—

Bundesdruckerei GmbH, edustajanaan Rechtsanwalt W. Krohn,

—

Stadt Dortmund, edustajanaan M. Arndts,

—

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja T. Müller,

—

Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Fehér, K. Szíjjártó ja M. Pálfy,

—

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Grünheid, J. Enegren ja A. Tokár,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 56 artiklan sekä palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon 16.12.1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71/EY (EYVL 1997, L 18, s. 1) 3 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Bundesdruckerei GmbH (jäljempänä Bundesdruckerei) ja Stadt Dortmund (Dortmundin kaupunki, Saksa) ja jossa on kyse Dortmundin kaupungin julkisia palveluhankintoja koskevaan sopimukseen liittyviin tarjouspyyntöasiakirjoihin sisältyvästä velvoitteesta maksaa tarjoajien aliurakoitsijoiden työntekijöille sen osavaltion säännöstön mukaista vähimmäispalkkaa, johon hankintaviranomainen kuuluu, myös silloin, kun asianomainen aliurakoitsija on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon ja kaikki hankintasopimuksen toteuttamiseen liittyvät suoritukset toteutetaan siellä.

3

Direktiivin 96/71 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan jäsenvaltioon sijoittautuneisiin yrityksiin, jotka tarjotessaan valtioiden välillä palveluja lähettävät 3 kohdan mukaisesti työntekijöitä työhön toisen jäsenvaltion alueelle.

– –

3.   Tätä direktiiviä sovelletaan, kun 1 kohdassa tarkoitetut yritykset toteuttavat jotain seuraavista valtioiden välisistä toimenpiteistä:

– –”

4

Direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Työehdot ja ‑olot”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että työsuhteeseen sovellettavasta lainsäädännöstä riippumatta 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut yritykset takaavat jäsenvaltion alueelle työhön lähetetylle työntekijälle jäljempänä tarkoitettujen seikkojen osalta työehdot ja ‑olot, jotka siinä jäsenvaltiossa, jossa työ suoritetaan, vahvistetaan

ja/tai

– –

Tässä direktiivissä ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitettujen vähimmäispalkkojen käsite määritellään sen jäsenvaltion lainsäädännössä ja/tai kansallisen käytännön mukaan, jonne työntekijä on lähetetty työhön.”

5

Julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31.3.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18/EY (EUVL L 134, s. 114) 26 artiklassa, jonka otsikko on ”Hankintasopimuksen toteuttamisen ehdot”, säädettiin, ennen kuin kyseinen direktiivi kumottiin julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18 kumoamisesta 26.2.2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2014/24/EU (EUVL L 94, s. 65), seuraavaa:

”Hankintaviranomaiset voivat asettaa hankintasopimuksen toteuttamista koskevia erityisehtoja edellyttäen, että ehdot ovat yhteisön oikeuden mukaisia ja että niistä on ilmoitettu hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa. Hankintasopimuksen toteuttamisen ehdoissa voidaan käsitellä erityisesti sosiaalisia ja ympäristönäkökohtia.”

6

Kielletyistä kilpailunrajoituksista annetun lain (Gesetz gegen Wettbewerbsbeschränkungen), sellaisena kuin se on julkaistuna 26.6.2013 (BGBl. 2013 I, s. 1750 ja 3245) ja viimeksi muutettuna 7.8.2013 annetun lain 2 §:n 78 momentilla (BGBl. 2013 I, s. 3154; jäljempänä GWB), 102–124 §:ssä vahvistetaan joukko sääntöjä, jotka koskevat muutoksenhakua julkisia hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyn yhteydessä; näihin kuuluvat säännökset, jotka koskevat oikaisuvaatimuksia, jotka tehdään osavaltioiden Vergabekammerneihin siltä osin kuin kyse on osavaltioihin kuuluvien hankintaviranomaisten hankintasopimusten valvonnasta.

7

Nordrhein-Westfalenin osavaltion työehtosopimusten ja sosiaalisten normien noudattamisen ja terveen kilpailun turvaamisesta julkisten hankintojen yhteydessä 10.1.2012 annetun lain (Gesetz über die Sicherung von Tariftreue und Sozialstandards sowie fairen Wettbewerb bei der Vergabe öffentlicher Aufträge, jäljempänä TVgG – NRW) 4 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Julkisia palveluhankintoja koskevat sopimukset, joiden toteuttaminen kuuluu työntekijöiden lähettämisestä työhön annetun lain soveltamisalaan, – –

(2)   Julkisia palveluhankintoja koskevat sopimukset – – rautateiden ja maanteiden julkisen henkilöliikenteen alalla – –

(3)   Julkisia palveluhankintoja koskevat sopimukset, jotka eivät kuulu 1 ja 2 momentin soveltamisalaan, voidaan antaa vain sellaisille yrityksille, jotka tarjouksessaan hankintaviranomaiselle annettavassa ilmoituksessa sitoutuvat kirjallisesti maksamaan henkilöstölleen – – suoritettavasta työstä vähintään 8,62 euron suuruista vähimmäistuntipalkkaa. Yritysten on sitoutumisilmoituksessaan ilmoitettava, millä tavalla ne ovat sidottuja työehtosopimukseen, sekä palvelun suorittamiseen nimetylle henkilöstölle maksettava vähimmäistuntipalkka. Vähimmäistuntipalkan määrää voidaan 21 §:n mukaisesti muuttaa työministeriön antamalla asetuksella.”

8

Dortmundin kaupunki julkaisi toukokuussa 2013 Euroopan unionin laajuisen tarjouspyynnön julkisesta hankintasopimuksesta, joka koski kaupungin kaupunkisuunnitteluviraston asiakirjojen digitalisointia ja tietojen muuntamista. Sopimuksen arvo oli noin 300000 euroa.

9

Tarjouspyyntöön liittyvien asiakirjojen erityisehtojen 2 kohtaan, joka koskee TVgG – NRW:n säännösten noudattamista, sisältyy malli asiakirjasta, joka tarjoajan on allekirjoitettava ja jolla tämä ilmoittaa sitoutuvansa maksamaan työntekijöilleen 8,62 euron suurista vähimmäistuntipalkkaa ja edellyttämään aliurakoitsijoiltaan, että ne puolestaan sitoutuvat noudattamaan tätä vähimmäispalkkaa.

10

Bundesdruckerei ilmoitti kirjeellä 24.6.2013 Dortmundin kaupungille, että jos hankintasopimus annettaisiin sille, sopimuksen kohteena olevat suoritukset toteutettaisiin yksinomaan toisessa jäsenvaltiossa, tässä tapauksessa Puolassa, tähän valtioon sijoittautuneen aliurakoitsijan toimesta. Se totesi kirjeessään, että kyseinen aliurakoitsija ei voisi sitoutua noudattamaan TVgG – NRW:n säännösten mukaista vähimmäispalkkaa, koska kyseisen jäsenvaltion työehtosopimuksissa tai lainsäädännössä ei vahvisteta tällaista vähimmäispalkkaa ja että tällaisen vähimmäispalkan maksaminen ei ole siellä myöskään tavanomaista kyseisessä valtiossa vallitsevissa elinolosuhteissa.

11

Näissä olosuhteissa Bundesdruckerei pyysi Dortmundin kaupunkia vahvistamaan sille, että tarjouspyyntöön liittyvien asiakirjojen erityisten ehtojen 2 kohtaa, joka koskee TVgG – NRW:n säännösten noudattamista, ei sovellettaisi aliurakoitsijaan, jota se aikoi käyttää. Bundesdruckerei lisäsi, että sen mukaan nämä velvoitteet olivat julkisia hankintasopimuksia koskevan oikeuden vastaisia.

12

Dortmundin kaupunki vastasi kirjeellä 5.8.2013, että se ei voi noudattaa Bundesdruckerein pyyntöä, koska sen on Nordrhein-Westfalenin osavaltion alaisuuteen kuuluvana hankintaviranomaisena sovellettava TVgG – NRW:n säännöksiä ja koska niitä ei sen mukaan voida tulkita Bundesdruckerein esittämin tavoin.

13

Bundesdruckerei saattoi asian Vergabekammer bei der Bezirksregierung Arnsbergin (Arnsbergin aluehallinnon julkisia hankintoja käsittelevä lautakunta) käsiteltäväksi, jotta muun muassa velvoitettaisiin Dortmundin kaupunki muuttamaan tarjouspyyntöön liittyviä asiakirjoja siten, että erityisten ehtojen 2 kohdassa vahvistettuja velvoitteita ei sovellettaisi toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneisiin aliurakoitsijoihin, joiden työntekijät työskentelevät julkisen hankintasopimuksen toteuttamiseksi vain tässä valtiossa. Bundesdruckerei esittää valituksensa tueksi, että nämä velvoitteet merkitsevät SEUT 56 artiklassa vahvistetun palvelujen tarjoamisen vapauden perusteetonta rajoitusta, sillä ne merkitsevät ylimääräistä taloudellista rasitusta, joka voi estää asianomaista yritystä tarjoamasta rajatylittäviä palveluita tai tehdä sille niiden tarjoamisesta vähemmän houkuttelevaa.

14

Dortmundin kaupunki katsoo, että aliurakoitsijoille asetettu velvoite maksaa TVgG – NRW:n 4 §:n 3 momentissa vahvistettua vähimmäispalkkaa on unionin oikeuden mukainen. Käsiteltävässä asiassa täyttyvät näet tuomiosta Rüffert (C-346/06, EU:C:2008:189) johtuvat vaatimukset, koska tällä velvoitteella on lakisääteinen perusta eli TVgG – NRW. Kyseinen velvoite voitaisiin siis asettaa hankintasopimuksen toteuttamista koskevaksi erityisehdoksi direktiivin 2004/18 26 artiklan mukaan. Tämä lakisääteinen velvoite on lisäksi perusteltu, koska – kuten kansallinen lainsäätäjä totesi TVgG – NRW:n perusteluissa – sillä taataan se, että julkisia urakoita suorittamaan nimetyille työntekijöille maksetaan kohtuullista palkkaa, mikä keventää myös sosiaaliturvajärjestelmien taakkaa.

15

Vergabekammer bei der Bezirksregierung Arnsberg toteaa ensiksi, että sitä on pidettävä SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena, joten sillä on toimivalta esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymys. Se viittaa tältä osin tuomioon Forposta (aikaisemmin Praxis) ja ABC Direct Contact (C‑465/11, EU:C:2012:801).

16

Se toteaa tämän jälkeen, että TVgG – NRW:n 4 §:n 3 momentin sanamuodosta ei käy ilmi, että siihen sisältyvää velvoitetta olisi sovellettava julkisen hankintasopimuksen yhteydessä tarjoajaan, joka aikoo antaa hankintasopimuksen kohteena olevien suoritusten toteuttamisen aliurakkana yksinomaan toiseen unionin jäsenvaltioon sijoittautuneille toimijoille, koska kyseisessä säännöksessä ei ilmaista mitään sen alueellisesta soveltamisalasta. Korkeintaan voidaan päätellä TVgG – NRW:n tarkoituksesta, siltä osin kuin se koskee kohtuullisen palkan maksamisen turvaamista työntekijöille, jotka toteuttavat Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa annettua julkista hankintasopimusta, että lain 4 §:n 3 momenttia sovelletaan koko Saksan alueella.

17

Vergabekammer bei der Bezirksregierung Arnsberg katsoo lopuksi, että kyseisen vähimmäispalkan ulottaminen työntekijöihin, jotka toteuttavat julkisia hankintasopimuksia Saksan alueen ulkopuolella, merkitsisi palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusta ja niiden tarjoajien välillistä syrjintää, jotka toteuttavat suorituksensa muissa unionin jäsenvaltioissa, joissa on huomattavan erilaisia kustannusrakenteita.

18

Sen mukaan tätä rajoitusta ei voida oikeuttaa työntekijöiden suojelun muodostamalla yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä. Kun otetaan huomioon elinkustannusten väliset suuret erot unionin eri jäsenvaltioissa, tämän vähimmäispalkan määrääminen mainituille työntekijöille ei mahdollistaisi sen legitiimin tavoitteen saavuttamista, että Nordrhein-Westfalenin osavaltion hankintaviranomaisten julkisten hankintasopimusten toteuttamisen yhteydessä taataan kohtuullinen palkka, eikä se myöskään olisi tätä varten tarpeen. Tämän vähimmäispalkan määrä tunnissa on useissa jäsenvaltioissa selvästi suurempi kuin mitä kohtuullisen palkan turvaaminen näissä maissa vallitseviin elinkustannuksiin nähden edellyttää. Siltä osin kuin kyse on kokonaan Saksan alueen ulkopuolella toteutettavista julkisista hankintasopimuksista, ei ole myöskään suljettu pois, että työntekijöiden suojeluun liittyvä yleinen etu on otettu huomioon jo sen jäsenvaltion säännöksissä, jossa suoritus toteutetaan.

19

Näissä olosuhteissa Vergabekammer bei der Bezirksregierung Arnsberg päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko SEUT 56 artikla ja direktiivin 96/71 3 artiklan 1 kohta esteenä sellaiselle kansalliselle säännökselle ja/tai hankintaviranomaisen asettamalle ehdolle, jonka mukaan tarjoajan, joka tavoittelee yhtä tai useampaa kilpailutettua julkista hankintasopimusta, 1) on sitouduttava maksamaan sopimusta toteuttamaan nimetylle henkilöstölle tässä säännöksessä vahvistettua työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai vähimmäispalkkaa sekä 2) asetettava nimetylle tai kaavaillulle aliurakoitsijalle samanlainen velvoite ja esitettävä hankintaviranomaiselle vastaava sitoumus aliurakoitsijalta, kun a) tässä säännöksessä säädetään tällaisesta velvollisuudesta ainoastaan julkisia hankintasopimuksia annettaessa mutta ei yksityisiä sopimuksia annettaessa ja b) aliurakoitsija on sijoittautunut toiseen unionin jäsenvaltioon ja aliurakoitsijan työntekijät työskentelevät yksinomaan sen kotimaassa sopimuksen kohteena olevien suoritusten toteuttamiseksi?”

20

On ensiksi tutkittava, onko Vergabekammer bei der Bezirksregierung Arnsberg SEUT 267 artiklassa tarkoitettu ”tuomioistuin” ja otetaanko ennakkoratkaisupyyntö siis tutkittavaksi.

21

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että harkitessaan, onko ennakkoratkaisua pyytänyt elin SEUT 267 artiklassa tarkoitettu tuomioistuin, mikä on pelkästään unionin oikeuden perusteella ratkaistava kysymys, unionin tuomioistuin ottaa huomioon useita seikkoja, joita ovat muun muassa kyseisen elimen lakisääteisyys, pysyvyys, sen tuomiovallan pakottavuus, menettelyn kontradiktorisuus, toimiminen oikeussääntöjen soveltajana ja riippumattomuus (tuomio HI, C-92/00, EU:C:2002:379, 25 kohta ja tuomio Forposta (aikaisemmin Praxis) ja ABC Direct Contact, EU:C:2012:801, 17 kohta).

22

Tältä osin GWB:n 104 ja 106 §:n, joissa säännellään julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyviä muutoksenhakumenettelyjä Vergabekammerneissa, perusteella on ilmeistä, että nämä elimet, joilla on yksinomainen toimivalta käsitellä ensimmäisenä oikeusasteena talouden toimijoiden ja hankintaviranomaisten välisiä oikeusriitoja, täyttävät, kun kyseessä on tämän toimivallan käyttö, edellä 21 kohdassa mainitut kriteerit (ks. analogisesti julkisten hankintojen valvontaelimistä tuomio HI, EU:C:2002:379, 26 ja 27 kohta ja tuomio Forposta (aikaisemmin Praxis) ja ABC Direct Contact, EU:C:2012:801, 18 kohta).

23

Edellä esitetystä seuraa, että Vergabekammer bei der Bezirksregierung Arnsbergia on pidettävä SEUT 267 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena, joten sen ennakkoratkaisupyyntö otetaan tutkittavaksi.

24

Ennakkoratkaisukysymyksen ulottuvuudesta on todettava, että toisin kuin muissa asioissa kyseessä olleissa tilanteissa, kuten tuomioon Rüffert (EU:C:2008:189) johtaneessa asiassa, direktiiviä 96/71 ei sovelleta pääasiassa.

25

On nimittäin kiistatonta, että pääasiassa oikaisuvaatimuksen tehneen tarjoajan aikomuksena ei ole toteuttaa julkista hankintasopimusta lähettämällä aliurakoitsijansa, joka on sen kokonaan omistama Puolaan sijoittautunut tytäryhtiö, työntekijöitä Saksan alueelle.

26

Päinvastoin itse ennakkoratkaisupyynnön sanamuodon mukaan kyse on tilanteesta, jossa ”aliurakoitsija on sijoittautunut [muuhun] unionin jäsenvaltioon [kuin Saksaan] ja aliurakoitsijan työntekijät työskentelevät yksinomaan sen kotimaassa hankintasopimuksen kohteena olevien suoritusten toteuttamiseksi”.

27

Tällainen tilanne ei kuulu direktiivin 96/71 1 artiklan 3 kohdassa mainituista kolmesta valtioiden välisestä toimenpiteestä yhdenkään alaan, joten tätä direktiiviä ei sovelleta pääasiassa.

28

Jos lisäksi – kuten Euroopan komissio toteaa – pääasiassa kyseessä oleva julkinen hankintasopimus näyttää kohteensa ja arvonsa huomioon ottaen kuuluvan direktiivin 2004/18 soveltamisalaan ja jos oletetaan, että TVgG – NRW:n 4 §:n 3 momentissa vahvistettuja vähimmäispalkkaa koskevia vaatimuksia voitaisiin pitää ”hankintasopimuksen toteuttamista koskevana erityisehtona”, erityisesti direktiivin 26 artiklassa tarkoitettuna ”sosiaalisena näkökohtana”, josta on ”ilmoitettu hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa”, on kuitenkin niin, että tämän viimeksi mainitun säännöksen mukaan tällaisia vaatimuksia voidaan asettaa vain, jos ne ovat ”yhteisön oikeuden mukaisia”.

29

Tästä seuraa, että Vergabekammer bei der Bezirksregierung Arnsberg haluaa kysymyksellään selvittää ennen kaikkea, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa tarjoaja aikoo toteuttaa julkisen hankintasopimuksen käyttäen ainoastaan sellaisen aliurakoitsijan työntekijöitä, joka on sijoittautunut muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, johon hankintaviranomainen kuuluu, SEUT 56 artikla esteenä sen jäsenvaltion lainsäädännön soveltamiselle, johon hankintaviranomainen kuuluu ja jossa tämä aliurakoitsija velvoitetaan maksamaan näille työntekijöille tämän lainsäädännön mukaista vähimmäispalkkaa.

30

Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy ilmi, että se, että kansallisessa lainsäädännössä asetetaan tarjoajan aliurakoitsijoille, jotka ovat sijoittautuneet jäsenvaltioon, joka on muu kuin se johon hankintaviranomainen kuuluu ja jossa vähimmäispalkkatasot ovat pienempiä, vähimmäispalkkaa koskeva velvoite, merkitsee sellaista ylimääräistä taloudellista rasitusta, joka voi estää niitä tarjoamasta palvelujaan vastaanottavassa valtiossa tai haitata niiden tarjoamista tai tehdä sen vähemmän houkuttelevaksi. Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan kaltainen toimenpide voi olla SEUT 56 artiklassa tarkoitettu rajoitus (ks. vastaavasti tuomio Rüffert, EU:C:2008:189, 37 kohta).

31

Tällainen kansallinen toimenpide voi lähtökohtaisesti olla oikeutettu työntekijöiden suojelun tavoitteella, johon Nordrhein-Westfalenin osavaltion lainsäätäjä nimenomaisesti viittasi lakiesityksessä, joka johti TVgG – NRW:n antamiseen, eli sen turvaamisella, että työntekijöille maksetaan kohtuullinen palkka, jotta vältetään samalla sekä sosiaalinen polkumyynti että niiden kilpailijayritysten rankaiseminen, jotka maksavat työntekijöilleen kohtuullista palkkaa.

32

Unionin tuomioistuin on kuitenkin jo katsonut, että kun tällaista kansallista toimenpidettä sovelletaan vain julkisiin hankintasopimuksiin, se ei sovellu tämän tavoitteen saavuttamiseen, jos ei ole olemassa seikkoja, joiden perusteella voidaan katsoa, että yksityisillä markkinoilla toimivilla työntekijöillä ei ole samanlaista palkkasuojelun tarvetta kuin julkisten hankintasopimusten parissa työskentelevillä (ks. vastaavasti tuomio Rüffert, EU:C:2008:189, 38–40 kohta).

33

Joka tapauksessa pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö vaikuttaa suhteettomalta siltä osin kuin sen soveltamisala ulottuu pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen, jossa työntekijät toteuttavat julkisen hankintasopimuksen jäsenvaltiossa, joka on muu kuin se, johon hankintaviranomainen kuuluu, ja jossa vähimmäispalkka on pienempi.

34

Kun tällaisessa tilanteessa tässä lainsäädännössä määrätään kiinteä vähimmäispalkka, joka vastaa sitä, mitä edellytetään kohtuullisen palkan turvaamiseksi hankintaviranomaisen jäsenvaltion työntekijöille tässä jäsenvaltiossa vallitsevien elinkustannusten perusteella, mutta joka ei liity siinä jäsenvaltiossa vallitseviin elinkustannuksiin, jossa kyseiseen julkiseen hankintasopimukseen liittyvät suoritukset toteutetaan, ja jolla näin ollen vietäisiin viimeksi mainittuun jäsenvaltioon sijoittautuneilta aliurakoitsijoilta palkkatasojen väliseen eroon perustuva kilpailuetu, kyseinen lainsäädäntö menee yli sen, mikä on tarpeen työntekijöiden suojelun tavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi.

35

Pääasiassa kyseessä oleva palkkasuojelutoimenpide ei voi olla oikeutettu myöskään sosiaaliturvajärjestelmien vakauden turvaamisen tavoitteen perusteella. Ei ole näet väitetty, eikä voida pätevästi väittääkään, että tämän toimenpiteen soveltaminen asianomaisiin puolalaisiin työntekijöihin olisi tarpeen, jotta vältettäisiin Saksan sosiaaliturvajärjestelmän taloudellisen tasapainon vakavan järkkymisen vaara (ks. analogisesti tuomio Rüffert, EU:C:2008:189, 42 kohta). Jos nämä työntekijät eivät saisi kohtuullista palkkaa ja heidän olisi tämän vuoksi turvauduttava sosiaaliturvaan ostovoiman vähimmäistason takaamiseksi, heillä olisi oikeus puolalaisiin sosiaalitukiin. On ilmeistä, että tällainen seuraus ei rasita Saksan sosiaaliturvajärjestelmää.

36

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa tarjoaja aikoo toteuttaa julkisen hankintasopimuksen käyttäen ainoastaan sellaisen aliurakoitsijan työntekijöitä, joka on sijoittautunut muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, johon hankintaviranomainen kuuluu, SEUT 56 artikla on esteenä jäsenvaltion, johon hankintaviranomainen kuuluu, sellaisen lainsäädännön soveltamiselle, jossa tämä aliurakoitsija velvoitetaan maksamaan näille työntekijöille tämän lainsäädännön mukaista vähimmäispalkkaa.

37

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa tarjoaja aikoo toteuttaa julkisen hankintasopimuksen käyttäen ainoastaan sellaisen aliurakoitsijan työntekijöitä, joka on sijoittautunut muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, johon hankintaviranomainen kuuluu, SEUT 56 artikla on esteenä jäsenvaltion, johon hankintaviranomainen kuuluu, sellaisen lainsäädännön soveltamiselle, jossa tämä aliurakoitsija velvoitetaan maksamaan näille työntekijöille tämän lainsäädännön mukaista vähimmäispalkkaa.