—

Kantaja toteaa, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 215 artiklan mukaan rajoittavia toimenpiteitä voidaan hyväksyä vain ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja komission yhteisestä ehdotuksesta. Neuvosto antoi riidanalaiset päätökset ja asetukset yksin. Niiden antamiseen tarvittava toimivalta on siis puuttunut.

—

Kantaja toteaa, että ilmoitettu syy hänen merkitsemiselleen liitteeseen II on liian epätäsmällinen täyttääkseen perusteluvelvollisuutta koskevassa oikeuskäytännössä asetetut edellytykset. Jotta neuvosto olisi noudattanut perusteluvelvollisuutta, sen olisi pitänyt osoittaa ne konkreettiset ja erityiset seikat, joilla olisi voitu osoittaa, että kantaja tosiasiallisesti tukee Iranin hallitusta tai Iranin harjoittamaa, joukkotuhoaseiden leviämistä edistävää ydinenergia-alan toimintaa. Riidanalaisia päätöksiä ja asetuksia rasittaa siis perusteluvelvollisuuden laiminlyönti.

—

Kantaja toteaa, että ensiksikin riidanalaisilla päätöksillä ja asetuksilla loukataan kantajan puolustautumisoikeuksia, koska niitä ei ole perusteltu. Toiseksi riidanalaisten päätösten ja asetusten lainvastaisuus haittaa tätä oikeudenkäyntiä, koska yhtäältä se estää kantajaa puolustautumasta ja toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen kykyä tutkia kyseisten päätösten ja asetusten laillisuus heikennetään. Tästä seuraa, että kantajan oikeuksia tehokkaaseen oikeussuojaan loukataan. Kolmanneksi koska kantajalta on evätty puolustautumisoikeudet ja koska unionin yleisen tuomioistuimen kykyä tutkia kyseisten varojen jäädyttämistä koskeviin toimenpiteisiin – jotka jo luonteeltaan ovat ”erityisen rajoittavia” – liittyvien päätösten ja asetusten laillisuus, kantajan omaisuudensuojaa on rajoitettu perusteettomasti.

—

Kantaja väittää, ettei neuvosto ole esittänyt sellaisia todisteita ja tietoja, joihin se tukeutui antaessaan riidanalaiset päätökset ja asetukset.

—

Kantaja väittää, että toisin kuin riidanalaisissa päätöksissä ja asetuksissa esitetään, kantaja ei enää ollut atomienergiajärjestön varajohtaja niinä ajankohtina, kun hänen nimensä sisällytettiin luetteloon henkilöistä ja yhteisöistä, joihin rajoittavia toimenpiteitä sovelletaan. Neuvosto teki näin ollen tosiseikkoja koskevan virheen, kun se sisällytti kantajan luetteloon yksinomaan sillä perusteella, että hän kanteen kohteena olevien eri päätösten ja asetusten antamisajankohtana olisi ollut atomienergiajärjestön varajohtaja.

—

Kantaja väittää, ettei 20 artiklan b alakohtaa ole sellaisenaan tarkoitettu sovellettavaksi henkilöihin, jotka ovat johtavassa asemassa liitteessä VIII luetellussa yhteisössä. Mainitussa 20 artiklan b alakohdassa säädetään sellaisten henkilöiden sisällyttämisestä luetteloon, jotka ”osallistuvat tai ovat suoraan yhteydessä Iranin joukkotuhoaseiden leviämistä edistävään ydinenergia-alan toimintaan tai ydinasejärjestelmien kehittämiseen tai tukevat niitä”. Neuvosto teki oikeudellisen virheen sisällyttämällä kantajan liitteeseen II esittämättä kuitenkaan mitään todisteita siitä, että kantaja tosiasiallisesti aktiivisesti tuki Iranin ydinasejärjestelmien kehittämistä ajankohtana, jona hänet merkittiin kyseiseen liitteeseen.

—

Kantaja toteaa, ettei nyt käsiteltävässä asiassa ole olemassa mitään objektiivista yleiseen etuun liittyvää syytä, minkä takia niin tiukkoja toimenpiteitä olisi kohdistettava henkilöihin, jotka ovat, vaikka vain lyhyenkin ajan, olleet johtavassa asemassa Iranin atomienergiajärjestössä. Vaikka katsottaisiinkin, että kyseiset toimenpiteet voidaan perustella yleistä etua koskevalla objektiivisella syyllä, niitä voitaisiin silti arvostella sillä perusteella, etteivät ne täytä oikeasuhteisuutta koskevaa edellytystä, joka liittyy käytettyjen toimenpiteiden ja niillä tavoitellun päämäärään väliseen suhteeseen.