—

Vattenfall Europe Generation AG, edustajanaan M. Ehrmann, Rechtsanwalt,

—

Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja K. Petersen,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään E. White ja K. Herrmann,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 13.10.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (EUVL 2003, L 275, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna 23.4.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/29/EY (EUVL 2009, L 140, s. 63; jäljempänä direktiivi 2003/87), liitteen I ja päästöoikeuksien yhdenmukaistettua maksutta tapahtuvaa jakoa koskevien unionin laajuisten siirtymäsäännösten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY 10 a artiklan mukaisesti 27.4.2011 tehdyn komission päätöksen 2011/278/EU (EUVL 2011, L 130, s. 1) 19 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajana on Vattenfall Europe Generation AG (jäljempänä Vattenfall) ja vastaajana Saksan valtio ja joka koskee sen hetken määrittämistä, josta lähtien sähköntuotantolaitoksella on direktiivissä 2003/87 säädetty raportointivelvollisuus ja päästöoikeuksien palauttamisvelvollisuus.

3

Direktiivin 2003/87 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan liitteessä I luetelluista toiminnoista aiheutuviin päästöihin ja liitteessä II lueteltuihin kasvihuonekaasuihin.”

4

Kyseisen direktiivin 3 artikla kuuluu seuraavasti:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

– –

5

Direktiivin 2003/87 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 päivästä tammikuuta 2005 mikään laitos ei harjoita liitteessä I lueteltua toimintaa, josta aiheutuu tähän toimintaan erityisesti liittyviä päästöjä, paitsi jos sen toiminnanharjoittajalla on toimivaltaisen viranomaisen 5 ja 6 artiklan mukaisesti myöntämä lupa tai jos laitos on jätetty yhteisön järjestelmän ulkopuolelle 27 artiklan nojalla. Tätä sovelletaan myös 24 artiklan nojalla sisällytettyihin laitoksiin.”

6

Direktiivin 2003/87 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Toimivaltainen viranomainen myöntää luvan päästää kasvihuonekaasuja koko laitoksesta tai sen osasta, jos sille on osoitettu, että toiminnanharjoittaja pystyy tarkkailemaan päästöjä ja raportoimaan niistä.

– –

2.   Kasvihuonekaasujen päästölupien on sisällettävä seuraavat tiedot:

– –

7

Tämän direktiivin 10 a artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ellei 4 ja 8 kohdasta muuta johdu, ja sen estämättä, mitä 10 c artiklassa säädetään, päästöoikeuksia ei jaeta maksutta sähköntuottajille eikä hiilidioksidin talteenottolaitoksille, sen kuljetusputkistoille tai varastointipaikoille.”

8

Mainitun direktiivin 12 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kunkin laitoksen toiminnanharjoittaja palauttaa joka vuosi 30 päivään huhtikuuta mennessä kyseisestä laitoksesta edellisenä kalenterivuonna aiheutuneita ja 15 artiklan mukaisesti todennettuja kokonaispäästöjä vastaavan määrän päästöoikeuksia, jotka ovat muita kuin II luvun mukaisesti myönnettyjä päästöoikeuksia, ja että nämä päästöoikeudet mitätöidään sen jälkeen.”

9

Direktiivin 2003/87 14 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Komissio antaa 31 päivään joulukuuta 2011 mennessä päästöjen sekä tarvittaessa liitteessä I lueteltuja toimia koskevien tietojen tarkkailusta ja raportoinnista asetuksen, – – joka perustuu liitteessä IV vahvistettuihin tarkkailua ja raportointia koskeviin periaatteisiin ja johon sisältyvissä kunkin kasvihuonekaasun tarkkailu- ja raportointivaatimuksissa täsmennetään asianomaisen kaasun ilmastoa lämmittävä potentiaali.

Tämä toimenpide, jonka tarkoituksena on muuttaa tämän direktiivin muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään 23 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.

– –

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kukin laitoksen toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä tarkkailee laitoksen päästöjä ja raportoi niistä kunakin kalenterivuonna, tai, 1 päivästä tammikuuta 2010 alkaen, käyttämästään ilma-aluksesta, toimivaltaiselle viranomaiselle 1 kohdassa tarkoitetun asetuksen mukaisesti kyseisen vuoden päätyttyä.

– –”

10

Direktiivin 2003/87 liitteessä I luetellaan toiminnat, joihin sitä sovelletaan. Näihin toimintoihin kuuluu muun muassa ”polttoaineiden poltto laitoksissa, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on yli 20 MW (lukuun ottamatta ongelmajätteen ja yhdyskuntajätteen polttolaitoksia)”.

11

Päätöksen 2011/278 johdanto-osan 31 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Koska vuodesta 2013 alkaen energia-alalla kaikki päästöoikeudet pitäisi pääsääntöisesti huutokaupata, sillä ala voi siirtää hiilidioksidista aiheutuvat kasvaneet kustannukset eteenpäin, ja koska päästöoikeuksia ei pitäisi jakaa maksutta sähköntuotannolle, lukuun ottamatta siirtymäaikana maksutta jaettavia oikeuksia sähköntuotannon uudistamiseksi sekä jätekaasuista tuotettua sähköä, tämän päätöksen ei pitäisi kattaa päästöoikeuksien jakamista maksutta sähkön tuotannolle tai kulutukselle. Direktiivin [2003/87] 10 a artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kuitenkin ottaa käyttöön myös taloudellisia toimenpiteitä sellaisten toimialojen tai toimialojen osien hyväksi, joiden katsotaan olevan alttiita merkittävälle hiilivuodon riskille, joka johtuu kasvihuonekaasupäästöihin liittyvien kustannusten siirtymisestä sähkön hintoihin, näiden kustannusten kompensoimiseksi silloin, kun tämä on tällä alalla sovellettavien ja komission hyväksymien valtion tukea koskevien sääntöjen mukaista.”

12

Kyseisen päätöksen 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä päätöksessä vahvistetaan unionin laajuiset säännöt, jotka koskevat päästöoikeuksien yhdenmukaistettua maksutta tapahtuvaa jakamista direktiivin [2003/87] mukaisesti vuodesta 2013 alkaen.”

13

Kyseisen päätöksen 19 artiklassa, jonka otsikko on ”Päästöoikeuksien jakaminen uusille osallistujille”, säädetään seuraavaa:

”1.   Päästöoikeuksien jakamiseksi uusille osallistujille, lukuun ottamatta päästöoikeuksien jakamista direktiivin [2003/87] 3 artiklan h alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa tarkoitetuille laitoksille, jäsenvaltioiden on laskettava erikseen kullekin laitoksen osalle normaalin toiminnan alkaessa maksutta jaettavien päästöoikeuksien alustava vuotuinen määrä seuraavasti:

– –

– –

2.   Uuden osallistujan riippumattomasti todennetuille, ennen normaalin toiminnan aloittamista aiheutuneille päästöille jaetaan ylimääräisiä päästöoikeuksia historiallisten päästöjen pohjalta, jotka ilmoitetaan hiilidioksidiekvivalenttitonneina.”

14

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87 tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportoinnista 21.6.2012 annetun komission asetuksen (EU) N:o 601/2012 (EUVL 2012, L 181, s. 30) 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tarkkailun ja raportoinnin on oltava kattavaa ja katettava kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitettuihin toimintoihin ja muihin mainitun direktiivin 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällytettyihin toimintoihin liittyvistä päästölähteistä ja päästövirroista peräisin olevat prosesseista ja poltosta aiheutuvat päästöt ja kaikki kyseisten toimintojen yhteydessä eriteltyjen kasvihuonekaasujen päästöt; kaksinkertaista laskentaa on kuitenkin vältettävä.”

15

Kyseisen asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Toiminnanharjoittajan on rajattava kunkin laitoksen tarkkailun laajuus.

Toiminnanharjoittajan on sisällytettävä tarkkailuun kaikki kasvihuonekaasujen päästöt, jotka ovat peräisin direktiivin [2003/87] liitteessä I lueteltuihin toimintoihin kuuluvista päästölähteistä ja lähdevirroista sekä jäsenvaltioiden direktiivin [2003/87] 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällyttämistä toiminnoista ja kasvihuonekaasuista.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon myös päästöt, jotka johtuvat säännöllisistä toiminnoista ja raportointikauden aikana esiintyvistä poikkeuksellisista tapahtumista, kuten laitoksen käynnistämisestä ja pysäyttämisestä ja häiriötilanteista, lukuun ottamatta kuljetustarkoituksiin käytettävien liikkuvien työkoneiden päästöjä.”

16

Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupasta 21.7.2011 annetun lain (Gesetz über den Handel mit Berechtigungen zur Emission von Treibhausgasen) (BGBl. I 1475, s. 3154; jäljempänä TEHG) 2 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tätä lakia sovelletaan liitteessä 1 olevassa 2 osassa mainittujen kasvihuonekaasujen päästöihin, joita syntyy siinä mainittujen toimintojen yhteydessä. – –”

17

TEHG:n liitteessä 1 olevassa 2 osassa säädetään seuraavaa:

18

Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien jakamisesta päästökauppakaudella 2013–2020 26.9.2011 annetun asetuksen (Verordnung über die Zuteilung von Treibhausgas-Emissionsberechtigungen in der Handelsperiode 2013 bis 2020) (Zuteilungsverordnung 2020 – ZuV 2020)) (BGBl. I 2011, s. 1921) 18 §:n 4 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jakotekijöiden sellaisten päästöjen osalta, jotka ovat tapahtuneet ennen laitoksen normaalitoiminnan aloittamista, jaetaan uusille laitoksille kyseisten päästöjen perusteella hiilidioksidiekvivalenttitonnia vastaava määrä lisäoikeuksia.”

19

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Vattenfall on Hampurin (Saksa) lähellä sijaitsevan äskettäin rakennetun Moorburgin voimalan toiminnanharjoittaja. Tämän kivihiilivoimalan nimellinen kokonaislämpöteho on 3700 MW.

20

Vattenfall ilmoitti 7.8. ja 3.9.2013 päivätyillä kirjeillään Deutsche Emissionshandelsstelle im Umweltbundesamtille (Saksan liittovaltion ympäristöviraston päästökauppaviranomainen, jäljempänä päästökauppaviranomainen), että koska Moorburgin voimala oli vielä rakennusvaiheessa, se ei ollut direktiivillä 2003/87 käyttöön otetun järjestelmän mukaisen päästöoikeuksien kaupan ja palauttamisvelvollisuuden alainen (jäljempänä päästöoikeuksien kaupan järjestelmä).

21

Koska päästökauppaviranomainen hylkäsi 18.9.2013 päivätyllä kirjeellään tällaisen tulkinnan, Vattenfall nosti Verwaltungsgericht Berlinissä (Berliinin hallintotuomioistuin, Saksa) kanteen, jolla se vaati sen toteamista, että päästöoikeuksien kaupan velvollisuus syntyy vasta toiminnanharjoittajan suorittamien kokeiden alussa.

22

Vattenfall katsoo, että muun muassa direktiivin 2003/87 3 artiklan u alakohdasta seuraa, että se koskee sähköntuotantolaitoksia vasta siitä lähtien, kun ne tuottavat sähköä kolmansille osapuolille myytäväksi. TEHG on sen mukaan siten tämän säännöksen mukainen, koska sen liitteessä 1 olevan 2 osan 2 kohdan mukaan sähköntuotantokeskusten päästämiin päästöihin ei sovelleta päästöoikeuksien kaupan järjestelmää ennen sähkövirran tuotantoa. Päästöoikeuksien kaupan velvollisuus syntyy vasta siitä lähtien, kun toiminnanharjoittaja vastaanottaa laitoksen toimintakuntoisena ja aloittaa sen toimintakokeilut. Tämä tulkinta on kantajan mukaan yhteensoveltuva TEHG:n liitteessä 1 olevan 2 osan 1 kohdan kanssa; sen tarkoituksena on yksinomaan varmistaa, että kaikentyyppiset laitokset kuuluvat TEHG:n soveltamisalaan, mutta siinä ei anneta mitään viitettä sen ajallisesta soveltamisalasta.

23

Saksan liittotasavalta sitä vastoin väittää, että koska Moorburgin sähkökeskuksen nimellinen kokonaislämpöteho on yli 20 MW, se on päästöoikeuksien kaupan velvollisuuden alainen siitä hetkestä lähtien, jona se on aloittanut sen toimintaan liittyvien kasvihuonekaasujen päästön riippumatta polttamisen päämäärästä. Laitoksen toiminta alkaa sen mukaan ensimmäisistä koekäytöistä lähtien ja siten siitä lähtien, kun laitos päästää kasvihuonekaasuja syystä riippumatta. Tämä sääntö johtuu TEHG:stä, jonka liitteessä 1 olevan 2 osan 1 kohdassa säädetään, että kaikki polttamisesta johtuvat päästöt on otettava huomioon. Tämä on yhdenmukaista sekä direktiivin 2003/87 3 artiklan t alakohdan mukaisen polton käsitteen kanssa että asetuksen N:o 601/2012 20 artiklan 1 kohdassa säädettyjen päästöjen valvonnan ajallisten rajojen kanssa.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei Saksan oikeudessa eikä unionin oikeudessa ole nimenomaista säännöstä, joka koskee hetkeä, josta lähtien laitoksiin, jotka on otettu käyttöön vuodesta 2013 vuoteen 2020 ulottuvalla päästökauppakaudella, sovelletaan päästöoikeuksien kaupan velvollisuutta. Vastaus tähän kysymykseen voitaisiin kuitenkin löytää direktiivin 2003/87 liitteestä I, joka koskee ”polttoaineiden polttoa laitoksissa, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on yli 20 MW” sekä päätöksen 2011/278 19 artiklan 2 kohdasta. Vaikka viimeksi mainittua päätöstä ei sovelletakaan sähköntuotantoon tarkoitettuihin laitoksiin, sen uusia osallistujia koskevasta 19 artiklan 2 kohdasta voitaisiin päätellä, että päästöoikeuksien kaupan velvollisuus syntyy ennen tällaisten laitosten ottamista tavanomaiseen toimintaan. Jos tämä velvollisuus sitä vastoin syntyy vasta tavanomaisen toiminnan aloittamisesta alkaen, Vattenfall on palauttanut liian suuren määrän päästöoikeuksia.

25

Tämän vuoksi Verwaltungsgericht Berlin on lykännyt asian käsittelyä ja päättänyt esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, että koska direktiivin 2003/87 liitteessä I sisällytetään ”polttoaineiden poltto laitoksissa, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on yli 20 MW”, sellaisten toimintaluokkien luetteloon, joihin tätä direktiiviä sovelletaan, onko sitä tulkittava siten, että sähköntuotantoon tarkoitetun laitoksen päästöoikeuksien kaupan velvollisuus syntyy kasvihuonekaasujen ensimmäisestä päästöstä alkaen ja siten mahdollisesti jopa ennen sähköntuotannon alkamista.

27

On muistettava, että direktiivin 2003/87 yleinen rakenne perustuu kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien myöntämisestä, hallussapidosta, siirtämisestä ja mitätöimisestä pidettävään tarkkaan kirjanpitoon. Tämä tarkka kirjanpito liittyy läheisesti kyseisen direktiivin tavoitteeseen eli päästöoikeuksien kauppaa koskevan sellaisen järjestelmän toteuttamiseen, jolla pyritään kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen sellaiselle tasolle, että estetään ihmisen toiminnan vaaralliset vaikutukset ilmastolle, ja jonka perimmäinen tavoite on ympäristönsuojelu (ks. vastaavasti 29.4.2015 annettu tuomio Nordzucker, C‑148/14, EU:C:2015:287, 28 kohta).

28

Tämä järjestelmän täytäntöön panemiseksi direktiivin 2003/87 2 artiklan 1 kohdassa säädetään, että direktiiviä 2003/87 sovelletaan liitteessä I luetelluista toiminnoista aiheutuviin päästöihin ja liitteessä II lueteltuihin kasvihuonekaasuihin, joihin kuuluu muun muassa hiilidioksidi.

29

Lisäksi saman direktiivin 4 artiklasta ilmenee, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että mikään laitos ei harjoita sen liitteessä I lueteltua toimintaa, josta aiheutuu tähän toimintaan erityisesti liittyviä päästöjä, ilman, että sen toiminnanharjoittajalla on toimivaltaisen viranomaisen samassa direktiivissä säädettyjen edellytysten mukaisesti myöntämä lupa.

30

Direktiivin 2003/87 6 artiklan 2 kohdan mukaan tällaisen luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa kyseisen direktiivin 12 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun velvollisuuden noudattaminen; sen mukaan toiminnanharjoittajilla on velvollisuus palauttaa mitätöimistä varten ennen kunkin vuoden 30. päivää huhtikuuta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksia määrä, joka vastaa niiden kokonaispäästöjä edellisen kalenterivuoden aikana (ks. vastaavasti 29.4.2015 annettu tuomio Nordzucker, C‑148/14, EU:C:2015:287, 29 kohta).

31

Kuten direktiivin 2003/87 14 artiklan 3 kohdasta ilmenee, tämä palauttamisvelvollisuus perustuu raportteihin, jotka laitoksen toiminnanharjoittajat laativat asetuksessa, joka komission on annettava kyseisen direktiivin 14 artiklan 1 kohdan perusteella, annettuja sääntöjä noudattaen (ks. vastaavasti 29.4.2015 annettu tuomio Nordzucker, C‑148/14, EU:C:2015:287, 31 kohta).

32

Komissio on viimeksi mainitun säännöksen perusteella antanut asetuksen N:o 601/2012, jonka 20 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että toiminnanharjoittajan on sisällytettävä tarkkailuun kunkin laitoksen tarkkailun laajuudelle määritellyissä rajoissa kaikki kasvihuonekaasujen päästöt, jotka ovat peräisin direktiivin 2003/87 liitteessä I lueteltuihin toimintoihin kuuluvista päästölähteistä ja lähdevirroista.

33

Asetuksen N:o 601/2012 20 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa täsmennetään, että tämä velvollisuus ei koske vain päästöjä, jotka johtuvat säännöllisistä toiminnoista vaan myös päästöjä, jotka aiheutuvat raportointikauden aikana esiintyvistä poikkeuksellisista tapahtumista, kuten laitoksen käynnistämisestä ja pysäyttämisestä. Koska tämä luettelo ei ole tyhjentävä, muiden poikkeuksellisten tapahtumien aiheuttamat päästöt, kuten laitoksen koekäyttöaikana tuotetut päästöt, on myös otettava huomioon tarkkailussa ja päästöraporteissa.

34

Lisäksi on muistutettava, että direktiivin 2003/87 3 artiklan e alakohdan mukaan ”laitoksella” tarkoitetaan kyseisessä direktiivissä kiinteää teknistä kokonaisuutta, jossa suoritetaan yhtä tai useampaa liitteessä I mainittua toimintaa sekä mitä tahansa niihin suoranaisesti liittyvää toimintaa, joka on teknisesti yhteydessä laitoksella suoritettuun toimintaan ja joka mahdollisesti vaikuttaa päästöihin ja pilaantumiseen (tuomio 9.6.2016, Elektriciteits Produktiemaatschappij Zuid-Nederland EPZ, C‑158/15, EU:C:2016:422, 25 kohta).

35

Tämän saman direktiivin liitteessä I tarkoitettuihin toimintoihin kuuluu polttoaineiden poltto laitoksissa, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on yli 20 MW, lukuun ottamatta ongelmajätteen ja yhdyskuntajätteen polttolaitoksia.

36

Polton käsite on määritelty direktiivin 2003/87 3 artiklan t alakohdassa niin, että sillä tarkoitetaan polttoaineiden hapetusta riippumatta tavasta, jolla tällä prosessilla tuotettua lämpöä, sähköä tai mekaanista energiaa käytetään, ja muuta tähän välittömästi liittyvää toimintaa.

37

Merkitystä ei siis ole sillä, että sellaisen ensimmäisen koekäyttökauden aikana, jonka kuluessa kasvihuonekaasuja pääsee ilmakehään, direktiivin 2003/87 soveltamisalaan kuuluva sähkökeskus ei tuota sähköä, koska päästöoikeuksien palauttamisvelvollisuuden osalta ei ole välttämätöntä, että polttoaineiden poltosta johtuvaa lämpöä käytettäisiin tähän tarkoitukseen.

38

Edellä todetusta johtuu, että polttoaineita polttamalla sähköntuotantoon tarkoitettu laitos, jonka tuotantokapasiteetti ylittää direktiivin 2003/87 liitteessä I säädetyn arvon, on päästöoikeuksien kaupan järjestelmään sisältyvien velvollisuuksien alainen, erityisesti raportointivelvollisuuden alainen sellaisten päästöjen osalta, jotka ovat peräisin kaikista päästölähteistä ja lähdevirroista, jotka liittyvät laitoksessa suoritettuihin toimintoihin, mukaan lukien kyseisen laitoksen tavanomaista käyttämistä edeltäneenä koekäyttöaikana aiheutuneiden päästöjen osalta.

39

Tämä direktiivin 2003/87 tulkinta on sen pääasiallisen tavoitteen mukainen, joka on ympäristön suojeleminen kasvihuonekaasujen päästöjä vähentämällä (ks. vastaavasti tuomio 28.4.2016, Borealis Polyolefine ym., C‑191/14, C‑192/14, C‑295/14, C‑389/14 ja C‑391/14–C‑393/14, EU:C:2016:311, 79 kohta) eikä sitä horjuta se, että laitoksen luokittelun edellytyksenä kyseisen direktiivin 3 artiklan u alakohdassa tarkoitetuksi sähköntuotantolaitokseksi on se, että se tuottaa sähköä kolmansille osapuolille myytäväksi.

40

Tämän säännöksen tarkoituksena ei ole määritellä direktiivin 2003/87 soveltamisalaa, vaan sillä myötävaikutetaan merkittävän eron tekemiseen kyseisen direktiiviin 10 a artiklan 5 alakohdassa tarkoitetun päästöoikeuksien vuosittaisen enimmäismäärän määrittämiselle (ks. vastaavasti tuomio 28.4.2016, Borealis Polyolefine ym., C‑191/14, C‑192/14, C‑295/14, C‑389/14 ja C‑391/14–C‑393/14, EU:C:2016:311, 64–70 kohta).

41

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, direktiivin 2003/87 10 a artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan ja 10 a artiklan 3–5 kohdan perusteella on siten tehtävä ero kyseisen direktiivin 10 a artiklan 3 kohdan soveltamisalaan kuuluvien laitosten ja muiden kasvihuonekaasupäästöjä synnyttävien laitosten välillä. Ensin mainittuihin kuuluvat muun muassa kyseisen direktiivin 3 artiklan u alakohdassa tarkoitetut sähköntuottajat (tuomio 28.4.2016, Borealis Polyolefine ym., C‑191/14, C‑192/14, C‑295/14, C‑389/14 ja C‑391/14–C‑393/14, EU:C:2016:311, 70 kohta).

42

Lisäksi on täsmennettävä, että se, että nämä velvollisuudet kohdistuvat laitoksen toiminnanharjoittajaan, ei merkitse sitä, että laitoksen rakentajan suorittamien kokeiden aikana aiheutuneita päästöjä ei tarvitse ottaa huomioon. Yhtäältä, kuten komissio väittää, direktiivin 2003/87 3 artiklan u alakohdan käsite ”sähköntuottaja” ei ole merkityksellinen päästöoikeuksien kaupan velvollisuuden syntymisen osalta. Toisaalta toiminnanharjoittajan raportointi- ja palauttamisvelvollisuus koskee myös näitä päästöjä, koska päästöoikeuksien kaupan järjestelmää sovelletaan kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti kaikkiin päästöihin, jotka johtuvat sen liitteessä I tarkoitetuista toiminnoista.

43

Edellä todetun perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että koska direktiivin 2003/87 liitteessä I sisällytetään ”polttoaineiden poltto laitoksissa, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on yli 20 MW” sellaisten toimintaluokkien luetteloon, joihin kyseistä direktiiviä sovelletaan, sitä on tulkittava siten, että sähköntuotantoon tarkoitetun laitoksen päästöoikeuksien kaupan velvollisuus syntyy kasvihuonekaasujen ensimmäisestä päästöstä lähtien ja siten mahdollisesti jopa ennen sähköntuotannon aloittamista.

44

Ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus huomioon ottaen toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

45

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Koska kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 13.10.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY, sellaisena kuin se on muutettuna 23.4.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/29/EY, liitteessä I sisällytetään ”polttoaineiden poltto laitoksissa, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on yli 20 MW” sellaisten toimintaluokkien luetteloon, joihin kyseistä direktiiviä sovelletaan, sitä on tulkittava siten, että sähköntuotantoon tarkoitetun laitoksen päästöoikeuksien kaupan velvollisuus syntyy kasvihuonekaasujen ensimmäisestä päästöstä lähtien ja siten mahdollisesti jopa ennen sähköntuotannon aloittamista.