1

Italian tasavalta vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 28.3.2014 antaman tuomion Italia v. komissio (T‑117/10, EU:T:2014:165; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Italian tasavallan kanteen, jossa vaadittiin rahoitustuen, jonka Euroopan aluekehitysrahasto oli myöntänyt Italian tasavallalle tavoitteeseen 1 kuuluvan alueellisen toimintaohjelman POR Puglia hyväksymisestä ajanjaksolle 2000–2006 8.8.2000 tehdyn komission päätöksen K(2000) 2349 mukaisesti, vähentämisestä 22.12.2009 annetun komission päätöksen K(2009) 10350 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista.

2

Rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä 21.6.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 (EYVL L 161, s. 1) 38 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tukitoimien varainhoidon valvonnasta vastaavat ensisijaisesti jäsenvaltiot, sanotun kuitenkaan rajoittamatta komission vastuuta Euroopan yhteisöjen yleisen talousarvion toteuttamisesta. Tätä varten jäsenvaltioiden on toteutettava muun muassa seuraavat toimenpiteet:

– –”

3

Kyseisen asetuksen 39 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioilla on ensisijainen vastuu väärinkäytösten tutkimisesta ja toimista silloin, kun havaitaan tukitoimen luonteeseen tai täytäntöönpanon tai valvonnan edellytyksiin vaikuttavia merkittäviä muutoksia, sekä tarpeellisten varainhoitoa koskevien oikaisujen tekemisestä.

Jäsenvaltion on tehtävä varainhoitoa koskevat oikaisut, jotka liittyvät yksittäiseen tai järjestelmälliseen väärinkäytökseen. Jäsenvaltion tekemiin oikaisuihin sisältyy yhteisön tuen peruuttaminen kokonaan tai osittain. – –

2.   Jos tarvittavien tarkistusten jälkeen komissiolla on perusteltua aihetta päätellä, että

– –

komissio keskeyttää kyseiset välimaksut ja esittää jäsenvaltiolle perustellun pyynnön, että se toimittaa huomautukset ja tarvittaessa toteuttaa oikaisut määräajassa.

Jos jäsenvaltio ei hyväksy komission huomioita, komissio kutsuu jäsenvaltion tapaamiseen, jossa molemmat osapuolet pyrkivät kumppanuuteen perustuvan yhteistyön avulla pääsemään sopimukseen huomautuksista ja niistä tehtävistä päätelmistä.

3.   Jos sopimukseen ei ole päästy ja jos jäsenvaltio ei ole tehnyt oikaisuja komission asettamassa määräajassa, komissio voi, ottaen huomioon jäsenvaltion esittämät kommentit, päättää kolmen kuukauden kuluessa:

– –

Vahvistaessaan oikaisun määrän komissio ottaa huomioon suhteellisuusperiaatteen mukaisesti väärinkäytöksen tai muutoksen luonteen sekä jäsenvaltioiden hallinto- tai valvontajärjestelmissä havaittujen puutteiden laajuuden ja taloudelliset vaikutukset.

– –”

4

Asetuksen N:o 1260/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä rakennerahastoista myönnettävän tuen hallinto- ja valvontajärjestelmien osalta 2.3.2001 annetun komission asetuksen (EY) N:o 438/2001 (EYVL L 63, s. 21) 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Hallinto- ja valvontajärjestelmissä on oltava menettelyt, joilla todennetaan yhteisrahoitettujen tuotteiden ja palveluiden toimittaminen ja aiheutuneiden menojen tosiasiallisuus sekä varmistetaan yhdenmukaisuus asetuksen – – N:o 1260/1999 28 artiklan mukaisessa asiaa koskevassa komission päätöksessä olevien edellytyksien ja sovellettavien kansallisien ja yhteisön sääntöjen kanssa – –

Menettelyissä on vaadittava, että yksittäisten toimien paikan päällä tapahtuva varmentaminen kirjataan. Kirjaamisten on osoitettava tehty työ, varmennuksen tulokset ja poikkeavuuksien suhteen toteutetut toimenpiteet. Jos jotkin fyysiset tai hallinnolliset varmennukset eivät ole kattavia vaan ne perustuvat otokseen, kirjaamisissa on yksilöitävä valitut toimet ja kuvattava otantamenetelmä.”

5

Kyseisen asetuksen 8 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Hallinto- tai maksuviranomaisen on pidettävä kirjaa takaisin perittävästä yhteisön tuesta, joka on jo maksettu, ja varmistettava, että takaisinperintä tapahtuu ilman perusteetonta viivytystä. Kun tuki on peritty takaisin, maksuviranomaisen on palautettava takaisin perityn sääntöjenvastaisen maksun määrä viivästyskorkoineen vähentämällä kyseiset määrät komissiolle esitettävästä seuraavasta menoilmoituksesta ja maksupyynnöstä tai, jos nämä toimenpiteet eivät ole riittäviä, korvaamalla puuttuva määrä yhteisölle. – –”

6

Kyseisen asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Menojen todentaminen”, säädetään, että maksuviranomaisessa työskentelevän henkilön tai maksuviranomaisen osaston, joka on toiminnallisesti riippumaton kaikista menojen hyväksymisestä vastaavista yksiköistä, on laadittava väli- ja loppumaksuihin liittyvät todistukset. Lisäksi kyseisessä artiklassa täsmennetään muun muassa tarkistukset, jotka tämän viranomaisen on suoritettava ennen tällaisten menoilmoitusten todentamista.

7

Saman asetuksen 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Toimien otantatarkastukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot järjestävät asianmukaisen otantaperiaatteen mukaisia toimia koskevia tarkastuksia, joiden tarkoituksena on erityisesti

2.   Ennen kunkin tukitoimen päättymistä tehtäviin tarkastuksiin on sisällyttävä vähintään viisi prosenttia kaikista tukeen oikeuttavista menoista. Tarkastusten on perustuttava 3 kohdan vaatimukset huomioon ottaen edustavaan otokseen hyväksytyistä toimista. Jäsenvaltioiden on pyrittävä kohdistamaan tarkastusten suorittaminen tasaisesti kyseessä olevalle ajanjaksolle. Niiden on varmistettava asianmukainen tehtävien erottelu näiden toimia koskevien tarkastusten ja täytäntöönpanon tai maksumenettelyn välillä.

3.   Valittaessa otosta tarkastusten kohteeksi joutuvista toimista otetaan huomioon seuraavat seikat:

8

Komissio hyväksyi 8.8.2000 tekemällään päätöksellä K(2000) 2349 tavoitteeseen 1 kuuluvan alueellisen toimintaohjelman POR Puglia ajanjaksolle 2000–2006 (jäljempänä POR Puglia ‑ohjelma) ja antoi Italian viranomaisten käyttöön 1721827000 euron suuruisen summan Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

9

Vuonna 2007 komissio teki tarkastuksia, jotka koskivat kyseisestä ohjelmasta vastaavien viranomaisten käyttöön ottamia hallinto- ja valvontajärjestelmiä, ja päätyi siihen, että kyseiset viranomaiset eivät olleet ottaneet käyttöön hallinto- ja valvontajärjestelmiä, joilla varmistettaisiin EAKR:n tukitoimea koskeva moitteeton varainhoito, ja että käyttöön otetut järjestelmät eivät taanneet riittävällä tavalla maksatushakemusten virheettömyyttä, asianmukaisuutta ja tukikelpoisuutta.

10

Komissio katsoi, että Italian tasavalta ei ollut noudattanut asetuksen N:o 438/2001 4 ja 8–10 artiklan mukaisia velvoitteitaan ja että hallinto- ja valvontajärjestelmissä todetut puutteet saattoivat johtaa järjestelmällisiin väärinkäytöksiin, ja keskeytti 1.7.2008 tekemällään päätöksellä K(2008) 3340 EAKR:n POR Puglia ‑ohjelmalle suorittamat välimaksut. Kyseinen toimielin asetti Italian tasavallalle kolmen kuukauden pituisen määräajan tarkastusten suorittamiseen ja niiden oikaisujen tekemiseen, jotka olivat tarpeen sen takaamiseksi, että ainoastaan tukikelpoiset menot katetaan EAKR:n rahoitustuesta.

11

Tammikuussa 2009 tehdyn tilintarkastuksen yhteydessä komissio totesi, että kyseisessä päätöksessä esitettyjä vaatimuksia ei ollut noudatettu asetetuissa määräajoissa. Unionin tilintarkastajat havaitsivat useita väärinkäytöksiä, jotka koskivat hallintoviranomaisen asetuksen N:o 438/2001 4 artiklan nojalla suorittamia tarkastuksia (jäljempänä ensimmäisen tason tarkastukset), maksuviranomaisen toimintaa ja valvontaelimen asetuksen N:o 438/2001 10 artiklan nojalla suorittamia tarkastuksia (jäljempänä toisen tason tarkastukset). Komissio päätyi siihen, ettei ollut kohtuullista varmuutta siitä, että POR Puglia ‑ohjelman hallinto- ja valvontajärjestelmät mahdollistivat ilmoitettujen menojen laillisuuden, asianmukaisuuden ja oikeellisuuden tehokkaan varmistamisen sen ajanjakson ajalta, joka alkoi ohjelmakauden alusta ja päättyi välimaksujen keskeyttämiseen.

12

Komissio toimitti 3.4.2009 päivätyllä kirjeellä päätelmänsä Italian viranomaisille ja ilmoitti niille, että se aikoi ehdottaa EAKR:n rahoitustuen oikaisemista 10 prosentilla kyseisen ohjelman osalta ilmoitettujen menojen perusteella välimaksujen keskeyttämiseen saakka. Italian tasavalta vastusti kyseisen kiinteämääräisen oikaisun soveltamista ja vaati välimaksujen keskeyttämisen lopettamista. Asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan 2 kohdan nojalla järjestettiin tapaaminen 30.9.2009.

13

Riidanalaisessa päätöksessä komissio vähensi EAKR:stä POR Puglia ‑ohjelmalle ajanjaksolle 2000–2006 myönnettyä rahoitustukea soveltaen todennettuihin menoihin 10 prosentin kiinteämääräistä oikaisua välimaksujen keskeyttämiseen saakka. Kyseisen päätöksen 1 artiklan mukaan EAKR:stä myönnettyä tukea vähennettiin 79335741,11 eurolla.

14

Italian tasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.3.2010 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista.

15

Kyseinen jäsenvaltio vetosi kanteensa tueksi neljään kanneperusteeseen. Ensimmäinen ja toinen kanneperuste koskivat tosiseikkojen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla ja asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 3 kohdan rikkomista siltä osin kuin kyse oli ensimmäisen tason tarkastuksista, maksuviranomaisen toiminnasta ja toisen tason tarkastuksista. Kolmannessa kanneperusteessaan kyseinen jäsenvaltio vetosi perustelujen puutteellisuuteen ja asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkomiseen. Neljäs kanneperuste koski asetuksen N:o 1260/1999 12 artiklan ja asetuksen N:o 438/2001 4 artiklan ensimmäisen alakohdan rikkomista sekä komission toimivallan puuttumista.

16

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Italian tasavallan kanteen valituksenalaisella tuomiolla.

17

Italian tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin

18

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa Italian tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

19

Italian tasavalta vetoaa valituksensa tueksi kolmeen valitusperusteeseen.

20

Ensimmäisessä valitusperusteessaan Italian tasavalta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin jätti valituksenalaisen tuomion 37 kohdassa, 50 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa noudattamatta kontradiktorista periaatetta ja perusteluvelvollisuutta, kun se tutki yhdessä ensimmäistä ja toista kanneperustetta, jotka koskivat yhtäältä hallintoviranomaisen ja maksuviranomaisen suorittamien ensimmäisen tason tarkastusten ja toisaalta valvontaelimen suorittamien toisen tason tarkastusten tehokkuutta ja luotettavuutta.

21

Kyseinen jäsenvaltio väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi kontradiktorisen periaatteen mukaan pitänyt tutkia erikseen nämä kaksi kanneperustetta, joissa nostettiin esiin erilaisia riidanalaisessa päätöksessä todettuja tosiseikkoja koskevia kysymyksiä, jotka koskivat eri elinten työtä ja hyvin erilaisia väärinkäytöksiä. Kun unionin yleinen tuomioistuin tutki näitä kahta kanneperustetta yhdessä, se myös siirsi automaattisesti yhteen kanneperusteeseen sovelletut päätelmät koskemaan toista kanneperustetta.

22

Kun unionin yleinen tuomioistuin tutki ensimmäistä ja toista kanneperustetta yhdessä, se jätti myös noudattamatta velvollisuuttaan perustella päätöksensä. Se ei nimittäin esittänyt – yhtä yksityiskohtaisesti kuin kannekirjelmässä – syitä, joiden vuoksi se piti niitä väitteitä perusteettomina, jotka Italian tasavalta oli esittänyt riitauttaakseen kunkin väärinkäytöksistä, jotka yhdessä muodostivat riidanalaisen päätöksen perustan.

23

Komissio katsoo, että Italian tasavallan väitteet eivät ole perusteltuja.

24

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kontradiktorinen periaate merkitsee yleisesti oikeudenkäynnin asianosaisten oikeutta siihen, että ne voivat ottaa kantaa tosiseikkoihin ja asiakirjoihin, joihin tuomioistuimet perustavat päätöksensä, ja keskustella tuomioistuimelle esitetyistä todisteista ja huomautuksista sekä oikeudellisista perusteista, jotka tuomioistuin on ottanut huomioon omasta aloitteestaan ja joihin se aikoo perustaa ratkaisunsa (tuomio komissio v. Irlanti ym., C‑89/08 P, EU:C:2009:742, 52 ja 55 kohta ja tuomio uudelleenkäsittely M v. EMEA, C‑197/09 RX‑II, EU:C:2009:804, 41 kohta).

25

Tässä yhteydessä on todettava, että Italian tasavalta on voinut ottaa unionin yleisessä tuomioistuimessa tehokkaasti kantaa riidanalaisessa päätöksessä todettuihin väärinkäytöksiin siltä osin kuin kyse on ensimmäisen tason tarkastuksista, maksuviranomaisen toiminnasta ja toisen tason tarkastuksista. Lisäksi erityisesti valituksenalaisen tuomion 40, 48 ja 60–66 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on myös ottanut huomioon väitteet, joilla kyseinen jäsenvaltio riitautti näiden väärinkäytösten konkreettisen olemassaolon.

26

Perusteluvelvollisuuden osalta unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, että se ei vastannut kaikkiin niiden väitteiden yksityiskohtiin, joilla Italian tasavalta riitautti riidanalaisessa päätöksessä todetut väärinkäytökset. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on nimittäin niin, että unionin yleisen tuomioistuimen Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklaan ja 53 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuva velvollisuus perustella tuomiot ei velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat olla myös implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville perusteet, joihin unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu, ja unionin tuomioistuimella on niiden avulla käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa valituksen yhteydessä (tuomio Coop de France bétail et viande ym. v. komissio, C‑101/07 P ja C‑110/07 P, EU:C:2008:741, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio A2A v. komissio, C‑318/09 P, EU:C:2011:856, 97 kohta ja tuomio Ranska v. komissio, C‑559/12 P, EU:C:2014:217, 86 kohta).

27

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että valituksenalaisen tuomion 69–77 ja 79–92 kohtaan sisältyvät perustelut ovat sekä sellaisia, että Italian tasavalta saa niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kaikki väitteet, joilla Italian tasavalta riitautti ensimmäisen ja toisen tason tarkastusten suorittamisen viivästymisen, ehdotettujen oikaisujen epäluotettavuuden ja häiriön maksuviranomaisen toiminnassa, että sellaisia, että unionin tuomioistuimella on niiden avulla käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin selitti valituksenalaisen tuomion 60–63 kohdassa syyt, jotka johtivat siihen, ettei se lausunut kunkin unionin tilintarkastajien tammikuussa 2009 toteaman erityisen väärinkäytöksen väitetystä puuttumisesta ensimmäisen ja toisen tason tarkastusten osalta. Näin ollen väite, joka koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin jätti noudattamatta velvollisuuttaan perustella päätöksensä, on myös hylättävä perusteettomana.

28

Siitä, että unionin yleistä tuomioistuinta on arvosteltu siitä, että se sovelsi samaa päättelyä erilaisiin oikeudellisiin kysymyksiin ja tosiseikkoja koskeviin kysymyksiin, on todettava, että tämä arvostelu perustuu valituksenalaisen tuomion ilmeisen virheelliseen tulkintaan. Toisin kuin Italian tasavalta väittää, unionin yleinen tuomioistuin nimittäin arvioi yksityiskohtaisesti ja erikseen ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 69–71 ja 79–81 kohdassa ensimmäisen tason tarkastuksiin liittyviä tosiseikkoja koskevia kysymyksiä ja oikeudellisia kysymyksiä, tämän jälkeen kyseisen tuomion 72–77 ja 82–87 kohdassa toisen tason tarkastuksiin liittyviä tosiseikkoja koskevia kysymyksiä ja oikeudellisia kysymyksiä ja lopuksi mainitun tuomion 88–92 kohdassa maksuviranomaiseen liittyviä kysymyksiä.

29

Näin ollen ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

30

Toisen valitusperusteen voidaan päättelyn jäsentelemättömyydestä huolimatta ymmärtää jakautuvan neljään osaan.

31

Kyseisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Italian tasavalta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 40, 63 ja 88–93 kohdassa sille esitetyt tosiseikat ja selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla. Näitä valituksenalaisen tuomion kohtia rasittava vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen merkitsee kyseisen jäsenvaltion mukaan sitä, että unionin yleinen tuomioistuin jätti myös noudattamatta asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklaa, asetuksen N:o 438/2001 9 artiklaa ja suhteellisuus- ja kumppanuusperiaatteita.

32

Kyseisen valitusperusteen toisessa osassa Italian tasavalta väittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti valituksenalaisen tuomion 60–63 kohdassa, ettei ollut tarpeen tutkia riitautuksen, joka koski unionin tilintarkastajien tammikuussa 2009 tarkastetussa ensimmäisen tason tarkastusten otoksessa toteamien väärinkäytösten olemassaoloa, tueksi esitettyä selvitysaineistoa. Riidanalaisen päätöksen perustelujen 40 kohdasta, jossa korostettiin sitä, että Italian viranomaiset eivät olleet poistaneet näitä väärinkäytöksiä, nimittäin ilmenee, että komissio otti nämä väärinkäytökset tosiasiallisesti huomioon riidanalaisessa päätöksessä. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin otti itse nämä väitetyt väärinkäytökset huomioon valituksenalaisen tuomion 78–81 kohdassa todetakseen, että ensimmäisen tason tarkastukset eivät olleet luotettavia.

33

Koska komission tammikuussa 2009 tekemässä tilintarkastuksessa todettujen ensimmäisen tason tarkastuksiin liittyvien erityisten väärinkäytösten olemassaolosta ei ole todisteita, unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta, että riidanalainen päätös oli asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan 2 ja 3 kohdan vastainen, ja erityisesti, että 10 prosentin kiinteämääräinen oikaisu oli ilmeisen suhteeton.

34

Toisen valitusperusteen kolmannessa osassa Italian tasavalta väittää, että riidanalainen päätös on asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklassa vahvistettujen suhteellisuus- ja kumppanuusperiaatteiden vastainen, koska siinä määrätään 10 prosentin kiinteämääräisestä oikaisusta myös lisäurakkasopimusten tai teknisten palvelujen suorittamista koskevien sopimusten tekemiseen liittyvien väärinkäytösten osalta, vaikka Italian viranomaiset olivat ehdottaneet 25 prosentin kiinteämääräisiä oikaisuja näihin väärinkäytöksiin. Unionin yleinen tuomioistuin ei voinut siten tyytyä toteamaan valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa, että komissio oli ottanut nämä oikaisut huomioon EAKR:stä myönnetyn tuen vähennyksen lopullista määrää laskettaessa.

35

Lopuksi Italian tasavalta vetoaa kyseisen valitusperusteen neljännessä osassa asetuksen N:o 438/2001 4 artiklan ja todistustaakkaa koskevien periaatteiden noudattamatta jättämiseen.

36

Kolmannen valitusperusteen voidaan ymmärtää jakautuvan neljään osaan.

37

Kyseisen valitusperusteen ensimmäinen osa koskee valituksenalaisen tuomion 72–74 kohtaa rasittavaa tosiseikkojen ja selvitysaineiston ottamista huomioon vääristyneellä tavalla. Tämä vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen merkitsee Italian tasavallan mukaan sitä, että unionin yleinen tuomioistuin jätti myös noudattamatta asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklaa, suhteellisuus- ja kumppanuusperiaatteita sekä asetuksen N:o 438/2001 10 artiklaa.

38

Kyseisen valitusperusteen toisessa osassa Italian tasavalta väittää, että kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että toisen tason tarkastuksissa oli saavutettava kyseisessä 10 artiklassa säädetty tarkastusmäärä ennen kyseisen ohjelman päättymistä, se jätti noudattamatta kyseistä artiklaa. Saman artiklan sanamuodosta, jonka mukaan toisen tason tarkastukset on suoritettava siten, että niihin sisältyy vähintään 5 prosenttia todennetuista menoista, ”ennen kunkin tukitoimen päättymistä”, ilmenee nimittäin, että toisen tason tarkastuksia koskevaa järjestelmää on arvioitava ennen kaikkea tukitoimen päättymishetkellä.

39

Lisäksi Italian tasavalta arvostelee saman valitusperusteen kolmannessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi valituksenalaisen tuomion 84–86 kohdassa, että väite, jonka mukaan toisen tason tarkastusten vuoksi tehdyt oikaisut eivät olleet 30950978,33 euron vaan 59186909 euron suuruisia, oli tehoton sillä perusteella, että komissio oli ottanut nämä oikaisut kokonaisuudessaan huomioon arvioidessaan yhdessä ensimmäisen ja toisen tason tarkastusten vuoksi tehtyjen oikaisujen 95672043,08 euron suuruista kokonaismäärää.

40

Kolmannen valitusperusteen neljäs osa koskee todistustaakkaa koskevien periaatteiden noudattamatta jättämistä.

41

Komissio väittää, että toinen ja kolmas valitusperuste, joilla – koska niissä sen mukaan ainoastaan toistetaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt väitteet – pyritään todellisuudessa saamaan toinen asian aineellinen arvio unionin tuomioistuimelta, on jätettävä tutkimatta. Nämä valitusperusteet ovat joka tapauksessa täysin perusteettomia.

42

On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta ilmenee, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (ks. mm. tuomio Espanja v. komissio, C‑197/13 P, EU:C:2014:2157, 43 kohta ja tuomio Ezz ym. v. neuvosto, C‑220/14 P, EU:C:2015:147, 111 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tässä yhteydessä kyseisen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että oikeudellisissa perusteluissa ja perusteissa, joihin vedotaan, on yksilöitävä täsmällisesti, mitkä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelujen kohdat riitautetaan.

43

Näiden määräysten mukaisia perusteluvaatimuksia ei siten täytä valitus, jossa vain kerrataan tai toistetaan sanasta sanaan unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut. Ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeuskysymyksiä voidaan kuitenkin käsitellä uudelleen valituksen yhteydessä, jos valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen tekemän unionin oikeuden tulkinnan tai soveltamisen. Muutoksenhakumenettelyn tarkoitus jäisi nimittäin osaksi toteutumatta, jollei valittaja voisi tällä tavoin perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo unionin yleisessä tuomioistuimessa (ks. vastaavasti tuomio Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 46 ja 47 kohta ja tuomio Espanja v. komissio, C‑197/13 P, EU:C:2014:2157, 44 ja 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Komission esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä on todettava, että Italian tasavalta ei pyri toisella ja kolmannella valitusperusteellaan ainoastaan siihen, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, vaan se riitauttaa tiettyihin valituksenalaisen tuomion kohtiin sisältyvät unionin yleisen tuomioistuimen tekemät toteamukset, joita sen mukaan rasittavat sekä tosiseikkojen ja selvitysaineiston ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla että muut oikeudelliset virheet. Toisin kuin komissio on väittänyt, toisessa ja kolmannessa valitusperusteessa ei siten ainoastaan toisteta ensimmäisessä oikeusasteessa jo esitettyjä väitteitä, vaan ne on todellisuudessa kohdistettu valituksenalaisen tuomion perustelujen olennaiseen osaan, ja unionin tuomioistuin voi näin ollen niiden avulla harjoittaa valvontaansa.

45

Komission esittämä oikeudenkäyntiväite on näin ollen hylättävä.

46

Asetuksen N:o 438/2001 4 artiklan rikkomisesta, johon on vedottu toisen valitusperusteen neljännessä osassa, ja todistustaakkaa koskevien periaatteiden noudattamatta jättämisestä, johon on vedottu sekä toisen valitusperusteen neljännessä osassa että kolmannen valitusperusteen neljännessä osassa, on todettava, että vaikka Italian tasavalta mainitsee nämä oikeudelliset virheet toista ja kolmatta valitusperustettaan koskevia perusteluja edeltävässä otsikossa, näihin perusteluihin ei sisälly mitään mainintaa valituksenalaisen tuomion kohdista, joita nämä oikeudelliset virheet rasittaisivat, eikä myöskään mitään väitettä, jolla pyrittäisiin osoittamaan, miten unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt tällaisia virheitä. Nämä toisen ja kolmannen valitusperusteen osat on näin ollen jätettävä tutkimatta.

47

Vaikka Italian tasavalta arvostelee kolmannen valitusperusteen kolmannessa osassa valituksenalaisen tuomion 84–86 kohtaan sisältyviä toteamuksia muulla perusteella kuin tietojen ottamisella huomioon vääristyneellä tavalla, on todettava, että Italian tasavalta ei kuitenkaan mainitse periaatetta tai oikeussääntöä, jota unionin yleinen tuomioistuin olisi jättänyt noudattamatta katsoessaan, että mahdollinen komission tekemä virhe, joka koskee tiettyjen Italian viranomaisten ehdottamien oikaisujen tunnistamista toisen tason tarkastusten vuoksi tehdyiksi oikaisuiksi, ei vaikuta riidanalaisen päätöksen laillisuuteen, koska komissio oli ottanut nämä oikaisut huomioon kokonaisuudessaan riidanalaisessa päätöksessä.

48

Näin ollen toisen valitusperusteen neljäs osa ja kolmannen valitusperusteen kolmas osa – siltä osin kuin kolmannen valitusperusteen kolmas osa ei koske tietojen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla – sekä kolmannen valitusperusteen neljäs osa on jätettävä tutkimatta.

49

Lisäksi väitteistä, joissa Italian tasavalta arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se otti 15.6.2009 päivätyn kirjeen sisällön huomioon vääristyneellä tavalla, on todettava, että Italian tasavalta ei täsmennä, mihin valituksenalaisen tuomion kohtiin sen arvostelu kohdistuu. Nämä väitteet on siten myös jätettävä tutkimatta.

50

Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa ja kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä ja kolmannessa osassa, joita on tutkittava yhdessä, Italian tasavalta väittää, että valituksenalaisen tuomion 40, 63, 72–74, 84–86 ja 88–93 kohtaan sisältyvät toteamukset osoittavat, että sen kanne ymmärrettiin väärin, ja että näitä toteamuksia rasittaa tosiseikkojen ja selvitysaineiston ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla. Tämä vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen merkitsee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin jätti myös noudattamatta asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklaa, asetuksen N:o 438/2001 9 ja 10 artiklaa sekä suhteellisuus- ja kumppanuusperiaatteita.

51

On muistutettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen toisaalta määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa (ks. tuomio komissio v. Aalberts Industries ym., C‑287/11 P, EU:C:2013:445, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (ks. tuomio Lafarge v. komissio, C‑413/08 P, EU:C:2010:346, 15 kohta ja tuomio Activision Blizzard Germany v. komissio, C‑260/09 P, EU:C:2011:62, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevaa selvitysaineistoa on arvioitu ilmeisen virheellisesti (tuomio Comitato Venezia vuole vivere ym. v. komissio, C‑71/09 P, C‑73/09 P ja C‑76/09 P, EU:C:2011:368, 153 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämän vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on kuitenkin ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tätä tosiseikastoa ja selvitystä (tuomio General Motors v. komissio, C‑551/03 P, EU:C:2006:229, 54 kohta). Lisäksi silloin, kun valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, sen on ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt näiden seikkojen ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla (ks. vastaavasti tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 50 kohta ja tuomio PepsiCo v. Grupo Promer Mon Graphic, C‑281/10 P, EU:C:2011:679, 78 kohta).

53

On todettava, että valituksenalaisen tuomion 40, 63 ja 72 kohtaan kohdistetut väitteet perustuvat kyseisen tuomion ilmeisen virheelliseen tulkintaan. Unionin yleistä tuomioistuinta ei voida 40 ja 72 kohdan osalta arvostella siitä, että se ei ottanut Italian tasavallan kanteen sisältöä huomioon katsoessaan, että Italian tasavalta ei riitauttanut mitään tammikuussa 2009 tarkastetussa ensimmäisen ja toisen tason tarkastusten otoksessa todettua väärinkäytöstä tai riitautti ainoastaan jotkin niistä. Erityisesti valituksenalaisen tuomion 60–64 kohdasta käy päinvastoin selvästi ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin otti tosiasiallisesti huomioon sen, että Italian tasavalta riitautti kaikki nämä väärinkäytökset.

54

Toisin kuin Italian tasavalta väittää, valituksenalaisen tuomion 63 kohdasta ei voida päätellä, että unionin yleisen tuomioistuimen mukaan riidanalainen päätös ei perustu kyseisiin väärinkäytöksiin. Unionin yleinen tuomioistuin totesi nimittäin nimenomaisesti kyseisessä 63 kohdassa, luettuna yhdessä valituksenalaisen tuomion 58 kohdan kanssa, että unionin tilintarkastajien tammikuussa 2009 toteamat erityiset väärinkäytökset olivat ”yksi väitteistä”, jotka oli esitetty POR Puglia ‑ohjelmaa varten käyttöön otetun hallinto- ja valvontajärjestelmän toimintaa vastaan.

55

Valituksenalaisen tuomion 73 ja 74, 84–86 ja 88–93 kohtaan sisältyvistä toteamuksista on todettava, että Italian tasavalta ei ole osoittanut, miten unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksissa otettiin asiakirjat, joihin Italian tasavalta viittaa, huomioon vääristyneellä tavalla.

56

Näin ollen kaikki väitteet, jotka koskevat tosiseikkojen ja selvitysaineiston ottamista huomioon vääristyneellä tavalla, on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomina.

57

Näissä olosuhteissa asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan, asetuksen N:o 438/2001 9 ja 10 artiklan sekä suhteellisuus- ja kumppanuusperiaatteiden noudattamatta jättämistä koskevat väitteet, jotka Italian tasavalta on perustanut väitettyyn vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen, johon on vedottu valituksenalaisen tuomion 40, 63, 72–74 ja 88–93 kohdan osalta, eivät voi myöskään menestyä.

58

Näin ollen toisen valitusperusteen ensimmäinen osa ja kolmannen valitusperusteen ensimmäinen ja kolmas osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomina.

59

Kolmannen valitusperusteen toisessa osassa Italian tasavalta arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se tulkitsi valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa asetuksen N:o 438/2001 10 artiklaa virheellisesti katsoessaan, että kyseisen hallinto- ja valvontajärjestelmän luotettavuutta koskevien epäilyksien kumoamiseksi ei ollut riittävää osoittaa, että kyseisessä artiklassa säädetty tarkastusmäärä oli saavutettu EAKR:n POR Puglia ‑ohjelmaan kohdistaman tukitoimen päättymisajankohtana.

60

Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että asetuksen N:o 438/2001 10 artiklan 2 kohdan sanamuodostakin, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pyrittävä kohdistamaan ennen EAKR:n tukitoimen päättymistä suoritettavien tarkastusten suorittaminen tasaisesti kyseessä olevalle ajanjaksolle, ilmenee, että toisen tason tarkastuksia on suoritettava koko kyseisen tukitoimen ajan eikä ainoastaan sen päättymisajankohtana.

61

Näin ollen kolmannen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

62

Toisen valitusperusteensa toisessa osassa Italian tasavalta riitauttaa valituksenalaisen tuomion 60–63 kohtaan sisältyvät toteamukset. Se väittää, että koska riidanalainen päätös perustui myös unionin tilintarkastajien tammikuussa 2009 tarkastetussa ensimmäisen tason tarkastusten otoksessa toteamiin väärinkäytöksiin, unionin yleinen tuomioistuin ei voinut lausua riidanalaisen päätöksen laillisuudesta asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä suhteellisuusperiaatteen kannalta tutkimatta väitteitä, joissa Italian tasavalta riitautti näiden väärinkäytösten olemassaolon. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin otti itse nämä väärinkäytökset huomioon valituksenalaisen tuomion 78–81 kohdassa todetakseen, että ensimmäisen tason tarkastukset eivät olleet luotettavia.

63

Tässä yhteydessä on muistutettava Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastoa (EMOTR) koskevasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jossa on katsottu, että koska kyseinen jäsenvaltio pystyy parhaiten keräämään ja tarkistamaan EMOTR:n tilien tarkastamiseksi ja hyväksymiseksi tarvittavat tiedot, sen osoittamiseksi, että maatalouden yhteistä markkinajärjestelyä koskevia sääntöjä on rikottu, komission ei tarvitse näyttää tyhjentävästi kansallisten viranomaisten suorittamien tarkastusten riittämättömyyttä tai niiden esittämien lukujen sääntöjenvastaisuutta, vaan sen on esitettävä näyttö vakavasta ja perustellusta epäilyksestä kyseisten tarkastusten tai lukujen suhteen (ks. vastaavasti tuomio Kreikka v. komissio, C‑300/02, EU:C:2005:103, 34 ja 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Tanska v. komissio, C‑417/12 P, EU:C:2014:2288, 80 ja 81 kohta).

64

Kyseinen jäsenvaltio ei puolestaan pysty horjuttamaan päätelmiä, joihin tällainen näyttö komission vakavasta ja perustellusta epäilyksestä perustuu, pelkillä väitteillä, joiden tueksi se ei esitä selvitystä luotettavan ja toimivan valvontajärjestelmän olemassaolosta. Jollei jäsenvaltio pysty osoittamaan komission päätelmiä virheellisiksi, päätelmät saattavat antaa aiheen vakaviin epäilyksiin siitä, onko valvonta- ja tarkastustoimista muodostuvaa asianmukaista ja tehokasta kokonaisuutta otettu käyttöön (ks. tuomio Tanska v. komissio, C‑417/12 P, EU:C:2014:2288, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Tämän vuoksi kyseisen jäsenvaltion on esitettävä yksityiskohtaisempi ja täydellisempi näyttö näiden tarkastusten tai lukujen todenperäisyydestä ja tarvittaessa komission väitteiden paikkansapitämättömyydestä (tuomio Kreikka v. komissio, C‑300/02, EU:C:2005:103, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Tanska v. komissio, C‑417/12 P, EU:C:2014:2288, 83 kohta).

66

Kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmeneviä periaatteita sovelletaan myös soveltuvin osin EAKR:ään, mitä Italian tasavalta ei ole riitauttanut unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa. Kun otetaan huomioon asetuksen N:o 1260/1999 38 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan jäsenvaltiot vastaavat ensisijaisesti EAKR:n tukitoimien varainhoidon valvonnasta, käyttöön otetun hallinto- ja valvontajärjestelmän rakenne, jäsenvaltiot pystyvät tosiasiallisesti parhaiten keräämään ja tarkistamaan näitä tukitoimia koskevat tiedot.

67

Käsiteltävässä asiassa Italian tasavalta riitauttaa sen, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon seikkoja, joilla Italian tasavalta oli riitauttanut unionin tilintarkastajien tammikuussa 2009 tarkastetussa ensimmäisen ja toisen tason tarkastusten otoksessa toteamien väärinkäytösten olemassaolon. Tässä yhteydessä on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen tekemien ja valituksenalaisen tuomion 63 kohtaan sisältyvien toteamusten mukaan nämä erityiset väärinkäytökset olivat vain yksi väitteistä, jotka oli esitetty POR Puglia ‑ohjelmaa varten käyttöön otetun hallinto- ja valvontajärjestelmän toimintaa vastaan, ja että riidanalainen päätös perustui myös ”muihin [kyseiselle järjestelmälle luonteenomaisiin] puutteisiin”, jotka saattoivat aiheuttaa vakavia ja perusteltuja epäilyksiä siitä, oliko kyseinen järjestelmä luotettava ja perusteltu.

68

Toisen valitusperusteen ensimmäisen osan ja kolmannen valitusperusteen ensimmäisen, toisen ja kolmannen osan, joita koskevat päätelmät sisältyvät tämän tuomion 58 ja 61 kohtaan, tarkastelusta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se hylkäsi kaikki väitteet, joissa Italian tasavalta riitautti toteamukset, jotka perustuivat näihin muihin POR Puglia ‑ohjelmaa varten käyttöön otetun hallinto- ja valvontajärjestelmän puutteisiin, jotka aiheutuivat ensimmäisen tason tarkastusten suorittamisen viivästymisestä, ehdotettujen oikaisujen epäluotettavuudesta ja häiriöstä maksuviranomaisen toiminnassa.

69

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän tuomion 63–65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa, ettei ollut tarpeen lausua Italian tasavallan riitauttamasta tammikuussa 2009 tehdyssä tilintarkastuksessa todettujen erityisten väärinkäytösten olemassaolosta.

70

On lisättävä, että Italian tasavalta ei arvostele valituksessaan valituksenalaisen tuomion 109–118 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin päätyi siihen, että sovellettu kiinteämääräinen oikaisu oli oikeasuhteinen, niiden kyseisen hallinto- ja valvontajärjestelmän puutteiden perusteella, jotka liittyivät tarkastusten suorittamisen viivästymiseen, ehdotettujen oikaisujen epäluotettavuuteen ja häiriöön maksuviranomaisen toiminnassa ja jotka saattoivat aiheuttaa vakavia ja perusteltuja epäilyksiä siitä, oliko kyseinen järjestelmä luotettava ja perusteltu.

71

Arvostelusta, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin otti itse tammikuussa 2009 tarkastetussa ensimmäisen tason tarkastusten otoksessa todetut erityiset väärinkäytökset huomioon valituksenalaisen tuomion 78–81 kohdassa, on todettava, että näissä kohdissa ei käsitelty näitä erityisiä väärinkäytöksiä vaan epäilyksiä, jotka liittyivät Italian viranomaisten varainhoitoa koskevien oikaisujen alalla noudattamaan käytäntöön.

72

Näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, että se otti valituksenalaisen tuomion 78–81 kohdassa huomioon komission Italian viranomaisten ehdottamien varainhoitoa koskevien oikaisujen luotettavuudesta tekemät toteamukset katsottuaan kyseisen tuomion 60–63 kohdassa, ettei ollut tarpeen lausua unionin tilintarkastajien tammikuussa 2009 tarkastetussa otoksessa toteamien väärinkäytösten olemassaolosta.

73

Näin ollen toisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

74

Toisen valitusperusteen kolmannessa osassa Italian tasavalta riitauttaa valituksenalaisen tuomion 60 kohtaan sisältyvän toteamuksen sillä perusteella, että on asetuksen N:o 1260/1999 39 artiklassa vahvistettujen suhteellisuus- ja kumppanuusperiaatteiden vastaista määrätä 10 prosentin kiinteämääräisestä oikaisusta, vaikka Italian viranomaiset olivat ehdottaneet 25 prosentin kiinteämääräisiä oikaisuja, unionin tilintarkastajien tammikuussa 2009 toteamien, lisäurakkasopimusten tai teknisten palvelujen suorittamista koskevien sopimusten tekemiseen liittyvien väärinkäytösten osalta.

75

Tässä yhteydessä on todettava, että nämä Italian viranomaisten ehdottamat oikaisut koskevat ainoastaan tiettyjä unionin tilintarkastajien tammikuussa 2009 toteamia erityisiä väärinkäytöksiä. Kuten tämän tuomion 69 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin on voinut katsoa tekemättä oikeudellista virhettä, että se, että näitä erityisiä väärinkäytöksiä ei väitetysti ollut olemassa, ei vaikuttanut riidanalaisen päätöksen laillisuuteen. Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin ei jättänyt noudattamatta edellisessä kohdassa mainittuja periaatteita todetessaan valituksenalaisen tuomion 60 ja 62 kohdassa, että näitä oikaisuja koskevat väitteet, jotka komissio oli ottanut huomioon EAKR:stä myönnetyn tuen vähennyksen lopullista määrää laskettaessa, olivat tehottomia riidanalaisen päätöksen kumoamisen suhteen.

76

Näin ollen toisen valitusperusteen kolmas osa on hylättävä perusteettomana.

77

Kaiken edellä esitetyn perusteella valitus on hylättävä kokonaisuudessaan, koska se on osittain jätettävä tutkimatta ja se on osittain perusteeton.

78

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Italian tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, Italian tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: