1.

Käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä keskeistä on kysymys, voiko kolmannen maan kansalainen, joka on oleskellut unionin kansalaisen kanssa tämän aviopuolisona unionin jäsenvaltiossa, jonka kansalaisuutta unionin kansalaisella ei ole, jäädä kyseiseen jäsenvaltioon myös silloin, kun unionin kansalainen on poistunut pysyvästi kyseisestä jäsenvaltiosta ja eronnut aviopuolisostaan tämän jälkeen.

2.

Kysymykseen vastaamiseksi on tulkittava direktiiviä 2004/38/EY, ( 2 ) jonka kahdella erityissäännöksellä säännellään oleskeluoikeuden säilymistä jäsenvaltiosta poistumisen tai avioeron jälkeen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ei ole vielä selvennetty, miten kyseisiä säännöksiä olisi sovellettava pääasian kaltaisissa olosuhteissa.

3.

Direktiivin 2004/38 7 artiklassa säädetään muun muassa seuraavaa:

”1.   Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan

2.   Edellä 1 kohdassa säädetty oleskeluoikeus koskee myös perheenjäseniä, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia ja jotka tulevat unionin kansalaisen mukana vastaanottavaan jäsenvaltioon tai seuraavat häntä sinne myöhemmin, edellyttäen, että kyseinen unionin kansalainen täyttää 1 kohdan a, b tai c alakohdassa tarkoitetut edellytykset.

– –”

4.

Direktiivin 2004/38 12 artiklassa säädetään perheenjäsenten oleskeluoikeuden säilymisestä unionin kansalaisen kuoltua tai poistuttua jäsenvaltiosta seuraavaa:

”1.   Unionin kansalaisen kuolema tai poistuminen vastaanottavan jäsenvaltion alueelta ei vaikuta hänen perheenjäsentensä, jotka ovat jonkin jäsenvaltion kansalaisia, oleskeluoikeuteen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toisen alakohdan [muiden edellytysten] soveltamista.

––

2.   Unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia ja jotka ovat oleskelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa perheenjäseninä vähintään yhden vuoden ajan ennen unionin kansalaisen kuolemaa, eivät menetä oleskeluoikeuttaan tämän kuoleman myötä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toisen alakohdan [muiden edellytysten] soveltamista.

– –

3.   Unionin kansalaisen poistuessa vastaanottavan jäsenvaltion alueelta tai kuollessa hänen lapsensa tai lasten tosiasiallisena huoltajana toimiva vanhempi eivät, kansalaisuudestaan riippumatta, menetä oleskeluoikeuttaan ennen lasten opintojen päättymistä, jos lapset oleskelevat vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja ovat kirjoilla oppilaitoksessa opiskellakseen siellä.”

5.

Jos unionin kansalaisen avioliitto purkautuu, direktiivin 2004/38 johdanto-osan 15 perustelukappaleen mukaan hänen perheenjäsentensä oleskeluoikeus säilyy perhe-elämän suojaa ja ihmisarvoa kunnioittaen.

6.

Direktiivin 2004/38 13 artiklan 2 kohdassa säädetään tältä osin seuraavaa:

”Unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, eivät menetä oleskeluoikeuttaan avioeron – – jälkeen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toisen alakohdan [muiden edellytysten] soveltamista, jos

– –

– –

Nämä perheenjäsenet säilyttävät oleskeluoikeutensa yksinomaan henkilökohtaisten perusteiden nojalla.”

7.

Irlannin oikeus sisältää mainittuja direktiivin säännöksiä vastaavat täytäntöönpanosäännökset.

8.

Kuldip Singh, Denzel Njume ja Khaled Aly ovat kolmannen maan kansalaisia, ja he avioituivat vuosina 2005 ja 2007 Irlannissa unionin kansalaisten kanssa, jotka eivät ole Irlannin kansalaisia mutta jotka oleskelivat Irlannissa käyttäen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun. Kolmannen maan kansalaisille myönnettiin oleskeluoikeus Irlannissa unionin kansalaisen mukana tulleina perheenjäseninä. Aviopuolisoiden toimeentulo perustui seuraavina vuosina ainakin ajoittain myös kolmannen maan kansalaisuuden omaavan aviopuolison tuloihin.

9.

Avioliitot päättyivät, kun aviopuolisot olivat asuneet Irlannissa vähintään neljä vuotta. Kaikissa kolmessa tapauksessa unionin kansalaiset poistuivat Irlannista ilman aviopuolisoitaan ja jättivät avioerohakemuksen Latviassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai Liettuassa. Avioerot ovat tulleet tällä välin lainvoimaisiksi.

10.

Singh, Njume ja Aly vetoavat direktiivin 2004/38 13 artiklaan saadakseen jäädä Irlantiin, mutta Irlannin viranomaiset epäävät heiltä oleskeluoikeuden. Viranomaisten mukaan heidän oleskeluoikeutensa on perustunut kunkin aviopuolison oleskeluoikeuteen ja päättynyt tämän poistuttua Irlannista.

11.

Asioita käsittelevällä High Court of Irelandilla on tältä osin epäilyksiä direktiivin tulkinnasta, ja se esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat kysymykset:

12.

Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys muodostuu kahdesta osasta, ja toinen osa esitetään vain, jos ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen osaan vastataan kieltävästi.

13.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäisessä osassa lähinnä sitä, menettääkö kolmannen maan kansalainen oleskeluoikeutensa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jos hänen kanssaan avioitunut unionin kansalainen poistuu tästä jäsenvaltiosta, jonka kansalainen tämä ei ole, myös silloin, kun avioliitto on kestänyt maastapoistumishetkellä vähintään kolme vuotta – ja niistä vähintään yhden vuoden vastaanottavassa jäsenvaltiossa – ja kun avioliitto päättyy lainvoimaiseen eroon toisessa jäsenvaltiossa aviopuolison muuton jälkeen.

14.

Kysymykseen vastaamisen kannalta on merkityksellistä, sovelletaanko eronneiden aviopuolisoiden oleskeluoikeuden säilymiseen pääasian kaltaisissa tapauksissa pelkästään direktiivin 2004/38 13 artiklaa vai myös mainitun direktiivin 12 artiklaa.

15.

Direktiivin 2004/38 12 artiklassa säädetään muun muassa perheenjäsenten oleskeluoikeuden säilymisestä, kun unionin kansalainen, johon johdettu oleskeluoikeus vastaanottavassa jäsenvaltiossa perustuu, poistuu kyseisestä jäsenvaltiosta. Säännöksessä tehdään tällöin ero sen perusteella, onko vastaanottavaan jäsenvaltioon jäävä perheenjäsen unionin kansalainen vai ei.

16.

Direktiivin 2004/38 12 artiklan 1 kohdan mukaan perheenjäsenet, jotka ovat itse unionin kansalaisia, säilyttävät oleskeluoikeutensa unionin kansalaisen poistuttua vastaanottavasta jäsenvaltiosta ja voivat hakea pysyvää oleskeluoikeutta, jos he eivät muodostu taloudelliseksi rasitteeksi vastaanottavalle jäsenvaltiolle direktiivin 7 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

17.

Tilanne on toinen, jos kyse on perheenjäsenistä, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, sillä heidän oleskeluoikeutensa säilyy unionin kansalaisen poistuessa jäsenvaltiosta vain, jos direktiivin 2004/38 12 artiklan 3 kohdassa säädetyt tiukat edellytykset täyttyvät. Mainitun säännöksen mukaan vanhempi, joka jää vastaanottavasta jäsenvaltiosta poistuneen unionin kansalaisen lasten kanssa kyseiseen jäsenvaltioon, säilyttää oleskeluoikeutensa kyseisessä maassa, kunnes heidän yhteiset lapsensa ovat päättäneet opintonsa tämän jäsenvaltion oppilaitoksessa, mikäli hän toimii lasten tosiasiallisena huoltajana.

18.

Direktiivin 2004/38 12 artiklasta seuraa siten, että kun kyse on perheenjäsenistä, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, unionin kansalaisen poistuminen vastaanottavasta jäsenvaltiosta johtaa 12 artiklan 3 kohdan mukaista erityistilannetta lukuun ottamatta siihen, että he menettävät oleskeluoikeutensa kyseisessä jäsenvaltiossa. ( 3 )

19.

Myöskään suullisessa käsittelyssä esitetyn kysymyksen jälkeen mikään ei viittaa siihen, että direktiivin 2004/38 12 artiklan 3 kohta voisi olla merkityksellinen pääasian kannalta. Pääasiassa kyseessä olevat aviomiehet, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, olisivat siten menettäneet oleskeluoikeutensa vastaanottavassa jäsenvaltiossa aviopuolisoidensa, jotka ovat unionin kansalaisia, poistuessa jäsenvaltiosta jo ennen kuin unionin kansalaiset ylipäätään hakivat avioeroa Irlannin ulkopuolella.

20.

Jos eronneiden kolmannen maan kansalaisten tapausta arvioidaan yksinomaan direktiivin 2004/38 13 artiklan perusteella, päädytään kuitenkin toisenlaiseen lopputulokseen.

21.

Myös direktiivin 2004/38 13 artiklassa tehdään ero sen perusteella, ovatko kyseiset perheenjäsenet unionin kansalaisia vai eivät.

22.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee, siltä osin kuin on merkityksellistä nyt käsiteltävän kolmannen maan kansalaisia koskevan tapauksen kannalta, ainoastaan direktiivin 2004/38 13 artiklan 2 kohdan a alakohdan, jonka mukaan oleskeluoikeus säilyy kolme vuotta kestäneen avioliiton jälkeen, eikä viittaa mainitun artiklan 2 kohdan d alakohtaan, jonka mukaan oleskeluoikeus myönnetään tietyin ehdoin lasten tapaamisoikeuden turvaamiseksi.

23.

On myös tarpeetonta tarkastella viimeksi mainittua säännöstä yksityiskohtaisemmin. Singhin oikeudenkäyntiedustajan toteamukset viittaavat nimittäin siihen, että vaikka vanhemmat ovat sopineet keskenään, että isä käyttää oikeuttaan tavata aviopuolisoiden yhteistä lasta Irlannissa, tältä osin merkityksellisestä ennakkoratkaisupyynnöstä ei käy ilmi, että ”tuomioistuin [olisi] katsonut, että tapaamisten on tapahduttava vastaanottavassa jäsenvaltiossa [eli Irlannissa] – –”. Esitettyjen tosiseikkojen perusteella ei ole siten syytä tarkastella lähemmin direktiivin 2004/38 13 artiklan 2 kohdan d alakohtaa. Sen sijaan olisi tarkasteltava kysymystä, säilyisikö oleskeluoikeus direktiivin 2004/38 13 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla.

24.

Mainitun säännöksen mukaan kolmannen maan kansalainen ei menetä oleskeluoikeuttaan avioeron vuoksi, jos avioliitto on kestänyt ennen avioeron edellyttämän menettelyn vireillepanoa vähintään kolme vuotta, joista yksi vuosi vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

25.

Koska pääasian kolme kantajaa täyttävät nämä edellytykset, direktiivin 2004/38 13 artiklaa yksinomaan sovellettaessa he voisivat vedota siihen oleskeluoikeutensa säilyttämiseksi. Direktiivin 2004/38 13 artiklan sanamuoto ei nimittäin edellytä, että unionin kansalaisen ja hänen aviopuolisonsa on oleskeltava vastaanottavassa jäsenvaltiossa avioeromenettelyn loppuun asti, eikä sitä, että avioeromenettely olisi hoidettava tai saatettava loppuun kyseisessä valtiossa.

26.

Jos direktiivin 2004/38 12 ja 13 artiklaa ei tarkastella erikseen vaan yhdessä, direktiivin 13 artiklan sanamuotoa suppeasti tulkittaessa sen nojalla ei voida perustella eronneen kolmannen maan kansalaisen oleskeluluvan säilymistä.

27.

Unionin kansalaisen poistuttua jäsenvaltiosta vastaanottavaan jäsenvaltioon jääneen aviopuolison oleskeluoikeus olisi jo päättynyt, eikä myöhempi avioerohakemus johtaisi sen takaisinsaamiseen, sillä direktiivin 2004/38 13 artiklassa säädetään voimassa olevan oleskeluluvan säilymisestä, ei jo päättyneen oleskeluoikeuden takaisinsaamisesta.

28.

Pääasian kantajat voivat siten säilyttää oleskeluoikeutensa vastaanottavassa jäsenvaltiossa vain, jos systemaattinen tai teleologinen tulkinta johtaa siihen, että oleskeluoikeuden säilymistä arvioidaan viime kädessä yksinomaan direktiivin 2004/38 13 artiklan nojalla.

29.

Unionin lainsäätäjä on selvästikin halunnut suojella direktiivin 2004/38 13 artiklan 2 kohdan a alakohdalla sellaisten aviopuolisoiden etuja, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia. Jos vaarana on, että he menettävät oleskeluoikeutensa avioeron jälkeen, tämä voi olla tärkeä peruste sille, ettei avioerohakemusta esitetä myöskään kariutuneessa avioliitossa. Unionin lainsäätäjän mukaan kolme vuotta – joista yksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa – kestäneen avioliiton jälkeen kolmannen maan kansalaisen ei enää pitäisi joutua pelkäämään, että avioero vaikuttaisi hänen oleskeluoikeuteensa.

30.

Lainsäätäjä on kuitenkin katsonut, ettei kolmannen maan kansalaisella ole enää vastaavanlaista tarvetta suojeluun, kun tämän aviopuoliso on poistunut vastaanottavasta jäsenvaltiosta, sillä unionin kansalaisen poistuminen jäsenvaltiosta johtaa siihen, että kolmannen maan kansalainen menettää oleskeluoikeutensa vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

31.

Tätä käsitystä tukevat seuraavat seikat.

32.

Ensinnäkin säännösten rakenteesta käy ilmi, että direktiivin 2004/38 13 artiklaa on tarkoitus soveltaa lähtökohtaisesti vain sellaisiin tapauksiin, joissa molemmat aviopuolisot oleskelevat vastaanottavassa jäsenvaltiossa avioeroon asti.

33.

Direktiivin 2004/38 12 artiklassa säädetään tyhjentävästi, millä edellytyksin perheenjäsenen oleskelulupa voi säilyä unionin kansalaisen poistuttua jäsenvaltiosta tai kuoltua. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tarkastele 12 artiklassa sanallakaan avioeroa vaan käsittelee sitä erikseen 13 artiklan säännöksessä. Jos avioero-oikeutta koskevat seikat edellyttäisivät tältä osin erilaista lähestymistapaa jäsenvaltiosta poistumiseen nähden, olisi todennäköistä, että unionin lainsäätäjä olisi selventänyt asiaa erikseen.

34.

Koska näin ei ole, on lähdettävä siitä, että direktiivin 2004/38 12 artiklan mukaan kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus on yleensä päättynyt jo siinä vaiheessa, kun jäsenvaltiosta poistunut unionin kansalainen vasta hakee avioeroa. Direktiivin 13 artiklan mukaan oleskeluoikeuden säilyminen ei ole käsitteellisesti mahdollista, jos myöhemmin jätetään avioerohakemus.

35.

Ainoastaan direktiivin 2004/38 12 artiklan 3 kohdan mukaisessa tapauksessa olisi ylipäätään mahdollista soveltaa 12 ja 13 artiklaa samanaikaisesti siten, että vastaanottavaan jäsenvaltioon jääneen vanhemman huoltajuuteen perustuva oleskeluoikeus muutettaisiin jälkikäteen – avioeron jälkeen – ehdottomaksi oleskeluoikeudeksi. Tällaista erityistapausta ei ole kuitenkaan tarpeen tarkastella, sillä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät tosiseikat eivät viittaa tällaiseen tilanteeseen.

36.

Toiseksi oikeusvarmuutta koskevat seikat tukevat sitä, että unionin kansalaisen poistuttua vastaanottavasta jäsenvaltiosta pääasian kaltaisissa olosuhteissa jäsenvaltioon jääneen kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus päättyy.

37.

Maastapoistumishetkellä on usein mahdoton tietää, päättyvätkö avioliitot myöhemmin vai eivät. Jos lähdetään siitä, että direktiivin 2004/38 13 artiklaa sovelletaan myös avioerotapauksiin unionin kansalaisen poistuttua vastaanottavasta jäsenvaltiosta, jäsenvaltioon jäävän perheenjäsenen oleskeluoikeuden olisi ensin päätyttävä poistumisen perusteella, minkä jälkeen oleskeluoikeus palautettaisiin takautuvasti, kun avioerohakemus on jätetty. Direktiivissä ei kuitenkaan viitata tällaiseen oleskeluoikeuteen liittyvään epävarmuuden tilaan. Päinvastoin, asianosaisten etujen suojelemiseksi on aina voitava tunnistaa selvästi, onko oleskeluoikeus voimassa vai ei.

38.

Kolmanneksi myöskään direktiivin tehokasta vaikutusta koskevien seikkojen perusteella ei ole painavia perusteluja sille, että direktiivin 2004/38 13 artiklan 2 kohdan a alakohdalla olisi ratkaiseva merkitys kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeudelle vastaanottavassa jäsenvaltiossa, kun unionin kansalainen on poistunut kyseisestä jäsenvaltiosta ja avioeromenettely on saatettu vireille.

39.

Direktiivin 2004/38 13 artiklalla on nimittäin merkittävä soveltamisala, vaikka sen ulkopuolelle suljettaisiinkin tapaukset, joissa unionin kansalainen on poistunut vastaanottavasta jäsenvaltiosta ennen avioeroa.

40.

On kuitenkin myönnettävä, että tapaukset, joissa avioerohakemus jätetään Irlannissa, ja tapaukset, joissa avioerohakemus jätetään vasta ulkomailla jäsenvaltiosta poistumisen jälkeen, voivat johtaa epätasa-arvoiseen tilanteeseen. Tällöin yhtä pitkään kestäneissä avioliitoissa kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus säilyy ensin mainitussa tapauksessa, kun unionin kansalainen ei poistu maasta, mutta ei toisessa tapauksessa.

41.

Tämä ongelma johtuu tosin direktiivin systematiikasta, ja lainsäätäjä on ilmeisesti ottanut sen huomioon. Direktiivistä 2004/38 ei voida päätellä, että kolmannen maan kansalaisella olisi oltava kolme vuotta kestäneen avioliiton jälkeen oleskeluoikeus vastaanottavassa jäsenvaltiossa myös silloin, kun unionin kansalainen poistuu kyseisestä jäsenvaltiosta ja jättää myöhemmin avioerohakemuksen. Lainsäätäjä olisi voinut helposti sisällyttää direktiiviin tällaisen yksinkertaisen ja läpinäkyvän säännön. Sen sijasta lainsäätäjä on luonut 12 ja 13 artiklassa esitetyn monimutkaisen ja limittäisen järjestelmän, jota lainkäyttäjä ei voi jättää huomiotta kohtuusnäkökohtien perusteellakaan.

42.

Lisäksi on tunnustettava, että jos unionin kansalainen poistuu vastaanottavasta jäsenvaltiosta pahansuovassa tarkoituksessa, hän voi vaikuttaa 13 artiklassa säädettyyn aviopuolisonsa tulevaan oleskeluoikeuteen, mutta on todettava yhtäältä, ettei pääasiassa mikään viittaa tällaiseen tarkoitukseen, ja toisaalta, ettei kolmannen maan kansalainen ole täysin suojaton tällaista taktikointia vastaan – hän voisi seurata unionin kansalaista tai, jos avioliitto kariutuu, saattaa itse oikea-aikaisesti vireille avioeromenettelyn vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

43.

Jos hän ei toimi näin, hän on lopulta samankaltaisessa tilanteessa kuin Iida, ( 4 ) jolle unionin tuomioistuin ei myöntänyt – avioliiton jatkumisesta huolimatta – primaarioikeuteen eikä johdettuun oikeuteen perustuvaa oleskeluoikeutta hänen aviopuolisonsa poismuuton jälkeen. Direktiiviä 2004/38 ei tosin sovellettu Iidan tapaukseen, sillä hän oleskeli aviopuolisonsa kotimaassa eikä toisessa jäsenvaltiossa. Tuomiosta Iida voidaan kuitenkin päätellä, että unionin oikeuteen perustuva oleskeluoikeus, joka on johdettavissa perheenjäsenille, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, ei yleensä ulotu sellaisiin jäsenvaltioihin, joissa unionin kansalaiset eivät oleskele.

44.

Tällainen on tilanne myös nyt käsiteltävässä asiassa, sillä direktiivin 2004/38 mukaan kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus päättyy, kun unionin kansalainen poistuu jäsenvaltiosta, ennen kuin direktiivin 13 artiklaa aletaan ylipäätään soveltaa avioeromenettelyn vireille saattamisen jälkeen.

45.

Myöskään primaarioikeuteen liittyvät seikat – etenkään perusoikeuskirjan 7 artiklaan ja perhe-elämän kunnioittamista koskevaan oikeuteen liittyvät seikat – eivät johda toisenlaiseen lopputulokseen.

46.

Ensinnäkään perusoikeuskirjan 7 artiklan nojalla ei voida perustella pääasian kaltaisissa tapauksissa kolmannen maan kansalaisen itsenäistä oleskeluoikeutta vastaanottavassa jäsenvaltiossa, sillä tällainen oikeus ei edistäisi perhe-elämän jatkumista unionin kansalaisen kanssa vaan liittyisi pikemminkin mainitun perhe-elämän päättymistä seuraavaan elämänvaiheeseen.

47.

Toiseksi avioliittoa ja perhe-elämää koskevien perusoikeuksien suoja ei ulotu niin pitkälle, että aviopuolisot voisivat täysin vapaasti päättää, missä valtiossa he oleskelevat. ( 5 ) Siltä osin kuin perhe on laillisesti oleskellut tietyssä valtiossa, oleskeluoikeuden peruuttaminen merkitsisi kuitenkin puuttumista näihin oikeuksiin. ( 6 ) Tällaisesta on kuitenkin erotettava tilanne, jossa perheen yhteinen oleskelu ei pääty valtion toimien vuoksi vaan – kuten pääasiassa – jäsenvaltiosta poistuvan perheenjäsenen vapaasta päätöksestä. Tällaisissa maastapoistumistapauksissa unionin lainsäätäjän harkintavaltaan kuuluu säännellä sellaisen aviopuolison oleskeluoikeutta, joka on kolmannen maan kansalainen, antamalla säännöksiä, joilla edistetään ensisijaisesti unionin kansalaisten vapaata liikkuvuutta ja otetaan käyttöön tämän perhe-elämää tukevia toimenpiteitä, ja säätämällä, että kolmannen maan kansalaisen on seurattava unionin kansalaista siihen valtioon, jossa tämä aikoo jatkaa elämäänsä.

48.

Direktiivin 2004/38 järjestelmään jää kuitenkin epäjohdonmukaisuus. Jos unionin kansalaisen aviopuoliso, joka on kolmannen maan kansalainen, ei seuraa jäsenvaltiosta poistunutta unionin kansalaista esimerkiksi ammattiin liittyvistä syistä eikä myöskään toimi heidän yhteisen lapsensa huoltajana, hän voi avioliiton säilymisestä huolimatta menettää oleskeluoikeutensa siihenastisessa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, ( 7 ) kun taas eronneen kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus voi säilyä vastaanottavassa jäsenvaltiossa direktiivin 2004/38 13 artiklan nojalla, jos hän eroaa oikea-aikaisesti. ( 8 )

49.

Tämä voi merkitä puuttumista perhe-elämän ja asianosaisten unionin kansalaisten vapaan liikkuvuuden suojaan. Ei nimittäin voida sulkea pois – etenkään raja-alueilla –, että perheessä aviopuolisot elävät ja työskentelevät eri jäsenvaltioissa. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kuitenkaan tarpeen tarkastella yksityiskohtaisemmin tätä direktiivin 12 ja 13 artiklan sääntelyjärjestelmän mahdollista epäjohdonmukaisuutta. Perusoikeuskirjan 7 artiklan näkökulmasta se voisi johtaa korkeintaan siihen, että edelleen naimisissa olevan kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus säilyy. Nyt käsiteltävässä asiassa avioliitot ovat kuitenkin päättyneet.

50.

Koska direktiivin 2004/38 säännökset eivät herätä käsiteltävässä asiassa perusoikeuksiin kohdistuvia voimakkaita huolenaiheita, ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen osaan on vastattava siten, että kolmannen maan kansalainen menettää oleskeluoikeutensa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jos hänen kanssaan avioitunut jäsenvaltion kansalainen poistuu tästä jäsenvaltiosta, jonka kansalainen hän ei ole, vaikka avioliitto on kestänyt jäsenvaltiosta poistumisen hetkellä vähintään kolme vuotta – joista vähintään yksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa – ja avioliitto päättyy lainvoimaiseen eroon toisessa jäsenvaltiossa aviopuolison muuton jälkeen.

51.

Myös ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen toiseen osaan, jossa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, saako kolmannen maan kansalainen oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa vähintään avioeromenettelyn loppuun, annettava vastaus ilmenee direktiivin 2004/38 12 artiklasta, jonka mukaan kolmannen maan kansalaiselle voidaan myöntää unionin kansalaisen jäsenvaltiosta poistumisen jälkeenkin säilyvä oleskelulupa vain mainitun artiklan 3 kohdassa säädetyin seuraavin edellytyksin (jotka eivät täyty käsiteltävässä asiassa): Jos kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeus päättyy unionin kansalaisen poistuttua jäsenvaltiosta, hän ei voi saada sitä takaisin myöskään avioeromenettelyn ajaksi, jos sellainen saatetaan vireille toisessa valtiossa, sillä direktiivissä ei ole tällaisia säännöksiä.

52.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä sitä, onko myös sellaisen aviopuolison varat, joka ei ole jäsenvaltion kansalainen, otettava huomioon arvioitaessa, onko unionin kansalaisella direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut riittävät varat.

53.

Vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella tähän kysymykseen voidaan vastata myöntävästi siltä osin kuin varojen alkuperällä ei ole merkitystä, kunhan ne on hankittu laillisesti. ( 9 )

54.

Kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen ei siten ole tarpeen vastata.

55.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38 mukaan kolmannen maan kansalainen menettää oleskeluoikeutensa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jos hänen kanssaan avioitunut jäsenvaltion kansalainen poistuu tästä jäsenvaltiosta, jonka kansalainen hän ei ole, vaikka avioliitto on kestänyt jäsenvaltiosta poistumisen hetkellä vähintään kolme vuotta – joista vähintään yksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa – ja avioliitto päättyy lainvoimaiseen eroon toisessa jäsenvaltiossa aviopuolison muuton jälkeen. Direktiivin 2004/38 mukaan kolmannen maan kansalainen ei voi saada oleskelulupaa vastaanottavasta jäsenvaltiosta myöskään siihen asti, kunnes avioeromenettely on päätetty lainvoimaisesti, kun unionin kansalainen on poistunut kyseisestä jäsenvaltiosta.

Myös sellaisen aviopuolison varat, joka ei ole jäsenvaltion kansalainen, on otettava huomioon, mikäli ne on hankittu laillisesti, arvioitaessa, onko unionin kansalaisella direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut riittävät varat.