1

Valituksellaan, joka on tehty Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 9 artiklan perusteella, valittaja vaatii kumottavaksi Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (kolmas jaosto) 5.12.2012 antaman tuomion Z v. unionin tuomioistuin (F-88/09 ja F‑48/10, Kok. H., jäljempänä valituksenalainen tuomio, EU:F:2012:171), jolla tämä hylkäsi hänen kanteensa, jossa vaadittiin kumottavaksi Euroopan unionin tuomioistuimen 18.12.2008 tekemä päätös, jolla hänet siirrettiin toisiin tehtäviin ja 10.7.2009 tekemä päätös, jolla hänelle määrättiin kurinpitoseuraamuksena kirjallinen huomautus.

2

Riidan taustalla olevat merkitykselliset tosiseikat on esitetty valituksenalaisen tuomion 23–66 kohdassa seuraavasti:

1. Toisiin tehtäviin siirtämistä koskeva päätös, joka tehtiin 18.12.2008

[– –]

2. Kurinpitoseuraamuksen määräämisestä 10.7.2009 tehty päätös

[– –]

[– –]

[– –]

[– –]

5

Valittaja nosti virkamiestuomioistuimeen kirjaamoon 22.6.2010 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, joka rekisteröitiin asianumerolla F-48/10 (jäljempänä kanne F-48/10) ja jossa hän vaati yhtäältä kumottavaksi nimittävän viranomaisen 10.7.2009 tekemän päätöksen, jolla hänelle määrättiin seuraamuksena kirjallinen huomautus (jäljempänä 10.7.2009 määrätty seuraamus) ja, siltä osin kuin on tarpeellista, päätöksen, jolla hylättiin tästä seuraamuksesta tehty valitus, ja toisaalta unionin tuomioistuimen velvoittamista maksamaan 50000 euroa korvauksena henkisestä kärsimyksestä.

6

Unionin tuomioistuin vaati vastineessaan muun muassa, että kanne F-48/10 on hylättävä.

[– –]

11

Valittaja esitti 25.1.2012 pidetyn suullisen käsittelyn alussa nimenomaisen jääväämistä koskevan vaatimuksen, joka koski esittelevää tuomaria, josta oli edellä 7 kohdassa mainitusta kirjeestä lähtien tullut virkamiestuomioistuimen presidentti ja kyseessä olevien asioiden ratkaisukokoonpanon eli kolmannen jaoston puheenjohtaja, ja joka perustui vaikutelmalle rehellisyyden, puolueettomuuden ja riippumattomuuden puutteesta. Tässä vaatimuksessa mainittiin väitteissä, jotka koskivat esittelevän tuomarin puolueellisuutta ja jotka perustuivat siihen, että hän jatkoi virkamiestuomioistuimen presidentin ominaisuudessaan virkamiestuomioistuimen valituksia käsittelevässä komiteassa, että asian laita oli ”samalla tavoin [kyseisen tuomioistuimen] niiden jäsenten osalta, jotka [olivat] hyväksyneet kyseisen komitean jäsenyyden, jolloin objektiivisesti tarkasteltuna heidän puolueettomuutensa joutui tältä osin kyseenalaiseksi”.

12

Valittajan suullisen käsittelyn alussa esittämän jääväämistä koskevan vaatimuksen johdosta virkamiestuomioistuin päätti lykätä asian käsittelyä.

13

Virkamiestuomioistuimen kirjaaja toimitti 6.2.2012 päivätyllä kirjeellä jääväämistä koskevan vaatimuksen unionin tuomioistuimelle mahdollisia huomautuksia varten, ja unionin tuomioistuin ilmoitti virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 17.2.2012 saapuneella kirjeellä, ettei sillä ollut esittää huomautuksia ja että se jättää asian virkamiestuomioistuimen harkittavaksi. Virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja hylkäsi jääväämistä koskevan vaatimuksen 29.3.2012 tehdyllä perustellulla päätöksellä siltä osin kuin vaatimus koskee sekä esittelevää tuomaria että niitä kahta tuomaria, jotka ovat virkamiestuomioistuimen valituksia käsittelevän komitean jäseniä.

14

Kirjaamo kutsui asianosaiset 4.4.2012 päivätyllä kirjeellä uuteen suulliseen käsittelyyn, joka järjestettiin 10.5.2012.

15

Virkamiestuomioistuin (kolmas jaosto) antoi valituksenalaisen tuomion 5.12.2012.

[– –]

28

Valittaja esitti kumoamisvaatimustensa tueksi kuusi kanneperustetta, joista ensimmäinen perustui valituksia käsittelevän komitean toimivallan puuttumiseen ja siihen, että Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaan nimittävälle viranomaiselle ja Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen mukaan työsopimusten tekemiseen toimivaltaiselle viranomaiselle myönnetyn toimivallan käytöstä 4.5.2004 tehdyn unionin tuomioistuimen päätöksen (jäljempänä 4.5.2004 tehty päätös) 4 artikla on lainvastainen, toinen siihen, että kurinpitomenettely oli sääntöjenvastainen, koska sillä loukattiin puolustautumisoikeuksia ja kontradiktorista periaatetta ja rikottiin henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevaa 1-3 artiklaa, kolmas henkilöstösääntöjen 12 artiklan ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 10 artiklan rikkomiseen ja virkamiestuomioistuimen ilmeiseen arviointivirheeseen, neljäs nimittävän viranomaisen eturistiriitaan, perussäännön 2 ja 10 artiklan, henkilöstösääntöjen 11 a artiklan, Euroopan hyvän hallintotavan säännöstön 8 artiklan ja perusoikeuskirjan 41 artiklan rikkomiseen ja objektiivisuuden, puolueettomuuden ja riippumattomuuden yleisten periaatteiden loukkaamiseen, viides puolustautumisoikeuksien ja prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamiseen ja kuudes toimivallan väärinkäyttöön ja vääristämiseen ja huolenpitovelvollisuuden ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen.

29

Virkamiestuomioistuin hylkäsi valituksenalaisessa tuomiossa kaikki nämä kanneperusteet.

[– –]

32

Valittaja nosti nyt käsiteltävänä olevan valituksen 14.2.2013 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan valituskirjelmällä.

33

Valittaja esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 26.2.2013 toimittamallaan kirjeellä asian käsittelyä nimettömänä koskevan pyynnön, jonka muutoksenhakujaoston puheenjohtaja hyväksyi 6.3.2013 tekemällään päätöksellä.

34

Unionin tuomioistuin toimitti vastineensa 19.9.2013. Kirjallinen käsittely päätettiin 2.12.2013.

35

Unionin yleinen tuomioistuin (muutoksenhakujaosto) totesi esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella, etteivät asianosaiset olleet esittäneet pyyntöä istunnon pitämisestä kirjallisen käsittelyn päättymisen ilmoittamisesta alkavan kuukauden määräajan kuluessa, ja päätti työjärjestyksensä 146 artiklan mukaisesti ratkaista asian ilman suullista käsittelyä.

36

Valittaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

37

Unionin tuomioistuin vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

38

Valittaja esittää valituksensa tueksi 11 valitusperustetta. Ensimmäinen valitusperuste perustuu virkamiestuomioistuimen kolmannen jaoston puolueettomuuden puutteeseen. Toinen valitusperuste perustuu siihen, että oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin loukattiin, koska virkamiestuomioistuin väitetysti rajoitti valvontaa, jota se kohdisti henkilöstösääntöjen 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn yksikön etua koskevan edellytyksen noudattamiseen. Kolmas valitusperuste perustuu siihen, ettei virkamiestuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja ollut toimivaltainen ratkaisemaan 25.1.2012 esitettyä jääväämistä koskevaa vaatimusta. Neljäs valitusperuste perustuu siihen, että oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu, koska virkamiestuomioistuimen työjärjestyksessä ei määrätä mahdollisuudesta valittaa päätöksestä, jolla tuomarin jääväämistä koskeva vaatimus hylättiin. Viides valitusperuste perustuu yhtäältä siihen, että siirtopäätöksen ja 10.7.2009 määrätyn seuraamuksen taustalla olevien perusteluiden aineellisen paikkansapitävyyden toteamisen velvollisuutta laiminlyötiin ja toisaalta siihen, että tosiseikkoja vääristettiin. Kuudes valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin virkamiestuomioistuin katsoi virheellisesti, että siirtopäätös tehtiin Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ainoastaan yksikön edun huomioon ottaen. Seitsemäs valitusperuste perustuu siihen, että virkamiestuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valittajan mukaan virheellisesti, että nimittävä viranomainen oli noudattanut palkkaluokan ja viran vastaavuuden sääntöä. Kahdeksas valitusperuste perustuu puolustautumisoikeuksien ja kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamiseen. Yhdeksäs valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin virkamiestuomioistuin katsoi virheellisesti, ettei niitä vahingonkorvausvaatimuksia voitu ottaa tutkittavaksi, jotka koskivat siirtopäätöksen julkaisemisesta koko henkilöstölle väitetysti aiheutunutta vahinkoa. Kymmenes valitusperuste perustuu yhtäältä siihen, että virkamiestuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että valituksia käsittelevä komitea, joka hylkäsi 10.7.2009 määrätystä seuraamuksesta tehdyn valituksen, oli toimivaltainen ja toisaalta siihen, että virkamiestuomioistuin jätti lausumatta 4.5.2004 tehdyn päätöksen 4 artiklan lainvastaisuutta koskevasta väitteestä. Yhdestoista valitusperuste perustuu yhtäältä siihen, että virkamiestuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valittajan mukaan virheellisesti, että nimittävä viranomainen oli noudattanut henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevaa 1-3 artiklaa ja toisaalta puolustautumisoikeuksien ja kontradiktorisen periaatteen loukkaamiseen.

[– –]

138

Valittaja arvostelee valituksenalaisen tuomion 226–228 kohtaa, jossa virkamiestuomioistuin hylkäsi tehottomana kanneperusteen, joka perustui valituksia käsittelevän komitean toimivallan puuttumiseen, koska sen vuoksi, että 10.7.2009 määrätystä seuraamuksesta tehdyn valituksen hylkäämispäätös on vahvistava toimenpide, jolla ei ole itsenäistä sisältöä, sen kumoaminen ei vaikuta 10.7.2009 määrätyn seuraamuksen laillisuuteen. Valittajan mukaan virkamiestuomioistuimen nämä päättelyt eivät voi perustua valituksen hylkäämisestä tehdylle päätökselle, jonka on tehnyt elin, jolla ei ollut sitä varten toimivaltaa.

139

Unionin tuomioistuin kiistää valittajan perustelut.

140

Valittaja vaati ensimmäisessä oikeusasteessa 10.7.2009 määrätyn seuraamuksen kumoamista ja, mikäli tarpeellista, 10.7.2009 määrätystä seuraamuksesta tehdyn valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista (valituksenalaisen tuomion 69 kohta).

141

Oikeuskäytännössä katsotaan vakiintuneesti, että kaikilla ainoastaan valituksen hylkäämistä koskevilla implisiittisillä ja nimenomaisilla päätöksillä vain vahvistetaan toimi tai toimimatta jättäminen, josta valittaja valittaa, eivätkä ne ole erillisiä kannekelpoisia toimia, joten tästä päätöksestä, joka on vailla itsenäistä sisältöä, esitettyjen väitteiden on katsottava olevan esitetty alkuperäisestä toimesta (määräys 16.6.1988, Progoulis v. komissio, 371/87, Kok., EU:C:1988:317, 17 kohta ja tuomio 2.3.2004 Di Marzio v. komissio, T 14/03, Kok. H., EU:T:2004:59, 54 kohta). Valituksen hylkäämisestä tehty päätös on vahvistava toimi, joka on vailla itsenäistä sisältöä, kun siihen ei sisälly valittajan tilanteen uudelleen tarkastelua uusien oikeudellisten seikkojen tai tosiseikkojen valossa (tuomio 21.9.2011, Adjemian ym. v. komissio, T-325/09 P, Kok., EU:T:2011:506, 32 kohta ja tuomio 21.5.2014, Mocová v. komissio, T-347/12 P, Kok. (otteina), EU:T:2014:268, 34 kohta).

142

Virkamiestuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 227 kohdassa edellä 141 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella, ettei hallinto ollut tarkastellut valittajan tilannetta uudelleen uusien oikeudellisten seikkojen tai tosiseikkojen valossa, joten valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen oli katsottava olevan 10.7.2009 määrätyn seuraamuksen puhtaasti vahvistava päätös. Virkamiestuomioistuin päätteli tästä, että valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoaminen ei voinut vaikuttaa 10.7.2009 määrätyn seuraamuksen laillisuuteen, joten valituksia käsittelevän komitean toimivallan puuttumista koskeva kanneperuste, jossa vaadittiin valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista, oli hylättävä tehottomana.

143

On kuitenkin korostettava, että ensimmäisessä oikeusasteessa esittämällään kanneperusteella, joka koski valituksia käsittelevän komitean toimivallan puuttumista, valittaja riitautti sen komitean kokoonpanon, joka oli hylännyt valituksen, jonka hän oli tehnyt 10.7.2009 määrätystä seuraamuksesta. Tämä kanneperuste liittyi siis kysymykseen siitä, oliko valittajan valitus käsitelty sääntöjenmukaisessa menettelyssä, joka olisi voinut johtaa erilaiseen päätökseen kuin 10.7.2009 määrätystä seuraamuksesta tehtyyn päätökseen. Valittajalla oli näin ollen todellinen ja erillinen intressi vaatia kumottavaksi valituksen hylkäämisestä tehtyä päätöstä eikä vain 10.7.2009 määrättyä seuraamusta.

144

Jos nimittäin edellä 141 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä sovellettaisiin ottamatta huomioon, että kyseessä oleva valitusperuste koskee hallinnollista menettelyä, jossa valitus käsiteltiin eikä alkuperäistä toimea, joka oli valituksen kohteena, suljettaisiin pois kaikki mahdollisuudet riitauttaa oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely, jolloin valituksen tekijä ei saa asiaansa käsitellyksi menettelyssä, jonka tarkoitus on mahdollistaa sovintoratkaisu virkamiehen ja hallinnon välisessä erimielisyydessä ja edesauttaa sitä ja vaatia viranomaista, jonka alaisuuteen virkamies kuuluu, tarkastelemaan päätöstään uudelleen sääntöjä noudattaen ja virkamiehen mahdollisesti esittämien väitteiden valossa (ks. tältä osin edellä 141 kohdassa mainittu tuomio Mocová v. komissio, EU:T:2014:268, 38 kohta).

145

Tältä osin on katsottava, ettei unionin tuomioistuimen se väite ole perusteltu, jonka mukaan valittajalla ei ole intressiä vaatia valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista sen jälkeen, kun hän on nostanut alkuperäistä toimea koskevan kumoamiskanteen, koska vaikka valitusmenettely on sääntöjenvastainen, on tarpeetonta, että hallinto tekee valituksesta uuden päätöksen, koska valittaja on vaatinut tuomioistuinta kumoamaan alkuperäisen toimen. Toisin kuin unionin tuomioistuin väittää, valittajan intressiä siihen, että valitusmenettely on sääntöjenmukainen ja siis siihen, että valituksen hylkäämisestä tehty päätös kumotaan jos se on sääntöjenvastainen, on arvioitava itsenäisesti eikä hallinnollisen valituksen kohteena olevasta alkuperäisestä toimesta mahdollisesti nostettuun kanteeseen liittyen. Jos asian laita olisi eri tavoin, ei asianomainen henkilö koskaan voisi vedota valitusmenettelyssä tapahtuneisiin sääntöjenvastaisuuksiin, jotka johtivat kuitenkin siihen, että hän menetti mahdollisuuden hallinnon tekemän päätöksen uudelleentarkasteluun sääntöjenmukaisessa oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä, aina kun oikeudenkäynnissä vaaditaan hallinnollisen valituksen kohteena olleen alkuperäisen toimen kumoamista.

146

Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon kyseessä olevan valitusperusteen kohde, joka liittyy hallinnolliseen valitusmenettelyyn, valittajan on voitava vaatia unionin tuomioistuimia valvomaan hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen lainmukaisuutta eikä pelkästään 10.7.2009 määrätyn seuraamuksen lainmukaisuutta.

147

On siis katsottava, että virkamiestuomioistuin teki oikeudellisen virheen hylätessään tehottomana kanneperusteen, joka koski valituksia käsittelevän komitean toimivallan puuttumista.

148

Kymmenes valitusperuste on näin ollen hyväksyttävä.

[– –]

162

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valitus on hyväksyttävä osittain ja että valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin sitä rasittaa edellä 140–147 kohdassa todettu oikeudellinen virhe.

163

Perussäännön liitteessä I olevan 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti kun valitus on perusteltu, unionin yleinen tuomioistuin kumoaa virkamiestuomioistuimen päätöksen ja ratkaisee asian itse. Se kuitenkin palauttaa asian virkamiestuomioistuimen ratkaistavaksi, jos asia ei ole ratkaisukelpoinen.

164

Käsiteltävässä asiassa unionin yleisellä tuomioistuimella on hallussaan tarvittavat seikat ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen ratkaisemiseksi.

165

Kun otetaan huomioon, että valitus hyväksytään vain osittain ja että valituksenalainen tuomio kumotaan vain siltä osin kuin sitä rasittaa edellä 140–147 kohdassa yksilöity oikeudellinen virhe, on todettava, että muista virkamiestuomioistuimen arvioista, joissa ei ole mainittua virhettä, on tullut lopullisia. Virkamiestuomioistuimen on näin ollen tarkasteltava vain asian F-48/10 kantajana olleen asianosaisen valitusta, joka koskee valituksia käsittelevän komitean toimivallan puuttumista ja 4.5.2004 tehdyn päätöksen 4 artiklan lainvastaisuutta.

166

Valittaja väitti virkamiestuomioistuimessa, että valituksia käsittelevä komitea, jonka tehtävänä oli tarkastella hänen valitustaan 10.7.2009 määrätystä seuraamuksesta ja jonka kokoonpanossa oli yksi unionin tuomioistuimen tuomari ja kaksi julkisasiamiestä, oli muodostettu sääntöjenvastaisella tavalla. Hän väitti tältä osin ensimmäiseksi, että perussäännön 4 artiklassa määrätään, että ”tuomareilla ei saa olla poliittista tai hallinnollista tointa”. Toiseksi valittaja vetosi perussäännön 12 artiklaan, josta käy ilmi, että unionin tuomioistuimen virkamiehet ja muu henkilöstö ”ovat kirjaajan alaisia presidentin valvonnassa”, joten vain unionin tuomioistuimen kirjaaja ja presidentti voivat toimia nimittävänä viranomaisena. Kolmanneksi valittaja väitti, että 4.5.2004 tehdyn päätöksen 4 artikla, jossa säädetään, että ”valituksia käsittelevä komitea käyttää henkilöstösäännöissä [nimittävälle viranomaiselle] myönnettyjä toimivaltuuksia” valitusten perusteella tehtävien päätösten osalta, oli ristiriidassa henkilöstösääntöjen 2 artiklan sen 1 kohdan kanssa, jossa säädetään, että kukin toimielin määrää henkilöt, jotka kyseisessä toimielimessä käyttävät näissä henkilöstösäännöissä nimittävälle viranomaiselle annettua toimivaltaa, kun sitä luetaan yhdessä perussäännön 4 ja 12 artiklan kanssa. Lisäksi valittaja väitti, ettei perussäännössä sallita unionin tuomioistuimen kirjaajalle tai presidentille heille myönnettyjen nimittävän viranomaisen toimivaltuuksien delegointia.

167

Aluksi on todettava, että valittaja tyytyy muistuttamaan perussäännön 4 artiklan ensimmäisen alakohdan sisällöstä, jonka sanamuodon mukaan ”tuomareilla ei saa olla poliittista tai hallinnollista tointa” ja toteamaan, että unionin tuomioistuimen puheenjohtajaa lukuun ottamatta muut tuomarit ja julkisasiamiehet eivät voi toimia hallinnollisissa tehtävissä ja muun muassa toimia nimittävänä viranomaisena valituksia käsittelevän komitean yhteydessä. Tämän toteamuksen tueksi ei ole esitetty minkäänlaisia oikeudellisia perusteluita. Kuten unionin tuomioistuin kuitenkin virkamiestuomioistuimessa esitti, tällä määräyksellä pyritään varmistamaan tuomareiden riippumattomuus sekä tehtävien hoitamisen aikana että sen jälkeen muun muassa jäsenvaltioihin tai muihin unionin toimielimiin nähden. Perusäännön 4 artiklan muista alakohdista käy myös ilmi tämä halu varmistaa tuomareiden riippumattomuus. Valittaja ei kuitenkaan voi tehdä perussäännön 4 artiklan ensimmäisestä alakohdasta sellaista päätelmää, etteivät tuomarit voi hoitaa toimielimen sisäiseen hallintoon liittyviä tehtäviä. Kuten unionin tuomioistuin virkamiestuomioistuimelle toimittamissaan kirjelmissä perustellusti katsoi, se, että tuomarit hoitavat toimielimen sisäisiä hallinnollisia tehtäviä, ei vaaranna heidän riippumattomuuttaan, ja sen avulla voidaan varmistaa toimielimen hallinnollinen riippumattomuus.

168

Lisäksi valittaja tyytyy vain toteamaan, että kun otetaan huomioon perussäännön 12 artikla, jossa määrätään, että unionin tuomioistuimen virkamiehet ja muu henkilöstö ”ovat kirjaajan alaisia presidentin valvonnassa”, vain unionin tuomioistuimen kirjaaja ja presidentti voivat käyttää nimittävälle viranomaiselle henkilöstösäännöissä myönnettyä toimivaltaa. Valittaja ei myöskään ole osoittanut, että tulkinta, jonka hän on tehnyt perussäännön 12 artiklasta ja jonka mukaan nimittävälle viranomaiselle myönnetty toimivalta kuuluu vain unionin tuomioistuimen kirjaajalle ja presidentille, on yhteensopiva henkilöstösääntöjen 2 artiklan 1 kohdan kanssa, jonka mukaan kukin toimielin määrää henkilöt, jotka kyseisessä toimielimessä käyttävät henkilöstösäännöissä nimittävälle viranomaiselle annettua toimivaltaa. Valittaja nimittäin tyytyy vain katsomaan, että henkilöstösääntöjen 2 artiklan 1 kohtaa voidaan unionin tuomioistuimen osalta lukea vain yhdessä perussäännön 4 ja 12 artiklan kanssa.

169

Näin ollen valittaja ei voi pätevästi väittää, ilman muita seikkoja, että 4.5.2004 tehdyn päätöksen 4 artikla, jonka sanamuodon mukaan valituksia käsittelevä komitea käyttää henkilöstösäännöissä nimittävälle viranomaiselle myönnettyä toimivaltaa valitusten perusteella tehtävien päätösten osalta, on ristiriidassa henkilöstösääntöjen 2 artiklan 1 kohdan kanssa, kun sitä luetaan yhdessä perussäännön 4 ja 12 artiklan kanssa.

170

Tästä seuraa, että ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty kanneperuste, joka koskee valituksia käsittelevän komitean toimivallan puuttumista ja 4.5.2004 tehdyn päätöksen lainvastaisuutta, johon valittaja vetosi asiassa F-48/10, on hylättävä. Näin ollen kanne F-48/10 on hylättävä tältä osin.

[– –]

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (muutoksenhakujaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: