1.

Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa ovat vastakkain Ranskaan sijoittautuneen yhtiön selvittäjä velkasaneerausmenettelyssä ja saksalainen kunta ja joka koskee kyseisen yhtiön omistaman Saksassa sijaitsevan kiinteistön pakkohuutokauppaa maksamattomien kiinteistösuoritteiden vuoksi. ( 2 )

2.

Bundesgerichtshofin (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa) esittämä kysymys antaa unionin tuomioistuimelle aiheen käsitellä esineoikeuden käsitettä asetuksen (EY) N:o 1346/2000 ( 3 ) 5 artiklan kannalta. Unionin tuomioistuimella on tarkemmin sanoen tilaisuus täsmentää, onko julkisoikeudellisen kiinteistösuoritteen erityisessä asiayhteydessä syytä rajoittaa tämän suoritteen kansallista määrittelyä esineoikeudeksi itsenäisillä määrittelyperusteilla asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa sovellettaessa.

3.

Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklassa, jonka otsikkona on ”Sivullisen esineoikeudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Maksukyvyttömyysmenettelyn alkaminen ei vaikuta velkojan tai sivullisen esineoikeuteen, joka kohdistuu menettelyn alkaessa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan velallisen omaisuuteen, olipa se aineellista tai aineetonta, irtainta tai kiinteää ja riippumatta siitä, onko kyseessä tietty omaisuus vai ajallisesti vaihtelevan omaisuuden muodostama kokonaisuus.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja oikeuksia ovat erityisesti:

3.   Esineoikeuteen rinnastetaan rekisteriin merkitty, sivullisiin nähden tehokas oikeus saada 1 kohdassa tarkoitettu esineoikeus.

4.   Mitä 1 kohdassa säädetään, ei estä vetoamasta oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen eikä oikeustoimen peräyttämistä 4 artiklan 2 kohdan m alakohdan mukaisesti.”

4.

Kiinteistöverolain (Grundsteuergesetz, jäljempänä GrStG) 9 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Verovelvollisuus syntyy sen vuoden alussa, jolta vero vahvistetaan.”

5.

GrStG:n 12 §:ssä, jonka otsikkona on ”Esineoikeudellinen vastuu”, säädetään seuraavaa:

”Kiinteistövero on suoritettava verotettavasta omaisuudesta julkisoikeudellisena suoritteena (öffentliche Last).”

6.

Yleisistä verosäännöksistä annetun lain (Abgabenordnung, jäljempänä AO) 77 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen sanamuoto on seuraava:

”Jos vero on suoritettava kiinteistöstä julkisoikeudellisena suoritteena, omistajan on siedettävä kiinteistöön kohdistuva pakkotäytäntöönpano.”

7.

Pakkohuutokauppalain (Zwangsversteigerungsgesetz) 10 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Saatavat tyydytetään kiinteistön tuotosta seuraavassa järjestyksessä – – :

– –

8.

Yksityinen kiinteistöyhtiö Senior Home (jäljempänä velallinen) on sijoittautunut Ranskaan. Se omistaa Wedemarkissa (Saksa) sijaitsevan kiinteistön.

9.

Mulhousen alioikeus (Ranska) asetti 6.5.2013 antamallaan tuomiolla velallisen velkasaneerausmenettelyyn ja nimesi selvittäjän.

10.

Gemeinde Wedemark (Wedemarkin kunta) vaati 15.5.2013 ajalta 1.10.2012–30.6.2013 maksamatta jääneiden 7471,19 euron suuruisten kiinteistöverojen vuoksi kiinteistön pakohuutokauppaa ja esitti todisteet saatavien täytäntöönpanokelpoisuudesta.

11.

Amtsgericht Burgwedel (Burgwedelin paikallinen tuomioistuin, Saksa) määräsi 21.5.2013 tekemällään päätöksellä pakkohuutokaupasta. Landgericht Hannover (Hannoverin alueellinen tuomioistuin, Saksa) hylkäsi velallisen tästä päätöksestä tekemän valituksen. Velallinen vaatii Bundesgerichtshofiin (ylin yleinen tuomioistuin) tekemässään valituksessa pakkohuutokaupasta tehdyn päätöksen kumoamista ja siihen liittyvän merkinnän poistamista kiinteistörekisteristä.

12.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa tässä yhteydessä, että sen käsiteltävänä oleva asia kuuluu asetuksen N:o 1346/2000 soveltamisalaan. Tämän asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan f alakohdan mukaan maksukyvyttömyysmenettelyyn sovellettaisiin Ranskan lakia, jossa säädetään lähtökohtaisesti myös menettelyn aloittamisen vaikutuksista erillisperintään.

13.

Mainittu tuomioistuin korostaa, että Ranskan lainsäädännössä velkasaneerausmenettelyn aloittamisesta seuraa yleinen täytäntöönpanokielto eikä ole olemassa erityissääntelyä, joka koskisi velkojia, joilla on vakuutena esineoikeus, tai verohallintoa. Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 1 kohdassa säädetään kuitenkin, että maksukyvyttömyysmenettelyn alkaminen ei vaikuta velkojan tai sivullisen esineoikeuteen, joka kohdistuu menettelyn alkaessa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan velallisen omaisuuteen.

14.

Saksan lainsäädännössä kiinteistöverot ovat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan GrStG:n 12 §:n perusteella julkisoikeudellisia kiinteistösuoritteita, jotka ovat esineoikeuksia, joten omistajan on siedettävä kiinteistöön kohdistuva pakkotäytäntöönpano AO:n 77 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti. Julkisoikeudelliset kiinteistösuoritteet on maksettava riippumatta siitä, onko pakkohuutokauppa aloitettu.

15.

Ennakkoratkaisupyynnön mukaan on kuitenkin epävarmaa, onko asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on lainvalintasäännös, jonka mukaan esineoikeuden olemassaolo on ratkaistava lex rei sitae -periaatteen eli tässä tapauksessa Saksan lain mukaan. Oikeuskirjallisuudessa hyväksytään näet usein ”esineoikeuden” käsitteen itsenäinen tulkinta.

16.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa, että tältä kannalta riidanalaisen artiklan perustavanlaatuisena tavoitteena on yhtäältä turvata perusteltu luottamus ja oikeustoimien varmuus, kuten kyseisen asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleesta ilmenee. Toisaalta tämän asetuksen johdanto-osan 25 perustelukappaleen mukaan tästä on erityistä tarvetta poiketa esineoikeuksien osalta, sillä nämä oikeudet ovat erittäin merkittäviä luotonannossa. Veroviranomaisten intressit poikkeavat kuitenkin monessa mielessä yksityisten velkojien intresseistä.

17.

Tällä perusteella Bundesgerichtshof (ylin yleinen tuomioistuin) on 12.3.2015 tekemällään välipäätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimen kirjaamoon 29.4.2015, päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Kattaako [asetuksen N:o 1346/2000] 5 artiklan 1 kohdan mukainen esineoikeuden käsite [GrStG:n] 12 §:ssä, luettuna yhdessä [AO:n] 77 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen kanssa, olevan kaltaisen kansallisen säännöksen, jonka mukaan kiinteistöverosaatavat muodostavat lain nojalla julkisoikeudellisen kiinteistösuoritteen ja omistajan on näin ollen siedettävä kiinteistöön kohdistuva pakkotäytäntöönpano?”

18.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Espanjan kuningaskunta ja Euroopan komissio. Samojen osapuolten suulliset huomautukset kuultiin 10.3.2016 pidetyssä istunnossa.

19.

Asetus N:o 1346/2000, joka tuli voimaan 31.5.2002, ei ole ainoastaan ensimmäinen asetus, joka koskee maksukyvyttömyysmenettelyjä, ( 4 ) vaan siinä konkretisoituvat myös pitkät neuvottelut, jotka olivat alkaneet 1960-luvulla Euroopan talousyhteisössä, johon kuului tuolloin vain kuusi perustajavaltiota. ( 5 ) Ensimmäinen versio yleissopimusluonnoksesta näki päivänvalon vasta vuonna 1970, ( 6 ) mutta se ei saanut riittävää kannatusta. Toisen luonnoksen julkaisemista jouduttiin odottamaan 10 vuotta. ( 7 ) Tässä toisessa luonnoksessa omaksuttu järjestelmä perustui yhtenäisyyden periaatteeseen (yksi ainoa menettely koko tuolloisen Euroopan talousyhteisön alueella) ja universaaliperiaatteeseen (menettely kattaa kaikki velallisen varat niiden sijaintipaikasta riippumatta). ( 8 ) Tämän luonnoksen etenemiselle ilmeni erilaisia esteitä, joten se hylättiin vuonna 1985, koska riittävää konsensusta ei löytynyt. ( 9 ) Tämän jälkeen laadittiin uusi yleissopimusluonnos, jonka lähteenä oli tällä kertaa lievennetty konkurssien universaaliperiaate. ( 10 )

20.

Viimeksi mainittu yleissopimus, joka laadittiin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K3 artiklan perusteella, annettiin allekirjoitettavaksi Brysselissä 23.11.1995, mutta kaikki jäsenvaltiot eivät allekirjoittaneet sitä ( 11 ) (jäljempänä maksukyvyttömyysmenettelyjä koskeva yleissopimus). Sen jälkeen kun Amsterdamin sopimus oli tullut voimaan, vuoden 1995 yleissopimuksen sanamuoto hyväksyttiin viimein Saksan liittotasavallan ja Suomen tasavallan aloitteesta asetuksena, joka hyväksyttiin EY 61 artiklan c alakohdan ja EY 67 artiklan 1 kohdan perusteella. ( 12 )

21.

Muistutettakoon tässä yhteydessä, että maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevan yleissopimuksen tavoin asetus N:o 1346/2000 ei vastaa maksukyvyttömyysmenettelyjen universaaliperiaatteeseen perustuvaa mallia vaan lievennetyn universaaliperiaatteen mallia. Kyseisen asetuksen lähtökohtana on siten universaali malli, mutta samalla säädetään useista erityissäännöistä, jotka ovat poikkeuksia ja joilla korjataan tai lievennetään sen universaaliutta. ( 13 )

22.

Yleisesti sellaisten erityissääntöjen olemassaolo, joilla korjataan tai lievennetään maksukyvyttömyysmenettelyjen universaaliutta, on perusteltavissa kahdella eri perusteella. Yhtäältä muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa maksukyvyttömyysmenettely aloitetaan, hankittujen oikeuksien suojalla toisen jäsenvaltion lex concursusin soveltamista vastaan ja ( 14 ) toisaalta tarpeella lieventää maksukyvyttömyysmenettelyjen monimutkaisuutta. Lisäksi asetuksen N:o 1346/2000 johdanto-osan 11 perustelukappale on erityisen selkeä, kun siinä todetaan, että ”asetuksessa tunnustetaan se, että koska eri jäsenvaltioiden aineellisen oikeuden säännökset poikkeavat merkittävästi toisistaan, ei ole käytännöllistä ottaa käyttöön koko yhteisön alueella soveltamisalaltaan yleistä maksukyvyttömyysmenettelyä. Menettelyn aloittavan valtion lain poikkeukseton soveltaminen johtaisi näin ollen usein vaikeuksiin. Tämä koskee esimerkiksi vakuuksia koskevaa lainsäädäntöä, joka on hyvin erilainen yhteisön eri maissa. Lisäksi joidenkin velkojien maksukyvyttömyysmenettelyssä nauttimat etuoikeudet ovat osin täysin erilaisia”. ( 15 )

23.

Tarkemmin sanoen asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 1 kohdassa säädetään tällä asetuksella käyttöön otetusta mekanismista, että maksukyvyttömyysmenettelyyn ja sen vaikutuksiin sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa menettely on alkanut (lex fori concursus). Kuten saman asetuksen johdanto-osan 23 perustelukappaleessa todetaan, tämän lain mukaan määräytyvät kaikki maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusta, kulkua ja päättämistä koskevat edellytykset. ( 16 ) Jotta kuitenkin säilytettäisiin liiketoimia koskeva perusteltu luottamus ja oikeusvarmuus muissa jäsenvaltioissa kuin siinä, jossa maksukyvyttömyysmenettely on alkanut, asetuksen N:o 1346/2000 5–15 artiklassa säädetään ( 17 ) tietyistä poikkeuksista sääntöön, joka koskee sovellettavaa lakia sellaisten oikeuksien ja oikeudellisten tilanteiden osalta, joita pidetään johdanto-osan 11 perustelukappaleen mukaan erityisen tärkeinä, kuten edellisessä kohdassa totesin. ( 18 ) Poikkeuksista lex concursusin soveltamiseen säädetään tilanteissa, joissa liittymätekijät (esimerkiksi omaisuuden sijaintipaikka) sitovat tietyn tilanteen jonkin toisen jäsenvaltion lakiin. ( 19 )

24.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä on tutkittava tässä asiayhteydessä.

25.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa tulkittava siten, että pääasian kohteena olevan kaltainen kiinteistöä verohallinnon hyväksi rasittava julkisoikeudellinen kiinteistösuorite kuuluu kyseistä artiklaa sovellettaessa esineoikeuden käsitteen piiriin.

26.

Jotta tähän kysymykseen voitaisiin vastata, on tutkittava, onko kyseinen julkisoikeudellinen kiinteistösuorite esineoikeus, ja täyttyvätkö näin ollen kyseisen asetuksen 5 artiklan edellytykset tässä tapauksessa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että kiinteistösuorite on esineoikeus, kiinteistön omistajana oleva velallinen on näet velvollinen sietämään sen pakkohuutokaupan. Tästä seuraa, että käsittelen ensin asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan soveltamisalaa ennen kuin tutkin toiseksi mahdolliset rajat, joita voidaan asettaa sille, miten kansallisessa oikeudessa määritellään oikeus esineoikeudeksi kyseistä artiklaa sovellettaessa.

27.

On aluksi täsmennettävä, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa sovelletaan vain silloin, jos omaisuuden sijaintivaltion laissa (lex rei sitae) määritellään tutkittava oikeus esineoikeudeksi.

28.

Muistutettakoon tämän jälkeen tämän asetuksen 5 artiklassa taatun esineoikeuksien suojan osalta, että siinä käyttöön otetun mekanismin rakenne perustuu siihen, että esineoikeuksia ei kohdisteta omaisuuteen, joka sijaitsee muissa jäsenvaltioissa, mikä merkitsee lähtökohtaisesti sitä, että tällaiset oikeudet jäävät maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutusten ulkopuolelle. ( 20 ) Tämä ratkaisu on omaksuttu aineellisiin kysymyksiin liittyvistä syistä, mukaan lukien tavoite varmistaa kaupan suojeleminen jäsenvaltiossa, jossa omaisuus sijaitsee, ja niihin liittyviä oikeuksia koskeva oikeusvarmuus. Esineoikeuksilla on hyvin tärkeä tehtävä luottojen myöntämisen ja varallisuuden liikkuvuuden kannalta. Niillä näet suojataan oikeudenhaltijoita velallisen maksukyvyttömyydeltä ja mahdollistetaan luoton saaminen edullisin ehdoin. ( 21 ) Oikeusvarmuus ja velkojien luottamuksensuoja liiketoimissa ovat siten perustavanlaatuisia seikkoja.

29.

Esineoikeuksien laaja suoja on perusteltua myös prosessuaalisista syistä, kuten asetuksen N:o 1346/2000 sellaisten institutionaalisten tavoitteiden vuoksi, jotka liittyvät pyrkimykseen yksinkertaistaa ja helpottaa omaisuuden hallinnointia. ( 22 ) Huomautettakoon tässä yhteydessä, että maksukyvyttömyysmenettelyt ovat verrattain monimutkaisia, ja niiden hallinto on melko kallista. Kustannusten alentaminen saattaa antaa etuoikeuksia tietyille velkojille samalla kun siitä aiheutuu hyötyä kaikille, koska myös oikeushallinnon kokonaiskustannukset alenevat. ( 23 )

30.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan ulottuvuutta selvennetään asetuksen johdanto-osan 11 ja 25 perustelukappaleessa, joiden mukaan esineoikeuksien osalta on tärkeää säätää erityisestä liittymästä, jolla poiketaan ”menettelyn aloitusvaltion laista”, sillä nämä oikeudet ovat erittäin merkittäviä luotonannossa. Johdanto-osan 25 perustelukappaleen mukaan tällaisen esineoikeuden perustamisen, pätevyyden ja ulottuvuuden on tavanomaisesti määräydyttävä mainitun oikeuden kohteena olevan omaisuuden sijaintivaltion lain mukaan (lex rei sitae) eikä maksukyvyttömyysmenettelyn aloittaminen saa vaikuttaa niihin. ( 24 )

31.

Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 1 kohta on täten ymmärrettävä säännökseksi, jolla poiketaan menettelyn aloitusvaltion lakia koskevasta säännöstä ja sallitaan se, että velallisen tiettyyn omaisuuteen kohdistuvaan velkojan tai kolmannen esineoikeuteen sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jonka alueella kyseinen omaisuus sijaitsee (lex rei sitae). ( 25 ) Tässä artiklassa säädetty suoja koskee vain esineoikeuksia, jotka kohdistuvat velallisen omaisuuteen, joka sijaitsee maksukyvyttömyysmenettelyn aloitushetkellä jossain toisessa jäsenvaltiossa kuin menettelyn aloitusvaltiossa. ( 26 ) Asetuksen N:o 1346/2000 5 artikla ei näet ole lainvalintasääntö vaan ”negatiivinen” aineellisoikeudellinen sääntö, ( 27 ) jonka tarkoituksena on varmistaa ennen maksukyvyttömyysmenettelyn alkamista hankittujen esineoikeuksien suoja. ( 28 )

32.

On kuitenkin täsmennettävä, että koska velkojien ja sivullisten esineoikeuksien suoja ja siten niiden koskemattomuus on suhteellista, näiden oikeuksien sulkeminen lex fori concursusin ulkopuolelle ei ole ehdotonta. ( 29 )

33.

Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 1 kohdan sääntö ei ensinnäkään ole esteenä sille, että selvittäjä pyytää sekundäärimenettelyn aloittamista jäsenvaltiossa, jossa omaisuus sijaitsee, jos velallisella on toimipaikka tässä jäsenvaltiossa. ( 30 ) Tällaisella sekundäärimenettelyllä olisi samat vaikutukset esineoikeuksiin kuin päämenettelyllä. Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklassa säädetään, että maksukyvyttömyysmenettely ei vaikuta muissa jäsenvaltioissa sijaitsevaa omaisuutta koskeviin esineoikeuksiin, eikä siinä säädetä, että menettely ei kohdistuisi toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan omaisuuteen (tai luottoihin), jota näillä oikeuksilla suojataan. Koska päämenettely on lähtökohtaisesti soveltamisalaltaan yleinen menettely, se kattaa kaiken velallisen omaisuuden. Tällä on merkitystä, jos vakuuden arvo ylittää sen saatavan arvon, jonka vakuutena on esineoikeus. Ilman sekundäärimenettelyn aloittamista velkojan olisi palautettava päämenettelyn selvittäjälle omaisuuden myynnistä syntyvä mahdollinen ylijäämä (ks. asetuksen N:o 1346/2000 johdanto-osan 25 perustelukappale ja 20 artikla). Sitä vastoin silloin, jos vakuuden arvo kattaa saatavan, velkojan, joka saa suorituksen saatavastaan, jonka vakuutena on esineoikeus, ei täydy palauttaa mitään muille velkojille. ( 31 )

34.

Toiseksi asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 4 kohdassa vahvistetaan poikkeus tässä 5 artiklassa vahvistetusta poikkeuksesta, kun siinä säädetään, että mitä 1 kohdassa säädetään, ei estä vetoamista oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen eikä oikeustoimen peräyttämistä tämän asetuksen 4 artiklan 2 kohdan m alakohdan mukaisesti. ( 32 ) Siten lex fori concursusia sovelletaan, kun esineoikeuksien perustaminen tai käyttäminen on ristiriidassa maksukyvyttömyysmenettelyn etujen kanssa ja kun oikeustoimia voidaan pitää velkojia vahingoittavina oikeustoimina. Tämä artikla koskee siten takaisinsaantikanteita, jotka perustuvat maksukyvyttömyysmenettelyä koskeviin sääntöihin eivätkä yleisiin oikeussääntöihin (tavalliset siviili- ja kauppaoikeudelliset kanteet). ( 33 ) Asetuksen N:o 1346/2000 13 artiklassa säädetään kuitenkin lex fori concursusin soveltamista koskevasta poikkeuksesta, jonka mukaan kyseistä oikeustointa ei voida pätevästi peräyttää, jos se, joka on saanut etua velkojia vahingoittavasta toimesta, osoittaa, että ”tähän oikeustoimeen sovellettava laki on muun jäsenvaltion kuin menettelyn aloitusvaltion laki ja että tämän lain mukaan ei ole mitään mahdollisuutta peräyttää kyseistä oikeustointa”. ( 34 )

35.

Kolmanneksi on vielä korostettava, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa ei voida käyttää parantamaan esineoikeuden haltijan asemaa muihin etuoikeuksiin nähden maksukyvyttömyysmenettelyn ulkopuolella. Tässä artiklassa sallitaan toisin sanoen haltijan erillinen täytäntöönpano-oikeus muuttamatta etuoikeusjärjestelmää, jota tämän esineoikeuden osalta on noudatettava maksukyvyttömyysmenettelyn ulkopuolella. ( 35 )

36.

Oikeuden määrittelystä esineoikeudeksi totean heti alkuun, että asetuksessa N:o 1346/2000 viitataan kansalliseen oikeuteen, jollei asetuksen 5 artiklan 2 ja 3 kohdan säännöksistä muuta johdu. ( 36 )

37.

Tässä yhteydessä, kuten jo esitin ratkaisuehdotukseni Lutz ( 37 ) 34 ja 35 kohdassa, oikeuden määrittely asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan perusteella on tehtävä selkeästi kahteen eri kertaan.

38.

Ensin on tutkittava, kuuluuko oikeuden määrittäminen ”esineoikeudeksi” kansalliseen oikeuteen, jossa säännellään esineoikeuksia ennen maksukyvyttömyysmenettelyä sovellettavien lainvalintasääntöjen nojalla (lex rei sitae). ( 38 ) Näiden esineoikeuksien perustamisesta, pätevyydestä ja ulottuvuudesta säädetään siten sen paikan laissa, missä esineoikeuden kohteena oleva omaisuus sijaitsee. ( 39 )

39.

Sen jälkeen, kun tarkastellun oikeuden esineoikeudellinen luonne on selvitetty lex rei sitaen kannalta, on seuraavaksi tutkittava, täyttääkö tämä oikeus asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamisedellytykset. Nämä unionin oikeudessa itsenäisesti määriteltävät ( 40 ) edellytykset rajoittavat siten oikeuden kansallista määrittelyä esineoikeudeksi tämän asetuksen 5 artiklan soveltamisen kannalta. ( 41 )

40.

Lisättäköön vielä muutamia huomautuksia niiden lisäksi, jotka esitin ratkaisuehdotuksessani Lutz. ( 42 )

41.

Ensinnäkin Virgósin ja Schmitin selvityksen mukaan asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 kohdan tavoitteena on helpottaa sen 1 kohdan soveltamista. Sen tehtävänä on, kuten tämän selvityksen 100 ja 102 kohdasta ilmenee, rajoittaa oikeuden kansallista määrittelyä esineoikeudeksi sen soveltamisalalla, määräämättä kuitenkaan siitä, että esineoikeuden käsitteen määritelmä olisi itsenäinen. ( 43 )

42.

Vaikuttaa kuitenkin tässä yhteydessä siltä, että se, että asetuksessa N:o 1346/2000 ei tarjota tällaista määritelmää, ei missään tapauksessa merkitse sitä, että siinä ei asetettaisi tiettyjä rajoituksia esineoikeuden käsitteelle sen 5 artiklan soveltamisen yhteydessä. Kuten Virgósin ja Schmitin selvityksen 102 kohdassa todetaan tästä, ”on otettava huomioon, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artikla on merkittävä poikkeus menettelyn aloittamisvaltion lain soveltamisesta ja päämenettelyn universaaliudesta”. Mielestäni tästä selvityksestä ilmenee kokonaisuutena, että sen 100 ja 102 kohtaa on luettava yhdessä, koska ne täydentävät toisiaan. Koska tämä selvitys antaa hyödyllisiä tietoja asetuksen N:o 1346/2000 ( 44 ) tulkintaa varten, en usko, että tämän asetuksen 5 artiklaa tarkastelevia eri kohtia (94–106 kohta) olisi järkevää tarkastella erikseen.

43.

Huomautettakoon toiseksi, että tässä samassa selvityksessä korostetaan, että esineoikeuden kansallisen käsitteen liian laajalla tulkinnalla, jolla rinnastettaisiin erityisesti oikeuksia, joihin liittyy vain mahdollisuus vaatia etuoikeutettua maksua, kuten tiettyjen etuoikeuksien osalta, tehtäisiin asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan sisältö tyhjäksi. ( 45 )

44.

Vaikka kolmanneksi asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 kohdassa laadittu luettelo, joka koskee oikeuksia, joita lähtökohtaisesti pidetään esineoikeuksina jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä, ei ole tyhjentävä, ( 46 ) vaikuttaa siltä, että Virgósin ja Schmitin selvityksessä hyväksytään se, ( 47 ) että luettelo perustuu erityisesti siihen, että esineoikeuteen liittyy lähinnä kaksi edellytystä. ( 48 ) Kyseessä on yhtäältä ”suora ja välitön yhteys sen kohteena olevaan esineeseen, johon esineoikeuden täyttäminen vaikuttaa, ilman että tämä riippuisi siitä, kuuluuko esine henkilön omaisuuteen, tai siitä, mikä on oikeudenhaltijan suhde johonkin toiseen henkilöön”, ja toisaalta ”se, että oikeus on annettu haltijalle ehdottomalla tavalla, merkitsee sitä, että haltija voi vedota esineoikeuteensa ketä tahansa sellaista henkilöä vastaan, joka ilman hänen suostumustaan jättää oikeuden huomiotta tai loukkaa sitä, että oikeus voi pysyä voimassa, vaikka esine luovutetaan sivulliselle (siihen voidaan vedota erga omnes, niillä rajoituksilla, joita sovelletaan vilpittömässä mielessä olevan ostajan suojelemiseksi); [ja] että oikeus voi siten pysyä voimassa, vaikka sivulliset toteuttavat erillisiä täytäntöönpanotoimia ja toimia, jotka toteutetaan kollektiivisissa maksukyvyttömyysmenettelyissä (oikeuden erottamisella tai täyttämällä oikeus erikseen)”. ( 49 )

45.

Muistutettakoon lopuksi, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että maksukyvyttömyysmenettelyn alkaminen ei vaikuta velkojan tai sivullisen esineoikeuteen, joka kohdistuu tiettyyn omaisuuteen, eikä silloin kun kyseessä on ”ajallisesti vaihtelevan omaisuuden muodostama kokonaisuus”. Tätä artiklaa sovellettaessa esineoikeus voi toisin sanoen kohdistua paitsi tiettyyn omaisuuteen, myös omaisuuden muodostamaan kokonaisuuteen. ( 50 )

46.

Nyt käsiteltävän kaltaisen julkisoikeudellisen kiinteistösuoritteen määrittelyä on siten tutkittava näiden seikkojen valossa asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa sovellettaessa.

47.

Heti alkuun on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on yksin toimivalta todeta ja arvioida sen käsiteltäväksi saatetut tosiseikat sekä tulkita ja soveltaa kansallista oikeutta. ( 51 ) On näin ollen sen tehtävänä todeta, onko tällainen julkisoikeudellinen kiinteistösuorite kansallisen oikeuden mukaan esineoikeus.

48.

Pääasian osalta ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Saksan lainsäädännön eli kyseisen kiinteistön sijaintipaikan lain mukaan pakkohuutokaupan määräämisestä tehdyn päätöksen taustalla olevat julkisoikeudelliset kiinteistösuoritesaatavat ovat GrStG:n 12 §:n mukaisesti sellaisia julkisoikeudellisia kiinteistösuoritteita, jotka ovat esineoikeuksia, joten omistajan on siedettävä kiinteistön pakkohuutokauppa AO:n 77 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla. ( 52 ) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ne vastaavat kiinteistöpanttioikeutta eikä niitä kirjata kiinteistörekisteriin.

49.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että kiinteistöverovelvollisuus syntyy GrStG:n 9 §:n 2 momentin mukaan vuoden alussa, joten käsiteltävässä tapauksessa ainakin ajanjaksoon 1.10.2012–5.5.2013 liittyvät saatavat ovat syntyneet ennen maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista, joten kiinteistösuorite kattaa ne. Viimeksi mainittu on hypoteekin tavoin liitännäinen, koska se riippuu verovelan olemassaolosta. Se ei kuitenkaan välttämättä edellytä sitä, että omistaja on itse veronmaksuvelvollinen ja että hän vastaisi siitä henkilökohtaisesti. Kiinteistösuoritesaatava näet pysyy edelleen voimassa, jos kiinteistö luovutetaan sen jälkeen kun verosaatava on vahvistettu, siltä osin kuin saatava on erääntynyt ja voi olla täytäntöönpanon kohteena. Maksukyvyttömyysmenettelyn aikana verohallinnolla on julkisoikeudellisen kiinteistösuoritteen perusteella oikeus saada maksu saatavastaan erikseen ja etuoikeudella. ( 53 ) Verohallinto voi siis vaatia kiinteistön pakkohuutokauppaa, kuten tässä tapauksessa.

50.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee selvästi, että Saksan oikeuden mukaan kyseiseen kiinteistöön kohdistuva julkisoikeudellinen kiinteistösuorite on esineoikeus. Koska näin ollen kyseinen tuomioistuin on selvästi vahvistanut määritelmän ”ex lege causae”, tulee esiin kysymys siitä, voidaanko pääasian kohteena oleva kiinteistösuorite määritellä esineoikeudeksi asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa sovellettaessa.

51.

Jotta tähän kysymykseen voitaisiin vastata, on selvitettävä, täyttyvätkö asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyt itsenäisen määrittelyn perusteet (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 41–45 kohta).

52.

Ensinnäkin, kuten asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 kohdan a alakohdasta ilmenee, esineoikeuksiin kuuluu muun muassa ”oikeus omaisuuden rahaksimuuttoon sekä oikeus saada maksu omaisuudesta tai sen tuotosta, erityisesti pantin tai kiinnityksen perusteella”. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan pääasian kohteena olevan kaltainen julkisoikeudellinen kiinteistösuorite vastaa kiinteistöpanttioikeutta. Näin ollen oikeuden haltijan, tässä tapauksessa verohallinnon, suoja taataan lähtökohtaisesti oikeudella velallisen kiinteistön pakkohuutokauppaan AO:n 77 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti. Ennakkoratkaisupyynnöstä näet ilmenee, että verohallinnolla on maksukyvyttömyysmenettelyn aikana julkisoikeudellisen kiinteistösuoritteen perusteella oikeus saada maksu erikseen AO:n 49 §:n mukaisesti. ( 54 )

53.

Toiseksi ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee niin ikään, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 kohdassa säädetyn luettelon ( 55 ) sekä Virgósin ja Schmitin selvityksessä esitettyjen ja tämän ratkaisuehdotuksen 44 kohdassa mainittujen itsenäisten määrittelyperusteiden perusteella GrStG:n 12 §:ään perustuva julkisoikeudellinen kiinteistösaatava täyttää esineoikeuden molemmat olennaiset ominaisuudet: yhtäältä se liittyy suoraan itse esineeseen, riippumatta omaisuudesta, johon kyseinen esine kuuluu, ja riippumatta suhteesta muuhun henkilöön kuin oikeuden haltijaan, ja se on toisaalta ehdoton, eli sen haltija voi vedota siihen tuomioistuimessa ketä tahansa sellaista henkilöä vastaan, joka ilman hänen suostumustaan ei ota sitä huomioon tai loukkaa sitä; se pysyy voimassa siinä tapauksessa, että esine luovutetaan sivulliselle, ja se pysyy voimassa, jos sivullinen vetoaa erillisiin oikeuksiin, ja jos kyseessä on kollektiivinen menettely, se erotetaan konkurssiomaisuudesta, johon se kuuluu, tai maksetaan erikseen.

54.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamista tiedoista ilmenee yksiselitteisesti, että Saksan lainsäädännössä eli sen valtion kansallisessa lainsäädännössä, jossa kiinteistö sijaitsee (lex rei sitae), säädetään, että pääasian kohteena oleva julkisoikeudellinen kiinteistösuorite on kyseiseen kiinteistöön kohdistuva esineoikeus. Mainitun tuomioistuimen mukaan näet velvollisuus kiinteistösuoritteen täyttämiseen ”on edelleen voimassa luovutuksen yhteydessä, – – siihen voidaan vedota sivullista vastaan ja – – se on perustana oikeudelle erottaa vakuus konkurssiomaisuudesta maksukyvyttömyyden yhteydessä”. Tällainen oikeus täyttää näin ollen asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 kohdan soveltamisedellytykset.

55.

Todettakoon lisäksi, että mainitun tuomioistuimen esittämien toteamusten mukaan riidanalainen kiinteistösuorite täyttää myös ”esineoikeuden” käsitteen olennaiset ominaisuudet, jotka vahvistettiin Virgósin ja Schmitin selvityksessä. ( 56 ) Se katsoo kuitenkin olevan välttämätöntä, että unionin tuomioistuin selkeyttää kysymystä siitä, onko tämä lopputulos yhteensopiva asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan tavoitteen ja tämän asetuksen kokonaisuuden kanssa.

56.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan olennaisena tavoitteena on perustellun luottamuksen ja oikeustoimien varmuuden turvaaminen (johdanto-osan 24 perustelukappale). Tässä asetuksessa säädetään, että tämä suoja on erityisen tarpeellinen esineoikeuksien osalta, koska ne ovat erittäin merkittäviä luotonannossa. Veroviranomaisten intressit kuitenkin poikkeavat monella tavoin yksityisten lainanantajien intresseistä. ( 57 )

57.

Komissio ehdottaa, että ennakkoratkaisukysymykseen pitäisi vastata kieltävästi, sillä sen mukaan ei riitä, että oikeutta pidettäisiin esineoikeutena lex rei sitaen nojalla, jotta asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa voitaisiin soveltaa. Pelkkä viittaus saattaisi näet osoittautua tämän saman asetuksen 4 artiklassa säädetyn lex fori concursusin (menettelyn aloittamisvaltion laki) yksinomaisen sovellettavuuden periaatteen vastaiseksi. Asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa pitäisi siis tulkita suppeasti, koska se on poikkeus tästä periaatteesta. ( 58 )

58.

Komissio lisää, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan tavoite on hyväksyttävä peruste sen suppealle tulkinnalle siinä mielessä, että ainoastaan oikeuksia, joita velallinen myöntää velkojalle liiketoimen yhteydessä, on pidettävä esineoikeuksina. Tämä tavoite ei sitä vastoin kata veroviranomaisen suojaa. Jos, kuten pääasian osalta, julkisoikeudellinen kiinteistösuorite on etusijalla lainanantajan oikeuksiin nähden pakkohuutokauppamenettelyssä, sen seurauksena on jopa se, että näitä lainanantajia rangaistaan, vaikka asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklalla pyritään suojelemaan heitä.

59.

Espanjan hallitus, joka katsoo, että ennakkoratkaisukysymykseen pitäisi vastata myöntävästi, sitä vastoin arvioi, että koska jäsenvaltioiden oikeusjärjestykset ja -perinteet ovat erilaisia ja jotta säilytettäisiin tämän asetuksen tehokas vaikutus, unionin lainsäätäjä on tahtonut määrittää oikeudet, jotka edellyttävät ominaisuuksiensa vuoksi ja oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä tämän poikkeuksen myöntämistä, riippumatta siitä, määritteleekö nämä oikeudet tunnustava jäsenvaltio ne ”esineoikeuksiksi” vai ei. Sen mielestä asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan 2 kohdassa todetaan tästä syystä, että tietyt oikeudet rinnastetaan esineoikeuksiin tämän artiklan 1 kohtaa sovellettaessa.

60.

On siis esitettävä seuraava kysymys: onko katsottava, että pääasian kohteena olevan julkisoikeudellisen kiinteistösuoritteen veronluonteisuus on ratkaiseva tekijä, jotta voidaan katsoa, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan tavoite ei kata julkisen velkojan, tässä tapauksessa veroviranomaisen suojaa?

61.

Mielestäni ei.

62.

Ensinnäkään asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan sanamuodon perusteella sen 1 ja 2 kohdasta ei ilmene, että luoton pitäisi olla yksityinen saatava tai että sen pitäisi lisäksi liittyä vain täysin kaupalliseen liiketoimeen. ( 59 )

63.

Toiseksi, kuten olen esittänyt tämän ratkaisuehdotuksen 28 ja 29 kohdassa, asetuksen N:o 1346/2000 tavoitteiden osalta sen 5 artiklassa omaksuttu ratkaisu ei täytä ainoastaan aineellisia perusteita, kuten kaupan suojelemista siinä jäsenvaltiossa, jossa omaisuus sijaitsee, siihen liittyvien oikeuksien oikeussuojaa sekä velkojien ja sivullisten perusteltua luottamusta, vaan myös prosessuaalisia perusteita, jotka liittyvät siihen, että on välttämätöntä yksinkertaistaa ja helpottaa omaisuuden hallinnointia. Tässä yhteydessä on korostettava, että asetuksen N:o 1346/2000 tämän artiklan liian suppeassa tulkinnassa, jolla kavennettaisiin yleisesti siinä säädettyä suhteellista suojaa, ( 60 ) ei otettaisi riittävästi huomioon sen syntyhistoriaa (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 21–23 kohta) eikä tässä asetuksessa säädettyjä mekanismeja, joilla pyritään välttämään tässä säännöksessä säädetystä poikkeuksesta aiheutuvat mahdolliset ”suojan ylilyönnit” (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 32–35 kohta).

64.

Kolmanneksi on korostettava, että asetuksen N:o 1346/2000 perustavanlaatuisena tavoitteena on myös syrjinnän poistaminen ja velkojien yhdenvertainen kohtelu. Sen 4 artiklan nojalla lex fori concursus määrittää siis edellytykset, jotka koskevat maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusta, kulkua ja päättämistä sekä muun muassa velkojen etusijajärjestystä. Asetuksen N:o 1346/2000 39–42 artiklassa säädetään kuitenkin säännöistä, jotka liittyvät tietojen antamiseen velkojille ja heidän saatavaansa koskevaan ilmoitukseen. Erityisesti tämän asetuksen 39 artiklassa mainitaan nimenomaisesti jäsenvaltion veroviranomaiset. ( 61 ) Velkojien kansalaisuus ei tämän vuoksi vaikuta millään tavoin heidän saatavaansa koskevan ilmoituksen toimittamiseen, eikä heitä voida jättää maksukyvyttömyysmenettelyn ulkopuolelle sen vuoksi, että heidän toimipaikkansa on jossain muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa menettely on alkanut, eikä sen vuoksi, että heidän saatavansa ovat julkisoikeudellisia. ( 62 )

65.

Tässä yhteydessä asetuksen N:o 1346/2000 40 artiklan 2 kohdassa säädetään (valtion, jossa maksukyvyttömyysmenettely on alkanut) toimivaltaiselle tuomioistuimelle ja tämän määräämälle selvittäjälle kuuluvan ilmoituksen toimittamista velkojille koskevan velvollisuuden osalta, että ilmoituksesta ”on käytävä ilmi myös, onko velkojan ilmoitettava saatava, – – jonka vakuutena on esineoikeus”, ja saman asetuksen 41 artiklassa säädetään toisaalta, että velkojan on toimitettava jäljennökset asiakirjoista, jos sellaisia on, jotka ovat todisteena hänen saatavastaan, ja ilmoitettava muun muassa, ”vetoaako hän satavansa osalta – – esinevakuutusoikeuteen – – sekä mitä omaisuutta se oikeus koskee, johon hän vetoaa”. Näin ollen asetuksen N:o 1346/2000 39–41 artiklasta ilmenee yhdessä luettuina, että tässä asetuksessa ei ole suljettu pois veroviranomaisten saatavaa koskevaa ilmoitusta, mukaan lukien tapaus, jossa niistä on annettu vakuudeksi esineoikeus.

66.

Muistutettakoon lisäksi edelleen saatavaa koskevasta ilmoituksesta, että direktiiveissä 2001/24/EY ( 63 ) ja 2009/138/EY, ( 64 ) jotka liittyvät luottolaitosten tervehdyttämiseen ja likvidaatioon sekä vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen, on vastaavanlaisia säännöksiä kuin asetuksen N:o 1346/2000 39 artikla, ja niissä mainitaan nimenomaisesti myös jäsenvaltioiden viranomaiset. ( 65 ) Tämä viimeksi mainittu seikka on mielestäni tämän tarkastelun kannalta merkityksellinen. Näissä artikloissa näet säädetään, että kaikkien niiden velkojien saatavia, joiden kotipaikka, asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossa, kohdellaan samalla tavalla ja samassa maksunsaantijärjestyksessä kuin sellaisia samankaltaisia saatavia, joita voivat esittää ne velkojat, joiden kotipaikka, asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on kotijäsenvaltiossa. ( 66 )

67.

Näin ollen asetuksessa N:o 1346/2000 ei mielestäni anneta mitään etuoikeutta eikä suosituimmuusasemaa julkisille saataville, mutta jos kansallinen lainsäätäjä säätää, että kansallisilla viranomaisilla on tällainen etuoikeus, suosituimmuusasema tai esinevakuus, se pitäisi tunnustaa myös muiden jäsenvaltioiden julkisoikeudellisille saataville. ( 67 ) Tämän tulkinnan merkitys liittyy mielestäni siihen, että asetus N:o 1346/2000 muodostaa yleissäädöksenä unionin oikeuden maksukyvyttömyysjärjestelmän, ja erityissäädöksiä ovat muun muassa edellisessä kohdassa mainitut direktiivit, jotka liittyvät luottolaitosten tervehdyttämiseen ja likvidaatioon sekä vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen. ( 68 ) Kyseisen järjestelmän johdonmukaisuus edellyttää siten, että kaikkien näiden säädösten tulkintaongelmat ratkaistaan johdonmukaisella tavalla ja järjestelmä kokonaisuutena otetaan huomioon.

68.

Nämä perustelut (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 64–66 kohta) tosin koskevat lähtökohtaisesti asetuksen N:o 1346/2000 (ja muun muassa edellä mainittujen vastaavien direktiivien) tietojen antamista velkojille ja heidän saataviensa ilmoittamista koskevien säännösten soveltamista. Kuitenkin edellisessä kohdassa mainituista syistä asetuksen johdonmukaisuuskin vaarannettaisiin, jos julkisoikeudelliset esineoikeudet jätettäisiin tämän asetuksen 5 artiklaan liittyvän suojan ulkopuolelle.

69.

Muistutettakoon neljänneksi, että unionin tuomioistuin piti jo tuomiossa Lutz ( 69 ) ulosmittauspanttioikeutta (tilisaamisiin kohdistuva ulosmittaus) esineoikeutena, vaikka se ei perustunut oikeustoimeen vaan kyseessä oli oikeus, joka oli voimassa ipso jure. ( 70 )

70.

Viidenneksi olen luonnollisesti samaa mieltä siitä, että asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa on tulkittava suppeasti, koska se on poikkeus tai erityissääntö. Muistutettakoon kuitenkin, että pääasian kohteena oleva julkisoikeudellinen kiinteistösuorite ei tarkalleen ottaen täytä ainoastaan asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklan edellytyksiä vaan myös Virgósin ja Schmitin selvityksessä mainitut ja oikeuskirjallisuudessa puolustetut esineoikeuden itsenäistä määrittelyä kyseistä artiklaa sovellettaessa koskevat perusteet.

71.

Olisi lisäksi mielestäni tämän asetuksen syntyhistorian ja sillä käyttöön otetun mekanismin vastaista, jos riidanalaisen julkisoikeudellisen kiinteistösuoritteen mahdollinen poissulkeminen voisi perustua yksinomaan yhteen sen tavoitteeseen eli kaupan suojelemiseen siinä jäsenvaltiossa, jossa omaisuus sijaitsee, ilman että otettaisiin huomioon myös tavoitteet, jotka liittyvät oikeusvarmuuteen sekä velkojien ja sivullisten perusteltuun luottamukseen, tarpeeseen yksinkertaistaa ja helpottaa omaisuuden hallinnointia sekä syrjinnän poistamiseen ja velkojien yhdenvertaiseen kohteluun.

72.

Lopuksi riidanalaisen julkisoikeudellisen kiinteistösuoritteen poissulkemisella saattaisi olla merkittäviä seurauksia sellaisten jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille, jotka tunnustavat pääasian kohteena olevan kaltaiset tai vastaavat julkisoikeudelliset kiinteistösuoritteet. ( 71 )

73.

Muistutettakoon tässä yhteydessä, että unionin lainsäätäjä ei ole tehnyt maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa uudessa asetuksessa N:o 2015/848 mitään aineellista muutosta kyseisen asetuksen 8 artiklaan, joka vastaa asetuksen N:o 1346/2000 5 artiklaa. ( 72 )

74.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan unionin tuomioistuimelle, että se vastaa Bundesgerichtshofin (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa) esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Maksukyvyttömyysmenettelyistä 29.5.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1346/2000 5 artiklaa, sellaisena kuin kyseinen asetus on muutettuna 9.6.2011 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 583/2011, on tulkittava siten, että pääasian kohteena olevan kaltainen kiinteistöä verohallinnon hyväksi rasittava julkisoikeudellinen kiinteistösuorite kuuluu kyseistä artiklaa sovellettaessa esineoikeuden käsitteen piiriin.