1

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) vaatii, että unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen 24.10.2014 antaman tuomion Grau Ferrer v. SMHV – Rubio Ferrer (Bugui va) (T-543/12, ei julkaistu, EU:T:2014:911; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla se kumosi EUIPO:n neljännen valituslautakunnan 11.10.2012 tekemän päätöksen (yhdistetyt asiat R 274/2011-4 ja R 520/2011-4), joka liittyy yhtäältä Xavier Grau Ferrerin ja toisaalta Juan Cándido Rubio Ferrerin ja Alberto Rubio Ferrerin väliseen väitemenettelyyn (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1) kodifioitiin Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1).

3

Asetuksen N:o 207/2009 15 artiklan, jonka otsikko on ”EU-tavaramerkin käyttäminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos EU-tavaramerkin haltija ei viiden vuoden kuluessa rekisteröinnistä ole ottanut unionissa tavaramerkkiä tosiasialliseen käyttöön tavaroissa tai palveluissa, joita varten se on rekisteröity, tai jos tällainen käyttö on ollut viisi vuotta yhtäjaksoisesti keskeytyneenä eikä käyttämättä jättämiseen ole pätevää syytä, EU-tavaramerkkiin sovelletaan tässä asetuksessa säädettyjä seuraamuksia.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua käyttöä on myös seuraava:

– –”

4

Tämän asetuksen 41 artiklan 3 kohdassa, joka koskee väitteen tekemistä EU-tavaramerkin rekisteröintiä vastaan, säädetään seuraavaa:

”Väite on tehtävä kirjallisesti ja se on perusteltava. – – Väitteen tekijä voi viraston asettamassa määräajassa esittää väitteensä tueksi seikkoja, todisteita ja huomautuksia.”

5

Mainitun asetuksen 76 artiklan, jonka otsikko on ”Tosiseikkojen tutkiminen viran puolesta”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Virasto voi olla ottamatta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin osapuolet eivät ole vedonneet tai joita ne eivät ole esittäneet ajoissa.”

6

Asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL 1995, L 303, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 29.6.2005 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1041/2005 (EUVL 2005, L 172, s. 4; jäljempänä täytäntöönpanoasetus), 15 säännön, jonka otsikko on ”Väiteilmoitus”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Väiteilmoituksessa on oltava

– –

– –”

7

Täytäntöönpanoasetuksen 19 säännössä, jonka otsikko on ”Väitteen toteennäyttö”, säädetään seuraavaa:

8

Tämän asetuksen 20 säännön, jonka otsikko on ”Väitteen tutkiminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos väitteentekijä ei ole ennen 19 säännön 1 kohdassa tarkoitetun määräajan umpeutumista esittänyt todisteita aikaisemmasta merkistään tai aikaisemmasta oikeudestaan, sen voimassaolosta ja sen antaman suojan laajuudesta sekä oikeudestaan tehdä väite, väite hylätään perusteettomana.”

9

Mainitun asetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun valitus kohdistuu väiteosaston tekemään päätökseen, valituslautakunta rajaa valituksen tutkimisen niihin tosiseikkoihin ja todisteisiin, jotka on esitetty väiteosaston asetuksen ja näiden sääntöjen mukaisesti asettamassa määräajassa, ellei valituslautakunta katso, että olisi otettava huomioon uusia tai täydentäviä tosiseikkoja ja todisteita asetuksen [N:o 40/94] 74 artiklan 2 kohdan[, jonka sanamuoto on sama kuin asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan sanamuoto,] mukaisesti.”

10

Unionin yleinen tuomioistuin tiivisti asian taustan seuraavasti:

– –

Väite perustui seuraaviin aikaisempiin kuviomerkkeihin:

– –

– –

11

Grau Ferrer nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.12.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen (asia T-543/12), jossa vaadittiin kumoamaan riidanalainen päätös.

12

Grau Ferrer vetosi kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen liittyi asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ja 76 artiklan 2 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön rikkomiseen, toinen Grau Ferrerin 14.6.2002 rekisteröidyn aikaisemman EU-kuviomerkin (jäljempänä aikaisempi tavaramerkki) tosiasialliseen käyttöön ja kolmas sekaannusvaaraan yhtäältä aikaisemman tavaramerkin ja aikaisemman espanjalaisen kuviomerkin ja toisaalta EU-kuviomerkin, jonka rekisteröintiä Juan Cándido Rubio Ferrer ja Alberto Rubio Ferrer ovat hakeneet, välillä.

13

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kumoamiskanteen ja totesi valituksenalaisen tuomion 48 kohdassa, että EUIPO:n valituslautakunta oli jättänyt käyttämättä harkintavaltaansa eikä ollut perustellut kieltäytymistään ottaa huomioon aikaisempi espanjalainen tavaramerkki, ja valituksenalaisen tuomion 86 ja 87 kohdassa, että valituslautakunnalle toimitetut asiakirjat sisälsivät merkin, joka erosi aikaisemmasta tavaramerkistä vain vähän, minkä vuoksi nämä asiakirjat osoittivat aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön.

14

Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että muut kanneperusteet, joihin Grau Ferrer on vedonnut, ovat tehottomia tai perusteettomia.

15

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen.

16

EUIPO vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

17

Menettelyn muut osapuolet eivät esittäneet kirjelmiä unionin tuomioistuimelle.

18

EUIPO esittää valituksensa tueksi kolme valitusperustetta, joista ensimmäinen liittyy asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan, toinen täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannen alakohdan ja kolmas asetuksen N:o 207/2009 15 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdan rikkomiseen.

19

EUIPO väittää toisessa valitusperusteessaan, jota on tarkasteltava ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 45–48 kohdassa oikeudellisen virheen todetessaan, että valituslautakunnalla on täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannen alakohdan ja asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan perusteella harkintavaltaa ”riippumatta siitä, onko myöhässä esitetty todiste täydentävä vai ei” ja näin ollen myös ”uusien” todisteiden osalta.

20

Unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 45 kohdassa, ettei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka koskee valituslautakunnan harkintavaltaa ja myöhässä esitettyjen todisteiden huomioon ottamisen perusteita, tehdä eroa uusien todisteiden ja täydentävien perusteiden välillä, ja hylkäsi näin ollen tuomionsa 46 kohdassa argumentin, jonka mukaan valituslautakunnalla ei ollut perusteita ottaa huomioon Grau Ferrerin esittämiä todisteta, koska nämä seikat olivat uusia.

21

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 48 kohdassa, että valituslautakunnalla on harkintavaltaa ja velvollisuus perustella kieltäytymisensä ilman, että sen pitäisi erotella ”uudet” todisteet ”täydentävistä” todisteista.

22

EUIPO väittää, etteivät harkintavalta ja perusteluvelvollisuus koske uusia todisteita. Se vetoaa argumenttinsa tueksi 3.10.2013 annetun tuomion Rintisch v. SMHV (C-120/12 P, EU:C:2013:638), 3.10.2013 annetun tuomion Rintisch v. SMHV (C-121/12 P, EU:C:2013:639) ja 3.10.2013 annetun tuomion Rintisch v. SMHV (C-122/12 P, EU:C:2013:628) eri kieliversioiden välisiin eroihin. EUIPO:n mukaan asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 20 säännön 1 kohdan perusteella väite hylätään tutkimatta asiasisältöä, jos väiteosastolle ei esitetä tarvittavia todisteita. Olisi siis mahdotonta antaa uusi mahdollisuus tehdä väite valituslautakunnan tasolla.

23

Täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön 1 kohdan kolmannen alakohdan sanamuodosta on huomattava, että sen ranskankielinen versio eroaa olennaiselta osin espanjan-, saksan- ja englanninkielisestä versiosta. Kun nimittäin näissä viimeksi mainituissa versioissa säädetään, että valituslautakunta voi ottaa huomioon vain lisä- tai täydentäviä tosiseikkoja ja todisteita, ranskankielisessä versiossa luokitellaan nämä samat tosiseikat ja todisteet ”uusiksi tai täydentäviksi”.

24

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeussääntöjä on tulkittava ja sovellettava yhtenäisesti ottaen huomioon kaikilla unionin kielillä laaditut versiot. Unionin oikeuden säädöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (ks. vastaavasti muun muassa tuomio 15.11.2012, Kurcums Metal, C-558/11, EU:C:2012:721, 48 kohta ja tuomio 9.4.2014, GSV, C-74/13, EU:C:2014:243, 27 kohta).

25

Tästä on huomattava, että asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdassa, joka on täytäntöönpanoasetuksen 50 säännön oikeudellinen perusta, säädetään, että virasto voi olla ottamatta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin osapuolet eivät ole vedonneet tai joita ne eivät ole esittäneet ajoissa.

26

Unionin tuomioistuin on todennut, että kun kyseisen tavaramerkin käytöstä ei ole esitetty mitään todistetta viraston asettamassa määräajassa, sen on hylättävä väite viran puolesta. Sitä vastoin kun todisteet on toimitettu viraston asettamassa määräajassa, täydentävien todisteiden toimittaminen on edelleen mahdollista (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, New Yorker SHK Jeans v. SMHV, C-621/11 P, EU:C:2013:484, 28 ja 30 kohta).

27

Kuten julkisasiamies korosti ratkaisuehdotuksensa 55 ja 57 kohdassa, samaa tulkintaa asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdasta on puollettava tavaramerkin olemassaoloa, pätevyyttä ja suojan laajuutta koskevien todisteiden osalta, koska mainittu säännös sisältää säännön, jolla on horisontaalinen rooli mainitun asetuksen järjestelmässä, sillä sitä sovelletaan riippumatta kyseisen menettelyn luonteesta. Tästä seuraa, ettei täytäntöönpanoasetuksen 50 sääntöä voida tulkita siten, että siinä laajennetaan valituslautakuntien harkintavaltaa uusien todisteiden osalta.

28

On todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 45, 46 ja 48 kohdassa todetessaan, ettei valituslautakunta ollut käyttänyt sillä olevaa harkintavaltaa päättäessään, onko uudet todisteet otettava huomioon vai ei.

29

On kuitenkin huomattava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perustelut olisivat joltain osin unionin oikeuden vastaisia, valitus on hylättävä, jos tuomiolauselman tueksi on esitetty sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu (ks. mm. tuomio 15.12.1994, Finsider v. komissio, C-320/92 P, EU:C:1994:414, 37 kohta; tuomio 16.12.1999, CES/E, C-150/98 P, EU:C:1999:616, 17 kohta ja tuomio 13.7.2000, Salzgitter v. komissio, C-210/98 P, EU:C:2000:397, 58 kohta).

30

Esillä olevassa asiassa tilanne on näin. Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin ottanut huomioon pelkästään kyseessä olevaa perustelua vaan tukeutui lisäksi siihen, että valituslautakunta oli hylännyt kyseisen todisteen tutkimatta, voitiinko sitä pitää ”täydentävänä”. Koska valituslautakunta ei tehnyt tällaista tutkintaa, se todella rikkoi asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaa, kuten unionin yleinen tuomioistuin on todennut.

31

Koska muut EUIPO:n valituksensa tueksi esittämät perusteet eivät siis voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen, valitus on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

32

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137 artiklan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan nojalla, ratkaisu oikeudenkäyntikuluista annetaan tuomiossa tai määräyksessä, jolla asia lopullisesti ratkaistaan. Koska muut osapuolet eivät ole esittäneet kirjelmiä unionin tuomioistuimelle, on määrättävä, että EUIPO vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: