1.

Verwaltungsgerichtshofin (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee asetuksen (EY) N:o 883/2004 ( 2 ) 12 artiklan 1 kohdan sekä asetuksen (EY) N:o 987/2009 ( 3 ) 5 artiklan 1 kohdan ja 19 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2.

Ennakkoratkaisua pyydetään riita-asiassa, jonka asianosaisina ovat yhtäältä Salzburger Gebietskrankenkasse (Salzburgin osavaltion alueellinen sairausvakuutuskassa, Itävalta) ja Bundesminister für Arbeit, Soziales und Konsumentenschutz (Itävallan työvoima-, sosiaali- ja kuluttajansuojaministeri, jäljempänä Bundesminister) ja toisaalta eräs itävaltalainen yritys sekä kaksi unkarilaista yritystä ja joka koskee Itävaltaan lähetettyihin työntekijöihin sovellettavan lainsäädännön määräytymistä sosiaaliturvan alalla.

3.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämissä ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessä unionin tuomioistuinta pyydetään täsmentämään, mitä vaikutuksia on asetuksen N:o 987/2009 19 artiklan 2 kohdan mukaisesti annetulla A1-asiakirjalla, ( 4 ) joka osoittaa henkilöön asetuksen N:o 883/2004 II osastossa säädetyn nojalla sovellettavan lainsäädännön. Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisessä kysymyksessään, päteekö A1-asiakirja SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa. Jos vastaus on myöntävä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisessa kysymyksessään lähinnä, päteekö A1-asiakirja silloinkin, kun sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista käsittelevä hallintotoimikunta (jäljempänä hallintotoimikunta) ( 5 ) on antanut päätöksen kyseisen asiakirjan peruuttamisesta, mutta asiakirjan antanut laitos ei ole peruuttanut kyseistä asiakirjaa. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii A1-asiakirjan sitovaa vaikutusta tilanteessa, jossa kyseinen asiakirja on annettu sen jälkeen, kun asianomainen työntekijä on liittynyt vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään, ja kyseisen asiakirjan mahdollista taannehtivaa vaikutusta, jos sitova vaikutus on olemassa.

4.

Kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, miten tulkitaan asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan työnantajan toiseen jäsenvaltioon työtä tekemään lähettämä henkilö säilyy tietyin edellytyksin alkuperäisen jäsenvaltion sosiaaliturvaa koskevan lainsäädännön alaisena. Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko vastoin kyseisessä säännöksessä säädettyä kieltoa, jonka mukaan toiseen jäsenvaltioon lähetettyä työntekijää ei saa lähettää ”korvaamaan toista lähetettyä työntekijää” (jäljempänä korvaamiskielto), toteuttaa korvaaminen ei saman, vaan toisen työnantajan lähettämällä työntekijällä, ja onko tällöin merkitystä sillä, onko kummankin työnantajan kotipaikka samassa jäsenvaltiossa tai onko työnantajien välillä henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä.

5.

Asetuksen N:o 883/2004 II osastoon, jonka otsikko on ”Sovellettavan lainsäädännön määrittäminen”, sisältyvän 11 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset säännöt”, 1 kohdassa ja 3 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Kyseinen lainsäädäntö määritetään tämän osaston mukaisesti.

– –

3.   Jollei 12–16 artiklasta muuta johdu,

6.

Asetuksen N:o 883/2004 samaan osastoon alun perin sisältyneen 12 artiklan, jonka otsikko on ”Erityisiä sääntöjä”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jäsenvaltiossa palkkatyötä tekevä henkilö, jonka työnantaja tavallisesti harjoittaa toimintaansa tässä jäsenvaltiossa ja jonka tämä työnantaja lähettää toiseen jäsenvaltioon tekemään siellä työtä kyseisen työnantajan lukuun, on edelleen tämän ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön alainen, edellyttäen että tämän työskentelyn arvioitu kesto on enintään 24 kuukautta ja että häntä ei lähetetä korvaamaan toista työntekijää.”

7.

Asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohtaa muutettiin pääasiassa kyseessä olevan ajanjakson – eli 1.2.2012–13.12.2013 – aikana asetuksella N:o 465/2012, ja muutos tuli voimaan 28.6.2012. ( 6 ) Erityisesti säännöksen lopussa oleva ilmaus ”että häntä ei lähetetä korvaamaan toista työntekijää” korvattiin ilmauksella ”että kyseistä henkilöä ei lähetetä korvaamaan toista lähetettyä työntekijää”. ( 7 )

8.

Asetuksen N:o 883/2004 V osastoon, jonka otsikko on ”Erinäisiä säännöksiä”, sisältyvän 76 artiklan, jonka otsikko on ”Yhteistyö”, 6 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos tämän asetuksen tulkinnassa tai soveltamisessa ilmenee vaikeuksia, jotka voisivat vaarantaa asetuksen soveltamisalaan kuuluvan henkilön oikeudet, toimivaltaisen jäsenvaltion laitoksen tai kyseisen henkilön asuinjäsenvaltion laitoksen on otettava yhteyttä laitokseen tai laitoksiin muussa jäsenvaltiossa tai muissa jäsenvaltioissa, joita asia koskee. Jos asiaa ei pystytä ratkaisemaan kohtuullisessa ajassa, asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset voivat kääntyä hallintotoimikunnan puoleen.”

9.

Asetuksen N:o 987/2009 I osastoon, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, sisältyvässä 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Toisessa jäsenvaltiossa annettujen asiakirjojen ja todisteiden oikeudellinen pätevyys”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion laitoksen antamat asiakirjat, joissa osoitetaan henkilön tilanne perusasetuksen ja täytäntöönpanoasetuksen soveltamista varten, ja todisteet, joiden perusteella nämä asiakirjat on annettu, on hyväksyttävä muiden jäsenvaltioiden laitoksissa niin kauan kuin jäsenvaltio, jossa nämä asiakirjat tai todisteet on annettu, ei peruuta niitä tai julista niitä mitättömiksi.

2.   Jos on syytä epäillä asiakirjan pätevyyttä tai siinä olevien tietojen perustana olevien tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, asiakirjan vastaanottaneen jäsenvaltion laitoksen on pyydettävä asiakirjan antaneelta laitokselta tarvittavia tarkennuksia ja tarvittaessa kyseisen asiakirjan peruuttamista. Asiakirjan antaneen laitoksen on harkittava uudelleen asiakirjan antamisperusteita ja tarvittaessa peruutettava se.

3.   Jos 2 kohdan nojalla on syytä epäillä asianomaisten henkilöiden toimittamien tietojen oikeellisuutta, asiakirjan tai todisteen pätevyyttä tai niissä olevien tietojen perustana olevien tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, oleskelu- tai asuinpaikan laitoksen on tarkistettava, mikäli mahdollista, toimivaltaisen laitoksen pyynnöstä kyseiset tiedot tai asiakirjat.

4.   Jos kyseiset laitokset eivät pääse sopimukseen, asia voidaan viedä toimivaltaisten viranomaisten kautta hallintotoimikunnan käsittelyyn aikaisintaan kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona asiakirjan vastaanottanut laitos on esittänyt pyynnön. Hallintotoimikunta pyrkii sovittelemaan näkökannat kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun asia on annettu sen käsiteltäväksi.”

10.

Asetuksen N:o 987/2009 II osastoon, jonka otsikko on ”Sovellettavan lainsäädännön määrittäminen”, sisältyvän 19 artiklan, jonka otsikko on ”Tietojen antaminen asianomaisille henkilöille ja työnantajille” 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen, jonka soveltamaa lainsäädäntöä sovelletaan perusasetuksen II osaston säännösten nojalla, on annettava asianomaisen henkilön tai työnantajan pyynnöstä todistus kyseisen lainsäädännön soveltamisesta ja ilmoitettava tarvittaessa, mihin päivämäärään asti ja millä edellytyksillä sitä sovelletaan.”

11.

Alpenrind GmbH, jonka kotipaikka on Itävallassa, toimii karja- ja lihakaupan alalla. Sillä on ollut vuokrattu teurastamo Salzburgissa vuodesta 1997.

12.

Vuonna 2007 Alpenrind (eli sen edeltäjä S GmbH) teki Martin-Meat Szolgáltató es Kereskedelmi Kft:n (jäljempänä Martin-Meat), jonka kotipaikka on Unkarissa, kanssa sopimuksen, jossa tämä sitoutui suorittamaan lihanleikkaus- ja pakkaustöitä. Työn suorittivat Itävaltaan lähetetyt työntekijät Alpenrindin tiloissa. ( 8 ) Martin-Meat hoiti nämä työt 31.1.2012 asti.

13.

Alpenrind teki 24.1.2012 Martimpex-Meat Kft:n (jäljempänä Martimpex-Meat), jonka kotipaikka on Unkarissa, kanssa sopimuksen, jonka mukaan tämä sitoutui suorittamaan lihanleikkaus- ja pakkaustöitä 1.2.2012–31.1.2014. Työn suorittivat Itävaltaan lähetetyt työntekijät Alpenrindin tiloissa.

14.

Alpenrind antoi lihanleikkaustyöt jälleen 1.2.2014 alkaen Martin-Meatin vastuulle niin, että työn suorittivat Martin-Meatin työntekijät edellä mainituissa tiloissa.

15.

Toimivaltainen Unkarin sosiaaliturvalaitos antoi yli 250 työntekijälle, jotka Martimpex-Meat työllisti kyseessä olevalla ajanjaksolla eli 1.2.2012–13.12.2013, A1-asiakirjat, jotka osoittivat työntekijöiden kuuluvan Unkarin sosiaaliturvajärjestelmän piiriin asetuksen N:o 883/2004 11–16 artiklan ja asetuksen N:o 987/2009 19 artiklan mukaisesti. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan nämä asiakirjat annettiin ”osittain taannehtivasti ja osittain tapauksissa, joissa Itävallan sosiaaliturvalaitos oli jo vahvistanut (ei lainvoimaisella) päätöksellä kyseisen työntekijän kuuluvan Itävallan lainsäädännön mukaisen pakollisen vakuutuksen piiriin”. ( 9 ) Alpenrind oli merkitty jokaiseen asiakirjaan työnantajaksi paikassa, jossa työskentely tapahtui.

16.

Salzburger Gebietskrankenkasse vahvisti 13.12.2013 tekemällään päätöksellä, että asianomaiset työntekijät kuuluivat kyseessä olevalla ajanjaksolla Itävallan pakollisen vakuutuksen piiriin Itävallan sosiaaliturva-alan lainsäädännön mukaisesti.

17.

Bundesverwaltungsgericht (liittovaltion ylin hallintotuomioistuin, Itävalta) kumosi 7.3.2016 antamallaan tuomiolla Salzburger Gebietskrankenkassen päätöksen sillä perusteella, ettei viimeksi mainittu ollut toimivaltainen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kyseistä tuomiota perusteltiin muun muassa siten, että ”kaikista Itävallan pakollisen vakuutuksen soveltamisalaan kuuluvista henkilöistä on annettu toimivaltaisen Unkarin sosiaaliturvalaitoksen A1-asiakirja, jonka mukaan kyseinen henkilö on tietystä ajankohdasta lähtien Unkarissa työskennellyt ja pakollisen vakuutuksen piiriin kuuluva [Martimpex-Meatin] työntekijä, joka lähetetään todennäköisesti kussakin lomakkeessa mainituksi ajaksi, joka sisältää asian kohteena olevat kaudet, töihin [Alpenrindiin] Itävaltaan”.

18.

Salzburger Gebietskrankenkasse ja Bundesminister tekivät tuomiosta Revision-valituksen Verwaltungsgerichtshofiin ja kiistivät A1-asiakirjojen ehdottoman sitovan vaikutuksen. Niiden mielestä sitova vaikutus perustuu SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun jäsenvaltioiden vilpittömän yhteistyön periaatteen noudattamiseen. Toimivaltainen Unkarin sosiaaliturvalaitos on niiden mukaan loukannut kyseistä periaatetta käsiteltävässä asiassa. Bundesminister esitti tältä osin Revision-menettelyssä asiakirjoja, joista käy ilmi hallintotoimikunnan todenneen 20. ja 21.6.2016, että Unkari oli ilmoittanut perusteettomasti olevansa toimivaltainen kyseisten työntekijöiden kohdalla, minkä vuoksi A1-asiakirjat pitäisi peruuttaa.

19.

Hallintotoimikuntaan 20. ja 21.6.2016 kokoontuneet valtuuskunnat, jotka eivät ole osallisina riita-asiassa, hyväksyivät loppupäätelmissään yksimielisesti hallintotoimikunnan sovittelukomitean (jäljempänä sovittelukomitea) 9.5.2016 antaman lausunnon Itävallan tasavallan ja Unkarin välisestä kiistasta. ( 10 ) Lausunnon mukaan hallintotoimikunnassa käydyn menettelyn taustalla oli useiden vuosien takainen Itävallan tasavallan ja Unkarin välinen kiista, joka koski niihin työntekijöihin sovellettavan lainsäädännön määrittämistä, jotka Martin-Meat ja Martimpex-Meat olivat lähettäneet Itävaltaan Alpenrindin kanssa tekemiensä sopimusten nojalla. Kiista liittyy hallintotoimikunnassa käytyyn yleisluonteiseen keskusteluun asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn korvaamiskiellon tulkinnasta. ( 11 )

20.

Sovittelukomitea ratkaisi kiistan 9.5.2016 antamallaan lausunnolla Itävallan tasavallan kannan hyväksi ja katsoi lähinnä, ettei se, että työntekijän lähettää toinen työnantaja kuin aiemmin lähetetyn työntekijän työnantaja, estä pitämästä tilannetta asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna korvaamisena. ( 12 ) Tämän perusteella sovittelukomitea katsoi, että kyseisessä asiassa korvaamaan lähetettyjen työntekijöiden osalta annetut A1-asiakirjat oli annettu virheellisesti ja ne oli peruutettava lähtökohtaisesti siitä päivästä alkaen, jona toimivaltainen Unkarin sosiaaliturvalaitos oli saanut asiasta tiedon ja vastaanottanut asiaan liittyvät, tilannetta vastaanottavassa jäsenvaltiossa koskevat todisteet. Sovittelukomitea myönsi kuitenkin, että A1-asiakirjojen taannehtiva peruuttaminen aiheutti merkittäviä hallinnollisia vaikeuksia asianomaisille työntekijöille ja vaikutti heihin epäedullisesti, joten se esitti mahdollisuutta, että Itävallan tasavalta ja Unkari neuvottelisivat sovintoratkaisun asiasta. ( 13 )

21.

On selvää, ettei toimivaltainen Unkarin sosiaaliturvalaitos ole peruuttanut eikä mitätöinyt asianomaisten työntekijöiden osalta annettuja A1-asiakirjoja hallintotoimikunnassa käydyn menettelyn jälkeen. Tässä yhteydessä Unkarin ja Itävallan hallitusten esittämistä huomautuksista käy ilmi, että näiden kahden jäsenvaltion viranomaisten välillä on käyty vuoropuhelua kyseisten asiakirjojen peruuttamisessa sovellettavasta menettelystä, mutta vuoropuhelu on nyt keskeytyneenä, kunnes unionin tuomioistuin ratkaisee käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön.

22.

Verwaltungsgerichtshof päätti 14.9.2016 antamallaan päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 14.10.2016, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

23.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Salzburger Gebietskrankenkasse, Alpenrind, Martin-Meat ja Martimpex-Meat, ( 14 ) ja Itävallan, Belgian, Tšekin, Saksan, Irlannin, Unkarin ja Puolan hallitukset sekä Euroopan komissio. Suullinen käsittely pidettiin 28.9.2017, ja siinä suullisia huomautuksia esittivät Salzburger Gebietskrankenkasse, Alpenrind, Martin-Meat ja Martimpex-Meat ja Itävallan, Tšekin, Irlannin, Ranskan, Unkarin ja Puolan hallitukset sekä komissio.

24.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen saman asetuksen 19 artiklan 2 kohdan mukaisesti myöntämä A1-asiakirja, joka osoittaa työntekijän kuuluvan kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin asetuksen N:o 883/2004 osastoon II sisältyvän säännöksen mukaisesti, sitoo toisen jäsenvaltion SEUT 267 artiklassa tarkoitettua tuomioistuinta. ( 15 )

25.

Kuten kaikki unionin tuomioistuimelle aiheesta huomautuksia esittäneet osapuolet, Salzburger Gebietskrankenkassea lukuun ottamatta, ( 16 ) katson, että kysymykseen on vastattava myöntävästi seuraavista syistä. ( 17 )

26.

Aluksi on todettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan niin kauan kuin E 101 ‑todistusta (joka on A1-asiakirjan edeltäjä) ( 18 ) ei ole peruutettu tai mitätöity, kyseisellä todistuksella on sitova vaikutus sen jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä, jonne palkattu työntekijä menee työskentelemään, ja se sitoo näin ollen tämän jäsenvaltion laitoksia. Tästä seuraa, ettei vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimella ole oikeutta tutkia E 101 ‑todistuksen pätevyyttä tämän todistuksen myöntämisen perustana olevien seikkojen osalta. ( 19 )

27.

On niin, kuten unionin tuomioistuin on todennut, että nykyisin voimassa olevassa asetuksessa N:o 987/2009 on kodifioitu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistamalla E 101 ‑todistuksen sitovuus ja todistuksen antaneen laitoksen yksinomainen toimivalta kyseisen todistuksen pätevyyden arvioinnissa. ( 20 ) Kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa säädetään nimittäin, että jäsenvaltion laitoksen antamat asiakirjat, joissa osoitetaan henkilön tilanne asetusten N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 soveltamista varten, ja todisteet, joiden perusteella nämä asiakirjat on annettu, on hyväksyttävä muiden jäsenvaltioiden laitoksissa niin kauan kuin jäsenvaltio, jossa nämä asiakirjat tai todisteet on annettu, ei peruuta niitä tai julista niitä mitättömiksi. ( 21 )

28.

Minkään seikan perusteella ei voida nähdäkseni olettaa, että tämän kodifioinnin suorittaessaan unionin lainsäätäjä olisi halunnut rajata asetuksen N:o 987/2009 5 artiklassa tarkoitettujen asiakirjojen sitovan vaikutuksen vain jäsenvaltioiden sosiaaliturvalaitoksiin ja poiketa näin unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan E 101 ‑todistus pätee myös muiden jäsenvaltioiden kansallisissa tuomioistuimissa. ( 22 )

29.

Asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdassa ei tietenkään mainita muiden jäsenvaltioiden tuomioistuimia. On kuitenkin todettava, että kyseisen säännöksen sanamuoto vastaa suurelta osin sitä, mitä unionin tuomioistuin on esittänyt E 101 ‑todistusta koskevassa oikeuskäytännössään. Unionin tuomioistuin onkin todennut, että E 101 ‑todistus velvoittaa sen jäsenvaltion, jossa työntekijä työskentelee, toimivaltaista laitosta ja että niin kauan kuin todistusta ei ole peruutettu tai mitätöity, sen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen, jossa työntekijä työskentelee, on otettava huomioon, että häneen sovelletaan jo sen jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädäntöä, johon hänen työnantajanaan oleva yritys on sijoittautunut, eikä laitos siten voi soveltaa kyseiseen työntekijään omaa sosiaaliturvajärjestelmäänsä. ( 23 ) Lisäksi asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettavat asiakirjat pätevät niin kauan kuin jäsenvaltio, jossa nämä asiakirjat tai todisteet on annettu, ei peruuta niitä tai julista niitä mitättömiksi, mikä vahvistaa sen päätelmän, ettei kyseisessä säännöksessä sallita toisen jäsenvaltion kyseenalaistaa mainittujen asiakirjojen pätevyyttä tuomioistuimissaan.

30.

Asetukseen N:o 987/2009 liittyvään lainvalmisteluun ei sisälly myöskään mitään viitteitä siitä, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut poiketa E 101 ‑todistuksen sitovaa vaikutusta kansallisissa tuomioistuimissa koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Kyseisen asetuksen antamiseen johtaneesta ehdotuksesta käy päinvastoin ilmi, että ehdotuksella pyrittiin ainoastaan yksinkertaistamaan ja nykyaikaistamaan asetuksen N:o 574/72 säännöksiä. ( 24 )

31.

Lisäksi on todettava, että asetuksen N:o 987/2009 johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaan asetuksessa säädetyt toimenpiteet ja menettelyt ”ovat seurausta [unionin] tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, hallintotoimikunnan päätöksistä sekä kokemuksista, joita yli 30 vuoden aikana on saatu sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisen soveltamisesta perustamissopimuksessa määrättyjen perusvapauksien puitteissa”. ( 25 ) Tämän perusteella voidaan ajatella, että jos unionin lainsäätäjä olisi halunnut poiketa E 101 ‑todistuksen sitovaa vaikutusta koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, se olisi tuonut tämän nimenomaisesti julki.

32.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa asetuksen N:o 987/2009 6 artiklaan, jossa säädetään, että jos kahden tai useamman jäsenvaltion laitokset tai viranomaiset ovat eri mieltä sovellettavan lainsäädännön määrittämisestä, henkilöön on sovellettava tilapäisesti toisen jäsenvaltion lainsäädäntöä sosiaaliturvan alalla. ( 26 ) Mistään ei voida kuitenkaan nähdäkseni päätellä, että unionin lainsäätäjä olisi pyrkinyt rajoittamaan kyseisellä säännöksellä asianomaisen asetuksen 5 artiklassa tarkoitettujen asiakirjojen sitovaa vaikutusta. Tässä yhteydessä on tuotava esille, että kyseistä 6 artiklaa sovelletaan sen 1 kohdan mukaisesti, ”jollei [asetuksessa N:o 987/2009] toisin säädetä”. ( 27 )

33.

Edellä todetun perusteella on nähdäkseni katsottava, että antaessaan asetuksen N:o 987/2009 ja erityisesti sen 5 artiklan 1 kohdan unionin lainsäätäjä on halunnut ainoastaan kodifioida E 101 ‑todistusta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön. Tämän vuoksi katson, että kyseistä oikeuskäytäntöä sovelletaan soveltuvin osin A1-asiakirjoihin.

34.

Lisään vielä, että asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdan tulkitseminen siten, että A1-asiakirjan sitova vaikutus rajoitettaisiin ainoastaan jäsenvaltioiden sosiaaliturvalaitoksiin, saattaisi estää säädöksen tehokkaan vaikutuksen. Kuten unionin tuomioistuin on todennut E 101 ‑todistuksesta, jos hyväksyttäisiin se, että toimivaltainen kansallinen laitos voisi saattaa asian kyseessä olevan työntekijän vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi ja saada aikaan sen, että E 101 ‑todistus julistettaisiin pätemättömäksi, jäsenvaltioiden toimivaltaisten laitosten vilpittömän yhteistyön periaatteeseen perustuva järjestelmä saattaisi vaarantua. ( 28 )

35.

Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka asetuksiin N:o 1408/71 ja N:o 574/72 perustuneeseen aiempaan sääntelykehykseen ei sisältynyt asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohtaa vastaavaa säännöstä, unionin tuomioistuin on kuitenkin perustanut E 101 ‑todistuksen sitovaa vaikutusta koskevan oikeuskäytäntönsä erityisesti asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 1 kohdassa (joka vastaa nykyistä asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 1 kohtaa) ( 29 ) vahvistetun, sosiaaliturvan alalla sovellettavan yhden lainsäädännön periaatteen sekä unionin sisällä siirtyvien henkilöiden oikeusvarmuuden periaatteen noudattamiseen sekä SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetusta jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaatteesta johtuviin velvoitteisiin. ( 30 ) Nämä seikat pätevät mielestäni myös asetusten N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 yhteydessä.

36.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohtaa on tulkittava niin, että jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen kyseisen asetuksen 19 artiklan 2 kohdan mukaisesti myöntämä A1-asiakirja, joka osoittaa työntekijän kuuluvan kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin asetuksen N:o 883/2004 osastoon II sisältyvän säännöksen mukaisesti, sitoo toisen jäsenvaltion SEUT 267 artiklassa tarkoitettua tuomioistuinta niin kauan kuin asiakirjaa ei ole peruutettu tai julistettu mitättömäksi. ( 31 )

37.

Toinen ennakkoratkaisukysymys, joka esitetään vain siinä tapauksessa, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, jakautuu kahteen osaan, joihin kumpaakin liittyy oma erityinen tilanteensa. Ensimmäisessä osassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii A1-asiakirjan sitovaa vaikutusta tilanteessa, jossa menettely on käynnistetty hallintotoimikunnassa (toisen ennakkoratkaisukysymyksen a kohta). Toisessa osassa se tiedustelee, onko A1-asiakirjalla sitova vaikutus tilanteessa, jossa se on myönnetty sen jälkeen, kun asianomainen työntekijä on liittynyt vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, ja jos on, onko kyseisellä asiakirjalla tällöin taannehtiva vaikutus (toisen ennakkoratkaisukysymyksen b kohta). Käsittelen näitä kahta tilannetta erikseen.

38.

Toisen ennakkoratkaisukysymyksen a kohdassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii A1-asiakirjan sitovaa vaikutusta tilanteessa, jossa hallintotoimikunnassa aiemmin käynnistetyssä menettelyssä ei ole päästy yhteisymmärrykseen edes riidanalaisten asiakirjojen peruuttamisesta.

39.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kertoo perusteluissaan, että kysymyksellä pyritään selvittämään, ”eikö asiakirjan sitova vaikutus lakkaa ainakin hallintotoimikunnan sellaisen käsittelyn jälkeen, joka ei ole johtanut yhteisymmärrykseen (siinä mielessä, että molempien jäsenvaltioiden laitokset ottavat lähtökohdaksi todistuksen pätevyyden ja paikkansapitävyyden) tai saanut aikaan riidanalaisen asiakirjan peruuttamista (koska hallintotoimikunta ei ole esittänyt suositusta tai koska antanut laitos ei noudata suositusta) ja avannut mahdollisuutta pakollisen vakuutuksen vahvistamismenettelylle”.

40.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ja unionin tuomioistuimelle esitetyistä huomautuksista käy ilmi, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat jäsenvaltiot ovat antaneet asian hallintotoimikunnan käsiteltäväksi ja hallintotoimikunta on antanut päätöksen asianomaisten A1-asiakirjojen peruuttamisesta. Lisäksi käy ilmi, ettei toimivaltainen Unkarin sosiaaliturvalaitos ole kuitenkaan peruuttanut kyseisiä asiakirjoja hallintotoimikunnassa käydyn menettelyn jälkeen. ( 32 )

41.

Näin ollen katson, että toisen ennakkoratkaisukysymyksen a kohta on ymmärrettävä siten, että siinä pyritään määrittämään lähinnä, päteekö A1-asiakirja myös pääasian kaltaisessa tilanteessa, jossa hallintotoimikunta on antanut asiakirjan peruuttamista koskevan päätöksen, mutta asiakirjan antanut laitos ei ole peruuttanut kyseistä asiakirjaa. ( 33 )

42.

Salzburger Gebietskrankenkasse sekä Itävallan, Belgian, Tšekin ( 34 ) ja Ranskan hallitukset esittävät lähinnä, että kysymykseen on vastattava kieltävästi. Tässä yhteydessä asianosaiset ja muut osapuolet väittävät erityisesti, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistettua jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaatetta loukataan, jos asiakirjan antanut laitos ei mitätöi tai peruuta A1-asiakirjaa hallintotoimikunnan päätöksen mukaisesti. Muut unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneet asianosaiset ja muut osapuolet väittävät puolestaan, ettei hallintotoimikunnassa käytävällä menettelyllä ole vaikutusta A1-asiakirjan sitovaan vaikutukseen. Olen samaa mieltä seuraavista syistä.

43.

Ensimmäiseksi on todettava, että käsiteltävä asia eroaa tuomion A-Rosa Flussschiff ( 35 ) taustalla olevasta asiasta, sillä tässä tapauksessa asianomaiset jäsenvaltiot ovat käynnistäneet hallintotoimikunnassa menettelyn ja hallintotoimikunta on antanut päätöksen kyseisten A1-asiakirjojen peruuttamisesta. ( 36 ) Nähdäkseni tällä erolla ei ole kuitenkaan vaikutusta mainitussa tuomiossa esitettyihin päätelmiin, jotka perustuvat unionin tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, ( 37 ) jonka mukaan E 101 ‑todistus (josta on tullut A1-asiakirja) sitoo sekä sen jäsenvaltion sosiaaliturvalaitoksia, joissa työ suoritetaan, että kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimia.

44.

Katson nimittäin, että jos asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohtaa tulkitaan siten, että A1-asiakirja menettää sitovan vaikutuksensa pääasian kaltaisessa tilanteessa, annetaan hallintotoimikunnan päätöksille todellisuudessa sitova vaikutus. Nähdäkseni tällainen lopputulos ei ole nykyisen sääntelykehyksen mukainen.

45.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että yhteisöjen tuomioistuin huomautti tuomiossa Romano, ( 38 ) että niin sitä toimivaltaa koskevasta primaarioikeudesta, jonka Euroopan unionin neuvosto antaa komissiolle neuvoston asettamien sääntöjen täytäntöönpanoa varten, kuin ETY:n perustamissopimuksella luodusta tuomioistuinjärjestelmästäkin seuraa, ettei neuvosto voi valtuuttaa hallintotoimikunnan kaltaista elintä toteuttamaan ”normatiivisia toimia”. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tällaisen elimen päätös, vaikka sillä saatetaankin avustaa unionin oikeutta soveltavia toimielimiä, ei ole sellainen, että sillä velvoitettaisiin viimeksi mainitut unionin sääntöjä soveltaessaan noudattamaan tiettyjä menetelmiä tai tekemään tiettyjä tulkintoja. Tämän perusteella yhteisöjen tuomioistuin totesi, ettei hallintotoimikunnan antama riidanalainen päätös sido ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta. ( 39 )

46.

Vaikka primaarioikeuteen erityisesti Lissabonin sopimuksella tehtyjen muutosten jälkeen voidaan tietenkin pohtia, voidaanko kyseistä oikeuskäytäntöä soveltaa edelleen etenkin siltä osin kuin on kyseessä mahdollisuus antaa hallintotoimikunnan kaltaiselle elimelle toimivalta antaa toimia, joilla on tarkoitus olla oikeusvaikutuksia, ( 40 ) minkään seikan perusteella ei voida olettaa, että unionin lainsäätäjällä olisi ollut todella tarkoitus antaa hallintotoimikunnalle tällainen toimivalta.

47.

Asetuksen N:o 883/2004 72 artiklassa luetellaan nimittäin hallintotoimikunnan tehtävät, ja sen a alakohdassa säädetään, että hallintotoimikunnan tehtävänä on ”käsitellä kaikkia hallinnollisia ja tulkinnallisia kysymyksiä, jotka johtuvat [asetuksen N:o 883/2004] tai [asetuksen N:o 987/2009] säännöksistä taikka mistä tahansa sopimuksesta tai järjestelystä, joka on tehty näiden perusteella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianomaisten viranomaisten, laitosten tai henkilöiden oikeutta turvautua jäsenvaltioiden lainsäädännössä, [asetuksessa N:o 883/2004] tai perustamissopimuksessa säädettyyn tai määrättyyn menettelyyn tai tuomioistuimeen”. ( 41 ) Yhteisöjen tuomioistuin on todennut lähes identtisestä säännöksestä, joka löytyy aiemman neuvoston asetuksen N:o 3 ( 42 ) 43 artiklasta, että hallintotoimikunnan päätösten vaikutusvalta on määritelty mainitun 43 artiklan sanamuodossa eikä kyseisessä säädöstekstissä puututa toimivaltaisten tuomioistuinten toimivaltaan arvioida asetuksen N:o 3 säännösten pätevyyttä ja sisältöä, sillä hallintotoimikunnan päätökset ovat niiden osalta merkitykseltään vain lausuntoja. ( 43 )

48.

Lisäksi asetuksen N:o 883/2004 76 artiklan 6 kohdassa säädetään hallintotoimikunnassa käytävän menettelyn käynnistämisestä, että asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset voivat kääntyä hallintotoimikunnan puoleen, jos asiaa ei pystytä ratkaisemaan kohtuullisessa ajassa. Asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 4 kohdassa täsmennetään vielä, että hallintotoimikunta pyrkii sovittelemaan näkökannat kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun asia on annettu sen käsiteltäväksi. ( 44 ) Ilmaus ”pyrkii sovittelemaan”, jota käytetään myös asetuksen N:o 987/2009 6 artiklan 3 kohdassa sekä hallintotoimikunnan päätöksessä N:o A1, ( 45 ) viittaa mielestäni selvästi siihen, ettei hallintotoimikunnassa käyty menettely ole sitova. ( 46 )

49.

E 101 ‑todistusta koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö vaikuttaa perustuvan nähdäkseni niin ikään siihen olettamaan, ettei hallintotoimikunnan päätöksillä ole sitovaa vaikutusta. Unionin tuomioistuin on eritellyt kyseisessä oikeuskäytännössään erilaisia vaihtoehtoja, joita jäsenvaltiolla on käytettävissään, kun se on yhden tai useamman jäsenvaltion kanssa eri mieltä sosiaaliturvan alalla sovellettavaksi tulevasta lainsäädännöstä yksittäistapauksessa. ( 47 ) Unionin tuomioistuimen mukaan ensin on käytävä vuoropuhelua asiakirjan antaneen laitoksen kanssa. Jos asianomaiset laitokset eivät pääse asiasta yhteisymmärrykseen, ne voivat antaa asian seuraavaksi hallintotoimikunnan käsiteltäväksi. Jos hallintotoimikunta ei onnistu sovittamaan yhteen toimivaltaisten laitosten näkökantoja, vastaanottava jäsenvaltio voi ilman, että se vaikuttaisi asiakirjan antaneen laitoksen jäsenvaltiossa käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin, aloittaa SEUT 259 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn unionin tuomioistuimessa. ( 48 ) Sen sijaan unionin tuomioistuin ei mainitse tässä yhteydessä mahdollisuutta nostaa hallintotoimikunnan päätöstä koskeva kumoamiskanne SEUT 263 artiklan nojalla, mikä olisi kuitenkin ollut mielestäni loogista, jos unionin tuomioistuin olisi katsonut, että hallintotoimikunnan päätöksillä on sitova vaikutus. ( 49 )

50.

Edellä esitetyn perusteella totean, että asetuksiin N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 perustuvassa nykyisessä järjestelmässä kahden tai useamman jäsenvaltion välisestä, yksittäistapauksessa sovellettavaa lainsäädäntöä koskevasta kiistasta annetuilla hallintotoimikunnan päätöksillä ei ole sitovaa vaikutusta. Tästä seuraa nähdäkseni, ettei hallintotoimikunnassa käynnissä oleva menettely vaikuta A1-asiakirjan sitovaan vaikutukseen.

51.

Katson toisin sanoen, että myös pääasian kaltaisessa tilanteessa, jossa asianomaiset jäsenvaltiot ovat antaneet asian hallintotoimikunnan käsiteltäväksi asetuksen N:o 883/2004 76 artiklan 6 kohdan sekä asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 4 kohdan ( 50 ) mukaisesti ja hallintotoimikunta on antanut päätöksen A1-asiakirjan peruuttamisesta, kyseinen asiakirja pätee, kunnes sen antanut laitos peruuttaa sen tai julistaa sen mitättömäksi.

52.

Nähdäkseni näin on riippumatta siitä, onko asiakirjan antaneen laitoksen jäsenvaltio jättänyt mahdollisesti noudattamatta SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetusta vilpittömän yhteistyön periaatteesta johtuvia velvoitteita hallintotoimikunnassa käydyn menettelyn yhteydessä. Jos vastaanottava jäsenvaltio katsoo, että toinen jäsenvaltio ei ole noudattanut sille direktiivin mukaan kuuluvia velvoitteita, se voi nostaa SEUT 259 artiklan perusteella jäsenyysvelvoitteiden noudattamista koskevan kanteen tai pyytää, että komissio itse ryhtyy toimenpiteisiin kyseessä olevaa jäsenvaltiota vastaan. ( 51 )

53.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa toisen ennakkoratkaisukysymyksen a kohtaan siten, että A1-asiakirja sitoo myös pääasian kaltaisessa tilanteessa, jossa hallintotoimikunta on antanut kyseisen asiakirjan peruuttamista koskevan päätöksen mutta asiakirjan antanut laitos ei ole peruuttanut kyseistä asiakirjaa.

54.

Toisen ennakkoratkaisukysymyksensä b kohdassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, päteekö A1-asiakirja myös tilanteessa, jossa asiakirja on annettu sen jälkeen, kun asianomainen työntekijä on liittynyt vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, ja jos pätee, onko kyseisellä asiakirjalla taannehtiva vaikutus.

55.

Totean ensinnäkin, ettei kysymys ole luonteeltaan hypoteettinen, kuten Unkarin hallitus väittää. Unkarin hallitus tuo erityisesti esille, ettei käsiteltävässä asiassa ole osoitettu, että toimivaltainen Unkarin laitos olisi antanut A1-asiakirjat taannehtivasti sen jälkeen, kun Itävallan viranomaiset olivat vahvistaneet asianomaisten työntekijöiden kuuluvan Itävallan sosiaaliturvajärjestelmän piiriin.

56.

On muistettava, että SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä unionin tuomioistuin on toimivaltainen lausumaan unionin säädöksen tulkinnasta tai pätevyydestä ainoastaan niiden tosiseikkojen perusteella, jotka kansallinen tuomioistuin sille ilmoittaa. Se ei siis ole toimivaltainen määrittämään pääasian tosiseikastoa, koska tämä kuuluu kansallisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. ( 52 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee kuitenkin ennakkoratkaisupyynnössään, että asianomaiset A1-asiakirjat oli myönnetty osittain taannehtivasti ja osittain sen jälkeen, kun asianomaiset työntekijät olivat siirtyneet Itävallan sosiaaliturvalainsäädännön piiriin. ( 53 ) Unionin tuomioistuimen on siis annettava vastaus toisen ennakkoratkaisukysymyksen b kohtaan.

57.

Katson Alpenrindin, Martin-Meatin ja Martimpex-Meatin ja Tšekin, Irlannin, Unkarin ja Puolan hallitusten sekä komission tavoin, toisin kuin Salzburger Gebietskrankenkasse ja Itävallan, Belgian ja Saksan ( 54 ) hallitukset, että kysymykseen on vastattava myöntävästi. Katson nimittäin jäljempänä esitetyistä syistä, että A1-asiakirja pätee myös tilanteessa, jossa asiakirja on annettu sen jälkeen, kun asianomainen työntekijä on liittynyt vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, ja että tällöin asiakirjalla voi olla taannehtiva vaikutus.

58.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo esille, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella E 101 ‑todistuksella voi olla taannehtivia vaikutuksia. Unionin tuomioistuin on todennut, että antaessaan tällaisen todistuksen toimivaltainen laitos pelkästään toteaa, että asianomainen työntekijä kuuluu edelleen tämän jäsenvaltion lainsäädännön alaisuuteen määrätyn ajanjakson ajan, jona hän tekee työtä toisen jäsenvaltion alueella. Unionin tuomioistuimen mukaan on kuitenkin parempi, että tämä todetaan ennen kyseisen ajanjakson alkua, mutta se voidaan todeta myös kyseisen ajanjakson aikana ja jopa sen päätyttyä. Näin ollen mikään ei estä sitä, että E 101 ‑todistuksella voi tarvittaessa olla taannehtiva vaikutus. ( 55 )

59.

Tätä oikeuskäytäntöä voidaan nähdäkseni soveltaa soveltuvin osin uuteen sääntelykehykseen. ( 56 ) Tässä yhteydessä on todettava, että asetuksen N:o 987/2009 15 artiklan, joka koskee erityisesti asetuksen N:o 883/2004 12 artiklaa sovellettaessa noudatettavaa menettelyä, 1 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että ”jos henkilö harjoittaa toimintaansa muussa jäsenvaltiossa kuin [asetuksen N:o 883/2004] II osaston mukaisesti toimivaltaisessa jäsenvaltiossa, työnantajan tai, jos henkilö ei ole palkkatyössä, asianomaisen henkilön itsensä on ilmoitettava asiasta mahdollisuuksien mukaan ennalta sen jäsenvaltion toimivaltaiselle laitokselle, jonka lainsäädäntöä sovelletaan – –. Kyseisen laitoksen on annettava asianomaiselle henkilölle [asetuksen N:o 987/2009] 19 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu todistus ja viipymättä toimitettava kyseiseen henkilöön [asetuksen N:o 883/2004] – – 12 artiklan nojalla sovellettavaa lainsäädäntöä koskevat tiedot sen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen nimeämän laitoksen saataville, jossa toimintaa harjoitetaan”. ( 57 )

60.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nostaa kuitenkin esille kysymyksen siitä, onko A1-asiakirjalla sitova vaikutus myös tilanteessa, jossa asiakirja on annettu vasta sen jälkeen, kun asianomainen työntekijä on liittynyt vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on nimittäin mahdollista katsoa, että tällaisen järjestelmän piiriin liittymisen vahvistavat toimet ovat niin ikään asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja, mikä merkitsisi sitä, että myös näillä toimilla olisi sitovia vaikutuksia muiden jäsenvaltioiden viranomaisiin.

61.

Tällainen päättely ei vakuuta minua.

62.

Ensinnäkin katson, ettei tällainen tulkinta ole asetuksen N:o 987/2009 sanamuodon mukainen. On muistettava, että kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan jäsenvaltion laitoksen antamia asiakirjoja, joissa osoitetaan henkilön tilanne asetusten N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 soveltamista varten, sekä todisteita. ( 58 ) Henkilön kuulumisesta jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin annettava päätös ei kuitenkaan osoita kyseisen henkilön tilannetta asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, vaan sillä nähdäkseni pikemminkin vahvistetaan kyseisen henkilön oikeudellinen asema. Lisäksi asetuksen N:o 987/2009 19 artiklan 2 kohdan mukaan sen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen, jonka lainsäädäntö tulee sovellettavaksi asetuksen N:o 883/2004 osastoon II sisältyvien säännösten nojalla, on osoitettava kyseisen lainsäädännön soveltaminen asianomaisen henkilön tai työnantajan pyynnöstä. ( 59 ) Henkilön kuulumista jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin koskevaa päätöstä ei kuitenkaan anneta asianomaisen henkilön tai työnantajan pyynnöstä viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla, vaan pikemminkin asianomaisten viranomaisten aloitteesta.

63.

Toiseksi on niin, kuten olen tässä ratkaisuehdotuksessa todennut, että on otettava huomioon, että antaessaan asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdan unionin lainsäätäjä on halunnut kodifioida E 101 ‑todistuksen sitovaa vaikutusta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön. ( 60 ) Kyseinen oikeuskäytäntö koskee kuitenkin ainoastaan E 101 ‑todistusta (josta on tullut A1-todistus), ei muun tyyppisiä asiakirjoja. ( 61 ) Tässä yhteydessä vaikuttaa lisäksi siltä, että tuomiossa Banks ym. kyseessä ollut tilanne vastaa käsiteltävän asian taustalla olevaa tilannetta, sillä siinä kyseessä olleet E 101 ‑todistukset oli annettu ainakin osittain sen jälkeen, kun asianomaiset työntekijät olivat liittyneet vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. ( 62 ) Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuttanut unionin tuomioistuimen arvioon, jonka mukaan kyseisillä todistuksilla on sitova vaikutus.

64.

Katson kolmanneksi, että tulkinta, jonka mukaan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin kuulumisen vahvistavaa päätöstä voidaan pitää asetuksen N:o 987/2009 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna asiakirjana, voisi johtaa epäasianmukaisiin, jopa mielivaltaisiin, lopputuloksiin. Kuten Puolan hallitus esittää, tällainen näkemys saattaisi nimittäin johtaa siihen, että jäsenvaltioiden viranomaiset alkaisivat kilpailla aikaa vastaan siten, että jokainen pyrkisi antamaan ensin päätöksen sen oman sosiaaliturvajärjestelmän piiriin kuulumisesta, mikä saattaisi vaarantaa asianomaisten henkilöiden oikeusvarmuuden. ( 63 ) Tällaisessa tilanteessa olisi nimittäin jokaisen jäsenvaltion taloudellisen edun mukaista olla ensimmäinen.

65.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa toisen ennakkoratkaisukysymyksen b kohtaan siten, että A1-asiakirja sitoo myös tilanteessa, jossa asiakirja on annettu sen jälkeen, kun asianomainen työntekijä on liittynyt vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, ja että tällöin asiakirjalla voi olla taannehtiva vaikutus.

66.

Lisään tässä yhteydessä, ettei sillä seikalla, onko A1-asiakirjan antanut laitos mahdollisesti laiminlyönyt SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaista vilpitöntä yhteistyötä koskevan velvoitteensa antamalla asiakirjan vasta sen jälkeen, kun asianomainen työntekijä on liittynyt vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, tai sillä seikalla, olisiko asianomaisten viranomaisten pitänyt soveltaa tällaisessa tilanteessa asetuksen N:o 987/2009 6 artiklaa, ole vaikutusta kyseisen asiakirjan sitovaan vaikutukseen. ( 64 ) On muistettava, että jos jäsenvaltio katsoo, ettei toinen jäsenvaltio ole noudattanut sille unionin oikeuden mukaan kuuluvia velvoitteita, se voi nostaa SEUT 259 artiklan perusteella jäsenyysvelvoitteiden noudattamista koskevan kanteen. ( 65 )

67.

Kolmas ennakkoratkaisukysymys koskee asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn korvaamiskiellon tulkintaa. ( 66 ) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tämä kysymys esitetään vain, jos A1-asiakirjalla katsotaan olevan tietyin edellytyksin ainoastaan rajoitettu sitova vaikutus. Kun huomioon otetaan ensimmäiseen ja toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ehdottamani vastaukset, ei kolmanteen kysymykseen ole lähtökohtaisesti tarpeen vastata.

68.

Kun otetaan kuitenkin huomioon, että kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellä on keskeinen sija pääasian taustalla olevassa Itävallan tasavallan ja Unkarin välisessä kiistassa, ( 67 ) esitän kaiken varalta muutamia huomautuksia tästä kysymyksestä.

69.

Asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltiossa palkkatyötä tekevä henkilö, jonka työnantaja tavallisesti harjoittaa toimintaansa tässä jäsenvaltiossa ja jonka tämä työnantaja lähettää toiseen jäsenvaltioon tekemään siellä työtä kyseisen työnantajan lukuun, on edelleen tämän ensiksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön alainen, edellyttäen että tämän työskentelyn arvioitu kesto on enintään 24 kuukautta ja että häntä ei lähetetä korvaamaan toista työntekijää”. ( 68 ) Pääasian kohteena olevan ajanjakson aikana ilmaus ”että häntä ei lähetetä korvaamaan toista työntekijää” on korvattu ilmauksella ”että kyseistä henkilöä ei lähetetä korvaamaan toista lähetettyä työntekijää”. ( 69 )

70.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee korvaamiskiellon soveltamisalaa ja etenkin sitä, onko korvaamiskielto jätettävä soveltamatta pääasian kaltaisessa tilanteessa, jossa korvaaminen tapahtuu siten, että työntekijän lähettääkin toinen työnantaja. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo tässä yhteydessä esille, että vaikka Martimpex-Meatin lähettämät työntekijät eivät todellisuudessa korvanneet riita-asiassa kyseessä olevalla ajanjaksolla yhtään sen omaa työntekijää, he korvasivat todennäköisesti Martin-Meatin työntekijät. ( 70 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lisäksi, onko tässä yhteydessä selvitettävä, onko molempien työnantajien kotipaikka samassa jäsenvaltiossa (kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen a kohta) ja onko näiden työnantajien välillä henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä (kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen b kohta).

71.

Unionin tuomioistuimessa on esitetty kaksi näkemystä asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn korvaamiskiellon tulkinnasta.

72.

Ensimmäinen näkemys vastaa Salzburger Gebietskrankenkassen ja Itävallan, Belgian, Tšekin, Saksan ja Ranskan hallitusten sekä komission kantaa, jonka mukaan korvaamiskielto estää aina lähetetyn työntekijän korvaamisen, eikä tällöin tarvitse selvittää, onko työntekijät lähettänyt sama työnantaja vai kaksi eri työnantajaa. Tämän perusteella kyseistä kieltoa rikotaan, jos työnantaja B lähettää työntekijän toiseen jäsenvaltioon tekemään työtä, jota teki aiemmin työnantajan A lähettämä työntekijä, eikä tällöin tarvitse selvittää, onko molempien työnantajien kotipaikka samassa jäsenvaltiossa tai onko työnantajien välillä henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä. Tällainen korvaamiskiellon laaja tulkinta vastaa soveltuvin osin hallintotoimikunnan laatimassa käytännön oppaassa esitettyä tulkintaa. ( 71 )

73.

Toinen näkemys vastaa Alpenrindin ja Unkarin ja Puolan hallitusten kantaa, jonka mukaan korvaamiskieltoa on tulkittava suppeammin. Kieltoa ei nimittäin rikottaisi, kun lähettäjinä ovat eri työnantajat, eikä tässä yhteydessä tarvitse selvittää, onko kyseisten työnantajien kotipaikka samassa jäsenvaltiossa. ( 72 )

74.

Nämä kaksi näkemystä perustuvat toisistaan poikkeaviin näkökulmiin. Ensimmäisen näkemyksen mukaan korvaamiskieltoa on tarkasteltava alkuperäisen jäsenvaltion näkökulman lisäksi myös vastaanottavan jäsenvaltion näkökulmasta. Kiellolla estettäisiin siis teettämästä jatkuvasti tietyt työtehtävät vastaanottavassa jäsenvaltiossa lähetetyillä työntekijöillä, jotka eivät kuulu kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin.

75.

Tämä näkemys merkitsee käytännössä yhtäältä sitä, että työnantaja B ei pysty hyödyntämään asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädettyä järjestelmää lähettämällä työntekijöitään toiseen jäsenvaltioon tarjoamaan palvelua, jos työnantaja A on hyödyntänyt tätä ennen kyseistä järjestelmää saman palvelun tarjoamiseen asianomaisessa jäsenvaltiossa. Toisaalta palvelun vastaanottaja vastaanottavassa jäsenvaltiossa (käsiteltävässä asiassa Alpenrind) ei pysty tämän näkemyksen mukaan tekemään useamman eri yrityksen kanssa erillisiä peräkkäisiä sopimuksia samojen töiden teettämisestä lähetetyillä työntekijöillä, jotka eivät kuulu vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin.

76.

Toinen näkemys perustuu alkuperäisen jäsenvaltion sekä työntekijät lähettävän työnantajan näkökulmaan. Sen mukaan on selvitettävä vain, onko lähetetyt työntekijät korvattu asianomaisen työnantajan näkökulmasta.

77.

Ensimmäisenä on syytä tuoda esille, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa millään tavalla siihen, että pääasiassa sille esitettyjen tosiseikkojen perusteella kyseessä saattaisi olla petos tai oikeuden väärinkäyttö. ( 73 ) Oletan siis lähtökohtaisesti, ettei kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoiteta petokseen tai väärinkäyttöön liittyviä erityistilanteita.

78.

Sitten on todettava, ettei ennakkoratkaisupyynnössä ole mitään mainintaa siitä, että kyseisten työnantajien eli Martin-Meatin ja Martimpex-Meatin välillä olisi käsiteltävässä asiassa henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä, eikä tällaisten yhteyksien luonteesta, jos niitä on olemassa. ( 74 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen b kohdassa kuitenkin, onko tällaisten yhteyksien olemassaololla kyseisten työnantajien välillä merkitystä asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan tulkinnassa. ( 75 )

79.

Tutkin jäljempänä esittämässäni analyysissä ensin, estääkö asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetty korvaamiskielto työnantajaa lähettämästä työntekijän toiseen jäsenvaltioon tekemään työtä, jota teki ennen tätä toisen työnantajan lähettämä työntekijä, kun asianomaisten työnantajien välillä ei ole henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä (2 osio).

80.

Totean jo tässä vaiheessa, että kysymykseen on nähdäkseni vastattava kieltävästi. Katson nimittäin jäljempänä esitetyistä syistä, ettei korvaamiskieltoa ole perusteltua tulkita laajasti eikä mikään estä työnantajaa B lähettämästä työntekijää asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti, kun työnantaja A oli tätä ennen lähettänyt työntekijän vastaavaan tehtävään.

81.

Toiseksi tarkastelen kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen a ja b kohtaa, joissa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, saattavatko työnantajien kotipaikkojen sijaitseminen samassa jäsenvaltiossa ja työnantajien välillä olevat henkilölliset ja/tai organisaatioon liittyvät yhteydet muuttaa kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen annettavaa vastausta. Selitän tässä yhteydessä ensin, miksi katson, ettei työnantajien kotipaikalla ole merkitystä korvaamiskiellon soveltamisen kannalta (3 osio). Toiseksi käsittelen lyhyesti tilannetta, jossa asianomaisten työnantajien välillä on henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä (4 osio).

82.

Asetuksen N:o 883/2004 II osaston säännökset, joihin 12 artiklan 1 kohta kuuluu, muodostavat täydellisen ja yhtenäisen lainvalintasääntöjen järjestelmän, jonka tarkoituksena on saattaa unionin alueella liikkuva työntekijä pelkästään yhden jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädännön alaiseksi, jotta voitaisiin välttää useiden kansallisten lainsäädäntöjen soveltaminen työntekijään ja siten tästä aiheutuvat hankaluudet. ( 76 )

83.

Asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetään lainsäädännön alaisuuteen kuulumista koskevasta yleissäännöstä, jonka mukaan henkilö, joka on palkkatyössä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana jossakin jäsenvaltiossa, on kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön alainen (lex loci laboris). ( 77 ) Saman asetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan työnantajan toiseen jäsenvaltioon lähettämä työntekijä säilyy kuitenkin alkuperäisen jäsenvaltion lainsäädännön alaisena. Toisin sanoen asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa annetaan työnantajalle mahdollisuus lähettää työntekijöitään toiseen jäsenvaltioon tietyin edellytyksin ilman, että näiden työntekijöiden täytyy siirtyä viimeksi mainitun jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin.

84.

Mainitun 12 artiklan 1 kohdan tavoitteena on erityisesti palvelujen tarjoamisen vapauden edistäminen sellaisten yritysten hyväksi, jotka käyttävät tätä vapautta lähettämällä työntekijöitä muihin jäsenvaltioihin kuin siihen, johon ne ovat sijoittautuneet. Sen tarkoituksena on nimittäin poistaa esteitä, jotka voivat haitata työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, ja samoin suosia keskinäistä taloudellista markkina-alueille pääsyä erityisesti työntekijöille ja yrityksille aiheutuvia hallinnollisia vaikeuksia välttäen. ( 78 )

85.

On täsmennettävä, että toisin kuin Salzburger Gebietskrankenkasse ja Itävallan, Belgian, Tšekin, Saksan ja Ranskan hallitukset sekä komissio esittävät, asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohtaa ei voida pitää poikkeuksena. Kuten sen otsikosta käy nimenomaisesti ilmi, kyseessä on nimittäin erityinen sääntö, joka koskee erityistilannetta, jossa on perusteltua käyttää muuta sovellettavan lainsäädännön määräytymisperustetta. ( 79 ) Unionin tuomioistuin on todennut tässä yhteydessä asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohdasta (joka on asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan edeltäjä), että ”tietyissä erityistilanteissa [asetuksen N:o 1408/71] 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa [nykyisessä asetuksen N:o 883/2004 11 artiklan 3 kohdan a alakohdassa] tarkoitetun yleissäännön yksiviivainen soveltaminen saattaa sen sijaan, että vältettäisiin sekä työtekijälle että työnantajalle ja sosiaaliturvalaitoksille aiheutuvat hallinnolliset hankaluudet, johtaa päinvastoin niiden luomiseen; niiden vaikutuksesta saatetaan estää mainitun asetuksen soveltamisalaan kuuluvia henkilöitä käyttämästä oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen – –. Tällaisia tilanteita varten on erityisesti asetuksen N:o 1408/71 14 artiklassa [nykyisessä asetuksen N:o 883/2004 12 artiklassa] säädetty erityissäännöt”. ( 80 )

86.

Näin ollen katson, ettei asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohtaa ole mitään syytä tulkita erityisen rajoittavasti.

87.

Asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan mukaan lähetetty henkilö kuuluu alkuperäisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin edellyttäen muun muassa, että häntä ”ei lähetetä korvaamaan toista lähetettyä työntekijää”.

88.

Tätä korvaamiskieltoa ei ollut asetuksen N:o 3 13 artiklan a alakohdan alkuperäisessä versiossa (joka on asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan edeltäjä), vaan se lisättiin kyseisen säännöksen tekstiin asetuksella N:o 24/64/ETY. ( 81 ) Viimeksi mainitun asetuksen johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen mukaan asetuksen N:o 3 13 artiklan a alakohdan soveltamisessa on ilmennyt väärinkäytöksiä, joten tätä säännöstä on tarkistettava näiden väärinkäytösten estämiseksi siten, että samalla säilytetään se mahdollisuus, että lähetetyt työntekijät pysyvät sen valtion lainsäädännön alaisuudessa, jossa he tavallisesti työskentelevät.

89.

Korvaamiskiellon syntyhistorian perusteella unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli täyttää tällä kiellolla asetuksessa N:o 3 havaittu ilmeinen aukko, jonka avulla tietyt työnantajat kiersivät komennuksen kestoa koskevaa edellytystä ( 82 ) kierrättämällä lähetettyjä työntekijöitään tarvittavalla tavalla siten, että työntekijät pystyivät olemaan edelleen alkuperäisen jäsenvaltion, jossa sosiaaliturvamaksut olivat pienemmät kuin vastaanottavassa jäsenvaltiossa, lainsäädännön alaisuudessa. ( 83 ) Korvaamiskielto säilytettiin myöhemmin ilman merkittäviä muutoksia asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja tämän jälkeen myös asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa. ( 84 )

90.

Käsiteltävässä asiassa nousee esille kysymys, onko unionin lainsäätäjä pyrkinyt korvaamiskiellon lisäämällä ehkäisemään myös muita tilanteita kuin sitä, jossa sama työnantaja kierrättää lähetettyjä työntekijöitään kiertääkseen komennuksen kestoa koskevaa edellytystä, ja erityisesti onko unionin lainsäätäjä halunnut kieltää eri työnantajien suorittamat peräkkäiset komennukset.

91.

Mielestäni näin ei ole.

92.

En ensinnäkään näe asetuksen N:o 3, asetuksen N:o 1408/71 ja asetuksen N:o 883/2004 sanamuodossa tai niihin liittyvässä lainvalmistelussa mitään seikkaa, joka osoittaisi lainsäätäjän halunneen toimia näin.

93.

Vaikka asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan sanamuoto, jonka mukaan lähetettyä työntekijää ei saa lähettää ”korvaamaan toista lähetettyä työntekijää”, ei ole tältä kannalta ratkaiseva, katson sen puoltavan kuitenkin tulkintaa, jonka mukaan korvaamiskiellon tarkoituksena ei ole välttää eri työnantajien suorittamat peräkkäiset komennukset. Asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan kaikkiin kielitoisintoihin, saksankielistä toisintoa lukuun ottamatta, sisältyvä ilmaus ”lähetetä korvaamaan” merkitsee nimittäin kirjaimellisesti tulkittuna mielestäni sitä, että työnantaja lähettää työntekijän korvatakseen toisen lähetetyn työntekijän. ( 85 )

94.

Väärinkäyttöä lukuun ottamatta työnantajan B komennuksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole työnantajan A lähettämän työntekijän korvaaminen. Pyrkimyksenä on pikemminkin palvelun tarjoaminen vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Lisään tässä yhteydessä, ettei ole edes varmaa, onko työnantaja B ollut tietoinen työnantajan A aiemmasta komennuksesta. ( 86 )

95.

Lisäksi ilmaus ”lähetetä korvaamaan” vahvistaa nähdäkseni väitteen, jonka mukaan korvaamiskieltoa on tarkasteltava yksinomaan työntekijän lähettävän työnantajan näkökulmasta. On muistettava, että asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä työnantaja voi lähettää työntekijöitään ilman, että työntekijöiden tarvitsee siirtyä uuden jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. ( 87 ) Tältä osin säännökseen sisältyy edellytys, jonka mukaan työnantaja ei saa lähettää lähetettyä henkilöä korvaamaan toista lähetettyä henkilöä. Sanamuodon tasolla tarkasteltuna korvaamiskiellon lähtökohtana on siis työntekijän lähettävän työnantajan näkökulma.

96.

Katson näin ollen, ettei kyseessä ole asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu korvaaminen, jos työnantaja B lähettää työntekijän tekemään työtä, jota on tehnyt ennen tätä työnantajan A lähettämä työntekijä. Toisin sanoen katson, ettei mikään estä työnantajaa B toteuttamasta tällaista komennusta. Tämän perusteella on myös niin, että palvelun vastaanottaja vastaanottavassa jäsenvaltiossa pystyy tekemään useamman eri yrityksen kanssa erilliset peräkkäiset sopimukset samojen töiden teettämisestä lähetetyillä työntekijöillä, jotka eivät kuulu vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin.

97.

Lisään tässä yhteydessä, että päinvastaisen tulkinnan seurauksena työnantaja B joutuisi epäedullisempaan asemaan kuin työnantaja A pelkästään siitä syystä, että jälkimmäinen on käyttänyt ensimmäisenä asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädettyä mahdollisuutta (”nopeat syövät, hitaat eivät”). Mikään ei kuitenkaan anna mielestäni aihetta olettaa, että unionin lainsäätäjä olisi halunnut tällaisen lopputuloksen. Tällainen tulkinta johtaisi siis nähdäkseni siihen, että kyseiseen säännökseen lisättäisiin uusi edellytys, joka ei käy ilmi säännöksen sanamuodosta ja joka olisi mielestäni vastoin asianomaisten henkilöiden oikeusvarmuuden periaatetta. ( 88 )

98.

Näin ollen on katsottava, että antaessaan asetusta N:o 883/2004 unionin lainsäätäjä oli täysin tietoinen lähetettyjen työntekijöiden korvaamiseen liittyvistä ongelmista sekä mahdollisista taloudellisista eduista, joita asetuksen 12 artiklan 1 kohdasta saattoi aiheutua työnantajalle ja lisäksi myös työnantajan sopimuskumppanille vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Jos unionin lainsäätäjä olisi halunnut estää eri työnantajien suorittamat peräkkäiset komennukset, se olisi eittämättä ilmaissut tämän paljon selkeämmin.

99.

Väärinkäytösten välttämisen tavoitteesta on todettava toiseksi, ettei mikään anna mielestäni aihetta olettaa yleisellä tasolla, että kyseessä on väärinkäyttö, jos työnantaja B lähettää työntekijöitään asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti tekemään töitä, joita ovat tehneet tätä ennen työnantajan A lähettämät työntekijät. Muistutan lisäksi, että tällöin työnantaja B ei ole välttämättä tietoinen työnantajan A aiemmasta komennuksesta. ( 89 )

100.

Katson kolmanneksi, että korvaamiskiellon laaja tulkinta, jonka mukaan kielto kattaa myös eri työantajien suorittamat peräkkäiset komennukset, saattaa vaarantaa asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan tarkoituksen. On muistettava, että kyseisen säännöksen tarkoituksena on etenkin edistää palvelun tarjoamisen vapautta ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta sekä suosia keskinäistä taloudellista markkina-alueille pääsyä erityisesti työntekijöille ja yrityksille aiheutuvia hallinnollisia vaikeuksia välttäen. ( 90 )

101.

Korvaamiskiellon laaja tulkinta merkitsisi käytännössä sitä, ettei työnantaja olisi lähettämishetkellä välttämättä selvillä siitä, kuuluuko lähetettävän työntekijän tilanne asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan ja kuuluuko kyseinen työntekijä komennuksensa aikana alkuperäisen jäsenvaltion vai vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. Työnantaja B voi nimittäin katsoa perustellusti, että asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät. Jos tämän jälkeen käy kuitenkin ilmi, että työnantajan A lähettämä työntekijä on tehnyt asianomaista työtä vastaanottavassa jäsenvaltiossa ennen tätä, työnantajan B olisi hyväksyttävä kyseisen tulkinnan mukaan, että sen lähettämä työntekijä siirtyy vastaanottavan jäsenvaltion järjestelmän piiriin. Näin olisi siitä huolimatta, että alkuperäisen jäsenvaltion toimivaltainen laitos antaisi A1-asiakirjan, joka osoittaisi asianomaisen työntekijän kuuluvan kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. ( 91 )

102.

Tällainen tulkinta voisi muuttaa huomattavasti niitä taloudellisia olosuhteita, joissa työnantaja B tarjoaa palveluitaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa, ( 92 ) ja aiheuttaa lisäksi työnantajalle B sekä asianomaiselle työntekijälle hallinnollisia vaikeuksia, jotka liittyvät erityisesti työntekijän kuulumiseen vastaanottavan jäsenvaltion järjestelmän piiriin, alkuperäisessä jäsenvaltiossa jo maksettujen maksujen palauttamisen vaatimiseen ja A1-asiakirjan antaneen laitoksen suorittamaan kyseisen asiakirjan peruuttamiseen. Katson, että tällainen epävarmuus työnantajan B tilanteessa ei ole oikeusvarmuuden periaatteen mukainen ja se saattaa haitata palveluiden tarjoamisen vapautta ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta unionissa vastoin asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan tarkoitusta.

103.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetty korvaamiskielto ei estä työnantajaa lähettämästä työntekijää toiseen jäsenvaltioon tekemään työtä, jota on tehnyt tätä ennen toisen työnantajan lähettämä työntekijä.

104.

Perusteellisuuden nimissä korostan, että ehdottamani asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdan tulkinta eroaa hallintotoimikunnan tekemästä tulkinnasta. ( 93 ) Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että unionin lainsäätäjä voi tehdä vapaasti muutoksia mainittuun asetukseen, jos se haluaa ulottaa kyseisessä säännöksessä säädetyn korvaamiskiellon koskemaan eri työnantajien peräkkäisiä komennuksia. Voimassa olevista oikeussäännöistä ei mielestäni kuitenkaan löydy mitään perustetta tällaiseen lopputulokseen päätymiselle.

105.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen a kohdassa lähinnä, saattaako se seikka, että kyseisten työnantajien kotipaikat ovat samassa jäsenvaltiossa, muuttaa kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen annettavaa vastausta.

106.

On mielestäni täysin selvää, että tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi.

107.

Edellä esitetyssä analyysissä ei ole nimittäin käynyt ilmi mitään seikkaa, jonka vuoksi olisi perusteltua tehdä ero asianomaisten työnantajien kotipaikkojen perusteella. Katson siis, ettei asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetty korvaamiskielto estä työnantajaa lähettämästä työntekijää toiseen jäsenvaltioon tekemään työtä, jota on tehnyt ennen tätä toisen työnantajan lähettämä työntekijä, riippumatta siitä, ovatko kyseisten työnantajien kotipaikat samassa jäsenvaltiossa.

108.

Ehdotan siis, että unionin tuomioistuin vastaa kolmannen kysymyksen a kohtaan siten, ettei sillä seikalla ole merkitystä kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen annettavan vastauksen kannalta, ovatko asianomaisten työnantajien kotipaikat samassa jäsenvaltiossa.

109.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen b kohdassa lähinnä, saattaako se seikka, että työnantajien välillä on henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä, muuttaa kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen annettavaa vastausta.

110.

On muistettava, että asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädetyn korvaamiskiellon tulkintaa koskeva edellä esitetty analyysi liittyy tilanteeseen, jossa asianomaisten työnantajien välillä ei ole henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä. ( 94 ) Muistutan lisäksi, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa mitenkään siihen, että asianomaisten työnantajien välillä olisi käsiteltävässä asiassa henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä, eikä näiden yhteyksien luonteeseen, jos niitä on olemassa. ( 95 )

111.

Näin ollen totean pelkästään, että jos asianomaisten työnantajien välillä on henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä, on nähdäkseni tutkittava, pyritäänkö työnantajien suorittamilla komennuksilla kiertämään asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädettyä korvaamiskieltoa. On muistettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeussubjektit eivät yhtäältä saa vedota unionin oikeuteen vilpillisesti tai käyttää sitä väärin eikä unionin lainsäädännön soveltamista voida ulottaa väärinkäytön luonteisiin taloudellisten toimijoiden menettelyihin. ( 96 )

112.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan viittaa millään tavalla siihen, että pääasiassa sille esitettyjen tosiseikkojen perusteella kyseessä voisi olla petos tai oikeuden väärinkäyttö. ( 97 ) Näin ollen katson, ettei unionin tuomioistuimen tarvitse ottaa kantaa tähän seikkaan.

113.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen b kohtaan siten, että jos asianomaisten työnantajien välillä on henkilöllisiä ja/tai organisaatioon liittyviä yhteyksiä, on tutkittava, pyritäänkö työnantajien suorittamilla komennuksilla kiertämään asetuksen N:o 883/2004 12 artiklan 1 kohdassa säädettyä korvaamiskieltoa.

114.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Verwaltungsgerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: