää olisi alennettava komission käyttämää 10 miljoonan USD:n määrää pienempään määrään, se olisi kuitenkin Alpharma-konsernille varma voitto, koska sen markkinoille tulosta mahdollisesti saama hyöty oli epävarma.

101

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 278 ja 279 kohdassa, että riidanalaisella sopimuksella oli laajempi ulottuvuus kuin patentinloukkauksista Yhdistyneessä kuningaskunnassa nostetulla kanteella, joka koski erityisesti tabletteja, jotka Alpharma-konserni oli jo vastaanottanut tai tilannut, ja jota sitä paitsi vain lykättiin riidanalaisella sopimuksella, minkä vahvistaa riidanalaisessa päätöksessä esitetty Lundbeckin lausuma, jonka mukaan kyseisellä sopimuksella ei päätetty riita-asiaa.

102

Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin yhtyi komission riidanalaisessa päätöksessä tekemään arviointiin, joka toistetaan valituksenalaisen tuomion 262 kohdassa ja jonka mukaan riidanalaisella sopimuksella oli lähinnä muutettu Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja koskevien kanteiden lopputulosta koskeva epävarmuus varmuudeksi siitä, ettei Alpharma-konserni tule markkinoille, vaikka tätä sopimusta ei ollut tehty sen jälkeen, kun kyseinen konserni oli arvioinut kyseessä olevien menetelmäpatenttien ansioita, vaan pikemminkin sen suunnitellun käänteisen maksun suuruuden vuoksi, joka kannusti sitä olemaan jatkamatta pyrkimyksiään tulla markkinoille.

103

Näin ollen ja ilman, että olisi tarpeen määrittää, saattoiko unionin yleinen tuomioistuin perustellusti rinnastaa valituksenalaisen tuomion 301–310 kohdassa riidanalaisen sopimuksen sopimuksiin, joista oli kyse 20.11.2008 annettuun tuomioon Beef Industry Development Society ja Barry Brothers (C-209/07, EU:C:2008:643) johtaneessa asiassa, on katsottava, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi, että riidanalainen sopimus kuului SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun luonnehdinnan ”tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus” alaan.

104

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa valittajien esittämillä väitteillä.

105

Valittajat eivät ensinnäkään voi perustellusti arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se todennut valituksenalaisen tuomion 287 kohdassa, että komission oli arvioitava objektiivisesti Alpharma-konsernin tosiasiallisia mahdollisuuksia voittaa asia Lundbeckin uusia menetelmäpatentteja koskevien oikeudenkäyntien yhteydessä.

106

Tältä osin on todettava, että kuten tänään asiassa C‑591/16 P, Lundeck v. komissio annetun tuomion 60 kohdasta ja tänään asiassa C‑588/16 P, Generics (UK) v. komissio annetun tuomion 80 kohdasta ilmenee, samoin kuin riidanalaisen sopimuksen kaltaisen sovintosopimuksen osapuolten välisen kilpailusuhteen olemassaolon arviointi (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 50 kohta), myöskään kyseessä olevien menetelmäpatenttien vahvuuden arviointi kyseessä olevan sovintosopimuksen jommankumman osapuolen onnistumismahdollisuuksina ei ole merkityksellinen tämän sopimuksen ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi” luokittelemisen kannalta, kun on todettu, kuten valituksenalaisen tuomion 346 kohdasta lähinnä ilmenee, että se, mikä on saanut rinnakkaislääkkeiden valmistajan luopumaan markkinoille tulosta, on odotettavissa oleva alkuperäislääkkeiden valmistajan suorittama varojen siirto (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 89 kohta).

107

Riidanalaisen sopimuksen luonnehtiminen ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi” riippuu nimittäin pelkästään siitä, ovatko kyseisen sopimuksen osapuolet korvanneet tietoisesti kilpailun riskit keskinäisellä käytännön yhteistyöllään, kuten tämän tuomion 98 kohdasta ilmenee.

108

Toiseksi valittajat eivät voi myöskään arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se piti riidanalaista sopimusta ”tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena” siitä huolimatta, että sopimus vastasi sekä Alpharma-konsernin että Lundbeckin perusteltuihin huoliin siten, että kyseinen konserni saattoi sen avulla välttää laittomasta markkinoille tulosta aiheutuvat taloudelliset ja oikeudelliset seuraukset sekä patentteja loukkaavien tuotteiden merkittävän varaston hallinnoinnin ja Lundbeck saattoi suojautua menetelmäpatenttien haltijan ja rinnakkaislääkkeiden valmistajien riskien epäsymmetrisyydeltä.

109

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 277 ja 317 kohdassa, yhtäältä sopimus ei jää kilpailulainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle pelkästään sen vuoksi, että se koskee patenttia tai että sillä pyritään sopimaan patenttialan oikeusriita (ks. vastaavasti tuomio 27.9.1988, Bayer ja Maschinenfabrik Hennecke, 65/86, EU:C:1988:448, 15 kohta), ja toisaalta sopimusta voidaan pitää tarkoitukseltaan kilpailua rajoittavana, vaikka sen ainoana päämääränä ei ole kilpailun rajoittaminen, vaan sillä on myös muita, hyväksyttäviä päämääriä (tuomio 20.11.2008, Beef Industry Development Society ja Barry Brothers, C-209/07, EU:C:2008:643, 21 kohta).

110

Se, että kilpailua rajoittava käyttäytyminen voi olla yritykselle kannattavin tai vähiten riskialtis ratkaisu, ei myöskään voi olla esteenä luonnehtimiselle ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi”.

111

Unionin tuomioistuimella on erityisesti jo ollut tilaisuus kieltäytyä luokittelemasta ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi” riidanalaisen sopimuksen kaltaisia sopimuksia sillä perusteella, että vahingonkorvaukset, joita alkuperäislääkkeiden valmistajat voivat vaatia rinnakkaislääkkeiden laittomasta markkinoille tulosta, olisivat usein huomattavasti pienempiä kuin näiden valmistajien kärsimät vahingot, koska lakisääteisten vaatimusten noudattamisen varmistaminen on viranomaisten eikä yksityisten yritysten tehtävä (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 88 kohta).

112

Näin ollen valittajien esiin tuomien intressien perusteella sopimusta, jonka tämän tuomion 103 kohdassa on todettu olevan riittävän vahingollinen kilpailulle, jotta sitä voitaisiin pitää tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena, ei voida jättää luokittelematta sellaiseksi.

113

Kolmanneksi valittajat eivät voi perustellusti arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se totesi riidanalaisen sopimuksen kilpailunvastaisen tarkoituksen ilman, että se olisi tutkinut ”kontrafaktuaalista skenaariota”.

114

Kuten nimittäin asiassa C‑591/16 P, Lundbeck v. komissio, tänään annetun tuomion 139 kohdasta ilmenee, tämän tutkinnan avulla voidaan arvioida kollusiivisen käytännön vaikutuksia SEUT 101 artiklan kannalta, kun mainitun käytännön arvioinnin yhteydessä ei ole tullut esiin siinä määrin riittävää vahingollisuutta kilpailulle, jotta voitaisiin katsoa, että se on luokiteltava ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi” (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 115 ja 118 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

115

Kuten unionin tuomioistuin totesi asiassa C‑591/16 P, Lundbeck v. komissio, tänään antamassaan tuomiossa (140 kohta), kontrafaktuaalisen skenaarion tutkimista, jonka tarkoitus on tuoda esiin tietyn kollusiivisen käytännön vaikutukset, ei voida edellyttää kollusiivisen käytännön luokittelemiseksi tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, koska muussa tapauksessa kiistettäisiin SEUT 101 artiklan 1 kohdan sanamuodosta johtuva tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen ja vaikutukseen perustuvan kilpailunrajoituksen välinen selvä ero (tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 63 kohta).

116

Kuten asiassa C‑601/16 P, Arrow Group ja Arrow Generics v. komissio tänään annetusta tuomiosta (86 kohta) ilmenee, arvioinnilla, joka tämän tuomion 98 ja 99 kohdan mukaisesti on tehtävä sen määrittämiseksi, kuuluuko riidanalaisen sopimuksen kaltainen sopimus luonnehdinnan ”tarkoitukseen perustuva kilpailunrajoitus” alaan vai ei, ei pyritä millään tavoin yksilöimään ja arvioimaan menettelytavan kilpailunvastaisia vaikutuksia vaan yksinomaan määrittämään sen objektiivinen vakavuus, jolla voidaan nimenomaan perustella sitä, ettei sen vaikutuksia ole arvioitu.

117

Kuten asiassa C‑591/16 P, Lundbeck v. komissio, tänään annetun tuomion 131 kohdassa ja asiassa C‑601/16 P, Arrow Group ja Arrow Generics v. komissio, tänään annetun tuomion 87 kohdassa todetaan, se, että tämä arviointi on suoritettava tarvittaessa kyseessä olevan sopimuksen yksityiskohtaisen tarkastelun ja erityisesti siinä sovitun varojen siirron kannustavan vaikutuksen tarkastelun, mutta myös sen tavoitteiden sekä sen taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden tarkastelun päätteeksi, ei edellytä kuitenkaan tämän sopimuksen markkinoille aiheuttamien kilpailua rajoittavien vaikutusten arviointia. Se edellyttää ainoastaan monimutkaisten sopimusten kokonaisvaltaista ja huolellista arviointia paitsi sen vuoksi, ettei niitä voida pitää tarkoitukseen perustuvina kilpailunrajoituksina silloin, kun niiden riittävä vahingollisuus kilpailulle on epäselvä, myös sen välttämiseksi, että sopimuksia jätettäisiin luokittelematta tällä tavoin pelkästään niiden monitahoisuuden vuoksi ja huolimatta siitä, että niiden arviointi osoittaa niiden olevan objektiivisesti tarkasteltuina riittävän vahingollisia kilpailulle.

118

Neljänneksi valittajat eivät voi tehokkaasti vedota siihen, että nyt käsiteltävässä asiassa ei ollut oikeuskäytännössä edellytettyä kokemusta riidanalaisen sopimuksen luokittelemiseksi tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi.

119

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 319 kohdassa, jotta riidanalaista sopimusta voitaisiin pitää tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena, ei lainkaan edellytetä, että komissio olisi jo aiemmin todennut sen kaltaisen sopimustyypin lainvastaiseksi, ja näin on, vaikka sopimus koskee erityistä alaa, kuten immateriaalioikeuksien alaa.

120

Tietyn sopimuksen luonnehtimisessa tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi merkitystä on ainoastaan sen ominaispiirteillä (ks. vastaavasti tuomio 30.1.2020, Generics (UK) ym., C-307/18, EU:C:2020:52, 84 ja 85 kohta), joista on pääteltävä mahdollinen erityinen haitallisuus kilpailulle tarvittaessa tätä sopimusta, sen tavoitteita sekä sen taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä koskevan yksityiskohtaisen analyysin perusteella.

121

Riidanalainen sopimus, jolla voitiin viivästyttää Alpharma-konsernin markkinoille tuloa ja johon liittyi Lundbeckin sille suorittamia maksuja, jotka suuruutensa vuoksi kannustivat tätä konsernia olemaan jatkamatta pyrkimyksiään tulla markkinoille, kuuluu tähän kilpailulle erityisen vahingollisten menettelytapojen luokkaan.

122

Viidenneksi valittajat eivät voi perustellusti arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi, ettei KFST:n lehdistötiedote estänyt riidanalaisen sopimuksen luokittelemista ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi”.

123

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 320–324 kohdassa, on nimittäin niin, että vaikka lehdistötiedotteessa viitataan komission kantaan kyseessä olevien sopimusten kilpailua rajoittavasta luonteesta, tämä kanta ilmaistiin vasta alustavan arvioinnin jälkeen, minkä lisäksi sitä ei ilmaistu suoraan komissiolta tai sen yksiköiltä peräisin olevassa tiedotteessa vaan kansallisen kilpailuviranomaisen tiedotteessa, joka ei voinut synnyttää yrityksille perusteltua luottamusta siihen, että niiden toiminta ei rikkoisi SEUT 101 artiklaa.

124

Valituksenalaisen tuomion samoista kohdista ilmenee, että KFST oli todennut kyseisessä tiedotteessa, että komission kanta koski erityisesti Lundbeckin suorittamien maksujen suuruutta ja että kaikilla sopimuksilla, joiden tarkoituksena on ostaa kilpailija pois markkinoilta, rajoitetaan kilpailua.

125

Nämä toteamukset huomioon ottaen unionin yleinen tuomioistuin saattoi valituksenalaisen tuomion 326 kohdassa perustellusti luonnehtia riidanalaista sopimusta ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi” KFST:n lehdistötiedotteesta huolimatta.

126

Kuudenneksi valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta virheellisesti siitä, että se otti valituksenalaisen tuomion 318 kohdassa huomioon sen, että Alpharma-konserni ja Lundbeck olivat tietoisia siitä, että riidanalainen sopimus oli omiaan aiheuttamaan ongelmia kilpailuoikeuden kannalta, ja sen, että tästä sopimuksesta oli pyydetty oikeudellista lausuntoa, perusteena tämän sopimuksen luokittelemiselle tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi.

127

Tämä väite perustuu valituksenalaisen tuomion 318 kohdan virheelliseen tulkintaan. Unionin yleisen tuomioistuimen kyseisessä kohdassa esittämä näkemys liittyy asiayhteyteen, jossa se tutki valittajien väitteitä, joiden mukaan riidanalaisen sopimuksen kaltaisten sopimusten kilpailunvastaisuudesta oli oikeudellista epävarmuutta. Unionin yleinen tuomioistuin totesi siinä lähinnä ainoastaan, että väitetystä oikeudellisesta epävarmuudesta huolimatta sekä Lundbeck että Alpharma-konserni olivat tietoisia siitä, että niiden käyttäytyminen oli ainakin omiaan aiheuttamaan ongelmia kilpailuoikeuden näkökulmasta.

128

Edellä esitetyn perusteella kolmas valitusperuste on jätettävä tutkimatta ja neljäs valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

129

Valittajat väittivät kumoamiskanteensa yhteydessä esittämässään viidennessä kanneperusteessa, että komissio oli loukannut niiden puolustautumisoikeuksia, koska se ei ollut ilmoittanut niille kohtuullisessa ajassa niitä koskevasta tutkinnasta ja väitteistä, joita se esitti kantajia vastaan, minkä vuoksi niillä ei ollut hallussaan niiden puolesta puhuvia todisteita.

130

Hylätessään tämän kanneperusteen unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 353–358 kohdassa oikeuskäytännöstä, joka koskee kohtuullisen käsittelyajan noudattamista kilpailupolitiikan alaan kuuluvassa hallinnollisessa menettelyssä sekä menettelytapoja, joilla vahvistetaan puolustautumisoikeuksien loukkaaminen tämän ajan noudattamatta jättämisen vuoksi, ja muistutti erityisesti 21.9.2006 annetun tuomion Technische Unie v. komissio (C‑113/04 P, EU:C:2006:593) 42, 43 ja 54 kohdasta sekä 29.3.2011 annetun tuomion ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. (C‑201/09 P ja C‑216/09 P, EU:C:2011:190) 118 ja 120–122 kohdasta.

131

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 360 ja 361 kohdassa ensin, että riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn ensimmäinen ja toinen vaihe eivät kumpikaan ylittäneet kohtuullista käsittelyaikaa.

132

Tämän jälkeen se totesi kyseisen tuomion 362 kohdassa, että ”siltä osin kuin kantajat perustavat kanneperusteensa ajankohtaan, jona komissio sai ensimmäisen kerran tiedon riidanalaisesta sopimuksesta osoittaakseen, ettei komissio ollut noudattanut velvollisuuttaan tehdä päätös kohtuullisessa ajassa ja että se on siten loukannut niiden puolustautumisoikeuksia, on korostettava, ettei tällaista lähestymistapaa ole noudatettu oikeuskäytännössä, jossa otetaan lähtökohdaksi sellaisten ensimmäisten toimenpiteiden päivämäärä, jotka merkitsevät moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta”.

133

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 367–371 kohdassa katsoessaan, ettei hallinnollisen menettelyn kohtuullista kestoa ole ylitetty, seuraavaa:

134

Viidennessä valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 361–364 ja 366–371 kohtaa, valittajat väittävät yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan tutkinnan kestoa ja loukkasi niiden puolustautumisoikeuksia 15.7.2015 annetun tuomion SLM ja Ori Martin v. komissio (T-389/10 ja T-419/10, EU:T:2015:513) 341 kohdan vastaisesti. Valittajien mukaan se otti virheellisesti huomioon ainoastaan sen ajankohdan jälkeisen ajanjakson, jona Alpharma-konsernille oli ilmoitettu toimenpiteistä, joiden mukaan sitä moitittiin kilpailusääntöjen rikkomisesta, mikä tapahtui Alpharma LLC:n osalta vuonna 2010 ja Xellian osalta vuonna 2011, eikä sen ajankohdan, jona komissio vastaanotti kilpailusääntöjen rikkomista koskevat tiedot, eli lokakuun 2003, joka vastaa ajankohtaa, jona KFST toimitti komissiolle kyseessä olevia sopimuksia koskevat tiedot, jälkeistä ajanjaksoa. Tällöin se ei todennut, että komissio oli velvollinen esittämään perustelut, joiden vuoksi tämä kesto ei ollut liiallinen. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin asetti valittajien mukaan virheellisesti Alpharma-konsernille tiukemman asiakirjojen säilyttämisvelvollisuuden ajalta ennen kuin sille ilmoitettiin sitä koskevasta tutkinnasta, mikä on ristiriidassa 16.6.2011 annetun tuomion Heineken Nederland ja Heineken v. komissio (T-240/07, EU:T:2011:284, 301 kohta) kanssa. Se ei etenkään voinut katsoa, että Alpharma-konsernilla oli tällainen velvollisuus sillä perusteella, että komissio oli tutkinut Lundbeckin toimintaa ja aloittanut toimialakohtaisen tutkinnan, koska ei ollut osoitettu, että Alpharma-konserni olisi ollut tietoinen näistä tutkinnoista.

135

Valittajien viides valitusperuste jakautuu aineellisesti kahteen osaan.

136

Ensimmäisessä osassa valittajat riitauttavat päivän, jota unionin yleinen tuomioistuin piti komission aloittaman ja riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen menettelyn alkamisajankohtana arvioidessaan kyseisen menettelyn keston kohtuullisuutta.

137

Nyt käsiteltävän valitusperusteen toisessa osassa valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se kieltäytyi toteamasta, että niiden puolustautumisoikeuksia on loukattu kyseisen menettelyn kohtuuttoman keston vuoksi, sillä perusteella, etteivät valittajat olleet täyttäneet huolellisuusvelvoitettaan, jonka perusteella niiden olisi pitänyt säilyttää kaikki tarvittavat asiakirjat puolustuksensa varmistamiseksi tässä samassa menettelyssä.

138

Tämän valitusperusteen ensimmäisestä osasta on todettava, kuten unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 356 kohdassa, että käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen soveltamiseksi on tehtävä ero komission hallinnollisen menettelyn kahden vaiheen eli väitetiedoksiantoa edeltävän tutkintavaiheen ja muun hallinnollisen menettelyn välillä; ensimmäinen vaihe ulottuu komission toteuttamista ensimmäisistä toimenpiteistä, jotka sisältävät yritykselle osoitetun moitteen siitä, että se on syyllistynyt kilpailusääntöjen rikkomiseen, väitetiedoksiantoon, ja toinen vaihe ulottuu tästä väitetiedoksiannosta komission tekemään lopulliseen päätökseen (ks. vastaavasti tuomio 21.9.2006, Technische Unie v. komissio, C‑113/04 P, EU:C:2006:593, 42 ja 43 kohta).

139

Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 359 ja 361 kohdasta ilmenee, että ensimmäiset toimenpiteet, jotka merkitsevät komission Zoetisille, josta on tullut Alpharma LLC, ja Xellialle osoittamaa moitetta, toteutettiin 19.3.2010 ja 14.3.2011. Valittajat eivät kuitenkaan väitä eivätkä varsinkaan osoita, että nämä päivämäärät olisivat seurausta tosiseikkojen huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla erityisesti siten, että se, että komissio vastaanotti KFST:n lokakuussa 2003 toimittamat tiedot, jotka koskivat kyseessä olevia sopimuksia, tai mikä tahansa valituksenalaisen tuomion 359 kohdassa tarkoitettu komission myöhempi toimenpide olisi merkinnyt komission moitetta Alpharma-konsernia kohtaan.

140

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin saattoi valituksenalaisen tuomion 361 kohdassa oikeudellista virhettä tekemättä todeta, että menettelyn ensimmäinen vaihe alkoi Zoetisin osalta 19.3.2010 ja Xellian osalta 14.3.2011.

141

Tämän valitusperusteen toisesta osasta on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyi kahdesta syystä hyväksymästä valittajien väitteitä, joiden mukaan niiden puolustautumisoikeuksia oli loukattu, koska riidanalaisen sopimuksen tekeminen ja riidanalaisen päätöksen tekeminen erosivat ajallisesti huomattavasti toisistaan, minkä vuoksi ne eivät kyenneet löytämään tiettyjä asiakirjoja, joita ne pitivät puolustautumisensa kannalta ratkaisevina.

142

Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 367 kohdassa ensinnäkin, että valittajat vetosivat ainoastaan kolmen asiakirjaryhmän menettämiseen, joita ovat riidanalaista sopimusta koskevat luonnokset ja kommentit, esimerkiksi Alpharma-konsernin työntekijän 20.2.2002 lähettämässä sähköpostiviestissä mainittu luonnos, sitalopraamia koskevat toimintasuunnitelmat ja niiden ulkopuolisen neuvonantajan asiakirjat. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 370 kohdassa, etteivät valittajat selittäneet kyseisten asiakirjojen katoamista erityisillä tapahtumilla, jotka muodostuvat muusta kuin pelkästä ajan kulumisesta. Kolmanneksi se katsoi kyseisen tuomion 371 kohdassa, että kun kyse on Alpharma-konsernin ulkopuolisen neuvonantajan asiakirjoista, jotka tämä tuhosi vuonna 2007 Tanskan asianajajayhdistyksen säännöstön mukaisesti, valittajat eivät olleet esittäneet enempää täsmennyksiä tästä säännöstöstä ja että jos ne olisivat olleet huolellisia, ne olisivat joka tapauksessa voineet itse säilyttää jäljennökset näistä asiakirjoista.

143

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 368 ja 369 kohdassa, etteivät valittajat voineet vedota puolustautumisoikeuksiensa loukkaamiseen menettelyn väitetyn kohtuuttoman keston vuoksi, koska ne eivät olleet täyttäneet huolellisuusvelvoitettaan, sellaisena kuin siitä muistutetaan 29.3.2011 annetussa tuomiossa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. (C‑201/09 P ja C‑216/09 P, EU:C:2011:190, 120–122 kohta), johon viitataan valituksenalaisen tuomion 358 kohdassa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tältä osin, että kun otetaan huomioon KFST:n lehdistötiedote ja komission aloittama toimialakohtainen tutkinta, huolellisen yrityksen oli säilytettävä kaikki tarvittavat asiakirjat puolustuksensa varmistamiseksi mahdollisen kilpailuoikeuden rikkomista koskevan menettelyn yhteydessä ainakin unionin oikeudessa säädetyn vanhentumisajan päättymiseen saakka.

144

Tästä unionin yleisen tuomioistuimen käyttämästä toisesta perustelusta on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi valituksenalaisen tuomion 368 ja 369 kohdassa oikeuskäytäntöä, joka ei liity valittajien esittämään väitteeseen, ja asetti näin ollen valittajille huolellisuusvelvollisuuden sellaisen oikeuskäytännön perusteella, jota ei voida soveltaa niiden tilanteeseen.

145

Vaikka yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin oli todennut perustellusti valituksenalaisen tuomion 361 kohdassa, että hallinnollinen menettely oli alkanut Zoetisin osalta 19.3.2010 ja Xellian osalta 14.3.2011 eikä se ollut kestänyt kohtuuttoman kauan, ja toisaalta valittajat arvostelivat – kuten kyseisen tuomion 349 kohdasta ja niiden kumoamiskanteesta ilmenee – komissiota siitä, että se oli ilmoittanut valittajille tutkinnasta, jonka komissio oli aloittanut joulukuussa 2003 ja joka koski kyseessä olevia sopimuksia, vasta kahdeksan tai yhdeksän vuotta sen aloittamisen jälkeen, minkä vuoksi ne eivät enää kyenneet kokoamaan puolustuksensa kannalta hyödyllisiä todisteita, unionin yleinen tuomioistuin sovelsi suoraan oikeuskäytäntöä, joka liittyy puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen komission hallinnollisen menettelyn ensimmäisen vaiheen kohtuuttoman keston vuoksi, ja erityisesti 21.9.2006 annetun tuomion Technische Unie v. komissio (C‑113/04 P, EU:C:2006:593) 43, 54 ja 60–71 kohtaa sekä 29.3.2011 annetun tuomion ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. (C‑201/09 P ja C‑216/09 P, EU:C:2011:190) 118–122 kohtaa, jotka mainitaan valituksenalaisen tuomion 357, 358, 362 ja 369 kohdassa.

146

Näin tehdessään, ja vaikka komission hallinnollisen menettelyn kestoa ei ollut riitautettu, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 368 ja 369 kohdassa, että sen tehtävänä oli varmistua Zoetisin ja Xellian puolustautumisoikeuksien loukkaamisen arvioimiseksi siitä, että kyseiset yhtiöt olivat todella noudattaneet huolellisuusvelvoitettaan, joka edellisessä kohdassa mainittujen tuomioiden mukaan velvoittaa kaikkia yrityksiä, joille on ilmoitettu niitä vastaan kohdistetun menettelyn aloittamisesta.

147

Vaikka kantajat arvostelevat komissiota siitä, ettei tämä ollut aloittanut hallinnollista menettelyä Zoetisia ja Xelliaa vastaan riittävän ajoissa, mikä merkitsee niiden puolustautumisoikeuksien loukkaamista, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että niillä on huolellisuusvelvoite, joka perustuu oikeuskäytäntöön, jota sovelletaan ainoastaan sen jälkeiseen ajanjaksoon, kun komissio on aloittanut hallinnollisen menettelyn.

148

Kuten valittajat perustellusti väittävät, unionin yleinen tuomioistuin teki tämän vuoksi oikeudellisen virheen.

149

On kuitenkin huomautettava, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelut olisivat unionin oikeuden vastaisia, tällainen oikeudenvastaisuus ei voi johtaa tuomion kumoamiseen vaan perustelut on korvattava uusilla perusteluilla, jos tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita perusteluja, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu (tuomio 6.11.2018, Scuola Elementare Maria Montessori v. komissio, komissio v. Scuola Elementare Maria Montessori ja komissio v. Ferracci, C‑622/16 P–C‑624/16 P, EU:C:2018:873, 48 kohta).

150

Näin on nyt käsiteltävässä asiassa.

151

Vaikka on totta, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut vedota valittajiin sovellettavaan huolellisuusvelvoitteeseen, jota sovelletaan tämän tuomion 145 kohdassa mainituissa tuomioissa kyseessä olevan kaltaisessa erilaisessa tilanteessa oleviin yrityksiin, unionin yleinen tuomioistuin saattoi kuitenkin ainakin nyt käsiteltävässä asiassa tukeutua valittajia koskevaan erityiseen varovaisuusvelvollisuuteen, joka velvoittaa ne huolehtimaan siitä, että niiden kirjanpidossa tai arkistoissa säilytetään asianmukaisesti tietoja, joiden perusteella niiden toiminta voidaan selvittää, muun muassa sitä varten, että niillä on käytettävissään tarvittavat todisteet myöhempien hallinnollisten menettelyjen tai oikeudenkäyntimenettelyjen varalta.

152

Se, että 15.1.2008 aloitettiin asetuksen N:o 1/2003 17 artiklan perusteella toimialakohtainen tutkinta, jonka tarkoituksena oli, kuten valituksenalaisen tuomion 22 kohdasta, riidanalaisen päätöksen 12 perustelukappaleesta sekä lääkealan toimialakohtaisen tutkinnan aloittamisesta 15.1.2008 tehdyn päätöksen 3–5 perustelukappaleesta lähinnä ilmenee, tutkia lääkeyhtiöiden välillä tehtyjä menetelmäpatentteja koskevien riita-asioiden sovintosopimusten kaltaisia sopimuksia sen määrittämiseksi, rikottiinko niillä SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaa, muodostaa yhtäältä seikan, jota Zoetisin ja Xellian – joiden unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 189 kohdassa olevan lääkealan asiantuntevia ja kokeneita toimijoita – kaltaiset rinnakkaislääkkeiden valmistajat eivät voi jättää huomiotta, ja toisaalta seikan, joiden perusteella niiden olisi pitänyt suojautua siltä, että ajan kulumisen vuoksi ne menettäisivät todisteita, jotka voivat olla niille hyödyllisiä myöhemmissä hallinnollisissa menettelyissä tai oikeudenkäyntimenettelyissä.

153

Sekä asetuksen N:o 1/2003 esitöistä että kyseisen asetuksen 17 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta ilmenee nimittäin selvästi, että toimialakohtaiset tutkinnat ovat väline, jolla pyritään vahvistamaan oletukset kilpailunrajoituksista sillä alalla, jota kyseiset tutkinnat koskevat.

154

Kun komissio aloittaa tällaisen tutkinnan, kyseisen toimialan yritysten ja erityisesti niiden yritysten, jotka ovat tehneet kyseisen tutkinnan aloittamisesta tehdyssä päätöksessä nimenomaisesti tarkoitettuja sopimuksia, kuten Zoetis ja Xellia olivat tehneet, on varauduttava siihen, että niitä vastaan voidaan mahdollisesti aloittaa tulevaisuudessa erillisiä menettelyjä, ja näin on varsinkin, kun lääkealan toimialakohtaisen tutkinnan aloittamisesta 15.1.2008 tehdyn päätöksen 8 perustelukappaleessa todetaan nimenomaisesti, että ”mikäli lääkealan toimialakohtaisessa tutkinnassa ilmenisi, että mahdollisesti on olemassa kilpailua rajoittavia sopimuksia tai menettelytapoja taikka määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, komissio – – voi harkita – – [aloittavansa] yksittäisiin yksiköihin kohdistuvia tutkintoja, jotka voivat johtaa päätösten antamiseen [SEUT 101] ja/tai [SEUT 102] artiklan nojalla”.

155

Näin ollen ilman, että olisi tarpeen määrittää, olivatko Zoetis ja Xellia tietoisia KFST:n lehdistötiedotteesta vai eivät, on katsottava, että kun otetaan huomioon edellä esitetty ja se, että komissio aloitti lääkealaa koskevan tutkinnan 15.1.2008 eli alle neljä ja puoli vuotta riidanalaisen sopimuksen päättymisen jälkeen, kantajat eivät voi pätevästi väittää, että komissio olisi loukannut Zoetisin ja Xellian puolustautumisoikeuksia aloittamalla hallinnollisen menettelyn niiden osalta liian myöhään, minkä vuoksi riidanalainen päätös olisi kumottava.

156

Näin on oltava sitäkin suuremmalla syyllä, kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 371 kohdassa – eivätkä valittajat ole riitauttaneet tätä seikkaa nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä – että ”erityisesti Alpharma-konsernin ulkopuolisen neuvonantajan asiakirjoista, jotka tämä tuhosi vuonna 2007 [eli ennen kuin komissio aloitti toimialakohtaisen tutkinnan] Tanskan asianajajayhdistyksen säännöstön mukaisesti, on huomautettava, etteivät kantajat ole esittäneet enempää täsmennyksiä tästä säännöstöstä ja että jos ne olisivat olleet huolellisia, ne olisivat joka tapauksessa voineet itse säilyttää jäljennökset näistä asiakirjoista”.

157

Viides valitusperuste on edellä esitetyn perusteella hylättävä.

158

Valittajat väittivät kumoamiskanteensa yhteydessä esittämässään kuudennessa kanneperusteessa, että komissio oli loukannut syrjintäkiellon periaatetta, koska se oli määrännyt riidanalaisen sopimuksen osalta seuraamuksia yhtäältä A.L. Industrierille, joka on Alpharma-konsernin emoyhtiö, ja Alpharma-konsernin tytäryhtiö Xellialle, ja toisaalta Alpharma LLC:lle, joka on Alpharma-konsernin alakonsernin emoyhtiö, kun taas yhtäältä Lundbeckin ja toisaalta Merck KGa:n ja Generics (UK) Ltd:n välillä tehdyn sopimuksen osalta komissio oli määrännyt seuraamuksia yksinomaan Merckille, joka on Merck-konsernin emoyhtiö, ja Merck-konsernin tytäryhtiö Generics (UK):lle eikä Merck Generics Holding GmbH:lle, joka on Merck-konsernin alakonsernin emoyhtiö.

159

Unionin yleinen tuomioistuin totesi hylätessään tämän kanneperusteen valituksenalaisen tuomion 387–392 kohdassa seuraavaa:

– –

160

Valittajat väittävät valituksenalaisen tuomion 378–394 kohtaa koskevassa kuudennessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se vahvisti riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin se oli osoitettu Zoetisille, josta on tullut Alpharma LLC, eikä Merck Generics Holdingille, vaikkei mikään kyseisessä päätöksessä oikeuta erottamaan näiden kahden yrityksen tilanteita toisistaan. Valittajat väittävät lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin korvasi komission perustelut omilla perusteluillaan ja rikkoi oikeuskäytäntöä, jonka mukaan perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, että asianosainen saa kyseisen päätöksen perustelut tietoonsa unionin tuomioistuimissa käytävän oikeudenkäynnin aikana, ja viittaavat 19.7.2012 annetun tuomion Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio (C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:479) 74 kohtaan.

161

Komissio pitää tätä valitusperustetta perusteettomana.

162

Valittajat arvostelevat kuudennen valitusperusteen ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta hylkäämällä kuudennen kanneperusteen, johon ne vetosivat kumoamiskanteensa tueksi.

163

Tältä osin on muistutettava, että kun yritys rikkoo unionin kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta (tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 49 kohta).

164

Kun yritys muodostuu useasta luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä, kysymystä, mikä tai kuka on se oikeushenkilö tai luonnollinen henkilö, jota komission on pidettävä vastuullisena kilpailusääntöjen rikkomisesta ja jolle komission on langetettava seuraamus määräämällä sakko, ei ole ratkaistu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdassa (tuomio 27.4.2017, Akzo Nobel ym. v. komissio, C‑516/15 P, EU:C:2017:314, 50 ja 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

165

Käyttäessään toimivaltaansa määrätä seuraamus, sellaisena kuin se on rajattu edellisessä kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä, komissio ei voi loukata yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (tuomio 24.9.2020, Prysmian ja Prysmian Cavi e Sistemi v. komissio, C‑601/18 P, EU:C:2020:751, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), kuten unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 386 kohdassa.

166

Lisäksi on muistutettava, että kun yritys on menettelyllään rikkonut SEUT 101 artiklaa, se ei voi välttyä seuraamukselta sillä perusteella, että toiselle talouden toimijalle ei ole määrätty sakkoa (tuomio 9.3.2017, Samsung SDI ja Samsung SDI (Malaysia) v. komissio, C‑615/15 P, ei julkaistu, EU:C:2017:190, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Erityisesti yritys, jolle on määrätty sakko kilpailusääntöjen vastaisesta kartelliin osallistumisesta, ei voi vaatia kyseisen sakon kumoamista tai alentamista sillä perusteella, että toiselle samaan kartelliin osallistuneelle yritykselle ei ole osittain tai lainkaan määrätty seuraamusta osallistumisestaan kyseiseen kartelliin (tuomio 9.3.2017, Samsung SDI ja Samsung SDI (Malaysia) v. komissio, C‑615/15 P, ei julkaistu, EU:C:2017:190, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

167

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin totesi joka tapauksessa valituksenalaisen tuomion 387–392 kohdassa, että Alpharma LLC ja Merck Generics Holding olivat riidanalaisen päätöksen tekohetkellä erilaisissa tilanteissa yhtäältä siksi, että Xellia, Zoetis, josta on tullut Alpharma LLC, ja A.L. Industrier kuuluivat kukin eri yrityksiin, kun taas Merck, joka oli Merck-konsernin emoyhtiö, ja Merck Generics Holding, joka oli Merck-konsernista kyseessä olevien sopimusten päättymisen jälkeen poistuneen Generics (UK):n emoyhtiö, kuuluivat samaan yritykseen, ja toisaalta kyseessä oleviin sopimuksiin osallistuneiden yhtiöiden erityisen taloudellisen tilanteen vuoksi.

168

Näin ollen on todettava, että koska valittajat eivät ole tilanteessa, joka voitaisiin rinnastaa Merck Generics Holdingin tilanteeseen, ne eivät voi pätevästi arvostella unionin yleistä tuomioistuinta yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta.

169

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa sillä valittajien tämän valitusperusteen toisessa osassa esittämällä seikalla, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin olisi Zoetisin, josta on tullut Alpharma LLC, ja Merck Generics Holdingin erilaisen kohtelun oikeuttamiseksi täydentänyt riidanalaisen päätöksen perusteluja toteamalla, ettei Zoetis kuulunut samaan yritykseen kuin A.L. Industrier riidanalaisen päätöksen tekohetkellä.

170

Sen lisäksi, että tämä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 387 kohdan toiseen virkkeeseen tekemä täsmennys on vain toinen kahdesta valittajien ja Merck Generics Holdingin tilanteen erotteluperusteesta, ja valittajat eivät ole riitauttaneet toista perustetta, joka liittyy kyseessä oleviin sopimuksiin osallistuneiden yhtiöiden erityiseen taloudelliseen tilanteeseen, sellaisena kuin se on esitetty valituksenalaisen tuomion 392 kohdassa, on todettava, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 387 kohdassa, että tämä täsmennys ilmenee itse riidanalaisesta päätöksestä.

171

Koska toimen perusteluja on arvioitava paitsi sen sanamuodon, myös sen asiayhteyden ja kyseessä olevaa alaa koskevan oikeussääntöjen kokonaisuuden valossa (ks. vastaavasti tuomio 14.2.1990, Delacre ym. v. komissio, C-350/88, EU:C:1990:71, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ottaen tarvittaessa huomioon sen, että tämä toimi on annettu asiayhteydessä, jonka toimen adressaatti tuntee (ks. vastaavasti tuomio 17.9.2020, Rosneft ym. v. neuvosto, C‑732/18 P, ei julkaistu, EU:C:2020:727, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), se seikka, että komission unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiensä kirjallisten huomautusten yhteydessä antamaa selitystä, sellaisena kuin se ilmenee valituksenalaisen tuomion 379 kohdasta, ei ole nimenomaisesti ja perinpohjaisesti sisällytetty riidanalaiseen päätökseen, ei välttämättä estä unionin yleistä tuomioistuinta ottamasta huomioon tätä selitystä sekä kyseisen päätöksen sisältämiä seikkoja vastatakseen kantajan väitteisiin (ks. analogisesti tuomio 30.9.2003, Freistaat Sachsen ym. v. komissio, C‑57/00 P ja C‑61/00 P, EU:C:2003:510, 62 ja 63 kohta).

172

Näin on oltava erityisesti silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen on vastattava valittajien esittämän kaltaiseen väitteeseen, jonka mukaan komissio on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta riidanalaista päätöstä laatiessaan, kun taas – kuten tämän tuomion 164 kohdassa muistutetaan – komissio voi lähtökohtaisesti vapaasti valita useista luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä muodostuvan yrityksen sisällä sen, jonka komissio katsoo olevan vastuussa rikkomisesta, eikä komission voida kohtuudella edellyttää selittävän päätöksensä puitteissa ja kunkin sen adressaattina olevan yhtiön osalta niitä perusteita, joilla se katsoo joko kaikkien tai yksinomaan yhden näistä luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä, jotka muodostavat yrityksen tai yritykset, jotka ovat osallistuneet SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan vastaiseen toimintaan, olevan vastuussa.

173

Edellä esitetyn perusteella kuudes valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

174

Valituksenalaisen tuomion 401–407 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien kumoamiskanteensa tueksi esittämän seitsemännen kanneperusteen toisen osan, jossa ne väittivät, että komissio oli niille määrättyä sakkoa laskiessaan jättänyt ottamatta huomioon riidanalaisen sopimuksen arvioimista kilpailuoikeuden kannalta koskevan oikeudellisen epävarmuuden.

175

Se muistutti aluksi valituksenalaisen tuomion 403–405 kohdassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka koskee rikkomisten ennakoitavuuden vaatimusta ja edellytystä, jonka mukaan SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomisen on tapahduttava asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla ”tahallaan tai tuottamuksesta”. Unionin yleinen tuomioistuin arvioi myös kyseisen tuomion 407 kohdassa, ettei Alpharma-konserni ollut tietämätön siitä, että riidanalaisen sopimuksen tekeminen saattoi olla kilpailulainsäädännön kannalta ongelmallista.

176

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 314 ja 318 kohdasta ilmenevän, ettei ollut olemassa oikeudellista epävarmuutta siitä, voidaanko sopimus, jolla on riidanalaisen sopimuksen ominaispiirteet ja joka on tehty samassa asiayhteydessä, luokitella ”tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi”.

177

Seitsemännessä valitusperusteessaan, joka kohdistuu valituksenalaisen tuomion 401–407 kohtaan, valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen loukanneen oikeusvarmuuden periaatetta, kun se katsoi, ettei ollut olemassa oikeudellista epävarmuutta siitä, voidaanko riidanalainen sopimus luokitella tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, ja näin ollen salli komission määrätä niille erittäin suuren sakon. Tämän oikeudellisen epävarmuuden osoittavat valittajien mukaan KFST:n lausunnot, mutta myös sen toimialakohtaisen tutkinnan kesto, joka edelsi menettelyä, jonka päätteeksi riidanalainen päätös tehtiin, sekä tämän päätöksen pituus.

178

Komissio väittää tämän valitusperusteen olevan perusteeton.

179

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 405 kohdassa, yritykselle voidaan määrätä seuraamus SEUT 101 artiklan 1 kohdan alaan kuuluvasta menettelystä, kun kyseinen yritys ei voinut olla tietämättä, että sen menettely rajoittaa kilpailua, riippumatta siitä, tiesikö se rikkovansa EUT-sopimuksen kilpailusääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2013, Schenker & Co. ym., C-681/11, EU:C:2013:404, 37 kohta.

180

Tästä seuraa – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 404 kohdassa ja kuten unionin tuomioistuin totesi tänään asiassa C‑588/16 P, Generics (UK) v. komissio, antamassaan tuomiossa (137 kohta) – että siitä, että tällainen yritys luonnehti rikkomisen toteamisen perusteena olevaa menettelyä oikeudellisesti virheellisellä tavalla, ei voi olla seurauksena sakon määräämättä jättäminen, jos yritys saattoi objektiivisesti ymmärtää, että tämä menettely rajoitti kilpailua, tarvittaessa käyttämällä asiantuntevia neuvonantajia (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2013, Schenker & Co. ym., C-681/11, EU:C:2013:404, 38 kohta).

181

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 315–317 kohdassa, joihin saman tuomion 406 kohdassa viitataan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, kuten tämän tuomion 109 kohdassa muistutetaan, sopimus ei jää kilpailulainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle pelkästään sen vuoksi, että se koskee patenttia tai että sillä pyritään sopimaan patenttialan oikeusriita.

182

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi valituksenalaisen tuomion 318 kohdassa, johon saman tuomion 406 kohdassa myös viitataan, että sekä Lundbeckin että Alpharma-konsernin näkökulmasta riidanalainen sopimus oli ainakin omiaan aiheuttamaan ongelmia kilpailuoikeuden kannalta, sillä Lundbeck oli katsonut, että ”sopimusten tekemistä rinnakkaislääkkeiden valmistajien kanssa pidettiin ’vaikeana’ kilpailuoikeuden näkökulmasta”, ja Alpharma-konserni pyysi riidanalaisen sopimuksen luonnoksesta kilpailuoikeuteen erikoistuneen neuvonantajan lausuntoa.

183

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 407 kohdassa perustellusti, ettei Alpharma-konserni ollut tietämätön siitä, että riidanalaisen sopimuksen tekeminen saattoi olla kilpailulainsäädännön kannalta ongelmallista. Näin ollen valittajat eivät voi arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se olisi loukannut oikeusvarmuuden periaatetta salliessaan sen, että komissio määrää niille sakon riidanalaisen sopimuksen tekemisestä.

184

Tätä päätelmää ei voida horjuttaa KFST:n lehdistötiedotteella samoilla perusteilla, jotka on esitetty tämän tuomion 123 ja 124 kohdassa.

185

On nimittäin niin, että jos kyseinen tiedote ei estä riidanalaisen sopimuksen luonnehtimista tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, se ei sitä suuremmalla syyllä voi estää siitä määrättävää seuraamusta, vaikka kyseessä on sakko, jonka määrää valittajat pitivät erittäin suurena.

186

Tätä seuraamusta ei voida estää myöskään sillä valittajien esittämällä seikalla, että riidanalaisen sopimuksen kaltaisiin sopimuksiin liittyvän oikeudellisen epävarmuuden vahvistaisi riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtanutta menettelyä edeltäneen toimialakohtaisen tutkinnan kesto sekä kyseisen päätöksen pituus.

187

Sen lisäksi, että valittajat eivät ole valituksenalaisen tuomion mukaan vedonneet näihin seikkoihin sen kolmannen kumoamisperusteensa yhteydessä, joka koskee SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkomista sen vuoksi, että riidanalainen sopimus luokiteltiin tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, eikä sen seitsemännen kumoamisperusteensa yhteydessä, joka koskee niille määrätyn sakon määrän laskemiseen vaikuttavia virheitä, on riittävää todeta, kuten tämän tuomion 153 ja 154 kohdasta ilmenee, että tällainen tutkinta aloitetaan, jotta voidaan vahvistaa tai hylätä oletukset kilpailunrajoituksista sillä alalla, jota kyseinen tutkinta koskee, eikä millään perusteella voida vahvistaa näkemystä, jonka mukaan tutkinnan keston perusteella voitaisiin poistaa komission epäilyjä tietyistä sopimuksista, jotka ovat tämän saman tutkinnan kohteena.

188

Päätöksen pituudella ei myöskään ole tältä osin merkitystä, koska tämän tuomion 120 kohdassa on jo muistutettu, että sopimuksen luonnehtiminen tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi voi edellyttää sen, sen tavoitteiden sekä sen taloudellisen ja oikeudellisen asiayhteyden yksityiskohtaista analyysiä. Erityisesti riidanalaisesta päätöksestä on todettava, että se koski viittä erillistä yritystä sekä kuutta erillistä sopimusta, jotka edellyttivät erityistä arviointia, ja se on osoitettu 12 yhtiölle.

189

Tämän seurauksena seitsemäs valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

190

Hylätessään valittajien kumoamiskanteensa tueksi esittämän seitsemännen kanneperusteen, joka koski virheitä, jotka vaikuttivat valittajille määrätyn sakon määrän laskentaan, unionin yleinen tuomioistuin muun muassa totesi aluksi valituksenalaisen tuomion 398 kohdassa, että komissio oli perustellusti katsonut, että kyseessä oleva rikkominen oli vakava. Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin totesi sakon perusmäärän vahvistamisesta valituksenalaisen tuomion 414–433 kohdassa, että komissio oli soveltanut sakkojen laskennasta annettujen vuoden 2006 suuntaviivojen 37 kohtaa poiketakseen näissä suuntaviivoissa vahvistetusta sakkojen yleisestä laskentatavasta ja että se oli valinnut perusmääräksi niiden maksujen arvon, jotka Alpharma-konserni sai Lundbeckiltä, mistä valittajat eivät arvostelleet komissiota.

191

Valittajat arvostelevat kahdeksannessa valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se hylkäsi niiden väitteet, joiden mukaan komissio ei ottanut huomioon rikkomisen vakavuutta niille määrätyn sakon suuruutta määrittäessään. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valittajien mukaan asetuksen N:o 1/2003 21 artiklan 3 kohdan vastaisesti sen, että komissio vahvistaa – kuten riidanalaisen päätöksen 1361 kohdasta ilmenee – rinnakkaislääkkeiden valmistajille määrättyjen sakkojen määrän tekemättä eroa rikkomisten välillä niiden luonteen, niiden maantieteellisen ulottuvuuden tai niiden markkinaosuuksien perusteella, ja näin on erityisesti, kun nyt käsiteltävässä asiassa rikkominen luokiteltiin väitetiedoksiannossa ”erittäin vakavaksi” ja sitten riidanalaisessa päätöksessä pelkästään ”vakavaksi”.

192

Komissio katsoo, että kahdeksas valitusperuste on hylättävä.

193

On korostettava, kuten valituksenalaisen tuomion 419 ja 421 kohdasta ilmenee, ettei Alpharma-konsernille määrätyn sakon määrää laskettu sakkojen laskennasta annetuissa vuoden 2006 suuntaviivoissa määrätyn yleisen menetelmän mukaisesti vaan käyttämällä menetelmää, jossa siitä poikettiin suuntaviivojen 37 kohdassa sallitulla tavalla, mitä valittajat eivät ole kiistäneet. Nämä suuntaviivat ja erityisesti niiden 19–22 kohta, joissa komissio velvoitetaan määrittämään sakon perusmäärä kyseessä olevan rikkomisen tietyn vakavuusasteen perusteella, eivät nimittäin sido komissiota.

194

Näin ollen kahdeksas valitusperuste on ymmärrettävä siten, että sillä ei pyritä kyseenalaistamaan komission käyttämää ja unionin yleisen tuomioistuimen vahvistamaa menetelmää vaan riidanalaisessa päätöksessä rikkomisen, jonka vakavuuden unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 398 kohdassa, perusteella määrätyn sakon määrä.

195

Tältä osin on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut täyden tuomiovaltansa nojalla unionin oikeuden rikkomisesta yrityksille määrättyjen sakkojen suuruuden, unionin tuomioistuimen asiana ei ole korvata kohtuullisuussyistä unionin yleisen tuomioistuimen harkintaa omallaan, kun se käsittelee oikeuskysymyksiä valituksen yhteydessä (tuomio 26.9.2018, Philips ja Philips France v. komissio, C‑98/17 P, ei julkaistu, EU:C:2018:774, 107 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

196

Ainoastaan, jos unionin tuomioistuin arvioi, että seuraamuksen taso on paitsi epäasianmukainen myös liiallinen, minkä vuoksi se on suhteeton, on aihetta todeta, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sen vuoksi, että sakon määrä on epäasianmukainen (tuomio 26.9.2018, Philips ja Philips France v. komissio, C‑98/17 P, ei julkaistu, EU:C:2018:774, 107 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

197

Valitusperuste, jolla riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen arvioima sakon määrä mutta ei esitetä perusteita sille, minkä vuoksi se olisi liiallinen ja tämän vuoksi suhteeton, on siis jätettävä tutkimatta (tuomio 25.7.2018, Orange Polska v. komissio, C‑123/16 P, EU:C:2018:590, 115 kohta).

198

Nyt käsiteltävässä asiassa valittajat eivät kuitenkaan ole tuoneet esiin eivätkä varsinkaan näyttäneet toteen, että niille riidanalaisessa päätöksessä määrätty ja unionin yleisen tuomioistuimen vahvistama sakko olisi liiallinen ja tämän vuoksi suhteeton.

199

Näin ollen kahdeksas valitusperuste on jätettävä tutkimatta.

200

Hylätessään valittajien kumoamiskanteensa tueksi esittämän kahdeksannen kanneperusteen, joka koski ilmeistä arviointivirhettä, joka liittyy sen sakon enimmäismäärään, josta A.L. Industrier, joka oli riidanalaisen sopimuksen tekohetkellä Alpharma-konsernin emoyhtiö, oli yhteisvastuussa, kun komissio otti tältä osin huomioon vuoden 2011 liikevaihdon eikä vuoden 2012 suurempaa liikevaihtoa, jonka seurauksena A.L. Industrierin vastuulle olisi tullut suurempi osuus sakosta, joka määrättiin yhteisvastuullisesti maksettavaksi A.L. Industrierille, Alpharma LLC:lle ja Xellia Pharmaceuticalsille, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 449–456 kohdassa yhtäältä, ettei komissio ottanut huomioon viimeisintä riidanalaisen päätöksen tekemispäivää edeltänyttä täyttä tilikautta eli vuotta 2012 vaan sitä edeltäneen tilikauden eli vuoden 2011 sillä perusteella, että viimeksi mainittu muodosti viimeisimmän normaalin taloudellisen toiminnan täyden tilikauden, ja toisaalta katsoi, että komissio saattoi perustellusti toimia näin, koska vuoden 2012 tilikausi oli tilikausi, jona A.L. Industrierin varat realisoitiin, jolloin saatiin tuloja, jotka eivät liity normaaliin taloudelliseen toimintaan.

201

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 458 ja 459 kohdassa seuraavaa:

202

Yhdeksännessä valitusperusteessaan, joka kohdistuu valituksenalaisen tuomion 458 ja 459 kohtaan, valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se sovelsi virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa sekä 7.6.2007 annettua tuomiota Britannia Alloys & Chemicals v. komissio (C‑76/06 P, EU:C:2007:326, 20 kohta) ja 15.5.2014 annettua tuomiota 1. garantovaná v. komissio (C‑90/13 P, ei julkaistu, EU:C:2014:326, 15–17 kohta), kun se sovelsi virheellistä arviointiperustetta määrittäessään merkityksellistä tilikautta sellaisen sakon enimmäismäärän määrittämiseksi, joka voitiin määrätä A.L. Industrierille.

203

Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa liian suppeasti, kun se otti huomioon ainoastaan tavoitteen välttää se, että sakot ylittävät yritysten maksukyvyn, vertailematta sitä toiseen tavoitteeseen varmistaa määrättyjen sakkojen riittävän varoittava vaikutus. Kun se otti huomioon kyseisen yhtiön liikevaihdon vuodelta 2011, se määräsi A.L. Industrierille epäasianmukaisen sakon, kun otetaan huomioon sen maksukyky ja sen todellinen taloudellinen tilanne rikkomisajanjaksolla. Valittajat täsmentävät vastauskirjelmässään, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 459 kohdassa vuoden 2005 viitevuotena pelkästään sillä perusteella, ettei se ollut viimeisin A.L. Industrierin normaalin taloudellisen toiminnan täysi tilikausi ennen vuotta 2012.

204

Komissio puolestaan katsoo, että yhdeksäs valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska toteamus, jonka mukaan viimeisin täysi tilikausi, joka kuvastaa A.L. Industrierin normaalia taloudellista toimintaa, on vuotta 2011 vastaava tilikausi, on tosiseikkoja koskeva kysymys, ja tämä valitusperuste on joka tapauksessa perusteeton.

205

Aluksi on todettava, etteivät valittajat arvostele käsiteltävässä valitusperusteessa unionin yleisen tuomioistuimen arviointia vuoden 2011 tai vuoden 2005 tilikausien normaaliudesta eli arviointia, joka koskee tosiseikkoja ja jota ei voida riitauttaa valituksen yhteydessä, kun valittajat eivät ole tuoneet esiin eivätkä varsinkaan osoittaneet, että tosiseikat tai todisteet olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla, vaan ne arvostelevat arviointiperustetta, jota unionin yleinen tuomioistuin käytti jättäessään huomioon ottamatta vuoden 2012 tilikauden.

206

Toisin kuin komissio väittää, tämän vuoksi nyt käsiteltävä valitusperuste on otettava tutkittavaksi.

207

Se on otettava tutkittavaksi myös, koska siitä, että unionin yleisen tuomioistuimen todettaisiin mahdollisesti tehneen oikeudellisen virheen sen tilikauden valintakriteerin osalta, jonka perusteella määritettiin sen sakon osuuden enimmäismäärä, josta A.L. Industrierin määrättiin olevan yhteisvastuussa, ei seuraisi, että kyseiselle yhtiölle, jonka suhteen riidanalainen päätös on tullut lopulliseksi, määrättäisiin aiempaa suurempi osuus, josta se on yhteisvastuussa, mitä valittajat eivät sitä paitsi vaadi, ja siitä aiheutuisi seurauksia ainoastaan valittajille.

208

Aineellisen kysymyksen osalta on muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetään komission yrityksille SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomisesta määräämän sakon enimmäismäärän laskentatavasta, jolla pyritään estämään se, että kyseiset sakot olisivat suhteettomia kyseessä olevien yritysten kokoon nähden (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2007, Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, C‑76/06 P, EU:C:2007:326, 24 kohta) ja tämän vuoksi ylittäisivät 10 prosentin osuuden sen tilikauden liikevaihdosta, joka edeltää sitä tilikautta, jonka aikana komissio teki päätöksen, jolla niille määrättiin seuraamuksia.

209

Viimeksi mainitun osalta unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt, että käsitteen ”edellinen tilikausi” määrittämiseksi komission on kussakin yksittäistapauksessa ja asiayhteyden sekä asetuksella N:o 1/2003 käyttöön otetun seuraamusjärjestelmän tavoitteet huomioon ottaen arvioitava kyseessä olevalle yritykselle tavoiteltua vaikutusta erityisesti sen liikevaihdon perusteella, joka kuvastaa yrityksen tosiasiallista taloudellista tilannetta aikana, jona rikkomiseen on syyllistytty (tuomio 7.6.2007, Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, C‑76/06 P, EU:C:2007:326, 25 kohta).

210

Näin ollen se voi vapaasti olla käyttämättä viimeistä tilikautta, joka edeltää sitä tilikautta, jonka aikana komissio teki päätöksen, jos se ei vastaa normaalin taloudellisen toiminnan täyttä tilikautta 12 kuukauden ajalta (tuomio 7.6.2007, Britannia Alloys & amp ja Chemicals v. komissio, C‑76/06 P, EU:C:2007:326, 26 kohta).

211

Kun otetaan huomioon asetuksella N:o 1/2003 käyttöön otetun seuraamusjärjestelmän sanamuoto, asiayhteys ja tavoitteet, komission on kuitenkin otettava huomioon ensimmäinen edeltävä normaalin taloudellisen toiminnan täysi tilikausi.

212

Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 451 ja 459 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi yhtäältä, että riidanalaista päätöstä edeltänyt viimeisin tilikausi eli vuotta 2012 vastaava tilikausi ei ollut normaalin taloudellisen toiminnan tilikausi, koska se oli tilikausi, jonka aikana omaisuutta realisoitiin, ja toisaalta, että vuotta 2011 vastaava tilikausi oli normaalin taloudellisen toiminnan tilikausi.

213

Kun otetaan huomioon nämä toteamukset, jotka kuuluvat unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkojen arviointia koskevaan yksinomaiseen toimivaltaan ja joiden osalta valittajat eivät ole vedonneet niiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen, unionin yleinen tuomioistuin on voinut perustellusti ja ilman, että olisi ollut tarpeen arvioida aikaisemman tilikauden – tässä tapauksessa vuotta 2005 vastaavan tilikauden – liikevaihdon huomioon ottamisen tarkoituksenmukaisuutta, ottaa huomioon vuotta 2011 vastaavan tilikauden liikevaihdon laskiessaan A.L. Industrierille määrätyn sakon enimmäismäärää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.

214

Edellä esitetyn perusteella yhdeksäs valitusperuste on hylättävä perusteettomana, ja näin ollen valitus kokonaisuudessaan on hylättävä.

215

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

216

Koska komissio on vaatinut, että valittajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja nämä ovat hävinneet asian, valittajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne on velvoitettava korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.

217

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 140 artiklan, jota myös sovelletaan valituksen käsittelyyn saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, 1 kohdan mukaan asiassa väliintulijoina olleet jäsenvaltiot ja toimielimet vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

218

Näin ollen Yhdistynyt kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: