1.

Kuluttajasopimuksen ehdon kohtuuttomuutta koskevalla tuomiolla voi ennakkopäätöksenä luonnollisestikin olla sitova vaikutus. Voivatko jäsenvaltiot kuitenkin myöntää sellaiselle päätökselle elinkeinonharjoittajia, jotka eivät ole osallistuneet menettelyyn, sitovan erga omnes ‑vaikutuksen? Tästä on kysymys nyt käsiteltävässä asiassa.

2.

Nyt käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö liittyy oikeusriitaan, jossa ovat vastakkain eräs elinkeinonharjoittaja ja kilpailun ja kuluttajien suojelemisesta vastaavat Puolan viranomaiset ja joka koskee rahamääräisen seuraamuksen määräämistä kyseiselle elinkeinonharjoittajalle sen perusteella, että tämä käyttää kuluttajasopimuksissaan sellaisia yleisten sopimusehtojen ehtoja, joiden katsotaan vastaavan aiemmin kohtuuttomiksi katsottuja ja sen vuoksi julkiseen rekisteriin sisällytettyjä sopimusehtoja, vaikka kyseinen elinkeinonharjoittaja ei ole osallistunut menettelyyn, jonka johdosta rekisterissä olevat sopimuslausekkeet todettiin kohtuuttomiksi.

3.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta pääasiallisesti, ovatko direktiivin 93/13/ETY ( 2 ) 6 artiklan 1 kohta ja 7 artikla, luettuina yhdessä direktiivin 2009/22/EY ( 3 ) 1 ja 2 artiklan kanssa, esteenä lainsäädännölle, josta on kyse sen ratkaistavana olevassa riita-asiassa.

4.

Unionin tuomioistuinta pyydetään tässä yhteydessä ensimmäistä kertaa määrittämään jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden rajat direktiivin 93/13 osalta sekä oikea tasapaino sen, että kuluttajia suojellaan tehokkaasti kohtuuttomilta ehdoilta, ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa taatun kuulluksi tulemista koskevan elinkeinonharjoittajan oikeuden välillä.

5.

Direktiivin 93/13 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.

2.   Sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos se on ennakolta laadittu, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, varsinkaan ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä.

– –

Jos elinkeinonharjoittaja väittää, että vakioehdosta on neuvoteltu erikseen, todistustaakka tästä seikasta on hänellä.

3.   Liitteessä on ohjeellinen luettelo, joka ei ole tyhjentävä, niistä ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina.”

6.

Kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään sopimusehdon kohtuuttomuuden arvioinnista seuraavaa:

”1.   Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista.”

7.

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

8.

Direktiivin 93/13 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetut keinot sisältävät säännöksiä, joiden mukaisesti henkilöt ja järjestöt, joilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti laillinen etu suojella kuluttajia, voivat kansallisen lainsäädännön mukaisesti saattaa asian käsiteltäväksi tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa, jotka voivat päättää, ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia ja käyttää riittäviä ja tehokkaita keinoja tällaisten ehtojen käytön lopettamiseksi.

3.   Kansallista lainsäädäntöä noudattaen 2 kohdassa tarkoitetut oikeudelliset keinot voidaan kohdistaa erikseen tai yhteisesti useisiin saman alan elinkeinonharjoittajiin tai näiden järjestöihin, jotka käyttävät samoja yleisiä sopimusehtoja tai samanlaisia ehtoja tai suosittavat niiden käyttöä.”

9.

Direktiivin 93/13 8 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat antaa tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat tiukempia kuin tämän direktiivin säännökset, siltä osin kuin ne ovat perustamissopimuksen mukaisia.

10.

Direktiivin 93/13 8 a artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava: ( 4 )

”1.   Jos jäsenvaltio hyväksyy 8 artiklan mukaisesti säännöksiä, se ilmoittaa niistä ja niiden mahdollisista myöhemmistä muutoksista komissiolle, erityisesti jos:

– –

11.

Direktiivin 2009/22 1 artiklassa – sellaisena kuin se oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan –, jonka otsikkona on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää niitä jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotka liittyvät 2 artiklassa tarkoitettuihin, liitteeseen I sisältyvien direktiivien soveltamisalaan kuuluvien, kuluttajien yhteisten etujen suojaamista tarkoittaviin kieltokanteisiin, jotta voitaisiin varmistaa sisämarkkinoiden moitteeton toiminta.

2.   Tässä direktiivissä oikeudenloukkauksella tarkoitetaan mitä hyvänsä liitteessä I lueteltujen direktiivien, sellaisina kuin ne ovat saatettuina osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä, vastaista tointa, joka vahingoittaa 1 kohdassa tarkoitettuja yhteisiä etuja.”

12.

Direktiivin 2009/22 liitteessä I, jonka otsikkona on ”Luettelo 1 artiklassa tarkoitetuista direktiiveistä”, olevassa 5 kohdassa mainitaan direktiivi 93/13.

13.

Direktiivin 2009/22 2 artiklan, jonka otsikkona on ”Kieltokanteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on nimettävä ne tuomioistuimet tai hallintoviranomaiset, joilla on toimivalta ratkaista 3 artiklassa tarkoitettujen oikeutettujen yksikköjen nostamat kanteet, joissa vaaditaan

14.

Kilpailu- ja kuluttajansuoja-asioista 16.2.2007 annetun lain (Ustawa o ochronie konkurencji i konsumentów) (Dz. U., nro 50, järjestysnumero 331), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 24 §:n 1 momentissa ja 2 momentin 1 kohdassa säädetään seuraavaa: ( 5 )

”1.   Kuluttajien yhteisiä etuja loukkaavat käytännöt ovat kiellettyjä.

2.   Kuluttajien yhteisiä etuja loukkaavilla käytännöillä tarkoitetaan elinkeinonharjoittajan oikeudenvastaista menettelyä, jolla loukataan kyseisiä etuja, ja niihin kuuluu erityisesti:

15.

Kilpailu- ja kuluttajansuoja-asioista annetun lain 26 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos [kilpailu- ja kuluttajansuojaviraston pääjohtaja] toteaa, että 24 §:ssä tarkoitettua kieltoa on rikottu, hän tekee päätöksen, jossa todetaan, että kyseisellä käytännöllä vahingoitetaan kuluttajien yhteisiä etuja, ja jossa vaaditaan pidättäytymään siitä – –.”

16.

Kilpailu- ja kuluttajansuoja-asioista annetun lain 106 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   [Kilpailu- ja kuluttajansuojaviraston pääjohtaja] voi määrätä elinkeinonharjoittajalle päätöksellä rahamääräisen seuraamuksen, jonka määrä on enintään 10 prosenttia rahamääräisen seuraamuksen määräämisvuotta edeltäneen varainhoitovuoden liikevaihdosta, jos kyseinen elinkeinonharjoittaja on – vaikka vain tahattomasti –

– –

17.

17.11.1964 annetun siviiliprosessilain (Ustawa – Kodeks postępowania cywilnego) (Dz. U. 2014, järjestysnumero 101), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiaan, 47942 §:n 1 momentissa, 47943 §:ssä ja 47945 §:n 1–3 momentissa säädetään seuraavaa: ( 6 )

”47942 §

1.   Jos vaatimus hyväksytään, tuomioistuin esittää tuomionsa tuomiolauselmassa kielletyiksi todettujen yleisten sopimusehtojen sisällön ja kieltää niiden käytön.

47943 §

Lainvoimaisen tuomion oikeusvaikutukset ulottuvat kolmansiin heti, kun kielletyksi todettu yleisten ehtojen ehto on kirjattu 47945 §:n 2 momentissa tarkoitettuun rekisteriin.

47945 §

1.   Tuomioistuin toimittaa [kilpailu- ja kuluttajansuojaviraston pääjohtajalle] jäljennöksen lainvoimaisesta tuomiosta, jossa vaatimus hyväksytään.

2.   [Kilpailu- ja kuluttajansuojaviraston pääjohtaja] pitää kielletyiksi todettujen sopimusehtojen rekisteriä 1 momentissa tarkoitettujen tuomioiden perusteella.

3.   Edellä 2 momentissa tarkoitettu rekisteri on julkinen.”

18.

Urząd Ochrony Konkurencji i Konsumentówin (Puolan kilpailu- ja kuluttajansuojavirasto, jäljempänä UOKiK) pääjohtaja määräsi 22.11.2011 tekemällään päätöksellä 21127 Puolan zlotyn (PLN) (noin 4940 euroa) rahamääräisen seuraamuksen HK Zakład Usługowo Handlowy ”Partner” Sp. z o.o. -yhtiölle (jäljempänä HK Partner), joka harjoittaa taloudellista toimintaa muun muassa matkailupalveluiden alalla. Kyseinen päätös tehtiin kilpailu- ja kuluttajansuoja-asioista annetun lain 24 §:n 1 momentin, 24 §:n 2 momentin 1 kohdan ja 106 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla sen perusteella, että HK Partner on käyttänyt sellaisia matkamyyntiä koskevien yleisten sopimusehtojen ehtoja, joiden katsotaan vastaavan aiemmin kielletyiksi todettuja ehtoja, jotka on sisällytetty siviiliprosessilain 47945 §:n 2 momentissa tarkoitettuun kohtuuttomien ehtojen rekisteriin (jäljempänä kohtuuttomien ehtojen rekisteri). ( 7 )

19.

HK Partner nosti 22.11.2011 tehtyä UOKiK:n pääjohtajan päätöstä vastaan Sąd Okręgowy w Warszawie – Sąd Ochrony Konkurencji i Konsumentów’ssa (Varsovan aluetuomioistuin – kilpailu- ja kuluttajansuoja-asioista vastaava tuomioistuin, jäljempänä SOKiK) kanteen, jossa se vaati kyseisen päätöksen kumoamista ja toissijaisesti maksuseuraamuksen alentamista. SOKiK:ssa käytävän oikeudenkäyntimenettelyn aikana toteutettiin HK Partnerin jakaminen, jonka päätteeksi kantaja, Biuro podróży ”Partner” Sp. z o.o. -yhtiö (jäljempänä Biuro podróży Partner), sai kaikki matkailualaan liittyvät HK Partnerin oikeudet ja velvollisuudet. SOKiK hylkäsi kanteen 19.11.2013 tekemällään päätöksellä, koska se oli samaa mieltä UOKiK:n pääjohtajan arvioinnista, jonka mukaan HK Partnerin käyttämät sopimusehdot vastasivat kohtuuttomien ehtojen rekisterissä olevia lausekkeita.

20.

Biuro podróży Partner valitti tästä päätöksestä Sąd Apelacyjny w Warszawie VI Wydział Cywilnyyn (Varsovan muutoksenhakutuomioistuin, siviiliasiain jaosto, Puola) ja vaati UOKiK:n pääjohtajan 22.11.2011 tekemän päätöksen kumoamista ja toissijaisesti SOKiK:n 19.11.2013 antaman tuomion kumoamista ja asian palauttamista kyseiseen tuomioistuimeen uudelleenkäsittelyä varten.

21.

Koska Sąd Apelacyjny w Warszawie VI Wydział Cywilny (Varsovan muutoksenhakutuomioistuin, siviiliasiain jaosto) on epävarma unionin oikeuden tulkinnasta, se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

22.

SEUT 267 artiklan kolmatta kohtaa koskevan unionin tuomioistuimen selvän oikeuskäytännön ( 8 ) valossa toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ei liity uusia oikeudellisia kysymyksiä. Näin ollen ratkaisuehdotus on annettava yksinomaan ensimmäisestä ennakkoratkaisukysymyksestä, sillä vain se on uudenlainen kysymys.

23.

Puolan hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia. Puolan hallitus ja komissio osallistuivat 9.3.2016 pidettyyn istuntoon.

24.

On syytä käsitellä ensin hieman yksityiskohtaisemmin kuluttajien suojelua kohtuuttomia ehtoja vastaan koskevaa Puolan järjestelmää, jolla otetaan käyttöön kolme kohtuuttomien ehtojen valvonnan muotoa, nimittäin yksittäistapausta koskeva valvonta, abstrakti valvonta ja hallinnollinen valvonta. ( 9 )

25.

Yksittäistapausta koskevaa valvontaa harjoitetaan sellaisissa yleisissä tuomioistuimissa käytävissä oikeudenkäynneissä, joissa asianosaisina on kuluttajia ja elinkeinonharjoittajia ja jotka koskevat yksittäisissä sopimuksissa olevien ehtojen kohtuuttomuutta. Yksittäistapausta koskevaa valvontaa koskeva tuomioistuinratkaisu sitoo ainoastaan oikeudenkäynnin asianosaisia.

26.

Sen sijaan abstraktia valvontaa harjoittaa erityistuomioistuin, nimittäin SOKiK, ja siihen sovelletaan erityismenettelyä, jota säännellään muun muassa siviiliprosessilain 47942 §:n 1 momentilla, 47943 §:llä ja 47945 §:n 1–3 momentilla. ( 10 ) Kyseisen valvonnan, joka koskee yksinomaan yleisten sopimusehtojen ehtoja, tavoitteena on poistaa luonteeltaan kohtuuttomat ehdot. SOKiK:n arviointi perustuu riidanalaisen lausekkeen sanamuotoon ja on siten riippumaton tavasta, jolla kyseistä lauseketta käytetään yksittäisissä sopimuksissa. ( 11 ) Muun muassa kuluttaja, riippumatta siitä, sitooko häntä sopimus, kuluttajien etuja edustavat valtioista riippumattomat järjestöt sekä UOKiK:n pääjohtaja voivat saattaa asian SOKiK:n käsiteltäväksi. ( 12 )

27.

Kun SOKiK ottaa ns. abstraktia valvontaa harjoittaessaan kantaa siihen, onko yleisten ehtojen ehto kohtuuton, se esittää siviiliprosessilain 47942 §:n 1 momentin nojalla tuomionsa tuomiolauselmassa riidanalaisen lausekkeen sisällön ja kieltää sen käytön. Lainvoimainen tuomio, jossa vaatimus hyväksytään, julkaistaan tämän jälkeen, ja kohtuuttomaksi katsottu ehto kirjataan UOKiK:n pääjohtajan pitämään kohtuuttomien sopimuslausekkeiden rekisteriin. Rekisteriin kirjattua lauseketta ei Puolan hallituksen mukaan voida korjata tai poistaa rekisteristä.

28.

Hallinnollinen valvonta liittyy Puolan hallituksen mukaan läheisesti ns. abstraktiin valvontaan, sillä sillä pannaan täytäntöön SOKiK:n tuomiot. Hallinnollisen valvonnan yhteydessä UOKiK:n pääjohtaja nimittäin määrittää, onko riidanalainen lauseke sama tai vastaava kuin kohtuuttomina pidettyjen sopimuslausekkeiden rekisteriin kirjattu lauseke, kun otetaan huomioon erityisesti riidanalaisen lausekkeen sisältö ja sen vaikutukset kuluttajaan. Vastaavuus ei edellytä, että vertailtavien ehtojen sisältö on sama. On riittävää todeta, että riidanalainen lauseke vastaa rekisteriin kirjatun lausekkeen tapausta. Elinkeinonharjoittaja, jonka yleisten sopimusehtojen ehdot ovat kyseisen hallinnollisen valvonnan kohteena, ei yleensä voi kiistää riidanalaisen lausekkeen kohtuuttomuutta tietyissä olosuhteissa, vaan ainoastaan sen vastaavuuden rekisteriin jo kirjattujen lausekkeiden kanssa.

29.

Jos UOKiK:n pääjohtaja toteaa, että kilpailu- ja kuluttajansuoja-asioista annetun lain 24 §:n 2 momentin 1 kohdassa ( 13 ) säädettyä kieltoa on rikottu, hän määrää päätöksellään lopettamaan kuluttajien yhteisiä etuja loukkaavan käytännön ja mahdollisesti määrää rahamääräisen seuraamuksen kyseiselle elinkeinonharjoittajalle kyseisen lain 106 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla.

30.

UOKiK:n pääjohtajan päätöksiin sovelletaan SOKiK:n ensimmäisen asteen tuomioistuimena ja Sąd Apelacyjny w Warszawie VI Wydział Cywilnyn (Varsovan muutoksenhakutuomioistuin, siviiliasiain jaosto) toisen oikeusasteen tuomioistuimena harjoittamaa tuomioistuinvalvontaa. ( 14 ) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen päätöksestä ilmenee, että kyseisen tuomioistuinvalvonnan tarkoituksena ei ole tutkia sitä, onko riidanalainen lauseke kohtuuton, vaan ainoastaan sitä, vastaako se muita kohtuuttomien ehtojen rekisterissä olevia lausekkeita.

31.

Ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä ilmenee, että kilpailu- ja kuluttajansuoja-asioista annetun lain 24 §:n 2 momentin 1 kohdan ja siviiliprosessilain 47943 §:n tulkinnasta on epäilyjä, ( 15 ) mistä on seurannut, että tulkinnassa on eroja sekä oikeuskäytännössä että oikeuskirjallisuudessa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tältä osin on esitetty kaksi toisilleen vastakkaista näkemystä.

32.

Ensimmäisen, UOKiK:n pääjohtajan pääasiassa puoltaman ja siviiliprosessilain 47943 §:n sanamuodon mukaiseen tulkintaan perustuvan väitteen mukaan SOKiK:n abstraktin valvonnan yhteydessä tekemillä päätöksillä on kaikkiin elinkeinonharjoittajiin kohdistuva erga omnes -vaikutus heti, kun ne on kirjattu kohtuuttomien ehtojen rekisteriin ( 16 ) (jäljempänä ensimmäinen tulkintaväite).

33.

Toisen väitteen mukaan, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja Puolan hallitus kuvailevat sitä, SOKiK:n päätös, jossa todetaan, että yleisten ehtojen ehto on lainvastainen, koskee ainoastaan sitä konkreettista lauseketta, jota menettely koskee, ja sitoo ainoastaan oikeudenkäynnin asianosaisia.

34.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että kyseisten kansallisten säännösten tulkitsemiseksi oikein on otettava huomioon unionin oikeuden vaatimukset, minkä vuoksi ennakkoratkaisupyyntö on perusteltu. Tarkemmin sanottuna kyseinen tuomioistuin pohtii, ovatko direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta ja 7 artikla sekä direktiivin 2009/22 1 ja 2 artikla esteenä sovellettavalle Puolan lainsäädännölle, sellaisena kuin se on tulkittuna ensimmäisen tulkintaväitteen mukaan, ja erityisesti, onko kyseinen tulkinta kuulluksi tulemista koskevan elinkeinonharjoittajan perusoikeuden mukainen.

35.

Vaikka SEUT 267 artiklan nojalla vireille pannussa menettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole lausua kansallisen oikeuden säännösten tulkinnasta, kahden tulkintatavan välisestä valinnasta eikä kansallisten oikeussääntöjen yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden säännösten kanssa, sillä nämä tehtävät kuuluvat yksinomaan ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle, unionin tuomioistuimella on ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään toimivalta esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joiden avulla tämä voi arvioida kansallisten oikeussääntöjen yhteensoveltuvuutta unionin oikeuden kanssa. ( 17 )

36.

Huomautan tässä yhteydessä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä toimivaltansa rajoissa kaikki mahdollinen pääasiassa sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten tulkitsemiseksi mahdollisimman pitkälle unionin oikeuden sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti ottamalla huomioon kansallinen oikeus kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen direktiivin 93/13 täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on sillä tavoitellun päämäärän mukainen. ( 18 )

37.

Ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen muotoilusta huolimatta katson, että kyseistä kysymystä on tarkasteltava direktiivin 93/13 valossa siten, että otetaan huomioon koko direktiivi sekä perusoikeuskirjasta johtuvat vaatimukset, erityisesti sen 47 artikla, joka koskee oikeutta tulla kuulluksi. Huomautan tässä yhteydessä, että voidakseen antaa ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle hyödyllisen vastauksen unionin tuomioistuin saattaa joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeuden normeja, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole viitannut kysymyksessään. ( 19 )

38.

Tämän vuoksi ennakkoratkaisupyyntö on mielestäni ymmärrettävä siten, että sillä pyritään selvittämään, onko direktiiviä 93/13, luettuna yhdessä direktiivin 2009/22 1 ja 2 artiklan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään rahamääräisen seuraamuksen määräämisestä elinkeinonharjoittajalle, joka käyttää kuluttajasopimuksissaan sellaisia yleisten sopimusehtojen ehtoja, joiden katsotaan vastaavan aiemmin kohtuuttomiksi todettuja ja sen vuoksi julkiseen rekisteriin sisällytettyjä sopimusehtoja, vaikka kyseinen elinkeinonharjoittaja ei ole osallistunut menettelyyn, jonka johdosta rekisterissä olevat sopimuslausekkeet todettiin kohtuuttomiksi.

39.

Direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta. ( 20 ) Tältä osin direktiivin 6 ja 7 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että on olemassa ”riittäviä ja tehokkaita keinoja” kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi kuluttajasopimuksissa ( 21 ) ja etteivät kohtuuttomat ehdot sido kuluttajia, ja pyritään – unionin tuomioistuimen käyttämän sanamuodon mukaan – ”korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus”. ( 22 )

40.

On tuskin epäilystä siitä, että Puolan lainsäädännössä tarkoitetun kaltaisella järjestelmällä voidaan saavuttaa korkeatasoinen kuluttajansuoja. ( 23 ) Koska kyseisellä järjestelmällä myönnetään abstraktin valvonnan yhteydessä tehdyille ratkaisuille erga omnes -vaikutus ja voidaan määrätä elinkeinonharjoittajille huomattavia rahamääräisiä seuraamuksia, ( 24 ) sillä estetään tehokkaasti ja nopeasti kohtuuttomiksi katsottujen ehtojen samoin kuin vastaavien ehtojen, joilla on samankaltainen kielteinen vaikutus kuluttajaan, käyttö. Lisäksi sellainen järjestelmä estää lainsäädännön kiertämisen käyttämällä jo kiellettyjä lausekkeita vähäisin toimituksellisin tai tyylillisin muutoksin. ( 25 )

41.

Kuten Puolan hallitus väittää, direktiivissä 93/13 ei säädetä mallista, jota jäsenvaltioiden on sovellettava kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi. Siinä ei myöskään täsmennetä sopimusehdon kohtuuttomaksi toteamisen oikeusvaikutusta, vaan direktiivi perustuu jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatteeseen. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa viitataan siten myös jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön, ( 26 ) ja direktiivin 8 artiklassa sallitaan jopa direktiivin säännöksiä tiukempien kansallisten säännösten antaminen tai pitäminen voimassa. ( 27 ) Siitä ei kuitenkaan seuraa, että jäsenvaltioilla on rajaton vapaus antaa tiukempia kohtuuttomiin ehtoihin sovellettavia säännöksiä. Kuten direktiivin 93/13 8 artiklasta ilmenee, kyseisten säännösten on oltava perussopimusten mukaisia.

42.

Toisin kuin Puolan hallitus väittää, katson, ettei ensimmäisen tulkintaväitteen puolustajien puoltaman kaltainen järjestelmä ole direktiivistä 93/13 johtuvien edellytysten, ymmärrettyinä perusoikeuskirjan valossa, mukainen. Tämä päätelmä nojautuu jäljempänä esitettyihin näkökohtiin, joilla pyritään vastaamaan Puolan hallituksen ja komission esittämiin väitteisiin.

43.

Direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että kuluttajasopimuksessa olevan ehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ”ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen”. ( 28 )

44.

Näin ollen siltä osin kuin on kysymys sen arvioinnista, onko tietty sopimusehto kohtuuton vai ei, kyseistä ehtoa ei voida irrottaa asiayhteydestään. Kyseinen arviointi ei siten ole ehdoton vaan pikemminkin suhteellinen, koska se on riippuvainen sopimuksen tekoon liittyvistä erityisolosuhteista, ( 29 ) joihin kuuluu sopimuksen kaikkien ehtojen kumulatiivinen vaikutus. ( 30 )

45.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, ettei se voi lausua niiden yleisten kriteerien, joita unionin lainsäätäjä on käyttänyt kohtuuttoman sopimusehdon käsitteen määrittelemiseksi, soveltamisesta tiettyyn sopimusehtoon, jota on tarkasteltava yksittäistapauksen seikat huomioon ottaen, mikä kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle. ( 31 )

46.

Sopimusehtoa voidaan siten pitää kohtuuttomana tietyissä, mutta ei muissa olosuhteissa, ( 32 ) esimerkiksi kuluttajan maksaman hinnan mukaan. ( 33 ) Arvio siitä, onko tietty sopimusehto kohtuuton vai ei, voi myös muuttua ajan kuluessa sopimukseen sovellettavan lainsäädännön muuttuessa. ( 34 )

47.

On tietenkin olemassa ilmeisen kohtuuttomia sopimusehtoja, mikä helpottaa kansalliselle tuomioistuimelle direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdan nojalla kuuluvaa arviointia ilman, että kyseinen arviointi menettää konkreettista luonnettaan. Sellaiset ehdot ovat usein myös kansallisen kuluttaja- tai sopimuslainsäädännön pakottavien säännösten vastaisia.

48.

Kansallisen tuomioistuimen ratkaisulla, jossa todetaan yleisesti, että sopimusehto on kohtuuton tai pakottavien säännösten vastainen, on tietenkin, koska se on ennakkotapaus, merkittäviä välillisiä vaikutuksia muihin elinkeinonharjoittajiin, jotka käyttävät kuluttajasopimuksissaan samoja tai samanlaisia ehtoja, koska näiden on tietenkin varauduttava samanlaiseen arviointiin sopimuksiaan koskevan tuomioistuinvalvonnan yhteydessä. Sen arvioiminen, onko ehto kohtuuton vai ei, vaihtelee kuitenkin sopimuskohtaisesti sopimukseen ja kyseiseen ehtoon liittyvien erityisten olosuhteiden ja sovellettavan oikeuden mukaan.

49.

Näin ollen järjestelmä, jossa yleisesti vahvistetaan yleisten sopimusehtojen ehtojen kohtuuttomuus kertaluonteisesti abstraktia valvontaa koskevassa tuomioistuinmenettelyssä, vaikuttaa minusta hankalalta, jopa mahdottomalta sovittaa yhteen direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdan kanssa, jonka mukaan kohtuuttomuuden arvioinnin on oltava konkreettista ja perustuttava erityisiin olosuhteisiin.

50.

Direktiivin 93/13 liitteessä esitetään luettelo, johon viitataan sen 3 artiklan 3 kohdassa ilmauksella ”ohjeellinen luettelo, joka ei ole tyhjentävä, niistä ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina”. ( 35 )

51.

Komissio oli alun perin ehdottanut, että otetaan käyttöön varsinainen ”musta” lista ehdoista, jotka on katsottava kohtuuttomiksi kaikissa olosuhteissa, ja tämän jälkeen ”harmaa” lista lähtökohtaisesti kohtuuttomiksi oletetuista ehdoista. Euroopan unionin neuvosto ei kuitenkaan tukenut näitä lähestymistapoja vaan valitsi ainoastaan ohjeellisen luettelon. ( 36 ) Unionin tuomioistuin on vahvistanut, että ”luettelossa olevaa ehtoa ei välttämättä ole pidettävä kohtuuttomana, ja päinvastoin sellainen ehto, joka ei ole luettelossa, voidaan todeta kohtuuttomaksi”. ( 37 )

52.

Listan luonnetta koskeva lainsäätäjän valinta osoittaa mielestäni hyvin ne vaikeudet, joita ilmenee määritettäessä ehtoja, joka ovat kaikissa olosuhteissa kohtuuttomia, mikä pätee myös kyseiseen luetteloon sisältyvän kaltaisiin ehtoihin, joiden katsotaan olevan erityisen ongelmallisia siltä osin kuin on kyse kuluttajan vahingoksi aiheutuvasta epätasapainosta. ( 38 ) Siitä on osoituksena myös luettelotekstiin sisältyvä joustavuus. ( 39 )

53.

Jos jäsenvaltio ”hyväksyy [direktiivin] 93/13 8 artiklan mukaisesti säännöksiä, – – [joihin] sisältyy luetteloita kohtuuttomiksi katsottavista sopimusehdoista”, sillä on kyseisen direktiivin 8 a artiklan nojalla velvollisuus ilmoittaa niistä komissiolle. ( 40 ) Toisin kuin kyseisen direktiivin liitteessä olevalla ohjeellisella luettelolla 8 artiklan nojalla hyväksytyillä kansallisilla luetteloilla voi olla sitova vaikutus riippumatta siitä, ovatko ne ”mustia” vai ”harmaita” listoja. ( 41 )

54.

Direktiivin 93/13 8 a artiklan 1 kohdassa oleva ilmaus ”hyväksyy säännöksiä” edellyttää mielestäni kuitenkin, että sellainen kansallinen luettelo vahvistetaan lainsäädännöllisesti, toisin sanoen lailla tai lain nojalla annetuilla hallinnollisilla säännöksillä. Direktiivin 8 artiklalla ja 8 a artiklan 1 kohdalla käyttöön otettu mekanismi edellyttää siten, että lainsäätäjä muotoilee tarkasti kielletyt tai kohtuuttomiksi oletetut ehdot vertaamalla huolellisesti keskenään eri intressejä, jotka ovat toisinaan kilpailevia, ja että kyseiset ehdot ilmoitetaan komissiolle. Huomautan, että lainsäädäntömenettelyn, johon sidosryhmiä ehkä osallistetaan, luonteeseen kuuluu yleisten ja abstraktien sääntöjen antaminen.

55.

Ensimmäisen tulkintaväitteen puolustajien puoltaman kaltaisessa järjestelmässä valtuutetaan nimittäin pikemminkin kansalliset tuomioistuimet kuin lainsäätäjä laatimaan tapauskohtaisesti ”musta” lista, jonka perusteella voidaan määrätä seuraamus samojen tai samankaltaisten ehtojen käytöstä. Tässä yhteydessä kohtuuttomaksi katsotut ehdot sisällytetään yksi toisensa jälkeen kohtuuttomien ehtojen rekisteriin, jonka todellisuudessa laativat elinkeinonharjoittajat. Siitä käy selvästi ilmi, ettei sellainen järjestelmä ole rinnastettavissa direktiivin 93/13 8 artiklassa sallittuun kansallisten luettelojen hyväksymiseen.

56.

Lisäksi minusta vaikuttaa siltä, että sellainen järjestelmä on hankalasti sovitettavissa yhteen perusoikeuskirjan 49 artiklassa vahvistetun nullum crimen, nulla poena sine lege -periaatteen kanssa, joka edellyttää, että laissa määritellään selvästi rikokset ja niistä määrättävät rangaistukset. ( 42 )

57.

Kun otetaan huomioon kohtuuttomien ehtojen rekisteriin kirjattujen ehtojen huomattava ja yhä kasvava määrä, ( 43 ) järjestelmä herättää myös epäilyjä, jotka liittyvät unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluvaan oikeusvarmuuden periaatteeseen, ( 44 ) koska elinkeinonharjoittajilla on väistämättä hankaluuksia määritellä sitä oikeudellista tilannetta, jossa he toimivat, ja ennakoida sen seurauksia. Nämä epäilyt ovat erityisen vakavia siltä osin kuin kyseessä on mahdollisuus määrätä seuraamuksia sellaisten ehtojen käytöstä, jotka ovat ainoastaan ”samankaltaisia” kuin rekisteriin kirjatut ehdot. ( 45 )

58.

Esiin nousee edellä esitettyihin – sopimusehdon kohtuuttomuuden konkreettista arviointia koskeviin – näkökohtiin läheisesti liittyvä kysymys elinkeinonharjoittajan oikeudesta osoittaa vääräksi kuluttajasopimuksissa käyttämiensä ehtojen kohtuuttomuutta koskeva väite.

59.

Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdan a contrario -tulkinnasta ilmenee, että sopimusehtoa, josta on erikseen neuvoteltu, ei pidetä kohtuuttomana. ( 46 ) Tältä osin kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että jos elinkeinonharjoittaja väittää, että vakioehdosta on neuvoteltu erikseen, todistustaakka tästä seikasta on hänellä. Päättelen tästä, että direktiivissä 93/13 myönnetään elinkeinonharjoittajalle vähintään oikeus osoittaa, että riidanalaisesta ehdosta on neuvoteltu erikseen ja ettei se näin ollen ole kyseisessä erityistapauksessa direktiivissä tarkoitetulla tavalla kohtuuton.

60.

Minusta vaikuttaa siltä, että direktiivin 93/13 3 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukainen elinkeinonharjoittajan oikeus esittää väitteitä ja todisteita todistustaakan täyttämiseksi on osa perusoikeuskirjan, jonka valossa direktiivin 93/13 säännöksiä on luettava, 47 artiklasta johtuvaa yleisempää ja laajempaa oikeutta. ( 47 )

61.

Perusoikeuskirjan 47 artiklassa taataan jokaiselle ( 48 ) perusoikeuskirjan soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa ( 49 ) oikeus tulla kuulluksi sekä hallinto- että tuomioistuinmenettelyn aikana. ( 50 ) Unionin tuomioistuimen mukaan kyseinen oikeus takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti, jotta toimivaltainen viranomainen voi ottaa asianmukaisesti huomioon kaikki merkitykselliset seikat. ( 51 ) Tämä pätee luonnollisestikin päätökseen, jolla elinkeinonharjoittajalle määrätään maksuseuraamus.

62.

Kyseessä olevassa lainsäädännössä tarkoitetun kaltaisen tuomioistuinvalvonnan yhteydessä elinkeinonharjoittajan oikeudella tulla kuulluksi on kaksi erillistä tehtävää. Ensinnäkin se antaa elinkeinonharjoittajalle mahdollisuuden osoittaa, että sopimuksen tekoon liittyvät erityisolosuhteet poikkesivat sellaisen aikaisemman menettelyn aikana jo arvioiduista olosuhteista, jossa todettiin, että sama tai vastaava ehto on kohtuuton. Toiseksi oikeus tulla kuulluksi antaa elinkeinonharjoittajalle mahdollisuuden vedota tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskeviin perusteisiin, joihin ei ole – syystä riippumatta – vedottu aiemman abstraktia valvontaa koskevan menettelyn aikana, ja korjata kyseisen menettelyn aikana tehtyjä virheitä. ( 52 )

63.

Päättelen tästä, ettei direktiiviin 93/13 perustuva elinkeinonharjoittajan oikeus tulla kuulluksi voi koskea vain sitä, onko riidanalaisesta ehdosta neuvoteltu erikseen, vaan sen osalta on otettava huomioon kaikki ne seikat, jotka ovat direktiivin 4 artiklan 1 kohdan valossa merkityksellisiä kyseisen ehdon kohtuuttomuuden arvioinnin kannalta. ( 53 ) Elinkeinonharjoittajalla olisi siten oltava mahdollisuus osoittaa, ettei riidanalainen ehto aiheuta erityisissä olosuhteissa kuluttajan vahingoksi huomattavaa epätasapainoa, osoittamalla esimerkiksi, että muut saman sopimuksen ehdot tai matala kuluttajahinta tasapainottavat kyseisen ehdon haitallista vaikutusta. ( 54 )

64.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ja Puolan hallituksen toimittamien tietojen perusteella minusta vaikuttaa siltä, ettei ensimmäisestä tulkintaväitteestä johtuvan kaltaisessa järjestelmässä oteta riittävästi huomioon elinkeinonharjoittajan oikeutta tulla kuulluksi, koska tällä ei ole hallinnollisen valvonnan eikä SOKiK:ssa ja Sąd Apelacyjny w Warszawie VI Wydział Cywilnyssä (Varsovan muutoksenhakutuomioistuin, siviiliasiain jaosto) toteutettavan tuomioistuinvalvonnan aikana mahdollisuutta vedota siihen, ettei riidanalainen ehto ole erityisissä olosuhteissa kohtuuton, ja esittää sitä koskevaa näyttöä. ( 55 ) Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, kyseisillä menettelyillä ei pyritä valvomaan riidanalaisen ehdon kohtuuttomuutta sinänsä vaan ainoastaan sitä, vastaako se kohtuuttomien ehtojen rekisterissä olevia lausekkeita.

65.

Vaikka ei voida – kuten Puolan hallitus väittää – sulkea pois sitä, että kansalliset tuomioistuimet ottavat riidanalaisen ehdon ja kohtuuttomien ehtojen rekisterissä olevan lausekkeen välistä vastaavuutta tutkiessaan huomioon direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdassa mainitut tekijät, ( 56 ) kyseisen arvioinnin tavoitteena on joka tapauksessa ainoastaan määrittää se, ovatko kyseiset ehdot samoja tai toisiaan vastaavia, ( 57 ) eikä elinkeinonharjoittaja voi asettaa kyseenalaiseksi riidanalaisen ehdon kohtuuttomuutta viittaamalla erityisiin olosuhteisiin, mukaan lukien riidanalaista ehtoa koskevat erikseen käydyt neuvottelut, tai uusiin argumentteihin, joihin ei ole vedottu abstraktin valvonnan yhteydessä. Sellaisessa järjestelmässä 47 artiklassa tarkoitettuun elinkeinonharjoittajan oikeuteen kohdistuu siten merkittäviä rajoituksia. ( 58 )

66.

Samalla on todettava, että tuomioistuinvalvontaa harjoittavan tuomioistuimen toimivalta on hyvin rajallista, mikä itsessään herättää kysymyksiä perusoikeuskirjan 47 artiklasta, jossa edellytetään ”tehokkaita oikeussuojakeinoja”. ( 59 ) Lisäksi sellaisella järjestelmällä loukattaisiin myös kuluttajan oikeutta luopua vaatimasta kohtuuttoman ehdon soveltamatta jättämistä. ( 60 )

67.

Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan oikeutta tulla kuulluksi voidaan tosin rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia tavoitteita ja ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia. ( 61 ) Puolan hallitus väittää tässä yhteydessä, mielestäni perustellusti, että kansallisella lainsäädännöllä pyritään lopettamaan nopeasti ja tehokkaasti kiellettyjen ehtojen käyttö eri tilanteissa, joita markkinoilla voi ilmetä, ja välttämään sellaisten oikeudenkäyntien suurta määrää, joiden kohteena ovat eri elinkeinonharjoittajien käyttämät yleisten sopimusehtojen vastaavat lausekkeet. ( 62 )

68.

Näillä näkökohdilla, vaikka ne ovat varmasti päteviä, ei mielestäni voida perustella elinkeinonharjoittajan kuulluksi tulemista koskevaan oikeuteen kohdistuvaa erityisen vakavaa rajoitusta, joka johtuu siviiliprosessilain 47943 §:stä ja kilpailu- ja kuluttajansuoja-asioista annetun lain 24 §:n 2 momentin 1 kohdasta, sellaisina kuin ne ovat tulkittuina ensimmäisen tulkintaväitteen mukaan, kun otetaan huomioon myös sellaisten rahamääräisten seuraamusten huomattava määrä, jotka voidaan määrätä elinkeinonharjoittajalle kyseisen lain 106 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla. ( 63 )

69.

Myös lausekkeiden kohtuuttomien lausekkeiden rekisteriin kirjaamisen lopullisuus tukee päätelmää, jonka mukaan kyseinen kansallinen lainsäädäntö, sellaisena kuin se on tulkittuna ensimmäisen tulkintasäännön mukaan, ei ole suhteellisuusperiaatteen mukainen. ( 64 )

70.

Kuten komissio toteaa, vaikuttaa siltä, että on olemassa vaihtoehtoisia toimenpiteitä, jotka helpottaisivat kuluttajien tehokasta suojelemista kohtuuttomilta ehdoilta samalla kun taataan elinkeinonharjoittajan oikeus tulla kuulluksi. Jäsenvaltioita ei siten voida estää panemasta täytäntöön toimenpiteitä, joilla vahvistetaan olettama siitä, että tietyt yleisten ehtojen lausekkeet ovat kohtuuttomia ( 65 ) ja että niiden käytöstä voidaan määrätä seuraamus, paitsi jos elinkeinonharjoittaja osoittaa hallinnollisessa menettelyssä tai tuomioistuinmenettelyssä, etteivät kyseiset ehdot ole kohtuuttomia erityisissä olosuhteissa, esimerkiksi näyttämällä toteen, että niistä on neuvoteltu erikseen.

71.

Erga omnes -vaikutuksen puuttuminen ei myöskään merkitse, ettei sillä, että yleisten ehtojen ehto todetaan kohtuuttomaksi, ole ehkäisevää vaikutusta sikäli kuin muut elinkeinonharjoittajat ovat taipuvaisia lopettamaan vastaavien ehtojen käytön. ( 66 )

72.

Kuten komissio toteaa, direktiivin 93/13 7 artiklan 2 ja 3 kohdalla sallitaan ryhmäkieltokanteet, jotka ylittävät tosiasiallisesti sopimussuhteen, koska ne eivät liity yksittäiseen riitaan, ja niitä voivat nostaa henkilöt ja organisaatiot, joilla on laillinen etu suojella kuluttajia. ( 67 ) Kuten ilmenee kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa olevasta ilmauksesta ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista”, saman direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut toimet ovat luonteeltaan täydentäviä yksittäistapauksia koskeviin kanteisiin nähden. ( 68 )

73.

Direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa säädetään ennalta ehkäisevästä ja yleisestävästä abstraktista valvonnasta, ( 69 ) jonka avulla pyritään määrittämään, ”ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia”, kun taas saman direktiivin 7 artiklan 3 kohdan mukaan on sallittua kohdistaa sen 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut oikeudelliset keinot erikseen tai yhteisesti useisiin saman alan elinkeinonharjoittajiin tai näiden järjestöihin.

74.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että yksittäistapausta koskevilla kanteilla ja ryhmäkanteilla on direktiivin 93/13 mukaan ”eri tarkoitukset ja oikeusvaikutukset”. ( 70 ) Lisäksi direktiivin 93/13 johdanto-osan 23. perustelukappaleen mukaan ryhmäkanteet eivät merkitse ”yleisten ehtojen ennakkovalvontaa talouden eri aloilla”. Päättelen tämän perusteella, ettei ryhmäkanteen yhteydessä harjoitettu ennakkovalvonta voi vaikuttaa sellaisen yksittäistapausta koskevan kanteen, jossa kyseessä ovat eri asianosaiset, yhteydessä harjoitettavaan jälkivalvontaan, ( 71 ) mikä tosiasiallisesti estää ulottamasta ryhmäkanteiden nojalla annettujen tuomioiden vaikutuksia elinkeinonharjoittajiin, jotka eivät ole osallistuneet menettelyyn. ( 72 )

75.

Tätä päätelmää vahvistaa direktiivin 93/13 7 artiklan 3 kohdan lisäsäännös. Mielestäni ei olisi siten tarkoituksenmukaista sallia useita asianosaisia koskevien menettelyjen käynnistämistä kyseisen kohdan nojalla, jos jo saman direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen ryhmäkanteiden nojalla annetuilla tuomioilla olisi kaikkia elinkeinonharjoittajia sitova vaikutus. Myös kyseistä direktiiviä koskevat esityöt tukevat tulkintaa, jonka mukaan 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen ryhmäkieltokanteiden nojalla annetut tuomiot sitovat ainoastaan tietyn ryhmäkanneoikeudenkäynnin asianosaisia. ( 73 )

76.

Siltä osin kuin on kyse yleisten sopimusehtojen ehdoista, joista harvoin neuvotellaan erikseen, kansallisten tuomioistuinten arviointi on tosin usein samankaltainen, jopa samanlainen, ryhmäkanteen ja yksittäistapausta koskevan kanteen yhteydessä, vaikkeivät oikeudenkäynnin asianosaiset olisi samoja. Näin ollen ryhmäkanteen nojalla annettu tuomio on selvä ennakkotapaus myöhemmän yksittäistapausta koskevan kanteen, jonka kohteena on sama tai vastaava ehto, yhteydessä suoritettavalle arvioinnille ja voi jopa synnyttää kyseiseen lausekkeeseen kohdistuvan kohtuuttomuusolettaman. Ammatinharjoittajalta, joka ei ole osallistunut ryhmäkannemenettelyyn, ei pitäisi kuitenkaan riistää hänen direktiivin 93/13 3 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaista mahdollisuuttaan kumota sellainen olettama yksittäistapausta koskevan kanteen yhteydessä.

77.

Kuten Puolan hallitus ja komissio korostavat, unionin tuomioistuin on katsonut tuomiossa Invitel, ettei direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohta, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 ja 2 kohdan kanssa, ole esteenä sille, että ratkaisujen, joissa todetaan yleisten sopimusehtojen ehdon kohtuuttomuus, vaikutus ulotetaan – kyseisen direktiivin 7 artiklassa tarkoitetun kieltokanteen yhteydessä – ”kaikkiin niihin kuluttajiin, jotka ovat tehneet asianomaisen elinkeinonharjoittajan kanssa sellaisen sopimuksen, johon näitä samoja yleisiä sopimusehtoja sovelletaan, mukaan lukien myös kuluttajat, jotka eivät olleet asianosaisina kieltokanneasiassa”. ( 74 )

78.

Tämä tulos tuskin yllättää, vaan se on pikemminkin seurausta ryhmäkieltokanteiden luonteesta ja tarkoituksesta. Jos sopimusehto on kieltokannetta käsiteltäessä todettu pätemättömäksi ja kielletty, on tietenkin varmistettava, ettei kyseinen elinkeinonharjoittaja käytä enää missään sopimuksessaan samoja yleisiä sopimusehtoja, mukaan lukien kohtuuttomaksi katsottu lauseke. Muussa tapauksessa direktiivin 93/13 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut kieltokanteet menettäisivät tehokkaan vaikutuksensa.

79.

Unionin tuomioistuin on perustellusti korostanut tuomion Invitel 40 kohdassa, että sillä, että kohtuuttoman ehdon pätemättömyysseuraamusta sovelletaan kaikkiin niihin kuluttajiin, jotka ovat tehneet kyseisen elinkeinonharjoittajan kanssa sellaisen kuluttajasopimuksen, johon sovelletaan samoja yleisiä sopimusehtoja, ”taataan, ettei kyseinen ehto sido näitä kuluttajia”. ( 75 ) Unionin tuomioistuin viittaa näin direktiivin 93/13 6 artiklan 1 kohtaan, jossa jäsenvaltiot velvoitetaan unionin tuomioistuimen mukaan tekemään – sen perusteella, että yleisissä sopimusehdoissa oleva ehto todetaan kohtuuttomaksi – ”kaikki [kansallisen oikeuden perusteella seuraavat] päätelmät”, jotta mainittu sopimusehto ei sitoisi kuluttajaa. ( 76 )

80.

Minusta vaikuttaa selvältä, ettei kyseistä oikeuskäytäntöä voida soveltaa esillä olevaan tapaukseen.

81.

Unionin tuomioistuin on siten nimenomaisesti viitannut johtopäätöksensä perusteluissa tuomiossa Invitel ( 77 ) julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen 57–61 kohtaan, joissa julkisasiamies on ilmaissut ”vakavia epäilyjä” – näitä huolenaiheita pidän täysin aiheellisina – sellaisiin elinkeinonharjoittajiin, jotka eivät ole osallistuneet riidanalaisen lausekkeen kohtuuttomaksi toteamista koskevaan menettelyyn, kohdistuvan erga omnes -vaikutuksen osalta. ( 78 )

82.

Lisäksi unionin tuomioistuimelle kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa esitetty kysymys, joka liittyi siis siihen, että kohtuuttoman ehdon pätemättömyysseuraamus ulotetaan koskemaan kaikkia niitä kuluttajia, jotka ovat tehneet kyseisen elinkeinonharjoittajan kanssa sellaisen kuluttajasopimuksen, johon sovelletaan samoja yleisiä sopimusehtoja, oli selvästi erilainen kuin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen nyt esillä olevassa asiassa esittämä kysymys, joka koskee maksuseuraamusten määräämistä elinkeinonharjoittajille, jotka eivät ole osallistuneet abstraktia valvontaa koskevaan menettelyyn.

83.

Lainsäädännön, jossa säädetään kaikkiin niihin elinkeinonharjoittajiin, jotka eivät ole osallistuneet menettelyyn, kohdistuvasta erga omnes ‑vaikutuksesta, kattava laaja tulkinta tuomion Invitel ( 79 ) ulottuvuudesta ei siten vaikuta minusta perustellulta ja olisi joka tapauksessa vastoin elinkeinonharjoittajan perusoikeuksia. ( 80 )

84.

Direktiivin 2009/22 1 ja 2 artikla, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on viitannut ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessään, eivät kyseenalaista puoltamaani direktiivin 93/13 tulkintaa.

85.

Kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetulla direktiivillä 2009/22 pyritään takaamaan tiettyjen direktiivien, muun muassa direktiivin 93/13, tehokas vaikutus ja erityisesti torjumaan rikkomisia unionissa. ( 81 )

86.

Tältä osin jäsenvaltiot velvoitetaan direktiivin 2009/22 2 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa nimeämään ne tuomioistuimet tai hallintoviranomaiset, joilla on toimivalta ratkaista kyseisen direktiivin 3 artiklassa tarkoitettujen oikeutettujen yksikköjen nostamat kollektiiviset kanteet, joissa vaaditaan muun muassa direktiivin 93/13 vastaisten toimien lopettamista, päätöksen tai oikaisuilmoituksen julkaisemista ja hävinneen vastaajan määräämistä maksamaan maksu valtiolle tai mille tahansa kansallisen lainsäädännön edellyttämälle taholle siinä tapauksessa, että päätöstä ei ole noudatettu.

87.

Direktiivin 2009/22 ja direktiivin 93/13 välisestä suhteesta on todettava, että ensin mainittu on direktiivin 93/13 7 artiklan 2 ja 3 kohtaa, jotka myös koskevat kieltokanteita, täydentävä. ( 82 )

88.

Mikään direktiivin 2009/22 sanamuodossa tai sitä koskeneissa esitöissä ( 83 ) ei mielestäni osoita, että jäsenvaltioilla olisi lupa myöntää kyseisessä direktiivissä tarkoitettujen kanteiden yhteydessä annetuille ratkaisuille sellaisiin elinkeinonharjoittajiin, jotka eivät ole olleet osallisina kieltokanneasiassa, kohdistuva erga omnes ‑vaikutus. Jos asia olisi näin, direktiivillä 2009/22 ylitettäisiin direktiivillä 93/13 käyttöön otettu järjestelmä, jota ensin mainitulla direktiivillä pyritään täydentämään, mitä ei voida olettaa ilman unionin lainsäätäjän selvästi ilmaisemaa tahtoa.

89.

Komission johdolla on kuitenkin tarkasteltu unionin lainsäädännön muuttamista siten, että jäsenvaltiot voivat ulottaa sellaisten ratkaisujen, joissa todetaan, että sopimusehto on kohtuuton, vaikutukset ”vastaaviin sopimuksiin”. ( 84 ) Tämä ainoastaan vahvistaa sen, ettei sellainen ratkaisu ole mahdollinen tällä hetkellä voimassa olevan unionin oikeuden mukaan, nimittäin direktiivien 93/13 ja 2009/22 mukaisesti.

90.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen Sąd Apelacyjny w Warszawie VI Wydział Cywilnyn (Varsovan muutoksenhakutuomioistuin, siviiliasiain jaosto, Puola) esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annettua neuvoston direktiiviä 93/13/ETY, luettuna yhdessä kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 23.4.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY 1 ja 2 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään rahamääräisen seuraamuksen määräämisestä elinkeinonharjoittajalle, joka käyttää kuluttajasopimuksissaan sellaisia yleisten sopimusehtojen ehtoja, joiden katsotaan vastaavan aiemmin kohtuuttomiksi todettuja ja sen vuoksi julkiseen rekisteriin sisällytettyjä sopimusehtoja, vaikka kyseinen elinkeinonharjoittaja ei ole osallistunut menettelyyn, jonka johdosta rekisterissä olevat sopimuslausekkeet todettiin kohtuuttomiksi.