1

Euroopan komissio vaatii valituksellaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen presidentin asiassa T-462/12 R, Pilkington Group vastaan komissio, 11.3.2013 antaman määräyksen (jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla hyväksyttiin välitoimihakemus, joka koski 6.8.2012 tehtyä komission päätöstä C(2012) 5718 lopullinen (Asia COMP/39.125 – Autonlasi) (jäljempänä riidanalainen päätös), jossa on hylätty luottamuksellista käsittelyä koskeva pyyntö, jonka Pilkington Group Ltd oli tehnyt kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan tehtävästä ja toimivaltuuksista tietyissä kilpailuasioita koskevissa menettelyissä 13.10.2011 annetun komission puheenjohtajan päätöksen 2011/695/EU 8 artiklan nojalla.

2

Asiaa koskevat tosiseikat on esitetty valituksenalaisen määräyksen 2–8 kohdassa seuraavasti:

3

Pilkington nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.10.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi kanteen, joka on edelleen vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa. Pilkington esittää kanteensa tueksi, että riidanalaisella julkaisemisella rikotaan yhtäältä SEUT 339 artiklan ja [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) nojalla komissiolle kuuluvaa luottamuksellisuusvelvollisuutta ja toisaalta tälle toimielimelle Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 8 artiklan nojalla kuuluvaa velvollisuutta suojata henkilötietoja, koska vuoden 2008 päätöksen yksityiskohtaisempi versio sisältää salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia liikesalaisuuksia ja tietoja, joista voidaan tunnistaa Pilkingtonin työntekijöitä.

4

Pilkington esitti samana päivänä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimitetulla erillisellä asiakirjalla välitoimihakemuksen, jossa se vaati, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti

5

Komissio vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.1.2013 toimittamissaan välitoimihakemusta koskevissa huomautuksissa, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti

6

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on hylännyt useita väliintulohakemuksia valituksenalaisen määräyksen 14–22 kohdassa ja tarkastellut välitoimihakemusta määräyksen 23 kohdasta lähtien.

7

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on huomauttanut tämän määräyksen 24–27 kohdassa, että kiireellisyysedellytys ja fumus boni juris -edellytys ovat kumulatiivisia ja että välitoimista päättävän tuomarin on myös tehtävä intressivertailu. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut, että tuomarilla on laaja harkintavalta määritettäessä sitä, miten nämä eri edellytykset on tutkittava, ja on päättänyt tutkia ensin yhdessä intressivertailua ja kiireellisyyttä koskevat kysymykset.

8

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on kyseisen määräyksen 28–29 kohdassa viitannut yhdistetyissä asioissa 76/89 R, 77/89 R ja 91/89 R, Radio Telefis Eireann ym. vastaan komissio, 11.5.1989 (Kok., s. 1141, 15 kohta) ja yhdistetyissä asioissa C-182/03 R ja C-217/03 R, Belgia ja Forum 187 vastaan komissio, 26.6.2003 (Kok. s. I-6887, 142 kohta) annettuihin määräyksiin ja huomauttanut, että esillä olevien eri intressien vertailu edellyttää, että välitoimista päättävä tuomari selvittää, meneekö välitoimia pyytäneen asianosaisen intressi siihen, että välitoimet myönnetään, riidanalaisen toimen välitöntä soveltamista koskevan intressin edelle vai ei, niin että kyseinen tuomari tutkii erityisesti kysymyksen siitä, voidaanko riidanalaisen toimen välittömän täytäntöönpanon vaikutukset poistaa siinä tapauksessa, että pääasiasta päättävä tuomioistuin mahdollisesti kumoaa toimen, ja päinvastoin, estetäänkö toimen täytäntöönpanon lykkäämisellä toimen oikeusvaikutus, jos kanne hylätään pääasian osalta. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on viitannut asiassa C-313/90 R, CIRFS ym. vastaan komissio, 17.5.1991 annettuun määräykseen (Kok., s. I-2557, 24 kohta) ja lisännyt, että välitoimista päättävän tuomarin päätöksen on oltava väliaikainen siten, ettei se saa vaikuttaa pääasiassa myöhemmin annettavaan ratkaisuun eikä tehdä siitä näennäistä viemällä siltä tehokasta vaikutusta.

9

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on jatkanut valituksenalaisen määräyksen 31 ja 32 kohdassa, että tuomion, jolla riidanalainen päätös kumotaan, tehokkaan vaikutuksen säilyttämiseksi Pilkingtonilla oli oltava mahdollisuus estää se, että komissio julkaisee riidanalaiset tiedot lainvastaisesti, sillä tällainen tuomio olisi näennäinen ja vailla tehokasta vaikutusta mikäli välitoimihakemus hylättäisiin, koska hylkäämisestä seuraisi, että komissio saisi välittömästi julkaista kyseiset tiedot siitäkin huolimatta, että riidanalaisten tietojen tosiasiallinen julkaiseminenkaan ei todennäköisesti veisi Pilkingtonilta oikeussuojan tarvetta sen osalta, että riidanalainen päätös kumotaan. Niinpä unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa, että komission intressin siihen, että välitoimihakemus hylätään, on väistyttävä Pilkingtonin puolustaman intressin tieltä, etenkin kun vaadittujen välitoimien myöntämisellä vain pysytettäisiin helmikuusta 2010 alkaen vallinnut tilanne rajoitetun ajan.

10

Siltä osin kuin komissio on vedonnut niiden autolasikartellin mahdollisten vahingonkärsijöiden intressiin, jotka tarvitsevat ryhmien I ja II tietoja osoittaakseen, että niiden nostamat vahingonkorvauskanteet ovat perusteltuja, unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut valituksenalaisen määräyksen 35 ja 36 kohdassa, että näillä perusteluilla ei voitu poistaa Pilkingtonin intressiä esillä olevassa asiassa, koska komissio ei erityisesti kansallisten vanhentumissääntöjen osalta ole tuonut esiin, mikä estää mainittuja vahingonkärsijöitä nostamasta vahingonkorvauskanteitaan ajoissa ja pyytämästä kansallisten oikeudenkäyntien lykkäämistä, kunnes pääasiassa on annettu tuomio.

11

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on katsonut kyseisen määräyksen 38 kohdassa, että kun intressivertailun tulos on siis Pilkingtonille myönteinen, tämän yhtiön puolustaman intressin suojeleminen on kiireellistä sillä edellytyksellä, että Pilkingtonille voi aiheutua vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa siinä tapauksessa, että sen välitoimihakemus hylätään. Presidentti on todennut, että Pilkingtonin mukaan vuoden 2008 päätöksen yksityiskohtaisemman version julkaiseminen johtaisi peruuttamattomaan tilanteeseen.

12

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut kyseisen määräyksen 39–42 kohdassa, että kiireellisyysedellytys ei ole täyttynyt ryhmää III koskevien tietojen osalta, koska Pilkington ei ole presidentin mukaan osoittanut, että vaaditut toimenpiteet olisivat välttämättömiä sen intressien suojaamiselle.

13

Ryhmiä I ja II koskevista tiedoista unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on sitä vastoin katsonut määräyksen 43–45 kohdassa, että kyseinen edellytys on periaatteessa täyttynyt. Hän on nimittäin todennut, että siinä tapauksessa, että kyseisten tietojen julkaisemisella loukattaisiin oikeutta salassapitovelvollisuuden alaisten tietojen suojaan sellaisena kuin suoja on vahvistettuna SEUT 339 artiklassa sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun eurooppalaisen yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 8 artiklassa, tämä Pilkingtonin perusoikeus saattaisi menettää peruuttamattomasti kaiken merkityksensä. Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettu Pilkingtonin perusoikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin saattaisi vaarantua, jos komissio saisi julkaista kyseiset tiedot, ennen kuin unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut pääasian.

14

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on valituksenalaisen määräyksen 46 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa hylännyt komission päinvastaiset väitteet. Hän on todennut määräyksen 47 kohdassa, että komission huomautus, jonka mukaan Pilkington ei ole vedonnut perusoikeuden loukkaukseen, ei perustu tosiseikkoihin. Lisäksi presidentti on todennut kyseisen määräyksen 48–50 kohdassa, että komission väite, jonka mukaan kyseinen tietojen julkaiseminen on ennakoitava seuraus Pilkingtonin toimista eli tämän yhtiön kilpailusääntöjen vastaisesta toiminnasta, joten seurausta ei ole voitu pitää yhtiön perusoikeuksia loukkaavana, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut asiassa Gillberg vastaan Ruotsi 3.4.2012 antamassaan tuomiossa (67 ja 72 §), ei voi menestyä, koska nyt käsiteltävä asia koskee tiettyjen tietojen luottamuksellisuutta toisin kuin kyseisessä tuomiossa käsitelty asia.

15

Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on korostanut valituksenalaisen määräyksen 52 ja 53 kohdassa, että on luovuttava aiemmasta oikeuskäytännöstä (asia T-198/03 R, Bank Austria Creditanstalt v. komissio, määräys 7.11.2003, Kok., s. II-4879 ja asia T-201/04 R, Microsoft v. komissio, määräys 22.12.2004, Kok., s. II-4463), jossa välitoimista päättävä tuomari oli sellaisen väitteen johdosta, joka koski sellaisten arkaluonteisten tietojen julkaisemisen peruuttamattomuutta, joita saatetaan käyttää asianomaista vastaan nostettavissa vahingonkorvauskanteissa, pitänyt kyseisten tietojen tällaisesta käytöstä asianomaiselle mahdollisesti aiheutuvaa vahinkoa puhtaana varallisuusvahinkona, jollaista ei tavallisesti voida pitää korjaamattomana. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut lisäksi, että viimeistään Lissabonin sopimuksen, jolla perusoikeuskirja nostettiin unionin primäärioikeuden tasolle ja jonka mukaan perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla (SEU 6 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta), 1.12.2009 tapahtuneesta voimaantulosta lähtien välitöntä uhkaa siitä, että perusoikeuskirjan 7 ja 47 artiklassa tällä alalla annettuja perusoikeuksia loukataan vakavasti ja korjaamattomasti, on sellaisenaan pidettävä sellaisena vahinkona, joka tekee pyydettyjen välitoimien myöntämisestä perusteltua.

16

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on valituksenalaisen määräyksen 54–56 kohdassa sivuuttanut nyt käsiteltävän asian kannalta merkityksettöminä muut määräykset, joihin komissio on vedonnut, eli asiassa C-43/98 P(R), Camar vastaan komissio ja neuvosto, 15.4.1998 annetun määräyksen (Kok., s. I-1815) ja asiassa T-457/09 R, Westfälisch-Lippischer Sparkassen- und Giroverband vastaan komissio, 18.3.2011 annetun määräyksen sillä perusteella, että nämä määräykset koskivat pelkkiä kyseessä olevien perusoikeuksien käytön rajoituksia, sekä asiassa C-7/04 P(R), komissio vastaan Akzo ja Akcros, 27.9.2004 annetun määräyksen (Kok., s. I-8739) sillä perusteella, että kyseessä olevassa tapauksessa, joka koski komission tarkastuksen aikana takavarikoimien asiakirjojen luottamuksellisuutta, ei ollut kysymys yleisön oikeudesta tutustua näihin asiakirjoihin vaan siitä täysin eri kysymyksestä, saiko komissio, jolla itsellään on salassapitovelvollisuus, tutustua niihin.

17

Valituksenalaisen määräyksen 58 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on tutkinut fumus boni juris -edellytystä. Huomautettuaan kyseisessä 58 kohdassa, että tämä edellytys täyttyy, jos ainakin jokin välitoimien hakijan pääasian kanteen tueksi esittämistä perusteista on ilmeisesti merkityksellinen eikä ole ainakaan perusteeton, presidentti on katsonut määräyksen 59 kohdassa, että kun on kyse erityisesti luottamuksellisiksi väitettyjen tietojen väliaikaisesta suojasta, välitoimista päättävä tuomari voi katsoa fumus boni jurisin puuttuvan lähtökohtaisesti vain siinä tapauksessa, että kyseiset tiedot selvästi eivät ole luottamuksellisia, sillä muutoin hän jättää huomiotta välitoimimenettelylle luonteenomaisen täydentävyyden ja väliaikaisuuden sekä välittömän vaaran niiden perusoikeuksien mitätöitymisestä, joihin näille oikeuksille väliaikaista suojaa hakeva asianosainen vetoaa.

18

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on valituksenalaisen määräyksen 60 kohdassa tutkinut Pilkingtonin pääasian kanteensa tueksi esittämän toisen kanneperusteen, jossa Pilkington arvostelee komissiota muun muassa siitä, että tämä on rikkonut SEUT 339 artiklaa sekä asetuksen N:o 1/2003 28 artiklan 1 kohtaa ja 30 artiklan 2 kohtaa päättäessään julkaista tietoja, joita on pidettävä liikesalaisuuksina ja joiden luottamuksellisuutta on siten suojattava. Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on esittänyt, että Pilkingtonin mukaan komissio on arvioinut virheellisesti sitä, oliko olemassa pakottavia syitä, joiden vuoksi kyseisten tietojen ilmaiseminen oli sallittua.

19

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut kyseisen määräyksen 61–65 kohdassa, että ryhmien I ja II tiedot ovat olleet kokonaisuutena tarkastellen kaupallisesti arkaluonteisia siitäkin huolimatta, että ne ovat yli viisi vuotta vanhoja, koska niistä ovat käyneet ilmi kaupalliset menettelyt, joita Pilkington on soveltanut autonvalmistajiin, jotka ovat edelleen sen asiakkaita.

20

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on myös katsonut kyseisen määräyksen 67–73 kohdassa, että ei ole voitu katsoa, että fumus boni juris selvästi puuttuu, mutta että tämä toteamus ei ole vaikuttanut komission väitteiden merkityksellisyyteen. Presidentti on nimittäin korostanut, että sen arviointi, onko pääasian kanne perusteltu, edellyttää tietojen, joiden salassapitoa on vaadittu, yksityiskohtaista tutkimista sekä Pilkingtonin intressiä ja yleistä avoimuusperiaatetta koskevaa intressivertailua, joita välitoimista päättävä tuomari ei ole voinut suorittaa. Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on katsonut, että kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on pitänyt tiettyjä ryhmän I ja ryhmän II tietoja salaisina, osoittaa itsessään, ettei riidanalaisia tietoja voida ensi arviolta luokitella luonteensa vuoksi kokonaisuudessaan tiedoiksi, jotka selvästi eivät ole salaisia tai luottamuksellisia. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut lisäksi riidanalaisten tietojen iästä, että Pilkingtonin perustelut, joiden mukaan nämä tiedot ovat kuitenkin tässä tapauksessa luottamuksellisia, eivät ole olleet täysin vailla merkitystä.

21

Kaikkien näiden seikkojen perusteella unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on hyväksynyt Pilkingtonin välitoimihakemuksen siltä osin kuin siinä on vaadittu kieltämään komissiota julkaisemasta ryhmien I ja II tietoja ja hylännyt hakemuksen muilta osin. Valituksenalaisen määräyksen määräysosan 2 ja 3 kohdassa todetaan seuraavaa:

22

Komissio esittää valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta, jotka koskevat seuraavia seikkoja:

23

Valituksen viimeinen osa käsittelee seurauksia, jotka unionin yleisen tuomioistuimen presidentin antamalla valituksenalaisella määräyksellä voi komission mukaan olla. Tämä toimielin väittää, että mikäli välitoimista päättävät unionin tuomioistuimet omaksuvat kyseisessä määräyksessä esitetyn kannan, komission on käytännössä mahdotonta julkaista ajoissa kilpailuoikeudellisten säännösten rikkomista koskevat tiedot asetuksen N:o 1/2003 30 artiklan mukaisesti, koska tästä lähtien yrityksen tarvitsee vain vedota tietojen luottamuksellisuuteen estääkseen niiden julkaisemisen ennen kuin pääasiaa käsittelevä tuomioistuin on lausunut luottamuksellisuudesta. Komission mukaan tällä unionin yleisen tuomioistuimen presidentin luomalla oikeuskäytännöllä on myös kielteinen vaikutus kilpailusääntöjen rikkomisen seuraamuksia koskevien menettelyjen kulkuun, sillä oikeuskäytäntöä saatetaan soveltaa myös väitetiedoksiantoon tutustumista koskevaan oikeuteen.

24

Pilkington katsoo, että näitä komission perusteluja ei voida ottaa tutkittaviksi, koska ne eivät sisällä mitään valitusperustetta ja koska komission epäilyt eivät missään tapauksessa ole perusteltuja. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentin kannan mahdollisesta analogisesta soveltamisesta väitetiedoksiantoon tutustumiseen Pilkington korostaa, että on suuri ero siinä, ilmaistaanko tieto rajoitetulle määrälle yrityksiä vai yleisesti internetissä.

25

Komissio väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentin valituksenalaisen määräyksen 44–56 kohdassa tekemä kiireellisyysedellytystä koskeva arvio perustuu unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 104 artiklan 2 kohdan virheelliseen tulkintaan, koska unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on katsonut, että väitetty unionin oikeuden rikkominen on aiheuttanut vahinkoa, jonka perusteella voidaan lykätä päätöksen täytäntöönpanoa ilman, että olisi arvioitava sitä, aiheuttaako kyseinen rikkominen tässä tapauksessa vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa. Vahingon, joka Pilkingtonin on näytettävä toteen osoittaakseen kiireellisyysedellytyksen täyttyvän, on kuitenkin oltava vakava ja korjaamaton niin, että sitä ei voida korjata pääasiassa annettavalla ratkaisulla tai erillisellä vahingonkorvauskanteella. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on komission mukaan olettanut valituksenalaisen määräyksen 45 ja 53 kohdassa, että on ollut olemassa ”vahinko, joka tekee haettujen välitoimien määräämisestä perusteltua” yksinomaan väitetyn perusoikeuksien loukkausten nojalla, eikä hän ole arvioinut sitä, onko Pilkington esittänyt uskottavasti, että kun otetaan huomioon käsiteltävän asian erityispiirteet, sille saattaa aiheutua vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa, mikäli kyseisiä välitoimia ei toteuteta.

26

Komission mukaan velvollisuus määritellä kiireellisyys arvioimalla vakavan ja korjaamattoman vahingon vaara koskee erottelematta kaikkia oikeudenaloja mukaan lukien tilanteet, joissa kantaja tekee välitoimihakemuksen luottamuksellisiksi väittämiensä tietojen julkaisemista koskevan päätöksen täytäntöönpanon lykkäämiseksi. Tämä toimielin korostaa, että se, että tähän asti salassa pidettyjen tietojen tiedoksi saaminen on peruuttamatonta, ei merkitse sitä, että näiden tietojen ilmaiseminen aiheuttaisi väistämättä sellaisen vahingon vaaran, jota välitoimihakemuksen yhteydessä pidetään kaikissa tilanteissa vakavana ja korjaamattomana. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on komission mukaan perustellusti todennut tämän edellä mainituissa asiassa Bank Austria Creditanstalt vastaan komissio (50–62 kohta) ja asiassa Microsoft vastaan komissio (253–256 kohta) antamissaan määräyksissä.

27

Komissio korostaa, että yrityksillä, joita kilpailuoikeudelliset menettelyt koskevat, on pääsääntöisesti taloudelliset syyt suojata tietojensa luottamuksellisuuden. Se, missä määrin näiden tietojen ilmaiseminen voi olla korjaamatonta, riippuu komission mukaan useista seikoista, kuten näiden tietojen kaupallisesta hyödystä ne antaneelle yritykselle ja muille kyseisillä markkinoilla toimiville yrityksille. Niinpä todennäköisyys siihen, että kyseisten tietojen ilmaiseminen aiheuttaisi vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa, jota ei voida myöhemmin rahallisesti korvata, voidaan komission mukaan määritellä ainoastaan arvioimalla tällaisen ilmaisemisen vaikutukset käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella.

28

Lisäksi komissio väittää, että velvollisuus määrittää kiireellisyysedellytyksen täyttyminen arvioimalla vakavan ja korjaamattoman vahingon vaaraa käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella soveltuu myös silloin, kun välitoimihakemus koskee päätöstä, jolla väitetään loukattavan perusoikeuksia. Komissio katsoo erityisesti, että unionin tuomioistuimen presidentti on edellä mainitussa asiassa Camar vastaan komissio ja neuvosto antamassaan määräyksessä (46 ja 47 kohta) hylännyt väitteen, jonka mukaan vahinko, johon on vedottu, on selvästi korjaamaton sen vuoksi, että ”se koskee perusvapauksien alaa”, ja katsonut, että ei ollut riittävää vedota abstraktisti perusoikeuksien loukkaukseen sen osoittamiseksi, että vahinko, joka perusoikeuksien loukkauksesta seuraa, on väistämättä korjaamaton.

29

Komission mukaan unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on toiminut virheellisesti, kun hän on valituksenalaisen määräyksen 54 kohdassa sivuuttanut edellä mainitussa asiassa Camar vastaan komissio ja neuvosto annetun määräyksen merkityksen sillä perusteella, että kyseisen määräyksen antamiseen johtaneessa asiassa kantaja oli voinut vedota ainoastaan perusoikeuksiensa käytön rajoittamiseen, kun taas nyt käsiteltävässä asiassa Pilkington ”menettäisi täysin perusoikeudet, joihin se on vedonnut”, mikäli välitoimihakemus hylättäisiin. Edellä mainitussa asiassa Camar vastaan komissio ja neuvosto annetussa määräyksessä ei nimittäin ole komission mukaan tehty tällaista eroa sen osalta, onko perusoikeuksiensa loukkaukseen vetoavan kantajan näytettävä toteen ”korjaamattoman” vahingon tapahtumisen todennäköisyys.

30

Lissabonin sopimuksen voimaantulon ja siitä seuraavan perusoikeuskirjan mukaisten oikeuksien vahvemman suojan – molemmat seikat on mainittu valituksenalaisen määräyksen 53 kohdassa – merkityksestä tältä osin komissio korostaa, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti ei ole selvittänyt miten nämä seikat olisivat voineet vaikuttaa unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 104 artiklan 2 kohdassa määrättyihin välitoimia koskeviin edellytyksiin, etenkin kun sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ja perusoikeuskirjan 7 artiklan mukainen oikeus yksityiselämän kunnioitukseen että tämän yleissopimuksen 6 artiklan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan mukainen oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ovat unionin oikeuden perusperiaatteina olleet suojattuja ainakin jo 1980-luvun alusta lähtien. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentin näkemys on komission mukaan vastoin vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan ylemmäntasoisen oikeussäännön väitetty rikkominen ei sellaisenaan riitä osoittamaan mahdollisen vahingon vakavuutta ja korjaamattomuutta (asia C-159/98 P(R), Alankomaiden Antillit v. neuvosto, määräys 25.6.1998, Kok., s I-4147, 62 kohta ja asia C-377/98 R, Alankomaat v. parlamentti ja neuvosto, määräys 25.7.2000, Kok., s. I-6229, 45 kohta).

31

Komissio katsoo, että vaikka perusoikeuksien luontainen suurempi tärkeys voi merkitä sitä, että tiettyjä perusoikeuksien rikkomisia ei voi korvata rahallisesti, SEUT 278 artikla, jonka mukaan unionin tuomioistuimen käsiteltävänä olevalla kanteella ei ole lykkäävää vaikutusta, menettäisi tehokkaan vaikutuksensa, mikäli perusoikeuksien rikkomiseen vetoamisen pitäisi automaattisesti riittää välitoimihakemuksen kiireellisyyden osoittamiseen. Komissio arvostelee unionin yleisen tuomioistuimen presidenttiä siitä, että tämä on tutkimatta sivuuttanut sen vaihtoehdon, että rahallinen korvaus riittäisi korvaamaan vahingon, joka aiheutuu Pilkingtonin taloudelliselle intressille, jota Pilkingtonille edustaa asiakirjojen luottamuksellisuuden suoja, johon on vedottu, vaikka tämä yhtiö on komission mukaan väittänyt, että luottamuksellisiksi väitettyjen tietojen ilmaiseminen voisi asettaa sen kilpailullisesti epäedulliseen asemaan sen kilpailijoihin tai asiakkaisiin nähden. Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen presidentin omaksuma kanta ei komission mukaan ota huomioon sitä, että Pilkingtonin asiakirjojen luottamuksellisuutta koskevan oikeuden mahdollisesta loukkauksesta aiheutuva taloudellinen vahinko on puhdas varallisuusvahinko.

32

Komissio myöntää, että luottamuksellisten tietojen ilmaiseminen saattaa peruuttamattomuutensa vuoksi aiheuttaa tietyissä tapauksissa vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa, mutta väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 104 artiklan 2 kohdan mukaiset edellytykset yhdessä sen kanssa, että unionin toimista nostetuilla kanteilla ei ole lykkäävää vaikutusta, kuten SEUT 278 artiklassa määrätään, velvoittavat välitoimista päättävän tuomarin arvioimaan tapauskohtaisesti vakavan ja korjaamattoman vahingon aiheutumisen todennäköisyyden silloin, kun haettuja välitoimia ei määrätä, ja tällaisen vahingon aiheutumista ei voida olettaa vain sillä perusteella, että on vedottu perusoikeuksien loukkaukseen.

33

Pilkington väittää, ettei yhdelläkään oikeuskäytännöstä ilmenevällä seikalla voida tukea komission omaksumaa kantaa. Pilkingtonin mukaan on ilmeisen virheellistä pitää perusoikeuden loukkauksella aiheutettua vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa erityisenä vahinkona, joka voidaan jättää huomiotta.

34

Pilkington on samaa mieltä komission kanssa siitä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kiireellisyysedellytys täyttyy vain, mikäli vakava ja korjaamaton vahinko voi aiheutua haettujen välitoimien jäädessä myöntämättä. Yhtiö katsoo kuitenkin unionin yleisen tuomioistuimen presidentin tavoin, että tällainen vahinko voi aiheutua perusoikeuksien vakavasta ja korjaamattomasta loukkaamisesta niille aiheutuvasta vahingosta. Toisin kuin komissio väittää, unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on Pilkingtonin mukaan tutkinut tälle kyseisten tietojen julkaisemisesta aiheutuneen erityisen vahingon ja todennut, että Pilkingtonin perusoikeudet olivat vaarassa tulla loukatuiksi vakavasti ja korjaamattomasti, mikä on tämän yrityksen mukaan vakavan ja korjaamattoman vahingon tunnusmerkki.

35

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 104 artiklan 2 kohdassa määrätään, että välitoimihakemuksissa on ilmoitettava ”oikeudenkäynnin kohde ja seikat, joiden vuoksi asia on kiireellinen, sekä ne tosiseikat ja oikeudelliset perusteet, joiden vuoksi vaadittujen välitoimien myöntäminen on ilmeisesti perusteltua”. Välitoimista päättävä tuomari voi siten lykätä täytäntöönpanoa ja määrätä muista välitoimista, jos on selvitetty, että niistä määrääminen ilmeisesti on tosiasiallisesti ja oikeudellisesti perusteltua (fumus boni juris) ja että ne ovat kiireellisiä siinä mielessä, että niitä hakevan asianosaisen etuja koskevan vakavan ja korjaamattoman vahingon välttämiseksi on tarpeen, että näistä toimista määrätään ja että niiden vaikutukset alkavat jo ennen kuin pääasiassa annetaan ratkaisu. Näiden edellytysten on täytyttävä yhtä aikaa niin, että välitoimihakemukset on hylättävä, jos jokin edellytyksistä ei täyty (asia C-268/96 P(R), SCK ja FNK v. komissio, määräys 14.10.1996, Kok., s. I-4971, 30 kohta). Välitoimista päättävän tuomarin on myös tarvittaessa vertailtava esillä olevia intressejä (asia C-445/00 R, Itävalta v. neuvosto, määräys 23.2.2001, Kok., s. I-1461, 73 kohta).

36

Tästä on korostettava, että välitoimimenettelyn tarkoituksena on turvata annettavan lopullisen päätöksen täysi tehokkuus, jotta vältettäisiin aukot unionin tuomioistuimen takaamassa oikeussuojassa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kiireellisyyttä on arvioitava siihen nähden, onko asiassa tarpeen antaa väliaikainen ratkaisu, jotta vältytään siltä, että väliaikaista oikeussuojaa pyytäneelle asianosaiselle aiheutuu vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa (ks. asia C-404/01 P(R), komissio v. Euroalliages ym., määräys 14.12.2001, Kok., s. I-10367, 61 ja 62 kohta). Tämän asianosaisen tehtävänä on näyttää toteen, ettei se voi odottaa pääasian ratkaisua ilman, että se joutuu kärsimään vakavaa ja peruuttamatonta vahinkoa (ks. asia C-278/00 R, Kreikka v. komissio, määräys 12.10.2000, Kok., s. I-8787, 14 kohta).

37

Vaikka on totta, että vakavan ja korjaamattoman vahingon olemassaolon toteamiseksi ei ole tarpeen, että vahingon aiheutuminen näytetään toteen ehdottomalla varmuudella vaan riittää, että vahinko on riittävän todennäköinen, välitoimia hakeneen asianosaisen on kuitenkin näytettävä toteen tosiseikat, joiden perusteella voidaan katsoa, että vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa voi aiheutua (asia C-335/99 P(R), HFB ym. v. komissio, määräys 14.12.1999, Kok. s. I-8705, 67 kohta).

38

On todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa vahinko, johon on vedottu, on aiheutunut luottamuksellisiksi väitettyjen tietojen julkaisemisesta. Arvioidakseen vakavan ja korjaamattoman vahingon olemassaoloa unionin yleisen tuomioistuimen presidentin on väistämättä pitänyt, tämän kuitenkaan rajoittamatta fumus boni jurisin tutkimista, joka liittyy kyseiseen arviointiin mutta on kuitenkin siitä erillinen, ottaa lähtökohdaksi se, että luottamuksellisiksi väitetyt tiedot todella olivat luottamuksellisia, niin kuin Pilkington on väittänyt sekä pääasian kanteessaan että välitoimimenettelyssä.

39

Tästä on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on valituksenalaisen määräyksen 44 ja 45 kohdassa päätellyt vakavan ja korjaamattoman vahingon olemassaolon siitä, että Pilkingtonin perusoikeuksia loukattaisiin vakavasti ja peruuttamattomasti, mikäli sen liikesalaisuuksiksi väitetyt tiedot julkaistaisiin tilanteessa, jossa Pilkingtonilla ei olisi tehokkaita oikeussuojakeinoja käytössään. Kyseisen määräyksen 52 ja 53 kohdasta käy tältä osin ilmi, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on päättänyt sivuuttaa kyseisen tuomioistuimen aikaisemman oikeuskäytännön, jonka mukaan kaupallisten luottamuksellisten tietojen julkaiseminen, jolla loukataan välitoimia hakeneen perusoikeuksia, ei välttämättä merkitse vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa. Tämän kannan tueksi presidentti on vedonnut erityisesti Lissabonin sopimuksen voimaantuloon ja sopimuksen nojalla perusoikeuskirjassa vahvistettujen oikeuksien vahvempaan suojaan.

40

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy kuitenkin ilmi, että näkemystä, jonka mukaan vahinko olisi ilman muuta korjaamatonta, koska se vaikuttaa perusoikeuksiin, ei voida hyväksyä, koska ei riitä, että perusoikeuksien rikkomiseen vedotaan ainoastaan abstraktisti sen toteen näyttämiseksi, että tästä rikkomisesta mahdollisesti aiheutuva vahinko on välttämättä korjaamatonta (ks. vastaavasti em. asia Camar v. komissio ja neuvosto, määräyksen 46 ja 47 kohta). Perusoikeuksien vahvemmalla suojalla, joka seuraa Lissabonin sopimuksesta, ei kyseenalaisteta tätä oikeuskäytäntöä, koska nämä oikeudet, ja erityisesti oikeudet, joihin on vedottu nyt käsiteltävässä asiassa, olivat unionin oikeudessa suojattuja jo ennen tämän sopimuksen voimaantuloa.

41

On totta, että tiettyjen perusoikeuksien, kuten kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kiellon, josta määrätään perusoikeuskirjan 4 artiklassa, loukkaaminen saattaa loukatun oikeuden luonteen vuoksi aiheuttaa itsessään vakavan ja korjaamattoman vahingon. Kuten tämän määräyksen 36 ja 37 kohdassa mieliin palautetussa oikeuskäytännössä on kuitenkin huomautettu, on aina välitoimia hakeneen asianosaisen tehtävänä vedota tällaisen vahingon ilmenemisen todennäköisyyteen ja näyttää se toteen omassa tapauksessaan.

42

Asia on näin erityisesti silloin, kun asianosainen tekee välitoimia koskevan hakemuksen estääkseen sellaisten kaupallisten tietojen julkaisemisen, joiden väitetään kuuluvan salassapitovelvollisuuden piiriin. Kuten komissio nimittäin on perustellusti todennut, se, missä määrin tällaisten tietojen ilmaisemisella aiheutetaan vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa, riippuu useista seikoista ja erityisesti tietojen kaupallisesta tärkeydestä ne antaneelle yritykselle sekä niiden hyödyllisyydestä muille markkinoilla toimiville yrityksille.

43

Siltä osin kuin unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut valituksenalaisen määräyksen 54 kohdassa, että Pilkington menettäisi täysin pääasiassa kyseessä olevat perusoikeutensa niiden loukkauksen vuoksi, kun taas edellä mainitussa asiassa Camar vastaan komissio ja neuvosto annetussa määräyksessä oli kyse pelkästä kyseessä olleiden oikeuksien rajoittamisesta, riittää, kun todetaan, että näiden kahden asian välinen ero ei tee viimeksi mainittua määräystä merkityksettömäksi. Tämä ero ei nimittäin mitenkään muuta yllä mainittua velvollisuutta, joka välitoimia hakevalla asianosaisella on vedota vakavan ja korjaamattoman vahingon mahdollisuuteen ja näyttää se toteen omassa tapauksessaan.

44

Edellä esitetyistä seikoista seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on tehnyt oikeudellisen virheen, kun hän on katsonut erityisesti valituksenalaisen määräyksen 44 ja 45 kohdassa, että Pilkingtonin SEUT 339 artiklassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa ja perusoikeuskirjan 7 artiklassa vahvistetun salassapitovelvollisuutta koskevan perusoikeuden väitetty loukkaus sekä kyseisen yhtiön Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisen tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden väitetty loukkaus on itsessään riittänyt näyttämään toteen vakavan ja korjaamattoman vahingon aiheutumisen nyt käsiteltävään asiaan liittyvissä olosuhteissa.

45

On kuitenkin huomautettava, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelut olisivat joltain osin unionin oikeuden vastaisia, ratkaisun määräysosa on muiden on oikeudellisten perustelujen vuoksi perustettu, ei tätä ratkaisua voida kumota tällaisen unionin oikeuden vastaisuuden perusteella ja perustelut on korvattava (ks. vastaavasti asia C-30/91 P, Lestelle v. komissio, tuomio 9.6.1992, Kok., s. I-3755, 28 kohta ja yhdistetyt asiat C-120/06 P ja C-121/06 P, FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 9.9.2008, Kok., s. I-6513, 187 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Tältä osin valituksenalaisesta määräyksestä ja erityisesti sen 43 kohdasta käy ilmi, että vahinko, johon Pilkington vetoaa ryhmien I ja II tietojen osalta, muodostuu siitä, että kun luottamukselliset tiedot on kerran julkaistu, näiden tietojen julkaisemisen vaikutukset eivät häviä, vaikka riidanalainen päätös kumottaisiin myöhemmin SEUT 339 artiklan vastaisena ja salassapitoa koskevaa perusoikeutta loukkaavana. Pilkingtonin asiakkaat, kilpailijat ja tavarantoimittajat sekä rahoitusanalyytikot ja jopa suuri yleisö voisivat tutustua kyseisiin tietoihin ja hyödyntää niitä vapaasti, mikä aiheuttaisi kyseiselle yhtiölle vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa. Näin ollen Pilkingtonilta evättäisiin tehokas oikeussuoja, jos riidanalaiset tiedot julkistettaisiin ennen pääasian ratkaisemista.

47

On todettava, että vahinko, johon tässä on vedottu, on vaaditulla tavalla vakava. Kun nimittäin lähdetään siitä, että ryhmien I ja II tiedot ovat kuuluneet salassapitovelvollisuuden piiriin, niiden julkaiseminen aiheuttaisi väistämättä merkittävää vahinkoa Pilkingtonille, kun otetaan huomioon, että kyse on erityisistä kaupallisista tiedoista, jotka koskevat esimerkiksi asiakkaiden nimeä, toimitettujen osien määrää, hintalaskelmia ja hintamuutoksia.

48

Tämän vahingon korjaamattomuudesta on todettava, että on ilmiselvää, että sillä, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa riidanalaisen päätöksen, ei voida muuttaa riidanalaisia tietoja sisältävän vuoden 2008 päätöksen version julkaisemista, koska sitä, että päätöksen lukeneet henkilöt ovat saaneet kyseiset tiedot, ei voida peruuttaa.

49

Komission mukaan vahinko, johon Pilkington on nyt käsiteltävässä asiassa vedonnut, on kuitenkin puhdas varallisuusvahinko, koska tämä yhtiö pyrkii kyseisten tietojen julkaisemisen vastustamisella suojaamaan kaupallisia ja taloudellisia intressejä.

50

Rahassa mitattavissa olevaa vahinkoa ei kuitenkaan voida poikkeuksellisia olosuhteita lukuun ottamatta pitää korjaamattomana, koska rahamääräisellä korvauksella voidaan pääsääntöisesti saattaa vahinkoa kärsinyt henkilö asemaan, jossa hän oli ennen vahingon aiheutumista (ks. mm. asia C-213/91, Abertal ym. v. komissio, määräys 18.10.1991, Kok., s. I-5109, 24 kohta). Tällainen vahinko voidaan korvata SEUT 268 ja SEUT 340 artiklaan perustuvan vahingonkorvauskanteen yhteydessä (asia 229/88 R, Cargill ym. v. komissio, määräys 26.9.1988, Kok., s. 5183, 18 kohta ja edellä mainittu asia komissio v. Euroalliages ym., määräyksen 70 kohta).

51

Kuten unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on perustellusti todennut valituksenalaisen määräyksen 43 kohdassa, Pilkington vetoaa nyt käsiteltävässä asiassa vakavan ja korjaamattoman vahingon osoittamiseksi kyseessä olevien tietojen julkaisemisen vaikutuksiin, jotka ovat seurausta siitä, että erilaiset ulkopuoliset ryhmät voivat vapaasti käyttää niitä. Näin ollen vahinko, johon Pilkington vetoaa, muodostuisi – mikäli se aiheutuisi – Pilkingtonin kaupallisille ja taloudellisille intresseille tällaisesta käyttämisestä aiheutuvasta haitasta. Siinä tapauksessa, että näitä Pilkingtonin kaupallisia ja taloudellisia intressejä vahingoitettaisiin kyseisten tietojen julkaisemisella, asianmukaisen korvauksen maksamisen pitäisi ainakin teoriassa riittää korvaamaan vahinko, johon vedotaan. Niinpä vahinko voidaan tosiasiallisesti määritellä tämän määräyksen edellisessä kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetuksi varallisuusvahingoksi ja se on myös pääsääntöisesti korvattavissa vahingonkorvauskanteen yhteydessä.

52

On kuitenkin todettava, että varallisuusvahinko voidaan katsoa korjaamattomaksi, jos sen, vaikka se tapahtuu, suuruutta ei voida määrittää (asia C‑551/12 P(R), EDF v. komissio, määräys 7.3.2013, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

On kyllä totta, että epävarmuutta rahassa mitattavissa olevan vahingon korvaamisesta mahdollisen vahingonkorvauskanteen yhteydessä ei voida itsessään katsoa seikaksi, jonka perusteella tällainen vahinko olisi katsottava unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetuksi korjaamattomaksi vahingoksi. Välitoimimenettelyssä on näet väistämättä epävarmaa, voidaanko rahassa mitattavissa oleva vahinko saada myöhemmin korvatuksi mahdollisen vahingonkorvauskanteen yhteydessä, joka voidaan nostaa riidanalaisen toimen kumoamisen jälkeen. Välitoimimenettelyn tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata tällaista vahingonkorvauskannetta epävarmuuden poistamiseksi, koska sen ainoa päämäärä on taata pääasiassa – eli nyt käsiteltävää kumoamiskannetta koskevassa asiassa –, johon välitoimi liittyy, tehtävän lopullisen päätöksen täysimääräinen tehokkuus (asia C-446/10 P(R), Alcoa Trasformazioni v. komissio, määräys 14.12.2011, 55–57 kohta; ks. myös tämän määräyksen 36 kohta).

54

Sitä vastoin asia on toisin silloin, kun on selvää jo välitoimista päättävän tuomarin suorittaessa arviointia, että vahinkoa, johon on vedottu, ei sen luonne ja tapa, jolla se todennäköisesti aiheutuu, huomioon ottaen voida yksilöidä eikä sen suuruutta määrittää asianmukaisesti, mikäli se tapahtuu, ja kun sitä ei näin ollen voitaisi käytännössä korvata vahingonkorvauskanteen avulla. Asia voi olla näin muun muassa silloin, kun on kyse erityisten kaupallisten ja luottamuksellisiksi väitettyjen sellaisten tietojen julkaisemisesta, jotka koskevat nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisia seikkoja, kuten erityisesti asiakkaiden nimeä, toimitettujen osien määrää, hintalaskelmia ja hintamuutoksia.

55

On todettava, että vahinko, joka Pilkingtonille voi aiheutua sen liikesalaisuuksiksi väitettyjen tietojen julkaisemisesta, olisi sekä luonteeltaan että laajuudeltaan erilainen sen mukaan, kuuluvatko henkilöt, jotka ovat saaneet viimeksi mainitut salaisuudet tietoonsa, valituksenalaisen määräyksen 43 kohdassa mainittuihin ryhmiin eli Pilkingtonin asiakkaisiin, kilpailijoihin, tavarantoimittajiin, rahoitusanalyytikkoihin tai suureen yleisöön. Olisi nimittäin mahdotonta todeta kaikkien julkaistut tiedot tosiasiallisesti saaneiden henkilöiden määrä ja ominaisuus ja näin arvioida konkreettinen vaikutus, joka tietojen julkaisemisella on voinut olla Pilkingtonin kaupallisiin ja taloudellisiin intresseihin.

56

Lopuksi komission valituksensa kolmannessa osassa esittämän väitteen osalta, jonka mukaan valituksenalaisella määräyksellä on myös kielteinen vaikutus kilpailusääntöjen rikkomista koskevien hallinnollisten menettelyjen etenemiseen, koska määräystä saatetaan soveltaa analogisesti myös siinä vaiheessa, jossa annetaan oikeus tutustua väitetiedoksiantoihin, on varmuuden vuoksi lisättävä, että tämä viimeksi mainittu tilanne on aivan erilainen kuin tällaisen rikkomisen toteavan lopullisen päätöksen julkaiseminen.

57

On nimittäin niin, että kun hallinnollisen menettelyn asianosaisella on oikeus tutustua liikesalaisuuksia sisältävään väitetiedoksiannon versioon, tämä oikeus pääsääntöisesti myönnetään asianosaiselle vain siksi, että se voisi osallistua tehokkaasti menettelyyn, joten asianosaisella ei ole oikeutta käyttää tällaisessa asiakirjassa olevia tietoja muihin tarkoituksiin. Lisäksi vahinkoa, joka voi aiheutua siitä, että rajoitetulle määrälle helposti yksilöitäviä henkilöitä on annettu oikeus tutustua väitetiedoksiantoon, ei voida verrata – erityisesti kun on kyse vahingon arvioimisesta ja loppujen lopuksi sen suuruuden määrittämisestä – vahinkoon, joka johtuu sellaisen lopullisen päätöksen, johon kaikki voivat tutustua, julkaisemisesta internetissä.

58

Näin ollen tämän määräyksen 51–55 kohdassa esitetystä ei voida päätellä, että se, että komissio myöntää oikeuden tutustua väitetiedoksiantoon, on väistämättä omiaan aiheuttamaan vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa samalla tavalla kuin sellaisen lopullisen päätöksen julkaiseminen, jossa todetaan kilpailuoikeuden rikkominen.

59

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on perustellusti katsonut, että kiireellisyysedellytys on täyttynyt nyt käsiteltävässä asiassa, koska Pilkingtonille aiheutuvan vakavan ja korjaamattoman vahingon todennäköisyys on osoitettu oikeudellisesti riittävällä tavalla.

60

Näin ollen ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

61

Toisessa valitusperusteessaan, joka on esitetty toissijaisesti, komissio väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on vaatinut erityisesti valituksenalaisen määräyksen 59 kohdassa komissiota osoittamaan fumus boni jurisin puuttumisen näyttämällä toteen, että kyseessä olevat tiedot eivät selvästikään olleet luottamuksellisia.

62

Komissio korostaa, että oikeuskäytännön mukaan tuomioistuimen on kiireellisyyttä arvioidessaan ja tarvittaessa intressivertailua tehdessään otettava huomioon enemmän tai vähemmän merkitykselliset perusteet, joihin on vedottu fumus boni jurisin osoittamiseksi. Koska unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on perustanut kiireellisyyttä koskevan arvionsa yksinomaan siihen, että kaikenlainen luottamuksellisten tietojen ilmaiseminen merkitsee perusoikeuksien loukkausta, hän ei ole voinut tyytyä fumus boni juris -edellytyksen abstraktiin arviointiin. Komissio katsoo, että ei ole ollut sen velvollisuutena osoittaa, että nämä tiedot eivät selvästikään olleet luottamuksellisia, vaan Pilkingtonin asiana on ollut näyttää toteen kyseisten tietojen luottamuksellisuus, mikä on ollut vaikeaa sitäkin suuremmalla syyllä, että tiedot olivat yli viisi vuotta vanhoja.

63

Komissio arvostelee unionin yleisen tuomioistuimen presidenttiä myös siitä, että tämä ei ole valituksenalaisen määräyksen 69 ja 70 kohdassa ottanut huomioon sitä, että kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan asiana ei ole ollut sen osoittaminen, että tietyt tiedot eivät ole olleet luottamuksellisia, vaan ainoastaan tutkia se, oliko Pilkington perustellut luottamuksellisuutta koskevat vaatimuksensa riittävällä tavalla. Komissio katsoo, että sen esittämiä perusteluja on vääristelty, koska kun komissio on tukeutunut siihen, että kyseiset tiedot ovat olleet yli viisi vuotta vanhoja ja että kartellin jäsenet ovat jakaneet ne, tämä ei ole tapahtunut näiden tietojen luottamuksellisuuden sivuuttamiseksi vaan yksinkertaisesti siitä muistuttamiseksi, että on ollut Pilkingtonin tehtävänä selvittää kaikkien seikkojen osalta syyt, joiden vuoksi yli viisi vuotta vanhat ja muiden kartellin jäsenten tiedossa olevat tiedot olisivat yhä luottamuksellisia. Se, että kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on hyväksynyt tietyt Pilkingtonin esittämät luottamuksellisuutta koskevat vaatimukset, mikä ei ole ristiriitaista, osoittaa komission mukaan sen, että neuvonantaja on ollut valmis hyväksymään nämä vaatimukset siltä osin kuin Pilkington on esittänyt riittävät perusteet kyseessä olevien tietojen luottamukselliselle käsittelylle.

64

Pilkingtonin mukaan unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on soveltanut oikein vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jossa edellytetään välitoimimenettelyä hakeneen asianosaisen perustelujen konkreettista arviointia sen määrittelemiseksi, täyttyykö fumus boni juris -edellytys. Pilkington toteaa, että fumus boni jurisia koskevaa näyttökynnystä korkeamman näyttökynnyksen soveltaminen on vastoin välitoimia koskevaa oikeuskäytäntöä ja se ei mitenkään kuulu alustavaan arvioon, joka välitoimista päättävän tuomarin on tehtävä. Joka tapauksessa Pilkington väittää, että komission tästä esittämät huomautukset eivät ole ainoastaan virheellisiä mutta myös vailla merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa, koska Pilkington on tosiasiallisesti näyttänyt toteen fumus boni jurisin, kuten unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on Pilkingtonin mukaan todennut valituksenalaisen määräyksen 67–72 kohdassa.

65

Toisessa valitusperusteessaan, joka koskee oikeudellista virhettä, joka on väitetty tapahtuneen arvioitaessa fumus boni juris -edellytyksen täyttymistä yhdessä kiireellisyysedellytyksen kanssa, komissio arvostelee unionin yleisen tuomioistuimen presidenttiä siitä, että tämä on kääntänyt todistustaakan fumus boni juris -edellytyksen tutkimisen osalta ja että tämä todistustaakan kääntäminen on erityisen moitittavaa siksi, että komission mukaan unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on tulkinnut kiireellisyysedellytystä liian laajasti.

66

Kun otetaan huomioon tämän määräyksen 46 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa tehty perustelujen korvaaminen, on heti alkuun syytä sivuuttaa komission väitteet, jotka koskevat vaikutusta, joka unionin yleisen tuomioistuimen presidentin kiireellisyysedellytyksen arvioinnissa omaksumalla lähestymistavalla on ollut fumus boni juris -edellytyksen tutkimiseen. Kun nimittäin otetaan huomioon, että tämän edellytyksen katsotaan nyt täyttyneen – ei pelkän perusoikeuksien loukkauksen vuoksi vaan ensi sijassa sen vuoksi, että vahingon, johon on vedottu, suuruutta on mahdotonta määrittää asianmukaisesti nyt käsiteltävässä asiassa –, nämä väitteet eivät voi menestyä.

67

Valituksenalaisen määräyksen 58 kohdassa mainitussa vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että fumus boni juris -edellytys täyttyy, jos ainakin jokin välitoimien hakijan pääasian kanteen tueksi esittämistä perusteista vaikuttaa siltä, että sille ilmeisesti on vakavasti otettava perustelu (ks. vastaavasti asia C-149/95 P(R), komissio v. Atlantic Container Line ym., määräys 19.7.1995, Kok., s. I-2165, 26 kohta ja asia C-39/03 P-R, komissio v. Artegodan ym., määräys 8.5.2003, Kok., s. I-4485, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kuten unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on perustellusti todennut valituksenalaisen määräyksen 58 kohdassa, asia on erityisesti näin silloin, kun jokin esitetyistä perusteista osoittaa, että on olemassa monitahoisia oikeudellisia kysymyksiä, joiden ratkaisu ei ole ilmeinen ja edellyttää siis perusteellista tarkastelua, jota välitoimista päättävä tuomari ei voi suorittaa vaan joka on tehtävä pääasian menettelyssä, tai jos asianosaisten välinen näkemystenvaihto osoittaa, että on olemassa merkittävä oikeudellinen erimielisyys, jonka ratkaisu ei ole ilmeinen (ks. vastaavasti em. asia komissio v. Atlantic Container Line ym., määräyksen 30 kohta).

68

On kuitenkin todettava, että kun unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on todennut valituksenalaisen määräyksen 59 kohdassa luottamuksellisiksi väitettyjen tietojen väliaikaista suojaa koskevista oikeudenkäyntiasioista, että välitoimista päättävä tuomari voi katsoa fumus boni jurisin puuttuvan lähtökohtaisesti vain siinä tapauksessa, että kyseiset tiedot selvästi eivät ole luottamuksellisia, sillä muutoin hän jättää huomiotta välitoimimenettelylle luonteenomaisen täydentävyyden ja väliaikaisuuden, hänen tarkoituksenaan ei ole ollut poiketa valituksenalaisen määräyksen 58 kohdassa esitetyistä ilmauksista. Samoin on todettava, että katsoessaan kyseisen määräyksen 67 kohdassa, että rajoittamatta niiden komission väitteiden merkitystä, joiden paikkansapitävyyden tutkii pääasiasta päättävä tuomioistuin, asiakirja-aineiston perusteella ei voida katsoa, että fumus boni juris selvästi puuttuu, unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on vain korostanut sitä, että luottamuksellisten tietojen mahdollista julkaisemista koskevassa asiassa on tärkeää, että pääasian ratkaisuun ei oteta ennalta kantaa välitoimia koskevaa hakemusta käsiteltäessä.

69

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on joka tapauksessa perustanut fumus boni jurisia koskevan konkreettisen arviointinsa erityisiin seikkoihin, jotka todella vastaavat näyttöön ja todistustaakkaan liittyviä sääntöjä, jotka on esitetty valituksenalaisen määräyksen 58 kohdassa ja vahvistettu tämän määräyksen 67 kohdassa.

70

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on nimittäin valituksenalaisen määräyksen 68 kohdassa katsonut, että kun otetaan huomioon luottamuksellisuutta koskevien pyyntöjen kattamien tietojen määrä, tutkittaessa, onko komissio tehnyt virheitä hylätessään suurimman osan näistä luottamuksellisuutta koskevista pyynnöistä, nousee esiin monitahoisia kysymyksiä, joiden ratkaisu edellyttää yksityiskohtaista tarkastelua, jota välitoimista päättävä tuomari ei voi suorittaa.

71

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti ei myöskään ole kääntänyt todistustaakkaa valituksenalaisen määräyksen 69 kohdassa, kun hän on katsonut, että se, että kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on pitänyt tiettyjä sekä ryhmän I että ryhmän II tietoja salaisina, on horjuttanut neuvonantajan perusteluja, joiden mukaan tiedot olivat jo sen vuoksi, että autolasikartellin jäsenet olivat vaihtaneet niitä keskenään, muuttuneet yleisesti tiedossa olleiksi tiedoiksi, ja kun hän on päätynyt lopputulokseen, jonka mukaan sitä, että Pilkington saattoi nämä tiedot autolasikartellin muiden jäsenten tietoon, ei ole välttämättä tulkittava niin, että tiedot ovat – vaikkeivät suuren yleisön – ainakin tiettyjen asiaan perehtyneiden piirien saatavissa. On nimittäin niin, että nämä päätelmät, joiden myötä unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on vastannut komission erityisiin väitteisiin, vaikuttavat ensi näkemältä loogisilta eikä niistä käy lähtökohtaisesti ilmi minkäänlaista oikeudellista virhettä.

72

Siltä osin kuin unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on päätellyt tästä samasta seikasta kyseisessä 69 kohdassa myös, ettei riidanalaisia tietoja voida luokitella kokonaisuudessaan tiedoiksi, jotka selvästi eivät ole salaisia tai luottamuksellisia, on kuitenkin korostettava, että kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan on tutkittava yksittäin jokainen tieto, joten hänen johtopäätöksensä yhdestä tiedosta ei pääsääntöisesti vaikuta mitenkään hänen muista tiedoista tekemäänsä arvioon. Tämän valituksen käsittelyä varten riittää kuitenkin, kun todetaan, että tämä toteamus ei ole ollut välttämätön unionin yleisen tuomioistuimen presidentin tekemän päättelyn kannalta eikä sillä missään tapauksessa voida tukea komission näkemystä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen presidentti olisi tehnyt oikeudellisen virheen, joka koostuisi valituksenalaisen määräyksen 58 kohdassa mainitusta ja tämän määräyksen 67 kohdassa vahvistetusta näyttökynnyksestä luopumisesta tai todistustaakan kääntämisestä.

73

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti ei myöskään ole kääntänyt todistustaakkaa katsoessaan valituksenalaisen määräyksen 70 kohdassa, että erityiset ja yksityiskohtaiset perustelut, joihin Pilkington on vedonnut ja jotka on esitetty lyhyesti valituksenalaisen määräyksen 63–65 kohdassa, eivät ole olleet täysin merkityksettömiä sen osoittamiseksi, että ryhmien I ja II tiedot olivat edelleen luonteensa vuoksi salaisia siitä huolimatta, että ne olivat yli viisi vuotta vanhoja, eikä todetessaan, että ei voitu pitää ”ilmeisen mahdottomana”, että Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EYVL L 145, s. 43) 4 artiklan 7 kohdan mukainen erityissääntö voisi olla merkityksellinen. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti on nimittäin näissä huomautuksissaan vain todennut, että kyseiset perustelut eivät vaikuta sellaisilta, ettei niille ilmeisesti ole vakavasti otettavaa perustelua, tämän määräyksen 67 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

74

Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen presidentti ei ole tehnyt minkäänlaista oikeudellista virhettä fumus boni juris -edellytystä soveltaessaan, joten toinen valitusperuste on hylättävä.

75

Näin ollen valitus on hylättävä kokonaisuudessaan, koska valituksen kolmannessa osassa esitettyjä perusteluja ei mitenkään voida pitää valitusperusteina.

76

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian kaikkien perusteluiden osalta, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut Pilkingtonin vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuimen varapresidentti on määrännyt seuraavaa: