—

Eugenia Florescu ja Ioan Poiană sekä Mircea Bădilăn perilliset Cosmina Diaconu, Anca Vidrighin ja Eugenia Elena Bădilă, edustajanaan D. Târşia, avocat,

—

Casa Judeţeană de Pensii Sibiu, asiamiehinään D. Aldea ja I. Stan,

—

Romanian hallitus, asiamiehinään A. Wellman, M. Bejenar ja R. H. Radu,

—

Kreikan hallitus, asiamiehinään K. Georgiadis ja S. Papaioannou,

—

Unkarin hallitus, asiamiehenään M. Z. Fehér,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään J.-P. Keppenne, H. Krämer, I. Rogalski ja L. Nicolae,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEU 6, SEUT 110 ja SEUT 267 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17, 20, 21 ja 47 artiklan, Euroopan yhteisön ja Romanian välillä Bukarestissa ja Brysselissä 23.6.2009 tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan (jäljempänä yhteisymmärryspöytäkirja), oikeusvarmuuden periaatteen, tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteen sekä yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (EYVL 2000, L 303, s. 16) 2 artiklan 2 kohdan b alakohdan tulkintaa.

2

Pyyntö on esitetty vanhuuseläkeoikeuksia koskevassa asiassa, jossa valittajina ovat Eugenia Florescu ja Ioan Poiană sekä Mircea Bădilăn perilliset Cosmina Diaconu, Anca Vidrighin ja Eugenia Elena Bădilă ja vastapuolina Casa Judeţeană de Pensii Sibiu (Sibiun alueen eläkekassa, Romania), Casa Naţională de Pensii şi alte Drepturi de Asigurări Sociale (Romanian kansaneläke- ja sosiaaliturvalaitos), Ministerul Muncii, Familiei și Protecției Sociale (Romanian työ-, perhe- ja sosiaaliministeriö), Romanian valtio ja Ministerul Finanţelor Publice (Romanian valtiovarainministeriö).

3

Järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille 18.2.2002 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 332/2002 (EYVL 2002, L 53, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 18.5.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 431/2009 (EUVL 2009, L 128, s. 1; jäljempänä asetus N:o 332/2002), säädetään SEUT 143 artiklassa tarkoitetun keskinäisen avun antamisjärjestelyyn sovellettavista yksityiskohtaisista säännöistä.

4

Asetuksen 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Perustetaan keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi yhteisön järjestely, joka mahdollistaa lainojen myöntämisen yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle, jolla on vaihtotasetta tai pääomatasetta koskevia vaikeuksia tai jota tällaiset vaikeudet vakavasti uhkaavat. Tästä yhteisön järjestelystä voivat saada tukea vain ne jäsenvaltiot, jotka eivät ole ottaneet euroa käyttöön

Tämän järjestelyn nojalla jäsenvaltioille myönnettyjen lainojen pääoma rajoitetaan 50 miljardiin euroon.

2.   Komissiolla on tätä varten valtuudet Euroopan yhteisön puolesta sopia neuvoston 3 artiklan nojalla tekemän päätöksen mukaisesti sekä talous- ja rahoituskomiteaa kuultuaan pääomamarkkinoilta tai rahoituslaitoksilta otettavista lainoista.”

5

Asetuksen 3 artikla on muotoiltu seuraavasti:

”1.   Neuvosto voi panna keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämistä koskevan järjestelyn täytäntöön:

2.   Keskipitkän ajan rahoitustukea hakevan jäsenvaltion on neuvoteltava komission kanssa rahoitustarpeidensa arvioinnista ja esitettävä komissiolle sekä talous- ja rahoituskomitealle luonnos sopeutusohjelmaksi. Tarkasteltuaan kyseisen jäsenvaltion tilannetta ja sen hakemuksensa tueksi esittämää sopeutusohjelmaa neuvosto päättää yleensä saman kokouksen aikana:

6

Asetuksen N:o 332/2002 3 a artiklassa säädetään seuraavaa:

”Komissio ja kyseinen jäsenvaltio tekevät yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa määrätään yksityiskohtaisesti ehdoista, jotka neuvosto on asettanut 3 artiklan mukaisesti. Komissio toimittaa yhteisymmärryspöytäkirjan Euroopan parlamentille ja neuvostolle.”

7

Euroopan unioni myöntää keskinäisen avun antamisesta Romanialle 6.5.2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/458/EY (EUVL 2009, L 150, s. 6) 1 artiklan nojalla Romanialle keskinäistä apua SEUT 143 artiklan mukaisesti. Lisäksi yhteisön keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämisestä Romanialle 6.5.2009 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2009/459/EY (EUVL 2009, L 150, s. 8) unioni myöntää Romanialle keskipitkän aikavälin lainan, jonka määrä on enintään 5 miljardia euroa.

8

Päätöksen 2009/459 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

”1.   Komissio hallinnoi tukea tavalla, joka on Romanian antamien sitoumusten ja neuvoston suositusten, erityisesti kansallisen uudistusohjelman ja lähentymisohjelman toteuttamiseen liittyvien maakohtaisten suositusten mukainen.

2.   Komissio sopii Romanian viranomaisten kanssa 3 artiklan 5 kohdan mukaisista rahoitustukeen liittyvistä erityisistä talouspoliittisista ehdoista talous- ja rahoituskomiteaa kuultuaan. Nämä ehdot on vahvistettava yhteisymmärryspöytäkirjassa 1 kohdassa tarkoitettujen sitoumusten ja suositusten mukaisesti. – –”

9

Päätöksen 2009/459 3 artiklan 5 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Kukin seuraava erä maksetaan sillä edellytyksellä, että Romanian lähentymisohjelmaan ja kansalliseen uudistusohjelmaan sisällytettävä Romanian hallituksen uusi talousohjelma on toteutettu tyydyttävästi ja erityisesti että yhteisymmärryspöytäkirjassa vahvistettuja erityisiä talouspoliittisia ehtoja noudatetaan. Näihin ehtoihin kuuluvat muun muassa seuraavat:

– –”

10

Yhteisymmärryspöytäkirjan 5 kohdan mukaan unioni maksaa unionin myöntämän rahoitustuen erät Romanialle edellyttäen, että Romanian hallitus toteuttaa talouspoliittista ohjelmaa tyydyttävällä tavalla. Pöytäkirjan 5 kohdan a alakohdassa luetellaan tuen edellytykset ja mainitaan yhtenä näistä julkisen sektorin palkkamenojen vähentäminen. Sen b alakohdan neljännessä alakohdassa puolestaan todetaan, että eläkejärjestelmän keskeiset parametrit on muotoiltava uudelleen julkisen varainhoidon kestävyyden kohentamiseksi pitkällä aikavälillä.

11

Yhteisymmärryspöytäkirjan 5 kohdan d alakohdan otsikko on ”Rakenteelliset uudistukset”, ja se sisältää suosituksia toimenpiteistä, joilla on tarkoitus parantaa julkishallinnon suorituskykyä ja tehokkuutta, kehittää julkisen hallintotoiminnan laatua useilla eri aloilla erityisesti päätöksentekorakenteiden, viranomaisten välisen vastuunjaon, tärkeimpien ministeriöiden sisäisen organisaation, toimeenpanon valvonnan ja raportoinnin sekä tarkoituksenmukaisten henkilöstömäärien ja henkilöstöhallinnon osalta.

12

Direktiivin 2000/78 1 artiklan mukaan direktiivin tarkoituksena on luoda yleiset puitteet uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa.

13

Direktiivin 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä ’yhdenvertaisen kohtelun periaatteella’ tarkoitetaan, ettei minkäänlaista 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää saa esiintyä.

2.   Sovellettaessa 1 kohtaa:

14

Tuomarien ja syyttäjien asemasta 28.6.2004 annetun lain nro 303/2004 (Legea nr. 303/2004 privind statutul judecătorilor și al procurorilor; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 826, 13.9.2005) 83 §:ssä sallittiin tuomarin viran kumulointi ainoastaan yliopisto-opettajan toimien kanssa. Lisäksi tässä laissa säädettiin, että tuomarit ja syyttäjät, jotka ovat jättäneet virkansa jäädäkseen eläkkeelle, voivat viranhoidosta samansa vanhuuseläkkeen lisäksi hankkia palkkatuloja näiden määrästä riippumatta.

15

Tämän jälkeen 5.11.2009 annettiin laki nro 329/2009 eräiden viranomaisten ja julkisten laitosten organisaatiouudistuksesta, julkisten menojen järkeistämisestä, liiketoiminnan tukemisesta ja Euroopan komission ja kansainvälisen valuuttarahaston kanssa tehtyjen puitesopimusten noudattamisesta (Legea nr. 329/2009 privind reorganizarea unor autorități și instituții publice, raționalizarea cheltuielilor publice, susținerea mediului de afaceri și respectarea acordurilor-cadru cu Comisia Europeană și Fondul Monetar Internațional; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 761, 9.11.2009).

16

Lain 2 §:ssä säädetään, että tässä laissa käyttöön otetut toimenpiteet ovat luonteeltaan poikkeuksellisia ja että niiden päämääränä on talouskriisin vaikutusten rajoittaminen sekä Romanian ja komission välisen yhteisymmärryspöytäkirjan ja Romanian ja kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) välisen valmiusluottojärjestelyn velvoitteiden noudattaminen.

17

Laki 329/2009 velvoittaa muun muassa alentamaan palkkoja, ja tätä toimenpidettä on sovellettu yliopisto-opetukseen. Lain 3 §:n mukaan yhteisymmärryspöytäkirjan mukaisesti toteutettavilla toimenpiteillä pyritään selviytymään talouskriisistä. Niihin kuuluu julkishallinnon henkilöstökulujen supistaminen alentamalla palkkoja ja organisoimalla uudelleen viranomaisia tai julkisia laitoksia tai lakkauttamalla näitä sen jälkeen kun ne on ryhmitelty uudelleen yhdistämällä, sulauttamalla, jakamalla tai henkilöstöä vähentämällä.

18

Lain nro 329/2009 17–26 §:ssä kielletään nettoeläkkeen kumuloiminen julkisen laitoksen palveluksessa tehdystä työstä saatavien tulojen kanssa silloin, kun eläkkeen suuruus ylittää sen keskimääräisen kansallisen bruttopalkan, jota on käytetty perusteena sosiaaliturvaan tarkoitettua valtion budjettia vahvistettaessa.

19

Lain 18 §:ssä säädetään, että sen 17 §:ssä tarkoitettujen eläkkeensaajien on ilmoitettava kirjallisesti, haluavatko he, että heidän eläkkeensä maksaminen keskeytetään siksi aikaa, kun he toimivat työtehtävissään, vai haluavatko he lopettaa työ- tai palvelussuhteensa taikka saada lakkaamaan nimityksen vaikutukset, jos heille maksettu nettoeläke on suurempi kuin keskimääräinen kansallinen bruttopalkka. Lain nro 329/2009 20 §:ssä säädetään lopuksi, että valitun vaihtoehdon ilmoittamatta jättäminen säädetyssä määräajassa johtaa suoraan lain nojalla yksittäiseen työsopimukseen tai nimittämiskirjaan perustuvan työ- taikka palvelussuhteen päättymiseen.

20

Hallintolainkäytöstä 2.12.2004 annetun lain nro 554/2004 (Legea nr. 554/2004 contenciosului administrativ; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 1154, 7.12.2004), 21 §:n mukaan purkuperusteeksi siviiliprosessilaissa säädettyjen purkuperusteiden lisäksi katsotaan unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen vastaisesti annettu lainvoimainen ja peruuttamaton tuomio.

21

Florescu, Poiană ja Mircea Bădilă olivat ammatiltaan tuomareita. Tuomarinvirkaan päästyään he olivat sitoutuneet erillisillä toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla Sibiun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opetustehtäviin, joihin henkilöt otetaan kilpailumenettelyn kautta. He ovat siis työskennelleet samanaikaisesti sekä tuomareina että yliopisto-opettajina.

22

Valittajat olivat vuoden 2009 aikana jääneet eläkkeelle tuomarinviroistaan toimittuaan niissä yli 30 vuotta. Eläkkeelle jäädessään heillä oli lain nro 303/2004 mukaisesti oikeus saada vanhuuseläkkeen lisäksi yliopisto-opetukseen perustuvia palkkatuloja.

23

Tällaisen kumulaation vastedes kieltävän lain nro 329/2009 antamisen jälkeen Florescu, Poiană ja Bădilă päättivät luopua eläkkeistään 1.1.2010 alkaen. Sibiun alueen eläkekassa teki tämän johdosta 28.12.2009 päätöksen, jolla kyseisten eläkkeiden maksaminen keskeytettiin.

24

Curtea Constituționalăn (perustuslakituomioistuin, Romania) 4.11.2009 antaman tuomion – jolla laki nro 329/2009 todettiin perustuslain mukaiseksi niiltä osin kuin sen 17–26 § ei koskenut henkilöitä, joiden toimikauden pituus on perustuslaissa nimenomaisesti vahvistettu – mukaan vanhuuseläkkeen ja julkiselta sektorilta peräisin olevien palkkatulojen kumulaation kieltoa ei sovelleta esimerkiksi kansanedustuslaitoksen tai hallituksen eikä Curtea de Conturin (tilintarkastustuomioistuin, Romania), Curtea Constituționalăn, Consiliul Superior al Magistraturiin (tuomarineuvosto, Romania) eikä Înalta Curte de Casație și Justițien (ylin tuomioistuin, Romania) jäseniin.

25

Pääasian valittajat nostivat 1.3.2010 kanteen Tribunalul Sibiussa (Sibiun alioikeus, Romania), jossa he vaativat heitä koskevien, eläkkeiden maksun keskeyttämisestä lain nro 329/2009 mukaisesti tehtyjen päätösten kumoamista ja pääasian vastapuolten velvoittamista maksamaan heidän vanhuuseläkkeensä vuoden 2010 tammikuusta alkaen kultakin kuukaudelta. He vetosivat kanteessaan siihen, että lain nro 329/2009 17–26 §, joissa säädetään vanhuuseläkkeiden ja palkkatulojen kumulaatiota koskevista säännöksistä, ovat unionin oikeuden ja etenkin EU-sopimuksen ja perusoikeuskirjan määräysten vastaisia siitä huolimatta, että laki oli annettu yhteisymmärryspöytäkirjan noudattamiseksi.

26

Tribunal Sibiu hylkäsi kanteen 3.5.2012 antamallaan tuomiolla. Siitä tehty valitus hylättiin Curtea de Apel Alba Iulia, Secţia pentru conflicte de muncăşi asigurări socialen (Alba Iulian muutoksenhakutuomioistuin, työ- ja sosiaaliturva-asioiden jaosto, Romania) 9.11.2012 antamalla tuomiolla.

27

Florescu, Poiană ja Bădilă turvautuivat tämän jälkeen ylimääräiseen muutoksenhakuun mainittua tuomiota vastaan ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa ja vaativat, että tuomio puretaan ja että heidän vaatimuksensa käsitellään uudelleen. Mircea Bădilăn kuoleman jälkeen hänen perillisensä Diaconu, Vidrighin ja Eugenia Elena Bădilă ovat osallistuneet hänen sijastaan pääasian käsittelyyn. Muutoksenhaussaan valittajat ovat vaatineet, että asiaa käsittelevä tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuimen ratkaisua joukkoon ennakkoratkaisukysymyksiä.

28

Curtea de Apel Alba Iulia päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

29

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa ensimmäisellä kysymyksellään vastauksen asiallisesti siihen, onko yhteisymmärryspöytäkirjaa, jonka tulkintaa on pyydetty, pidettävä SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna unionin toimielimen toimena, jota unionin tuomioistuinta voidaan pyytää tulkitsemaan.

30

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklalla annetaan unionin tuomioistuimelle toimivalta antaa ennakkoratkaisu unionin toimielinten kaikkien toimien pätevyydestä ja tulkinnasta ilman poikkeuksia (tuomio 13.12.1989, Grimaldi, C‑322/88, EU:C:1989:646, 8 kohta ja tuomio 11.5.2006, Friesland Coberco Dairy Foods, C‑11/05, EU:C:2006:312, 36 kohta).

31

Käsiteltävässä tapauksessa on tuotava esiin se, että yhteisymmärryspöytäkirja on tehty Euroopan yhteisöjen – komission edustamana – ja Romanian välillä. Pöytäkirjan oikeusperustana on SEUT 143 artikla, jossa unionille annetaan toimivalta antaa keskinäistä apua jäsenvaltiolle, jonka rahayksikkö ei ole euro ja jolla on maksutasevaikeuksia tai jota tällaiset vaikeudet uhkaavat vakavasti. Tämän määräyksen nojalla ja tiettyjen edellytysten vallitessa komissio tekee neuvostolle suosituksen tällaisen keskinäisen avun antamisesta ja tässä sovellettavista aiheellisista menetelmistä. Neuvosto päättää keskinäisen avun antamisesta ja vahvistaa avun edellytykset ja sitä koskevat yksityiskohtaiset säännöt direktiivein tai päätöksin.

32

Asetuksessa N:o 332/2002 vahvistetaan SEUT 143 artiklassa tarkoitetun keskinäisen avun antamisjärjestelyyn sovellettavat yksityiskohtaiset säännöt. Sen 1 artiklan 2 kohdassa todetaan, että komissiolla on valtuudet sopia unionin puolesta neuvoston tämän asetuksen 3 artiklan nojalla tekemän päätöksen mukaisesti sekä talous- ja rahoituskomiteaa kuultuaan pääomamarkkinoilta ja rahoituslaitoksilta otettavista lainoista.

33

Asetuksen N:o 332/2002 3 a artiklan ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että komissio ja kyseinen jäsenvaltio tekevät yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa määrätään yksityiskohtaisesti ehdoista, jotka neuvosto on asettanut sen 3 artiklan mukaisesti. Unionin ja Romanian välillä tehty pöytäkirja, jonka tulkintaa kansallinen tuomioistuin on käsiteltävässä asiassa pyytänyt, tehtiin tätä menettelyä noudattaen; neuvoston antoi perättäin kaksi päätöstä eli päätöksen 2009/458 keskinäisen avun antamisesta Romanialle SEUT 143 artiklan nojalla ja päätöksen 2009/459 enintään 5 miljardin euron suuruisen, keskipitkän aikavälin lainan myöntämisestä kyseiselle jäsenvaltiolle. Viimeksi mainitun päätöksen 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, että yhteisymmärryspöytäkirjassa vahvistetaan unionin myöntämälle rahoitustuelle asetetut talouspoliittiset ehdot.

34

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 52 kohdassa todennut, yhteisymmärryspöytäkirjalla konkretisoidaan siis unionin ja jäsenvaltion neuvottelemasta talousohjelmasta näiden välillä tehty sitoumus, jolla kyseinen jäsenvaltio sitoutuu noudattamaan ennakolta määriteltyjä taloudellisia tavoitteita voidakseen – edellyttäen, että sitoumusta noudatetaan – saada unionin rahoitustukea.

35

Yhteisymmärryspöytäkirja on toimena, jonka oikeusperusta on edellä 31–33 kohdassa mainituissa unionin oikeussäännöissä ja jonka unioni on komission edustamana tehnyt, katsottava SEUT 267 artiklan b alakohdassa tarkoitetuksi unionin toimielimen toimeksi.

36

Edellä todettu huomioon ottaen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että yhteisymmärryspöytäkirja, jonka tulkintaa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt, on katsottava SEUT 267 artiklassa tarkoitetuksi unionin toimielimen toimeksi, jota unionin tuomioistuinta voidaan pyytää tulkitsemaan.

37

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toisella, kolmannella ja neljännellä kysymyksellään, jotka on käsiteltävä yhdessä, halunnut vastauksen asiallisesti siihen, onko yhteisymmärryspöytäkirjaa tulkittava siten, että se velvoittaa antamaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen lainsäädännön, jossa kielletään kumuloimasta nettoeläkettä sellaisten tulojen kanssa, jotka saadaan työskentelystä julkisen laitoksen palveluksessa, silloin kun tämän vanhuuseläkkeen suuruus ylittää sen keskimääräisen kansallisen bruttopalkan, jota on käytetty perusteena sosiaaliturvaan tarkoitettua valtion budjettia vahvistettaessa.

38

Kuten ensimmäiseen kysymykseen annetun vastauksen yhteydessä todettiin, yhteisymmärryspöytäkirjalla on konkretisoitu unionin ja jäsenvaltion välinen sitoumus talousohjelmasta, jota noudattamalla tämä voi hyötyä SEUT 143 artiklassa tarkoitetusta jäsenvaltioiden maksutaseiden keskipitkän aikavälin rahoitustukijärjestelystä, josta on tarkemmin säädetty asetuksessa N:o 332/2002. Pöytäkirjassa on mainittu joukko talouspoliittisia vaatimuksia, joiden noudattamista rahoitustuen myöntäminen edellyttää ja jotka komissio on vahvistanut yhdessä Romanian viranomaisten kanssa päätöksen 2009/458 määräysten mukaisesti.

39

Tämän pöytäkirjan 5 kohdan ensimmäisessä kohdassa todetaan tämän osalta, että kukin erä maksetaan sillä edellytyksellä, että Romanian hallituksen talousohjelma pannaan toimeen tyydyttävällä tavalla. Kutakin erää varten on vahvistettu erilliset talouspoliittiset, talousarvioon kohdistuvat tai laadulliset kriteerit, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti pöytäkirjan liitteessä I ja joita Romanian on noudatettava ohjelman tavoitteiden – kuten julkisen talouden tervehdyttäminen ja ohjaus, rahapolitiikka, rahoitusalan sääntely sekä rakenteelliset uudistukset – saavuttamiseksi. Romanian viranomaisten on mainittujen kriteerien mukaisesti toteutettava ne konkreettiset taloudelliset ratkaisut, joiden avulla ne kykenevät saavuttamaan nämä tavoitteet ja noudattamaan unionin toimielinten kanssa vahvistettua aikataulua.

40

Lisäksi yhteisymmärryspöytäkirjan 5 kohdan b alakohdan neljännessä alakohdassa todetaan, että eläkejärjestelmä on uudistettava tietyn tyyppisillä toimenpiteillä, kuten eläkeiän korottaminen tai julkisen sektorin eläkkeiden sitominen kuluttajahintaindeksiin.

41

Yhteisymmärryspöytäkirjassa ei, vaikka se onkin velvoittava, kuitenkaan ole erityisiä määräyksiä, joilla velvoitettaisiin antamaan pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö.

42

Edellä esitetty huomioon ottaen toiseen, kolmanteen ja neljänteen kysymykseen on vastattava, että yhteisymmärryspöytäkirjaa on tulkittava siten, ettei se velvoita antamaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista lainsäädäntöä, jossa kielletään kumuloimasta julkisen sektorin nettoeläkettä sellaisten tulojen kanssa, jotka saadaan työskentelystä julkisen laitoksen palveluksessa, silloin kun tämän vanhuuseläkkeen suuruus ylittää sen keskimääräisen kansallisen bruttopalkan, jota on käytetty perusteena sosiaaliturvaan tarkoitettua valtion budjettia vahvistettaessa.

43

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa kuudennella, seitsemännellä, yhdeksännellä ja kymmenennellä kysymyksellään vastauksen asiallisesti siihen, onko SEU 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 17 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle lainsäädännölle, jossa kielletään kumuloimasta julkisen sektorin nettoeläkettä sellaisten tulojen kanssa, jotka saadaan työskentelystä julkisen laitoksen palveluksessa, silloin kun tämän vanhuuseläkkeen suuruus ylittää tietyn kynnyksen.

44

On muistettava, että perusoikeuskirjan soveltamisala on jäsenvaltioiden toimenpiteiden osalta määritelty perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta (tuomio 26.2.2013, Åkerberg Fransson, C‑617/10, EU:C:2013:105, 17 kohta).

45

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt, käsiteltävässä asiassa laki nro 329/2009, jolla ”organisoidaan uudelleen tietyt viranomaiset ja julkiset laitokset, järkeistetään julkisia menoja, tuetaan liiketoimintasektoria ja mukaudutaan [komission] ja [kansainvälisen valuuttarahaston] kanssa tehtyihin puitesopimuksiin”, annettiin, jotta Romania kykenisi noudattamaan unionille antamiaan, yhteisymmärryspöytäkirjaan otettuja sitoumuksia. Tällä lailla käyttöön otettujen toimenpiteiden tarkoituksena on sen 2 §:n mukaan niiden velvoitteiden noudattaminen, jotka perustuvat Euroopan yhteisön ja Romanian väliseen yhteisymmärryspöytäkirjaan.

46

Yhteisymmärryspöytäkirjan 5 kohdan a alakohdassa mainitaan rahoitustuen myöntämisedellytysten joukossa julkisen sektorin palkkamenojen supistaminen, ja sen 5 kohdan b alakohdan neljännessä alakohdassa todetaan, että julkisen varainhoidon kohentamiseksi pitkällä aikavälillä eläkejärjestelmän keskeiset parametrit on muotoiltava uudelleen.

47

On siis todettava, että pääasiassa kyseessä olevalla kumulaatiokiellolla, jolla tähdätään samanaikaisesti kumpaankin edellä 46 kohdassa mainittuun tavoitteeseen, pyritään panemaan toimeen yhteisymmärryspöytäkirjaan – joka on osa unionin oikeutta – sisältyvät Romanian sitoumukset.

48

On totta, että yhteisymmärryspöytäkirja jättää Romanialle harkintavaltaa, jonka puitteissa se voi päättää siitä, mitä toimenpiteitä se pitää soveltuvimpina näiden sitoumusten noudattamisen kannalta. Yhtäältä on kuitenkin niin, että jäsenvaltion katsotaan, kun se toteuttaa toimenpiteitä sille unionin toimella myönnettyä harkintavaltaa käyttäen, soveltavan unionin oikeutta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2011, N. S. ym., C‑411/10 ja C‑493/10, EU:C:2011:865, 65–68 kohta). Toisaalta on myös niin, että päätöksen 2009/459 3 artiklan 5 kohdassa ja yhteisymmärryspöytäkirjassa vahvistetut tavoitteet ovat riittävän yksityiskohtaisia ja täsmällisiä, jotta voidaan katsoa, että lakiin nro 329/2009 perustuvalla kumulaatiokiellolla on haluttu panna toimeen sekä mainittu pöytäkirja että kyseinen päätös ja näin soveltaa unionin oikeutta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Perusoikeuskirjaa voidaan näin ollen soveltaa pääasiassa kyseessä olevaan oikeusriitaan.

49

On siis tutkittava, onko perusoikeuskirjan 17 artikla ja etenkin sen 1 kohta esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle. Omaisuudensuojaa koskevan perusoikeuden ulottuvuuden määrittämiseksi on perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan osalta otettava huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi Roomassa 4.11.1950 tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artikla, jossa tunnustetaan tämä perusoikeus (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2008, Kadi et Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, C‑402/05 P ja C‑415/05 P, EU:C:2008:461, 356 kohta).

50

Todettakoon tämän osalta, että silloin kun sosiaalietuuden maksaminen on lainsäädännön mukaan automaattista, synnyttää tämä varallisuusintressin, joka kuuluu sen edellytykset täyttävien henkilöiden osalta mainitun yleissopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklan soveltamisalaan (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.7.2011, Stummer v. Itävalta, CE:ECHR:2011:0707JUD003745202, 82 kohta). Sosiaaliturvajärjestelmään suoritettuihin maksuihin perustuvat oikeudet ovat näin tämän artiklan kannalta tarkasteltuina varallisuusoikeuksia (ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.10.2004, Kjartan Ásmundsson v. Islanti, CE:ECHR:2004:1012JUD006066900, 39 kohta). Kyseisellä artiklalla suojattua omistusoikeutta ei kuitenkaan voida tulkita niin, että se perustaisi oikeuden tietyn suuruiseen eläkkeeseen (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.10.2004, Kjartan Ásmundsson v. Islanti, CE:ECHR:2004:1012JUD006066900, 39 kohta).

51

Perusoikeuskirjan 17 artiklan osalta käy unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmi, että tässä artiklassa taattu oikeus ei ole absoluuttinen ja että sen käyttöä voidaan rajoittaa unionin tavoittelemilla yleisen edun mukaisilla päämäärillä (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2016, Ledra Advertising ym. v. komissio ja EKP, C‑8/15 P–C‑10/15 P, EU:C:2016:701, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Pääasiassa kyseessä oleva kansallinen toimenpide ei tosin johda siihen, että pääasian valittajien asemassa olevilta henkilöiltä suoranaisesti evättäisiin eläkeoikeus, koska nämä voivat edelleen saada eläkettään, jos he luopuvat julkisen laitoksen palveluksessa tämän rinnalla tekemästään palkkatyöstä. Toimenpide rajoittaa kuitenkin kyseessä olevien henkilöiden eläkeoikeuden käyttämistä siltä osin, kuin se johtaa eläkkeen maksamisen keskeytymiseen silloin, kun nämä ovat päättäneet jatkaa toimintaansa tällaisissa tehtävissä.

53

Tässä yhteydessä on muistettava, että perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti näiden oikeuksien ja vapauksien käytön rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat tarpeen ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

54

On siis selvitettävä, kunnioittaako omistusoikeuden rajoitus, joka perustuu laissa nro 329/2009 muotoiltuun kieltoon kumuloida julkisen sektorin nettoeläke julkisen laitoksen palveluksessa tehdystä työstä saatavien tulojen kanssa, omistusoikeuden keskeistä sisältöä, vastaako se yleisen edun mukaista tavoitetta ja onko se tämän tavoitteen kannalta tarpeen.

55

Tämän osalta on ensin mainittava siitä, että kuten lain nro 329/2009 2 §:n sanamuodosta nähdään, rajoitus on luonteeltaan poikkeus ja että se on tarkoitettu väliaikaiseksi. Sillä ei myöskään aseteta kyseenalaiseksi eläkeoikeuden periaatetta vaan rajoitetaan tämän oikeuden käyttöä tarkasti määritellyissä ja rajatuissa olosuhteissa eli silloin, kun eläke kumuloidaan julkisen laitoksen palveluksessa tehtävän työn kanssa ja kun eläkkeen suuruus ylittää tietyn kynnyksen. Laki nro 329/2009 kunnioittaa siis pääasian valittajien omistusoikeuden keskeistä sisältöä kyseessä olevien eläkkeiden osalta, niin kuin julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 83 kohdassa todennut.

56

Tämän jälkeen on tuotava esiin se, että lailla nro 329/2009 on haluttu järkeistää julkisia menoja poikkeuksellisessa rahoitusalan ja talouden globaalissa kriisitilanteessa (ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 20.3.2012, Ionel Panlife v. Romania, CE:ECHR:2012:0320DEC001390211, 21 kohta). Pääasiassa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön osalta todettakoon erityisesti, että sen tavoitteena on sekä julkisen sektorin palkkamenojen supistaminen että eläkejärjestelmän uudistaminen, eli kyse on päätöksellä 2009/459 ja yhteisymmärryspöytäkirjalla vahvistetuista tavoitteista niiden maksutasevaikeuksien rajoittamiseksi, jotka ovat saaneet Romanian pyytämään unionin rahoitustukea ja joiden vuoksi sitä on myönnetty. Tällaisia tavoitteita on pidettävä yleisen edun mukaisina.

57

Pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön soveltuvuutta ja tarpeellisuutta tarkasteltaessa on muistettava, että jäsenvaltioilla on, kun ne tekevät päätöksiä tällaisessa erityisessä taloudellisessa tilanteessa, laaja harkintavalta ja että ne pystyvät parhaiten määrittelemään toimenpiteet, joilla tavoiteltu päämäärä kyetään saavuttamaan.

58

Lailla nro 329/2009 ei myöskään aseteta niiden henkilöiden kannettavaksi suhteetonta ja liiallista rasitetta, joihin eläkkeen ja julkisen laitoksen palveluksessa tehdystä työstä saatavien tulojen kumulaatiokielto kohdistuu, ensinnäkin siksi, että heidän on valittava vanhuuseläkkeen tai mainittujen tulojen välillä vain siinä tapauksessa, että heidän eläkkeensä suuruus ylittää sen keskimääräisen kansallisen bruttopalkan, jota on käytetty perusteena sosiaaliturvaan tarkoitettua valtion budjettia vahvistettaessa, ja toiseksi siksi, että he voivat milloin tahansa tehdä päätöksen työsuhteensa lopettamisesta ja saada uudelleen vanhuuseläkettä, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 86 kohdassa todennut.

59

Pääasiassa kyseessä olevaa kansallista lainsäädäntöä on siis pidettävä yleisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamiseen soveltuvana ja tämän tavoitteen saavuttamisen kannalta tarpeellisena.

60

Edellä esitetyn perusteella kuudenteen, seitsemänteen, yhdeksänteen ja kymmenenteen kysymykseen on vastattava, että SEU 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa kielletään kumuloimasta julkisen sektorin nettoeläkettä sellaisten tulojen kanssa, jotka saadaan työskentelystä julkisen laitoksen palveluksessa, silloin kun tämän vanhuuseläkkeen suuruus ylittää tietyn kynnyksen.

61

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa kahdeksannella kysymyksellään vastauksen asiallisesti siihen, onko direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädettyä kieltoa kumuloida nettoeläke julkisen laitoksen palveluksessa tehdystä työstä saatavien tulojen kanssa, silloin kun tämän vanhuuseläkkeen suuruus ylittää sen keskimääräisen kansallisen bruttopalkan, jota on käytetty perusteena sosiaaliturvaan tarkoitettua valtion budjettia vahvistettaessa, sovelletaan virkatuomareihin mutta ei henkilöihin, jotka on nimitetty kyseisen valtion perustuslaissa säädetyksi toimikaudeksi.

62

Todettakoon tähän, että unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus lausua vastaavanlaisesta kysymyksestä 21.5.2015 antamassaan tuomiossa SCMD (C‑262/14, ei julkaistu, EU:C:2015:336), jossa oli kyse direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan ja 3 artiklan 1 kohdan tulkinnasta lain nro 329/2009 samojen säännösten osalta.

63

Mainitun tuomion 29 kohdassa unionin tuomioistuin totesi, että koska direktiivin 2000/78 2 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivissä vahvistetulla yhdenvertaisen kohtelun periaatteella pyritään torjumaan kaikkia sellaisia syrjinnän muotoja, jotka perustuvat johonkin sen 1 artiklassa tyhjentävästi luetelluista seikoista, direktiiviä ei sovelleta tiettyyn ammattiryhmään kuulumiseen tai työpaikkaan perustuvaan syrjintään.

64

Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei mainitse yhtäkään direktiivin 2000/78 1 artiklassa mainituista seikoista. Se esittää kysymyksissään pelkän toteamuksen virkatuomareiden ja sellaisten henkilöiden erilaisesta kohtelusta, jotka on nimitetty Romanian perustuslaissa säädetyksi toimikaudeksi.

65

Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen tilanne ei näin ollen kuulu tiettyjen syrjintämuotojen torjumiseksi direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdalla vahvistettujen yleisten puitteiden alaan (ks. tuomio 21.5.2015, SCMD, C‑262/14, ei julkaistu, EU:C:2015:336, 31 kohta).

66

Edellä esitetyn perusteella kahdeksanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, ettei sitä sovelleta tulkittaessa pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista lainsäädäntöä, jossa säädettyä kieltoa kumuloida nettoeläke julkisen laitoksen palveluksessa tehdystä työstä saatavien tulojen kanssa, silloin kun tämän vanhuuseläkkeen suuruus ylittää sen keskimääräisen kansallisen bruttopalkan, jota on käytetty perusteena sosiaaliturvaan tarkoitettua valtion budjettia vahvistettaessa, sovelletaan virkatuomareihin mutta ei henkilöihin, jotka on nimitetty kyseisen valtion perustuslaissa säädetyksi toimikaudeksi.

67

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on viidennellä kysymyksellään halunnut vastauksen asiallisesti siihen, onko unionin oikeutta ja etenkin vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jossa säädetään, että ainoastaan hallintolainkäytössä annettuihin lainvoimaisiin ratkaisuihin voidaan kohdistaa purkuvaatimus, jos kyse on unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen loukkaamisesta.

68

Kun otetaan huomioon muihin kysymyksiin annetut vastaukset, ei tähän kysymykseen ole tarpeen vastata.

69

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: