1. 

Kenzo Tsujimoto (jäljempänä Tsujimoto) vaatii valituksissaan unionin tuomioistuinta kumoamaan kaksi unionin yleisen tuomioistuimen 2.12.2015 antamaa tuomiota eli Tsujimoto v. SMHV ( 2 ) ja Tsujimoto v. SMHV. ( 3 ) Unionin tuomioistuin on pyytänyt minua keskittymään tässä ratkaisuehdotuksessa Tsujimoton valituksen yhteen osaan eli yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa säädettyjen tavaramerkin rekisteröinnin suhteellisten hylkäysperusteiden tulkintaan. ( 4 ) On selvitettävä, kuuluuko sanamerkki ”KENZO ESTATE”, jonka rekisteröintiä EU-tavaramerkiksi Tsujimoto haki, mainitussa säännöksessä olevan ilmaisun ”haettavan tavaramerkin käyttäminen ilman perusteltua syytä” piiriin. Tsujimoto väittää, että koska kyseinen tavaramerkki muodostuu osittain hänen etunimestään ”Kenzo”, sen rekisteröinti merkitsee tavaramerkin käyttämistä perustellusta syystä, ja sen vuoksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohtaa ei voida soveltaa.

2.

Johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan, että ”[EU‑]tavaramerkkiin voi saada oikeuden ainoastaan rekisteröinnillä ja rekisteröinnin esteenä on erityisesti tavaramerkin erottamiskyvyn puuttuminen, sen lainvastaisuus tai sen ristiriitaisuus aikaisempien oikeuksien suhteen”.

3.

Asetuksen 8 artiklassa säädetään perusteista, joilla määritetään, onko tavaramerkin rekisteröintihakemus hylättävä silloin, kun aikaisemman tavaramerkin haltija on aloittanut väitemenettelyn. Näitä perusteita on kahdenlaisia. Tavaramerkin rekisteröintihakemus hylätään, ”jos [tavaramerkki] on sama kuin aikaisempi tavaramerkki ja jos tavarat tai palvelut, joita varten tavaramerkkiä haetaan tai tavaramerkki on rekisteröity, ovat samoja kuin tavarat tai palvelut, joille aikaisempi tavaramerkki on suojattu” (8 artiklan 1 kohdan a alakohta). Rekisteröintihakemus hylätään myös, ”jos sen vuoksi, että [tavaramerkki] on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, sen alueen yleisön keskuudessa, jolla aikaisempi tavaramerkki on suojattu, on sekaannusvaara, joka sisältää vaaran tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä” (8 artiklan 1 kohdan b alakohta). Mainitun asetuksen 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla aikaisemmalla tavaramerkillä tarkoitetaan muun muassa EU-tavaramerkkejä (8 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohta).

4.

Saman asetuksen 8 artiklan 5 kohdassa säädetään, että ”jos aikaisempi [EU‑]tavaramerkki on [Euroopan unionissa] laajalti tunnettu ja aikaisempi kansallinen tavaramerkki on kyseisessä jäsenvaltiossa laajalti tunnettu, 2 kohdassa tarkoitetun aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki ja se rekisteröitäisiin sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka eivät tosin ole samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, mutta joiden osalta rekisteröitävän tavaramerkin käyttäminen ilman perusteltua syytä merkitsisi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä taikka olisi niille haitaksi”. ( 5 )

5.

Mainitun asetuksen 8 artiklan 5 kohtaa vastaavaa sanamuotoa käytetään 2 jaksossa (”[EU-]tavaramerkin vaikutukset”) olevassa 9 artiklassa (”[EU‑]tavaramerkin antamat oikeudet”). Asetuksen N:o 2017/1001 9 artiklan 1 kohdassa luetellaan ne olosuhteet, joissa EU-tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä merkkejä elinkeinotoiminnassa. Näihin kuuluu 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan sellaisen merkin käyttö, ”joka on sama tai samankaltainen kuin [EU‑] tavaramerkki, tavaroille tai palveluille, jotka ovat erilaisia kuin ne, joille [EU‑]tavaramerkki on rekisteröity, kun se on laajalti tunnettu [Euroopan unionissa], ja jos merkin käyttäminen ilman perusteltua syytä merkitsisi [EU‑]tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä taikka olisi niille haitaksi”. ( 6 )

6.

Mainitun asetuksen 2 jakso sisältää lisäksi 12 artiklan (”[EU-]tavaramerkin vaikutuksiin kohdistuvat rajoitukset”). Mainitussa artiklassa säädetään, että ”[EU‑]tavaramerkki ei oikeuta haltijaa kieltämään kolmatta käyttämästä elinkeinotoiminnassa:

jos tämä käyttää niitä hyvää liiketapaa noudattaen”.

7.

Asetuksen N:o 207/2009 15 artiklan mukaan on niin, että jos EU‑tavaramerkin haltija ei viiden vuoden kuluessa rekisteröinnistä ole ottanut EU‑tavaramerkkiä tosiasialliseen käyttöön tavaroissa tai palveluissa, joita varten se on rekisteröity, voidaan soveltaa tiettyjä seuraamuksia. Samoin (51 artiklan nojalla) tavaramerkin haltijan voidaan julistaa menettäneen oikeutensa, jos viiden vuoden yhtäjaksoisen jakson kuluessa tavaramerkkiä ei ole otettu tosiasialliseen käyttöön. Mainitun asetuksen 54 artiklassa säädetään samassa hengessä, että jos EU‑tavaramerkin haltija on yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan sallinut myöhemmän EU‑tavaramerkin käytön tästä käytöstä tietoisena, hänellä ei enää ole oikeutta vaatia myöhemmän tavaramerkin julistamista mitättömäksi eikä kieltää myöhemmän tavaramerkin käyttämistä.

8.

Tsujimoto jätti 21.1.2008 sanamerkin ”KENZO ESTATE” (jäljempänä rekisteröitävä tavaramerkki) kansainvälistä rekisteröintiä silloisessa Euroopan yhteisössä koskevan tavaramerkkihakemuksen. Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluivat Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkaan 33 ( 7 ) ja ne vastasivat seuraavaa kuvausta: ”Viini; hedelmäiset alkoholijuomat; (kaikenlaiset) länsimaiset väkevät alkoholijuomat”. Kyseinen hakemus julkaistiin 17.3.2008 Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 12/2008. Kenzo SA (väliintulija unionin yleisessä tuomioistuimessa, jäljempänä Kenzo) teki 16.12.2008 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan nojalla väitteen kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä vastaan, jossa se vetosi mainitun asetuksen 8 artiklan 5 kohtaan. Väite perustui aikaisempaan EU-tavaramerkkiin ”KENZO”, joka oli rekisteröity 20.2.2001 muun muassa Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 3, 18 ja 25 kuuluvia tavaroita varten. ( 8 ) Väiteosasto hylkäsi väitteen 20.12.2011. Kenzo valitti kyseisestä päätöksestä valituslautakuntaan.

9.

Valituslautakunta hyväksyi 22.5.2013 Kenzon valituksen kokonaisuudessaan. Sen mukaan 8 artiklan 5 kohdassa säädetyt kolme kumulatiivista edellytystä täyttyivät: i) kyseiset tavaramerkit olivat erittäin samankaltaisia huomattavalle osalle kohdeyleisöstä, ii) toisin kuin väiteosasto katsoi, aikaisempi tavaramerkki oli laajalti tunnettu ja iii) tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, kulkisi aikaisemman tavaramerkin vanavedessä. Valituslautakunta katsoi, että oli olemassa vaara siitä, että tavaramerkin, jonka rekisteröintiä Tsujimoto haki, käyttäminen merkitsisi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua aikaisemman tavaramerkin ”KENZO” maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä.

10.

Tsujimoto nosti kanteen tästä päätöksestä 8.8.2013 unionin yleisessä tuomioistuimessa. Hän esitti kaksi kanneperustetta. Hän väitti, että valituslautakunta oli rikkonut asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaa ( 9 ) ja 8 artiklan 5 kohtaa. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan ja velvoitti Tsujimoton korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

11.

Tsujimoto jätti sanamerkin ”KENZO ESTATE” (jäljempänä rekisteröitävä tavaramerkki) kansainvälistä rekisteröintiä silloisessa Euroopan yhteisössä koskevan toisen hakemuksen 18.8.2009. Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 29, 30, 31, 35, 41 ja 43. ( 10 ) Rekisteröintihakemus julkaistiin 16.11.2009 Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 44/2009. Kenzo teki 12.8.2010 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan nojalla väitteen kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä vastaan, jossa se vetosi mainitun asetuksen 8 artiklan 5 kohtaan. Myös tämä väite perustui aikaisempaan EU-tavaramerkkiin ”KENZO”, joka oli rekisteröity 20.2.2001 muun muassa Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 3, 18 ja 25 kuuluvia tavaroita varten.

12.

Väiteosasto hylkäsi Kenzon väitteen 24.5.2012 tekemällään päätöksellä. Kenzo valitti kyseisestä päätöksestä 23.7.2012 valituslautakuntaan, joka 3.7.2013 tekemällään päätöksellä hyväksyi Kenzon valituksen osittain. Valituslautakunta totesi luokkiin 29–31 kuuluvista tavaroista (joita Tsujimoton rekisteröintihakemus koski), ettei niitä voitu pitää ylellisyystavaroina eikä niiden mielletty poikkeuksetta liittyvän glamourin tai muodin maailmaan. Sen mukaan kyse oli yleisistä laajalti käytetyistä elintarvikkeista, joita voidaan ostaa mistä tahansa lähikaupasta, ja niillä oli vain marginaalinen yhteys Kenzon tavaroihin. Sen vuoksi valituslautakunta hylkäsi väitteen mainittujen tavaroiden osalta. Se kuitenkin hyväksyi väitteen Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 35, 41 ja 43 kuuluvien tavaroiden ja palvelujen osalta.

13.

Tsujimoto nosti tästä päätöksestä kanteen 26.9.2013 unionin yleisessä tuomioistuimessa. Hän väitti, että valituslautakunta oli rikkonut asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaa ja 8 artiklan 5 kohtaa. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan ja velvoitti Tsujimoton korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

14.

Tsujimoto vaatii unionin tuomioistuinta näissä kahdessa käsiteltävässä asiassa

15.

EUIPO ja Kenzo vaativat unionin tuomioistuinta hylkäämään molemmat valitukset ja velvoittamaan Tsujimoton korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

16.

Molemmissa asioissa Tsujimoto esittää kaksi valitusperustetta. Hän väittää ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaa. Toisessa valitusperusteessaan, joka on jaettu neljään osaan, Tsujimoto väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti mainitun asetuksen 8 artiklan 5 kohtaa. Tämän valitusperusteen neljäs osa on sama sekä asiassa C‑85/16 P että asiassa C‑86/16 P. Mainitusta osasta tulee ilmi uusi oikeuskysymys, ja tämän vuoksi käsittelen tässä ratkaisuehdotuksessani ainoastaan kyseistä osaa.

17.

Tsujimoto väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen. Merkki, jonka rekisteröintiä hän haki (KENZO ESTATE), sisältää hänen etunimensä: näin ollen tämän merkin käyttämiseen oli perusteltu syy. Tsujimoton mukaan unionin yleisen tuomioistuimen perustelut ovat puutteelliset, koska kyseinen tuomioistuin toteaa ainoastaan, että ”mitään perusteltua syytä ei ole näytetty toteen”. Hän väittää, että tuomioistuin teki virheen, kun se ei katsonut, että valituslautakunnan olisi pitänyt perustella päätelmänsä, jonka mukaan Tsujimoton etunimen käyttäminen KENZO ESTATEn merkissä merkitsi käyttämistä ilman perusteltua syytä.

18.

Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että valituslautakunta oli oikeassa, kun se katsoi, että Tsujimoton hakema tavaramerkin rekisteröinti aiheuttaisi vaaran aikaisemman tavaramerkin maineen epäoikeutetusta hyväksikäytöstä. Se vahvisti valituslautakunnan perustelun, jonka mukaan Tsujimoton tavaramerkki ”kulkisi aikaisemman tavaramerkin vanavedessä hyötyäkseen tämän tavaramerkin vetovoimasta, maineesta ja arvostuksesta sekä käyttääkseen hyödyksi ilman minkäänlaista rahallista vastiketta [Kenzon] tämän tavaramerkin imagon luomiseksi ja säilyttämiseksi suorittamia markkinointitoimenpiteitä”. ( 11 )

19.

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti tuomiossaan, että Tsujimoton mukaan valituslautakunta rikkoi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohtaa, koska se ei ottanut huomioon perustetta, jonka mukaan hän halusi ainoastaan rekisteröidä etunimensä tavaramerkiksi. ( 12 ) Unionin yleinen tuomioistuin totesi seuraavaa:

”On huomattava, että valituslautakunta vastasi kantajan väitteeseen toteamalla, että 'mitään perusteltua syytä ei [ollut] näytetty toteen' (riidanalaisen päätöksen 50 kohta). On totta, että vastaus on suppea, mutta se on riittävä. Asetuksessa N:o 207/2009 ei anneta ehdotonta oikeutta rekisteröidä nimeä yhteisön tavaramerkiksi (ks. vastaavasti tuomio 25.5.2011, Prinz von Hannover v. SMHV (Vaakunoiden kuva), T-397/09, EU:T:2011:246, 29 kohta), saati oikeutta rekisteröidä etunimeä tavaramerkiksi. Näin ollen se seikka, että valittajan etunimi on Kenzo, ei ole riittävä, jotta sen voitaisiin katsoa olevan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu perusteltu syy käyttää tavaramerkkiä, jonka rekisteröintiä haetaan.

Tästä seuraa, että toisen kanneperusteen neljäs osa on hylättävä.” ( 13 )

20.

Tsujimoton väitteessä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomioissaan esittämät perustelut ovat puutteelliset, on ensisijaisesti kyse siitä, että Tsujimoton mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei perustellut sitä, miksi se hyväksyi valituslautakunnan päätökset, jotka koskivat sitä, että Tsujimoton etunimen käyttäminen rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä merkitsi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua tavaramerkin käyttämistä ilman perusteltua syytä.

21.

Perusteluvelvollisuus perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklaan, jota sovelletaan saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla unionin yleiseen tuomioistuimeen, ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 117 artiklaan. ( 14 ) Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin tuomioistuin ei edellytä unionin yleisen tuomioistuimen esittävän selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, ja unionin yleisen tuomioistuimen perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt asianosaisten argumentteja, ja unionin tuomioistuimella on niiden avulla käytettävissään riittävät tiedot, jotta se pystyy harjoittamaan laillisuusvalvontaansa. ( 15 )

22.

Valituksenalaisista tuomioista käy selvästi ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin tutki Tsujimoton väitteen, joka koski hänen etunimensä käyttöä. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan on niin, että vaikka valituslautakunnan tähän väitteeseen antama vastaus oli suppea, se oli kuitenkin riittävä. ( 16 ) On totta, ettei unionin yleinen tuomioistuin esittänyt yksityiskohtaisesti näkemystään asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan tulkinnasta. Se kuitenkin totesi nimenomaisesti katsovansa, ettei väite, jonka mukaan oman etunimen käyttäminen merkitsee mainitussa säännöksessä tarkoitettua perusteltua syytä, ole riittävä. Katson tämän vuoksi, että unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perusteella voidaan päätellä, miksi kyseinen tuomioistuin hylkäsi Tsujimoton kanneperusteen tältä osin.

23.

Tsujimoton asian ydin on se, että hänelle olisi myönnettävä oikeus rekisteröidä tavaramerkki KENZO ESTATE, koska hän käyttää sanaa ”Kenzo” vilpittömässä mielessä, sillä se on hänen etunimensä.

24.

Olen eri mieltä Tsujimoton kanssa. Mielestäni siitä, että Kenzo on hänen etunimensä, ei seuraa, että tavaramerkin, jonka rekisteröintiä hän haki, käyttäminen merkitsisi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua käyttämistä perustellusta syystä. Sanamerkki Kenzo rekisteröitiin vuonna 2001 eli noin kahdeksan vuotta ennen Tsujimoton tekemää rekisteröintihakemusta. Oikeutta mainittuun tavaramerkkiin suojataan asetuksella N:o 207/2009, eikä myönnettyä suojaa kumota vain siitä syystä, että Kenzo sattuu olemaan suhteellisen yleinen etunimi Japanissa.

25.

Aloitan analyysini muutamilla alustavilla huomautuksilla. On riidatonta, että sanamerkki Kenzo on nyt käsiteltävissä asioissa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitettu ”aikaisempi tavaramerkki”. Tuomioidensa 54 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin vahvisti valituslautakunnan päätelmät, joiden mukaan Tsujimoton tavaramerkki ”kulkisi aikaisemman tavaramerkin vanavedessä” ja aiheuttaisi siten vahinkoa tavaramerkin haltijalle eli Kenzolle.

26.

Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan tulkinnan osalta on ensiksi muistettava, ettei ilmaisua ”rekisteröitävän tavaramerkin käyttäminen ilman perusteltua syytä” ole määritelty mainitussa asetuksessa. Näin ollen kyseistä käsitettä on tulkittava ottaen huomioon sen järjestelmän yleinen rakenne ja tavoitteet, johon käsite kuuluu, ja erityisesti huomioon on otettava sen säännöksen asiayhteys, johon käsite sisältyy. ( 17 )

27.

Toiseksi asetuksen N:o 207/2009 systematiikassa 8 artiklan otsikkona on ”Suhteelliset hylkäysperusteet”. Mainitussa artiklassa vahvistetaan säännöt riitojen ratkaisemiseksi tilanteissa, joissa aikaisemman tavaramerkin haltijalla on sen perusteella oikeuksia myöhemmän rekisteröintihakemuksen jättämishetkellä. Asetuksen 9 artiklassa vahvistetaan oikeudet, jotka EU-tavaramerkki tuottaa tavaramerkin haltijalle. Kyseisen säännöksen mukaan tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita (ilman hänen suostumustaan) käyttämästä samaa tai samankaltaista merkkiä samoille tavaroille tai palveluille, joille tavaramerkki on rekisteröity (9 artiklan 1 kohdan a alakohta). Hän voi lisäksi kieltää käyttämästä merkkiä, joka sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin EU‑tavaramerkki, ja sen vuoksi, että merkki ja EU-tavaramerkki tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja, aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran (9 artiklan 1 kohdan b alakohta). Asetuksen 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan (joka koskee ”merkin käyttämistä ilman perusteltua syytä”) sanamuoto on samankaltainen kuin 8 artiklan 5 kohdan viimeinen edellytys. Mielestäni näitä kahta säännöstä pitäisi tulkita yhdenmukaisesti, jotta varmistetaan se, että asetusta N:o 207/2009 tulkitaan johdonmukaisella tavalla. ( 18 )

28.

Kolmanneksi asetuksella N:o 207/2009 ja tavaramerkkidirektiivillä on sama historiallinen tausta ja niiden yhteisenä tavoitteena on vakiinnuttaa Euroopan tavaramerkkejä koskeva sääntely. ( 19 ) Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan ja 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan rinnakkaiset säännökset mainitussa direktiivissä ovat 4 artiklan 4 kohdan a alakohta ja 5 artiklan 2 kohta. Kun tutkitaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohtaa, minusta on tämän vuoksi asianmukaista viitata olemassa olevaan oikeuskäytäntöön, jossa tulkitaan tavaramerkkidirektiivin rinnakkaisia säännöksiä. Unionin tuomioistuin on jo todennut, että tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan tulkintaa sovelletaan myös saman direktiivin 4 artiklan 4 kohdan a alakohtaan. ( 20 ) Mielestäni sama lähestymistapa pätee asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohtaan ja 9 artiklan 1 kohdan c alakohtaan.

29.

Unionin tuomioistuimen tuomiosta Levi Straussia ( 21 ) koskevassa asiassa saadaan asetuksen N:o 207/2009 systematiikan osalta joitakin hyödyllisiä ohjeita, joita nähdäkseni voidaan soveltaa analogisesti. Systematiikassa edellytetään, että huomioon otetaan myös haltijan toiminta näiden oikeuksien suojan laajuuden määrittämiseksi. ( 22 )

30.

Näin ollen asetuksen N:o 207/2009 15 artiklassa säädetään, että jos tavaramerkin haltija ei viiden vuoden kuluessa rekisteröintimenettelyn päättymisestä ole ottanut asianomaisessa jäsenvaltiossa tavaramerkkiä tosiasialliseen käyttöön tavaroissa tai palveluissa, joita varten se on rekisteröity, tai jos tällainen käyttö on ollut viisi vuotta yhtäjaksoisesti keskeytyneenä eikä käyttämättä jättämiseen ole pätevää syytä, tavaramerkkiin sovelletaan asetuksessa N:o 207/2009 säädettyjä seuraamuksia. Asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan mukaan EU-tavaramerkin haltija voi menettää oikeutensa, jos viiden vuoden yhtäjaksoisen jakson kuluessa tavaramerkkiä ei ole otettu tosiasialliseen käyttöön tai siitä on tullut sen haltijan toiminnan vuoksi tavarasta tai palvelusta yleisesti käytetty nimitys. Lopuksi saman asetuksen 54 artiklan mukaan aikaisemman tavaramerkin haltijalla, joka on sallinut Euroopan unionissa rekisteröidyn myöhemmän tavaramerkin käytön yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan tästä käytöstä tietoisena, ei enää ole periaatteessa oikeutta vaatia aikaisemman tavaramerkin perusteella myöhemmän tavaramerkin julistamista mitättömäksi eikä kieltää myöhemmän tavaramerkin käyttämistä tavaroille tai palveluille, joissa myöhempää tavaramerkkiä on käytetty. ( 23 )

31.

Nämä säännökset osoittavat, että asetuksen N:o 207/2009 tarkoituksena on yleisesti löytää asianmukainen tasapaino. Tavaramerkin haltijan intressinä on turvata tavaramerkin keskeinen tehtävä Euroopan unionissa. Tavaramerkin keskeisenä tehtävänä on taata kuluttajalle tai loppukäyttäjälle se, että tavaramerkillä varustetulla tavaralla tai palvelulla on tietty alkuperä, jolloin kuluttaja tai loppukäyttäjä voi tavaramerkin perusteella erottaa ilman sekaannusvaaraa tämän tavaran tai palvelun tavaroista tai palveluista, joilla on toinen alkuperä. Tavaramerkin haltijaa on suojattava sellaisilta kilpailijoilta, jotka haluaisivat käyttää väärin tavaramerkin asemaa ja mainetta myymällä tuotteita, jotka on asiattomasti varustettu kyseisellä tavaramerkillä. Intressivertailun toisessa ääripäässä on kyse muiden talouden toimijoiden intressistä pitää sellaiset tavaramerkit vapaina, joilla voidaan osoittaa niiden tavaroita ja palveluja. ( 24 )

32.

Tästä seuraa, että niiden oikeuksien suoja, jotka tavaramerkin haltijalle asetuksessa N:o 207/2009 annetaan, ei ole ehdoton, koska tätä suojaa on kyseisten kahdenlaisten intressien tasapainottamiseksi muun muassa rajattu tapauksiin, joissa haltija osoittaa riittävää tarkkaavaisuutta ja vastustaa sitä, että muut toimijat käyttävät merkkejä, jotka voivat loukata sen tavaramerkkiä. ( 25 ) Täsmälleen tällainen on tilanne nyt käsiteltävissä tapauksissa, joissa Kenzo on aktiivisesti vastustanut haettua tavaramerkin rekisteröintiä. Näin ollen Kenzo pyrkii turvaamaan aikaisemman tavaramerkin keskeisen tehtävän.

33.

Merkitseekö asetuksen N:o 207/2009 systematiikassa Tsujimoton hakemus hänen etunimensä sisältävän tavaramerkin rekisteröimiseksi mainitun asetuksen 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua käyttämistä perustellusta syystä? ( 26 )

34.

Unionin tuomioistuimen tuomiossa Leidseplein Beheer ja de Vries, joka koskee tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaa, esitetään joitakin periaatteita, joiden huomioon ottaminen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohtaa tarkasteltaessa voi olla hyödyllistä. Unionin tuomioistuin totesi mainitussa tuomiossa, että laajalti tunnetulle tavaramerkille myönnetty suoja on laaja. Nyt käsiteltävässä tapauksessa Kenzo on osoittanut aikaisemmalle tavaramerkille aiheutuvan tietynlaisen vahingon olemassaolon siltä osin kuin esitetyn perustelun mukaan Tsujimoton tavaramerkki kulkisi kyseisen tavaramerkin vanavedessä. ( 27 ) On näin ollen Tsujimoton velvollisuutena osoittaa, että hänellä kuitenkin on perusteltu syy rekisteröidä KENZO ESTATE. ( 28 ) Perustellun syyn käsite ei voi kattaa ainoastaan objektiivisesti ottaen pakottavia syitä, vaan se voi liittyä myös sellaisen kolmannen subjektiivisiin etuihin, joka käyttää merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin laajalti tunnettu tavaramerkki. Mainittu käsite ei voi johtaa siihen, että Tsujimoton sallitaan hyötyä rekisteröityyn tavaramerkkiin liittyvistä oikeuksista. Kun perusteltu syy on osoitettu, se pikemminkin velvoittaa laajalti tunnetun tavaramerkin haltijan (tässä tapauksessa Kenzon) sallimaan samankaltaisen merkin käytön. ( 29 )

35.

Kun mainittuja periaatteita sovelletaan tähän tapaukseen, vaaka ei mielestäni kallistu Tsujimoton eduksi.

36.

Tuomiossa Leidseplein Beheer ja de Vries oli riidatonta, että kolmas (riidanalaisen merkin haltija de Vries) oli rekisteröinyt kyseisen merkin ja vakiinnuttanut sen käytön ennen kuin tavaramerkin (Red Bull GmbH) haltija, joka vetosi tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaan, oli rekisteröinyt oman tavaramerkkinsä. ( 30 ) Nyt käsiteltävässä tapauksessa Tsujimoto kuitenkin haki merkin KENZO ESTATE rekisteröintiä kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun EU‑tavaramerkki Kenzo oli rekisteröity. ( 31 )

37.

Näin ollen ei ole tarpeen kysyä, hyväksyikö kohdeyleisö Tsujimoton merkin ja miten laajalti tunnettu se oli tämän yleisön keskuudessa. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna pelkästään se seikka, että Tsujimoto haluaisi käyttää etunimeään tavaramerkkinä, ei kallista vaakaa hänen edukseen intressivertailussa, joka on suoritettava silloin, kun harkitaan, voiko hän näyttää toteen perustellun syyn olemassaolon.

38.

Jos sille seikalle, että Tsujimoton etunimi on Kenzo, olisi annettava enemmän painoarvoa kuin vakiintuneen EU-tavaramerkin haltijalle aiheutuneelle vahingolle, se heikentäisi huomattavasti asetuksella N:o 207/2009 annettavaa suojaa. Jos tällainen käyttäminen luokiteltaisiin automaattisesti käyttämiseksi perustellusta syystä, se merkitsisi sitä, että kaikki aikaisemmat nimestä koostuvat tavaramerkit menettäisivät keskeisen tehtävänsä.

39.

Nimien käyttäminen tavaramerkkeinä ei ole ollenkaan harvinaista. ( 32 ) Näin ollen unionin tuomioistuin on katsonut, että tapauksissa, joissa on asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara, on asiaankuuluvaa ottaa huomioon käsiteltävän asian seikat, esimerkiksi se, onko kyseessä oleva henkilö tunnettu. ( 33 ) Näyttää selvältä, että jos nimi on rekisteröity tavaramerkiksi asetuksen N:o 207/2009 mukaisesti, tavaramerkin keskeinen tehtävä on turvata tavaramerkin haltijan kyseisen asetuksen mukaiset intressit. Tästä ei voi seurata (kuten Tsujimoto väittää), että jo pelkästään se seikka, että tavaramerkki, jonka rekisteröintiä hän haki, koostuu osittain hänen etunimestään, merkitsee sen käyttämistä perustellusta syystä.

40.

Suhteellisten hylkäysperusteiden tavoitteiden osalta asetuksen N:o 207/2009 johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan, että ”rekisteröinnin esteenä on erityisesti tavaramerkin erottamiskyvyn puuttuminen, sen lainvastaisuus tai sen ristiriitaisuus aikaisempien oikeuksien suhteen”. Tämä osoittaa, että rekisteröinti on hylättävä, jos todetaan, että tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haetaan, olisi 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla ristiriidassa aikaisemman tavaramerkin kanssa. Kyseisen säännöksen sanamuodossa viitataan tilanteisiin, joissa rekisteröitävän tavaramerkin käyttäminen merkitsisi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä tai olisi niille haitaksi. Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisten tuomioiden 54 kohdassa esittämä toteamus, jossa se hyväksyi valituslautakunnan perustelut, joiden mukaan tavaramerkki, jonka rekisteröintiä Tsujimoto haki, ”kulkisi Kenzon aikaisemman tavaramerkin vanavedessä”, on selvä osoitus siitä, että kyseisen tuomioistuimen mukaan Tsujimoton tavaramerkki merkitsisi aikaisemman tavaramerkin epäoikeutettua hyväksikäyttöä.

41.

Katson, että Tsujimoton etunimen käyttäminen merkissä, jonka rekisteröintiä hän haki, ei merkitse asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua käyttämistä perustellusta syystä.

42.

Johdonmukaisuuden nimissä lisään, että EU-tavaramerkin haltijalla ei ole oikeutta kieltää kolmatta käyttämästä omaa nimeään tai osoitettaan elinkeinotoiminnassa, jos tämä käyttää niitä hyvää liiketapaa noudattaen. ( 34 ) Näin ollen asetuksella N:o 207/2009 varmistetaan se, ettei Tsujimoton kaltaisessa tilanteessa olevaa henkilöä estetä käyttämästä omaa etunimeään elinkeinotoiminnassa Kenzon aikaisemman rekisteröinnin vuoksi.

43.

Tämä on yhdenmukaista perusoikeuskirjan 7 artiklan kanssa, jossa taataan jokaiselle oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että nimi on osa henkilön identiteettiä ja yksityiselämää. Me määritämme itsemme käyttämällä nimeämme. Henkilön nimi muodostaa lisäksi siteen hänen perheeseensä ja esi-isiinsä tai perintöön ja se liittyy hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä. ( 35 ) Sillä seikalla, että Kenzo on rekisteröinyt tavaramerkiksi yleisen etunimen (joka sattuu olemaan Tsujimoton etunimi), ei kuitenkaan ole niin kauaskantoisia vaikutuksia, että se loukkaisi hänen yksityis- tai perhe-elämäänsä.

44.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137 artiklan mukaan ratkaisu oikeudenkäyntikuluista annetaan tuomiossa tai määräyksessä, jolla asia lopullisesti ratkaistaan.

45.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asiat seuraavasti: